Samankaltaiset tiedostot
Parkanon kaupunki/liikuntapalvelut Urheilu- ja liikuntaseurat/yhdistykset Kuntosaliyritykset

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2019

TEUVa LiiKKuusyksy 2015 uu

Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010:

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012

KAUSIKIRJE SYKSY 2015

Liikuntapalveluiden liikuntaryhmien ilmoittautumislomake. Nimi Puhelinnumero Ikä

EPS G Joukkueen Infotilaisuus Espoonlahti

Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE

Kausitiedote. Seuraava kausitiedote ilmestyy

Koko perheen viikko-ohjelma Ylläksellä Lapland Hotel Äkäshotelli ja Lapland Hotel Ylläskaltio

Kevä tkäusi Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä.

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa.

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen

Vipinää Varpaisiin! Huittinen osa VII

Päivitetty liikuntakalenteri kevät 2014

- JUHLAVUOSI 2014 PRS 30v. - Tervetuloa!

HARJULAN HALLAN SYYSOHJELMA

Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2018

Pilates/syvävenyttely Aseman koulu Tiistaisin 2.2. alkaen klo Ohjaajana Satu Hokkanen Järj. Lempeät Liikkujat.

Löydä liikunta

Syksy 2013 TERVETULOA!

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2014

Löydä liikunta

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

Seniorit. Liikuntatarjotin. Työikäiset. Syksy , kevät (ei vko 43, 10) Ilmoittautumiset ryhmiin alkaen klo 8.

Jaguars Spirit Athletes ry

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

LIIKUNTAKALENTERI AIKUISET KEVÄT 2017

Itä-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa

Vipinää Varpaisiin! Lisätietoja: Teuvo Munkki,

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Kunkussa viikonlopun kovimmat bileet. Avoinna -04 Vapaa Pääsy!

Huittisten kaupunki. Lisätietoja: Nuoriso- ja liikuntatoimenjohtaja Teuvo Munkki, puh ,

NURMIJÄRVEN LIIKUNTASEURAKYSELY Tulokset

OKM:n seuratuen haku

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla Kertoja on 15.

Kainuun liikuntakysely

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma 2019

Yleisurheilukoululaisen OPAS

JUNNUJAOSTON UUDEN KAUDEN AVAJAISJUHLAN AJANKOHTA

Yleisurheilukoululaisen OPAS

Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo alle 10-vuotiaille. Sunnuntaisin klo Kaustisen urheilutalolla juoksusuoralla.

Liikuntakysely. 1. Sukupuoli. 2. Kotikunta. 3. Syntymävuosi. 4. Koulutustaso. Vastaajien määrä: 480. Vastaajien määrä: 480

ERITYISLIIKUNTAKALENTERI syksy 2015 kevät 2016

Harrastekalenteri

ERITYISLIIKUNTAKALENTERI

Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen

LIIKUNTAA NUORILLE OULUSSA ACTI N

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille

TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2013

Poimintoja kesän ohjelmasta:

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU

Liikuntatoimen ja nuorisotoimen kerhot

Noin 300 lasta ja 75 työntekijää.

Ratsastusseura Kopse Ry Toimintalinja Ratsastusseura Kopse Ry Toimintalinja

Maanantai Liikuntahalli ja kuntosali avoinna sekä iltavalvoja paikalla klo Klo Lohko A klo Lohko B klo Lohko C klo Kuntosali

VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE

Kesän Pitkis-tapahtumat 7 14-vuotiaille Satakunnassa

SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI

NAANTALIN KAUPUNKI 1 Sivistystoimisto SALIVUOROEHDOTELMA LIIKUNTAHALLI. Liikuntatila I

Ostopalveluna toiminimi Aquasa:lta, opettajana toimii Sari Saarinen.

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. Syksy 2018 Kevät 2019

VAPAA-AIKATOIMEN HINNASTO 2015 voimassa 1.2.alkaen

Joensuun Kataja Yleisurheilun lajiryhmät Vanhempaininfo

Koivukylän Palloseura ry. P02 Ikäluokan. Toimintasuunnitelma kaudella 2013

PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN

SALON PALLOILIJAT RY:N KUUKAUSITIEDOTE SYYSKUU

Genuine Hockey Spirit Since Haukat G 2010 Kausi

Tapahtuman nimi Kuvaus tapahtumasta: Aika: Paikka: Hinta: Lisätietoja:

SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI

Seuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku

Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn vastaukset

GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA

Pieksämäen Erityisliikunta. Syksy 2015 ( ) Kevät 2016 ( )

Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE loka- marraskuu 2014

Salon Palloilijat ry Visio 2022

Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella

Vampulan Urheilijat. Huittisten seudun kansalaisopisto. Lentopallo.

