Jumalan armo ja hyvät teot

Jumalan armo ja hyvät teot Vanhurskauttamisopin ja theosis-opin ilmeneminen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Suomen ortodoksisen kirkon välisissä oppineuvotteluissa vuosina 1991-2007 Itä-Suomen yliopisto, teologian osasto Läntinen teologia Pro gradu -tutkielma, toukokuu 2018 Systemaattinen teologia Aleksi Parkkonen

Tiedekunta Faculty Filosofinen tiedekunta ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Osasto School Teologian osasto Tekijä Author Aleksi Parkkonen Työn nimi Title Jumalan armo ja hyvät teot Vanhurskauttamisopin ja theosis-opin ilmentyminen Suomen evankelis-luterilaisen ja Suomen ortodoksisen kirkon välisissä oppineuvotteluissa vuosina 1991-2007 Pääaine Main subject Työn laji Level Päivämäärä Date Sivumäärä Number of pages Systemaattinen teologia Kandidaatintutkielma 05.02.2018 73 Pro gradu -tutkielma x Aineopintojen tutkielma Sivuainetutkielma Tiivistelmä Abstract Tutkielmani Jumalan armo ja hyvät teot - Vanhurskauttamisopin ja theosis-opin ilmentyminen Suomen evankelisluterilaisen kirkon (SELK) ja Suomen ortodoksisen kirkon (SOK) välisissä oppineuvotteluissa vuosina 1991-2007 tutkii vanhurskauttamisopin ja theosis-opin esiintymistä Suomen ev.-lut. kirkon ja Suomen ortodoksisen kirkon oppikeskustelujen välillä. Vanhurskauttamisoppi ja theosis-oppi ovat herättäneet keskustelua Suomen ev.-lut. kirkon ja Venäjän ortodoksisen kirkon välillä 70-luvulla, jonka pohjalta halusin selvittää ovatko kyseiset opit nousseet esille myös Suomen kirkkojen välillä. Suomen evankelis-luterilainen kirkko (SELK) ja Venäjän ortodoksinen kirkko (VOK) kävivät keskusteluja vanhurskauttamisopin ja theosis-opin mahdollisista leikkauspinnoista vuosien 1974 ja 1977 kokoontumisissaan. Jälkimmäistä neuvottelua varten Tuomo Mannermaa teki esitelmän delegaatioryhmään, jonka pohjalta hän osoitti mahdollisia yhteneväisiä tekijöitä. Vaikka vuoden 1977 oppikeskustelu ei saanut aikaan yhteneväisiä mielipiteitä, havahdutti se pohtimaan teologisia näkemyksiä. Tutkielmaa, joka käsittelisi vanhurskauttamisopin ja theosis-opin esiintymistä Suomen ev.-lut. kirkon ja Suomen ortodoksisen kirkon välillä ei ole aiemmin tehty. Teologian tohtori Pekka Metso ja edesmennyt Mikkelin hiippakunnan piispa Kalevi Toiviainen ovat analysoineet SELK:n ja SOK:n välisiä oppineuvotteluja Reseptio-lehdessä. Analyysit eivät kuitenkaan ole keskittyneet vanhurskauttamisopin ja theosis-opin esiintymiseen, vaan ovat kokonaiskatsauksia dialogista. Tutkielmani pyrkii selvittämään mikä on vanhurskauttamisopin ja theosis-opin saama sisältö SELK:n ja SOK:n välisissä neuvotteluissa suhteessa toisiinsa. Tutkimuskysymykseen liittyen tulee pohtia, saavatko mainitut käsitteet neuvotteluissa sellaisen sisällön, joka vastaa niiden historiallista kehitystä ja muita oppikeskusteluja. Tutkimuskohteena ei ole niinkään se mitä kyseisistä opeista suoraan sanotaan, vaan se, millä tavalla kyseisten termien ilmaisema asia ilmenee kyseissä oppineuvotteluissa. SELK:n ja SOK:n välillä on käyty 13 keskustelua tähän päivään mennessä. Dialogin aikana kirkot ovat keskustelleet monipuolisesti eri teemoista, jotka ovat usein olleet sidoksissa sen aikaisen hetken haasteisiin. Vanhurskauttamisoppi ja theosis-oppi eivät ole nousseet millään neuvottelukerralla suoranaisesti pääteemoiksi, mutta oppeja läheisesti koskettavat ihmiskäsitys, sakramenttiteologia ja pyhitys ovat olleet esillä. Havaintojeni pohjalta tutkimusaineisto rajautui käsittämään kolme oppineuvottelua, joiden kautta vanhurskauttamisoppia ja theosis-oppia voi lähestyä. Nämä neuvottelukerrat osoittautuivat vuoden 1991 Järvenpään, ja vuosien 1999 ja 2007 Joensuun neuvotteluiksi. Tutkielmani pohjalta voi todeta, vanhurskauttamisoppi ja theosis-oppi esiintyivät kerran SELK:n ja SOK:n välisissä neuvotteluissa. Opit mainittiin vuoden 2007 neuvottelussa, mutta ne nousivat selkeimmin esille pyhittymisen kautta. Vanhurskauttamisoppi ja theosis-oppi saivat neuvotteluissa sisällön, joka vastaa niiden historiallista kehitystä. Koska opeista keskusteltiin dialogin aikana hyvin marginaalisesti, pyrki tutkielmani selvittämään, miten opit heijastuvat neuvotteluissa muihin esillä olleisiin teemoihin. Kuten tutkielmastani käy ilmi, vanhurskauttamisoppi ja theosis-oppi peilautuvat useisiin dogmeihin, joita käsiteltiin SELK:n ja SOK:n välisissä neuvotteluissa. Avainsanat Keywords Suomen evankelis-luterilainen kirkko, Suomen ortodoksinen kirkko, theosis-oppi, vanhurskauttamisoppi, armo, hyvät teot, pyhitys, ekumenia

Tiedekunta Faculty Philosophical Faculty ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Osasto School School of Theology Tekijä Author Aleksi Parkkonen Työn nimi Title Grace of God and good deeds Justification and deification in the discussions of the Evangelic Lutheran church of Finland and the orthodox church of Finland from 1991 to 2007 Pääaine Main subject Työn laji Level Päivämäärä Date Sivumäärä Number of pages Systematic theology Kandidaatintutkielma 05.02.2018 73 Pro gradu -tutkielma x Aineopintojen tutkielma Sivuainetutkielma Tiivistelmä Abstract My thesis "God's grace and good deeds Justification and deification in the discussions between the Evangelical Lutheran church of Finland (ELCF) and the Orthodox church of Finland (OCF) in the years 1991-2007" examines the occurrence of the justification and deification in the discussions of the Finnish Evangelical Lutheran Church and Finnish Orthodox Church. The doctrines of justification and deification have raised the discussion between the Evangelical Lutheran Church of Finland and the Orthodox Church of Russian in the 70's, and I wanted to find out whether these doctrines were raised among the discussions between Finnish churches. The Evangelical Lutheran Church of Finland (ELCF) and the Orthodox Church of Russia (OCR) debated discussions about the possible intersection of justification and deification in their 1974 and 1977 assemblies. For the latter consultation, Tuomo Mannermaa made a presentation to the delegation group, on the basis of which he demonstrated possible coincidental factors. Even though the 1977 conversation did not give rise to convergent opinions, it woke the churches to reflect on theological views. A Thesis which examines the occurrence of justification and deification between the Evangelical Lutheran church of Finland and the Orthodox Church of Finland has not been done before. Theologian Doctor Pekka Metso of the University of Eastern Finland and the late bishop of Mikkeli diocese Kalevi Toiviainen have analyzed discussions between ELCF and OCF in the Reseptio magazine. However, the analyzes are not focused on the cause of the justification and deification doctrines, but rather are reviews of dialogue in general. My thesis tries to find out what is the content of the justification and theosis doctrines in the negotiations between ELCF and OCF in relation to each other. In connection with the research question, it should be considered whether these concepts in the negotiations will have content that corresponds to their historical development and other conversations. The subject of the study is not so much what is directly said about these doctrines, but the way in how the terms are expressed in such academic negotiations. There have been 13 discussion between the Evangelical Lutheran church of Finland and the Orthodox church Of Finland till today. During the dialogue the churches have been discussing a wide variety of themes that have often been linked to the challenges of the present time. Justification and deification have not emerged as a direct theme in any discussion rounds but doctrines that are closely related to these doctrines like human concept, doctrine of sacraments and sanctification have been present. Based on my findings, the research material was confined to the three discussion sessions through which the justification and deification can be approached. These discussion proved to be Järvenpää's 1991 and the discussions in Joensuu 1999 and 2007. On the basis of my research I can conclude that justification and theosis were presented once in the negotiations between ELCF and OCF. There were mention about doctrines during the 2007 negotiation but they were most clearly raised through sanctification. The Justification and the theosis taught in the negotiations content that corresponds to their historical development. As the lectures were mentioned very marginally during the dialogue, my thesis sought to find out how the lessons are reflected in the negotiations on other themes that have been discussed. As my thesis reveals, the justification and theosis do reflect the many dogmas discussed in the negotiations between ELCF and OCF. Avainsanat Keywords The Evangelical Lutheran church of Finland, the orthodox church of Finland, justification, deification, grace, good deeds, sanctification, ecumenism

