Tässä muutoksessa kaikki voittivat

Transkriptio

1 Mielenterveysväen kulttuuri- ja mielipidelehti HELMI ry:n jäsenlehti 19. vuosikerta 3 / Tässä numerossa: Heli Hulmi vierailulla Emmausliike Yksinäisyys Prinsessa Katja Küttner Pharmageddon ja medikalisaatio HELMI ry:n toiminnanjohtaja vaihtui Tässä muutoksessa kaikki voittivat

2 sisällys tehtävät vaihtuivat Helmin toiminnanjohtajaksi valittiin tuttu kasvo. Vaihdoksessa kaikki voittivat. Heli hulmi kävi kylässä Kirjailija Heli Hulmi vieraili Helmin luovan kirjoittamisen ryhmässä. Sivu Sivu 4-5 Laturi jatkaa sittenkin! Helsingin kaupunki taipui kiistassa ja mielenterveyskuntoutujien tukipiste Laturin toiminta voi jatkua normaalisti. Sivu 6 medikalisaation jyrä Lääketeollisuus tekee terveistä sairaita ja normaaleista poikkeavia. Mikäs muukaan on taustalla kuin raha. Näin ainakin uskovat Pharmageddon-kirjan kirjoittajat. Sivu emmausliike Moni on tuntee Emmauksen kirpputoreista, mutta mistä toiminnassa on kyse? Helmi-lehti haastatteli Emmaus Helsingin puheenjohtaja Helka Ahavaa. Sivu Prinsessa Kellokosken prinsessasta puhutaan paljon. Millainen on uusi elokuva ja mitä elokuvan tähti Katja Küttner ajattelee mielen sairauksista ja hoidon tasosta? Sivu Yksinäisyys Moni kärsii yksinäisyydestä. Onko yksinäisyys etuoikeus vai hyvinvointivaje? Aihetta on tutkittu Suomessa ja Ranskassa. Sivu vakituiset Puheenjohtajalta 3 Elävästä elämästä 17 Sielun helmiä 12 KIRJAT 22 HELMI ry:n järjestösivut 26 Mielenterveysväen kulttuuri- ja mielipidelehti, HELMI ry:n jäsenlehti Helmi-lehti julkaisee lukijoiden kirjoituksia. Lähetä tai tuo HELMI-lehdelle tarkoitettu posti toimitukseen, osoitteeseen Pasilan Puistotie 7, Helsinki tai lähetä sähköpostia: helmi@mielenterveyshelmi.fi Päätoimittaja: Arto Mansikkavuori Taitto: Arto Mansikkavuori ISSN vuosikerta Painopaikka: Art-Print Oy Helsinki Ilmoitusmyynti: Jari Hämäläinen, p Mainosilmoitusaineistot: TJM-Systems Oy: PL 75, Espoo. p. (09) , faksi (09) , sähköposti: aineistot@tjm-systems.fi Kannen kuva: Tanja Talaskivi Tilaushinta Suomeen: 30 euroa vuodessa (4 numeroa). Tilaukset helmi@mielenterveyshelmi.fi tai Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto KULTTI ry:n jäsenlehti.

3 puheenjohtajalta Helmi-lehti tehdään ryhmätyönä! Helmi-lehden tekijöinä on lähes kolmenkymmenen mielenterveyskuntoutujan aktiivinen porukka. Tule ihmeessä mukaan! Lehden jokaisen numeron suunnittelu aloitetaan yhteisellä lehtityöpajan kokouksella Pasilan jäsentalolla. Tämän jälkeen yhteyttä pidetään ryhmän kesken sähköpostilistan avulla. Ensi vuodelle on suunnitteilla käynnistää säännölliset lehtityöpajan kokoukset, jotta lehden toimittamisen koordinointi ja jäsenten osallistuminen olisi helpompaa. Ota yhteyttä järjestösihteeri Minnaan ja ilmoittaudu mukaan ryhmään p Muutoksia lehdessä Helmi-lehden toimituksessa tehdään muutoksia asteittain. Päätoimittajana toimii jo tässä lehdessä Arto Mansikkavuori. Ensi vuoden alusta lehden taitto ja graafinen suunnittelu ostetaan palveluna yhdistyksen ulkopuoliselta alan ammattilaiselta. Lisäksi jäsenten kädenjälkeä lisätään jatkossa lehden sivuille. Remonttia ja talkoita Helmissä valmistaudutaan nyt remontoimaan oikein urakalla. Odotettavissa on pääosin sisäistä remppaa sekä Pasilan toimitilojen että vähän toiminnankin suhteen. Pasilan 106-vuotiaan kaunottaren, rakkaan jäsentalomme kunnostuksessa on kyse paremman, toimivamman ja terveellisemmän kokoontumispaikan luomisesta sekä jäsenistölle, henkilökunnalle että muille talolla kävijöille. Remontin ajan toiminta jatkuu, mutta entistä tiiviimmissä tunnelmissa. Talven ja kevään ajan käytössämme on vain puolet talon huoneista. Jos toiminnan järjestäminen menee liian hankalaksi, löydämme lisätiloja varmasti lähistöltä. Tuttu ja turvallinen jäsentalo on kuitenkin auki koko remontin ajan. Pasilan talon remontista voit lukea lisää sivulta 29. Eräänlaiseksi remontiksi voisi kutsua myös toiminnanjohtajan vaihdosta ja siihen liittyviä ratkaisuita. Muutoksen yhteydessä uudistetaan toiminnanjohtajan ja järjestösihteerin tehtävien toimenkuvat. Näillä toimenpiteillä on luonnollisesti vaikutuksia Helmin koko toimintaan. Tarkoituksena on vahvistaa Helmin roolia edunvalvontajärjestönä yhdistyksen säännöissä määriteltyjen tavoitteiden mukaisesti. Osallistuminen, yhteisöllisyys, vertaistuellisuus ja vaikuttamismahdollisuuksien parantaminen ovat avainsanoja jäsentoiminnan kehittämisessä. Ensi vuoden toimintasuunnitelmasta päätetään piakkoin pidettävässä syyskokouksessa, johon toivon mahdollisimman monen jäsenen osallistuvan. Kokouskutsu postitetaan kaikille jäsenille lähiviikkoina, kun kokousajankohta varmistuu. Tässä monenlaisen remontin ja toiminnan käytännön eteenpäin viemisessä meidän kaikkien helmiläisten apu on tarpeen ja tervetullutta. Pasilan jäsentalolla on loppusyksyn aikana paljon tehtävää. Remontin alle jäävät huoneet pitää tyhjentää ja sisustaa oleskelutilat toisaalle. Muuttomylläkässä on paljon pientä ja suurta tekemistä. Yhdessä hyödyllisen talkootyön tekeminen on mitä mainioin hyvän mielen nostattaja ja ehkä parasta yhteisöllisyyden rakennusainetta. Mukaan siis vain! Tekemistä ja toimintaa riittää Helmin moninaisessa toiminnassa muutoinkin. Meillä on ollut harvinaisen lämmin ja kaunis kesä. Upea on ollut alkusyksykin. Toivottavasti näitä ruskan sävyttämiä mukavia syyspäiviä on vielä paljon jäljellä. Oikein mukavia talkoo- ja remppapäiviä sekä loppusyksyä! P.S. Helmin toimintaa esitellään valokuvien kautta Helsingin rautatieaseman asemahallissa koko joulukuun ajan. Näyttely on samalla Petra Piitulaisen lopputyö. Valokuvien kautta kaadetaan lukkiutuneita asenteita ja mielikuvia psyykkisistä sairauksista (Asiasta lisää sivulla 29). Tämän tyyppinen toiminta mielenterveysväen puolesta on erittäin myönteistä. Iso kiitos Petralle! HELMI ry:n toimintaa tukevat RAY ja Helsingin kaupunki Juhani Ojala puheenjohtaja HELMI ry Helmi 3/ Kuva: Raimo Kautto