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Toimintasuunnitelma Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016

ERITYISLIIKUNTAKALENTERI syksy 2014-kevät 2015

KESÄN 2017 VAKIOVUOROT

JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012

KKI-hanketuki seurojen näkökulmasta. Lisätietoa

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. syksy 2019 kevät 2020

SENIORILIIKUNTAA ESPOOSSA. Espoo Espoon liikuntapalvelut, liikuntasuunnittelija p

HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. Vesijumppa. Tuolijumppa. Kuntosali. Lyhytkurssit. Lajikokeilu. Erityisryhmät.

Wiitaunionin liikuntakysely. Wiitaunionin liikuntakysely toteutettiin loka-marraskuussa 2014.

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SPORTTIA KAIKILLE Liikuntaryhmät ja kerhot Kevät 2016

KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2015

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Tesoman koulupolku. Tesoma - Lamminpää. lv

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015

Transkriptio:

1

2 Hyvää alkanutta syksyä Parkanon liikunta- ja vapaa-aikatoimen puolelta. Kädessäsi on uunituore paikkakunnan Liikuntatarjotin. Tarjottimelle on katettu runsas annos liikunta- ja urheilumahdollisuuksia kaudelle 2018-2019. On jumppia, peli- ja kerhoryhmiä, kehonhuoltoa ja kilpaurheilua ym. Parkanon kaupungin, kuntokeskusyrittäjien ja liikunta- ja urheiluseurojen yhteistyön ensimmäinen tuotos on tässä, josta eri-ikäisten kuntalaisten on helppo valita edellä mainittujen tahojen järjestämiä liikunta- ja vapaa-ajan harrastuksia. Parkanon kaupungin liikuntatoimen loppukesästä 2018 järjestämässä liikuntakyselyssä ilmeni kuntalaisten liikuntakäyttäytymistilanteen lisäksi iso lista kehityskohteita ja toiveita kaupungin liikuntatoimelle tulevaisuuden osalle. Erityisesti toivottiin matalan kynnyksen liikuntaa eri ikäisille, luontoliikunnan ja ulkoilureittien kehittämistä, tiedottamista liikunnasta, ulkokuntosalia, uimahallia ja uintimahdollisuuksia sekä turvallisia ja kunnossa olevia kevyen liikenteen väyliä. Kyselyyn vastasi 205 eri-ikäistä kuntalaista, mikä on kiitettävä määrä koko väkilukuun nähden. Tämä tarjotin vastaa heti tiedottamisen tarpeeseen. Seuraavana liikunta- ja vapaa-aikatoimi lähtee toteuttamaan ulkokuntosali-hanketta, matalan kynnyksen ohjattuja liikuntapalveluita yhdessä muiden paikkakunnan toimijoiden kanssa sekä kehittämään ulkoilu- ja luontoliikuntakohteita. Ulkokuntosali-hanke on tällä hetkellä valmisteluvaiheessa ja hyvää sijoituspaikkaa ollaan etsimässä. Parkanolaisten liikunnan ja hyvinvoinnin kehittämiseen ollaan ryhdytty nyt toden teolla. Liikuntatarjotin on osa vuosien 2019-2023 Parkanon liikuntasuunnitelmaa. Liikunnan ja hyvinvoinnin edistäminen kuuluu myös Parkanon kaupungin strategiaan ja hyvinvointikertomuksen tavoitteisiin. Uusia ja tulevia liikunnan- ja hyvinvoinnin edistämisen esimerkkejä ovat muun muassa liikunta- ja urheiluseuraverkoston toiminta (kaupunki ja kolmassektori yhteistyö), loppusyksystä järjestettävä seikkailuliikuntatapahtuma Amazing Race Parkano, matalan kynnyksen liikuntapalveluiden mahdollistaminen ja järjestäminen sekä kirjaston liikuntavälinelainaamon avaaminen. Liikuntatarjottimelta löytyy yhteystiedot ja kuvaukset monipuolisesta Parkanon liikuntatarjonnasta. Kaikki liikuntatarjottimen tiedot on kerätty seurojen ja yritysten ilmoitusten perusteella. Parkanon kaupunki ei vastaa tarjottimen voimassaolokauden aikana tulleista muutoksista ja varaa oikeuden muutoksiin omissa liikuntatarjonnoissaan. Liikuntatarjottimen tiedot on hyvä varmuuden vuoksi tarkistaa tarjoajan nettisivuilta tai muusta tiedotuskanavasta. Laita tämä vihko talteen, jos et heti löydä mieluistasi harrastusta, voit avata vihon myöhemmin uudelleen. Mikäli sinulle tulee mieleen joku paikkakunnan liikunta- tai urheiluharrastustoiminta, joka ei ole tässä vihkosessa, voit ottaa yhteyttä liikunta- ja vapaa-aikatoimen työntekijöihin asiasta. Tarjotin tulee myös sähköiseen muotoon, jota voidaan tarvittaessa päivittää. Parkanon liikunta- ja vapaa-aikatoimi toivottaa liikunnallisia ja mukavia hetkiä kaudelle 2018-2019 ja kannustaa rohkeasti mukaan paikkakunnan liikunta- ja urheilutarjonnan pariin. Nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja Vapaa-aikatoimen ohjaaja Antti Luusalo Elisa Vahosalmi antti.luusalo@parkano.fi elisa.vahosalmi@parkano.fi 044-7865512 044-7865516 parkanonnuoli Parkanon vapaa-aikapalvelut Parkanon vapaa-aikapalvelut www.parkano.fi/liikunta

