Arvosuunnistus, kevät

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Arvosuunnistus, kevät"

Transkriptio

1 Arvosuunnistus, kevät Keväällä toteutetuissa arvosuunnistuksissa rastit sijoittiin tiloihin, joissa ensimmäisen luokan oppilaat toimivat esim. luokkatila, ruokala, liikuntasali, terveydenhoitajan vastaanotto, erityisopettajan luokka. Perheillä on mahdollisuus tutustua koulurakennukseen yhdessä. Rastien suunnittelussa hyödynnetään Eskarista ekaluokalle hankkeen toimintamateriaaleja, jotka ovat tulostettavissa MLL:n Hämeen piirin internetsivuilta. Media Pöydälle laitetaan erilaisia tietokonepelien ja elokuvien kansia. Lapsi valitsee kansikuvan perusteella pelin tai elokuvan, jonka haluaisi pelata tai katsoa. samaan aikaan vanhemmat tutustuvat ikäraja- ja sisältömerkintöihin. Lapset ja vanhemmat katsovat yhdessä mitä lapsi on valinnut ja keskustelevat siitä onko peli tai elokuva sopiva lapselle. (Mediamateriaali sivu 4) Labyrinttipelissä perhe etenee vastaamalla tietokoneen käyttöä koskeviin kysymyksiin. Jokaiseen kysymykseen on kortti, josta löytyy oikea vastaus ja lyhyt selitys. (Mediamateriaali sivu 8) Liikenne Liikennerastilla vanhemmille ja lapsille havainnollistetaan koulun lähiliikennettä. Lapsille ja vanhemmille kerrotaan liikenteen vaaranpaikoista ja koulun toiveista esim. siitä missä autolla tuotavat lapset tulisi jättää pois kyydistä. Lopuksi lapset ja vanhemmat suunnittelevat kartan avulla lapselle turvallisen kävelyreitin kouluun. Liikennerastille sopivaa materiaalia voi tulostaa osoitteesta Koulu (KUVA) Koulun rastilla vanhemmilla ja lapsilla on mahdollisuus tutustua opettajiin ja kurkistaa koululaisen pulpettiin. Rastilla kirjoitetaan tulevalle opettajalle kirje tai kortti, johon kirjoitetaan asioita, joita halutaan kertoa opettajalle ennen koulun

2 alkamista. Kirjeeseen kirjoitetaan lapsen koko nimi, jotta kirje ohjautuu oikealle opettajalle. Kielellisten taitojen tukeminen Perheet harjoittelevat yläkäsitteitä. Lapsi ja aikuinen keksivät vuorotellen mahdollisimman monta ruokaa. Aikaa on esimerkiksi kaksi minuuttia. Aikaa voidaan mitata tiimalasin avulla. Vastaukset merkitään pelialustalle viivalla tai napilla. Lopuksi lasketaan kuinka monta ruokaa perhe keksi. Lisäksi nimetään edellisen tapaan mahdollisimman monta eläintä, vaatetta ja ammattia. (Kielelliset harjoitukset sivu 8) Alkutavupelissä pöydälle laitetaan erilaisia kuvia kuvapuoli ylöspäin. Aikuinen sanoo jonkin kuvan esineen/asian alkutavun (esim. kel-). Lapsi miettii mikä sana on kyseessä (kello) ja ottaa kyseisen kuvan pois pöydältä. Tämän jälkeen lapsi sanoo alkutavun ja aikuinen etsii oikean kuvan. (Kielelliset harjoitukset sivu 14) Vanhemmuus (KUVA) Vanhemmuusrastilla pohditaan koulun aloittamiseen liittyviä asioita. Kysymykset on kirjoitettu paperille lisäohjeineen ja vastausvaihtoehdot ympyrän sektoreihin. Vanhemmat lukevat kysymyksen lapselle ja asioita pohditaan yhdessä oman perheen kesken. Vastaukset on kirjoitettu ympyrän kolmeen eri sektoriin. Perheet merkitsevät vastauksensa tarralla tai kirjoittavat oman vastauksensa kohtaan jokin muu, mikä. Rastilla on kolme erilaista ympyrää vastausvaihtoehtoineen. Kysymys Meidän mielestämme tärkein taito koulun alkaessa on Miettikää yhdessä miksi Minua äitinä/isänä koulun Vastausympyrän vaihtoehdot: Osata toimia yhdessä toisten lasten kanssa (sosiaaliset taidot) Osata huolehtia omista tavaroista, läksyistä Jokin muu, mikä? Koulumatka

3 aloittamisessa jännittää Kerro lapsellesi miksi Koulun aloittamisessa minua jännittää Kerro isälle/äidille miksi Miettikää yhdessä mitä voisi tehdä, että ei jännittäisi liikaa Oppiminen, läksyistä suoriutuminen Jokin muu, mikä? Opinko lukemaan, laskemaan, kirjoittamaan Uudet kaverit, uusi opettaja Jokin muu, mikä? Lopuksi vanhemmat antavat positiivista palautetta lapselle MLL:n Vertaansa vailla korttien avulla. Vanhemmat valitsevat lapsen ominaisuuksia vastaavan kortin ja kertovat lapselle miksi he arvostavat tätä kyseistä ominaisuutta lapsessa (esim. rohkea, ystävällinen, auttavainen). Hienomotoriikka Hienomotoriikan rastilla lapset pukevat vanhempien päälle kauluspaidan ja napittavat paidan kiinni. Kun napit on saatu kiinni, lapsi avaa kaikki napit. (Hienomotoriikan harjoitukset sivu 10) Lapset ja vanhemmat kiinnittävät erilaisia kortteja ja vaatteita pyykkinarulle pyykkipojilla. (Hienomotoriikan harjoitukset sivu 3) Liikunta Liikuntarastilla vanhemmat ja lapset suorittavat temppuradan yhdessä. Rastilla on hyödynnetty mm. Nuoren Suomen pihaseikkailumateriaaleja, jotka löytyvät osoitteesta Rasti on toteutettu koulun liikuntasalissa. Rastilla on vanhemmille kerrottu lasten päivittäisestä liikuntasuosituksesta ja siitä miten se kertyy. Kirjasto Kirjaston rastilla perheille esitellään kohderyhmään kuuluville lapsille sopivia helppolukuisia kirjoja, kuva- ja tietokirjoja. Hervannan kirjasto on koonnut hankkeelle koulunaloittamiseen liittyvien kirjoen listan, joka on tulostettavissa MLL:n Hämeen

