TALOUSENNUSTE
|
|
|
- Katriina Salminen
- 10 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TALOUSENNUSTE Lisätietoja: Ennustepäällikkö Hannu Piekkola Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville 1½ - 2 vuodelle) kaksi kertaa vuodessa: maalis- ja elokuussa. Lisäksi niiden välillä tehdään tarvittaessa ennusteen tarkisteita, ja laitoksen tutkijat kommentoivat kuukausittain kotisivuilla ajankohtaista talouskehitystä. TALOUDELLISEN KEHITYKSEN YLEISPIIRTEET Talouskasvu hidastuu, mutta on ripeämpää kuin Euroopassa Suomen kokonaistuotanto on kuluvan vuoden puoliväliin jatkanut ripeää 6 prosentin kasvua. Kansainvälisten suhdannenäkymien heikkeneminen alentaa kasvun 5,2 prosenttiin koko vuodelle. Vuonna 1999 talouskasvu hidastuu 3,3 prosenttiin, mutta on yhä suotuisampaa kuin Euroopan unionin 2,5 prosentin kasvu. Työttömyysaste alenee kulu-vana vuonna keskimäärin 11,2 prosenttiin ja ensi vuonna 10,1 prosenttiin. Bruttokansantuote kasvaa kuluvana vuonna 5,2 prosenttia. Kotimaisen kysynnän kasvu on voimistunut, vaikka vienti ja varastoinvestoinnit selittävät vielä huomattavan osan, 40 prosenttia kasvusta. Talouskasvu alkaa hidastua vuoden 1998 loppupuolella ja pysyy ensi vuoden aikana noin 3 prosentin tasolla. Vuosikeskiarvoilla mitattu bruttokansantuotteen kasvu on ensi vuonna 3,3 prosenttia. Kasvu perustuu pääosin kotimaisen kysynnän kasvuun. Kokonaistuotanto ja työttömyysaste
2 Kauppataseen ylijäämä ennätyssuuri Kauppa- ja vaihtotaseen ylijäämät ovat edelleen suuret. Kauppataseen ylijäämä kasvaa 62 miljardiin markkaan. Kansainvälisten suhdanteiden heikentyessä kauppataseen ylijäämä suurenee vain hieman ensi vuonna. Viennin määrä kuitenkin kasvaa 7 prosenttia elektroniikkateollisuuden tukemana. Vaihtotase on tänä vuonna 42 miljardia ja ensi vuonna 45 miljardia markkaa positiivinen. Korollinen ulkomainen nettovelka laskee jo noin 10 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Kotitalouksien tulojen kehitys suotuisa Sekä kotitalouksien palkkasumma että yrittä-jätulot kasvavat tänä vuonna noin 7 prosenttia. Ensi vuonna tulojen kasvu on alle 6 prosenttia. Käytettävissä olevat tulot kasvavat kuitenkin enemmän ensi vuonna johtuen 4 miljardin markan tuloverojen alennuksista. Kotimainen kulutus kasvaa verraten ripeästi Kotimarkkinoilla reaalinen kulutus kasvaa tänä vuonna 3,3 prosenttia ja ensi vuonna 2,9 prosenttia. Kasvua ylläpitää yksityisen kulutuksen tämän vuoden 4,1 prosentin ja ensi vuoden 3,5 prosentin kasvu. Säästämisaste ei merkittävästi muutu vaan kulutusta tukee käytettävissä olevien tulojen kasvu. Investointien kasvu hidastuu hieman Yksityisten investointien määrä kasvaa tänä vuonna 8 prosenttia ja ensi vuonna 6 prosenttia. Julkiset investoinnit vähenevät molempina vuosina. Investointien kasvu hidastuu hieman, koska rakennustoiminnan kova kasvu rauhoittuu. Maailmalta leviävä epävarmuuden tunnelma voi vaikuttaa myös kone- ja laiteinvestointeihin. Työllisyys paranee ensi vuonnakin Kuluvana vuonna työllisyys paranee hengellä huolimatta siitä, että maatalousyrit-täjien määrä vähenee liki hengellä. En-si vuonna työllisyys kasvaa hengellä. Työvoiman tarjonnan lisääntyessä työttömyysaste laskee suhteellisesti vähemmän kuluvana vuonna 11,2 prosenttiin ja ensi vuonna 10,1 prosenttiin. Työttömiä on ensi vuonna keskimäärin henkeä. Inflaatio pysyy alhaisena
