Sydänlihaksen aineenvaihdunnan laaja PET-TT
|
|
- Aapo Niemi
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Sydänlihaksen aineenvaihdunnan laaja PET-TT Sinulle on varattu aika sydänlihaksen aineenvaihdunnan PET-TT tutkimukseen Tutkimuksen avulla arvioidaan sydänlihaksen elinkykyisyyttä tai sydämen tulehdusprosessia. Tutkimusaineena käytetään radioaktiivista sokerijohdannaista. Tutkimuksen kokonaiskesto on 2-4 tuntia, josta osa on vuodelevossa. Varsinainen kuvaus kestää noin 30 minuuttia. Tutkimukseen valmistautuminen Sinun pitää olla vähintään 12 tuntia ravinnotta. Vettä saa juoda. Myös purukumin pureskelu ja pastillit on kielletty. Verensokeriarvo pitää olla alle 7 mmol/l. Fyysistä rasitusta pitää välttää tutkimuspäivänä. Kuvausta varten kaikki korut ja metallia sisältävät vaatteet on riisuttava pois. Tutkimusta ei yleensä tehdä raskaana oleville naisille. Jos epäilet olevasi raskaana, ilmoita siitä henkilökunnalle ennen tutkimukseen tuloa. Saat ottaa suun kautta otettavat lääkärin määräämät lääkkeet veden kanssa. Tutkimusaine hakeutuu elimistössä sokeria käyttäviin kudoksiin. Sydänlihas voi normaaliolosuhteissa käyttää paljon sokeria, mutta myös rasvahappoja. Jotta kuvausolosuhteet sydämen osalta olisivat parhaimmat, ruokavaliolla voidaan vähentää sydänlihaksen normaalia sokerinkäyttöä. Ruokavalio sisältää runsaasti proteiineja, mutta vähän hiilihydraatteja. Noudatathan valmistautumisohjeita (esim. paasto). Valmistautumisohjeiden noudattamatta jättäminen saattaa johtaa tutkimusajan peruuntumiseen. Kuvausta edeltävänä päivänä pitää täyttää ateriapäiväkirjaa (LIITE). Ruokavalio-ohjeet kuvausta edeltävänä päivänä: Sallitut ruoat: marinoimattomat ja leivittämättömät kana-, broileri ja muut lihatuotteet, täyslihamakkarat ja -leikkeleet, metvursti, kananmunat, pekoni, kalat ja äyriäiset kypsytetyt juustot (esim. Emmental, Edam) öljy ja margariini (60-70% rasvaa sisältävät) kirkkaat liemet (liha-, kala-, kasvis- kanaliemi) mausteet ja yrtit vesi täysin sokeroimattomat virvoitusjuomat ja energiajuomat kahvi ja tee ilman sokeria ja maitoa keinotekoiset makeutusaineet (esim. Hermesetas, Canderel) Aamu- ja iltapalalla voi syödä esim. leikkeleitä ja juoda kahvia tai teetä sekä muita sokeroimattomia juomia tai syödä paistettua pekonia ja kananmunia englantilaisen aamiaisen tapaan.
2 Lämpimäksi ateriaksi sopii esim. munakas ilman maitoa, jonka lisäkkeenä lihaa, kalaa ja/tai juustoa. Kielletyt ruoat: kaikki viljaa sisältävät tuotteet: leipä, puuro, murot, keksit, leivonnaiset ym. peruna, riisi, pasta kaikki maitovalmisteet (kypsytetyt juustot sallittu) kaikki kastikkeet, myös salaatinkastikkeet hedelmämehut, sokeria sisältävät virvoitusjuomat, mehut ja energiajuomat lihaleikkeleet, joissa korppujauhoreunus kaikki kasvikset, juurekset, vihannekset, pavut ja linssit kaikki marjat ja hedelmät pähkinät, mantelit, marsipaani sokeri ja hunaja, kaikki makeiset ja purukumit HUOM! myös sokerittomat alkoholi kaikki ruoat, jotka eivät ole sallittujen listalla Kirjaa ateriasi liitteenä tulevaan ruokapäiväkirjaan kellonaikoineen. Diabeetikot: Aineenvaihduntaa kuvaavan PET-kuvaukseen kuuluu myös elimistön rakenteita kuvaava TTkuvaus (tietokonetomografia), jonka avulla mahdolliset muutokset pystytään paikantamaan tarkasti. Kuvaukset tehdään samanaikaisesti. Kuvaus tapahtuu makuuasennossa. Kuvaus on kivuton. HUOM! Lisätutkimuksena sinulle tehdään sydänlihasperfuusion gammakuvaus, johon sinulle annetaan ajanvaraus eri päivälle. Tutkimukseen on erillinen valmistautumisohje. Tutkimuksen jälkeen Voit syödä ja juoda normaalisti. Juo runsaasti nestettä ja tyhjennä virtsarakko tavallista useammin tutkimuksen jälkeen säteilyrasituksen pienentämiseksi. Imettävien äitien on pidettävä vuorokauden imetystauko tutkimusaineen antamisen jälkeen. Tauon aikana lypsetty maito kaadetaan viemäriin. Sinun pitää olla vähintään 4 tuntia ravinnotta. Ota tavanomaiset diabeteslääkkeesi tutkimusaamuna. Ota lääkkeesi mukaasi myös tutkimukseen tullessasi siltä varalta, että tarvitset niitä. Tutkimus Sinut ohjataan vuodelepoon noin 1 2 tunnin ajaksi. Levon aikana liikkuminen, lukeminen ja puhelimen käyttö on kielletty. Sinulle asetetaan käsivarteen laskimokanyyli, josta ruiskutetaan pieni määrä tutkimusainetta verenkiertoon. Kuvaukset alkavat noin tunnin kuluttua tutkimusaineen pistämisestä ja ne kestävät noin 30 minuuttia. Ota huomioon Ota mukaasi Kela- tai henkilökortti. Vastauksen tutkimuksesta saat hoitavalta lääkäriltäsi. Ota yhteyttä hoitavaan yksikköön, mikäli sinulla ei ole tiedossa vastaanotto- tai soittoaikaa. Jos et pääse tulemaan sinulle varattuna aikana, ilmoita siitä mahdollisimman pian tutkimuspaikkaasi. Peruuttamatta jääneestä ajanvarauksesta perimme sinulta maksun.
