Hallintosääntö 123 Kunnanhallitukselle osoitettava kysymys
|
|
- Riikka Melasniemi
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KAUPUNGINVALTUUSTO Valtuutettujen aloitteet KV 119 Hallintosääntö 122 Valtuutettujen aloitteet "Kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen val tuus toryh mäl lä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toi min taa ja hallintoa koskevissa asioissa. Aloite annetaan pu heenjoh ta jal le. Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kau pun gin hal li tuksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että aloitteessa tar koi tetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu. Kaupunginhallituksen on vuosittain huhtikuun loppuun mennessä esi tet tä vä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kun nan halli tuk sel le lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden lop puun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mi hin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mit kä aloitteista on käsitelty loppuun." Hallintosääntö 123 Kunnanhallitukselle osoitettava kysymys "Vähintään neljäsosa valtuutetuista voi tehdä kaupunginhallitukselle kir jal li sen kysymyksen kunnan toiminnasta ja hallinnosta. Kaupunginhallituksen on vastattava kysymykseen viimeistään valtuus ton kokouksessa, joka ensiksi pidetään kolmen kuukauden kulut tua kysymyksen tekemisestä. Jos kysymystä käsiteltäessä tehdään kannatettu ehdotus tilapäisen va lio kun nan asettamisesta selvittämään kysymyksessä tarkoitettua asiaa, valtuuston on päätettävä, asetetaanko tilapäinen valiokunta. Muu ta päätöstä ei asiassa saa tehdä." Päätösesitys (kaupunginhallitus): kaupunginvaltuusto merkitsee tehdyt aloitteet tiedoksi ja saattaa ne kaupunginhallituksen käsiteltäväksi. Kaupunginvaltuusto: Merkitsi tiedoksi seuraavat valtuustoaloitteet: Valtuutettu Kari Malkamäen valtuustoaloite /Vihannin kau-
2 pun gin osan kouluratkaisut: "Arvoisat valtuutetut. Kaupunkimme painii jatkuvasti uusien sisäilmaongelmien parissa. Entisiä ongelmia ei ehditä korjata kun jo uusia ilmenee. Näin on käynyt myös Vihannin kaupunginosassa. Arvoisat valtuutetut Ehdotan pikaista kiirehtimistä Vihannin kaupunginosan kou lu rat kaisuil le. Mielestäni ehdottoman nopeasti tulee kartoittaa riittävät mutta tar koituk sen mu kai set koulutilat. Samalla tulee kartoittaa kattavasti myös mah dol li suu det laajempaan yhteiskäyttöön mm. vanhustenhoivan, nuo ri so ti lo jen ja jopa terveysasemapalvelujen kanssa. Näillä yh teiskäyt tö mah dol li suuk sil la voidaan rakentamis- tai vuokrakustannuksia ja kaa useamman toimijan kesken. Samalla turvataan kattavien palve lui den saatavuus myös Vihannin kaupunginosassa. Mikäli selvitykset viipyvät tulee väliaikaiset koulutilat vuokrata pi kaises ti. Mielestäni ns. konttikoulu tulee korvata pitempiaikaisilla vuokra ti loil la ja näin saadaan rauhassa suunnitteluaikaa uusien ratkaisujen ja laskelmien tekemiseen." Valtuutettu Katja Hännisen esittämä Vasemmistoliiton val tuus to ryhmän valtuustoaloite nuorisopassista: "Lasten ja nuorten liikkumismahdollisuuksia kannattaa tukea ja edistää kaikin tavoin. Kunnossa olevat lähiliikuntapaikat, pyöräilemiseen in nos ta vat turvalliset kevyen liikenteen väylät, leikkipuistot, ui ma rannat jne. ovat tärkeä osa terveellisten elämäntapojen ylläpitämisessä ja kansanterveyden edistämisessä. Esitin tässä salissa viime vaalikaudella aloitteen alle 18-vuotiaiden mak sut to mas ta uinnista, koska uimataito on yksi kansalaistaidoista ja sen edistäminen on meidän kaikkien yhteinen velvollisuus. Kuntalehden verkkosivuilla julkaistiin hieno juttu siitä, kuinka Nuo ri so pas si kannustaa porilaisia nuoria harrastamaan ja myös uimaan säännöllisesti. Porissa passin suosituimpia palveluja ovat olleet mak sut to mat sisäänpääsyt mihin tahansa Porin Teatterin näytök seen, uimahalliin, kuntosalille ja Ässien peliin. Artikkelin mukaan Porin kaupunki yrittää nyt lisätä lasten ja nuorten liik ku mis ta mahdollistamalla kuudes- ja seitsemäsluokkalaisille joka viik ko ilmaisen uintikerran. Oppilaille jaetaan uimahallin rannekkeet, joi hin on ladattu valmiiksi ilmaiset uintikerrat.
