Nestettä pleurassa ongelmasta hoitoon
|
|
- Anni Kyllönen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Henrik Riska ja Seppo Saarelainen KEUHKOSAIRAUDET ONGELMALÄHTÖISESTI Nestettä pleurassa ongelmasta hoitoon Nestettä voi ilmaantua keuhkopussiin eli pleuraan monen taudin tai mekanismin vaikutuksesta. Ellei pleuranestekertymän syy selviä potilaan taudinkuvasta, kannattaa tutkia pleurapunktion avulla kerättyä nestettä. Ensimmäinen kysymys kuuluu: onko neste transsudaattia vai eksudaattia? Toiseksi: jos neste on eksudaattia, onko se pahan- vai hyvänlaatuisen taudin aiheuttama? Pleuranestenäytteet ovat rajallisesti diagnostisia mutta antavat hyviä viitteitä potilaan taudista. Joissakin tapauksissa on kuitenkin syytä siirtyä diagnostiikassa invasiivisempiin toimenpiteisiin. läpi. Viskeraalipleurassa vallitsee alhaisempi hydrostaattinen paine kuin parietaalipleurassa. Lymfaattinen pumppu ylläpitää nesteenvaihtoa ja pleuralehtien välistä alipainetta (Miserocchi 1993). Myös veriplasman ja pleuranesteen kolloidiosmoottiset paineet vaikuttavat pleuran toimintaan (Miserocchi ja Agostoni 1971). Hydrostaattisen paineen erojen takia suurin osa nesteestä imeytyy takaisin keuhkopussin pikkulaskimoihin. Valkuainen ja solut imeytyvät keuhkopussinlehtien imutieverkostoon. Kun fysiologinen tasapaino järkkyy, nestettä kertyy herkästi pleuralehtien väliin eli keuhkopussiin. Pleuran nestekertymän syy voi selvitä esitietojen ja kliinisten löydösten perusteella avohoidossa, mutta useimmiten tarvitaan sairaalatutkimuksia. Jos pleuranesteen tutkiminen ei anna diagnoosia, vaihtoehtoina ovat pleuran tähystys ja videoavusteinen kirurgia (videoassisted thoracic surgery, VATS), joiden yhteydessä otetaan näytteitä pleurasta ja tarvittaessa myös keuhkosta. Pleuranesteen kierto on tarkan säätelyn alainen, ja kierron häiriöt aiheuttavat herkästi poikkeavan nestekertymän keuhkopussiin. Keuhkopussinlehtiä on kaksi: pleura visceralis kiinnittyy keuhkon pintaan peittävänä kalvona ja pleura parietalis rintakehän sisäseinämään. Pleura koostuu sidekudoksesta ja mikrovillusten peittämästä yhdestä mesoteelisolukerroksesta. Solut erittävät hyaluronihappoa, joka liukastaa pleuran sekoituttuaan fysiologiseen määrään pleuranestettä. Viskeraalipleuran verisuonitus lähtee keuhkoputkivaltimoista ja parietaalipleuran systeemisestä verenkierrosta. Viskeraalipleuran imusuonet laskevat keuhkoportin imusolmukkeisiin, pari etaalipleuran rintalastan ja välikarsinan imusolmukkeisiin (kuva 1). Imutiet ovat lisäksi yhteydessä vatsaontelon imuteihin pallean Oireet ja löydökset Pleuranesteilyn aiheuttamat oireet ovat yleensä lieviä. Parietaalipleuraan asti ulottuva tulehdus aiheuttaa hengityksen mukaan vaihtelevaa Tyvikalvo Parietaalinen imusuoni SH SH Yksisuuntainen läppä Stooma Viskeraalipleura Keuhkovälitila Pleuratila Keuhkopussinulkoinen parietaalivälitila Mikrovillus Keuhkorakkula Parietaalipleura KH Keuhkon imusuoni Kuva 1. Kaavio keuhkopussinontelon rakenteesta. Mukailtu Miserocchin (1997) artikkelista. SH = systeeminen hiussuoni, KH = keuhkon hiussuoni. 185 Duodecim 2011;127:185 90
2 KEUHKOSAIRAUDET ONGELMALÄHTÖISESTI kipua. Kipu voi olla kovaa kuivassa pleuriitissa ja lievittyä nestemäärän lisääntyessä. Pallean ärsytystila saattaa heijastua kipuna saman puolen hartiaseutuun. Runsas pleuranesteily aiheuttaa hengenahdistusta. Jos nestettä on vähän, kuuluu pleuraalinen hankausääni. Jos nestettä on paljon, hengitysääni on hiljentynyt tai puuttuu. Keuhkokuvassa vasta noin ml:n nestemäärä näkyy. Translateraalikuva (potilas makaa kyljellään) varmistaa, että kyseessä on vapaa pleuraneste. Jos kuvassa näkyy nestepinta, pleuratilassa on myös ilmaa. Pleurapunktio Pleurapunktio on turvallinen toimenpide (Collins ja Sahn 1987), mutta ennen sitä kannattaa pysähtyä miettimään, tarvitaanko punktiota. Ovatko muutokset keuhkokuvassa todella uusia? Onko sydän-, maksa-, munuaistai sidekudossairautta, johon pleuranesteily voisi liittyä? Onko EKG:ssä merkkiä sydänsairaudesta tai virtsassa valkuaista, glukoosia tai verta? Mitkä ovat tärkeimmät näytteet? Kliinikon suorittama kaikukuvaus parantaa punktion osuvuutta (Rahman ym. 2010). Punktion jälkeen on hyvä tarkistaa keuhkokuva ilmarinnan varalta. Transsudaattia vai eksudaattia? Pleuranesteen varmistuminen transsudaatiksi tai eksudaatiksi ohjaa merkittävästi jatkotutkimuksia ja hoitopäätöksiä. Transsudaatin ja eksudaatin erottamiseen käytetään Lightin kriteerejä (Light ym. 1972), jotka perustuvat pleuranesteen ja seerumin valkuais- ja laktaattidehydrogenaasipitoisuuksiin (taulukko 1). Yleensä kriteerit toimivat hyvin, mutta joskus transsudaatti tulkitaan eksudaatiksi, esimerkiksi diureettihoidon jälkeen (Romero-Candeira ym. 2001). Lisäkriteereinä voidaan käyttää pleuranesteen kolesterolipitoisuutta, joka ylittää eksudaatissa arvon 1,16 mmol/l (Heffner ym. 1997). Jos seerumin ja pleuranesteen välinen albumiinigradientti on yli 12 g/l, kyseessä on todennäköisesti transsudaatti (Burgess ym. 1995). Transsudaatit Transsudaattia muodostuu, kun pleuranesteen muodostus ylittää reabsorption kapasiteetin keuhkopussin rakenteiden säilyessä ehyinä. Sydämen vajaatoiminta on transsudaatin tavallisin syy (taulukko 2). Sen yhteydessä muodostuu nestettä yleensä molemmin puolin (Wiener-Kronish ym. 1985). Maksakirroosin yhteydessä saattaa esiintyä transsudaattia. Sitä on yleensä oikealla puolella, ja tilaan liittyy askites, ei niinkään hypoalbuminemia. Askitesnestettä pääsee tihkumaan pallean läpi keuhkopussinontelon alipaineen vaikutuksesta (Lieberman ym. 1966). Nefroottisessa syndroomassa hypoalbuminemia johtaa plasman onkoottisen paineen alenemiseen samalla, kun suolaretentio aiheuttaa hypervolemiaa ja lisää hydrostaattista painetta ja nettotulos on transsudaatin kertyminen keuhkopussinonteloon. Peritoneaalidialyysipotilailla dialyysinesteen paine joskus johtaa transsudaatin kertymiseen Taulukko 1. Pleuranesteen toteaminen eksudaatiksi. Lightin kriteerit Proteiinipitoisuus yli 30 g/l Pleuranesteen ja seerumin proteiinipitoisuuksien suhde on yli 0,5 Pleuranesteen ja seerumin LDH-pitoisuuksien suhde on yli 0,6 Lisäkriteerit Pleuranesteen LDH-pitoisuus on yli kaksi kolmasosaa seerumin LDH-pitoisuuden viitealueen ylä rajasta Seerumin ja pleuranesteen albumiinipitoisuuksien erotus on alle 12 g/l Pleuranesteen kolesterolipitoisuus on yli 1,16 mmol/l 186 LDH = laktaattidehydrogenaasi H. Riska ja S. Saarelainen