3 PET-tutkimuksen esitietolomake Täytä lomake tutkimusta edeltävänä päivänä ja ota mukaan tutkimukseen. Noudatathan valmistautumisohjeita (esim. paasto). Valmistautumisohjeiden noudattamatta jättäminen saattaa johtaa tutkimusajan peruuntumiseen. Nimi: Henkilötunnus: Paino: Pituus: Onko sinulle tehty jokin leikkaus/tähystys/biopsia (koepala) viimeisen puolen vuoden aikana? kyllä ei Mikä, milloin? Onko kehossasi vierasesineitä (metallia): Mitä, missä: Onko sinulla todettu yliherkkyyttä varjoaineelle aikaisemmissa varjoainekuvauksissa? kyllä ei Oletko saanut viimeisen 2 viikon aikana seuraavaa lääkitystä? Kortisonia kyllä ei Verisolujen kasvutekijöitä kyllä ei Solunsalpaajia/sytostaatteja kyllä ei Mikäli olet saanut sytostaattihoitoa tai verisolujen kasvutekijöitä 2 viikon sisällä ennen tutkimuspäivää, ota yhteyttä Meilahden isotooppiyksikköön Oletko saanut sädehoitoa viimeisten 3 kuukauden aikana? kyllä ei Milloin, mille alueelle? Mikäli olet saanut sädehoitoa 3 kuukauden sisällä ennen tutkimuspäivää, ota yhteyttä Meilahden isotooppiyksikköön
4 Sairastatko tai oletko sairastanut (rasti ruutuun): sokeritautia (diabetes) tuberkuloosia sydäninfarktin suolistotulehdusta munuaistautia muuta tulehdustautia, mitä? muuta pitkäaikaissairautta, mitä? trauma (murtumia, vammoja), mitä? Kysymys naisille: Onko mahdollista, että voisit olla raskaana? kyllä ei Onko sinulle varattu lääkärin vastaanotto/soittoaika? kyllä ei Milloin?
5 Nimi: Henkilötunnus: Päivämäärä: RUOKAPÄIVÄKIRJA, kuvausta edeltävä päivä Klo Ateriakuvaus (ruoat ja juomat)
6 Klo Ateriakuvaus (ruoat ja juomat)
Sydänlihaksen aineenvaihdunnan laaja PET-TT tutkimus
Sydänlihaksen aineenvaihdunnan laaja PET-TT tutkimus Tutkimusaika Sinulle on varattu aika PET-TT tutkimukseen. Tutkimuksen kokonaiskesto on 2-4 tuntia, josta osa on vuodelevossa. Varsinainen kuvaus kestää
Sydämen/Koko kehon PET-TT- tutkimus
Ohje potilaalle Sivu 1/5 Sydämen/Koko kehon PET-TT- tutkimus Tutkimuksen tarkoitus PET-tutkimuksella tutkitaan elimistön aineenvaihduntaa ja TTtutkimuksessa saadaan tarkka kuva elimistön rakenteesta. PET-TTtutkimuksessa
Paksusuolen CT-tutkimus (tietokonetomografiatutkimus), kaasutäyttö
Paksusuolen CT-tutkimus (tietokonetomografiatutkimus), kaasutäyttö Sinulle on varattu aika / 20 klo paksusuolen CTtutkimukseen. Tietokonetomografia (lyhenne CT tai TT) on kuvausmenetelmä, jolla saadaan
Nuoren urheilijan ravitsemus. 28.3.2013 Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto
Nuoren urheilijan ravitsemus 28.3.2013 Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto Mitä kaikkea huomioitava? Kokonaisuus Ateriarytmi Riittävä energiansaanti Nestetasapaino + Välipalaesimerkkejä
PAINONPUDOTUSSUUNNITELMA. Tiina Lahti. Tavoitepaino: 70kg Lähtöpaino: 76,5kg Painonpudotus: 6,5kg Tavoiteajankohta: Klo 19.00 11.12.
PAINONPUDOTUSSUUNNITELMA Tiina Lahti Tavoitepaino: 70kg Lähtöpaino: 76,5kg Painonpudotus: 6,5kg Tavoiteajankohta: Klo 19.00 11.12.2009 Aikaa: 11 vrk Tiistai 1.12 - Keskiviikko 9.12 Aamupaino: 76,5kg Iltapaino:
FORMARE 2015. Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon
FORMARE 2015 Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon Sisältö Kalorit ja kulutus Proteiini Hiilihydraatti Rasva Vitamiinit Kivennäis- ja hivenaineet Vesi ja nesteytys Ravintosuositukset
VIIKKO I1 RUOKAVALION PERUSTEET
1 VIIKKO I1 RUOKAVALION PERUSTEET 2 VIIKKO 1 - Johdanto Tällä ensimmäisellä viikolla käymme läpi ravitsemuksen perusteet. Käymme läpi kolme perusravintoainetta. Niitä kutsutaan usein nimellä makroravinteet.
