Laki osaamisen kehittämisestä työelämässä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Laki osaamisen kehittämisestä työelämässä"

Transkriptio

1 Laki osaamisen kehittämisestä työelämässä 1. Hankkeen tausta Raamisopimukseen liittyvässä hallituksen kannanotossa todetaan, että toimivien työmarkkinoiden ja henkilöstön osaamisen kehittämiseksi hallitus on valmis käynnistämään valmistelun koulutus- ja hyvinvointivähennyksen käyttöönottamiseksi yritysverotuksessa. Hankkeen tavoitteena on lisätä työnantajien henkilöstön osaamista kehittävää toimintaa. Tavoitteena on, että työntekijä voi työnantajan määräämällä tavalla osallistua vuosittain kolmen päivän ajan osaamista lisäävään koulutukseen. Näitä päiviä voidaan yli 55 -vuotiaiden kohdalla käyttää myös työkyvyn edistämiseen ja työhyvinvoinnin parantamiseen. 2. Hankkeen keskeiset linjaukset Osaamisen kehittämisestä ja työhyvinvointitoiminnan järjestämisestä säädettäisiin oma lakinsa. Laissa säädettäisiin menettelytavoista, joita olisi noudatettava työntekijöiden osaamista kehitettäessä ja työhyvinvointitoimintaa järjestettäessä. Osaamisen kehittämiseen ja hyvinvointitoiminnan järjestämiseen liittyvästä verokannusteesta säädettäisiin elinkeinoverolaissa. Uuden lain tavoitteena olisi edistää osaamisen kehittämistä, muutostilanteisiin varautumista ja työurien pidentymistä. Näiden tavoitteiden saavuttaminen merkitsisi myös työn tuottavuuden ja Suomen kilpailukyvyn parantumista. Osaamisen kehittämisen lähtökohtana olisivat liiketoiminnan ja julkispalvelujen tarpeet sekä työntekijöiden pitkän aikavälin työllistymismahdollisuudet. Osaamisen kehittämistä koskevassa laissa viitattaisiin vaihtoehtoisina menettelyinä yhteistoimintalain sekä työehtosopimuslain mukaisiin menettelyihin. Asian käsitteleminen työehtosopimuksen mukaisessa järjestyksessä edellyttäisi, että liittojen välisessä työehtosopimuksessa on asiaa koskevat määräykset. Kokonaisuudessaan lainsäädäntömuutokset toteutettaisiin siten, että säännöksiä sovellettaisiin myös julkisella sektorilla. Edellä tarkoitettujen viittaussäännösten lisäksi laissa olisi säännökset työnantajan ja henkilöstön välisissä neuvotteluissa sovellettavista menettelytavoista ja neuvottelujen sisällöstä. Uudella lailla tähdätään tavoitteeseen, joka on kirjattu raamisopimukseen liitettyyn hallituksen kannanottoon. Uuden lain perusteluihin otetaan lain tarkoitusta kuvaava teksti, johon kirjataan: Lain tarkoituksena on edistää työpaikoilla tapahtuvaa osaamisen kehittämistä. Tavoitteena on, että työntekijä voi työnantajan määräämällä tavalla osallistua vuosittain kolmen päivän ajan osaamista lisäävään koulutukseen. Näitä päiviä voidaan yli 55 -vuotiaiden kohdalla käyttää myös työkyvyn edistämiseen ja työhyvinvoinnin parantamiseen. Lain tarkoitusta tuetaan verokannusteella, josta säädetään verolainsäädännössä.

2 2 Osaamisen kehittäminen on työnantajien ja työntekijöiden kannalta myönteinen mahdollisuus ja tavoite. Osaamissuunnitelmaan ja sen toteutukseen liittyvä neuvotteluprosessi toteutetaan yhteisymmärryksessä henkilöstön kanssa. Jos neuvotteluja ei käydä lainkaan tai jos osaamissuunnitelman toteuttamisesta syntyy työnantajan ja työntekijän kesken erimielisyyttä, luottamusmiehellä tai työntekijällä on mahdollisuus saattaa asia työsuojeluviranomaisen ratkaistavaksi. Jos työsuojeluviranomainen katsoo, että työnantaja ei täytä osaamissuunnitelman noudattamisen varmistamisesta määriteltyä menettelyä, työnantajalla ei ole oikeutta verovähennykseen. 3. Osaamisen kehittämisen määritelmästä Koska työryhmässä on lähdetty siitä, että osaamisen kehittämisestä työpaikoilla säädetään oma laki, tulee osaamisen kehittäminen määrittää laissa laajasti. Osaamisen kehittämisellä tarkoitetaan erilaisia tapoja kehittää suunnitelmallisesti työntekijöiden osaamista ja ammattitaitoa vastaamaan työn ja työtehtävien vaatimuksia ja muuttuvia osaamistarpeita. Osaamisen kehittäminen voi liittyä myös tuotanto- tai palvelurakenteen muutoksiin tai tuottavuuden parantamiseen. Osaamisen kehittäminen lähtee yrityksen tai organisaation toiminnan lähtökohdista ja tarpeista. Niiden perusteella selvitetään työntekijöiden osaamisen kehittymistarpeet. Laissa säädettävä osaamisen kehittämisen määritelmä olisi laaja ja sisältäisi useita erilaisia tapoja kehittää työntekijöiden osaamista sekä nykyisissä että mahdollisissa uusissa tehtävissä edistäen myös työntekijöiden pitkän aikavälin työllistymismahdollisuuksia. Työpaikalla tapahtuvan osaamisen kehittämisen tulee olla tavoitteellista ja suunnitelmallista. Osaamisen kehittäminen voi tapahtua monin eri tavoin työpaikoilla tai muutoin. Osaamisen kehittäminen ja sen muodot voitaisiin jaotella esimerkiksi seuraavalla tavalla: koulutuksen, ohjaustehtävien ja työtehtävien laajentumisen kautta kehittymiseksi sekä muihin osaamisen kehittymisen tapoihin. Erilaisia tapoja osaamisen kehittämiseen ovat esimerkiksi: 1) lisä- ja täydennyskoulutuksen muotoja ovat muun muassa tutkintoon johtamaton koulutus, tutkintoon johtava koulutus, oppisopimuskoulutus, näyttötutkinnot ja korkeakoulutettujen oppisopimustyyppinen koulutus sekä lisäksi omaehtoinen koulutus siltä osin kuin se tapahtuu työnantajan ajalla, 2) ohjaustehtävän muotoja ovat muun muassa työnopastus, kouluttajana ja perehdyttäjänä toimiminen, opiskelijoiden ohjaaminen, mentorointi; 3) työtehtävien laajentuminen ja muuttuminen ovat muun muassa työn- ja henkilökierto, osallistuminen projekteihin, hankkeisiin ja verkostoihin ja 4) muita tapoja kehittää osaamista ovat muun muassa palauteprosessit, perehdytys, trainee-ohjelmat, coaching ja työnohjaus. 4. Työpaikalla toteutettava neuvotteluprosessi (vuokaavio liitteenä) Ensimmäisessä vaiheessa tehdään osaamistarpeiden selvitys, jos työnantaja tai henkilöstö niin haluaa. Sen voi tehdä työnantaja omalta osaltaan ja sen jälkeen asia tulee käsiteltäväksi henkilöstön kanssa erikseen määritellyn prosessin mukaisesti. Osaamisselvitys voidaan tehdä myös yhdessä henkilöstön edustajien tai henkilöstön kanssa. Vuokaavio kohta 1: Ensisijaisesti osaamistarpeita käsitellään kollektiivitasolla (keltainen linja).

