1 Johdanto Tämän palvelukuvauksen tarkoituksena on kuvata henkilökohtaisella budjetilla järjestettäväksi palveluksi soveltuvan säännöllisen kotihoidon sisältöjä ja periaatteita palveluntuottajien velvoitteiden näkökulmasta. Palvelukuvauksessa on kuvattu sosiaalihuoltolakiin kuuluvaan kotipalveluun ja terveydenhuoltolakiin kuuluvaan kotisairaanhoitoon kuuluvat tehtäväsisällöt ja vaatimukset. Palveluntuottaja voi tuottaa joko kotipalvelua ja kotisairaanhoitoa tai ainoastaan kotipalvelua asiakkaan asiakassuunnitelman mukaisesti. Kotihoito voidaan tuottaa järjestäjän omana toimintana, ostopalveluna tai henkilökohtaisella budjetilla. Tämä palvelukuvaus on laadittu henkilökohtaisella budjetilla tuotetun kotihoidon laadun, turvallisuuden, saatavuuden, kustannusvaikuttavuuden ja asiakaslähtöisyyden takaamiseksi. Palvelukuvauksen velvoitteet ja ehdot koskevat myös nykyisellä palvelusetelillä tarjottavia palveluja. Palvelukuvaus pyrkii takaamaan, että järjestäjän ja palveluntuottajan välinen dialogi vahvistuu, kotihoitoon liittyvä innovointi lisääntyy ja osaaminen kehittyy. Tässä palvelukuvauksessa määriteltyjen palvelukohtaisten edellytysten lisäksi palveluntuottajan on täytettävä sääntökirjassa ja palveluntuottajan yleisissä ehdoissa kuvatut edellytykset. 2 Kotihoidon tarkoitus ja tavoitteet Kotihoidon keskeisin periaate on, että palvelu toteutetaan asiakkaan yksilöllisen asiakassuunnitelman mukaisesti tukemalla asiakkaan selviytymistä ja toimintaa arjessa asiakkaan omassa kodissa. Kotihoidon tarkoituksena on turvata kotona asuvien asiakkaiden tarvitsemat henkilökohtaiseen hoivaan ja huolenpitoon, hoitoon ja kuntoutukseen sekä muihin tavanomaiseen elämään kuuluvien toimintojen suorittamista tai niissä avustamista asiakkaan toimintakykyä tukevalla työotteella. Kotihoidon tavoitteena on tukea asiakkaan kokonaisvaltaista hyvinvointia ja arjessa selviytymistä mahdollisimman itsenäisesti sekä ylläpitää ja parantaa asiakkaan fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä siten, että asiakas kykenee asumaan omassa kodissaan mahdollisimman pitkään. 3 Kotihoitoon liittyvät ehdot 3.1 Palveluntuottajan vastuulla olevat asiakkaat Tämän palvelukuvauksen mukaista henkilökohtaisella budjetilla järjestettävää kotihoitoa tuotetaan pääsääntöisesti yli 65-vuotiaille uusille kotihoidon asiakkaille, joilla on pitkäaikainen ja säännöllinen kotihoidon tarve. Tapauskohtaisesti kotihoitoa voidaan tuottaa myös alle 65-vuotiaille pitkäaikaissairaille ja heikon toimintakyvyn omaaville henkilöille. Kotihoidon asiakkaita voivat olla esimerkiksi: - Henkilöt, joiden toimintakyky on selkeästi alentunut ja sen vuoksi tarvitsevat apua päivittäisissä perustoiminnoissa, kuten ruokailussa, peseytymisessä, wc-käynneissä, pukeutumisessa ja muissa perustoiminnoissa.