3 Meillä täällä Raahessa on käytössä senioripassi, mutta nyt olisi aika ot taa käyttöön myös nuorisopassi kaikille yläkoululaisille. Tällä passil la lisätään nuorten osallisuutta, harrastusmahdollisuuksia, kult tuuri tun te mus ta ja edistetään terveellisiä elämäntapoja. Lapsiin ja nuoriin kan nat taa sijoittaa, koska sijoitus maksaa itsensä moninkertaisesti ta kai sin. Yllä olevan perusteella esitämme, että Raahen kaupunki valmistelee en si vuoden talousarvioon nuorisopassin kaikille raahelaisille ylä koulu lai sil le ja sen lisäksi mahdollistaa kaikille alle 18-vuotiaille yhden ilmai sen uintikerran kuukaudessa. Näin saamme uimahallin käyt tö astet ta nostettua ja parannettua lasten ja nuorten uimataitoa." Valtuutettu Katja Hännisen esittämä Vasemmistoliiton val tuus to ryhmän valtuustokysymys kaupunginhallitukselle Raahen am mat ti opis ton tilanteesta: "Arvoisat valtuutetut, Olemme huolissamme Raahen ammattiopiston tilanteesta. Tänä vuon na hallitus leikkasi 190 miljoonaa euroa toisen asteen kou lu tukses ta. Leikkaukset osuivat myös meidän oppilaitoksiimme. Lo mautuk set ja irtisanomiset ovat johtaneet tilanteisiin, joissa opettajan työn oh jauk sen puutteen vuoksi työssäoppiminen ei oppilastyönä ole ol lut mahdollista (asiakastyön vastaanottaminen ei ole onnistunut). Sain palautetta, että esimerkiksi viime keväänä autopuolella opis ke lijat eivät voineet korjata asiakkaiden autoja, koska opettaja oli lo mautet tu na ja viimeksi eilen kuulin, että sähköpuolelta on vähennetty kolme opettajaa, jolloin jokaisella vuosiluokalla on enää vain yksi opetta ja, siis tänään sähköpuolella opettajia on puolet vähemmän kuin vuo si sitten. Kysymme, että miten työkohteiden vastaanottaminen on onnistunut opet ta jien vähentymisen seurauksena viime vuodesta tähän vuoteen? Haluaisimme myös selvityksen siitä kuinka mahdollisten op pi las töiden vähentyminen on vaikuttanut ammattiopiston tuloihin? Ra hoi tetaan han osa oppilaitoksen toiminnasta nimenomaan asiakastyöstä saa ta vil la tuotoilla. Toisaalta kuinka opiskelijoiden ammattitaito tur vataan ja työssäoppiminen toteutetaan laadukkaasti, mikäli opet ta ja resurs sit eivät riitä kysynnän mukaiseen työnohjaukseen? Raahen seutukunnassa on vireillä monia merkittäviä ra ken nus hankkei ta ja työllisyystilanne monella alalla on parantunut viimeisen vuoden aikana. Osaavista ammattilaisista tulee olemaan kova kilpailu tu-
4 le vai suu des sa ja meidän ammattioppilaitoksesta valmistuu vuosittain iso joukko eri alojen osaajia. Toivomme, että saisimme seuraavaan valtuustoon tilannekatsauksen Raa hen ammattiopiston tilanteesta ja vastaukset edellä esittämiimme ky sy myk siin ja että tarpeen vaatiessa Raahen kaupunki ryhtyy toi men pi tei siin laadukkaan ammatillisen koulutuksemme turvaamiseksi myös tulevaisuudessa." Valtuutettu Jarmo Uutelan esittämä Kokoomuksen valtuustoryhmän val tuus to aloi te /Kevyenliikenteen ongelmakohdasta: "Mestauskallion liikenneympyrästä tulee Pajuniityntien vierustaa pyörä tie aina rautatien tasoliittymään saakka. Kesällä pyöräilijät ja ja lankul ki jat käyttävät oikopolkua ylittäessään rautatien tien sivussa. Mutta tal vi liuk kail la oikopolkua ei aurata, joten kevyt liikenne joutuu ta so ris teyk ses sä autojen sekaan. Tasoristeyksessä on runsaasti työmatkapyöräilijöitä ja on oletettavaa, et tä Antinkankaan uusi koulu tuo risteykseen runsaasti pieniä pyö räi li jöi tä. Kokoomuksen valtuustoryhmä esittää, että tämä vaaralliseksi todettu ke vyen lii ken teen ongelma poistetaan viipymättä ja ennen