4 Helmin toiminnanjohtaja vaihtui Arto Mansikkavuoresta toiminnanjohtaja - Minna Jääskeläinen yhdistyksen järjestösihteeriksi Mielenterveysyhdistys HELMI ry:n organisaatiossa tapahtui lokakuun alussa muutoksia. Toiminnanjohjajan tehtävää vuodesta 2005 hoitanut Minna Jääskeläinen siirtyi yhdistyksen järjestösihteeriksi. Uudeksi toiminnanjohtajaksi yhdistyksen hallitus valitsi tiedottajana neljä vuotta toimineen Arto Mansikkavuoren. Muutokseen ei liity dramatiikkaa ja syynä ovat henkilökohtaiset elämänvalinnat. Minnan mielestä elämässä pitää uskaltaa tehdä valintoja, jotka tuntuvat oikeilta. Toiminnanjohtajan tehtävästä pois jättäytyminen oli Jääskeläiselle vuosia hautunut päätös. Koripallovalmentajanakin olen huomannut, että silloin on mietittävä uusia tehtäviä kun huomaa, ettei ole enempää annettavaa joukkueelle. Koin päätehtäväni olleen yhdistyksen henkilöstöhallinnon parantamisen ja sen, että nopea työntekijöiden vaihtuvuus saadaan loppumaan. Tämä tavoite on nyt saavutettu, Minna sanoo. Minnan mukaan työelämä nähdään Suomessa usein ahtaasti nousujohteisena yksisuuntaisena uraputkena. Liian harvoin työuralla uskalletaan siirtyä alaspäin, vaikka oman elämän kannalta mielekkäämpiä työtehtäviä olisikin tarjolla. Tällaiset rajoitteet eivät ole kenellekään hyväksi. Työelämä pitäisi muutenkin nähdä joustavammin ja selkeämmin osana elämän kokonaisuutta. Minna pitää Helmin työyhteisöä avoimena ja rohkaisevana. Kaikissa työpaikoissa ei ole mahdollisuuksia tehdä tällaisia ratkaisuita. HEL- MI on tässä suhteessa edelläkävijä. Toiminnanjohtajana Minna on ollut rakentamassa vakautta ja pysyvyyttä yhdistykseen. Näistä vuosista on jäänyt paljon hyviä muistoja ja onnistumisen iloa. On ollut hienoa, että toimistotöiden lisäksi on voinut olla tiiviisti mukana jäsenten arjessa. Minnan mukaan toiminnanjohtajavaihdoksen myötä saadaan oikeanlaista osaamista oikeisiin työtehtäviin. On koko järjestön etu, että saamme vaikuttamistoiminnan osaamista toiminnanjohtajan tehtävään. Artolla on kokemusta siitä miten Suomessa yhteiskunnalliset päätökset syntyvät ja miten asioihin voidaan vaikuttaa. Minun osaamiseni saadaan parhaiten hyötykäyttöön yhdistyksen konkreettisen ja vireän toiminnan kehittämisessä yhdistyksen puitteissa. Artolla monipuolista osaamista Helmin jäsenille uusi toiminnanjohtaja Arto Mansikkavuori on vuosien varrella tullut tutuksi lähinnä Helmi-lehden ja työpajatoiminnan kautta. Arton työhistoriaan liittyy järjestötyötä ja kausi suomalaisen politiikan keskipisteessä. Olen ollut töissä poliittisissa tehtävissä useita vuosia. Nuorena olin mm. järjestöhommissa Vasemmistoliiton nuorisojärjestössä. Viimeisin tehtävä niissä kuvioissa oli ministeri Suvi-Anne Siimeksen erityisavustajan virka ympäristöministeriössä. Töiden päätyttyä keväällä 2003 tein täydellisen irtioton puoluepolitiikkaan ja keskityin opintoihin sekä myöhemmin perhe-elämään. Arto oli opiskelujen ohessa tehnyt yksityisyrittäjänä graafisen alan töitä. Viestinnän ja toimittajan työn teoreettista osaamista oli kertynyt lisäksi tiedotusopin opinnoista yliopistosta. Näistä aineksista syntyi idea etsiä tiedottajan töitä järjestökentältä. Helmin työpaikkailmoitus löytyi sattuman kautta. Neljä vuotta sitten päätin etsiä töitä ja huomasin HELMI ry:n hakevan tiedotussihteeriä vastaamaan yhdistyksen jäsenlehdestä. En ollut kuullut sellaisesta yhdistyksestä koskaan aikaisemmin, eikä mielenterveyssektori ollut minulle ollenkaan tuttu. Päätin kuitenkin olla ennakkoluuloton ja lähettää hakemuksen. Saapuessani haastatteluun Pasilan puutalon muhkuraiset portaat ja lämmin henki tekivät minuun heti vaikutuksen. Politiikan kulisseissa raadettujen kovien vuosien jälkeen HELMI tuntui mielettömän kodikkaalta ja aidolta. Ehkä oma innostukseni ilmeni haastattelussa ja sain paikan. Olin valinnasta todella onnellinen ja vuodet Helmin leivissä ovat olleet ehdottomasti työurani parasta aikaa. Yhteisöllisyyttä ja juhlailoa Yhteisöllisyys on Arton mielestä Helmin suurin voimavara. Yhdistysten ja yhteiskunnallisten liikkeidenkin voima perustuu yhteishenkeen ja uskoon oman yhteisön toiminnan päämäärästä. Arton mukaan Helmin vahva ydin on sen perustamiskokouksessakin määritelty toiminnan tavoite. Helmin tarkoituksena on kerätä mielenterveysväki yhteen ja toimia porukalla paremman yhteiskunnan puolesta. Päämääränä on tasavertaisuuden toteutuminen yhteiskunnassa varmistamalla, että edustamamme vähemmistö ei joudu heitteille ja yhteiskunnan marginaaliin. Vaikka HELMI onkin täysverinen edunvalvontajärjestö, on sen toiminnassa pidetty aina tärkeänä hauskapitoa, luovuutta ja huumoria. Liian vakava ei saa olla. Parhaassa tapauksessa kaikki tavoitteet voidaan saavuttaa rennolla ja luovuutta korostavalla asenteella. Arton mukaan yhdistyksen toiminnassa mukana olemisen ja yhdessä työn tekemisen on tarkoitus tuottaa jäsenille ja työntekijöille iloa ja voimaa. Työtä yhdistyksessä ei voi tehdä velvollisuuden tunteesta. Kun yhteisössä toimitaan vapaaehtoisesti hyvän ja hyödyllisen asian eteen, antaa se mukana oleville erityistä hyvän olon tunnetta. Sitä voi kutsua me-hengeksi tai juhlailoksi. Samaa kutkuttavaa tunnetta voi kokea esimerkik- 4 Helmi 3/2010

5 Helmin toimiston kasvot. Järjestösihteeri Minna Jääskeläinen ja toiminnanjohtaja Arto Mansikkavuori. Kuva: Tanja Talaskivi si silloin kun ystäväporukan tai perheen kesken valmistellaan yhteistä juhla-ateriaa. Ruohonjuuritaso valttikorttina Helmin vaikuttamistoiminnan perusta on tiedossa, joka perustuu suuren mielenterveyskuntoutujajoukon arkipäivän kokemuksiin yhteiskunnasta. Tätä erityistä asiantuntemusta pitääkin Arton mukaan hyödyntää jatkossa enemmän. Yhdistyksessä on monipuolista tietoa epäkohdista ja toisaalta hyvin toimivista käytännöistä. Näiden tietojen välittäminen poliittisille päättäjille ja hoitojärjestelmän suuntaan on yhdistyksen tehtävä. Helmin ja muiden vastaavien ruohonjuuritason järjestöjen tuottamaa kokemusasiantuntemusta tarvitaan paljon enemmän. Se toimii vastapainona teoreettiselle kirja-asiantuntijuudelle, psykiatrialle ja lääketeollisuudelle. sairastuttavat rakenteet Kokemusasiantuntijuuden ohella toinen Helmin erikoispiirre Arton mukaan on se, että yhdistys on korostanut voimakkaasti yhteiskunnallisia syitä kansakunnan psyykkisen oireilun aiheuttajana. Kyllä se on usein tämä hullu maailma, joka psyykkisen sairauden tai häiriön saa puhkeamaan. Esimerkiksi työttömyys, työelämän kilpajuoksu, kiire tai jatkuva tehokkuuden maksimointi on ajaa monet umpikujaan. Hoidoksi tarjotaan pillereitä, vaikka syy sairastumiseen johtuu yhteiskunnan sairastuttavista rakenteista. Arton mukaan Helmi voisi toimia tämän yhteiskunnallisen keskustelun käynnistämiseksi. Keskeinen kysymys paremman yhteiskunnan rakentamiseksi liittyy siihen miten parannetaan yleisesti henkistä hyvinvointia. Talon laitto työn vastapainona Arto asuu Karjaalla ja työmatkat sujahtavat kätevästi junalla. Hänen perheeseensä kuuluu 9- ja 12-vuotiaat energiset pojat. Lasten kanssa touhuilun lisäksi hän harrastaa perheen satavuotiaan huvilan entisöintiä ja sisustamista yhdessä puolisonsa kanssa. Vanhoissa taloissa on sellaista viisautta, jota ei nykyajan taloissa näe. Jokainen osa on suunniteltu kestämään pitkään ja kaikki on aina korjattavissa. Vanhan entisöinti on mielettömän antoisaa ja mukavaa työtä. Hyödynnän talosta oppimaani viisautta muillakin elämän alueilla ja vältän kaikkea turhaa ja kertakäyttöistä kulutusta. Talon laiton lisäksi Arton perheen harrastuksiin kuuluu kajakkimelonta. Perhe on muutenkin ahkera liikkumaan luonnossa. toiminta jatkuu normaalisti Arto ja Minna lupaavat, että työtehtävien vaihtuminen ei vaikuta Helmin normaaliin toimintaan. Vaikka uusissa tehtävissä on paljon opettelua, on molemmilla Helmin toimistotöistä pitkä kokemus. Autamme toinen toisiamme tässä muutoksessa. Tulevaisuus näyttää hyvältä ja meillä molemmilla on paljon uusia ideoita ja tarmoa, Arto sanoo Minna korostaa, että tässä muutoksessa kaikki voittivat. Kaikista eniten tämä vaihdos vie yhdistystä eteenpäin. Lisäksi minun ja Arton tehtävät ovat nyt sellaiset, että työssä on entistä parempi olla. Vaikuttaa siltä että olemme molemmat nyt erittäin motivoituneita, Minna sanoo ja Arto myöntää hänen olevan täysin oikeassa. Helmi 3/2010 5