3 Sisällys Vapaa-aikapalveluiden tervehdys 2 Kuntosalipestis 4-5 Kunnonliike 6-7 SuSuwellbeing 8 Petäjä-opisto 9-13 Parkanon Seudun Hengitysyhdistys 14 Parkanon Kiekko 15-16 Parkanon Puntti 17 Parkanon Naisvoimistelijat 18 Parkanon Sulkapalloseura 19 Parkanon Kamppailuseura 19 Parkanon Ratsastajat 20-22 Parkanon Urheilijat 23-25 Parkanon Urheilukalastajat 26 Parkanon Ponteva 27-29 Parkanon vapaa-aikapalvelut 30-37 Parkanon liikuntapaikat kartalla 38

4

5

6

7

8 Susuwellbeingin tulevia kursseja ja tapahtumia Aikataulut ja tarkemmat ohjelmat julkaistaan Facebookissa: facebook@susuwellbeing. Kyselyt sähköpostilla susanna.niemi@kauneussalonkisuni.net, facebookin yksityisvietillä tai puhelimella 044-2855331 Puistojooga - 27.9. 2018 klo.18.00-18.30. satakunnankadun puisto. maksu käteisellä paikan päällä. - 5 /hlö. alle 15 vuotiaat lapset ilmaiseksi. - Säähän soveltuvat lämpimät vaatteet ja kengät. kevyt sade ei haittaa, mutta rankkasateella peruttu. jooga-alusta ja peitto. - Myöhemmin muita luontojoogakursseja metsään ja myös talvella. Päivätanssi Juhlatila Korvenhoiville Jämijärvelle - pelimannimusiikkia tai karaokea. väliaikaohjelmaa ja arvontaa. - lippu sisältää ruokailun ja kahvin, 15 /hlö. - linja-auto kyyditys linja-autoasemalta juhlapaikkaan lähtee klo.10.00 ja lähtee takaisin n.15.30. Kuljetus edestakaisin 5 /hlö. Matka kestää n. puoli tuntia. Omalla autolla tuleminen mahdollinen. - Tilaisuuteen ennakkoilmoittautuminen kts. @susuwellbeing. Saunajooga: - helppo ja yksinkertainen, aloittelijoille sopiva jooga sekä toisina kertoina jooga + meditaatio. Meditaatioillat: - Paikka voi vaihdella esim. puisto, kota, järvi ranta, metsä, jumppasali. - Teema voi vaihdella esim. rumpurentoutus, luonnon aistiminen. - Kaikille sopiva ja elämänkatsomuksesta riippumaton hiljentymishetki musiikin ja/tai opastuksen avulla.

Ilmoittautumistiedot ja opiskeluinfot: www.sasky.fi sivuilla valitset koulutuksetvälilehti ja sieltä petäjäopisto. Ilmoittautua voi myös suoraan Saskyn Parkanon toimistolla tai puhelimitse. 9

