Vammaiset ja työelämä Nina Nevala Tiimipäällikkö, Työterveyslaitos Professori (ma), Jyväskylän yliopisto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vammaiset ja työelämä Nina Nevala Tiimipäällikkö, Työterveyslaitos Professori (ma), Jyväskylän yliopisto"

Transkriptio

1 Vammaiset ja työelämä Nina Nevala Tiimipäällikkö, Työterveyslaitos Professori (ma), Jyväskylän yliopisto

2 "Työ on vammaiselle yhtä tärkeää kuin vammattomallekin ehkäpä joskus jopa tärkeämpää" "Saa olla sosiaalisessa vuorovaikutuksessa muiden kanssa ja huomaa, että pystyy vielä johonkin vammasta huolimatta" Reijo Aalto, päätoimittaja

3 Osatyökykyisten työvoimareservi vuonna 2009 (Pasi Holm, PTT-raportteja 225) työkyvyttömyyseläkkeellä noin henkilöä > heistä 10 % on töissä ja viidennes haluaisi töihin vajaakuntoisia työttömiä työnhakijoita (ilmoittautunut TEkeskukseen työnhakijaksi) noin työttömänä tai työkyvyttömyyseläkkeellä olevista vammaisista 30 % haluaisi töihin

4 Avoimille työmarkkinoille? 10 % väestöstä liikkumis- ja toimimisesteisiä (Suomi, EU, maailma) vammaiset ihmiset ovat Suomessa harvemmin töissä kuin muualla Euroopassa (OECD 2008) työttömyys on vammaisten henkilöiden joukossa muuta väestöä yleisempää (Krahn 2011, Laiho ym. 2010, Hietala ja Lavikainen 2010, OECD 2008)

5 Millaisessa työssä vammaiset henkilöt ovat liikunta- ja näkövammaiset sekä kommunikaatiohäiriöitä omaavat useammin julkisella sektorilla kuulovammaiset useammin yksityisellä sektorilla valtaosa (83 %) työllistynyt omatoimisesti ei työvoimatoimiston kautta vakituinen työsuhde (81 %) osa-aikainen työ (< 50 %) esimiesasemassa 20 % Nevala N, Kalliomäki-Levanto T, Jääskeläinen K, Pekkarinen A, Elo J. Työn sisältö ja työolosuhteiden mukauttaminen avoimilla työmarkkinoilla toimivilla vammaisilla ja pitkäaikaissairailla. Työterveyslaitos portti.pdf

6 Erilaiset ihmiset (n=205) erilaiset työt Päätoimiala n % Terveys- ja sosiaalipalvelut Julkishallinto Koulutus Teollisuus 16 7 Kauppa ja korjaus 8 4 Rakentaminen 5 3 Rahoitus 6 3 Maa- ja metsätalous 3 2 Majoitus ja ravitsemus 3 2 Kuljetus ja tietoliikenne 1 1 Yritysten väliset palvelut 2 1 Muut palvelut 17 8 Jokin muu (Nevala ym. 2010)

7 "Ammattitaito ratkaisee" Jukka Jokiniemi, TkT, toimitusjohtaja yhdenvertaisuuden edistämiseksi koulutuksen järjestäjän on tarvittaessa ryhdyttävä kohtuullisiin toimiin vammaisen henkilön koulutukseen pääsemiseksi (Yhdenvertaisuuslaki) esteettömät opintopolut (esim. esteetön yliopisto) mukautusratkaisut, apuvälineet, avustajapalvelut Työterveyslaitos

8 Rekrytointi Esimerkki: Näkövammainen työnhakija call centeriin henkilö työllistyi avoimille työmarkkinoille normaalin rekrytoinnin kautta työhakemuksessa ei mainintaa vammasta haastattelussa henkilö kertoi: työnantaja voi saada palkkatukea, jos palkkaa hänet hän tuo mukanaan tietokoneen apuvälineet (suurennusohjelma, lukutelevisio), joista ei aiheudu työnantajalle kustannuksia

9 Asenteet vammaisuutta kohtaan enemmistö suomalaisista kannattaa erityistoimien tarjoamista, jotta vammaisilla olisi tasa-arvoinen mahdollisuus osallistua työelämään (Eurobarometri 2008) ikääntyneisiin, maahanmuuttajiin ja fyysisesti vammaisiin henkilöihin suhtaudutaan myönteisimmin (Kirkko työpaikkana 2010, Rauas-Huuhtanen ym. 2011)

10 Yhdenvertaisuuslaki 21/ Vammaisen henkilön työllistymis- ja kouluttautumisedellytysten parantaminen... yhdenvertaisuuden edistämiseksi työn teettäjän tai koulutuksen järjestäjän on tarvittaessa ryhdyttävä kohtuullisiin toimiin vammaisen henkilön työhön tai koulutukseen pääsemiseksi, työssä selviämiseksi ja työuralla etenemiseksi. Kohtuullisuus on tapauskohtaisesti arvioitava.

11 Työturvallisuuslaki 738/ Työympäristön suunnittelu Työympäristön rakenteita, työtiloja, työ- tai tuotantomenetelmiä taikka työssä käytettävien koneiden, työvälineiden ja muiden laitteiden sekä terveydelle vaarallisten aineiden käyttöä suunnitellessa on tarvittaessa otettava huomioon vammaiset ja muut työntekijät, joiden työn tekeminen sekä terveyden ja turvallisuuden varmistaminen työssä muutoin edellyttää erityisiä toimenpiteitä.

12 Työterveyshuoltolaki 1383/ Työterveyshuollon sisältö 1) työn ja työolosuhteiden terveellisyyden ja turvallisuuden selvittäminen ja arviointi toistuvin työpaikkakäynnein ja muita työterveyshuollon menetelmiä käyttäen ottaen huomioon työpaikan altisteet, työn kuormittavuus, työjärjestelyt sekä tapaturma- ja väkivaltavaara samoin kuin näiden tekijöiden huomioon ottaminen työtä, työmenetelmiä ja työtiloja suunniteltaessa sekä työolosuhteiden muutostilanteissa. 5) vajaakuntoisen työntekijän työssä selviytymisen seuranta ja edistäminen työntekijän terveydelliset edellytykset huomioon ottaen, kuntoutusta koskeva neuvonta ja hoitoon tai lääkinnälliseen tai ammatilliseen kuntoutukseen ohjaaminen.

