Lohjan kaupungin sivistystoimen toimenpideohjelma
|
|
- Anja Mäki
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Lohjan kaupungin sivistystoimen toimenpideohjelma Lohjan kaupungin sivistystoimen toimenpideohjelma on laadittu kaupunginvaltuuston vahvistaman kaupunkistrategian pohjalle. Toimenpideohjelmalla pyritään varmistamaan sivistystoimen osalta kaupunkistrategian toteutumista. Toimenpideohjelman pohjalta laaditaan sivistystoimen tulosyksiköiden kehittämisohjelmat. Ohjelma on laadittu laajassa yhteistyössä henkilöstön kanssa. Työhön ovat osallistuneet kaikki esimiehet ja työyksiköt. Kiitän kaikkia aktiivisesta osallistumisesta ja arvokkaasta panoksesta työhön. Ohjelmamme on haasteellinen ja toivon sen kannustavan meitä työssämme kuntalaisten palvelujen järjestäjinä ja kehittäjinä. Katri Kalske Sivistysjohtaja Visio Lohja on luotettava ja luova sivistyksen keskus. Toiminta-ajatus Sivistystoimi tuottaa laadukkaita sivistyspalveluita kaikille kaupunkilaisille edistäen heidän kokonaisvaltaista hyvinvointiaan. Kasvatus- ja koulutuspalveluita sekä kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluita ylläpidetään ja kehitetään suunnitelmallisesti, avoimesti ja ennakkoluulottomasti. Keskeisiä periaatteita toiminnassa ovat yhteisöllisyys, yhteistyö, moniarvoisuus sekä yhtenäiset toimintatavat. Palveluiden laatu varmistetaan huolehtimalla riittävästä resursoinnista sekä osaavan ja ammattitaitoisen henkilöstön hyvinvoinnista ja viihtymisestä. Toimialan painopisteet Kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen Opetus, kasvatus, kulttuuri ja vapaa-ajan toiminta ovat keskeisiä hyvinvoinnin edistäjiä. Pyrimme kaikessa toiminnassamme edistämään kaupunkilaisten hyvinvointia. Tarkoituksenmukainen palveluverkko Kuntalaisten saamien palvelujen laadukkuus on keskeisiä tavoitteitamme. Olemassa olevien resurssien tarkoituksenmukainen käyttö ja kohdentaminen ovat keskeisiä laadun varmistamiseksi. Suunnittelukauden aikana palveluverkkoa kehitetään siten, että toiminnan toteuttamiseen osoitetut resurssit riittävät laadun ylläpitämiseen. Henkilöstön hyvinvoinnista ja jaksamisesta huolehtiminen Hyvinvoiva henkilöstö onnistuu parhaiten haasteellisten tavoitteittemme toteuttamisessa. Sivistystoimessa huolehditaan henkilöstön hyvinvoinnista suunnittelemalla työtä ja toimintarakenteita huolellisesti sekä tukemalla esimiehiä ja yksiköitä työhyvinvoinnin edistämisessä. Yhteistyön lisääminen
2 Sivistystoimessa yhteistyö on keskeisiä toimintatapojamme. Toimimme aktiivisessa yhteistyössä niin henkilöstön, työyksiköiden, tulosalueiden kuin toimialojen välillä. Olemme aktiivisia vaikuttajia sekä alueellisesti että valtakunnallisesti. Yhteistyön kautta kehitämme uusia tapoja palvella paremmin kuntalaisia. Kestävän kehityksen edistäminen Sivistystoimi edistää kestävää tulevaisuutta. Toiminnassamme tulee huolehtia parhaalla mahdollisella tavalla siitä, että turvaamme nykyisille ja tuleville sukupolville hyvät elämisen mahdollisuudet niin ekologisesti, sosiaalisesti kuin taloudellisesti. Toimialan keskeiset tavoitteet Kaupunkistrategian tavoitteet ohjaavat sivistystoimen toimintaa. Siinä asetetuista tavoitteista sivistystoimen kannalta keskeisiä ovat seuraavat tavoitteet. Nämä tavoitteet on myös lihavoitu toimenpideohjelmataulukossa. Laadukkaat ja luotettavat sivistyspalvelut - laadukas osaamisympäristö - tasapainoinen talous - riittävän ennakoiva malli palvelutuotannossa - henkilöstön hyvä valmius strategian toteuttamineen - laadukkaat ja monipuoliset kulttuuri- ja vapaa-ajanpalvelut - monipuoliset virkistysalueet Sivistystoimen julkisuuskuvan - Lohjan tunnettavuuden lisääminen - tehokkaat ja tarkoituksen mukaiset toimintatavat kaupungin omassa palvelutuotannossa - elävä kaupunkikeskusta
3 1. KASVUN EDELLYTYKSET Ajantasaisen kaavoituksen toimin huolehditaan, että Lohjalla on jatkuvasti tarjolla vetovoimaisia asuintontteja ja kiinnostavia erityyppisten yritysten sijoittumispaikkoja. Kaupunkiradan edellyttämä kaavoitus saatetaan valmiiksi ja E18 moottoritien varteen pyritään kaavoittamaan uusia työpaikkaalueita. Lohjan alueen logistinen sijainti hyödynnetään ja sitä tuodaan aiempaa täysipainoisemmin esille. Työpaikkarakenteen muutokseen varaudutaan panostamalla erityisesti toimialoihin, joilla nähdään olevan tulevaisuuden kehityspotentiaalia. Lohjan kasvu turvataan kehittämällä elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä niin, että yritysten sijoittuminen Lohjalle on mahdollisimman sujuvaa. Tämä toteutetaan elinkeinotoimen ja kaavoituksen jatkuvalla keskinäisellä vuoropuhelulla ja tätä kautta tarjoamalla yrityksille joustavasti potentiaalisia sijoittumispaikkoja. Aktiivisella elinkeino- ja maapolitiikalla ylläpidetään Lohjan kiinnostavuutta yritysten sijoittumisympäristönä. Yritysten ja muiden organisaatioiden toimintaympäristön osaamispääoman kehittyminen varmistetaan oppilaitos- ja yliopistoyhteistyöllä sekä kehittämällä koulutuksen ja elinkeinoelämän yhteyksiä. Lohjan mainetta ja tunnettavuutta kehitetään panostamalla valittuihin markkinoinnillisiin vetovoimatekijöihin. Lohjan kaupungin talous pidetään tasapainossa ja Lohjan on varmistettava väestöpohjan toivotunlainen. Tavoite Ajantasainen, Lohjan kasvua tukeva kaavoitus Laadukas osaamisympäristö Yritysten hyvä ja kasvua tukeva toimintaympäristö Lohjan tunnettavuuden lisääminen Toimenpide Länsiradan edellyttämä kaavoitus valmistellaan ja Lohja toimii aktiivisesti päätösten aikaansaamiseksi länsiradan rakentamisesta Moottoritien varrelle kaavoitetaan yritysalueita Vetovoimaisten asuinalueiden aktiivinen kaavoitus kaavoitusohjelman pohjalta Kaavoituksella edistetään toisiaan tukevien yritysten sijoittumista Aktiivinen maapolitiikka Vahvan koulutuksen ja elinkeinoelämän yhteyden Oppilaitosyhteistyön Yliopisto- ja korkeakouluyhteistyön Yrityspalvelutoiminnan Laadullisesti ja määrällisesti riittävän tontti- ja toimitilatarjonnan turvaaminen Yritysyhteistyön pääkaupunkiseudun yritysten kanssa Lohjan julkisuuskuvan Maineen rakentaminen Lohjan ominaispiirteiden ja valittujen vetovoimatekijöiden pohjalta Sivistystoimen toimenpide tunnistetaan muuttuvat palvelu- ja tilatarpeet ennakoivasti tiivis yhteistyö sivistyspalveluiden ja kaavoituksen suunnittelussa opetuksen kehittämishankkeet työharjoittelupaikkojen luominen toisen asteen koulutuksen ja yhteistyön elinikäisen oppimisen polun rakentaminen yhteistyö taiteen perusopetuksen kanssa korkeakouluyhteistyö tilojen monipuolinen ja joustava käyttö elinkeinoelämää ja sen henkilöstöä palvelevan koulutuksen ja vapaa-ajan palveluiden tuottaminen laadukkaat sivistyspalvelut turvallisen elinympäristön edistäminen sivistys-, kulttuuri- ja koulutuskaupunkimaineen