4 piirin internetsivuilta. Mikäli rasti järjestetään kirjaston tiloissa, perheillä on mahdollisuus hankkia lapselle oma kirjastokortti. Jos rasti toteutetaan luokkatilassa, perheille annetaan kirjastokortin saamiseen tarvittava lomake. Arvosuunnistus, syksy Syksyisin järjestetyissä arvosuunnistuksissa rastit on sijoitettu toisiaan lähellä oleviin tiloihin. Kohderyhmänä on ollut ensimmäisen luokan oppilaat ja esioppilaat vanhempineen. Ravitsemus Ravitsemusrastilla muistutetaan perheitä säännöllisen ruokarytmin tärkeydestä ja terveellisestä ruoasta. Materiaalina käytetään Eskarista ekaluokalle hankkeelle koottua ravitsemusmateriaalia ja näyttelyä. Ne voi tulostaa MLL:n Hämeen piirin internetsivuilta. Käsienpesu ja porkkanan kuoriminen Rastilla opetellaan oikeaoppinen käsinepeseminen ja harjoitellaan porkkanan kuorimista. Alla lastenneuvolan terveydenhoitaja Virva Hyödyn koostama käsienpesuohje.

5 1. Ota kello, sormukset ja rannekorut pois. Kääri hihat ylös, että voit pestä myös ranteet. 2. Laita sopivan lämmin vesi valumaan, kastele kädet ja ota saippuaa annostelijasta. 3. Anna veden valua ja vaahdota saippua. Pese sormenpäät, peukalot ja sormienvälit sekä käsien ulkoreunat hyvin. 4. Käytä pesemiseen riittävästi aikaa, mielellään sekuntia. 5. Huuhdo kädet pesun jälkeen huolella. 6. Kuivaa kädet mieluiten kertakäyttöisellä käsipyyhkeellä. Kotona kädet kuivataan pyyheliinaan. 7. Likaiseen hanaan ei kannata koskea puhtailla käsillä. Jos hana ei sulkeudu automaattisesti, se kannattaa sulkea käsipaperilla, ainakin kodin ulkopuolella. Käsienpesun jälkeen lapset kuorivat itselleen porkkanan. Perheille opetetaan kuoriminen kuten puukolla veistäminen eli itsestä poispäin. Lopuksi lapsi saa syödä itse kuorimansa porkkanan. Liikunta Liikuntarastilla lapset ja vanhemmat liikkuvat yhdessä. Pienet yhteiset harjoitteet löytyvät hankkeelle tehdystä liikuntamateriaalista, jonka voi tulostaa MLL:n Hämeen piirin internetsivuilta. Vanhemmuus Vanhemmuusrastille luodaan mukava tunnelma, pieniä istuinryhmiä. Lapset ja vanhemmat keskustelevat kuluneesta päivästä apukysymysten avulla.

6 1.Kysy lapseltasi millainen koulu-/esikoulupäivä tänään oli? Mitä tehtiin? Miltä tuntui? (Kerro millainen sinun päiväsi oli.) 2. Mitä koulussa/esikoulussa oli ruokana? Mitä lapsesi söi ja minkä verran? 3. Kenen kanssa lapsesi leikki ja mitä leikittiin? 4. Mikä tässä päivässä oli erityisen mukavaa ja miksi? Oliko jotain mikä oli ikävää tai tylsää, jos oli, niin miksi? 5. Käykää läpi yhdessä millainen päivä huomenna on tulossa. Mitä tapahtuu? 6. Kerro ainakin yksi kiva ja positiivinen asia lapsestasi hänelle itselleen! 7. Kirjoita sormella lapsen selkään hänen nimensä ja arvuuta mitä kirjoitit! Media Rastilla perheet merkitsevät eilisen päivän tv-ohjelmaan eri väreillä mitä lapsi katsoi televisiosta, mitä vanhemmat katsoivat, mitä katsottiin yhdessä ja mitä lapsi olisi halunnut katsoa, mutta vanhemmat eivät antaneet. Lisäksi perheet keskustelevat tvohjelmien ikärajoista ja tv:n katselun määrästä perheessä. (Mediamateriaali sivu 6) Kuka meidän perheessä pelissä edetään noppaa heittämällä. Pelilaudan kysymys luetaan ääneen ja heittovuorossa ollut vastaa kysymykseen. Perhe keskustelee kysymyksestä ja vastauksesta; Ovatko kaikki samaa mieltä? Kysymyksinä ovat esimerkiksi kuka perheessä nukkuu eniten, kuka pelaa eniten tietokonepelejä, kuka tekee eniten ruokaa, kuka halaa eniten, kuka katsoo televisiota eniten ja kuka perheestä lähettää eniten tekstiviestejä. (Mediamateriaali s. 10) Uni Perheet pohtivat kellojen avulla kuinka monta tuntia lapsi nukkuu yössä. Uninappialustan (tulostettavissa MLL:n Hämeen piirin internet-sivuilta) oikea reuna on peitetty erillisellä paperilla. Nukuttuja tunteja vastaava määrä nappeja laitetaan alustan tyhjiin ruutuihin. Lopuksi perheet vertaavat nappien määrää, nukuttuja tunteja, suositusmäärään (10 h).

