Tupakointi ja lääkeinteraktiot

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tupakointi ja lääkeinteraktiot"

Transkriptio

1 Annamari Rouhos ja Kari Raaska TEEMA: TUPAKKA Tupakointi aiheuttaa eräitä kliinisesti merkittäviä lääkeinteraktioita. Tupakansavun polysykliset aromaattiset hiilivedyt (PAH-yhdisteet) indusoivat lääkeainemetabolian kannalta keskeistä CYP1A2-entsyymiä. Tämän seurauksena muun muassa eräiden psyykenlääkkeiden, teofylliinin, varfariinin, tiettyjen rytmihäiriö- ja syöpälääkkeiden teho voi heikentyä lääkkeen eliminaation nopeutuessa. Lisäksi lähinnä nikotiini voi heikentää muun muassa beetasalpaajien ja insuliinin tehoa farmakodynaamisten mekanismien kautta. Tupakoinnin lopettamisen jälkeen lääkeainemetabolian normalisoituessa haittavaikutusten riski lisääntyy lääkeainepitoisuuden suuretessa. Riski on suurin lääkeaineilla, joiden terapeuttinen leveys on pieni (muun muassa klotsapiini ja teofylliini). Indusoituminen kehittyy täyteen mittaansa ja myös väistyy induktorin vaikutuksen lakattua selvästi hitaammin kuin inhiboituminen. Tupakoinnin suunnitellussa lopettamisessa tai tupakoijan joutuessa akuutisti sairaalahoitoon on huomioitava potilaan lääkitys ja arvioitava annosmuutosten ja pitoisuusmääritysten tarve. Tupakansavu sisältää yli yhdistettä, joista noin on peräisin itse tupakkakasvista. Tupakkaan lisätään valmistusprosessin aikana satoja yhdisteitä, ja osa syntyy palamisprosessissa. Tupakoitaessa kehittyy orgaanisen aineen epätäydellisen palamisen seurauksena polysyklisiä aromaattisia hiilivetyjä (PAHyhdisteet), jotka saavat aikaan tiettyjen vierasainemetaboliaan osallistuvien maksaentsyymien induktiota (Zevin ja Benowitz 1999, Kroon 2007). Tällä entsyymi-induktiolla on merkitystä monien lääkeaineiden metabolian kannalta. Myös tupakansavun muut aineosat, kuten nikotiini, häkä, raskasmetallit (kadmium), asetoni, pyridiini ja bentseeni, voivat vaikuttaa metaboloiviin entsyymeihin. Niiden vaikutusta pidetään kuitenkin vähäisenä PAH-yhdisteiden aiheuttamaan enstyymi-induktioon verrattuna (Zevin ja Benowitz 1999, Kroon 2007). Lääkeinteraktioiden mekanismit Lääkeaineinteraktiot voivat olla joko farmakokineettisia tai farmakodynaamisia (Raunio 2003). Farmakokineettisissä interaktioissa lääkeainepitoisuus muuttuu toisen aineen vaikutuksesta. Pitoisuuden muutos voi johtua muun muassa imeytymiseen liittyvästä yhteisvaikutuksesta tai muutoksesta lääkeaineen metaboliassa entsyymi-induktion tai -inhibition seurauksena. Entsyymi-induktiossa lääkeaineen vaikutus voi heikentyä sen poistumisen nopeutuessa. Mikäli kyseessä on aihiolääke (prodrug), joka metaboloituu aktiiviseksi aineeksi, aineen vaikutus voimistuu aktiivisen metaboliitin muodostumisen tehostuessa. Entsyymi-inhibitiossa lääkeainepitoisuus suurenee metabolian estyessä joko osittain tai kokonaan. Farmakodynaamisissa interaktioissa lääkeaineen vaikutus muuttuu ilman pitoisuuden muutosta lääkeaineiden vaikuttaessa samaan reseptoriin, säätelyjärjestelmään tai toimintoon. Interaktio voi olla antagonistinen tai synerginen. Tupakointiin liittyvät farmakodynaamiset interaktiot välittyvät lähinnä nikotiinin sympaattista hermostoa stimuloivien ja keskushermostovaikutusten kautta muun muassa katekoliamiinien erityksen lisääntyessä = Toimitus suosittelee erityisesti opiskelijoille Duodecim 2012;128:

2 TUPAKKA 1074 Yli 80 % lääkeaineista eliminoituu metaboloitumalla, valtaosin sytokromi P450 (CYP) entsyymien vaikutuksesta. Isoentsyymi CYP3A4 vastaa noin 50 %:sta koko CYP-entsyymien lääkeainemetaboliasta. Lisäksi merkittäviä ovat CYP1A2, CYP2C8, CYP2C9, CYP2C19 ja CYP2D6 (Raunio 2003). Yhdellä lääkeaineella voi olla useita metaboliareittejä. Metabolia on tavallisesti kaksivaiheinen: Ensimmäisessä vaiheessa tärkeimpiä ovat CYP-entsyymit. Toisessa vaiheessa liitetään näin syntyneeseen metaboliittiin vesiliukoisuutta lisäävä konjugaatti, esimerkiksi glukuronidi. Vesiliukoisuuden lisääntyessä pääsy kudoksiin yleensä vähenee ja eritys virtsaan lisääntyy. Tupakoinnin vaikutus metaboliaentsyymeihin Lääkeainemetabolian kannalta PAH-yhdisteiden aikaansaaman entsyymi-induktion merkitys on suurin CYP1A2-entsyymin osalta. Induktiovaikutusta on myös CYP1A1- ja CYP2E1-entsyymeihin, jotka aktivoivat monia prokarsinogeeneja. Lisäksi PAH-yhdisteet indusoivat myös glukuronidaasia ja hydroksylaatiota. PAH-yhdisteet eivät ole ominaisia pelkästään tupakansavulle, vaan niitä syntyy orgaanisen aineen epätäydellisen palamisen seurauksena yhtä lailla kannabista poltettaessa (Zullino 2002) tai hiiligrillissä ruokaa valmistettaessa (Sweeney ja Grayling 2009). Myös ristikukkaisten vihannesten kuten parsakaalin tai ruusukaalin runsas syöminen voi aiheuttaa CYP1A2-entsyymin induktiota (Sweeney ja Grayling 2009). Omepratsoli, joka itse metaboloituu pääasiassa CYP2C19:n kautta, oli ensimmäinen lääkeaine, jonka osoitettiin indusoivan CYP1A2:ta. Induktiota tapahtuu ainoastaan CYP2C19:n hitailla metaboloijilla, joita valkoihoisista on 1 8 %. Heilläkin induktioon tarvitaan vähintään 40 mg:n päivä annosta (Ma ja Lu 2007). Rifampisiini ja karbamatsepiini voivat saada aikaan kliinisesti merkittävää CYP1A2-induktiota. Niiden induktiovaikutus eräiden muiden CYP-entsyymien (erityisesti CYP3A4) osalta on selvästi suurempi. CYP1A2-entsyymiä puolestaan inhiboivat voimakkaasti fluvoksamiini, sipro floksasiini ja norfloksasiini. Myös ehkäisytabletit aiheuttavat merkittävän inhibition (Granfors ym. 2005). Kliinisesti merkittävät CYP1A2-induktorit ja -inhibiittorit on listattu TAULUKOSSA 1. Kofeiinia, joka metaboloituu lähes täysin CYP1A2-entsyymin kautta, käytetään usein testiaineena CYP1A2-välitteistä metaboliaa tutkittaessa (Kroon 2007). Jo varsin vähäinen päivittäinen tupakointi saa aikaan CYP1A2-entsyymi-induktiota, ja induktiovaikutus voimistuu tupakointimäärän kasvaessa. Tupakoimattomaan verrattuna 1 5 savukkeen päivittäisen tupakoinnin on raportoitu lisäävän kofeiinin puhdistuman 1,22-kertaiseksi, 6 10 savukkeen 1,47-kertaiseksi, savukkeen 1,66-kertaiseksi ja yli 20 savukkeen 1,72-kertaiseksi (Tantcheva-Poór ym. 1999). Myös passiivinen tupakointi voi saada aikaan merkittävää entsyymi-induktiota. Kanadalaisessa takautuvassa tutkimuksessa astman pahenemisvaiheen vuoksi sairaalahoitoon joutuneiden lasten teofylliinipuhdistuma oli merkitsevästi suurempi ja vakaan tilan merkitsevästi pienempi tupakoivien (vähintään 20 savuketta/pv) kuin tupakoimattomien vanhempien lapsilla (Mayo 2001). Entsyymi-induktio alkaa palautua pian tupakoinnin lopettamisen jälkeen mutta normalisoituu vasta 2 4 viikon kuluessa. Kofeiinin puhdistuman on raportoitu laskevan kahden päivän tupakoimattomuuden jälkeen 20 % (vaihteluväli 6 % 33 %), ja 1 2 viikon kuluttua puhdistuma oli 36 % (vaihteluväli 24 % 58 %) pienempi tupakoinnin lopettamista edeltäneeseen tasoon verrattuna (Faber ja Fuhr 2004). Tuoreessa tutkimuksessa seurattiin CYP1A2-entsyymiaktiviteetin muutosta tupakoinnin lopettamisen myötä. Ennen tupakoinnin lopettamista entsyymiaktiivisuus oli tupakoijilla keskimäärin 1,55-kertainen tupakoimattomiin verrattuna. Neljä viikkoa tupakoinnin lopettamisen jälkeen entsyymiaktiivisuuden todettiin pienentyneen 79 %:lla tutkituista (jopa 7,3-kertainen lasku) ja suurentuneen 4 %:lla. Aktiviteetissa merkittävää muutosta ei todettu 17 %:lla (Dobrinas ym. 2011). Nikotiinikorvaustuotteiden käyttämi- A. Rouhos ja K. Raaska