3 3 keskustelussa o selvitetään osaamistarpeet (yritysten tarpeista johtuvat työntekijöiden osaamisen kehittämistarpeet) o arvioidaan tavat täyttää osaamistarpeet o aikataulutetaan osaamisen kehittämishankkeet sekä o kohdistetaan osaamisen kehittämistä koskevat toimenpiteetneuvottelussa todetulla tavalla, yrityksessä valitaan, mitä kollektiivista menettelytapaa käytetään menettelynä voi olla YT- neuvottelu, tes- neuvottelu, menettely voi olla osa suunnitelmallista kehittämishanketta, työnantajan ja henkilöstön välillä tapahtuvaa muuta käsittelyä kollektiivitason suunnitelma kattaa kaikki työntekijät, voidaan käydä myös osasto- tai henkilöstöryhmäkohtaisesti henkilöstöä edustavat luottamusmiehet, henkilöstön yt- edustajat, muut henkilöstön edustajat tai osapuolina on henkilöstö yhdessä. keskustelua ei välttämättä tarvitse käydä vuosittain, vaan voidaan kerralla tehdä pidemmän aikavälin suunnitelma jos käsittely tapahtuu yt-menettelyssä, noudatetaan yhteistoimintalain säännöksiä jos käsittely tapahtuu työehtosopimusneuvotteluna, sovelletaan työehtosopimustoimintaa koskevia säännöksiä, viime kädessä asia voi tulla arvioitavaksi työtuomioistuimessa ja työehtosopimuksen vastaisen toiminnan tehosteena on hyvityssakko jos neuvottelu perustuu työnantajan ja henkilöstön väliseen muuhun neuvotteluun, näistä menettelyistä ja mahdollisista tehosteista säädetään osaamisen kehittämistä koskevassa laissa Vuokaavio kohta 1 a: Kollektiivimenettelyssä päästään yksimielisyyteen suunnitelman kattavuudesta Osaamisen kehittämistoimet ja niiden toteutukset yhteisen käsityksen mukaisesti (ns. osaamissuunnitelma), kohta 6a. Suunnitelman toteuttaminen oikeuttaisi verokannusteeseen Keskustelun osapuolet ovat yksimielisiä siitä, ettei henkilöstöllä ole sellaisia osaamistarpeita, jotka edellyttäisivät osaamisen kehittämistä koskevia toimenpiteitä. Tällöin ei ole tarvetta toimenpiteiden suunnitteluun tai toteuttamiseen eikä verokannuste siis tule käyttöön. Jos kollektiivitasolla ollaan yksimielisiä siitä, ettei osaamisen kehittämiseen ole tarpeita, yksittäisillä työntekijöillä ei ole enää oikeutta vaatia yksilötason keskusteluja osaamisen kehittämisestä (työntekijöiden edustajan kanta sitoo edustamiaan työntekijöitä). Vuokaavio kohta 1 b. Suunnitelman kattavuudesta ei päästä yksimielisyyteen (kaikilta osin)

4 4 Siltä osin kuin kollektiivitason neuvotteluissa päästään ratkaisuun ja osaamissuunnitelmaan sisältyvät osaamisen kehittämistä koskevat toimenpiteet toteutetaan asianmukaisesti, työnantajalle syntyy oikeus verokannusteeseen. Jos osaamissuunnitelmasta ei ole yksimielisyyttä (kaikilta osin), työnantaja on velvollinen viipymättä selvittämään, miksi henkilöstön osaamisen kehittämistä ei voida toteuttaa. Jos neuvotteluja käynyt työntekijöiden edustaja ei ole tyytyväinen työnantajan selvitykseen ja jos työntekijä haluaa asian yksilötason keskusteluun, siitä tulee ilmoittaa työnantajalle kohtuullisen ajan kuluessa Vuokaavio kohta 2: yksilötason keskustelu (vihreä linja) Työnantaja voi päättää, että keskustelu käydään kaikkien työntekijöiden kanssa erikseen tai joidenkin työntekijöiden kanssa, vaikka käytössä myös kollektiivitason keskustelut. Keskustelut voidaan käydä osana kehityskeskustelua tai muuta työnantajan ja työntekijän välistä keskustelua vuosittain (tai sovittaessa harvemmin ) käytävässä keskustelussa selvitetään kehittämistarpeet ja arvioidaan, millä tavoin osaamisessa olevat puutteet saadaan tarkoituksenmukaisella tavalla korjatuiksi. Keskustelun aikana suunnitellaan / sovitaan toimenpiteet osaamisen kehittämisestä kunkin työntekijä tarpeiden mukaan. Jos työntekijä ei ole samaa mieltä työnantajan kanssa, työntekijän tulee ilmoittaa tästä työnantajalle kohtuullisen / määräajan kuluessa. Tällöin työnantaja on velvollinen perustelemaan näkemyksensä ko. työntekijälle. Tähän menettelyyn ei sisälly erityistä tehostetta. Vuokaavio kohta 2 a: yksilötason keskustelussa ei päästä yksimielisyyteen, jolloin työnantaja on velvollinen perustelemaan näkemyksensä työntekijälle. Tähän velvoitteeseen ei kuitenkaan liittyisi erillistä tehostetta, esim. uhkasakkoa Työntekijälle syntyy eräin edellytyksin oikeus opintovapaan kaltaiseen koulutusvapaaseen (6b) Oikeus syntyisi, jos työntekijä ei ole osallistunut kolmeen vuoteen laissa määriteltyyn osaamisen kehittämiseen Oikeuden sisältöä koskisivat seuraavat periaatteet: - kestoaika olisi kolme päivää vuodessa; vapaata voisi kerryttää enintään kolmena vuotena - koulutuksella tarkoitetaan ammatillista osaamista kehittävää koulutusta suhteessa sen hetkiseen työhön

5 5 Kompensaatiota vapaan ajalta koskevat periaatteet: - kompensaatio tulisi koulutusrahaston kautta - kompensaatio vastaisi suuruudeltaan täyttä palkkaa. Työntekijän palkan suuruus määriteltäisiin työttömyysturvalainsäädännön mukaisesti. - kurssimaksu korvattaisiin tiettyyn enimmäismäärään asti Vuokaavio kohta 2 b: Keskustelussa päädytään yksimielisyyteen suunnitelman mukainen osaamisen kehittäminen toteutetaan (6a) Yksimielisesti todetaan, ettei ole tarvetta osaamisen kehittämiseen eikä siis mihinkään toimenpiteisiin Vuokaavio kohta 3: Keskusteluja ei ole käyty kollektiivitasolla eikä yksilötasolla tai työnantaja ei ole toteuttanut suunnitelmaa asianmukaisesti Henkilöstön edustaja tai yksittäinen työntekijä voi saattaa asian työsuojeluviranomaisen tietoon toimenpiteitä varten. Työsuojelun valvontalaissa säädettäisiin keskustelujen käymisvelvollisuuteen liittyvästä kehotusmenettelystä. Kehotukseen voitaisiin liittää määräaika keskusteluvelvoitteen täyttämiselle. Menettelyä voitaisiin tehostaa uhkasakolla (5). Uhkasakko tuomittaisiin valtiolle. 5. Johtopäätökset ja jatkovalmistelu Työryhmä on hahmotellut osaamisen kehittämistä koskevan erillisen lain linjalliset suuntaviivat lain ja sen perustelujen yksityiskohtaisemmalle valmistelutyölle. Työmarkkinaosapuolet pitävät tässä muistiossa hahmotellun uuden osaamisen kehittämislain toteuttamista tarpeellisena ja merkittävänä uudistuksena. Muistioon kirjattujen uuden lainsäädännön päälinjojen pohjalta voidaan käynnistää tarkempi hallituksen esityksen valmistelu. Jatkovalmistelussa on eräitä ratkaisukokonaisuuden yksityiskohtia vielä avoinna. Lakipykälien ja perustelutekstiesitysten valmistelu käynnistyy välittömästi niin että esitys on kokonaisuudessaan arvioitavissa ennen hallituksen budjettiriihen linjauksia. Lopulliset arviot työn yhteisestä onnistumisesta tehdään ja niihin otetaan lopullisesti kantaa vasta kokonaisesityksen valmistuttua. Niiden työnantajien osalta, jotka eivät ole verovelvollisia, joudutaan miettimään miten verokannustetta vastaava järjestely toteutetaan. Tällaisten työnantajien osalta voitaisiin hyödyntää työttömyysvakuutus -järjestelmää. Tämä vaihtoehto voisi soveltua kaikille ei-verovelvollisille työnantajille, kunnille, kuntayhtymille ja seurakunnille sekä kolmannelle sektorille. Valtiotyönantajan osalta olisi oma järjestelmä.