3 Inflaatio oli alkuvuonna lähes kaksi prosenttia, mutta hidastuu 1,5 prosenttiin vuositasolla. Ensi vuonna inflaatio on 1,6 prosenttia. Valtiontalous tasapainottuu Tänä vuonna julkisyhteisöjen rahoitusjäämä muuttuu ylijäämäiseksi. Valtiontalous on tasapainottumassa ja sen rahoitusasema paranee noin 12 miljardilla markalla. Ensi vuonna valtiontalouden noin 10 miljardin markan alijäämä katetaan osakkeiden myynnillä ja muilla rahoitustoimilla velkaa lisäämättä. Talouskasvun toteutumisen riskit Kesän mittaan on käynyt selväksi, että Aasian maat eivät toivu vuonna 1997 alkaneesta talouskriisistään odotetusti, vaan kriisi tulee jatkumaan. Ennusteemme sisältää Aasian ja osin Latinalaisen Amerikan taantuman jatkumisen ensi vuonnakin. Talouskasvu voi kuitenkin olla vielä ennakoituakin hitaampaa, jos Yhdysvallat ja Eurooppa eivät toimi riittävinä kasvun vetureina. Euroopan unionin selvästi alle ennustetun 2,5 prosentin ja Yhdysvaltojen alle 2 prosentin kasvu vähentäisi yritysten toistaiseksi hyvää tilauskantaa ja kasvu alenisi ensi keväästä lähtien. Ennustetun talouskasvun toteutumisen riskeinä on myös euron vahvistuminen selvästi nykyisestä tasostaan. Tällöin vientiteollisuuden kilpailukyky heikkenee olennaisesti samalla kun tuonti Aasian maista voimistuu. Ulkoinen tasapaino heikkenee selvästi. Epävarmuuden kasvaessa kotimainen kulutus ja investoinnit voivat myös hidastua ennakoitua nopeammin. Uhkana on myös rahoitusmarkkinoiden nykyisen levottomuuden paheneminen kansainväliseksi pankkikriisiksi. Tällainen onnettomuus merkitsisi maailmanlaajuista lamaa ja deflaatiota, jonka mahdollisuuksia ei ole tässä ennusteessa luonnollisesti huomioitu. Tämän sinänsä epätodennäköisen uhan välttäminen edellyttää pikaista koron alentamista niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassa. KYSYNNÄN JA TARJONNAN TASE e 1999e mrd.mk määrän prosenttimuutos Bruttokansantuote
4 Tuonti Kokonaistarjonta Vienti Kulutus yksityinen kulutus julkinen kulutus Investoinnit yksityiset investoinnit julkiset investoinnit Varastojen muutos** * Kokonaiskysyntä * vaikutus kokonaiskysynnän kasvuun prosenttiyksiköissä ** ml. tilastollinen ero ENNUSTEEN KESKEISIÄ LUKUJA e 1999e Työttömyysaste* (%) Työttömät (1 000) Työlliset (1 000) Inflaatio (%) Ansiotaso (%) Kotitalouksien käytettävissä olevat reaalitulot (%) Vaihtotaseen ylijäämä (mrd. mk) Kauppataseen ylijäämä (mrd. mk)
5 Korollinen ulkomainen nettovelka 24.9 (% BKT:sta) Veroaste (% BKT:sta) Julkisyhteisöjen rahoitusylijäämä (mrd. mk) % BKT:sta Lyhyet korot (3 kk helibor, %) Pitkät korot 6.0 (valtion obligaatiot, 10 v., %) *uudella mittaustavalla, jossa työnhakukriteerinä on 1 kk Vienti ja tuonti Kauppatase ja vaihtotase
6 BRUTTOKANSANTUOTTEEN KASVU e 1999e määrän prosenttimuutos Euroopan unioni Pohjois-Amerikka Venäjä Aasian kehitysmaat Hongkong, Singapore, Etelä-Korea, Taiwan Japani OECD Suomen vientiosuuksilla painotettuna Tavaraviennin 9 %:n kasvun toimialajakauma 1998
7 Yksityiset kulutusmenot ja säästämisaste KOTITALOUKSIEN TULOT e 1999e Mrd. mk % % Palkat Yrittäjätulot (sis. korot) maatalous 7887 metsätalous
