Palvelu olen minä! -hanke osana nuorisotakuun monialaisia palveluita Vantaalla

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Palvelu olen minä! -hanke osana nuorisotakuun monialaisia palveluita Vantaalla"

Transkriptio

1 Sivistysvaliokunta /HE 30/2015/Asiantuntijalausunto teema: Nuorisotakuun toteuttaminen ja etsivä nuorisotyö Vantaan kaupungin nuorisopalvelut, projektipäällikkö Susanna Salmela Palvelu olen minä! -hanke osana nuorisotakuun monialaisia palveluita Vantaalla Palvelu olen minä! -hanke (Pomppu) Syrjäytymisvaarassa oleville nuorille suunnattujen palvelujen puuttuminen sekä mielenterveyspalvelujen pirstaleisuus ovat ongelmia, joihin Vantaalla kaivattiin ratkaisuja. Monialaisena yhteistyönä valmistellussa Palvelu olen minä! -hankkeessa kehitetään näille nuorille matalan kynnyksen kuntoutuksellista palvelua. Toimintamallissa nuori kohdataan kokonaisvaltaisesti tarpeineen ja toiveineen; nuorta arvostaen. Nuorisotyöllinen ja liikkuva työote mahdollistavat nuoren rinnalla kulkemisen sekä tukemisen niin arkisissa asioissa kuin hoitokäynneilläkin, palvelusta toiseen luukuttamisen sijaan. Tavoitteena on, että palvelua saa noin 90 nuorta hankeaikana. Hanke on sulautettu nuorten työpajapalveluun ja toimii ohjaus- ja tukikeskus Kipinän yhteydessä. Nuoret ohjautuvat hankkeeseen pääosin etsivän nuorisotyön kautta tai suoraan yhteistyökumppaneilta. Kokopäiväiset hankkeen sosiaaliohjaaja sekä sairaanhoitaja suunnittelevat yhdessä nuoren kanssa Pomppu-jakson tavoitteineen. Nuori arvioi säännöllisesti edistymistään ohjaajan kanssa. on mahdollista siirtyä hankkeesta mm. tukikeskus Kipinään, työpajoille tai muuhun tarpeenmukaiseen palveluun. Hankkeessa on lisäksi osa-aikainen projektipäällikkö ja tutkija, jonka tehtäviin kuuluu toimintamallin vaikuttavuuden arviointi suhteessa nuoren tavoitteisiin sekä jatkopolkuun. Vantaan nuorisopalveluiden työpajatoiminta vuonna yksittäiset toimenpiteet muodostavat kokonaisen palvelun Koko työpajatoiminnan tarkoituksena on tukea nuoren kasvua ja toimijuutta sekä auttaa nuorta löytämään oma polkunsa mm. koulutukseen ja työhön. Vantaan nuorisopalvelujen työpajatoimintaan sisältyy palveluja eri elämäntilanteissa oleville nuorille sekä monipuoliset tukipalvelut (kuraattori, sairaanhoitajat, erityisopettajat). Pajatoiminnan henkilöstöä koulutetaan aktiivisesti, jotta he pystyvät vastaamaan toimintaympäristön muutoksiin ja huomioimaan nuorten erityistarpeet mm. monikulttuuristen nuorten kohdalla. Nuorten työpajatoiminnassa nuoria on vuoden 2015 alusta ollut 305; sukupuolijakauma menee kutakuinkin tasan. Noin 40 % ohjautuu pajatoiminnasta suoraan koulutukseen tai työelämään. Etsivällä nuorisotyöllä on erityisen tärkeä rooli syrjäytymisvaarassa olevien nuorten tavoittamisessa ja eteenpäin ohjaamisessa. Vuoden 2015 alusta etsivän nuorisotyön asiakkaita on ollut 532; reilu 60 % heistä miehiä. Vantaalla olemme huolissamme esitetyistä, kohtuuttoman kovista leikkauksista, jotka vaikuttavat kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin nuoriin ja heidän tulevaisuuteensa. Nuorisotakuun palvelut Vantaalla monialaisena yhteistyönä Nuorisotakuuta on Vantaalla toteutettu monialaisena yhteistyönä jo usean vuoden ajan. Koulutustakuussa on vuodesta 2008 lähtien tarjottu opiskelupaikka kaikille peruskoulunsa päättäneille. Lakisääteinen nuorten palvelujen koordinaatioryhmä on toiminut aktiivisesti vuodesta 2011 lähtien. Monialainen yhteistyö on tuonut tietoa nuorten tilanteista ja palvelutarpeista sekä selkeistä puutteista palveluissa. Ajantasaisen tiedon avulla sekä nuorten tarpeita todentamalla on luotu uusia avauksia palvelujen kehittämiseksi; tästä yhtenä esimerkkinä vuoden 2015 alkanut Palvelu olen minä! -hanke. Viimeisimpänä on käynnistynyt Vantaan Ohjaamo, joka on mukana kehittämässä vantaalaisten nuorten palveluja. Monialaisen yhteistyön ansiosta mm. nuorisotyöttömyys on kehittynyt hitaammin kuin Helsingissä ja Espoossa.

2 Palvelu olen minä! hanke osana nuorisotakuun monialaisia palveluita Vantaalla Sivistysvaliokunta Susanna Salmela, Vantaan kaupungin nuorisopalvelut

3 Palvelu olen minä! hanke Palvelu olen minä! toimintamallissa nostamme syrjäytymisvaarassa olevien vuotiaiden nuorten toimintakykyä. Tuemme nuorta löytämään voimavaransa oman elämän rakentajana. Keinoina ovat vahva yksilötyö, ryhmätoiminta sekä monialainen verkostoyhteistyö nuoren kanssa. Työotteemme on kokonaisvaltainen, liikkuva ja nuorisotyöllinen; nuori saa avun ja tuen yhdeltä ihmiseltä. Tavoitteena on luoda vakiintunut toimintamalli, jonka avulla kohderyhmään kuuluvat nuoret tavoitetaan, saadaan kiinnittymään palveluihin ja sitä kautta jatkossa ohjattua eteenpäin koulutukseen tai työhön. Tutkimuksessa Palvelu olen minä! toimintamallin tulosten lisäksi kartoitamme nuorille suunnatut Vantaan mielenterveyspalvelut; selvitämme myös mitä palveluita puuttuu. Rahoitus ESR-rahoitus Manner-Suomen rakennerahasto (Hämeen ELY) ja Vantaan kaupunki Hanketta hallinnoi nuorisopalvelut, yhteistyökumppaneina mm. Sosiaali- ja terveyspalvelut, Kela, Uudenmaan TE- toimisto, Klubitalo Vantaa, Laurea ammattikorkeakoulu ja Nuorisotutkimusseura.