13 Kohtuullinen mukauttaminen tarkoittaa fyysiseen työympäristöön tehtäviä muutoksia työn uudelleen organisointia työaikajärjestelyjä työpaikan yleisiin käytäntöihin tehtäviä muutoksia Solovieva ym. 2011, Hernandez ym. 2009, Kreisman ja Palmer 2001

14 Työolosuhteiden mukauttamisen vaikuttavuus vammaisten ja pitkäaikaissairaiden henkilöiden työllistyminen helpottuu työssä selviytyminen paranee työntekijöiden välinen tasa-arvo lisääntyy (Hernandez ym. 2009, Schartz ym. 2006, Johnson ym. 2004)

15 Esimerkki: näkövammainen työntekijä call centerissä johtaminen rekrytointi > huomio kaikkien rekrytoitavien asenteisiin erilaisuutta kohtaan kokouskäytännöt urakehitysmahdollisuus esteetön työympäristö työmatkaliikkuminen apuvälineet lukutelevisio > suurentaa paperilla olevan tekstin näytölle ruudunlukuohjelma > muuttaa ruudulla olevan tekstin ääneksi

16 Vammaiset innostuneita työstään vammaiset ja pitkäaikaissairaat työntekijät olivat innostuneempia työstään kuin suomalaiset palkansaajat keskimäärin käyttivät työssään tietokonetta enemmän kuin suomalaiset työntekijät keskimäärin (Nevala ym. 2010, Työ ja terveys Suomessa 2009)

17 Työntekijöillä liikkumisen apuvälineitä Erityisjalkine Pyörätuoli Kyynär- tai kainalosauvat Kävelykeppi Erityisvarustettu auto Alaraajan tukisidos Tukiliivi Kävelyteline Alaraajaproteesi Sähköpyörätuoli Muu liikkumisapuväline (Nevala ym. 2010)

18 Näkemisen apuvälineitä työssä Silmälasit/päätelasit Suurennuslasit Kiikari Häikäisyä estävät absorbtiolasit Lukutelevisio/taulukamera Kannettava suurennuslaite Ruudunlukuohjelma Suurennusohjelma Puhesyntetisaattori Skanneri ja tekstintunnistusohjelma Matkapuhelimen ruudunlukuohjelma ja/tai puheohjelma DAISY-kuuntelulaite ja sanelin (yhdistelmälaite) Lisävalaistus, valkoinen keppi (Nevala ym. 2010)

19 Kuulemisen apuvälineitä työssä Kuulokoje toisessa tai molemmissa korvissa Vahvistinpuhelin tai puhelinvahvistin Tekstipuhelin Matkapuhelimen induktiosilmukka FM-laite Induktiosilmukka (esim. kannettava) Muu kuulemisen apuväline (Nevala ym. 2010)

20 Tyypillisimpiä mukautuksia työpaikoilla oli eniten toteutettu mukautuksia työaikoihin ja työhön liittyviin vaikutusmahdollisuuksiin eri vammaryhmistä näkövammaisille oli tehty eniten mukautuksia työpisteeseen pienillä työpaikoilla mukautuksia isoja työpaikkoja enemmän (Nevala ym. 2010)

21 Mukauttamisratkaisujen kohde työaikajärjestelyt 45 % vaikutusmahdollisuudet työhön 41 % työpisteen ominaisuudet 40 % työtehtävät 40 % avun saaminen työpaikalla 38 % tth-palvelujen esteettömyys 35 % työvälineet, koneet, laitteet 34 % työasennon ylläpitäminen 29 % työmäärä ja työtahti 28 % auton pysäköinti 25 %.. ääniympäristö 11 % (Nevala ym. 2010)

22 Kun työpaikalla oli tehty riittävästi mukauttamisratkaisuja vähemmän stressiä ja rasitusta työssä palautuminen työkuormituksesta nopeampaa työskentely harvemmin jaksamisensa äärirajoilla itsearvioitu työkyky muita parempi (Nevala ym. 2010)

23 Osa-aikainen työ ratkaisuna osa-aikainen työ (44 %) osatyökyvyttömyyseläke ja osa-aikainen työ (26 %) osa-aikaisesti työskentelevät kokivat useammin, että heidän työssään oli tehty riittävästi mukauttamisratkaisuja osa-aikaisesti työskentelevistä joka kuudes (17 %) koki voivansa kehittää itseään ammatillisesti (kokopäivätyötä tekevistä 49 %) (Nevala ym. 2010)

24 Työterveyshuollon tuki 40 % vammaisista ja pitkäaikaissairaista työntekijöistä sanoi, että työterveyshuolto ei ollut työpaikkaselvityksen yhteydessä tutustunut heidän työhönsä ja työpisteeseensä työterveyshuolto ei ollut antanut mitään suosituksia heidän työhönsä ja työoloihinsa (54 %) vastaajien arvion mukaan työterveyshuolto tuntee heidän erityisvaatimuksensa hyvin 20 % kohtalaisesti 43 % huonosti 23 % ei osaa sanoa 14 % (Nevala ym. 2010)

25 Työterveyshuollon antamien suositusten kohde (n=201) työpiste 28 % työ- ja apuvälineet 12 % työaikajärjestelyt 7 % työn sisältö 6 % työpaikalla liikkuminen 3 % muu suositus 9 % työterveyshuolto ei ole antanut suosituksia 54 % (Nevala ym. 2010)

26 Mukauttamisratkaisut varsin edullisia mukauttamisratkaisut voivat olla työnantajan itse kustantamia tai työnantaja voi saada niihin tukea työnantajan kustantamat mukautukset 43 % (n=88) < % > 3 työpäivän kustannus % % > % ei osaa sanoa 43 % (Nevala ym. 2010)

27 Mukauttamisratkaisujen kustannukset palkkatukea oli saanut 5 % työantajista (n=10) TE-toimisto myöntää, /kk, vaikeasti työllistyvän henkilön osalta: enintään 1050 /kk rekrytointituki: työsuhteen alussa, pitkäkestoinen tuki: enintään 24 kk työolosuhteiden järjestelytukea oli saanut 6 % (n=11) työpaikan ulkoisiin olosuhteisiin tehtävät muutokset tai työntekijän henkilökohtainen opastus TE-toimisto, tapaturma- ja liikennevakuuttajat kertakorvauksena enintään 2500 tai 3500 / työllistyjä, enintään 250 tai 350 /kk, enintään 12 tai 24 kk (Nevala ym. 2010)

28 Työpaikan omat käytännöt tärkeitä avoin ja hyvä yhteistyö työntekijän ja esimiehen välillä säännöllinen vuosittainen tilanteen arviointi yhteisissä keskusteluissa esimiehen ja työterveyshuollon kanssa "Mitä muutoksia tarvitset, jotta työsi sujuu hyvin?" mukautuksia tehdään koko ajan tarpeen mukaisesti työterveyshuolto hallitsee rahoitusinstrumentit ja koordinoi mukauttamisprosesseja (Nevala ym. 2010)

29 Suomen vammaispoliittinen ohjelma VAMPO (STM, Julkaisuja 2010:4) työpaikan löydyttyä tulee selvittää vammaisen työntekijän työpaikalla tarvitsemien yksilöllisten mukautustoimien ja palvelujen tarve ja toteuttaa ne tietopohjan monipuolistaminen ja hyvät kokemukset vammaisista henkilöistä työntekijöinä tukevat vammaisten ihmisten työuran aloittamista, jatkuvuutta ja nousujohteista kehityskulkua erityisesti työolosuhteiden järjestelytuen laajemman hyödyntämisen arvioidaan tukevan työelämään pääsemistä ja työelämässä jatkamista

Ergonomian "lukutaito"

Ergonomian lukutaito Ergonomian "lukutaito" Karwowski W: Ergonomics and human factors: the paradigms for science, engineering, design, technology and management of human-compatible systems. Ergonomics 2005; 48(5): 436-463

Lisätiedot

Työn mukauttamisen mahdollisuudet

Työn mukauttamisen mahdollisuudet Esteettömyys työssäoppimisessa ja työllistymisessä? Verkostoseminaari 4.11.2013 Työn mukauttamisen mahdollisuudet Nina Nevala LitT, tiimipäällikkö,työterveyslaitos Professori, Jyväskylän yliopisto Sosiaali-