- Henkilöt, jotka ovat omaistensa hoidossa. Omaiset tarvitsevat tekemänsä hoitotyön ja jaksamisensa tueksi hoidettavalleen kotihoidon palveluja. - Henkilöt, jotka tarvitsevat sairauksiensa tai alentuneen toimintakykynsä vuoksi sairaanhoitoa eivätkä kykene käyttämään kodin ulkopuolisia terveyspalveluita. - Henkilöt, jotka ovat olleet sairaalahoidossa ja joiden kotona selviytymisen edellytykset on selvitetty hoitoneuvottelussa ennen kotiutumista. Palveluntuottajan tulee tuottaa tämän palvelukuvauksen mukaista palvelua kaikille niille henkilöille, joiden kanssa palveluntuottaja on sopinut kotihoidon tuottamisesta henkilökohtaisella budjetilla. Vastuun siirtymistä palveluntuottajalta toiselle on kuvattu tarkemmin palveluntuottajan yleisissä ehdoissa. Palveluntuottajan tulee ilmoittaa asiakkaalle odotusaika palvelun tilaamisesta palvelun järjestämiseen asiakkaan tarpeen mukaan kohtuullisessa ajassa, kuitenkin viimeistään kahden (2) vuorokauden kuluttua asiakkaan yhteydenotosta. 3.2 Palvelujen sisältö 3.2.1 Palvelut, jotka kuuluvat henkilökohtaisella budjetilla järjestettävään kotihoitoon Palveluntuottajan tulee kohdistaa henkilökohtaisella budjetilla tuotettu kotihoito ensisijaisesti asiakassuunnitelman mukaisiin palveluihin, jotka kohdistuvat suoraan asiakkaan hoitoon ja jotka edellyttävät sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöstön osaamista. Alla olevassa listassa on kuvattu esimerkkejä kotihoitoon kuuluvista asioista, joissa asiakas voi tarvita sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöstön apua, tukea tai kannustusta yksilöllisestä tilanteesta riippuen. Kotisairaanhoidon tehtävät kuuluvat palveluntuottajan vastuulle vain, mikäli asiakkaan asiakassuunnitelmassa on näin mainittu. Ainoastaan kotipalvelua tuottavan palveluntuottajan henkilöstön tulee kuitenkin seurata asiakkaan terveydentilaa ja ohjata tai auttaa asiakasta hakemaan siihen apua tai osallistua toisen kotisairaanhoitoa tuottavan palveluntuottajan tukena kotisairaanhoidon toteutukseen. Palveluntuottajan on tuettava asiakasta alla mainituissa toimissa ja muissa vastaavissa toimissa myös silloin, kun näistä ei ole etukäteen sovittu asiakassuunnitelmassa, mikäli asiakkaan yksilöllinen ja ajankohtainen tilanne sitä edellyttää. Palveluntuottaja voi toteuttaa asiakassuunnitelman ulkopuolisia toimia vain silloin, kun ne ovat satunnaisia, tilapäisiä tai määräaikaisia. Mikäli asiakkaan tarpeet ovat pitkäaikaisia tai pysyviä, palveluntuottajan tulee olla välittömästi yhteydessä järjestäjän nimeämään yhteyshenkilöön asiakassuunnitelman päivittämiseksi. Kotipalveluun kuuluvat tehtävät: 1. Henkilökohtainen hygienia - Peseytyminen ja suuhygienian hoito aamuin illoin - Ihon rasvaaminen ja tarkkailu (mm. kuivuus, haavaumat, punoitukset, ihottumat ja hiertymät) - Suihkussa peseytyminen tarpeen mukaan, vähintään viikoittain - Kynsien leikkaaminen - Wc:ssä käyminen, vaippojen vaihtaminen, alusastialle tai virtsapulloon virtsaaminen - Pukeutuminen ja riisuuntuminen