6 Tukipiste Laturin toiminta jatkuu - Helsingin kaupunki perui kehnon säästöpäätöksen Syksyn mittaan mediassa paljon tilaa saanut mielenterveyskuntoutujien tukipalveluja tuottavan tukipiste Laturin lakkautusuhka on peruuntunut. Helsingin sosiaaliviraston johto ja Laturin toimintaa ylläpitävä Alvi ry pääsivät yhteisymmärrykseen toiminnan rahoituksesta. Laturin toiminta jatkuu keskeytyksettä normaalisti myös vuoden vaihteen jälkeen. Rutta: Hyvää hävittämässä Alkusyksystä Helsingin sosiaalivirasto lähetti noin 40 Laturin asiakkaalle kirjeen, jossa ilmoitettiin kylmästi kaupungin lopettavan palvelujen oston Laturilta. Kirjeessä kerrottiin, että ensi vuoden alusta kaikille toiminnan piirissä oleville järjestetään vastaava hoito kaupungin omana toimintana. Ilmoitus oli valtava shokki Laturin asiakkaille, heidän omaisilleen ja mielenterveysjärjestöille. JÄRJESTÖILTÄ VAHVA REAKTIO Alvi, Mielenterveysseura ja HELMI ottivat asiaan pikaisesti kantaa. Alvin tiedotteessa pidettiin mahdottomana, että Helsingin kaupungilla olisi mahdollisuuksia tuottaa korvaavaa tukea yksinasuville ja apua tarvitseville skitsofreniapotilaille. Alvi myös piti lakkautusta kaupungin kannalta taloudellisesti huonona ratkaisuna. Lopuksi tiedotteessa muistutetaan, että kaupungin tavoitteena on vähentää sairaala- ja laitospaikkoja sekä vahvistaa kotona annettavaa tukea. Laturin alasajo on tämän tavoitteen vastainen toimenpide. Suomen mielenterveysseuran kannanotossa todettiin, että kustannussäästöjen saamiseksi joudutaan yleensä karsimaan palvelun laatua ja toteutusta. Heidän mukaansa tietyt palvelut on toteutettu ostopalveluna yleensä siitä syytä, että kunnalla ei ole tarvittavaa asiantuntemusta, hallinnollisia rakenteita tai toimitiloja. Mielenterveysseuran mukaan palvelujen ostaminen järjestöiltä on kustannustehokasta, koska järjestöillä on alan asiantuntemusta eivätkä ne tavoittele voittoa. HELMI ry:n tiedotteessa puheenjohtaja Juhani Ojala piti Laturin konseptia hiottuna timanttina, jonka hukkaaminen on älytöntä. Hänen mukaansa lakkautuspuheiden sijaan vastaavia paikkoja pitäisi avata ympäri Suomea. Helmi puolustaa kolmannen sektorin palvelutuotantoa voimakkaasti. Sen mukaan järjestöjen, kuten Alvin toiminnalla ei tavoitella taloudellista voittoa vaan kuntoutujien hyvinvointia. Järjestöjen palvelutuotannon kautta kaikki kaupungin satsaamat eurot menevät suoraan laatuun, eikä rahavaroja luisu pääomasijoittajien taskuihin. Helmin mielestä Laturin asiakkaat joutuivat raa an kilpailuyhteiskunnan pelinappuloiksi. Jo pelkkä uhka toiminnan lakkauttamisesta saattaa vaikuttaa herkkien asiakkaiden toimintakykyyn. Vastuulliset päättäjät rakentaisivat korvaavat järjestelyt kuntoutujien ehdoilla ennen kuin ryhtyvät puhumaan lakkauttamisesta, sanotaan Helmin hallituksen kannanotossa. Media kiinnostui Lehdissä kaupungin yllättävää alasajopäätöstä kummasteltiin, eikä sille löytynyt ymmärrystä palstamilliäkään. Toimenpidettä kuvailtiin otsikoissa heitteillejätöksi. Tilannetta käsiteltiin paljon myös muussa mediassa, mm. Ylen Uudenmaan tv-uutisissa. Sosiaaliviraston Laturin asiakkaille järjestämässä tiedotustilaisuudessa selvisi, että perustelut toiminnan alasajolle olivat tyhjän päällä. Pääasiallinen motiivi kaupungin ratkaisulle oli taloudellinen. Ajatus oli, että lopettamalla palvelujen osto Alvilta ja järjestämällä ympärivuorokautinen tukipalvelu ja kohtaamispaikka ammattilaisineen kaupungin omana työnä voitaisiin säästää rahaa. Valmista ratkaisua palveluiden järjestämiseen kaupungilla ei edes ollut valmiina. PALJON muutakin PAINOSTUSTA Helsingin Sanomat julkaisi ainakin kaksi mielipidekirjoitusta, joissa kummasteltiin perusteluita, joilla kaupunki aikoi lopettaa toiminnan. Toinen kirjoituksista oli koskettava Laturin asiakkaan hätähuuto. Laturin puolesta perustettiin myös nettiadressi, johon tuli nopeasti 1300 allekirjoitusta. Järjestöissä henki oli korkealla ja kiukkuisia kommentteja kuului usein. Oli selvää, että periksi ei tultaisi helposti antamaan. Mielenosoituksestakin kuultiin jäsenten keskuudessa puhuttavan. Laturiin oli tulossa myös tv-kuvausryhmä tekemään juttua, mutta Helsingin kaupungin positiivinen u-käännös muutti suunnitelmia. AKTIIVISUUS KANNATTAA Tarina osoittaa, että mitä tahansa ei kannata niellä. Järjestötoiminnalla ja erityisesti järjestöjen yhteistoiminnalla on mahdollista saada nopeastikin paljon aikaiseksi. Tässä on yksi yhdistystoiminnan tärkeimmistä näkökulmista. Yhdessä me olemme enemmän. Teksti: Arto Mansikkavuori 6 Helmi 3/2010

7 Kellokosken prinsessan tarinasta tehtiin koskettava elokuva Tarina legendaarisesta Kellokosken sairaalan prinsessasta nousi koko kansan tietoon Arto Halosen ohjaaman kotimaisen elokuvan kautta. Anna Svedholmista (os. Lappalainen) tuli pikkuhiljaa prinsessa Kellokosken sairaalassa. Hänen käyttäytymisensä ja todellisuutensa muuttumisen syitä ei tiedetä, mutta prinsessan roolissa hän ainakin kesti paremmin sairaalaelämää. Annan voimakasta prinsessakokemusta yritettiin saada pois monenlaisilla hoidoilla. Annaa yritettiin nujertaa ja sulloa samaan muottiin kuin muitakin. Annalla ei ollut varsinaista omaa perhettä. Hänen isänsä ja toinen hänen veljistään kuolivat varhain ja äiti joutui jättämään hänet kasvatuskotiin. Avioliitossa Anna oli vain vähän aikaa. Sairaalan henkilökunnasta ja potilastovereista tuli lopulta hänen perheensä, sairaalasta valtakunta ja yhteisön jäsenistä alamaisia. Jos prinsessa piti jostakusta, oli sitten kyseessä potilas tai hoitaja, hän aateloi tämän. Jos Anna ei pitänyt henkilöstä, hän ei noteerannut tätä mitenkään ja jätti näin hovin ulkopuolelle. Prinsessan nimeämiä kuninkaallisia ja korkeassa asemassa olevia oli kymmenittäin, eikä hän koskaan unohtanut näitä nimiä. Anna alkoi myös pukeutua arvonsa mukaisesti. Hänellä oli tiara, paljon koruja ja koristeita. Hän myös käveli ryhdikkäästi ja käyttäytyi ylväästi. Kivelän sairaalassa Annan diagnoosi oli skitsofrenia ja Lapinlahdessa maanisdepresssiivinen psykoosi, mania eli nykyinen kaksisuuntainen mielialahäiriö. Annan mielialat vaihtelivat suuresti vuodenaikojen mukaan. Hän loisti, oli iloinen ja maaninen kesäisin kun taas talvisin hiljaisempi ja ahdistuneempi. Kevään tullen hän alkoi heräillä kukoistuskauteen. Anna oli ammatiltaan hieroja, hän lauloi kauniisti ja osasi ulkoa monia kupletteja ja aarioita. Hän osasi aina valita sopivat säkeet tilanteen mukaan. Hän oli myös erittäin taitava käsitöissä. Yhteisö rakasti prinsessaa Prinsessa (Katja Küttner) tekee elokuvassa matkan Ruotsiin. Kellokosken kyläyhteisökin suvaitsi, hyväksyi ja otti prinsessan aina mielellään vastaan. Anna tunsikin mm. pankinjohtajan, jota hän hieroi ja sai tästä pienen palkkionkin. Pankinjohtaja antoi prinsessalle myös (katteettomia) sekkejä, joita prinsessa sitten avokätisesti lahjoitti alamaisilleen. Anna oli todella positiivinen, optimistinen ja pidetty persoona. Hän auttoi muita ja osasi kääntää ikävistä asioista ne hyvät puolet esiin. Anna Lappalainen kuoli vuonna 1988 Nikkilän sairaalassa 92 vuoden ikäisenä. Häntä hoidettiin Kellokosken sairaalassa 52 vuotta ja hän oli sairaalahoidossa yhteensä 55 vuotta. Elokuva prinsessasta Syksyllä 2010 prinsessan tarinasta valmistui pitkä kotimainen elokuva. Elokuvan ohjasi Arto Halonen ja prinsessan roolissa nähdään Katja Küttner (os. Kukkola). Elokuvassa on lisäksi joukko suomalaisia huippunäyttelijöitä, mm. Krista Kosonen, Samuli Edelmann, Peter Franzen ja Pirkka-Pekka Petelius. Elokuvassa kuvataan vahvasti kriittiseen sävyyn psykiatrisen sairaalahoidon menetelmiä 1930-luvulta aina 80-luvulle asti. Prinsessaankin uusia hoitomuotoja kokeiltiin moneen otteeseen, mutta haluttuja tuloksia lääkärit eivät saaneet aikaan. Elokuvassa prinsessa välttyy täpärästi lobotomialta. Ohjaaja Arto Halosen mukaan Tarina ilmentää yhteisömme toistuvaa pelkoa erilaisuutta kohtaan ja siksi tämä ympäristöään tervehdyttävä yksilö koettiin uhaksi ja hänen valovoimaisuutensa yritettiin nujertaa. Ennakkoluulot hälvenevät Elokuvassa onnistutaan hyvin, ajankuva on tarkkaa ja kuvaus hienoa. Pääosannäyttelijöiden roolit olivat koskettavia ja aitoja. Elokuvan nähneet kertovat yhteen ääneen tarinan vaikuttavuudesta. Moni jututtamistani tuttavista kertoi elokuvan jääneen vaivaamaan mieltä seuraavaan päivään saakka. Elokuvan lämmöstä ja ilosta pidettiin niin, että se tuntui sydämessä asti. Voimakkaat tuskan ja epätoivon kohtaukset olivat jututtamieni ihmisten mukaan koskettaneet sielun syövereitä. Ehkä nyt, nyt vihdoin ja viimein ammattilaistenkin suhtautuminen muuttuu ja kehittyy niin, että he pääsevät lähemmäksi potilaitaan ja ymmärryskin voimistuu, eräs kaverini sanoi elokuvan jälkeen. Ehkä elokuvan myötä ennakkoluulot hälvenevät ja ymmärretään, että skitsofreniaa sairastavakin on ihminen, jolla on myös ihmisarvonsa sekä oikeus olla herkkä ja erilainen. Sairaus ei ole heidän valintansa, vaan kuka tahansa voi sairastua. Vaikkapa juuri nyt. Teksti: Tanja Talaskivi 2009 Art Films Production. Kuvaaja: Terhi Kokkonen Helmi 3/2010 7