6 6 Yt-lain ulkopuolella oleville pienille työnantajille luotaisiin kevennetty osaamissuunnitelman tekemistä koskeva malli. Lainsäädännön toimivuutta seurattaisiin kolmikantaisesti kaikilla sektoreilla. Viiden vuoden kuluttua lain voimaantulosta arvioitaisiin, toteutuuko lain tavoite kolmen päivän koulutusoikeudesta työnantajan määräämällä tavalla. Tässä yhteydessä tehtäisiin myös tarvittavat korjaukset säännösten toimivuuden parantamiseksi. Välittömästi käynnistetään maan hallituksen ja järjestöjen (yhteinen) kampanja, jolla pyritään auttamaan työpaikoilla tapahtuvaa osaamisen kehittämissuunnitelmien tekoa.

7 LIITE 1 OSAAMISTARPEIDEN SELVITYS - kollektiivinen - yksilökohtainen 7 Työnantajan valinta 1. Kollektiivinen suunnitelma (erillinen tai osana suunnitelmallista kehittämishanketta, ytl:n mukaista henkilöstösuunnitelmaa tai tessin mukainen) 3. Ei tee mitään tai ei korjaa puutetta 2. Yksilötason suunnitelma (kehityskeskustelu tms.) 1 a. Suunnitelma on kattava tai sen kattavuudesta vallitsee yksimielisyys 1 b. Suunnitelman kattavuudesta ei (kaikilta osin) ole päästy yksimielisyyteen 4. Keskustelu henkilöstön edustajan/edustajien/henkilön itsensä kanssa (comply or explain) 5. Tehoste prosessin toteutumiseksi (uhkasakko) 2 a. Suunnitelmasta ei ole päästy yksimielisyyteen 2 b. Suunnitelma on yksimielinen 6. OSAAMISEN KEHITTÄMINEN 6a. Yhteisymmärrys 6b. Opintovapaan kaltainen koulutusvapaa

TUNNETKO OSAAMISSUUNNITELMAN?

TUNNETKO OSAAMISSUUNNITELMAN? TUNNETKO OSAAMISSUUNNITELMAN? HENRY Foorumi 6.11.2012 StaffEdu Oy Risto Rantala 1 TAUSTAA Raamisopimukseen liittyen ovat työmarkkinaosapuolet käyneet keskustelua ns. 3 päivän lisäkoulutuksen järjestämisestä

Lisätiedot

Laki osaamisen kehittämisestä työelämässä - valmistelutilanne. KT:n työmarkkinaseminaari 12.9.2012 Neuvottelupäällikkö Jorma Palola

Laki osaamisen kehittämisestä työelämässä - valmistelutilanne. KT:n työmarkkinaseminaari 12.9.2012 Neuvottelupäällikkö Jorma Palola Laki osaamisen kehittämisestä työelämässä - valmistelutilanne KT:n työmarkkinaseminaari 12.9.2012 Neuvottelupäällikkö Jorma Palola Tausta: hallituksen kannanotto Toimivien työmarkkinoiden ja henkilöstön

Lisätiedot

Työehtosopimus PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYS RY TERVEYS- JA SOSIAALIALAN NEUVOTTELUJÄRJESTÖ TSN RY

Työehtosopimus PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYS RY TERVEYS- JA SOSIAALIALAN NEUVOTTELUJÄRJESTÖ TSN RY Työehtosopimus 2012 2013 PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYS RY TERVEYS- JA SOSIAALIALAN NEUVOTTELUJÄRJESTÖ TSN RY 2 PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYS RY:N JA TERVEYS- JA SOSIAALIALAN NEUVOTTELUJÄRJESTÖ

Lisätiedot

7.3.2013 1 (5) OSAAMISEN KEHITTÄMISEN TOIMINTAMALLI. 1 Suunnitelma koulutuksen kehittämiseksi yrityksissä. 1.1 Yt-lain piiriin kuuluvat yritykset

7.3.2013 1 (5) OSAAMISEN KEHITTÄMISEN TOIMINTAMALLI. 1 Suunnitelma koulutuksen kehittämiseksi yrityksissä. 1.1 Yt-lain piiriin kuuluvat yritykset 7.3.2013 1 (5) OSAAMISEN KEHITTÄMISEN TOIMINTAMALLI 1 Suunnitelma koulutuksen kehittämiseksi yrityksissä 1.1 Yt-lain piiriin kuuluvat yritykset Yt-laissa olevan koulutussuunnitelman perussisältöä selkeytetään.

Lisätiedot

OSAAMINEN TYÖPAIKAN MENESTYSTEKIJÄNÄ SAANA SIEKKINEN 20.1.2015

OSAAMINEN TYÖPAIKAN MENESTYSTEKIJÄNÄ SAANA SIEKKINEN 20.1.2015 OSAAMINEN TYÖPAIKAN MENESTYSTEKIJÄNÄ SAANA SIEKKINEN 20.1.2015 1 Työpaikan laatu on yhteydessä lähes kaikkiin työelämän ilmiöihin ja aina niin, että laadukkailla työpaikoilla asiat ovat muita paremmin.

Lisätiedot

Koulutussuunnitelmalla veroetua yrityksen kehittämistoimintaan. Lainopillinen asiamies Atte Rytkönen 5.5.2014

Koulutussuunnitelmalla veroetua yrityksen kehittämistoimintaan. Lainopillinen asiamies Atte Rytkönen 5.5.2014 Koulutussuunnitelmalla veroetua yrityksen kehittämistoimintaan Lainopillinen asiamies Atte Rytkönen 5.5.2014 Yleistä - Laki osaamisen kehittämisestä Työmarkkinajärjestöt sopivat maaliskuussa 2013 osaamisen

Lisätiedot

Ammatillisen osaamisen kehittäminen

Ammatillisen osaamisen kehittäminen Ammatillisen osaamisen kehittäminen Ammatillisen osaamisen kehittäminen Työmarkkinoilla tarvitaan aikaisempaa monipuolisempaa ja laaja-alaisempaa osaamista. Erityisosaamisen, kielitaidon, yhteistyötaitojen,

Lisätiedot

Osaamisen kehittämisen toimintamalli. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Osaamisen kehittämisen toimintamalli. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Osaamisen kehittämisen toimintamalli Miksi koulutuskysymys on tullut tärkeäksi? Eriarvoisuus koulutusmahdollisuuksissa ja koulutusasioiden jääminen syrjään Koulutus pidentää työuria (Pekka Myrskylä) Perusasteen

Lisätiedot

Työturvallisuus ja työsuojelu. Sari Anetjärvi lakimiesasessori

Työturvallisuus ja työsuojelu. Sari Anetjärvi lakimiesasessori Työturvallisuus ja työsuojelu Sari Anetjärvi lakimiesasessori Työturvallisuuslaki Työturvallisuuslaki (738/2002) koskee kirkkoa ja seurakuntia. Lain tarkoituksena on parantaa työympäristöä ja työolosuhteita