8 lask. asuntojen omistus asuntolainojen ja muut korot muut yrittäjätulot Omaisuustulot, netto 17 7 omaisuustulot kulutusluottojen korot asuntolainojen ja muut korot muut omaisuusmenot, maavuokrat (maks.) Nettotulonsiirrot julkiselta sektorilta Muut tulot ja tulonsiirrot -5-5 Kotitalouksien käytettävissä oleva tulo
ENNUSTEEN ARVIOINTIA
ENNUSTEEN ARVIOINTIA 23.12.1997 Lisätietoja: Johtaja Jukka Pekkarinen puh. (09) 2535 7340 e-mail: [email protected] Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville
TALOUSENNUSTE 13.10.1999
TALOUSENNUSTE 13.10.1999 Lisätietoja: Ennustepäällikkö Eero Lehto puh. (09) 2535 7350 e-mail: [email protected] Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville 1½
SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA
SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot vuosille 2017-2019 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 TÄNÄÄN 11:00 EURO & TALOUS 5/2016 TALOUDEN NÄKYMÄT Joulukuu 2016
Ennuste vuosille
ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 13.6.2017 11:00 EURO & TALOUS 3/2017 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2017 2019 kesäkuussa 2017. Eurojatalous.fi Suomen Pankin ajankohtaisia
Ennuste vuosille
ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2015 2017 10.12.2015 11:00 EURO & TALOUS 5/2015 TALOUDEN NÄKYMÄT Joulukuu 2015 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden 2010 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta Bruttokansantuote
Talouden näkymät BKT SUPISTUU VUONNA 2013
3 213 BKT SUPISTUU VUONNA 213 Suomen kokonaistuotannon kasvu pysähtyi ja kääntyi laskuun vuonna 212. Ennakkotietojen mukaan bruttokansantuote supistui myös vuoden 213 ensimmäisellä neljänneksellä. Suomen
Talouden näkymät
Juha Kilponen Suomen Pankki Talouden näkymät 2015-2017 Euro & talous Julkinen 1 Suomen talouden tilanne edelleen hankala Suomen talouden kasvu jää ennustejaksolla euroalueen heikoimpien joukkoon Suomen
SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen talouden näkymät Ennusteen taulukkoliite
Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Suomen talouden näkymät 2008 2010 Ennusteen taulukkoliite 9.12.2008 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 4/2008 Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Joukukuu 2008
Noususuhdanne vahvistuu tasapainoisemman kasvun edellytykset parantuneet
Juha Kilponen Suomen Pankki Noususuhdanne vahvistuu tasapainoisemman kasvun edellytykset parantuneet 18.12.2017 18.12.2017 Julkinen 1 Talouden yleiskuva Kasvu laajentunut vientiin, ja tuottavuuden kasvu
TALOUSENNUSTE
TALOUSENNUSTE 2018 2019 11.4.2018 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Seija Ilmakunnas Hannu Karhunen Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Heikki Taimio KYSYNNÄN JA TARJONNAN
Ennustetaulukot. 1. Huoltotase, määrät. 2. Kysyntäerien vaikutus kasvuun Huoltotase, hinnat
Ennustetaulukot 1. Huoltotase, määrät Viitevuoden 2000 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta 8,2 3,1 3,9 2,7 2,5 17,6 2,6 4,2 6,1 7,0 20,1 5,1 7,4 5,9 6,5 2,1 2,6 2,9 2,4 2,0 1,0 0,4 1,2 0,5 0,8
SUOMEN PANKKI Kansantalousosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite
Suomen taloudelliset näkymät 2004 2006 Ennusteen taulukkoliite 24.3.2004 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 1/2004 Taulukkoliite Taulukko 1. Taulukko 2. Taulukko 3. Taulukko 4. Taulukko 5.