10

11

12

13 UUDET RYHMÄT OHJATTUA KUNTOSALITOIMINTAA RYHMÄ 2 8301121 Pestis, kuntosali, Parkanontie 45 Eija Suvio Kurssimaksu 35,00 Uusi kurssi! ke 10.00-11.00 26.9.2018-5.12.2018, 13 t 9.1.2019-1.5.2019, 20 t Enintään 12 opiskelijaa Tuntiin sisältyy alkulämmittely, ohjattu kuntosaliharjoittelu kuntosalin laitteilla ja loppuverryttely. Alku- ja loppuverryttely tehdään kurssin alussa ohjatusti, kurssin edetessä omaehtoisesti. Tunnin aikana kuntosaliohjaaja neuvoo ja ohjaa laitteiden käytössä. Paikka: Liikuntakeskus Pestis, kuntosali. Ilmoittautuminen alkaa 30.8.2018 OHJATTUA KUNTOSALITOIMINTAA RYHMÄ 3 8301122 Pestis, kuntosali, Parkanontie 45 Eija Suvio Kurssimaksu 35,00 Uusi kurssi! ti 11.15-12.15 25.9.2018-4.12.2018, 13 t 8.1.2019-23.4.2019, 20 t Enintään 12 opiskelijaa Tuntiin sisältyy alkulämmittely, ohjattu kuntosaliharjoittelu kuntosalin laitteilla ja loppuverryttely. Alku- ja loppuverryttely tehdään kurssin alussa ohjatusti, kurssin edetessä omaehtoisesti. Tunnin aikana kuntosaliohjaaja neuvoo ja ohjaa laitteiden käytössä. Paikka: Liikuntakeskus Pestis, kuntosali. Ilmoittautuminen alkaa 30.8.2018 ÄIJÄVOIMAA 2 8301123 Pestis, kuntosali, Parkanontie 45 Jukka Suvio Kurssimaksu 35,00 Uusi kurssi! ke 16.30-17.30 26.9.2018-5.12.2018, 13 t 9.1.2019-24.4.2019, 20 t Enintään 12 opiskelijaa Miehille tarkoitettu ohjattu kuntosaliryhmä. Tuntiin sisältyy alkulämmittely, ohjattu kuntosaliharjoittelu kuntosalin laitteilla ja loppuverryttely. Alku- ja loppuverryttely tehdään kurssin alussa ohjatusti, kurssin edetessä omaehtoisesti. Tunnin aikana kuntosaliohjaaja neuvoo ja ohjaa laitteiden käytössä..paikka: Liikuntakeskus Pestis, kuntosali. Ilmoittautuminen alkaa 30.8.2018 KUNTOLIIKUNTA 8301124 Lapinnevan entinen koulu, Koliholmantie 191 Lotta Kärkölä Kurssimaksu 20,00 Ilmoittautuminen alkaa 23.8.2018 8:00:00 ke 18.00-18.45 12.9.2018-5.12.2018, 12 t 9.1.2019-24.4.2019, 15 t Enintään 15 opiskelijaa KUNTOLIIKUNTA 8301125 Kovesjoen kylätalo, Laholuomantie 180 Lotta Kärkölä Kurssimaksu 20,00 ke 19.15-20.00 12.9.2018-5.12.2018, 12 t 9.1.2019-24.4.2019, 15 t Enintään 15 opiskelijaa

14

15 Parkanon Kiekko ry Oletko kiinnostunut aloittamaan jääkiekkoharrastuksen? Parkanon Kiekko ry on jääkiekon erikoisseura, joka tarjoaa mahdollisuuden harrastaa jääkiekkoa iästä, taustasta ja taitotasosta riippumatta. Meillä on tarjota harraste- sekä kilpatoimintaa. Harrastuksen aloittaaksesi ota yhteyttä: - puheenjohtaja Juha Oksanen, 0400 796 971, juha.oksanen@parkanonkiekko.fi - valmennuspäällikkö Aarne Mansukoski, 040 7292 568, aarne.mansukoski@parkanonkiekko.fi Voit myös vierailla seuran internet-sivuilla: www.parkanonkiekko.fi Parkanon Kiekon harrastetoiminta 2018 2019 Lapsille Lapsi-vanhempi-luistelukoulu - tarkoitettu perheen pienimmille - vanhemmat mukana lasten kanssa jäällä liikkumassa kerran viikossa (15 krt) - alkaa marraskuussa Leijona-kiekkokoulu - toimintaa 4 8 vuotiaille - harjoittelevat kerran viikossa (20 krt) - alkaa lokakuun alussa Tyttöjen harrasteryhmä - tarkoitettu innokkaille tytöille - harjoittelevat 1 kertaa viikossa koko kauden ajan Parkanon Kiekon harrastetoiminta 2018 2019 Yläkouluikäisille ja aikuisille Aikuisten Kiekkokoulu - jääkiekon perustaitojen opettelua kerran viikossa (20 krt) - alkaa lokakuussa - Aikuisten Kiekkokoulu (AKK) saa Kunnossa Kaiken Ikää- hanketukea PK 83 harraste - pelaamista nuorille ja aikuisille kerran viikossa Konkarit +35 - pelaamista yli 35-vuotiaille kerran viikossa Konkarit +50 - pelaamista yli 50-vuotiaille kerran viikossa Naiset - ohjatut harjoitukset kerran viikossa - osallistuvat Hämeen alueen LadyHockey-harrastesarjaan