RAVINTO 23.01.2010. Matti Lehtonen
RAVINTO 23.01.2010 Ihminen on psyko-fyysinen kokonaisuus: Koulu / työ Koti - perhe Tunteet Minä kuva Ihminen Kaverit Fyysinen kuormitus / rytmitys Ravinto / nesteet Uni Kun kaikki ulkokehän n pallot ovat
21.10.2013 Salpa ry, Taitoluistelu
Monipuolinen ja riittävä ravinto on nuoren urheilijan terveyden ja kehittymisen kannalta yhtä tärkeää kuin oikein suoritettu harjoittelu, lihashuolto ja lepo. Oikea ruoalla parannat suoritusta harjoituksissa
URHEILIJANUOREN RUOKAVALIO
URHEILIJANUOREN RUOKAVALIO Monipuolinen ja riittävä ravinto on nuoren urheilijan terveyden ja kehittymisen kannalta yhtä tärkeää kuin oikein suoritettu harjoittelu, lihashuolto ja lepo. Oikea ruoalla parannat
Urheiluravitsemuksen perusteet / HaVe step ry 20.3.2008
1. Kehitys koostuu ns. kehityskolmiosta. Jonka osina ovat Harjoittelu, Lepo ja Ravinto. 2. Ruokailun tavoite on olla yksi luonteva osa urheilijan kokonaisuutta. Urheilijan ravitsemuksen A B C A= Arkiruokailu
5.1.2015. Kehityskolmio. Urheilija kehittyy ja pysyy terveenä + - Kunnon ruokaa luistelijalle. tammikuu 2015. Harjoittelu. Lepo Kehon huolto.
Kunnon ruokaa luistelijalle tammikuu 2015 Johanna Kleemola Kehityskolmio Harjoittelu Ravinto HYVÄ LUISTELIJA Lepo Kehon huolto Urheilija kehittyy ja pysyy terveenä Harjoittelun sisältö ja harjoitusten
KUNNON RUOKAA NUORELLE URHEILIJALLE. Urheiluravitsemuksen kouluttajakoulutus 2010, Varalan Urheiluopisto
KUNNON RUOKAA NUORELLE URHEILIJALLE Urheiluravitsemuksen kouluttajakoulutus 2010, Varalan Urheiluopisto HARJOITTELU KEHITTÄÄ JA TUKEE HYVÄÄ TERVEYTTÄ urheilijan kehittyminen harjoitus + - palautuminen
Skaffari ym. Päiväkoti-ikäisten lasten ruokavalio 3 LASTEN RUOKAVALIO
3 LASTEN RUOKAVALIO Lasten ruokavalion koostumusta tarkasteltiin luokittelemalla samankaltaiset ruoat ja elintarvikkeet 13 pääryhmään sekä edelleen alaryhmiin. elintarvikeryhmät esimerkkielintarvikkeineen
RAVINTOLUENTO FHV 12.3.2014 1
RAVINTOLUENTO FHV 12.3.2014 1 KEHITYSKOLMIO Harjoittelu Ravinto KEHITYS Lepo Kehon huolto 12.3.2014 2 URHEILIJAN RAVINNON PERUSTEET Arkiruokailu kuntoon rytmiä ja laatua päivän aterioihin Riittävä juominen
santasport.fi URHEILIJAN RAVINTO Yläkouluakatemialeiri vko 32 2015 Santasport Lapin Urheiluopisto I Hiihtomajantie 2 I 96400 ROVANIEMI
santasport.fi URHEILIJAN RAVINTO Yläkouluakatemialeiri vko 32 2015 Santasport Lapin Urheiluopisto I Hiihtomajantie 2 I 96400 ROVANIEMI 2 11.8.2015 PALAUTUMINEN -kehittymisen kulmakivi - Harjoittelun tarkoitus
Sydänystävällinen, terveellinen ravinto Ravitsemussuunnittelija, TtM, Kati Venäläinen, KSSHP
Sydänystävällinen, terveellinen ravinto 12.9.2017 Ravitsemussuunnittelija, TtM, Kati Venäläinen, KSSHP Sydänliiton ravitsemussuositus Sydänterveyttä edistävä eli sydänystävällinen ruoka on kaikille suositeltavaa
Ruokapäiväkirja. nro 3. Nimi: Pvm: Viikonpäivä:
Taulukko 1: Kirjoita kaikki päivän aikana syömäsi ruoat ja juomasi juomat alla olevaan listaan. Merkitse yhdelle riville vain yksi Taulukko 2: Kirjoita kaikki päivän aikana syömäsi ruoat ja juomasi juomat
Tavallisimmat ongelmat Suomessa
Terveyttä ravinnosta Ursula Schwab FT, dosentti, laillistettu ravitsemusterapeutti Lääketieteen laitos / Kliininen ravitsemustiede, Itä-Suomen yliopisto Medisiininen keskus / Kliininen ravitsemus, KYS
perustettu vuonna 1927
perustettu vuonna 1927 RAVINNON MERKITYS Ravinto ja liikunta Kova liikuntaharrastus yhdessä puutteellisen ruokavalion kanssa voi olla riski kasvulle, kehitykselle ja terveydelle!!! Energian riittämättömän
Valitse oikea vastaus. Joskus voi olla useampi kuin yksi vaihtoehto oikein. Merkitse rastilla, mikä/mitkä vaihtoehdot ovat oikein.