8 Ihana prinsessa - Katja Küttner Prinsessa-elokuvan herkkyys perustui suurelta osin loistavaan pääosan roolisuoritukseen. Katja Küttner onnistui muuttumaan elokuvassa prinsessaksi hyvin aidolla tavalla. Hänen roolisuorituksensa kautta tarina Anna Lappalaisesta siirtyy pois sairaudesta ja huomio keskittyy erilaisuuden kauneuteen. Helmi-lehti haastatteli Katjaa elokuvan tiimoilta. Katja Küttner istuu helsinkiläisen kahvilan pöydässä ja lukee aamun lehteä. Muistikuvat Prinsessa-elokuvasta ovat vielä tuoreita ja tuntuu omituiselta kun minua yllättäen tervehtiikin suosittu helsinkiläinen näyttelijätär, eikä siniverinen prinsessa. Kättely tuntuu tilanteessa niin kovin rahvaalta. Laskeudun kuitenkin pikaisesti prinsessa-unelmistani takaisin kahvilan pullantuoksuun ja puheensorinaan. Katja kertoo, että ensivaikutelma Anna Lappalaisen persoonasta oli elämänhaluinen ja voimakastahtoinen. Annan tarinasta näkyi, että hän oli onnellinen vaikeasta sairaudestaan huolimatta. Annan tarinasta opin, että ihminen voi olla tyytyväinen elämäänsä vaikka asiat eivät aivan menisikään niinkuin itse olisi toivonut ja halunnut, Katja sanoo. Katja valmistautui rooliinsa jututtamalla hoitajia ja potilaita Kellokoskella. Hän kuunteli myös paljon äänitteitä, joilla Prinsessa lauloi ja kertoi elämästään. Niitä nauhoja kuuntelemalla pääsi hyvin tunnelmaan. Niissä oli tosi paljon elämänmyönteisyyttä ja iloa, Katja muistelee. Hän oli myös jututtanut prinsessan tunteneita henkilöitä. Yksityiskohdista ja pienistä asioista sai paljon rakennusaineita roolin tekemiseen. Sain esimerkiksi tietää, että prinsessa oli aina ollut huomiota herättävän ryhdikäs. Katja myös harjoitteli yhdessä vastanäyttelijöidensä Samuli Edelmanin ja Krista Kososen kanssa paljon jo ennen kuvauksia, mikä ei ole yleensä tapana elokuvaa tehdessä. Annan todellisuus Ihmismieli muodostaa hyvin monenlaisia rakenteita ja elämäntapahtumat sekä kriisit voivat aiheuttaa arvaamattomia muutoksia. Anna Lappalainen todella koki olevansa prinsessa, mutta elokuva antaa viitteitä siitä, että hän oli sittenkin tietoinen omasta todellisesta taustastaan. Prinsessan hahmo oli Annalle suoja maailman pahuutta vastaan. Se oli hänelle suojaa antava rooli, jonka kautta hän pystyi toteuttamaan itseään ja nauttimaan elämästä. Onhan meillä kaikilla erilaisia rooleja, esimerkiksi töissä ollaan aivan erilaisia kuin kotona, Katja miettii Katjan mielestä Anna ajoittain tiesi ettei ollut oikea prinsessa. Hänen viimeiset sanansa kerrotaan olleen En minä mikään prinsessa ole, minä olen Anna Lappalainen. Jollain tasolla hän hyvinkin on voinut ymmärtää elämänsä todellisen puolen, mutta mielen suojaava rakennelma oli hänellä poikkeuksellisen vahva. Entisajan hoidot Mielen sairauksista ja vanhoista hoitomuodoista, kuten sähköhoidoista Katja sai elokuvan valmisteluvaiheessa tietoa alan ammattilaisilta. Vanhat väkivaltaisiltakin vaikuttaneet hoidot eivät erityisesti Katjaa kauhistuttaneet. Joka aikaan liittyy omia juttuja, joita sitten myöhemmin kauhistellaan. Voi olla, että nykyistäkin hoitoa pidetään tulevaisuudessa epäinhimillisenä tai raakana. Tuskinpa kukaan entisajan lääkäreistä tahallaan halusi potilaita vahingoittaa. Uusilla menetelmillä tahdottiin vain kovasti parantaa, Katja pohtii. Hyväksyntää erilaisuudelle Elokuvan käsikirjoitusta Katja luonnehtii hyväksi ja kiinnostavaksi. Vaikka aihevalinta on vaikea, on tarinassa onnistuttu kaikin puolin hyvin. Esimerkiksi prinsessan ja hänen kamarineitonsa koskettavan ystävyyden kuvauksessa onnistutaan luomaan aito ja herkkä tunnelma. Elokuvan avustajina oli paljon mielenterveyskuntoutujia pääkaupunkiseudun mielenterveysjärjestöistä. Kuvauksissa kuntoutujat pääsivät näkemään aitiopaikalta miten elokuvaa tehdään. Katja oli myös huomannut, että avustajat olivat nauttineet kuvauksissa olemisesta. Meitä oli iso joukko erilaisia ihmisiä siellä kuvauksissa. Kaikki sairaudet ja diagnoosit olivat taka-alalla ja tunnelma oli mukava. Hyvin nopeasti tuli sellainen olo, ettei ihmisiä ole mitään mieltä luokitella. Kaikilla meillä on omat oudot juttumme, Katja sanoo. Katja uskoo, että elokuvalla vaikutetaan osaltaan asenteisiin ja saadaan lisää hyväksyntää erilaisuudelle. Mielen sairauksiin hänen mielestään suhtaudutaan nykyään jo paljon neutraalimmin kuin pari vuosikymmentä sitten. Ei ole enää mikään häpeä, että käy vaikkapa terapiassa. Hoidossa nykyään parantamisen varaa Pienillä paikkakunnilla asenteissa mielen sairauksia kohtaan on Katjan mielestä kuitenkin paljon parantamisen varaa. Katja on kotoisin pikkupaikkakunnalta ja on huomannut, että kaikki perhepiirin ongelmat koitetaan vaikka väkisin pitää oman talon sisällä. Katjan mukaan edes siitä ei ole kovin pitkä aika kun maaseudulla kehitysvammaisiakin vielä piiloteltiin taloissa. Apua ei lähdetä yhtä helposti hakemaan ja syynä on leimautumisen pelko. Kaupungeissa asenteet ovat tässä suhteessa onneksi myönteisempiä. Isoissa kaupungeissa, esimerkiksi Helsingissä ongelmana on taas, että hoitoa ei saa vaikka haluaisi. Tämä on vakava asia. Tiedän tapauksen, jossa nuori nainen ei päässyt sairaalahoitoon, vaikka hän oli vakavasti itsetuhoinen ja pyysi hädissään apua. Tämä kertoo Katjan mukaan paljon nyky-yhteiskunnan tilanteesta. Jossain on vikaa, jos mitään apua ei tarjota ihmiselle, jolla on suuri hätä. Kunnollinen hoito pitää pystyä järjestämään. Järjestöt tärkeitä Suomalaisten mielenterveysjärjestöjen kirjo ja toiminta on yllättänyt Katjan positiivisesti. Toimijoita on hänen mielestään ilahduttavan paljon ja on hyvä, että erilaisia yhteisöjä on mielenterveyskuntoutujille. Helminkin olemassaolo tuli hänelle uutena asiana haastattelun myötä. Katja kertoo olevansa aidon kiinnostunut järjestöjen toiminnasta ja haastattelun päätteeksi hän saakin kutsun tutustumiskäynnille Pasilan Helmi-talolle. Teksti: Tanja Talaskivi ja Arto Mansikkavuori Kuva: Arto Mansikkavuori 8 Helmi 3/2010