4 nostaminen Tasapainoinen talous Veroprosentin ylläpito kilpailukykyisenä Vuosikate kattaa poistot, pitkällä aikavälillä tulorahoitus kattaa investoinnit resurssien turvaaminen ja tarkoituksen mukainen käyttö tarkka taloudenpito tarkoituksenmukainen palveluverkko ja palveluiden tuottaminen
5 2. TOIMINNAN TEHOKKUUS Toiminnan tehokkuus varmistetaan tarkastelemalla palvelujen järjestämistapoja ja muokkaamalla niitä uudelleen toiminnallisesti tehokkaammiksi ja sitä kautta taloudellisesti tuottavammiksi. Palveluprosessien tehostamista jatketaan sähköisen asioinnin käyttöönottoa edistävällä tavalla. Palveluprosessien kustannustehokkuutta edistetään myös tuotteistamalla ja optimoimalla niitä mahdollisimman paljon. Kustannus-tehokkuutta seurataan ajantasaisten raportointijärjestelmien avulla. Sähköisiä asiointimahdollisuuksia otetaan käyttöön kuntalaisten toiveiden mukaan niissä toiminnoissa, joissa käyttöönotto selkeästi ja volyymiltaan edistää palveluiden laadukkuutta ja kustannustehokkuutta. Sähköisen asioinnin toteutetaan tietoturvallisuuden vaatimukset huomioiden. Henkilöstön määrä mitoitetaan tuotettavien palvelujen edellyttämällä tavalla. Henkilöstön motivaatioon, osaamiseen ja palkkauksen kilpailukykyisyyteen panostetaan niin, että tuotettavat palvelut saadaan tuotettua sujuvasti ja asiakaslähtöisesti. Kaupungin palveluverkontavoitteena on selkeys, toimivuus ja tehokkuus. Palveluiden kustannustehokkuuteen vaikutetaan huolehtimalla myös toimivasta ennaltaehkäisystä. Erityisesti lasten, nuorten, lapsiperheiden ja vanhusväestön tarpeita pyritään ennakoimaan nykyistä paremmin. Ennakoivalla toimintamallilla mm. varhaisella puuttumisella ehkäistään nuorten syrjäytymistä. Tavoite Palveluiden tarkoituksenmukainen järjestämistapa Tehokkaat ja tarkoituksenmukaiset toimintatavat kaupungin omassa palvelutuotannossa Riittävän ennakoiva toimintamalli palvelutuotannossa Henkilöstön hyvä valmius strategian toteuttamiseen Toimenpide Yhteistyön yritys- ja kolmannen sektorin kanssa kustannus-hyötyanalyysien pohjalta Kansalaisten omaehtoisen palvelutuottamisen edistäminen Oman palvelutoiminnan Tilaverkon optimaalinen käyttö Poikkihallinnollisen palveluprosessiyhteistyön lisääminen Tuotteistamisen loppuun saattaminen palvelujen tuottamisessa Palvelutason määrittely palvelujen tuottamisessa ja järjestämisessä Ajan tasalla olevat tietojärjestelmät Tietoyhteiskuntavalmiuksien palvelutuotannossa Tietoverkkojen (maakuntaverkko, kaupunkiverkko) toteuttaminen Tietoturvallisuuden edistäminen Ennakointitoiminnan Laitoshoitopainotteisuuden vähentäminen Töiden oikea mitoitus Työympäristön toimivammaksi Johtamisosaamisen Henkilöstön osaamisen Työaikajoustoihin kannustaminen Sivistystoimen toimenpide kaikkien tulosyksiköiden palveluverkkoselvitykset laaditaan yhteistyön kolmannen sektorin kanssa toimintaprosessien laatutyön sähköisten palveluiden tulosalueiden yhteistyön ja palveluiden tuottaminen poikkihallinnollisesti poikkihallinnollisten prosessien kuvaaminen ja selkeät toimintarakenteet ja -tavat tuotteistamisen, varhaiskasvatus pilottina sähköisen asioinnin tietoyhteiskuntavalmiuksien edistäminen tarkistetaan sivistystoimen viestintäkäytänteet liikuntapaikkojen kunnossapidon rationalisoiminen innovatiivisen tietostrategian laatiminen tutkitaan vaihtoehtoisten palvelunjärjestämistapoja ennakoiva rekrytointi ajan tasalla olevat palveluverkkosuunnitelmat ennakoiva toimintamalli palvelutuotannossa esimiesten tukeminen jaksamisen ja hyvinvoinnin edistäminen, ajantasainen hyvinvointisuunnitelma osaamisen kehittämisen rakenteet ja ajantasaiset suunnitelmat
6 Tehokkuutta tukevat laskenta- ja raportointijärjestelmät käytössä Oikeudenmukainen ja kilpailukykyinen palkkaus Palvelutehokkuuden aktiivinen seuranta Ajantasaisten laskenta- ja raportointijärjestelmien käyttöönotto säännölliset kehityskeskustelut sivistystoimen hyvän työnantajakuvan vahvistaminen ajantasainen seuranta, arviointi ja tilastointi
7 3. ELÄMISEN LAATU Lohjaa kehitetään perheille houkuttelevana asuinpaikkana, jolla varmistetaan väestöpohjan toivotunlainen kehitys. Kaikille väestöryhmille turvataan taloudelliset realiteetit huomioiden toimivat ja laadukkaat peruspalvelut sekä seudullisesti toteutettavat kulttuuri- ja vapaa-ajan palvelut. Vanhusten kohdalla vahvistetaan ja monimuotoistetaan avopalveluita ja samalla tuetaan kuntalaisten omaehtoista toimintaa ja ylläpidetään toimintakykyä. Näin mahdollistetaan vanhusten selviämistä pidempään kotona ja vähennetään palvelujärjestelmän laitospainotteisuutta. Lohjan erityispiirre muihin pääkaupunkiseudun ympäryskuntiin verrattuna on laajat kulttuuri- ja vapaa-ajan palvelut. Tämän erityispiirteen kehitys turvataan jatkossakin Lohjan merkittävänä vetovoimatekijänä. Lohjalaisen väestön elinolojen toimivuutta kehitetään myös edistämällä etätyön mahdollisuuksia ja tätä kautta vähentämällä pendelöivien kuntalaisten työmatkaan kulutettavaa kokonaisajankäyttöä. Lohjalaisten turvallisuuteen vaikutetaan ennakoivalla riskienhallinnalla, edistämällä yhteisöllisyyttä yhteistyössä kolmannen sektorin ja asukasyhdistysten kanssa sekä suunnittelemalla ja mitoittamalla uusi infrastruktuuri turvallisuutta edistävällä tavalla. Liikennejärjestelmän toimivuuteen ja tätä kautta palveluiden ja työpaikkojen saavutettavuuteen panostetaan kehittämällä joukkoliikenteen syöttöliikennejärjestelmää ja lippujärjestelmää niin että tulevaisuudenkin joukkoliikenneratkaisut ovat mahdollisimman laajassa käytössä. Tavoite Terveellinen ja turvallinen elinympäristö Työpaikkojen ja palveluiden hyvä saavutettavuus Tarvittavat peruspalvelut kaikille Laadukkaat ja monipuoliset kulttuuri- ja vapaa-ajanpalvelut Ilmastonmuutoksen ja muiden riskitekijöiden hallinta Toimenpide Yhteisöllisyyden tukeminen yhteistyössä kolmannen sektorin kanssa. Ennakoivan riskienhallinnan toteuttaminen Elinympäristön terveellisyyden edistäminen Infrastruktuurin mitoittaminen turvallisuutta edistävällä tavalla Syöttöliikenteen ja joukkoliikenne- ja lippujärjestelmän Etätyön tekemisen edellytysten Laadukkaiden palveluiden ylläpito ja Perheiden hyvinvoinnin huomioiminen Kulttuuri- ja vapaaaikapalveluiden säilyttäminen ja kasvihuonepäästöjen vähentäminen seurannaisvaikutusten Sivistystoimen toimenpide työyksiköt ja palvelut turvallisia asiakkaille ja henkilöstölle säännölliset valmiusharjoitukset työyksiköissä kehitetään kuntalaisia osallistavia toimintatapoja valmius-, pelastus- ja kriisisuunnitelmat ajan tasalla langattomien verkkoyhteyksien lisääminen kehitetään oman henkilöstön mahdollisuuksia etätyöhön palvelut tuotetaan aktiivisella työotteella, asiakkaita, henkilöstöä ja yhteistyökumppaneita kunnioittaen, sivistyspolitiikkaa tehden ja seuraten, jatkuvasti kehittäen huomioidaan eri ikäiset kuntalaiset palveluja tuotettaessa asiakastyytyväisyyden varmentaminen säännöllisin kyselyin kuntalaisten sosiaalinen vahvistaminen kuntalaisten henkisen vireyden ja kasvun edistäminen asiakaskunnan kasvattaminen ja laajentaminen vuorovaikutteisten palvelujen monipuolinen yhteistyö peruspalveluiden kanssa laaditaan sivistystoimen kestävän kehityksen suunnitelma