- Hiusten kampaaminen ja laittaminen sekä parranajo - Kuulolaitteen huoltaminen ja paikalleen asettaminen - Silmäproteesin puhdistaminen 2. Ravitsemus - Aamu-, ilta- ja välipalojen valmistaminen sekä lounaan ja päivällisen lämmittäminen - Syöminen ja juominen - Ravitsemustilan, painon ja ruuan menekin tarkkailu - Nesteytyksen tarkkailu (mm. virtsaneritys ja kuivumisoireet) - Peruselintarvikkeista huolehtiminen ja niiden hankkiminen (esim. kauppatilauksen tekeminen tai ateriapalvelun tilaaminen) - Valmiiksi annosteltujen suun kautta otettavien lääkkeiden antaminen 3. Henkinen ja fyysinen vireys - Henkinen tukeminen ja kannustaminen kuuntelemalla ja olemalla läsnä - Fyysisten ja psyykkisten huolien ja ongelmien huomioiminen ja seuraaminen havainnoimalla asiakasta - Asiakkaan kanssa keskusteleminen ja asiakkaan tukeminen arjen asioissa sekä ongelmatilanteissa - Toimintakyvyn ylläpitäminen kuntouttavalla työotteella (mm. omatoimisuuden tukeminen ja siihen kannustaminen, kodin ulkopuoliseen harrastustoimintaan hakeutumiseen kannustaminen, keskusteluun aktivoiminen, ulkoilu ja henkilökohtaisissa harjoitteissa avustaminen) 4. Kodin hoito - Ylläpitosiivous (mm. keittiö- ja ruokailutasojen siistiminen, tiskaaminen, roskien ulos vienti päivittäin, suurempien roskien poistaminen lattialta ja tasoilta, tavaroiden laittaminen paikoilleen ja wc:n pesu) - Vuoteen kunnostaminen sekä vuodevaatteiden tuulettaminen ja vaihtaminen - Pyykkien laittaminen pesukoneeseen ja kuivumaan ripustaminen tai pesulaan toimittaminen 5. Turvallisuus ja esteettömyys - Turvapuhelimen, ovivahdin, hellavahdin, kaatumisvahdin, turvarannekkeen, asianmukaisten apuvälineiden ja palohälyttimen toiminnan tarkistaminen - Opastaminen, neuvonta ja avustaminen apuvälineiden hankinnassa ja niiden käytössä (tarvittaessa apuna fysioterapeutti) sekä kodin muutostöihin liittyvissä asioissa - Esteettömän kulun ja turvallisuuden varmistaminen (mm. matot ja liukkaat lattiat), valaistuksen ja lieden ym. sähkölaitteiden tarkistaminen 6. Muut arjen toimet - Ajanvarausten tekeminen (mm. jalkahoito, kampaaja ja hieroja) - Saattaja-avun järjestäminen
- Tarvittavien etuuksien ja palvelujen hankkimisessa avustaminen yhdessä asioidenhoitajan kanssa (mm. eläkkeensaajan hoitotuki, asumistuki, toimeentulotuki, kuljetuspalvelut ja kuntoutus) - Kalenterin ja postin hallinta sovitusti - Yhteistyö omaisten, tukipalveluiden tuottajien ja muiden hoitoon osallistuvien tahojen kanssa (mm. henkilökohtaiset avustajat ja edunvalvojat) Kotisairaanhoitoon kuuluvat tehtävät: 1. Lääkehoito - Lääkkeiden jakaminen dosettiin - Lääkkeiden antaminen (mm. tabletit, lääkeinjektiot, lääkelaastarit, inhalaatiolääkkeet, silmä- ja korvatipat, emätin- ja peräpuikot, ulostuslääkkeet ja tarvittaessa lääkehappihoito) - Lääkärin määräysten toteutumisen varmistaminen ja seuranta (mm. lääkkeiden vaikutusten ja mahdollisten sivuoireiden seuraaminen ja niistä tiedottaminen lääkärille) - Reseptien uusimisesta huolehtiminen - Tarvittaessa apteekin annosjakelun järjestäminen 2. Terveydentilan seuranta - Verenpaineen mittaaminen ja seuranta - Verensokerin mittaaminen ja seuranta - Virtsanerityksen ja vatsantoiminnan seuraaminen - Turvotusten seuraaminen - Kipujen tarkkaileminen - Erilaisten oireiden tarkkaileminen (mm. kaatuminen, huimaus, sekavuus, muisti (MMSEmuistitesti ja käytösoireet) 3. Erikoishoidot - Erilaiset haavanhoidot - Letkuruokinnan toteuttaminen - Katetroiminen - Hakasten ja ompeleiden poistaminen - Avanteiden hoitaminen - Dreenien hoitaminen - Trakeostooman hoitaminen 4. Näytteiden ottaminen - Virtsanäytteiden ottaminen ja toimittaminen laboratorioon - Laboratoriokokeiden tilaaminen lääkärin määräyksen mukaan 5. Muut - Lääkärikäyntien ajanvarauksista huolehtiminen - Rokotuksista huolehtiminen
