Liikkuva koulu -oppilaskyselyt kevät 2013 ja Kuvissa näkyvät oppilaat eivät liity oppilasvastauksiin.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Liikkuva koulu -oppilaskyselyt kevät 2013 ja 2014. Kuvissa näkyvät oppilaat eivät liity oppilasvastauksiin."

Transkriptio

1 Liikkuva koulu -oppilaskyselyt kevät 2013 ja 2014 Kuvissa näkyvät oppilaat eivät liity oppilasvastauksiin.

2 Kaikki voisivat kulkea koulumatkat joskus pyörällä Sais tulla pyörillä, scootilla, skeitillä ja muilla vastaavilla kouluun ja temppuilla niillä myös välkillä. Minusta voisi kävellä tai pyöräillä yms kotiin tai kouluun enemmän ja opettajat kehottaisivat, että niin pitäisi tehdä, eikä aina mennä jollakin moottorikulkuvälineellä. Toki talvella on kylmä ja joillakin on pitkä matka koulusta kotiin mutta voisi edes joskus kävellä yms...

3 Aamuvenytykset joinakin aamuina. Vaikka tiistaisin, torstaisin, ja keskiviikkoisin voisi tulla keskusradiosta aamujumppia, jotka kestäisivät 5-10 min. Aamulla tunnilla voitaisiin koko luokka tehdä pieni jumppa joka virkistäisi. Joka aamu puolen tunnin liikuntaohjelma, jotta virkoaa!

4 Tunneilla voisi olla liikuntaa, tietenkin liittyen jotenkin oppimiseen.

5 Tavallisilla lukuainetunneilla voisi olla enemmän liikuntaa esim. kun viittaa pitäisikin nousta seisomaan yms. Tätä käytettiin koulussamme joillakin tunneilla syksyllä, mutta sitten se on jäänyt vähitellen pois. Tunnilla joku nopea verryttely.

6 Voitaisiin mennä alueittain yhdessä kouluun pyörällä, kävellen. Olisi jotain haasteita, vaikka että pyörällä tulisi aina kouluun tai vaikka viikon ajan pyöräilisi ja sit se vois voittaa jotain!:) Meille kaukana asuville paremmat mahollisuudet tulla vaiks pyörällä tai kävellee iha tyhmä juttu ku pitää aina kulkee jollai rämäsel bussil tai autos.

7 Yhteinen tanssipäivänavaus Kerran tai kaksi kertaa viikossa voisi olla koko koululle yhteinen liikuntatunti tai joku tanssipäivänavaus. Kuuluu musiikkia ja muuta ja sitten tanssitaan ja jumpataan ja se kestäisi suunnilleen jonkun puolituntia ja sitten mentäisiin takaisin luokkaan.

8 Tunneilla voisi olla liikuntaa, tietenkin liittyen jotenkin oppimiseen. Menemällä ulos matikantunnin aikana, ja voisi katsella ympärilleen, jotta voisi keksiä matikan lukuja ja muutenkin voisi vetää raitista ilmaa haastavien laskujen jälkeen :)

9 Noustaan ylös kun viitataan Joitakin tunteja voitaisiin vaikka kokeilla seistä opettajan opettaessa. Jos aamulla olisi koe, voitaisiin vaikka venytellä ennen koetta ja myös kokeen jälkeen.

10 Liikkumistuokioita Tehtäisiin enemmän tuntien aikana jotain liikunnallista toimintaa, sillä kukaan ei jaksa 17 minuuttia pidempään olla paikoillaan. Liikkumistuokioita oppitunneille: viitatessa seisomaan, oppilaat kiertävät koulussa erilaisilla tehtäväpisteillä.

11 Ei ois niin harvoin liikuntatapahtumia ja juttuja Enemmän välituntisarjoja. Voisihan koulu järjestää enemmän olympiakisoja kuin kerran vuodessa. Liikunnallinen leirikoulu. Liikunta-näytöksiä saliin!

12 Liikuntakerhoja Tulisi joku lappu koulussa, jossa olisi erilaisia liikuntakerhojen tiedotteita. Oppilaat voisivat siis vapaaehtoisesti ilmoittautua kerhoihin. Mutta siellä tottakai pitäisi olla erittäin hauskaa, esim. joskus voisi tulla oppilaille lappu, ja siihen he voisivat kirjoittaa: mikä on ollut kerhossa kivaa, mikä ei ole ollut kivaa ja mitä toivoisi kerhoon.

13 Tuolidippi ja boksikyykky joka tunti ;) Tunnin alussa muutama minuttia tehdä jotain vaikka punneruksia tai vatsalihaksii.? Olisi enemmän taukojumppaa!:ddddddddd Joka tunnilla pidettäisiin vähän jumppaa, ettei jumittuisi:)

14 Liikkumistuokioita Väsyneitä oppilaita päästettäisiin jaloittelemaan käytävään, jos on kaksoistunti. Säännölliset luokan yhteiset liikuntatuokiot koulupäivän sisälle: kerran viikossa liikunnallinen leikki oppitunnilla, luokan yhteinen peli-/ leikkihetki sisällä tai ulkona, pieni kävelylenkki.

15 Ketään ei haukuttaisi huonoksi liikkujaksi Välituntivalvojat kannustaisivat, että oppilaat menisivät mukaan leikkeihin. Opettajat kannustaisivat oppilaita liikkumaan ja tulisivat itsekin mukaan. Antaa ns. kannustusdiplomeja muillekin kuin vain "sille parhaalle".

16 Positiivinen asenne on kaiken A ja O :) Älkää tuputtako liikuntaa. Tehkää siitä mukavaa ja yläkoululaisille suuntautunutta. Jos joku ei halua osallistua, niin kysykää miksei? Älkää pakottako mukaan. Kannustakaa jokaista osallistujaa. Oppilaat, joilla liikunta on jokapäiväistä, voisivat rohkaista laiskempia oppilaita välitunneilla.