Valitse oikea vastaus. Joskus voi olla useampi kuin yksi vaihtoehto oikein. Merkitse rastilla, mikä/mitkä vaihtoehdot ovat oikein. 1. Ruoka-ainekolmiossa ne elintarvikkeet, joita on hyvä syödä joka päivä,
Lasten ravitsemus ravitsemussuositusten näkökulmasta. Ravitsemussuunnittelija Salla Kaurijoki Kylän Kattaus liikelaitos Jyväskylän kaupunki
Lasten ravitsemus ravitsemussuositusten näkökulmasta Ravitsemussuunnittelija Salla Kaurijoki Kylän Kattaus liikelaitos Jyväskylän kaupunki 10.11.2017 Enemmistö lapsista voi hyvin ravitsemuksen näkökulmasta
JUDOKAN RAVINTO-OPAS. 29.1.2008 Päivitetty 4.2.2009. Poistettu kappale: Painon alentaminen. Joen Yawara ry Valmennus
JUDOKAN RAVINTO-OPAS 29.1.2008 Päivitetty 4.2.2009. Poistettu kappale: Painon alentaminen Joen Yawara ry Valmennus SISÄLLYSLUETTELO 1 PERUSTIETOA...1 2 RAVINTOAINEET...1 2.1 Hiilihydraatit...1 2.2 Proteiinit...2
Nuoren urheilijan ravitsemus arjessa. Lauttasaaren yhteiskoulu, Mari Lahti, Ravitsemusasiantuntija ja -valmentaja, ETK
Nuoren urheilijan ravitsemus arjessa Lauttasaaren yhteiskoulu, 27.9.2016 Mari Lahti, Ravitsemusasiantuntija ja -valmentaja, ETK Urheilijaksi kasvaminen - Kehityksen kolmio Ravinnon merkitys nuorelle urheilijalle
Pureskeltua tietoa hampaiden hyväksi
Tiedonjanoon www.maitojaterveys.fi www.otamaidostamallia.fi Maa- ja metsätalousministeriön osittain rahoittama. 2007 Pureskeltua tietoa hampaiden hyväksi Oman suusi hammashoitaja olet sinä! Fluorikylpy
Eväitä ruokapuheisiin
Eväitä ruokapuheisiin Esityksessä on ravitsemussuositusten mukainen viikon ruokavalio kevyttä työtä tekevälle, liikuntaa harrastavalle naiselle (8,4 MJ/vrk eli 2000 kcal/vrk). Yksittäisille aterioille
Diabeetikon ruokailu sairaalassa
Diabeetikon ruokailu sairaalassa { Ravitsemusterapeutti Roope Mäkelä Satks Ruokavaliosuositus Diabeetikoille suositellaan samanlaista ruokaa kuin koko väestölle Ravitsemushoito on oleellinen osa diabeteksen
TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA
TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA Ruoka vaikuttaa monella tapaa toimintakykyysi: päivittäisistä toiminnoista, kotitöistä ja liikkumisesta suoriutumiseen muistiin, oppimiseen ja tarkkaavaisuuteen elämänhallintaan
Välipalat. Hyvä välipala on kuin ateria pienoiskoossa
Välipalat Hyvä välipala on kuin ateria pienoiskoossa Kotitehtävien tarkistus Keskustele parisi kanssa Mitä mainoksia löysit? Mitä ne lupaavat? Pitävätkö lupaukset? Mitä tiedät..? Millainen on hyvä välipala?
Yhteistyössä: t Valio Plus Akatemia TM
Välipala on kunnon pala Yhteistyössä: t Valio Plus Akatemia TM Reija Männikkö TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti 27.4.2014 Leppävirta TAVOITTEENA kunnon ruoka on yksi osa liikunnallista elämäntapaa
SALPA NESTETASAPAINO- JA RUOKALUENTO
SALPA NESTETASAPAINO- JA RUOKALUENTO Nyrkkisäännöt päivittäiseen nesteytykseen ovat: juodaan jokaisen aterian yhteydessä vettä ja muita juomia 2-3 lasillista riippuen nesteen tarpeesta kuumissa olosuhteissa
Nuori urheilija. Terveys ja kasvu Ravinto Levon ja unentarve Harjoittelu ja liikunta. Harjoittelu + ravinto + lepo = kehittyminen
Nuori urheilija Terveys ja kasvu Ravinto Levon ja unentarve Harjoittelu ja liikunta Harjoittelu + ravinto + lepo = kehittyminen Ei mitään absoluuttisia totuuksia eikäsuuria viisauksia, vaan ajatuksia ja
09/01/2015. Luennon sisältö. Kehityskolmio KUNNON RUOKAA NUORELLE VOIMISTELIJALLE. Tapiolan Voimistelijat Tammikuu 2015. Voimistelijan ruokavalio
KUNNON RUOKAA NUORELLE VOIMISTELIJALLE Tapiolan Voimistelijat Tammikuu 2015 Johanna Kleemola Luennon sisältö Voimistelijan ruokavalio Voimistelijan päivän eri ateriat aamupala, lounas/päivällinen, välipalat
TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA
TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA Ruoka vaikuttaa monella tapaa toimintakykyysi: päivittäisistä toiminnoista, kotitöistä ja liikkumisesta suoriutumiseen muistiin, oppimiseen ja tarkkaavaisuuteen elämänhallintaan
Nuoren liikkujan ruokavalio
Nuoren liikkujan ruokavalio Rakenna ruokavaliosi hyvälle pohjalle Valitse monipuolisen ruokavalion pohjaksi ruoka-aineita kolmion alaosasta ja täydennä päivittäin seuraavista kerroksista. Huipun sattumat
Ikäryhmä / Proteiini. Ikäryhmä /
n, rasvan, hiilihydraattien ja proteiinin päivittäinen saanti raaka-aineuokittain / Daily intake of energy, fat, carbohydrates, protein by ingredient class Finravinto 2007 / FINDIET 2007 Protein Protein
Ravitsemusohjauksen painopistealueet
ETM Ravitsemusohjauksen painopistealueet Tampere 11.5.2011 Ruoan merkitys urheilijalle Harjoittelun tehostaminen jaksaminen, motivaatio, rasituksen sieto, keskittyminen, tekniikka, motoriikka Harjoittelun
KILPAILU- JA PELIREISSUT. Lapin urheiluakatemia RAVINTO
KILPAILU- JA PELIREISSUT Lapin urheiluakatemia RAVINTO Rasvat edistävät urheilijan energiansaantia, palautumista, terveyttä ja kehitystä. Niukka rasvansaanti häiritsee hormonitoimintaa. Rasvoja saa mm.