4 Vantaan nuorisopalveluiden työpajatoiminta yksittäiset toimenpiteet muodostavat kokonaisen palvelun oman toimijuuden vahvistaminen Luottamuksen rakentaminen Sosiaalinen vahvistaminen Liikkuva työote kohtaaminen Toiminnallisuus verkostojen kanssa työskentely PALVELU OLEN MINÄ! Vahva yksilötyö ja monialainen verkostotyö Ryhmätoimintaa kerran viikossa OHJAUSKESKUS KIPINÄ, ETSIVÄ NUORISOTYÖ Huoli-ilmoitukset (Nuorisolaki 72/2006, 7C ) Elämäntilanteen selkiyttäminen ja tukeminen tulevaisuuden suunnittelussa sekä palveluihin kiinnittymisessä Onnistumisen elämyksien tarjoaminen TUKIKESKUS KIPINÄ Ryhmätoimintaa 2--4 pv / vko Vuorovaikutuksellinen kiinnekohta kodin ulkopuolella v. NUORI MENOLIPPU Oppivelvollisuusiän ylittäneille keskeneräisten peruskouluopintojen loppuun suorittaminen AUTO JA METALLI, KEITTIÖ, KÄDENTAITO, VIESTINTÄ JA VUOROVAIKUTUS, PUU & MAALAUS & VERHOILLU NUORTEN TYÖPAJAT (5) Työkokeilua TE -toimiston kautta mm. suomen kielen taito, opiskeluvalmiuksien kehittäminen, peruskoul. arvosanojen korottaminen psykososiaalinen tuki (kuraattori ja sh) SVEPS RUOTSINKIELINEN TUOTANTOKOULU yhteistyössä pääkaupunkiseudun kuntien kanssa motivointi osallisuuden vahvistaminen Työpajatoiminnan tavoitteena nuoren positiivinen jatkopolku koulutukseen, työhön tai muuhun palveluun

5 Nuoriso- ja aikuiskoulutus Toisen asteen koulutuspaikat, keskeyttämisen vähentäminen ja estäminen, lisäopetus ja ammattistartit Aikuisopiston monikulttuurinen valmistava opetus ja perusopetus Nuorten aikuisten osaamisohjelma NAO Te - toimiston palvelut Yritykset ja elinkeinoelämä Nuorisopalvelut Nuorten työpajat Nuorten ohjaus- ja tukikeskus Kipinä, etsivä nuorisotyö Palvelu olen minä! - hanke Nuorten tuettu oppisopimus Menolippu - perusopetus päätökseen Kesätyöpaikat Järjestöjen palvelut Nuorisotakuun palvelut Vantaalla monialaisena yhteistyönä Työllisyyspalvelut Petra nuoret uusille urille Kuntouttava toiminta Kesätyösetelit Kela Aikalisä-toiminta (soster) Puolustusvoimat Nuorten psykososiaalisten palveluiden yksikkö NUPPI (soster) Ohjaamo Palveluohjaus, tiedotus ja neuvonta Monialaiset palveluverkostot mm. Nuorten palveluiden koordinaatioryhmä (Nuorisolaki 7a) ja muut monialaiset verkostot

Kokemuksia Palvelu olen minä! hankkeesta Susanna Salmela, Iiris Nurmo

Kokemuksia Palvelu olen minä! hankkeesta Susanna Salmela, Iiris Nurmo Kokemuksia Palvelu olen minä! hankkeesta 2015-2017 20.3.2018 Susanna Salmela, Iiris Nurmo Palvelu olen minä! 2015-2017 pähkinänkuoressa Pomppu- toimintamalli heikossa asemassa oleville 16 28 vuotiaille

Lisätiedot

Yhteistyö nuorten rikoskierteeseen ajautumisen torjunnassa

Yhteistyö nuorten rikoskierteeseen ajautumisen torjunnassa Yhteistyö nuorten rikoskierteeseen ajautumisen torjunnassa sairaanhoitaja Päivi Viro ja ohjauksen asiantuntija Anna Ohjaus- ja tukikeskus Kipinä, etsivä nuorisotyö 17.9.2014 Nuorten koulutus- ja työllisyystyöryhmä

Lisätiedot

OHJAUS- JA TUKIKESKUS / ETSIVÄ NUORISOTYÖ K I P I N Ä

OHJAUS- JA TUKIKESKUS / ETSIVÄ NUORISOTYÖ K I P I N Ä OHJAUS- JA TUKIKESKUS / ETSIVÄ NUORISOTYÖ K I P I N Ä osana nuoriso- ja koulutustakuuta Vantaalla Nuorisopalvelut, Sivistystoimi ja Sosiaali- ja terveystoimi Nuorisolain muutos 1.1.2011 tietojen luovuttaminen

Lisätiedot

Nuorisotakuun toteuttaminen

Nuorisotakuun toteuttaminen Nuorisotakuun toteuttaminen Hyvinvointi- ja turvallisuuspalveluja sekä nuorisotakuun toteutumista koskeva kehittämisneuvottelu 4.8.2013 Saariselkä Lapin ELY-keskus Tiina Keränen 11.9.2013 Nuorisotakuu

Lisätiedot

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Seinäjoki, 13.3.2013 Nuorisotakuun taustoja Perusasteen varassa olevat nuoret Työttömät alle 30-vuotiaat nuoret Työn ja koulutuksen

Lisätiedot

Nuorten tavoittaminen peruskoulun jälkeen

Nuorten tavoittaminen peruskoulun jälkeen Nuorten tavoittaminen peruskoulun jälkeen 21.01.2010 Paula Ylöstalo-Kuronen Nuoriso- ja aikuiskoulutuksen johtaja 21.01.2010 PY-K 1 Sivistystoimen toimiala Opetuslautakunta Ruotsinkielinen jaosto Ammatillisen

Lisätiedot

Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa

Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa Toimivat monialaiset verkostot 6.2.2015 Hotelli Santa Claus Tiina Keränen, yksikön päällikkö 9.2.2015 Verkostoyhteistyö on mahdollisuus Yhteistyö vaatii avoimuutta,