17 Voisi järjestää kyselyn, mikä koululaisia kiinnostaa;) Oppilaiden mielipiteiden huomioiminen välinehankinnoissa. Jokaiselta voisi kysyä mitä he haluaisivat tehdä, niin liikunta olisi heistä hauskaa kun tehdään heidänkin juttuja...eli vain tietyt eivät päättäisi mitä tehdään.

18 ...Ei aina vain tylsää asfalttia vaan metsää. Pihassa voisi olla jotain missä voisi leikkiä...ei aina vain tylsää asfalttia vaan metsää. Jos koulun pihalle piirrettäisiin uudet ruutuhyppelyruudut, puuropadat.

19 Välitunnilla kaikki voisivat pistää lantioon liikettä Pihalle voisi tulla liikuntapisteitä, joissa jokainen saisi aina kokeilla uusia juttuja ja kertoa mitä harrastaa. Olisi hauskaa liikkumista josta kaikki pitävät, esim. kirkkistä, keskipossua. Joka välitunti olisi jonkinlainen liikuntajuttu, jossa olisi monia urheilulajeja.

20 Enemmän ohjattua välituntiliikuntaa Lisää välituntileikkejä, ohjattua toimintaa vaikka että joka toisella välitunnilla. Voisi olla enemmän aikaa meidän koulun välkkäreille ja voisi kuuluttaa jotenkin välkkäri-välitunneista, että kaikki olisivat tietoisia niistä. Välitunnilla voisi olla meille vähän vanhemmillekin tekemistä :)

21 Olis kiva jos me ees Olisi kiva jos me ees saatais käyttää välituntisin saamiamme liikuntavälineitä. Jos saatais voitaisiin hyppiä narua, mennä polttopalloa, pelaa korista, koska kyllästytään tuomaan oma pallo aina kouluun ja vois kunnostaa koulunpihaa ees vähän paremmaks jolloin siinä vois tehdä vaikka mitä hauskaa.

22 Tytöille ja isommillekin jotain Välitunneilla voisi olla sellaisia leikkejä, joita isommatkin voisivat leikkiä. Yleensä kun on leikitysvuoro, joutuu leikittämään pienempiä oppilaita, kuten eskareita ja 1 2 luokkia, mutta isompien pitkällä välitunnilla ei ole kukaan leikittämässä, ja jos on, niin leikittäjät leikittävät jotain, mistä isommat eivät innostu ollenkaan, esim. rikkinäinen puhelin tai tervapata.

23 En usko että meidän koulussa on hirveän liikunnallista joten olisi kiva jos joitakin liikkuva koulu heppuja tulisi tänne ja kertoisi asioista niin että opettajatkin ymmärtävät... Jotain liikkuva koulu heppuja

24 Enemmän ohjattua välituntiliikuntaa Välituntiliikuttajat olisivat mahdollisimman positiivisia. Kaikki otetaan mukaan leikkeihin ja peleihin. Vanhemmat oppilaat voisivat tehdä jonkun liikuntaradan pienemmille tai jotain muuta vastaavaa. Siitä tulisi oppilaille ja opettajillekin hyvä mieli.

25 Asiat ovat nyt niin hyvin Asiat ovat nyt niin hyvin liikkumisen kannalta joten en oikein osaa sanoa miten sitä voisi parantaa, mutta joka tapauksessa kannattaa kannustaa ihmisiä liikkumaan ja tehdä kaiken näköisiä liikunta projekteja. Itse kannustan liikkumaan koska se on mukava harrastus ja se kohentaa kuntoa ja terveyttä.

26 Tytöille ja isommillekin jotain Koulussa saisi olla lisää tyttöjen valitsemia kilpailuja, kuten luistelu, voimistelu sekä ratsastuskisoja. ettei olisi aina vain fudis ja sählyturnauksia. Oikeest tehkää asialle jtn pliis oikeest mä oon jo kyllästyny sähly- ja fudisturnauksii!!!!

27 Opettajat halutaan mukaan Voisi enemmän järjestää välituntitoimintaa. Ja opettajat voisivat enemmän välitunnilla ehdotella eri tekemisiä & kannustaa oppilaita liikkumaan yhdessä. Myös välituntiliikuntaa voisi tehostaa opettajien kannustuksella ja ideoilla.

28 Liikuntasaliin välitunnilla Vois laittaa jotain aktiviteettejä sisälle nii vois sateisina päivinä tehä jotain muuta kuin vaan piirtää ja lukee. Kerran viikossa jokaisella luokalla olisi salivälitunti. Välitunneilla kylminä päivinä jolloin saa olla sisällä voisi pitää liikuntasalissa ainakin muutamalla välitunnilla jotain leikkejä

29 No ei semmosta tarvi koska se on tympeää jos tulee hiki koulussa Ei mittää liikkumista turhaa jo muutenki raskaan koulu päivän aikana!!! Ei sitä pysty. Ei koulu voi motivoida meitä liikkumaan. Liikuntaan ei missään nimessä saa pakottaa, vaan sen pitäisi olla vapaaehtoista ja kannustavaan. Tällä hetkellä se on kauheaa ja vastenmielistä.