seuraavia tal vi ke le jä." Valtuutettu Harri Kiviniityn esittämä Vihreiden valtuustoryhmän valtuus to aloi te elektronisesta kulunvalvonnasta ja yhteisestä lip pu tuot tees ta Raahen liikuntapalveluihin: "Raahelaan on tehty mittavat korjaukset ja sen myötä kuntosali on lait teis toa myöten uudistettu. Kuitenkaan peruskorjausta ei ole täysin hyö dyn net ty. Raahela sulkeutuu arkisin jo iltapäivällä ja vii kon lop puisin se on kokonaan suljettuna. Ongelmana on myös maksuvälineiden ra jal li suus, sillä tällä hetkellä Raahelassa käy maksuvälineenä vain kä tei nen. Tähän liittyy yhteisen lipputuotteen puuttuminen kaupungin lii kun ta pal ve luis sa, kuukausi- ja sarjakortit eivät toimi kuin tietyssä lii kun ta pai kas sa. Raahelan kuntosalin käyttöaste on matala mutta voidaan esittää kysy mys, että missä määrin tähän vaikuttavat edellä mainitut puutteet. Au ki olon rajoittuminen iltapäivään ja arkipäiviin poissulkee valtaosan opis ke li jois ta ja työssäkäyvistä. Vesipekan kuntosali n aukioloajat eivät tätä pysty paikkaamaan, sillä siellä käyttöaste lähentelee sataa pro sent tia.
5 Maksuvälineiden rajoittuminen käteiseen, suppeat aukioloajat ja lippu tuot teen puuttuminen eivät ole tätä päivää. Kaupungin lii kun ta palve lu jen tulisi olla helposti saatavilla kaikille kuntalaisille. Lii kun ta palve lu jen puutteet poissulkevat osan asiakaskunnasta ja hankaloittavat eri liikuntapaikkojen joustavaa käyttöä. Esitämme, että Raahelassa ja liikuntahallissa otettaisiin käyttöön elekt ro ni nen kulunvalvonta, täten asiakas voi käyttää kuntosaleja myös iltaisin ja viikonloppuisin. Käytännössä tarkoittaen asiakkaalle myy tä vää kulkukorttia, joka toimii avaimena liikuntapaikoille. Esi tämme myös, että muodostettaisiin yhteinen lipputuote Vesipekkaan, Raa he laan ja liikuntahalliin. Lipputuote ladataan edellä mainitulle kor til le. Tällöin aukioloaikoja voidaan laajentaa ilman hen ki lös tö resurs sien lisäämistä ja nykyaikaistaa liikuntapalveluja vastaamaan kun ta lais ten tarpeisiin. Kortilla voisi olla myös muita käyttömahdollisuuksia tu le vai suu des sa. Nämä toimet olisivat merkittävä askel kohti terveellisempää, liik kuvam paa ja nykyaikaisempaa Raahea. Me allekirjoittaneet esitämme, että Raahen kaupunki selvittää mahdol li suu den elektroniseen kulunvalvontaan ja yhteiseen lip pu tuot teeseen Raahen liikuntapalveluissa." Valtuutettu Harri Kiviniityn esittämä Vihreiden valtuustoryhmän valtuus to aloi te /Vegaaniruokavaihtoehto kaupungin pal ve luihin: "Tällä hetkellä vegaaneilla tarjotaan vegaaniruokavaihtoehto kou luissa yläluokilta alkaen sitä erikseen pyydettäessä. Vegaaneja voi olla kui ten kin eri ikäryhmissä, aina päiväkoti ikäisistä vanhuksiin asti. Palve lu tar jon nan pitäisikin mukautua tähän tarpeeseen ja tarjota ve gaani ruo kaa kaikille ikäluokille. Pohjimmiltaan kyse on tasa-arvosta. Vegaaniruokailijoille tulisi tarjota yh tä läi syy det mahdollisuudet ruokailuun kaupungin palveluissa. Nyt pa him mas sa tapauksessa ollaan tilanteessa, jossa esimerkiksi koulu lai sel ta jää kouluruokailu väliin. Tämä ei ole tarkoituksenmukaista kou lu lai sen jaksamisen kannalta. Ei voida myöskään olettaa, että eet ti set valinnat vaihtuvat toisiksi päivän aikana. Esitämmekin, että vegaanivaihtoehto ulotetaan kattamaan kaikki kau pun gin palvelut. Sisältäen niin päiväkodit, koulut kuin vanhuspalvelut. Tä män hetkisestä rajauksesta vegaaniruoan tarjoamisesta yläluokilta al kaen luovutaan ja muutetaan se siten, että vegaaniruokaa on saa ta vis sa sitä haluavalle.