Lisätiedot

Turun Ohjaamo 2015-2018

Turun Ohjaamo 2015-2018 Turun Ohjaamo 2015-2018 Toiminta ja ajatus 17.3.2015 MIKSI OHJAAMO? Nuorten palvelut ovat olleet hajanaisesti sijoittuneita ja huonosti nuorten löydettävissä. Tavoite: Nuorten palvelut yhdessä paikassa

Lisätiedot

Petra-projekti Nuorten työllistymisen tukeminen. Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Hankevastaava Annukka Jamisto 14.5.2014

Petra-projekti Nuorten työllistymisen tukeminen. Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Hankevastaava Annukka Jamisto 14.5.2014 Petra-projekti Nuorten työllistymisen tukeminen Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Hankevastaava Annukka Jamisto 14.5.2014 Petra-projektit Petra Nuoret työhön ja kouluun: 1.3.2010-31.10.2013 Petra Nuoret

Lisätiedot

monialayhteistyö nuorten

monialayhteistyö nuorten Petra-projekti monialayhteistyö nuorten työllisyyden edistämisessä Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Palveluohjaaja Mikko Mäkelä 31.1.2014 Petra-projektit Petra Nuoret työhön ja kouluun: 1.3.2010-31.10.2013

Lisätiedot

Nuorisotakuu. Timo Mulari timo.mulari@alli.fi

Nuorisotakuu. Timo Mulari timo.mulari@alli.fi Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke Suomen nuorisoyhteistyö Allianssi ry Hyvinkään kaupunki Lohjan kaupunki Porvoon kaupunki Nuorisotutkimusseura ry Nuorisotakuu Timo Mulari timo.mulari@alli.fi

Lisätiedot

Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö

Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö Nuorisotoimen monet mahdollisuudet Johtaja Georg Henrik Wrede 1 Nuorisotyön mahdollisuudet - nuorelle Nuorisotyö on harrastamista ja omaa tekemistä lukuisissa järjestöissä.

Lisätiedot

Matalan kynnyksen palvelut - työote ja tapa organisoida

Matalan kynnyksen palvelut - työote ja tapa organisoida Matalan kynnyksen palvelut - työote ja tapa organisoida Eija Ahola Nuorisopalveluiden johtaja Sosiaalisen vahvistaminen ideatyöryhmän seminaari Erilaisia tapoja organisoida matalan kynnyksen palveluja

Lisätiedot

Ohjaamot tukea koulutuksen ja työn poluilla Ohjaamot nuorisotakuuta toteuttamassa

Ohjaamot tukea koulutuksen ja työn poluilla Ohjaamot nuorisotakuuta toteuttamassa Ohjaamot tukea koulutuksen ja työn poluilla Ohjaamot nuorisotakuuta toteuttamassa Pasi Savonmäki, projektipäällikkö Kohtaamo-hanke Kymenlaakson ELO-ryhmä 18.10.2016 Ohjaamojen ja verkkopalvelujen kehittämisen

Lisätiedot

Joensuun Nuorisoverstas ry:n Nuorten työpajatoiminnan toiminta ja tulokset

Joensuun Nuorisoverstas ry:n Nuorten työpajatoiminnan toiminta ja tulokset Joensuun Nuorisoverstas ry:n Nuorten työpajatoiminnan toiminta ja tulokset Hätä Nuorista! Nuorten työpajapalveluiden turvaaminen Joensuunseudulla! Nuorten työpajatoiminta on tavoitteellista, arjen hallintaa

Lisätiedot

Taustatilaisuus nuorisotakuusta. Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2013

Taustatilaisuus nuorisotakuusta. Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2013 Taustatilaisuus nuorisotakuusta Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2013 Nuorisotakuu on tapa toimia uudella tavalla Nuorisotakuu ei ole laki vaan tapa toimia saumattomassa yhteistyössä Toteutus nykyjärjestelmää

Lisätiedot

Nuorisotakuu. Toimenpiteitä työllisyyden, kouluttautumisen ja syrjäytymisen ehkäisyn tueksi. Lotta Haikkola, tutkijatohtori

Nuorisotakuu. Toimenpiteitä työllisyyden, kouluttautumisen ja syrjäytymisen ehkäisyn tueksi. Lotta Haikkola, tutkijatohtori Nuorisotakuu Toimenpiteitä työllisyyden, kouluttautumisen ja syrjäytymisen ehkäisyn tueksi Lotta Haikkola, tutkijatohtori 10.10.2017 Nuorisotakuu (2013 2015) Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle

Lisätiedot

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunta Nuorisopalvelut xx.xx.2015 Johdanto Nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin (Nuorisolaki, Kuntien nuorisotyö ja

Lisätiedot

Ohjaamon valtakunnalliset vähimmäisvaatimukset

Ohjaamon valtakunnalliset vähimmäisvaatimukset Ohjaamon valtakunnalliset vähimmäisvaatimukset (määritellyt Kohtaamo-hanke) maria.kr.virtanen@tampere.fi Kohderyhmä ja aukioloajat Kohderyhmänä kaikki alle 30-vuotiaat nuoret Ohjaamo on matalalla kynnyksellä

Lisätiedot

Nuorten palveluketjut ja yhteistyön haasteet ja hyvät käytännöt

Nuorten palveluketjut ja yhteistyön haasteet ja hyvät käytännöt Nuorten palveluketjut ja yhteistyön haasteet ja hyvät käytännöt Lapin etsivän nuorisotyön ja työpajojen kehittämispäivät 21.11.2014 Kehityspäällikkö Anna Kapanen ja koordinaattori Elisa Lipponen Valtakunnallinen

Lisätiedot

Nuorisotakuu määritelmä

Nuorisotakuu määritelmä Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi

Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta 23.09.2014 1 Nuorisotakuu osana nuorisotoimea 1. Nuorten työpajatoiminta 2. Etsivä nuorisotyö 3. Monialainen yhteistyö 2 1. Nuorten työpajat Nuorten työpajoilla

Lisätiedot

Hankkeen esittely Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke

Hankkeen esittely Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke Hankkeen esittely Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke 2011-2013 Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry Hyvinkään kaupunki Lohjan Kaupunki Porvoon kaupunki Nuorisotutkimusseura Monialaisen yhteistyön

Lisätiedot

Osakokonaisuuden toimijat

Osakokonaisuuden toimijat NUORET PUDOKKAAT Osakokonaisuuden toimijat Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri - EKSOTE (Hanna Puustinen) SIPOO (Lassi Puonti) KOTKA (Tarja Nyström) LOVIISA (Ann-Louise Björkas) ESPOO (Tuila Juvonen)

