Liikennepalvelulaki. Liikenneviraston seuranta- ja yhteensovittamistehtävät

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Liikennepalvelulaki. Liikenneviraston seuranta- ja yhteensovittamistehtävät"

Transkriptio

1 Liikennepalvelulaki Liikenneviraston seuranta- ja yhteensovittamistehtävät

2 Liikenneviraston seuranta- ja yhteensovittamistehtävät Liikennepalvelulaki, IV osa, 1 luku, 2 Liikennevirasto seuraa liikkumispalveluiden kysyntää ja tarjontaa ja sovittaa yhteen liikkumispalveluiden kehittämistä. Liikkumispalvelun tarjoajalla on velvollisuus liike- ja ammattisalaisuuden estämättä toimittaa määräajoin harjoittamansa liikenteen tarjontaa ja toteutunutta kysyntää koskevat tiedot Liikennevirastolle 1 momentissa tarkoitettujen tehtävien hoitamiseksi sekä tilastointia ja tutkimusta varten. Henkilöliikenteen kuljetuspalvelun tarjoajan on lisäksi ilmoitettava säännöllisesti tarjottavan palvelun aloittamisesta, lopettamisesta ja olennaisista muutoksista Liikennevirastolle viimeistään 60 päivää ennen suunnitelman toteuttamista siltä osin kuin tiedot eivät ole saatavilla III osan 2 luvun 1 :n mukaisista rajapinnoista. Tiedot on toimitettava maksutta. 2

3 Liikennepalvelulaki, IV osa, 1 luku, 2 Liikennevirastolla on salassapitovelvollisuuden estämättä oikeus luovuttaa saamiaan tietoja toiselle viranomaiselle, jos ne ovat välttämättömiä sille laissa säädettyjen tehtävien toteuttamiseksi. Liikennevirasto voi luovuttaa tiedot teknisen käyttöyhteyden avulla tai muutoin sähköisesti. Liikennevirastolla on oikeus salassapitovelvollisuuden estämättä saada toiselta viranomaiselta tietoja, jotka ovat välttämättömiä sille tässä pykälässä tarkoitettujen tehtävien toteuttamiseksi. Liikennevirasto avaa saamansa tiedot sekä tekemänsä tilastot ja tutkimukset avoimen rajapinnan kautta koneluettavassa muodossa vapaasti käytettäväksi. Avattavien tietojen on oltava sellaisessa muodossa, että niistä ei pysty tunnistamaan yksittäisiä käyttäjiä, eikä liike- tai ammattisalaisuutta vaaranneta (LPL II vaihe lisäys) 3

4 Seuranta- ja yhteensovittamistehtävä Liikenneviraston seuranta- ja yhteensovittamistehtävä (Liikennepalvelulaki IV, 1 luku, 2 ) Seuraa liikkumispalveluiden kysyntää ja tarjontaa ja sovittaa yhteen liikkumispalveluiden kehittämistä Kokoaa kysyntä- ja tarjontatietoja tilastointia ja tutkimusta varten Kokoaa aikataulutetun joukkoliikenteen muutostiedot muita viranomaisia varten Liikenteen viranomaistoiminta, liikennemarkkinoiden sääntely ja liikennepolitiikan valmistelu perustuvat hyvään tietoon liikennejärjestelmän tilasta. Tiedon avulla kansalaisille voidaan tarjota parempia ja edullisempia liikkumisen palveluja. SEURANTA = Kysyntä- ja tarjontatiedon keruuta tilastointia ja tutkimuksia varten YHTEENSOVITTAMINEN = Proaktiivista toimintaa; yhteistyötä, tiedon jakamista, ohjeita ja työkaluja Liikennepalvelulaki laajentaa Liikenneviraston seuranta- ja yhteensovittamistehtävää joukkoliikenteenteestä kaikkiin liikkumisen palveluihin 4

5 Liikkumispalveluiden seurantatehtävä vs. eräät muut seurantavastuut Liikennejärjestelmä (henkilö- ja tavaraliikenne, infra, käyttövoima, sääntely) Henkilöliikenne (ml. henkilöautot) Henkilöliikenteen liikkumispalvelut (ml. autonvuokraus ym.) Julkinen henkilöliikenne, matkustajaliikenne (ml. vesija ilmaliikenne) Julkisen henkilöliikenteen eri muodot Seuranta- ja tilastointitehtäviä Trafin rooli yleisenä valvontaviranomaisena Kokonaisseuranta ja raportointi liikennejärjestelmän tilasta Erikseen liikenteen markkinoiden seuranta (yksityiskohtana taksihintojen seuranta) Lakisääteiset ja sopimusten sekä EU-tason ohjeiden mukaiset velvollisuudet toimittaa tietoja kansainvälisiin tilastoihin (OECD, Eurostat, IRTAD) ja vertailuihin Henkilöliikenteen, matkustajaliikenteen ja julkisen liikenteen henkilökilometrit Henkilöliikenneturtkimuksen ohjeet Liikenneviraston seuranta- ja yhteensovittamistehtävä Liikennevirasto seuraa liikkumispalveluiden kysyntää ja tarjontaa ja sovittaa yhteen liikkumispalveluiden kehittämistä Liikenneviraston velvollisuus tuottaa tilastoja vastuullaan olevista toiminnoista yleistä käyttöä varten (tilastolaki, laki Liikennevirastosta): väylät, tie- ja rautatieliikenne, julkinen henkilöliikenne EU asetuksen velvoite toimittaa tietoja rautatieliikennemarkkinoiden seurantaan Matkustajamäärät, lipputulot ja tuet PSA ja kaupallinen eroteltuna Tarjontatietdot, kuten junakilometrit 6

6 Kysynnän ja tarjonnan seuranta 2022 Tietosisällön ja tiedonkeruun tavoitteita Liikenteen viranomaistoiminta, liikennemarkkinoiden sääntely ja liikennepolitiikan valmistelu perustuvat hyvään tietoon liikennejärjestelmän tilasta. Tiedon avulla kansalaisille voidaan tarjota parempia ja edullisempia liikkumisen palveluja. Voidaan seurata uusien liikkumispalveluiden kehittymistä. Vanhojen palveluiden aikasarjat jatkuvat. Sopimusliikenteestä saadaan tarkkaa tietoa korvausperusteiksi sekä suunnittelun ja järjestämisen avuksi. Liikenteen viranomaiset Markkinaehtoisten palvelujen kysynnästä ja tarjonnasta saadaan tietoa palveluiden suunnittelun ja järjestämisen avuksi. Tietopyynnöt ovat selkeästi esitetyt ja perustellut. Samaa tietoa kysytään vain kerran. Liikkumispalveluiden tuottajat saavat tietoa omista suoritteistaan suhteessa muihin toimijoihin. Liikkumispalveluja tuottavat yritykset Saadaan muodostettua liikkumispalveluiden kysynnän ja tarjonnan aluetyypeittäin eroteltava tilakuva.. Kerätyt tiedot ovat laadultaan hyviä ja vertailukelpoisia. Tietojen perusteella voidaan täyttää tältä osin tilastointivelvoitteet. Liike- tai ammattisalaisuuksia sisältäviä tietoja ei välitetä eteenpäin muodossa, jossa yksittäinen yritys on tunnistettavissa. Pyydetyt tiedot ovat selvitettävissä kohtuullisella vaivalla. Tietojen toimittamiskanava on helppokäyttöinen ja luotettava. 7