Sisällys 1. Johdanto... 1 1.1. Taustoitus... 1 1.2. Tutkimustehtävä, aineisto ja metodit... 5 1.3. Aiempi tutkimus... 7 1.4. Tutkimuksen kulku... 8 2. Vanhurskauttamisopin ja theosis-opin pääpiirteet... 10 2.1. Oppien merkitys neuvottelujen kannalta... 10 2.2. Vanhurskauttamisopin pääpiirteet... 10 2.2.1. Luterilainen vanhurskauttamisoppi Lutherista Yksimielisyyden ohjeeseen 12 2.2.2. Lutherin vanhurskauttamisoppi... 13 2.2.3. Augsburgin tunnustuksen heijastuminen vanhurskauttamisoppiin... 17 2.3. Theosis-opin pääpiirteet... 18 2.3.1. Klassisen kreikkalaisuuden heijastuminen... 20 2.3.2. Theosis-opin juuret Uudessa Testamentissa... 22 2.3.3. Kirkkoisät ja theosis-oppi... 26 2.4. Vanhurskauttamisoppi ja theosis-oppi... 28 3. Vanhurskauttamisopin ja theosis-opin kannalta olennaiset neuvottelut... 34 3.1. Neuvottelujen yleiskuva... 34 3.2. Järvenpään neuvottelu 1991... 35 3.2.1. Ihmiskäsitys... 36 3.2.2. Luomakunta... 41 3.2.3. Jumalanpalvelusyhteisö... 44 3.2.4. Kokonaislinja Järvenpään neuvottelusta... 45 3.3. Joensuun neuvottelut 1999... 46 3.3.1. Sakramenttiteologia... 47 3.3.2. Kokonaislinja Joensuun vuoden 1999 neuvottelusta... 51 3.4. Joensuun neuvottelut 2007... 52 3.4.1. Pyhitys ja kilvoitus... 53 3.4.2. Kokonaislinja Joensuun vuoden 2007 neuvotteluista... 58 4. Lopputulokset... 60 5. Lähteet ja kirjallisuus... 65 5.1. Lähteet... 65 5.2. Kirjallisuus... 65 Liitteet... 71

1. Johdanto 1.1. Taustoitus Kristinusko sai alkunsa ensimmäisen vuosisadan aikana Juudean alueella. Kristinusko muotoutui juutalaisuudesta erilliseksi, itsenäiseksi uskonnoksi, joka vaikutti aluksi lähinnä juutalaisilla alueilla. Hyvin pian syntymänsä jälkeen kristinusko alkoi kuitenkin levitä lähialueille lähetystyön muodossa. Ensimmäisen vuosisadan loppuun mennessä uskonto oli levinnyt koko itäisen Välimeren alueelle sekä oli ulottanut vaikutusalueensa Rooman imperiumin pääkaupunkiin Roomaan. 1 Laajan levittäytymisen seurauksena Rooman ja Konstantinopolin kristittyjen välille alkoi syntyä jännitteitä johtajuudesta. Johtajuuskiistoista syntyneet ristiriidat eivät olleet ainoa seikka, joka horjutti kristinuskon yhtenäisyyttä kristittyjen keskuudessa alkoi syntyä koulukuntia, jotka tulkitsivat kristinuskoa eri tavoin. Merkittävimmät näistä muotoutuivat Egyptin Aleksandriaan, Turkin alueella sijainneeseen Antiokiaan ja Pohjois-Afrikassa olleeseen Karthagoon. 2 Ensimmäisinä vuosisatoina kristityt keskittyivät määrittelemään kristinuskon keskeisimpiä oppeja kuten oppia kolmiyhteisestä Jumalasta ja oppia Kristuksen persoonasta ja kahdesta luonnosta, jumalallisesta ja inhimillisestä. Kristinuskon opinkohtien määritteleminen koettiin tärkeäksi väärien tulkintojen torjumisen kannalta. Kristikunnan sisällä oli alkanut syntyä erilaisia näkemyksiä Kristuksen jumalallisuudesta, jonka seurauksena idän kristillisyys jakaantui bysanttilaiseksi ja orientaaliseksi ortodoksiaksi 400-luvulla. 3 Toinen kristikunnan hajaantumisen vaihde sijoittuu vuoteen 1054, jolloin lännen katolinen ja idän ortodoksinen kirkko erosivat toisistaan. Rooman paavi Leo IX asetti pannaan Konstantinopolin patriarkan Mikael Kerularioksen, joka vastaavasti erotti paavin kirkon yhteydestä. Eron taustalla vaikutti pitkäkestoinen ja monisyinen prosessi kirkkojen välillä, joka sattui purkautumaan Leo IX:n ja Kerularioksen kirkkopoliittisen arvovaltakiistan seurauksena. 4 1 McGrath 2011, 25. 2 McGrath 2011, 25 26. 3 Metso & Ryökäs 2005, 16. 4 Metso & Ryökäs 2005, 17. 1

1500-luvulla kristikuntaa ravisteli Englannin kirkon eroaminen paavin vallasta kuningas Henrik VIII:n johdolla. Englannin kuningas halusi mitätöidä avioliittonsa Katariina Aragonialaisen kanssa, mutta kun paavi ei suostunut tähän Henrik alkoi lisäämään omaa vaikutusvaltaansa ja lopulta erotti Englannin kirkon katolisesta kirkosta. Anglikaanisen kirkon alku ei ollut veretön eikä nopea, vaan kirkon aseman vakiintuminen kesti useamman seuraavan hallitsijan ajan. 5 Vastaavasti manner-euroopassa Martti Lutherin, Ulrich Zwinglin ja Jean Calvinin synnyttämä reformaatio pirstoi läntistä kristikuntaa hajanaisemmaksi 1500-luvun alkupuoliskolla. Lutherin ajatuksena ei ollut hajottaa kirkkoa entisestään, vaan oikaista vääräoppisiksi kokemiaan näkemyksiä aneista ja kiirastulesta. Reformaatiosta muotoutui kuitenkin paljon merkittävämpi ilmiö kuin kirkon opinkohtien uudistaja: reformaatio vaikutti myös sosiaalisiin, poliittisiin ja taloudellisiin kysymyksiin ja muovasi sitä kautta yhteiskuntaa merkittävästi. 6 Nykypäivän kristikunta on kaukana alkuseurakunnassa vallinneesta ykseyden tilasta. Monilla kirkkokunnilla on kuitenkin halu lähentyä toisiaan. Ensimmäisiä ekumeenisia lähentymisin yrityksiä itäisen ja läntisen kristikunnan välillä olivat Lyonissa vuonna 1274 ja Ferrara-Firenzessä vuosina 1438-39 pidetyt unionikonsiilit. Neuvottelut eivät täytä nykyisen modernin ekumenian periaatteita, sillä keskusteluissa katolinen kirkko yritti saada ortodoksisen kirkon hyväksymään paavin vallan. 7 Ferrara-Firenzen konsiilissa ortodoksinen kirkko hyväksyi paavin ylivallan, mutta päätökset eivät astuneet koskaan voimaan koska Antiokia, Aleksandria ja Jerusalem irtisanoutuivat niistä. 8 1900-luvulla ekumeeninen toiminta alkoi kiinnostaa kirkkoja maailmanlaajuisesti ja myös Suomeen perustettiin Suomen Ekumeeninen Neuvosto (SEN) vuonna 1917. 9 Rooman katolinen kirkko avautui ekumenialle avoimeksi Vatikaanin II konsiilin myötä. Vuosien 1962-1965 välillä käyty konsiili oli vallankumouksellinen, sillä tämän jälkeen katolinen kirkko oli valmis keskustelemaan muiden kristikunnan kirkkojen kanssa. Vuonna 1965 paavi Paavali VI ja Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka Athenagoras kumosivat vuonna 1054 asetetut kirkonkiroukset. Katolinen kirkko aloitti dialogit anglikaanisen kirkon kanssa vuonna 1966 ja luterilaisen kirkon kanssa vuonna 1967. Katolinen kirkko allekirjoitti luterilaisen kirkon kanssa Yhteisen julistuksen 5 McGrath 2011, 78. 6 McGrath 2011, 73. 7 Metso & Ryökäs 2005, 20. 8 Metso & Ryökäs 2005, 21. 9 Metso & Ryökäs 2005, 11. 2