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45 Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45 1/19 2/19 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 0 0% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 0 0%

Lisätiedot

HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys

HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys Kaikki liikkeelle yhdessä Miksi HYKKI HERÄÄ? Liikunta ja fyysinen aktiivisuus parantaa / kehittää / lisää muisti, tarkkaavaisuus, tiedonkäsittely- ja ongelmanratkaisutaidot

Lisätiedot

Oppilaita 124 luokat E- 6 lk. ja pienryhmä Opettajia 9 Ohjaajia 3 Kuljetusoppilaita noin puolet

Oppilaita 124 luokat E- 6 lk. ja pienryhmä Opettajia 9 Ohjaajia 3 Kuljetusoppilaita noin puolet Oppilaita 124 luokat E- 6 lk. ja pienryhmä Opettajia 9 Ohjaajia 3 Kuljetusoppilaita noin puolet Liikkuva koulu projekti Haimme mukaan projektiin keväällä 2013 Tähän mennessä : Koulupäivän rakenteen muutos

Lisätiedot

Paljonko liikkuvissa kouluissa liikuttiin pilottivaiheessa? Tuija Tammelin, tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus

Paljonko liikkuvissa kouluissa liikuttiin pilottivaiheessa? Tuija Tammelin, tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus Paljonko liikkuvissa kouluissa liikuttiin pilottivaiheessa? Tuija Tammelin, tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus Liikkuva koulu seminaari, Mikkeli 17.4.2013 Työryhmä Annaleena Aira Henna Haapala Harto

Lisätiedot

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 41

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 41 Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 41 1/15 2/15 N Prosentti Hirvijärvi 41 100% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 0 0% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 0

Lisätiedot

Meidän koulumme on Liikkuva koulu

Meidän koulumme on Liikkuva koulu Meidän koulumme on Liikkuva koulu Opettajista liikuntatiimi Liikkuva koulu -ohjelman toteutus Liikuntatapahtumien suunnittelu mm. koululaisten liikuntapäivä seuraesittelyrastien merkeissä perheliikuntapäivät

Lisätiedot

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä. Liikuntalupaus 1. Omassa pihassa, pyörätiellä, metsässä ja missä vielä meidän perhe liikkuu, polskuttelee, kiikkuu. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Lisätiedot

Oppilaskysely Opetuspalvelut

Oppilaskysely Opetuspalvelut Oppilaskysely 2019 Opetuspalvelut Taustatietoja Oppilaat vastasivat kyselyyn ajalla 25.4. 17.5.2019 saamansa linkin kautta Kyselyyn vastasi 3330 oppilasta 2019 kyselyyn vastasi 76% kaikista perusopetuksen

Lisätiedot

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 74

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 74 Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 74 1/25 2/25 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 0 0% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 0 0%

Lisätiedot

ILOA JA LIIKETTÄ! SUPERISTI HAUSKAA! LIIKUNTAPASSI. Oma nimi. Suomen Olympiakomitea

ILOA JA LIIKETTÄ! SUPERISTI HAUSKAA! LIIKUNTAPASSI. Oma nimi. Suomen Olympiakomitea ILOA JA LIIKETTÄ! SUPERISTI HAUSKAA! LIIKUNTAPASSI Oma nimi KIVA KUN TULIT! Olemme Jimi ja Juulia ja meillä on oma liikuntakerho. Keräämme joukkoomme kavereita ympäri Suomen - superia, että sinäkin olet

Lisätiedot

Mäntsälän Voimistelijat

Mäntsälän Voimistelijat 1 Mäntsälän Voimistelijat Jäsenkyselyn tulokset 2015 Vastaajia N=47 Harrastaja itse Huoltaja 6 henk 41 henk Harrastajan ikä Alle 7v 15 henk 7-10v 17 henk 11-13v 6 henk yli 13v 9 henk Mukana seurassa Alle

Lisätiedot

LIIKUNNALLISEN TOIMINTA- KULTTUURIN KEHITTÄMINEN

LIIKUNNALLISEN TOIMINTA- KULTTUURIN KEHITTÄMINEN LIIKUNNALLISEN TOIMINTA- KULTTUURIN KEHITTÄMINEN Kokemuksia onnistumisista, haasteista ja rehtorin roolista Lappeenranta 9.6.2015 JYRÄNGÖN KOULU LUKUVUOSI 2003-2004 Liikuntaa ei opeteta ops:n edellyttämää

Lisätiedot

Torumisesta tekemiseen, turhautumisesta toimintaan

Torumisesta tekemiseen, turhautumisesta toimintaan Siilinjärvi Hankkeessa mukana alakoulu Siilinlahti ja yläkoulu Ahmo Haasteena kehittää kahden ison koulun (n. 1200 oppilasta) liikunnallista toimintakulttuuria ja yhteistyötä Liikuntamyönteisen kasvun

Lisätiedot

Vähintään 2 tuntia liikuntaa. joka päivä

Vähintään 2 tuntia liikuntaa. joka päivä Vähintään 2 tuntia liikuntaa joka päivä Kouluikäisten liikuntasuositukset käytäntöön Totta! Liikunta tukee lapsen kasvua, kehitystä ja hyvinvointia Kouluikäisten liikuntasuositusten mukaan kaikkien 7 18-vuotiaiden

Lisätiedot

Ketolanperän koulu. Liikkuva koulu voi hyvin!

Ketolanperän koulu. Liikkuva koulu voi hyvin! Ketolanperän koulu Liikkuva koulu voi hyvin! Liikkuva koulu -koulutus Juha Isosaari & Laura Isoaho 20.9.2012 Ketolanperän koulu 94 oppilasta, 6 opettajaa Luokat 0-4 Haja-asutusalueen koulu Suuri osa kyyditysoppilaita

Lisätiedot

Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia

Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia Muhoksen Kirkonkylän koulu ja Honkalan koulu Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia Vanhemmat 7 13-vuotiaiden lasten osallisuuden edistäjinä Kyselyn toteuttaminen Kysely tehtiin yhteistyössä rehtoreiden

Lisätiedot

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30 Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30 1/16 2/16 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 30 100% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 0

Lisätiedot

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 43

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 43 Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 43 1/22 2/22 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 0 0% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 0 0%

Lisätiedot

LAPSET JA LIIKUNTA. Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelman avausseminaari Teemu Japisson

LAPSET JA LIIKUNTA. Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelman avausseminaari Teemu Japisson LAPSET JA LIIKUNTA Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelman avausseminaari 20.11.2007 Teemu Japisson Lasten ja nuorten osalta terveyttä edistävä liikunta kiteytyy päivittäisen liikunnan