7 Liikenneviraston tilastointi nykyisin Julkinen liikenne (Liikennepalvelulain laajennetaan kaikkiin liikkumispalveluihin, tavoitetila 2022) Julkisen liikenteen suoritetilastoinnissa on mukana kotimaan henkilöliikenteestä raideliikenne, linja-autoliikenne, taksiliikenne ja lentoliikenne. Henkilöliikenne Valtakunnallinen henkilöliikennetutkimus sisältää tutkimusaineistoja ja tilastoja suomalaisten liikkumisesta ja liikkumisen taustoista sekä henkilöliikennematkojen väestöryhmittäisistä, alueellisista ja ajallisista vaihteluista. Rautatieliikenne Rautatieliikenteen tilastotuotanto sisältää vuosittain julkaistavan rautatietilaston lisäksi junien täsmällisyyden kehittymistä kuvaavia tilastoja sekä henkilö- ja tavaraliikennetilastot. Tasoristeysonnettomuustilastot sisältävät tasoristeysonnettomuuksien määrät ja kehityksen rataverkolla. Tieliikenne Tieliikenteen tilastotuotanto sisältää vuosittain julkaistavan tietilaston lisäksi autojen nopeutta, rajaliikennettä ja liikenteen kehitystä kuvaavia tilastoja, yhteenvetoraportteja liikenteen automaattisten mittausasemien (LAM) liikennetiedoista sekä koko maan kattavat liikennemääräkartat. Lisäksi julkaistaan tilastot liikenne- ja hirvieläinonnettomuuksista. Vesiliikenne Vesiliikenteen tilastotuotanto sisältää kanavaliikenteen, kotimaan vesiliikenteen ja ulkomaan meriliikenteen tilastot 8

8 Henkilöliikennetutkimus 2016 Tutkimukseen vastasi yli suomalaista. Tutkimusjulkaisu valmistui maaliskuussa

9 Kansalaisten tyytyväisyys liikennejärjestelmään ja matkaketjuihin

10 Liikennevirasto joukkoliikenteen yhteensovittajana, nykytila Liikennevirasto ohjaa ja koordinoi ELY-keskusten joukkoliikennetoimintaa sekä valtakunnallisia joukkoliikenteen kehittämishankkeita. Painopisteinä ovat henkilöliikenteen palveluiden kehittäminen ja joukkoliikenteen tiedonhallinnan kehittäminen. 11

11 Seurannan ja yhteensovittamisen tavoitetila 2022 Päälinjaukset (1/2) 1.Nykyiset toimivat tiedonkeruut ja tilastoinnit käytetään hyödyksi Nykyisen tilastoinnin jatkuvuus (aikasarjat) sekä laajempi liikennejärjestelmätason tilastointi 2.Olennaisten tietojen rajapinnoista kerätään merkittävä osa kaikkien liikkumispalvelujen tarjontatiedoista Likennehallinto pyrkii hyödyntämään olennaisia tietoja mahdollisimman laajasti Rajapintojen käyttö tilastotiedon lähteenä edellyttää vielä määrittely- ja kehitystyötä sekä rajapintojen ja tietosisältöjen standardointia. 3.Traficom ottaa tehtäväkseen taksiliikenteen ja välitystoiminnan kysyntätietojen keruun (vrt. nykyinen taksilaki) Taksiliikenteen lupasääntely ja valvonta yleisemminkin siirtyvät vuonna 2018 ELY-keskuksilta Trafiin ja vuonna 2019 Traficomiin. On luontevaa, että siellä on myös vastuu taksiliikenteen tietojen keruusta ja tilastoinnista. 4. Kysyntätietojen kerääminen hankitaan Tilastokeskukselta, ml. aiemmin tilastoimattomat liikkumispalvelut Tilastokeskus kerää kysyntätiedon, joka voi olla liikesalaisuuden piirissä Tilastokeskus on neutraali (sensitiivisen) kysyntätiedon kerääjä myös pysäköinti-, auton-vuokraus- ja yhteiskäyttöautopalveluiden tuottajille. 12

12 Seurannan ja yhteensovittamisen tavoitetila 2022 Päälinjaukset (2/2) 5.Liikkumispalveluista julkaistaan vuositilastoa Julkisen liikenteen suoritetilaston tilalle tulee enemmän tilastojulkaisun kaltainen liikkumispalveluiden vuositilasto. 6.Liikennejärjestelmän tilakuva on Liikennefakta.fi -palvelussa Liikennefakta.fi on liikennejärjestelmän tilan seurannan ajantasaisin tietolähde. Siellä julkaistaan keskeiset tiedot suoritetilastosta (vuosittain) sekä mahdollisesti tiheämmin päivitettävät tarjontatietojen tilastotunnusluvut. 7.Liikkumisen palveluiden laatua seurataan erillistutkimuksin ja kansalaisten tyytyväisyyskyselyllä Tilastointimaisen seurannan ohella liikennehallinto tekee yleistä liikenteen ja liikkumisen tutkimusta ja seurantaa, kuten valtakunnallinen henkilöliikennetutkimus ja tieliikenteen kehityksen seuranta. Näiden tuloksista saadaan joitakin liikkumispalveluiden kysyntää kuvaavia tietoja osaksi liikennejärjestelmän tilan seurantaa. Lisäksi tarvitaan erillistutkimuksia palveluiden laadun laajempiin kartoituksiin, tilastojen kehittämiseen ja vaikutusarviointiin. Vrt. Trafin tekemä taksiliikenteen tutkimus: 8.Liikennevirasto henkilöliikenteen asiakastoimintamallin uudistaminen, toteutettu Lähtökohtana on liikennepalvelulain toimeenpanon tukeminen, yhteensopivuus Liikenneviraston asiakkuustoimintamallin kanssa sekä muun liikenteenhallinnon kanssa tehtävän yhteistyön huomioiminen (etenkin Trafi). 13

13 Yhteensovittamistehtävän tavoitetila Alan yhteistyön koordinointi ja yleinen kehittäminen Viranomais- ja markkinaehtoisen toiminnan yhteensovittaminen Verkostoihin osallistuminen ja niiden vetäminen (esimerkiksi JOUSI-ryhmä) Lainsäädännön tulkinnat ja ohjeistus Kehittämishankkeista sekä hyvistä käytännöistä ja toimintamalleista viestiminen Kehittämishankkeiden toteutus ja pilotit sekä toimijoiden kehittämishankkeiden rahoitus Kansainvälinen yhteistyö Tietojärjestelmät ja -palvelut Olennaisten tietojen rajapintakatalogin (NAP) kehittäminen Lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus (Esim. LIPPU-projekti) Standardien ja tietoformaattien kehittämiseen osallistuminen Viranomaistoiminnan tuki Viranomaisten verkostot ja yhteistyöryhmät Viranomaisten koordinointi, ohjeistus ja yhteiset käytännöt (esimerkiksi palvelutaso, hankinnat) Viranomaisten tietojärjestelmät (esimerkiksi JUKU). 14

14 Etenemispolku Tavoitetilaan 2022 edetään vaiheittain. Seuraavassa on esitetty ensimmäisiä kehittämistoimia ja alustavia aikatauluja. 16

15 Säännöllisen liikenteen muutostiedot (ns. 60 päivää ilmoitusvelvollisuus) 22

16 Säännöllisen liikenteen muutoksista ilmoitettava viranomaiselle Ilmoitusvelvollisuus koskee markkinaehtoista joukkoliikennettä (nykyisin reittiliikennelupa) Muutoksista ilmoitettava vähintään 60 pv etukäteen, jotta toimivaltainen viranomainen voi reagoida palvelutason muutokseen Uudet reitit tai vuorot sekä nykyisten muutokset tai lopetukset Vastaavat matkustamiseen vaikuttavat tiedot kuin reittiliikennelupa(muutos)hakemuksissa Muutoksista ilmoitetaan 1. NAP-palvelussa palveluntarjoajan omassa koneluettavassa rajapinnassa, jolloin erillistä muutosilmoitusta ei tarvitse tehdä Huom: rajapinnan pitää olla suoraan koneluettava, pelkkä web-sivu ei riitä 2. tai NAP-palvelussa erillisellä lomakkeella 23