3 Taulukko 1. CYP1A2-entsyymin kliinisesti merkittävät induktorit ja inhibiittorit. Induktorit rifampisiini karbamatsepiini tupakointi Inhibiittorit siprofloksasiini norfloksasiini fluvoksamiini ehkäisytabletit nen tupakasta vieroituksessa ei estä tai hidasta entsyymi-induktion palautumista, sillä induktiovaikutus ei liity nikotiiniin vaan tupakansavun PAH-yhdisteisiin. CYP1A2-entsyymin perusaktiivisuudessa on monikymmenkertaisia yksilökohtaisia eroja (Gunes ja Dahl 2008). Erot ovat siis huomattavasti suurempia kuin ne muutokset, joita tupakointi voi aiheuttaa. Jos käytetty lääkeannos määräytyy kliinisen vasteen tai tiettyjen seurattavien suureiden mukaan, ei tätä taustaa vasten lääkkeiden annostelun kannalta ole niinkään olennaista, tupakoiko potilas vai ei, vaan se aloittaako tai lopettaako hän tupakoinnin tiettyjen kapean terapeuttisen alueen lääkkeiden käytön aikana. Kun on kyse lääkkeestä, jota käytetään vakioannoksella tai muulla kuin vasteen perusteella säädettävällä annoksella, on oleellista tietää tupakoinnin mahdollinen vaikutus lääkkeen tehoon. Tieto tupakoinnin heikentävästä vaikutuksesta lääkehoidon tehoon on omiaan lisäämään potilaan motivaatiota tupakoinnin lopettamiseen. Tupakointiin liittyvien interaktioiden kannalta merkittävät lääkeaineet on listattu TAULUKOSSA 2. eri lääkeaineryhmissä Psyykenlääkkeet. Psykiatriset potilaat tupakoivat huomattavasti enemmän kuin väestö keskimäärin. Eri tutkimusten mukaan skitsofreniaa sairastavista tupakoi %, masennuspotilaista 42 % ja ahdistuneisuushäiriöitä sairastavista 55 % (Riala 2006). Psykoosilääkkeistä erityisesti klotsapiini ja olantsapiini metaboloituvat pääosin CYP1A2:n välityksellä. Tupakoijilla tarvitaan lähes kaksinkertaisia annoksia saman klotsapiinipitoisuuden saavuttamiseksi (Seppälä ym. 1999). Klotsapiinilla on Taulukko 2. Tupakointiin liittyvien interaktioiden kannalta merkittävät lääkeaineet jaoteltuna pääasiallisen interaktiomekanismin mukaan. Farmakokineettinen mekanismi klotsapiini olantsapiini klooripromatsiini haloperidoli agomelatiini duloksetiini melatoniini erlotinibi irinotekaani titsanidiini estrogeenit propranololi verpamiili flekainidi meksiletiini varfariini hepariini insuliini ropiniroli tsolmitriptaani teofylliini kofeiini Farmakodynaaminen mekanismi bentsodiatsepiinit klooripromatsiini beetasalpaajat suhteellisen kapea terapeuttinen leveys. Se on huomattavan väsyttävä ja alentaa kouristuskynnystä. Tupakoinnin lopettamisen jälkeen klotsapiinin haittavaikutuksena on raportoitu muun muassa kouristuksia (McCarthy 1994, Sabaawi ym. 2006). Noin savuketta päivässä riittää maksimaaliseen klotsapiinimetabolian induktioon. Olantsapiini on klotsapiinia paremmin siedetty, ja siten tupakoinnin lopettamisesta johtuvat suuret pitoisuudet eivät ole niin toksisia kuin vastaavat klotsapiinipitoisuudet. Tupakoinnin lopettamisen jälkeen on syytä varautua klotsapiinin ja olantsapiinin pitoisuuden suurentuvan noin 1,5-kertaiseksi 2 4 viikon kuluessa (de Leon ym. 2005). Myös klooripromatsiinin ja haloperidolin puhdistuma lisääntyy jonkin verran tupakoijil- 1075

4 TUPAKKA 1076 YDINASIAT 88Tupakointi aiheuttaa kliinisesti merkittäviä lääkeinteraktioita. 88Keskeisin mekanismi on tupakansavun polysyklisten aromaattisten hiilivetyjen aikaansaama CYP1A2-entsyymi-induktio, jonka myötä tiettyjen lääkeaineiden eliminaatio nopeutuu. 88Entsyymi-induktio alkaa palautua jo muutamassa päivässä tupakoinnin lopettamisen jälkeen mutta normalisoituu vasta 2 4 viikon kuluessa. 88Tieto tupakointistatuksen muutoksesta on tärkeä erityisesti käytettäessä lääkeaineita, joiden terapeuttinen leveys on pieni. 8 8 Tietoa tupakoinnista lääkehoidon tehon heikentäjänä tulee hyödyntää potilaan motivoinnissa tupakoinnin lopettamiseen. la. Tupakoivilla klooripromatsiinin käyttäjillä on raportoitu vähemmän väsymystä. Eroa on selitetty nikotiinin farmakodynaamisella vaikutuksella (Zevin ja Benowitz 1999). Suun limakalvolta suoraan imeytyvä psykoosilääke asenapiini metaboloituu CYP1A2:n välityksellä, mutta tupakoinnin ei ole todettu lisäävän sen puhdistumaa (Citrome 2011). Masennuslääkkeistä agomelatiini metaboloituu 90-prosenttisesti CYP1A2:n kautta. Voimakkaan entsyymi-inhibition seurauksena metabolia saturoituu ja pitoisuus voi suurentua monikymmenkertaiseksi. Tupakoinnin ai heutta man induktion vaikutuksesta puolestaan kokonaisaltistus jää jopa vain neljännekseen tupakoimattomien pitoisuudesta (EMEA 2008). Myös duloksetiinin metabolia on pääosin CYP1A2-välitteistä, mutta sen pitoisuuteen tupakoinnilla on selvästi vähäisempi noin 30 %:n vaikutus (Knadler ym. 2011). Tupakoinnilla ei ole kliinisesti merkittävää vaikutusta osin CYP1A2:n välityksellä metaboloituvan fluvoksamiinin vakaan tilan kinetiikkaan. Fluvoksamiini itsessään on voimakas CYP1A2:n inhibiittori (Kroon 2007). Useiden trisyklisten masennuslääkkeiden pitoisuuksien on todettu olevan tupakoijilla matalampia, joskin tämän kliininen merkitys on epävarma (Kroon 2007). Unettomuuden ja aikaerorasituksen hoitona käytetyn melatoniinin metabolia on pääosin CYP1A2-entsyymin välittämää. Keskimääräisten pitoisuuksien voi olettaa jäävän tupakoitsijoilla noin puoleen tupakoimattomien pitoisuuksista (Ursing ym. 2005). Bentsodiatsepiinien vaikutus on tupakoijalla keskimäärin heikompi kuin tupakoimattomalla. Tämä välittynee pääasiassa farmakodynaamisen interaktiomekanismin kautta: nikotiinin keskushermostoa stimuloiva vaikutus heikentää bentsodiatsepiinien rauhoittavaa vaikutusta (Zevin ja Benowitz 1999). Sydän- ja verenkiertoelimistön lääkkeet. Beetasalpaajien sykettä ja verenpainetta laskeva vaikutus on tupakoijalla keskimäärin heikompi kuin tupakoimattomalla. Interaktiomekanismi on ilmeisesti pääosin farmakodynaaminen: nikotiinin aikaansaama katekolamiinien vapautuminen nostaa syke- ja pulssi tasoa. Propranololin osalta interaktiomekanismi voi olla osin myös farmakokineettinen; tupakansavun PAH-yhdisteet indusoivat propranololin metaboliassa tarvittavaa glukuronidaatiota (Zevin ja Benowitz 1999). Tupakoinnin on todettu pienentävän merkitsevästi myös verapamiilin puhdistumaa (Faber ja Fuhr 2004). Koska käytetyt annokset voivat vaihdella suuresti, tupakoinnin lopettamisen vaikutus yksittäisellä potilaalla on vaikeasti ennakoitavissa, ja oleellista on ensisijaisesti seurata tarpeettoman suureen annokseen viittaavia oireita ja löydöksiä. CYP1A2 on osallinen flekainidin metaboliassa; flekainidin puhdistuma on todettu tupakoijilla jopa 60 % suuremmaksi kuin tupakoimattomilla, ja tupakoijat voivat tarvita tupakoimattomia suurempia annoksia rytmihäiriön kontrolloimiseksi (Zevin ja Benowitz 1999). Tupakointistatuksen muuttuessa EKG-kontrolli ja tarvittaessa flekainidin pitoisuusmääritykset ovat aiheellisia annosmuutoksen tarpeen arvioimiseksi. Tupakointi indusoi myös meksiletiinin metaboliaa, mutta tämän erityislupavalmisteen kliininen käyttö on nykyisin vähäistä. A. Rouhos ja K. Raaska

