JOHN NURMISEN SÄÄTIÖ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JOHN NURMISEN SÄÄTIÖ"

Transkriptio

1 JOHN NURMISEN SÄÄTIÖ 2018

2 PELASTAMME ITÄMEREN JA SEN PERINNÖN TULEVILLE SUKUPOLVILLE Perustettu 1992 Juha Nurmisen aloitteesta Merikulttuuriin painottuvat julkaisu- ja sisällöntuotantohankkeet Meriympäristön tilan parantamiseen keskittyvät Puhdas Itämeri -hankkeet Kuva: Jukka Nurminen

3 SÄÄTIÖN TOIMINTAPERIAATTEET Mitattavasti tuloksellinen Kohdennetut toimet Rajat ylittävä yhteistyö Riippumattomuus

4 TOIMINTAMME YTIMESSÄ MERIKULTTUURI Merenkulun, löytöretkien ja kartografian historia Kokoelmien hyödyntäminen: antiikkikartat, meritaide ja meriantiikki 35 kirjaa julkaistu, näyttelyt; Loki-palvelu kehitetty

5 Loistokkaan kaunis ja kestävän syvällinen teos. Maailmankuvan syntyminen on suuri ja jännittävä tarina. Tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoraati 2015 Royal Geographical Societyn Fordham-palkinto vuonna 2016 Tähän mennessä kuusi kieliversiota

6 LOKI MERELLINEN KULTTUURIPERINTÖ VERKOSSA Säätiön johtama pitkäjänteinen hanke, jonka missio on tuoda rikas kulttuuriperintö ihmisten käyttöön useammin, helpommin ja rikkaammin. Yhteistyössä suomalaisten merimuseoiden ja muun kansallisen kulttuuriperintökentän (mm. Museovirasto, Museoliitto) kanssa. Tukijoina Jane ja Aatos Erkon säätiö, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Weisell-säätiö ESISELVITYSVAIHE MERELLINEN PILOTTI KANSALLINEN KULTTUURIPERINTÖ -PALVELU

7 See for yourself!

8 Easy to find: intelligent search, using key words and/or map browsing Easy to browse: Map + list

9 ITÄMEREN SUOJELU: Puhdas Itämeri -hankkeet

10 PERUSTIETOA ITÄMERESTÄ HERKKÄ IHMISEN TOIMINNAN VAIKUTUKSILLE Maailman toiseksi suurin murtovesiallas Lähes 90 miljoonaa ihmistä 9 rannikkovaltiota Valuma-alueeseen kuuluu rannikkovaltioiden lisäksi myös osa Ukrainaa ja Valko-Venäjää MATALA JA VÄHÄVETINEN SISÄMERI Keskisyvyys 55m (Välimeri 1,5 km) Syvin kohta n. 450m

11 One of the worst environmental problems in Northern Europe Presentation name 11

12 YKSI POHJOIS-EUROOPAN SUURIMMISTA YMPÄRISTÖONGELMISTA Elokuu Alkuperäiset kuvat: NASA Prosessointi: Syke (2015)

13 REHEVÖITTÄVÄN FOSFORIN KIERTO SUOMENLAHDELLA Lähde: SYKE

14 MEREEN PÄÄTYVÄT HAITALLISET AINEET YHTÄ VAKAVA ONGELMA KUIN REHEVÖITYMINEN SEDIMENTIT: Haitallisten aineiden arkisto Lähde: Jaakko Mannio ja Outi Seppälä

15 TAVOITE 2025: Itämeren hyvä ekologinen tila Vesi on kirkasta Ravinteita ja leviä ei ole meressä liikaa Meren pohjalla on hapekasta vettä

16 ITÄMEREN VUOTUINEN FOSFORIKUORMA MAITTAIN JA LÄHTEITTÄIN Latvia Suomi Saksa Viro Tanska 2 2 Liettua Puola Taustakuormitus Rantavaltioiden ulkopuolinen kuormitus Määrittelemätön jokikuormitus % % Hajakuormitus (lähinnä maatalous) Ruotsi Venäjä Yhdyskuntien jätevedet ( vessavedet ) Lähde: HELCOM PLC-5

17 ENSIMMÄINEN HANKE: PIETARI Yhteistyö Pietarin vesilaitoksen (Vodokanal) kanssa vuodesta 2005 alkaen Pietarin kolmella suurimmalla jätevedenpuhdistamolla 2011 kesäkuuhun mennessä Helcomtasoinen puhdistus 0,5 mg P/L kaikilla kolmella puhdistamolla päästövähennys yli 1000 fosforitonnia Hallinnointi ja rahoitus yhteistyössä Vodokanalin kanssa

18 TAPAUS FOSFORIT Tammikuussa 2012 HELCOM kertoi uuden fosforilähteen löytymisestä Kingiseppissä Luoteis-Venäjällä Laukaanjokeen valunut fosforitonnia/vuosi Fosforitlannoitetehtaan alueelta -> suurin yksittäinen kuormittaja Tehtaan omistava EuroChem selvitti syyn kohonneisiin fosforipitoisuuksiin Kevään 2012 aikana vuoto tukittiin patoamalla. Fosforipitoiset vedet pumpataan kalkkisaostukseen Kesäkuussa 2012 EuroChem ja John Nurmisen Säätiö solmivat sopimuksen jatkoseurannasta. Osapuolet valitsevat yhdessä riippumattoman eurooppalaisen asiantuntijajärjestön varmistamaan, että nykyinen ratkaisu on kestävällä pohjalla Atkins valittiin kesällä 2013, loppuraportti syksyllä 2015

19 VAHVA NÄYTTÖ 18 valmista projektia yli fosforitonnin vähenemä Itämeren vuosikuormassa (20% vähennys kokonaistarpeesta) + + COMPLETED PROJECTS ON-GOING PROJECTS + PARTNERSHIP DRAINAGE BASIN OF BALTIC SEA

20 PUHDAS ITÄMERI -HANKKEET NÄKYVÄ PARANNUS ITÄMEREN TILASSA TULOS Yli 2500 t vähennys Itämeren fosforikuormasta Suomenlahdella noin 75% vähennys Luotu ENSI-palvelu öljytankkereille

21 ITÄMEREN SUOJELUN MITTAKAAVAT Fosforitonnia lähteellä Potentiaali Valmistuneet Valmistuneet Puhdas Itämeri - projektit Pietari Kingisepp Puola ja Baltian maat Valko- Venäjä Kaliningrad Leningrad alue Alusten päästöt Peltojen kipsikäsittely Suomessa Lähde: HELCOM, SYKE, JNS, Puolassa National Water Management Authority 2013

22 Project Manager Platform Marketing Policy Design Pilot Mussel Pilot Gypsum Pilot Fish

23 Illustration of Nutribute

24 LÄHIKALAHANKE TAVOITE: Rakentaa särkikalalle reitti suomalaisen ruokalautaselle

25 PELTOJEN KIPSITYS: UUSI LUPAAVA KEINO SAARISTOMEREN TILAN PARANTAMISEKSI Laajamittainen koe kipsin käytöstä Vaikutukset vesistöihin tutkitaan Suunnitelmia laajemman mittakaavan käytölle Fosfori kasvien käyttöön, ei vesistöön Kipsi tukee kiertotaloutta Etelä- ja Lounais-Suomen peltojen kipsikäsittelyllä fosforihuuhtoumaa voidaan vähentää jopa tonnia/vuosi eli noin 50%