7 Tämän jälkeen perheet ovat menevät luokkatilaan, jossa tunnelma on rakennettu rauhalliseksi ja rentouttavaksi musiikin ja valaistuksen avulla. Lattialle laitetaan patjoja, joille perheet voivat istua tai halutessaan käydä makaamaan. Vanhemmat ja lapset rentouttavat toisiaan pallo-, nystyräpallo- tai maalitelahieronnalla. Perheille jaettiin MLL:n Unikortit, jossa kerrotaan riittävän unen merkityksestä. Askartelu Askartelurastilla lapset ja aikuiset taittelevat koiran kasvot paperista. Ohjeissa käytetään tärkeitä käsitteitä kuten neliö, kolmio, kulma, alas, ylös, vastakkainen, oikea ja vasen. Nyt saat taitella itsellesi koiran. Ota itsellesi neliön mallinen paperi. Ota neliön yhdestä kulmasta kiinni ja vie se tarkasti vastakkaiseen kulmaan. Paina sormella taitekohta. Nyt sinulla on kolmio. Laita taitettu reuna itsestäsi poispäin, ylös ja kolmion kärki alaspäin. Nyt sinulla on yksi kolmion kärki alaspäin, yksi oikealle ja yksi vasemmalle. Nyt taittelemme koirallesi korvat! Ison kolmion keskelle jää tilaa koiran silmille ja korvat roikkuvat alaspäin. Taita kulmia niin, että kohta kaikki kolme kulmaa osoittavat alaspäin. Taita oikealla oleva kulma alaspäin korvaksi. Taita samalla tavalla vasemmalla oleva kulma. Taita alaspäin olevan kulman päällimmäinen paperi ylöspäin, pieneksi kolmioksi. Nyt koirallasi on suu! Piirrä koiralle silmät ja kieli. Voit värittää koirasi haluamallasi tavalla.

8 Arvosuunnistusten rastit on suunniteltu ja toteutettu toteuttavien tahojen tarpeiden ja toiveiden mukaisesti. Edellä mainittujen rastien lisäksi hankkeessa on toteutettu seuraavat rastit: oppimisen tukeminen, heijastin, tunteet, musiikki, leikki, ensiapu, hyvät tavat ja arkirutiinit.

MEDIA Nuorisotyön koordinaattori Suvi Dunder

MEDIA Nuorisotyön koordinaattori Suvi Dunder MEDIA Nuorisotyön koordinaattori Suvi Dunder Media on muutakin kun vain tutut televisio ja sanomalehti. Mediakasvatuksessa tulisi ottaa huomioon myös tietokonepelit, mainonta monissa eri muodoissa, keskustelupalstat

Lisätiedot

Eskarista ekaluokalle -hanke 2007-2009

Eskarista ekaluokalle -hanke 2007-2009 Eskarista ekaluokalle -hanke 2007-2009 Eskarista ekaluokalle -hanke 2007-2009 Kiva kun sain nähdä paikan mihin tulee, niin ei jännitä niin paljon syksyllä Sisältö Saatesanat...6 Risuna se, että tätä ei

Lisätiedot

TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Riikka Pallari, opiskelija Oulun seudun ammattikorkeakoulu

TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Riikka Pallari, opiskelija Oulun seudun ammattikorkeakoulu 52 TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Riikka Pallari, opiskelija Oulun seudun ammattikorkeakoulu Kvartti-malli MURROSIKÄÄN TULEVAN LAPSEN VANHEMMUUS Tavoitteena: - vanhemmat pohtivat vanhemmuutta

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Diplomivihko 3. - 4. lk Tämän vihkon omistaa: OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Oulun kouluissa on mahdollisuus suorittaa kirjallisuusdiplomi. Diplomin suorittaminen

Lisätiedot

Mennään ajoissa nukkumaan! Tietoa ja tehtäviä unesta ja levosta sekä mediasta 5.- ja 6.-luokkalaisille

Mennään ajoissa nukkumaan! Tietoa ja tehtäviä unesta ja levosta sekä mediasta 5.- ja 6.-luokkalaisille Mennään ajoissa nukkumaan! Tietoa ja tehtäviä unesta ja levosta sekä mediasta 5.- ja 6.-luokkalaisille 1 Hei koululainen! Tässä tehtävävihkossa käsitellään mediaan liittyviä asioita ja riittävän unen merkitystä.

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Diplomivihko 1. - 2. lk Tämän vihkon omistaa: OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Oulun kouluissa on mahdollisuus suorittaa kirjallisuusdiplomi. Diplomin suorittaminen

Lisätiedot

Tulevan ekaluokkalaisen vanhemmille! Kirkonkulman koulu Humppila

Tulevan ekaluokkalaisen vanhemmille! Kirkonkulman koulu Humppila Tulevan ekaluokkalaisen vanhemmille! Kirkonkulman koulu Humppila Hyvät vanhemmat! Koulun aloittaminen on samalla iloinen ja jännittävä asia. Tähän lehteen on koottu tärkeitä koulunkäyntiin liittyviä asioita.

Lisätiedot

KARVIAN ALAKOULUJEN VANHEMPAINILLAN RYHMÄTYÖT, 3.- 4. LK

KARVIAN ALAKOULUJEN VANHEMPAINILLAN RYHMÄTYÖT, 3.- 4. LK KARVIAN ALAKOULUJEN VANHEMPAINILLAN RYHMÄTYÖT, 3.- 4. LK Mitä tarkoittaa positiivinen kannustaminen? - rohkaiseminen Miten sitä voidaan toteuttaa a) kotona - jos lapsi ei vielä ymmärrä tehtävää, niin vanhemmat

Lisätiedot

Siltaaminen: Piaget Matematiikka Inductive Reasoning OPS Liikennemerkit, Eläinten luokittelu

Siltaaminen: Piaget Matematiikka Inductive Reasoning OPS Liikennemerkit, Eläinten luokittelu Harjoite 2 Tavoiteltava toiminta: Materiaalit: Eteneminen: TUTUSTUTAAN OMINAISUUS- JA Toiminnan tavoite ja kuvaus: SUHDETEHTÄVIEN TUNNISTAMISEEN Kognitiivinen taso: IR: Toiminnallinen taso: Sosiaalinen

Lisätiedot

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa 2 3 4 5 Puhuminen auttaa Äidin kanssa Isän kanssa Äitipuolen kanssa Isäpuolen kanssa Isovanhempien

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Diplomivihko 5. - 6. lk Tämän vihkon omistaa: OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Oulun kouluissa on mahdollisuus suorittaa kirjallisuusdiplomi. Diplomin suorittaminen

Lisätiedot

Yritysvierailut: verkostoitumista ja tietoa nuorille

Yritysvierailut: verkostoitumista ja tietoa nuorille Yritysvierailut: verkostoitumista ja tietoa nuorille Nuorten työelämätaidot ja syrjimätön työelämä koulutus 9.11.2012 Yritysvierailut eri tarkoituksiin Kysy pois! Tutustutaan yrityksen kokonaisvaltaiseen