17 Säännöllisen liikenteen muutosilmoituksista Palveluntuottajan kannattaa aina ensisijaisesti ilmoittaa uudesta säännöllisestä liikenteestä tai muutoksista suoraan koneluettavassa rajapinnassa Suunniteltu liikenne tai sen muutos voidaan tallentaa Liikenneviraston RAEtyökalulla RAE-työkalu tuottaa tarvittavan koneluettavan gtfs-muotoisen rajapinnan, joka palveluntuottaja ilmoittaa NAP-rajapintakatalogiin esim. Mikäli tietoja ei saada suoraan rajapinnoista, ne tulee toimittaa sähköisesti NAPpalvelun muutoslomakkeella Muutoslomake on käytettävissä NAPissa toukokuussa 2018 Liikennevirasto julkaise muutostietokoosteen vain viranomaisille, koska muutosilmoitukset voivat sisältää liikesalaisuuksia. 24

18 Yhteenveto 25

19 Yhteenveto liikkumisen palveluiden tietojen keräämisestä Aikataulutetun joukkoliikenteen tarjontatietojen kerääminen avoimista rajapinnoista tilastointia ja tutkimusta varten 60 päivää muutosilmoitukset rajapinnoista tai ilmoituksin Muut liikkumispalvelut etenemispolun mukaisesti sekä erillisin tutkimuksin ja selvityksin Kysyntätietojen (matkamäärät, suoritteet) kerääminen pääosin Tilastokeskuksen toimesta, kts. tarkempi tehtävien kuvaus Liikesalaisuudet huomioitava Taksiliikenteen kysyntätietojen kerääminen vrt. taksilaki (25 ) Toimivaltaisten viranomaisten tilastotiedot JUKU-järjestelmässä 26

20 Lisätietoa Seuranta- ja yhteensovittamisselvitys: Liikenneviraston nykyisin tuottamat tilastot: LiikenneFakta: JUKU (valtionrahoitus, toimivaltaisten viranomaisten tunnusluvut) 27

21 Kiitos! Toni Bärman, joukkoliikenneasiantuntija 28

Liikenneviraston tehtävät liikennepalvelulain mukaan

Liikenneviraston tehtävät liikennepalvelulain mukaan Liikenneviraston tehtävät liikennepalvelulain mukaan Jenni Eskola 4.10.2017 Liikennepalvelulaista aiheutuvat keskeisimmät muutokset Livin tehtäviin Liikenneviraston tehtävät laajenevat joukkoliikenteestä

Lisätiedot

Joukkoliikenteen valtakunnalliset indikaattorit

Joukkoliikenteen valtakunnalliset indikaattorit Joukkoliikenteen valtakunnalliset indikaattorit Toni Bärman, Joukkoliikenteen palvelut yksikkö, Liikennevirasto 10.9.2015 Joukkoliikenteen valtakunnalliset indikaattorit Joukkoliikenteen muutokset & toimivaltaiset

Lisätiedot

Ohje säännöllisen henkilöliikenteen muutostietojen ilmoittamisesta

Ohje säännöllisen henkilöliikenteen muutostietojen ilmoittamisesta 1 (4) Antopäivä: 21.3.2019 Voimaantulopäivä: 21.3.2019 Lainsäädäntö, johon ohje perustuu: Laki liikenteen palveluista (2017/320) Voimassa: Toistaiseksi Muutostiedot: säännöllisen henkilöliikenteen muutostietojen

Lisätiedot

Liikennepalvelulakiin liittyvät Liikenneviraston tietojärjestelmät ja -palvelut

Liikennepalvelulakiin liittyvät Liikenneviraston tietojärjestelmät ja -palvelut Liikennepalvelulakiin liittyvät Liikenneviraston tietojärjestelmät ja -palvelut Liikenneviraston tietoihin liittyvät tehtävät Liikennevirasto ottaa vastaan tietoja liikkumispalveluiden tarjoajien liikennepalvelulain

Lisätiedot

Keskisuurten kaupunkiseutujen aiesopimuksen seurantapalaveri

Keskisuurten kaupunkiseutujen aiesopimuksen seurantapalaveri Keskisuurten kaupunkiseutujen aiesopimuksen seurantapalaveri 2018 20.11.2018 Virastouudistus Esityksessä ehdotetaan, että Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, Viestintävirasto sekä Liikenneviraston tietyt

Lisätiedot

Liikennekaari Tieto -alatyöryhmä. Kokous

Liikennekaari Tieto -alatyöryhmä. Kokous Liikennekaari Tieto -alatyöryhmä Kokous 11.5.2016 Seuraa https://www.youtube.com/watch?v=c9razyevuhq Kysymykset / kommentit: http://screen.io/lvm Määritelmät 1) kuljetuspalvelulla henkilöiden tai tavaroiden

Lisätiedot

Katsaus Liikennepalvelulain merkittävimpiin muutoksiin henkilöliikenteessä. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Katsaus Liikennepalvelulain merkittävimpiin muutoksiin henkilöliikenteessä. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Katsaus Liikennepalvelulain merkittävimpiin muutoksiin henkilöliikenteessä Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Yleistä lain täytäntöönpanosta Laki astuu pääosin voimaan 1.7.2018 Tiettyjen tietopykälien

Lisätiedot

Rajapintojen avaaminen ja hyödyntäminen. Matkalla muutoksessa seminaari , Martin Johansson

Rajapintojen avaaminen ja hyödyntäminen. Matkalla muutoksessa seminaari , Martin Johansson Rajapintojen avaaminen ja hyödyntäminen Matkalla muutoksessa seminaari 26.11.2018, Martin Johansson Miksi ja miten tietoja avataan? Tietoja avataan, jotta voidaan kehittää uusia ja parempia palveluita

Lisätiedot

Liikennekaaren vaikutukset hankintalakiin

Liikennekaaren vaikutukset hankintalakiin Liikennekaaren vaikutukset hankintalakiin Liikenne- ja viestintävaliokunta 13.10.2016 Esityksen sisältö 1. Hankintaan liittyvät lainsäädännön soveltamisalakysymykset 2. Liikennekaaren mukaiset hankinnan

Lisätiedot

Vuoden 2018 alusta voimaan astunut rajapintojen avaamisvelvoite viranomaisnäkökulmasta

Vuoden 2018 alusta voimaan astunut rajapintojen avaamisvelvoite viranomaisnäkökulmasta Vuoden 2018 alusta voimaan astunut rajapintojen avaamisvelvoite viranomaisnäkökulmasta Pipsa Eklund ja Martin Johansson Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Yleistä Liikennepalvelulain I vaiheen rajapintavelvoitteet

Lisätiedot

NAP ja vuoden 2018 alusta voimaan astunut rajapintojen avaamisvelvoite

NAP ja vuoden 2018 alusta voimaan astunut rajapintojen avaamisvelvoite NAP ja vuoden 2018 alusta voimaan astunut rajapintojen avaamisvelvoite Liikennevirasto 11.4.2018 Taustaa Liikenneviraston muuttuvasta tehtäväkentästä Liikenneviraston tehtävät laajenevat joukkoliikenteestä

Lisätiedot

Liikennepalveluihin liittyvä lainsäädäntö ja sääntelyn tavoitteet

Liikennepalveluihin liittyvä lainsäädäntö ja sääntelyn tavoitteet Liikennepalveluihin liittyvä lainsäädäntö ja sääntelyn tavoitteet Voimaantulon ja jatkovaiheiden aikataulut Paikallisliikennepäivät Lappeenranta 22.9.2017 Iida Huhtanen, LVM 1 Esityksen sisältö Liikennepalvelulain