KUNNON RUOKAA NUORILLE URHEILIJOILLE
KUNNON RUOKAA NUORILLE URHEILIJOILLE Liikuntavammojen Valtakunnallinen Ehkäisyohjelma OMIEN RUOKAILUTOTTUMUSTEN ARVIOINTI Toteutuuko seuraava? Merkitse rasti, jos asia sinun kohdallasi toteutuu 5(-7) ruokailutapahtumaa:
PITOPALVELUHINNASTO. voimassa 1.5.2011 31.5.2013
PITOPALVELUHINNASTO voimassa 1.5.2011 31.5.2013 Hinnat sis. alv 13 %. Hinnat vähintään 4 henkilölle. Hinnat sisältävät isojen, vähintään 11 henkilön ryhmien tarjoilun sekä kuljetuksen Kittilän kirkonkylän
PAKSUSUOLEN TÄHYSTYS (KOLONOSKOPIA)
1 PAKSUSUOLEN TÄHYSTYS (KOLONOSKOPIA) TUTKIMUKSEN SUORITUS Paksusuolen tähystys tehdään taipuisalla tähystimellä, joka viedään peräaukon kautta paksusuoleen. Paksusuolen tähystyksessä pyritään katsomaan
Kasvisravinto-opas. Vihjeitä viisaisiin valintoihin
Kasvisravinto-opas Vihjeitä viisaisiin valintoihin Kasvisruokailijan ruokapyramidi on saman näköinen kuin tavallinen ruokapyramidi. Ainoastaan eläinkunnan proteiinilähteet on korvattu kasvikunnan proteiinilähteillä
URHEILIJANUOREN RUOKAVALIO
URHEILIJANUOREN RUOKAVALIO Aamupala, välipala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala * Nämä ruokailut tulisi löytyä urheilijan päivästä AAMIAINEN * ÄLÄ LÄHDE TREENEIHIN ILMAN AAMIAISTA * AAMIAINEN
RASKAUDENAIKAINEN RUOKAVALIO
RASKAUDENAIKAINEN RUOKAVALIO - PIKAOPAS - Ruokavalio raskauden aikana (Valio 2017.) MIKSI? Terveellisellä ruokavaliolla voidaan vaikuttaa äidin omaan hyvinvointiin sekä kohdussa kasvavan sikiön hyvinvointiin,
Ikäihmisen ravitsemus
Ikäihmisen ravitsemus Ravitsemusterapeutti Nea Kurvinen Ravitsemusterapia Balans www.ravitsemusbalans.fi Puh. 044 2525 311, nea.kurvinen@ravitsemusbalans.fi Mitä muutoksia ikä voi tuoda syömiseen? Nälän
TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA
TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA Ruoka vaikuttaa monella tapaa toimintakykyysi: päivittäisistä toiminnoista, kotitöistä ja liikkumisesta suoriutumiseen muistiin, oppimiseen ja tarkkaavaisuuteen elämänhallintaan
Ruokapäiväkirjaa pidetään: Ruokapäiväkirjan täyttäjä: puhelinnumero:
CHFRH_v2 Liite 1. RUOKAPÄIVÄKIRJA Täytetään kotona Lomake tarkistettu: Tutkittavan tunnus: Lapsen nimi: Ruokapäiväkirjan täyttäjä: puhelinnumero: Ruokapäiväkirjaa pidetään: Otathan yhteyttä, jos joku päivistä
Painonhallinnan perusteet. Valio Oy
Painonhallinnan perusteet. Painonhallinta onnistuu Painonhallinnan periaate on yksinkertainen: paino tippuu, jos syö vähemmän kuin kuluttaa. Käytännössä onnistuminen vaatii suunnittelua ja sitoutumista
Itämeren ruokavalio. Kaisa Härmälä. Marttaliitto ry
Itämeren ruokavalio Kaisa Härmälä Marttaliitto ry Itämeren ruokavalio Kotimainen vaihtoehto Välimeren ruokavaliolle. Lähellä tuotettua. Sesongin mukaista. Välimeren ruokavalio Itämeren ruokavalio Oliiviöljy
Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu
Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Hei herätys! Aamupala käynnistää päivän Yöllä energiavarastot on nukuttu loppuun ja tyhjällä vatsalla on lounaaseen liian pitkä aika. Aamupala auttaa tasaamaan päivän syömiset.
Vauhtia ja voimaa ruokavaliosta
Vauhtia ja voimaa ruokavaliosta Anna elämän maistua 1 Tarvitset reilusti energiaa ja ravintoaineita Monipuolinen ruokavalio tarjoaa riittävästi energiaa ja ravintoaineita kasvuun ja kehittymiseen, liikunnan
HARJOITTELU KEHITTÄÄ JA TUKEE HYVÄÄ TERVEYTTÄ + - urheilijan kehittyminen harjoitus. palautuminen lepo ravinto lihashuolto
Urheiluravitsemuksen asiantuntijaverkosto 2/10/15 3 HARJOITTELU KEHITTÄÄ JA TUKEE HYVÄÄ TERVEYTTÄ urheilijan kehittyminen harjoitus + - palautuminen lepo ravinto lihashuolto Urheiluravitsemuksen asiantuntijaverkosto
Terveellisen ruokavalion periaatteet
Lähde: Valtion ravitsemusneuvottelukunta. Suomalaiset ravitsemussuositukset - ravinto ja liikunta tasapainoon. 2005. Edita Publishing Oy. Terveellisen ruokavalion periaatteet Esityksen kuvamateriaalin
Raskausdiabeteksen. ravitsemushoito
Raskausdiabeteksen ravitsemushoito Raskauden aikana verensokeri voi kohota, jos insuliinin eritys haimasta ei lisäänny normaalilla tavalla tai insuliinin teho kudoksissa on heikentynyt. Hyvät ruokavalinnat
Leikki-ikäisen ruokavalio
Leikki-ikäisen ruokavalio Makumieltymykset ja ruokailutottumukset kehittyvät varhain ja säilyvät usein aikuisuuteen saakka. Näin ollen juuri lapsuus on tärkeä ajankohta tehdä terveyttä edistäviä ruokavalintoja.