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Selkis-diplomivihko 1. - 2. lk Tämän vihkon omistaa: OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Oulun kouluissa on mahdollisuus suorittaa kirjallisuusdiplomi. Diplomin suorittaminen

Lisätiedot

Istu hyvin! - tietoa istumisesta ja ergonomiasta

Istu hyvin! - tietoa istumisesta ja ergonomiasta Istu hyvin! - tietoa istumisesta ja ergonomiasta Vinkkejä kalvosarjan käyttöön Kalvosarjassa käsitellään istumisen määrää ja hyvää istumisergonomiaa. Kalvosarjan sisältö sopii alakoulun 5. 6. luokille

Lisätiedot

Tasapainotehta via vaakamallin avulla

Tasapainotehta via vaakamallin avulla Tasapainotehta via vaakamallin avulla Aihepiiri Luokka-aste Kesto Tarvittavat materiaalit / välineet Asiasanat Lausekkeet ja yhtälöt 7.-8. luokka 20 30 minuuttia Piirtoheitin, 2 kalvoa, erimuotoisia paloja

Lisätiedot

Tehtäviä ja vinkkejä koulun tutustumispäivään

Tehtäviä ja vinkkejä koulun tutustumispäivään Tehtäviä ja vinkkejä koulun tutustumispäivään Koulun tutustumispäivä Vinkkejä opettajalle Varaa oppilaille lyijykynät, kumit ja puuvärit (keltainen, sininen, punainen, ruskea). Kouluun ja omaan uuteen

Lisätiedot

Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja

Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja Esittäytyminen Helpottaa tulevan päivän kulkua. Oppilaat saavat lyhyesti tietoa päivästä. Ohjaajat ja oppilaat näkevät jatkossa toistensa nimet nimilapuista, ja voivat kutsua toisiaan nimillä. Maalarinteippi,

Lisätiedot

KALAJOEN TERVEYSKESKUS NEUVOLA

KALAJOEN TERVEYSKESKUS NEUVOLA KALAJOEN TERVEYSKESKUS NEUVOLA 1 LAPSEN NIMI: OSOITE: HETU: PUHELIN: LAPSEN HUOLTAJAT: LAPSI ASUU: vanhempien luona äidin luona isän luona muualla, missä: PERHEEN MUUT LAPSET (Nimet ja syntymävuosi): MUUT

Lisätiedot

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1 kuvat: Ilona Vestu 1 NUKKUMAANMENO Nukkumaanmenoaika voi olla perheille useista eri syistä vaikeaa. Vanhempana on hyvä miettiä, mitä nämä syyt voivat olla ja mitä lapsi tilanteesta ajattelee. En tykkää

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

KOULUTULOKKAAN TAITOJA

KOULUTULOKKAAN TAITOJA KOULUTULOKKAAN TAITOJA Pukee itse ja osaa sitoa kengännauhat. Syö haarukalla ja veitsellä. Osaa käydä itsenäisesti WC:ssä ja pesulla/suihkussa. Liikuntatuntien jälkeen tulee peseytyä. Osaa huolehtia omista

Lisätiedot

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI!

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! SINULLA ON OIKEUKSIA! Netistä saa enemmän irti, kun pitää oikeuksistaan huolta ja toimii itse vastuullisesti. Nettiä voi käyttää lähes jokainen ja jokainen

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.

Lisätiedot

OHJE / PELIOHJE 1 (5) TUOTE: Tasapainokortit SISÄLTÖ KEHITTÄÄ PELAAMINEN

OHJE / PELIOHJE 1 (5) TUOTE: Tasapainokortit SISÄLTÖ KEHITTÄÄ PELAAMINEN OHJE / PELIOHJE 1 (5) Pelityyppi: tasapainoharjoitukset Pelaajat: 1+ pelaajaa Ikäsuositus: yli 3-vuotiaille Peliaika: - SISÄLTÖ 8 tasapainokorttia, joissa yksi asento molemmilla puolilla o 2 vihreää (aloittelijataso)

Lisätiedot

Fiktion käsitteet tutuiksi. Oppitunnit 1 4

Fiktion käsitteet tutuiksi. Oppitunnit 1 4 Oppitunnit 1 4 Oppituntien kulku 1. oppitunti 2. oppitunti 3. oppitunti 4. oppitunti Fiktion käsitteet tutuiksi 1. Oppia fiktion käsitteiden hyödyntämistä kaunokirjallisten tekstien avaamisessa. 2. Oppia

Lisätiedot

perustelu Noudatetaan sääntöjä. Opetuskortit (tehtävät 16 28), palikoita, supermarketin pohjapiirustus, nuppineuloja, tangram-palat

perustelu Noudatetaan sääntöjä. Opetuskortit (tehtävät 16 28), palikoita, supermarketin pohjapiirustus, nuppineuloja, tangram-palat Harjoitus 12: INDUKTIIVISEN PÄÄTTELYN KERTAUS Tavoiteltava toiminta: Kognitiivinen taso: Ominaisuuksien ja suhteiden kertaus Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat ratkaisevat paperi- ja palikkatehtäviä

Lisätiedot

Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Piirrä silmät kiinni vasemmalla kädellä oma muoto kuvasi ja esittele itsesi muille. Halaa itseäsi.

Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Piirrä silmät kiinni vasemmalla kädellä oma muoto kuvasi ja esittele itsesi muille. Halaa itseäsi. Mistä kuva kertoo? Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista. Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Katso ympärillesi ja kerro viisi kaunista asiaa, jotka näet. Piirrä silmät kiinni vasemmalla

Lisätiedot

Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista.

Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista. tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida 1 tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida 3 Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista.

Lisätiedot

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys Koulun kysytyin kysymys "Miksi koulua käydään?". Otimme tehtäväksemme ottaa siitä selvää. Wanted Taiteen taito Tölön taidetta Kohti hyvää elämää Hyvään elämään on monta tietä ja neuvoa. Tässä muutama.