Lisätiedot

Lisää liikkumista. Tutkimustuloksia Liikkuva koulu ohjelman pilottivaiheesta 2010-2012

Lisää liikkumista. Tutkimustuloksia Liikkuva koulu ohjelman pilottivaiheesta 2010-2012 Lisää liikkumista ja vähemmän istumista Tutkimustuloksia Liikkuva koulu ohjelman pilottivaiheesta 2010-2012 Matti Hakamäki Henna Haapala Kaarlo Laine Katja Rajala Tuija Tammelin SallaTurpeinen Liikkuva

Lisätiedot

Liikkuva koulu -ohjelman pilottivaihe 2010-2012 seuranta ja tutkimus päähavainnot Tuija Tammelin ja Kaarlo Laine LIKES-tutkimuskeskus

Liikkuva koulu -ohjelman pilottivaihe 2010-2012 seuranta ja tutkimus päähavainnot Tuija Tammelin ja Kaarlo Laine LIKES-tutkimuskeskus Liikkuva koulu -ohjelman pilottivaihe 2010-2012 seuranta ja tutkimus päähavainnot Tuija Tammelin ja Kaarlo Laine LIKES-tutkimuskeskus Liikkuva koulu seminaari Helsinki 11.-12.9.2012 Alustuksen sisältö

Lisätiedot

Muuttuiko koulujen toimintakulttuuri?

Muuttuiko koulujen toimintakulttuuri? Muuttuiko koulujen toimintakulttuuri? Liikkuva koulu -ohjelman kärkihankekauden tulokset Ohjelmajohtaja Antti Blom, opetushallitus Tutkimusjohtaja Tuija Tammelin, LIKES-tutkimuskeskus Lapset ja nuoret

Lisätiedot

Ryhmässä tehtävät harjoitukset koulukiusaamisen ennaltaehkäisemiseksi ja vähentämiseksi

Ryhmässä tehtävät harjoitukset koulukiusaamisen ennaltaehkäisemiseksi ja vähentämiseksi Ryhmässä tehtävät harjoitukset koulukiusaamisen ennaltaehkäisemiseksi ja vähentämiseksi Tulevaisuuden koulua kohti -seminaari 7.-8. 10 2014 Elisa Poskiparta Turun yliopisto KiVa Koulu Mitä kiusaaminen

Lisätiedot

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115 Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT 1.- 2.LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115 1. OLEN (rastita itsellesi oikea vaihtoehto) 6 VUOTTA 7 VUOTTA 8 VUOTTA 9 VUOTTA 1%

Lisätiedot

Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa

Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa LIKES-tutkimuskeskus 5.11.2015 Arvioinnin täyttäneet koulut, yhteensä 18 Myllymäen koulu Kesämäenrinteen koulu Joutsenon koulu Voisalmen koulu Ravattilan

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 58

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 58 Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 58 1/23 2/23 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 0 0% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 58 100%

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi Alakoulut 0..0 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet alakoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 7 alakoulua (0.. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä Opettajainkokouksessa

Lisätiedot

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja. hyvinvointiohjelma

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja. hyvinvointiohjelma Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma Lasten liikuntapiirakka päiväkodissa klo 8.00-12.00 10,00% 1. Matala istuminen, kynän käyttö, syöminen jne.) 33,80% 56,10% 2. Kohtuullinen

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi Yhtenäiskoulut.9.1 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet yhtenäiskoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt yhtenäiskoulua (.9. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä

Lisätiedot

Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen kärkihanke Taiteen ja kulttuurin saatavuuden parantaminen lapsille ja nuorille

Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen kärkihanke Taiteen ja kulttuurin saatavuuden parantaminen lapsille ja nuorille Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen kärkihanke 2016-2018 Taiteen ja kulttuurin saatavuuden parantaminen lapsille ja nuorille Neuvotteleva virkamies Iina Berden, OKM 30.5.2017 Hallitusohjelman kärkihanke:

Lisätiedot

Nuori Suomi ja SLU-alueet Liikkuvan koulun kumppaneina

Nuori Suomi ja SLU-alueet Liikkuvan koulun kumppaneina Nuori Suomi ja SLU-alueet Liikkuvan koulun kumppaneina Hyvien käytäntöjen levittäminen kentälle Kunta- ja koulukohtaisen kehittämistyön tukeminen Osaamisen lisääminen Oppilaiden = vertaisohjaajien koulutus

Lisätiedot

Tunti liikuntaa päivässä. Liikkuva koulu -ohjelma valtakunnalliseksi

Tunti liikuntaa päivässä. Liikkuva koulu -ohjelma valtakunnalliseksi Tunti liikuntaa päivässä. Liikkuva koulu -ohjelma valtakunnalliseksi Liikkuva koulu -ohjelma Valtakunnallinen ohjelma, hallitusohjelman kärkihanke: VN: Tunti liikuntaa jokaisen peruskoululaisen päivään.

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi.. LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet koulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 107 koulua * 1 kunnasta (.. mennessä) 800 700 7 00 00 400 0 0 100 1 0 Alakoulut

Lisätiedot

Tutkimustulokset luokat Vuokatti Arto Gråstén toimitusjohtaja Evimeria Oy, Jyväskylä

Tutkimustulokset luokat Vuokatti Arto Gråstén toimitusjohtaja Evimeria Oy, Jyväskylä LIIKKUMISESTA KANSALAISTAITO Sotkamon, Kajaanin ja Kuhmon koululaisten fyysinen aktiivisuus ja liikuntakäyttäytyminen Tutkimustulokset 2014 5 9 luokat Vuokatti 20.5.2014 Arto Gråstén toimitusjohtaja Evimeria

Lisätiedot

Koululaiset toivovat lisää harrastetunteja ja omatoimista harrastamista koulupäivän yhteyteen