Lisätiedot

perusopetuksesta toiselle

perusopetuksesta toiselle Nuoren polku - ennakoidusti perusopetuksesta toiselle asteelle Ennakoinnin ajankohtaisfoorumi Paula Ylöstalo-Kuronen Sivistystoimen toimiala Opetuslautakunta Ruotsinkielinen jaosto Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutuksen nykytila ja kehittämistarpeet Vantaalla. Palveluohjaaja Kristina Kortelainen Hankevastaava Camilla Sippola

Sosiaalisen kuntoutuksen nykytila ja kehittämistarpeet Vantaalla. Palveluohjaaja Kristina Kortelainen Hankevastaava Camilla Sippola Sosiaalisen kuntoutuksen nykytila ja kehittämistarpeet Vantaalla Palveluohjaaja Kristina Kortelainen Hankevastaava Camilla Sippola Työttömyys Vantaalla tammikuussa 2015 1/2015 1/2014 Muutos 12 kk Työvoima

Lisätiedot

Nuorten tuki-hankkeen ydintavoite:

Nuorten tuki-hankkeen ydintavoite: Nuorten tuki-hankkeen ydintavoite: on parantaa koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten kiinnittymistä ja pääsemistä koulutukseen, kehittää elämänhallinnan taitojaan ja saamaan työelämäkokemuksia

Lisätiedot

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA Anna Vilen YHDESSÄ TEHTY! 125 kyselyvastausta 283 työpajaosallistujaa Kommenttikierroksia tammikuu2017 - helmikuu2018 ETSIVILLE NUORISOTYÖNTEKIJÖILLE Työn tueksi ja perehdytykseen

Lisätiedot

Nuorisopalvelujen projektit (1/2)

Nuorisopalvelujen projektit (1/2) Nuorisopalvelujen projektit (1/2) 1. Alueellista yhteisöllisyyttä ja -toimintaa tukevat hankkeet Nuorten osallisuuden ja yhteisöllisyyden uusi aalto Päihdetyö mediakasvatuksen keinoin Nuorten Vantaa osallisuus-

Lisätiedot

Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten parempi integrointi nuorisotakuuseen Tuija Oivo Ylijohtaja TEM/ Työllisyys- ja yrittäjyysosasto

Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten parempi integrointi nuorisotakuuseen Tuija Oivo Ylijohtaja TEM/ Työllisyys- ja yrittäjyysosasto Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten parempi integrointi nuorisotakuuseen 7.11.2013 Tuija Oivo Ylijohtaja TEM/ Työllisyys- ja yrittäjyysosasto Nuorten työttömyys on kasvanut 2012 Syyskuun lopussa 29 721

Lisätiedot

Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa 23.9.2014 Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus Ohjaamo-toiminta osana nuorisotakuuta ja elinikäistä ohjausta Lähtökohdat ja tarpeet: Monialaiset ja kehittyvät

Lisätiedot

TE-hallinnon ja työelämän yhteistyö

TE-hallinnon ja työelämän yhteistyö TE-hallinnon ja työelämän yhteistyö Nuorisotakuun retoriikkaa ja todellisuutta 26.09.2013 Ylöjärvi, Valo Vesa Jouppila johtaja, Pirkanmaan TE-toimisto Toiminta-ajatuksemme Pirkanmaan TE-toimisto toteuttaa

Lisätiedot

Nuorisotakuu mikä muuttuu Järvenpään mallin myötä. Tuhti-seminaarin työpaja

Nuorisotakuu mikä muuttuu Järvenpään mallin myötä. Tuhti-seminaarin työpaja Nuorisotakuu mikä muuttuu Järvenpään mallin myötä Tuhti-seminaarin työpaja 14.10.2013 Järvenpään kaupunki Lausvaara Jari 17.5.2013 Nuorisotakuu yleisesti Järvenpään kaupunki Lausvaara Jari 17.5.2013 2

Lisätiedot

Nuorisotakuu Pasi Rentola

Nuorisotakuu Pasi Rentola Nuorisotakuu 3.9.2013 Pasi Rentola Hallitusohjelma: Jokaiselle alle 25 -vuotiaalle nuorelle ja alle 30 vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka

Lisätiedot

Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla

Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla h Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla Syrjäytymisen uhka Nuorisotyöttömyyden lisääntyminen Lasten ja nuorten psyykkisen pahoinvoinnin lisääntyminen Päihteiden käytön lisääntyminen Ammattitaitoisen

Lisätiedot

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA!

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! Sisällys Mikä nuorisotakuu? Miksi nuorisotakuu? Nuorisotakuun tavoitteet ja viestit Ketkä toteuttavat nuorisotakuuta? Nuorisotakuun tuloksia Nuorisotakuun kehittämistarpeita

Lisätiedot

Onnistumisia nuorten palveluketjun kehittämisessä

Onnistumisia nuorten palveluketjun kehittämisessä Onnistumisia nuorten palveluketjun kehittämisessä Valtakunnalliset ehkäisevän työn päivät, Lahti 25.9.2014 Kehityspäällikkö Anna Kapanen, Valtakunnallinen työpajayhdistys ry. Sosiaalisen vahvistamisen

Lisätiedot

Yhdessä hyvä OTE. KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan

Yhdessä hyvä OTE. KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan Yhdessä hyvä OTE KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan Työtoiminnasta töihin Työtoiminnasta työhön painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan Lähtötilanne Verkostotyöpajapäivät, palvelumuotoilupäivät,

Lisätiedot

Oulun seudun etsivän nuorisotyön ohjaus- ja neuvontapalvelut. Virpi Huittinen, Sanna Lakso ja Anna Visuri

Oulun seudun etsivän nuorisotyön ohjaus- ja neuvontapalvelut. Virpi Huittinen, Sanna Lakso ja Anna Visuri Oulun seudun etsivän nuorisotyön ohjaus- ja neuvontapalvelut Virpi Huittinen, Sanna Lakso ja Anna Visuri Oulun seudun etsivän nuorisotyön ohjaajat Hailuoto: vapaa-aikasihteeri Satu Rahkola Haukipudas:

Lisätiedot

Nuorisotakuu on yksi hallituksen kärkihankkeista

Nuorisotakuu on yksi hallituksen kärkihankkeista Nuorisotakuu on yksi hallituksen kärkihankkeista Nuorisotakuu on kirjattu pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmaan. Sillä tavoitellaan nuorten työllisyyden edistämistä ja syrjäytymisen ehkäisyä.

