a t t n e e Tunnehetket Tehtäviä tunnetaitokasvatukseen Cristina Núñez Pereira & Rafael R. Valcárcel

Samankaltaiset tiedostot
Luvut on kirjoitettu järjestyksessä eteneväksi matkaksi tunteiden maailmaan. Lukemisen voi kuitenkin aloittaa mistä kohdasta tahansa.

MIKÄ ON TUNNE? Tunne on spontaani reaktio, jonka synnyttää tietyn asian, henkilön tai paikan ajatteleminen tai kohtaaminen.

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat

Asiakkaan tunnepolusta boostia bisnekseen

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

TU-A Itsensä tunteminen ja johtaminen Tunteista ja empatiasta.

Toivon tietoa sairaudestani

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

Liite 3 LA1. Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 1.

Työkaluja haastavien tunteiden käsittelyyn

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI. Alakoulun tehtävät

Eväspussi. Onko lähipiirissä esiintynyt hitautta tai vaikeutta lukemaan ja kirjoittamaan oppimisessa? Millaista?

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

HAIKEUS ROHKEUS ONNI YLPEYS RAKKAUS VÄLINPITÄMÄTTÖ- MYYS VIHA PELKO IHASTUS RAUHALLISUUS ILO VÄSYMYS INHO RIEMU TOIVO PETTYMYS KAIPAUS PIRTEYS

Toivon tietoa sairaudestani

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.

MINUN ELÄMÄNI. Kuinka luoda tietoisesti parempi elämä? Osa 1. Merja Valkonen-Hernandez

HANKALIEN TUNTEIDEN YLI. Hanna Ranssi-Matikainen

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 2

Koulupoissalokysely SRAS-R (Lapsi/nuori)

Liite 11. Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan nuoren kyselylomake 2. Hyvä kurssilainen!

Treenaa mieli vahvaksi!

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

Valppaat vanhemmat. Valppaat vanhemmat

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan

Tunteet opetustyössä Luovi / Erkkaa Verkossa

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu

Hyvät vanhemmat!

Nuoren itsetunnon vahvistaminen

MAUSTE PROJEKTI KATAJA RY. Kouluttaja Helka Silventoinen Pari-ja Seksuaaliterapeutti Kulttuuritulkki

Läheisensä menettäneen lapsen tai nuoren suru

FANNI JA SUURI TUNNEMÖYKKY

Rakkauden Katekismus TYTÖILLE.

SomeBody -mittari lapsen/nuoren läheisille (vanhemmat) ja lapsen/nuoren kanssa toimiville ammattilaisille

Lily Murray. Ei hätää! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus ahdistaa tai stressaa

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

1. Kirja kantaa -lukudiplomi Oppilaan ohjeet luokille

TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Paula Jaatinen ja Tuulikki Leinonen, opiskelijat Metropolia ammattikorkeakoulu

Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1.

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

Muutoksen yksilöllinen kokeminen ja voimavaroja muutokseen. Anne-Mari Paakkari, Jani Terho ja Tuukka Hämäläinen

Ilolla uuteen vuoteen!

MENNÄÄN AJOISSA NUKKUMAAN! -kotitehtävävihkoon liittyvä ohje opettajalle

Työnohjauksesta voimaa

Itsetunto. Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään.

Onneksi on Imatran kylpylä. Merja Kaivolainen koulutus- ja kehittämispäällikkö. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry

01. MÄÄRITTELE UNELMASI

Tutustu itsemyötätuntoon - verkkokoulutus

Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa. Kaisa Pietilä

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.

Hyvät tulevat vanhemmat!

Kaksinkertainen mahtis

Miltä sinusta tuntuu juuri nyt?

Lataa Focus-harjoitteluohjelma (cd) Lataa

Kokemusten Keinu. Huoltajalle. Ohjeita Kokemusten Keinun käyttöön

MAAILMAN NAPA. Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan apa_mv_a7.indd

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

TUNTEIDEN TUNNISTAMINEN

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

Mikä lasta suojaa? Oma näkökulma lapsen kuulemisten kautta: perheasioiden sovittelut, olosuhdeselvitykset, täytäntöönpanosovittelut

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

Lataa Onnellisuusansa - Russ Harris. Lataa

Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa Kaisa Pietilä

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus

Lataa Kotiin jo - Sirkka-Liisa Mäenpää. Lataa

Solantaus, T. & Paavonen, J. E. (2009)

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

LAPSESI ON NOIN PUOLITOISTAVUOTIAS

Päihde- ja mielenterveystyön ammatillinen ja vertaiskokemus yhdessä - Kokemus yhdistävänä tekijänä ammattilaisen ja asiakkaan välillä

Sateenkaarinuori tai -lapsi perheessä. Terhi Väisänen Perhetyöntekijä, Perhe- ja paripsykoterapeutti

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

Rohkeus. Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut.

Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1

Neljä pöydänjalkaa elämän tasapainoilua. Anja Saloheimo, pari- ja seksuaaliterapeutti, FK Perheverkko

Elämyksi kehittämisseminaari

5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista

Vanhemman/huoltajan kyselylomake 2.

Tunnetaitojen merkitys mielenterveydelle

MASENNUS. Terveystieto. Anne Partala

Koulupoissaolokysely SRAS-R (Vanhemmat)

Galactor and the Codebreakers: - oppimispeli online maailman sudenkuopista

Lataa Oonks mä normaali? - Elina Hermanson. Lataa

Mahtispalautteen antaminen

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.

Lempeän kasvatuksen viikko 2018 TUNNETAIDOT

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat.

Purkutunti Vetskari Tunne- ja vuorovaikutustaidot (v )

Haastattelun suorittaja (1.kerta) Päivä Haastattelun suorittaja (2.kerta) Päivä

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Lapsen kielen kehitys II. Kielen ja puheen kehityksen tukeminen.

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta

RAKKAUDEN KATEKISMUS

#lupakertoa - asennekysely

Transkriptio:

Cristina Núñez Pereira & Rafael R. Valcárcel Cristina Núñez Pereira & Rafael R. Valcárcel Lapset ovat avoimia ja osaavat ilmaista itseään ennakkoluulottomasti ilman pahantahtoisuutta. He itkevät, saavat raivokohtauksia, nauravat vatsansa kipeäksi ja pyytävät halausta, koska heistä vain tuntuu siltä. Tunteiden tunnistaminen ja sanoitta- Tämän kirjan avulla lapset, nuoret ja aikuiset pääsevät yhdessä tutustumaan 42 tunteeseen aina ilosta suruun ja syyllisyydestä kiitollisuuteen. Mukana on runsaasti kopioitavia tehtäviä, joiden avulla lapset ja nuoret oppivat tunnistamaan, ilmaisemaan ja käsittelemään tunteita. Tehtävät kehittävät myös muun muassa mielikuvitusta, tekstin ymmärrystä, luovuutta ja kriittisen ajattelun taitoja. Kirja on suunniteltu Tunnehetket Ilman tunteitasi et olisi sinä -teoksen tueksi. Parhaimman hyödyn saat, kun käytät näitä kahta kirjaa yhdessä! ISBN 978-952-451-814-7 ISBN 978-952-451-814-7 14.8 9 789524 518147 WWW.PS-KUSTANNUS.FI Tunnehetket Tehtäviä tunnetaitokasvatukseen minen voi kuitenkin olla vaikeaa. o t i a t e n n u t Tehtäviä n e e kasvatuks

Sisällys Tunnehetket-kirjat...7 Osa 1 Miksi tunteiden sanoittaminen on tärkeää?...10 Emotionaalinen kompetenssi...12 Tunnehetket alakoulussa...13 Tunnehetket yläkoulussa...15 Tunnehetket kotona...18 Osa 2... 26 Rakkaus... 30 Viha...33 Raivo...37 Ärtymys...41 Stressi... 44 Helpotus... 48 Tyyneys...51 Onnellisuus... 54 Riemu...57 Suru... 60 Myötätunto... 63 Huono omatunto... 66 Syyllisyys... 69 Nolostumisen tunne...73 Epävarmuus...77 Ujous...81 Hämmennys... 85