6 Esitämme myös, että vegaanivaihtoehto on päivittäin tarjolla ylä luokil ta alkaen ilman erillistä pyyntöä. Tämän ikäiset nuoret tarkastelevat jo va lin to jaan eettisistä ja ekologisista näkökulmista. Näin ollen on pe rus tel tua, että heille tuo valinta mahdollistetaan myös ruokailun osal ta. Me allekirjoittaneet esitämme, että Raahen kaupunki selvittää mahdol li suu den tarjota vegaaniruokaa kaikissa kaupungin palveluissa, se kä sen tarjoamisen päivittäin ilman erillistä pyyntöä yläluokilta alkaen." Valtuutettu Matti Nikulan esittämä Vasemmistoliiton valtuustoryhmän val tuus to aloi te /Harraste-avustus: "Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Gran-Laaksosen vuonna 2015 työ ryh män tekemän tutkimuksen mukaan, lähes puolet lapsista ja nuo ris ta liikkuu urheiluseuroissa vähintään kerran viikossa. Kaikilla lapsilla ja nuorilla ei kuitenkaan varaa harrastaa. Raahen vasem mis to lii ton valtuustoryhmä esittää, että Raahen kaupungissa otetaan käyttöön harrastustoiminta-avustus. Harrastustoiminta-avustus suun nat tai siin vähävaraisten perheiden alle 18 vuotiaille lapsille ja nuo ril le, joiden on vaikea aloittaa tai jatkaa harrastusta perheen talou del li sen tilanteen vuoksi. Harraste-avustus on käytössä mm. Lappeenrannan kaupungissa. " Valtuutettu Jonne Törmäkankaan esittämä Perussuomalaisten valtuus to ryh män valtuustoaloite /Ollinsaaren grillikatos: "Kaupunki vuokraa pieniä maanviljelyspalstoja Ollinsaarentien varres sa. Vuokraajat tykkäävät usein myös viettää vapaa-aikaa au rinkoi sel la palstallaan mm. aurinkoa ottaen ja grillaten. Esitän, että kaupungin toimesta rakennetaan alueen laidalle gril li katos palvelemaan vuokraajia. Julkisia grillikatoksia löytyy muutamia Raa hen alueelta ja niiden käyttöaste on käsittääkseni varsin korkea, jo ten uusi katos kaupunkialueelle ei olisi pahitteeksi. Grillikatosta ovat toi vo neet palstojen vuokraajat. Kaupungin tulisi pyytää tarjoukset gril li ka tok ses ta ja rakentaa/rakennuttaa katos viljely-alueen laidalle." Valtuutettu Jonne Törmäkankaan esittämä Perussuomalaisten valtuus to ryh män valtuustoaloite /Risteysalueiden korjaaminen:
7 "Kuten kaikki varmasti tietävät, ovat Raahen tiet osittain hyvin surkeas sa kunnossa. Rahaa ei kuitenkaan ole liikaa kunnostukseen. Pa him mat paikat pitäisi kuitenkin korjata ennen talvea jotta ve ronmak sa jat eivät joutuisi särkemään niissä autonsa niveliä ja iskareita tal vi kau den aikana. Tarkoitan laajassa käytössä olevia ja suht runsas lii ken tei siä risteyksiä kuten Rautaruukintien ja Ketunperäntien risteys aluet ta Saloisissa molemmin puolin kasitietä. Sotaplassintien mo lem pia päätyjä Pattijoella sekä liikenneympyrää Rautaruukintien ja La pa luo don tien varressa. Monia muitakin on jotka pitäisi saattaa nopeasti kuntoon mutta ne ovat osittain paljon laajempia projekteja, joita ei luultavasti ehditä kor ja ta talveen mennessä kuten Palokunnankatu ja Ouluntie ko konai suu des saan. Esitän että ainakin nyt nuo muutamat mainitut risteys alu eet korjattaisiin vielä talveksi kuntoon. Korjauksien tulee olla uutta as falt tia koko korjausalueelle eikä pelkkää reikien täyttämistä öl jy so ral la yms. Tekohengitys auttaa yleensä vain hetken ja risteys pysyy sil loin käytännössä todella töyssyisenä vaarantaen lii ken ne turval li suu den. Mikäli alueet ovat ELY-keskuksen vastuulla, tulee kaupungin il moit taa asiasta eteenpäin ELY-keskukseen." Valtuutettu Viljo Lehmuskedon valtuustoaloite /Pekkatorin kiin teis tö jen kunnostustuki: "Esitän, että kaupunginhallitus varaa vuosittain esim euron tu ki mää rä ra han Pekkatorin ympäristön kiinteistöjen kunnostamiseen. Esim. Kirkkokatu 21 kiinteistö on todella huonossa kunnossa Samoin en ti nen kirjasto eli ns. Frimannin talo. Aikoinaan kaupunki siirsi suuremman osan vanhoista paljon kunnos tus ta vaativista kiinteistöistä Kummatti Oy:lle kaupungin taseen pa ran ta mi sek si. Kuitenkaan Kummatti Oy ei ole annettu mah dol lisuuk sia korjata kaikkia kiinteistöjä, esim. Kirkkokatu 21 asuu muutama vuok ra lai nen. Ei ole oikein, että Kummatti Oy:tä moititaan näiden kiin teis tö jen huonosta kunnosta, kun kaupunki on vetäytynyt kokonaan niis tä. Ei ole oikein, eikä mahdollista, että Kummatti Oy:n pientuloiset muual la kuin Pekkatorilla asuvat vuokralaiset voisivat maksaa myös Pekka to rin kiinteistöjen investointikustannukset, kun yhtiö joutuu kamppai le maan suuressa muutoksissa olevissa vuokramarkkinoissa talous on gel mis sa. On hyvä, jos tässä tilanteessa asukkaat pystyvät yllä pi tä mään omien kiinteistöjen käyttökustannukset. Esitän, että kaupunki varaa muutamaksi vuodeksi euroa esim. tarveaine- ja muihin kustannuksiin. Työn voi teettää, kuten en-