Lisätiedot

Työn mukauttamisen vaikuttavuus

Työn mukauttamisen vaikuttavuus Epilepsia ja työ aamiaistilaisuus, Lasipalatsi 10.2.2014 Työn mukauttamisen vaikuttavuus Nina Nevala LitT, vanhempi tutkija,työterveyslaitos Professori, Jyväskylän yliopisto Sosiaali- ja terveysministeriö:

Lisätiedot

Esteetön työpaikka ja työolosuhteiden mukauttaminen vammaisille ja pitkäaikaissairaille

Esteetön työpaikka ja työolosuhteiden mukauttaminen vammaisille ja pitkäaikaissairaille Esteetön työpaikka ja työolosuhteiden mukauttaminen vammaisille ja pitkäaikaissairaille Vammaiset henkilöt avoimille työmarkkinoille arvokeskustelusta konkretiaan 28.4.2011 Nina Nevala, dosentti, tiimipäällikkö

Lisätiedot

Työolosuhteiden mukauttaminen

Työolosuhteiden mukauttaminen Esteettä työelämään, Jyväskylä 4.2.2014 Työolosuhteiden mukauttaminen Nina Nevala LitT, vanhempi tutkija,työterveyslaitos Professori, Jyväskylän yliopisto Sosiaali- ja terveysministeriö: Osatyökykyiset

Lisätiedot

Työjärjestelyt ja työolosuhteiden mukauttaminen

Työjärjestelyt ja työolosuhteiden mukauttaminen Työkykykoordinaattoreiden koulutus 11.10.2016 Työjärjestelyt ja työolosuhteiden mukauttaminen Nina Nevala LitT, dos., vanhempi tutkija, Työterveyslaitos Esityksen sisältö 1. Viitekehys 2. Käsitteiden määrittelyä

Lisätiedot

Teemasessio II: Takaisin töihin uusin keinoin? Puheenjohtaja: Projektipäällikkö Kaija Ray, VATES säätiö

Teemasessio II: Takaisin töihin uusin keinoin? Puheenjohtaja: Projektipäällikkö Kaija Ray, VATES säätiö VATES-päivät 24.3.2011 Teemasessiot Teemasessio II: Takaisin töihin uusin keinoin? Puheenjohtaja: Projektipäällikkö Kaija Ray, VATES säätiö Tiimipäällikkö Nina Nevala, Työterveyslaitos Henkilöstöpäällikkö

Lisätiedot

Työjärjestelyt ja työolosuhteiden mukauttaminen Työn muokkaus. Nina Nevala LitT, dos., vanhempi tutkija Työterveyslaitos

Työjärjestelyt ja työolosuhteiden mukauttaminen Työn muokkaus. Nina Nevala LitT, dos., vanhempi tutkija Työterveyslaitos Työjärjestelyt ja työolosuhteiden mukauttaminen Työn muokkaus Nina Nevala LitT, dos., vanhempi tutkija Työterveyslaitos Esityksen sisältö Mitä työolosuhteiden mukauttaminen tarkoittaa? Tapausesimerkki

Lisätiedot

Työympäristön esteettömyyden arviointimenetelmä ESTE

Työympäristön esteettömyyden arviointimenetelmä ESTE Työympäristön esteettömyyden arviointimenetelmä ESTE Nina Nevala, Tiina Juhola, Juha Anttila, Hannu Alaranta Työsuojelurahaston tutkimus- ja kehityshanke 104373 Hankkeen toteuttajat Työterveyslaitos Invalidiliiton

Lisätiedot

Työjärjestelyt ja työolosuhteiden mukauttaminen

Työjärjestelyt ja työolosuhteiden mukauttaminen Työjärjestelyt ja työolosuhteiden mukauttaminen Nina Nevala LitT, dos., vanhempi tutkija, Työterveyslaitos Esityksen sisältö 1. Tapausesimerkki 2. Mitä työjärjestelyt ja työolosuhteiden mukauttaminen tarkoittaa?

Lisätiedot

Työolosuhteiden mukauttaminen uusin tutkimustieto ja käytännön ratkaisuja

Työolosuhteiden mukauttaminen uusin tutkimustieto ja käytännön ratkaisuja Työ kuuluu kaikille 2.10.2014 Työolosuhteiden mukauttaminen uusin tutkimustieto ja käytännön ratkaisuja Nina Nevala Vanhempi tutkija, Työterveyslaitos/STM Osatyökykyiset työssä -ohjelma Ma. prof. Jyväskylän

Lisätiedot

Esteetön työpaikka - arviointimenetelmä ja hyvien ratkaisujen tietopankki

Esteetön työpaikka - arviointimenetelmä ja hyvien ratkaisujen tietopankki Esteetön työpaikka - arviointimenetelmä ja hyvien ratkaisujen tietopankki Nina Nevala Tiimipäällikkö, dos. Millainen on esteetön työpaikka? työpaikkarakennus on esteetön työpaikalla on helppo liikkua ja

Lisätiedot

VATES-päivät 2014: Dialogin paikka!

VATES-päivät 2014: Dialogin paikka! VATES-päivät 2014: Dialogin paikka! Arcada, Helsinki 9.4.2014 Henrik Gustafsson, lakimies, ry 1 Syrjinnän kielto työelämässä Perustuslaki 6 - yhdenvertaisuus: ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta

Lisätiedot

Välityömarkkinat osana työelämää. Pori Petri Puroaho, Vates-säätiö

Välityömarkkinat osana työelämää. Pori Petri Puroaho, Vates-säätiö Välityömarkkinat osana työelämää Pori 11.6.2014 Petri Puroaho, Vates-säätiö Välityömarkkinat osana työelämää projekti Edistää vammaisten ja osatyökykyisten työllisyyttä sekä kehittää työelämän monimuotoisuutta.

Lisätiedot

Vammaisfoorumin ja Varsinais- Suomen TE toimiston koulutuspäivä 2015: Työ kuuluu kaikille!

Vammaisfoorumin ja Varsinais- Suomen TE toimiston koulutuspäivä 2015: Työ kuuluu kaikille! Vammaisfoorumin ja Varsinais- Suomen TE toimiston koulutuspäivä 2015: Työ kuuluu kaikille! Varsinais-Suomen TE -toimisto, Turku 17.9.2015 Henrik Gustafsson, lakimies, ry 1 Syrjinnän kielto työelämässä

Lisätiedot

Työn sisältö ja työolosuhteiden mukauttaminen avoimilla työmarkkinoilla toimivilla vammaisilla ja pitkäaikaissairailla

Työn sisältö ja työolosuhteiden mukauttaminen avoimilla työmarkkinoilla toimivilla vammaisilla ja pitkäaikaissairailla Työn sisältö ja työolosuhteiden mukauttaminen avoimilla työmarkkinoilla toimivilla vammaisilla ja pitkäaikaissairailla Loppuraportti 15.12.2010 Nina Nevala Tiina Kalliomäki-Levanto Kirsi Jääskeläinen Maria

Lisätiedot

Vammaisfoorumin ja Uudenmaan TE toimiston koulutuspäivä 2015: Työ kuuluu kaikille!