Lisätiedot

LUKUKORTIT Lukukorteista on moneksi Toiminnallista matematiikkaa 1.-6. luokille. Riikka Lyytikäinen Liikkuva koulu Helsinki 2016

LUKUKORTIT Lukukorteista on moneksi Toiminnallista matematiikkaa 1.-6. luokille. Riikka Lyytikäinen Liikkuva koulu Helsinki 2016 LUKUKORTIT Lukukorteista on moneksi Toiminnallista matematiikkaa 1.-6. luokille Riikka Lyytikäinen Liikkuva koulu Helsinki 2016 Lukujonot Tarvikkeet: siniset ja vihreät lukukortit Toteutus: yksin, pareittain,

Lisätiedot

1) Käytä valmiita kommunikointikuvastojen sanastoja ja tulosta ne kaksin kappalein. Laminoi ja leikkaa esimerkiksi muistipelikorteiksi

1) Käytä valmiita kommunikointikuvastojen sanastoja ja tulosta ne kaksin kappalein. Laminoi ja leikkaa esimerkiksi muistipelikorteiksi Ideoita kuvallisten kommunikointisanastojen harjoitteluun Muistipeli Maistiaiset Kuka - tekee - mitä? Vastakohtaisuudet ja yhteen liittyvät asiat Kuvasuunnistus Toimintaohjeet Tarrakuvakansio Tähän on

Lisätiedot

Tunnin sisältö, mitä harjoitellaan: Liikkumisen taidot, kävely, juoksu, hyppääminen, harppaus, liukuminen, kinkkaaminen

Tunnin sisältö, mitä harjoitellaan: Liikkumisen taidot, kävely, juoksu, hyppääminen, harppaus, liukuminen, kinkkaaminen Läntinen ja Pohjoinen ydinneliö Minna Lehtivuori-Ahonen S2 lto Haaga-Kaarela PHVA Leena Kettukangas-Seiriö Pelimannin ala-aste Valmistava opetus 1.-3. Elina Kaidesoja Maunulan ala-aste Erityisluokanopettaja

Lisätiedot

KESÄTOIVEET MITÄ HALUAT TEHDÄ KESÄLLÄ? RyhmäRenki Kirsi Alastalo

KESÄTOIVEET MITÄ HALUAT TEHDÄ KESÄLLÄ? RyhmäRenki Kirsi Alastalo KESÄTOIVEET MITÄ HALUAT TEHDÄ KESÄLLÄ? TAVOITE Omien toiveiden ilmaiseminen, myönteisten kesäodotusten herättely, kesäsuunnitelmien kertominen ryhmälle, yhteisten kiinnostuksen kohteiden löytäminen VALMISTELU

Lisätiedot

Kysely Piispanlähteen alakoulun oppilaille keväällä 2012 1. Kerro luokkasi

Kysely Piispanlähteen alakoulun oppilaille keväällä 2012 1. Kerro luokkasi Sivu 1/50 Kysely Piispanlähteen alakoulun oppilaille keväällä 2012 1. Kerro luokkasi Sivu 2/50 2. Sukupuolesi Sivu 3/50 3. Syntymäaika Sivu 4/50 4. Rastita kaksi mielestäsi tärkeintä oppiainetta. Sivu

Lisätiedot

Jännittävä seurapeli, jossa arvataan kanssapelaajien mieltymyksiä. Kuka tuntee sinut parhaiten?

Jännittävä seurapeli, jossa arvataan kanssapelaajien mieltymyksiä. Kuka tuntee sinut parhaiten? Jännittävä seurapeli, jossa arvataan kanssapelaajien mieltymyksiä. Kuka tuntee sinut parhaiten? Pelin tarkoitus Kerätä pisteitä arvaamalla kanssapelaajien mieltymyksiä. Alkuvalmistelut 1. Asettakaa pistekiekot

Lisätiedot

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus Kenguru Ecolier, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos

Lisätiedot

Liikuntaläksy; ohjeet, kirje kotiin, päiväkirja LIIKUNTALÄKSY 15.9. 19.9. 2008 / 3A-LUOKKA

Liikuntaläksy; ohjeet, kirje kotiin, päiväkirja LIIKUNTALÄKSY 15.9. 19.9. 2008 / 3A-LUOKKA Liikuntaläksy; ohjeet, kirje kotiin, päiväkirja LIIKUNTALÄKSY 15.9. 19.9. 2008 / 3A-LUOKKA Tälle viikolle tulee meidän luokkalaisille liikuntaläksyä. Se koskee koulumatkoja. A) Oppilas merkitsee rastin

Lisätiedot

Miksi lasten vanhemmat tarvitsevat liikuntaa? Fyysisen toimintakyvyn ylläpitämiseksi Psyykkisen terveyden ylläpitämiseksi Sosiaaliset suhteet

Miksi lasten vanhemmat tarvitsevat liikuntaa? Fyysisen toimintakyvyn ylläpitämiseksi Psyykkisen terveyden ylläpitämiseksi Sosiaaliset suhteet Miksi lapset tarvitsevat liikuntaa? Selviytyäkseen jokapäiväisen elämän tarpeista ja vaatimuksista Päivittäisen hyvinvoinnin tueksi Saavuttaakseen uusien asioiden oppimiseen vaadittavia edellytyksiä Terveyden

Lisätiedot

IHMINEN: kehonosat ja elimet

IHMINEN: kehonosat ja elimet IHMINEN: kehonosat ja elimet AIHE: S1: Kasvu ja kehitys (OPS 2014) IKÄLUOKKA: alkuopetus TAVOITTEET: Opetuskokonaisuudelle asetettuja käsitteellisenä tavoitteena on ihmisen kehonosien mieleen palauttaminen

Lisätiedot

MENNÄÄN AJOISSA NUKKUMAAN! -kotitehtävävihkoon liittyvä ohje opettajalle

MENNÄÄN AJOISSA NUKKUMAAN! -kotitehtävävihkoon liittyvä ohje opettajalle MENNÄÄN AJOISSA NUKKUMAAN! -kotitehtävävihkoon liittyvä ohje opettajalle Hyvä 5.- ja 6. -luokkalaisen opettaja, Mennään ajoissa nukkumaan! on 5.- ja 6. -luokkalaisille tarkoitettu vuorovaikutteinen kotitehtävävihko,

Lisätiedot

Nyhkälä 29.1.2015 luokat 4.-6. ohjaava opettaja Sari Metsäkivi 30.1.2015 luokat 1.-3. ohjaava opettaja Heidi Rouvali