5 Tupakoinnin ja varfariinin mahdollisesta interaktiosta ja sen kliinisestä merkityksestä on julkaistu vaihtelevia tuloksia. Varfariini on käytössä raseemisena lääkeaineena. Sen vaikutus veren hyytymiseen välittyy pääosin S-varfariinin kautta ja vähemmän CYP1A2- entsyymin kautta metaboloituvan R-varfariinin välityksellä. Tuoreessa katsausartikkelissa todettiin tupakoijan tarvitsevan keskimäärin 13 % suurempaa varfariiniannosta kuin tupakoimattoman (Nathisuwan 2011). Tupakointi statuksen muuttuessa INR-tasoa on aiheellista seurata tiiviimmin ja tarvittaessa säätää annosta. Tupakoinnin on raportoitu lisäävän hepariinin puhdistumaa ja heikentävän sen vaikutusta (Zevin ja Benowitz 1999). Klopidogreeli on aihiolääke, joka metaboloituu osin CYP1A2-reittiä aktiiviseksi metaboliitiksi. Metaboliareittejä on kuitenkin useita. Joissakin tutkimuksissa raportoitu klopidogreelin parempi antitromboottinen teho tupakoivilla kuin tupakoimattomilla selittynee pikemminkin lääkkeen vaikutuksella tupakointiin liittyvään trombosyyttiaggregaatiotaipumukseen kuin indusoituneen CYP1A2-metabolian vaikutuksella lääkkeen tehoon (Desai ym. 2009, Hochholzer ym. 2011). Siksi tupakoinnin lopettaminen on ensiarvoisen tärkeää tromboosialttiuden vähentämiseksi. Uudempien hyytymisenestolääkkeiden prasugreelin, dabigatraanin, rivaroksabaanin, apiksabaanin ja tikagrelorin metabolia ei kulje CYP1A2- reittiä. Syöpälääkkeet. Tupakoinnin haittavaikutukset leikkaus- ja sädehoidon komplikaa tioiden kannalta tunnetaan varsin hyvin, mutta tupakoinnin mahdollinen vaikutus syöpälääkkeiden metaboliaan ja sen myötä lääkehoitojen tehoon on jäänyt vähemmälle huomiolle. Irinotekaania on käytetty suolistosyöpien hoidossa 1990-luvulta alkaen. Vuonna 2007 raportoitiin irinotekaanin aktiivisen metaboliitin pitoisuuden olevan tupakoijilla lähes 40 % pienempi kuin tupakoimattomilla tai tupakoinnin lopettaneilla (van der Bol ym. 2007). Tupakoijilla esiintyi myös merkitsevästi vähemmän hematologisia haittavaikutuksia, minkä arvioitiin todennäköisesti selittyvän pienemmällä aktiivisen metaboliitin pitoisuudella. Irinotekaanin metabolia on monivaiheinen, lääkevaikutus välittyy aktiivisen metaboliitin kautta, ja se puolestaan inaktivoituu glukuronidaatiolla UTG1A-entsyymin välityksellä. Tupakansavun PAH-yhdisteiden on todettu voimistavan glukuronidaatiokapasiteettia. Ei-pienisoluisen keuhkosyövän hoidossa käytettävä epidermaalisen kasvutekijäreseptorin inhibiittori erlotinibi metaboloituu osin CYP1A2- ja CYP1A1-entsyymien kautta. Tupakoinnin on todettu vähentävän erlotinibialtistusta %:lla. Jotta tupakoijan lääkeainepitoisuus olisi keskimäärin sama kuin tupakoimattoman, tarvittaisiin käytännössä kaksinkertainen lääkeannos (Hamilton 2006, Waller 2010). Korotetun annoksen tehoa tai turvallisuutta ei puolestaan ole osoitettu. Tupakoinnin lopettaminen ennen hoidon aloitusta on oleellisen tärkeää, jotta suositusten mukaisella lääkeannoksella saataisiin se hyöty, joka hoidosta on saavutettavissa. Tieto potilaiden tupakointistatuksesta tulisi ehdottomasti sisällyttää syöpähoitojen tehoa ja haittavaikutuksia arvioiviin lääkeainetutkimusiin (Gritz ym. 2005). Muut lääkkeet. Teofylliini metaboloituu pääasiallisesti CYP1A2-entsyymin kautta. Sen puhdistuman on tupakoijalla todettu suurentuvan % tupakoimattomiin verrattuna, ja tupakoinnin lopettamisen jälkeen pienenevän jo viikossa 35 % (Zevin ja Benowitz 1999). Teofylliini on tyypillinen pienen terapeuttisen leveyden omaava lääke. Teofylliinipitoisuuden suurentuessa tupakoinnin lopettamisen myötä voi tyypillisinä haittavaikutuksina ilmaantua takykardiaa, vapinaa, päänsärkyä ja vatsaoireita. Annosmuutoksen tarpeen arvioimiseksi kliinistä tilaa tulee seurata ja tarvittaessa määrittää teofylliinipitoisuus. Kofeiini metaboloituu lähes täysin CYP1A2-reittiä. Mikäli kahvin tai muiden kofeiinipitoisten tuotteiden nauttiminen on ollut runsasta, tupakoinnin lopettamisen myötä kofeiinipitoisuus voi nousta suureksi. Siitä aiheutuvat oireet kuten sydämen tykyttely ja vapina tulkitaan usein vieroitusoireiksi tai nikotiinikorvaustuotteista aiheutuviksi. Kofeiinin saantia suositellaan vähentämään tupakointia lopettaessa (Kroon 2007). 1077