16 Parkanon Kiekko ry Oletko kiinnostunut aloittamaan jääkiekkoharrastuksen? Parkanon Kiekko ry on jääkiekon erikoisseura, joka tarjoaa mahdollisuuden harrastaa jääkiekkoa iästä, taustasta ja taitotasosta riippumatta. Meillä on tarjota harraste- sekä kilpatoimintaa. Harrastuksen aloittaaksesi ota yhteyttä: - puheenjohtaja Juha Oksanen, 0400 796 971, juha.oksanen@parkanonkiekko.fi - valmennuspäällikkö Aarne Mansukoski, 040 7292 568, aarne.mansukoski@parkanonkiekko.fi Voit myös vierailla seuran internet-sivuilla: www.parkanonkiekko.fi G11-joukkue (G1) Parkanon Kiekon joukkuetoiminta 2018 2019 - tarkoitettu 2011 2012 syntyneille tytöille ja pojille - harjoitukset kerran viikossa syyskuusta alkaen F10-joukkueet (F2) - tarkoitettu 2009 2010 syntyneille tytöille ja pojille - harjoitukset kaksi kertaa viikossa - kaksi peliryhmää Hämeen alueen F2-Leijonaliigassa E08-joukkue (E2) - tarkoitettu 2008 2009 syntyneille tytöille ja pojille - harjoitukset kolme kertaa viikossa - pelaaminen Hämeen alueen E2 AA-tason sarjassa D06-joukkue (D2) - tarkoitettu 2005 2007 syntyneille tytöille ja pojille - harjoitukset kolme kertaa viikossa - pelaaminen Hämeen alueen D2 AA-tason sarjassa C04-joukkue (C2) - tarkoitettu 2003 2004 syntyneille tytöille ja pojille - harjoitukset kolme kertaa viikossa - pelaaminen Hämeen alueen C2 AA-tason sarjassa Edustus (Miehet) - harjoitukset kolme kertaa viikossa - pelaaminen Hämeen alueen ylemmässä III-divisioonassa

17 PAINONNOSTO HARJOITUKSET Parkanon Puntti ry jatkaa ohjattuja painonnosto harjoituksia 11.9.2018 alkaen. Harjoitusajat eri ryhmille ovat seuraavat: tiistaisin klo 17-18 vasta-alkajat tiistaisin klo 18-19 pidempään harrastaneet Harjoitusten pääpainona on tekniikoiden oppiminen ja fyysisten ominaisuuksien parantaminen kokonaisvaltaisesti. Painonnostoharjoittelulla kehitetään mm. liikkuvuutta, ketteryyttä, koordinaatiokykyä, kimmoisuutta ja räjähtävää voimantuottoa. Laji sopii niin tytöille kuin pojillekin. painonnostoharjoituksista vastaa Miiro Kuusikko puh. 040 5093809 Tervetuloa mukaan!

18 Parkanon Naisvoimistelijat tiedottaa! Jumpat alkavat 3.9.2018 Maanantai 17.00 18.00 Puntti Kuntojumppa Huom! Aika muuttunut aikaisemmaksi. 18.15 19.15 Puntti Dance mix 8-13v. (alkaen 10.9) UUSI! 20.45 22.00 Puntti Tosimiesten salibandy Tiistai 18.30-19.30 Kunnonliike Tehojumppa (vaihteleva teema) UUSI! Keskiviikko 16.30 17.30 Lukio Ikivireät Huom! Aika muuttunut aikaisemmaksi. 18.00 19.30 Lukio Kuntopiiri 17.00 17.45 Karaten sali Liikuntaleikkikoulu 3 4-v. Huom! Tila vaihtunut. Kelan alakerrassa. 18.00 18.45 Karaten sali Liikuntaleikkikoulu 5 6-v. Talon päädystä sisäänpääsy. Torstai 18.30 19.30 Lukio Syvävenyttely UUSI! Liikuntaleikkikoulu 20 e/vuosi. Ilmoittautumiset LLK:n 044-3089 772 tai suvi.rintamaki@gmail.com Ilmaiset jumpat viikolla 36 ja 37. Viikolla 38 jaamme jäsenmaksulomakkeita, ei käteismaksua. Jäsenmaksut: aikuiset 40 e opiskelijat, alle 19v. 20e yli 65v. 20 e. Jäsenmaksu sisältää jäsenyyden PNV:lla, joka oikeuttaa kaikkiin tarjolla oleviin jumppiin, ilmaisen pääsyn tapahtumiimme ja tapaturmavakuutuksen. www.parkanonnv.fi parkanonnaisvoimistelijat@gmail.com Parkanon Naisvoimistelijat Facebookissa! Tervetuloa liikkumaan hyvässä seurassa!