Lisätiedot

Osaamisen kehittäminen edistää työssä jatkamista. Tietoisku 10.1.2014

Osaamisen kehittäminen edistää työssä jatkamista. Tietoisku 10.1.2014 Osaamisen kehittäminen edistää työssä jatkamista Tietoisku 10.1.2014 Osaamisen uudistaminen ja työn vaatimukset Koulutuksella ja osaamisella on työkykyä ylläpitävä ja rakentava vaikutus, joka osaltaan

Lisätiedot

Liittojen yhteinen ohjeistus osaamisen kehittämistä koskevien määräysten soveltamiseksi

Liittojen yhteinen ohjeistus osaamisen kehittämistä koskevien määräysten soveltamiseksi Liittojen yhteinen ohjeistus osaamisen kehittämistä koskevien määräysten soveltamiseksi 1 Taloudellisesti tuettu osaamisen kehittäminen Tarkoituksena on edistää suunnitelmallista työntekijöiden ammatillisen

Lisätiedot

PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYKSEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN (PTYTES) 2012 2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYKSEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN (PTYTES) 2012 2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Jäsenkirje 11/2011 Liite 1 PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYKSEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN (PTYTES) 2012 2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Raamisopimuksen toteuttaminen Tällä työehtosopimuksella toteutetaan 13.10.2011

Lisätiedot

Yhdenvertaisuussuunnittelu. Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö

Yhdenvertaisuussuunnittelu. Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö Yhdenvertaisuussuunnittelu Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö YES 7 -koulutus 9.2.2015 Panu Artemjeff 1 Uusi yhdenvertaisuuslaki Kaksi kärkeä: syrjinnän suoja ja yhdenvertaisuuden edistäminen

Lisätiedot

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Kankaanpää

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Kankaanpää Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? 22.1.2015 Kankaanpää Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Esko Lukkarinen, Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 26.1.2015 1 Oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön

Lisätiedot

Yhteistoimintalainsäädännön uudistaminen

Yhteistoimintalainsäädännön uudistaminen Yhteistoimintalainsäädännön uudistaminen 14.2.2017 Taustaa Nykyisen YT-lain tavoitteet: 1. Edistää työnantajan ja työntekijän välistä sekä henkilöstöryhmien keskinäistä vuorovaikutusta perustuen oikea-aikaisesti

Lisätiedot

KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008

KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008 KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008 OHJE KYSELYN TÄYTTÄMISEEN: Käykää ensin läpi koko kysely. Vastatkaa sen jälkeen omaa yhteisöänne koskeviin kysymyksiin. Kyselyssä on yleinen osa, johon pyydetään vastaus

Lisätiedot

Askolan kunnan henkilöstö-ja koulutussuunnitelma 2017

Askolan kunnan henkilöstö-ja koulutussuunnitelma 2017 Askolan kunnan henkilöstö-ja koulutussuunnitelma 2017 Yhteistyötoimikunta 30.1.2017 Kunnanhallitus1.2.2017 Sisällysluettelo 1 Yleistä 2 Perusteet henkilöstö- ja koulutussuunnitelman laatimiseen 3 Koulutuskorvauksen

Lisätiedot

Tuloksellisuuserä 1.9.2010. Akavan Erityisalojen linjauksia

Tuloksellisuuserä 1.9.2010. Akavan Erityisalojen linjauksia Tuloksellisuuserä 1.9.2010 Akavan Erityisalojen linjauksia Linjauksia Järjestelyerän käytöstä sovitaan paikallisesti järjestöjen edustajien ja työnantajan kesken Työnantajan tarjottava tuloksellisuushankkeita

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettely

Yhteistoimintamenettely Yhteistoimintamenettely Yrityksen suunnitelmat, periaatteet ja tavoitteet Hotelli Cumulus Mikkeli 12.-13.2.2011 Tuula Sillanpää TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto Henkilöstösuunnitelma ja koulutustavoitteet

Lisätiedot

2.3.1 Ammattitutkintoraha, 15a, 104 euroa tutkinnolta

2.3.1 Ammattitutkintoraha, 15a, 104 euroa tutkinnolta MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO PUU- JA ERITYISALOJEN LIITTO ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA PUUTARHA-ALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMISTA KOSKEVA PÖYTÄKIRJA Aika: 23.1.2012 Paikka: Puu- ja erityisalojen liiton toimisto,

Lisätiedot

evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta

evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta EDUSKUNNAN VASTAUS 108/2005 vp Hallituksen esitys laiksi evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi

Lisätiedot

Yhteistyöllä vahva liitto

Yhteistyöllä vahva liitto Yhteistyöllä vahva liitto Vaaliohjelma 2012 Yhteistyöllä vahva liitto Metallin yhteistyön vaaliliiton toiminnan perustana ovat työväenliikkeen keskeiset arvot: vapaus, tasa-arvo, solidaarisuus ja suvaitsevaisuus.

Lisätiedot

1 PELTI- JA TEOLLISUUSERISTYSALAN TYÖNTEKIJÖIDEN PALKANKOROTUKSET

1 PELTI- JA TEOLLISUUSERISTYSALAN TYÖNTEKIJÖIDEN PALKANKOROTUKSET METALLITEOLLISUUDENHARJOITTAJAIN LIITTO MTHL:N TYÖNANTAJAT Jukka Huhtala/EL JÄSENTIEDOTE 3/2008 1 (5) 27.8.2008 Jakelu Rakennuspelti- ja teollisuuseristysalan jäsenliikkeet 1 PELTI- JA TEOLLISUUSERISTYSALAN

Lisätiedot

Laki yksityisyyden suojasta työelämässä

Laki yksityisyyden suojasta työelämässä Laki yksityisyyden suojasta työelämässä Perustuslain 10 Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla. Luottamusmieskurssi A evankelis- luterilaisen

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNKI 1/5. Kajaanin kaupunki ja kaupungin työntekijöitä ja viranhaltijoita edustavat henkilöstöjärjestöt.

KAJAANIN KAUPUNKI 1/5. Kajaanin kaupunki ja kaupungin työntekijöitä ja viranhaltijoita edustavat henkilöstöjärjestöt. KAJAANIN KAUPUNKI 1/5 SOPIMUS YHTEISTOIMINTAORGANISAATIOSTA Sopijaosapuolet: Kajaanin kaupunki ja kaupungin työntekijöitä ja viranhaltijoita edustavat henkilöstöjärjestöt. Tällä sopimuksella sovitaan työnantajan

Lisätiedot

Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla?

Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla? Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla? Mistä työhyvinvointi koostuu? Työhyvinvointiryhmä tämä ryhmä perustettiin 2009 ryhmään kuuluu 13 kaupungin työntekijää - edustus kaikilta toimialoilta, työterveyshuollosta,

Lisätiedot

ERIMIELISYYSMENETTELYT

ERIMIELISYYSMENETTELYT ERIMIELISYYSMENETTELYT Virka- ja työehtosopimuksia koskeva erimielisyyksien ratkaisumenettely Erimielisyyksien ratkaisumenettely, kun kohteena virka- tai työehtosopimuksen pätevyys, voimassaolo, sisällys,

Lisätiedot

Kokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla

Kokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla Kokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla 15.11.2016 1 Työsuojelu strategia 2020 (STM) Kolmikannassa laaditut työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset Tavoitetila - Ammattitautien määrä

Lisätiedot

Osaamisen kehittämisen toimintamalli

Osaamisen kehittämisen toimintamalli 1(9) Osaamisen kehittämisen toimintamalli Tiivistelmä Uusi, osaamisen kehittämisen liittyvä taloudellinen kannuste on käytössä vuoden 2014 alusta alkaen. Koulutukseen liittyvän tuen saaminen edellyttää

Lisätiedot

Sovittiin muutettavaksi yhteistoimintamenettelyä koskevaa yleissopimusta erillisen liitteen mukaisesti (liite 1).