Nyhkälä 29.1.2015 luokat 4.-6. ohjaava opettaja Sari Metsäkivi 30.1.2015 luokat 1.-3. ohjaava opettaja Heidi Rouvali Kaikkien Ahmoon koulun oppilaiden kuuleminen lukuvuonna 2014-2015 1. Oppilasneuvostojen kuuleminen Ahmoo 28.1.2015 Mukana Silja Silvennoinen ja Eija Pajarinen Nyhkälä 29.1.2015 luokat 4.-6. ohjaava opettaja

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

4 VUOTIAAN TIEDOT JA TAIDOT YHTEISTYÖLOMAKE LASTENNEUVOLAN, PERHEEN JA PÄIVÄHOIDON KÄYTTÖÖN

4 VUOTIAAN TIEDOT JA TAIDOT YHTEISTYÖLOMAKE LASTENNEUVOLAN, PERHEEN JA PÄIVÄHOIDON KÄYTTÖÖN 4 VUOTIAAN TIEDOT JA TAIDOT YHTEISTYÖLOMAKE LASTENNEUVOLAN, PERHEEN JA PÄIVÄHOIDON KÄYTTÖÖN Tähän lomakkeeseen on tarkoitus koota tietoa lapsen valmiuksista vanhemmilta, päivähoidosta ja neuvolasta. Vanhemmat

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Kirjain ja kysymys peli

Kirjain ja kysymys peli CC BY-NC-SA 4.0 RyhmäRenki Kirsi Alastalo 2017 OHJE PELIN NIMIKORTTI Kirjain ja kysymys peli Tulosta valitsemasi kirjainkortit ja aihekortit. Vaikeammat kirjaimet (D, U, V, Y, Ä ja Ö) ja aiheet voi jättää

Lisätiedot

Näin käytät GROW-kortteja

Näin käytät GROW-kortteja Mikä on GROW? GROW-korttipeli perustuu Graham Alexanderin, Alan Finen ja John Whitmoren kehittämään GROWmalliin, jossa erilaisia pulmatilanteita ja haasteita käsitellään valmentajan kysymysten avulla ratkaisukeskeisesti.

Lisätiedot

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika. Leikki ja vapaa-aika Lähes aina 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja leikkiin, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin leikkiä. 3. Minulla on riittävästi aikaa

Lisätiedot

1. Valitse jokin neljästä tarinasta ja tulosta lapsen kuva. Jos tulostusmahdollisuutta ei ole, voit etsiä kuvan esim. lehdestä.

1. Valitse jokin neljästä tarinasta ja tulosta lapsen kuva. Jos tulostusmahdollisuutta ei ole, voit etsiä kuvan esim. lehdestä. OHJEET TUOKION TOTEUTTAMISTA VARTEN Tarvitset - tarinan ja kuvan - joko seinälle kiinnitettävät rastitehtävät ja niihin liittyvät materiaalit tai jokaiselle lapselle oman tehtäväpaperin - piirustuspaperia

Lisätiedot

OMINAISUUS- JA SUHDETEHTÄVIEN KERTAUS. Tavoiteltava toiminta: Kognitiivinen taso: Ominaisuudet ja suhteet -kertaus

OMINAISUUS- JA SUHDETEHTÄVIEN KERTAUS. Tavoiteltava toiminta: Kognitiivinen taso: Ominaisuudet ja suhteet -kertaus Harjoite 12: Tavoiteltava toiminta: Materiaalit: OMINAISUUS- JA SUHDETEHTÄVIEN KERTAUS Kognitiivinen taso: Ominaisuudet ja suhteet -kertaus Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat ratkaisevat paperi- ja

Lisätiedot

Kokemäen kaupunki Sivistystoimi

Kokemäen kaupunki Sivistystoimi Esioppilaan itsearvionti Lomakkeet 1- Ohje Esiopetuksessa kehitetään lasten edellytyksiä itsearvointiin. Lapsia rohkaistaan kuvaamaan, mistä he esiopetuksessa pitävät, missä he ovat omasta mielestään onnistuneet

Lisätiedot

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus)

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus) 14 E KYSYMYSPAKETTI Elokuvan katsomisen jälkeen on hyvä varata aikaa keskustelulle ja käydä keskeiset tapahtumat läpi. Erityisesti nuorempien lasten kanssa tulee käsitellä, mitä isälle tapahtui, sillä

Lisätiedot

Oppilaskysely Opetuspalvelut

Oppilaskysely Opetuspalvelut Oppilaskysely 2019 Opetuspalvelut Taustatietoja Oppilaat vastasivat kyselyyn ajalla 25.4. 17.5.2019 saamansa linkin kautta Kyselyyn vastasi 3330 oppilasta 2019 kyselyyn vastasi 76% kaikista perusopetuksen

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

Jutellaan murrosiästä! Tietoa ja tehtäviä kasvamisesta ja kehittymisestä 5.- ja 6.-luokkalaisille

Jutellaan murrosiästä! Tietoa ja tehtäviä kasvamisesta ja kehittymisestä 5.- ja 6.-luokkalaisille Jutellaan murrosiästä! Tietoa ja tehtäviä kasvamisesta ja kehittymisestä 5.- ja 6.-luokkalaisille 1 Hei koululainen! Tässä tehtävävihkossa käsitellään murrosikään liittyviä asioita. Tehtävät ovat kotitehtäviä,

Lisätiedot

MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry

MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry Isä ja äiti - perusasiat riittävät aikuisella menee hyvin aikuisella on aikaa ja kiinnostunut minusta voisi

Lisätiedot

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta.

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta. 2. kappale ( toinen kappale) P ERHE 2.1. Fereshte ja Anna katsovat kuvaa. Fereshte: Tämä on minun perhe. Anna: Kuka hän on? Fereshte: Hän on minun äiti. Äidin nimi on Samiya. Tämä olen minä. Tämä on minun

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi MÄMMI Videovihko Mämmi on noin 10-vuotias ihan tavallinen koululainen, vaikka ulkomuodoltaan hän voi jonkun mielestä näyttääkin oranssilta läjältä. Mämmi pohtii kaikkien alakoululaisten tavoin elämän iloja

Lisätiedot

Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia

Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia Muhoksen Kirkonkylän koulu ja Honkalan koulu Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia Vanhemmat 7 13-vuotiaiden lasten osallisuuden edistäjinä Kyselyn toteuttaminen Kysely tehtiin yhteistyössä rehtoreiden

Lisätiedot

KOHTAA. Sano jotain mukavaa. jollekin opettajalle. Kysy sellaiselta luokka kaverilta, jonka kanssa et kovin usein juttele, mitä hänelle kuuluu.