Tiivistelmä ravintoluennosta
Tiivistelmä ravintoluennosta PASI AHOLA, 16.12.2013 Nestetasapaino Nauti riittävästi nestettä päivän aikana ja harjoituksissa Ruokailujen yhteydessä nautitun nesteen lisäksi juo noin 5 dl nestettä päivän
NUOREN LIIKKUJAN RUOKAVALIO
NUOREN LIIKKUJAN RUOKAVALIO RAKENNA RUOKAVALIOSI HYVÄLLE POHJALLE Valitse ruokavalion pohjaksi ruoka-aineita kolmion alaosasta ja täydennä päivittäin seuraavista kerroksista. Huipun sattumat varataan herkutteluhetkiin.
Aamupala, välipala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. * Nämä ruokailut tulisi löytyä urheilijan päivästä. 21.10.2013 Salpa ry, Taitoluistelu
Aamupala, välipala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala * Nämä ruokailut tulisi löytyä urheilijan päivästä Aamiainen * älä lähde treeneihin ilman aamiaista * aamiainen vaikuttaa koko päivään Jos
Ruokaratkaisuja. Parempaa arkiruokaa vähemmällä vaivalla - PIKAOPAS. Kirsi Englund
Ruokaratkaisuja Parempaa arkiruokaa vähemmällä vaivalla - PIKAOPAS Kirsi Englund Hyvän aterian malli Ateria on ravitsemuksellisesti laadukas, kun lautaseltasi löytyy nämä neljä osaa. Omaksu malli mieleesi,
EVÄITÄ RUOKAPUHEISIIN. Vinkkejä jokapäiväiseen ruokailuun
EVÄITÄ RUOKAPUHEISIIN Vinkkejä jokapäiväiseen ruokailuun Mieltä keventäviä ajatuksia ruoasta Syömisellä voi vaikuttaa hyvinvointiin ja jaksamiseen Säännöllinen ateriarytmi on terveyden kannalta parasta
Meira Nova Oy Hankinnan organisaatio Toukokuu 2017
Hankinnan organisaatio Toukokuu 2017 1 21.6.2017 Jukka Viri 1.5.2017 Kaupallinen johtaja Jukka Viri Kuivatuotteet, käyttötavarat ja tekstiilit Heidi Mikkonen Tuoretuotteet ja pakasteet Kimmo Tuira Alkoholi-
URHEILIJAN ravitsemusopas
URHEILIJAN ravitsemusopas Olympiajoukkueen ravitsemuskumppani Hyvällä ruoalla hyviin tuloksiin Laadukas, järkevästi koostettu ruokavalio Järkevästi koostetun ruokavalion avulla urheilijat voivat: Urheilijan
OHJEET 3600 KCAL ARVIOI OMA ENERGIANTARPEESI JA VALITSE RUOKAVALIO KULUTUSARVIOSI MUKAAN
OHJEET 3600 KCAL ARVIOI OMA ENERGIANTARPEESI JA VALITSE RUOKAVALIO KULUTUSARVIOSI MUKAAN Arvioi ensin päivittäinen energiantarpeesi osoitteessa osoitteessa www.sydan.fi/energiantarve. Laskelmassa otetaan
Training With Ilona Basic: Ruokavalio
Training With Ilona Basic: Ruokavalio Aamupala (kokoa alta, tai valitse smoothie tai pannarit) Valitse hedelmä: Puurohiutale 40 g Ruisleipä 50 g Sokeroimaton mysli 40 g 4 valkuaista (munakas tai lisää
OHJEET 2700 KCAL, 6 ATERIAA
OHJEET 20 KCAL, 6 ATERIAA ARVIOI OMA ENERGIANTARPEESI JA VALITSE RUOKAVALIO KULUTUSARVIOSI MUKAAN Arvioi ensin päivittäinen energiantarpeesi osoitteessa osoitteessa www.sydan.fi/energiantarve. Laskelmassa
TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA
TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA Mitä kaikkea terveellinen ravinto on? Terveellinen ravinto Terveellisestä ruokavaliosta saa sopivasti energiaa ja tarvittavia ravintoaineita Terveellinen ravinto auttaa
Tehostettu ravitsemushoito
Tehostettu ravitsemushoito Tehostettu ruokavalio ja muut ravitsemushoidon tehostamiskeinot rt Leena Simola, VSSHP/Ravintopalvelut 6.4.2011 Ravitsemushoidon kulku VeTe Potilas Vajaaravitsemusriski Vajaaravitsemusriskin
Esimerkkiateriat. Aamiainen
Esimerkkiateriat Aamiainen 1) Muroaamiainen All Bran murot (1dl) + marjoja, rasvaton maito 2dl muroihin + ruisleipä, jonka päälle keittokinkkua (3 siivua), tomaattia ja lehtisalaattia 365kcal, kuituja
URHEILIJAN RAVINTO Sokeri, piilosokeri ja välipalat
santasport.fi URHEILIJAN RAVINTO Sokeri, piilosokeri ja välipalat Yläkouluakatemia 2015-2016 Vko 45 Santasport Lapin Urheiluopisto I Hiihtomajantie 2 I 96400 ROVANIEMI Sokeri Sokerit sisältävät vain tyhjää
Kotitehtävä. Ruokapäiväkirja kolmelta vuorokaudelta (normi reenipäivä, lepopäivä, kisapäivä) Huomioita, havaintoja?