Koululaiset toivovat lisää harrastetunteja ja omatoimista harrastamista koulupäivän yhteyteen Valtakunnallinen koululaiskysely: Koululaiset toivovat lisää harrastetunteja ja omatoimista harrastamista koulupäivän yhteyteen Neuvotteleva virkamies Iina Berden, OKM Operatiivinen johtaja Janne Jauhiainen,

Lisätiedot

JYRÄNGÖN KOULU HEINOLA

JYRÄNGÖN KOULU HEINOLA JYRÄNGÖN KOULU HEINOLA -LIIKUTTAVAN HYVÄ KOULU- www.liikkuvakoulu.fi JYRÄNGÖN KOULU 1,5 sarjainen alakoulu Oppilaita noin 200 Opettajia ja avustajia n. 15 henkilöä Koulussa panostettu koululiikunnan kehittämistoimintaan

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9

Lisätiedot

Nyhkälä 29.1.2015 luokat 4.-6. ohjaava opettaja Sari Metsäkivi 30.1.2015 luokat 1.-3. ohjaava opettaja Heidi Rouvali

Nyhkälä 29.1.2015 luokat 4.-6. ohjaava opettaja Sari Metsäkivi 30.1.2015 luokat 1.-3. ohjaava opettaja Heidi Rouvali Kaikkien Ahmoon koulun oppilaiden kuuleminen lukuvuonna 2014-2015 1. Oppilasneuvostojen kuuleminen Ahmoo 28.1.2015 Mukana Silja Silvennoinen ja Eija Pajarinen Nyhkälä 29.1.2015 luokat 4.-6. ohjaava opettaja

Lisätiedot

Liikkuva koulu Kohti pysyvää muutosta? Tekemällä oppii! seminaari 11.2.2014 Vantaa

Liikkuva koulu Kohti pysyvää muutosta? Tekemällä oppii! seminaari 11.2.2014 Vantaa Liikkuva koulu Kohti pysyvää muutosta? Tekemällä oppii! seminaari 11.2.2014 Vantaa Mikä Liikkuva koulu? Valtakunnallinen ohjelma, osa hallitusohjelmaa Tavoitteena aktiivisempi ja viihtyisämpi koulupäivä

Lisätiedot

Kysely esikoululaisille ja alakoululaisille Vastaajien kokonaismäärä: 276

Kysely esikoululaisille ja alakoululaisille Vastaajien kokonaismäärä: 276 Kysely esikoululaisille ja alakoululaisille Vastaajien kokonaismäärä: 276 1. Mikä on sinun koulusi? Kirkonkylä 95 0 0 95 Saimaanharju 0 122 0 122 Vehkataipale 0 0 59 59 2. Millä luokalla olet? 1/11 Esiopetus

Lisätiedot

LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA

LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu Ry Juha Virtanen Koululiikunnan kehittäjä Juha.virtanen@liiku.fi 0440-595204 LIIKUNTA ON ENEMMÄN KUIN

Lisätiedot

TULOSLIITE JULKAISUUN

TULOSLIITE JULKAISUUN TULOSLIITE JULKAISUUN Tuija Tammelin, Jouni Kallio, Katja Rajala, Harto Hakonen ja Kaarlo Laine. Muutoksia Liikkuvissa kouluissa 0 0. Oppilaat liikkujina ja koulun ak!vitee"en suunni#elijoina. LIKES-tutkimuskeskus

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Tesoman koulupolku. Tesoma - Lamminpää. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Tesoman koulupolku. Tesoma - Lamminpää. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ Tesoman koulupolku Tesoma - Lamminpää lv. 2019-2020 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 9.9. - 13.12.2019 ja keväällä 13.1. - 8.5.2020. Koulu

Lisätiedot

Henkilökunnan osallistaminen ja koulupäivän rakenne. Rovaniemi

Henkilökunnan osallistaminen ja koulupäivän rakenne. Rovaniemi Henkilökunnan osallistaminen ja koulupäivän rakenne Rovaniemi 10.2.2014 Työntekijä haluaa onnistua ja kehittyä työssään hyödyntää omia vahvuuksiaan saada kannustavaa palautetta Meidän koulu haluaa olla

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9

Lisätiedot

Gepa Käpälä Jännittävä valinta

Gepa Käpälä Jännittävä valinta Gepa Käpälä Jännittävä valinta Moikka! Mä oon Gepa Käpälä. Oon 7-vuotias ja käyn eskaria. Siili Iikelkotti ja oravakaksoset on siellä kanssa. Mutta mä oon niitä nopeampi. Oon koko Aparaattisaaren nopein.

Lisätiedot

Lapset Luotu :25

Lapset Luotu :25 Lapset 2017 Luotu 22.02.2017 14:25 Vastaajastatistiikat Nimi Arvioijat Vastaamassa Vastannut Kärkölä lapset 54 54 53 Yhteensä 54 54 53 Vastausprosentti 100% Lopettaneet 98.1% Kesken jättäneet 1.9% Eivät

Lisätiedot

Päivähoidon kyselyn yhteenveto

Päivähoidon kyselyn yhteenveto Päivähoidon kyselyn yhteenveto Olen sosionomi-opiskelija Anna-Maija Ruusujoki ja opiskelen Diakonia-ammattikorkeakoulussa viimeistä vuotta. Toimin päivähoidon hallinnon työharjoittelussa Kuunarin päiväkodissa.

Lisätiedot

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 113 2. Syntymävuosi Vastaajien määrä: 113 Vastaukset s.1999-2003 3. Oletko ollut mukana nuorisopalveluiden toiminnassa?