KOHTAA. Sano jotain mukavaa. jollekin opettajalle. Kysy sellaiselta luokka kaverilta, jonka kanssa et kovin usein juttele, mitä hänelle kuuluu. KOHTAA Nämä omenat kannustavat kunnioittavaan kohtaamiseen sekä ottamaan muiden mieli piteet ja tunteet huomioon. Omalla käytöksellä on suuri merkitys sille, millaista vuorovaikutus muiden kanssa on. Sano

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä:

KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä: KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä: Lapsen kanssa järjestetään kahdenkeskeinen arviointihetki 2 kertaa vuodessa: alkukartoitus ja seuranta puolen vuoden päästä. Tutustu

Lisätiedot

Kokemusten Keinu. Huoltajalle. Ohjeita Kokemusten Keinun käyttöön

Kokemusten Keinu. Huoltajalle. Ohjeita Kokemusten Keinun käyttöön Liite 2 Ohjeita n käyttöön Huoltajalle 1. Varaa tarpeeksi kiireetöntä aikaa. 2. Valitse ympäristö, jossa sinä ja lapsesi pystytte keskittymään kysymyksiin. 3. Mukauta kysymysten sanamuodot omalle lapsellesi

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus   Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival. OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen

Lisätiedot

liikenneviikko Tehtäväpaketti 3. 6.-luokkalaisille päivitämme puheenaiheesi

liikenneviikko Tehtäväpaketti 3. 6.-luokkalaisille päivitämme puheenaiheesi L sten liikenneviikko Tehtäväpaketti 3. 6.-luokkalaisille päivitämme puheenaiheesi Tänään sukellamme liikennemerkkien runsaaseen maailmaan. Aivan aluksi sinun kannattaa etsiä päivän lehdestä liikennemerkkiaukeama.

Lisätiedot

Johdattelevien kysymysten tarkoituksena on totuttaa kokeen suorittaja vieraskieliseen tilanteeseen. Tätä osaa ei vielä pidä arvostella.

Johdattelevien kysymysten tarkoituksena on totuttaa kokeen suorittaja vieraskieliseen tilanteeseen. Tätä osaa ei vielä pidä arvostella. 1. Tehtäväsarja Suullinen koe koostuu kolmesta arvioitavasta osasta. Tehtävissä 2 ja 3 kokeen suorittajalla on noin puoli minuuttia aikaa tehtävien miettimiseen. Johdattelevien kysymysten tarkoituksena

Lisätiedot

Galactor and the Codebreakers: - oppimispeli online maailman sudenkuopista

Galactor and the Codebreakers: - oppimispeli online maailman sudenkuopista Galactor and the Codebreakers: - oppimispeli online maailman sudenkuopista Eija Kuoppa-aho Opettaja Alajärven kaupunki Taina Mäntylä Ylitarkastaja Kuluttajavirasto Millainen peli on kyseessä? Kuluttajaviranomaisten

Lisätiedot

Tasapainoilua arjessa lapsen ylipaino. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry

Tasapainoilua arjessa lapsen ylipaino. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Tasapainoilua arjessa lapsen ylipaino. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Luennon sisältö Mistä lähteä liikkeelle, jos oman lapsen paino huolestuttaa? Miten lapsen

Lisätiedot

KOTIKUNTOILUOPAS. Selkä, vatsa, jalat, kädet, niska ja hartiat

KOTIKUNTOILUOPAS. Selkä, vatsa, jalat, kädet, niska ja hartiat KOTIKUNTOILUOPAS Selkä, vatsa, jalat, kädet, niska ja hartiat Tämä opas on tehty opinnäytetyönä aiheena Seniorit kuntoon kotikonstein. Oppaan ovat tehneet Kouvolan seudun ammattiopiston sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

Mahtispalautteen antaminen

Mahtispalautteen antaminen Opettajan vinkit Tekniset asiat 1. Luo luokkasi oman ope-tilisi kautta, täyttämällä luokan tiedot ja lisäämällä oppilaat yksitellen. Paina save and lock settings. Huomaathan, että sen ja tulosta QR-koodit.

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti

Lisätiedot

Robertin tarina - opettajan materiaali

Robertin tarina - opettajan materiaali Robertin tarina - opettajan materiaali Opettaja, tämä materiaali on suunniteltu avuksesi. Voit hyödyntää materiaalin joko kokonaan tai osittain. Materiaali soveltuu käytettäväksi sekä luokkatilassa että

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

Kenguru 2012 Junior sivu 1 / 8 (lukion 1. vuosi)

Kenguru 2012 Junior sivu 1 / 8 (lukion 1. vuosi) Kenguru 2012 Junior sivu 1 / 8 Nimi Ryhmä Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi esiopetus kevät Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista, että

Lisätiedot

KERHOPAKETIN OHJELMA JA TAVOITTEET ( ARABIAN KIELI )

KERHOPAKETIN OHJELMA JA TAVOITTEET ( ARABIAN KIELI ) KERHOPAKETIN OHJELMA JA TAVOITTEET ( ARABIAN KIELI ) OPETTAJA : FARID BEZZI OULU 2013 1/5 Ohjelman lähtökohdat Arabian kieli kuuluu seemiläisiin kieliin, joita ovat myös heprea ja amhara. Äidinkielenä

Lisätiedot

Valmistelut: Aseta kartiot numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan (alkeisopiskelu) tai sekalaiseen järjestykseen (pidemmälle edenneet oppilaat).