3 keuhkopussinonteloon. Myös vaikean virtsaretention yhteydessä voi esiintyä transsudaattia pleurassa. Eksudaatit Pleuraneste tulkitaan eksudaatiksi, jos taulukon 1 kriteerit täyttyvät. Eksudaatti vuotaa kudosten läpi. Tulehduksellisten pleuriittien ja sidekudostautien lisäksi eksudaattia aiheuttavat keuhkotuumorit, pleuraan metastasoineet muut pahanlaatuiset kasvaimet ja pleuran primaarituumori sekä pahanlaatuinen mesoteliooma (taulukko 3). Usein diagnoosi on helppo tehdä esimerkiksi keuhkokuumeen ja empyeeman yhteydessä (Koskela tässä numerossa) mutta joskus se tuottaa suuriakin vaikeuksia. Tavallisimmin neste on oljenkeltaista ja kirkasta. Kolesterolipitoinen neste on opalisoivan vihertävää. Verensekainen neste viittaa pahanlaatuiseen tautiin; samea, maitomainen neste on imunestettä. Anaerobinen empyeema haisee mädäntyneelle ja urinothorax virtsalle. Tuberkuloottinen pleuriitti on Suomessa jo harvinainen. Neste on lymfosyyttipitoista, ja adenosiinideaminaasin (ADA) pitoisuus on siinä merkitsevästi suurempi kuin seerumissa (Valdés ym. 1993). Tuberkuloosibasilleja kasvaa pleuranesteestä vain %:ssa tapauksista, eikä haponkestäviä sauvoja löydy vär jäyk sessä. Tuberkuloottisen pleuriitin immunodiagnostiikka on vielä kokeiluvaiheessa (Gopi ym. 2007), mutta Mantoux n koe antaa usein vahvasti positiivisen tuloksen. Tuberkuloottisen pleuriitin epäily on jäänyt meillä pleuran neulabiopsian lähes ainoaksi aiheeksi. Neulabiopsianäyte on diagnostinen jopa 70 %:ssa tapauksista, koska granulomatoottinen tulehdus on levinnyt laajalle pleurassa. Pleuroskopia tai VATS (Sihvo ja Salo 2001) parantavat dignostiikkaa lähelle 100 %:a (Loddenkemper ym. 1978). Pahanlaatuiset kasvaimet. Puolet kaikista pleuranestekertymistä johtuu pahanlaatuisista kasvaimista. Vanhuksilla näiden suhteellinen osuus on suurin. Aiheuttajana on tavallisimmin keuhko-, rinta- tai ruoansulatuskanavan syöpä tai mesoteliooma. Pleuranesteen Taulukko 2. Transsudaatin syitä. Sydämen vajaatoiminta Maksakirroosi Keuhkoembolia Atelektaasi Nefroottinen oireyhtymä Peritoneaalidialyysi Vaikea virtsaretentio Hypotyreoosi Taulukko 3. Eksudaatin syitä. Infektiot (keuhkokuume, empyeema) Tuberkuloosi Muut bakteeri-infektiot Sieni-infektiot Virusinfektiot Pahanlaatuiset kasvaimet Keuhkosyöpä Mesoteliooma Lymfoomat Metastaattiset syövät Keuhkoembolia, keuhkoinfarkti Vatsan alueen sairaudet Haimatulehdus Palleanalainen absessi Askites Sidekudossairaudet ja vaskuliitit Nivelreuma Systeeminen lupus (SLE) Wegenerin granulomatoosi Eosinofiilinen vaskuliitti (Churg Strauss) Harvinaiset syyt Lääkeainereaktio (esim. bromokriptiini, nitrofurantoiini) Sarkoidoosi Asbesti Hypotyreoosi Gonadotropiinien ylituotanto muodostuminen johtuu usein mekaanisista tekijöistä, eikä nestekertymä vielä merkitse sitä, että syöpä olisi levinnyt keuhkopussiin (kuva 2). Pleurapunktionäytteistä löytyy kasvainsoluja noin 60 %:ssa tapauksista. Pleuroskopia tai VATS parantavat diagnostiikkaa, joka saattaa varsinkin mesotelioomaa epäiltäessä olla vaikeaa. Syövän merkkiaineista on vain rajallista hyötyä (Miédougé ym. 1999). Neuronispesifinen enolaasi (NSE) voi antaa viit- 187 Nestettä pleurassa ongelmasta hoitoon
4 KEUHKOSAIRAUDET ONGELMALÄHTÖISESTI YDINASIAT 88Pleuranestekertymä ei ole tauti vaan oire siitä, että keuhkopussissa vallitseva fysiologinen tasapaino on muuttunut. 88Pleurapunktio ja torakoskopia ovat tärkeitä apuvälineitä diagnostiikassa. 88Transsudaattien erottaminen eksudaateista on oleellista. 88Pahanlaatuisten tautien yhteydessä sytologia on usein positiivinen ja pleuranesteen kertyminen runsasta. teitä pienisoluisesta keuhkosyövästä, ja pleuranesteen karsinoembryonaalisen antigeenin (CEA) pitoisuus saattaa suurentua adenokarsinoomassa ja levinneessä rintasyövässä. Sidekudostaudit. Sekä nivelreumassa että systeemisessä lupuksessa (SLE) immunokompleksien kiinnittyminen keuhkopussin hiussuoniin aiheuttaa tulehdusreaktion, joka lisää keuhkopussin läpäisevyyttä. Nivelreumapotilaista muutama prosentti saa pleuraeffuusion, joka voi olla reuman ensioire. Pleuranesteen glukoosipitoisuus ja ph sekä komplementtien C3 ja C4 pitoisuudet ovat pieniä, ADAarvo on suurentunut, ja reumatekijän titteri ja myös NSE-pitoisuus ovat suuret (Nyberg ym. 1996). SLE-potilailla pleuranestettä esiintyy joko toisella tai molemmilla puolilla ja jopa 50 %:lla on pleuranestettä taudin jossakin vaiheessa. Nesteestä löytyy tuma- ja DNA-vastaaineita (Riska ym. 1978). Glukoosipitoisuus ei ole pienentynyt. Vatsan alueen sairaudet. Akuutti haimatulehdus voi aiheuttaa pleuraeffuusion, joka sijaitsee yleensä vasemmalla puolella ja saattaa olla runsas. Suuri amylaasipitoisuus on diagnostinen löydös. Palleanalaiset absessit voivat aiheuttaa pleuranestekertymän pallean läpi imutieverkoston välityksellä. Nykyajan hedelmällisyyshoidot saattavat aiheuttaa terveille nuorille naisille munasarjojen liiallista aktivoitumista (munasarjojen hyperstimulaatiosyndrooma, OHSS) jonka seurauksena ilmaantuu yleensä oikeanpuoleista pleuraeksudaattia (Abramov ym. 1999). Pleuranesteen eosinofilian (yli 10 %) tavallisin selitys on se, että keuhkopussinontelossa on joko verta tai ilmaa. Jos näitä ei ontelossa ole, voi eosinofilan selittää lähes mikä tahansa hyvän- tai pahanlaatuinen sairaus (Light 2002). Näistä ehkä kannattaa muistaa erikseen lääkeainereaktion ja joskus astmaan liittyvän eosinofiilisen vaskuliitin mahdollisuus. Idiopaattinen pleuraeffuusio. Kun pleuraeffuusion tunnetut syyt on suljettu pois ja potilas on altistunut merkittävästi asbestille, voidaan pleuraeffuusiota joskus pitää asbestin aiheuttamana. Usein, jopa 15 %:ssa tapauksista, syy jää arvoitukseksi ja pleuraeffusio häviää 188 Nestevirtaus normaalisti Tuumorin aiheuttama virtauseste Kuva 2. Pleuranesteen normaalivirtaus ja virtausesteet. Mediastinaalinen tukos H. Riska ja S. Saarelainen