Vammaisfoorumin ja Uudenmaan TE toimiston koulutuspäivä 2015: Työ kuuluu kaikille! Vammaisfoorumin ja Uudenmaan TE toimiston koulutuspäivä 2015: Työ kuuluu kaikille! Uudenmaan TE -toimisto, Vantaa 4.3.2015 Henrik Gustafsson, lakimies, ry 1 Syrjinnän kielto työelämässä Perustuslaki 6

Lisätiedot

Kuinka vammainen nuori työllistyy? Antti Teittinen Kehitysvammaliitto ry.

Kuinka vammainen nuori työllistyy? Antti Teittinen Kehitysvammaliitto ry. Kuinka vammainen nuori työllistyy? Antti Teittinen Kehitysvammaliitto ry. Lähtökohdat Esitelmä perustuu tutkimukseen Ekholm E, Teittinen A. Vammaiset nuoret ja työntekijäkansalaisuus. Osallistumisen esteitä

Lisätiedot

PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI

PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI 11.5.2017 1 Palkkatuen myöntämisen yleiset edellytykset 1) työ- ja elinkeinotoimisto arvioi työttömän työnhakijan työttömyyden johtuvan ammatillisen

Lisätiedot

Kaikki mukaan vammaisten ja osatyökykyisten työpanos työelämän käyttöön. Pauliina Lampinen Kuntoutuspäivät 23.3.2012

Kaikki mukaan vammaisten ja osatyökykyisten työpanos työelämän käyttöön. Pauliina Lampinen Kuntoutuspäivät 23.3.2012 Kaikki mukaan vammaisten ja osatyökykyisten työpanos työelämän käyttöön Pauliina Lampinen Kuntoutuspäivät 23.3.2012 Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö Säätiö tukee pitkäaikaissairaita/vammaisia lapsia

Lisätiedot

Kaikenikäisten työkykyyn kierroksia työkaarityökalulla tuloksia. Aina löytyy työkykyä. Miten työtä muokataan?

Kaikenikäisten työkykyyn kierroksia työkaarityökalulla tuloksia. Aina löytyy työkykyä. Miten työtä muokataan? Kaikenikäisten työkykyyn kierroksia työkaarityökalulla tuloksia Aina löytyy työkykyä. Miten työtä muokataan? Helsinki 17.4.2015 ja Jyväskylä 24.4.2015 Pirkko Mäkinen, Työturvallisuuskeskus Työpajan tavoite

Lisätiedot

Työkyvyt käyttöön vammasta tai sairaudesta huolimatta

Työkyvyt käyttöön vammasta tai sairaudesta huolimatta Työkyvyt käyttöön vammasta tai sairaudesta huolimatta Anne Korhonen Journalistipäivä 8.3.2016 Osatyökykyinen vai työkykyinen? 2 Osatyökykyisyys on työ ja tehtäväsidonnainen asia Työkyky muuttuu ja muuntuu

Lisätiedot

Hyvä työntekijä, valmiina palvelukseen!

Hyvä työntekijä, valmiina palvelukseen! Hyvä työntekijä, valmiina palvelukseen! Sisällys 1. Johdanto... 4 2. TE-toimiston työkokeilu... 6 3. Kelan työkokeilu... 8 4. Palkkatuki... 10 5. Oppisopimuskoulutus... 12 6. Työolosuhteiden järjestelytuki...

Lisätiedot

Miten arvioin epilepsiaa sairastavan työkykyä ja työhön palaamisen mahdollisuuksia?

Miten arvioin epilepsiaa sairastavan työkykyä ja työhön palaamisen mahdollisuuksia? Kimmo Räsänen, työterveyshuollon professori Epilepsiapotilaan ohjauksen kehittäminen 17.2.2014 KYS Miten arvioin epilepsiaa sairastavan työkykyä ja työhön palaamisen mahdollisuuksia? Esityksen sisältö

Lisätiedot

Kiinni työelämässä -seminaari 11.11.09

Kiinni työelämässä -seminaari 11.11.09 MAHIS TYÖHÖN Kiinni työelämässä -seminaari Työllistymisen tuet ja palvelut Sari Honkonen ja Arja Pitkänen 11.11.09 1 TYÖLLISTYMISTÄ EDELTÄVÄT PALVELUT Työssäoppiminen on oppilaitoksen järjestämää työpaikalla

Lisätiedot

Tutkimuksen tavoitteet

Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten organisaatioissa tuettiin osatyökykyisten työllistymistä ja työssä jatkamista ja mitkä tekijät estivät tai edistivät sitä. Tutkimuskysymyksiä

Lisätiedot

ESTE Työpaikan esteettömyyden arviointi

ESTE Työpaikan esteettömyyden arviointi ESTE Työpaikan esteettömyyden arviointi Arviointilomake Taustatiedot Nimi Ikä v Ammatti Työpaikka Työpaikan osoite Puhelin Sähköposti Keskeiset työtehtävät Päivämäärä ja arvioija / 20 Toimintarajoitteet

Lisätiedot

Anna osaajalle mahdollisuus -seminaari Helsinki 24.3.2015 Vammaiset ja osatyökykyiset työelämässä realismia ja ratkaisuja

Anna osaajalle mahdollisuus -seminaari Helsinki 24.3.2015 Vammaiset ja osatyökykyiset työelämässä realismia ja ratkaisuja Anna osaajalle mahdollisuus -seminaari Helsinki 24.3.2015 Vammaiset ja osatyökykyiset työelämässä realismia ja ratkaisuja Petri Puroaho Taustaa Vates-säätiö: asiantuntijaorganisaatio, joka toimii (1993

Lisätiedot

Työturvallisuuslaki 23.8.2002/738

Työturvallisuuslaki 23.8.2002/738 Työturvallisuuslaki 23.8.2002/738 2 luku Työnantajan yleiset velvollisuudet 8 Työnantajan yleinen huolehtimisvelvoite Työnantaja on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan työntekijöiden

Lisätiedot

Uusi hyvä työterveyshuoltokäytäntö Kolmas kerta toden sanoo

Uusi hyvä työterveyshuoltokäytäntö Kolmas kerta toden sanoo Uusi hyvä työterveyshuoltokäytäntö Kolmas kerta toden sanoo HTTHK webinaari 26.9.2014 Finlandiatalo Sosiaali- ja terveysministeriön puheenvuoro lääkintöneuvos Arto Laine Hyvä työterveyshuoltokäytäntö -

Lisätiedot

Työn tuki -malli 2011

Työn tuki -malli 2011 Työn tuki -malli 2011 Kehittyvää erityisryhmien asumista Mikä Työn tuki -malli on? Työn tuki -malli on syntynyt Asumispalvelusäätiö ASPAn KoPa-projektissa (Koulutuksella palkkatyöhön) vuosina 2008-2010

Lisätiedot

Työterveyshuollon tulevaisuus - Yrityksen odotukset työterveyshuollolta

Työterveyshuollon tulevaisuus - Yrityksen odotukset työterveyshuollolta Työterveyshuollon tulevaisuus - Yrityksen odotukset työterveyshuollolta Asko Saastamoinen Asko Saastamoinen 13.10.2016 1 Työterveyshuoltolaki 2001 1 Lain tarkoitus Tässä laissa säädetään työnantajan velvollisuudesta