vanhurskauttamisesta vuonna 1999, joka on yksi merkittävämpiä ekumeenisia saavutuksia. 10 Suomella ja Venäjällä on pitkä yhteinen historia ja naapuruussuhde, mutta tästä huolimatta Suomen luterilaisen kirkon ja Venäjän ortodoksisen kirkon väliset opilliset keskustelut alkoivat vasta vuonna 70-luvulla. Asiasta entistä mielenkiintoisemman tekee se seikka, että ortodoksisuudella on pitkä historia myös Suomessa. Ortodoksiset kirkot ovat toimineet Suomessa itsenäisinä hiippakuntina vuodesta 1895 alkaen, vaikka Suomi oli Venäjän autonomian alaisuudessa. Vuonna 1923 Suomen ortodoksinen kirkko (SOK) hakeutui Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin alaisuuteen. Suomen ortodoksinen kirkko sai vuonna 1923 kanonisesti uudelleenjärjestetyn aseman autonomisena paikalliskirkkona. Tämän muutoksen Moskovan patriarkka vahvisti vasta vuonna 1957. Järjestely avasi uudet mahdollisuudet suomalaiselle luterilais-ortodoksiselle keskustelulle, jonka kolme ensimmäistä neuvottelua pidettiin Hans-Heinrich Wolfin ja Nikos Nissiotiksen avustuksella Järvenpäässä vuosien 1958-1965 välillä. 11 1960-luvulla Martti Simojoen toimiessa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon (SELK) arkkipiispana hän kehitti suhteita Neuvostoliiton alueen ortodoksiseen kirkkoon. Simojoki vieraili Virossa vuonna 1964 ja tapasi siellä Venäjän ortodoksisen kirkon (VOK) edustajan. Tapaamisen seurauksena Simojoki otti vuotta myöhemmin yhteyttä Leningradin metropoliittaan ja Moskovan patriarkaatin puheenjohtajaan Nikodemiin. Toukokuussa 1967 Simojoki vieraili ensimmäistä kertaa Moskovassa ja patriarkka Alexiksen hyvästä vastaanotosta johtuen, Simojoki ehdotti kirkkojen välisten bilateraalisten neuvottelujen aloittamista. Venäjän kirkon Pyhä Synodi kannatti ehdotusta. 12 Ensimmäinen opillinen neuvottelu Venäjän ja Suomen kirkkojen välillä pidettiin konferenssikeskus Sinapissa Turussa vuonna 1970. Neuvottelut noudattivat venäläis-saksalaisten keskustelujen kaavaa: molemmat osapuolet pitivät luennot pääteemoista, niiden jälkeen niistä keskusteltiin ja lopuksi neuvottelun pohjalta tehtiin yhteiset teesit, joista molemmat osapuolet olivat samaa mieltä. Teesit julkaistiin neuvottelujen päätyttyä. Kaksi ensimmäistä neuvottelua kestivät vain kolme päivää, mistä johtuen niissä 10 Metso & Ryökäs 2005, 21. 11 Saarinen 1997, 20. 12 Saarinen 1997, 20. 3

ei ehditty vaihtaa merkittävästi teologisia ajatuksia. Ensimmäisissä neuvotteluissa teemana oli muun muassa ehtoollinen, mikä on hieman yllätyksellistä, sillä saksalais-ortodoksissa dialogeissa tätä teemaa käsiteltiin vasta 14 vuoden jälkeen. 13 Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Suomen ortodoksisen kirkon väliset keskustelut aloitettiin vuonna 1989. Suomen kirkot olivat kuitenkin olleet aiemmin yhteyksissä toisiinsa, sillä kirkot elävät Suomessa rinnakkain. Suomen ortodoksinen kirkko oli ollut myös läsnä SELK:n ja VOK:n välisissä neuvotteluissa ennen kuin Suomen kirkkojen välinen dialogi aloitettiin. SELK:n ja VOK:n välillä käytyjen neuvottelujen lisäksi Suomessa oli pidetty myös muita kansainvälisiä ekumeenisia neuvotteluja, joissa SELK ja SOK olivat kohdanneet toisensa: Turun Raadelmassa käytiin neuvottelu vuonna 1971, jossa pohdittiin ekumeniaa ja eukaristiaa. Maailman Kirkkojen Säätiö järjesti Valamossa vuonna 1977 keskustelun Ortodoksisen todistuksen ekumeenisen luonnon ilmenemisestä. Nämä neuvottelut selittävät osaltaan sen, ettei Suomen evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkkojen välillä koettu olevan kiirettä aloittaa bilateraalisia neuvotteluja, kun kirkot olivat kohdanneet jo muissa ekumeenisissa neuvotteluissa. Pitkän yhteisen historian vuoksi on kuitenkin erikoista, etteivät kirkot olleet aiemmin keskustelleet keskenään ekumeenisesti. 14 Itä-Suomen yliopiston teologian tohtori ja yliopistotutkija Pekka Metso arvioi vuoden 2016 Reseptio-lehdessä SELK:n ja SOK:n välillä pidettyjä neuvotteluja. Metso on osallistunut neuvotteluihin vuodesta 2001 lähtien ja on ollut osallisena kuudessa oppikeskustelussa. Reseptio-lehden artikkelissa Metso arvio dialogin kansallista merkitystä sekä neuvottelujen tulevaisuuden näkymiä. 15 Kirjoituksessaan hän esitti myös omat näkemyksensä siitä, miksi dialogi alkoi myöhään Suomen kirkkojen välillä. Metso tiivistää havaintonsa neljään seikkaan: 1) ekumeenisen teologian nousu 1960- luvulta alkaen Kirkkojen maailmanneuvoston ja Vatikaanin toisen konsiilin seurauksena, 2) klassisen ja patristisen teologian nousun 1960-luvulta lähtien, 3) liturgisen teologian voimistuminen ja kiinnostuksen kasvu varhaisen kirkon liturgista traditiota kohtaan ja 4) vuonna 1970 aloitettu oppikeskustelu Venäjän ortodoksisen kirkon kanssa. 16 Metson havainnot ovat uskottavia, sillä Vatikaanin toisen konsiilin myötä ekumeeninen ilmapiiri muuttui myönteisemmäksi. Kirjoittaja huomauttaa artikkelissaan, että myös Suomen ortodoksista kirkkoa leimasi evakkokirkon maine vielä 1960-13 Saarinen 1997, 21 22. 14 Saarinen 1997, 176. 15 Metso 2016, 15 17. 16 Metso 2016, 16. 4