8 vähentäminen
9 4. KAUPUNKIRAKENNE Kaupunkirakenteen kehittämisessä oleellinen strateginen tavoite on Lohjan kaupunkikeskustan elävöittäminen kaupungin todelliseksi toiminnalliseksi ytimeksi. Kaupallisena keskittymänä keskustalla tulee olla oma omaleimainen profiilinsa kaupungin kahteen muuhun merkittävämpään kaupalliseen keskittymään, Lempolaan ja Tynninharjuun nähden. Kaupunkirakennetta kehitetään eheän nauhakaupunkirakenteen näkökulmasta edistäen joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen sujuvaa käyttöä. Rakentamisessa huomioidaan aluetehokkuus niin että rakentamattomat kaavatontit otetaan mahdollisimman tehokkaasti käyttöön. Kylät pyritään säilyttämään elinvoimaisina niin että kaavoituksella ohjataan maaseutuasumisen keskittymistä kyläkeskuksiin ja pääliikenneväylien läheisyyteen. Palveluiden suunnittelussa turvataan sekä läheisyys että saavutettavuus: liikkumisen sujuvuudesta huolehditaan ja yksityisautoilun tarvetta pyritään vähentämään. Asuin- ja yritysympäristöjen rakentamisessa panostetaan luontoarvojen huomioimiseen. Joukkoliikenteen kehittämisessä varaudutaan taajamaradan tuloon kehittämällä tulevien asemien ympäristöjä omiksi tiiviiksi, toiminnallisiksi ja omaleimaisiksi kokonaisuuksikseen. Erilaiset asumisen vaihtoehdot ja niiden edellyttämät palvelutarpeet huomioidaan radan liiketaloudellisen käytön edellyttämän väestömäärän kehitystarpeiden mukaisella tavalla. Ranta- ja harjualueita varataan kaavoituksessa maisemaasumiseen niin, että kaupunkilaisten rantojen käyttöön liittyvät erityyppiset virkistystarpeet pystytään riittävällä tavalla huomioimaan. Ilmastonmuutos huomioidaan tiiviiden asuinalueiden ja toimivien joukkoliikenneyhteyksien toteuttamisen lisäksi energiatehokkaalla kaavoituksella mukaan lukien kaukolämpöverkon laajentaminen sekä edistämällä matalaenergiarakentamista ja uusien energiamuotojen käyttöönottoa lämmityksessä ja energian tuotannossa. Tavoite Elävä kaupunkikeskusta Aluetehokas, joukkoliikenteeseen tukeutuva nauhakaupunkirakenne Miellyttävä, ympäristöarvot huomioiva asuinympäristö Monipuoliset virkistysalueet Toimenpide Keskustassa kerrosluvun nostaminen Kävelykeskustan edellytysten luominen Keskustan roolin vahvistaminen todellisena kaupunkikeskustana Uusien asuinalueiden kaavoittaminen joukkoliikennereittien läheisyyteen Taajamaradan huomioiminen asuinalueiden suunnittelussa => riittävä ja monipuolinen maanhankinta Palveluverkon toiminnallisten keskusten väestönkasvuun pohjautuen Rakentamattomien kaavatonttien käyttöönotto Maisema-asumiseen panostaminen Asumisen teema-alueiden Energiatehokkaan kaavoituksen toteuttaminen Matalaenergiarakentamisen edistäminen Elinkaariasumisen mahdollistaminen Kevyen liikenteen reittien Virkistysalueiden toiminnallinen Sivistystoimen toimenpide kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden tuottaminen ja markkinoiminen keskusta-alueelle kulttuurikampuksen edelleen hyötyliikunnan edistäminen kestävän kehityksen arvojen opetus ja kasvatus palveluiden oikea kohdentaminen taajamakampusten
10 (luontopuistot, lähiliikuntapaikat, rannat) Elävä maaseutu ja elinvoimaiset kylät Tehokkaan, ympäristö-ystävällisen energian hyödyntäminen kattavaa Rantojen käytön toiminnallinen selkeyttäminen Rakentamisen ohjaaminen hajaasutusalueella kyläkeskuksien tuntumaan Uuden teknologian hyödyntäminen Energiatuotantomuodot määritellään kokonaisuutena lähiliikunta- ja virkistyspaikkojen suunnittelu ja määritetään mitä sivistyspalveluita tarjotaan haja-asutusalueilla
11 5. KUNTAYHTEISTYÖ Kuntayhteistyössä painotetaan mahdollisuuksien mukaan seudullisuutta palvelujen järjestämistapana. Lohja jatkaa olemassa olevia yhteistyön muotoja tarkoituksenmukaisuuspohjalta, ja uusien yhteistyömuotojen kehittämisessä Lohja on Länsi-Uudellamaalla ja sen ulkopuolellekin suuntautuen aktiivisena osapuolena. Keihäänkärkinä ovat kaupunkirata-yhteistyö sekä perusturvapalveluihin liittyvä yhteistyö ja maakuntaverkkohanke, jonka kautta edistetään hallinnon ja kuntalaisten sähköisten palveluiden käyttöönottoa. Seudullisessa yhteistyössä mukana olemisen ja sen kehittämisen kautta mahdolliseksi tulevat myös asteittain syvenevät kuntayhteistyön muodot aina kuntaliitoksiin asti. Tavoite Lohja vireä Länsi-Uudenmaan aluekeskus Aktiivinen seutuyhteistyö Toimenpide Kuntarajat ylittävien yhteistyöalueiden Kuntaliitoksiin varautuminen Länsirata-yhteistyön jatkaminen Metropoliyhteistyön MAL yhteistyön jatkaminen Matkailuyhteistyön lisääminen Kulttuuriyhteistyön lisääminen Markkinointi- ja viestintäyhteistyön lisääminen Opetustoimen yhteistyön lisääminen Ekologisen yhteistyön Maakuntaverkko-hankkeen loppuun saattaminen Yrityspalveluyhteistyön lisääminen Länsi-Uudenmaan yrityskeskuksen toimintaaluetta laajentamalla Sosiaali- ja terveyssektorin yhteistyön seudullinen lisääminen Ympäristöterveyden mahdollisenlaajemman seudullisen yhteistyön tarkastelu Vesihuollon seudullisen yhteistyön tarkastelu Joukkoliikennekokonaisuus suunniteltu ja käytössä Tukipalvelujen seudullinen järjestäminen siltä osin kuin tarkoituksenmukaista Sivistystoimen toimenpide maakuntaorkesteri kuntaliitoksiin varautuminen sivistystoimi edelläkävijänä alueellisessa yhteistyössä, tiivis yhteistyö kaikilla sivistystoimen tulosalueilla seudulliset kehittämishankkeet
tunnistetaan muuttuvat palvelu- ja tilatarpeet ennakoivasti tiivis yhteistyö sivistyspalveluiden ja kaavoituksen suunnittelussa
Kasvun edellytykset Tavoite: Antasainen, Lohn kasvua tehokkaasti tukeva kaavoitus Tavoite: Laadukas osaamisympäristö Vetovoimaisten asuinalueiden suunnitelmallinen yhdyskuntarakenteen tiivistävä kaavoitus
Vahvan koulutuksen ja elinkeinoelämän yhteyden kehittäminen Oppilaitosyhteistyön kehittäminen Yliopisto- ja korkeakouluyhteistyön kehittäminen.
