NAP ja vuoden 2018 alusta voimaan astunut rajapintojen avaamisvelvoite Liikennevirasto 11.4.2018
Taustaa Liikenneviraston muuttuvasta tehtäväkentästä Liikenneviraston tehtävät laajenevat joukkoliikenteestä kattamaan laajemmin liikkumispalveluja Virasto seuraa jatkossa liikkumispalvelujen kysyntää ja tarjontaa sekä yhteensovittaa niiden kehittämistä Verkostoyhteistyötä kehitetään siten, että lain toimeenpanon kannalta keskeiset tahot ovat edustettuina verkostoissa Viraston nykyinen viranomaisohjaus ja koordinointi (ELY-keskukset, kaupunkitoimivaltaiset viranomaiset) jatkuu osin nykyisellään, mutta viraston rooli muuttuu koordinoivampaan suuntaan Virastolla on liikkumispalveluita koskevia tietovelvoitteita tukevia teknisiä ratkaisuja ja palveluita. 11.4.2018 2
Liikennepalvelulaki Liikenneviraston tehtävät 11.4.2018 3
Yleistä rajapintavelvoitteista Liikennepalvelulain I vaiheen rajapintavelvoitteet astuivat voimaan 1.1.2018. Muu osa laista astuu voimaan 1.7.2018. Rajapintojen avaamisvelvoitteet koskevat henkilöliikenteen palvelutarjoajia Kaikkien rajapintojen sijainnit tulee viedä Liikenneviraston NAP-palvelukatalogiin (www.finap.fi) Aikataulun mukainen henkilöliikenne Liikennevälineiden vuokrauspalvelut ja kaupalliset yhteiskäyttöpalvelut Taksiliikenne Asemat, satamat ja terminaalit Muu kutsun perusteella toimiva henkilöliikenne Yleiset kaupalliset pysäköinti -palvelut Välitys- ja yhdistämis - palvelut Henkilöiden kuljetuspalvelut 11.4.2018 4
Miksi tiedot tulee avata? Helpotetaan matkustajille tarkoitettujen sovellusten tekemistä, kuten kaikki liikennemuodot sisältävien reittioppaiden ja MaaS-palveluiden kehittämistä Rajapinnan avaaminen on myös yritykselle keino saada lisää näkyvyyttä ja parantaa palveluittensa tunnettavuutta (NAP kaikille avoin). Ns. multimodaalinen matkatietoasetus (2017/1926) velvoittaa tietojen keräämistä kansalliseen yhteyspisteeseen vuosien 2019-2023 aikana. 11.4.2018 5
Avattavat rajapinnat 1. Liikennemuodosta riippumatta henkilöliikenteen liikkumispalveluiden tarjoajan on avattava olennaisten tietojen rajapinta 2. Tie- ja raideliikenteen henkilökuljetuspalvelun tarjoajan, välityspalvelun tarjoajan tai näiden puolesta lippu- ja maksujärjestelmästä vastaavan toimijan on avattava pääsy lippu- ja maksujärjestelmänsä myyntirajapintaan liikkumispalvelun- ja yhdistelmäpalvelun tarjoajille 3. Yhdistämispalvelun tarjoajien on avattava matkustusoikeuden todentamisessa tarvittavat rajapinnat 11.4.2018 6
Tiedot voi avata kolmella vaihtoehtoisella tavalla 1. Liikennepalveluntarjoaja, jolla on palvelua koskevat tiedot omassa rajapinnassa. Palveluntarjoaja rekisteröityy NAPiin, avaa oman olennaisten tietojen rajapinnan ja tallentaa rajapintaa kuvaavia tietoja Liikenneviraston NAP-palvelukatalogiin. 2. Liikennepalveluntarjoaja, jonka kaikki tai osa palvelua koskevista tiedoista on kumppanin hallussa (esim. reitti- ja aikataulurajapinta, myynti- tai varausrajapinta). Palveluntarjoaja sopii kumppanin, esim. välityspalvelun tarjoajien, kanssa, että he avaavat myös kuljetusyrityksen tiedot samalla kun avaavat omat rajapintansa NAPpalveluun. 3. Liikennepalveluntarjoaja, jolla ei ole tietoja tallennettuna rajapintoihin voi tallentaa kaikki olennaiset tiedot suoraan Liikenneviraston NAP-palvelussa (ns. pienet toimijat) Valittavasta tavasta riippumatta toimijan tulee huolehtia siitä, että omat tiedot ovat aina ajan tasalla. Tietojen avaamisen valvovana viranomaisena toimii Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi. 11.4.2018 7