Valmistelut: Aseta kartiot numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan (alkeisopiskelu) tai sekalaiseen järjestykseen (pidemmälle edenneet oppilaat). Laske kymmeneen Tavoite: Oppilaat osaavat laskea yhdestä kymmeneen ja kymmenestä yhteen. Osallistujamäärä: Vähintään 10 oppilasta kartioita, joissa on numerot yhdestä kymmeneen. (Käytä 0-numeroidun kartion

Lisätiedot

Kognitiiviset taidot: reaktiokyvyn ja visuaalisen havainnointikyvyn kehittyminen

Kognitiiviset taidot: reaktiokyvyn ja visuaalisen havainnointikyvyn kehittyminen Peli edistää: Kognitiiviset taidot: reaktiokyvyn ja visuaalisen havainnointikyvyn kehittyminen Luvut, määrät & muodot: laskemisen alkeet, muotojen tunnistaminen Värit: värien tunnistaminen Sosiaaliset

Lisätiedot

- 0-100 numerot + euro, euroa, euron, sentti, senttiä + sataa + tuhat, tuhatta

- 0-100 numerot + euro, euroa, euron, sentti, senttiä + sataa + tuhat, tuhatta 3 Numeeriset taidot Ubah oppaana selittää tehtävät. Erityisesti 3.1.3.3 merkit täytyy selittää + jos opiskelija ei ymmärrä, voi katsoa muutaman ensimmäisen koneen tekemänä Äänet: - 0-100 numerot + euro,

Lisätiedot

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä?

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä? Mitkä ammatit sinua kiinnostavat? Mitkä asiat ilahduttavat sinua? Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä

Lisätiedot

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma Esiopetuspaikka/päiväkoti Lapsen nimi Toimintavuosi 1/12 Lapsen oma osio (täytetään kotona) PIIRRÄ TÄHÄN KOTONA OMA KUVASI 2/12 Nämä asiat osaan jo Erityisen taitava

Lisätiedot

Pelin tavoitteena on kerätä eniten eläin-pelimerkkejä ennen takaisin leiriin palaamista.

Pelin tavoitteena on kerätä eniten eläin-pelimerkkejä ennen takaisin leiriin palaamista. OHJE / PELIOHJE 1 (5) Eläinsafari yli 5-vuotiaille pelilauta 4 värikästä jeeppi-pelikorttia 4 värikästä kortinpidikettä 2 noppaa 40 eläinkorttia, joissa 1-3 eläintä laskutaitoa taktikointia Kasatkaa pelilauta.

Lisätiedot

Ookko verkossa- hanke Hirvasen Mustikka- eskarissa 2013-2015

Ookko verkossa- hanke Hirvasen Mustikka- eskarissa 2013-2015 Ookko verkossa- hanke Hirvasen Mustikka- eskarissa 2013-2015 Ookko verkossa- hanke käynnistyi keväällä 2013 Uuraisilla! Hankkeen alussa meillä oli välineinä päiväkodin kannettava tietokone sekä Huomasimme

Lisätiedot

Vapaa-ajan toiminnat. Ei ikinä totta. Joskus totta. Aina totta Kommentit. Yleensä totta

Vapaa-ajan toiminnat. Ei ikinä totta. Joskus totta. Aina totta Kommentit. Yleensä totta Vapaa-ajan toiminnat 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja toimintaan, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin tehdä kaikkea. riittävästi aikaa toimintaan ja

Lisätiedot

- tehdä jotain asiaa paremmaksi tai nopeuttaa sitä omalla toiminnalla, esimerkiksi edistää lapsen puheen kehitystä

- tehdä jotain asiaa paremmaksi tai nopeuttaa sitä omalla toiminnalla, esimerkiksi edistää lapsen puheen kehitystä KRITEERISTÖ 2. Työmenetelmien, -välineiden ja materiaalin hallinta aktiivinen osallistuja - toiminnassa mukana oleva ihminen Lapsi on aktiivinen osallistuja, kun hän saa itse laittaa vaatteita päälleen

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi ensimmäinen luokka syksy Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,

Lisätiedot

SCIFEST-loppuraportointi korttia. Sara Kagan, Suvi Rönnqvist

SCIFEST-loppuraportointi korttia. Sara Kagan, Suvi Rönnqvist SCIFEST-loppuraportointi 2014 16 korttia Sara Kagan, Suvi Rönnqvist Ohjeet temppuun: Katsoja ottaa korttipakasta 16 korttia ja painaa yhden kortin mieleensä. Tämän jälkeen hän voi sekoittaa korttipakan

Lisätiedot

VESIPEUHULA TENAVAUINTI NAPEROUINTI TAMPEREELLA

VESIPEUHULA TENAVAUINTI NAPEROUINTI TAMPEREELLA VESIPEUHULA TENAVAUINTI NAPEROUINTI TAMPEREELLA TERVETULOA MUKAAN POLSKIMAAN! LEIKKI-IKÄISEN LAPSEN UINTI Matkalla uimataitoon on monta eri vaihetta opittavana. Leikki-ikäisillä eli noin 3 5 vuotiailla

Lisätiedot

Kysely Piispanlähteen alakoulun oppilaille Yhteenvetoraportti N=349 Julkaistu: /14

Kysely Piispanlähteen alakoulun oppilaille Yhteenvetoraportti N=349 Julkaistu: /14 Kysely Piispanlähteen alakoulun oppilaille Yhteenvetoraportti N=349 Julkaistu: 19.4.2010 1/14 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat 1. Kerro luokkasi 1. 1A 21 6,02% 2. 1B 17 4,87% 3. 1C 16 4,58% 4. 2A 22 6,30%

Lisätiedot

Alberta Language and Development Questionnaire (ALDeQ) A. Varhaiskehitys Lapsen nimi

Alberta Language and Development Questionnaire (ALDeQ) A. Varhaiskehitys Lapsen nimi Alberta Language and Development Questionnaire (ALDeQ) A. Varhaiskehitys Lapsen nimi 1. Milloin lapsenne otti ensiaskeleensa? 2. Minkä ikäisenä lapsenne sanoi ensisanansa? Esimerkkejä ensisanoista (käännöksineen):

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi esiopetus talvi Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista, että

Lisätiedot

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat:

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat: Maailma muuttuu - miten koulun pitäisi muuttua? Minkälaista osaamista lapset/ nuoret tarvitsevat tulevaisuudessa? Valtioneuvosto on päättänyt perusopetuksen valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijaon. Niiden

Lisätiedot