5 itsestään (Ferrer ym. 1996). Voidaan pohdiskella, olisiko olemassa reaktiivisia pleuriitteja samaan tapaan kuin esimerkiksi reaktiivisia artriitteja. Idiopaattinen pleuraeffuusio osoittautuu harvoin ajan mittaan lymfooman, mesoteliooman tai karsinooman aiheuttamaksi. Joskus pleurassa on verta tai imunestettä tai jopa virtsaa. Nämä tilat liittyvät usein traumoihin, leikkauksen jälkitiloihin, tuumoreihin tai näistä aiheutuviin fisteleihin. Mitä kannattaa tehdä? Kuvassa 3 esitetään yksinkertaistettu algoritmi pleuranesteen tutkimiseen. Kun pleuranesteen määrä vaikuttaa kliinisesti merkittävältä ja diagnoosi puuttuu, on syytä tehdä pleurapunktio (Sahn 2008). Pleuranesteestä voidaan tutkia kaikkea sitä, mitä seerumistakin, mutta hyöty on rajallinen. Rutiinityössä rekisteröidään pleuranesteen ulkonäkö ja määritetään nesteen ja samalla seerumin proteiini- tai albumiinipitoisuus sekä LDH- ja glukoosipitoisuus, tehdään valkosolujen erittelylaskenta, tutkitaan sytologisia näytteitä ja tehdään mahdollisesti bakteeri- tai tuberkuloosiviljely. Harkinnan ja tilanteen mukaan määritetään esimerkiksi kolesteroli-, amylaasi- ja ADA-arvoja. Jos epäillään tuberkuloottista pleuriittia eikä potilaalla ole vuototaipumusta, voidaan ottaa sokkona pleurabiopsianäyte pleurapunktion yhteydessä. Jos kliinisten tietojen ja pleuranesteen tutkimisen jälkeen ei ole päästy diagnoosiin, jatketaan tutkimuksia esimerkiksi mesotelioomaa epäiltäessä suunnatulla neulanäytteellä tai pleuroskopialla tai VATS:llä. Näiden suunnittelua varten tarvitaan kaikukuvaus tai varjoainetehosteinen tietokonetomografia tai molemmat. Bronkoskopiaa on pidetty hyödyllisenä pleuranesteilyn selvittelyssä vain, jos 1) keuhko- tai tietokonetomografiassa nähdään infiltraatti, 2) potilaalla on veriyskää, 3) pleuranestekertymä on massiivinen (yli kolme neljäsosaa hemithoraxista) tai 4) välikarsina on keuhkokuvassa vetäytynyt pleuraneskertymän suuntaan (Light 2002). Jos epäillään henkitorven tai pääbronkusten tuumoria, on bronkoskopia kuitenkin turvallisinta suorittaa ennen pleurapunktiota. Jos pääbronkus on tuumorin tukkima, pleurapunktio voi johtaa trapped lung ilmiöön, eikä atelektaasiin painunutta keuhkoa saada enää laajenemaan. Hoito Poikkeava keuhkokuva Epäily keuhkopussin taudista Pyöristynyt pleurasoppi Kyllä Translateraalikuva Nestekertymän paksuus yli 10 mm Kyllä Pleurapunktio Kuva 3. Pleuranesteen tutkiminen. Pl-Prot ja Pl-LDH = pleuranesteen proteiini ja laktaattidehydrogenaasipitoisuus, S-Prot ja S-LDH = seerumin vastaavat pitoisuudet Pleuranestekertymä häviää parhaassa tapauksessa perustaudin hoidon myötä. Pleuranesteen tyhjentäminen kannattaa hyvänlaatuisis- Ei Seuranta Pl-Prot/s-Prot yli 0,5 Pl-LDH/s-LDH yli 0,6 Pl-LDH yli 2/3 seerumin normaaliarvosta Kyllä Eksudaatti Nesteen fysikaaliset ominaisuudet kirjataan Sytologinen näyte, erittelylaskenta, amylaasi- ja glukoosipitoisuudet Tuberkuloosiviljely Ei Transsudaatti Perustauti hoidetaan 189 Nestettä pleurassa ongelmasta hoitoon
6 KEUHKOSAIRAUDET ONGELMALÄHTÖISESTI sa tiloissa pleuran arpeutumisen estämiseksi. Myös kortikosteroidihoito ehkäisee kiinnikkeiden muodostumista. Jos tauti on pahanlaatuinen, hengenahdistuksen helpottamiseksi voidaan punktoida nestettä (ad 1500 ml kerralla). Koska nestettä muodostuu nopeasti lisää eikä potilas siedä jatkuvia pleurapunktiota neste- ja albumiinikadon takia, pyritään palliatiivisessa hoidossa pysyvän dreenin ja laskupussin asettamiseen (Sioris ym. 2009) tai yritetään saada esimerkiksi talkilla keuhkopussinlehdet liimautumaan toisiinsa (pleurodeesi) (Haddad ym. 2004). Summary Fluid in the pleural space from problem to therapy Fluid may appear into the pleural space as a consequence of many diseases or mechanisms. If the patient s clinical picture does not explain the cause of pleural fluid accumulation, it is worthwhile to examine the fluid collected by pleural aspiration. The first question is: is the fluid transsudate or exudate? Secondly, if the fluid is exudate, does it result from malignant or benign disease? Pleural fluid samples are of limited diagnostic value, but provide good indication of the patient s disease. In some cases, however, it is necessary to adopt more invasive diagnostic measures. HENRIK RISKA, professori, ylilääkäri HYKS:n keuhkosairauksien klinikka PL 340, HUS SEPPO SAARELAINEN, dosentti, ylilääkäri, vastuualuejohtaja TAYS:n keuhkosairauksien klinikka PL 2000, Tampere Sidonnaisuudet Seppo Saarelainen: Tieteellisten neuvottelukuntien jäsen lääkeyrityksissa (GSK, Boehringer-Ingelheim, Leiras). Henrik Riska: Ei sidonnaisuuksia. 190 KIRJALLISUUTTA Abramov Y, Elchalal U, Schenker JG. Pulmonary manifestations of severe ovarian hyperstimulaotion syndrome: a multicenter study. Fertil Steril 1999;71: Burgess LJ, Maritz FJ, Taljaard JJ. Comparative analysis of the biochemical parameters used to distinguish between pleural transudates and exudates. Chest 1995;107: Collins TR, Sahn SA. Thoracocentesis. Complications, patient experience and diagnostic value. Chest 1987;91: Ferrer JS, Munoz XG, Orriols RM, Light RW, Morell FB. Evaluation of idiopatic pleural effusions: a long-term follow-up study. Chest 1996;109: Gopi A, Madhavan SM, Sharma SK, Sahn SA. Diagnosis and treatment of tuberculous pleural effusion in Chest 2007:131: Haddad FJ, Younes RN, Gross JL, Deheinzelin D. Pleurodesis in patients with malignant pleural effusion: talc slurry or bleomycin? Results of a prospective randomized trial. World J Surg 2004;28: Heffner JE, Brown LK, Barbieri CA. Diagnostic value of tests that discriminate between exudative and transudative pleural effusions. Chest 1997;111: Lieberman FL, Hidemura R, Peters RL, Reynolds TB. Pathogenesis and treatment of hydrothorax complicating cirrhosis with ascites. Ann Intern Med 1966;64: Light RW, MacGregor MI, Luchsinger PC, Ball WC. Pleural effusions: the diagnostic separation of transudates and exudates. Ann Intern Med 1972;77: Light RW. Diagnostic approach in a patient with pleural effusion. Eur Respir Mon 2002; 22: Loddenkemper R, Mai J, Scheffler N, Brandt HJ. Prospective individual comparison of blind needle biopsy and of thoracoscopy in the diagnosis of tuberculous pleurisy. Scand J Resp Dis Suppl 1978;102: Miédougé M, Rouzaud P, Salama G, ym. Evaluation of seven tumour markers in pleural fluid for the diagnosis of malignant effusions. Brit J Cancer 1999;81: Miserocchi G, Agostoni E. Contents of the pleural space. J Appl Physiol 1971;30: Miserocchi G. Physiology and pathophysiology of pleural fluid turnover. Eur Respir J 1997;10: Nyberg P, Söderblom T, Pettersson T, Riska H, Klockars M, Linko L. Neurone-specific enolase levels in pleural effusions in patients with rheumatoid arthritis. Thorax 1996;51:92 4. Rahman NM, Singanayagam A, Davies HE, ym. Diagnostic accuracy, safety and utilisation of