19 Parkanon Sulkapalloseuran toimintaa Maanantai Urheilutalolla aikuisjäsenet 15:45-17.00 yksi kenttä Keskiviikko Urheilutalolla 20.30-22.00 kaikki jäsenet, kolme kenttää. Samalla vuorolla pelataan myös puulaakisarjaa keväällä 2019 Torstai Urheilutalolla 15.00-16.00 juniorivuoro jäsenille, 1-3 kenttää. Ilmoittautuminen juniorivuorolle sähköpostitse antti.luusalo@parkano.fi. Vuorolla pelaillaan ja opetellaan sulkapallon perustaitoja. Ryhmä on jäsenille maksuton. Lauantai Urheilutalolla 17.00.19.00 vapaa pelivuoro seuran jäsenille, 3 kenttää. Huom! vuoro on käytössä, mikäli urheilutalolla ei ole muuta varattua toimintaa. Sunnuntai Urheilutalolla 13.00-14.30 vapaa pelivuoro seuran jäsenille, 5 kenttää. Huom! vuoro on käytössä, mikäli urheilutalolla ei ole muuta varattua toimintaa. Pääset mukaan ParkS:in toimintaan ilmoittautumalla jäseneksi suoraan Veli-Matti Pölöselle, velimatti.polonen@parkano.fi. Vuoroille osallistuminen edellyttää seuran jäsenyyttä joka on aikuisilta 25 /vuosi ja junioreilta (alle 19v.) 10 /vuosi. Vuorojen käyttö sovitaan tarvittaessa tapauskohtaisesti, mikäli vuoroille tulee ruuhkaa. Muuten vuoroilla saa käydä vapaasti.

20 -AKTIIVINEN RATSASTUSSEURA- JO VUODESTA 1984 Seura järjestää kurssi- ja koulutustoimintaa, illanviettoja, teemapäiviä, retkiä hevostapahtumiin sekä kilpailuja (koulu-, este-, kenttä-, hevostaito- ym kisoja ) aktiivinen heppakerho ja muuta asiaankuuluvaa toimintaa. SUOMEN RATSASTAJAINLIITTO RY / HÄMEEN RATSASTUSJA- OSTO RY / PARKANON RATSASTAJAT RY TOIMIALUEENA: PARKANO Seuralaiset ovat kilpailleet ahkerasti 1-,2-,-3- tasolla, valtaosa heistä on keskittynyt koulu-, este- ja kenttäratsastuksen pariin. Jäsenistöstä löytyy myös vammaisratsastuksen harrastajia. Seura on mukana Nuoren Suomen Operaatio Pelisäännöissä. Pelisäännöt on tehty heppakerholaisten sekä kilpailevien jäsenten kesken. Myös heppakerhojen ohjaajilla on omat pelisäännöt, joita he noudattavat. Parkanon Ratsastajat ry:n täysjäsenillä on Ratsastajainliiton kautta tuleva tapaturmavakuutus kaikessa hevosharrastuksessa ja kilpailuissa. PRS JÄSENEDUT (www.) - saat myös SRL JÄSENEDUT (www.) Lahjaksi ratsastusseuran jäsenyys: Ilahduta ystävää, äitiä tai kummilasta lahjalla. Hyvien jäsenetujen lisäksi ratsastusseuratoiminta tarjoaa monipuolisia harrastusmahdollisuuksia ja kivan yhteisön johon kuulua. Lahja-ohjeet (pdf) JÄSENTALLIT: *TALLI SATUMAA *SALLA ALARAUTALAHDEN VAL- MENNUSTALLI TERVETULOA RATSASTUKSEN MAAILMAAN! WWW.PARKANONRATSASTAJAT.COM HEPPAKERHO ALOITTAA 6.9.2018 AIKUISET SATULAAN! TUTUSTUMISPÄIVÄ (10/2018)

21 Heppakerhot Torstaina 6.9.2018 klo 17-18 Osoitteessa Karviantie 637-1 Kerho on tarkoitettu 4-vuotiaille ja sitä vanhemmille. Kerhossa tutustutaan monipuolisesti hevosharrastukseen. Aiempaa kokemusta ei tarvita. Kerho kokoontuu kerran viikossa. Ensimmäinen kerta on kaikille yhteinen, jatkossa mahdollisesti ryhmittäin. PRS:n jäsenille kerho on ilmainen, muille 10 /kausi. TIEDUSTELE VAPAITA PAIKKOJA! Ilmoittautumiset + tiedustelut: 040-7429538 tai tanja@parkanonratsastajat.com Kerhon järjestää Parkanon Ratsastajat ry www.parkanonratsastajat.com