Lisätiedot

Liikennepalvelulaki. Joukkoliikennevastaava Rauno Matintupa, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Liikennepalvelulaki. Joukkoliikennevastaava Rauno Matintupa, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Liikennepalvelulaki Joukkoliikennevastaava Rauno Matintupa, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Laki liikenteen palveluista Joukkoliikenteen järjestäminen Taksiliikenteeseen muutoksia Digitalisuuden mahdollisuudet

Lisätiedot

Rajapintavelvoitteet NAP-palvelukatalogi Kuopio , Paula Koljonen. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Rajapintavelvoitteet NAP-palvelukatalogi Kuopio , Paula Koljonen. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Rajapintavelvoitteet NAP-palvelukatalogi Kuopio 6.4.2018, Paula Koljonen Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Liikennepalvelulaki I vaihe tietoa koskeva velvoite Liikennepalvelulain I vaihe astuu

Lisätiedot

Liikennekaarihallituksen. Perustuslakivaliokunta

Liikennekaarihallituksen. Perustuslakivaliokunta Liikennekaarihallituksen esitys Perustuslakivaliokunta 18.10.2016 1 Mistä liikennekaaressa on kyse? Liikennemarkkinoita koskeva tieto digitaaliseksi, avoimeksi ja yhteen toimivaksi Asiakkaalle uusia ja

Lisätiedot

Joukkoliikenteen järjestäminen; rahoituksen riittävyys kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet. Jenni Eskola, Liikennevirasto

Joukkoliikenteen järjestäminen; rahoituksen riittävyys kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet. Jenni Eskola, Liikennevirasto Joukkoliikenteen järjestäminen; rahoituksen riittävyys kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet Jenni Eskola, Liikennevirasto Joukkoliikenneuudistuksen vaikutukset Uudistuksen vaikutuksia Markkinaehtoinen

Lisätiedot

Tiedon rajapintojen avaaminen

Tiedon rajapintojen avaaminen Tiedon rajapintojen avaaminen Martin Johansson Liikennevirasto, joukkoliikenteen palvelut 2.11.2017 Olennaiset tiedot Liikkumispalvelua koskevat olennaiset tiedot, 1.1.2018 alkaen (Laki liikenteen palveluista,

Lisätiedot

National Access Point, NAP Liikennevirasto toteuttaa rajapintakatalogin

National Access Point, NAP Liikennevirasto toteuttaa rajapintakatalogin National Access Point, NAP Liikennevirasto toteuttaa rajapintakatalogin Risto Pitkänen, Atostek Martin Johanssonin (Liikennevirasto) kalvojen pohjalta 7.6.2017 Liikkumispalveluita koskeva olennainen tieto

Lisätiedot

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Kesäkuu 2017

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Kesäkuu 2017 Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Kesäkuu 2017 Laki liikenteen palveluista (Liikennekaari) Poliittinen ratkaisu 20.9.2016 Eduskunnalle 22.9.2016 (HE 161/2016 vp) Eduskunnan käsittely alkoi lähetekeskustelulla

Lisätiedot

Liikennevirasto Julkisen liikenteen markkinaosuustilasto 2016 Suomen sisäinen henkilöliikenne, markkinaosuudet

Liikennevirasto Julkisen liikenteen markkinaosuustilasto 2016 Suomen sisäinen henkilöliikenne, markkinaosuudet Julkisen liikenteen markkinaosuustilasto 2016 Suomen sisäinen henkilöliikenne, markkinaosuudet Ei sisällä kevyttä liikennettä ja vesiliikenteen osalta sisältää vain Suomenlinnan lautan 1 2016 milj. milj.

Lisätiedot

Liikennekaarihallituksen. Talousvaliokunta

Liikennekaarihallituksen. Talousvaliokunta Liikennekaarihallituksen esitys Talousvaliokunta 14.10.2016 1 Mistä liikennekaaressa on kyse? Liikennemarkkinoita koskeva tieto digitaaliseksi, avoimeksi ja yhteen toimivaksi Asiakkaalle uusia ja parempia

Lisätiedot

Liikennepalvelulain I vaiheen infotilaisuus

Liikennepalvelulain I vaiheen infotilaisuus Liikennepalvelulain I vaiheen infotilaisuus Trafi ja Liikennevirasto Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Päivän ohjelma 8:30 9:15 Aamukahvit 9:15 11:30 Seminaari- ja keskusteluosuus I Tilaisuuden

Lisätiedot

Liikenteen palvelulaki

Liikenteen palvelulaki Liikenteen palvelulaki - mikä muuttuu? Itä-Suomen liikennepäivät Susanna Metsälampi, LVM 1 Muuttuva näkökulma Liikkuminen palveluna Liikkumistarpeiden tarkastelu liikennevälineneutraalisti Ensin: Minkälaisia

Lisätiedot

Kohti uudenlaista joukkoliikennettä

Kohti uudenlaista joukkoliikennettä Kohti uudenlaista joukkoliikennettä Joukkoliikenne on osa liikennejärjestelmää Liikenteellä ja liikennejärjestelmällä on yhteiskunnassa merkittävä rooli elinkeino elämän kilpailukyvylle ja kansalaisten

Lisätiedot

Liikennepalvelulain ensimmäisen vaiheen toimeenpano, sidosryhmätilaisuus

Liikennepalvelulain ensimmäisen vaiheen toimeenpano, sidosryhmätilaisuus Liikennepalvelulain ensimmäisen vaiheen toimeenpano, sidosryhmätilaisuus 28.9.2017 Pipsa Eklund Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Tilaisuuden ohjelma Klo 11.30 Klo 12:00 Klo 12.15 Klo 13.00 Kahvit

Lisätiedot

NAP palvelukatalogi. Pipsa Eklund. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

NAP palvelukatalogi. Pipsa Eklund. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. NAP palvelukatalogi Pipsa Eklund Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Liikennepalvelulaki I vaihe Liikennepalvelulain I vaihe on hyväksytty ja astuu voimaan 1.7.2018, paitsi tietoa koskevat pykälät

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma Ilmastopolitiikan toimikunnan ehdotus 1 Ilmasto ja liikenne 13,7 milj. tonnia kasvihuonekaasuja kotimaan liikenteestä v. 2007

Lisätiedot

Liikenteen palvelulaki. - mitä tapahtuu henkilöliikenteessä tiellä kesällä 2018?

Liikenteen palvelulaki. - mitä tapahtuu henkilöliikenteessä tiellä kesällä 2018? Liikenteen palvelulaki - mitä tapahtuu henkilöliikenteessä tiellä kesällä 2018? 1 Päivän ohjelma 9.30 10.00 Kahvit Tilaisuuden avaus ja yleistä liikennepalvelulakikokonaisuudesta Seminaari- ja keskusteluosuus

Lisätiedot

Mitä LIPPU-hankkeen jälkeen?