6 TUPAKKA 1078 Nikotiinin aiheuttama vasokonstriktio voi heikentää merkittävästi insuliinin ihonalaista imeytymistä (Zevin ja Benowitz 1999). Nikotiinikorvaustuotteita käytettäessä nikotiinipitoisuus jää yleensä pienemmäksi kuin tupakoitaessa, joten korvaustuotteiden käyttö ei todennäköisesti heikennä insuliinin vaikutusta ainakaan yhtä paljon kuin tupakointi. Tupakoinnin lopettamisen jälkeen veren glukoosipitoisuus voi pienentyä insuliinin vaikutuksen tehostuessa, joten sitä on tarpeen seurata tiiviisti ja säätää tarvittaessa insuliiniannoksia sen mukaisesti. Yleisesti käytetty lihasrelaksantti titsanidiini metaboloituu pääasiassa CYP1A2-entsyymin välityksellä. Tupakoivilla miehillä keskimääräinen titsanidiinin kokonaisaltistus on todettu % pienemmäksi kuin tupakoimattomilla (Backman 2008). Tupakoinnin lopettamisen myötä lääkeainepitoisuus voi suurentua yli 50 %, mikä voi voimistaa lääkkeen hypotensiivisia ja keskushermostovaikutuksia. Parkinsonin taudin hoitoon käytettävä dopamiiniagonisti ropiniroli ja migreenilääke tsolmitriptaani metaboloituvat kumpikin pääosin CYP1A2:n välityksellä. Vaikka tupakoinnin vaikutuksesta kummankaan lääkkeen kinetiikkaan ei ole julkaistu tutkimuksia, on luultavaa, että tupakointi indusoi niiden metaboliaa. Estrogeenimetabolia on tupakoijalla nopeutunut, ja se johtuu ilmeisesti hydroksylaation induktiosta. Kiihtyneen metabolian myötä heikentynyt estrogeenisuoja selittää ainakin osin lisääntyneen sydän- ja verisuonitautien sekä osteoporoosin riskin tupakoivilla naisilla (Zevin ja Benowitz 1999). Tupakoinnin ei kuitenkaan ole todettu heikentävän ehkäisytablettien tehoa (Kroon 2007). Anestesia-aineista tiettyjen lihasrelaksanttien (rokuroni, vekuroni) tarpeen on raportoitu tupakoijalla olevan suurempi kuin tupakoimattomalla, ja enää harvoin käytettyyn inhalaatioanesteettiin isofluraaniin saattaa tupakoijalla liittyä lisääntynyt maksavaurion riski. Näiden mekanismi on epäselvä, jälkimmäinen saattaa liittyvä PAH-yhdisteiden aikaansaamaan CYP2E1-induktioon (Sweeney ja Grayling 2009). Tietoa interaktioista Suomalais-ruotsalainen SFINX-interaktiotietokanta on ollut Terveysportin kautta käytettävissä loppuvuodesta 2005 alkaen. Tupakointiin liittyvät yhteisvaikutukset on lisätty tietokantaan vuonna Tietokanta sisältää tiedon sekä interaktion mekanismista että sen kliinisestä merkityksestä. Sieltä löytyy suurin osa tässä artikkelissa mainituista interaktioista. Stockley s drug interactions on erittäin laaja, pelkästään lääkeinteraktioille omistettu kokooma- ja lähdeteos, joka sisältää yhteisvaikutusparia. Valitettavasti lääkkeiden valmisteyhteenvedoista ei tietoa tupakoinnin vaikutuksen suuruudesta ole saatavilla aina silloinkaan, kun kyseessä on CYP1A2:n kautta merkittävästi metaboloituva lääkeaine. Lopuksi Suomessa vuonna 2010 tupakoi vuotiaista miehistä 23 % ja naisista 16 % (Helakorpi ym. 2011). Pitkäaikaissairaiden potilaiden ryhmässä tupakoijien osuus on todennäköisesti suurempi. Tupakointi heikentää monien sairauksien ennustetta ja monien hoitojen tehoa. Tupakointiin liittyy lisäksi merkittäviä lääkeinteraktioita, jotka osaltaan voivat heikentää lääkitysten tehoa. Tupakoinnin lopettamiseen tulee kannustaa, jotta potilas saisi lääkityksestä saatavissa olevan hyödyn ja jotta se saataisiin mahdollisesti pienemmällä lääkeannoksella. Käytännön työssä oleellista on tiedostaa tupakointiin liittyvien kliinisesti merkittävien interaktioiden mahdollisuus ja tunnistaa erityisesti ne pienen terapeuttisen leveyden lääkeaineet, joiden pitoisuusmuutoksista voi nopeasti kehittyä potilaalle merkittäviä haittavaikutuksia. Vaikka indusoituneen lääkeainemetabolian normalisoituminen vie muutamia viikkoja, merkittävää palautumista tapahtuu jo muutamassa päivässä tupakoinnin lopettamisen jälkeen. Tupakoinnista kysyminen ja tiedon kirjaaminen on keskeisen tärkeää, ja merkitys korostuu akuutin sairaalahoidon yhteydessä. Lisähaastetta syntyy siitä tavallisesta käytännön tilanteesta, että sairaa- A. Rouhos ja K. Raaska

7 lassa alkanutta tupakkalakkoa seuraa usein kotioloissa retkahdus, jolloin tarvitaan jälleen lääkeannosten uutta muokkausta. Erityisesti näissä tilanteissa tulisi olla mahdollisuus tiiviiseen seurantaan ja tehostettuun tupakoinnin lopettamisen tukeen. ANNAMARI ROUHOS, LT, erikoislääkäri HYKS, Meilahden sairaala, medisiininen tulosyksikkö, keuhkosairaudet KARI RAASKA, LT, erikoislääkäri HUS, HySHA, psykiatrian tulosyksikkö sidonnaisuudet Annamari Rouhos: Luentopalkkio (Hengitysliitto Heli, Lilly, Novartis, Pfizer, Roche) Kari Raaska: Työsuhde (Lääkelaitos, ylilääkäri , Pfizer Oy, asiantuntijalääkäri ), Luentopalkkio (Astra Zeneca, BM, Janssen-Cilag, Servier) Kirjallisuutta Backman JT, Schröder MT, Neuvonen PJ. Effects of gender and moderate smoking on the pharmacokinetics and effects of the CYP1A2 substrate tizanidine. Eur J Clin Pharmacol 2008;64: CHMP. Assessment report for Valdoxan EMEA/655251/2008. Citrome L. Role of sublingual asenapine in treatment of schizophrenia. Neuropsychiatr Dis Treat 2011;7: De Leon J, Armstrong Sc, Cozza Kl. The dosing of atypical antipsychotics. Psychosomatics 2005;46: Desai NR, Mega JL, Jiang S, Cannon CP, Sabatine MS. Interaction between cigarette smoking and clinical benefit of clopidogrel. J Am Coll Cardiol 2009;15: Dobrinas M, Cornuz J, Oneda B, Kohler Serra M, Puhl M, Eap CB. Impact of smoking, smoking cessation, and genetic polymorphisms on CYP1A2 activity and inducibility. Clin Pharmacol Terap 2011;90: Faber MS, Fuhr U. Time response of cytochrome CYP450 1A2 activity on cessation of heavy smoking. Clin Pharmacol Ther 2004;76: Granfors MT, Backman JT, Laitila J, Neuvonen PJ. Oral contraceptives containing ethinyl estradiol and gestodene markedly increase plasma concentrations and effects of tizanidine by inhibiting cytochrome P450 1A2. Clin Pharmacol Ther 2005;78: Gritz E, Dresler C, Sarna L. Smoking, the missing drug interaction in clinical trials: ignoring the obvious. Cancer Epidemiol Biomarkers Prev 2005;14: Gunes A, Dahl M-L. Variation in CYP1A2 activity and its clinical implications: influence of environmental factors and genetic polymorphisms. Pharmacogenomics 2008;9: Hamilton M, Wolf JL, Rusk J, ym. Effects of smoking on the pharmacokinetics of erlotinib. Clin Cancer Res 2006;12: Helakorpi S, Pajunen T, Jallinoja P, Virtanen S, Uutela A. Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), Raportti 15/2011, Helsinki Hochholzer W, Trenk D, Mega JL, ym. Impact of smoking on antiplatelet effect of clopidogrel and prasugrel after loading dose and on maintenance therapy. Am Heart J 2011;162: Knadler MP, Lobo E, Chappell J, Bergstrom R. Duloxetine: clinical pharmacokinetics and drug interactions. Clin Pharmacokinet 2011;50: Kroon LA. Drug interactions with smoking. Am J Health-Syst Pharm 2007;64: Ma Q, Lu AY. CYP1A induction and human risk assessment: an evolving tale of in vitro and in vivo studies. Drug Metab Dispos 2007;35: Mayo PR. Effect of passive smoking on theophylline clearance in children. Ther Drug Monit 2001;5: McCarthy RH. Seizures following smoking cessation in a clozapine responder. Pharmacopsychiatry 1994;27: Nathisuwan S, Dilokthornsakul P, Chaiyakunapruk N, Morarai T, Yodting T, Piriyachananusorn N. Assessing evidence of interaction between smoking and warfarin: a systematic review and meta-analysis. Chest 2011;139: Raunio H. Lääkkeiden yhteisvaikutukset hallittavissa oleva ongelma. Suom Lääkäril 2003;36: Riala K. Psykiatrinen sairastavuus ja tupakointi. Suom Lääkäril 2006;61: Sabaawi M, Singh NN, de Leon J. Guidelines for the use of clozapine in individuals with developmental disabilities. Res Dev Disabil 2006;27: Schaffer SD, Yoon S, Zadezensky I. A review of smoking cessation: potentially risky effects on prescribed medications. J Clin Nurs 2009;18: Seppälä NH, Leinonen EV, Lehtonen ML, Kivistö KT. Clozapine serum concentrations are lower in smoking than in non-smoking schizophrenic patients. Pharmacol Toxicol 1999;85: Sweeney BP, Grayling M. Smoking and anesthesia: the pharmacological implications. Anaesthesia 2009;64: Tantcheva-Poór I, Zaigler M, Rietbrock S, Fuhr U. Estimation of cytochrome P-450 CYP1A2 activity in 863 healthy Caucasians using a saliva-based caffeine test. Pharmacogenetics 1999;2: Thorn CF, Aklillu E, Klein TE, Altman RB. PharmGKB summary: very important pharmacogene information for CYP1A2. Pharmacogenet Genomics 2012;22:73 7. Ursing C, von Bahr C, Brismar K, Röjdmark S. Influence of cigarette smoking on melatonin levels in man. Eur J Clin Pharmacol 2005;61: Waller LL, Miller AA, Petty WJ. Using erlotinib to treat patients with non-small cell lung cancer who continue to smoke. Lung Cancer 2010;67:12 6. van der Bol JM, Mathijssen RH, Loos WJ, ym. Cigarette smoking and irinotecan treatment: pharmacokinetic interaction and effects on neutropenia. J Clin Oncol 2007;25: Zevin S, Benowitz NL. Drug interactions with tobacco smoking. An update. Clin Pharmacokinet 1999;36: Zullino DF, Delessert D, Eap CB, Preisig M, Baumann P. Tobacco and cannabis smoking can lead to intoxication with clozapine and olanzapine. Int Clin Psychopharmacol 2002;17:

8 TUPAKKA Summary Smoking and drug interactions Smoking causes certain clinically significant drug interactions. Polycyclic aromatic hydrocarbons induce CYP1A2 enzyme, which is important in metabolism of several drugs. This enzyme induction can lead to decreased efficacy of certain psychoactive drugs, teophylline, warfarin, certain antiarythmics and anticancer drugs. In addition, nicotine may interfere with the action of β-blockers and benzodiatsepines through pharmacodynamic mechanisms. After smoking cessation the induced metabolism begins to normalize increasing the risks related to elevated drug concentrations. The risk is highest when using drugs with narrow therapeutic ratio, such as clozapine and theophylline. Compared to enzyme inhibition, enzyme-induction takes significantly longer to develop and longer to normalize after abolition of the enzyme inductor. When planning smoking cessation or when a smoker is acutely hospitalized, the medication has to be screened and need for changes in dosages and measurements of drug concentrations to be evaluated A. Rouhos ja K. Raaska

Tupakointi, tupakoinnin lopettaminen ja lääkeinteraktiot

Tupakointi, tupakoinnin lopettaminen ja lääkeinteraktiot Tupakointi, tupakoinnin lopettaminen ja lääkeinteraktiot Kari Raaska, LT Psykiatrian ja kliinisen farmakologian el Ylilääkäri HySHA:n psykiatrian ty Biomedicum 2014-12-2 Tupakointi ja lääkeinteraktiot

Lisätiedot

Tupakka- ja nikotiiniriippuvaisen Käypä hoito

Tupakka- ja nikotiiniriippuvaisen Käypä hoito Tupakka- ja nikotiiniriippuvaisen Käypä hoito Lääkärin rooli tupakka- ja nikotiiniriippuvuuden hoidossa Pfizer lounassymposium Lääkäripäivät 2015 Klas Winell LT, EL, Tupakkariippuvuus ja tupakasta vieroitus

Lisätiedot

Hyötyosuus. ANNOS ja sen merkitys lääkehoidossa? Farmakokinetiikan perusteita. Solukalvon läpäisy. Alkureitin metabolia

Hyötyosuus. ANNOS ja sen merkitys lääkehoidossa? Farmakokinetiikan perusteita. Solukalvon läpäisy. Alkureitin metabolia Neurofarmakologia Farmakologian perusteiden kertausta Pekka Rauhala Syksy 2012 Koulu, Mervaala & Tuomisto, 8. painos, 2012 Kappaleet 11-30 (pois kappale 18) tai vastaavat asiat muista oppikirjoista n.

Lisätiedot

Lääkkeiden yhteisvaikutukset ovat yleensä

Lääkkeiden yhteisvaikutukset ovat yleensä Page 1 of 9 JULKAISTU NUMEROSSA 3/2012 TEEMAT Lääkkeiden yhteisvaikutukset ovat yleensä hallittavissa Pentti J. Neuvonen Vain osa lääkkeiden yhteisvaikutuksista on lääkehoidon onnistumisen kannalta tärkeitä.

Lisätiedot

Pitkävaikutteinen injektiolääke helpottaa psykoosipotilaan hoitoon sitoutumista - Sic!

Pitkävaikutteinen injektiolääke helpottaa psykoosipotilaan hoitoon sitoutumista - Sic! Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 2/2016 TEEMAT Pitkävaikutteinen injektiolääke helpottaa psykoosipotilaan hoitoon sitoutumista Hannu Koponen / Kirjoitettu 8.4.2016 / Julkaistu 3.6.2016 Psykoosipotilaiden

Lisätiedot

Valdoxan (agomelatiini) aikuispotilaiden vakavien masennustilojen hoidossa. Tietoa terveydenhuollon ammattilaisille

Valdoxan (agomelatiini) aikuispotilaiden vakavien masennustilojen hoidossa. Tietoa terveydenhuollon ammattilaisille Valdoxan (agomelatiini) aikuispotilaiden vakavien masennustilojen hoidossa Tietoa terveydenhuollon ammattilaisille Suositukset seuraavissa tilanteissa: - maksan toiminnan seuraaminen - yhteisvaikutukset

Lisätiedot

Tupakka, sähkösavuke ja nuuska - ajankohtaiskatsaus

Tupakka, sähkösavuke ja nuuska - ajankohtaiskatsaus Tupakka, sähkösavuke ja nuuska - ajankohtaiskatsaus Anne Pietinalho, LKT, dos, FCCP Johtava lääkäri, Raaseporin tk Asiantuntijalääkäri, Filha ry Diat: Patrick Sandström, Erityisasiantuntija, Filha ry,

Lisätiedot

Tupakoinnin haitat ja lopettamisen hyödyt

Tupakoinnin haitat ja lopettamisen hyödyt Tupakoinnin haitat ja lopettamisen hyödyt Tiina Merivuori, keuhkosairauksien ja allergologian el Hämeenlinnan Terveyspalvelut Anne Pietinalho, LKT Asiantuntijalääkäri, Filha ry Tupakansavusta kulkeutuu

Lisätiedot

Poikkeavan lääkevasteen riskitekijät

Poikkeavan lääkevasteen riskitekijät Vanhusten lääkehoidon ongelmakohtia Pekka Rauhala 2012 Poikkeavan lääkevasteen riskitekijät Perimä Potilaan ikä Munuaisten ja maksan toimintahäiriöt Tupakointi Alkoholin käyttö Lääkeinteraktiot Elimistön

Lisätiedot

Tupakoinnin lopettamista tukeva lääkehoito

Tupakoinnin lopettamista tukeva lääkehoito Tupakoinnin lopettamista tukeva lääkehoito Tiina Merivuori, keuhkosairauksien el Hämeenlinnan Terveyspalvelut Anne Pietinalho, LKT Asiantuntijalääkäri, Filha ry Vaikuttavat vieroitushoidot Yksilöohjaus

Lisätiedot

Tupakoinnin ja lopettamisen tuen haasteelliset taustatekijät. Patrick Sandström Erityisasiantuntija, Filha ry Oulu 11.-12.2.2014

Tupakoinnin ja lopettamisen tuen haasteelliset taustatekijät. Patrick Sandström Erityisasiantuntija, Filha ry Oulu 11.-12.2.2014 Tupakoinnin ja lopettamisen tuen haasteelliset taustatekijät Patrick Sandström Erityisasiantuntija, Filha ry Oulu 11.-12.2.2014 Suomalaisten tupakointi 1950-2013 (15-64v) 80 70 60 50 40 30 20 10 0 1950