Sovittiin muutettavaksi yhteistoimintamenettelyä koskevaa yleissopimusta erillisen liitteen mukaisesti (liite 1). 1 (3) ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA KUNNALLISEN ALAN TYÖELÄMÄN KEHITTÄMISASIOITA KOSKEVISTA NEUVOTTELUISTA 2000 Aika 13.12.2000 Paikka Kunnallinen työmarkkinalaitos, Toinen linja 14, Helsinki 1 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Luottamusmiehen asema ja tehtävät

Luottamusmiehen asema ja tehtävät Luottamusmiehen asema ja tehtävät Kirkon alojen koulutus uusille luottamusmiehille 7.- Hotelli Avassa Helsingin Vallilassa Kirkon luottamusmiessopimus Kirkon virka- ja työehtosopimuksen (KirVESTES) liite

Lisätiedot

Aika: Asia: Sopimus Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluohjelma koululaisille vuonna 2017

Aika: Asia: Sopimus Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluohjelma koululaisille vuonna 2017 1 PÖYTÄKIRJA Aika: 10.2.2017 Asia: Sopimus Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluohjelma koululaisille vuonna 2017 Kaupan liitto ja Palvelualojen ammattiliitto PAM ry haluavat omalta osaltaan tukea

Lisätiedot

HENKILÖSTÖ- KOULUTUKSEN ABC

HENKILÖSTÖ- KOULUTUKSEN ABC HENKILÖSTÖ- KOULUTUKSEN ABC OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TÄMINEN HENKILÖSTÖN TYÖHYVINVOINTI ABC Osaamisen kehittämisen muodot Perehdyttäminen Ammatillinen henkilöstökoulutus Työkierto ja työn vaihto Täydennyskoulutus

Lisätiedot

YHTEISTOIMINNAN JA TYÖSUOJELUN JÄRJESTÄMINEN ITÄ-SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄSSÄ 1.1.2014 ALKAEN

YHTEISTOIMINNAN JA TYÖSUOJELUN JÄRJESTÄMINEN ITÄ-SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄSSÄ 1.1.2014 ALKAEN 2 1. YHTEISTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT Yhteistoiminnan taustaa Yhtymähallituksen päätös 21.6.2006/ 82 vanha sopimus irtisanottiin 31.7.2007 tilalle valtakunnallinen yhteistoimintalaki 2007 / 449

Lisätiedot

Työmarkkinoiden pelikenttä

Työmarkkinoiden pelikenttä Työmarkkinoiden pelikenttä Luennon sisältö Työmarkkinajärjestöt Palkansaajien keskusjärjestöt Työnantajien keskusjärjestöt Ammattiliitto Luottamusmiesjärjestelmä Paikallinen toiminta Toimihenkilökeskusjärjestö

Lisätiedot

Esitys ohjeistukseksi edustuksellista yhteistoiminnasta ja työsuojelun yhteistoiminnasta Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksessa

Esitys ohjeistukseksi edustuksellista yhteistoiminnasta ja työsuojelun yhteistoiminnasta Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksessa Esitys ohjeistukseksi edustuksellista yhteistoiminnasta ja työsuojelun yhteistoiminnasta Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksessa 30.3.2017 Muutoksen johtoryhmän 3. kokous Henkilöstöryhmän pj Leena Kaunisto

Lisätiedot

SOTE-ENNAKOINTI projekti

SOTE-ENNAKOINTI projekti ESR-projektien verkottumisseminaari Vantaa 24.-25.9.2008 SOTE-ENNAKOINTI projekti Marja-Liisa Vesterinen Tutkimusjohtaja, FT, KTL Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä SOTE-ENNAKOINTI -projekti Etelä-Karjalan

Lisätiedot

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma Velvoite henkilöstö- ja koulutussuunnitelman Taustalla: laatimiseen valtion virastoissa Ammatillisen osaamisen kehittämisen lakipaketti (HE 99/2013) Laki taloudellisesti

Lisätiedot

HE 6/2008 vp. sakon täytäntöönpanosta annettua lakia

HE 6/2008 vp. sakon täytäntöönpanosta annettua lakia HE 6/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sakon täytäntöönpanosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ja siihen liittyväksi laiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Sakon täytäntöönpanosta annettua

Lisätiedot

VENEENRAKENNUSTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMISTA KOSKEVA ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

VENEENRAKENNUSTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMISTA KOSKEVA ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA VENEENRAKENNUSTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMISTA KOSKEVA ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Aika 13.1.2011 Paikka Läsnä Eteläranta 10, Helsinki Veneteollisuuden Työnantajat ry Timo Sarparanta Puu- ja erityisalojen

Lisätiedot

UUSI MAA JA VESIRAKENNUSALAN TYÖEHTOSOPIMUS JA OMAILMOITUSMENETTELYN KÄYTTÖÖNOTTO

UUSI MAA JA VESIRAKENNUSALAN TYÖEHTOSOPIMUS JA OMAILMOITUSMENETTELYN KÄYTTÖÖNOTTO Elinkeino ja työmarkkinatiedote 21/2018 25.5.2018 1 MK/TO UUSI MAA JA VESIRAKENNUSALAN TYÖEHTOSOPIMUS JA OMAILMOITUSMENETTELYN KÄYTTÖÖNOTTO Työehtosopimusmuutokset Elinkeino ja työmarkkinatiedotteessa

Lisätiedot

Sopimus Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluohjelmasta vuosille 2018 ja 2019

Sopimus Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluohjelmasta vuosille 2018 ja 2019 1 Pöytäkirja Asia Sopimus Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluohjelmasta vuosille 2018 ja 2019 Kaupan liitto ja Palvelualojen ammattiliitto PAM haluavat omalta osaltaan tukea peruskoululaisten

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Työhyvinvoinnin tilannekuva - Työnantajan nykyiset tiedot ja taidot toimintaan Rauno Pääkkönen Elina Ravantti Selvityksen tarkoitus ja toteutus Muodostaa käsitys mitä työhyvinvoinnilla

Lisätiedot

HE 126/2012 vp. ja on tarkoitettu käsiteltäväksi. muutettavaksi siten, että lakiin lisättäisiin säännös, jonka perusteella Valtiokonttori perisi

HE 126/2012 vp. ja on tarkoitettu käsiteltäväksi. muutettavaksi siten, että lakiin lisättäisiin säännös, jonka perusteella Valtiokonttori perisi HE 126/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtiokonttorista annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtiokonttorista annettua lakia ehdotetaan Esitys liittyy valtion

Lisätiedot

Paikallinen sopiminen

Paikallinen sopiminen Paikallinen sopiminen Paikallisella sopimisella tarkoitetaan sitä, että työpaikalla sovitaan toisin työehtosopimuksen määräyksistä. Se on keino lisätä työehtosopimuksen liikkumavaraa. Työehtosopimus määrittelee

Lisätiedot

Työterveyshuolto kehittää työuria. KT Kuntatyönantajat 3.5.2013

Työterveyshuolto kehittää työuria. KT Kuntatyönantajat 3.5.2013 Työterveyshuolto kehittää työuria KT Kuntatyönantajat 3.5.2013 Diapaketin tarkoitus ja käyttö Diapaketti toimii tukimateriaalina, kun kunnat ja kuntayhtymät miettivät, miten voivat tukea henkilöstön työurien

Lisätiedot

POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA

POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOSTEKIJÄT Keskeisiä muutostekijöitä poliisin toimintaympäristössä ja niiden vaikutuksia osaamistarpeisiin ovat: niukkenevat toiminnalliset