ja 1970-luvuilla, jonka seurauksena ortodoksinen kirkko tuskin piti neuvotteluiden aloittamista ajankohtaisena. Suomessa ortodoksinen kirkon yliopistollinen koulutus alkoi vasta 1988, jonka Metso arvioi myös osaltaan vaikuttaneen dialogin aloittamiseen. 17 Luterilaisten ja ortodoksisten kirkkojen välisissä neuvotteluissa on käsitelty vuosikymmenien aikoina lukuisia teemoja eri kirkkojen välillä. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Venäjän ortodoksisen kirkon välillä on tarkasteltu yhtenä erityiskysymyksenä kristillistä antropologiaa pelastusopillisesta perspektiivistä useissa neuvotteluissa. Teema nousi esiin vuoden 1977 Kiovan, vuoden 1980 Turun sekä vuoden 1986 Mikkelin neuvotteluissa. Kiovassa Suomen ja Venäjän kirkkojen neuvotteluissa havaittiin yhtymäkohtia vanhurskauttamisopin ja theosis-opin välillä. Tuolloin kirkot huomasivat, että aiemmin heidän käsityksiään erottaneet opilliset näkemykset theosisopin suhteen olivatkin itseasiassa yhdistäviä tekijöitä. Evankelis-luterilaiset katsoivat että ainoastaan Jumalan armon avulla ihminen voi tulla osalliseksi Kristuksesta, mutta ortodoksit olivat vieneet ajatusta vielä pidemmälle theosis-opissaan. Ortodoksien mukaan ihminen ei ainoastaan pääse osallisuuteen Jumalasta, vaan hän kasvaa kohti Jumalaa ja lopulta muuttuu jumalalliseksi. 18 Luterilaisuus tuntee myös jumaloitumisprosessin, mutta se ei ole ollut kirkon teologiassa vahvasti esillä. 1.2. Tutkimustehtävä, aineisto ja metodit Tutkielmani pyrkii selvittämään mikä on vanhurskauttamisopin ja theosis-opin saama sisältö SELK:n ja SOK:n välisissä neuvotteluissa suhteessa toisiinsa. Tutkimuskysymykseen liittyen tulee pohtia, saavatko mainitut käsitteet neuvotteluissa sellaisen sisällön, joka vastaa niiden historiallista kehitystä ja muita oppikeskusteluja. Tutkimuskohteena ei ole niinkään se mitä kyseisistä opeista suoraan sanotaan, vaan se, millä tavalla kyseisten termien ilmaisema asia ilmenee kyseissä oppineuvotteluissa. Tämä auttaa osaltaan myös arvioimaan, tarjoavatko kirkkojen väliset neuvottelut yhteneväisiä teologisia näkemyksiä, jotka voisivat lähentää kirkkoja keskenään. 17 Metso 2016, 15. 18 Thuren 1995, 5. 5

Tutkielmani lähdeaineistona käytän Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Suomen ortodoksisen kirkon välillä käytyjen neuvottelujen dokumentteja, jotka löytyvät Sakastin 19 sivuilta. Aineisto koostuu neuvotteluissa käytetyistä kirjallisista dokumenteista, joiden kirjoittajina on ollut useita asiantuntijoita. Puheenvuorojensa pitäjät ovat kirjoittaneet esitelmänsä etukäteen ja he ovat käyttäneet erilaisia lähdeaineistoja. Jokaisesta neuvottelukerrasta on kirjoitettu jälkeen päin myös tiedonannot, joita hyödynnän myös tutkielmassani. SELK:n ja SOK:n välillä opillisia keskusteluja on käyty vuodesta 1989 alkaen ja vuoteen 2018 mennessä neuvotteluja on pidetty 13. Tutkimuskysymykseni kannalta on olennaista keskittyä käsittelemään vain vanhurskauttamisoppiin ja theosis-oppiin liittyviä teemoja, joten joudun rajaamaan aineistoa. Tutkielmani kannalta hyödyllisiä neuvotteluja ovat olleet Järvenpään vuoden 1991 ja Joensuussa vuosina 1999 ja 2007 pidetyt neuvottelukierrokset. Nämä neuvottelut käsittelevät muun muassa ihmiskäsitystä, sakramentteja, pyhitystä ja kilvoitusta. Näiden kolmen neuvottelun lisäksi muutamassa muussa neuvottelussa käsiteltiin myös mm. inkarnaatiota ja sakramentteja, mutta ne olivat lyhyitä mainintoja, jotka eivät tuoneet lisäinformaatiota. Rajauksen ulkopuolelle jääneet neuvottelut saavat kuitenkin myöhemmin selvityksen, miksi jäivät tutkimusaineiston ulkopuolelle. Tutkimusaineiston tukena käytän kirjallisuutta, joka esittää Suomen luterilais-ortodoksisen neuvottelujen taustoja ja auttaa määrittelemään keskeisiä termejä yksityiskohtaisemmin sekä tarjoaa mahdollisesti vertailtavaa aineistoa. Tutkielmassani peilaan suomalaista luterilais-ortodoksista keskustelua Suomen evankelis-luterilaisen ja Venäjän ortodoksisen kirkkojen välisiin neuvotteluihin vanhurskauttamisopin ja theosis-opin osalta. En kuitenkaan käsittele Suomen ja Venäjän kirkon välisiä keskusteluja erillisenä lukuna, vaan sisällytän sen tutkielmassani lukujen sisään. Keskeisintä tutkimuskirjallisuutta ovat Michael J. Christensenin ja Jeffery A. Wittungin toimittama Partakers of the Divine Nature, Nancy J. Hudsonin Becoming God. The Doctrine of Theosis in Nicholas of Cusa, Matti Revon Pyhittävä Yhteisö ja Risto Saarisen Faith and Holiness. 19 Sakasti.evl.fi on sivusto Suomen evankelis-luterilaisen kirkon työntekijöille ja toimijoille. Sivustolta löytyy niin ajankohtaisia uutisia kuin tutkimusjulkaisuja, kuin myös tavalliseen seurakuntatyöhön soveltuvia käytännöllisiä ja hyödyllisiä tietoja. 6

Tutkimusmetodina käytän yksittäisten käsitteiden analyysiä 20, jonka avulla selvitän tutkimuksen kannalta olennaista terminologiaa. Termit vanhurskauttaminen ja theosis eivät ole täysin yksiselitteisiä, jonka takia termit on määriteltävä tarkkaan, jotta neuvottelujen asiasisällön sisäistää paremmin. Oppien historialliseen kontekstiin ja kehitykseen on myös tutustuttava, jotta niiden pohjalta voi rakentaa peilauspinnan oppineuvotteluihin. Tämän avulla pystytään myös arvioimaan, minkä ajan ja keiden teologien linjaan opit painottuvat delegaatioryhmissä. Käsiteanalyysi painottuu eniten tutkielmani toiseen lukuun, jossa avaan vanhurskauttamisopin ja theosis-opin taustoja, mutta käytän metodia myös myöhemmin tutkielmassani. Yksittäisten käsitteiden analyysin lisäksi hyödynnän tutkielmassani argumentaatioanalyysiä 21, jonka avulla arvioin neuvotteluissa esitelmiä pitäneiden argumentaatiota. Tätä metodia hyödynnän etenkin kolmannessa luvussa, jossa käyn läpi neuvotteluja ja niissä esiin nostettuja teemoja. Lähdeaineistoni koostuu kahden osapuolen, evankelisluterilaisen kirkon ja ortodoksisen kirkon edustajista, joten on olennaista arvioida ovatko dialogin osapuolten argumentit keskenään ristiriidassa vai ovatko he samaa mieltä käsiteltävistä teemoista. 1.3. Aiempi tutkimus Tutkielmaa joka käsittelisi vanhurskauttamisopin ja theosis-opin ilmenemistä suomalaisessa evankelis-luterilaisessa ja ortodoksisessa dialogissa ei ole aiemmin tehty. Vaikka Suomen kirkkojen välisiä neuvotteluista ei ole aiemmin tehty tutkielmaa, on dialogista tehty yleiskatsaus. Teologian tohtori Pekka Metso ja edesmennyt Mikkelin hiippakunnan piispa Kalevi Toiviainen ovat analysoineet Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Suomen ortodoksisen kirkon välisiä neuvotteluja artikkeleissaan Reseptio-lehdessä. 22 Analyysit eivät kuitenkaan pureudu yhtä syvälle oppeihin kuin tämä tutkielma, vaan ne ovat enemmän dialogin yleiskatsauksia. Mielenkiintoisen tutkielmastani tekee myös se, että se osoittaa onko näiden kahden Suomen kirkkojen välillä 20 Jolkkonen 2007, 12 13. 21 Jolkkonen 2007, 16. 22 Reseptio 1/09, 191 210. 7