Tavoite kaupunkistrategiassa Toimenpide kaupunkistrategiassa Sivistystoimen toimenpide 2010-2017 Orkesterin toimenpide 2010-2017 Ajantasainen, Lohjan kasvua tukeva kaavoitus Länsiradan edellyttämä kaavoitus
Lohjan Teatterin toimenpideohjelma 2017
Lohjan Teatterin toimenpideohjelma 2017 Lohjan Teatterin visio Puoliammatillinen teatteri, jonka ohjelmisto kootaan aina eri ikäryhmät yleisössä huomioon ottaen. Yhteistyötä tehdään tarvittaessa kaupungin
NUORISOTOIMEN STRATEGISTEN TAVOITTEIDEN TOIMENPITEET
KASVUN EDELLYTYKSET: STRATEGISTEN TAVOITTEIDEN TOIMENPITEET 2010 2017 Ajantasainen, Lohjan kasvua tukeva kaavoitus Kaavoituksessa otetaan huomioon nuorisotilaverkoston alueellinen kattavuus ja nuorisotoimi
lohjan kaupunkistrategia 2009 2017
lohjan kaupunkistrategia 2009 2017 LOHJAN KAUPUNKISTRATEGIA 2009 2017 Toimittaja: Taitto: Kuvat: Pekka Puistosalo Seija Nikkanen Lohjan kaupunki 2 SISÄLTÖ Lohjan kaupunkistrategian viitekehys 4 Strategiatyön
HIIDEN OPISTON STRATEGIA 2017
1 HIIDEN OPISTON STRATEGIA 2017 VISIO Hiiden Opisto on luotettava ja arvostettu kansalaisopisto läntisellä Uudellamaalla. Opisto tunnetaan laadukkaana ja luovana koulutuksen järjestäjänä, aktiivisena vaikuttajana
KUNTASTRATEGIA
KUNTASTRATEGIA 2018 2021 Arvot IHMISLÄHEINEN VASTUULLINEN AKTIIVINEN Visio KARSTULA ON ELINVOIMAINEN KUNTA, JOSSA IHMISTEN ON HYVÄ ELÄÄ JA YRITYSTEN MENESTYÄ! Palvelut ja hyvinvointi IHMISTÄ LÄHELLÄ Karstunen
MAALLA - MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA
MAALLA - MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA 2011-2024 KÄRKÖLÄN KUNTA STRATEGIA 2011 2024 1 (4) JOHDANTO Strategia kattaa kuluvan valtuustokauden lopun ja kolme seuraavaa valtuustokautta. Tavoitteena
Lohjan kaupunginkirjaston kehittämisohjelma 2010-2017
Lohjan kaupunginkirjaston kehittämisohjelma 2010-2017 Visio Lohjan kaupunginkirjasto on näkyvä tiedon ja kulttuurin välittäjä ja kaikkien alueen asukkaiden käytössä Toiminta-ajatus Lohjan kaupunginkirjaston
talousarvio 2010 Taloussuunnitelma 2011-2012
talousarvio 2010 Taloussuunnitelma 2011-2012 TALOUSARVIO 2010 Toimittaja: Ulkoasu ja taitto: Kuvat: Painopaikka: Lohjan kaupunki Ulla Långström Lohjan kaupunki Karprint Oy SISÄLLYSLUETTELO 1 LOHJAN KAUPUNGIN
Kaupunginvaltuusto
Kaupunginvaltuusto 13.11.2014 108 1 Kemijärvi 2020 Vedenvälkettä ja vihreää kultaa Kemijärven kaupunki on vuonna 2020 Itä-Lapin elinvoimainen palvelu- ja seutukuntakeskus, joka hyödyntää maantieteellistä
NURMIJÄRVEN KUNTASTRATEGIA 2014 2020. Nurmijärvi elinvoimaa ja elämisen tilaa.
NURMIJÄRVEN KUNTASTRATEGIA 2014 2020 Nurmijärvi elinvoimaa ja elämisen tilaa. Vuonna 2020 Nurmijärvi on elinvoimainen ja kehittyvä kunta. Kunnan taloutta hoidetaan pitkäjänteisesti. Kunnalliset päättäjät
KUNNAN VISIO JA STRATEGIA
KUNNAN VISIO JA STRATEGIA LUONNOLLISEN KASVUN UURAINEN 2016 AKTIIVISTEN IHMISTEN UURAISILLA ON TOIMIVAT PERUSPALVELUT, TASAPAINOINEN TALOUS, MENESTYVÄ YRITYSELÄMÄ JA PARHAAT MAHDOLLISUUDET TAVOITELLA ONNEA
Inkoo 2020 18.6.2015
Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoon missio Inkoon kunta luo edellytyksiä inkoolaisten hyvälle elämälle sekä tarjoaa yritystoiminnalle kilpailukykyisen toimintaympäristön. Kunta järjestää inkoolaisten peruspalvelut
Kasvatuksen ja opetuksen kehittämisohjelma 2011 2018
Liite 1/kv 10.10.2011 94 Kasvatuksen ja opetuksen kehittämisohjelma 2011 2018 Lohjan kaupunki Opetustoimi Sisällysluettelo 1. Johdanto...4 2. Johtaminen...6 3. Henkilöstö...8 4. Taloudelliset resurssit...10
MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA
MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA 2007 2020 KÄRKÖLÄN KUNTA STRATEGIA 2007 2020 1 (4) JOHDANTO Kunnanvaltuusto hyväksyi Kärkölän kunnan strategian 2001 2010 22.10.2001. Kunnallinen toimintaympäristö
TALOUSARVIO 2010. Taloussuunnitelma 2011-2012
TALOUSARVIO 2010 Taloussuunnitelma 2011-2012 SISÄLLYSLUETTELO 1 LOHJAN KAUPUNGIN TAVOITTEET...1 1.1 Kaupunkistrategia... 1 1.1.1 Lohjan kaupungin visio vuoteen 2017... 1 1.1.2 Arvot Lohjan strategian taustalla...