Mitä LIPPU-hankkeen jälkeen? Mitä LIPPU-hankkeen jälkeen? Päätösseminaari 4.12.2018 Juuso Kummala Liikenne- ja viestintävirasto ja Väylävirasto Liikenne- ja viestintävirasto Väylävirasto Kilpaillun markkinan ja turvallisten palveluiden

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvio, joukkoliikenne ja energia- ja ilmastostrategian toimenpiteet

Vuoden 2018 talousarvio, joukkoliikenne ja energia- ja ilmastostrategian toimenpiteet Vuoden 2018 talousarvio, joukkoliikenne ja energia- ja ilmastostrategian toimenpiteet Valtiovarainvaliokunta, liikennejaosto Jenni Eskola 19.10.2017 Esityksen sisältö 1. Joukkoliikennerahoituksen tilanne

Lisätiedot

Liikennepalvelulain mukaiset yhteentoimivuuden vaatimukset. Laura Langer, Liikennevirasto

Liikennepalvelulain mukaiset yhteentoimivuuden vaatimukset. Laura Langer, Liikennevirasto Liikennepalvelulain mukaiset yhteentoimivuuden vaatimukset Laura Langer, Liikennevirasto Lain yhteentoimivuusvaatimusten kokonaisuus Kertalipun myyntirajapinnan avaamisvelvoite III osa 2 luku 2 : Lippu-

Lisätiedot

JOUSI - valtakunnallinen joukkoliikenteen yhteistoimintaryhmä

JOUSI - valtakunnallinen joukkoliikenteen yhteistoimintaryhmä JOUSI - valtakunnallinen joukkoliikenteen yhteistoimintaryhmä Kärkitavoitteet Julkisen liikenteen kehittämishankkeet JOUSI-ohjausryhmän tehtävänä on koordinoida, ohjata ja seurata neljän hankkeen toteutumista.

Lisätiedot

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Toukokuu 2017

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Toukokuu 2017 Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Toukokuu 2017 Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala uudistuu (LVM:n tiedote 25.4.2017) Liikenne- ja viestintäministeriö käynnistää hallinnonalansa virastouudistuksen

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi liikenteen palveluista annetun lain muuttamiseksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi liikenteen palveluista annetun lain muuttamiseksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunto 1 (5) 1.6.2017 Liikenne- ja viestintäministeriö kirjaamo@lvm.fi liikennekaari@lvm.fi LVM/905/03/2017 Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi liikenteen palveluista annetun lain muuttamiseksi ja

Lisätiedot

Reittiliikennemenettelyt siirryttäessä joukkoliikennelaista liikennepalvelulakiin Kooste ELY-keskuksille

Reittiliikennemenettelyt siirryttäessä joukkoliikennelaista liikennepalvelulakiin Kooste ELY-keskuksille Reittiliikennemenettelyt siirryttäessä joukkoliikennelaista liikennepalvelulakiin Kooste ELY-keskuksille 22.3.2018 Tarkoitus Tämä aineisto on tarkoitettu ELY-keskusten huomioitavaksi niiden valmistautuessa

Lisätiedot

Selvitys liikennepalvelulain mukaisista seuranta- ja yhteensovittamistehtävistä

Selvitys liikennepalvelulain mukaisista seuranta- ja yhteensovittamistehtävistä Liikenneviraston tutkimuksia ja selvityksiä 12/2018 Heikki Metsäranta Henriika Weiste Kari Hillo Selvitys liikennepalvelulain mukaisista seuranta- ja yhteensovittamistehtävistä Heikki Metsäranta, Henriika

Lisätiedot

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Marraskuu 2017

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Marraskuu 2017 Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Marraskuu 2017 Laki liikenteen palveluista (Liikennekaari) Tasavallan presidentin hyväksyi lain I-vaiheen 24.5.2017 (320/2017) Liikennepalvelulain toinen vaihe Hallituksen

Lisätiedot

Liikennepalvelulain ja valtioneuvoston asetuksen mukaiset olennaisia tietoja koskevat velvoitteet käytännössä

Liikennepalvelulain ja valtioneuvoston asetuksen mukaiset olennaisia tietoja koskevat velvoitteet käytännössä Liikennepalvelulain ja valtioneuvoston asetuksen mukaiset olennaisia tietoja koskevat velvoitteet käytännössä Toni Bärman, Liikennevirasto, joukkoliikenteen palvelut 17.10.2017 Olennaiset tiedot Liikkumispalvelua

Lisätiedot

Joukkoliikenteen tietojärjestelmät

Joukkoliikenteen tietojärjestelmät Joukkoliikenteen tietojärjestelmät tietopalvelut ja työkalut pysäkit, reitit, aikataulut Martin Johansson Sisältö Matkustajanäkökulma (matka.fi ja digitransit.fi) Infopalveluiden kehittäjät avoin data

Lisätiedot

Liikkumisen palveluiden valtakunnallinen palvelutaso

Liikkumisen palveluiden valtakunnallinen palvelutaso Liikkumisen palveluiden valtakunnallinen palvelutaso Marja Rosenberg 14.12.2015 Asiakkaan matkan kokonaisuus Tyytyväisyys ja palvelutason seuranta Liikkumis tarve Asiakkaan tarvitsemat tiedot matkustusmuodon

Lisätiedot

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Lokakuu 2017

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Lokakuu 2017 Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Lokakuu 2017 Laki liikenteen palveluista (Liikennekaari) Tasavallan presidentin hyväksyi lain I-vaiheen 24.5.2017 (320/2017) Lain toinen vaihe lausuntokierroksella.

Lisätiedot

Liikennepalvelulain ja valtioneuvoston asetuksen mukaiset olennaisia tietoja koskevat velvoitteet käytännössä

Liikennepalvelulain ja valtioneuvoston asetuksen mukaiset olennaisia tietoja koskevat velvoitteet käytännössä Liikennepalvelulain ja valtioneuvoston asetuksen mukaiset olennaisia tietoja koskevat velvoitteet käytännössä Martin Johansson 10.10.2017 Liikkumispalvelua koskevat olennaiset tiedot (III, 2 luku, 1 )

Lisätiedot

Liikkumisen palveluiden tavoitteellinen palvelutaso Anna Saarlo

Liikkumisen palveluiden tavoitteellinen palvelutaso Anna Saarlo Liikkumisen palveluiden tavoitteellinen palvelutaso 25.1.2017 Anna Saarlo Raportti: http://www2.liikennevira sto.fi/julkaisut/pdf8/lts_ 2016-34_liikkumisen_palvelui den_web.pdf 2 Sisältö 1. Palvelurakenne

Lisätiedot

Lippu-käytännesääntötyöpaja Osapuolten roolit - Sopimusten erityiskysymyksiä -Jatkotyö

Lippu-käytännesääntötyöpaja Osapuolten roolit - Sopimusten erityiskysymyksiä -Jatkotyö Lippu-käytännesääntötyöpaja 8.11.2017 - Osapuolten roolit - Sopimusten erityiskysymyksiä -Jatkotyö Työpajat PVM Aihe Vetäjä TI 12.9.17 klo 9-12 vastuu matkustajalle liikkumispalveluverkoston toimijoiden

Lisätiedot

SATAKUNNAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA LÄHTÖKOHTIA: LIIKENNE, LIIKKUMINEN JA KULJETUKSET, LIIKENNEVERKOT SEUTUKUNTAKIERROS

SATAKUNNAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA LÄHTÖKOHTIA: LIIKENNE, LIIKKUMINEN JA KULJETUKSET, LIIKENNEVERKOT SEUTUKUNTAKIERROS SATAKUNNAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA LÄHTÖKOHTIA: LIIKENNE, LIIKKUMINEN JA KULJETUKSET, LIIKENNEVERKOT SEUTUKUNTAKIERROS Satakunnan liikennejärjestelmäsuunnitelma LIIKENTEEN KYSYNTÄ LIIKKUMINEN Kulkutavat

Lisätiedot

Lippu-hanke (Liikennepalvelulain mukaisten lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus) Tuula Vainionkulma-Paananen Viestintävirasto 7.6.