26 Käynnissä ja tulossa olevat projektit NutriTrade alusta kustannustehokkaille ravinnekuorman vähennystoimille Lähikalahankkeessa luodaan markkinaehtoinen elintarvikeketju vajaasti hyödynnetylle kalalle Maatalous: Peltojen kipsikäsittely Simpukanviljely Jätevedenpuhdistamot Biokaasutuotannon päästöt BEST teolliset jätevedet SEABASED meressä jo oleva kuormitus

27 Kuvitus: Klaus Welp/HS Ensimmäinen Suomen ympäristökeskuksen ja Luonnonvarakeskuksen tutkimustietoon perustuva Itämeri-laskuri; yhteistyötahoina Helsingin Sanomat, John Nurmisen Säätiö Merkittävin uutinen: ruuan tuotanto kattaa 60% keskivertosuomalaisen Itämeri-jalanjäljestä

28 JOKAINEN VOI SUOJELLA ITÄMERTA! Syö vähemmän lihaa ja enemmän Itämeren villiä, kestävästi pyydettyä kalaa Suosi luomutuotteita Huolehdi siitä, etteivät omat jätevetesi rehevöitä Itämerta Älä käytä ympäristölle haitallisia aineita kotonasi Vie ongelmajätteet niille tarkoitettuihin keräyspisteisiin ja vie vanhat lääkkeet takaisin apteekkiin Käytä uusiutuvilla energianlähteillä tuotettua sähköä Suosi julkista liikennettä - vältä yksityisautoilua aina, kun mahdollista Veneillessäsi kesällä ota Itämeren eläimet ja linnut huomioon

29

30 KIITOS PUHDAS ITÄMERI HANKKEIDEN KUMPPANEILLE ! Sanoma 2006 Sophie von Julins Stiftelse 2012 Stora Enso 2015 Supercell 2014 Aspo 2015 August & Ludvig Hartwalls Stiftelse 2007 Capgemini Finland 2009 Fact Law 2010 Fruitcake Helsinki 2015 Greta Maria Lindbloms Stiftelse 2012 Kotimaan Energia 2016 Lapuan Kankurit 2016 Lönnberg 2016 Metropolia ammattikorkeakoulu 2014 Metso 2016 Rajala Pro Shop 2016 Sponda 2016 s/y Belmont 2017 Tallberg 2015 Thoreau 2017 Veho 2016 Viking Line 2017 Ympäristöministeriö 2007

31 PELASTAMME ITÄMEREN JA SEN PERINNÖN TULEVILLE SUKUPOLVILLE.

32 @PuhdasItämeri

Kuva: Jukka Nurminen. ITÄMEREN RAVINNEKUORMITUS: HYVÄT JA HUONOT UUTISET Puhdas Merivesi tapahtuma 12.3.2014 Marjukka Porvari, John Nurmisen Säätiö

Kuva: Jukka Nurminen. ITÄMEREN RAVINNEKUORMITUS: HYVÄT JA HUONOT UUTISET Puhdas Merivesi tapahtuma 12.3.2014 Marjukka Porvari, John Nurmisen Säätiö Kuva: Jukka Nurminen ITÄMEREN RAVINNEKUORMITUS: HYVÄT JA HUONOT UUTISET Puhdas Merivesi tapahtuma 12.3.2014 Marjukka Porvari, John Nurmisen Säätiö ITÄMEREN FOSFORIKUORMA LÄHTEITTÄIN Taustakuormitus 16

Lisätiedot

/ Miina Mäki

/ Miina Mäki Kuva: Jukka Nurminen 31.1.2008 / Miina Mäki JOHN NURMISEN SÄÄTIÖ Perustettu 1992 vaalimaan suomalaisen merenkulun kulttuuriperintöä. Toiminnan pohjana ovat John Nurminen Oy:n 120-vuotisen historian aikana

Lisätiedot

Kuva: Jukka Nurmien, Abyss Art Oy YHTEINEN ITÄMEREMME. Miina Mäki John Nurmisen Säätiö Puhdas Itämeri -hanke

Kuva: Jukka Nurmien, Abyss Art Oy YHTEINEN ITÄMEREMME. Miina Mäki John Nurmisen Säätiö Puhdas Itämeri -hanke Kuva: Jukka Nurmien, Abyss Art Oy YHTEINEN ITÄMEREMME Miina Mäki John Nurmisen Säätiö Puhdas Itämeri -hanke 16.5.2009 John Nurmisen Säätiö Säätiö perustettiin 1992. John Nurmisen Säätiön tarkoituksena

Lisätiedot

VOS10+ museot

VOS10+ museot 28.3.2017 VOS10+ museot 22.3.2017 SÄÄTIÖN TOIMINTA Perustettu 1992 Juha Nurmisen aloitteesta Säätiö vaalii suomalaista merellistä kulttuuriperintöä ja suojelee meriympäristöä Kaksi toimintalinjaa: Merikulttuuriin

Lisätiedot

Miksi vesiensuojelua maatalouteen? Markku Ollikainen Helsingin yliopisto

Miksi vesiensuojelua maatalouteen? Markku Ollikainen Helsingin yliopisto Miksi vesiensuojelua maatalouteen? Markku Ollikainen Helsingin yliopisto 3.4.2019 Taustaa Suomen sitoumukset Itämereen tulevan ravinnekuorman vähentämiseksi Typpi 2 430 + 600 *) tonnia Fosfori 330 + 26

Lisätiedot

Direktiivejä, toimenpideohjelmia ja teemavuosia mutta mistä otetaan puuttuvat tonnit?

Direktiivejä, toimenpideohjelmia ja teemavuosia mutta mistä otetaan puuttuvat tonnit? Direktiivejä, toimenpideohjelmia ja teemavuosia mutta mistä otetaan puuttuvat tonnit? Seppo Knuuttila SYKE Kuva: Seppo Knuuttila Kuvat: Seppo Knuuttila Viipurin tehostuva jäteveden fosforinpoisto: P-pitoisuus

Lisätiedot

40% Suomenlahden tila paranee vaikkakin hitaasti. Suomenlahden. alueella tehdyt vesiensuojelutoimenpiteet ovat. Suomenlahteen tuleva fosforikuormitus

40% Suomenlahden tila paranee vaikkakin hitaasti. Suomenlahden. alueella tehdyt vesiensuojelutoimenpiteet ovat. Suomenlahteen tuleva fosforikuormitus tila paranee vaikkakin hitaasti Suomenlahteen tuleva fosforikuormitus kuormitus (tonnia/vuosi) 10 000 Suomenlahteen tuleva fosfori- fosforipitoisuus on kuormitus on vähentynyt 4 merkittävästi, typpikuormituksen

Lisätiedot

Johdanto Itämeren ja valumaalueen. taloustieteellinen näkökulma. Kari Hyytiäinen

Johdanto Itämeren ja valumaalueen. taloustieteellinen näkökulma. Kari Hyytiäinen Johdanto Itämeren ja valumaalueen tutkimukseen: taloustieteellinen näkökulma Kari Hyytiäinen www.helsinki.fi/yliopisto 15.5.2014 1 Kuvamateriaali: Janne Artell, Ærtebjerg et al. 2003, HELCOM, YLE, MTV3,

Lisätiedot

HELCOMin uudet tavoitteet toteutumismahdollisuudet meillä ja muualla

HELCOMin uudet tavoitteet toteutumismahdollisuudet meillä ja muualla HELCOMin uudet tavoitteet toteutumismahdollisuudet meillä ja muualla Seppo Knuuttila SYKE Kuva: Seppo Knuuttila HELCOM Baltic Sea Action Plan 2007 Tavoitteiden päivitys 10/2013 Tavoitteena Itämeren hyvä