Mitä ovat olennaiset tiedot? Olennaisia tietoja ovat henkilöiden kuljetuspalveluiden osalta mm: palveluntarjoajan nimi, y-tunnus ja yhteystiedot tiedot alueista, joissa palvelua tarjotaan reitit ja pysähtymispaikkojen sijainnit aikataulut hinta ja maksutavat palvelun saatavuus esteettömyys. Olennaisia tietoja on tarkennettu asetuksella (634/2017), jossa ne on jaettu toimijatyypeittäin. Eri toimijaryhmillä on erilaiset olennaiset tiedot. Esim. terminaaleille ja satamille on määritelty omat avattavat tiedot. Näiden tietojen pohjalta voi rakentaa esim. multimodaalisen reittioppaan 11.4.2018 8
Myyntirajapinnan avaaminen ja LIPPUprojekti Viestintäviraston vetovastuulla on kertalipun myyntirajapintaan liittyvä LIPPU-projekti, johon Liikennevirasto ja Trafi myös osallistuvat Myyntirajapinnan kautta on voitava hankkia perushintainen kertalippu tai pystyttävä varamaan yksittäinen matka Projektiin sisältyy myös toisen vaiheen puolesta-asiointi (LPL II vaihe) Hankkeessa on julkaistu selvitys matkaketjujen sopimuskäytännöistä Lippu-projekti www.viestintävirasto.fi/lippu lippu(at)ficora.fi Verkostoon voi liittyä laittamalla sähköpostia osoitteeseen virpi.liehu(at)ficora.fi 11.4.2018 9
Virastojen kokemuksia rajapintojen avaamisesta Rajapintojen avaamisvelvoite ei ollut tiedossa kaikilla toimijoilla 1.1.2018 Erityisesti epätietoisuutta on ollut niillä toimijoilla, joihin liikennepalvelulaki yleisesti tai ensimmäinen vaihe ei rajapintojen lisäksi muuten vaikuta Myös erityisesti pienemmät yrittäjät ovat olleet ihmeissään rajapintavelvoitteista ja kokeneet tietojen avaamisen haasteellisena Trafi ja Liikennevirasto ovat tehneet yhteistyötä velvoitteesta tiedottamisesta ja lähettäneet tuhansia kirjeitä eri toimijoille, julkaisseet tiedotteita ja tehneet lehtijuttuja. Trafin valvontarooli on ollut tähän asti neuvova ja tiedottava eikä niinkään valvova. LIPPU-projekti on saanut hyvin vähän kommentteja julkaistusta esimerkkirajapinnasta ja käytännesäännöistä eli selvityksestään sopimuskäytännöistä. Projekti ottaa kommentteja mielellään vastaan. 11.4.2018 10
Kansallinen yhteyspiste NAP Lomakepohjainen nettisivu tietojen toimittamista varten Ainoastaan tietoja toimittavat tahot rekisteröityvät NAP palveluun. Tietoja hyödyntävät tahot voivat selata järjestelmään jo tallennettuja palveluita Palvelukatalogi -välilehdeltä ilman käyttäjätunnusta 11.4.2018 11
Tietojen avaamisen tilannekatsaus Tietovelvoitteet koskevat noin 11 000 yritystä Palveluntuottajia tulee olemaan NAPpalvelussa käytännössä vähemmän, sillä esim. taksien välityskeskukset avaavat yhden rajapinnan kattaen samalla heidän alla ajavien taksiyritysten avaamisvelvoitteen. Palveluntuottajia NAPissa ~ 1500 kpl Y-tunnuksia n. 4 800 kpl Palveluita n. 1300 kpl 11.4.2018 12
NAP rajapinnat Palveluntuottajien omia (tai kumppanin) koneluettavia rajapintoja Yksisuuntainen rajapinta esim. Aikataulut, reitit ja pysäkit on luontevaa ilmoittaa NAP:ssa suorana koneluettavana rajapintana Kaksisuuntaiset rajapinnat esim. Varaus/myynti -> NAPissa ilmoitetaan www-sivu, jonka kautta saa lisätietoja siitä, millä ehdoilla voi päästä rajapintojen hyödyntäjäksi (= rajapintojen avaamisen hyväksytty suoritus tämäkin) Tietojen hyödyntäjille on avattu developer-sivu githubissa NAP itsessään on myös koneluettavissa. Kehittäjille ohjeet: https://github.com/finnishtransportagency/mmtis-national-accesspoint/blob/master/docs/api/readme.md 11.4.2018 13