9 Helmi 3/2010 9

10 Yksinäisyys etuoikeus vai hyvinvoint Teemavuoden tutkimusta Suomessa ja Ranskassa Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjinnän torjumisen teemavuosi on herättänyt keskustelua ja tutkimusta myös kansalaisten yksinäisyydestä. Alkuvuodesta 2010 Suomessa ilmestyi tutkimus, jossa annetaan kattava kuva yksinäisyydestä Suomessa 1990 luvulta vuoteen Kesällä arvovaltainen ranskalainen, lähinnä yksityistä ja kolmatta sektoria edustava säätiö Fondation de France esitti omat tutkimustuloksensa yksinäisyydestä Ranskassa tässä ja nyt. Lähestymistavoissa ja tuloksissa on eroja. Vuonna 1984 ilmestyneessä monitieteellisessä kirjoituskokoelmassa käsiteltiin yksinäisyyttä ja yksinasumista yleensä epätoivottavana ilmiönä. Kirjoittajista vain sosiologi, elämäntapatutkija Jeja- Pekka Roos, näki yksinäisyydessä valoisan puolen. Hän muistutti, että yksinäisyys on aina ollut länsimaisessa kulttuurissa arvostettu asia, varallisuuden suoma etuoikeus ja yläluokkaisen elämäntavan keskeinen arvo. Vielä ennen toista maailmansotaa suurikin perhe saattoi asua pienessä mökissä tai kaupunkiasunnossa. Sen jälkeen yksinasumisen yleistyminen ei ole tapahtunut vastoin ihmisten omaa tahtoa vaan uudenlainen elämäntapa on suorastaan edellyttänyt sitä. Hyvinvointisosiologian professori Juho Saaren tuore teos Yksinäisten yhteiskunta kattaa ajan 1990 luvulta vuoteen Tänä aikana yksinasuminen on lisääntynyt nopeasti ja nykyään jo 25 % suomalaisista asuu yksin. Osa luonnollisesti seurustelee vakituisesti toisen yksinasujan kanssa. Toisin kuin vuonna 1984 Saaren kirjassa todetaan, että Suomessa yhteiskuntapoliittisesti yksinäisyys on sosiaalinen ongelma, josta kärsii määritelmästä riippuen noin joka viides tai kymmenes suomalainen. Tämä ryhmä on samaa kokoluokkaa kuin vaikkapa taloudellisesti köyhät. Tässä kontekstissa yksinäisyys voidaan nähdä hyvinvointivajeena. Maallikkoa voi ihmetyttää, miksi Saari on jättänyt yksinäisten ja köyhien ryhmän päällekkäisyyden niin vähälle huomiolle. Valtaosa suomalaisista ei kärsi yksinäisyydestä, eikä yksinäisyys ole kasvava yhteiskunnallinen ongelma. On kuitenkin olemassa joitakin keskimääräistä enemmän yksinäisyyttä kokevia ryhmiä. Niihin sijoittuvat yli 65-vuotiaat sekä työttömät ja (erityisesti työkyvyttömyyden perusteella eläkkeellä olevat) eläkeläiset ja yksinhuoltajataloudet. Yksinäisiksi itsensä kokevien suomalaisten nettikirjoittelun perusteella Saari jakaa yksinäisyyden syyt yhdeksään ryhmään ja seuraukset viiteen. Merkittävimmät syyselitykset ovat itseä medikalisoivia ja psykologisoivia. Kirjoittajat valittivat ujouttaan ja epäsosiaalisuuttaan. Koulukiusaaminen mainitaan usein lähtökohtana. Melko harva selittää tilannetta rahanpuutteella. Yksinäistymisen seurauksena koettiin masennusta. Parisuhteen ja seksin puute tulevat esille monissa kirjoituksissa. Emootioista kateuden ja häpeän tunteet nousivat yli muiden. Nettikirjoituksista voidaan erottaa myös tiettyjä ratkaisumalleja, joista lääkkeet ja terapia on yllättävän suosittu vaihtoehto. Pyrkimys yksinäisyyden vähentämiseen ilmenee luonnollisesti myös yrityksinä hakeutua ihmissuhteisiin ja erilaisiin harrastuksiin tai uskonnollisiin yhteisöihin. Osa kirjoittajista on päättänyt sopeutua, passivoitua omasta mielestään pysyvästi tai harkitsee itsemurhaa. Koska yksinäisyys ja masennus näyttävät kulkevan käsi kädessä, Saari ehdottaa yksinäisyyden torjuntaa myös lääkkeillä ja terapialla. varo neljänkympin kriisiä Kesällä 2010 Ranskassa julkaistun tutkimuksen mukaan melkein joka kymmenes ranskalainen on yksinäinen ja neljäsosa ranskalaisista on vaaravyöhykkeessä. Puhelimitse haastatelluilta henkilöiltä kysyttiin heidän sosiaalisista kontakteistaan. Kerrotut kontaktit luokiteltiin viiteen ryhmään sen mukaan, missä sosiaalisessa verkossa tai elämänpiirissä ne tapahtuivat. Ryhmät olivat: perhe, työ, ystävät, naapurit sekä yhdistys- ja harrastustoiminta. Jos Suomessa haluttaisiin tehdä vastaava tutkimus, mukaan olisi varmaan otettava 10 Helmi 3/2010

11 ivaje Merja 53 v. miettii ihmissuhdeverkostonsa osa-alueita Perhe ainakin ravintoloiden muodostama elämänpiiri. Välttääkseen syrjäytymisriskiä, ihmisen kannattaisi tutkijoiden mukaan kuulua ainakin kahteen tai kolmen elämänpiiriin. Ihmiset, joilla on sosiaalisia kontakteja vain yhdessä elämänpiirissä, kuuluvat ihmissuhdeprekariaattiin (précarité relationnelle). Ranskassa tällaisia ihmisiä lasketaan olevan lähes neljäsosa väestöstä (23 %). Vain yhden elämänpiirin varassa elävillä ihmisillä on tutkimuksen mukaan syrjäytymisriski. Yli puolet (56 %) selitti tilanteensa perhesyillä kuten avioerolla tai perheenjäsenen kuolemalla. Seuraavaksi yleinen selitys oli työttömäksi joutuminen (14 %). Ennen tutkimusta oli oletettu, että yksinäisimpiä ihmisiä olisivat vanhukset. Yli 75-vuotiaista kuudesosa kärsikin todetusta yksinäisyydestä. Yllättävää oli se, että ikäluokassa vuotta yksinäisiä oli peräti 9 %. Kaikista neljästä miljoonasta yksinäisestä ranskalaisesta miljoona on alle 50-vuotiaita ja kaksi miljoonaa (51 %) alle 60-vuotiaita. Näyttää siltä, että avioero tai irtisanominen noin neljänkymmenen vuoden iässä altistaisi ihmisen tulevalle syrjäytymiselle. Myös vanhempien kuolema voi olla riski. Toinen väärinkäsitys oli ollut, että maalla ihmiset olisivat sosiaalisempia kuin kaupungissa. Tutkimuksen mukaan asuinpaikka ei kuitenkaan vaikuttanut yksinäistymiseen. Toisin kuin suomalaisen tutkimuksen mukaan rahalla näytti olevan ratkaiseva vaikutus. Noin 14 % ihmisistä, joiden kuukausitulot olivat alle 1000 euroa, oli yksinäisiä. Heillä ei ollut varaa ravintoloihin, elokuviin tai lapsenvahtiin. Yli 2500 euroa kuukaudessa ansaitsevista vain 2 % oli vailla ystäviä. Keskustelupalstojen ja Facebookin kaltaisesta sosiaalisesta mediasta ei Ranskassa näytä olevan apua yksinäisille aivan nuorimpia lukuun ottamatta. Kaksisuuntaista mediaa käyttävät ne, jotka ovat muutenkin aktiivisia vuorovaikutuksessa. Fondation de Francen suosituksissa painotetaan psykososiaalisen tuen antamista ja ihmisten hyödyllisyydentunteen kannustamista. Tuen olisi oltava moniammatillista ja innovatiivista. Teksti: Juhani Weijola Kuva: Mariella Järvisalo Mä olin 39-vuotias, kun tuli ero pitkästä avosuhteesta. Se oli aika jysäys, etenkin sitten kun kuulin, että mies oli löytänyt nopeasti nuoremman. Heillä on nyt kolme lasta. Uutta yhtä hyvää miestä en ole kohdannut. Ostin tutulta käytetyn kannettavan tietokoneen ihan vain hakeakseni netistä seuraa, mutta en löytänyt. Nyt se konekin on ihan tyhjän panttina, siinä on joku vika. Voi kun olisi joku, joka osaisi katsoa sitä. Kun äiti vielä eli, kävin joka kesä ja juhlapyhinä kotiseudulla. Nykyään en enää tapaa siskojakaan, vaikka ne asuvat täällä pääkaupunkiseudulla. Ei ole mitään puhuttavaa. Merkkipäiväkorttien suhteen olen kyllä aika tarkka. Toista ei saa unohtaa. Työ Yli kaksikymmentä vuotta konttorihommia samassa talossa. Eikä kukaan kiitä tai kiinnitä huomiota. Joka päivä mietin lähtemistä tai uuden paikan hakemista. Mutta kun ei ole kuin tämä keskikoulu. Olisi kai sitä lukupäätä ollut, mutta ei rahaa. Ja kaikki hoki, että tärkeintä elämässä on vakituinen työpaikka. No on tämä nyt jo tosi vakituinen. Mutta muutakin pitäisi elämässä olla. Poissaoloja on vuodessa aika paljon, mulla on allergiaa ja astma, ja vilustun usein. Vaikka töissä varmaan epäillään krapulaa, mutta ei se sitä yleensä ole. Työkavereista ei ole paljon seuraa, ne on kaikki perheellisiä ja niillä on omat juttunsa. Ajattelevat kai, että minä olen joku vanhapiika. Ystävät Mä olen sellainen ihminen, että mä tykkään olla yksin. Parasta on kun pääsee työviikon jälkeen yksin saunaan ja ottaa sen päälle jonkun olusen. Sitten voi kyllä käväistä pubissa, että näkee ihmisiä. Viikonloppuisin siellä on paljon pariskuntia, ja niiden kanssa jutellessa tuntee itsensä kolmanneksi pyöräksi. On mulla pari kolme samanikäistä ystävätärtä jo vuosien takaa. Jokunen kerta vuodessa nähdään ja täytyy myöntää, että juodaan aika paljon. Humalassa pahat olot voi aiheuttaa melko kamalia riitoja ja välirikkoja. Mutta ne unohdetaan jonkun ajan päästä ja jatketaan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kaikki tutut on muuten työttömiä tai jollain eläkkeellä. Mä yksin olen tällainen väliinputoaja. Yhdistys- ja harrastustoiminta En ole koskaan harrastanut. Nuorempana kyllä kävin joissain ryhmissä, mutta petyin aikaa myöten. Terapiaakin olen yrittänyt, mutta ei ole sujunut. Pelkään, että ne alkaa kysellä juomisesta. Ei kovan työpäivän jälkeen jaksa mitään harrastaa, mieluummin menee bisselle töistä suoraan. Joku puhui mielenterveysyhdistyksestä, mutta ei ne ole mua varten, mä en halua leimautua. Pitäisi olla lääkärintodistus jostain mielitaudista tai silleen. Mä en ole hullu. Siis en ainakaan vielä. En tiedä. Olen kuullut sanottavan, että jokaisella pitäisi olla joku, joka tietää, mitä sille kuuluu. Se olisi kyllä hyvä. Tuntuu siltä, että kaikki itsetuntemuskin katoaa, kun joutuu olemaan niin paljon yksin. (Haastateltavan nimi on muutettu.) Helmi 3/