Lisätiedot

Ohjaamo osana ESR-toimintaa

Ohjaamo osana ESR-toimintaa Ohjaamo osana ESR-toimintaa Kohti ohjaamoa 23.9.2014 Merja Rossi Ohjelmakausi 2014-2020 yksi ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Sekä Euroopan sosiaalirahaston ESR

Lisätiedot

Kun olis yks tyyppi, joka kuuntelis ja auttais

Kun olis yks tyyppi, joka kuuntelis ja auttais Omnia Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Nuorten palvelujärjestelmän kartoituksen avulla vauhtia nuorisotakuun toteutukseen Espoossa Kun olis yks tyyppi, joka kuuntelis ja auttais 6.3.2015 /Sirkku Reponen

Lisätiedot

Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta

Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta Nuorisotakuu 2013 -määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle

Lisätiedot

Oppilaitosnuorisotyö Tredussa nuoren tukeminen opintojen rinnalla. TPY:n symposium 27.5.2014

Oppilaitosnuorisotyö Tredussa nuoren tukeminen opintojen rinnalla. TPY:n symposium 27.5.2014 Oppilaitosnuorisotyö Tredussa nuoren tukeminen opintojen rinnalla TPY:n symposium 27.5.2014 OIVA - Ohjauksen interventioilla vaikuttavuutta läpäisyn tehostamiseen 1.9.2013-31.12.2014 OIVA on osa Opetushallituksen

Lisätiedot

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria Elise Virnes 29.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Sosiaalipalveluohjaajat. Anna Kinnunen & Katja Pietikäinen. Sosiaalitoimisto, Lapinlahden kunta

Sosiaalipalveluohjaajat. Anna Kinnunen & Katja Pietikäinen. Sosiaalitoimisto, Lapinlahden kunta Sosiaalipalveluohjaajat Anna Kinnunen & Katja Pietikäinen Sosiaalitoimisto, Lapinlahden kunta www.lapinlahti.fi 10.067 asukasta Vireä kulttuuri- ja liikuntapitäjä Kuntaliitos Varpaisjärven kunnan kanssa

Lisätiedot

Kohti Ohjaamoa projekti 3.2. 31.10.2014

Kohti Ohjaamoa projekti 3.2. 31.10.2014 Kohti Ohjaamoa projekti 3.2. 31.10.2014 Projektin rahoitus ja toteuttajat Rahoitus ESR/ Keski-Suomen ELY-keskus Päätoteuttajana Jyväskylän ammattikorkeakoulun ammatillinen opettajakorkeakoulu (työaikaresurssi

Lisätiedot

Nuorisotakuu määritelmä

Nuorisotakuu määritelmä Nuorisotakuun ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet 21.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-,

Lisätiedot

yöote Vamoksen näkökulmia

yöote Vamoksen näkökulmia Nuorten onialainen hyvinvointia matalan kynnyksen tukemassa yöote Vamoksen näkökulmia Ulla Nord Palvelualuejohtaja 4.3.2014 ASUNNOTTOMAAN NUOREEN LIITETTYJÄ ILMIÖITÄ PÄIHDEONGELMAT LAISKUUS MIELENTERVEYS

Lisätiedot

Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään?

Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään? Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään? Tuloksia valtakunnallisesta kuntakyselystä Jarno Karjalainen Sosiaalisen kuntoutuksen teematyö 8.2.2017 Tampere SOSKU-hanke SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali-

Lisätiedot

SUJUVALLE POLULLE AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA

SUJUVALLE POLULLE AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA SUJUVALLE POLULLE AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA - MONIALAINEN YHTEISTYÖMALLI Ota koppi verkostotapaaminen, Hanko 24.10.2018 Tuula Hapulahti, Luksia 26.10.2018 Sujuva polku, Monialainen yhteistyömalli Sujuva

Lisätiedot

Oppivelvollisuusiän ylittäneiden nuorten monialainen peruskoulumalli osa Vantaan koulutustakuuta

Oppivelvollisuusiän ylittäneiden nuorten monialainen peruskoulumalli osa Vantaan koulutustakuuta Eteenpäin opintiellä perusopetus päätökseen menolippu-hanke 2010-2014 Oppivelvollisuusiän ylittäneiden nuorten monialainen peruskoulumalli osa Vantaan koulutustakuuta Valtakunnallisen nuorisotakuutyöryhmän

Lisätiedot

Helsingin kaupungin työllisyydenhoito

Helsingin kaupungin työllisyydenhoito Helsingin kaupungin työllisyydenhoito Eija Hanni 17.5.2011 Eija Hanani Työllisyydenhoidon linjaukset 1. Työttömyyden katkaisu mahdollisimman varhain 2. Painopisteryhmät: - nuoret - nuoret aikuiset - maahanmuuttajat

Lisätiedot

Matalan kynnyksen keskus, josta nuoret saavat tarvitsemansa asiakaslähtöiset, helposti saavutettavat, monialaiset ja poikkihallinnolliset palvelut

Matalan kynnyksen keskus, josta nuoret saavat tarvitsemansa asiakaslähtöiset, helposti saavutettavat, monialaiset ja poikkihallinnolliset palvelut Matalan kynnyksen keskus, josta nuoret saavat tarvitsemansa asiakaslähtöiset, helposti saavutettavat, monialaiset ja poikkihallinnolliset palvelut alle 30-vuotiaat oululaiset nuoret yhden luukun periaate

Lisätiedot

Yhtäläinen tavoite, erilaiset toimintatavat. Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Yhtäläinen tavoite, erilaiset toimintatavat. Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto Yhtäläinen tavoite, erilaiset toimintatavat Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto 21.8.2014 Nuorisotakuu 2013 -määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle

Lisätiedot

TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE

TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE 2013-2016 2016 SEURANTA, Ohjausryhmä käsitellyt 25.4.2017 HYVINVOINTISUUNNITELMAN TAVOITTEET, TOIMENPITEET JA SEURANTA v. 2016 Lasten ja nuorten