Kuinka edetä, jos et ole vielä NAPissa? 1. Tarkista asetuksesta yritystäsi koskevat avaamisvelvoitteet. Mikäli tarvitset tulkinta-apua, voit ottaa yhteyttä Trafiin (yhteystiedot viimeisellä kalvolla). 2. Pohdi miten tiedot halutaan avata: Itse, rakentamalla oman rajapinnan. Kumppanin avulla. Liikenneviraston digitointityökalun (NAP-palvelussa) avulla. 3. Tallenna tiedot NAP-palvelukatalogiin. Apua NAP:in käyttöön saat Liikennevirastosta (yhteystiedot viimeisellä kalvolla). 4. Hyödynnä tarvittaessa Liikenneviraston RAE-työkalua 5. Pidä rajapinnan tiedot ajan tasalla! 11.4.2018 14
Lyhyesti työvaiheista NAPissa NAP palveluun kirjataan tietoja palveluntuottajasta sekä palveluntuottajan tarjoamasta palveluvalikoimasta. Huolehdithan, että myös palvelua koskevat tiedot on avattu kattavasti ja laadukkaasti. NAPiin tietoja toimittavat tahot etenevät seuraavasti: 1. Luo uusi käyttäjätunnus NAPiin 2. Luo uusi Palveluntuottaja NAPissa 3. Tallenna palveluntuottajan Palvelu(t) NAPissa. Mieti, minkälaiset lähtökohdat sinulla on ja toimi tämän mukaisesti: a) Omat koneluettavat täydelliset olennaisten tietojen rajapinnat vain muutamia palvelua ja rajapintoja kuvailevia tietoja lisätään NAPiin b) Vajanaiset omat rajapinnat puuttuvat olennaiset tiedot sekä rajapintoja kuvailevat tiedot lisätään NAPiin c) Palveluntuottajalla tai hänen kumppanillaan (esim. välityskeskus) ei ole omia rajapintoja (=ulkoiset koneluettavat rajapinnat kohta jää tyhjäksi) kaikki olennaiset tiedot tallennetaan NAPissa (pieni toimija) 4. Lopuksi tallenna Palvelu luonnoksena, tai tallenna ja julkaise ja katso lopputulosta sivun yläreunan Palvelukatalogista 11.4.2018 15
Reitti- ja AikatauluEditori (RAE-työkalu) RAE (Reitti- ja AikatauluEditori) työkalulla voit tallentaa säännöllisen linjaautoliikenteen reitti-, pysäkki-, aikataulu- ja ajopäivätietoja. RAE on tarkoitettu pienille toimijoille Liikennepalvelulain velvoitteiden (NAP) täyttämiseksi. RAE-työkalulla voit tuottaa ulkoisen koneluettavan rajapinnan, jota tarvitset kansallisessa liikkumispalvelukatalogissa eli NAP-palvelussa. RAE-työkalun käyttö edellyttää Liikenneviraston extranet-palveluiden käyttöoikeuden hankkimista https://www.liikennevirasto.fi/liikennejarjestelma/liikennepalvelulaki/rae-tyokalu https://beta.liikennevirasto.fi/joukkoliikenne/raeohje.pdf 11.4.2018 16
NAP palveluntuottajakatalogi - esimerkkinäkymä NAP palveluun kirjataan tietoja palveluntuottajasta sekä palveluntuottajan tarjoamasta palveluvalikoimasta 11.4.2018 17
NAP palvelukatalogi - esimerkkinäkymä 11.4.2018 18
Esimerkkejä NAP-palvelun rajapinnoista 11.4.2018 19
Esimerkkejä NAP-palvelun rajapinnoista 11.4.2018 20
RAE-työkalu 11.4.2018 21
Liikenneviraston seuraavat toimenpiteet Tarkempien suositusten laatiminen rajapintoja avaaville tahoille Meriliikenteen digitointityökalu julkaistaan huhtikuussa 2018 NAP uutiskirje NAPiin jo rekisteröityneille toimijoille ohjeita tietojen päivittämiseen NeTEx standardiin tutustuminen (EU asetuksen vaatimukset, määräaika 12/2019) Säännöllisen liikenteen muutostietojen (nk 60 pv ilmoitus) kokoaminen koneluettavista rajapinnoista HUOM: jos tieto ei selviä rajapinnasta, toimijan pitää erikseen ilmoittaa muutoksista Liikennevirastolle Liikenneviraston seurantatehtävässä tarvittavien kysyntä- ja tarjontatietojen kokoamisen valmistelu (seurantatehtäväselvityksen mukaisesti) Rajapintojen kehittämiseen ja tietojen ylläpitämiseen kannustaminen NAPissa! 11.4.2018 22