respiratory physiciandelivered thoracic ultrasound. Thorax 2010;65: Riska H, Fyhrquist F, Selander RK, Hellström PE. Systemic lupus erythematosus and DNA antibodies in pleural effusions. Scand J Rheumatol 1978;7: Romero-Candeira S, Fernández C, Martín C, Sánchez-Paya J, Hernández L. Influence of diuretics on the concentrations of proteins and other components of pleural transudates in patients with heart failure. Am J Med 2001;110: Sahn SA. The value of pleural fluid analysis. Am J Med Sci 2008;335:7 15. Sihvo E, Salo J. Torakoskopia. Duodecim 2001;117: Sioris T, Sihvo E, Salo J, Räsänen J, Knuut tila A. Long-term indwelling pleural catheter (PleurX) for malignant pleural effusion unsuitable for talc pleurodesis. Eur J Surg Oncol 2009;35: Valdés L, San José E, Alvarez D, ym. Diagnosis of tuberculous pleurisy using the biologic parameters adenosine deaminase, lysozyme and interferon gamma. Chest 1993;103: Wiener-Kronish JP, Matthay MA, Callen PW, Filly RA, Gamsu G, Staub NC. Relationship of pleural effusions to pulmonary hemodynamics in patients with congestive heart failure. Am Rev Respir Dis 1985;132: H. Riska ja S. Saarelainen
Eksudatiivinen pleuriitti - haaste kliinikolle
Eksudatiivinen pleuriitti - haaste kliinikolle Suomen keuhkolääkäriyhdistyksen syyskokous 10.11.2017 LT, yl Lauri Lammi, Päijät-Hämeen keskussairaala PHHYKY Normaali pleuraneste Määrä normaalisti n.0,3ml/kg
Pleuranesteen ja askiteksen hoito osastolla ja kotona
Pleuranesteen ja askiteksen hoito osastolla ja kotona Valtakunnallinen koulutus hengitysvajepotilaita hoitaville terveydenhuollon ammattilaisille TYKS 25.1.2019 Jan Kosonen LT, keuhkosairauksien ja allergologian
Levinneisyyden ja leikkauskelpoisuuden arvionti keuhkosyövässä Heikki Koskela
Levinneisyyden ja leikkauskelpoisuuden arvionti keuhkosyövässä 12.10.2017 Heikki Koskela Sidonnaisuudet Heikki Koskela Dosentti, keuhkosairauksien erikoislääkäri Päätoimi Ma professori, keuhkosairaudet,
Yleisimmät idiopaattiset interstitiaalipneumoniat ja tavalliset keuhkovauriot - avainasemassa moniammatillisuus
Yleisimmät idiopaattiset interstitiaalipneumoniat ja tavalliset keuhkovauriot - avainasemassa moniammatillisuus 12.11.2015 IAP Tampere Airi Jartti Elisa Lappi-Blanco Sidonnaisuudet Luentopalkkioita Oy
Thoraxkuvan tulkinta Markus Sormaala radiologian ylilääkäri
Thoraxkuvan tulkinta 4.9.2019 Markus Sormaala radiologian ylilääkäri Yhteenveto Natiivikuva on tärkein thoraxin kuvausmenetelmä Hyvä lähete ja kliininen korrelaatio on ensiarvoisen tärkeä Kuvien tarkastelun
PD-hoidon komplikaatiot
Sisäinen ohje 1 (5) PD-hoidon komplikaatiot Peritoniitti eli vatsakalvon tulehdus: Peritoniitin yleisin aiheuttaja on staphylococcus aureus. Staphylococcus epidermiksen osuus on pienempi. Harvinaisempia
Milloin röntgenkuvaus riittää keuhkosairauksien diagnostiikassa?
Näin tutkin Ritva Järvenpää, Kirsi Laasonen, Seppo Saarelainen ja Seppo Soimakallio Milloin röntgenkuvaus riittää keuhkosairauksien diagnostiikassa? Rintakehä on yleisin ihmiskehon kuvantamiskohde, ja
Nivelreuman serologiset testit: mitä ne kertovat? LT, apulaisylilääkäri Anna-Maija Haapala TAYS Laboratoriokeskus
Nivelreuman serologiset testit: mitä ne kertovat? LT, apulaisylilääkäri Anna-Maija Haapala TAYS Laboratoriokeskus Sisältö 1. Nivelreuma: etiologia, esiintyvyys, diagnostiikka 2. Nivelreuman serologiset
Sidonnaisuudet. 1. Sidekudossairaudet - limittymien. Tumavasta-aineet apoptoosissa. Tuma ja tumavasta-aineet 18/04/15
18/04/15 l Sidonnaisuudet Vuosina 2009-2012 olen Vasta-ainemääritykset reumasairauksien diagnostiikassa l l osallistunut ulkomaisiin tieteellisiin kongresseihin 2008-2012 seuraavien lääketehtaiden kustantamana:
LISÄÄNTYNYT PLEURANESTE - POTILASOHJE TUTKIMUSVAIHEESSA OLEVALLE POTILAALLE
Enni Sunio ja Krista Örn LISÄÄNTYNYT PLEURANESTE - POTILASOHJE TUTKIMUSVAIHEESSA OLEVALLE POTILAALLE Opinnäytetyö Hoitotyön ko Joulukuu 2012 KUVAILULEHTI Opinnäytetyön päivämäärä 3.12.2012 Tekijä(t) Enni
Keuhkojen vaskuliittien radiologiset löydökset. Kirsi Volmonen
Keuhkojen vaskuliittien radiologiset löydökset Kirsi Volmonen Sidonnaisuuteni kaupalliseen yritykseen (ky) viimeisten 2 v aikana Sidonnaisuuden laatu Ky 1 Ky 2 Saanut ky:lta apurahan Omistan ky:n osakkeita
Yleinen histologinen diagnoosi patologi etiologisen haasteen edessä
PAD: INFLAMMATIO GRANULOMATOSA (KEUHKO) Yleinen histologinen diagnoosi patologi etiologisen haasteen edessä Risto Pirinen PKSSK patologia GRANULOMATOOTTINEN TULEHDUS KEUHKOSSA Infektio (tbc ~ mykobakteerit,
Empyeeman hoito. Keuhkokuumeeseen liittyvän pleurainfektion luokittelu
Heikki Koskela KEUHKOSAIRAUDET ONGELMALÄHTÖISESTI Empyeeman hoito Keuhkopussin eli pleuran infektiot ovat ryhmä tautitiloja, joista vakavin on empyeema. Niiden ilmaantuvuus on lisääntymässä ja tärkein
Keuhkoahtaumataudin monet kasvot
Keuhkoahtaumataudin monet kasvot Alueellinen koulutus 21.4.2016 eval Henrik Söderström / TYKS Lähde: Google Lähde: Google Lähde: Google Lähde: Google Keuhkoahtaumatauti, mikä se on? Määritelmä (Käypä
Laatunäkökulma tuberkuloosin immunodiagnostiikassa
Laatunäkökulma tuberkuloosin immunodiagnostiikassa Kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri Dosentti Tamara Tuuminen Helsingin Yliopisto HUSLAB Vita Terveyspalvelut Laadun varmistus Pre-analytiikka: oikeat
COPD MITEN VALITSEN POTILAALLENI OIKEAN LÄÄKKEEN? 21.4.2016 PÄIVI OKSMAN, TYKS Keuhkosairauksien klinikka
COPD MITEN VALITSEN POTILAALLENI OIKEAN LÄÄKKEEN? 21.4.2016 PÄIVI OKSMAN, TYKS Keuhkosairauksien klinikka SIDONNAISUUDET Kongressi- ja koulutustilaisuudet: GSK, Leiras Takeda, Boehringer- Ingelheim, Orion
Sydämen vajaatoiminta. Sydämen vajaatoiminta. tuumorit. Perifeerinen verisuonitus ja ekstravasaatio
THX3 kuvantulkinta 2013 Sydämen vajaatoiminta Sydämen vajaatoiminta Keuhkojen ja mediastinumin tuumorit Sydämen normaali koko = pituusmitta
IAP:n lasiseminaari 14.11.2008 Tapaus 9. Paula Kujala, PSHP
IAP:n lasiseminaari 14.11.2008 Tapaus 9. Paula Kujala, PSHP Esitiedot Yli 70 v. mies. PSA normaali 1.4. Nopeasti alkaneet virtsavaivat ja kystoskopiassa koko prostaattinen uretra ahtautunut tuumorinomaisesti.
Ruotsalainen Hans Christian Jacobaeus teki
Katsaus Eero Sihvo ja Jarmo Salo Videoavusteinen torakoskopia on tuonut arvokkaan lisän rintaelinkirurgiaan, ja se on osittain syrjäyttänyt avoleikkauksen monissa rintaontelon diagnostisissa ja hoitotoimenpiteissä.