8 ti sen vanhainkodin/päiväkodin (Merikatu 18) kunnostuksessa tehdään, työttömien työkohteina ja työkokeiluna, tietysti ammattitaitoisen työn joh don avulla. Esim. myös ns. Langin alakartanon kunnostus kah vi lak si on yksi toimintatapa." Valtuutettu Saila Salonsaari kysyi venäläisen koulun saamisesta Raa heen. Opetus- ja kasvatusjohtaja Ritva Mattila vastasi, että ve näjän kie lis tä opetusta voidaan tarjota, mutta venäläisestä koulusta ei ole kes kus tel tu. Valtuutettu Tarja Ollanketo kysyi varavaltuutetuille toimitettavista esitys lis tois ta ja toivoi, että heille menee kokouksista tieto sähköpostiin. Valtuutettu Paavo Törmi toivoi muutoksia Vihannista aamulla Raaheen lähtevän linja-auton aikatauluihin siten, että linja-auto odottaisi mu kaan myös aamujunalta tulijat. Valtuutettu Marina Alapere antoi kiitosta kaupungin tämän kesän kuk ka-ase tel mis ta.
Yksityisteiden hoidon järjestäminen
Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden
Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta
Sivistyslautakunta 19 28.03.2017 Kaupunginhallitus 102 18.04.2017 Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite 27.10.2016 harrastustakuusta 211/00.01.06/2016 SIVI 28.03.2017 19 Kokoomuksen valtuustoryhmä
Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto
KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto
Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016
Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto
102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille
Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille
Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon
Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään
Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162
Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014
Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili
Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi
TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen
---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma
Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015
Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015 Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 KHALL 88 Hallintojohtaja Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita
Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.
Kasvatus- ja opetuslautakunta 55 10.06.2013 Ilpo Heltimoisen ym. aloite sisäilmaongelman osaratkaisuksi 434/10.03.02.03/2013 KOLA 55 Valmistelija / lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg,
PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS
Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015
Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:
Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus
Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.
Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet
Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.
Kaupunginvaltuusto 125 27.08.2012 Kaupunginhallitus 395 10.09.2012 Kaupunginhallitus 94 09.03.2015 Kaupunginvaltuusto 31 23.03.2015 Kaupunginhallitus 129 13.04.2015 Kaupunginhallitus 143 27.04.2015 Kaupunginvaltuusto
Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.
Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi
Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi
Kaupunginhallitus 133 03.03.2014 Kaupunginvaltuusto 19 17.03.2014 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi 732/10/02/03/2011 KH 133 Valmistelijat: kaa voi tus pääl lik kö Veli Pekka Koivu, p. 0447809360,
Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:
Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon
(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.
Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014
Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.
Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon
Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252
Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen
Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus
Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-
TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT
Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT
KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA
Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat
Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.
Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa
Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:
Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"
Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen
Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013
Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:
Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN
Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.
Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015 Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.016/2015 Kunnanhallitus 30.03.2015 56 Valtuuston kokouksessa 9.2.2015 jätettiin
Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016
Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen
- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:
Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas
Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA
Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA SOTEL 17.06.2015 96 Valmistelu: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen, puh. 0400 126 151, hankintapäällikkö Tuure Marku,
Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014
Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman
Hallintosäännön uudistaminen
Kaupunginhallitus 51 20.02.2017 Kaupunginhallitus 59 27.02.2017 Kaupunginhallitus 75 06.03.2017 Hallintosäännön uudistaminen 64/00.01.01.00/2013 Kaupunginhallitus 20.02.2017 51 Kaupunginlakimies Turo Järvinen:
Valtuusto aloite valtuutettu Alapere
Valtuusto 10.12.2018 aloite valtuutettu Alapere 1. Liikuntapalvelunpäällikönviran hoidon järjestely. Eli asian josta tein aloitteen 23.4 ja 27.8.2018 valtuustossa. Aloitteeseen Liikuntapalvelunpäällikön
Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:
Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus
HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017
Yhteistoimintaelin 6 26.01.2017 Henkilöstöjaosto 9 30.01.2017 Kaupunginhallitus 37 20.02.2017 Valtuusto 20 29.05.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yte 26.01.2017 6 1.1.2014
Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016
Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2014 vuoden 2015 talousarvion.
Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:
Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus
A-SI-A-KAS ON TOI-MIN-TAM-ME LÄH-TÖ-KOH-TA. 1 A-SI-A-KAS TIE-TÄ KÄYT-TÄÄ - TAIK-KA PA-PE-REI-TA TÄYT-TÄÄ.
TIEHALLINTO OTJEH/J/ Tmi,,kjjwv Kirjasto Asiakkuusaapinen on tehty havainnoltistamaan Tiehallinnon johtokunnassa 30.9.2002 hyväksyttyä asiakkuusstrategiaa. Aapista ovat työstäneet Outi Ryyppö, Otti Haavisto,
Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:
Kaupunginhallitus 38 12.02.2018 Kaupunginhallitus 65 06.03.2018 Kaupunginhallitus 88 26.03.2018 Kaupunginvaltuusto 24 26.03.2018 Kuntalain 85.2 :n mukaisten selitysten vaatiminen / jatkotoimenpiteet 2089/03.06.00/2018
- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen
Kaupunginhallitus 119 31.03.2014 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2014 päätösten täytäntöönpano 1224/07.02.03/2014 KHALL 119 Kuntalain 23.1 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hal lin nos ta ja taloudenhoidosta
Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016
Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa
Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi
Sosiaali- ja terveyslautakunta 158 17.11.2015 Kaupunginhallitus 315 07.12.2015 Etevan kuntayhtymän perussopimuksen muutokset 1764/00.04.01/2012 Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh.
Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016
Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN
Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.
Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL
Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä
Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta
VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36)
VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel la.
Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016
Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 6 Tilinpäätös sekä tili- ja vastuuvapaus vuodelta 2015 KH 31.03.2016 72 Kunnanhallituksen
Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.
RAKENNETUN 107 25.09.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 334 01.10.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 130 29.10.2018 Omakoti- ja rivitalotonttien alemyyntikampanja 631/10.1003.100303/2018 RAKYMP 107 Raahen
OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone.
OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 21.09.2016 klo 16:00 Paikka Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone. Asiat
Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen
Sivistyslautakunta 3 14.02.2013 Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 Valmistelija: Sivistysjohtaja Eija Karhu Kauhavan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan
Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle
Tekninen lautakunta 118 24.10.2018 Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 24.10.2018 118 Tekninen johtaja Reima Ojala 11.10.2018: Kaupunginhallitus on käsitellyt
15 08.02.2017 19 01.03.2017 23 12.04.2017 30 19.04.2017 38 17.05.2017 Hallinnon ja talouden tarkastuspalveluiden kilpailuttaminen TARK 08.02.2017 15 Hankintapäällikkö Leena Räsänen esittelee asiaa tar
Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016
Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Mäntykodin palvelutuotannon kilpailuttaminen 53/00.01.00/2015 Yhtymähallitus 26.08.2015
Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle
Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013
Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.