Lisätiedot

Farmakogeneettiset testit apuna lääkehoidon arvioinnissa

Farmakogeneettiset testit apuna lääkehoidon arvioinnissa Farmakogeneettiset testit apuna lääkehoidon arvioinnissa Farmakogeneettiset testit Farmakogenetiikalla tarkoitetaan geneettisiä variaatioita, jotka vaikuttavat lääkeainevasteeseen. Geneettisen tiedon hyödyntäminen

Lisätiedot

Tupakoinnin lopettamista tukeva lääkehoito

Tupakoinnin lopettamista tukeva lääkehoito Tupakoinnin lopettamista tukeva lääkehoito Tiina Merivuori, keuhkosairauksien el Hämeenlinnan Terveyspalvelut Anne Pietinalho, LKT Asiantuntijalääkäri, Filha ry Vaikuttavat vieroitushoidot Yksilöohjaus

Lisätiedot

Tupakkariippuvuus fyysinen riippuvuus. 9.9.2015 Annamari Rouhos LT, keuhkosairauksien erikoislääkäri Sydän- ja keuhkokeskus HYKS

Tupakkariippuvuus fyysinen riippuvuus. 9.9.2015 Annamari Rouhos LT, keuhkosairauksien erikoislääkäri Sydän- ja keuhkokeskus HYKS Tupakkariippuvuus fyysinen riippuvuus 9.9.2015 Annamari Rouhos LT, keuhkosairauksien erikoislääkäri Sydän- ja keuhkokeskus HYKS Riippuvuuden tunnusmerkkejä voimakas halu tai pakonomainen tarve käyttää

Lisätiedot

Farmakokinetiikan perusteita

Farmakokinetiikan perusteita Farmakokinetiikan perusteita Pekka Rauhala Lokakuu 2013 Farmakologian perusteet Koulu, Mervaala & Tuomisto, 8/9 painos, 2012/2013 Kappaleet 1-6 ja 11 Luennoilla esille tulevat asiat PBL-tapauksissa käsiteltävät

Lisätiedot

Nikotiinikorvaushoito - Tuotteet ja hoidon suunnittelu

Nikotiinikorvaushoito - Tuotteet ja hoidon suunnittelu Nikotiinikorvaushoito - Tuotteet ja hoidon suunnittelu Hanne Munter Hengitysliitto ry / Stumppi hanne.munter@hengitysliitto.fi OTA-ohjauskartta Nikotiinikorvaushoito Nikotiinikorvaushoitotuotteita käytettäessä

Lisätiedot

Poikkeavan lääkevasteen riskitekijät

Poikkeavan lääkevasteen riskitekijät Sylvi 96 v Vanhusten lääkehoidon ongelmakohtia Pekka Rauhala 2013 Glaukooma: timololi 1 tippa x 2 RR-tauti: hydroklooritiatsidi 25mg x2, (diureetista virtsan karkailua, minkä vuoksi Sylvi otti lääkettä

Lisätiedot

Läpimurto ms-taudin hoidossa?

Läpimurto ms-taudin hoidossa? Läpimurto ms-taudin hoidossa? Läpimurto ms-taudin hoidossa? Kansainvälisen tutkijaryhmän kliiniset kokeet uudella lääkkeellä antoivat lupaavia tuloksia sekä aaltoilevan- että ensisijaisesti etenevän ms-taudin

Lisätiedot

TUPAKOINNIN LOPETTAMINEN KANNATTAA AINA

TUPAKOINNIN LOPETTAMINEN KANNATTAA AINA TUPAKOINNIN LOPETTAMINEN KANNATTAA AINA Kaikki tietävät, että tupakointi on epäterveellistä. Mutta tiesitkö, että tupakoinnin lopettaminen kannattaa, vaikka olisit tupakoinut jo pitkään ja että lopettaminen

Lisätiedot

Valmistetta ei tule käyttää tiineillä ja imettävillä nartuilla eikä koirilla, joilla on maksan vajaatoiminta.

Valmistetta ei tule käyttää tiineillä ja imettävillä nartuilla eikä koirilla, joilla on maksan vajaatoiminta. 1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI Barbivet vet. 30 mg tabletti Barbivet vet. 60 mg tabletti 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS Vaikuttava aine Yksi 30 mg tabletti sisältää fenobarbitaalia 30 mg. Yksi 60 mg tabletti

Lisätiedot

Viekirax-valmisteen (ombitasviiri/paritapreviiri/ritonaviiri) riskienhallintasuunnitelman yhteenveto

Viekirax-valmisteen (ombitasviiri/paritapreviiri/ritonaviiri) riskienhallintasuunnitelman yhteenveto EMA/775985/2014 Viekirax-valmisteen (ombitasviiri/paritapreviiri/ritonaviiri) enhallintasuunnitelman yhteenveto Tämä on Viekirax-valmisteen enhallintasuunnitelman yhteenveto, jossa esitetään toimenpiteet,

Lisätiedot

Tupakka, sähkösavuke ja nuuska - ajankohtaiskatsaus. Anne Pietinalho, LKT, dos, FCCP Johtava lääkäri, Raaseporin tk Asiantuntijalääkäri, Filha ry

Tupakka, sähkösavuke ja nuuska - ajankohtaiskatsaus. Anne Pietinalho, LKT, dos, FCCP Johtava lääkäri, Raaseporin tk Asiantuntijalääkäri, Filha ry Tupakka, sähkösavuke ja nuuska - ajankohtaiskatsaus Anne Pietinalho, LKT, dos, FCCP Johtava lääkäri, Raaseporin tk Asiantuntijalääkäri, Filha ry Suomalaisten tupakointi 1950-2014 (15-64v) 80 70 60 50 40

Lisätiedot

Hyvinvointiin vaikuttavia lopettamisen hyötyjä ovat myös parempi suorituskyky, stressin väheneminen, parempi uni ja keskittymiskyky.

Hyvinvointiin vaikuttavia lopettamisen hyötyjä ovat myös parempi suorituskyky, stressin väheneminen, parempi uni ja keskittymiskyky. Tupakatta terveenä! 2 Lopettaminen kannattaa aina! Tupakkatuotteet lyhentävät käyttäjänsä elinikää keskimäärin 8 10 vuotta. Ilman tupakkaa on terveempi ja sairastumisriski pienenee. Elämänlaatu paranee

Lisätiedot

Geenitutkmukset lääkehoidon tukena. Jari Forsström, Toimitusjohtaja Abomics Oy

Geenitutkmukset lääkehoidon tukena. Jari Forsström, Toimitusjohtaja Abomics Oy Geenitutkmukset lääkehoidon tukena Jari Forsström, Toimitusjohtaja Abomics Oy Sama annos ei sovi kaikille Lääkehoidon turvallisuudesta Lääkehoidon ongelmien osuus kaikista terveydenhuollon suorista kustannuksista

Lisätiedot

Uutta lääkkeistä: Ulipristaali

Uutta lääkkeistä: Ulipristaali Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 3/2012 UUTTA LÄÄKKEISTÄ Uutta lääkkeistä: Ulipristaali Annikka Kalliokoski Esmya, 5 mg tabletti, PregLem France SAS. Ulipristaaliasetaattia voidaan käyttää kohdun myoomien

Lisätiedot

LIITE III VALMISTEYHTEENVEDON JA PAKKAUSSELOSTEEN OLEELLISET OSAT

LIITE III VALMISTEYHTEENVEDON JA PAKKAUSSELOSTEEN OLEELLISET OSAT LIITE III VALMISTEYHTEENVEDON JA PAKKAUSSELOSTEEN OLEELLISET OSAT Huomautus: Nämä valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen muutokset ovat voimassa komission päätöksen ajankohtana. Komission päätöksen jälkeen

Lisätiedot

Nikotiiniriippuvuus. Sakari Karjalainen, pääsihteeri Suomen Syöpäyhdistys ja Syöpäsäätiö

Nikotiiniriippuvuus. Sakari Karjalainen, pääsihteeri Suomen Syöpäyhdistys ja Syöpäsäätiö Nikotiiniriippuvuus Sakari Karjalainen, pääsihteeri Suomen Syöpäyhdistys ja Syöpäsäätiö 8.2.2016 1 Miksi nikotiiniriippuvuus on tärkeä asia? Tupakan nikotiini aiheuttaa fyysistä riippuvuutta. Tupakkariippuvuuteen