Lisätiedot

Määräaikaiset työsuhteet. - hyviä käytäntöjä esimiehille ja luottamusmiehille

Määräaikaiset työsuhteet. - hyviä käytäntöjä esimiehille ja luottamusmiehille Määräaikaiset työsuhteet - hyviä käytäntöjä esimiehille ja luottamusmiehille 1 2 Määräaikaiset työsuhteet - hyviä käytäntöjä esimiehille ja luottamusmiehille Uuden yliopistolain (558/2009) voimaantulon

Lisätiedot

Teknologiatellisuuden työkaarimalli

Teknologiatellisuuden työkaarimalli Toimenpiteillä kohti pidempiä työuria Teknologiatellisuuden työkaarimalli Parempi työ seminaari 7.4.2014 Metallityöväen Liitto 1 Teknologiateollisuuden työehtosopimus 2011-2013 Ikääntyneet työntekijät

Lisätiedot

Laatu ratkaisee Tukimateriaalia. Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017

Laatu ratkaisee Tukimateriaalia. Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017 Laatu ratkaisee Tukimateriaalia Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017 Työpajan Laatu ratkaisee tukimateriaalia Osaamisperusteiset tutkinnon perusteet ja koulutukset

Lisätiedot

Laki. Lain tarkoitus ja soveltamisala. Rahoituksen periaatteet. Määritelmä. HE 186/1996 vp. EV 207/1996 vp -

Laki. Lain tarkoitus ja soveltamisala. Rahoituksen periaatteet. Määritelmä. HE 186/1996 vp. EV 207/1996 vp - EV 207/1996 vp - HE 186/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitusta koskevaksi lainsäädännöksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 186/1996 vp ammatillisen

Lisätiedot

Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia

Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia Tutkija Jouni Puumalainen 20.01.2015 27.1.2015 1 Selvityksen toteuttaminen - Sähköinen kysely - Neljässä maassa: Suomi, Norja, Ruotsi, Islanti

Lisätiedot

Sähköinen kulunvalvonta toimenpiteet yrityksissä. Paavo Mattila Talonrakennusteollisuus ry

Sähköinen kulunvalvonta toimenpiteet yrityksissä. Paavo Mattila Talonrakennusteollisuus ry Sähköinen kulunvalvonta toimenpiteet yrityksissä Paavo Mattila Talonrakennusteollisuus ry Sähköinen kulunvalvonta ja YT-laki YT-laki edellyttää sähköisen kulunvalvonnan käsittelemistä YTneuvotteluissa

Lisätiedot

Työturvallisuus ja riskien arviointi työssäoppimisessa ja ammattiosaamisen näytöissä

Työturvallisuus ja riskien arviointi työssäoppimisessa ja ammattiosaamisen näytöissä Työturvallisuus ja riskien arviointi työssäoppimisessa ja ammattiosaamisen näytöissä 28.09.2010 Työssäoppimisen loppuseminaari DI, tutkija Sari Tappura Turvallisuuden johtaminen ja suunnittelu Teollisuustalous

Lisätiedot

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Ylilääkärii Työterveyshuolto tekee työtä työsuhteessa olevien terveyden edistämiseksi, työtapaturmien

Lisätiedot

OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA

OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA POLIISIN POLIISIN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA 2017 2019 POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA Toimintaympäristön muutostekijät Keskeisiä muutostekijöitä

Lisätiedot

Osaamisen kehittäminen EK:n jäsenyrityksissä syksyllä 2012, % yrityksistä

Osaamisen kehittäminen EK:n jäsenyrityksissä syksyllä 2012, % yrityksistä Osaamisen kehittäminen EK:n jäsenyrityksissä syksyllä 2012, % yrityksistä Tutkintoon johtamaton koulutus 84% Perehdytys/työnopastus 75% Tapahtumat 58% Omaehtoinen koulutus Tehtävä /työkierto Palauteprosessit

Lisätiedot

AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET

AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET Ammatillisen tutkinnon suorittamista ja ammatillista koulutusta koskevat yleiset siirtymäsäännökset Vuoden 2018 alusta

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ LVI-koulutus 2018 -seminaari MS Viking Mariella to 28.9.2017 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Työelämäyhteistyön monet muodot Ammatillisten

Lisätiedot

Yhteistoiminta Helsingin yliopistossa

Yhteistoiminta Helsingin yliopistossa Yhteistoiminta Helsingin yliopistossa 13.2.2012 Henkilöstö- ja lakiasiat Jaana Sirkiä 13.2.2012 1 Helsingin yliopiston yhteistoimintasopimus Yhteistoiminnan tavoitteena on edistää ja tiivistää työnantajan

Lisätiedot

MONIKANAVAJAKELUA KOSKEVA OLETTAMASÄÄNNÖSEHDOTUS - MONIKANAVAJAKELUA SELVITTÄVÄN TYÖRYHMÄN PUHEENJOHTAJAN ESITYS

MONIKANAVAJAKELUA KOSKEVA OLETTAMASÄÄNNÖSEHDOTUS - MONIKANAVAJAKELUA SELVITTÄVÄN TYÖRYHMÄN PUHEENJOHTAJAN ESITYS MONIKANAVAJAKELUA KOSKEVA OLETTAMASÄÄNNÖSEHDOTUS - MONIKANAVAJAKELUA SELVITTÄVÄN TYÖRYHMÄN PUHEENJOHTAJAN ESITYS 25.6.2008 Sakari Aalto 2 MONIKANAVAJAKELUA KOSKEVA OLETTAMASÄÄNNÖSEHDOTUS - MONIKANAVAJAKELUA

Lisätiedot

Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset 18.10.2012 koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi

Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset 18.10.2012 koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset 18.10.2012 koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi Ehdotukset valmisteltu työurasopimuksen pohjalta käynnistetyssä työryhmässä keskusjärjestötasolla. Neuvottelut

Lisätiedot

YSTEAn hed-päivät 21.11.2015

YSTEAn hed-päivät 21.11.2015 TOIMIHENKILÖLIITTO ERTO YSTEAn hed-päivät 21.11.2015 Lakimies Kaisu Ahtola Käsiteltävät aiheet Kolmen päivän koulutusoikeus ja koulutussopimus Ajankohtaista Palkankorotukset sosiaalialan järjestöissä Pakkolait

Lisätiedot

YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY. SUUNNITTELUALAN EDUNVALVONTATAVOITTEET Toukokuu Ylemmät yhdessä enemmän

YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY. SUUNNITTELUALAN EDUNVALVONTATAVOITTEET Toukokuu Ylemmät yhdessä enemmän YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY SUUNNITTELUALAN EDUNVALVONTATAVOITTEET Toukokuu 2010 Ylemmät yhdessä enemmän Sisällysluettelo I Työelämän muutosturvallisuuden ja työssä jaksamisen vahvistaminen... 3 1.1 Koko

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ MÄÄRÄYS Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto OHJE VM/2875/ /2015 Valtion työmarkkinalaitos

VALTIOVARAINMINISTERIÖ MÄÄRÄYS Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto OHJE VM/2875/ /2015 Valtion työmarkkinalaitos VALTIOVARAINMINISTERIÖ MÄÄRÄYS 21.12.2015 Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto OHJE VM/2875/00.00.00/2015 Valtion työmarkkinalaitos Sisältöalue Ammatillinen osaaminen Taloudellinen tuki Koulutuskorvaus

Lisätiedot

Osaaminen valvonnan näkökulmasta

Osaaminen valvonnan näkökulmasta Osaaminen valvonnan näkökulmasta Lastensuojelun maakunnallinen kehittäjäverkosto THL 3.5.2018 Pekka Ojaniemi Ylitarkastaja, Valvira Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen

Lisätiedot

Kehitetään työhyvinvointia yhdessä Työhyvinvointikortti

Kehitetään työhyvinvointia yhdessä Työhyvinvointikortti Kehitetään työhyvinvointia yhdessä Työhyvinvointikortti Pirkko Mäkinen pirkko.makinen@ttk.fi Työturvallisuuskeskus Koulutus- ja kehittämis- ja palveluorganisaatio Työhyvinvoinnin, yhteistoiminnan, tuloksellisuuden

Lisätiedot

Esitys ohjeistukseksi edustuksellista yhteistoiminnasta ja työsuojelun yhteistoiminnasta Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksessa

Esitys ohjeistukseksi edustuksellista yhteistoiminnasta ja työsuojelun yhteistoiminnasta Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksessa Esitys ohjeistukseksi edustuksellista yhteistoiminnasta ja työsuojelun yhteistoiminnasta Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksessa 30.3.2017 Muutoksen johtoryhmän 3. kokous Henkilöstöryhmän pj Leena Kaunisto

Lisätiedot

Yksityisen sosiaalialan palkallisiksi hyväksymät kurssit vuodelle 2015

Yksityisen sosiaalialan palkallisiksi hyväksymät kurssit vuodelle 2015 14.11.2014 Yksityisen sosiaalialan palkallisiksi hyväksymät kurssit vuodelle 2015 Yksityinen sosiaalipalveluala Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna 2015 - JHL YHTEENVETO ESITYKSEEN SISÄLTYVISTÄ

Lisätiedot

Tehtäväkohtaista palkkaa korotetaan 3,4 prosentilla, jos tehtäväkohtainen palkka on vähintään 1 588,24 euroa kuukaudessa

Tehtäväkohtaista palkkaa korotetaan 3,4 prosentilla, jos tehtäväkohtainen palkka on vähintään 1 588,24 euroa kuukaudessa 1 ALLEKIRJOITUS- KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2007 2009 ALLEKIRJOITUS 1 Sopimuksen voimassaoloaika 2 Palkantarkistukset Tämä virka- ja työehtosopimus on voimassa 1.10.2007

Lisätiedot

Hyvä työpaikka. Jari Honkala KM, TM Tutkija 26.1.2013

Hyvä työpaikka. Jari Honkala KM, TM Tutkija 26.1.2013 Hyvä työpaikka Jari Honkala KM, TM Tutkija 26.1.2013 KiVa Koulu -ohjelma Kiusaamisen vastainen toimenpideohjelma Kehitetty Turun yliopiston psykologian oppiaineen ja Oppimiskeskuksen yhteistyönä Käyttäjinä

Lisätiedot

Korvaava työ kemian aloilla

Korvaava työ kemian aloilla Korvaava työ kemian aloilla KEMIANTEOLLISUUS KT RY TEAM TEOLLISUUSALOJEN AMMATTILIITTO RY AMMATTILIITTO PRO RY YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY 1 KORVAAVA TYÖ KEMIAN ALOILLA 2017 Korvaava työ kemian aloilla

Lisätiedot

Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa

Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa 1 SISÄLTÖ Työsopimus... 4 Koeaika... 4 Palkanmaksu ja verotus... 4 Oppisopimustyöntekijän oikeudet ja velvollisuudet... 5 Työnantajan oikeudet ja velvollisuudet...

Lisätiedot

Työsuojeluvaalit 2017

Työsuojeluvaalit 2017 Työsuojeluvaalit 2017 Tee työpaikastasi vielä parempi - lähde ehdolle työsuojeluvaaleissa Työsuojeluvaltuutettu pääsee vaikuttamaan työpaikan työhyvinvointiin ja turvallisuuteen. Hän kehittää työympäristöä

Lisätiedot

Mitä tarkoittaa kilpailukykysopimus?

Mitä tarkoittaa kilpailukykysopimus? Kilpailukykysopimus Mitä tarkoittaa kilpailukykysopimus? Neuvottelujen kaksi keskeisintä asiaa olivat: Vuosittaisen työajan pidentäminen keskimäärin 24 tunnilla ja Työehtosopimusten uudistaminen 12 kuukauden

Lisätiedot

1(5) Muutosturvatyöryhmän väliraportti

1(5) Muutosturvatyöryhmän väliraportti 1(5) Muutosturvatyöryhmän väliraportti 15.6.2015 2(5) Sisällysluettelo JOHDANTO... 3 1. Muutosturvakysely... 3 2. Valtioneuvoston periaatepäätöksen mahdollisia kehittämistarpeita...4 2.1. Periaatepäätöksen

Lisätiedot

TYÖEHTOSOPIMUS INFO. Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä

TYÖEHTOSOPIMUS INFO. Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä TYÖEHTOSOPIMUS INFO Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä SISÄLTÖ: Mikä on työehtosopimus Työehtosopimuksen sitovuus Työehtosopimusneuvottelut

Lisätiedot

SASTAMALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN KOULUTUSSUUNNITELMA 2014

SASTAMALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN KOULUTUSSUUNNITELMA 2014 SASTAMALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN KOULUTUSSUUNNITELMA 2014 Kunnille ja kuntayhtymille on tullut vuoden 2014 alusta alkaen velvoite koulutussuunnitelman laadinnasta. Koulutussuunnitelmaa säätelevien lakien

Lisätiedot

Ajankohtaista työelämän tietosuojasta Johanna Ylitepsa

Ajankohtaista työelämän tietosuojasta Johanna Ylitepsa Ajankohtaista työelämän tietosuojasta 20.5.2019 Johanna Ylitepsa Tietosuoja-asetus 88 artikla Käsittely työsuhteen yhteydessä Jäsenvaltiot voivat antaa lakisääteisesti tai työehtosopimuksilla yksityiskohtaisempia

Lisätiedot

Sote ja maakuntauudistus henkilöstön asema, uudet työnantajakonsernit

Sote ja maakuntauudistus henkilöstön asema, uudet työnantajakonsernit Sote ja maakuntauudistus henkilöstön asema, uudet työnantajakonsernit Kuormitus hallintaan, Kuntatalo 5.6.2017 Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas Maakunnille siirtyvä henkilöstö tehtäväalueittain

Lisätiedot

Työelämän kehittäminen sopimuksissa ja hallitusohjelmassa. Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen HR-verkoston ideatyöpaja 1.

Työelämän kehittäminen sopimuksissa ja hallitusohjelmassa. Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen HR-verkoston ideatyöpaja 1. Työelämän kehittäminen sopimuksissa ja hallitusohjelmassa Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen HR-verkoston ideatyöpaja 1. KT:n HR-verkoston tausta Henkilöstöjohtamisen (HR-verkosto) verkosto työnantajien

Lisätiedot

Muistilista tuotannolliset ja taloudelliset perusteet. 2013 Edunvalvontaosasto

Muistilista tuotannolliset ja taloudelliset perusteet. 2013 Edunvalvontaosasto Muistilista tuotannolliset ja taloudelliset perusteet 2013 Edunvalvontaosasto Taloudellinen ja/tai tuotannollinen irtisanomisperuste Tuotannollinen ja/tai taloudellinen irtisanomisperuste Tuotannollisen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta /2014 Laki. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta /2014 Laki. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta 2014 788/2014 Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 3 päivänä lokakuuta 2014 Eduskunnan

Lisätiedot

YRITYSKOHTAISEN ERÄN JAKAMINEN PAIKALLISESTI SOPIEN TIETOTEKNIIKAN PALVELUALALLA. Infotilaisuudet 2008 Helsinki 4.9., Tampere 5.9., Oulu 8.9.