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN SUOJELUPOLITIIKKA JA HAASTEET. Nina Tynkkynen Tampereen yliopisto 28.09.2013 nina.tynkkynen@uta.fi

KANSAINVÄLINEN SUOJELUPOLITIIKKA JA HAASTEET. Nina Tynkkynen Tampereen yliopisto 28.09.2013 nina.tynkkynen@uta.fi KANSAINVÄLINEN SUOJELUPOLITIIKKA JA HAASTEET Nina Tynkkynen Tampereen yliopisto 28.09.2013 nina.tynkkynen@uta.fi Sisältö Kansainvälisen suojelupolitiikan kohteiden kehityksestä Kansainvälisen suojelupolitiikan

Lisätiedot

Kuva: Juha Nurminen. Tankkeriturva-hanke

Kuva: Juha Nurminen. Tankkeriturva-hanke Kuva: Juha Nurminen Tankkeriturva-hanke Pekka Laaksonen 21.05.2010 John Nurmisen Säätiö John Nurmisen Säätiö on perustettu 1992 John Nurminen Oy:n aloitteesta. Tarkoitustaan säätiö toteuttaa monin eri

Lisätiedot

TERVETULOA JÄRKI LANTA -loppuseminaariin!

TERVETULOA JÄRKI LANTA -loppuseminaariin! Kuva: Kaisa Riiko TERVETULOA JÄRKI LANTA -loppuseminaariin! Eija Hagelberg, projektijohtaja JÄRKI-hanke Baltic Sea Action Group Järki Lanta loppuseminaari 13.11.2014 Tuorlassa BSAG Elävä Itämeri säätiö

Lisätiedot

Ympäristövaliokunta 24.9.2015 E 44/2015 vp. Risteilyalusten käymäläjätevedet Itämeren alueella

Ympäristövaliokunta 24.9.2015 E 44/2015 vp. Risteilyalusten käymäläjätevedet Itämeren alueella Ympäristövaliokunta 24.9.2015 E 44/2015 vp Risteilyalusten käymäläjätevedet Itämeren alueella Lolan Eriksson Hallitusneuvos Liikenne- ja viestintäministeriö Matala murtovesiallas, jossa vesi vaihtuu hitaasti

Lisätiedot

Itämeri pähkinänkuoressa

Itämeri pähkinänkuoressa Itämeri pähkinänkuoressa www.itamerihaaste.net www.ostersjoutmaningen.net www.balticseachallenge.net 12.2.2012 1 Itämeri on ainutlaatuinen, koska sen on: Suhteellisen nuori meri. Jääkauden jälkeen alkanut

Lisätiedot

Itämeren alueen verkkosuunnitelma. Verkkotoimikunta 2.12.2015 Maarit Uusitalo

Itämeren alueen verkkosuunnitelma. Verkkotoimikunta 2.12.2015 Maarit Uusitalo Itämeren alueen verkkosuunnitelma Verkkotoimikunta 2.12.2015 Maarit Uusitalo Itämeren alueen verkkosuunnitelma on osa Euroopan laajuista kymmenvuotista verkkosuunnitelmaa (TYNDP) -Miksi tehdään -Miten

Lisätiedot

EU:N ITÄMERI-STRATEGIA JA SUOMEN CBSS-PUHEENJOHTAJUUSKAUSI

EU:N ITÄMERI-STRATEGIA JA SUOMEN CBSS-PUHEENJOHTAJUUSKAUSI EU:N ITÄMERI-STRATEGIA JA SUOMEN CBSS-PUHEENJOHTAJUUSKAUSI Erja Tikka, Itämeri-suurlähettiläs Ulkoasiainministeriö EU:n Itämeri-strategia EU:n uudistetun Itämeri-strategian päämäärät 1) Meren pelastaminen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. heinäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. heinäkuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. heinäkuuta 2016 (OR. en) 11346/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 18. heinäkuuta 2016 Vastaanottaja: Valtuuskunnat ENV

Lisätiedot

EU-hankkeita Baltic SCOPE Baltic LINes Plan4Blue. Riku Varjopuro

EU-hankkeita Baltic SCOPE Baltic LINes Plan4Blue. Riku Varjopuro EU-hankkeita Baltic SCOPE Baltic LINes Plan4Blue Riku Varjopuro Baltic SCOPE Towards coherence and cross-border solutions in Baltic Maritime Spatial Plans Partnerit Merialuesuunnitteluviranomaisia Ruotsi,

Lisätiedot

Itämerihaaste Baltic Sea Challenge

Itämerihaaste Baltic Sea Challenge Itämerihaaste Baltic Sea Challenge Lotta Ruokanen Helsingin kaupungin ympäristökeskus 7.12.2009 1 Helsingin ja Turun julkilausuma Sitoumus Itämeren tilan parantamiseksi Turun ja Helsingin kaupungit tekivät

Lisätiedot

Tuumasta toimenpideohjelmaan Mistä merenhoidon suunnittelussa oikein on kysymys?

Tuumasta toimenpideohjelmaan Mistä merenhoidon suunnittelussa oikein on kysymys? Tuumasta toimenpideohjelmaan Mistä merenhoidon suunnittelussa oikein on kysymys? Merenhoidon sidosryhmätilaisuus 2.3.2015, Helsinki Neuvotteleva virkamies Maria Laamanen, YM 2 Meristrategiadirektiivi

Lisätiedot

Ole itse se muutos, jota maailmalta odotat! Mahatma Gandhi

Ole itse se muutos, jota maailmalta odotat! Mahatma Gandhi Ole itse se muutos, jota maailmalta odotat! Mahatma Gandhi Kirkasta vettä rotarit Itämeren puolesta Piirin 1420 koulutustilaisuus uusille rotareille 12.1.2012 Hannele Kauranne Piirin Itämeri-komitea, Finlandia

Lisätiedot

Vesiensuojelun tehostamisohjelma suunnitelmista toimintaan

Vesiensuojelun tehostamisohjelma suunnitelmista toimintaan Vesiensuojelun tehostamisohjelma 2019 2021 suunnitelmista toimintaan Höytiäisen tulevaisuus yhteinen asia 23.11.2018 Polvijärvi, Huhmari Ylijohtaja Ari Niiranen Periaatteet ja painopisteet Lähtökohtana

Lisätiedot

Peltojen kipsikäsittelystä tehoa maatalouden vesiensuojeluun

Peltojen kipsikäsittelystä tehoa maatalouden vesiensuojeluun Peltojen kipsikäsittelystä tehoa maatalouden vesiensuojeluun SAVE-hankkeen loppuseminaari 26.10.2018 Kuva: Janne Artell Markku Ollikainen Helsingin yliopisto SAVE-hanke tutki Kipsin laajamittaisen levittämisen

Lisätiedot

Kansalaishavainnointi osana Itämeren tilan seurantaa

Kansalaishavainnointi osana Itämeren tilan seurantaa Kansalaishavainnointi osana Itämeren tilan seurantaa Heidi Hällfors, Eija Rantajärvi ja Outi Setälä MARMONI-projekti, SYKE Merikeskus ROSKAPUHETTA Asiaa Itämeren roskaantumisesta ja sen tilasta -seminaari

Lisätiedot

Itämerihaasteen seminaari 8.10.2009 BioCity, Turku. Pytty-kampanja. Osmo Seppälä Vesi- ja viemärilaitosyhdistys VVY

Itämerihaasteen seminaari 8.10.2009 BioCity, Turku. Pytty-kampanja. Osmo Seppälä Vesi- ja viemärilaitosyhdistys VVY Itämerihaasteen seminaari 8.10.2009 BioCity, Turku Pytty-kampanja Osmo Seppälä Vesi- ja viemärilaitosyhdistys VVY Haaste Itämeren pelastamiseksi Turku ja Helsinki ovat sitoutuneet toimiin Itämeren tilan

Lisätiedot

Onko maatalous ratkaisijan roolissa vesienhoidossa?