IISALMEN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN 2010
IISALMEN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN 2010 KAUPUNGIN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT perusturvallisuus tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus asiakaslähtöisyys omatoimisuus ja lähimmäisenvastuu avoimuus ympäristön kunnioitus
Strategian tiivistys Kaupunginhallitus
Strategian tiivistys Kaupunginhallitus 21.3. Eloisassa, puhtaassa ja turvallisessa Lappeenrannassa on kaikenikäisten hyvä elää. Lappeenrantalaiset kehittävät aktiivisesti yritysystävällistä yliopisto-
KUOPION KAUPUNKISTRATEGIA. hyväksytty päivitetty 2013
KUOPION 2020 KAUPUNKISTRATEGIA hyväksytty 2010 - päivitetty 2013 Arvot/ toimintaperiaatteet toimivat organisaation toiminnan ohjenuorina ROHKEUS Rohkeutta on tehdä asioita toisin kuin muut erottua, olla
Kunnan toiminta-ajatus. Laadukkaat peruspalvelut. Yhteistyö ja yhteisöllisyys. Hyvä ja turvallinen elinympäristö
Visio vuodelle 2025 Marttila on elinvoimainen ja yhteisöllinen, maltillisesti kasvava kunta, joka järjestää asukkailleen laadukkaat ja edulliset palvelut sekä turvaa yrittämisen perusedellytykset. Kunnan
TALOUSARVIO 2011. Taloussuunnitelma 2012-2013
TALOUSARVIO 2011 Taloussuunnitelma 2012-2013 Kaupunginhallitus 1.11.2011 Kaupunginvaltuusto 10.11.2011 TALOUSARVIO 2011 Toimittaja: Ulkoasu ja taitto: Kuvat: Lohjan kaupunki Hallinto- ja talouspalvelut,
Kaupungin ydin- ja tukiprosessit. Kaupunginhallitus
Kaupungin ydin- ja tukiprosessit Kaupunginhallitus 28.5.2018 Järvenpään kaupunki Minna Lohtander 21.5.2018 Prosessien työstäminen Järvenpään kaupunki Minna Lohtander 21.5.2018 2 Uuden Järvenpään prosessien
KAUPUNKISTRATEGIA Homma hoidetaan
KAUPUNKISTRATEGIA 2025 Kohdataan Alavudella Hyvää ja kaunista Homma hoidetaan UUTEEN KAUPUNKIIN VALMISTAUTUMINEN Alavudella on pitkään tehty strategista suunnittelutyötä kehittämisohjelmia laatimalla.
Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma 2010-2013
Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto Järvenpään kaupunki PALVELUOHJELMA 1 Palvelujen järjestäminen Kaupungin ydintoimintoja ovat palvelutarpeen
KAUPUNKISTRATEGIA
KAUPUNKISTRATEGIA 2017-2025 VISIO 2025 - Hulluna Huittisiin! Huittinen on turvallinen ja kehittyvä lapsiystävällinen kaupunki, jossa on yhteisöllisyyden ja hyvän ilmapiirin myötä hyvä elää ja yrittää.
ORIMATTILA. Kaupunkistrategia
ORIMATTILA Kaupunkistrategia 2020 Kaupunginvaltuusto 7.6.2011 Kaupunginvaltuusto 18. - 19.11.2011 Kaupunginvaltuusto 20.2.2012 Strategiatyöryhmä 20.5.2013 Kaupunginhallitus 27.5.2013 Kaupunginvaltuusto
LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN
LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN ARVOT Lapuan kaupunkikonsernin noudattamat arvot, joihin jokainen konsernissa työskentelevä henkilö sitoutuu. Oikeudenmukaisuus ja Tasapuolisuus Ihmisarvo on korvaamaton.
KUNTASTRATEGIA
KUNTASTRATEGIA 2017 2021 KUNTASTRATEGIA KUNNAN TOIMINNAN OHJENUORANA MERKITYS JA OHJAUSVAIKUTUS Kuntalain (410/2015) 37 :n mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan
HOLLOLAN KUNTASTRATEGIA
HOLLOLAN KUNTASTRATEGIA SWOT-ANALYYSI VAHVUUDET Sijainti ja yhteydet Viihtyisä asuin- ja elinympäristö Asumisen ja asuinympäristön monipuoliset vaihtoehdot Vahva kulttuuriperintö Nopea reagointi Päätöksentekokyky
1 Ylöjärven kaupunki
1 2 YLÖJÄRVEN KAUPUNKISTRATEGIA 2018-2028 2 KAUPUNKISTRATEGIAN RAKENNE 3 VISIO YLÖJÄRVI ROHKEA EDELLÄKÄVIJÄ ARVOT VASTUULLISUUS, KEHITYSROHKEUS, OIKEUDENMUKAISUUS JA TURVALLISUUS ELINVOIMAROOLI SIVISTYS-
MYRSKYLÄN KUNNAN VISIO 2020
Kunnanhallitus 30.5.2011 91 LIITE 37 Valtuusto 13.6.2011 15 LIITE 18 MYRSKYLÄN KUNTA MYRSKYLÄN KUNNAN VISIO 2020 JA STRATEGIA VISION TOTEUTUMISEKSI Kunnan visio 2020 Myrskylä on viihtyisä asuinkunta kohtuullisten
talousarvio 2010 Taloussuunnitelma
talousarvio 2010 Taloussuunnitelma 2011-2012 TALOUSARVIO 2010 Toimittaja: Ulkoasu ja taitto: Kuvat: Painopaikka: Lohjan kaupunki Ulla Långström Lohjan kaupunki Karprint Oy SISÄLLYSLUETTELO 1 LOHJAN KAUPUNGIN
MÄNTSÄLÄN KUNTASTRATEGIALUONNOS
MÄNTSÄLÄN KUNTASTRATEGIALUONNOS 19.10.2017 1 Kuntastrategia on kuntakokonaisuuden pitkän tähtäyksen päätöksentekoa ja toimintaa ohjaava tulevaisuuden suunta tai kantava idea. Visio = toivottu ja haluttu
KAUPUNKISTRATEGIA Ylöjärven kaupunkistrategia
KAUPUNKISTRATEGIA 2018 2028 1 KAUPUNKISTRATEGIAN RAKENNE VISIO YLÖJÄRVI ROHKEA EDELLÄKÄVIJÄ ARVOT KEHITYSROHKEUS, VASTUULLISUUS, OIKEUDENMUKAISUUS JA TURVALLISUUS ROOLIT ELINVOIMAROOLI SIVISTYS- JA HYVINVOINTIROOLI
PUOLANGAN KUNNAN HYVINVOINTIKERTOMUS 2017
Sivu 1 / 5 PUOLANGAN KUNNAN HYVINVOINTIKERTOMUS 2017 Vuonna 2017 kunta järjesti kuntalaisille peruspalvelut, huolehti infrastruktuurista ja kehitti kunnan elinvoimaisuutta asetettujen tavoitteiden mukaisesti
Rauman Tarina osa 2 Kaupunginvaltuusto
Rauman Tarina osa 2 Kaupunginvaltuusto 27.11.2017 Rauman Tarina 2, 2018-2021 2 Hyvinvointia ja elinvoimaa tukevat linjaukset Terveellinen, turvallinen ja palveleva Rauma Vireän elinkeinoelämän Rauma Hyvien
Henkilöstökyselyn tulokset
Henkilöstökyselyn tulokset 18.12.2017 Kyselyn toteuttaminen Vastauksia 616/1800 = 34 % Kyselyaika: 26.10 13.11.2017 Sivistyspalveluiden ja sosiaali- ja terveyspalveluiden henkilöstö suurimmat vastaajaryhmät
Pirkkalan valtuustoryhmien HALLITUSOHJELMA
Pirkkalan valtuustoryhmien HALLITUSOHJELMA 1 2 Hallitusohjelman tarkoitus ja merkitys Pirkkalan pormestarimalliin kuuluu toimintatapa, jossa uusi pormestari ryhtyy heti valintansa jälkeen kokoamaan hallitusohjelmaa.