Lisätiedot

Desing Sprint työvälineenä Aikalisä-toiminnan kehittämisessä Jaana Walldén

Desing Sprint työvälineenä Aikalisä-toiminnan kehittämisessä Jaana Walldén Desing Sprint työvälineenä Aikalisä-toiminnan kehittämisessä 9.5.2018 Jaana Walldén Time out! Aikalisä! Elämä raiteilleen hanke toteutettiin vuosina 2004-2009 (Stakes/THL) Toiminnan lähtökohtana huoli

Lisätiedot

Nuorten työpajatoiminta yksilöllisten koulutuspolkujen tukena

Nuorten työpajatoiminta yksilöllisten koulutuspolkujen tukena Nuorten työpajatoiminta yksilöllisten koulutuspolkujen tukena. Siirtymät uudessa ajassa -seminaari 26.3.2019 Helsinki Reetta Pietikäinen Esityksen rakenne Työpajatoiminnasta Työpajat ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Nuorten aikuisten osaamisohjelma ja TNO-palvelut nuorten tukena

Nuorten aikuisten osaamisohjelma ja TNO-palvelut nuorten tukena Nuorten aikuisten osaamisohjelma ja TNO-palvelut nuorten tukena Aikuiskoulutusjohtaja Anni Miettunen Projektisuunnittelija Niina Tikkanen 21.1.2014 Mikä NAO? Nuorten aikuisten osaamisohjelma osa nuorisotakuuta

Lisätiedot

Ohjaamo ja ammatilliset pajat RASEKO

Ohjaamo ja ammatilliset pajat RASEKO Ohjaamo ja ammatilliset pajat RASEKO Etsivä nuorisotyön viranomainen ja rekisterinpitäjä Naantali, Nousiainen, Masku, Mynämäki, Raisio ja Rusko 9.11.2012 Raision seudun koulutuskuntayhtymä / Maria Taipale

Lisätiedot

SOSIAALINEN KUNTOUTUS JA NUORISOTAKUU

SOSIAALINEN KUNTOUTUS JA NUORISOTAKUU SOSIAALINEN KUNTOUTUS JA NUORISOTAKUU Johtava sosiaalityöntekijä Kristiina Aho 11.3.2014 12.3.2014 1 Peruslähtökohtia nuoren hyvinvoinnille jokaisella nuorella on kykyjä olennaista on, mitä nuori voi tehdä

Lisätiedot

Byströmin nuorten palvelut

Byströmin nuorten palvelut Byströmin nuorten palvelut Byströmin nuorten palvelut - Sinun suuntasi Byströmin nuorten palvelut on matalan kynnyksen palvelukeskus oululaisille alle 30-vuotiaille nuorille. Byströmin nuorten palveluista

Lisätiedot

Uudistunut nuorisolaki

Uudistunut nuorisolaki Uudistunut nuorisolaki 23.5.2017 Kouvola Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto 1 Nuorisolaki 1285/2016 Lain rakenne Luku 1 Yleiset säännökset sisältää pykälät 1-3 Luku 2 Valtion nuorisotyö ja politiikka

Lisätiedot

Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla

Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla h Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla Syrjäytymisen uhka Nuorisotyöttömyyden lisääntyminen Lasten ja nuorten psyykkisen pahoinvoinnin lisääntyminen Päihteiden käytön lisääntyminen Ammattitaitoisen

Lisätiedot

Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015. Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö

Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015. Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015 Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö MITÄ on VALMA? Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus (vakinaistui 2010, perusteet), Ammattistartti Maahanmuuttajien

Lisätiedot

Nuorisotakuu koulutus Nuorisotakuun toteuttaminen Pohjois-Suomen alueella nuorisotoimen näkökulmasta

Nuorisotakuu koulutus Nuorisotakuun toteuttaminen Pohjois-Suomen alueella nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotakuu koulutus 21.3.2014 Nuorisotakuun toteuttaminen Pohjois-Suomen alueella nuorisotoimen näkökulmasta Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi 25.3.2014 1 Nuorisotakuun toteuttaminen Nuorisotakuusta

Lisätiedot

Nuorisotakuu Te-hallinnossa. Anna-Kaisa Räsänen

Nuorisotakuu Te-hallinnossa. Anna-Kaisa Räsänen Nuorisotakuu Te-hallinnossa Anna-Kaisa Räsänen 15.11.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Etsivä nuorisotyö ja nuorten työpajatoiminta - ohjaamon yhteistyökumppani vai osa toimintaa. Ohjaamopäivä Merja Hilpinen

Etsivä nuorisotyö ja nuorten työpajatoiminta - ohjaamon yhteistyökumppani vai osa toimintaa. Ohjaamopäivä Merja Hilpinen Etsivä nuorisotyö ja nuorten työpajatoiminta - ohjaamon yhteistyökumppani vai osa toimintaa Ohjaamopäivä 15.9.2016 Merja Hilpinen Etsivä nuorisotyö tehtävänä on tavoittaa tuen tarpeessa oleva nuori ja

Lisätiedot

Niina Kaksonen

Niina Kaksonen Niina Kaksonen 3.2.2016 2 Osaaminen ja koulutus, kärkihanke 6: Nuorisotakuuta yhteisötakuun suuntaan Vaikeassa tilanteessa olevien nuorten auttamiseen kehitetään nuorisotakuussa ESR-rahoituksen turvin

Lisätiedot

MONIALAINEN TYÖ HYVINVOINNIN TUOTTAJANA

MONIALAINEN TYÖ HYVINVOINNIN TUOTTAJANA MONIALAINEN TYÖ HYVINVOINNIN TUOTTAJANA NUORET PALVELUJEN PARIIN PALVELUIDEN YHTEISTYÖLLÄ Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke SEMINAARI 8.11.2012 Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke

Lisätiedot

Maahanmuuttajien. valmennus työpajoilla. Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille

Maahanmuuttajien. valmennus työpajoilla. Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille Maahanmuuttajien valmennus työpajoilla Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille Työpaja monialainen yhteistyökumppani työpajojen kanssa yhteistyössä toimivia tahoja ovat muun muassa työ-

Lisätiedot

Nuorisotakuu Kauniaisissa

Nuorisotakuu Kauniaisissa Nuorisotakuu Kauniaisissa KV hyväksynyt..2016 KV godkänt..2016 Sisällysluettelo Tausta... 2 Määritelmä... 2 Strateginen ohjaus ja prosessi... 2 Tilannekatsaus... 3 Koordinointi... 4 Toimijoiden työnjako...

Lisätiedot

Vamos Mindset. Palveluiden ulkopuolella olevien nuorten tavoittaminen kotiin vietävän- ja ryhmämuotoisen valmennuksen avulla.