Lippu-hanke (Liikennepalvelulain mukaisten lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus) Tuula Vainionkulma-Paananen Viestintävirasto 7.6. Lippu-hanke (Liikennepalvelulain mukaisten lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus) Viestintävirasto Taustaa hankkeelle Laki liikenteen palveluista (HE 161/2016). Lain III osan 2 luvun 1 5 :n säännökset

Lisätiedot

Liikennepalvelulain lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus (Lippu) hanke

Liikennepalvelulain lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus (Lippu) hanke Liikennepalvelulain lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus (Lippu) hanke Lippu-hanke - perustiedot liikenne- ja viestintäministeriön asettama vuoden 2016 lopulla toimikausi aluksi 1.12.2016 1.7.2018

Lisätiedot

Laki liikenteen palveluista Trafin uudet tehtävät ja varautuminen niihin. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Laki liikenteen palveluista Trafin uudet tehtävät ja varautuminen niihin. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Laki liikenteen palveluista Trafin uudet tehtävät ja varautuminen niihin Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Trafin rooli ja tehtävät Laki muutoksen myötä Trafin tieliikenteen tehtävät laajenevat

Lisätiedot

Liikennekaari lausunnoille. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner 18.4.2016

Liikennekaari lausunnoille. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner 18.4.2016 Liikennekaari lausunnoille Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner 18.4.2016 Liikennekaari - vaikutukset Markkinoiden ja eri kulkumuotojen yksityiskohtaisesta sääntelystä siirrytään palvelujen laadun

Lisätiedot

Liikennepalvelulaki ja kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma = Kohti kestävää liikkumista.

Liikennepalvelulaki ja kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma = Kohti kestävää liikkumista. Liikennepalvelulaki ja kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma = Kohti kestävää liikkumista. Neuvotteleva virkamies Elina Immonen Suunnittelija Veikko Vauhkonen 1 Liikennepalvelulaki: asiakas keskiössä,

Lisätiedot

Liikennepalvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin

Liikennepalvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin Liikennepalvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin 1. Mitä varten ko. palvelukokonaisuus on olemassa eli mikä on palvelukokonaisuuden tärkein tavoite? Tavoitteena on luoda edellytykset uuden teknologian,

Lisätiedot

Maakuntauudistus mikä muuttuu joukkoliikenteessä?

Maakuntauudistus mikä muuttuu joukkoliikenteessä? Maakuntauudistus mikä muuttuu joukkoliikenteessä? Suomen Paikallisliikenneliiton Iltapäiväseminaari 16.3.2017 Lainsäädäntöjohtaja Silja Ruokola 1 ELY-keskusten liikennevastuualueiden nykytila 2 Liikennejärjestelmän

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma (ILPO)

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma (ILPO) Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma (ILPO) Harri Pursiainen, liikenne- ja viestintäministeriö TransEco tutkimusohjelman aloitusseminaari Liikenteen kasvihuonekaasupäästöt

Lisätiedot

Liikenteen khk-päästöt tavoitteet ja toimet vuoteen 2030

Liikenteen khk-päästöt tavoitteet ja toimet vuoteen 2030 Liikenteen khk-päästöt tavoitteet ja toimet vuoteen 2030 Mitä päästöjä tarkastellaan? Kansallinen energia- ja ilmastostrategia sekä keskipitkän aikavälin ilmastopoliittinen suunnitelma koskevat ainoastaan

Lisätiedot

Liikenteen palvelulaki

Liikenteen palvelulaki Liikenteen palvelulaki - Tilannekatsaus lain ensimmäiseen ja toiseen vaiheeseen 10.11.2017 Susanna Metsälampi 1 Laki liikenteen palveluista Asiakas keskiössä Digitalisaatio Multimodaliteetti Norminpurku

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäviraston, Kaakkois-Suomen ELYn ja Lappeenrannan kaupungin toimivaltaisen viranomaisen välinen aiesopimus joukkoliikenteen

Liikenne- ja viestintäviraston, Kaakkois-Suomen ELYn ja Lappeenrannan kaupungin toimivaltaisen viranomaisen välinen aiesopimus joukkoliikenteen Liikenne- ja viestintäviraston, Kaakkois-Suomen ELYn ja Lappeenrannan kaupungin toimivaltaisen viranomaisen välinen aiesopimus joukkoliikenteen kehittämisestä ja rahoituksesta vuosille 2019-2020 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Liikennekaari. Liikenne- ja viestintävaliokunta Kaisa Mäkelä

Liikennekaari. Liikenne- ja viestintävaliokunta Kaisa Mäkelä Liikennekaari Liikenne- ja viestintävaliokunta 27.10.2016 Kaisa Mäkelä Liikennekaari Liikennekaarella toteutetaan hallitusohjelman kärkihankkeita digitaalisen kasvuympäristön rakentamiseksi sekä säädösten

Lisätiedot

Liikenteen palvelulaki

Liikenteen palvelulaki Liikenteen palvelulaki - Tilannekatsaus lain ensimmäiseen ja toiseen vaiheeseen 31.10.2017 Susanna Metsälampi 1 Laki liikenteen palveluista Asiakas keskiössä Digitalisaatio Multimodaliteetti Norminpurku

Lisätiedot

Itä-Suomen Liikennejärjestelmäpäivät Matkahuolto / Jyri Niemimuukko

Itä-Suomen Liikennejärjestelmäpäivät Matkahuolto / Jyri Niemimuukko Itä-Suomen Liikennejärjestelmäpäivät 2018 1.11.2018 Matkahuolto / Jyri Niemimuukko Miksi yhteentoimivuus kiinnostaa Matkahuoltoa? Matkahuollon palveluja käyttää valtakunnallisesti lähes 200 bussiyrittäjää

Lisätiedot

Fiksut väylät ja älykäs liikenne sinua varten Liikennevirasto 2

Fiksut väylät ja älykäs liikenne sinua varten Liikennevirasto 2 Liikenneviraston digitalisaatiohanke, tulevaisuuden liikenne, mitä se tuo tullessaan motoristien ja tienkäyttäjien näkökulmasta SMOTO kerhokonferenssi Jan Juslén, Tieto-osaston johtaja, Liikennevirasto

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseutu Askeleet joukkoliikenteessä vuoteen 2014

Jyväskylän kaupunkiseutu Askeleet joukkoliikenteessä vuoteen 2014 Jyväskylän kaupunkiseutu Askeleet joukkoliikenteessä vuoteen 2014 Lähtökohta Jyväskylän seutu Jyväskylä, Laukaa ja Muurame ovat muodostaneet 1.1.2012 alkaen kaupunkiseudun joukkoliikenteen toimivaltaisen

Lisätiedot

Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma. MOR Tapio Ojanen

Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma. MOR Tapio Ojanen Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma MOR 29.10.2013 Tapio Ojanen Taustat ja lähtökohdat Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelman laatiminen on ollut käynnissä laajana sidosryhmien välisenä

Lisätiedot

HE 61/2018 vp: Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistus. Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta 9.5.

HE 61/2018 vp: Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistus. Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta 9.5. HE 61/2018 vp: Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistus Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta 9.5.2018 Miten Suomi säilyttää kilpailukykynsä muuttuvassa maailmassa? Digitalisaatio

Lisätiedot

Henkilöliikenne maakuntauudistuksessa Itä-Suomessa

Henkilöliikenne maakuntauudistuksessa Itä-Suomessa Henkilöliikenne maakuntauudistuksessa Itä-Suomessa Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 31.10 1.11.2018 Joensuu Valmistelutyöryhmä / WayStep Consulting Oy 2018 29.10.2018 Esityksen sisältö Miksi joukkoliikenne

Lisätiedot

Liikennepalvelulaki Taksi-, henkilö- ja tavaraliikenne alkaen

Liikennepalvelulaki Taksi-, henkilö- ja tavaraliikenne alkaen Liikennepalvelulaki Taksi-, henkilö- ja tavaraliikenne 1.7.2018 alkaen Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi 31.5.2018 Toini Puustinen, Pohjois-Savon ELY-keskus 1. Yleistä liikennepalvelulaista 2. Keskeiset

Lisätiedot

Hankesuunnittelupäivä 2016

Hankesuunnittelupäivä 2016 Hankesuunnittelupäivä 2016 Ylijohtaja Rami Metsäpelto 25.10.2016 Maakuntauudistus ja Elyt Liikennevirasto ja Liikenneverkkoyhtiö Liikennekaari Rautatieliikenteen kilpailu Suomen ja Venäjän välinen rautatieliikenne

Lisätiedot

Tervetuloa Tietoaamiaiselle Tilastokeskukseen!