Onko maatalous ratkaisijan roolissa vesienhoidossa? Onko maatalous ratkaisijan roolissa vesienhoidossa? Liisa Pietola, MTK, ympäristöjohtaja 30.10.2014 Maatalouden vesiensuojelun mahdollisuudet ja keinot teoriasta käytäntöön K-Uudenmaan ympäristökeskus,

Lisätiedot

Puhdas Itämeri -uutiset 3 / 2014

Puhdas Itämeri -uutiset 3 / 2014 Puhdas Itämeri -uutiset 3 / 2014 Hannu kähönen Itämeri-viestijät ovat koonneet vinkkivihkoon käytännön ohjeita Itämeren tilan parantamiseksi Itämeren suojeluvinkit -opas löytyy säätiön verkkosivuilta RAJAVARTIOLAITOS

Lisätiedot

VESIENSUOJELUTOIMIEN KUSTANNUSTEN JA HYÖTYJEN ARVIOINTI. Marjukka Porvari John Nurmisen Säätiö Itämerihaaste Photo: Jukka Nurminen

VESIENSUOJELUTOIMIEN KUSTANNUSTEN JA HYÖTYJEN ARVIOINTI. Marjukka Porvari John Nurmisen Säätiö Itämerihaaste Photo: Jukka Nurminen VESIENSUOJELUTOIMIEN KUSTANNUSTEN JA HYÖTYJEN ARVIOINTI Marjukka Porvari John Nurmisen Säätiö Itämerihaaste 22.1.2014 Photo: Jukka Nurminen Ekosysteemilähestymistapaan perustuva vesiensuojelupolitiikan

Lisätiedot

Ravinteiden ja haitallisten aineiden kuormituksen vähentäminen vesienhoidon suunnittelulla

Ravinteiden ja haitallisten aineiden kuormituksen vähentäminen vesienhoidon suunnittelulla Ravinteiden ja haitallisten aineiden kuormituksen vähentäminen vesienhoidon suunnittelulla Hannele Nyroos Tuumasta toimeen Itämeren tilan parantamiseksi - merenhoidon sidosryhmätilaisuus 2.3.2015 Rake-sali,

Lisätiedot

VISIO: PUHDAS, TUOTTAVA JA YHTEINEN ITÄMERI

VISIO: PUHDAS, TUOTTAVA JA YHTEINEN ITÄMERI PAIKALLISEN ITÄMERI-TYÖN SYTYTTÄJÄ JA VESIENSUOJELUYHTEISTYÖN EDISTÄJÄ Lotta Ruokanen, Itämerihaasteen koordinaattori, Helsinki 14.12.2017 Itämerihaasteen verkostoitumisseminaari Musiikkitalo, Helsinki

Lisätiedot

MERENKULKUALAN KOULUTUS- JA TUTKIMUSKESKUS Meriliikenteen kehitys Itämerellä

MERENKULKUALAN KOULUTUS- JA TUTKIMUSKESKUS Meriliikenteen kehitys Itämerellä MERENKULKUALAN KOULUTUS- JA TUTKIMUSKESKUS Meriliikenteen kehitys Itämerellä 0 MKK pähkinänkuoressa Turun yliopiston erillislaitos Perustettu 1980 5 toimipistettä 42 työntekijää Vuonna 2011: 38 julkaisua

Lisätiedot

Itämeri-tietopaketti Mitat ominaispiirteet alueet

Itämeri-tietopaketti Mitat ominaispiirteet alueet Itämeri-tietopaketti Mitat ominaispiirteet alueet 25/6/2014 Eija Rantajärvi Vivi Fleming-Lehtinen Itämeri tietopaketti 1. Tietopaketin yleisesittely ja käsitteitä 2. Havainnoinnin yleisesittely 3. Havainnointikoulutus:

Lisätiedot

Tuotantopanosten valmistus ja käyttö osana ympäristövastuuta. Viestintäpäällikkö Seija Luomanperä, Yara Suomi Oy

Tuotantopanosten valmistus ja käyttö osana ympäristövastuuta. Viestintäpäällikkö Seija Luomanperä, Yara Suomi Oy Tuotantopanosten valmistus ja käyttö osana ympäristövastuuta Viestintäpäällikkö Seija Luomanperä, Yara Suomi Oy Sisältö Yara lyhyesti Elintarvikeketjun ympäristövastuu Rehevöityminen: Lannoitteiden valmistuksessa

Lisätiedot

Perämeri LIFEn jälkeen tapahtunutta

Perämeri LIFEn jälkeen tapahtunutta Perämeri LIFEn jälkeen tapahtunutta Liisa Maria Rautio 16. 17.10.2007 Luulaja 1 Perämeri LIFE 2001 2005 2 Perämeri LIFE jatkui projektin jälkeen Lehtijuttuja "Life hanke onnistui Perämerellä". Aquarius

Lisätiedot

Merenhoito ja toimenpideohjelma meriympäristön hyvän tilan saavuttamiseksi

Merenhoito ja toimenpideohjelma meriympäristön hyvän tilan saavuttamiseksi Merenhoito ja toimenpideohjelma meriympäristön hyvän tilan saavuttamiseksi Ympäristöneuvos Maria Laamanen, ympäristöministeriö Itämerihaaste 10 v -tilaisuus 14.12.2017 Meristrategiadirektiivillä Euroopan

Lisätiedot

Itämeren alueen ohjelma Kansallisen työryhmän puheenjohtaja Matti Lipsanen

Itämeren alueen ohjelma Kansallisen työryhmän puheenjohtaja Matti Lipsanen Itämeren alueen ohjelma 2014+ Kansallisen työryhmän puheenjohtaja Matti Lipsanen 5.6.2013 Itämeren alueen ohjelma Baltic Sea Region Programme 2014+ Euroopan alueellisen yhteistyön (EAY) ohjelmia Valmisteilla

Lisätiedot

John NurmiSen Säätiö 2016

John NurmiSen Säätiö 2016 John NurmiSen Säätiö 2016 John Nurmisen Säätiön vuosikertomus 2016 ja toiminnan kuvaus Sisällysluettelo Tiesitkö tämän meistä? Säätiö pähkinänkuoressa 2 Intohimona Itämeri Asiamiehen alkusanat 4 Kulttuurin

Lisätiedot

Älykäs ja ekologinen

Älykäs ja ekologinen Älykäs ja ekologinen Bio-, vesi- ja kiertotalouden edelläkävijä Nokian, Tampereen ja Ylöjärven Kolmenkulmaan on rakentumassa täysin uudenlainen yrityspuisto. ECO3-alueella kehitämme yhdessä bio-, vesi-

Lisätiedot

Turun ammattikorkeakoulun toimenpideohjelma Itämeren suojelemiseksi

Turun ammattikorkeakoulun toimenpideohjelma Itämeren suojelemiseksi Turun ammattikorkeakoulun toimenpideohjelma Itämeren suojelemiseksi Juha Kääriä, FT Tutkimus- ja kehityspäällikkö Tekniikan, ympäristön ja talouden tulosalue Turun ammattikorkeakoulu Ympäristöosaamisohjelma