Lappeenranta Strategian raportointi 2015 Kaupunginhallitus
Lappeenranta Strategian raportointi 2015 Kaupunginhallitus 21.3. Eloisassa, puhtaassa ja turvallisessa Lappeenrannassa on kaikenikäisten hyvä elää. Lappeenrantalaiset kehittävät aktiivisesti yritysystävällistä
Äänekosken kaupungin ympäristöpolitiikka vuoteen 2016
Äänekosken kaupungin ympäristöpolitiikka vuoteen 2016 Ympäristövastuut Äänekoskella Perustuslain mukaan vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta sekä ympäristöstä kuuluu kaikille. Julkisen vallan on
Kuntastrategia vuoteen 2030 Kh
Kuntastrategia vuoteen 2030 Kh 23.4.2018 99 Tulevaisuuden kunnan roolit (Kuntaliitto) 24.4.2018 Lähde: Kuntaliitto, ISBN 978-952-293-461-1 (pdf) 2 2018-2030 20.000 asukkaan Janakkala kasvukäytävän toimiva
JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN
JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN ITÄ-SUOMESSA Maarita Mannelin maakuntasuunnittelija Pohjois-Karjalan jos ajaa maakuntaliitto a 6.2.2015 Maarita Mannelin Pohjois-Karjalan
Mikkelin valtuustostrategia Visio, strategiset päämäärät ja ohjelmat
Kaupunginvaltuusto 11.12.2017 Liite 1 100 Saimaan rannalla. Mikkelin valtuustostrategia 2018-2021 Visio, strategiset päämäärät ja ohjelmat Visio: Teemme yhdessä Saimaan kauniin Mikkelin Historialtaan ja
Kehittyvä Ääneseutu 2020
Kehittyvä Ääneseutu 2020 1 Ääneseutu 2020 Äänekoski on elinvoimainen, monipuolisen elinkeino- ja palvelutoiminnan sekä kasvava asumisen keskus. Äänekoski on Jyväskylän kaupunkiseudun palvelu- ja tuotannollisen
KUNTASTRATEGIA
Kaustinen on Sinun KUNTASTRATEGIA 2018-2025 Valokuva: Risto Savolainen Mikä on kuntastrategiamme tarkoitus? YHDESSÄ KILPAILUKYKYISTÄ KAUSTISTA RAKENTAMASSA Strategisen suunnittelun avulla pyritään parantamaan
YLÖJÄRVEN KAUPUNKISTRATEGIA LUONNOS Ylöjärven kaupunki
YLÖJÄRVEN KAUPUNKISTRATEGIA 2018-2028 LUONNOS 16.4.2018 KAUPUNKISTRATEGIAN RAKENNE VISIO YLÖJÄRVI ROHKEA EDELLÄKÄVIJÄ ARVOT VASTUULLISUUS, KEHITYSROHKEUS, OIKEUDENMUKAISUUS JA TURVALLISUUS ELINVOIMAROOLI
Pyhäjoella virtaa Pyhäjoen kuntastrategia
Pyhäjoella virtaa 2030 Pyhäjoen kuntastrategia Toimintaympäristömme VAHVUUDET 1. Hanhikivi 1-investoinnit alueelle ja liikenneyhteyksiin 2. Kunnan talous on vakaa 3. Hyvät ja toimivat peruspalvelut 4.
Strategian raportointi 2016 Kaupunginhallitus
Strategian raportointi Kaupunginhallitus 2.5.2017 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Eloisassa, puhtaassa ja turvallisessa Lappeenrannassa on kaikenikäisten hyvä elää. Lappeenrantalaiset kehittävät aktiivisesti yritysystävällistä
Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Strategia
Liite 2 Kuntayhtymä Kaksineuvoinen Strategia 2010-2015 MISSIO / TOIMINTA-AJATUS Hyvinvoiva ja toimintakykyinen kuntalainen Missio = organisaation toiminta-ajatus, sen olemassaolon syy. Kuvaa sitä, mitä
KALAJOEN KAUPUNGIN STRATEGIA
1 LIITE 3 KALAJOEN KAUPUNGIN STRATEGIA Kalajoen kaupungin toiminta-ajatus Meriluonnon ja jokilaaksojen aurinkoinen Kalajoki tarjoaa viihtyisän asuinympäristön, mahdollisuudet yrittämiseen, työhön ja hyvään
KEMIN KAUPUNKISTRATEGIA Luonnos
KEMIN KAUPUNKISTRATEGIA 2030 Luonnos 1.3.2018 Kuntalaki 1 : Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti
KASKISTEN KUNTASTRATEGIA 2025 KASKISTEN KAUPUNKISTRATEGIA
KASKISTEN KAUPUNKISTRATEGIA KASKISTEN KUNTASTRATEGIA 2025 Kaupunkistrategiatyöryhmä elo-syyskuu 2018 Kaupunginhallitukselle esittely 25.9.2018 Asukas- ja yrittäjätilaisuus 28.1.2019 Kaupunginhallitus 5.3.2019
Iisalmen kaupunkistrategia Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto
Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Kaupunginhallitus 27.11.2017 Kaupunginvaltuusto 4.12.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki VETOVOIMA JA KASVU TOIMIVA KAUPUNKIYMPÄRISTÖ JA RAKENTAMINEN Strategiset
Kirkkonummen kuntastrategia
Kirkkonummen kuntastrategia Tähän tarvittaessa otsikko 2018 2021 Kuntakehitysjaosto 14.11.2017 Ehdotus kunnanhallitus 27.11.2017 Kirkkonummen arvot Rohkeus tarkoittaa meille ennakkoluulottomuutta kokeilla
UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA
UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA #UKI2O3OO Tavoitteena 20300 asukasta vuonna 2030 Oikeenlaista kemiaa korostaa uusikaupunkilaista asukasnäkökulmaa ja yhteisöllisyyttä. Autotehtaan ja muiden yritysten työpaikkojen
POLVIJÄRVEN KUNNAN KUNTASTRATEGIA 1/4
POLVIJÄRVEN KUNNAN KUNTASTRATEGIA 1/4 Kuntastrategian tavoitteena on antaa tavoitteellinen, suunnitelmallinen ja määrätietoinen pohja kaikelle kuntaorganisaatiossa tapahtuvalle päätöksenteolle, valmistelulle
Oulu 2020 kaupunkistrategialuonnos Kommentoitavaksi 28.5.2013
Oulu 2020 kaupunkistrategialuonnos Kommentoitavaksi 28.5.2013 Kaupunkistrategian lähtökohtia 1. Kaupunkistrategia = Oulun kaupungin strategia (ei vain kaupunkiorganisaation strategia) Kuntalaiset aktiivisina
ELINVOIMAOHJELMA Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030
ELINVOIMAOHJELMA 2018-2021 Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030 Elinvoimaisen kunnan teesit Hausjärven elinvoimaohjelma on laadittu elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittämiseksi yhdessä yrittäjien
Yhdyskuntarakenne ja infra kilpailukykytekijänä tulevaisuuden kunnassa - linjaukset
Yhdyskuntarakenne ja infra kilpailukykytekijänä tulevaisuuden kunnassa - linjaukset 28.4.2016 Muutostekijöitä on runsaasti Ilmastonmuutos Niukkeneva julkinen talous Väestön ikääntyminen Elinkeinoelämän
KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN STRATEGIA 2010-2015
KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN STRATEGIA 2010-2015 VISIO 2015 KANKAANPÄÄ Pohjoisen Satakunnan tunnettu ja tunnustettu keskus ARVOT Avoimuus, jolla tarkoitamme Avointa ja läpinäkyvää päätöksentekoa Hallinnon läpinäkyvyyttä
Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI
Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI RAAHEN OPETUSTOIMI Opetustoimen Strategia 2015 Op.ltk. 14.09.2011 131 Sisällysluettelo 1. Opetustoimen keskeiset menestystekijät 3 2. Opetustoimen toimintaa ohjaavat periaatteet
Missio KERAVA ON VIHERKAUPUNKI, JOSSA KAIKKIEN ON HYVÄ OLLA KERAVA ON METROPOLIALUEEN YRITYSYSTÄVÄLLISIN KUNTA
1. Keravan kaupungin visio KERAVA ON METROPOLIALUEEN KÄRJESSÄ KULKEVA, VETO-VOIMAINEN, ROHKEA, MENESTYVÄ JA UUTTA LUOVA KAUPUNKI, JOSSA PALVELUT JA LUONTO OVAT JOKAISTA LÄHELLÄ Missio KERAVA ON VIHERKAUPUNKI,
Strategiakortit 2015
Kh 13.1.2015 4 Liite kh nro 1 Ptktark. UTAJÄRVEN KUNTA Strategiakortit 2015 LIITE Väritunnisteet: Etenee suunnitellusti Viivästynyt Ei etene/keskeytynyt TALOUS Päämäärä: Kuntatalous on vakaa Kriittiset
Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari
Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1 Strategiaseminaari 27.6.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki Strategiset ohjelmat Vetovoima ja kasvu Osaaminen ja hyvinvointi Toimiva kaupunkiympäristö
YLÖJÄRVEN KAUPUNKISTRATEGIA LUONNOS Ylöjärven kaupunki
YLÖJÄRVEN KAUPUNKISTRATEGIA 2018-2028 LUONNOS 26.3.2018 KAUPUNKISTRATEGIAN RAKENNE Millainen Ylöjärvi on vuonna 2028? VISIO Miten ymmärrämme kunnan eri roolit? YLÖJÄRVI ROHKEA JA ELINVOIMAINEN ELINVOIMAROOLI
Vaalan kuntastrategia 2030
Vaalan kuntastrategia 2030 Mikä on kuntastrategia? Kuntastrategiassa kunnanvaltuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Strategisen suunnittelun tarkoituksena on etsiä
vers. 4.0 Lohjan kasvustrategia
vers. 4.0 Lohjan kasvustrategia 2017 2025 Valtuuston hyväksymä xx.xx.2017 Lohja vuonna 2017 Ihmisiä asukkaita 47 149 maahanmuuttajia 3,1 % alle 18-vuotiaita 21 %, yli 75-vuotiaita 9 % työllisiä 19 979
ARVOT. Kehityshakuisuus. Asukaslähtöisyys. Avoimuus. Luotettavuus. Perusteltu ja selkeä valmistelu ja päätöksenteko
TOIMINTA-AJATUS Siilinjärvi luo hyvinvointia asukkaille elämän eri vaiheissa laadukkailla peruspalveluilla ja viihtyisällä elinympäristöllä yhteistyössä yritysten, yhteisöjen ja ympäristökuntien kanssa
POKAT Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma
POKAT 2014 Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma 2011-2014 Toimintalinjat: 1. Kilpailukykyiset elinkeinot ja yritystoiminta 2. Menestys viriää osaamisesta 3. Hyvinvoiva ja turvallinen maakunta 4. Puitteet houkutteleviksi
LOHJAN KAUPUNKISTRATEGIAN TOIMENPIDEOHJELMA HYVINVOINTI-TOIMIALALLA
LOHJAN KAUPUNKISTRATEGIAN TOIMENPIDEOHJELMA HYVINVOINTI-TOIMIALALLA 2018 2025 Edistämässä lohjalaisten onnellisuutta Järvikaupunki Sisältö Hyvinvointi-toimiala edistämässä lohjalaisten onnellisuutta...4
Vastuullinen ja rohkea Säkylä. Säkylän kuntastrategia
Vastuullinen ja rohkea Säkylä Säkylän kuntastrategia Kunnanhallitus 21.11.2016 Kunnanhallitus 29.11.2016 Kunnanvaltuusto 12.12.2016 SISÄLLYS Esipuhe 1 TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT 5 2 VISIO 2030 6 3 STRATEGISET
Kärkölän kunnan KH KV KÄRKÖLÄN KUNTA puh Virkatie Järvelä
Kärkölän kunnan KH 4.9.2017 KV 18.9.2017 KÄRKÖLÄN KUNTA puh. 044 770 2200 karkolan.kunta@karkola.fi Virkatie 1 16600 Järvelä www.karkola.fi KÄRKÖLÄN STRATEGIA Sisällys VISIO... 3 ARVOT... 3 STRATEGIAN
Toimintamallin uudistus, strategiat ja prosessit
Toimintamallin uudistus, strategiat ja prosessit Esi- ja perusopetuksen kehittämisverkoston päätösseminaari katse kohti tulevaisuutta 11.5.2006 Tampere Veli-Matti Kanerva, kehityspäällikkö Kasvatus- ja
Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki
Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki TAIKAKUUn valokuvakilpailu Katse tulevaisuuteen Annika Oksa, Raahen lukio OPETUSTOIMEN STRATEGIA VUOSILLE 2016-2020 OPLA 20.1.2016 7 SISA LTO 1. OPETUSTOIMEN KESKEISET
KUNTASTRATEGIAN TOIMEENPANOSUUNNITELMA
KUNTASTRATEGIAN TOIMEENPANOSUUNNITELMA 1 2 Kaikkea toimintaa läpileikkaavana 3 TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT ANNAN IDEOITA TEEN YHTEISTYO TA OLEN LUOTETTAVA TOIMENPIDEKOKONAISUUDET Kuntalaisten osallisuuden
VESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA
VESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA 2015-2020 Sivistystoimen palvelut Varhaiskasvatus: perhepäivähoito, ryhmäperhepäivähoito, päiväkoti, esiopetus Perusopetus: Vesannon yhtenäiskoulu, 1-9 lk Lukio: Vesannon
Talousarvion 2016 laadintaohjeen liite 1. Kuntalainen ja asiakas. Tilaajan eli valtuuston asettama tavoite ja toimenpide
Hyvinvoiva kuntalainen Ennaltaehkäisevien ja terveyttä edistävien palveluiden kehittäminen Varhaisen puuttumisen resurssien kohdentaminen ja palveluiden kehittäminen poikkihallinnollisesti 1. Liikuntapalveluissa
HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE
HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN TOIMINTA JA TALOUS VUONNA 2018 Hyvinvointilautakunnan tehtävänäon vastata toimialansa palveluista kokonaisuutena ja palvelujen yhteensovittamisesta.