3.2.2 Palvelut, jotka eivät kuulu henkilökohtaisella budjetilla järjestettävään kotihoitoon Henkilökohtaisella budjetilla järjestettävään kotihoitoon eivät kuulu seuraavat palvelut ilman erillistä mainintaa asiakassuunnitelmassa: muun kuin kotihoidon henkilöstön tarjoama ateriapalvelu, suursiivous, pesulapalvelu, saunotus, saattaja-, asiointi- ja avustajapalvelut, työ- ja päivätoiminta, lemmikkieläinten hoito, turvapuhelinpalvelut, hyvinvointiteknologia, apuvälineet, asunnon muutostyöt, lääkäri- ja diagnostiikkapalvelut, liikkumista tukevat palvelut ja sosiaalista kanssakäymistä edistävät palvelut. Palveluntuottajan henkilöstön tulee kuitenkin tehdä soveltuvin osin yhteistyötä näitä palveluja tarjoavien tahojen kanssa asiakassuunnitelmaan kirjatulla tavalla tai tilapäisissä tilanteissa asiakkaan tarpeiden mukaisesti. 3.2.3 Palvelujen toteuttaminen Palveluntuottajan tulee toteuttaa asiakkaan kotihoito asiakassuunnitelman mukaisesti kuntouttavalla työotteella siten, että asiakas voi käyttää omia voimavarojaan auttamistilanteissa ja kotitöiden suorittamisessa. Asiakkaan ja läheisten tarpeista riippuen palveluntuottajan tulee myös informoida läheisiä sekä tukea heitä mm. osallistumaan asiakkaan hoivaan ja huolenpitoon. Asiakkaan tarvitessa sekä kotipalvelua että kotisairaanhoitoa palveluntuottajan tulee pyrkiä järjestämään molemmat palvelut samalla asiakaskäynnillä, mikäli palveluntuottaja tuottaa molempia palveluja. Mikäli palveluntuottaja tarjoaa vain kotipalvelua ja asiakas saa kotisairaanhoidon palvelut toiselta palveluntuottajalta, palveluntuottajan tulee tehdä yhteistyötä toisen palveluntuottajan kanssa asiakkaan edun mukaisesti asiakkaan toiveet ja tarpeet huomioiden. Mikäli asiakkaan asiakassuunnitelmassa todetaan erityinen yhteistyötarve muiden asiakkaan palveluja tuottavien tahojen kanssa (esim. terveysasema), tulee palveluntuottajan tehdä saumatonta yhteistyötä ko. tuottajan kanssa. Palveluntuottajan tulee nimetä asiakkaalle vastuuhoitaja, joka on pääasiallisesti vastuussa asiakkaan hoidosta ja yhteydenpidosta omaisiin/läheisiin, ja muihin asiakkaan hoitoon osallistuviin tahoihin. Asiakkaalla sekä hänen omaisilla/läheisillä on oltava tiedossa, kuka vastuuhoitaja on. Mikäli palveluntuottaja havaitsee, ettei se ole pystynyt vastaamaan kaikkiin asiakkaan välittömiin tarpeisiin, tai jokin asia on jäänyt tekemättä (esim. koska asiakas ei avaa ovea), palveluntuottajan on ryhdyttävä tilanteen edellyttämiin toimenpiteisiin välittömästi. Palveluntuottajan tulee selvittää syy oven avaamattomuuteen. Tarvittaessa palveluntuottajan tulee tehdä yhteistyötä esimerkiksi taloyhtiön, omaisten ja järjestäjän kanssa. Tämän palvelukuvauksen mukaiset palvelut voidaan toteuttaa kotikäynneillä, etäyhteyksillä tai muulla soveltuvalla tavalla asiakkaan tarpeesta riippuen. Palveluntuottaja voi tuottaa palvelua etäyhteydellä tai muulla soveltuvalla tavalla, mikäli asiakkaan asiakassuunnitelmassa on tästä mainittu ja palveluntuottaja on kuvannut palvelumuodon omassa palvelukuvauksessaan niin, että asiakkaalla on mahdollisuus tutustua sen sisältöön. Asiakaspalveluprosessia suunnitellessa, kuvatessa ja toteuttaessa tulee huomioida eri palvelukanavien välityksellä toteutettujen palvelujen sujuvuus, asiakaslähtöisyys sekä saatavuus ja saavutettavuus. Henkilökohtaisella budjetilla tuotettavan kotihoidon korvaukset voivat riippua palvelumuodosta. 3.3 Palvelutarpeen arviointi, asiakassuunnitelma ja kirjaaminen Järjestäjä vastaa henkilökohtaisen budjetin palveluihin liittyvästä asiakkaan palvelutarpeen arvioinnista, asiakassuunnitelman teosta ja sen seurannasta sekä päätöksenteosta.