12 sielun helmiä Avara tarina I Sinä kerroit kuinka avara on maa miten sirpaleista tähtiä rakentaa Sinä uneksit minut uneen ja tuuditit aamuun uuteen haaveksit puusta jonka lehdet ovat rauhan ja rakkauden ehkä putoavat hiljalleen noustakseen jälleen, uudelleen Ehkäpä nyt näen sen puun tiedätkö lehtien tarinan tiedätkö kaiken muun Sinä kerrot tarun sen kauneimman miten sirpaleista tähtiä rakennan Suruvoittoisen syksyn hämyssä metsä, varpujen luopunut humina, toivottomuus, maatuvan lihan raihnaassa askelluksessa avuton haparointi kohti kotia, harvoin kohdalle osunutta onnea, että tapaisin sinut valkeakuulaspuun alla, näkisin hedelmiä reippaasti poimivan ystävän kädessä rispaantuneen pärekorin, työrukkasesi, minä, olen kaipausta täynnä, valmiutta, halua, yksinäinen omena korkealla latvaoksistossa tulla otetuksi, kun pälyilee valpas lintu, ihmettelee elämän suuressa puussa tuulen hupaisat juoksutukset ryhmyisessä rungossa päivä ja yö. Eeva-Maria Riitta-Liisa Avara tarina II Avara on katseesi avara on sydämesi pienten käsiesi lämpö Avaruus jalkojesi alla linnunrataa pitkin aina kun iloitsin aina kun itkin Pyyhitkö nämä kyyneleet Tee aina ja aina kuten teit ja teet Vastaa miltä tuoksuvat hattareet Onko hopeaa vai unta pilvein riekaleet Heijaa minua sylissäs uinahdan hiljaa pyyhin kyynelees Marraskuun matalan raskaan taivaan alla hämärä on, hämmentynyt, ihmisen kivinen mieli, rapautuu, musta on maa, sataa, harmittaa, mitä meninkään kesällä tekemään hankin häpeän, tuhlasin kuukaudet riippukeinuun ja kesäniityn kiitollisiin kukkasiin. Kun tarkemmin tutkin ja tunnen, käännän syvältä korkeuden, minussa multa muokkaantui, hiljaisesti laiskat linnut lehahtivat lentoon ja minussa kivetkin liikkuivat, suuret ja pienet järkäleet, kasvavat saraheinää. Keinuvan kaislikon reunalla rohkeat kalat rumassa pohjamudassa vilahtaa hetkeksi tämä häpeämätön, kuteneen kalan nolostumaton onni. Eeva-Maria Onko nyt myrskysää vaikeneeko ees itkumme yhteinen onko sees Rakas, tee kuten aina ja aina teit ja teet Riitta-Liisa Hyvä lukija! Julkaisemme runoja. Lähetä runosi osoitteella: Helmi-lehti, PL 32, Helsinki. Muista kirjoittaa kirjeeseen myös yhteystietosi, vaikka runot olisikin tarkoitus julkaista nimimerkillä. On synkkä syys, lehtiä siellä ja lehtiä täällä. Ruskan värit loistavat päällä. Raukeus tulee aiemmin. Tulee pisaroita taivaan täydeltä. Mieli lepää kesän muistoissa, sen vihreissä puistoissa. Minä odotan kevättä ja sinua, ennalta nähtyä armastani. Marjo Vain sinun kasvosi, vain sinun kasvosi. Näen kaukana jossain, ikäänkuin peilissä. Voi kun voisin tarttua käteesi, mutta se on liian kaukana. Tai haroa hiuksiasi, mutta en yletä sinne saakka. Tyydyn vain ajattelemaan sinua. Marjo 12 Helmi 3/2010

13 sielun helmiä Syksy Syksy tulee. Onko heitä enää kauaa. Joskus vuosien päästä muistan isääni. Kynttilän laitan ikkunalaudalle ensilumen tullessa. Tiina Talja Meri Meri on välillä tyven, välillä myrskyinen. Se on kuin elämä. Rakastan merta. Illalla palaan nuoruuteeni, kun seilasimme isän kanssa isoissa aalloissa merellä ja vedimme ongenkoukkuun ahvenia. Tiina Talja Onni Onko se loputonta? Aina vaan kauempana. Kun etsii ihminen jotain. Alla tähtitaivaan tuikkivan. Mitä voit koskettaa? Onko se kauniimpaa? Löysinkö sen jo? Olenko vielä yksin, olenko? T.T. Vaikket mulle mitään merkitsekään, sussa riipun. Inhoan, inhoan, kuin vain voin. Voimaa saan sateesta ja auringosta. Sinäkin, yksi Luojan luomista. Satu Ranne Syys saapuu, jos toisi sateen ilman tuulta? Myrskybongarina voisi olla hauskaa. Myrskynsilmässä seistä, ukkosta ja salamaa, kirousta ja puuta, rankaa. Mitä myrskympi, sitä parempi, kunhan karavaanarit ei jää alle. Satu Ranne Ei väliä vaikket ymmärräkään. Siinä on sen salaisuutta. Minä katselen totuutta. Suhteellista on tietenkin sekin, mitä näen ja koen. Salaisuus, ei avaudu kuin sydämellä. Kai sinulla on se, vaikka kova oletkin, puukko ristin päällä. Satu Ranne Helmi 3/

14 Emmaus - yhdistys ja liike Emmaus Helsinki on kehitysyhteistyötä tekevä aatteellinen yhdistys. Kehitysmaassa olevan kumppanin kanssa laaditaan suunnitelma, jossa paikallinen taho vastaa toteutuksesta ja Emmaus osasta rahoitusta. Emmaus Helsinki tukee lähinnä vaateavulla myös mm. kotimaan ja lähialueiden asunnottomia ja muita tarvitsijoita. Emmaus Helsingin kehitysyhteistyökumppaneita on Indonesiassa, Perussa ja Burkina Fasossa. Yhdistys tukee myös Kansainvälisen Emmauksen solidaarisuushankkeita ja erityisesti Nokoué-järven vesiprojektia Beninissä. Toiminta rahoitetaan kahden kirpputorin tuotolla. Vallilassa ja Lauttasaaressa sijaitsevat kirpputorit toimivat pääasiassa vapaaehtoisin voimin. Puheenjohtaja Helka Ahava kertoo, että Emmauksen myymälässä olevat perustarvikkeet kuten arkivaatteet ja taloustarvikkeet ovat hyvin halpoja. Tästä syystä Emmauksen asiakkaina on mm. paljon opiskelijoita ja maahanmuuttajia. Merkkituotteet kuten Arabian astiat ja esimerkiksi arvohuonekalut hinnoitellaan kalliimmiksi, kuitenkin selvästi halvemmaksi kuin esim. Huuto-netissä. Näistä tuotteista saatu myyntitulo muodostaa suuren osan avustuksiin käytetystä rahasta. Emmaus Helsingin kirpputoreja ylläpidetään vapaaehtoisvoimin. Viikoittain kirpputoreilla työskentelee ihmistä pitemmissä tai lyhyemmissä vuoroissa elämäntilanteesta ja voimavaroista riippuen. Nuorimmat työntekijät ovat TET-jaksoa suorittavia peruskoululaisia ja vanhimmat yli 80-vuotiaita eläkeläisiä. Työ on käytännöllistä: lahjoitetun tavaran lajittelua, hinnoittelua ja myyntiä, huonekalujen kantamista, järjestelyä ja siivoamista, avustuslähetysten pakkaamista, ruoanlaittoa ja tapahtumien järjestämistä ym. tilanteen mukaan ja yhteistyössä toisten Toinen Emmauksen kirpputoreista on Vallilassa Mäkelänkadulla. Helka Ahava esittelee myymälää. kanssa. Hyvin monenlaiselle osaamiselle on käyttöä Emmauksessa, ja kaikkiin tehtäviin annetaan opastus. Vapaaehtoiset ovat kuvanneet suhdettaan Emmaukseen mm. seuraavasti: Minulle Emmaus-toiminta on elämäntapa, kanava olla omien mahdollisuuksien mukaan työntekijänä, asiakkaana sekä lahjoittajana. Parasta on vapaa ilmapiiri ja tilaisuus tavata erilaisia ihmisiä. Haluan tehdä mielekästä työtä omaan tahtiin. Vaikka työ on joskus likaista ja pölyistä, hankaluudet voittaa kuitenkin tekemisen ilo. Emmaus Helsinki on aktiivinen jäsen Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepassa ja Kierrätysliikkeessä. Kansainvälinen Emmaus Emmaus-liike yhdistää joukon ryhmiä 36 maassa. Ensimmäisen niistä perusti Ranskassa katolinen pappi Henri Grouès eli abbé Pierre vuonna1949. Emmaus-ryhmien toiminnan tarkoitus on köyhyyden ja syrjäytymisen torjuminen eri tavoin kunkin maan olojen mukaan. Suurin osa ryhmistä harjoittaa taloudellista toimintaa, useimmiten mutta ei yksinomaan vanhojen tavaroiden keräämistä ja kierrätystä. Jotkin Afrikan ja Aasian ryhmät harjoittavat myös maataloutta ja köyhille suunnattua yrityslainaustoimintaa. Maailmalla yleisin ryhmätyyppi on Emmaus-yhteisö, jonka asukkaat keräävät, kunnostavat ja myyvät eteenpäin yhteisölle lahjoitettuja tavaroita. Kansainvälinen Emmaus perustettiin vuonna Siihen kuuluu nykyään yli 300 ryhmää eri puolilla maailmaa. Suomessa Emmaus-ryhmiä on seitsemän. Emmauksen tavoitteet on ilmaistu kansainvälisessä manifestissa, joka tiivistyy ohjeisiin: Auta niitä, jotka ovat kovaonnisempia kuin sinä, ja vasta sitten itseäsi. Auta ensiksi sitä, joka eniten kärsii. Teksti ja kuva: Juhani Weijola