Lisätiedot

Työyhteisön monimuotoisuus Työpaikkavalmentajakoulutus 6.10.2015

Työyhteisön monimuotoisuus Työpaikkavalmentajakoulutus 6.10.2015 Työyhteisön monimuotoisuus Työpaikkavalmentajakoulutus 6.10.2015 Petri Puroaho Miksi olen Kainuussa? 6.10: Kainuun työ- ja elinkeinotoimiston, Tuetun työllistymisen palveluiden pyynnöstä (Helena Karppinen,

Lisätiedot

Tuloksia yrityskyselystä vammaisten ja osatyökykyisten työllistämisestä

Tuloksia yrityskyselystä vammaisten ja osatyökykyisten työllistämisestä Tuloksia yrityskyselystä vammaisten ja osatyökykyisten työllistämisestä Tähän raporttiin on koottu alustavasti tuloksia kyselystä, jossa selvitettiin yritysten käsityksiä vammaisten ja osatyökykyisten

Lisätiedot

Valtti Työpaja, Kankaanpää 28.5.2014. Petri Puroaho, Vates-säätiö

Valtti Työpaja, Kankaanpää 28.5.2014. Petri Puroaho, Vates-säätiö Valtti Työpaja, Kankaanpää 28.5.2014 Petri Puroaho, Vates-säätiö Puheenvuoron sisältö Vates-säätiö ja sen toiminnan päämäärät Välityömarkkinat ja sen toimijat Vammaisten ja osatyökykyisten työllistyminen

Lisätiedot

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA. Työkyvyn edistämisen tuki. Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA. Työkyvyn edistämisen tuki. Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA Työkyvyn edistämisen tuki Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri Suomalaisuus on arvokas asia! Meitä jokaista tarvitaan! Mitkä asiat vaikuttavat työkykyyn?

Lisätiedot

Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle

Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle 2 Milloin opiskelija voi tarvita tukea työllistymiseen? Miten oppilaitoksessa voidaan ohjata työllistymisessä? Ammatillisen koulutuksen tavoitteena

Lisätiedot

Petri Puroaho Osatyökykyisten ja vammaisten työllistäminen

Petri Puroaho Osatyökykyisten ja vammaisten työllistäminen Petri Puroaho Osatyökykyisten ja vammaisten työllistäminen Puheenvuoron sisältö Vates-säätiö sosiaalisen yritystoiminnan tukijana Kohderyhmän työllisyystilanne Työllistämisen tukipalvelut työhönvalmennus

Lisätiedot

työkyvyttömyyseläkkeistä

työkyvyttömyyseläkkeistä FINNISH CENTRE FOR PENSIONS KANSAINVÄLINEN VAMMAISNAISSEMINAARI 12.3.2008 Kuvitettua Naisten tietoa työkyky ja työkyvyttömyyseläkkeistä työkyvyttömyyseläkkeet Raija Gould Raija Gould Eläketurvakeskus Eläketurvakeskus

Lisätiedot

Yleistä kuntouttamiseen liittyen

Yleistä kuntouttamiseen liittyen Työhön kuntoutumisen tukitoimet TE-hallinnossa 3.11.2015 1 Yleistä kuntouttamiseen liittyen Julkisen työ ja yrityspalvelulakiin liittyviä palveluita. Ovat toissijaisia palveluita eli aina ensin selvitettävä

Lisätiedot

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Ylilääkärii Työterveyshuolto tekee työtä työsuhteessa olevien terveyden edistämiseksi, työtapaturmien

Lisätiedot

Aina löytyy työkykyä miten työtä muokataan?

Aina löytyy työkykyä miten työtä muokataan? Aina löytyy työkykyä miten työtä muokataan? Työkaarityökalulla tuloksia -työseminaari 2014 3.10. Tampere 9.10. Helsinki 10.10. Oulu Pirkko Mäkinen, Työturvallisuuskeskus TTK Asiantuntija pirkko.makinen@ttk.fi

Lisätiedot

Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla

Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla Porvoo 8.4.2014 Kuninkaantien työterveys JAMIT-hanke, Kuntoutussäätiö Marja Heikkilä Projektisuunnittelija JAMIT -hanke Tavoitteena on edistää työhyvinvointia

Lisätiedot

Vammaisten työllistymisen ja työllistämisen taloudelliset kannustimet. Harri Hietala VATES-säätiö

Vammaisten työllistymisen ja työllistämisen taloudelliset kannustimet. Harri Hietala VATES-säätiö Vammaisten työllistymisen ja työllistämisen taloudelliset kannustimet Harri Hietala VATES-säätiö Työkyvyttömyyseläkeläiset Työkyvyttömyyseläkeläisiä 260 000 1) Työuraan perustuvaa eläkettä saa reilut 200

Lisätiedot

Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö

Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö Työterveyshuolto = työnantajan järjestettäväksi säädettyä työterveyshuollon ammattihenkilöiden ja asiantuntijoiden toimintaa, jolla edistetään 1) työhön liittyvien

Lisätiedot

Keinot käyttöön! Esimerkkejä STM:n Osatyökykyiset työssä -ohjelmasta

Keinot käyttöön! Esimerkkejä STM:n Osatyökykyiset työssä -ohjelmasta Keinot käyttöön! Esimerkkejä STM:n Osatyökykyiset työssä -ohjelmasta Nina Nevala, LitT, ft, dosentti vanhempi tutkija, Työterveyslaitos nina.nevala@ttl.fi Esityksen sisältö 1. Työkyky käyttöön https://tietyoelamaan.fi/tyokykykayttoon/

Lisätiedot

Työtä tekijälle vaikutukset näkyviksi

Työtä tekijälle vaikutukset näkyviksi Työtä tekijälle vaikutukset näkyviksi Toiveista tekoihin -projekti 2012 2013 Teot tutuiksi -projekti 2013 2015 Osatyökykyisyys Osatyökykyisyydellä tarkoitetaan sellaista toimintakyvyn vajausta, josta on

Lisätiedot

Työn sisältö ja työolosuhteiden mukauttaminen avoimilla työmarkkinoilla toimivilla vammaisilla ja pitkäaikaissairailla

Työn sisältö ja työolosuhteiden mukauttaminen avoimilla työmarkkinoilla toimivilla vammaisilla ja pitkäaikaissairailla Työn sisältö ja työolosuhteiden mukauttaminen avoimilla työmarkkinoilla toimivilla vammaisilla ja pitkäaikaissairailla Nina Nevala Tiina Kalliomäki-Levanto Kirsi Jääskeläinen Maria Hirvonen Anneli Pekkarinen

Lisätiedot

50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari

50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari 50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari 22.4.2015 Vantaa Kirsi Rasinaho koulutus- ja työvoimapoliittinen asiantuntija SAK ry 22.4.2015 SAK 1 IKÄÄNTYNEIDEN JAKSAMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA 22.4.2015

Lisätiedot

Saavutettavuus ja esteettömyys opetuksessa ja oppimisessa

Saavutettavuus ja esteettömyys opetuksessa ja oppimisessa Saavutettavuus ja esteettömyys opetuksessa ja oppimisessa Johanna Korkeamäki, VTM, tutkija, Kuntoutussäätiö 3.2.2014 1 Oppimisvaikeuksien yleisyys eri koulutusasteilla Itseraportoituja vaikeuksia koulunkäynnissä