Vamos Mindset. Palveluiden ulkopuolella olevien nuorten tavoittaminen kotiin vietävän- ja ryhmämuotoisen valmennuksen avulla. Vamos Mindset Palveluiden ulkopuolella olevien nuorten tavoittaminen kotiin vietävän- ja ryhmämuotoisen valmennuksen avulla Vesa Sarmia Vamos tukee nuoria kiinnittymään tulevaisuuteen! Suomessa nuorten

Lisätiedot

Vankeusaika mahdollisuutena seminaari

Vankeusaika mahdollisuutena seminaari 12.2.2019 Vankeusaika mahdollisuutena seminaari 13.2.2019 Terhi Laine Mikä Vamos? Helsingin Diakonissalaitoksen palvelu koulutuksen ja työelämän ulkopuolella oleville nuorille Vähentää 16-29 vuotiaiden

Lisätiedot

Nuorten Ohjaamot. Kohtaamo-hanke 15.9.2015

Nuorten Ohjaamot. Kohtaamo-hanke 15.9.2015 Nuorten Ohjaamot Kohtaamo-hanke NUORISOTAKUU ESR-OHJELMAKAUDELLA 2014-2020 NUORTEN PALVELUJEN KEHITTÄMISKOKOKONAISUUS Ohjaamo-toiminta ja verkko-ohjaus (Kohtaamo) kehittää Ohjaamoja ja verkko-ohjausta

Lisätiedot

Nuorten Ystävät Sosiaalinen työllistyminen

Nuorten Ystävät Sosiaalinen työllistyminen Nuorten Ystävät Perustettu 1907 Keskustoimisto sijaitsee Oulussa Kansalaisjärjestö- ja liiketoimintaa Lastensuojelu-, vammais-, perhekuntoutus-, mielenterveys-, työllistymis- ja avopalveluja sekä kehittämistoimintaa

Lisätiedot

OPPILAITOS- NUORISOTYÖ LÄPÄISYN TEHOSTAJANA

OPPILAITOS- NUORISOTYÖ LÄPÄISYN TEHOSTAJANA OPPILAITOS- NUORISOTYÖ LÄPÄISYN TEHOSTAJANA HISTORIA Idea lähtenyt kehittymään Pirkon erityisopettajan Sanna-Mari Jalavan opinnäytetyöstä Toisen asteen yhteys Ammatillisen koulutuksen ja nuorisotyön yhteiset

Lisätiedot

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Aikuiskoulutuspolitiikan yksikkö Johtaja Kirsi Kangaspunta 14.3.2013 Aikuiskoulutuksen budjettimuutokset Määrärahan muutokset kehyskaudella 2013-2016 verrattuna vuoteen

Lisätiedot

Nuoret työpajoilta tavoitteellisesti elämään, koulutukseen ja työhön. Etelä-Pohjanmaan Pajoilta Urille pajaseminaari Seinäjoki 13.3.

Nuoret työpajoilta tavoitteellisesti elämään, koulutukseen ja työhön. Etelä-Pohjanmaan Pajoilta Urille pajaseminaari Seinäjoki 13.3. Nuoret työpajoilta tavoitteellisesti elämään, koulutukseen ja työhön Etelä-Pohjanmaan Pajoilta Urille pajaseminaari Seinäjoki 13.3.2013 Valtakunnallinen työpajayhdistys ry (TPY) Työpaja-ammattilaisten

Lisätiedot

Ohjaamo-toiminnan arviointi miten mitataan moninaisuutta? Mirja Määttä tutkija, Kohtaamo-hanke

Ohjaamo-toiminnan arviointi miten mitataan moninaisuutta? Mirja Määttä tutkija, Kohtaamo-hanke Ohjaamo-toiminnan arviointi miten mitataan moninaisuutta? Mirja Määttä tutkija, Kohtaamo-hanke Ohjaamot nyt Ohjaamoja tällä hetkellä n. 35. Tulossa lisää. Suurin osa saa rahoitusta myös Euroopan sosiaalirahastosta.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena Elina Palola, STM Syrjäytymisen ehkäisy aloitetaan usein liian myöhään Raskaita lastensuojelutoimia joudutaan tekemään aivan liikaa: ongelmiin

Lisätiedot

Lapin nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2015

Lapin nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2015 Lapin nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2015 Lapin nuorten hyvinvointi yhteisenä tavoitteena Lapin alueellinen kehittämisohjelma vuoteen 2015 Toteutus ESR -rahoitteisessa hankkeessa ajalla heinäkuu 2011

Lisätiedot

Ajankohtaista Kohtaamosta / Tuki Ohjaamoille

Ajankohtaista Kohtaamosta / Tuki Ohjaamoille Ajankohtaista Kohtaamosta / Tuki Ohjaamoille Mirja Määttä Tutkija 9.9.2015 Kouvola Mitä Kohtaamossa tehdään Ohjaamo-verkoston rakentumisen tuki (30) Paikkakuntakäynnit, alueelliset työpajat Projektipäällikköpäivä

Lisätiedot

Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013. Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä

Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013. Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013 Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä Nuorten Kipinä -kehittämisryhmä Tausta Hankkeiden (Ester, Koppi, sähköinen asiointi) yhteiset tavoitteet

Lisätiedot

NUORISSA ON TULEVAISUUS!

NUORISSA ON TULEVAISUUS! NUORISSA ON TULEVAISUUS! TERVETULOA! 1 HUKASSA Keitä ovat syrjäytyneet nuoret? - Pekka Myrskylä, EVA-analyysi Syrjäytyneitä 15-29-vuotiaita nuoria oli vuonna 2010 yhteensä noin 51 300. Syrjäytymisen ytimessä

Lisätiedot

- silta parempaan tulevaisuuteen -

- silta parempaan tulevaisuuteen - - silta parempaan tulevaisuuteen - - silta parempaan tulevaisuuteen - Kuopion seudun työvalmennussäätiön perustivat (25.4.2008): Kuopio, Siilinjärvi, Maaninka, Karttula EkoKuopio ry, Ekomaa-yhdistys ry