NIVELREUMA JA KEUHKOT
Sidonnaisuudet (viimeisen 2 v ajalta) NIVELREUMA JA KEUHKOT 19.03.2015 Hanna Nurmi Päätoimi Kys keuhkoklinikka, erikoistuva lääkäri Sivutoimet ei sivutoimia Tutkimus ja kehitystyö Väitöskirjatutkijana
Tuberkuloosin immunodiagnostiset testit. Dosentti Tamara Tuuminen, kliinisen mikrobiologian erl HY, HUSLAB Labquality 02.11.2007
Tuberkuloosin immunodiagnostiset testit Dosentti Tamara Tuuminen, kliinisen mikrobiologian erl HY, HUSLAB Labquality 02.11.2007 HUSLAB:n testivalikoima ELISPOT= Ly-TbSpot Mittaa IFNγ tuottavien solujen
LYMFOSYTOOSIT SANOIN JA KUVIN. Pentti Mäntymaa TAYS, Laboratoriokeskus
LYMFOSYTOOSIT SANOIN JA KUVIN Pentti Mäntymaa TAYS, Laboratoriokeskus Lymfosytoosin määritelmä veren lymfosyyttien määrä >3.5 x 10 9 /l lymfosyyttien kohonnut %-osuus erittelyjakaumassa voi johtua joko
KEUHKOPUSSI-INFEKTIOIDEN BAKTEERITAUDINAIHEUTTAJAT
KEUHKOPUSSI-INFEKTIOIDEN BAKTEERITAUDINAIHEUTTAJAT Jaakko Nieminen Syventävien opintojen kirjallinen työ Tampereen yliopisto Lääketieteen ja biotieteiden tiedekunta TAYS Sydänsairaala Sydän- ja rintaelinkirurgian
ASPIRAATIOPNEUMONIA. LL, evl, Teemu Keskiväli
ASPIRAATIOPNEUMONIA LL, evl, Teemu Keskiväli ASPIRAATIO = vetää henkeen/keuhkoon Aspiraatin sisältö voi olla peräisin suun / nielun alueelta, ylä-gi kanavasta tai esim. vierasesine tai verta. Terveillä
LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN
LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN 25 BROMOKRIPTIINIA SISÄLTÄVIEN LÄÄKEVALMISTEIDEN VALMISTEYHTEENVEDON MERKITYKSELLISIIN KOHTIIN TEHTÄVÄT MUUTOKSET 4.2 Annostus ja antotapa
Keuhkojen interstitiumin muutokset
THX4 kuvantulkinta 2013 Keuhkojen parenkyymisairaudet Radiologian oppikirjan sivut 132-159 Yleislääkärin lääkä i tunnistettavat t tt t keuhkojen parenkyymisairaudet Emfyseema Sarkoidoosi Idiopaattiset
VASKULIITEISTA MISTÄ SAIRAUS JOHTUU? ESIINTYVYYS
Muut nimet: Churg-Straussin oireyhtymä, Churg-Straussin syndrooma, allerginen granulomatoottinen vaskuliitti, allerginen granulomatoottinen verisuonitulehdus, Churg-Straussin tauti, Morbus Churg-Strauss
Meretojan taudin myöhäisvaiheet
Meretojan taudin myöhäisvaiheet SAMY 22.10.2016 Eeva-Kaisa Schmidt, LK, DI KIITOS MERETOJAN TAUDIN MYÖHÄISVAIHEET Tutkimusryhmämme Dosentti, neurologian el Sari Kiuru-Enari LT, neurologian el Sari Atula
GYNEKOLOGINEN SYÖPÄ 10.5.2016
GYNEKOLOGINEN SYÖPÄ 10.5.2016 kohtusyöpä munasarjasyöpä kohdunkaulasyöpä ulkosynnyttimien syöpä gynekologisten syöpien hoito on HUS-alueella keskitetty NKL:lle KOHTUSYÖPÄ naisten 3. yleisin syöpä; 800-900
Hengenahdistuksen syiden ja mekanismien lyhyt oppimäärä. Dos., oyl Tarja Saaresranta Tyks, Medisiininen toimialue, Keuhkosairaudet 18.1.
Hengenahdistuksen syiden ja mekanismien lyhyt oppimäärä Dos., oyl Tarja Saaresranta Tyks, Medisiininen toimialue, Keuhkosairaudet 18.1.2017 Sidonnaisuudet Luentopalkkioita Suomen Lääkäriliitto, Suomen
BCG- rokotusmuutoksen vaikutukset lasten tuberkuloosin diagnostiikkaan. Merja Helminen Lasteninfektiotautien erikoislääkäri TaYS Lastenklinikka
BCG- rokotusmuutoksen vaikutukset lasten tuberkuloosin diagnostiikkaan Merja Helminen Lasteninfektiotautien erikoislääkäri TaYS Lastenklinikka Tukholman päiväkotiepidemia 2005 Altistuneet 141 lasta
1. Urticaria pigmentosa 2. Erythema multiforme 3. Pityriasis rosea 4. Erythema nodosum 5. Vitiligo 6. Alopecia 7. Pruritus. 1. Urticaria pigmentosa
Anita Remitz Tavallisia ihotauteja 1. Urticaria pigmentosa 2. Erythema multiforme 3. Pityriasis rosea 4. Erythema nodosum 5. Vitiligo 6. Alopecia 7. Pruritus 1. Urticaria pigmentosa Ihoon, joskus myös
Keuhkoahtaumataudin varhaisdiagnostiikka ja spirometria. Esko Kurttila Keuhkosairauksien ja työterveyshuollon erikoislääkäri
Keuhkoahtaumataudin varhaisdiagnostiikka ja spirometria Esko Kurttila Keuhkosairauksien ja työterveyshuollon erikoislääkäri Epidemiologia N. 10%:lla suomalaisista on keuhkoahtaumatauti Keuhkoahtaumatauti
KROONISTA HENGITYSVAJETTA AIHEUTTAVAT SAIRAUDET ULLA ANTTALAINEN, LT, KEUHKOSAIRAUKSIEN JA ALLEROLOGIAN EL., TYKS/KEU 1
KROONISTA HENGITYSVAJETTA AIHEUTTAVAT SAIRAUDET 5.10.2016 ULLA ANTTALAINEN, LT, KEUHKOSAIRAUKSIEN JA ALLEROLOGIAN EL., TYKS/KEU 1 LUENNON SISÄLTÖ KROONISEN HENGITYSVAJAUKSEN MÄÄRITELMÄ UNEN VAIKUTUS HENGITYKSEEN
Milloin otan lapselta keuhkokuvan?