Lisätiedot

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 86

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 86 Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 86 1/24 2/24 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 0 0% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 0 0%

Lisätiedot

Miten minä voisin ansaita rahaa

Miten minä voisin ansaita rahaa Miten minä voisin ansaita rahaa Aloitetaan vaikka sillä että kerron mitä osaan ja harrastan. Harrastan uintia, pianonsoittoa, kuorolaulua, tanssia ja tykkään myös piirtää paljon. Osaan myös askarrella

Lisätiedot

Liikkuva koulu hanke. Seminaari Helsinki Tuija Tammelin tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus

Liikkuva koulu hanke. Seminaari Helsinki Tuija Tammelin tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus Liikkuva koulu hanke Ttki Tutkimustuloksia tlki Seminaari Helsinki 5.10.2011 Tuija Tammelin tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus Pilottihankkeiden tutkimus ja seuranta Tavoitteena on selvittää miten hanke

Lisätiedot

TILAISUUS TEKEE TAITURIN LIIKKUMAAN

TILAISUUS TEKEE TAITURIN LIIKKUMAAN TILAISUUS TEKEE TAITURIN LIIKKUMAAN HOUKUTTELEVA YMPÄRISTÖ PÄIVÄKODIN ARJESSA Lotta Kivelä (lto) Lansantien päiväkoti, Espoo Kirsi Huotari (lh) Veräjäpellon esiopetus, Espoo LIIKUNTA ON LAPSELLE OMINAINEN

Lisätiedot

Härmälän koulu lv

Härmälän koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Härmälän koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 16.8.2016 12.5.2017. Hip kerhot ovat

Lisätiedot

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus   Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival. OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen

Lisätiedot

Koulun nimi: Kunnaksen koulu

Koulun nimi: Kunnaksen koulu Koulun nimi: Kunnaksen koulu Miettikää ja kirjatkaa toimivia kodin ja koulun välisiä yhteistyömuotoja. - vanhempaintoimikunta -kommunikointi puolin ja toisin, niin hyvässä kuin pahassa -yhteistä vapaaehtoista

Lisätiedot

LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA

LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA Mentorointi Nuoren Suomen ja aluejärjestöjen toteuttamaa Liikkuva koulu ohjelmaan kuuluvaa maksutonta toimintaa Mentoreina aluejärjestöjen

Lisätiedot

Lapin Liikunta ry yksi Suomen 15:sta liikunnan aluejärjestöstä

Lapin Liikunta ry yksi Suomen 15:sta liikunnan aluejärjestöstä Lapin Liikunta ry yksi Suomen 15:sta liikunnan aluejärjestöstä koulutustoiminta toimisto-, kirjanpito- ja talouspalvelu leiri- ja tapahtumatuotanto edunvalvonta- ja viestintätehtävät Liikkuvien koulujen

Lisätiedot

KOULUN HENKILÖKUNTA PASSIIVISUUDEN PURKUTALKOISSA

KOULUN HENKILÖKUNTA PASSIIVISUUDEN PURKUTALKOISSA KOULUN HENKILÖKUNTA PASSIIVISUUDEN PURKUTALKOISSA Seminaari Mikkeli 17.4.2013 Katariina Kämppi, LIKES Vesa Karjalainen, Myrskylä Jari Noponen, Seinäjoki Lähtökohtia onnistuneelle Liikkuva koulu toiminnalle

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Aleksanterin koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka TAPAAMINEN Tehtävä Tutki liikuntapiirakkaa ja suunnittele itsellesi oma piirakka. Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka Liikuntapiirakka: UKK-instituutti 34 TAPAAMINEN Oma liikuntapiirakkani 35 TAPAAMINEN

Lisätiedot

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika. Leikki ja vapaa-aika Lähes aina 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja leikkiin, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin leikkiä. 3. Minulla on riittävästi aikaa

Lisätiedot

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 67

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 67 Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 67 1/24 2/24 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 0 0% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 0 0%

Lisätiedot

Lohjan liikkuvat koulut. Lisää liikettä ja hyvinvointia kouluikäisten lasten arkeen

Lohjan liikkuvat koulut. Lisää liikettä ja hyvinvointia kouluikäisten lasten arkeen Lohjan liikkuvat koulut Lisää liikettä ja hyvinvointia kouluikäisten lasten arkeen 1 Liikkuva koulu liikettä koulupäivään Valtakunnallinen kärkihanke Liikkuvissa kouluissa oppilaiden hyvinvointia pidetään

Lisätiedot

2. Mitä asioita haluaisit tehdä - yksin lukea, tehdä matematiikkaa kokeisiin lukeminen olla vessassa kokeet läksyt mennä kotiin

2. Mitä asioita haluaisit tehdä - yksin lukea, tehdä matematiikkaa kokeisiin lukeminen olla vessassa kokeet läksyt mennä kotiin OPPILAAT 14.2.2014 1. Mitkä ovat sinulle tärkeitä asioita koulussa? hyvä opetus liikunta, matematiikka, oppii lukemaan ruoka! työrauha välitunnit ja kaverit kivat opettajat hyvä luokkahenki saa oppia uutta

Lisätiedot

Nuorten liikunta ja liikkumattomuus -tietovisa

Nuorten liikunta ja liikkumattomuus -tietovisa Nuorten liikunta ja liikkumattomuus -tietovisa Tavoite Tämän tehtävän tavoitteena on tuoda esille liikkumiseen ja liikkumattomuuteen liittyviä perustietoja suomalaisten nuorten näkökulmasta. Tehtävän tavoitteena

Lisätiedot

Veromäen koulun tsemppisvälkät. Carolina Rautell Markus Humaloja

Veromäen koulun tsemppisvälkät. Carolina Rautell Markus Humaloja Veromäen koulun tsemppisvälkät Carolina Rautell 040 416 9156 elisa.rautell@eduvantaa.fi Markus Humaloja 050 304 1482 markus.humaloja@eduvantaa.fi Perusteluja Koulussa istutaan paljon Välituntialueiden

Lisätiedot

Koulun keinot haastavaan käyttäytymiseen

Koulun keinot haastavaan käyttäytymiseen Koulun keinot haastavaan käyttäytymiseen häiriökäyttäytymistä ehkäisemään Huomio pitää kohdistaa kasvatukseen, nuorten heitteillejättöön, rajojen asettamiseen, koveneviin arvoihin, ydinperheiden pirstoutumiseen,