Kotitehtävä Ruokapäiväkirja kolmelta vuorokaudelta (normi reenipäivä, lepopäivä, kisapäivä) Huomioita, havaintoja? VÄLIPALA Tehtävä Sinun koulupäiväsi on venähtänyt pitkäksi etkä ehdi ennen illan harjoituksia
Aikuisten (yli 18-vuotiaiden) paino selviää painoindeksistä, joka saadaan painosta ja pituudesta. Laske painoindeksisi laskurilla (linkki).
Lihavuus Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Lihavuus tarkoittaa normaalia suurempaa kehon rasvakudoksen määrää. Suurin osa liikarasvasta kertyy ihon alle, mutta myös muualle,
Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys. 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1
Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1 RAVINNON MERKITYS TERVEYDELLE Onko merkitystä? Sydän- ja verisuonisairaudet Verenpaine Kolesteroli Ylipaino Diabetes
Urheilijan ravitsemus Suorituskyvyn parantaminen ja palautumisen edistäminen
Hämeenlinna, 9.2.2008 Urheilijan ravitsemus Suorituskyvyn parantaminen ja palautumisen edistäminen Mikael Fogelholm, ETT, dosentti, yksikönjohtaja Suomen Akatemia, terveyden tutkimus 1 2/27/08 Huippulahjakkuus
Nuoren uimarin ravitsemus
Nuoren uimarin ravitsemus / ETK, triathlonisti HARJOITTELU LEPO RAVINTO Hyvä ruokavalio? Monipuolista laadukasta perusruokaa Aterioita säännöllisesti ajoitus treenien mukaan Ruokaa sopivasti Ruokailu rentoa
Nuoren urheilijan ravitsemus. Kari Korpilahti sisätautien ja kardiologian erikoislääkäri 10.3.2015
Nuoren urheilijan ravitsemus Kari Korpilahti sisätautien ja kardiologian erikoislääkäri 10.3.2015 Sisältö Miksi oikea ravitsemus on tärkeää nuorelle urheilijalle Ruokavalion pääperiaatteet Energiatasapaino
1 Lasten ruoka-allergiatutkimus. Lomake nro (A-lomakkeesta, terveydenhoitaja täyttää)
1 Lasten ruoka-allergiatutkimus Lomake nro (A-lomakkeesta, terveydenhoitaja täyttää) LOMAKE C. Kotona täytettävä, palautus postitse palautuskirjekuoressa. VASTAUSOHJE Vastatkaa taulukkomuotoisiin kysymyksiin
Hyvällä ravitsemuksella voidaan vaikuttaa myös elämänlaatuun parantamalla päivittäistä jaksamista ja vireyttä!
Ravitsemusterapeutti Nea Kurvinen, Ravitsemusterapia Balans nea.kurvinen@ravitsemusbalans.fi 21.11.2017 Hyvällä ravitsemuksella voidaan vaikuttaa myös elämänlaatuun parantamalla päivittäistä jaksamista
Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu
Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Hei herätys! Aamupala käynnistää päivän Yöllä energiavarastot on nukuttu loppuun ja tyhjällä vatsalla on lounaaseen liian pitkä aika. Aamupala auttaa tasaamaan päivän syömiset.
Ikäryhmä / Age group Elintarvikeluokka / Food use class n. Ikäryhmä / Proteiini. Hiilihydraatit Carbohydrates
n, rasvan, hiilihydraattien ja proteiinin päivittäinen saanti elintarvikeluokittain / Daily intake of energy, fat, carbohydrates, protein by food use class Finravinto 2007 / FINDIET 2007 Protein Protein
5. Rasvan laatu kuntoon
5. Rasvan laatu kuntoon Leivän päällä, ruoanvalmistuksessa ja leivonnassa käytetyt näkyvät rasvat vaikuttavat rasvan laatuun. Taulukossa 7 on esitetty näkyvien rasvojen laatu. Taulukko 7: Levitettävien
LIIKKUVAN LAPSEN RAVINTO-OPAS
LIIKKUVAN LAPSEN RAVINTO-OPAS Kaikki liikunta on lapselle hyväksi, olipa kyseessä koulumatkan pyöräily, välitunti- tai pihaleikit, ulkoilu perheen kanssa, harrastusliikunta tai muu arjessa tapahtuva liikkuminen.