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLTO JA TYÖPAIKAN YHTEISTYÖ

TYÖTERVEYSHUOLTO JA TYÖPAIKAN YHTEISTYÖ TYÖTERVEYSHUOLTO JA TYÖPAIKAN YHTEISTYÖ TYÖSUOJELUILTAPÄIVÄ PORI 14.3.2013 KARI HARING SAK RY YHTEISTYÖN PERUSTEET Laki edellyttää Laki yhteistoiminnasta yrityksissä 30.3.2007/334 Työterveyshuoltolaki

Lisätiedot

Miten pidennämme työuria? Riikka Shemeikka, Kuntoutussäätiö Työryhmä 1, Kuntoutuspäivät

Miten pidennämme työuria? Riikka Shemeikka, Kuntoutussäätiö Työryhmä 1, Kuntoutuspäivät Miten pidennämme työuria? Riikka Shemeikka, Kuntoutussäätiö Työryhmä 1, Kuntoutuspäivät 17.3.2016 Esityksen tavoite Taustalla mm. käynnissä oleva hanke Työuria pidentävät yhteistoiminnalliset keinot (Typyke),

Lisätiedot

Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena Rovaniemi

Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena Rovaniemi Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena 07.02.2013 Rovaniemi ylilääkäri, työterveyslääkäri Heli Leino, Rovaniemen kaupungin työterveysliikelaitos Työterveyshuolto = työnantajan järjestettäväksi

Lisätiedot

Kestävä työ ja työkyky - Polkuja työelämään Tempo hanke. Pirkko Mäkelä-Pusa, Kuntoutussäätiö

Kestävä työ ja työkyky - Polkuja työelämään Tempo hanke. Pirkko Mäkelä-Pusa, Kuntoutussäätiö Kestävä työ ja työkyky - Polkuja työelämään Tempo hanke Pirkko Mäkelä-Pusa, Kuntoutussäätiö Osatyökykyisyys ja työelämä Hyvinvointiyhteiskunnan turvaaminen edellyttää korkeampaa työllisyysastetta ja pidempiä

Lisätiedot

Kuka kuntouttaa, mikä kuntouttaa

Kuka kuntouttaa, mikä kuntouttaa Kuka kuntouttaa, mikä kuntouttaa -Te-toimiston palveluita osatyökykyisille Lääkäripäivät 24.11.2017 Maria von Bonsdorff, Uudenmaan Te-toimisto 24.11.2017 Osatyökykyisyys ja ammatillinen kuntoutus Tetoimistossa

Lisätiedot

HENKISEN KUORMITTUMISEN HALLINTAMALLI RAISION KAUPUNGISSA. Kaupunginhallituksen hyväksymä

HENKISEN KUORMITTUMISEN HALLINTAMALLI RAISION KAUPUNGISSA. Kaupunginhallituksen hyväksymä HENKISEN KUORMITTUMISEN HALLINTAMALLI RAISION KAUPUNGISSA Kaupunginhallituksen 26.2.2007 hyväksymä 1 2 YLEISTÄ Henkinen hyvinvointi ilmenee työpaikalla monin eri tavoin. Työkykyä edistää ja ylläpitää mm

Lisätiedot

Sastamalan koulutuskuntayhtymän etätyöohje

Sastamalan koulutuskuntayhtymän etätyöohje Sastamalan koulutuskuntayhtymän etätyöohje Hyväksytty yhtymähallituksessa xx.xx.2015 SISÄLTÖ 1 Yleistä... 2 2 Soveltamisala... 2 3 Sopiminen etätyön tekemisestä... 2 4 Työvälineet ja tietoturva... 2 5

Lisätiedot

YHTEINEN TYÖPAIKKA, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015

YHTEINEN TYÖPAIKKA, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015 YHTEINEN TYÖPAIKKA, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015 Vesa Ullakonoja ü työpaikalla on yksi työpaikan kokonaisuutta hallitseva eli pääasiallista määräysvaltaa käyttävä

Lisätiedot

Vammaisen rekrytoinnin tuet ja työnantajan kustannukset. VATES-säätiö

Vammaisen rekrytoinnin tuet ja työnantajan kustannukset. VATES-säätiö Vammaisen rekrytoinnin tuet ja työnantajan kustannukset VATES-säätiö Vammaisten potentiaali työhön Työikäisiä vammaisia 220 000 1) Töissä (vapaaehtoistyö mukana) 15-20 % noin 40 000 Lisäksi haluaisi töihin

Lisätiedot

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA 1 YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA Jari Korhonen Liikelaitoksen johtaja, työterveyshuollon erikoislääkäri Joensuun Työterveys Joensuu 26.4.2013 7.5.2013 Jari Korhonen, johtaja, Joensuun Työterveys 2 Mitä

Lisätiedot

TUETUN TYÖLLISTYMISEN PALVELU

TUETUN TYÖLLISTYMISEN PALVELU TUETUN TYÖLLISTYMISEN PALVELU Työelämää työvalmentajan tuella 2.10.2014 Työ kuuluu kaikille seminaari Nina Sohlberg-Ahlgren ja Merja Honkanen TUETTU TYÖLLISTYMINEN HELSINGISSÄ EU:n Employment Horizon-projektissa

Lisätiedot

Osatyökykyisille tie työelämään

Osatyökykyisille tie työelämään Osatyökykyisille tie työelämään Kärkihanke osana strategisen hallitusohjelman toimeenpanoa 2016 2019 Painopistealue Hyvinvointi ja terveys Kuka on osatyökykyinen? Henkilö, jolla on käytössään osa työkyvystään

Lisätiedot

LIIKUNTAVAMMAINEN OPISKELIJA TYÖSSÄOPPIMASSA. P.Pyy

LIIKUNTAVAMMAINEN OPISKELIJA TYÖSSÄOPPIMASSA. P.Pyy LIIKUNTAVAMMAINEN OPISKELIJA TYÖSSÄOPPIMASSA P.Pyy OPISKELIJOIDEN ERILAISET TARPEET ovat tuoneet ammatilliselle koulutukselle haasteita: Kuinka tunnistaa yksilöllisiä tarpeita ja tukea heidän oppimistaan

Lisätiedot

Uusinta tutkimustietoa istumisen vähentämisestä ja aktiivisuuden lisäämisestä

Uusinta tutkimustietoa istumisen vähentämisestä ja aktiivisuuden lisäämisestä Uusinta tutkimustietoa istumisen vähentämisestä ja aktiivisuuden lisäämisestä Nina Nevala LitT, vanhempi tutkija Työterveyslaitos Ma. professori, Jyväskylän yliopisto 11.3.2014 Nevala Nina 1 Sonderborgin

Lisätiedot

Kestävää työelämää ergonomiaratkaisujen näkökulmasta

Kestävää työelämää ergonomiaratkaisujen näkökulmasta Kestävää työelämää ergonomiaratkaisujen näkökulmasta ErgoSteps -hanke Irmeli Pehkonen, FT, erikoistutkija, Ergonomia ja käytettävyys -tiimi ErgoSteps Ergonomia-askeleet ja tietopankki terveydenhuoltoon