Nopein talouskasvun vaihe on ohitettu
Meri Obstbaum Suomen Pankki Nopein talouskasvun vaihe on ohitettu Euro ja talous 5/2018 18.12.2018 1 Euro ja talous 5/2018 Pääkirjoitus Ennuste 2018-2021 Kehikot Julkisen talouden arvio Työn tuottavuuden
Talouden näkymät SUOMEN TALOUDEN KASVU VAUHDITTUU VASTA VUONNA 2015 KASVU ON VIENTIVETOISTA
3 21 SUOMEN TALOUDEN KASVU VAUHDITTUU VASTA VUONNA 215 Suomen kokonaistuotanto on pienentynyt yhtäjaksoisesti vuoden 212 toisesta neljänneksestä lähtien. Kevään 21 aikana on kuitenkin jo näkynyt merkkejä
Talouden näkymät vuosina
Talouden näkymät vuosina 211 213 Euro & talous 5/211 Pääjohtaja Erkki Liikanen Talouskasvu hidastuu Suomessa tuntuvasti 18 Talouden elpyminen pysähtyy Prosenttimuutos edellisestä vuodesta (oikea asteikko)
Talouden näkymät
Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Talouden näkymät 2016 2018 9.6.2016 Kansainvälisen talouden lähtökohtien vertailua Vuotuinen prosenttimuutos Kesäkuu 2016 Joulukuu 2015 2015 2016 2017 2018
Talouden näkymät INVESTOINTIEN KASVU ON PYSÄHTYNYT TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013
5 2012 Talouden näkymät TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013 Suomen kokonaistuotannon kasvu on hidastunut voimakkaasti vuoden 2012 aikana. Suomen Pankki ennustaa vuoden 2012 kokonaistuotannon kasvun
Talouden näkymät Euro & talous erikoisnumero 1/2010
Talouden näkymät 2010-2012 Euro & talous erikoisnumero 1/2010 Pääjohtaja Erkki Liikanen 1 BKT ja kysyntäerät Tavaroiden ja palveluiden vienti Kiinteät bruttoinvestoinnit Yksityinen kulutus Julkinen kulutus
Ennustetaulukot. 1. Huoltotase, määrät. 2. Kysyntäerien vaikutus kasvuun 1. 3. Huoltotase, hinnat
Ennustetaulukot 1. Huoltotase, määrät Viitevuoden 2000 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta 8,2 3,6 2,8 0,4 1,8 16,1 7,4 0,7 0,0 5,6 21,5 8,6 3,2 0,4 6,0 3,1 2,7 3,7 1,2 1,4 0,9 0,6 0,1 0,4 0,7
Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti
Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti Markkinoilla turbulenssia indeksi 2010=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat
Taloudellinen katsaus
Taloudellinen katsaus Kevät 2018 Tiedotustilaisuus 13.4.2018 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 13.4.2018 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Kasvu jatkuu yli 2 prosentin vuosivauhdilla. Maailmantaloudessa
Taloudellinen katsaus
Taloudellinen katsaus Talvi 2017 Tiedotustilaisuus 19.12.2017 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 19.12.2017 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Noususuhdanne jatkuu tulevina vuosina. Maailmantaloudessa
Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15 64 v)
Työllisyysaste 198 26 Työlliset/Työikäinen väestö (15 64 v 8 % Suomi 75 EU 15 EU 25 7 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 6** 5.4.25/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985 26
Euro & talous 1/2011. Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Suomen talouden näkymät
Euro & talous 1/211 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Suomen talouden näkymät Pääjohtaja 1 Aiheet Ajankohtaista tänään Maailmantalouden ennuste Suomen talouden näkymät vuosina 211-213 2 Ajankohtaista
Pellervon Päivä Talousennusteet mitä yritysjohto voi niistä oppia. Raija Volk Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos PTT
Pellervon Päivä 2007 Talousennusteet mitä yritysjohto voi niistä oppia Raija Volk Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos PTT Talouden tila ja uhkat keskipitkällä aikavälillä Julkisen talouden liikkumavara
SUOMEN PANKKI Kansantalousosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukko- ja kuvioliite