Matti Korppi ja Raija Seuri Milloin otan lapselta keuhkokuvan? Keuhkokuvaus on yleisin lapsille tehty röntgentutkimus. Sen yleisimmät aiheet ovat vaikean keuhkokuumeen diagnostiikka, keuhkokuumeen komplikaatioiden
TERVEYS ALKAA TIEDOSTA NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI
TERVEYS ALKAA TIEDOSTA NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI 1 RINTAOIREET JA RINTOJEN SEURANTA Jokaisen naisen on syytä pitää huolta rintojensa terveydestä. Rintakuvauksiin tullaan yleensä joko oireettomille tehdyn
IAP syyskokous 2008 Lasiseminaari
IAP syyskokous 2008 Lasiseminaari Tapaus 1 45 vuotias mies, ei aiempia sairauksia. Oikean kiveksen 3,5 cm läpimittainen tuumori. 14.11.2008 CD99 Inhibin Ki67 AE1/AE3 14.11.2008 Muita immunovärjäyksiä
Thorax NSO SISÄLTÖ. röntgenkuvauksen indikaatiot ja. Thorax-röntgenkuvauksen indikaatiot
THX1 kuvantulkinta 2013 SISÄLTÖ Thorax NSO thorax-kuvauksen indikaatiot ja tekniikka (makuu- ja pystythorax) thorax-kuvan systemaattinen analysointi thorax-lausunnon komponentit nenän sivuonteloiden röntgenkuvauksen
Akuutti maksan vajaatoiminta. Määritelmä Aiemmin terveen henkilön maksan pettäminen johtaa enkefalopatiaan kahdeksassa viikossa
Vatsa 4: maksa 1. Akuutti maksan vajaatoiminta 2. Hepatiitti B ja C: tartunta, taudinkulku ja näiden vertailu 3. Kroonisen hepatiitin syyt 4. Maksakirroosin syyt, oireet ja hoito 5. Maksabiopsian aiheet
Tähystyskirurgia nopeuttaa empyeemasta toipumista
Annu Nummi, Jari Räsänen, Juha Kauppi, Anneli Piilonen, Eero Sihvo ja Jarmo Salo KATSAUS Tähystyskirurgia nopeuttaa empyeemasta toipumista Keuhkopussin märkäkertymän eli empyeeman esiintyvyys ja samalla
PLEURANESTEEN VEGF-KONSENTRAATION KORRELAATIO KUOLLEISUUTEEN JA PLEURAFUUSION ONNISTUMISEEN TUNNELOITAVALLA PLEURAKATETRILLA (PLEUR-X) MALIGNIA
PLEURANESTEEN VEGF-KONSENTRAATION KORRELAATIO KUOLLEISUUTEEN JA PLEURAFUUSION ONNISTUMISEEN TUNNELOITAVALLA PLEURAKATETRILLA (PLEUR-X) MALIGNIA PLEURANESTEILYÄ SAIRASTAVILLA POTILAILLA Elina Sutinen Syventävien
Sylvant (siltuksimabi) RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO
EMA/198014/2014 Sylvant (siltuksimabi) RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Tämä on Sylvant-valmistetta koskevan riskienhallintasuunnitelman yhteenveto, jossa esitetään toimenpiteet, joiden
Labquality Days Jaana Leiviskä
Labquality Days 8.2.2018 1 LIPIDIMÄÄRITYKSET TARVITAANKO PAASTOA? JAANA LEIVISKÄ DOSENTTI, SAIRAALAKEMISTI HUSLAB 2 LIPIDIT JA LIPOPROTEIINIT Pääosa rasvoista saadaan ravinnosta Elimistö valmistaa erilaisia
Muut nimet: Mixed connective tissue disease =MCTD, sekamuotoinen sidekudostauti, epäspesifinen/määrittelemätön sidekudostauti
Muut nimet: Mixed connective tissue disease =MCTD, sekamuotoinen sidekudostauti, epäspesifinen/määrittelemätön sidekudostauti Vuonna 1972 amerikkalainen reumatologi Gordon Sharp kuvasi uuden sidekudostaudin
LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN
LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN 41 KABERGOLIINIA SISÄLTÄVIEN LÄÄKEVALMISTEIDEN VALMISTEYHTEENVEDON 4.2 Annostus ja antotapa: Seuraava tieto tulee lisätä sopivalla tavalla:
PUNKTIONESTEIDEN KEMIALLISTEN ANALYYTTIEN SÄILYVYYS
PUNKTIONESTEIDEN KEMIALLISTEN ANALYYTTIEN SÄILYVYYS Salla Kupiainen Tanja Viik Opinnäytetyö Lokakuu 2010 Bioanalytiikan koulutusohjelma Tampereen ammattikorkeakoulu 2 TIIVISTELMÄ Tampereen ammattikorkeakoulu
Kroonisen alavatsakivun urologiset syyt LT Jukka Sairanen, urologian klinikka, Vatsakeskus HYKS
Kroonisen alavatsakivun urologiset syyt LT Jukka Sairanen, urologian klinikka, Vatsakeskus HYKS GKS KOULUTUSPÄIVÄT Biomedicum, Helsinki 24.- 25.9.2015 Sidonnaisuudet viimeisen 2 vuoden ajalta Luennoitsija
Appendisiitin diagnostiikka
Appendisiitti score Panu Mentula LT, gastrokirurgi HYKS Appendisiitin diagnostiikka Anamneesi Kliiniset löydökset Laboratoriokokeet Ł Epätarkka diagnoosi, paljon turhia leikkauksia 1 Insidenssi ja diagnostinen
Thorax: Vakavat päivystysongelmat,
KEUHKORADIOLOGIAA SISÄLTÖ Keuhkojen kliinistä anatomiaa ja fysiologiaa kuvantamisen kannalta L3k 2013 Keuhkojen kuvantamismenetelmät t natiivi-thorax, t a UÄ, TT ja HRTT ja MK ja niiden käyttö tautidiagnostiikassa
Miten katson lapsen keuhkokuvaa
Miten katson lapsen keuhkokuvaa Käypä hoito -suositus Alahengitystieinfektiot (lapset) Raija Seuri 11.6.2014 Lapsen kuvan tulkinnassa muistettava Hengitysvaihe Huonoon sisäänhengitykseen voi liittyä tiivistymiä,
Ihotuumorin biopsia vai leikkaushoito
Ihotuumorin biopsia vai leikkaushoito Tiina Jahkola HYKS Plastiikkakirurgian klinikka Malignit ihokasvaimet - tavalliset insidenssi Suomessa v. 2004 Levyepiteelikarsinooma = okasolusyöpä = ca spinocellulare
Immuunipuutokset. Olli Vainio OY Diagnostiikan laitos OYS Kliinisen mikrobiologian laboratorio 17.10.2008
Immuunipuutokset Olli Vainio OY Diagnostiikan laitos OYS Kliinisen mikrobiologian laboratorio 17.10.2008 Immuunijärjestelm rjestelmän n toiminta Synnynnäinen immuniteetti (innate) Välitön n vaste (tunneissa)
Unenaikaisen hengitysfysiologian perusteet, obstruktiivisen ja sentraalisen uniapnean patofysiologia. Tarja Saaresranta
Unenaikaisen hengitysfysiologian perusteet, obstruktiivisen ja sentraalisen uniapnean patofysiologia Tarja Saaresranta 16.11.2018 Sidonnaisuudet Luentopalkkioita (Duodecim, Suomen Keuhkolääkäriyhdistys,
RASITUSKOKEEN TULKINTA Kliinikon näkökulma. Kai Kiilavuori LKT, kardiologi HYKS, Jorvin sairaala
RASITUSKOKEEN TULKINTA Kliinikon näkökulma Kai Kiilavuori LKT, kardiologi HYKS, Jorvin sairaala Sidonnaisuudet Ei aiheeseen liittyviä sidonnaisuuksia Tutkimusrahoitus Novartis Luennoitsija Sanofi-Aventis,
Keuhkoventilaation ja -perfuusion SPET/TT keuhkoembolian diagnostiikassa. Dos. Tuula Janatuinen 8.4.2010
Keuhkoventilaation ja -perfuusion SPET/TT keuhkoembolian diagnostiikassa Dos. Tuula Janatuinen 8.4.2010 Johdantoa Keuhkoembolian diagnostiikka perustuu kliiniseen arvioon, laboratoriolöydöksiin (P-FIDD)
Laboratorion merkitys infektioiden diagnostiikassa. Risto Vuento Laboratoriokeskus PSHP
Laboratorion merkitys infektioiden diagnostiikassa Risto Vuento Laboratoriokeskus PSHP Mikrobin ja ihmisen suhde Hyödylliset mikrobit, henkilön oma mikrobisto (ns. normaalifloora) Käsitteellä infektiotauti
AUTOVASTA-AINEET NIVELREUMASSA. Marja-Kaisa Koivula Sairaalakemisti, FT, dosentti
AUTOVASTA-AINEET NIVELREUMASSA Marja-Kaisa Koivula Sairaalakemisti, FT, dosentti Esityksen sisältö Johdanto Mitä uudelta niveltulehduspotilaalta tutkitaan? Käypähoito-suositus ja ACR/EULAR:n kriteerit
Suun sairaudet yleissairauksien hoidossa. Urpo Silvennoinen Ylihammaslääkäri/LKS HLT, Suukirurgi
Suun sairaudet yleissairauksien hoidossa Urpo Silvennoinen Ylihammaslääkäri/LKS HLT, Suukirurgi Sydän tai aivoinfarktin syy? Tupakka Korkea verenpaine Keskivartalolihavuus II tyypin diabetes Kohonnut kolesteroli
Yksityiskohtaiset mittaustulokset
Yksityiskohtaiset mittaustulokset Jyrki Ahokas ahokasjyrki@gmail.com Näyttenottopäivä: 28.03.2019 Oma arvosi Väestöjakauma Hoitosuositusten tavoitearvo Matalampi riski Korkeampi riski Tässä ovat verinäytteesi
KANSALLINEN REUMAREKISTERI (ROB-FIN)
KANSALLINEN REUMAREKISTERI (ROB-FIN) Prospektiivinen kohorttitutkimus tulehduksellisia reumasairauksia sairastavista potilaista Suomen reumatologisen yhdistyksen (SRY) vuonna 1999 perustama Tiedonkeruu
TÄNÄÄN KOHTAAN IPF:N IPF-diagnoosin saaneil e: Opas sairaudesta ja hoitovaihtoehdoista keskusteluun lääkärin kanssa FI/ROCH/161O/O132b MAALISKUU 2O17
TÄNÄÄN KOHTAAN IPF:N IPF-diagnoosin saaneille: Opas sairaudesta ja hoitovaihtoehdoista keskusteluun lääkärin kanssa FI/ROCH/161O/O132b MAALISKUU 2O17 MITÄ IPF:N SAIRASTAMINEN TARKOITTAA Idiopaattinen keuhkofibroosi
PET-tutkimusten vaikuttavuus ja kustannukset. Esko Vanninen palvelualuejohtaja Kuopion yliopistollinen sairaala
PET-tutkimusten vaikuttavuus ja kustannukset Esko Vanninen palvelualuejohtaja Kuopion yliopistollinen sairaala ISI Web of Science: hakusana PET/CT N = 4974, 27.4.2010 Mihin diagnostisia menetelmiä tarvitaan?