ROHKEASTI UUDISTUVA KOKKOLA KOKKOLAN KAUPUNGIN STRATEGIA
ROHKEASTI UUDISTUVA KOKKOLA KOKKOLAN KAUPUNGIN STRATEGIA 2018 2021 1 SOPIVASTI LÄHELLÄ Asukaslähtöisyys > Kaupungin palvelut sopivasti asukkaiden lähellä Kehitämme palveluita vastaamaan asukkaiden tarpeita,
Forssan kaupungin ja kaupungin henkilöstöjärjestöjen välinen HENKILÖSTÖSOPIMUS 2011 2012
Forssan kaupungin ja kaupungin henkilöstöjärjestöjen välinen HENKILÖSTÖSOPIMUS 2011 2012 Yhteistoimintaryhmä 29.11.2010 Kaupunginhallitus 29.11.2010 Kaupunginvaltuusto 13.12.2010 Sisällysluettelo 1. Edellisen
Vetovoimainen Ylivieska 2021 hyvinvointia koko alueelle
Vetovoimainen Ylivieska 2021 hyvinvointia koko alueelle Vetovoimainen Ylivieska 2021 - hyvinvointia koko alueelle -kaupunkistrategia Ylivieskan kaupunkistrategia perustuu Ylivieskan asemaan alueensa kasvavana
Ylöjärven kaupunkistrategialuonnos Kehittämistoimikunta
Ylöjärven kaupunkistrategialuonnos Kehittämistoimikunta 12.2.2018 Missä ja millainen Ylöjärvi on vuonna 2028? Visio Ylöjärvi Rohkea ja elinvoimainen Miten ymmärrämme kunnan kolme eri roolia? Elinvoimarooli
KAUPUNKISTRATEGIA Homma hoidetaan
KAUPUNKISTRATEGIA 2025 Kohdataan Alavudella Hyvää ja kaunista Homma hoidetaan UUTEEN KAUPUNKIIN VALMISTAUTUMINEN Alavudella on pitkään tehty strategista suunnittelutyötä kehittämisohjelmia laatimalla.
YLÖJÄRVEN KAUPUNKISTRATEGIA LUONNOS Ylöjärven kaupunki
YLÖJÄRVEN KAUPUNKISTRATEGIA 2018-2028 LUONNOS 14.2.2018 KAUPUNKISTRATEGIAN RAKENNE Missä ja millainen Ylöjärvi on vuonna 2028? VISIO YLÖJÄRVI ROHKEA JA ELINVOIMAINEN Miten ymmärrämme kunnan kolme eri roolia?
Sosiaalilautakunta 4.2.2004 16
1(7) Sosiaalilautakunta 4.2.2004 16 IISALMEN KAUPUNGIN SOSIAALIPALVELUKESKUS STRATEGIA Sosiaalipalvelukeskuksen ammattitaitoinen ja kehittämishaluinen henkilöstö tuottaa laadukkaita sosiaalipalveluja asukkaille.
PYHÄJOEN MAANKÄYTTÖSTRATEGIA JA MAANKÄYTÖN TOTEUTTAMISOHJELMA, päivitys
PYHÄJOEN MAANKÄYTTÖSTRATEGIA JA MAANKÄYTÖN TOTEUTTAMISOHJELMA, päivitys 1 Lähtökohdat Pyhäjoelle on laadittu maankäyttöstrategia ja toteuttamisohjelma vuonna 2010. Tämän jälkeen vuonna 2011 Fennovoima
ämsä 2025 Arvot I Visio ja toiminta-ajatus I Strategiset tavoitteet ja toimenpiteet
ämsä 2025 Arvot I Visio ja toiminta-ajatus I Strategiset tavoitteet ja toimenpiteet Visio, toiminta-ajatus ja arvot Talousarvio ja toimintasuunnitelma Kunkin strategisen kärkitavoitteen suunnitelmien laatimisesta
HANKASALMI HYVÄN ARJEN KUNTA
HANKASALMI HYVÄN ARJEN KUNTA KUNNAN STRATEGIA 2010 2014 Hyväksytty kv 14.6.2010 23 Hankasalmen kunnan tehtävä (MISSIO) Hankasalmi on hyvä kunta asua, kasvaa, kasvattaa, ikääntyä, tehdä työtä, yrittää ja
Väestö ikääntyy => palvelutarpeen tyydyttäminen Pula ja kilpailu tekijöistä kiihtyy
Palvelustrategia Miksi palvelustrategiaa tarvitaan? Väestö ikääntyy => palvelutarpeen tyydyttäminen Pula ja kilpailu tekijöistä kiihtyy Kuntatalous => tuloksellisuuden ja kustannustehokkuuden lisääminen
PORVOON KAUPUNKISTRATEGIA 2013-2017 LUONNOS
PORVOON KAUPUNKISTRATEGIA 2013-2017 LUONNOS Strategia tarkoittaa valintojen tekemistä. Mitkä ovat kaikkein suurimmat haasteet porvoolaisten hyvinvoinnille vuosina 2013-2017? STRATEGIA RAKENNETTIIN YHDESSÄ
Kasvun ja oppimisen lautakunta Liite nro 1 (1/9)
Liite nro 1 (1/9) Toimiala: Kasvu ja oppiminen Vetovoimainen, uudistuva ja kehittyvä Äänekoski Asiakas Toimialojen asiakastyytyväisyyskysely 3,7 3,7 3,9 3,9 3,9 4 Keskeisiä toimenpiteitä n saavuttamiseksi:
Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategia 2026
Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategia 2026 Visio 2026 Valovoimainen Oulu #oulu #oulu2026 Oulun valovoimaisuus on kasvua, oululaista asennetta ja tapa toimia. Yhdessä tekemisen kulttuuri ja korkea osaaminen
HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Henkilöstöpolitiikan ja henkilöstötyön linjaukset
HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Visiomme 2025 Olemme osana Lahden aluetta tulevaisuutta innovatiivisesti rakentava, vetovoimainen ja ammattilaisiaan arvostava työpaikka Strateginen päämäärämme
Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016
Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Hyvinvointikertomus valtuustokaudelta 2009-2012 ja hyvinvointisuunnitelma valtuustokaudelle 2013-2016 Keskeneräinen Kertomuksen vastuutaho ja laatijat (viranhaltijat,
tavoitteet Kaavoitusarkkitehti Mika Uolamo
KAUPUNKISUUNNITTELUN SEMINAARI VI 2012 - UUDEN OULUN TULEVAISUUDET? tavoitteet Kaavoitusarkkitehti Mika Uolamo PÄÄTAVOITTEET Hyvinvoivat ihmiset Elinvoimainen kaupunki Kestävä ja ekotehokas yhdyskuntarakenne
Uuden Jyväskylän tavoitteet vuonna 2012 Versio 6 Strategian valmistelu työvaliokunta 12.11.2007
Uuden Jyväskylän tavoitteet vuonna 2012 Versio 6 Strategian valmistelu työvaliokunta 12.11.2007 Jarmo Asikainen Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys 1 Strategiset tavoitteet Kilpailukyvyn
Kasvatuksen ja koulutuksen kehittämissuunnitelma
Kasvatuksen ja koulutuksen kehittämissuunnitelma 2017-2021 Ulvilan tulevaisuuskuva 2030 Ulvila on elinvoimainen ihmisen kokoinen kaupunki, jossa asukkaiden on hyvä elää turvallisesti ja yhteisöjen toimia
LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (ehdotus )
1 LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (ehdotus 1.12.2011) 1. LOVIISAN KAUPUNGIN VISIO 2020 Loviisa pieni kaupunki, suuria elämyksiä Loviisa on kehityskäytävää E18 hyödyntävä merenranta- ja maaseutukaupunki,