22

23 PARKANON URHEILIJAT YLEISURHEILU JA LASTEN LIIKUNTAKERHO ParkU yu-jaoston ja liikuntatoimen yhteinen liikuntakerho 7-12 vuotiaille tiistaisin klo 15.30-17.00 urheilutalolla, vetäjinä toimivat Joel Heine ja Antti Luusalo. Hinta 30 kausi. Ensimmäinen kerta tiistaina 25.9. Lisätietoja Kimmo Kyösti 050-5149422 tai Antti Luusalo 044-7865512. Ilmoittautumiset Kimmo Kyösti 050-5149422 tai kimmo.kyosti@pp.inet.fi. Hallikisat urheilutalolla marras-maaliskuussa vapaina sunnuntaina klo 11.00-13.00. Ilmoittautumiset paikan päällä klo 10.30 alkaen. Lajit ja kerrat löytyvät www.parkanonurheilijat.fi. Lisätietoja Kimmo Kyösti 050-5149422 LENTOPALLO Pelivuorot urheilutalolla 3.9.2018-26.5.2019 Maanantai klo 18.15-19.30 Naiset klo 20.45-22.00 Miehet Torstai klo 18.15-19.30 Naiset Lentopallovuoroille voit osallistua ilman erillistä ilmoittautumista. Riittää kun saavut paikalle. Lentopallon pelivuoroja suositellaan pelaajille, joilla on jo aiempaa lajitaustaa. HIIHTO Hiihtokoulua järjestetään maanantai-iltaisin klo 18-19, ensimmäinen kertaa 24.9.2018 Hiihtokoulu on tarkoitettu kaikille aina 3-4 vuotiaasta ylöspäin. Syksyn ohjelmassa on suunnistusta, sauvatreenejä, pyöräilyä ja kuntopiiriä sekä tietenkin vierailuja Jämin hiihtoputkessa. Tavoite on joulukuun alusta päästä hiihtämään tykkiladulle Käenkoskella. Harjoitukset vetää pääsääntöisesti Mika Rintaluoma ja Janne Penttilä. Muutamia muitakin vetäjiä on tapahtumasta riippuen. Lisätietoja Jarkko Piilola p. 045-1234265 tai jarkko.piilola1@gmail.com tai www.parkanonurheilijat.fi/hiihto

24 TELINEVOIMISTELU Telinevoimisteluryhmät kokoontuvat urheilutalolla Sunnuntai 6-8 vuotiaat klo 16.00-17.15 (täynnä) 9-> vuotiaat klo 17.30-19.00 (täynnä) Torstai Timantti valmennusryhmä (kisaavat) Klo 18.15-19.00 (täynnä) Täytämme ryhmiä jonosta heti kun paikkoja vapautuu. Mikäli haluat lapsesi jonoon ilmoitukset sähköpostiin telinevoimistelijatpno@gmail.com KUNTOURHEILUJAOSTO Kuntourheilujaosto toivottaa kaikki tervetulleeksi Käenkosken saunalle avantouintiin. Sauna lämpiää syyskuulla tiistaina ja torstaina klo 18-21. Lokakuu-huhtikuu tiistaina ja torstaina klo 18-21 ja sunnuntaina klo 16-19. Tarjolla on pikkupurtavaa sekä mehua, kahvia sekä teetä. Uuden Avantokauden avajaisia vietämme 30.9. klo 16-19. Viihtyisästä saunasta ja uinti mahdollisuudesta voi nauttia saunavuoroilla ja sauna -sekä takkahuonetiloja voi vuokrata myös omaan käyttöön. Lisätietoa osoitteissa: http://www.parkanonurheilijat.fi/kunto/avantouinti/ http://www.parkanonurheilijat.fi/kaenkoski/saunatilojen-vuokraus/ TANSSIJAOSTO Seuran kursseista löytyy alkeita, alkeisjatkoa ja jatkoa sekä lajeja jokaiseen makuun. Kurssit pidetään Käenkosken tanssilavalla, Hiihtokeskuksentie 35, Parkano. Kurssille voit tulla yksin tai parin kanssa tunneilla vaihdetaan paria, halutessasi voit tanssia oman parisi kanssa. Järjestämme tanssinohjausta vain jäsenille. Tervetuloa mukaan kaikki tanssiharrastuksesta kiinnostuneet! Katso lisää; http://www.parkanonurheilijat.fi/tanssi