Lisätiedot

Farmakogeneettinen paneeli Geenitestillä tehokas ja turvallinen lääkehoito

Farmakogeneettinen paneeli Geenitestillä tehokas ja turvallinen lääkehoito Farmakogeneettinen paneeli Geenitestillä tehokas ja turvallinen lääkehoito VAIKUTTAVAA TERVEYSPALVELUA Farmakogenetiikka mitä ja miksi? Lääkehoitoihin tiedetään liittyvän huomattavaa yksilöllistä vaihtelua,

Lisätiedot

Tupakkariippuvuus (ja sen seuraukset)

Tupakkariippuvuus (ja sen seuraukset) Tupakkariippuvuus (ja sen seuraukset) Tiina Merivuori, keuhkosairauksien ja allergologian el Hämeenlinnan Terveyspalvelut Anne Pietinalho, LKT Asiantuntijalääkäri, Filha ry Tupakkariippuvuus - oireyhtymä

Lisätiedot

Tupakoinnin lopettamista tukeva lääkehoito

Tupakoinnin lopettamista tukeva lääkehoito Tupakoinnin lopettamista tukeva lääkehoito Tiina Merivuori, keuhkosairauksien el Hämeenlinnan Terveyspalvelut Anne Pietinalho, LKT Asiantuntijalääkäri, Filha ry Vaikuttavat vieroitushoidot Yksilöohjaus

Lisätiedot

LIITE VALMISTEYHTEENVETO

LIITE VALMISTEYHTEENVETO LIITE VALMISTEYHTEENVETO 4 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Mizollen 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Mitsolastiini (INN) 10 mg 3. LÄÄKEMUOTO Depottabletti. 4. KLIINISET TIEDOT 4.1. Terapeuttiset indikaatiot

Lisätiedot

Tupakka, sähkösavuke ja nuuska - ajankohtaiskatsaus. Patrick Sandström Erityisasiantuntija, Filha ry Jyväskylä 13.5.2014

Tupakka, sähkösavuke ja nuuska - ajankohtaiskatsaus. Patrick Sandström Erityisasiantuntija, Filha ry Jyväskylä 13.5.2014 Tupakka, sähkösavuke ja nuuska - ajankohtaiskatsaus Patrick Sandström Erityisasiantuntija, Filha ry Jyväskylä 13.5.2014 Ohjelma Riippuvuus Käypä hoito Työkaluja vuorovaikutukseen ja motivaatioon Menetelmäharjoitus/keskustelu

Lisätiedot

Nikotiniriippuvuus. Anne Pietinalho, LKT, dos, FCCP Johtava lääkäri, Raaseporin tk Asiantuntijalääkäri, Filha ry

Nikotiniriippuvuus. Anne Pietinalho, LKT, dos, FCCP Johtava lääkäri, Raaseporin tk Asiantuntijalääkäri, Filha ry Nikotiniriippuvuus Anne Pietinalho, LKT, dos, FCCP Johtava lääkäri, Raaseporin tk Asiantuntijalääkäri, Filha ry Nikotiini On keskushermoston reseptoreita stimuloiva ja sen välittäjäaineita (asetylkoliini,

Lisätiedot

Tupakoinnin haitat ja lopettamisen hyödyt

Tupakoinnin haitat ja lopettamisen hyödyt Tupakoinnin haitat ja lopettamisen hyödyt Tiina Merivuori, keuhkosairauksien ja allergologian el Hämeenlinnan Terveyspalvelut Anne Pietinalho, LKT Asiantuntijalääkäri, Filha ry Tupakansavusta kulkeutuu

Lisätiedot

HIV-LÄÄKKEIDEN YHTEISVAIKUTUKSET, OSA 2 LT, INFEKTIOLÄÄKÄRI TUULA OUTINEN TAYS XVIII VALTAKUNNALLINEN HIV-KOULUTUS

HIV-LÄÄKKEIDEN YHTEISVAIKUTUKSET, OSA 2 LT, INFEKTIOLÄÄKÄRI TUULA OUTINEN TAYS XVIII VALTAKUNNALLINEN HIV-KOULUTUS HIV-LÄÄKKEIDEN YHTEISVAIKUTUKSET, OSA 2 LT, INFEKTIOLÄÄKÄRI TUULA OUTINEN TAYS XVIII VALTAKUNNALLINEN HIV-KOULUTUS 2.2.2017 HIV-LÄÄKKEIDEN YHTEISVAIKUTUKSET, OSA 2 Psyykenlääkkeet Epilepsialääkkeet Alzheimerin

Lisätiedot

Tupakka, sähkösavuke ja nuuska - ajankohtaiskatsaus. Patrick Sandström Erityisasiantuntija, Filha ry Tampere 9.9.2015

Tupakka, sähkösavuke ja nuuska - ajankohtaiskatsaus. Patrick Sandström Erityisasiantuntija, Filha ry Tampere 9.9.2015 Tupakka, sähkösavuke ja nuuska - ajankohtaiskatsaus Patrick Sandström Erityisasiantuntija, Filha ry Tampere 9.9.2015 Suomalaisten tupakointi 1950-2014 (15-64v) 80 70 60 50 40 30 20 10 0 1950 1960 1970

Lisätiedot

Myös itsehoitolääkkeillä voi olla yhteisvaikutuksia - Sic!

Myös itsehoitolääkkeillä voi olla yhteisvaikutuksia - Sic! Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 1/2012 TEEMAT Myös itsehoitolääkkeillä voi olla yhteisvaikutuksia Annikka Kalliokoski / Julkaistu 4.4.2012 Itsehoitovalmisteet voivat aiheuttaa yhteisvaikutuksia muiden

Lisätiedot

Farmakokinetiikka. Farmakogenetiikka. Poikkeavan lääkevasteen riskitekijät. Lääkevasteen yksilöllisyys. Farmakogenetiikka

Farmakokinetiikka. Farmakogenetiikka. Poikkeavan lääkevasteen riskitekijät. Lääkevasteen yksilöllisyys. Farmakogenetiikka Potilaita, joilla sama diagnoosi Lääkevasteen yksilöllisyys Farmakogenetiikka Pekka Rauhala 2012 Hyvä lääkevaste Huono vaste - vaihda lääkettä Toksisuus suuri - vaihda lääkettä tai pienennä annosta Poikkeavan

Lisätiedot

VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI. Nicachet 4 mg jauhe suuonteloon, pussi. 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT

VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI. Nicachet 4 mg jauhe suuonteloon, pussi. 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Nicachet 4 mg jauhe suuonteloon, pussi. 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Yksi pussi sisältää 4 mg nikotiinia. Täydellinen apuaineluettelo, ks kohta 6.1.

Lisätiedot

LÄÄKKEIDEN VAIKUTUSMEKANISMIT

LÄÄKKEIDEN VAIKUTUSMEKANISMIT TADEM-TALK: KOVETIOAALISTE LÄÄKKEIDE VAIKUTUSMEKAISMIT TAPAUSESIMERKEI Professori Janne Backman ja LT Pauliina Molander Post graduate -koulutus 12.-13.5.2016 ämeenlinna Tiopuriinit Atsatiopriini ja 6-merkaptopuriini

Lisätiedot

Erityisturvallisuustiedote

Erityisturvallisuustiedote Erityisturvallisuustiedote Arava (leflunomidi) on tautiprosessia hidastava antireumaattinen lääke (DMARD), joka on tarkoitettu aikuisten aktiivista nivelreumaa tai aktiivista nivelpsoriaasia sairastavien

Lisätiedot

Tupakka, sähkösavuke ja nuuska - ajankohtaiskatsaus. Patrick Sandström Erityisasiantuntija, Filha ry Espoo 28.1.2015

Tupakka, sähkösavuke ja nuuska - ajankohtaiskatsaus. Patrick Sandström Erityisasiantuntija, Filha ry Espoo 28.1.2015 Tupakka, sähkösavuke ja nuuska - ajankohtaiskatsaus Patrick Sandström Erityisasiantuntija, Filha ry Espoo 28.1.2015 Ohjelma Ajankohtaiskatsaus tupakka, nuuska ja sähkösavuke Tupakoinnin haitat ja lopettamisen

Lisätiedot

PULLO PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ. Tee tilaa. kolesterolia alentavalle täydennykselle potilaittesi ruokavalioon

PULLO PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ. Tee tilaa. kolesterolia alentavalle täydennykselle potilaittesi ruokavalioon PULLO PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ Tee tilaa kolesterolia alentavalle täydennykselle potilaittesi ruokavalioon Lähteet 1. Catapano et al. ESC/EAS Guidelines for the management of dyslipidaemias. Atherosclerosis 2016;

Lisätiedot

Mikä puuttuu. potilaasi kolesterolia alentavasta ruokavaliosta?