Lisätiedot

Itämeren suojeluongelmien anatomia

Itämeren suojeluongelmien anatomia Suomen Akatemian Itämeriseminaari 4.-5.11.2008 Itämeren suojeluongelmien anatomia Markku Ollikainen Helsingin yliopisto, taloustieteen laitos Teesi 1. Itämeri kärsii yhteisomistuksen tuomista kannustinongelmista

Lisätiedot

ROTARIUDEN MONET ULOTTUVUUDET. Itämerihaaste Rotarit mukana

ROTARIUDEN MONET ULOTTUVUUDET. Itämerihaaste Rotarit mukana ROTARIUDEN MONET ULOTTUVUUDET Itämerihaaste Rotarit mukana Ole itse se muutos, jota maailmalta odotat! Mahatma Gandhi Puhtaampi Itämeri Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen Presidentti Paasikivi

Lisätiedot

Itämeren maiden kulttuuriperintöyhteistyö Maire Mattinen Museovirasto VI Suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi 8.9.2005

Itämeren maiden kulttuuriperintöyhteistyö Maire Mattinen Museovirasto VI Suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi 8.9.2005 Itämeren maiden kulttuuriperintöyhteistyö Maire Mattinen Museovirasto VI Suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi 8.9.2005 Itämeren maiden kulttuuriperintöyhteistyö ilmasto ja luonto yhteinen historia Itämeri

Lisätiedot

Millä keinoin Itämeren alue selviää talouskriisistä?

Millä keinoin Itämeren alue selviää talouskriisistä? 14.5.2009 Itämeri-foorumi Turku Millä keinoin Itämeren alue selviää talouskriisistä? Toimitusjohtaja Kari Jalas Keskuskauppakamari Talousnäkymät heikentyneet nopeasti Itämeren alueella BKT:n kasvu,% Maailma

Lisätiedot

Typenpoiston tehostaminen vesistön mikrobeilla

Typenpoiston tehostaminen vesistön mikrobeilla 2013-2017 Typenpoiston tehostaminen vesistön mikrobeilla Sanni Aalto 9.6.2016 Demonstraatiot 2014-16 Ulkopuoliset rahoittajat & Seurantaryhmä: MTK HS Vesi Metsähallitus Ympäristöministeriö Hämeen ELY Viron

Lisätiedot

Ilmastonmuutos ja Itämeri Vaikutukset ekosysteemille?

Ilmastonmuutos ja Itämeri Vaikutukset ekosysteemille? Ilmastonmuutos ja Itämeri Vaikutukset ekosysteemille? Markku Viitasalo Suomen ympäristökeskus Ympäristövaliokunnan avoin kokous 12.5.2016 M. Viitasalo M. Westerbom Esityksen sisältö Ilmastonmuutoksen vaikutukset

Lisätiedot

Juha Nurmisen puheenvuoro Sanoman yritysvastuupäivässä 28.10.2010. Hyvät kuulijat, arvoisa Helsingin Sanomien ja Sanoman isäntäväki,

Juha Nurmisen puheenvuoro Sanoman yritysvastuupäivässä 28.10.2010. Hyvät kuulijat, arvoisa Helsingin Sanomien ja Sanoman isäntäväki, Juha Nurmisen puheenvuoro Sanoman yritysvastuupäivässä 28.10.2010 ( Hyvä Päivä Näkökulmia markkinointiin 2011) Puheen aihe: Case Itämeri Hyvät kuulijat, arvoisa Helsingin Sanomien ja Sanoman isäntäväki,

Lisätiedot

Itämeren tietoliikennekaapeli. Lisätiedot: Juha Parantainen,

Itämeren tietoliikennekaapeli. Lisätiedot: Juha Parantainen, Itämeren tietoliikennekaapeli Lisätiedot: Juha Parantainen, Juha.Parantainen@lvm.fi Itämeren tietoliikennekaapeli YHTEENVETO Nykyisin Suomen yhteydet ulkomaille kulkevat yhtä reittiä Ruotsin ja Tanskan

Lisätiedot

Talouskriisin vaikutukset Itämeren tilaan

Talouskriisin vaikutukset Itämeren tilaan Tieteen päivät 9.1. 2013 TALOUS KRIISIN VAIKUTUS YMPÄRISTÖÖN Päärakennus, sali 13 Talouskriisin vaikutukset Itämeren tilaan Markku Ollikainen Ympäristöekonomian professori Taloustieteen laitos, Helsingin

Lisätiedot

Itämeren alueen ohjelma 2014-2020 Interreg Baltic Sea Region. Matti Lipsanen Lappeenranta 19.11.2014

Itämeren alueen ohjelma 2014-2020 Interreg Baltic Sea Region. Matti Lipsanen Lappeenranta 19.11.2014 2014-2020 Interreg Baltic Sea Region Matti Lipsanen Lappeenranta 19.11.2014 Euroopan alueellisen yhteistyön (EAY) ohjelma (jälleen Interreg ) Järjestyksessä neljäs Itämeren alueen ohjelma Taustalla EU:n

Lisätiedot

Kiertotalouden liiketoimintapotentiaali; BSAG:n näkökulma ja toimintamalli

Kiertotalouden liiketoimintapotentiaali; BSAG:n näkökulma ja toimintamalli Kiertotalouden liiketoimintapotentiaali; BSAG:n näkökulma ja toimintamalli BSAG - Elävä Itämeri säätiö Baltic Sea Action Group (BSAG) on vuonna 2008 perustettu säätiö, joka tekee työtä Itämeren ekologisen

Lisätiedot

Centrum Balticum -keskus

Centrum Balticum -keskus Centrum Balticum -keskus 9.10.2012 Vanha Suurtori 7, 20500 Turku www.centrumbalticum.org Centrum Balticum säätiön lyhyt historiikki Centrum Balticum säätiö perustetaan vuonna 2006 Säätiön perustajina 5

Lisätiedot

Onko kestävän kehityksen indikaattoreista iloa? Janne Rinne Suomen ympäristökeskus (SYKE)

Onko kestävän kehityksen indikaattoreista iloa? Janne Rinne Suomen ympäristökeskus (SYKE) Onko kestävän kehityksen indikaattoreista iloa? Janne Rinne Suomen ympäristökeskus (SYKE) Kansalliset kestävän kehityksen indikaattorit Ensimmäiset keke-indikaattorit 2000 Kokoelmaa päivitetty ja uudistettu

Lisätiedot

Peltojen ravinnekuormituksen vaikutus Itämeren elinkeinoihin (blue growth) Petri Ekholm SYKE

Peltojen ravinnekuormituksen vaikutus Itämeren elinkeinoihin (blue growth) Petri Ekholm SYKE Peltojen ravinnekuormituksen vaikutus Itämeren elinkeinoihin (blue growth) Petri Ekholm SYKE 1 Siniseen biotalouteen liittyvä kasvupotentiaali Suomessa 1. Vesihyvinvointi ja palvelut 2. Vesibiotuotanto

Lisätiedot

10642/16 rir/ht/pt 1 DG E 1A

10642/16 rir/ht/pt 1 DG E 1A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2016 (OR. en) 10642/16 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto ENV 454 FIN 403 MAR

Lisätiedot

Teollisuusjätevedet kunnallisten vesilaitosten haasteena

Teollisuusjätevedet kunnallisten vesilaitosten haasteena Teollisuusjätevedet kunnallisten vesilaitosten haasteena Kajsa Rosqvist, BEST-hankkeen projektipäällikkö, Helsingin kaupunki Itämerihaasteen kansallinen seminaari 8.11.2018 Turussa Miten teollisuusjätevesiä