Lisätiedot

Palvelun nimi Tietojen antaminen, neuvonta ja ohjaus ryhmässä. Palvelun nimi Tietojen antaminen, neuvonta ja ohjaus yksilöllisesti

Palvelun nimi Tietojen antaminen, neuvonta ja ohjaus ryhmässä. Palvelun nimi Tietojen antaminen, neuvonta ja ohjaus yksilöllisesti et Työpaikkaselvitys Terveystarkastukset Työkykyä ylläpitävä toiminta Työfysioterapeutin ergonomiatoiminta Tietojen antaminen, neuvonta ja ohjaus Ergonomiaselvitys Kuuluu teema-alueisiin: Työpaikkaselvitys

Lisätiedot

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin , vastausprosentti noin 25 YTN-teemana

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin , vastausprosentti noin 25 YTN-teemana Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin 11 000, vastausprosentti noin 25 YTN-teemana työtyytyväisyys ja työn muutokset Tuunia Keränen @TEK_akateemiset

Lisätiedot

Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot

Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot Te-toimisto työllistymisen tukimuodot Kirsi Elg Asiantuntija, Jyväskylän työvoiman palvelukeskus Keski-Suomen TE-toimisto Tuetun työllistymisen palvelulinja 1 Asiakkaalle hänen palvelutarpeensa mukaista

Lisätiedot

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä?

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Psykologi Tanja Josefsson, Tampereen TE-toimisto Projektipäällikkö Paula Salminen, Epilepsialiitto ry 24.4.2014 Kuka on osatyökykyinen Osatyökykyisyys (ent.

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON TYÖHYVINVOINTIPALVELUT

HELSINGIN YLIOPISTON TYÖHYVINVOINTIPALVELUT HELSINGIN YLIOPISTON TYÖHYVINVOINTIPALVELUT 19.5.2009 Eeva-Liisa Putkinen Työhyvinvointiyksikkö Henkilöstö- ja lakiasiain osasto Tekijöitä, jotka vaikuttavat työkykyyn Vaikutusmahdollisuus omaan työhön

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely - Työhyvinvointi_Perusturva_lautakunta

Työhyvinvointikysely - Työhyvinvointi_Perusturva_lautakunta Työhyvinvointikysely - Työhyvinvointi_Perusturva_lautakunta 1. Sukupuoli 0% 25% 50% 75% 100% mies 6,8% nainen 93,2% 2. Työ- ja virkasuhteesi muoto? 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% vakituinen 86,41%

Lisätiedot

Uudistuva työterveyshuolto - Sosiaali- ja terveysministeriön näkökulma

Uudistuva työterveyshuolto - Sosiaali- ja terveysministeriön näkökulma Uudistuva työterveyshuolto - Sosiaali- ja terveysministeriön näkökulma TTH-lain tarkoitus (1383/2001, 1 2mom) Yhteistoimin edistää: 1. työhön liittyvien sairauksien ja tapaturmien ehkäisyä; 2. työn ja

Lisätiedot

Vammaisten työllistymisen. taloudellinen merkitys

Vammaisten työllistymisen. taloudellinen merkitys Vammaisten työllistymisen tukitoimien i i vaikuttavuus ja taloudellinen merkitys 15.6.2011 Veera Laiho Pasi Holm Osa vammaisista työhaluisia ja työkykyisiä Työkyky on erinomainen tai hyvä 35 %:lla vammaisista

Lisätiedot

TEMPO Polkuja työelämään Pirkko Mäkelä-Pusa/

TEMPO Polkuja työelämään Pirkko Mäkelä-Pusa/ TEMPO Polkuja työelämään 2015-2018 Pirkko Mäkelä-Pusa/25.8.2016 Osatyökykyisyys ja työelämä Hyvinvointiyhteiskunnan turvaaminen edellyttää korkeampaa työllisyysastetta ja pidempiä työuria. Osatyökykyisten

Lisätiedot

Kestävä työ ja työkyky Polkuja työelämään Tempo hanke. Pirkko Mäkelä Pusa, Kuntoutussäätiö

Kestävä työ ja työkyky Polkuja työelämään Tempo hanke. Pirkko Mäkelä Pusa, Kuntoutussäätiö Kestävä työ ja työkyky Polkuja työelämään Tempo hanke Pirkko Mäkelä Pusa, Kuntoutussäätiö Osatyökykyisyys ja työelämä Hyvinvointiyhteiskunnan turvaaminen edellyttää korkeampaa työllisyysastetta ja pidempiä

Lisätiedot

Työpaikan henkilöstöä koskevat suunnitelmat

Työpaikan henkilöstöä koskevat suunnitelmat 3.11.2016 Työpaikan henkilöstöä koskevat suunnitelmat Opetustoimen ajankohtainen juridiikka Kouluneuvos Petri Heikkilä Suunnitelma Säädösperusta Työsuojelun toimintaohjelma Työturvallisuuslaki 9 Häirinnän

Lisätiedot

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Kemiönsaaren henkilöstöstrategia Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Sisältö 1. Lähtökohdat 2. Rekrytointi 3. Johtaminen ja alaistaidot 4. Työhyvinvointi 5. Osaaminen ja palkitseminen 6. Arviointi ja seuranta

Lisätiedot

Työssä jatkamisen inhimilliset ja taloudelliset kannustimet Näkökulma välityömarkkinoiden ohjaukseen. Helsinki Jukka Lindberg

Työssä jatkamisen inhimilliset ja taloudelliset kannustimet Näkökulma välityömarkkinoiden ohjaukseen. Helsinki Jukka Lindberg Työssä jatkamisen inhimilliset ja taloudelliset kannustimet Näkökulma välityömarkkinoiden ohjaukseen Helsinki 11.10.2016 Jukka Lindberg 2 Vates-säätiön toiminta Perustettu 1993, nyt 36 taustayhteisöä,

Lisätiedot

Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen. 6.11.2014 Eurosafety-messut

Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen. 6.11.2014 Eurosafety-messut Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen 6.11.2014 Eurosafety-messut SISÄLTÖ Työterveys- ja työsuojelutyön strategiset tavoitteet Työkyky ja toimintaympäristö (Työkykytalo) Työtapaturmien ja ammattitautien

Lisätiedot

Työterveys on jokaisen oikeus. ja siitä huolehtiminen on työnantajan lakisääteinen velvollisuus

Työterveys on jokaisen oikeus. ja siitä huolehtiminen on työnantajan lakisääteinen velvollisuus Työterveys on jokaisen oikeus ja siitä huolehtiminen on työnantajan lakisääteinen velvollisuus Työter yöterveyshuoltolaki yshuoltolaki uudistui 1.1.2002 Työterveyshuoltolaki velvoittaa työnantajan järjestämään

Lisätiedot

Vanhustyön vastuunkantajat kongressi 15-16.5.2014 Finlandia-talo

Vanhustyön vastuunkantajat kongressi 15-16.5.2014 Finlandia-talo Vanhustyön vastuunkantajat kongressi 15-16.5.2014 Finlandia-talo Henkilökunnan työturvallisuus Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Työsuojeluvastuualue, Paula Moilanen 1 Lainsäädännön tavoite Työturvallisuuslain(

Lisätiedot

Verkostoja hyödyntäen järjestöje kautta aitoon työllistymiseen

Verkostoja hyödyntäen järjestöje kautta aitoon työllistymiseen Verkostoja hyödyntäen järjestöje kautta aitoon työllistymiseen Mikkeli 15.10.2014 Petri Puroaho Taustani Sosiaaliohjaaja, yhteiskuntatieteiden maisteri ja opettaja/kouluttaja Työkokemusta ja yhteistyötä

Lisätiedot

Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia

Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia Krista Pahkin Organisatoriset innovaatiot ja johtaminen -tiimi ELDERS -projektin aineisto 1. Kirjallisuuskatsaus 2. HYVIS -aineiston

Lisätiedot

Mitä ovat kohtuulliset mukautukset ja kenelle?