Tunnehetket-kirjat Pelko... 89 Hämmästys... 92 Inho... 96 Vihamielisyys... 99 Hyväksynnän tunne...103 Väärinymmärretyksi tulemisen tunne...107 Avuttomuus...111 Yksinäisyys... 115 Haikeus... 118 Melankolia...122 Ikävystyneisyys...126 Jännitys...130 Innostus...134 Euforia...138 Lannistuneisuus...142 Pettymys...146 Turhautuneisuus...150 Ihailu...155 Kateus...159 Halu...163 Tyytyväisyys...167 Ylpeys...170 Nautinto...174 Kiitollisuus...178 Tunnehetket-kirjat Tunnehetket-kirjat on tarkoitettu tunteiden sanoittamisen apuvälineeksi. Ne tarjoavat kaikenikäisille soveltuvaa sisältöä, jonka avulla lapset voivat oppia tunnistamaan ja kanavoimaan tunteitaan oikein. Tunnehetket-kirjoja ovat Tunnehetket Ilman tunteitasi et olisi sinä ja Tunnehetket Tehtäviä tunnetaitokasvatukseen. Ensin mainittu muodostaa kirjojen perustan, ja se voidaan lukea itsenäisenä kokonaisuutena. Tehtäviä tunnetaitokasvatukseen -kirja puolestaan auttaa saamaan Tunnehetket-kirjasta mahdollisimman paljon hyötyä tunteiden ilmaisemiseksi ja kohdistamiseksi mielekkäällä tavalla. Kirjojen tavoitteet Selittää 42 tunnetta yksinkertaisella, ymmärrettävällä tavalla. Tarjota lapsille ja nuorille apuvälineitä, joiden avulla he voivat paremmin nimetä tunteensa ja kokemuksensa. Auttaa lapsia ja nuoria tunnistamaan ja ymmärtämään tunteitaan. Kehittää luetun ymmärtämisen taitoja ja siten lisätä itsetuntemusta. Auttaa aikuisia vanhempia, opettajia ja ohjaajia tukemaan lasten emotionaalista kasvua. Tunnehetket Ilman tunteitasi et olisi sinä Tunnehetket Ilman tunteitasi et olisi sinä esittelee 42 tunteen määritelmät lempeällä, hauskalla ja opettavaisella tavalla. Jokainen kirjan aukeama keskittyy yhteen tunteeseen, joka kuvaillaan tekstissä ja kuvituksessa. Kuvitukset vaihtelevat tyylillisesti, ja näkökulma, josta tunnetta lähestytään, voi olla käsitteellinen tai kuvaannollinen. Tekstit on suunniteltu herättämään ajatuksia ja rohkaisemaan kysymyksiin. Teksti kuvailee jokaista tunnetta yksinkertaisin käsittein, joita lapsen on helppo ymmärtää. Arkipäiväiset esimerkit auttavat lapsia yhdistämään tunteet omaan kokemukseensa. Jokaisen tekstisivun toinen osa tarjoaa sarjan työkaluja, joiden on tarkoitus auttaa tunteiden tunnistamisessa. Kukin teksti päättyy lyhyeen mainintaan seuraavasta tunteesta. Kokonaisuus muodostaa tunteiden kartan, josta on hyötyä lapsen arjessa. 7