käyty samankaltaista keskustelua vanhurskauttamisopin ja theosis-opin leikkauspisteistä kuin SELK:n ja VOK:n välillä vuosina 1974 ja 1977. Vanhurskauttamisopin ja theosis-opin yhtäläisyyksiä on aiemmin tutkittu Suomen evankelis-luterilaisen ja Venäjän ortodoksisen kirkon välisissä neuvotteluissa. Tästä tutkielman on tehnyt Ville Hassinen vuonna 2007 sen aikaisessa Joensuun yliopistossa. Hassisen pro gradu -tutkielma käsittelee vanhurskauttamisopin ja theosis-opin keskusteluja Järvenpään vuoden 1974 ja Kiovan vuoden 1977 neuvottelukierroksilla. Tutkielmassaan Hassinen totesi, että osapuolet selittävät jumalallistumisen eri tavoin, mutta oppien leikkauspisteenä on jumaloitumisen päämäärä, joka on ihmisen täysi jumalallistuminen ja osallisuus jumalallisesta luonnosta. 23 Risto Saarinen on käsitellyt luterilais-ortodoksisia dialogeja maailmanlaajuisella tasolla teoksessaan Faith and Holiness. Kirjoittaja on Helsingin yliopiston ekumeniikan professori ja hän on työnsä puolesta perehtynyt ekumeniaan laajasti. Saarinen esittelee eri dialogeja teemoineen 35 vuoden otannalla, eikä pyri analysoimaan kaikkia yksityiskohtia tarkasti. Teos on luterilais-ortodoksisten neuvottelujen tutkimuksen kannalta relevantti, sillä näitä dialogeja on tutkittu vähän. Saarisen tutkielmassa on käsitelty theosis-oppia ja vanhurskauttamisoppia Saksan evankelisen ja Romanian ortodoksisen kirkon välisissä keskusteluissa. Kirjoittaja on myös analysoinut luterilaisen kirkon sisällä käytyjä keskusteluja theosis-opista ja synergiasta, jotka osoittavat kuinka vaikeasta teemasta on kyse. Heta Hurskaisen väitöskirja Ecumenical Social Ethics as the World Changed tutki Suomen evankelis-luterilaisen ja Venäjän ortodoksisen kirkon sosiaaliseettisiä aspekteja kirkkojen välillä käydyissä neuvotteluissa. Hurskaisen väitöskirja käsittelee laajaalaisesti neuvotteluja vuosien 1970-2008 aika välillä, mutta antaa vain vähän valaistusta tutkielmani teemaan. 1.4. Tutkimuksen kulku Tutkielmani toinen luku toimii taustalukuna, joka kartoittaa lukijalle vanhurskauttamisopin ja theosis-opin taustoja. Ennen siirtymistä itse neuvotteluihin on olennaista 23 Hassinen 2007, 145. 8

tehdä huolellinen selvitys vanhurskauttamis- ja theosis-opin taustoista. Esittelen luvussa molempien oppien historiallisia konteksteja sekä oppien kehitystä, jonka jälkeen perehdyn oppien sisältöön. Luvun lopuksi teen yhteenvedon vanhurskauttamisopin ja theosis-opin välisistä eroista. Tutkielmani kolmannen luvun alussa esittelen lyhyesti, mihin neuvotteluihin tutkielmani rajaan. Tämän jälkeen analysoin kronologisesti tutkimuskysymystäni hyödyttävät neuvottelut ja teen huomioita seikoista, mitkä nousivat esille neuvotteluissa ja mitkä jäivät vähemmälle huomiolle. Kolmannessa luvussa teen myös huomioita, mihin teologeihin oppineuvottelujen osanottajat nojautuvat. Tutkielmani neljännessä luvussa teen loppupäätelmät neuvotteluista ja arvioin, kuinka opit heijastuvat eri teemoista sekä vastaavatko näkemykset oppien historiallista kehitystä. Lähteiden ja kirjallisuuden jälkeen tutkielmastani löytyy liitteet-osio, josta löytyy kooste tutkielmani ulkopuolelle jääneistä neuvottelukerroista. 9

2. Vanhurskauttamisopin ja theosis-opin pääpiirteet 2.1. Oppien merkitys neuvottelujen kannalta Ennen kuin siirrymme käsittelemään neuvottelujen sisältöä tarkemmin, on hyvä tehdä katsaus tutkielmassani käyttämiini vanhurskauttamisoppi ja theosis-oppi termeihin. Vanhurskauttamisoppi on keskeinen osa luterilaista teologiaa ja vastaavasti theosisopilla on oma asemansa pyhittymisessä itäisen kirkon traditiossa. Evankelis-luterilainen kirkko ja ortodoksinen kirkko jakavat erilaiset näkemykset pyhittymisen suhteen, joihin kyseiset opit peilaavat. Tästä johtuen on olennaista perehtyä oppien identiteettiin ja historiaan, jotta ymmärtää niiden merkityksen Suomen kirkkojen välillä käydyissä oppineuvotteluissa. 2.2. Vanhurskauttamisopin pääpiirteet Vanhurskauttamisoppi on tärkeä osa luterilaisen kirkon identiteettiä, mutta se on ollut myös reformaation myötä hankalin erottava tekijä luterilaisen ja katolisen kirkon välillä. Eriävät tulkinnat vanhurskauttamisopista ajoivat kirkot erilleen ja tulehtuneet välit ovat pysyneet samoina lähes 500 vuotta. 24 Luterilaisella vanhurskauttamisopilla on myös omat eriävät näkemykset ortodoksisen teologian kanssa hyvien töiden suhteen, mutta tätä tarkastelemme myöhemmin toisen luvun aikana. Jumalallistumis-ajatusta ei ole ollut paljon esillä luterilaisessa teologiassa ja siksi sitä pidetään yleisesti patristisena tai idän teologiseen traditioon kuuluvana opinkohtana. Ajatus jumaloitumisesta ei ole kuitenkaan vieras läntisen kirkon traditiossa ja sitä esiintyy Tertullianuksesta lähtien. Augustinus ymmärsi jumalallistumisen reaaliseksi yhteydeksi jumalalliseen luontoon (2. Piet. 1:4). Vaikka oppi jumalallistumisesta ei esiinny läntisessä traditiossa aina näkyvästi, on opin asiasisältö pysynyt samana. 12. vuosisadalla läntisen kirkon teologit puhuvat opista eksplisiittisesti ja 1500-luvulla tul- 24 Preus 1996, 133. 10