Mitä ovat kohtuulliset mukautukset ja kenelle? Mitä ovat kohtuulliset mukautukset ja kenelle? 13.4.2015 Pirkko Mahlamäki Pääsihteeri, Vammaisfoorumi ry Kohtuulliset mukautukset Nykytilanne Uudistettu yhdenvertaisuuslaki voimaan 1.1.2015 Käytäntöjä

Lisätiedot

Kannattavaa kumppanuutta kuntouttavalla työotteella Alice Pekkala Kartanonväki-koti www.kartanonvaki.fi

Kannattavaa kumppanuutta kuntouttavalla työotteella Alice Pekkala Kartanonväki-koti www.kartanonvaki.fi Kannattavaa kumppanuutta kuntouttavalla työotteella Alice Pekkala Kartanonväki-koti www.kartanonvaki.fi Kuntoutus Kartanonväessä Hyvään hoitoon kuuluu aina kuntoutus Huonokuntoisellakin avuttomalla vanhuksella

Lisätiedot

Vates-säätiön ja Välityömarkkinat osana työelämää projektin esittely Vantaa

Vates-säätiön ja Välityömarkkinat osana työelämää projektin esittely Vantaa Vates-säätiön ja Välityömarkkinat osana työelämää projektin esittely Vantaa 3.11.2014 Petri Puroaho Taustani Sosiaaliohjaaja, yhteiskuntatieteiden maisteri ja kouluttaja Pohjanmaa Häme Keski-Suomi Uusimaa

Lisätiedot

Koulutuksella Palkkatyöhön-projekti

Koulutuksella Palkkatyöhön-projekti Koulutuksella Palkkatyöhön-projekti Ilmiöitä, merkityksiä, kokemuksia Työttömyys tänään-seminaari 22.10.10 Heidi Kaartinen Projektipäällikkö Asumispalvelusäätiö ASPA People are all different. When you

Lisätiedot

Korvausjärjestelmän tuki uudistuneille käytännöille

Korvausjärjestelmän tuki uudistuneille käytännöille Korvausjärjestelmän tuki uudistuneille käytännöille Finlandia-talo / webinaari 26.9.2014 Reija Jääskeläinen etuuspäällikkö Työterveyshuollon korvausjärjestelmän tavoitteet (1/2) Edistää, kannustaa ja ohjata

Lisätiedot

Osatyökykyiset ja vammaiset työntekijät innovaatiopääomaa yrityksille

Osatyökykyiset ja vammaiset työntekijät innovaatiopääomaa yrityksille Osatyökykyiset ja vammaiset työntekijät innovaatiopääomaa yrityksille 25.8.2015 Petri Puroaho Taustani ja ketä edustan? Taustani: n. 15 vuoden tieto- ja kokemuspääomaa työllistymisasioihiin liittyen Suomesta

Lisätiedot

TUETUN TYÖLLISTYMISEN PALVELU. KVANK Työn ja päivätoiminnan valiokunta 1.10.2012 Nina Sohlberg-Ahlgren Johtava työvalmentaja

TUETUN TYÖLLISTYMISEN PALVELU. KVANK Työn ja päivätoiminnan valiokunta 1.10.2012 Nina Sohlberg-Ahlgren Johtava työvalmentaja TUETUN TYÖLLISTYMISEN PALVELU KVANK Työn ja päivätoiminnan valiokunta 1.10.2012 Nina Sohlberg-Ahlgren Johtava työvalmentaja Sosiaaliviraston vammaistyössä tuettua työtä järjestetään Tuetun työllistymisen

Lisätiedot

Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus

Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Työ kuuluu kaikille! 17.9.2015 Vaikuttamistoiminnan päällikkö Marika Ahlstén, Kehitysvammaliitto Sosiaalihuollon rooli vammaisten työllistymisen tukemisessa

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Miksi työtapaturmia kannattaa ehkäistä ja vähentää myös kunta-alalla? Tuula Räsänen, tiimipäällikkö, Työhyvinvointi ja turvallisuus -tiimi Organisaatio Palvelemme asiakkaita ja kumppaneita

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinohallinnon uudet toimet syrjäytymisen ehkäisyssä ja työurien pidentämisessä.

Työ- ja elinkeinohallinnon uudet toimet syrjäytymisen ehkäisyssä ja työurien pidentämisessä. Työ- ja elinkeinohallinnon uudet toimet syrjäytymisen ehkäisyssä ja työurien pidentämisessä. Ammatillisen kuntoutuksen päivät Verve, Oulu 18.9. 2014 Patrik Tötterman, FT, ylitarkastaja Työurien pidentäminen

Lisätiedot

Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla?

Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla? Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla? Mistä työhyvinvointi koostuu? Työhyvinvointiryhmä tämä ryhmä perustettiin 2009 ryhmään kuuluu 13 kaupungin työntekijää - edustus kaikilta toimialoilta, työterveyshuollosta,

Lisätiedot

Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet 11.6.2014 Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus

Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet 11.6.2014 Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet 11.6.2014 Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus Palkkatuki (vamman tai sairauden perusteella) Työolosuhteiden järjestelytuki Ritva Sillanterä 11.6.2014

Lisätiedot

Masentuneen henkilön tarina toimistotyössä Vantaalla

Masentuneen henkilön tarina toimistotyössä Vantaalla Masentuneen henkilön tarina toimistotyössä Vantaalla Anne Vuorio työhyvinvointikonsultti Työhönkuntoutumisen palveluverkoston verkostotapaaminen ja seminaari 3.11.2010 Vantaa kaupunkina Vantaan kaupunki,

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA

TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA Minna Pihlajamäki työterveyshuollon erikoislääkäri vastaava työterveyslääkäri Terveystalo Seinäjoki Työterveys Kuormituksen hallinta ja toimintakyvyn ylläpito

Lisätiedot

TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työntekijälle

TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työntekijälle LT, työterveyshuollon el Sini Lohi TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työntekijälle Työterveysneuvottelussa sovitaan työntekijän työkykyä tukevista järjestelyistä yhteistyössä työntekijän, työnantajan ja työterveyshuollon

Lisätiedot

Työvoima- ja elinkeinopolitiikan lainsäädännön ja rakenteen uudistaminen Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta 916/2012

Työvoima- ja elinkeinopolitiikan lainsäädännön ja rakenteen uudistaminen Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta 916/2012 Työvoima- ja elinkeinopolitiikan lainsäädännön ja rakenteen uudistaminen Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta 916/2012 Kuntoutusasiain neuvottelukunta, STM 24.4.2013 Patrik Tötterman, FT, ylitarkastaja

Lisätiedot