Lisätiedot

PELTOJEN KIPSIKÄSITTELY MAATALOUDEN VESIENSUOJELUKEINONA

PELTOJEN KIPSIKÄSITTELY MAATALOUDEN VESIENSUOJELUKEINONA PELTOJEN KIPSIKÄSITTELY MAATALOUDEN VESIENSUOJELUKEINONA Projektikoordinaattori Eliisa Punttila, Helsingin yliopisto Ravinteiden kierrätyksen tulokset kiertueella Tehdään pellolla 28.11.2018 Lahti Peltojen

Lisätiedot

Saaristomeren vedenlaadun parantaminen peltojen kipsikäsittelyllä

Saaristomeren vedenlaadun parantaminen peltojen kipsikäsittelyllä Lehdistötilaisuus 16.6.2016 klo 8.30-9.30 Saaristomeren vedenlaadun parantaminen peltojen kipsikäsittelyllä SAVE-hankkeen esittely Professori Markku Ollikainen, Helsingin yliopisto; erikoistutkija Petri

Lisätiedot

Itämeren alueen ohjelma. Matti Lipsanen Jyväskylä 10.6.2014

Itämeren alueen ohjelma. Matti Lipsanen Jyväskylä 10.6.2014 Matti Lipsanen Jyväskylä 10.6.2014 Häme-ohjelman toteuttaminen - rahoitus Maakunnan kehittämisraha 2014 = 0,25 M /vuosi Euroopan alueellisen yhteistyön ohjelmat 2014-2020 Keskisen Itämeren ohjelma = 122

Lisätiedot

Kalastuksen ja kalanviljelyn mahdollisuudet Itämeren ravinteiden vähentäjinä

Kalastuksen ja kalanviljelyn mahdollisuudet Itämeren ravinteiden vähentäjinä Kalastuksen ja kalanviljelyn mahdollisuudet Itämeren ravinteiden vähentäjinä Jouni Vielma, Timo Mäkinen, Jari Setälä RKTL, elinkeino- ja yhteiskuntatutkimus Alustuksen teemat I. Ympäristötoimien taloudelliset

Lisätiedot

Suomen Itämeren alueen strategia

Suomen Itämeren alueen strategia Suomen Itämeren alueen strategia 1 Itämeren alue 2 Itämeren alueen vahvuudet vakaus, pienet hyvinvointierot koulutustaso keskinäisen yhteistyön perinne innovatiivisuus, ketteryys uuden teknologian käyttöönotossa

Lisätiedot

Elinkeinoelämä ja Itämeriyhteistyö. Rahoitus ja julkisuus Kansallinen Itämeri-tutkijoiden foorumi 24.10.2013, Forum Marinum, Turku Timo Laukkanen

Elinkeinoelämä ja Itämeriyhteistyö. Rahoitus ja julkisuus Kansallinen Itämeri-tutkijoiden foorumi 24.10.2013, Forum Marinum, Turku Timo Laukkanen Elinkeinoelämä ja Itämeriyhteistyö Rahoitus ja julkisuus Kansallinen Itämeri-tutkijoiden foorumi 24.10.2013, Forum Marinum, Turku Timo Laukkanen Itämeriyhteistyö elinkeinoelämän agendalla Itämeriyhteistyö

Lisätiedot

Voiko EU vaikuttaa ympäristön tilaan ja miten? Ympäristön tila ja toimet Suomen puolella

Voiko EU vaikuttaa ympäristön tilaan ja miten? Ympäristön tila ja toimet Suomen puolella Voiko EU vaikuttaa ympäristön tilaan ja miten? Ympäristön tila ja toimet Suomen puolella Perämeriseminaari Luulaja 16.-17.10.2007 Sisältö EU:n hallinnolliset keinot vähentää rannikkovesien rehevöitymistä

Lisätiedot

Selkämeren taustakuormituksen mallintaminen VELHOn pilottihankkeena

Selkämeren taustakuormituksen mallintaminen VELHOn pilottihankkeena Selkämeren taustakuormituksen mallintaminen VELHOn pilottihankkeena Arto Inkala, YVA Oy Johanna Rinne, Varsinais-Suomen ELY-keskus Harri Helminen, Varsinais-Suomen ELY-keskus Maria Kämäri, Rauman kaupunki

Lisätiedot

Turun ja Helsingin kaupunkien toimenpideohjelma 2014-2018. Pekka Kansanen, ympäristöjohtaja Helsingin kaupungin ympäristökeskus

Turun ja Helsingin kaupunkien toimenpideohjelma 2014-2018. Pekka Kansanen, ympäristöjohtaja Helsingin kaupungin ympäristökeskus Turun ja Helsingin kaupunkien toimenpideohjelma 2014-2018 Pekka Kansanen, ympäristöjohtaja Helsingin kaupungin ympäristökeskus Itämerihaaste pähkinänkuoressa KäynnistettyTurun ja Helsingin kaupunginjohtajien

Lisätiedot

Itämeri -seminaari 3.12.2008

Itämeri -seminaari 3.12.2008 Itämeri -seminaari 3.12.2008 HAAGA-HELIA amk Liisa Rohweder KTT, yliopettaja Kestävä kehitys ja vastuullinen liiketoiminta 1 Miksi HAAGA-HELIA otti Itämerihaasteen vastaan? Yhteiskuntavastuullista toimintaa

Lisätiedot

Central Baltic -ohjelma Josefina Bjurström, Information Officer Central Baltic Contact Point Finland

Central Baltic -ohjelma Josefina Bjurström, Information Officer Central Baltic Contact Point Finland Central Baltic -ohjelma 2014-2020 Josefina Bjurström, Information Officer Central Baltic Contact Point Finland 15.10.2014 Helsinki Ohjelmamaat Suomi + Ahvenanmaa, Ruotsi, Viro ja Latvia Ohjelma-alue Suomessa

Lisätiedot

Itämeren alueen meriteollisuuden erityispiirteet ja yhteistyömahdollisuudet

Itämeren alueen meriteollisuuden erityispiirteet ja yhteistyömahdollisuudet Itämeren alueen meriteollisuuden erityispiirteet ja yhteistyömahdollisuudet Tapio Karvonen 7.6.2012 Itämeri-foorumi 0 Sisältö Laivanrakennuksen tila maailmalla Trendit Itämeren alueen maiden meriteollisuuden

Lisätiedot

Vesistöjen tila ja kuormituksen kestokyky

Vesistöjen tila ja kuormituksen kestokyky Vesistöjen tila ja kuormituksen kestokyky Antton Keto ja Ilkka Sammalkorpi Suomen ympäristökeskus Vesikeskus Maankuivatus- ja vesiensuojeluseminaari Salaojakeskus & BSAG 26.5.2016 Suitian linna Esityksen

Lisätiedot

Ajankohtaista Suomen kantaverkkoyhtiöstä

Ajankohtaista Suomen kantaverkkoyhtiöstä Ajankohtaista Suomen kantaverkkoyhtiöstä Juha Hiekkala Markkinakehitys Voimaseniorit, Tekniska Salarna, Helsinki 11.2.204 2 Asiakkaiden ja yhteiskunnan hyväksi Varma sähkö Kantaverkon häiriöistä aiheutuneet

Lisätiedot

Lietteen terminen käsittely PAKU-laitoksessa. Endev Oy RAKI-Foorumi

Lietteen terminen käsittely PAKU-laitoksessa. Endev Oy RAKI-Foorumi Lietteen terminen käsittely PAKU-laitoksessa Endev Oy RAKI-Foorumi 13.4.2018 ENDEV PERUSTIEDOT Endev on suomalainen cleantech-yritys. Yrityksen PAKU-teknologia on kehitetty yhteistyössä Lappeenrannan teknillisen

Lisätiedot

Uusia välineitä rehevöitymisen arviointiin ja hallintaan GisBloom

Uusia välineitä rehevöitymisen arviointiin ja hallintaan GisBloom Uusia välineitä rehevöitymisen arviointiin ja hallintaan GisBloom Sari Väisänen SYKE Järvikalapäivän vesienhoitoseminaari Hollolan Siikaniemessä 31.5.2012 w w w. e n v i r o n m e n t. f i / s y k e /

Lisätiedot

Ympäristöministeriö rakentamassa vihreää kasvua

Ympäristöministeriö rakentamassa vihreää kasvua Ympäristöministeriö rakentamassa vihreää kasvua YM uusi strategia ulos elokuussa 2014 Toiminta-ajatus: Kestävää elinympäristöä ja vihreää kasvua rakentamassa. Mitä YM:n vihreän kasvun rakentaminen tarkoittaa?