Suomen taloudelliset näkymät 23 25 Ennusteen taulukko- ja kuvioliite Julkisuuten 18.3.23 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 1/23 Talvi 23 Taulukkoliite Taulukko 1. Taulukko 2. Taulukko 3. Taulukko
SUOMEN PANKKI Kansantalousosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukko- ja kuvioliite
Suomen taloudelliset näkymät 22 24 Ennusteen taulukko- ja kuvioliite Julkisuuten 24.9.22 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 3/22 Kesä 22 Taulukkoliite Taulukko 1. Taulukko 2. Taulukko 3. Taulukko
Maailmantalouden näkymät
Maailmantalouden näkymät 31.8.21 Toni Honkaniemi Yksikönpäällikkö Maailmantalouden kasvu epätasaista BKT:n määrä muutos ed. vuoden vast. neljänneksestä 8 % 18 6 4 Yhdysvallat Euroalue 16 14 2 12 1-2 -4
MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016
MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016 1 ILMARISEN TALOUSENNUSTE Historian ensimmäinen Julkistus jatkossa keväisin ja syksyisin Erityisesti yritysnäkökulma Keskiössä: 1. Bkt:n
Suomen talouden kehitysnäkymät alkaneet kirkastumaan. Roger Wessman 14.04.2010
Suomen talouden kehitysnäkymät alkaneet kirkastumaan Roger Wessman 14.04.2010 1 2 Luvut ennakoivat maailmanteollisuudelle vahvinta kasvua 30 vuoteen Lainaraha halventunut 27.5 25.0 22.5 20.0 17.5 15.0
Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)
Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 3.11.23/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15
Taloudellinen katsaus Syyskuu 2016
Taloudellinen katsaus Syyskuu 2016 15.9.2016 Mikko Spolander Talousnäkymät Keskeiset taloutta kuvaavat indikaattorit lähivuosina ja keskipitkällä aikavälillä 2013 2014 2015 2016 e 2017 e 2018 e 2019 e
Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)
1 Työllisyysaste 1989-23 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 75 8 % Suomi EU 7 65 6 55 5 89 91 93 95 97 99 1* 3** 13.1.23/SAK /TL Lähde: OECD Economic Outlook December 22 2 Työllisyysaste EU-maissa 23
Talouden näkymät
Juha Kilponen Suomen Pankki Talouden näkymät 2015-2017 10.6.2015 Julkinen 1 Suomi jää yhä kauemmas muun euroalueen kasvusta Talouskasvua tukee viennin asteittainen piristyminen ja kevyt rahapolitiikka
Taloudellinen katsaus. Tiivistelmä, kevät 2016
Taloudellinen katsaus Tiivistelmä, kevät 2016 Sisällysluettelo Lukijalle......................................... 3 Tiivistelmä........................................ 4 Kotimaa.........................................
Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon
Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Markkinoilla kasvuveturin muutos näkyy selvästi indeksi 2008=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat ja osakekurssit
Suomen talouden näkymät
Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Suomen talouden näkymät 2017-2019 13.6.2017 Julkinen 1 Kansainvälisen talouden ympäristö kasvulle suotuisampi Suomen vientikysyntä vahvistuu maailman reaalitalouden
Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)
1 8 % Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 75 7 Suomi 65 6 55 5 45 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 16.5.23/SAK /TL Lähde: European Commission 2 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15 15
Talouden näkymät
Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Talouden näkymät 2016 2018 10.6.2016 1 Kansainvälisen talouden lähtökohtien vertailua Vuotuinen prosenttimuutos Kesäkuu 2016 Joulukuu 2015 2015 2016 2017 2018
Talouden ajankohtaiskatsaus ja kehitysnäkymät
Suomen Pankki Talouden ajankohtaiskatsaus ja kehitysnäkymät MuoviSki 1 Pörssikurssit laskeneet 160 Euroalue Yhdysvallat Japani Kiina Indeksi, 1.1.2008 = 100 140 120 100 80 60 40 20 2008 2009 2010 2011