Tunnehetket Tunnehetket on työkalu, jonka avulla pienetkin lapset voivat tunnistaa ja sanoittaa tunteitaan. Taito tunnistaa ja ilmaista tunteita on elintärkeä. Sen ansiosta tunteita ja kokemuksia voi kohdistaa mielekkäästi. Tunteiden tiedostamisella on vapauttava vaikutus. Vain tunteensa tunnistamalla on mahdollista tehdä oman elämänsä kannalta hyödyllisiä päätöksiä. Itsetuntemus edistää onnellisuutta. Tunnehetket Tehtäviä tunnetaitokasvatukseen Tämän tehtäväkirjan osa 1 on tarkoitettu aikuisille vanhemmille ja opettajille jotka haluavat tietää, miten erilaiset lukijat voivat parhaiten hyödyntää Tunnehetkiä. Sen avulla voi selvittää myös, milloin ja miten Tunnehetkiä kannattaa lukea. Tehtäväkirja sisältää ohjeita tunteiden helpompaan tunnistamiseen, ilmaisuun ja hallintaan. Ohjeet soveltuvat erityisesti luokkahuoneeseen, mutta suosittelemme niiden kokeilemista myös kotona. Osassa 2 on jokaiseen tunteeseen kuuluvia tehtäviä, jotka ovat mainioita keinoja Tunnehetkien soveltamiseen oppilaiden tarpeita vastaavaksi. Tehtävät auttavat lukijaa ymmärtämään Tunnehetkien tekstiä ja kuvia. Jokaisen tunteen tehtävät vaikeutuvat loppua kohden. Alun tehtävät on suunniteltu kehittämään lapsen tietoja ja mielikuvitusta. Niihin sisältyy tarinankirjoitusta, ratkaisujen keksimistä erilaisiin tilanteisiin ja keskustelua kuvien tapahtumista. Seuraavat tehtävät on tarkoitettu syventämään lapsen luetunymmärrystä eri tavoin. Näihin sisältyy sanavarastoa kehittäviä tehtäviä, luetunymmärryksen tehtäviä, tekstin kriittistä arviointia ja tehtäviä, joissa tunne liitetään omiin arjen kokemuksiin. Tehtävät muuttuvat vähitellen vaikeammiksi, kunnes tehtävään liittyvä ajattelu ja keskustelu ovat saavuttaneet Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön (OECD) PISA-testin tason. Osioiden viimeisten tehtävien tarkoitus on kehittää lapsen luovuutta ja kriittisen ajattelun taitoja. Tehtävien lisäksi lapsia voi kehottaa kirjoittamaan jokaisesta tunteesta muistiinpanoja vaikkapa erilliseen Tunnehetket-vihkoon. Osa 2 8

y1 Ympyröi sanapareista sana, joka vastaa parhaiten hellyyttä esittävää kuvaa Tunnehetkien sivuilla 10 11. Kuvaile sitten, mitä näet kuvassa. vuohi / lammas villa / sokeri ommella / kutoa karitsa / pässi y 2 Kuvittele ja kirjoita. Mitä mielestäsi on tapahtunut ennen kuin lammas alkoi kutoa? Miksi lammas on ryhtynyt mielestäsi kutomaan? y3 y4 Rastita oikea vastaus. Miksi kuva sivuilla 10 11 mielestäsi esittää hellyyttä? Koska lammas suojelee karitsaa. Koska karitsa istuu lähellä lammasta. Koska karitsa nukkuu. Koska karitsalla on mukava olla. Alleviivaa sana, joka tarkoittaa samaa kuin ensimmäinen sana. turvaton haavoittuvainen unohtavainen suojeleva lempeys huoli rakkaus onnellisuus y5 on myötätuntoa. Missä alla olevista tilanteista lammas osoittaa myötätuntoa karitsaa kohtaan? Alleviivaa oikea vastaus. Karitsalla on kylmä. Se saa lampaan onnelliseksi. Karitsalla on kylmä. Se saa lampaan surulliseksi. y6 Karitsalla on kylmä. Lammas ei välitä. y7 Miten hellä ihminen käyttäytyy? Lue ja täytä virke. Hellä ihminen on lempeä, huolehtivainen ja ymmärtäväinen. Hellä ihminen käyttäytyy lem, huo ja. Tunnehetket-kirjan mukaan hellyys on läheisyyttä, kiintymystä ja myötätuntoa. Nimeä: Kolme sinulle läheistä ihmistä tai eläintä. Kolme ihmistä tai eläintä, joille osoitat mielelläsi hellyyttä. Kolme ihmistä tai eläintä, joiden puolesta tunnet myötätuntoa. Ihminen, joka on sinulle läheinen, jolle osoitat mielelläsi hellyyttä ja jonka puolesta tunnet myötätuntoa. Millainen suhde sinulla on tähän ihmiseen? Miten tämä näkyy? hauraus voimakkuus viattomuus heikkous 10 Cristina Núñez Pereira & Rafael R. Valcárcel: Cristina Núñez Pereira & Rafael R. Valcárcel: 11