Lisätiedot

1. JYRÄNGÖN KOULU LIIKUTTAJANA LÄHTÖTILANNE HANKKEESEEN

1. JYRÄNGÖN KOULU LIIKUTTAJANA LÄHTÖTILANNE HANKKEESEEN Jyrängön koulu Koskensaarentie 7 18150 Heinola kimmo.nykanen@heinola.fi p. 050-593 9595 1. JYRÄNGÖN KOULU LIIKUTTAJANA LÄHTÖTILANNE HANKKEESEEN Jyrängön koulussa on aloitettu panostaa liikunta- ja terveyskasvatukseen

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Annalan koulu, Annalan ja Karosen koulutalot. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Annalan koulu, Annalan ja Karosen koulutalot. lv 13.9.2016 HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Annalan koulu, Annalan ja Karosen koulutalot lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä

Lisätiedot

Liikunta lasten ja nuorten terveyden edistäjänä

Liikunta lasten ja nuorten terveyden edistäjänä Liikunta lasten ja nuorten terveyden edistäjänä V Valtakunnallinen kansanterveyspäivä 15.1.2009 Helsinki Tuija Tammelin Erikoistutkija, FT, LitM Työterveyslaitos, Oulu Lasten ja nuorten fyysinen aktiivisuus,

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Tesoman koulupolku. Tesoma - Lamminpää. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Tesoman koulupolku. Tesoma - Lamminpää. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Tesoman koulupolku Tesoma - Lamminpää lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1. - 10.5.2019.

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN LIIKUNNAN LIIKKUVA KOULU TUKIPAKETIT JA KOULUTUKSET

KESKI-POHJANMAAN LIIKUNNAN LIIKKUVA KOULU TUKIPAKETIT JA KOULUTUKSET KESKI-POHJANMAAN LIIKUNNAN LIIKKUVA KOULU TUKIPAKETIT JA KOULUTUKSET 2017-2018 Lasten- ja nuorten koulutuksista vastaa nuoriso-ja koulutuspäällikkö. Koulutukset järjestetään pääsääntöisesti tilauskoulutuksina.

Lisätiedot

Linkki Jyrängön koulun kotisivulle: www.heinola.fi/fin/palvelut/koulutus/koulut/jyranko_etusivu

Linkki Jyrängön koulun kotisivulle: www.heinola.fi/fin/palvelut/koulutus/koulut/jyranko_etusivu Jyrängön koulu Koskensaarentie 7 18150 Heinola kimmo.nykanen@heinola.fi p. 050-593 9595 Linkki Jyrängön koulun kotisivulle: www.heinola.fi/fin/palvelut/koulutus/koulut/jyranko_etusivu Linkki Jyrängön koulun

Lisätiedot

Liikkuva koulu hankkeen ensimmäinen toimintavuosi. 12.6.2011 Ketolanperän koululla, Ala-Rautalahti Tapio

Liikkuva koulu hankkeen ensimmäinen toimintavuosi. 12.6.2011 Ketolanperän koululla, Ala-Rautalahti Tapio Liikkuva koulu hankkeen ensimmäinen toimintavuosi 12.6.2011 Ketolanperän koululla, Ala-Rautalahti Tapio Hankkeen tavoite Lv 2010-2011: Liikkuva koulu hankkeen päätavoitteena on toimintakulttuurin kehittäminen

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

KOKO KOULUYHTEISÖ MUKANA HANKKEESSA? Liikkuva koulu seminaari

KOKO KOULUYHTEISÖ MUKANA HANKKEESSA? Liikkuva koulu seminaari ONKO KOKO KOULUYHTEISÖ MUKANA HANKKEESSA? Liikkuva koulu seminaari 5. 6.10.2011 KT Riitta Asanti, Turun yliopisto/ Rauma LitT Anneli Pönkkö, Oulun yliopisto/kajaani KOULUYHTEISÖ/TYÖYHTEISÖ Rehtori Oppilaat

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Leinolan koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Leinolan koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Leinolan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Ehdotuksia koulupäivän rakenteeksi Jämsänkosken yhtenäiskouluun JOHANNES LEPPÄNEN, ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, LUOKANOPETTAJA OPISKELIJA

Ehdotuksia koulupäivän rakenteeksi Jämsänkosken yhtenäiskouluun JOHANNES LEPPÄNEN, ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, LUOKANOPETTAJA OPISKELIJA Ehdotuksia koulupäivän rakenteeksi Jämsänkosken yhtenäiskouluun JOHANNES LEPPÄNEN, ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, LUOKANOPETTAJA OPISKELIJA Juridista taustaa: Perusopetusasetus (20.11.1998/852) säätää opetukseen

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulun Kestävän kehityksen kysely

Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulun Kestävän kehityksen kysely Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulun Kestävän kehityksen kysely Helmikuu 2013 Vastaajia yhteensä 539 Koonti Inkeri Ahvenisto Vastaajat alaluokkien kyselyssä: yht. 314 hlö Vastaajat yllun + henkilöstön

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivä- toiminnan laatukriteerit

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivä- toiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivä- toiminnan laatukriteerit LEMPÄÄLÄN KUNTA 2013 Sivistyslautakunta 17.9.2013 Opetusministeriön laatimia, syksyllä 2009 valmistuneita perusopetuksen laatukriteereitä täydennettiin

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma

Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme jatkettu aukiolo joustaa perheiden erilaisten hoidontarpeiden mukaan. Tällöin myös sisarukset saavat toimia samassa

Lisätiedot

Vastuuta ja valikoimaa

Vastuuta ja valikoimaa interventio Vastuuta ja valikoimaa Keinoja nuorten ruokailuympäristön kehittämiseen ETM Sini Garam Leipätiedotus ry 2.12.2008 Lapsista terveitä aikuisia ravitsemusta parantamalla julkisen ja yksityisen