HE4 LABQUALITY DAYS 2015 Helsinki 06.02.2015 Arto Leminen Dosentti, osastonylilääkäri Naistenklinikka
HE4 LABQUALITY DAYS 2015 Helsinki 06.02.2015 Arto Leminen Dosentti, osastonylilääkäri Naistenklinikka 1 HE4 Human epididyminis protein 4 Yksiketjuinen, WFDC (whey acidic four-disulfide)- ryhmän glukosyloitunut
Luennoitsija ja mahdolliset kirjan sivut Ti VIB LS6 EPI p Ti oma tila epi Ke VIB LS6 EPI
Pvm Aika Paikka Kurssi Aihe Luennoitsija ja mahdolliset kirjan sivut Ti 5.9. 8.15 1200 VIB LS6 EPI p Ti 5.9. 12 16 oma tila epi Ke 6.9. 8.15 10.00 VIB LS6 EPI Ke 6.9. 10.15 12.00 VIB LS6 NPE p KAIKKI MUKAAN
INFLECTRA SEULONTAKORTTI
Demyelinoiva sairaus Jos potilaalla on aiempi tai äskettäin puhjennut demyelinioiva sairaus, anti-tnf-hoidon hyödyt ja haitat on arvioitava huolellisesti ennen INFLECTRA -hoidon aloitusta. INFLECTRA -hoidon
Miksi hengästyn? Anssi Sovijärvi Kliinisen fysiologian emeritusprofessori, HY
Miksi hengästyn? Anssi Sovijärvi Kliinisen fysiologian emeritusprofessori, HY 3.10.2017 FILHA, reduced version Hapenoton rattaat rasituksessa O2 Kirjassa Sovijärvi A: Miksi hengästyn, Duodecim,2017 Modified
KEUHKOSYÖVÄN SEULONTA. Tiina Palva Dosentti, Syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri, Väestövastuulääkäri, Kuhmoisten terveysasema
KEUHKOSYÖVÄN SEULONTA Tiina Palva Dosentti, Syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri, Väestövastuulääkäri, Kuhmoisten terveysasema Seulonta on tiettyyn väestöryhmään kohdistuva tutkimus, jolla pyritään
Idiopaattinen keuhkofibroosi tunnistaminen, toteaminen ja hoito
Idiopaattinen keuhkofibroosi tunnistaminen, toteaminen ja hoito Charlotte Hyldgaard LT, erikoistuva lääkäri Keuhkosairauksien klinikka, Aarhusin yliopistosairaala Interstitiaalinen keuhkosairaus on yläkäsite,
Kilpirauhasvasta-aineet: milloin määritys on tarpeen? Dosentti, oyl Anna-Maija Haapala 7.2.2014
Kilpirauhasvasta-aineet: milloin määritys on tarpeen? Dosentti, oyl Anna-Maija Haapala 7.2.2014 Kilpirauhasvasta-aineet - Tyreoideaperoksidaasi (TPO), vasta-aineet - Tyreoglobuliini (Tygl), vasta-aineet
FAST-kaikukuvaus. Mikä on FAST? FAST traumapotilaan ensivaiheen kuvantamismenetelmänä
KTSUS TEEM Irina Rinta-Kiikka FST-kaikukuvaus FST kaikukuvaus on vakiinnuttanut asemansa osana traumapotilaan ensiarviota. FST:ssa selvitetään nopeasti, onko sydänpussissa tai vatsaontelossa vapaata nestettä
Luentomateriaali Kuolevan potilaan oireiden hoito Hengitystieoireet
Luentomateriaali Kuolevan potilaan oireiden hoito Hengitystieoireet Perustuu Käypä hoito -suositukseen Laadittu 8.7.2013 Näytön varmuusaste Käypä hoito -suosituksissa Koodi Näytön aste Selitys A B C D
Ylidiagnostiikkaa: onko kohta enää terveitä? LL Iris Pasternack HYKS Psykiatrian klinikka, tiistailuento 25.2.2014
Ylidiagnostiikkaa: onko kohta enää terveitä? LL Iris Pasternack HYKS Psykiatrian klinikka, tiistailuento 25.2.2014 The New York Times Feb 11 2014 Miller A et al. 25 year follow up for breast cancer incidence
Hevosen hengitystiesairaudet klinikkaeläinlääkärin näkökulmasta. Antti Helminen Jokilaaksojen eläinklinikka Ylivieska
Hevosen hengitystiesairaudet klinikkaeläinlääkärin näkökulmasta Antti Helminen Jokilaaksojen eläinklinikka Ylivieska Hevosen hengitysteiden anatomiaa Hengitystietautien merkitys hevostaloudelle jalkavaivojen
MRI ja kohdunrunkosyövän leikkauksen suunnittelu 1 GKS. 26.09.2013 Helsinki. Arto Leminen
MRI ja kohdunrunkosyövän leikkauksen suunnittelu 1 GKS 26.09.2013 Helsinki Arto Leminen 2 Yleisimmät syövät Suomessa 2011 3 Naiset N Miehet N Rinta 4865 Eturauhanen 4719 Paksusuoli 874 Keuhko + ht 1570
ELINPATOLOGIAN RYHMÄOPETUS MUNUAINEN
ELINPATOLOGIAN RYHMÄOPETUS MUNUAINEN KYSYMYKSET: 1. Glomeruluksen rakenne. Mihin seikkoihin perustuu valikoiva läpäiseväisyys veri- ja virtsatilan välillä? 2. Glomerulusvaurion mekanismit A. Immunologiset
LOKIKIRJA. Keuhkosairauksiin erikoistuvan lääkärin. Koulutettavan nimi. Ilmoittautunut koulutusohjelmaan. Koulutusohjelman vastuuhenkilö: Nimi
Keuhkosairauksiin erikoistuvan lääkärin LOKIKIRJA Koulutettavan nimi Ilmoittautunut koulutusohjelmaan / /201 Koulutusohjelman vastuuhenkilö: Nimi Yhteystiedot Tervetuloa erikoistumaan keuhkolääkäriksi!