Asiakassuunnitelma ohjaa asiakkaan palvelukokonaisuudesta vastaavia toimijoita, asiakasta itseään ja heidän läheisiään sekä palveluntuottajia toimimaan asiakkaan tavoitteita tukien. Asiakassuunnitelma tehdään asiakkaan kanssa yhdessä. Asiakkaalla tulee olla mahdollisuus antaa palautetta sen toteutumisesta omalle asiakasohjaajalleen. Palveluntuottajan tulee kirjata asiakkaan palvelutapahtumatiedot potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (785/1992) mukaisesti. Palveluntuottajan tulee arvioida asiakkaidensa tilannetta, toimintakykyä ja niissä tapahtuvia muutoksia päivittäiskirjaamisen yhteydessä. Päivittäiskirjaamisen perustana on yksilöllinen asiakassuunnitelma. Mikäli palveluntuottaja havaitsee asiakassuunnitelman päivitystarpeita, tämän tulee ilmoittaa näistä viivytyksettä järjestäjän nimeämälle yhteyshenkilölle. Palveluntuottajan tulee raportoida asiakkailleen antamien palveluiden käyntitiedot ja tiedot käyntien sisällöstä järjestäjälle pyydettäessä. Palvelupalautteessa palveluntuottaja ilmoittaa palvelun tuottamisen päivämäärät, kellonajat 15 minuutin tarkkuudella ja mahdolliset lisätiedot raportoiduista palvelutapahtumista. Raportoituja tietoja voidaan verrata asiakkaan henkilökohtaisen budjetin saldoon. Palveluntuottajalla on raportointia tehdessään mahdollisuus lähettää järjestäjälle palvelutapahtumaa koskevia lisätietoja tai palautetta. Asiakkaan tulee voida hyväksyä ennakolta palveluntuottajan raportoimat tiedot. Palvelun päättyessä palveluntuottaja toimittaa loppuarvion järjestäjälle. Väliarvio tulee toimittaa pyydettäessä. Palveluntuottaja on velvollinen osallistumaan tämän palvelukuvauksen mukaisen palvelun tulosten arviointiin järjestäjän määrittämällä tavalla (esim. palveluntuottaja tuntee asiakkaan paremmin kuin järjestäjän taholla työskentelevä omatyöntekijä) ja asiakkaan tilanteen edellyttämällä tavalla. Mikäli palveluntuottaja havaitsee asiakassuunnitelman päivitystarpeita, tämän tulee ilmoittaa näistä viivytyksettä järjestäjän nimeämälle yhteyshenkilölle. 3.4 Palvelun tuottamiseen käytettävän henkilöstön vaatimukset Palveluntuottajan on nimettävä jokaisen yksittäisen toimintayksikkönsä vastuuhenkilö. Mikäli palveluntuottajalla on työsuhteessa enemmän kuin kolme (3) työntekijää, vastuuhenkilöllä on sosiaalija/tai terveysalan korkeakoulututkinto tai vastaava tutkinto ja riittävä, vähintään kolmen vuoden työkokemus alalta. Palveluntuottajan henkilöstöltä edellytetään terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) tarkoittamaa oikeutta harjoittaa terveydenhoitajan tai sairaanhoitajan ammattia taikka terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen (564/1994) tarkoittamaa oikeutta käyttää lähihoitajan, perushoitajan tai apuhoitajan nimikettä tai sosiaalihuollon ammattihenkilölain (817/2015) ja valtioneuvoston sosiaalihuollon ammattihenkilöistä antaman asetuksen (153/2016) tarkoittamaa lähihoitajan tai vastaavan kelpoisuutta. Myös sijaisilla tulee olla riittävä edellä kuvatun mukainen sosiaali- ja/tai terveysalan koulutus. Asiakkaan tarvitessa apua lääkehoitonsa toteutuksessa palveluntuottajan lääkehuoltoa toteuttavalla henkilöstöllä tulee olla lääkehoidon osaaminen verkossa -koulutuksessa (LOVe) suoritettu voimassa oleva lääkelupa sekä hyväksytyt lääkehoidon osaamisen näytöt. Valmiiksi annosteltuja suun kautta otettavia lääkkeitä voi kuitenkin antaa myös muut kuin hoitajakoulutuksen saaneet henkilöt, joilla ei ole suoritettuna lääkehoidon osaaminen verkossa -koulutusta, mutta joilla on tehtävän suorittamiseen liittyvät hyväksytyt lääkehoidon osaamisen näytöt. Näytöt ja osaaminen tulee olla dokumentoituna ja pyydettäessä esitettävä. Kotisairaanhoidon osalta palveluntuottajan on huolehdittava, että lähihoitajan ja sairaan-/ terveydenhoitajan työnkuvat on tarkkaan määritelty ja työnjako sovittu kirjallisesti.