Lisätiedot

ETSIVÄ NUORISOTYÖ TURUSSA 2014. 17.11.2015 Taina Laaksonen 1

ETSIVÄ NUORISOTYÖ TURUSSA 2014. 17.11.2015 Taina Laaksonen 1 ETSIVÄ NUORISOTYÖ TURUSSA 2014 17.11.2015 Taina Laaksonen 1 Kehittäminen ja johdon tuki: EEVA ROIHA Anne-Marie Rautiainen, Pirjo Lehtinen, Mirja Teräs, Kerstin Paananen, Virpi Sojakka Valmistelu ja koordinointi,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (7) 7 A. Mirka Vainikan ym. valtuustoaloite nuorisotakuun toteuttamisesta HEL 2012-015496 T 00 00 03 Päätös päätti antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Lisätiedot

Kanta-Hämeen lähitutormalli pieni tarina 200 tukea tarvitsevan nuoren ohjaamisesta elämässään eteenpäin

Kanta-Hämeen lähitutormalli pieni tarina 200 tukea tarvitsevan nuoren ohjaamisesta elämässään eteenpäin Kanta-Hämeen lähitutormalli pieni tarina 200 tukea tarvitsevan nuoren ohjaamisesta elämässään eteenpäin Nuorten tuetut opinpolut -ohjelman esittely 9.12.2010 Verkatehdas, Hämeenlinna Esityksen sisältö

Lisätiedot

Jari Ikola

Jari Ikola 1 Koulutustakuu perusopetuksesta toiselle asteelle - käytännön tukitoimet Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät, Järvenpää 27. 28.11.13 Jari Ikola, projektipäällikkö Tampereen kaupunki,

Lisätiedot

Yksi ovi monta palvelua! Nuorten matalan kynnyksen keskitetyt ohjaus ja tukipalvelut Mikkelissä

Yksi ovi monta palvelua! Nuorten matalan kynnyksen keskitetyt ohjaus ja tukipalvelut Mikkelissä Yksi ovi monta palvelua! Nuorten matalan kynnyksen keskitetyt ohjaus ja tukipalvelut Mikkelissä Mikkelin Olkkari Hankkeesta pysyväksi toiminnaksi Olkkari hanke 1.1.2011 31.1.2015 Mikkelin kaupungin nuorten

Lisätiedot

Kykyviisari ja valokuvaus yksilötyön menetelminä

Kykyviisari ja valokuvaus yksilötyön menetelminä Kykyviisari ja valokuvaus yksilötyön menetelminä Kokemuksia sosiaalisen kuntoutuksen kehittämisestä Laukaassa 2015-2017 Laukaan Sosku Prosos seminaari Helsinki 6.10.2017 Työpajan esitys Seija Kerkelä 6.10.2017

Lisätiedot

STARTTIVALMENNUS -mistä on kyse?

STARTTIVALMENNUS -mistä on kyse? STARTTIVALMENNUS -mistä on kyse? Alueelliset työpajapäivät 10.6.2015 Tampere Mea Hannila-Niemelä projektipäällikkö Startti parempaan elämään juurruttamishanke (2012-2016), TPY www.tpy.fi Sisältöä Hankkeesta

Lisätiedot

Etsivä nuorisotyö Nuori Tampere

Etsivä nuorisotyö Nuori Tampere Etsivä nuorisotyö 2015 Nuori2017 - Tampere 5.4.2017 1 5.4.2017 2 Milloin etsivä nuorisotyö käynnistyi organisaatiossanne? Lähde: OKM/TPY (Valtakunnallisen etsivän nuorisotyön kysely vuonna 2015) 5.4.2017

Lisätiedot

Hämeen ELO-toiminta Kysely Kanta- ja Päijät-Hämeen ELO-ryhmien jäsenille tammikuussa 2016 ELO-ryhmän toiminnan painopisteet 2016-2018

Hämeen ELO-toiminta Kysely Kanta- ja Päijät-Hämeen ELO-ryhmien jäsenille tammikuussa 2016 ELO-ryhmän toiminnan painopisteet 2016-2018 Hämeen ELO-toiminta Kysely Kanta- ja Päijät-Hämeen ELO-ryhmien jäsenille tammikuussa 2016 ELO-ryhmän toiminnan painopisteet 2016-2018 ELO-ryhmissä ovat usein edustettuina alla olevat tahot. Valitse näistä

Lisätiedot

SUUNTA Nuorten vanhempien suunta työuralle

SUUNTA Nuorten vanhempien suunta työuralle SUUNTA Nuorten vanhempien suunta työuralle Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn mittaaminen ja arviointi -seminaari Helsinki 17.11.2016 Johanna Moilanen & Taina Era SUUNTA Nuorten vanhempien suunta työuralle

Lisätiedot

Nuorten Ohjaamot. Kohtaamo-hanke 5.11.2015

Nuorten Ohjaamot. Kohtaamo-hanke 5.11.2015 Nuorten Ohjaamot Kohtaamo-hanke NUORTEN PALVELUIDEN KEHITTÄMISKOKOKONAISUUS ESR- OHJELMAKAUDELLA 2014-2020 (Felt 24.3.2015) ESR-Nuorisotakuu TEM, toimintalinja 3: Ohjaamo-toiminnan ja nettiohjauksen kehittäminen

Lisätiedot

amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa

amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa 3,2 M vuosibudjetti amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa hdessä koulutustakuuseen seminaari 22.4.2015 65 työntekijää 5 yksikköä Nuoriso- ja koulutustakuu ovat hyviä asioita, mutta monen opiskelun ja

Lisätiedot

NUORTEN PSYKOSOSIAALINEN TUKI OHJAAMOSSA

NUORTEN PSYKOSOSIAALINEN TUKI OHJAAMOSSA NUORTEN PSYKOSOSIAALINEN TUKI OHJAAMOSSA Mikä on Ohjaamo? Alle 30-vuotiaille tarkoitettu matalan kynnyksen monialainen palvelupiste. Tarjoaa maksutonta tukea ja ohjausta työllistymiseen, koulutukseen,

Lisätiedot

Työpajatoiminnan vaikuttavuus esille tietoa ja käytännön vinkkejä mittaamiseen. Vamos palvelut Vesa Sarmia

Työpajatoiminnan vaikuttavuus esille tietoa ja käytännön vinkkejä mittaamiseen. Vamos palvelut Vesa Sarmia Työpajatoiminnan vaikuttavuus esille tietoa ja käytännön vinkkejä mittaamiseen Vamos palvelut Vesa Sarmia Suomessa noin 60 000 nuorta koulutuksen tai työelämän ulkopuolella, joista Vamos kohderyhmää arviolta

Lisätiedot