Lasten luuydinpatologiaa. Jouko Lohi HUSLAB, Patologian keskuslaboratorio ja Helsingin yliopisto
Lasten luuydinpatologiaa Jouko Lohi HUSLAB, Patologian keskuslaboratorio ja Helsingin yliopisto Päivän prikalta 3 v 11 kk tyttö Ontuminen, jalkakipu Osteomyeliitti? Cristabiopsiat molemmin puolin Leder
Yleistä. tarkoittaa endometriumin rauhasten ja stroomasolujen muodostamia pesäkkeitä kohdun ulkopuolella. yleinen tauti, 1-71
Endometrioosi LK Heikkilä Maija, LK Jutila Topi, LK Myllylä Hanna, LK Pietarinen Johanna, LK Puumala Pasi, LK Vallasto Inari, LK Visuri Sofia, Prof Ryynänen Markku Johdanto Yleistä tarkoittaa endometriumin
MUNASARJAN EI- EPITELIAALISTEN MALIGNIEN KASVAINTEN KIRURGINEN HOITO
MUNASARJAN EI- EPITELIAALISTEN MALIGNIEN KASVAINTEN KIRURGINEN HOITO Dosentti Johanna Mäenpää Naistenklinikka TAYS JM 05 KÄSITELTÄVÄT KASVAIMET Itusolukasvaimet Stroomaperäiset kasvaimet Kasvaimet epäspesifisestä
Impulssioskillometria hengityksen tutkimisessa
Impulssioskillometria hengityksen tutkimisessa Jani Pirinen, lääketietieen lisensiaatti Erikoistuva lääkäri, HYKS Meilahden sairaala, KLF-laboratorio Kliinisen fysiologian hoitajat ry:n koulutuspäivät
Vatsan turvottelun ja lihavuuden endokrinologiset syyt. Juha Alanko, dosentti Sisätautien ja endokrinologian el
Vatsan turvottelun ja lihavuuden endokrinologiset syyt Juha Alanko, dosentti Sisätautien ja endokrinologian el 30.11.2018 Lihavuus 1) Hypotyreoosi? 2) Hypogonadismi - matala testosteroni? 3) Cushingin
NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI TERVEYS ALKAA TIEDOSTA
NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI TERVEYS ALKAA TIEDOSTA 1 RINTAOIREET JA RINTOJEN SEURANTA Nainen huolehdi rintojesi terveydestä. Rintakuvauksiin tullaan yleensä joko oireettomille tehdyn seulontatutkimuksen
TIETOA ETURAUHASSYÖPÄPOTILAAN SOLUNSALPAAJAHOIDOSTA
TIETOA ETURAUHASSYÖPÄPOTILAAN SOLUNSALPAAJAHOIDOSTA TOSIASIOITA USKOMUSTEN TAKANA HARVINAISET SAIRAUDET I MS-TAUTI I ONKOLOGIA I IMMUNOLOGIA 1 LUKIJALLE Eturauhassyöpä on Suomessa miesten yleisin syöpä.
TUBERKULOOSIDIAGNOSTIIKKA. Eija Nieminen Keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkäri Ylilääkäri Satakunnan keskussairaalan keuhkoyksikkö
TUBERKULOOSIDIAGNOSTIIKKA Keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkäri Ylilääkäri Satakunnan keskussairaalan keuhkoyksikkö Esityksen sisältö Tietoa tuberkuloosista Tuberkuloosin diagnostiikka Kontaktiselvitykset
Maksa, ruuansulatuskanava ja alkoholi. Helena Tunturi-Hihnala 7.9.2009
Maksa, ruuansulatuskanava ja alkoholi Helena Tunturi-Hihnala 7.9.2009 Alkoholi ja maksa Alkoholin vaikutukset elimistössä näkyvät herkästi maksan transaminaasiarvojen lievänä kohoamisena (n.10%:lla väestöstä)
COPYRIGHT MARTINE VORNANEN. Tämän materiaalin julkinen esittäminen ilman tekijän lupaa on kielletty!
COPYRIGHT MARTINE VORNANEN Tämän materiaalin julkinen esittäminen ilman tekijän lupaa on kielletty! PAPILLAN JA ULKOISTEN SAPPITEIDEN KASVAIMET MARTINE VORNANEN PSHP LABORATORIOKESKUS ULKOISTEN SAPPITEIDEN
SYTOLOGIAN LABORATORION LAADUNOHJAUS JA LAADUNVARMISTUSMENETTELYT
SYTOLOGIAN LABORATORION LAADUNOHJAUS JA LAADUNVARMISTUSMENETTELYT Heikki Aho TYKS-SAPA-liikelaitos, patologia MÄÄRITELMIÄ Laatukontrolli (quality control) Menettelyt toivotun laatutason todentamiseksi
Sydänpurjehdus 8.10.2013. Sepelvaltimotauti todettu - Milloin varjoainekuvaus, pallolaajennus tai ohitusleikkaus? Juhani Airaksinen TYKS, Sydänkeskus
Sydänpurjehdus 8.10.2013 Sepelvaltimotauti todettu - Milloin varjoainekuvaus, pallolaajennus tai ohitusleikkaus? Juhani Airaksinen TYKS, Sydänkeskus Oireet RasitusEKG - CT Sepelvaltimoiden varjoainekuvaukset
Perusterveydenhuollon ultraäänitutkimukset, läheteindikaatiot
Perusterveydenhuollon ultraäänitutkimukset, läheteindikaatiot ULTRAÄÄNITUTKIMUKSET Kiireellisyysluokitus! (päivystys/ei-päivystys). Sovi päivystytutkimuksesta/ajankohdasta tutkimuksen tekevän yksikön kanssa
TYYPIN 2 DIABETES Mikä on tyypin 2 diabetes?
TYYPIN 2 DIABETES Mikä on tyypin 2 diabetes? Sisällys Mitä tarkoittaa tyypin 2 diabetes (T2D)? Mihin T2D vaikuttaa? Miten T2D hoidetaan? T2D hoidon seuranta Mitä nämä kokeet ja tutkimukset kertovat? Muistiinpanot
- Limakalvobiopsia - Harjanäyte - KNB (G19)
ANTIKOAGULANTTI- JA ANTITROMBOOTTINEN LÄÄKITYS KEUHKOTOIMENPITEIDEN YHTEYDESSÄ Jaottelemalla toimenpiteet pienen ja suuren vuotoriskin toimenpiteiksi, ja toisaalta potilaat pienen tai suuren tukosriskin
GE-komplikaatiot gynekologisessa kirurgiassa. Pekka Luukkonen HYKS Peijaksen sairaala
gynekologisessa kirurgiassa Pekka Luukkonen HYKS Peijaksen sairaala Tapausselostus no 1 : 35-v Operoitu kahdesti endometrioosin takia aikaisemmin resekoitu rektoktovaginaalista endometrioosia rakkoresektio
Anti-Müllerian hormoni (AMH) munasarjan toiminnan merkkiaineena
Anti-Müllerian hormoni (AMH) munasarjan toiminnan merkkiaineena Mikko Anttonen, dosentti, erikoistuva lääkäri, Hy ja HUS Potilas A. Müller 43v, jolla kaksi synnytystä. Noin 2v ajan epäsäännölliset, pikku
PleurX-dreeni HYKS SYDÄN- JA KEUHKOKESKUS. Keuhko- ja ruokatorvikirurgian osasto M11
PleurX-dreeni HYKS SYDÄN- JA KEUHKOKESKUS Keuhko- ja ruokatorvikirurgian osasto M11 PleurX-dreeni on katetri, jonka avulla voitte itse tyhjentää keuhkopussiin kertyneen nesteen. Katetri laitetaan potilaille,
BCG rokotusmuutoksen vaikutukset lasten tuberkuloosin diagnostiikkaan. Eeva Salo lasten infektiosairauksien erikoislääkäri HUS LNS
BCG rokotusmuutoksen vaikutukset lasten tuberkuloosin diagnostiikkaan Eeva Salo lasten infektiosairauksien erikoislääkäri HUS LNS Lapsen tuberkuloosi on nyky-suomessa harvinainen tauti ei ole tuttu lääkäreille
SELKÄYDINNESTEEN PERUSTUTKIMUKSET
Käyttöönottopäivä: 21.11.2011 1 (5) SELKÄYDINNESTEEN PERUSTUTKIMUKSET Atk-numero ja -lyhenne 1154 Li-BaktVi 1470 Li-Gluk 2186 Li-Laktaat 2514 Li-Prot 2655 Li-Solut 4059 Li-Syto Likvorin irtosolututkimus
Kosteus- ja homeongelmat Suomessa
Kosteus- ja homeongelmat Suomessa Eduskunnan Tarkastusvaliokunnan tutkimus 2012 Kari Reijula, LKT, professori Helsingin yliopisto ja Työterveyslaitos 19.6.2017 Kari Reijula Kosteus- ja homeongelmat Suomessa
LASTEN VIITEARVOISTA. Esa Hämäläinen, oyl, dos HUSLAB Lasten ja Nuorten sairaala
LASTEN VIITEARVOISTA Esa Hämäläinen, oyl, dos HUSLAB Lasten ja Nuorten sairaala Meites et al. 1989 Soldin et al. 1999 Lapset eivät ole pieniä aikuisia Lapsuuden aikana maksan, munuaisten ja keuhkojen toiminta