Palveluntuottajan vastuuhenkilöllä ja henkilöstöllä tulee olla vähintään hyvä suomen tai ruotsin kielen taito. 3.5 Palveluntuottajan toimintaympäristö 3.5.1 Palvelutoiminnan toimintaympäristö Kuluttajaturvallisuuslain (920/2011) mukaan vastuu palvelujen turvallisuudesta on palveluntuottajalla. Palveluntuottajan on varmistettava, ettei palvelu aiheuta vaaraa käyttäjälleen. Palveluntuottaja edistää turvallisuutta noudattamalla lakeja, säädöksiä, ohjeita ja hyväksi tunnettuja menettelytapoja, ilmoittamalla vaaratilanteista viranomaisille ja asiakkaille sekä tekemällä jatkuvaa laadunvarmistustyötä (esim. testauttamalla tuotteidensa ja välineidensä turvallisuutta (tavarat) ja kouluttamalla henkilöstöä hätätilanteiden varalle (palvelut). Palveluntuottajan on noudatettava valtakunnallisia ja järjestäjän määrittämiä hygieniaohjeita niiltä osin kuin niiden sisältöjä on tarpeen ja mahdollista soveltaa asiakkaan kotiympäristössä. Mikäli toimintaympäristö ei täytä sille asetettuja vaatimuksia joko asiakkaan tai kotihoidon henkilöstön näkökulmasta, palveluntuottajan tulee ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin asiakkaan kanssa sovitulla tavalla. Palveluntuottaja voi esimerkiksi ohjata asiakasta olemaan yhteydessä järjestäjään apuvälineiden ja kodin muutostöiden tarpeen arvioimiseksi. 3.5.2 Toimintaan liittyvät hoitotarvikkeet ja työvälineet Palveluntuottaja vastaa tämän palvelukuvauksen mukaiseen palvelutuotantoon vaadittavasta laitteistosta, tarvikkeista, ohjelmistosta, materiaalista ja hoitovälineistä, ellei toisin ole sovittu järjestäjän ja palveluntuottajan välillä. Palveluntuottajan henkilöstöllä tulee olla käytössään seuraavat hoitovälineet ja suojaimet: käsidesi henkilövaaka (jos asiakkaalla ei ole omaa vaakaa), kertakäyttökäsineet, suu-nenäsuojain, kertakäyttöesiliina ja kertakäyttöiset kengänsuojat. Kotisairaanhoitoa tuottavan palveluntuottajan henkilöstöllä tulee olla käytössään lisäksi seuraavat hoitovälineet: korvalamppu, kuumemittari, verenpainemittari (automaattinen mittari ja aneroidimittari) verensokerimittari, kertakäyttöiset sakset, ompeleenpoistosetti, hakastenpoistaja, atulat, suorat atulat, käyrät atulat (Hunter papukaija -atulat), rengaskyretti, leikkausveitsi, korvahuuhteluruisku, korvasuppilo ja kynsileikkuri. Palveluntuottajalla on oltava terveydenhuollon laitteista ja tarvikkeista säädetyn lain mukainen seurantajärjestelmä palvelutuotannossa käytettävien laitteiden ja niiden käytön turvallisuuden varmistamiseksi. Laitteiston ja välineiden on oltava heti käytössä toiminnan alkaessa sekä niiden pitää olla riittävät ja asianmukaiset koko henkilökohtaisen budjetin voimassaolon ajan. Palveluntuottaja vastaa laitteistoon ja välineistöön liittyvästä kalibroinnista, korjauksesta, välinehuollosta ja uusinnasta järjestäjän ja valmistajan ohjeiden mukaisesti koko henkilökohtaisen budjetin voimassaolon ajan, ellei järjestäjän ja palveluntuottajan välillä ole toisin sovittu. Palveluntuottaja vastaa itse tämän palvelukuvauksen mukaiseen palvelutuotantoon liittyvistä hankinnoista ja palveluista, ellei järjestäjän ja palveluntuottajan välillä ole toisin sovittu. Järjestäjä voi tarkastaa palveluntuottajan tai tämän alihankkijan laitteiston, välineistön sekä toimintaan liittyvät palvelut ja osaamisen ennalta ilmoittamatta ja ilman erillissyytä.