Lisätiedot

John Nurmisen Säätiö 2014

John Nurmisen Säätiö 2014 John Nurmisen Säätiö 2014 John Nurmisen Säätiön vuosikertomus 2014 ja toiminnan kuvaus Sisällysluettelo Tiesitkö tämän meistä? Säätiö lukuina 2 Asiamiehen alkusanat 4 Hallituksen puheenjohtajan tervehdys

Lisätiedot

NEFCO:n tarjoamat rahoitusinstrumentit ympäristöalan hankkeille

NEFCO:n tarjoamat rahoitusinstrumentit ympäristöalan hankkeille NEFCO:n tarjoamat rahoitusinstrumentit ympäristöalan hankkeille Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiö NEFCO Mikael Reims Manager Green Growth yritysfoorumi Helsinki, 28.5.2013 NEFCO Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiö

Lisätiedot

Valtion rahoitus vesien- ja merenhoidon toimenpideohjelman toteutukseen Jenni Jäänheimo, Ympäristöministeriö

Valtion rahoitus vesien- ja merenhoidon toimenpideohjelman toteutukseen Jenni Jäänheimo, Ympäristöministeriö Valtion rahoitus vesien- ja merenhoidon toimenpideohjelman toteutukseen 2016-2018 Jenni Jäänheimo, Ympäristöministeriö Käynnistetty Valmis Vesien- ja merenhoidon kärkitoimenpiteiden toteutus Ravinnekuormituksen

Lisätiedot

01 June 2015. Subject/Place/Occasion

01 June 2015. Subject/Place/Occasion Palveluyritys Missiomme on tukea asiakkaitamme ja toimittajatehtaitamme ja tuottaa niille lisäarvoa Välitämme ihmisistä Enemmän kuin laajan tuotevalikoiman toimittaminen: Tukea jokapäiväiseen työhön Yksinkertaiset

Lisätiedot

miten voit, itämeri? TEE HAVAINTOJA MEREN TILASTA SECCHI-LEVYLLÄ

miten voit, itämeri? TEE HAVAINTOJA MEREN TILASTA SECCHI-LEVYLLÄ miten voit, itämeri? TEE HAVAINTOJA MEREN TILASTA SECCHI-LEVYLLÄ Tarkkaile vesistöäsi! www.balticseanow.info -osoitteesta löydät opastusta omatoimiseen tarkkailuun. Sairaan kaunis Itämeri Itämeri on jääkauden

Lisätiedot

Maatalouden vesiensuojelu EU- Suomessa. Petri Ekholm Suomen ympäristökeskus

Maatalouden vesiensuojelu EU- Suomessa. Petri Ekholm Suomen ympäristökeskus Maatalouden vesiensuojelu EU- Suomessa Petri Ekholm Suomen ympäristökeskus MYTVAS - Maatalouden ympäristötuen vaiku@avuuden seurantatutkimus MYTVAS 1: 1995-1999 MYTVAS 2: 2000-2006 MYTVAS 3: 2007-2013,

Lisätiedot

Saaristomeren ja Selkämeren tila. Merialuesuunnitteluseminaari Meremme tähden, Rauma Janne Suomela, Varsinais-Suomen ELY-keskus

Saaristomeren ja Selkämeren tila. Merialuesuunnitteluseminaari Meremme tähden, Rauma Janne Suomela, Varsinais-Suomen ELY-keskus Saaristomeren ja Selkämeren tila Merialuesuunnitteluseminaari Meremme tähden, Rauma 29.5.2018 Janne Suomela, Varsinais-Suomen ELY-keskus Merenhoito Taustalla EU:n meristrategiapuitedirektiivi, joka tuli

Lisätiedot

Kiertotalouden mahdollisia taloudellisia ohjauskeinoja

Kiertotalouden mahdollisia taloudellisia ohjauskeinoja Kiertotalouden mahdollisia taloudellisia ohjauskeinoja 11.6.2017 Vauhtia kiertotalouteen taloudellisella ohjauksella -seminaari Ympäristöministeriö, Pankkisali Aleksanterinkatu 7, Helsinki Sarianne Tikkanen,

Lisätiedot

TUKIJA - RAPORTTI. Pelastamme Itämeren ja sen perinnön tuleville sukupolville. NO 1 / 2019 KESÄKUU

TUKIJA - RAPORTTI. Pelastamme Itämeren ja sen perinnön tuleville sukupolville.   NO 1 / 2019 KESÄKUU TUKIJA - RAPORTTI NO 1 / 2019 KESÄKUU Pelastamme Itämeren ja sen perinnön tuleville sukupolville www.johnnurmisensaatio.fi S I S Ä L LY S LUETTELO 4 Asiamiehen terveiset - Itämeri pelastetaan yksi jalanjälki

Lisätiedot

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy SATAKUNNAN MATKAILUN TUOREIMMAT KEHITYSTRENDIT 22.9.21 21 Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy lähdeaineistona Tilastokeskuksen majoitustilastot

Lisätiedot

Fingridin verkkoskenaariot x 4. Kantaverkkopäivä 2.9.2013 Jussi Jyrinsalo Johtaja

Fingridin verkkoskenaariot x 4. Kantaverkkopäivä 2.9.2013 Jussi Jyrinsalo Johtaja Fingridin verkkoskenaariot x 4 Kantaverkkopäivä 2.9.2013 Jussi Jyrinsalo Johtaja 2 Sisällysluettelo Kantaverkon kymmenvuotinen kehittämissuunnitelma Esimerkki siitä, miksi suunnitelma on vain suunnitelma:

Lisätiedot

Energia ja Itämeri haasteet ja mahdollisuudet. Nina Tynkkynen 23.5.2008 nina.tynkkynen@upi-fiia.fi

Energia ja Itämeri haasteet ja mahdollisuudet. Nina Tynkkynen 23.5.2008 nina.tynkkynen@upi-fiia.fi Energia ja Itämeri haasteet ja mahdollisuudet Nina Tynkkynen 23.5.2008 nina.tynkkynen@upi-fiia.fi The research problem - Itämeri on energiasilta Venäjän ja EU:n välillä energiakysymysten osalta Itämerestä

Lisätiedot

Satakunta Koordinaattori Sari Uoti

Satakunta Koordinaattori Sari Uoti Satakunta 13.11.2018 Koordinaattori Sari Uoti Maakuntaohjelma 2018-2021 Kehittämisteemat Toimintalinja 1 KANNUSTAVAA YHTEISÖLLISYYTTÄ Yrittäjyys Työllisyys ja sosiaalinen osallisuus Teollisuuden uudistuminen