TULEVAISUUSLAUTAKUNTA 45 10.04.2018 RAKENNETUN 49 17.04.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 163 07.05.2018 KAUPUNGINHALLITUS 192 14.05.2018 Pattasten päiväkodin hankesuunnitelma 217/10.1003.100302/2018
Kaupunginjohtajan ehdotus:
Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06
Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos
Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja
TORNION KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNNÖN AJANTASAISTAMINEN JA UUDISTAMINEN
Kaupunginhallitus 91 30.03.2016 Kaupunginhallitus 304 19.12.2016 Yhteistyötoimikunta 3 03.01.2017 Kaupunginhallitus 14 16.01.2017 Kaupunginvaltuusto 4 30.01.2017 Kaupunginhallitus 256 21.08.2017 Kaupunginvaltuusto
Kirjainkiemurat - mallisivu (c)
Aa Ii Uu Ss Aa Ii Uu Ss SII-LIN VII-LI-KUP-PI I-sot, pie-net kir-jai-met, sii-li neu-voo aak-ko-set. Roh-ke-as-ti mu-kaan vaan, kaik-ki kyl-lä op-pi-vat! Ss Har-joit-te-le kir-jai-mi-a li-sää vih-koo-si.
Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus
Yhdistymishallitus 4 22.08.2016 Yhdistymishallitus 10 12.09.2016 Yhdistymishallitus 27 19.09.2016 Yhdistetty valtuusto 9 19.09.2016 Kaupunginhallitus 259 10.10.2016 Kaupunginvaltuusto 52 24.10.2016 Talous-
Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen
Vapaa-aikalautakunta 3 12.02.2015 Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 Valmistelija: Vapaa-aikapäällikkö Anne Koivisto Kaupunginvaltuusto
Laissa ammatillisesta koulutuksesta (787/ ) todetaan, että kou lutuk sen järjestäjän tulee hyväksyä koulutusta varten opetussuunnitelma.
Hallitus 30 24.04.2015 Hallitus 42 12.06.2015 Hallitus 50 28.08.2015 Hallitus 88 18.12.2015 Hallitus 47 17.06.2016 Hallitus 58 26.08.2016 Opetussuunnitelmien hyväksyminen 27/40/401/2015 KYH 30 Laissa ammatillisesta
HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ
Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,
Raahen Seudun Uimahallisäätiön pyyntö 6.2.2014 Kuntokeidas Vesi pekan peruskorjaus- ja laajennushankkeen lainan takaamisesta:
KAUPUNGINHALLITUS 74 17.02.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 19 24.02.2014 KAUPUNGINHALLITUS 31 19.01.2016 Takauksen antaminen Raahen Seudun Uimahallisäätiön 10,9 miljoonan euron lainalle / Takauksen antaminen Raahen
Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen
Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan
Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta
Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 24 19.05.2016 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 19.05.2016 24 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston
137 10.12.2013 98 06.08.2014
Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,
Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.
Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen
Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan.
Kaupunginhallitus 6 19.01.2015 Kaupunginvaltuusto 5 26.01.2015 Kokemäen kaupungin ja Freyja Oy:n välisen vuokrasopimuksen muuttaminen (vuoden 2015 vuokraerien maksulykkäys) sekä vuoden 2015 talousarvion
Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013
Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 KHALL 143 Valmistelu: hallintojohtaja Eeva Vanhanen, p. 050 356 6427 Oulun kaupunki, Oulun seudun
KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1
KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 AIKA 16.01.2013 klo 10:00 PAIKKA Kärsämäen kunnanvirasto, Keskuskatu 14 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus
TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1
TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 Sivistys- ja hyvinvointilautakunta AIKA 07.01.2019 klo 17:00 PAIKKA Messi KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajat
Valtuutettu Katja Hännisen esittämä Raahen vasemmistoliiton valtuus
KAUPUNGINHALLITUS 352 04.09.2017 KAUPUNGINVALTUUSTO 18 30.10.2017 18 Valtuutettu Katja Hännisen esittämä Raahen vasemmistoliiton valtuustoryhmän valtuustoaloite 27.2.2017/Selvitys toimeentulotuen siirtymisestä
Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.