YRITYSKOHTAISEN ERÄN JAKAMINEN PAIKALLISESTI SOPIEN TIETOTEKNIIKAN PALVELUALALLA. Infotilaisuudet 2008 Helsinki 4.9., Tampere 5.9., Oulu 8.9. YRITYSKOHTAISEN ERÄN JAKAMINEN PAIKALLISESTI SOPIEN TIETOTEKNIIKAN PALVELUALALLA Infotilaisuudet 2008 Helsinki 4.9., Tampere 5.9., Oulu 8.9. Teknologiateollisuus ry Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO

Lisätiedot

Kehitetään työhyvinvointia yhdessä

Kehitetään työhyvinvointia yhdessä Kehitetään työhyvinvointia yhdessä TTK Työhyvinvointipalveluista tukea Työhyvinvointikortti Pirkko Mäkinen pirkko.makinen@ttk.fi Mitä hyötyä? Hyöty on osoitettu tutkimuksin ja kehittämishankkeissa Työhyvinvoinnin

Lisätiedot

Teollisuuden työturvallisuuden iltapäivä Kajaani 29.5.2007. Lakimies Keijo Putkonen EK Oulu

Teollisuuden työturvallisuuden iltapäivä Kajaani 29.5.2007. Lakimies Keijo Putkonen EK Oulu Teollisuuden työturvallisuuden iltapäivä Kajaani 29.5.2007 Lakimies Keijo Putkonen EK Oulu LAKI TYÖSUOJELUN VALVONNASTA JA TYÖPAIKAN TYÖSUOJELUYHTEISTOIMINNASTA (44/2006, 701/2006) Laissa säädetään menettelystä

Lisätiedot

ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET

ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET Oulun kaupungin tavoitteet ja arvot 1. Olemme työyhteisössämme käyneet Oulun kaupunkistrategian läpi ja yhdessä pohtineet sitä, miten

Lisätiedot

OSAAMISEN KEHITTÄMINEN JA UUSI LAINSÄÄDÄNTÖ

OSAAMISEN KEHITTÄMINEN JA UUSI LAINSÄÄDÄNTÖ OSAAMISEN KEHITTÄMINEN JA UUSI LAINSÄÄDÄNTÖ KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ MARKKU LILJESTRÖM 5.11.2013 Oma valinta tähän 1 KOULUTUS KASAANTUU JA ERIYTYY Koulutuspolkua ennustaa sukupuoli, vanhempien koulutustausta,

Lisätiedot

Työmarkkinakatsaus. Työmarkkinajohtaja Lasse Laatunen

Työmarkkinakatsaus. Työmarkkinajohtaja Lasse Laatunen Työmarkkinakatsaus Työmarkkinajohtaja Lasse Laatunen 1. Osaamisen kehittämisen toimintamalli (neuvottelutulos ns. koulutusriidan ratkaisemisesta 7.3.2013) 2. Tunnustelut keskitetystä työmarkkinaratkaisusta

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Päivi Lauri paivi.lauri@ppshp.fi Organisaatio, jota vastaus edustaa Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Työelämän sääntely ja hyvän työpaikan pelisäännöt. Tarja Kröger Hallitusneuvos

Työelämän sääntely ja hyvän työpaikan pelisäännöt. Tarja Kröger Hallitusneuvos Työelämän sääntely ja hyvän työpaikan pelisäännöt Tarja Kröger Hallitusneuvos Mistä työelämän sääntely rakentuu? A. Työlainsäädäntö B. Alakohtaiset työehtosopimukset Normaalisitovat työehtosopimukset Yleissitovat

Lisätiedot

Irtisanomissuojan heikentäminen pienissä yrityksissä. SAK:n hallitus

Irtisanomissuojan heikentäminen pienissä yrityksissä. SAK:n hallitus Irtisanomissuojan heikentäminen pienissä yrityksissä SAK:n hallitus 13.8.2018 SAK:N NÄKEMYKSET TYÖRYHMÄN MUISTIOSTA Lausunto muistiosta Työntekijästä johtuvat irtisanomisperusteet työnantajan työllistäessä

Lisätiedot

Markus Äimälä Mika Kärkkäinen Yhteistoimintalaki Talentum Helsinki 2015

Markus Äimälä Mika Kärkkäinen Yhteistoimintalaki Talentum Helsinki 2015 Yhteistoimintalaki Markus Äimälä Mika Kärkkäinen Yhteistoimintalaki Talentum Helsinki 2015 3., uudistettu painos 2015 Markus Äimälä, Mika Kärkkäinen ja Talentum Media Oy Taitto: Marja-Leena Saari ISBN

Lisätiedot

Työehtosopimus eli TES

Työehtosopimus eli TES TYÖEHTOSOPIMUS Luennon sisältö Mikä on työehtosopimus Työehtosopimuksen sitovuus Työehtosopimusneuvottelut Työehtosopimus vs. työsopimus vs. työlainsäädäntö Työehtosopimus ja paikallinen sopiminen Työehtosopimus

Lisätiedot

Lausunto Onko esityksen vaikutusarviossa jäänyt mielestänne joitain keskeisiä vaikutussuhteita huomioimatta? Jos kyllä, niin mitä?

Lausunto Onko esityksen vaikutusarviossa jäänyt mielestänne joitain keskeisiä vaikutussuhteita huomioimatta? Jos kyllä, niin mitä? Ulkoasiainministeriö Lausunto 01.09.2017 Asia: TEM/1225/00.04.01/2016 Työaikasääntelyä selvittävän työryhmän mietintö työaikalaki Yleistä Onko ehdotettu uusi työaikalaki mielestänne hyväksyttävissä? Kyllä,

Lisätiedot

Laadukas arvionti. On jotakin paljon harvinaisempaa, jotakin arvokkaampaa kuin kyvykkyys. Se on kyky tunnistaa kyvykkyys.

Laadukas arvionti. On jotakin paljon harvinaisempaa, jotakin arvokkaampaa kuin kyvykkyys. Se on kyky tunnistaa kyvykkyys. Laadukas arvionti On jotakin paljon harvinaisempaa, jotakin arvokkaampaa kuin kyvykkyys. Se on kyky tunnistaa kyvykkyys. (E.Hubbar) Pirkko Huuhka Tutkintotoimikunnan puheenjohtaja 29.9.2015 Erikoisammattitutkinnon

Lisätiedot

Työurien pidentäminen, mitä olisi tehtävä?

Työurien pidentäminen, mitä olisi tehtävä? Työurien pidentäminen, mitä olisi tehtävä? Bjarne Andersson Työelämän kehittämisen asiantuntija Kunnallinen työmarkkinalaitos HAKU HANKKEEN SEMINAARI Helsinki 26.5.2010 Ahtelan työelämäryhmän eväät Tausta

Lisätiedot

Palkkariitautuksen teko. Pääluottamusmies Ritva Timonen

Palkkariitautuksen teko. Pääluottamusmies Ritva Timonen Palkkariitautuksen teko Pääluottamusmies Ritva Timonen Vuosimäärityskierroksen erimielisyyksien käsittely Palkkausjärjestelmäopas liite 5 Työsuorituksen arviointi eli henkilökohtaiset pisteet * vuosimäärityskierros

Lisätiedot

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS. Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio. Asiakaspalvelu p. 044 785 3067

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS. Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio. Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 www.sakky.fi/oppisopimuskoulutus etunimi.sukunimi(at)sakky.fi tai oppisopimuskeskus@sakky.fi

Lisätiedot

SOPIMUS YHTEISTOIMINNASTA LAPIN YLIOPISTOSSA

SOPIMUS YHTEISTOIMINNASTA LAPIN YLIOPISTOSSA SOPIMUS SOPIMUS YHTEISTOIMINNASTA LAPIN YLIOPISTOSSA Laki yhteistoiminnasta yrityksissä 334/2007 (jatkossa yhteistoimintalaki) mukaan työnantajan tulee antaa henkilöstölle oikea-aikaisesti riittävästi

Lisätiedot