15 elävästä elämästä Pit Stop Varikkokäynti Kellokoskella Vapaaehtoistyö Useat työttömät ja eläkeläiset, myös mielenterveyssyistä eläkkeelle jääneet, tekevät mielellään osa-aikaista työtä, jonka avulla he voivat olla yhteydessä muihin ihmisiin ja tuntea itsensä hyödyllisiksi. Jotkut työssä käyvistäkin viettävät osan lomasta tai vuorotteluvapaasta vapaaehtoistoiminnassa vaikkapa kehitysmaissa. Lienee niin, että kaikilla ihmisillä on tarve tuntea itsensä hyödylliseksi, vaihtaa ajatuksia muiden kanssa ja oppia uutta. Ainakaan Helsingissä ei ole puutetta paikoista, joissa tällainen on mahdollista. On olemassa useita järjestöjä, joissa vapaaehtoiset, palkattomat jäsenet voivat auttaa huonommassa asemassa olevia tekemällä oman kiinnostuksensa ja kuntonsa mukaista työtä joitakin tunteja viikossa. Esimerkiksi Kansainvälinen Emmaus järjestää vapaaehtoisia työleirejä etenkin nuorille eri puolilla Eurooppaa. Niille voivat hakea kaikki 18 vuotta täyttäneet Työ on käytettyjen vaatteiden, tavaroiden ja huonekalujen keräilyä, lajittelua, korjailua, myyntiä jne. Emmaus ei kustanna matkoja, mutta leireillä saa ruoan ja majoituksen. Vuosi 2011 on Euroopan vapaaehtoistyön teemavuosi. Lisätietoa kehitysyhteistyöstä: Lisätietoa kierrätyksestä esimerkiksi: Helsingin Emmauksen Kirpputorit: Mäkelänkatu 54, Vallila Gyldenintie 2, Lauttasaari Aukioloajat ja liikenneyhteydet: Pienet kalat parveilevat padolla ja vesi oikein kuohuu kun kalat syöksähtelevät nappaamaan leipäpaloja, joita niille heittelen. Oikeita pieniä haikaloja, paitsi että lihan sijasta niille maistuu rapea ranskanleipä. Jos itsellä sattuisi tulemaan nälkä, niin ihan vieressä on ravintola Patovahti, josta puheiden mukaan saa kelpo ruokaa. Tosin Kellokoskella ruoka on mielestäni otettu osaksi hoitoa, hyvä ruoka parantaa mielialaa. Kellokosken ympäristö on vehreä ja luonnon kauneus on omiaan kohottamaan mielialaa. Kesäpäivä on lämmin ja on mukava olla taas ulkona pitkästä aikaa. Itsenäinen ulkoilulupa heltisi vasta äskettäin. Tähän on kuljettu pitkä tie, jossa hoitovastuulliset piti saada vakuuttuneiksi siitä, että en enää mm. yritä vahingoittaa itseäni. Tähän asti piti syödä sormin kun kaikki lusikatkin oli poistettu ulottuvilta, kunnes lusikkalupa taas palautettiin. Tilanteeni on siis kohentunut merkittävästi. Olen kuntoutunut mukavasti, olo on parempi ja ansaitsen tämän ulkoiluluvan. On mukava mennä minne itse haluaa sen sijaan, että kulkee ryhmän mukana kuin aasi laput silmillä. Tosin aikarajoja pitää edelleen noudattaa ajoissa takaisin. Voin siis aina valita joko lyhyen tai pitkän koskilenkin. Mahtoikohan Kellokosken Prinsessakin tehdä koskilenkin ulkoillessaan aikanaan? Kellokoskella olevat kuntoutujat, siis ihmiset, ovat kukin täällä omista syistään ja tilanteet vaihtelevat. Kaikkia auttavaa patenttiratkaisua on hankala löytää. Päihteettömyys on ollut oman elämäni kantavia voimia ja uskon, että moni hyötyisi siitä omassa tilanteessaan. Kuten sanottu, päihteettömyys parantaa usein tilannetta, mutta ei sekään ole patenttiratkaisu kaikkeen. Koetan edustaa sukuani kunnialla täällä ollessani. Varhaisen 1900-luvun muovikauden alussa kaksi sukuuni kuuluvaa henkilöä on ollut toisistaan erillään täällä Kellokoskella hoidossa. Kummallakin oli oma taustansa, lähtökohdat ja eri sukuhaara. Liekö tietynlainen herkkyys periytynyt myös minulle? Jospa meillä onkin olemassa oma herkkyyttä aiheuttava Kellokoskigeeni? Tiedän, että tämä on vain väliaikainen ratkaisu, varikkokäynti kuten tavataan sanoa. Varsinainen kuntoutuminen ja oman tasapainon ylläpito jatkuvat sairaalan seinien ulkopuolella. Olen oppinut, että omasta hyvinvoinnistaan pitää ainakin tapauksessani huolehtia erityisellä huolella ja siihen pitää sitoutua. Ihan elämän perusasiat kuten uni, terveellinen ravinto, liikunta, puhtaus, ystävät jne. rakentavat vahvan pohjan elämää varten. Itsestä pitää välittää, olla lempeä ja armollinen - sillä emme ole yhtään hassumpia tyyppejä. Nimimerkki: Meno-Paluu Helmi 3/

16 Pharmageddon Kriittinen katsaus moderniin lääketeollisuuteen ja Itä-Suomen yliopiston terveydenhuollon dosentti Markku Myllykangas ja tutkija Tomi-Pekka Tuomainen julkaisivat äskettäin suurta huomiota saaneen Pharmageddon -nimisen pamfletin, jossa he esittävät terävää kritiikkiä medikalisaatiota eli sairaustehtailua kohtaan. Heidän mukaansa terveyslippua innokkaasti liehuttava moderni lääketeollisuus tekee terveistä sairaita ja normaaleista poikkeavia. Pamf letissa tekijät nostavat arvostelun kohteeksi monia sairausteollisuuden ja lääketehtaiden epäkohtia ja niiden antamia katteettomia lupauksia, ja tapoja joilla nämä rahastavat harhaanjohdettuja kuluttajia. Kirjassa käydään läpi medikalisaatio, lääkemainonta, uskomushoidot, seulonnan lieveilmiöt, sairauksien ennaltaehkäisyn ongelmakohdat sekä kaikkia hämäävät terveysväittämät ja tyhjä tieteellisyys. Kritiikkiä tieteellisellä otteella Kirjoittajat paljastavat epäkohtia ja rahastuksen muotoja, jotka liittyvät terveysmainontaan, puoskarointiin, rahanahneisiin apteekkeihin, tautitietoisuutta nostattaviin yleisöluentoihin, turhiin seulontoihin, koneiden, laitteiden ja turhien lääkkeiden kauppaamiseen sekä seksiä ja kauneutta väitetysti parantaviin aineisiin. Tekijöillä on tiukan tieteellinen ote aiheeseensa: he esittelevät kohta kohdalta mitä Suomen Lääkäriliiton markkinointiohjeita kussakin tapauksessa rikotaan. He analysoivat kohta kohdalta mainosten ja hoitojen tieteellisyyden puutteita ja eettisiä ongelmia. Psyykenlääkkeet tarkastelussa Yhtennä esimerkkinä kirjoittajat ruotivat psyykenlääkkeiden ylimainontaa ja liikakäyttöä, erityisesti masennuslääkkeiden suurkulutusta, joka on pelkästään 2000-luvulla kaksinkertaistunut. Vuonna 2008 masennusta hoiti lääkkein suomalaista. Lisäksi rajaa sairauden ja normaalin mielenterveyden välillä on hilattu koko ajan terveiden suuntaan. Lääkkeillä on alettu peitellä entistä enemmän arjen ongelmia, yleistä elämäntuskaa ja pahaa oloa. Normaaleista mielialan vaihteluista, luonteenpiirteistä ja elämään kuuluvista kriiseistä on tehty sairauksia. Kirjoittajat varoittavat lääketeollisuuden ja lääkkeiden käytön vastuuttomuudesta. Masennusta pidetään niin yleisenä, että jopa lapset ja nuoret voivat saada siihen lääkkeet tapaamatta psykiatrian erikoislääkäreitä, esimerksiksi terveyskeskuslääkäreiltä. Harhaanjohtavaa mainontaa Isossa bisneksessä tulee ylilyöntejä, josta tekijät mainitsevat lääkejätti GlaxoSmithKline:n vaikenemisen siitä, että sen myyntimenestys Paxil (Suomessa Seroxat) oli tehoton ja todennäköisesti haitallinen lapsille ja nuorille. He kertovat, miten GSK joutui maksamaan vuonna ,5 miljoonaa dollaria harhaanjohtavasta mainonnastaan. Tämä oli kuitenkin vain murto-osa tehtaan vuotuisesta liikevaihdosta, joka on 2,7 miljardia dollaria vuosittain. Kirjan mukaan lääkeyhtiö AstraZeneca oli sopinut maksavansa 390 miljoonaa dollaria korvauksia välttääkseen liittovaltion tutkimukset psyykenlääke Seroquelin markkinointitavoista. Yhtiötä syytetään lääkäreiden ja potilaiden harhaanjohtamisesta antamalla vain yhtiölle myötämielisiä tutkimustuloksia, mutta vaikenemalla vaarallisista sivuvaikutuksista. Vuonna 2007 Bristol-Myers-Squibb maksoi 390 miljoonaa euroa antipsykootti Abilifyn laittomasta markkinoinnista. 16 Helmi 3/2010