Ravinnosta puhtia päivään ja liikkumiseen. LIITO ry:n opintopäivät 3.2.2012 asiantuntijat Anna Ojala ETM ja Leena Valta Etyo
Ravinnosta puhtia päivään ja liikkumiseen LIITO ry:n opintopäivät 3.2.2012 asiantuntijat Anna Ojala ETM ja Leena Valta Etyo Ravinto osana terveellistä ja turvallista liikuntaa TEKOn elementtiseinä kuvaa
KOUKUN HELMEN KOTIATERIAPALVELU
KOUKUN HELMEN KOTIATERIAPALVELU Palveluksessanne 31.1.2014 2009 Tampereen Ateria KOUKUN HELMI Koukun Helmen keittiössä ammattitaitoinen henkilökuntamme valmistaa suurella sydämellä maukkaita aterioita
Ravitsemuksen ABC. Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen
Ravitsemuksen ABC Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Tulossa La 25.10. La 8.11. La 15.11. La 22.11. La 29.11. Energiaravintoaineiden kirjo: energian tarve ja
Kymppiympyrä osana treenaamista
KUNNON RUOKAA NUORELLE VOIMISTELIJALLE Järvenpään voimistelijat marraskuu 2013 Johanna Kleemola Kymppiympyrä osana treenaamista Tiivistää Terve Urheilija kokonaisuuden eri ulottuvuudet Fyysinen Psyykkinen
ELINTARVIKEVALVONTA JA VALVONNAN SUORITTEET 2014
LOMAKE B ELTU 2014 ELINTARVIKEVALVONTA JA VALVONNAN SUORITTEET 2014 Kunta/Kuntayhtymä: Valvontakohde ALKUTUOTANTOPAIKAT JA LAITOKSET (entisen hygienialain mukaiset kohteet) E1 Alkutuotanto Laukaan ympäristöterveydenhuolto
OHJEET 2700 KCAL, 5 ATERIAA
OHJEET 2700 KCAL, 5 ATERIAA ARVIOI OMA ENERGIANTARPEESI JA VALITSE RUOKAVALIO KULUTUSARVIOSI MUKAAN Arvioi ensin päivittäinen energiantarpeesi osoitteessa osoitteessa www.sydan.fi/energiantarve. Laskelmassa
Harjoittelu, ravinto ja lepo kehittymisen kulmakivet Koripallovalmennuksen tukitoimet
Harjoittelu, ravinto ja lepo kehittymisen kulmakivet 2.1. Koripallovalmennuksen tukitoimet Kehittymisen pyhä kolmiyhteys HARJOITTELU KEHITYS Kuormitus-kolmion pinta-alan kasvua eli harjoittelun lisääntymistä
Valio Oy RAVINTO JA HAMMASTERVEYS
RAVINTO JA HAMMASTERVEYS HYVÄN HAMMASTERVEYDEN PERUSTEET Hammasterveyden perusteita ovat: Terveelliset ruokatottumukset Hyvä suuhygienia Fluorihammastahnan käyttö Esiintyvät ongelmat: Karies Hammaseroosio
TEKO Terve koululainen, UKK- instituutti www.tervekoululainen.fi Riikka Vierimaa Laillistettu ravitsemusterapeutti 5.2.2012
Nutriikka Ravitsemuspalvelut tmi Luentoa täydentävää materiaalia Luistelijan ruokailu Tuusulan Luistelijat Olympiakomitean ja HK aineisto http://www.noc.fi/ urheilijan_ravitsemus/ TEKO Terve koululainen,
Ravinto ja hammasterveys
Ravinto ja hammasterveys Hyvän hammasterveyden perusteet Hammasterveyden perusteita ovat: Terveelliset ruokatottumukset Hyvä suuhygienia Fluorihammastahnan käyttö Esiintyvät ongelmat: Karies Hammaseroosio
OHJEET 2400 KCAL ARVIOI OMA ENERGIANTARPEESI JA VALITSE RUOKAVALIO KULUTUSARVIOSI MUKAAN
OHJEET 2400 KCAL ARVIOI OMA ENERGIANTARPEESI JA VALITSE RUOKAVALIO KULUTUSARVIOSI MUKAAN Arvioi ensin päivittäinen energiantarpeesi osoitteessa osoitteessa www.sydan.fi/energiantarve. Laskelmassa otetaan
Nuoren liikkujan ruokavalio
Nuoren liikkujan ruokavalio Rakenna ruokavaliosi hyvälle pohjalle Valitse monipuolisen ruokavalion pohjaksi ruoka-aineita kolmion alaosasta ja täydennä päivittäin seuraavista kerroksista. Huipun sattumat
Syödään yhdessä - ruokasuositukset lapsiperheille Palveluesimies Päivi Ylönen
Syödään yhdessä - ruokasuositukset lapsiperheille 5.9.2016 Palveluesimies Päivi Ylönen Mikkelin Ruoka- ja puhtauspalvelu tunnuslukuina v. 2016 Liikevaihto 12,5 milj., henkilöstöä 200 Asiakkaina päiväkodit,
KUNNON RUOKAA. Jalkapalloilijan arki
KUNNON RUOKAA Jalkapalloilijan arki Jalkapalloilijan ravitsemus Monipuolinen ja riittävä ravitsemus on jalkapalloilijalle terveyden ja urheilullisuuden kehittymisen kannalta yhtä tärkeää kuin oikein ohjattu
Diabetes ja sydän- ja verisuonitaudit. Sydän- ja verisuonitautien riskitekijät
DIABETES JA SYDÄN Diabetes ja sydän- ja verisuonitaudit Diabetes nostaa sydän- ja verisuonitautien riskin 2-4 kertaiseksi. Riskiin voi vaikuttaa elämäntavoillaan. Riskiä vähentää diabeteksen hyvä hoito,
Urheilijan ravitsemus
Ravinto Kehitys kolmio Urheilijan ravitsemus A. ARKIRUOKAILU KUNTOON rytmiä ja laatua päivän aterioihin B. RIITTÄVÄ JUOMINEN Vesi C. TURNAUKSET / PITKÄT PELI REISSUT eväät juomiset D. ASENNE syömisellä
Hyvä välipala auttaa jaksamaan
Hyvä välipala auttaa jaksamaan Sisältö Välipalan vaikutus jaksamiseen ja koulumenestykseen Mistä hyvä välipala koostuu Maitotuotteet ja välipala Kuitu ja välipala Helposti lisää kasviksia ja hedelmiä välipalalle
Tehokas kehosi puhdistaja
Tehokas kehosi puhdistaja Myrkkyjä on kaikkialla. TOIMI HETI! - TÄHTIEN TEKIJÄ - Terve keho voi hyvin Väsymys, eloton iho, hidas ruoansulatus jne. ovat merkkejä siitä, että keho maksa, munuaiset, suolisto,
Juomat Kahvi / tee annos 3,07 Virvokkeet 0,33 l 3,07 Tuoremehu 3,07 Fruitie (mehupohjainen) Smoothie (jogurttipohjainen)
KOKOUSTARJOILUT 1.4.2015 alkaen Juomat Kahvi / tee annos 3,07 Virvokkeet 0,33 l 3,07 Tuoremehu 3,07 Fruitie (mehupohjainen) 3,77 Smoothie (jogurttipohjainen) 3,77 Fruitie (mehupohjainen) 13,50 / litra