taessa oppia olivat käsitelleet muun muassa. Bernhard Clairvauxlainen, Petrus Lombardus, Tuomas Akvinolainen ja Mikael Gabriel. 25 Tältä pohjalta tarkasteltuna ei olekaan poikkeuksellista, että Luther käyttää kirjoituksissaan deificatio-käsitettä noin 20 kertaa vuosien 1513-1539 välillä. Kun aineistoa ei tarkastella pelkästään tämän käsitteen muodossa löytyy varsinainen asia huomattavasti useammin. 26 Oppia syntisen vanhurskauttamisesta eli vanhurskauttamisoppia pidetään luterilaisen teologian ytimenä. Tämän opinkohdan on katsottu olevan se tekijä, jonka varassa kirkko joko seisoo tai kaatuu. Revon mukaan voidaan ajatella, että vanhurskauttamisoppi on kirjoitettu sisään jokaiseen luterilaisen kirkon opinkohtaan. 27 Revon väite ei ole perätön, sillä vanhurskauttamisopin leikkauspinta osuu niin kristillisen ihmiskäsitykseen, pelastusoppiin, inkarnaatio-oppiin kuin sakramenttiteologiaan. Vanhurskauttamisopilliset näkemykset heijastuvat myös kirkko-oppiin, sillä kirkko on ensimmäinen ympäristö, jossa vanhurskauttamisoppia sovelletaan. 28 Luterilaisen kirkon vanhurskauttamisopin ydin tiivistetään usein lauseeseen Syntinen vanhurskautetaan armosta Kristuksen tähden uskon kautta. Preusin mukaan tämä lause tiivistää Apologian IV:n kohdan vanhurskauttamisesta, jossa Melanchthon muotoilee lauseensa näin: Me uskomme ja opetamme, että meidät luetaan vanhurskaiksi Jumalan edessä Kristuksen tähden uskon kautta. 29 Preusin mukaan, Trenton kirkolliskokous (1545-1563) hylkäsi tämän lauseen siinä merkityksessä, missä luterilainen kirkko painotti sen ilmaisua. Kirjoittajan mukaan Trenton katolisen kirkon edustajat määrittelivät sanat, kuten synnin, armon ja vanhurskauttamisen, eri tavalla kuin luterilaiset. Tuolloin osapuolet eivät päässeet yhteisymmärrykseen sanojen merkityksistä vaan tulkitsivat ne eri lailla. Tästä seurasi kaksiselitteisyysmalli, jota molemmat kirkot hyödynsivät tulevina vuosisatoina puolustellessaan kantaansa ja oppiaan toista osapuolta vastaan. 30 25 Peura 1987, 9. 26 Peura 1987, 9 10. 27 Repo 1991, 9. 28 Repo 1991, 9 10. 29 Preus 1996, 144, Apol. IV, 214. 30 Preus 1996, 144. 11

2.2.1. Luterilainen vanhurskauttamisoppi Lutherista Yksimielisyyden ohjeeseen Lutherin synnyttämä luterilainen vanhurskauttamisoppi ei pysynyt muuttumattomana edes 1500-luvun aikana. Reformaattori oli tyytymätön 1500-luvulla vallinneeseen skolastiseen teologiaan, joka antoi arvoa ihmisen omille teoille pelastuksessa ja korosti ihmisen kykyä vaikuttaa pelastukseen. 31 Teologian tohtori Olli-Pekka Vainio on tutkinut Luterilaisen vanhurskauttamisopin kehitys -väitöskirjassaan, kuinka vanhurskauttamisoppi muuttui Lutherin opetuksista Yksimielisyyden ohjeeseen 32 saakka. Vainio tutkimustulosten mukaan luterilaisen vanhurskauttamisopin voi jakaa viiteen malliin. 33 Ensimmäinen Usko on osallisuutta Kristuksen persoonaan ja ansioon -malli pitää sisällään Lutherin, Bugenhagenin ja Brenzin yhtenäiset tulkinnat. Mallin ajatuksena on että Kristus todella on läsnä uskovassa, jolloin uskon kautta ihmiseen yhdistynyt Kristus oli imputaation perusta. Tässä mallissa vanhurskauttamisen forenssisista ja efektiivistä puolta ei erotettu toisistaan, koska molemmat yhdistyivät Kristus-partisipaatioon. Vanhurskauttaminen ymmärrettiin osallisuudeksi Kristuksen vanhurskauteen ja pyhyyteen, jonka seurauksena vanhurskautuminen ymmärrettiin uskovan olemuksen muutoksena. 34 Toiseen malliin sisältyi ajatus, että usko on läsnä olevan Hengen aikaansaama sielunkykyjen uudistus. Tätä ajattelumallia edusti Melanchthon, joka ei selittänyt imputaatiota yhteytenä Kristuksen persoonaan ja ominaisuuksiin. Melanchthon ei kuitenkaan tyrmännyt sitä, että imputaatio merkitsi Kristuksen vanhurskauden ja ansion siirtymistä uskovalle, johon liittyi erottamattomasti efektiivinen todellisuus Pyhän Hengen lahjoittamana. Erona Lutherin teologiaan on ajatus, että Pyhä Henki synnyttää ihmisen ja Jumalan yhteyden, jonka seurauksena Pyhä Henki korvaa Kristuksen aseman vanhurskauttamisessa. 35 Osianderin teologia edustaa kolmatta mallia, joka on usko on osallisuutta Kristuksen jumalallisesta luonnosta. Kyseinen teologi katsoi myös että imputaatio ja syntien an- 31 Kopperi 1994, 121. 32 Yksimielisyyden ohje (Formula Concordiae) on 1570-luvulla muotoutunut ja on luterilaisista tunnustuskirjoista myöhäisin. Ohje on laadittu luterilaisten sisäisten oppikiistojen ratkaisemiseksi. http://tunnustuskirjat.fi/yo/index.html 26.04.2018 33 Vainio 2004, 268. 34 Vainio 2004, 268. 35 Vainio 2004, 269. 12

teeksiantamus mahdollistavat ihmiselle uskossa läsnä olevan Kristuksen. Osiander tulkitsi vanhurskauttamisen kuitenkin siten, että se merkitsi vain jumalallisen luonnon läsnäoloa. Näin ollen vanhurskauttamisessa ei varsinaisesti ole kyse Kristuksen suorittaman lunastustyön realisoitumisesta uskovassa. 36 Flaciuksen teologia edustaa neljättä mallia joka on usko on Hengen kausaalisesti aikaansaama vaikutus. Flacius ei tulkinnut vanhurskauttamista samalla lailla kuin Osiander tai roomalaiskatoliset, sillä hän pelkäsi että jos puhutaan uskosta, joka luetaan vanhurskaaksi, uskon kohteesta tulee jotain ihmisessä olevaa. Teologi tyrmäsi myös Lutherin, Melanchthonin ja Osianderin ajatuksen ihmisen ja Jumalan välisestä partisipaatiosta. Flaciuksen mukaan koska uskon olemusta ei määritellä suhteessa Kristukseen tai Pyhään Henkeen, uskon todellinen luonne jää epäselväksi eikä sillä näin ollen ole jumalallista olemistodellisuutta. 37 Luterilaisen vanhurskauttamisopin viides malli on usko on osallisuutta Kristuksen persoonaan ja ansioon, jonka Henki vaikuttaa. Tämän teologian edustajia ovat toisen polven reformaattorit, kuten Mörlin, Chemnitz, Chytraeus, Selnecker, Hesshus, Heerbrand, Andrea ja Wigand. Ryhmä ei ole yhtenäinen tulkintamalliensa suhteen, mutta heidän kantaansa voi katsoa Lutherin ja Melanchthonin teologien synteesiksi. Mörlin, Chemnetz ja Chytraeus tulkitsivat vanhurskauttamisen osallisuudeksi Kristuksen persoonasta. Selnecker, Hesshus ja Heerbrand katsoivat vanhurskauttamisen tarkoittavan, että Kristus on uskon muoto ja reaalistisesti läsnäoleva vanhurskauttamisen perusta. 38 Andrealle ja Wigandille vanhurskauttaminen merkitsi Kristuksen kaltaiseksi tulemista, eikä niinkään että Kristus asuisi uskovassa. Näiden viiden mallin pohjalta rakentui Yksimielisyyden ohje. 39 2.2.2. Lutherin vanhurskauttamisoppi Kuten edellä mainitsin, Luther sai kimmokkeen korjata katolisen kirkon vanhurskauttamisoppia, jota hän piti pelagiolaisuuden ja pakanafilosofien turmelemana. Refor- 36 Vainio 2004, 269. 37 Vainio 2004, 269 270. 38 Vainio 2004, 270. 39 Vainio 2004, 270. 13