Tervetuloa Tietoaamiaiselle Tilastokeskukseen! Tervetuloa Tietoaamiaiselle Tilastokeskukseen! Ajankohtaista tietolähteillä tilastokeskus.fi Leila Kaunisharju Suhdannetiedot työkaluna seurannassa ja suunnittelussa Kirsi Raitanen Suomalaisten ansiot

Lisätiedot

Joukkoliikenne, rahoituksen riittävyys, erityiset kipupisteet sekä kehittämistarpeet ja - mahdollisuudet

Joukkoliikenne, rahoituksen riittävyys, erityiset kipupisteet sekä kehittämistarpeet ja - mahdollisuudet Asia: HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Joukkoliikenne, rahoituksen riittävyys, erityiset kipupisteet sekä kehittämistarpeet ja - mahdollisuudet Minna

Lisätiedot

Selvitys toimijoiden välisten maksurajapintojen kehittämistarpeesta

Selvitys toimijoiden välisten maksurajapintojen kehittämistarpeesta Selvitys toimijoiden välisten maksurajapintojen kehittämistarpeesta Lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus -projekti 27.11.2017 1 Sisältö 1 Johdanto... 2 2 Maksunvälityksen tarve... 2 3 Clearingin

Lisätiedot

Ajankohtaista. Virastouudistus Liikennekaari MaaS-palvelut

Ajankohtaista. Virastouudistus Liikennekaari MaaS-palvelut Ajankohtaista Virastouudistus Liikennekaari MaaS-palvelut Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistus Virastouudistusta esiselvittävä työryhmä LVM:n asettamispäätös 3.11.2016 Tehtävänä

Lisätiedot

Toimintakuvaus häiriönhallinnan tilanteesta

Toimintakuvaus häiriönhallinnan tilanteesta Toimintakuvaus häiriönhallinnan tilanteesta Jukka Lähesmaa SysOpen Oyj SysOpen Oyj VTT EP-Logistics Jukka Lähesmaa 22.4.2002 Tavoitteet > kuvata liikenteen häiriönhallinnan nykytilanne tie, rautatie- ja

Lisätiedot

RAAHEN JOUKKOLIIKENNESUUNNITELMA

RAAHEN JOUKKOLIIKENNESUUNNITELMA RAAHEN JOUKKOLIIKENNESUUNNITELMA 19.11.1 Toni Joensuu ja Sonja Aarnio SISÄLTÖ 1. Joukkoliikenteen palvelutaso Palvelutason määritelmä Valtakunnalliset palvelutasoluokat Palvelutaso alueellisella tasolla

Lisätiedot

Tiedonhallinnan lainsäädännön kehittäminen

Tiedonhallinnan lainsäädännön kehittäminen Tiedonhallinnan lainsäädännön kehittäminen 30.01.2017 Tomi Voutilainen JulkICT-osasto Työryhmän tehtävät Työryhmän toimikausi 17.11.2016-31.5.2017 Työryhmän tehtävänä on selvittää julkisen hallinnon tiedonhallinnan

Lisätiedot

Liikennealan lainsäädäntö muutoksessa

Liikennealan lainsäädäntö muutoksessa Liikennealan lainsäädäntö muutoksessa KEHTO-foorumi 10.11.2017 Johanna Vilkuna Missio Kuntien mahdollisuudet luoda edellytyksiä viisaille liikkumisratkaisuille ja kehittää yhdyskuntarakennettaan kestäväksi.

Lisätiedot

Bitumista bitteihin älyliikenteen strategia

Bitumista bitteihin älyliikenteen strategia Bitumista bitteihin älyliikenteen strategia Kansainvälinen telepäivä 17.5.2010 Kansliapäällikkö Harri Pursiainen Liikenne 2010-luvulla Ilmastotyö on iso urakka Suomen talouden rakenne muuttuu Tuottavuusvaatimukset

Lisätiedot

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus lokakuu 2016

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus lokakuu 2016 Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus lokakuu 2016 Liikennekaari liikennepolitiikan uudistajana (I) Poliittinen ratkaisu 20.9.2016 Eduskunnalle 22.9.2016 (HE 161/2016 vp) Eduskunnan käsittely alkaa lähetekeskustelulla

Lisätiedot

Lausunto Tämä on ELY -keskusten ylijohtajien lausunto, joka on käsitelty ylijohtajien kokouksessa

Lausunto Tämä on ELY -keskusten ylijohtajien lausunto, joka on käsitelty ylijohtajien kokouksessa Pohjois-Savon ELY-keskus Lausunto 21.02.2018 Asia: LVM/891/03/2017 Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi Liikenne- ja viestintäviraston perustamisesta, Liikennevirastosta annetun lain muuttamisesta ja

Lisätiedot

Mitä EU:n taakanjakopäätös merkitsee Suomen liikenteelle? Saara Jääskeläinen, LVM Liikennesektori ja päästövähennykset seminaari

Mitä EU:n taakanjakopäätös merkitsee Suomen liikenteelle? Saara Jääskeläinen, LVM Liikennesektori ja päästövähennykset seminaari Mitä EU:n taakanjakopäätös merkitsee Suomen liikenteelle? Saara Jääskeläinen, LVM Liikennesektori ja päästövähennykset seminaari 10.11.2016 Eurooppa-neuvosto lokakuu 2014 : EU:n 2030 ilmasto- ja energiapolitiikan

Lisätiedot

Liikennepalvelulaki, mitä ihmettä?

Liikennepalvelulaki, mitä ihmettä? Liikennepalvelulaki, mitä ihmettä? Hankinta-asiantuntija Olli Jylhä Uudistuksen tavoitteet Mahdollistaa matkaketjut Lisää kilpailua Joustavuutta kuljetuksiin Edistää digitalisointia Kolme vaihetta:» Vaihe

Lisätiedot

Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö

Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen 2030 Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Kotimaan liikenteen ennakoitu päästökehitys ja tavoite vuoteen 2030 2 Liikenteen tavoitteet/keinot

Lisätiedot

Liikenteenharjoittajat myös matkustajien edustajina Matkalla muutoksessa seminaari, Marja Rosenberg

Liikenteenharjoittajat myös matkustajien edustajina Matkalla muutoksessa seminaari, Marja Rosenberg Liikenteenharjoittajat myös matkustajien edustajina Matkalla muutoksessa seminaari, Marja Rosenberg 26.11.2018 Sisältö 1. Toimintamalli bussimatkustajan ja liikenteenharjoittajien asiakkuudessa 2. Asiakastyytyväisyyden

Lisätiedot

Kansallinen älyliikenteen strategia

Kansallinen älyliikenteen strategia Kansallinen älyliikenteen strategia Ehdotus 18.11.2009 Harri Pursiainen Työn kulku Professori Kulmalan raportti 2008 LVM:n toimeksianto 19.3.2009 I asiantuntijaseminaari huhtikuussa Liikenteen ja viestinnän

Lisätiedot

Liikennepalvelulain aika

Liikennepalvelulain aika Liikennepalvelulain aika Meeri Niinisalo/ Matkalla muutoksessa 26.11.2018 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Linja-autoliikenne ja liikennepalvelulaki Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Liikennepalvelulaki

Lisätiedot

Muutostietojen ilmoittaminen sähköisellä lomakkeella NAPliikkumispalvelukatalogissa

Muutostietojen ilmoittaminen sähköisellä lomakkeella NAPliikkumispalvelukatalogissa Muutostietojen ilmoittaminen sähköisellä lomakkeella NAPliikkumispalvelukatalogissa (www.finap.fi ) Säännöllistä aikataulua noudattava markkinaehtoinen henkilöliikenne Liikennöinnin muutoksista tulee ilmoittaa

Lisätiedot

Miten tietoa voisi kysyä vain kerran?