Kansantalous ja rahoitusmarkkinat. Danske Bank. Lauri Uotila. 20.11.2014 TA2 Suomen talouselämä ja maailmantalous. Neuvonantaja
Kansantalous ja rahoitusmarkkinat 20.11.2014 TA2 Suomen talouselämä ja maailmantalous Lauri Uotila Neuvonantaja Danske Bank 1 2 Bkt 201,3 +Tuonti 78,8 =Kokonaistarjonta 280,1 Vienti 76,9 Kulutus 161,3
Suhdanne 2/2017. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY
Suhdanne 2/2017 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 19.09.2017 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Vuosien 2017-2019 näkymät: tiivistelmä Euroalueen ja
Suhdanne 2/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY
Suhdanne 2/2015 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Suomea koskevassa ennusteessa on oletettu, että hallitusohjelmassa
Talouden elpyminen pääsemässä vauhtiin
EUROOPAN KOMISSIO LEHDISTÖTIEDOTE Bryssel/Strasbourg 25. helmikuuta 2014 Talouden elpyminen pääsemässä vauhtiin Euroopan komissio on tänään julkistanut talven 2014 talousennusteensa. Sen mukaan talouden
Suhdannekehityksen pääpiirteet ja Kaakkois-Suomelle tärkeiden toimialojen vienti- ja tuotantonäkymät
Suhdannekehityksen pääpiirteet ja Kaakkois-Suomelle tärkeiden toimialojen vienti- ja tuotantonäkymät Birgitta Berg-Andersson 5.11.2009 MAAILMANTALOUS ON ELPYMÄSSÄ Maailmantalous on hitaasti toipumassa
HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018
HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018 Talouden näkymät Hallituksen talousarvioesityksessä Suomen talouskasvun arvioidaan olevan tänä vuonna 2,9 prosenttia.
Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)
1 Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 80 % Suomi 75 70 65 60 EU-15 Suomi (kansallinen) 55 50 80 82 84 86 88 90 92 94 96 98 00 02 9.9.2002/SAK /TL Lähde: European Commission;
Talouden näkymiä Reijo Heiskanen
Talouden näkymiä Reijo Heiskanen 24.9.2015 Twitter: @Reiskanen @OP_Ekonomistit 2 Maailmankauppa ei ota elpyäkseen 3 Palveluiden suhdanne ei onnu teollisuuden lailla 4 Maailmantalouden hidastuminen pitkäaikaista
Bruttokansantuotteen kasvu
Bruttokansantuotteen kasvu 1 9 8 7 3 1 %, liukuva vuosikasvu 11 Kiina Intia Venäjä USA Japani Euroalue -1-1 3 11 1 9 8 7 3 1-1 - 1 18.9. Bruttokansantuote, mrd. USD, Markkinakurssein USA 1 Kiina 9 Japani
Valtiovarainministeriön kansantalousosasto Suhdannekatsaus /3
Valtiovarainministeriön kansantalousosasto Suhdannekatsaus 7../ Suomen korkeasuhdanne on taittunut ja talouskasvu on nopeasti hidastumassa. Suomen talous on perustaltaan kuitenkin terve ja työllisyystilanne
Makrotalouden ja toimialojen kehitysnäkymät - lyhyt katsaus
Makrotalouden ja toimialojen kehitysnäkymät - lyhyt katsaus Markku Kotilainen, ETLA ETLA 21.11. ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS Suomen talous kasvuun viennin kasvun myötä Viennin kasvua rajoittaa hidas
Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus
Juha Kilponen Suomen Pankki Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus ELY Areena Talousseminaari Turku, 25.1.2016 25.1.2016 Julkinen 1 Suomen talouden tilanne edelleen hankala Suomen talouden kasvu jää ennustejaksolla
SUOMEN TALOUDEN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET. Suhdanneseminaari 2.4.2014 / toimitusjohtaja Harri Sailas
SUOMEN TALOUDEN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET Suhdanneseminaari 2.4.2014 / toimitusjohtaja Harri Sailas SUOMEN TALOUDEN TUNNETUT HAASTEET Talouden pitkittynyt lama Vientiteollisuuden vakavat vaikeudet Kilpailukyvyn
Taloudellinen katsaus
Taloudellinen katsaus Kesä 2017 Tiedotustilaisuus 21.6.2017 Talousnäkymät Video: Valtiovarainministeriö ennustaa riippumattomasti ja harhattomasti 2 Reaalitalouden ennuste 21.6.2017 Jukka Railavo, finanssineuvos