Yhteystiedot Yleiset kysymykset rajapintojen avaamisvelvoitteista www.trafi.fi/liikenneluvattrafiin liikkumispalveluidentiedot(at)trafi.fi, puh. 029 534 5050. Lisätietoja NAP-palvelukatalogista ja sen käytöstä: www.liikennevirasto.fi/nap (NAP käyttöohje) Joukkoliikenne(at)liikennevirasto.fi NAP Helpdesk puhelin: 029 534 3434 Lisätietoa Lippuprojektista: www.viestintavirasto.fi/lippu lippu(at)ficora.fi 11.4.2018 23
Matkustajainformaatio muutoksessa 11.4.2018 24
Valtakunnallinen reittiopas matka.fi jatkuu Liikenneviraston tarjoamana ainakin 31.12.2018 asti Joukkoliikennelain mukaisesti Liikennevirasto on ylläpitänyt joukkoliikenteen reittejä, pysäkkejä ja aikatauluja sisältävää koontitietokantaa. Joukkoliikennettä järjestävät ovat toimittaneet tietoja virastolle lakisääteisenä tehtävänään. Liikennevirasto on koontitietokannan ja siihen perustuvan Digitransit alustan kautta ylläpitänyt valtakunnallista reittiopaspalvelua osoitteessa www.matka.fi ja jakanut tiedot avoimena datana muiden toimijoiden käyttöön. Liikennepalvelulain myötä liikkumispalveluiden tarjoajat avaavat reitti- ja aikataulutiedot avointen rajapintojen kautta suoraan toisten toimijoiden ja palvelun kehittäjien käyttöön Liikennevirastolla ei ole enää lakisääteistä tehtävää varsinaisen koontikannan ylläpitämiseen eikä siten edellytyksiä myöskään valtakunnallisen reittioppaan ylläpitämiseen. Tavoitteena on antaa tilaa markkinaehtoisille toimijoille matkustajille suunnattujen palveluiden, kuten reittioppaiden ja MaaS-palveluiden kehittämisessä. Matka.fi turvaa siirtymävaiheessa erityisesti maaseudulla viranomaisten hankkiman liikenteen osalta reittiopaspalvelut ainakin vuoden 2018 loppuun saakka. Liikennevirasto jatkaa liikkumispalveluiden yhteensovittamista Digitransit yhteistyön kautta ainakin vuoden 2020 loppuun saakka ja kokoaa 1.7.2018 jälkeenkin saamansa joukkoliikennetiedon liikkumispalvelujen seurantatehtävän 11.4.2018 toteuttamista varten. 25
Matkustajainformaatio muutoksessa Henkilökuljetuspalveluiden tarjoaja Matkustaja Huolehdi, että palveluasi koskevat olennaiset tiedot löytyvät NAP-palvelusta (www.finap.fi). Myös toimivaltaiset viranomaiset edellyttävät sopimuksissa, että liikennöitsijät hoitavat 1.1.2018 alkaen rajapintatiedon toimittamisen Liikennevirastolle NAP-palveluun. ELY:keskusten kilpailuttamassa liikenteessä liikennöitsijä hoitaa yleensä myös matkustajien tiedottamisen. Ilmoita säännöllisesti tarjottavan liikenteen muutostiedot Liikennevirastolle NAP palvelun kautta viimeistään 60 pv ennen suunnitelman toteuttamista ellei tiedot käy ilmi NAPiin jo ilmoitetuista rajapinnoista (käytännössä 1.5. alkaen). Matkustajilla on yhä suurempi valikoima erilaisia sähköisiä reittiopaspalveluita käytössään Valtakunnallisesti palvelevia sähköisiä reittiopas- ja yhdistämispalveluita, esim. www.perille.fi, www.matkakeisari.fi, www.kyyti.com, www.whimapp.com, www.matkahuolto.fi, www.vr.fi... Kaupunkiseuduilla joukkoliikenteen aikataulut löytyvät kaupunkiseutujen omista reittiopaspalveluista, esim. www.reittiopas.tampere.fi, www.foli.fi, www.hsl.fi, www.joensuu.digitransit.fi.. Lisäksi reitti-, pysäkki- ja aikataulutietoa löytyy liikennettä tarjoavien tahojen nettisivuilta ja kirjallisista esitteistä. Kerro asiakkaille nettisivuilla yleistiedot palvelusta, kuten palveluajat, hinnan määräytymisen perusteet ja käytössä olevat maksutavat. Hyvin pieniltä yrityksiltä edellytetään vain tietojen esittämistä kirjallisesti. 11.4.2018 26
Kiitokset! liikennevirasto.fi twitter.com/liikennevirasto facebook.com/liikennevirasto youtube.com/liikennevirasto