Lisätiedot

Saaristomeren vedenlaatu hyvään tilaan: kipsikäsittely täydentämään maatalouden suojelutoimia

Saaristomeren vedenlaatu hyvään tilaan: kipsikäsittely täydentämään maatalouden suojelutoimia Saaristomeren vedenlaatu hyvään tilaan: kipsikäsittely täydentämään maatalouden suojelutoimia Kuva: Janne Artell Markku Ollikainen Helsingin yliopisto Johdannon sijaan: pohdintapähkinöitä Vanhasen hallitus

Lisätiedot

Katsaus Suomenlahden ja erityisesti Helsingin edustan merialueen tilaan

Katsaus Suomenlahden ja erityisesti Helsingin edustan merialueen tilaan Katsaus Suomenlahden ja erityisesti Helsingin edustan merialueen tilaan o Itämeri pähkinänkuoressa o Vedenlaadun kehitys Ulkoinen kuormitus Lämpötila ja suolapitoisuus Mitä on sisäinen kuormitus? Ravinteet

Lisätiedot

SININEN JA HARMAA ITÄMERI RAJAVALVONTA SUOMEN, PUOLAN SEKÄ BALTIAN MAIDEN RAJOILLA. Ilkka Herranen

SININEN JA HARMAA ITÄMERI RAJAVALVONTA SUOMEN, PUOLAN SEKÄ BALTIAN MAIDEN RAJOILLA. Ilkka Herranen SININEN JA HARMAA ITÄMERI RAJAVALVONTA SUOMEN, PUOLAN SEKÄ BALTIAN MAIDEN RAJOILLA Ilkka Herranen Rajavartiolaitoksen organisaatio Rajavartiolaitoksen päällikkö ~230 esikunta rajavartioasema merivartioasema

Lisätiedot

TkT Mikko Juntunen 2.10.2014

TkT Mikko Juntunen 2.10.2014 TkT Mikko Juntunen 2.10.2014 Naps Solar Systems Oy / Ruosilankuja 4, FI-00390 Helsinki / Finland www.napssystems.com / +358 20 7545 666 / +358 20 7545 660 Naps Solar Systems Oy Naps Solar Systems on kotimainen

Lisätiedot

Mihin tarvittiin Suomenlahtivuosi

Mihin tarvittiin Suomenlahtivuosi Mihin tarvittiin Suomenlahtivuosi 2014? Kolmikantaisen ympäristöyhteistyön kehittäminen ja syventäminen Tarve Suomen, Viron ja Venäjän yhteiseksi ohjelmaksi meren tilan nopeaksi parantamiseksi Vahvistaa

Lisätiedot

hyödyntäminen ilmastonmuutoksen t seurannassa

hyödyntäminen ilmastonmuutoksen t seurannassa Selkämeren kansallispuisto i ja sen hyödyntäminen ilmastonmuutoksen t seurannassa Mikael Nordström Puh. 0400-445234, sähköposti: mikael.nordstrom@metsa.fi t 25.5.2011 Rauma Mikä on Metsähallitus? Metsähallituksen

Lisätiedot

Ravinnetase ja ravinteiden kierto

Ravinnetase ja ravinteiden kierto Ravinnetase ja ravinteiden kierto Pen0 Seuri MTT Mikkeli Ympäristöakatemian kutsuseminaari 7.- 8.6.2010 Maatalouden ja luonnonekosysteemin toimintaerot Maatalousekosysteemi: Lineaarinen ravinnetalous Apuenergiaa

Lisätiedot

SATAKUNNAN BIO- JA KIERTOTALOUDEN KASVUOHJELMA. Koordinaattori Sari Uoti

SATAKUNNAN BIO- JA KIERTOTALOUDEN KASVUOHJELMA. Koordinaattori Sari Uoti SATAKUNNAN 30.11.2018 BIO- JA KIERTOTALOUDEN KASVUOHJELMA Koordinaattori Sari Uoti Kiertotalous ja Biotalous Kiertotalous on Satakunnalle ja satakuntalaisille yrityksille suuri mahdollisuus. Satakunnassa

Lisätiedot

Pirkanmaan Bioenergiapäivä Kohti muutosta Pirkanmaalla. ECO3 Pirkanmaan bioja kiertotalouden näyteikkunana. Sakari Ermala Verte Oy

Pirkanmaan Bioenergiapäivä Kohti muutosta Pirkanmaalla. ECO3 Pirkanmaan bioja kiertotalouden näyteikkunana. Sakari Ermala Verte Oy Pirkanmaan Bioenergiapäivä 18.1.2017 Kohti muutosta Pirkanmaalla. ECO3 Pirkanmaan bioja kiertotalouden näyteikkunana. Sakari Ermala Verte Oy 1 TEOLLISEN MITTAKAAVAN BIO- JA KIERTOTALOUDEN YRITYS- JA PILOTALUE

Lisätiedot

LUMO-suunnittelu ja maatalouden vesiensuojelu Kyyvedellä

LUMO-suunnittelu ja maatalouden vesiensuojelu Kyyvedellä LUMO-suunnittelu ja maatalouden vesiensuojelu Kyyvedellä Kalle Hellström 22.2.2012 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 1 Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalue - vesienhoitosuunnitelma

Lisätiedot

- Potentiaalia innovaatioiksi

- Potentiaalia innovaatioiksi - Potentiaalia innovaatioiksi Asmo Honkanen Luonnonvarakeskus 9.9.2016, Ruokaa lähelle ja kauas, Tervo Mitä on biotalous? Biotaloudella tarkoitetaan taloutta, joka käyttää uusiutuvia luonnonvaroja ravinnon,

Lisätiedot

Karjaanjoen vesistöalueen lähiruokakonseptit keinona Itämeren puhdistamisessa

Karjaanjoen vesistöalueen lähiruokakonseptit keinona Itämeren puhdistamisessa Karjaanjoen vesistöalueen lähiruokakonseptit keinona Itämeren puhdistamisessa Novagon Sparrausfoorumi 13.03.2012 Lauri Hietaniemi, Green Net Finland ry Trendejä ja lähtökohtia 1/2 Ilmastomuutoksen seurauksena

Lisätiedot

Lataa Meren aarteet. Lataa

Lataa Meren aarteet. Lataa Lataa Meren aarteet Lataa ISBN: 9789524954358 Sivumäärä: 400 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 28.94 Mb Merellinen luonto kuuluu suomalaiseen kansallismaisemaan. Mutta miltä tuo maisema näyttää veden alla?

Lisätiedot

Mitä viemärivedestä poistuu puhdistamolla?

Mitä viemärivedestä poistuu puhdistamolla? Jätevedenpuhdistus ei poista vedestä kaikkia kemikaaleja ja lääkejäämiä. Mitä viemärivedestä poistuu puhdistamolla? Jätevedenpuhdistamot on suunniteltu poistamaan jätevedestä ainoastaan eloperäistä ainesta

Lisätiedot

Verkkosuunnittelusta toteutukseen katsaus Itämeren alueen siirtoyhteyksiin. Jussi Jyrinsalo, johtaja Sähkömarkkinapäivä

Verkkosuunnittelusta toteutukseen katsaus Itämeren alueen siirtoyhteyksiin. Jussi Jyrinsalo, johtaja Sähkömarkkinapäivä Verkkosuunnittelusta toteutukseen katsaus Itämeren alueen siirtoyhteyksiin Jussi Jyrinsalo, johtaja Sähkömarkkinapäivä 12.4.2012 2 Esitys Itämeren alueen haasteet verkkosuunnittelulle Itämeren alueen markkinalähtöinen

Lisätiedot