y8 Mitkä alla olevista olennoista herättävät hellyytesi? Rastita. raivoava hirviö huippukunnossa oleva urheilija kala, jonka evä on rikkoutunut lohikäärme, joka ei voi syöstä tulta vastasyntynyt tipu haikara y9 vesikauhuinen koira leijonanpentu Vastaa nyt kysymyksiin. Miksi tunnet niitä kohtaan hellyyttä? Miten osoittaisit niille tunteesi? Miltä Aliisasta sinun mielestäsi tuntuu? y11 y12 Nyt tutkimme Jooan hellyyttä yksityiskohtaisemmin. Käytä eri värejä alleviivataksesi tekstiin, milloin Jooa ilmaisee läheisyyttä, myötätuntoa, kiintymystä, lempeyttä, huomaavaisuutta ja ymmärtäväisyyttä. Kuvaile tilanne, jolloin olet tuntenut hellyyttä jotakuta kohtaan. Kerro, miksi olet tuntenut niin. y13 Kuvittele hellä tilanne ja piirrä se. y10 Lue, mitä Jooa sanoo sisarestaan. Pikkusiskoni nimi on Aliisa. Rakastan häntä paljon. Hän on tosi fiksu, mutta matematiikka on hänestä vaikeaa, varsinkin yhteenlasku. Tulen tosi surulliseksi nähdessäni, miten vaikeaa hänellä on. Autan häntä sen takia kotiläksyissä. Me teemme tehtävät hitaasti hänen tahdissaan, sillä tiedän, että ne eivät ole hänelle helppoja. Jos hän laskee väärin, selitän sen hänelle kärsivällisesti. Kun saamme tehtävät valmiiksi, olemme väsyneitä mutta tyytyväisiä. Suhtautuuko Jooa mielestäsi hellästi Aliisaan? Miksi? 12 Cristina Núñez Pereira & Rafael R. Valcárcel: Cristina Núñez Pereira & Rafael R. Valcárcel: 13

Rakkaus y1 Rakkaus Mitä rakkaus sinulle merkitsee? Valitse kuusi sanaa, jotka liittyvät rakkauteen, ja kirjoita niiden avulla rakkauden määritelmä. suudelmia hellyyttä surua valoa onnea kyyneliä kiintymystä voimaa halauksia pimeyttä läheisyyttä yksinäisyyttä huolia epäluottamusta anteliaisuutta y 2 Kirjoita kolmen rakastamasi ihmisen nimet. y 3 Kirjoita kolme asiaa, joita tekemällä osoitat rakastavasi näitä kolmea ihmistä. y4 Tunnehetkien sivulla 12 sanotaan, että rakkaus on ristiriitainen tunne. Miksi? Ympyröi oikea vastaus tai vastaukset. Koska rakkautta on vaikea määritellä. Koska rakkaus voi herättää voimakkaita tunteita. y5 Täydennä lauseet rakkaus-sanan eri muodoilla. rakastunut rakastettu rakastava rakastettava Ihminen, jota on helppo rakastaa, on. Ihminen, joka saa rakkautta, on. Ihminen, joka osoittaa rakkautta, on. y6 Ihminen, joka tuntee romanttista rakkautta, on. y7 Rakkaus Romanttisen rakkauden lisäksi on olemassa rakkautta, jota tunnetaan perhettä tai parasta ystävää kohtaan. Rastita lause tai lauseet, jotka kuvaavat parhaiten perheenjäseniäsi kohtaan tuntemaasi rakkautta. Innostut aina heidät nähdessäsi. Et pysty lopettamaan heidän ajattelemistaan. Tunnet läheisyyttä heitä kohtaan ja toivot heille parasta. Ratkaise koodi löytääksesi sanan, joka liittyy tehtävässä 6 valitsemaasi rakkauden lajiin. A = 1 B = 2 C = 3 D = 4 E = 5 F = 6 G = 7 H = 8 I = 9 J = 10 K = 11 L = 12 M = 13 N = 14 O = 15 P = 16 Q = 17 R = 18 S = 19 T = 20 U = 21 V = 22 W = 23 X = 24 Y = 25 Z = 26 Å = 27 Ä = 28 Ö = 29 13 25 29 20 28 20 21 14 20 15 y8 Kirjoita R (romanttinen) tai M (muu) lauseiden ruutuun. Kun Risto näki Mirjamin, hänen sydämensä pakahtui. Roosa halusi, että hänen sisarellaan olisi hauska päivä myyjäisissä. Joona ei pysty lopettamaan Liisan ajattelemista. Jessi on todella mielissään siitä, että hänen serkkunsa läpäisi kokeet. Koska et voi valita, ketä rakastat. 14 Cristina Núñez Pereira & Rafael R. Valcárcel: Cristina Núñez Pereira & Rafael R. Valcárcel: 15