Miten tietoa voisi kysyä vain kerran? Miten tietoa voisi kysyä vain kerran? JUHTA 13.9.2016 JulkICT/ Yhteinen tiedon palvelumalli (YTI) -hanke Ymmärrämmekö asiakasta? Tarvitseeko tietoa hallita? Kunta Tietolupa Usean luukun nykytila Miksi

Lisätiedot

Luonnon virkistyskäytön ja luontomatkailun tilastointi nykyaikaan I Tuija Sievänen Luonnonvarakeskus

Luonnon virkistyskäytön ja luontomatkailun tilastointi nykyaikaan I Tuija Sievänen Luonnonvarakeskus Luonnon virkistyskäytön ja luontomatkailun tilastointi nykyaikaan 19.1.2018 I Tuija Sievänen Luonnonvarakeskus Työpaketti 1: Luonnon virkistyskäytön ja luonto-matkailun tilastoinnin ja seurantojen arviointi

Lisätiedot

Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö

Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen 2030 Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Kotimaan liikenteen ennakoitu päästökehitys ja tavoite vuoteen 2030 2 Liikenteen tavoitteet/keinot

Lisätiedot

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Joulukuu 2017

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Joulukuu 2017 Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Joulukuu 2017 Tieliikennelain kokonaisuudistus Kokonaisuudistus on edennyt eduskuntaan (23.11.2017) HE 180 / 2017 (23.11.2017) Nykyinen laki vuodelta 1981 (täydentäviä

Lisätiedot

Asemien liityntäpysäköinti- tavoitteet, nykytila ja kustannusjakomallit Liikenne ja maankäyttö 9.10

Asemien liityntäpysäköinti- tavoitteet, nykytila ja kustannusjakomallit Liikenne ja maankäyttö 9.10 Asemien liityntäpysäköinti- tavoitteet, nykytila ja kustannusjakomallit Liikenne ja maankäyttö 9.10 Maija Rekola, asiantuntija, liikennejärjestelmä, Väylä Maija Rekola Liityntäpysäköinnin merkitys nousussa

Lisätiedot

Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen Eleonoora Eilittä Liikenne- ja viestintäministeriö

Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen Eleonoora Eilittä Liikenne- ja viestintäministeriö Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen 2030 Eleonoora Eilittä Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Eurooppa-neuvosto lokakuu 2014 : EU:n 2030 ilmasto- ja energiapolitiikan puitteet Pariisin

Lisätiedot

ECOMM 2015-jälkiseminaari

ECOMM 2015-jälkiseminaari ECOMM 2015-jälkiseminaari Autoilun muutoksia: Yhteiskäyttöautot ja automatisoidut autot 28.9.2015 Toni Bärman, joukkoliikenteen palvelut, Liikennevirasto Liikkumisen haasteet Maaseudun muuttoliike kaupunkeihin

Lisätiedot

ECOMM Joukkoliikennettä ja tulevaisuuden liikkumista Toni Bärman, Liikennevirasto

ECOMM Joukkoliikennettä ja tulevaisuuden liikkumista Toni Bärman, Liikennevirasto ECOMM 2017 Joukkoliikennettä ja tulevaisuuden liikkumista Toni Bärman, Liikennevirasto 27.9.2017 ECOMM 2017 - Maastricht 27.9.2017 2 Maastricht 27.9.2017 3 ECOMM 2017 Teema Teaming-up for liveable cities

Lisätiedot

Joukkoliikenteen valtionrahoitus Toni Bärman, Liikennevirasto

Joukkoliikenteen valtionrahoitus Toni Bärman, Liikennevirasto Joukkoliikenteen valtionrahoitus 14.1.2016 Toni Bärman, Liikennevirasto 12.1.2016 2 Joukkoliikenteen määrärahat 2016 Valtion talousarvioesitys 2016 Leikkaukset junaliikenteen ostoihin, toisaalta lisättiin

Lisätiedot

Liikenteen palveluista annettuun lainsäädäntöön liittyvät Trafin määräyksenantovaltuudet. Aino Still

Liikenteen palveluista annettuun lainsäädäntöön liittyvät Trafin määräyksenantovaltuudet. Aino Still Liikenteen palveluista annettuun lainsäädäntöön liittyvät Trafin määräyksenantovaltuudet Aino Still 23.8.2017 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Viranomaisen valtuudesta antaa määräyksiä Perustuslain

Lisätiedot

Urakoitsijaseminaarin avaus

Urakoitsijaseminaarin avaus Urakoitsijaseminaarin avaus LVM:n hallinnonalan virastouudistus ja maakuntauudistus 22.8.2017 LVM:n hallinnonalan virastouudistus 31.5.2017 2 3 Maakuntauudistus ja maantielain uudistus (luonnos 5.7.2017)

Lisätiedot

Matkailun alueellisen tilinpidon päätulokset. Ossi Nurmi TEM aluetutkimusseminaari

Matkailun alueellisen tilinpidon päätulokset. Ossi Nurmi TEM aluetutkimusseminaari Matkailun alueellisen tilinpidon päätulokset Ossi Nurmi TEM aluetutkimusseminaari 12.12.2017 Alueellinen matkailutilinpito - Matkailutilinpito on kansantalouden tilinpidon satelliitti, jota tuotetaan kansainvälisten

Lisätiedot

Liikenneviraston toimintaperiaatteet asemanseuduilla. Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 2018

Liikenneviraston toimintaperiaatteet asemanseuduilla. Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 2018 Liikenneviraston toimintaperiaatteet asemanseuduilla Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 2018 Hyvä asemanseutu on kestävän liikennejärjestelmän ja kaupunkien verkoston vähähiilisten matka- ja kuljetusketjujen

Lisätiedot

Liikenteen linjaukset kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa. Liikenneneuvos Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö

Liikenteen linjaukset kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa. Liikenneneuvos Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Liikenteen linjaukset kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa Liikenneneuvos Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Kotimaan liikenteen khk-päästöt - nykytilanne Kotimaan liikenne tuotti

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön kosketuspinta liikuntaan

Liikenne- ja viestintäministeriön kosketuspinta liikuntaan Tuloskortti Liikenne- ja viestintäministeriön kosketuspinta liikuntaan TAVOITTEET Liikenteen päästöjen vähentäminen Liikenteen sujuvuus ja turvallisuus Parempi ilmanlaatu Kansanterveyden edistäminen TOIMENPITEET

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON SELONTEKO KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN ILMASTOPOLITIIKAN SUUNNITELMASTA VUOTEEN 2030

VALTIONEUVOSTON SELONTEKO KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN ILMASTOPOLITIIKAN SUUNNITELMASTA VUOTEEN 2030 VALTIONEUVOSTON SELONTEKO KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN ILMASTOPOLITIIKAN SUUNNITELMASTA VUOTEEN 2030 LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN ASIANTUNTIJAKUULEMINEN Arto Hovi 17.10.2017 Arvio Liikenneviraston keskipitkän

Lisätiedot