17 sen sairaustehtailuun Medikalisaatio ja mielenterveys Lääketiede joutui monelta taholta kritiikin kohteeksi 1980-luvulla. Yhtäältä arvosteltiin Neuvostoliitossa ja Itä- Euroopassa harjoitettua tapaa tuomita toisinajattelijat mielisairaaloihin, toisaalta katsottiin, että länsimainen lääketeollisuus riisti kehitysmaita ja tukahdutti näiden oman perinteisen lääkintätaidon. Nämä ilmiöt laskettiin osaksi medikalisaatiota, millä tarkoitetaan melkein minkä tahansa käyttäytymisen tai luonteenpiirteen leimaamista sairaudeksi. Samalla vuosikymmenellä maailman johtava tautiluokitus, yhdysvaltalainen DSM koki muutoksia. Kun ennen oli puhuttu lievistä neurooseista ja vakavista psykoosisairauksista, ero poistettiin laskemalla virallisesti sairauksiksi aiemmin melko harmittomina pidettyjä häiriöitä, ennen kaikkea yksisuuntainen masennus. Joidenkin arvioiden mukaan kyse oli lääketeollisuuden lobbauksesta. Lääkkeillä on alettu peitellä entistä enemmän arjen ongelmia, yleistä elämäntuskaa ja pahaa oloa. Lääkäriliitto väistää kritiikin Yle Puhe-ohjelmassa Suomen Lääkäriliitton varatoiminnanjohtaja Risto Ihalainen käsitteli Pharmageddon-teoksen väitteitä. Hän ei kiistänyt teoksessa esitettyjä väitteitä. Sen sijaan hän suhtautui alentuvasti ja mitätöivästi kirjoittajiin nimittäen heitä pojiksi ja Myllykangasta viralliseksi toisinajattelijaksi. Ihalainen myönsi kuitenkin, että pojat olivat osoittaneet tiedemiehelle kuuluvaa täsmällisyyttä, vaikkakin asioita vain toisella silmällä tarkastellen, avaimenreikätekniikalla. Lääkäriliiton Risto Ihalaisen radiolausunto sai ainakin minun molemmat silmäni aukeamaan. Hän totesi kylmästi, että lääkeyhtiöiden tehtävänä on tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen! Teksti: Olli Stålström Kuva: Riitta Excell Ns. uusmedikalisaation aika sattuu yhteen kylmän sodan loppuvaiheiden kanssa. Vuonna 1990 presidentti George Bush ja Yhdysvaltain kongressi antoivat julistuksen, jonka perusteella 1990-luku nimettiin aivotutkimuksen vuosikymmeneksi. Vuosikymmenellä tehtiinkin edistysaskelia mm. muistisairauksien tutkimuksessa. Saattaa olla myös, että kyseessä oli tutkimusresurssien siirtämistä sotateollisuudesta biopsykiatriaan. Voidaan myös ajatella, että kylmän sodan loppu aiheutti joissakin paikoin ideologisen tyhjiön ja ihmisten auktoriteettiusko suuntautui terveysajatteluun. Englanninkielinen Lituanus-aikakauslehti 43/2003 kertoo Liettuan terveysministeriön tilastojen perusteella, että vuosina maassa diagnosoitiin ennätysmäärä mielenterveyshäiriöitä; käyttäytymishäiriöiden määrä kolminkertaistui ja masennuksen yleisyys nelinkertaistui kahdessa vuodessa. Artikkelissa katsotaan, että itse häiriöt eivät yleistyneet, vaan ilmiön taustalla oli samaan aikaan toteutettu kansainvälisen lääketeollisuuden pr-kampanja. Pian tämän jälkeen Liettua nousi itsemurhatilastoissa Euroopan kärkeen. Suomessa lääkärikunta on käynyt medikalisaatiosta jonkin verran keskustelua 2000-luvulla. Asenteet ovat lukkiutuneet. Medikalisaation kritisoijat katsovat, että heidän ajatuksensa vaietaan kuoliaaksi, vastapuolen mukaan kriitikot taas saavat mediassa liikaa huomiota. Medikalisaatiokeskustelua käydään vilkkaasti kansainvälisessä antipsykiatrisessa liikkeessä ja kriittisessä psykiatriassa. Edellistä edustaa muun muassa Skientologiakirkko. Kriittinen psykiatria on usein esillä Psykiatristen palveluiden entisten ja nykyisten käyttäjien eurooppalaisessa yhteistyöverkostossa (ENUSP), johon Suomessa kuuluvat järjestöjäseninä MTKL ja Helmi ry. Juhani Weijola Helmi 3/

18 Heli opastaa elämänkirjureita Heli Hulmi vieraili Helmin luovan kirjoittamisen ryhmässä Elämäkerralliseen kirjoittamiseen erikoistunut kirjoittajaohjaaja ja kirjailija Heli Hulmi vieraili Helmin kirjoittajaryhmässä Siilitiellä 8. syyskuuta. Mukana lämminhenkisessä tapaamisessa olivat kirjoittajaryhmien jäsenet Olli, Lotta, Heikki, Riitta, Eeva, Anita, Seija ja ohjaaja Heidi. Ajatus Hulmin kutsumisesta ryhmien vieraaksi tuli Riitalta, joka oli lukenut Hulmin tänä vuonna ilmestyneen kirjoitusoppaan Saattaen vaihdettava vapaudu kirjoittamalla. Riittaa luovaan elämäkerralliseen kirjoittamiseen opastavassa teoksessa innosti erityisesti Hulmin oman persoonan esiintuominen, mikä ei ole kovin tavanomaista tämänkaltaisissa kirjoissa. Aivan aluksi Hulmi joutui selittämään ryhmäläisille kirjan nimeä Saattaen vaihdettava. Nimi viittaa yhtäältä aikoinaan VR:n vaunuihin kirjoitettua sanaparia, joka Hulmille tuli tutuksi lapsena sedän työskennellessä rautateillä. Muistot kaipaavat saattajaa. Toisaalta sanaparilla on Hulmille myös abstrakti merkitys. Elämänkriisin tai suuren muutoksen keskellä, jos vaikka on menettänyt läheisen ihmisen, saattamista voi olla se, että hoitaa itsensä irti tapahtuneesta kirjoittamalla. Asian käsittely vie aikaa, mutta kun on luonut asialle oman kaunokirjallisen muodon, voi siirtyä elämässä eteenpäin. Hulmi opettaa esimerkiksi Oriveden opiston kursseilla ja on ohjannut mm. adoptioäitien ja sotaorpojen ryhmiä ja myös Mielenterveyden keskusliiton tilaamilla kursseilla elämäntarinoiden kirjoittamista. Kursseille osallistuneista monet ovat olleet sairauslomalla tai odottaneet sairauseläkkeelle pääsyä. He ovat kokeneet kurssille tullessaan, että ko. tilanne on kestänyt kauan. Hulmi kertoi aina tähdentävänsä heille, että se on vain pätkä elämää, aina on ollut aika ennen sairastumista ja on myös tulevaisuus. Kurssin tarkoituksena on saattaa asioita yhteyksiinsä, luoda niiden läpi punaista lankaa. Se on näiden kurssien pitkäjänteisenä tavoitteena. Hulmi kertoi käyttävänsä kursseillaan taideterapian keinoja, draamamenetelmiä, pieniä kohtauksia tekstien pohjalta sekä rentoutusta. Hän kannustaa oppilaitaan muokkaamaan tekstejään. Kurssiensa pyrkimyksenä Hulmi kertoi yksinkertaisuudessaan olevan sen, että ihmiset voivat paremmin kurssin jälkeen. Eeva kirvoitti keskustelun siitä miten eri tavalla sisarukset muistavat lapsuuden tapahtumia. Onko muisti petollinen? Hulmi totesi, ettei hän käyttäisi sanaa petollinen, vaan hänen mielestään tietyt tilanteet nostavat pintaan tiettyjä asioita. Hän pyrkii kursseillan järjestämään tilanteita, jotka antavat tilaa muistamiselle, esimerkiksi tuoksut, eri materiaalit, vanhat vaatteet ja valokuvat. Sä pystyt muistamaan sen, minkä milloinkin pystyt muistamaan, kaikkea ei pysty koko ajan muistamaan. Hulmi neuvoi kirjoittajia näyttämään teoksensa sisaruksille vasta kun se on valmis ja jos tulee sanomista, vastaväitteitä, kehottamaan asianomaista kirjoittamaan oman tarinansa. Jokaisella on oma näkökulmansa tapahtumiin. 18 Helmi 3/2010

19 Heli Hulmi (oikealla) kertoi vierailullaan mm. uudesta kirjastaan. Hulmi on kirjoittanut lukuisia elämäkertoja, mutta on toistaiseksi luopunut niiden kirjoittamisesta. Hän on kirjoittanut myös mm. Mielenterveyden keskusliiton vertaistukitoiminnan historiikin. Tänä vuonna Hulmilta ilmestyy pienoisromaani. Hulmi heitti ilmaan myös kysymyksen siitä, mikä merkitys luovuudelle on elämän epävarmuuden sietämisellä. Hulmin mielestä se on luovuuden edellytys. Heli Hulmi: Saattaen vaihdettava vapaudu kirjoittamalla Kansanvalistusseura, 2010 Heli Hulmi: Ihminen, vertainen, Mielenterveyden keskusliitto, 2004 Teksti: Seija Paakkunainen Kuvat: Riitta Excell Heli Hulmi Heli Hulmi (s. 1958) on toiminut radiodokumentaristina ja työskennellyt pitkään elämäkertojen kirjoittajana (mm. Seela ja tähti, WSOY 1997). Hän on kirjoittamisen ohjaaja ja toimittaa Kirjallisuusterapia-lehteä. Omaelämäkerrallisen kirjoittamisen ja kirjoittamisen opetuksen kysymyksiä kehittelee hänen esseemäinen keväällä ilmestynyt kirjansa Saattaen vaihdettava vapaudu kirjoittamalla, Kansanvalistusseura Hän on ohjaamisen lisäksi keskittynyt nykyään omaan kirjoittamiseensa, josta esimerkkinä tänä syksynä ilmestynyt kirja Ruusu joka nousee lumesta voittaa kaikki vertaukset, Kirja kerrallaan Helmi 3/

20 kirjat mainossivu