Lisätiedot

ÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON

ÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON ÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON Opetus- ja kulttuuriministeriön koululaiskysely 2017 Hei, vuosi sitten lähetin kouluusi kyselyn, mitä sinä ja muut oppilaat haluaisitte harrastaa koulussa iltapäivisin. Kyselyyn

Lisätiedot

Move! Miten meidän yhteisössä? Valtakunnallinen Move- kiertue 2015 Liikuntakasvatuksen laitos

Move! Miten meidän yhteisössä? Valtakunnallinen Move- kiertue 2015 Liikuntakasvatuksen laitos Move! Miten meidän yhteisössä? Valtakunnallinen Move- kiertue 2015 Liikuntakasvatuksen laitos Kenelle Move! on tehty Oppilaalle Terveyden- huoltoon Move! Opettajalle Kotiin Koululle Move! pähkinänkuoressa

Lisätiedot

Nuoret luupin alla 2012 katsaus turkulaisten 6.- ja 9.-luokkalaisten vapaa-aikaan. Leena Haanpää Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus, TY

Nuoret luupin alla 2012 katsaus turkulaisten 6.- ja 9.-luokkalaisten vapaa-aikaan. Leena Haanpää Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus, TY Nuoret luupin alla 2012 katsaus turkulaisten 6.- ja 9.-luokkalaisten vapaa-aikaan Leena Haanpää Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus, TY Turku 11.9.2014 NUORET LUUPIN ALLA Tuottaa tutkimustietoa lasten

Lisätiedot

Turun Liikkuva koulu. Oppilaiden hyvinvointia ja liikunnallista harrastetoimintaa yli 200 tuntia viikossa

Turun Liikkuva koulu. Oppilaiden hyvinvointia ja liikunnallista harrastetoimintaa yli 200 tuntia viikossa Turun Liikkuva koulu Oppilaiden hyvinvointia ja liikunnallista harrastetoimintaa yli 200 tuntia viikossa Liikuntapalvelujohtaja Markus Kalmari 1.11.2018 Turun Liikkuva koulu Tavoite: jokainen peruskouluikäinen

Lisätiedot

Juhlitaan yhdessä lapsen oikeuksien sopimusta!

Juhlitaan yhdessä lapsen oikeuksien sopimusta! Juhlitaan yhdessä lapsen oikeuksien sopimusta! Tänä vuonna YK:n lapsen oikeuksien sopimus täyttää 25 vuotta, joten Liikkuva koulu -ohjelma kutsuu kaikki koulut tekemään tunnetuksi ja juhlimaan yhdessä

Lisätiedot

KOULULAISET. Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä

KOULULAISET. Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä KOULULAISET Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä MIHIN TIEDOT PERUSTUVAT? Koululaiset saivat vastata sähköiseen kyselyyn vapaa-ajallaan tai tiettyjen luokkaasteiden kohdalla kouluajalla.

Lisätiedot

Joustavuus Omistajuus Tavoitettavuus

Joustavuus Omistajuus Tavoitettavuus Joustavuus Omistajuus Tavoitettavuus? Asiaa teille JOT-tutkimustulosten valossa avaamassa: Heidi Lammassaari (Helsingin yliopisto) Lauri Vaara (Helsingin yliopisto) Suvi Nenonen (Aalto-yliopisto) Sisältö

Lisätiedot

VAIHTOEHTO. -välitunti. kouluun päiväkotiin kotiin X X X. NEPSY-hanke. Kumppanuus lasten ja nuorten mielenterveystyön palvelurakenteen perustana

VAIHTOEHTO. -välitunti. kouluun päiväkotiin kotiin X X X. NEPSY-hanke. Kumppanuus lasten ja nuorten mielenterveystyön palvelurakenteen perustana VAIHTOEHTO -välitunti X X X kouluun päiväkotiin kotiin NEPSY-hanke NEPTUNUS Kumppanuus lasten ja nuorten mielenterveystyön palvelurakenteen perustana 11 1 10 12 2 9 3 8 7 6 4 5 Monien lasten ja nuorten

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulun Kestävän kehityksen kysely

Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulun Kestävän kehityksen kysely Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulun Kestävän kehityksen kysely Helmikuu 2013 Vastaajia yhteensä 539 Koonti Inkeri Ahvenisto Vastaajat alaluokkien kyselyssä: yht. 314 hlö Vastaajat yllun + henkilöstön

Lisätiedot

Liikkuva-koulu. Liikkuva koulu -toiminta aloitettiin syksyllä 2013

Liikkuva-koulu. Liikkuva koulu -toiminta aloitettiin syksyllä 2013 Liikkuva-koulu Liikkuva koulu -toiminta aloitettiin syksyllä 2013 KOULUN LIIKUNTAPAIKAT Koulun sali, sorakenttä, tenniskenttä, yleisurheilukenttä, monitoimiareena ja jäähalli. Pienen kävelymatkan päässä

Lisätiedot

Liikkuva Joutsenon koulu

Liikkuva Joutsenon koulu Liikkuva Joutsenon koulu 2016-2017 Täysipäiväisen koululiikunnanohjaajan työ Karoliina Ahtiainen, Joutsenon koulun liikunnanohjaaja Liikuntakerhoja jokaiseen kouluun -verkostotapaaminen 26.1.2017 Lisätä

Lisätiedot

Seinät puhuvat asukkaat tekemässä tulevaisuuden tiloja

Seinät puhuvat asukkaat tekemässä tulevaisuuden tiloja Seinät puhuvat asukkaat tekemässä tulevaisuuden tiloja ASPA-palveluiden Koti on enemmän -seminaari 16.4.2013 Tutkija Tuuli Kaskinen Demos Helsinki Twitter: @tuulikas Tavoitteena on tukea kehitysvammaisia

Lisätiedot