Kunnanhallitus 117 07.05.2018 Valtuusto 55 30.05.2018 KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2017 KH 117 KUUMA-komissio 1.3.2018 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on
LAPIN YLIOPISTON ESITYS LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKE-ENEMMISTÖN OSTAMISESTA JA SELVITYSHENKILÖN EHDOTUS
Kaupunginhallitus 139 16.05.2016 LAPIN YLIOPISTON ESITYS LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKE-ENEMMISTÖN OSTAMISESTA JA SELVITYSHENKILÖN EHDOTUS 247/03.06.00/2016 KH 16.05.2016 139 Valmistelija kaupunginlakimies
KAUPUNGINVALTUUSTO 125 31.08.2015. Valtuutettujen aloitteet. Kaupunginvaltuuston työjärjestyksen. 2 luku Valtuutetun aloiteoikeus
KAUPUNGINVALTUUSTO 125 31.08.2015 Valtuutettujen aloitteet KV 125 Kaupunginvaltuuston työjärjestyksen 2 luku Valtuutetun aloiteoikeus 5 Valtuutettujen aloitteet Kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn
PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/
PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 23 Kehittämistoimikunta 18.11.2015 AIKA 18.11.2015 klo 18:00-19:20 PAIKKA Pöytyän kunnanvirasto, Kyrön toimipiste ASIAT Otsikko Sivu 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
VALTUUSTOALOITE SIIRTOLAPUUTARHATOIMINNAN MAHDOLLISUUKSIEN SELVITTÄMISESTÄ
Kaupunginvaltuusto 92 01.07.2013 Kaupunginhallitus 275 19.08.2013 Kaupunginhallitus 88 16.03.2015 Tekninen lautakunta 94 28.10.2015 Kaupunginhallitus 80 29.03.2016 Kaupunginvaltuusto 18 25.04.2016 VALTUUSTOALOITE
Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat
Hallitus 25 25.02.2016 Hallitus 64 30.03.2016 Hallitus 73 26.04.2016 Hallitus 89 12.05.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat 61/31.312/2016 Hallitus
KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)
KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) Tarkastuslautakunta 19.11.2015 AIKA 19.11.2015 klo 15:00-18:00 PAIKKA Kehitysvammaisten asumisyksikkö Runokulma klo 15, ja sen jälkeen kau pun gin ta lo, kokoushuone
KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1
KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 AIKA 16.11.2015 klo 17:30 PAIKKA Kärsämäki-sali, Frosteruksenkatu 25 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 276 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS
Hyvinvointi- ja terveyslautakunta 102 29.09.2011 HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyte 102 Hyvinvointi- ja terveystoimen talousarvion
Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03.
Tekninen lautakunta 122 22.11.2018 Kaupunginhallitus 253 03.12.2018 Kaupunginvaltuusto 5 18.03.2019 Hulevesitaksa 1099/10.03.01/2018 Tekla 22.11.2018 122 Valmistelija: kaupungininsinööri Katja Rissanen
Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen
TEKNINEN LAUTAKUNTA 108 15.09.2016 KAUPUNGINHALLITUS 386 03.10.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 147 12.12.2016 Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen 1327/10.1000.100001/2016
Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).
MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätöksen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).
Kauko Huohvanainen on jättänyt eriävän mielipiteen päätöksestä.
Kunnanhallitus 33 20.02.2017 Kunnanvaltuusto 17 27.03.2017 Aloitteet vuodelta 2016 tiedoksi valtuustolle 120/00.02.00/2017 KH 20.02.2017 33 Kunnanhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä
Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna
Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta 57 26.10.2017 70 14.12.2017 Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ-
Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen
Hallitus 267 16.12.2015 Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 267 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen ja vastuualuepäällikkö Tarja Rossinen)
KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi
Kunnanhallitus 137 29.05.2017 Kunnan luottamushenkilövalinnat 1/00.00.01/2017 KHALL 29.05.2017 137 Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kuntalain (410/2015) 30 :n mukaan kunnassa
- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. Vs. kaupunginjohtajan päätösehdotus:
Kaupunginhallitus 115 29.03.2016 Kaupunginvaltuuston kokouksen 8.2.2016 päätösten täytäntöönpano 1657/00.02.01/2016 KHALL 29.03.2016 115 Kuntalain (365/1995) 23 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas
VALTUUSTOALOITTEET 2017
VALTUUSTOALOITTEET 2017 = loppuunkäsitelty Kokous jossa aloite tehty Aloite / aloitteen tekijä Aloitteen käsittely Muuta huomioitavaa Kv 30.1.2017 Sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetuspalvelujen Kv 30.1.2017
Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022
Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot
26 05.06.2013 25 16.04.2014 70 28.10.2014 17 19.02.2015 61 30.09.2015 27 20.04.2016 13 22.02.2017 Tarkastuslautakunnan jäsenten ja varajäsenten esteellisyyksien toteaminen TARLTK 05.06.2013 26 Tarkastuslautakunnan
Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi
Perusturvalautakunta 30 08.05.2014 Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi 89/05.09.00/2013 Perusturvalautakunta 30 Valmistelija: perusturvajohtaja
Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen
Perusturvalautakunta 3 21.02.2017 Kaupunginhallitus 4 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 3 27.03.2017 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2016 306/02.02.00/2015 Perla 21.02.2017 3 Valmistelija:
Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen
RAKENNETUN 34 15.03.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 114 09.04.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 47 23.04.2018 Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja