SISÄLLYSLUETTELO Sivu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SISÄLLYSLUETTELO Sivu"

Transkriptio

1 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 1 JÄRJESTÄYTYMINEN Työntekijäjärjestöt Työnantajajärjestöt SAK:n jäsenistön jakaantuminen toimialoittain vuosina TYÖMARKKINAT Työmarkkinaratkaisut Järjestäytymisaste eräissä maissa Työtaistelut VÄESTÖ Suomen väestö Väkiluku lopussa EU-maiden väestö EU-ehdokasmaiden väestö TYÖVOIMA, KOULUTUS Työvoima Työvoimaosuudet eräissä maissa Työvoimaosuudet EU-ehdokasmaissa Työlliset toimialoittain Työlliset työnantajatyypin mukaan Työvoiman kysyntä ja tarjonta Työllisyysaste Työllisyysaste EU-maissa Työllisyysaste EU-ehdokasmaissa Työttömyysaste Työttömyysaste EU-maissa sekä USA:ssa ja Japanissa Työttömyysaste EU-ehdokasmaissa Pitkäaikaistyöttömät Palkansaajien työsuhteen laatu sukupuolen mukaan Osa-aikatyötä tekevät EU-maissa Määräaikaisten osuus EU-maissa Työvoimapolitiikan kustannukset Teollisuustyöntek. säännöllinen vuosityöaika 1999, päivätyö Työllisten työ- ja työttömyyspäivät sekä poissaolopäivät keskimäärin työllistä kohti Työtapaturmat toimialoittain Väestö (15 vuotta täyttänyt) koulutusasteen mukaan Henkilöstökoulutukseen osallistuneet palkansaajat TALOUDELLINEN KEHITYS Kysynnän ja tarjonnan tase Kokonaistuotanto (BKT) Kokonaistuotannon muutos EU-maissa Kokonaistuotannon muutos EU-ehdokasmaissa Kokonaistuotanto henkeä kohti EU-maissa sekä USA:ssa ja ja Japanissa Kokonaistuotanto henkeä kohti EU-ehdokasmaissa Suomen ulkomainen nettovelka Valtion rahoitusjäämä EMU-velka vuoden lopussa EU-maissa , % BKT:sta Julkisyhteisöjen rahoitusjäämä (EMU) , % BKT:sta EMU-velka ja julkisyhteisöjen rahoitusjäämä (EMU) EU-ehdokasmaissa Sijoitukset Suomeen ja Suomesta ULKOMAANKAUPPA Vaihtotase Tavarakaupan vaihtosuhde Ulkomaankauppa maaryhmittäin PALKAT JA TYÖVOIMAKUSTANNUKSET Palkansaajien nimellis- ja reaaliansiot sekä kotitalouksien käytettävissä olevat reaalitulot Palkansaajien sopimuspalkkaindeksi, palkkojen liukuminen ja ansiotasoindeksi Teollisuustyöntekijöiden säännöllisen työajan tuntiansio

2 7.4 Rakennusalan työntekijöiden säännöllisen työajan tuntiansio Työvoimakustannukset teollisuudessa Palkansaajien keskimääräinen kokonaisansio julkisella sektorilla Palvelualojen henkilökunnan säännöllisen työajan keskimääräinen kuukausiansio Toimihenkilöiden keskimääräisiä kuukausiansioita Ansiokehitys EU-maissa Naisten ansioiden osuus miesten ansioista EU-maissa Palkansaajien ostovoima HINNAT Hintaindeksit Kuluttajahintojen vuosimuutos EU-maissa Kuluttajahintojen vuosimuutos EU-ehdokasmaissa Yksityisen kulutuksen kokonaishintataso EU-maissa lokakuussa Pitkäaikaiset reaalikorot EU-maissa, lokakuu Kotimaisia korkoja 1992:1 2001: Helsingin arvopaperipörssin osakeindeksi (HEX) 1992:1 2001: Keskuslämmitteisten asuinhuoneistojen vuokrat Kerrostaloasuntojen velattomat neliöhinnat ja asuntolainojen keskikorko TULONJAKO Kotitalouksien käytettävissä olevien tulojen jakautuminen kotitalouksien kesken Kotitalouksien tulojen rakenne Tuloerojen kehitys Kotitalouksien käytettävissä olevat reaalitulot, muutos Kotitalouksien käytettävissä olevien tulojen muutos sosioekonomisen ryhmän mukaan Kansantulo Työtulojen osuus kansantulosta VEROTUS JA TULONSIIRROT Veroaste Kuntien keskimääräinen tuloveroprosentti Tulojen ja varallisuuden perusteella maksuunpannut verot ja veronluonteiset maksut Tulojen ja varallisuuden perusteella maksuunpannut verot ja veronluonteiset maksut sekä verojen jakauma verovuonna 1999 verovelvollisryhmittäin Veroaste eräissä maissa Tulovero teollisuustyöntekijän keskiansiotasolla eräissä maissa Vakuutetun kansaneläkevakuutus- ja sairausvakuutusmaksu sekä palkansaajan työeläkevakuutusmaksu Yritysten lakisääteiset sosiaalivakuutusmaksut Työttömyysturvan rahoitus EU-maissa Työttömyysturva Eläketurva Kaikkien eläkkeensaajien kokonaiseläkejakauma Vanhushuoltosuhde VAALIT Puolueiden kannatus kunnallisvaaleissa vuonna 1996 ja Puolueiden kannatus kansanedustajain vaaleissa vuonna 1995 ja Puolueiden kannatus Europarlamenttivaalissa 1996 ja Ehdokkaiden kannatus tasavallan presidentin vaalin toisella kierroksella LIITTEET 1 Rahanarvon muuntokertoimet vuoden 2001 rahaksi 50 2 Hintoja markkoina ja euroina 51 Toimittanut Terttu Laitala 2

3 1 JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1 TYÖNTEKIJÄJÄRJESTÖT 2001 Järjestö Jäsenliittoja Jäsenmäärä Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK AKAVA Toimihenkilökeskusjärjestö STTK Lähde: Työntekijäin ja toimihenkilöiden järjestöt 1.2. TYÖNANTAJAJÄRJESTÖT 2001 Järjestö Jäsenliittoja Palveluksessa Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitto TT yritystä Palvelutyönantajat yritystä Kunnallinen työmarkkinalaitos 448 kuntaa ja KT 226 kuntayhtymää Valtion Työmarkkinalaitos VTML 118 tilivirastoa Elintarviketeollisuusliitto 288 yritystä Kirkon Sopimusvaltuuskunta KISV 586 srk Maaseudun Työnantajaliitto MTL yritystä Lähde: Työnantajajärjestöt 1.3. SAK:N JÄSENISTÖN JAKAANTUMINEN TOIMIALOITTAIN , % Teollisuus Yksityiset palvelut Julkiset palvelut Muut Yhteensä Jäsenmäärä yht. (x1000) Lähde: Työministeriö, SAK 3

4 2 TYÖMARKKINAT 2.1 TYÖMARKKINARATKAISUT Vuosi Sopimus Sopi- Korotus Yleiskorotus Vähimmäis- Järjes- Sop.korotus Kokonaisratkaisuun liittyviä mus- voimassa palkka- ja tely- ksm IV-IV uudistuksia aika alkaen matalapalk- vara (teollisuus- % p/t kajärjes- % työntekijät) telyt % 1969 Liinamaa I 1 v indeksiehtojen poistaminen valtuuslaki hintojen ja vuokrien valvontaan jäsenmaksuperintä sopimus 1970 Liinamaa II 1 v väh erorahajärjestelmä kokoontumisoikeus työpaikalla 1971 UKK-sopimus 15 kk mk/t neljän viikon vuosiloma -73, vähimmäispalkka mk/t tiedotus- ja koulutussopimukset 1972 HL-sopimus 1 v mk/t lomaltapaluuraha 10% lomapalkasta sairausajan palkkaetuuksien parantaminen 1973 Liittokohtaiset sop Lindblom 22 kk mk/t verohelpotuksia 1. vaihe lapsilisien korotus, 7 kk:n äitiysloma ansiokehitystakuu vaihe väh mk/t Liinamaan tark mk/t lapsilisien korotus Tarkistuksen jälkeen erillisverotus yhteensä 10 kk väh mk/t 1.7 asumistukiuudistus jatkuu 4

5 Vuosi Sopimus Sopi- Korotus Yleiskorotus Vähimmäis- Järjes- Sop.korotus Kokonaisratkaisuun liittyviä mus- voimassa palkka- ja tely- ksm IV-IV uudistuksia aika alkaen matalapalk- vara (teollisuus- % p/t kajärjes- % työntekijät) telyt % 1976 Miettusen välitys 10 kk väh mk/t ryhmähenkivakuutus osaeläke työkyvyttömyydestä 1977 Liinamaan suositus 2 v väh talviloma ansiokehitystakuu 1. vaihe turvalauseke devalvaation varalta vaihe väh ,1% 1 ) Korotukset niiden 5.4 siirron ja devalvaationeuvottelujen (=22) 0.4 jälkeen väh % 1 ) 0.4 indeksiehto, ansiokehitystakuu Somerto-Oivio-sop. 1 v. talvilomaoik. laajentaminen, työllisyyssuosituksia (=17) sairausajan palkan maksukauden pidentäminen 1980 Liittokohtaiset sopimukset Pekkanen 2 v (65) 0.5 sairauspäivä- ja äitiysrahan (50) 7.0 maksuperusteiden uudistus 1. vaihe väh. 2.5 ansiokehitysjärjestely jatkuu 5

6 Vuosi Sopimus Sopi- Korotus Yleiskorotus Vähimmäis- Järjes- Sop.korotus Kokonaisratkaisuun liittyviä mus- voimassa palkka- ja tely- ksm IV-IV uudistuksia aika alkaen matalapalk- vara (teollisuus- % p/t kajärjes- % työntekijät) telyt % vaihe (45) 0.4% 1 ) indeksiehto (palkantarkistusindeksi) 1983 Liittokohtaiset sopimukset Pekkanen v indeksiehto 1. vaihe % 1 ) 4.0 työttömyysajan toimeentuloturvan uudistus vaihe työajan lyhentäminen 32 t/v 1986 VHS-sopimus 2 v väh. 1.5 (55) 0.3% 1 ) indeksiehto, ansiokehitystakuu työajan lyhentäminen t/v 1. vaihe t/v, t/v, t/v vaihe väh. 1.7 (64) 0.3% 1 ) valtion tukipaketti, ml. verokevennyksiä 1988 Liittokoht. sop. 2 v Talous- ja tulo- 1 v väh % 2 ) 3.6 palkansaajien ostovoiman lisäys 2 ¹ ₂ % poliittinen ansiokehitystakuu 70 p yli sop.kor. yhdistelmä yleiskorotuksen ja tasa-arvoerän lisäksi ratkaisu valtion toimenpiteet, indeksiehto

7 Vuosi Sopimus Sopi- Korotus Yleiskorotus Vähimmäis- Järjes- Sop.korotus Kokonaisratkaisuun liittyviä mus- voimassa palkka- ja tely- ksm IV-IV uudistuksia aika alkaen matalapalk- vara (teollisuus- % p/t kajärjes- % työntekijät) telyt % 1990 Kallio 2v väh palkansaajien käytettävissä olevien väh % 2 ) reaalitulojen kasvutavoite % ansiokehitystakuu III/89-III/90 4% yli sop.kor vaihe väh % 2 ) 1.7 indeksiehto, veropol.toimet luottamusmiessop., työaikakysymykset aikuiskoulutus 1992 Ihalainen-Kahri 2 v. Nyk. sop indeksiehto jatketaan työeläkkeiden rahoitus ja palkansaajien työeläkemaksu saakka sopimisjärjestelmän kehittäminen valtion toimenpiteet, ml. työttömyysturvan tason säilyttäminen 1993 Ihalainen-Kahri Tarkistus Liittokoht.sop. 1 v Liittokoht.sop. 1-2 v Talous-, työlli- 2 v väh Indeksiehto syys- ja työ- ansiokehityslauseke, tark. 1996, 1997 markkinapo- työelämän kehittäminen liittinen sopi- valtion toimenpiteet, mm. mus verotusta ja työttömyysturvaa koskevat vaihe väh ) 1.7 jatkuu 7

8 Vuosi Sopimus Sopi- Korotus Yleiskorotus Vähimmäis- Järjes- Sop.korotus Kokonaisratkaisuun liittyviä mus- voimassa palkka- ja tely- ksm IV-IV uudistuksia aika alkaen matalapalk- vara (teollisuus- % p/t kajärjes- % työntekijät) telyt % vaihe Tulopoliittinen- 2v väh ,3 3 ) indeksiehto sopimus ansioiden kehityksen tarkastelulauseke vaihe väh työelämän kehittäminen hallituksen veroratkaisut 2000 Liittokohtaiset 3.3 sopimukset 2001 Tulopoliittinen- 2v väh ,2 2 ) 0,5 4 ) 3.0 taloudellisen kehityksen tarkastelu ja sopimus indeksiehto ansiokehityslauseke jatkuva neuvottelumenettely työelämän kehittäminen elinikäinen oppiminen osana työelämää vaihe väh ,3 4 ) 2.3 euron käyttöönotto (0.18 työaikajärjestely euroa) hallituksen veroratkaisut työttömyyspäivärahan määräytyminen neuvottelulauseke 1 ) Matalapalkkajärjestelyn vaikutus 2 ) Tasa-arvoerä 3 ) Matalapalkkaerä + naispalkkaerä 4 ) liittoerä 8

9 2.2 JÄRJESTÄYTYMISASTE ERÄISSÄ MAISSA ) ) 1998 Lähde: European Foundation for the Improvement of Living and Working Conditions 2.3 TYÖTAISTELUT Vuosi Työtaisteluja Työtaisteluihin Menetettyjä työpäiviä yhteensä osallistuneet Lukumäärä Työtaist. osall. x % työllisistä x kohden II 1) Lähde: Tilastokeskus 1) Lääkärilakon tiedot puuttuvat 9

10 3 VÄESTÖ 3.1 SUOMEN VÄESTÖ 2000 Suomalaisia % Työikäiset (15-74 v) % Työvoima % Työlliset % Alle 15 v % Yli 74 v % Työvoimaan kuulumaton väestö % Työttömät % Maa- ja metsätalous % Lähde: Tilastokeskus Teollisuus- ja rakennustoiminta % Palveluelinkeinot % 3.2 SUOMEN VÄKILUKU LOPUSSA Vuosi Koko väestö Miehet Naiset x x x Lähde: Tilastokeskus 10

11 3.3 EU-MAIDEN VÄESTÖ EU-EHDOKASMAIDEN VÄESTÖ Maa Milj. henk. Saksa 82.4 Iso-Britannia 60.1 Ranska 59.9 Italia 58.0 Espanja 40.2 Hollanti 16.1 Kreikka 10.6 Belgia 10.3 Portugali 10.3 Ruotsi 8.9 Itävalta 8.1 Tanska 5.4 Suomi 5.2 Irlanti 3.9 Luxemburg 0.4 EU Lähde: Eurostat Maa Milj. henk. Puola 38.6 Romania 22.4 Tsekki 10.3 Unkari 10.0 Bulgaria 8.1 Slovakia 5.4 Liettua 3.7 Latvia 2.4 Slovenia 2.0 Viro 1.4 Kypros 0.7 Malta 0.4 Ehdokasmaat yht. 1) ) Turkin tiedot puuttuvat Lähde: Eurostat 4 TYÖVOIMA, KOULUTUS 4.1 TYÖVOIMA vuotiaat Työvoima Työlliset Työttömät Työvoimaan Työttö- Vuosi Yhteensä kuulumattomat myys henkeä aste, % , , , , , , , , , , ,8 2001* ,1 2002** ,4 Lähde: Tilastokeskus, VM 11

12 4.2 TYÖVOIMAOSUUDET 1) EU-MAISSA 2000** Maa Miehet Naiset Belgia Espanja Hollanti Irlanti Iso-Britannia Italia Itävalta Kreikka Luxemburg Portugali Ranska Ruotsi Saksa Suomi Tanska EU yht ) Työvoimaan kuuluvien osuus työikäisestä väestöstä (15 64 v.) Lähde: Euroopan komissio, Employment in Europe TYÖVOIMAOSUUDET EU-EHDOKASMAISSA 2000 Maa Miehet Naiset Bulgaria.... Kypros.... Latvia Liettua Malta.... Puola Romania Slovakia Slovenia Tsekki Unkari Viro Lähde: Euroopan komissio, Employment in Europe

13 4.4 TYÖLLISET TOIMIALOITTAIN Maa- ja Teollisuus Rakennus- Palvelut Toimiala Vuosi metsä- toiminta tuntematon talous %-osuus * ** Lähde: Tilastokeskus, VM 4.5 TYÖLLISET TYÖNANTAJATYYPIN MUKAAN henkeä Työlliset Työnantajat Yksityinen Kunta Valtio Tuntematon Lähde: Tilastokeskus 4.6 TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA Lähde: Tilastokeskus, VM 13

14 4.7 TYÖLLISYYSASTE Lähde: Tilastokeskus, VM, OECD 4.8 TYÖLLISYYSASTE EU-MAISSA 2000 Työlliset/Työikäinen väestö (15 64 v.) Lähde: Euroopan komissio, Employment in Europe

15 4.9 TYÖLLISYYSASTE EU-EHDOKASMAISSA 2000 Työlliset/Työikäinen väestö (15 64 v.) Lähde: Euroopan komissio, Employment in Europe TYÖTTÖMYYSASTE Lähde: Tilastokeskus, VM, OECD 15

16 4.11 TYÖTTÖMYYSASTE 1) EU-MAISSA, SEKÄ USA:SSA JA JAPANISSA Maa * 2002** Belgia Espanja Hollanti Irlanti Iso-Britannia Italia Itävalta Kreikka Luxemburg Portugali Ranska Ruotsi Saksa Suomi Tanska EU USA Japani ) Luvut muutettu vertailukelpoisiksi Lähde: Eurostat 4.12 TYÖTTÖMYYSASTE EU-EHDOKASMAISSA Maa * 2002** Bulgaria Kypros Latvia Liettua Malta Puola Romania Slovakia Slovenia Tsekki Turkki Unkari Viro Lähde: Eurostat 16

17 4.13 PITKÄAIKAISTYÖTTÖMÄT Lähde: Työministeriö 4.14 PALKANSAAJIEN TYÖSUHTEEN LAATU SUKUPUOLEN MUKAAN 2000 Työsuhde Molemmat Miehet Naiset sukupuolet 1000 % 1000 % 1000 % Palkansaajat yhteensä Jatkuva kokoaikatyö Epätyypillinen työ yhteensä Jatkuva osa-aikatyö Määräaikainen kokoaikatyö Määräaikainen osa-aikatyö Määräaikainen työ yhteensä Osa-aikatyö yhteensä Lähde: Tilastokeskus 17

18 4.15 OSA-AIKATYÖTÄ TEKEVÄT EU-MAISSA 2000 EU-15 Hollanti Iso-Britannia Ruotsi Tanska Belgia Saksa Itävalta Ranska Irlanti Suomi Luxemburg Portugali Italia Espanja Kreikka Lähde: Eurostat 4.16 EU-15 Espanja Portugali Suomi Ranska Ruotsi Hollanti Kreikka Saksa Tanska Italia Belgia Itävalta Iso-Britannia Irlanti Luxemburg MÄÄRÄAIKAISTEN OSUUS EU-MAISSA 2000 Lähde: Eurostat 18

19 4.17 TYÖVOIMAPOLITIIKAN KUSTANNUKSET 2000 Tanska Belgia 1) Hollanti Suomi Ranska 1) Saksa Ruotsi Espanja Itävalta Norja Iso-Britannia 1) Portugali 1) Kreikka 1) Aktiiviset Passiiviset 1 ) 1999, 2 ) 1998 Lähde: OECD, Employment Outlook 4.18 TEOLLISUUSTYÖNTEKIJÖIDEN SÄÄNNÖLLINEN VUOSITYÖAIKA 1999 (PÄIVÄTYÖ) Japani USA Kreikka Irlanti Portugali Luxemburg Ruotsi Ranska Espanja Iso-Britannia Norja Suomi Italia Itävalta Saksa (I) Hollanti Belgia Tanska Saksa (L) t Lähde: Bundesvereinigung der Deutchen Arbeitgeberverbände 19

20 4.19 TYÖLLISTEN TYÖ- JA TYÖTTÖMYYSPÄIVIÄ SEKÄ TYÖSTÄ POISSAOLOPÄIVIÄ KESKIMÄÄRIN TYÖLLISTÄ KOHTI Vuosi Yhteensä Työ- Työttö- Työstä poissaolopäiviä päiviä myys- Yhteensä Loma- ja Sairas- Muita päiviä vapaa- päiviä päiviä päiviä päivää/työllinen/vuosi *) *) Vuoden 2000 tiedot eivät ole vertailukelpoisia aiempiin vuosiin. Lähde: Tilastokeskus 4.20 TYÖTAPATURMAT 1) TOIMIALOITTAIN Vuosi Yhteensä Palkan- Yrittäjät Maatalouslkm saajat yrittäjät ) Tässä sellaiset työvahingot, joista vakuutuslaitos on maksanut korvausta Lähde: Tilastokeskus 20

21 4.21 VÄESTÖ (15 vuotta täyttänyt) KOULUTUSASTEEN MUKAAN x % x % x % x % Perusaste 1) Keskiaste 2) Korkea-aste 3) v. täyttänyt väestö ) Ei oppivelvollisuuskoulun jälkeistä tutkintoa. 2) Ylioppilastutkinto tai ammatillisen koulun suoritus 3) Ammatillisen opiston, ammattikorkeakoulun tai yliopiston tutkinto. Lähde: Tilastokeskus 4.22 HENKILÖSTÖKOULUTUKSEEN OSALLISTUNEET PALKANSAAJAT Vuosi Palkan- Henkilöstö- Osuus Koulutus- Koulutussaajia koulutukseen kaikista päiviä päiviä yhteensä osallistuneita palkan- osallistujaa kaikkia x palkan- saajista kohti palkansaajia % (mediaani) saajia kohti x (keskiarvo) , Lähde: Tilastokeskus 21

22 5 TALOUDELLINEN KEHITYS 5.1 KYSYNNÄN JA TARJONNAN TASE * * 2001* 2002** Mrd. määrän muutos, % Kokonaistuotanto markkinahintaan Tavaroiden ja palvelusten tuonti Kokonaistarjonta Tavaroiden ja palvelusten vienti Kulutus yksityinen julkinen Kiinteän pääoman bruttomuodostus yksityinen julkinen Varastojen muutos 1) (ml. tilastollinen ero) Kokonaiskysyntä kotimainen kysyntä (ml. tilastollinen ero) ) Mrd. euroa ja vaikutus kokonaiskysynnän muutokseen, prosenttiyksikköä Lähde: Tilastokeskus, VM 5.2 KOKONAISTUOTANTO (BKT) Lähde: Tilastokeskus, VM 22

23 5.3 KOKONAISTUOTANNON (BKT) MUUTOS EU-MAISSA , % Maa * 2002** Belgia Espanja Hollanti Irlanti Iso-Britannia Italia Itävalta Kreikka Luxemburg Portugali Ranska Ruotsi Saksa Suomi Tanska EU Lähde: Eurostat 5.4 KOKONAISTUOTANNON (BKT) MUUTOS EU-EHDOKASMAISSA , % Maa * 2002** Bulgaria Kypros Latvia Liettua Malta Puola Romania Slovakia Slovenia Tsekki Turkki Unkari Viro Lähde: Eurostat 23

24 5.5 EU-15 Luxemburg Tanska Ruotsi Irlanti Iso-Britannia Suomi Itävalta Hollanti Saksa Belgia Ranska Italia Espanja Kreikka Portugali Japani USA KOKONAISTUOTANTO HENKEÄ KOHTI EU-MAISSA SEKÄ USA:SSA JA JAPANISSA ) 1) Ostovoima korjattu Lähde: Eurostat 5.6 KOKONAISTUOTANTO HENKEÄ KOHTI EU-EHDOKASMAISSA ) EU-15 Ehdokasmaat Kypros Slovenia Tsekki Malta Unkari Slovakia Puola Viro Liettua Latvia Bulgaria Turkki Romania 1) Ostovoima korjattu Lähde: Eurostat 24

25 5.7 SUOMEN ULKOMAINEN NETTOVELKA ) Valtionvelka Julkisyhteisöjen Ulkomainen BKT EMU-velka netto- (ESA95) varallisuus mrd. % BKT:sta mrd. % BKT:sta mrd. % BKT:sta mrd * * ** ) Markkamääräiset arvot ajalta ennen on muutettu euromääräisiksi euron kiinteällä kurssilla, 1 euro = 5,94573 mk. Lähde: Tilastokeskus, VM, SP 5.8 VALTION RAHOITUSJÄÄMÄ Lähde: Tilastokeskus, VM 25

26 5.9 EMU-VELKA VUODEN LOPUSSA EU-MAISSA , % BKT:STA * 2001** Belgia Espanja Hollanti Irlanti Iso-Britannia Italia Itävalta Kreikka Luxemburg Portugali Ranska Ruotsi Saksa Suomi Tanska EU EMU kriteeri: Julkinen velka korkeintaan 60% BKT:sta Lähde: Eurostat 5.10 JULKISYHTEISÖJEN RAHOITUSJÄÄMÄ (EMU) EU-MAISSA , % BKT:STA * 2001** Belgia Espanja Hollanti Irlanti Iso-Britannia Italia Itävalta Kreikka Luxemburg Portugali Ranska Ruotsi Saksa Suomi Tanska EU EMU kriteeri: alijäämä korkeintaan 3% BKT:sta Lähde: Eurostat 26

27 5.11 EMU-VELKA JA JULKISYHTEISÖJEN RAHOITUSJÄÄMÄ (EMU) EU-EHDOKASMAISSA EMU-velka Julkisyhteisöjen rahoitusjäämä * Bulgaria Kypros Latvia Liettua ,7 Malta Puola Romania Slovakia Slovenia Tsekki Turkki Unkari Viro ,5 0,3 Lähde: Eurostat 5.12 SIJOITUKSET SUOMEEN JA SUOMESTA * Mrd. Suorat sijoitukset, sijoituskanta Suomesta ulkomaille Ulkomailta Suomeen Arvopaperisijoitukset, sijoituskanta Suomalaisten sijoitukset ulkomaisiin arvopapereihin Ulkomaalaisten sijoitukset suomalaisiin arvopapereihin * ennakkotieto Lähde: Suomen Pankki, Tilastokeskus 27

28 6 ULKOMAAN KAUPPA 6.1 VAIHTOTASE Lähde: Tilastokeskus, VM 6.2 TAVARAKAUPAN VAIHTOSUHDE Lähde: Tilastokeskus, VM 28

29 6.3 ULKOMAANKAUPPA MAARYHMITTÄIN 2001 Lähde: Tullihallitus 29

30 7 PALKAT JA TYÖVOIMAKUSTANNUKSET 7.1 PALKANSAAJIEN NIMELLIS- JA REAALIANSIOT SEKÄ KOTITALOUKSIEN KÄYTETTÄVISSÄ OLEVAT REAALITULOT Lähde: Tilastokeskus, VM 7.2 PALKANSAAJIEN SOPIMUSPALKKAINDEKSI, PALKKOJEN LIUKUMINEN JA ANSIOTASOINDEKSI Sopimus- Palkkojen Ansiotaso- Reaalinen palkka- liukuminen indeksi 1) ansiotaso- Vuosi indeksi yms. indeksi Muutos, % * ** ) Ilman lomaltapaluurahaa Lähde: Tilastokeskus, VM 30

31 7.3 TEOLLISUUSTYÖNTEKIJÖIDEN SÄÄNNÖLLISEN TYÖAJAN TUNTIANSIO ) Vuosi Neljän- Miehet Naiset Yhteensä Naisten ansioiden nes osuus miesten ansiosta, % 1995 II IV II IV II IV II IV II IV II IV II ) Markkamääräiset arvot ajalta ennen on muutettu euromääräisiksi euron kiinteällä kurssilla, 1 euro = 5,94573 mk. Lähde: Tilastokeskus 7.4 RAKENNUSALAN TYÖNTEKIJÖIDEN SÄÄNNÖLLISEN TYÖAJAN TUNTIANSIO ) Vuosi Neljän- Miehet Naiset Yhteensä Naisten ansioiden nes osuus miesten ansiosta, % 1995 II IV II IV II IV II IV II IV II IV II ) Markkamääräiset arvot ajalta ennen on muutettu euromääräisiksi euron kiinteällä kurssilla, 1 euro = 5,94573 mk. Lähde: Tilastokeskus 31

32 7.5 TYÖVOIMAKUSTANNUKSET TEOLLISUUDESSA 2000** Työntekijät, ennakkotiedot Lähde: SAF, U.S. Department of Labor (BLS), SP 7.6 PALKANSAAJIEN KESKIMÄÄRÄINEN KOKONAISANSIO JULKISELLA SEKTORILLA ) Valtio Kaupungit Muut Kunta- Kunnalliskunnat yhtymät sektori yht. Vuosi Virkasuhteiset 2 ) Kuukausipalkkaiset ) Markkamääräiset arvot ajalta ennen on muutettu euromääräisiksi euron kiinteällä kurssilla, 1 euro = 5,94573 mk. 2) Täysipalkkaiset kotimaassa toimivat virkamiehet Lähde: Tilastokeskus 32

33 7.7 PALVELUALOJEN HENKILÖKUNNAN SÄÄNNÖLLISEN TYÖAJAN KESKIMÄÄRÄINEN KUUKAUSIANSIO ) Vuosi Myymälän- Myyjät Varasto- Palvelu- Hotelli- ja hoitajat työntekijät alojen ravint.-ala, konttori kiint.palkka ) Markkamääräiset arvot ajalta ennen on muutettu euromääräisiksi euron kiinteällä kurssilla, 1 euro = 5,94573 mk. Lähde: PT:n ansiotilastot 7.8 TOIMIHENKILÖIDEN KESKIMÄÄRÄISIÄ KUUKAUSIANSIOITA Vuosi Pankit Vakuutus- Teollisuuslaitokset laitokset Konttori- Tekniset Ylemmät henk.kunta toimihenk. toimihenk ) ) ) ) Konttori- ja tekniset toimihenkilöt Lähde: Tilastokeskus 33

34 7.9 ANSIOKEHITYS EU-MAISSA 2001 EU-15 Irlanti Portugali Kreikka Suomi Iso-Britannia Ruotsi Luxemburg Belgia Itävalta Tanska Ranska Italia Saksa Espanja Hollanti Nimellisansiot Reaaliansiot Lähde: Euroopan komissio 7.10 NAISTEN ANSIOIDEN OSUUS MIESTEN ANSIOISTA EU-MAISSA 1999, % EU-15 Norja 1) Luxemburg 2) Irlanti 1) Tanska 1) Iso-Britannia Ruotsi 1) Suomi Belgia 1) Espanja Kreikka Hollanti Ranska Saksa Portugali 3) Itävalta Lähde: European Industrial Relations Observatory 34

35 7.11 PALKANSAAJIEN OSTOVOIMA Lähde: Tuposeto 8 HINNAT 8.1. HINTAINDEKSIT Kuluttaja- Teolli- Rakennus- Tuonti- Vienti- Vuosi hinta- suuden kustannus- hinta- hintaindeksi tuottaja- indeksi indeksi indeksi hintaindeksi 1995= = = = = Lähde: Tilastokeskus 35

36 8.2 KULUTTAJAHINTOJEN VUOSIMUUTOS EU-MAISSA 2001 EU-15 Hollanti Portugali Irlanti Espanja Kreikka Italia Ruotsi Suomi Belgia Luxemburg Saksa Itävalta Tanska Ranska Iso-Britannia Lähde: Eurostat 8.3 KULUTTAJAHINTOJEN VUOSIMUUTOS EU-EHDOKASMAISSA 2000 EU-15 Turkki 1) Romania Slovakia Bulgaria Puola Unkari Slovenia Kypros Viro Tsekki Latvia Malta 1) Liettua 1) Ei harmonisoitu Lähde: Eurostat 36

37 8.4 YKSITYISEN KULUTUKSEN KOKONAISHINTATASO EU-MAISSA LOKAKUUSSA 2001 Tanska Suomi Iso-Britannia Ruotsi Irlanti Ranska Belgia Saksa Itävalta Hollanti Luxemburg Italia Espanja Kreikka Portugali Puola Unkari Tsekki Turkki Slovakia Lähde: OECD, Main Economic Indicators 2002/1 8.5 PITKÄAIKAISET REAALIKOROT EU-MAISSA, LOKAKUU 2001 EU-15 Iso-Britannia Ranska Belgia Tanska Luxemburg Saksa Italia Itävalta Suomi Ruotsi Espanja Kreikka Irlanti Portugali Hollanti Lähde: Eurostat 37

38 8.6 KOTIMAISIA KORKOJA 1992:1 2001:12 1) Helibor Lähde: Suomen Pankki 8.7 HELSINGIN ARVOPAPERIPÖRSSIN OSAKEINDEKSI (HEX) 1992:1 2001:12 Lähde: Suomen Pankki 38

39 8.8 KESKUSLÄMMITTEISTEN ASUINHUONEISTOJEN VUOKRAT Vuosi Arava- Vapaa- Yhteensä Muutos huoneistot rahoitteiset /m 2 /m 2 /m 2 % 1) ) Lähde: Tilastokeskus 1) Muutosprosentti laskettu samoista asunnoista 2) Keskivuokrien laskentamenetelmä on muuttunut v:sta Tästä johtuen tiedot eivät ole vertailukelpoiset aikaisempiin vuosiin verrattuna. 8.9 KERROSTALOASUNTOJEN VELATTOMAT NELIÖHINNAT JA ASUNTOLAINOJEN KESKIKORKO Vuosi Koko maa Pääkaupunki- Muu Asuntoseutu Suomi lainojen keskikorko /m 2 /m 2 /m 2 % Lähde: Tilastokeskus, Suomen Pankki 39

40 9 TULONJAKO 9.1 KOTITALOUKSIEN KÄYTETTÄVISSÄ OLEVIEN TULOJEN JAKAUTUMINEN KOTITALOUKSIEN KESKEN Desiiliryhmä Tulo-osuus, % I II III IV V VI VII VIII IX X Yhteensä Lähde: Tilastokeskus 9.2 KOTITALOUKSIEN TULOJEN RAKENNE VUOSINA , OSUUS BRUTTOTULOISTA, % Palkkatulot Yrittäjätulot Ansiotulot Omaisuustulot Tuotannontekijätulot Saadut tulonsiirrot Bruttotulot Maksetut tulonsiirrot Lähde: Tilastokeskus 9.3 TULOEROJEN KEHITYS KÄYTETTÄVISSÄ OLEVAT TULOT 1) Vuosi Gini-kerroin Vuosi Gini-kerroin Vuosi 2000 Gini-kerroin 26.8 Käytettävissä olevat tulot = palkkatulot + yrittäjätulot + omaisuustulot + saadut tulonsiirrot maksetut tulonsiirrot. Mitä suuremman arvon Gini-kerroin saa, sitä epätasaisemmin ovat tulot jakautuneet. 1) 1993 laskentaperuste muuttunut Lähde: Tilastokeskus 40

41 9.4 KOTITALOUKSIEN KÄYTETTÄVISSÄ OLEVAT REAALITULOT, MUUTOS Norja Saksa USA Iso-Britannia Portugali Espanja Ranska Hollanti Itävalta Belgia Suomi Ruotsi Tanska Italia Lähde: OECD, Economic Outlook (Etlan tietokanta) 9.5 KOTITALOUKSIEN KÄYTETTÄVISSÄ OLEVIEN TULOJEN MUUTOS 1) SOSIOEKONOMISEN RYHMÄN MUKAAN Yrittäjät Ylemmät toimihenk. Alemmat toimihenk. Kaikki kotitaloudet Työntekijät Maatalousyrittäjät Työttömät Eläkeläiset 1) Muutos laskettu kotitalouksille, joiden sosioekonominen ryhmä oli sama molempina vuosina Lähde: Tilastokeskus 41

42 9.6 KANSANTULO * 2002** mrd. osuus, % muutos, % Palkat ja palkkiot ¹ ₂ 3¹ ₂ Työnantajan sosiaalivakuutusmaksut ¹ ₂ Kotitalouksien yrittäjätulot ¹ ₂ 1 yrittäjätulot maataloudesta ¹ ₂ 1 yrittäjätulot metsätaloudesta muu yrittäjätulo ¹ ₂ 2 Omaisuus- ja muut yrittäjätulot ¹ ₂ 5 Tuotannon ja tuonnin verot miinus tukipalkkiot Kansantulo Lähde: Tilastokeskus, VM 9.7 TYÖTULOJEN OSUUS KANSANTULOSTA Palkat ja sosiaalivakuutusmaksut Lähde: Tilastokeskus, VM 42

43 10 VEROTUS JA TULONSIIRROT 10.1 VEROASTE Lähde: OECD, VM 10.2 KUNTIEN KESKIMÄÄRÄINEN TULOVEROPROSENTTI Lähde: Suomen Kuntaliitto 43

44 10.3 TULOJEN JA VARALLISUUDEN PERUSTEELLA MAKSUUNPANNUT VEROT JA VERONLUONTEISET MAKSUT VEROVUOSILTA , milj. mk Vero- Tulo- ja Kun- Kirkollis- Kansan- Sairaus- Veron- Verot ja vuosi varalli- nallis- vero eläke- vakuu- korotus maksut suusvero vero vakuu- tus- yhteensä tusmaksu maksu % Lähde: Verohallitus 10.4 TULOJEN JA VARALLISUUDEN PERUSTEELLA MAKSUUNPANNUT VEROT JA VERONLUONTEISET MAKSUT SEKÄ VEROJEN JAKAUMA VEROVUONNA 1999 VEROVELVOLLISRYHMITTÄIN Verovelvollisryhmä Verot ja Jakauma maksut yht. % milj. Luonnolliset henkilöt yhteensä Palkansaajat Eläkeläiset Maatilataloudenharjoittajat Liikkeen- ja ammatinharjoitt Muut luonnolliset henkilöt Kuolinpesät Yritykset ja muut yhteisöt yhteensä Osakeyhtiöt Osuuskunnat Yhdistykset, säätiöt yms Asuntoyhteisöt Muut yhteisöt Kaikki verovelvolliset yhteensä Lähde: Verohallitus 44

45 10.5 VEROASTE ERÄISSÄ MAISSA 2000 (ennakkotieto) Ruotsi Tanska Suomi Belgia Ranska Itävalta Italia Luxemburg Hollanti Norja Kreikka Saksa Iso-Britannia Espanja Portugali Irlanti USA 1) Japani Lähde: OECD, Revenue Statistics 10.6 TULOVERO TEOLLISUUSTYÖNTEKIJÄN KESKIANSIOTASOLLA ERÄISSÄ MAISSA 2000 Tanska Saksa Belgia Hollanti Suomi Ruotsi Norja Italia Itävalta Ranska USA Iso-Britannia Irlanti Espanja Kreikka Portugali Japani Sisältää työntekijän sosiaalivakutuusmaksut Esimerkkitapaus: Yksinäinen henkilö, ei lapsia Lähde: OECD, Taxing Wages 45

46 10.7 VAKUUTETUN KANSANELÄKEVAKUUTUS- JA SAIRAUSVAKUUTUSMAKSU SEKÄ PALKANSAAJAN TYÖELÄKEVAKUUTUSMAKSU Kansaneläke- Sairaus- Työn- Työttö- Vuosi vakuutus- vakuutus- tekijän myysmaksu, maksu, eläke- vakuutuspenniä/äyri penniä/äyri maksu, % maksu, % Lähde: SAK-TT Tal.pol. työryhmä 10.8 YRITYSTEN LAKISÄÄTEISET SOSIAALIVAKUUTUSMAKSUT PROSENTTEINA ENNAKONPIDÄTYKSEN ALAISISTA PALKOISTA Muutoksen Keski- Sosiaali- Tapa- Työttömyys- Ryhmä- Yhteensä ajankohta määräinen- turva- turma- vakuutus- henki- TEL- maksu vakuutus- maksu vakuutusmaksu Alin Ylin maksu Alin Ylin maksu Alin Ylin Lähde: SAK TT Tal. pol.työryhmä 46

47 10.9 TYÖTTÖMYYSTURVAN RAHOITUS EU-MAISSA 1998, %-OSUUS Valtio ja Työnantajat Vakuutetut Muut tulot kunnat Belgia Espanja Hollanti Irlanti Iso-Britannia Italia Itävalta Kreikka Luxemburg Portugali Ranska Ruotsi Saksa Suomi Tanska EU Lähde: Eurostat TYÖTTÖMYYSTURVA Ansiopäivärahan saajat vuoden aikana Peruspäivärahan saajat vuoden aikana Työmarkkinatuen saajat vuoden aikana Työllisyyskoulutuksessa keskim. vuoden aikana Lähde: Sosiaali- ja terveysministeriö ELÄKETURVA Vanhuuseläkkeen saajat varhennetun vanhuuseläkkeen saajat Osa-aikaeläkkeen saajat Työkyvyttömyyseläkkeen saajat yksilöllisen varhaiseläkkeen saajat Työttömyyseläkkeen saajat Perhe-eläkkeen saajat Erityiseläkkeet Yhteensä Huom! Sama henkilö voi saada usean eri eläkelajin mukaista eläkettä Lähde: Eläketurvakeskus, KELA

48 10.12 KAIKKIEN ELÄKKEENSAAJIEN KOKONAISELÄKEJAKAUMA Lähde: Eläketurvakeskus VANHUSHUOLTOSUHDE Muutos Belgia Espanja Hollanti Irlanti Iso-Britannia Italia Itävalta Kreikka Luxemburg Portugali Ranska Ruotsi Saksa Suomi Tanska EU Lähde: Eurostat 48

49 11 VAALIT PUOLUEIDEN KANNATUS KUNNALLISVAALEISSA 1996 JA 2000, % SDP KESK KOK VAS VIHR RKP SKL PS MUUT PUOLUEIDEN KANNATUS KANSANEDUSTAJAIN VAALEISSA 1995 JA edustaja- edustaja- % paikkoja % paikkoja SDP KESK KOK VAS VIHR RKP SKL PS MUUT PUOLUEIDEN KANNATUS EHDOKKAIDEN KANNATUS EUROPARLAMENTTIVAALEISSA TASAVALLAN PRESIDENTIN 1996 JA 1999, % VAALIN TOISELLA KIERROKSELLA, % KOK Tarja Halonen/SDP 51.6 KESK Esko Aho/KESK 48.4 SDP VIHR VAS RKP SKL MUUT

50 LIITE 1 RAHANARVON MUUNTOKERTOIMET VUODEN 2001 RAHAKSI Vuosi Kuluttajahinta- Ansiotasoindeksistä indeksistä laskettu laskettu kerroin kerroin

51 LIITE 2 HINTOJA MARKKOINA JA EUROINA Mk C C Mk Esimerkki: Yksi euro on 5,94573 mk MARKKOJEN MUUNTAMINEN EUROIKSI mk = 201, euroa 83 senttiä 5,94573 EUROJEN MUUNTAMINEN MARKOIKSI 300 euroa x 5,94573 = 1 783, mk 72 penniä 51

TYÖMARKKINARATKAISUT 1969 2004

TYÖMARKKINARATKAISUT 1969 2004 TYÖMARKKINARATKAISUT 1969 2004 1 1969 Liinamaa I 1 v 01.01.1969 16 3.9 indeksiehtojen poistaminen 27.3.1968 valtuuslaki hintojen ja vuokrien valvontaan jäsenmaksuperintä sopimus 1970 Liinamaa II 1 v 01.01.1970

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO Sivu

SISÄLLYSLUETTELO Sivu SISÄLLYSLUETTELO Sivu 1 JÄRJESTÄYTYMINEN 3 1.1 Työntekijäjärjestöt 2003 3 1.2 Työnantajajärjestöt 2003 3 1.3 SAK:n jäsenistön jakaantuminen toimialoittain 1971-2002 3 2 TYÖMARKKINAT 4 2.1 Työmarkkinaratkaisut

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 80 % Suomi 75 70 65 60 EU-15 Suomi (kansallinen) 55 50 80 82 84 86 88 90 92 94 96 98 00 02 9.9.2002/SAK /TL Lähde: European Commission;

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 8 % Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 75 7 Suomi 65 6 55 5 45 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 16.5.23/SAK /TL Lähde: European Commission 2 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15 15

Lisätiedot

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 8 % 75 7 Suomi EU-15 65 6 55 5 45 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 16.5.23/SAK /TL Lähde: European Commission 2 Työllisyysaste EU-maissa 23

Lisätiedot

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15 64 v)

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15 64 v) Työllisyysaste 198 26 Työlliset/Työikäinen väestö (15 64 v 8 % Suomi 75 EU 15 EU 25 7 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 6** 5.4.25/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985 26

Lisätiedot

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 Työllisyysaste 1989-23 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 75 8 % Suomi EU 7 65 6 55 5 89 91 93 95 97 99 1* 3** 13.1.23/SAK /TL Lähde: OECD Economic Outlook December 22 2 Työllisyysaste EU-maissa 23

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 3.11.23/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2005 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2005 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) Työllisyysaste 198-25 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 EU-25 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 21.9.24/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työllisyysaste EU-maissa 23

Lisätiedot

1 JÄRJESTÄYTYMINEN TYÖNTEKIJÄJÄRJESTÖT TYÖNANTAJAJÄRJESTÖT SAK:N JÄSENISTÖN JAKAUTUMINEN TOIMIALOITTAIN

1 JÄRJESTÄYTYMINEN TYÖNTEKIJÄJÄRJESTÖT TYÖNANTAJAJÄRJESTÖT SAK:N JÄSENISTÖN JAKAUTUMINEN TOIMIALOITTAIN TILASTOTIETOJA 2011 SISÄLLYSLUETTELO 1 JÄRJESTÄYTYMINEN 4 1.1 TYÖNTEKIJÄJÄRJESTÖT 2010 4 1.2 TYÖNANTAJAJÄRJESTÖT 2010 4 1.3 SAK:N JÄSENISTÖN JAKAUTUMINEN TOIMIALOITTAIN 1980 2010 4 2 TYÖMARKKINAT 5 2.1

Lisätiedot

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 22.3.24/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15

Lisätiedot

7 SAK:n edustajakokouksen sopimuspoliittiset päätökset 7.1 Sopimuspolitiikan tavoitetila vuosikymmenen jälkipuoliskolla Onnistuneen sopimuspolitiikan ansiosta, jossa on yhteen sovitettu talousja työmarkkinapolitiikka,

Lisätiedot

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Joulukuu 2010 Työmarkkinasektori EK

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Joulukuu 2010 Työmarkkinasektori EK Työaika Suomessa ja muissa maissa Joulukuu 2010 EK Säännöllisen vuosityöajan pituus 1910-2010 Teollisuuden työntekijät päivätyössä 3000 2800 2600 2400 2200 Tuntia vuodessa Vuosityöajan pituus: vuonna 1920

Lisätiedot

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT)

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Kansantalouden kehityskuva Talouden rakenteet 211 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Suomen talous vuonna 21 euroalueen keskimääräiseen verrattuna Euroalue Suomi Työttömyys, % 12 1 8 6 4 Julkisen

Lisätiedot

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Elinkeinoelämän keskusliitto EK Joulukuu 2012

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Elinkeinoelämän keskusliitto EK Joulukuu 2012 Työaika Suomessa ja muissa maissa Elinkeinoelämän keskusliitto EK Joulukuu 2012 Suomessa työaika on lyhyt työtunteja tarvitaan lisää Lain ja sopimusten mukainen vuosityöaika on Suomessa maailman lyhimpiä

Lisätiedot

Alkaako taloustaivaalla seljetä?

Alkaako taloustaivaalla seljetä? ..9 Alkaako taloustaivaalla seljetä? Lauri Uotila Pääekonomisti Sampo Pankki.9. 9 Kokonaistuotannon kasvu, % %, vuosikasvu neljänneksittäin Kiina 9 Venäjä USA Euroalue - - - Japani - - 9 9 - - - - - Teollisuuden

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE

TALOUSENNUSTE TALOUSENNUSTE 2017 2018 4.4.2017 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Seija Ilmakunnas Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Riikka Savolainen Heikki Taimio VALUUTTAKURSSIT

Lisätiedot

Niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari 26.4.2014

Niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari 26.4.2014 Niin sanottu kestävyysvaje Olli Savela, yliaktuaari 26.4.214 1 Mikä kestävyysvaje on? Kestävyysvaje kertoo, paljonko julkista taloutta olisi tasapainotettava keskipitkällä aikavälillä, jotta velkaantuminen

Lisätiedot

Julkiset hyvinvointimenot

Julkiset hyvinvointimenot Julkiset hyvinvointimenot Talouden Rakenteet 211 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Kotitalouksien tulonsiirrot ja hyvinvointipalvelut 199 9, miljardia euroa vuoden 9 hinnoin Mrd. euroa 7 Tulonsiirrot

Lisätiedot

Naiset ja miehet työelämässä. Syyskuu 2019

Naiset ja miehet työelämässä. Syyskuu 2019 Naiset ja miehet työelämässä Syyskuu 2019 Naiset ja miehet työelämässä Työllisyys Työllisyysaste (%) Suomessa heinäkuussa 2018-2019 % 100 2018/07 2019/07 90 80 74,1 74,5 75,4 75,9 72,8 73,1 70 60 50 40

Lisätiedot

Palkat, voitot, tulonjako ja niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari 1.2.2014

Palkat, voitot, tulonjako ja niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari 1.2.2014 Palkat, voitot, tulonjako ja niin sanottu kestävyysvaje Olli Savela, yliaktuaari 1.2.2014 1 1. neljännes 3. neljännes 1. neljännes 3. neljännes 1. neljännes 3. neljännes 1. neljännes 3. neljännes 1. neljännes

Lisätiedot

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Talous tutuksi - Tampere Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Maailmantalouden kehitys 2 Bruttokansantuotteen kasvussa suuria eroja maailmalla Yhdysvallat Euroalue Japani Suomi Kiina (oikea asteikko) 125

Lisätiedot

Bruttokansantuotteen kasvu

Bruttokansantuotteen kasvu Bruttokansantuotteen kasvu %, liukuva vuosikasvu 12 12 1 8 6 Kiina Baltian maat Intia Venäjä 1 8 6 4 2 Euroalue Japani USA 4 2-2 21 22 23 24 2 26 27 USA+Euroalue+Japani = 4 % maailman bruttokansantuotteesta

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE

TALOUSENNUSTE TALOUSENNUSTE 2019 2020 10.4.2019 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Hannu Karhunen Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Elina Pylkkänen Heikki Taimio ENNUSTEEN KESKEISIÄ

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE

TALOUSENNUSTE TALOUSENNUSTE 2018 2019 11.9.2018 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Hannu Karhunen Miia Korhonen Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Elina Pylkkänen Heikki Taimio ENNUSTEEN

Lisätiedot

menestykseen Sakari Tamminen 31.3.2009

menestykseen Sakari Tamminen 31.3.2009 Rakennusaineet Lisää tähän otsikkonousuun ja yritysten menestykseen Sakari Tamminen 31.3.2009 Maailmantalouden kriisi leviää aaltoina Suomeen Suhdannekuva yhä synkkä Maailmantalouden kriisi jatkuu Raju

Lisätiedot

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n verolinjaukset 2006 21.3.2006

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n verolinjaukset 2006 21.3.2006 Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n verolinjaukset 2006 Kuvio 1. Markkinatasapaino ennen verotusta Hinta Hinta ennen veroa Kuluttajan ylijäämä Tuottajan ylijäämä Tarjonta Kysyntä 2 Tuotanto ennen veroa Määrä

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite Suomen taloudelliset näkymät 2005 2007 Ennusteen taulukkoliite 30.3.2005 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 1/2005 Taulukkoliite Taulukko 1. Taulukko 2. Taulukko 3. Taulukko 4. Taulukko 5.

Lisätiedot

Talouden näkymät kiinteistö- ja rakentamisalan kannalta

Talouden näkymät kiinteistö- ja rakentamisalan kannalta Talouden näkymät kiinteistö- ja rakentamisalan kannalta 29.1.2014 Leena Mörttinen/EK Suomen rakennemuutoksessa kasvun eväät luotava yhdessä uudestaan 1. Suomella edessä oma rankka rakennemuutos samalla,

Lisätiedot

Työvoimakustannustaso eri maissa 2003 "10 kärjessä", teollisuuden työntekijät, euroa/tunti

Työvoimakustannustaso eri maissa 2003 10 kärjessä, teollisuuden työntekijät, euroa/tunti Työvoimakustannustaso eri maissa 2003 "10 kärjessä", teollisuuden työntekijät, euroa/tunti Norja Saksa (länsi) Tanska Sveitsi Belgia Alankomaat Itävalta Ruotsi Yhdysvallat 28,56 28,39 26,72 25,03 24,50

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI Kansantalousosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite

SUOMEN PANKKI Kansantalousosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite Suomen taloudelliset näkymät 2004 2006 Ennusteen taulukkoliite 24.3.2004 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 1/2004 Taulukkoliite Taulukko 1. Taulukko 2. Taulukko 3. Taulukko 4. Taulukko 5.

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE

TALOUSENNUSTE TALOUSENNUSTE 2018 2019 11.4.2018 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Seija Ilmakunnas Hannu Karhunen Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Heikki Taimio KYSYNNÄN JA TARJONNAN

Lisätiedot

Työaika, palkat ja työvoimakustannukset

Työaika, palkat ja työvoimakustannukset Työaika, palkat ja työvoimakustannukset Konsultit 2HPO 1 Osa-aikaista ja määräaikaista työtä tekevien osuus palkansaajista Lähde: Tilastokeskus ja Findikaattori 2 Työsuhteiden muodot 2000-2012 Lähde: Tilastokeskus

Lisätiedot

Ajankohtaista verotuksesta

Ajankohtaista verotuksesta Ajankohtaista verotuksesta Konsultit 2HPO 1 Reaaliset käytettävissä olevat tulot desiileissä ja ylimmässä prosentissa Lähde: VATT 2 Bruttotulojen koostumuksen kehitys Lähde: VATT 3 Bruttotulojen koostumus

Lisätiedot

Yrittäjät. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI

Yrittäjät. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI Yrittäjät Konsultit 2HPO 1 Yrittäjien lukumäärä pl. maatalous 1990-270 250 230 210 190 170 150 130 110 90 tuhatta yrittäjää 261 000 169 000 92 000 70 1990 1992 1994 1996 1998 2000 2002 2004 2006 2008 2010

Lisätiedot

HUOM: yhteiskunnallisilla palveluilla on myös tärkeä osuus tulojen uudelleenjaossa.

HUOM: yhteiskunnallisilla palveluilla on myös tärkeä osuus tulojen uudelleenjaossa. 1 2. JULKISEN SEKTORIN MENOT SUOMESSA JA ERÄISSÄ MUISSA MAISSA (NÄMÄ TIEDOT OVAT TUOMALAN UUDESTA JULKAISEMATTOMASTA KÄSIKIRJOITUKSESTA) EI SAA LEVITTÄÄ ULKOPUIOLELLE LUENTOJEN! Tässä luvussa tarkastelemme

Lisätiedot

Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim.

Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim. Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo 1995 2015 Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim.) Eläkeläisten toimeentulo on parantunut useimmilla keskeisillä toimeentulomittareilla

Lisätiedot

VEROASTE 2009 2011, KANSAINVÄLINEN VERTAILU

VEROASTE 2009 2011, KANSAINVÄLINEN VERTAILU Taskutilasto 2013 VEROTUS SUOMESSA Suomen verotuksesta päätetään eduskunnassa, Euroopan unionissa ja kunnissa. Verotusta säätelevät verolait, jotka valmistellaan valtiovarainministeriössä ja hyväksytään

Lisätiedot

Tj Leif Fagernäs: Työehdot Suomessa ja kilpailijamaissa. EK-elinkeinopäivä Jyväskylä 15.9.2005

Tj Leif Fagernäs: Työehdot Suomessa ja kilpailijamaissa. EK-elinkeinopäivä Jyväskylä 15.9.2005 Tj Leif Fagernäs: Työehdot Suomessa ja kilpailijamaissa EK-elinkeinopäivä Jyväskylä 15.9.2005 Työvoimakustannukset EU-maissa 2005 Teollisuuden työntekijät Tanska Saksa Belgia Suomi Alankomaat Ruotsi Itävalta

Lisätiedot

Suomen talouden näkymät

Suomen talouden näkymät Suomen talouden näkymät Vesa Vihriälä Kruununhaan Maneesi 11.4. 2013 Suomen tilanne Globaali kriisi iski Suomeen kovemmin kuin muihin EAmaihin, vahvat taseet suojasivat kerrannaisvaikutuksilta Toipuminen

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin. Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK

Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin. Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK 125 120 Bruttokansantuote Vol.indeksi 2005=100, kausitas. Hidas kasvu: - työttömyys -

Lisätiedot

Ennustetaulukot. 1. Huoltotase, määrät. 2. Kysyntäerien vaikutus kasvuun Huoltotase, hinnat

Ennustetaulukot. 1. Huoltotase, määrät. 2. Kysyntäerien vaikutus kasvuun Huoltotase, hinnat Ennustetaulukot 1. Huoltotase, määrät Viitevuoden 2000 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta 8,2 3,1 3,9 2,7 2,5 17,6 2,6 4,2 6,1 7,0 20,1 5,1 7,4 5,9 6,5 2,1 2,6 2,9 2,4 2,0 1,0 0,4 1,2 0,5 0,8

Lisätiedot

Julkisen talouden näkymät Eläketurva. Finanssineuvos Tuulia Hakola-Uusitalo Työeläkepäivät, Eläketurvakeskus 17.11.2009

Julkisen talouden näkymät Eläketurva. Finanssineuvos Tuulia Hakola-Uusitalo Työeläkepäivät, Eläketurvakeskus 17.11.2009 Julkisen talouden näkymät Eläketurva Finanssineuvos Tuulia Hakola-Uusitalo Työeläkepäivät, Eläketurvakeskus 17.11.2009 Julkisen talouden tasapaino pitkällä aikavälillä Julkinen talous ei saa pitkällä aikavälillä

Lisätiedot

Ennuste vuosille (kesäkuu 2019)

Ennuste vuosille (kesäkuu 2019) ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2019 2021 (kesäkuu 2019) 11.6.2019 11:00 EURO & TALOUS 3/2019 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2019 2021 kesäkuussa 2019. Kesäkuu 2019 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT

Lisätiedot

Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat

Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat J uhana B rotherus Ekonomis ti 26.11.2014 Talouskasvu jäänyt odotuksista 2 USA kohti kestävää kasvua Yritykset optimistisia Kuluttajat luottavaisia 3 Laskeva öljyn hinta

Lisätiedot

Suhdannetilanne. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI

Suhdannetilanne. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI Suhdannetilanne Konsultit 2HPO 1 Tammikuu Heinäkuu Tammikuu Heinäkuu Tammikuu Heinäkuu Tammikuu Heinäkuu Tammikuu Heinäkuu Tammikuu Heinäkuu Tammikuu Heinäkuu Tammikuu Heinäkuu Tammikuu Heinäkuu Tammikuu

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2018 2020 19.6.2018 11:00 EURO & TALOUS 3/2018 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2018 2020 kesäkuussa 2018. Kesäkuu 2018 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden

Lisätiedot

Talouden kehitysnäkymiä meillä ja muualla. Leena Mörttinen/EK 6.5.2014

Talouden kehitysnäkymiä meillä ja muualla. Leena Mörttinen/EK 6.5.2014 Talouden kehitysnäkymiä meillä ja muualla Leena Mörttinen/EK 6.5.2014 Suomen rakennemuutoksessa kasvun eväät luotava yhdessä uudestaan 1. Suomen tehtävä oma rankka rakennemuutoksensa samalla kun globalisoitunutta

Lisätiedot

Talouskatsaus missä tilassa maa makaa?

Talouskatsaus missä tilassa maa makaa? Talouskatsaus missä tilassa maa makaa? Lapin EK-foorumi 26.5.2015 Rovaniemi Penna Urrila Aiheita: Maailmantalouden näkymät toukokuussa 2015 Miksi Suomen kituminen jatkuu? Julkisessa taloudessa iso urakka

Lisätiedot

Monikanavaisen rahoituksen vaikutuksia priorisoitumiselle? Markku Pekurinen, tutkimusprofessori Osastojohtaja - Palvelujärjestelmäosasto

Monikanavaisen rahoituksen vaikutuksia priorisoitumiselle? Markku Pekurinen, tutkimusprofessori Osastojohtaja - Palvelujärjestelmäosasto Monikanavaisen rahoituksen vaikutuksia priorisoitumiselle? Markku Pekurinen, tutkimusprofessori Osastojohtaja - Palvelujärjestelmäosasto Rahoituksen tarkastelussa kolme tasoa 1. Rahoitustapa Miten sosiaali-

Lisätiedot

TYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi

TYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi TYÖOLOJEN KEHITYS Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi % Palkansaajien koulutusrakenne Työolotutkimukset 1977-2013 100 90 10 13 14 20

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2018 2021 18.12.2018 11:00 EURO & TALOUS 5/2018 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2018 2021. Joulukuu 2018 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden 2010 hinnoin,

Lisätiedot

8.9.2010. Postiosoite: 00022 TILASTOKESKUS puhelin: (09) 17 341 telefax: (09) 1734 3429

8.9.2010. Postiosoite: 00022 TILASTOKESKUS puhelin: (09) 17 341 telefax: (09) 1734 3429 8.9.200 Postiosoite: 00022 TILASTOKESKUS puhelin: (09) 7 34 telefax: (09) 734 3429 Tiedustelut: Pasi Koikkalainen, +358 9 734 3332, e-mail: kansantalous.suhdanteet@tilastokeskus.fi Samu Hakala, +358 9

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 13.6.2017 11:00 EURO & TALOUS 3/2017 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2017 2019 kesäkuussa 2017. Eurojatalous.fi Suomen Pankin ajankohtaisia

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2020 18.12.2017 11:00 EURO & TALOUS 5/2017 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2017 2020 joulukuussa 2017. Tässä esitetyt luvut voivat poiketa hieman

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen talouden näkymät Ennusteen taulukkoliite

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen talouden näkymät Ennusteen taulukkoliite Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Suomen talouden näkymät 2008 2010 Ennusteen taulukkoliite 9.12.2008 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 4/2008 Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Joukukuu 2008

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2015 2017 10.12.2015 11:00 EURO & TALOUS 5/2015 TALOUDEN NÄKYMÄT Joulukuu 2015 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden 2010 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta Bruttokansantuote

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot vuosille 2017 2019 (kesäkuu 2017) 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 EILEN 11:00 EURO & TALOUS 3/2017 TALOUDEN NÄKYMÄT

Lisätiedot

Miten lisää kilpailukykyä? Partneripäivät 12.9.2014 Leena Mörttinen

Miten lisää kilpailukykyä? Partneripäivät 12.9.2014 Leena Mörttinen Miten lisää kilpailukykyä? Partneripäivät 12.9.2014 Leena Mörttinen Suomen talous yskii Bruttokansantuote 2014 BKT kasvu, % Latvia Vuosimuutos, % Liettua Puola Ruotsi Iso-Britannia Luxemburg Romania Unkari

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2016 2018 TÄNÄÄN 11:00 EURO & TALOUS 3/2016 TALOUDEN NÄKYMÄT Kesäkuu 2016 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot vuosille 2017-2019 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 TÄNÄÄN 11:00 EURO & TALOUS 5/2016 TALOUDEN NÄKYMÄT Joulukuu 2016

Lisätiedot

Tallella ikä eletty Ikääntyminen tilastoissa

Tallella ikä eletty Ikääntyminen tilastoissa Tallella ikä eletty Ikääntyminen tilastoissa Tiedotustilaisuus 9.2.24 Tilastokeskus 11.5.25 klo 9.-12. 55 Puumalan väestö 23 (TK:n kunnittainen väestöennuste) 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 5 1 15 2 25 3 35 4

Lisätiedot

Suomen vaihtoehdot. Talousfoorumi Kuntamarkkinoilla 12.9.2012 Raimo Sailas

Suomen vaihtoehdot. Talousfoorumi Kuntamarkkinoilla 12.9.2012 Raimo Sailas Suomen vaihtoehdot Talousfoorumi Kuntamarkkinoilla 12.9.2012 Raimo Sailas Talouskasvu vaisua Euroalue USA Kiina Japani Brasilia 6 BKT:n neljännesvuosimuutos, % 4 2 0-2 -4-6 2007 2008 2009 2010 2011 2012

Lisätiedot

KULUTTAJAHINTAINDEKSI 2010=100

KULUTTAJAHINTAINDEKSI 2010=100 KULUTTAJAHINTAINDEKSI 2010=100 Tilaisuuden avaus ylijohtaja Jarmo Hyrkkö, Tilastokeskus Inflaatio tammikuussa 2011 uudistetun kuluttajahintaindeksin 2010=100 mukaan tilastopäällikkö Mari Ylä-Jarkko, Tilastokeskus

Lisätiedot

Bruttokansantuotteen kasvu

Bruttokansantuotteen kasvu Bruttokansantuotteen kasvu 1 9 8 7 3 1 %, liukuva vuosikasvu 11 Kiina Intia Venäjä USA Japani Euroalue -1-1 3 11 1 9 8 7 3 1-1 - 1 18.9. Bruttokansantuote, mrd. USD, Markkinakurssein USA 1 Kiina 9 Japani

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2015 2017 10.6.2015 11:00 EURO & TALOUS 3/2015 TALOUDEN NÄKYMÄT Kesäkuu 2015 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden 2010 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta Bruttokansantuote

Lisätiedot

Välillisen verotuksen rooli elintarvikkeiden ja eräiden muiden tuotteiden hinnanmuodostuksessa

Välillisen verotuksen rooli elintarvikkeiden ja eräiden muiden tuotteiden hinnanmuodostuksessa Kauppa 2010 -päivä Päivittäistavarakaupan aamupäivä 30.9.2009 Välillisen verotuksen rooli elintarvikkeiden ja eräiden muiden tuotteiden hinnanmuodostuksessa Hanna Karikallio Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos

Lisätiedot

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.2011 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.2011 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.211 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki 13 12 11 1 9 8 7 6 4 3 2 1-1 -2-3 -4 - -6-7 -8-9 -1-11 Maailma: Bkt ja maailmankauppa %, volyymin vuosikasvu

Lisätiedot

Kestävä eläketurva. Eläkkeensaajien Keskusliiton 50-vuotisjuhlaseminaari 20.9.2012. Kaija Kallinen

Kestävä eläketurva. Eläkkeensaajien Keskusliiton 50-vuotisjuhlaseminaari 20.9.2012. Kaija Kallinen Kestävä eläketurva Eläkkeensaajien Keskusliiton 50-vuotisjuhlaseminaari 20.9.2012 Kaija Kallinen Kestävä eläketurva sosiaalinen kestävyys eläketurva on riittävä ja yli sukupolvien oikeudenmukaiseksi koettu

Lisätiedot

RUOAN HINTA JA INFLAATIO. Ilkka Lehtinen 4.12.2008

RUOAN HINTA JA INFLAATIO. Ilkka Lehtinen 4.12.2008 RUOAN HINTA JA INFLAATIO Kehittämispäällikkö Ilkka Lehtinen 4.12.2008 ESITYKSEN SISÄLTÖ! HINTOJEN KEHITYS PÄÄRYHMITTÄIN! INFLAATION SYYT PÄÄRYHMITTÄIN! RUAN PAINO KULUTTAJAHINTA- INDEKSISSÄ 1914-2005!

Lisätiedot

Palvelujen tuottavuus kasvun pullonkaula?

Palvelujen tuottavuus kasvun pullonkaula? Palvelujen tuottavuus kasvun pullonkaula? Pääjohtaja Erkki Liikanen Kaupan päivä 23.1.2006 Marina Congress Center Talouden arvonlisäys, Euroalue 2004 Maatalous ja kalastus 3 % Rakennusala 5 % Teollisuus

Lisätiedot

Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa. Elokuu 2013

Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa. Elokuu 2013 Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa Elokuu 2013 Sisältö 1. Elintarvikkeiden verotus Suomessa 2. Ruoan hintataso Suomessa Tausta Työn on laatinut Päivittäistavarakauppa ry:n toimeksiannosta

Lisätiedot

Verot, palkat ja kehysriihi VEROTUS JA VALTIONTALOUS - MITÄ TEHDÄ SEURAAVAKSI?

Verot, palkat ja kehysriihi VEROTUS JA VALTIONTALOUS - MITÄ TEHDÄ SEURAAVAKSI? Verot, palkat ja kehysriihi VEROTUS JA VALTIONTALOUS - MITÄ TEHDÄ SEURAAVAKSI? 1 HALLITUKSEN PUOLIVÄLITARKASTELUN JA KEHYSRIIHEN NÄKYMISTÄ 1) Kehysriihi ja valtiontalous 2) Kohtuullinen verotus tukemaan

Lisätiedot

Kustannuskilpailukyvyn tasosta

Kustannuskilpailukyvyn tasosta Suomen Pankki Kustannuskilpailukyvyn tasosta Kommenttipuheenvuoro Pekka Sauramon esitykseen Tulkitsen samoin kuin Pekka Kustannuskilpailukyky on heikentynyt vuosituhannen vaihteen jälkeen Kustannuskilpailukyvyn

Lisätiedot

Talouden näkymät Euro & talous erikoisnumero 1/2010

Talouden näkymät Euro & talous erikoisnumero 1/2010 Talouden näkymät 2010-2012 Euro & talous erikoisnumero 1/2010 Pääjohtaja Erkki Liikanen 1 BKT ja kysyntäerät Tavaroiden ja palveluiden vienti Kiinteät bruttoinvestoinnit Yksityinen kulutus Julkinen kulutus

Lisätiedot

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Espanja 50 236 1,6 44 468-1,6 50 271-1,7 30 500 Kreikka 17 306 Iso-Britannia 11 204-7,5 10 037 21,7 2 940 44,3 866 Alankomaat 9 736 23,3 11 472 30,4 7 444

Lisätiedot

Miten Suomen maatalous pärjää kilpailussa? VYR Viljelijäseminaari 2018 Kyösti Arovuori

Miten Suomen maatalous pärjää kilpailussa? VYR Viljelijäseminaari 2018 Kyösti Arovuori Miten Suomen maatalous pärjää kilpailussa? VYR Viljelijäseminaari 2018 Kyösti Arovuori Tausta Integroituneet markkinat Markkinasignaalit maailmalta kansainvälisten markkinoiden tarjonta ja kysyntä tuonti

Lisätiedot

Hallituksen budjettiesitys ja kunnat. Olli Savela, Hyvinkään kaupunginvaltuutettu Turku 22.9.2013

Hallituksen budjettiesitys ja kunnat. Olli Savela, Hyvinkään kaupunginvaltuutettu Turku 22.9.2013 Hallituksen budjettiesitys ja kunnat Olli Savela, Hyvinkään kaupunginvaltuutettu Turku 22.9.2013 1 0-200 -400 Hallitusohjelman, kehysriihen 22.3.2012 ja kehysriihen 21.3.2013 päätösten vaikutus kunnan

Lisätiedot

Kansantalouden tilinpito

Kansantalouden tilinpito Kansantalouden tilinpito Konsultit 2HPO 1 Bruttokansantuotteen kehitys 1800 1600 1400 1200 1000 800 600 400 200 1926 = 100 0 Lähde: Tilastokeskus. 2 Maailmantalouden kasvun jakautuminen Lähde: OECD. 3

Lisätiedot

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 28.9.2010 Lauri Uotila Sampo Pankki

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 28.9.2010 Lauri Uotila Sampo Pankki Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 8.9.1 Lauri Uotila Sampo Pankki Bruttokansantuotteen kasvu 16 1 1 1 %, vuosikasvu neljänneksittäin Kiina 16 1 1 1 8 8 6 Euroalue Intia Brasilia Venäjä 6 - USA

Lisätiedot

Demografinen huoltosuhde. Mikä on hyvä huoltosuhde?

Demografinen huoltosuhde. Mikä on hyvä huoltosuhde? Demografinen huoltosuhde Mikä on hyvä huoltosuhde? Mikä ihmeen demografinen huoltosuhde? Suhdeluku, joka kertoo kuinka monta ei-työikäistä eli huollettavaa on yhtä työikäistä kohden. 0-14 -vuotiaat + yli

Lisätiedot

MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016

MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016 MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016 1 ILMARISEN TALOUSENNUSTE Historian ensimmäinen Julkistus jatkossa keväisin ja syksyisin Erityisesti yritysnäkökulma Keskiössä: 1. Bkt:n

Lisätiedot

Suhdannekatsaus. Johtava ekonomisti Penna Urrila 8.8.2014

Suhdannekatsaus. Johtava ekonomisti Penna Urrila 8.8.2014 Suhdannekatsaus Johtava ekonomisti Penna Urrila 8.8.2014 Maailmantalouden iso kuva ? 160 140 120 100 80 USA:n talouden kehitystä ennakoivia indikaattoreita Vasen ast. indeksi 1985=100 Kuluttajien luottamusindeksi,

Lisätiedot

Talouden näkymät

Talouden näkymät Juha Kilponen Suomen Pankki Talouden näkymät 2015-2017 Euro & talous Julkinen 1 Suomen talouden tilanne edelleen hankala Suomen talouden kasvu jää ennustejaksolla euroalueen heikoimpien joukkoon Suomen

Lisätiedot

Energiavuosi 2009. Energiateollisuus ry 28.1.2010. Merja Tanner-Faarinen päivitetty: 28.1.2010 1

Energiavuosi 2009. Energiateollisuus ry 28.1.2010. Merja Tanner-Faarinen päivitetty: 28.1.2010 1 Energiavuosi 29 Energiateollisuus ry 28.1.21 1 Sähkön kokonaiskulutus, v. 29 8,8 TWh TWh 11 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 197 1975 198 1985 199 1995 2 25 21 2 Sähkön kulutuksen muutokset (muutos 28/29-6,5 TWh) TWh

Lisätiedot

Maapallon kehitystrendejä (1972=100)

Maapallon kehitystrendejä (1972=100) Maapallon kehitystrendejä (1972=1) Reaalinen BKT Materiaalien kulutus Väestön määrä Hiilidioksidipäästöt Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (195=1) Maailman väestön määrä

Lisätiedot

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Ulkomaalaiset Suomessa Yliaktuaari, Tilastokeskus Esityksessäni Hieman historiallista näkökulmaa ulkomaalaisuuteen Ulkomaalaiset Suomessa Ulkomaalaisten hedelmällisyys

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE 12.10.1998

TALOUSENNUSTE 12.10.1998 TALOUSENNUSTE 12.10.1998 Lisätietoja: Ennustepäällikkö Hannu Piekkola Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville 1½ - 2 vuodelle) kaksi kertaa vuodessa: maalis-

Lisätiedot

ILMARISEN TALOUSENNUSTE KEVÄT

ILMARISEN TALOUSENNUSTE KEVÄT ILMARISEN TALOUSENNUSTE KEVÄT 2017 2.5.2017 ILMARISEN TALOUSENNUSTE Julkistus keväisin ja syksyisin Erityisesti yritysnäkökulma Keskiössä: BKT:n kasvu Työllisyyden kehitys (palkansaajat, yrittäjät) Palkkasumma,

Lisätiedot

Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa

Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa Esityksen on tehnyt Päivittäistavarakauppa ry:n toimeksiannosta EY julkisesti saatavilla olevan tilasto- ja tilinpäätöstiedon pohjalta vuonna 2017. Suomessa

Lisätiedot

EUBIONET III -selvitys biopolttoainevaroista, käytöstä ja markkinoista Euroopassa? http://www.eubionet.net

EUBIONET III -selvitys biopolttoainevaroista, käytöstä ja markkinoista Euroopassa? http://www.eubionet.net EUBIONET III -selvitys biopolttoainevaroista, käytöstä ja markkinoista Euroopassa? Eija Alakangas, VTT EUBIONET III, koordinaattori http://www.eubionet.net Esityksen sisältö Bioenergian tavoitteet vuonna

Lisätiedot

Pellervon Päivä Talousennusteet mitä yritysjohto voi niistä oppia. Raija Volk Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos PTT

Pellervon Päivä Talousennusteet mitä yritysjohto voi niistä oppia. Raija Volk Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos PTT Pellervon Päivä 2007 Talousennusteet mitä yritysjohto voi niistä oppia Raija Volk Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos PTT Talouden tila ja uhkat keskipitkällä aikavälillä Julkisen talouden liikkumavara

Lisätiedot

Suomalaisen hyvinvoinnin haasteita. Tilastokeskus-päivä 4.11.2008

Suomalaisen hyvinvoinnin haasteita. Tilastokeskus-päivä 4.11.2008 Suomalaisen hyvinvoinnin haasteita Tilastokeskus-päivä 4.11.28 Kaksi näkökulmaa suomalaisen hyvinvoinnin haasteista 1) Väestön ikääntymisen seuraukset :! Talouskasvun hidastuminen, kun työikäinen väestö

Lisätiedot

Turvallisuus meillä ja muualla

Turvallisuus meillä ja muualla Hyvää matkaa ehjänä kotiin! Matkustamisen turvallisuusseminaari 13.11.2009 Rovaniemi, Hotel Santa Claus Turvallisuus meillä ja muualla Johtaja Erkki Yrjänheikki Sosiaali- ja terveysministeriö 1 13.11.2009

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Kotitalouksien velkaantuneisuus. Elina Salminen, Analyytikko

Kotitalouksien velkaantuneisuus. Elina Salminen, Analyytikko Kotitalouksien velkaantuneisuus Elina Salminen, Analyytikko 19.4.2017 Lähde: Macrobond Kotitalouksien velkaantumisasteen kehitys maltillista 150 % % 12,5 125 10,0 7,5 100 5,0 75 2,5 50 0,0 25-2,5 0 2000

Lisätiedot

Työolojen kehityslinjoja

Työolojen kehityslinjoja Työolojen kehityslinjoja Anna-Maija Lehto anna-maija.lehto@stat.fi Työolotutkimukset! Työolosuhdetiedustelu 1972 - postikysely, koetutkimus! Työolosuhdetiedustelu 1977 - käynti, otos 7500 työllistä - vastausprosentti

Lisätiedot