maattorin mielestä teologia ja kirkko olivat painottaneet liiaksi ihmisen merkitystä pelastuksessa ja vähentäneet näin Jumalan rakkauden merkitystä. 40 Lutherin tarkoituksena ei ollut synnyttää reformaatiota, mutta hänen kirjoittamansa 95 teesiä ajoivat katolisen kirkon hajaannukseen. 41 Kuten Vainio väitöskirjassaan osoitti, luterilainen vanhurskauttamisoppi alkoi kehittyä ja muotoutua 1500-luvun aikana, josta jouduttiin laatimaan Yksimielisyyden ohje 1570-luvulla. Luterilainen kirkko on perinteisesti painottanut vanhurskauttamisopissa uskon kohdistuvan ihmisen ulkopuolella olevaan Jumalaan, mutta Revon mukaan suomalaisessa Lutherin teologian tutkimuksissa on viime aikoina noussut esiin ajatus, jonka mukaan Kristus on läsnä oleva uskossa. Tässä tulkinnassa Kristus ei ole Jumalan antama suosio (favor) ihmisen hyväksi, kuten forenssisessa tulkinnassa, vaan lahja (donum), joka asuu ihmisen luona uskossa ja lahjoittaa ihmiselle pelastushyvyytensä. 42 Näin ollen Kristuksen roolikin on erilainen näissä tulkinnoissa forenssisessa tulkinnassa Kristus on passiivinen kohde, jonka Jumala antaa, mutta jälkimmäisen tulkinnan mukaan Kristus on aktiivinen vaikuttaja ihmisessä. Revon mukaan Lutherin vanhurskauttamiskäsitykseen sisältyvät molemmat edellä mainitut aspektit, favor ja donum. Lutherin mukaan vanhurskauttamisessa ihmiselle hyväksi luetaan Kristuksen ansiot sekä ihminen vaihtaa ominaisuuksia Kristuksen kanssa. 43 Läsnä oleva Kristus lahjoittaa pelastushyvyytensä, joihin kuuluvat muun muassa elämä, autuus, vanhurskaus, voima ja siunaus. Näin ihmisestä tulee Kristuksen kaikkien lahjojen omistaja uskonsa välityksellä ja vastaavasti Kristus suhtautuu ihmisen syntiin kuin omaansa. Tällä tavalla ihmisen ja Kristuksen ominaisuudet yhdistyvät uskossa ja niistä tulee osa molempia. Tätä tapahtumaa kutsutaan nimellä communicatio idiomatum, eli ominaisuuksien vastavuoroiseksi jakamiseksi. 44 Revon mukaan vanhurskauttaminen on Lutherin teologiassa osallisuutta (participatio) Jumalan luonnosta. Luther peilaa tässä keskiaikaisen teologian välittämää uusitestamentillista ja vanhakirkollista traditiota (2. Piet. 1:4). Kristityn osallistuessa Kristukseen uskossa, tulevat Jumalan armolliset ja rakastavat ominaisuudet häneen. Tällä tavalla ihminen jumalallistuu (deificatio), sillä Kristuksen läsnäolo kristityssä muuttaa häntä. 45 Kirjoittajan mukaan vanhurskauttamisessa tapahtuu reaalis-onttinen muutos, jossa uskossa läsnä 40 Kopperi 1994, 121. 41 Kopperi 1994, 139. 42 Repo 1991, 17 18. 43 Repo 1991, 18. 44 Repo 1991, 18. 45 Repo 1991, 19. 14

oleva Kristus lahjoittaa ihmiselle uuden olemuksen. Ihmisestä tulee pyhä, koska Kristus antaa sen ihmiselle. 46 Näin Lutherin ajatusmalli ihmisestä yhtä aikaa syntisenä sekä pyhänä saa lisää tukea. 47 Revon mukaan Lutherin vanhurskauttamisopissa on kaksi aspektia, jotka ovat momentaaninen ja partiaalinen aspekti. Momentaanisella tarkoitetaan sitä, että vanhurskauttamisessa Kristus nielaisee välittömästi kristityn synnit. Partiaalinen aspekti tarkoittaa sen sijaan sitä, että vanhurskauttaminen on elämän kestävä prosessi, joka päättyy sitten kun syntinen ruumis on voitettu. 48 Repo viittaa tekstillään Lutheriin, jonka teologian ajatuksena on, että vaikka ihminen vastaanottaa Kristuksen vanhurskauttamisessa, ei kristittyyn vuodateta kaikkea vanhurskautta kerralla. Vanhurskauttaminen on jatkuva prosessi, jonka aikana ihminen muuttuu Jumalan kaltaiseksi, samalla kun vanha syntinen ihminen kuolee. 49 Repo huomauttaa, että näitä kahta Lutherin vanhurskauttamismallia ei voi irrottaa toisistaan, koska jälkimmäisen rakkauden teot täydellistävät ensimmäistä vanhurskauttamista. Hyvillä teoilla tarkoitetaan tässä yhteydessä lähimmäiseen kohdistuvaa palvelua, jonka edellytyksenä ja esikuvana Kristus toimii. 50 Kirjoittaja toteaa, että Lutherin vanhurskauttamisoppi muodostuu kokonaisuudessaan kahdesta edellä mainitusta vanhurskauttamisopin puolesta, jotka Kristus sitoo yhteen. Lutherin ajatuksena on, että ihminen vastaanottaa Jumalan hyvyyksiä ylhäältä ja antaa niiden virrata alaspäin lähimmäisiin. Tämän pohjalta Luther kiteyttää koko kristillisen elämän ja opin kahden käsitteen ympärille uskon ja rakkauden. Usko kohottaa ihmisen Jumalan luokse ja rakkaus vastaavasti laskee ihmisen lähimmäisiensä luo. Uskon ja rakkauden kautta ihminen asettuu siis Jumalan ja lähimmäisen välille. 51 Revon mukaan Luther tulkitsi uskoa niin, että usko saa muodon uskovan toteuttamana Kristuksen ihmisrakkautena. Tämän pohjalta Luther siis päätteli ettei usko ole passiivista vaan aktiivista toimintaa, johon kuuluvat rakkauden teot. Vanhurskauttava usko näkyy kristityssä läsnä olevan Jumalan rakkautena. Kirjoittajan mukaan Luther vertaa uskoa Jumalan Sanaan Kuten Jumalan Sana tuli lihaksi ja otti ruumiillisen ihmismuodon Nasaretin Jeesuksessa, myös usko inkarnoituu ja tulee koettavaksi käytännöllisessä ja ruumiillisessa muodossa. 52 Usko siis aktivoi ihmistä tekemään hyviä tekoja, 46 Repo 1991, 19. 47 Repo 1991, 17. 48 Repo 1991, 19. 49 Peura 1987, 15. 50 Repo 1991, 21. 51 Repo 1991, 22. 52 Repo 1991, 22. 15

mutta hyvät teot tapahtuvat Kristuksen vaikutuksen ansiosta. Ilman uskoa ja Kristuksen läsnä oloa ihminen ei kykene tekemään rakkauden tekoja. Luther toteaa, että ellei usko konkretisoidu, se on kuin hänen kritisoimansa skolastinen, itse valittu ja hankittu usko. Saksalainen reformaattori kärjistää, että sellainen usko on sydämessä yhtä merkityksetöntä kuin vaahto oluen pinnalla. 53 Repo korostaa ettei osallisuus Kristuksessa ole eristettävissä oleva tai hetkellinen pelastustapahtuma, vaan se on prosessi, jossa kristitty kasvaa vanhurskaaksi. Tätä kutsutaan pyhittymiseksi ja se on osa vanhurskauttamisen kokonaisuutta. Kirjoittajan mukaan tämän kaiken alullepanija ja ylläpitäjä on usko, jossa Kristus on läsnä ja jossa Hänen vanhurskautensa siirtyy osaksi kristittyä. 54 Repo huomauttaa, ettei Luther seuraajiensa tapaan erottanut vanhurskauttamista ja pyhittämistä toisistaan, vaan Lutherille vanhurskauttaminen oli pyhitystä, joka ymmärretään laajasti koko pelastuksen kattavana terminä. Katekismuksissaan Luther kuvailee Pyhän Hengen tehtävän olevan pyhittäminen (Heiligung, sanctification). Tämä prosessi alkaa evankeliumin vastaanottamisesta ja jatkuu aina iankaikkiseen elämään asti. 55 Revon huomiot Lutherin vanhurskauttamisopista osoittavat ettei vanhurskauttamisoppi ole yhtä yksinkertainen kuin mitä lause Syntinen vanhurskautetaan armosta Kristuksen tähden uskon kautta antaa ymmärtää. Lauseesta ei käy lainkaan ilmi vanhurskauden momentaaninen ja partiaalinen aspekti. Luther ei tehnyt eroa vanhurskauttamisen ja pyhittymisen välille, koska katsoi niiden olevan saman asian kääntöpuolia. Vanhurskauttaminen on Lutherin mukaan elämän mittainen prosessi, joka vastaanotetaan kasteessa uskossa läsnä olevan Kristuksen kautta. Sillä hetkellä Kristus ottaa ihmisen synnit vastaan ja ihmisen kasvu kohti jumalallisuutta alkaa. Vanhurskauttamisoppiin kuuluu käsitys ihmisen syntisyydestä sekä se, ettei ihminen kykene omin voimin saavuttamaan pelastusta, vaan ainoastaan Jumalan armon avulla. Jumala loi kaiken hyväksi ja ihmisen omaksi kuvaksi ja kaltaisekseen. Paratiisissa Aadam ja hänen mukanaan ihmissuku, rikkoi Jumalan tahtoa vastaan, jonka seurauksena ihminen lankesi syntiin ja kadotti Jumalan kuvan. 56 Näin ihmisestä tuli Jumalan tuomion alainen, joka tarvitsee armahduksen saavuttaakseen pelastuksen. Jumala toimi armollisesti lähettäessään ainoan Poikansa sovittamaan ihmisten synnit hengellään, 53 Repo 1991, 22. 54 Repo 1991, 22. 55 Repo 1991, 24. 56 Kuvalla tarkoitetaan tässä yhteydessä osallisuutta tai yhteyttä Jumalaan, joka katkesi syntiin lankeemuksen seurauksena. Preus 1996, 146. 16

jotta ihmiset saisivat takaisin yhteyden Jumalaan. Preusin mukaan nämä ovat realiteetit, jotka antavat taustan syntisten vanhurskauttamiselle Jumalan edessä. 57 Kirjoittajan tiivistelmä kristillisen ihmiskäsityksen, perisynnin ja Jumalan armollisuuden taustoista kiteytyvät vanhurskauttamisopin pääkohdat. Jumala loi ihmisen kuvaksi ja kaltaisekseen, mutta ihmisen rikottua Jumalan tahtoa tekemällä syntiä seurasi ihmisen ja Jumalan välisen yhteyden katoaminen. Jumala halusi kuitenkin saada yhteyden takaisin ja uhrasi siksi ainoa poikansa, Kristuksen, jotta ihmiskunta pääsisi jälleen yhteyteen Jumalan kanssa. Kristuksen avulla ihmiset eivät saa ainoastaan yhteyttä Jumalaan vaan myös osallisuuden Jumalaan, eli osallisuuden jumalalliseen luontoon. Tämä yhteyden vastaanottaminen tapahtuu kasteessa, kun ihminen vastaan ottaa uskon ja siinä läsnä olevan Kristuksen. Näin Preussin realiteetit antavat edellytykset vanhurskauttamisopille. 2.2.3. Augsburgin tunnustuksen heijastuminen vanhurskauttamisoppiin Evankelisten säätyjen muotoilema Augsburgin tunnustus on luterilaisuuden päätunnustus. Vuonna 1530 julkaistu tunnustus koostuu kahdesta osasta: ensimmäinen osassa on 21 artiklaa, jotka käsittelevät kristillisiä perustotuuksia. Toisen osan seitsemässä artiklassa käsitellään kohtia, joiden katsotaan olevan sen aikaisessa kristillisessä elämässä ristiriidassa evankeliumin kanssa. 58 Luterilaisen kirkon oppi synnistä perustuu Augsburgin tunnustuksen toiselle artiklalle, joka käsittelee perisyntiä. Artiklassa todetaan että Aadamin lankeemuksen jälkeen kaikki luonnollisesti syntyneet ihmiset syntyvät synnissä, ilman jumalanpelkoa, ilman luottamusta Jumalaan sekä pahan himon hallitsemina. Samassa lauseessa todetaan myös perisynnin olevan sairaus ja synti, joka tuomitsee ja tuo jo nyt mukanaan iankaikkisen kuoleman niille, jotka eivät kasteen ja Pyhän Hengen toimesta synny uudestaan. 59 Artiklan pohjalta on siis ymmärrettävissä että kyseessä on vakava sairaus, joka periytyy sukupolvelta toiselle. Perisynti erottaa ihmisen Jumalasta niin, ettei ihminen tunne Jumalaa. Tämän seurauksena ihminen ei myöskään ajattele muita vaan ajaa itsekkäästi omaa etuaan. Jälkimmäisessä lauseessa myös todetaan että perisynnin seurauksena ihmiset, joita ei ole kastettu ovat 57 Preus 1996, 146. 58 http://tunnustuskirjat.fi/augstunn.html 27.04.2018. 59 Grane 1987, 40. 17

alttiina iankaikkiselle kuolemalle. Perisynti kuvataan artiklassa ihmisessä läsnä olevana pahuutena sekä taakkana, joka erottaa ihmisen Jumalasta. Perisynti-artiklaa seuraavat Jumalan poika ja vanhurskautus -artiklat, jotka kuvailevat kuinka Kristus tuli ihmisten keskuuteen ja mahdollisti ristin kuolemallaan pelastuksen ihmiskunnalle. Jumalan Poika -artiklassa esitetään tiivistetysti Kristuksen elämä, samankaltaisesti kuin Nikean uskontunnustuksessa ja Apostolisessa uskontunnustuksessa. Artiklassa puhutaan sovitustyön ohessa myös ihmisten pyhittämisestä: hallitakseen ja vallitakseen ikuisesti kaikkia luotuja sekä pyhittääkseen ne, jotka uskovat häneen, lähettämällä heidän sydämiinsä Pyhän Hengen, joka heitä johtaa, lohduttaa, tekee eläväksi ja puolustaa paholaista ja synnin voimaa vastaan. 60 Artiklan pohjalta voi todeta, että pyhitys kuuluu olennaisesti osaksi pelastusta, jolla on myös oma osuutensa Lutherin vanhurskauttamisopissa. Jumalan poika -artiklaa seuraavassa vanhurskautus-artiklassa tähdennetään, etteivät ihmiset voi saavuttaa vanhurskautusta omin teoin, vaan heille annetaan vanhurskaus lahjaksi Kristuksen tähden uskon kautta. 61 Artiklassa ei ole mainintaa hyvien töiden osuudesta vanhurskauttamisessa, sillä Luther tyrmäsi skolastisen teologian ajatuksen siitä, että ihminen kykenisi vaikuttamaan pelastukseen. Vaikka Luther ei hyväksynyt ajatusta, että ihminen voisi vaikuttaa hyvillä töillä pelastukseen, hän ei kuitenkaan hylännyt hyvien tekojen merkitystä. Lutherin mukaan hyvät teot ovat seurausta siitä, kun ihminen ottaa Kristuksen uskon kautta itseensä ja ihmisten pitää tehdä hyviä tekoja, sillä se on Jumalan tahdonmukaista toimintaa. 2.3. Theosis-opin pääpiirteet Theosis-opissa 62 eli jumaloitumisopissa keskeisenä ajatuksena on ihmisen kasvu uskon kautta kohti Jumalaa. Ihminen luotiin Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi, niin kuin Genesiksen alussa sanotaan. 63 Kuva edustaa ihmisen nykyisyyttä Jumala loi ihmisen 60 Grane 1987, 50. 61 Grane 1987, 58. 62 Sana theosis on peräisin kreikan kielisestä sanasta ς ja tarkoittaa jumalaksi tulemista eli jumaloitumista. McGrath 2011, 479. 63 1.Moos 1:26. 18