25 FRISBEEGOLF Parkanon Urheilijoiden alaisuudessa toimiva frisbeegolfjaosto Kiekonnakkelijat on aktiivinen paikallinen toimija, jonka kotiratana toimii Käenkosken frisbeegolfrata. Käenkoskenfrisbeegolfradan lisäksi kiekonnakkelijat käyttävät myös aloittelijaystävällisempää Pahkalanniemen frisbeegolfrataa, joka sijaitsee urheilutalon maastossa. Kiekonnakkelijat järjestävät viikkokisoja, parikisoja ja käenkoskiliigaa läpi pelikauden. Katso lisää Kiekonnakkelijoiden toiminnasta ja kisa-aikatauluista Facebookista ja instagramista. Kiekonnakkelijoiden tapahtumat ovat avoimia kaiken tasoisille ja ikäisille heittäjille. Parkanon Urheilijoiden Kiekonnakkelijat kiekonnakkelijat

26 PARKANON URHEILUKALASTAJAT Parkanon Urheilukalastajat ry on monipuolinen parkanolainen kalastusseura, jolla on jäseniä ympäri Suomea. Pääkohteemme on ylläpitämämme Viinikanjoki, jota kehitämme erityisesti taimenen elinolosuhteiden näkökulmasta. Viinikanjoki valittiin vuoden 2018 lähikalastuskohteeksi ja se onkin suosittu kohde kalastuspiireissä. Joelle myydään erillisiä kalastuslupia, joita saa ostettua Parkanon Shelliltä ja Kesportista. Lupia voi ostaa myös netistä www.viinikanjoki.com. Parkanon Urheilukalastajat järjestävät kilpailutoimintaa ja tapahtumia läpi vuoden. Tervetuloa mukaan Parkanon Urheilukalastajien toimintaa. Katso tarkemmat tiedot: www.viinikanjoki.com parkanonurheilukalastajat

27

28

29

30

31

32

33

34

35

36

37

38 Parkanon liikuntapaikat kartalla 15 n. 18 km 10 14 20 17 i 12 9 g h 18 21 3 1 2 g c 12 b 7 a 13 6 22 j 12 8 r 5 11 4 f 16 e d 16 19 Liikuntapaikat ja kuntosalit 1. Urheilutalo ja urheilutalon kuntosali 2. Urheilukenttä 3. Frisbeegolf Pahkalanniemi sekä urheilutalon kuntorata ja hiihtolatu 4. Liikunta- ja viihdekeskus Pestis (kuntosali ja sauna- ja allasosasto) 5. Kunnonliike (kuntosali ja ryhmäliikuntatilat) 6. Koulukampus ja liikuntahalli (valmis syksyllä 2019) 7. Jäähalli, ulkojääalue ja -kaukalo sekä tenniskenttä ja pesäpallokenttä 8. Viinikan pallokenttä 9. Jokiharjun tenniskenttä 10. Käenkosken frisbeegolfrata 11. Pontevan talo Lähiliikuntapaikat ja leikkikentät a. Laivapuiston leikkikenttä ja monipelikaukalo, Kuttikallion päiväkodin leikkialue b. Keskustankoulun leikkialue, katukoriskenttä, katusählykenttä ja monipelikaukalo c. Haapasen laskettelumäki d. Kallion leikkikenttä e. Kallion päiväkodin leikkialue f. Päivölänpuiston leikkikenttä g. Pahkalan leikkikenttät h. Pentinalueen leikkikenttä i. Kairokosken leikkikenttä j. Viinikan leikkikenttä k. Raiskion leikkikenttä Ulkoliikunta-alueet 12. Viinikanjoen kalastusalueiden lähtöpaikat 13. Viinikanpururata ja hiihtolatu ja Paroonin taival 14. Käenkoskikeskuksen pururata ja hiihtolatuverkosto 15. Kuivasjärven pitkätahteet (pururata ja hiihtoladut) 16. Kallion luontopolku(lähtöpaikat) 17. Visurin ulkoilureitti ja hiihtolatu Uimarannat 18. Terveystalon uimaranta (talvisin pääsy Kirkkojärven hiihtoladulle) 19. Harjulammen uimaranta ja hyppytorni 20. Isosaaren uimapaikka Vuorijärvellä 21. Lakkikallion uimapaikka 22. Viinikanjoen uimapaikka lisätietoja www.parkano.fi/liikuntapaikat

Parkanon liikunta- ja vapaa-aikapalvelut 39

40