Mikä puuttuu. potilaasi kolesterolia alentavasta ruokavaliosta? Mikä puuttuu potilaasi kolesterolia alentavasta ruokavaliosta? Alentaa 1-4 kolesterolia todistetun tehokkaasti Terveysvaikutteiset elintarvikkeet, joihin on lisätty kasvistanolia*, tarjoavat tehokkaan

Lisätiedot

Tupakkapoliittisten toimenpiteiden vaikutus. Satu Helakorpi Terveyden edistämisen ja kroonisten tautien ehkäisyn osasto Terveyden edistämisen yksikkö

Tupakkapoliittisten toimenpiteiden vaikutus. Satu Helakorpi Terveyden edistämisen ja kroonisten tautien ehkäisyn osasto Terveyden edistämisen yksikkö Tupakkapoliittisten toimenpiteiden vaikutus Satu Helakorpi Terveyden edistämisen ja kroonisten tautien ehkäisyn osasto Terveyden edistämisen yksikkö Päivittäin tupakoivien osuus (%) 1978 2006 % 50 40 30

Lisätiedot

Farmakokinetiikka. Historiaa. Poikkeavan lääkevasteen riskitekijät. Farmakogenetiikka. Vierasainemetabolian vaiheet

Farmakokinetiikka. Historiaa. Poikkeavan lääkevasteen riskitekijät. Farmakogenetiikka. Vierasainemetabolian vaiheet Poikkeavan lääkevasteen riskitekijät Farmakogenetiikka Pekka Rauhala 2013 Perimä Potilaan ikä Munuaisten ja maksan toimintahäiriöt Muut sairaudet Alkoholin käyttö Lääkeinteraktiot Farmakogenetiikka Tutkii

Lisätiedot

MONILÄÄKITYS JA MONIAMMATILLINEN YHTEISTYÖ. Sirkka Liisa Kivelä Yleislääketiet. professori, emerita, TY Geriatrisen lääkehoidon dosentti, HY

MONILÄÄKITYS JA MONIAMMATILLINEN YHTEISTYÖ. Sirkka Liisa Kivelä Yleislääketiet. professori, emerita, TY Geriatrisen lääkehoidon dosentti, HY MONILÄÄKITYS JA MONIAMMATILLINEN YHTEISTYÖ Sirkka Liisa Kivelä Yleislääketiet. professori, emerita, TY Geriatrisen lääkehoidon dosentti, HY MIKÄ ON MONILÄÄKITYSTÄ? Tutkimukset 5 tai yli 10 tai yli runsas

Lisätiedot

Farmakologian perusteet ja neurofarmakologia (Farmis) Pekka Rauhala 2017

Farmakologian perusteet ja neurofarmakologia (Farmis) Pekka Rauhala 2017 Farmakologian perusteet ja neurofarmakologia (Farmis) Pekka Rauhala 2017 5 op 6 PBL tapausta Farmis Farmakodynamiikka ja Farmakokinetiikka Autonomisen hermoston farmakologia Neurologisten sairauksien hoidossa

Lisätiedot

Miten tuen potilasta pääsemään eroon tupakasta? Sairaanhoitajat Jaana Kainulainen ja Tiina Julin. Tupakkariippuvuus

Miten tuen potilasta pääsemään eroon tupakasta? Sairaanhoitajat Jaana Kainulainen ja Tiina Julin. Tupakkariippuvuus Miten tuen potilasta pääsemään eroon tupakasta? Sairaanhoitajat Jaana Kainulainen ja Tiina Julin Tupakkariippuvuus Fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista riippuvuutta sisältävä oireyhtymä (F17, ICD-10) Tarkoitetaan

Lisätiedot

Tupakkariippuvuuden neurobiologia

Tupakkariippuvuuden neurobiologia Tupakkariippuvuuden neurobiologia Tiina Merivuori, keuhkosairauksien ja allergologian el Hämeenlinnan Terveyspalvelut Anne Pietinalho, LKT Asiantuntijalääkäri, Filha ry 7 s Nikotiinin valtimo- ja laskimoveripitoisuudet

Lisätiedot

MATERIAALIA VALO:N SAVUTON TYÖPAIKKA KAMPANJAN TUEKSI

MATERIAALIA VALO:N SAVUTON TYÖPAIKKA KAMPANJAN TUEKSI MATERIAALIA VALO:N SAVUTON TYÖPAIKKA KAMPANJAN TUEKSI YLEISTÄ TUPAKOINNISTA Tupakointi aiheuttaa yli 50 sairautta, joista 20 on kuolemaan johtavia. Tupakointi vaurioittaa lähes jokaista elintä elimistössä,

Lisätiedot

Farmakokinetiikan perusteita. Pekka Rauhala, LKT, Medicum, Farmakologian osasto

Farmakokinetiikan perusteita. Pekka Rauhala, LKT, Medicum, Farmakologian osasto Farmakokinetiikan perusteita Pekka Rauhala, LKT, Medicum, Farmakologian osasto 16.8.2017 Farmakologia Kuinka lääkeaineet vaikuttavat elimistössä ja mitä seikkoja on otettava huomioon lääkkeitä käytettäessä

Lisätiedot

Mitä uutta Käypä hoito suosituksessa. Tupakka ja Terveyspäivät 2012 Klas Winell

Mitä uutta Käypä hoito suosituksessa. Tupakka ja Terveyspäivät 2012 Klas Winell Mitä uutta Käypä hoito suosituksessa Tupakka ja Terveyspäivät 2012 Klas Winell Tärkeät asiat edellisestä suosituksesta Tupakan nikotiini aiheuttaa fyysistä riippuvuutta. Tupakkariippuvuuteen liittyvät

Lisätiedot

Liite III. Valmisteyhteenveto ja pakkausseloste, muutettavat kohdat

Liite III. Valmisteyhteenveto ja pakkausseloste, muutettavat kohdat Liite III Valmisteyhteenveto ja pakkausseloste, muutettavat kohdat Huomaa: Kansallinen viranomainen voi myöhemmin päivittää valmisteyhteenvetoihin ja pakkausselosteisiin tehtäviä muutoksia yhteistyössä

Lisätiedot

A - soveltaminen B - ymmärtäminen C - tietäminen. 1 - ehdottomasti osattava 2 - osattava hyvin 3 - erityisosaaminen. Asiasisältö

A - soveltaminen B - ymmärtäminen C - tietäminen. 1 - ehdottomasti osattava 2 - osattava hyvin 3 - erityisosaaminen. Asiasisältö A - soveltaminen B - ymmärtäminen C - tietäminen 1 - ehdottomasti osattava 2 - osattava hyvin 3 - erityisosaaminen Asiasisältö Keskeisyys Taso 1 2 3 A B C 1 Autonomisen hermoston farmakologia 1.1 Parasympatomimeetit

Lisätiedot

Parasetamolin aiheuttamat myrkytykset Suomessa

Parasetamolin aiheuttamat myrkytykset Suomessa Page 1 of 6 JULKAISTU NUMEROSSA 4/2015 LÄÄKKEIDEN HAITTAVAIKUTUKSET Parasetamolin aiheuttamat myrkytykset Suomessa Mikko Parry, Kalle Hoppu / Kirjoitettu 16.10.2015 / Julkaistu 4.12.2015. istock/dolgachov

Lisätiedot

Lääkkeiden yhteisvaikutukset

Lääkkeiden yhteisvaikutukset 65. Lääkkeiden yhteisvaikutukset Lääkkeiden yhteisvaikutukset Useiden lääkkeiden samanaikainen käyttö on varsin yleistä ja joskus välttämätöntäkin. Potilaalla voi olla useita hoitoa vaativia sairauksia,

Lisätiedot

Iäkkäiden lääkehoidon ongelmakohdat

Iäkkäiden lääkehoidon ongelmakohdat Iäkkäiden lääkehoidon ongelmakohdat Pori 18.5.2015 Alli Puirava, Lääkehuollon lehtori www.proedu.fi Iäkkäillä paljon lääkkeitä ja suuret vaihtelut Vain n. 1% 75-vuotta täyttäneistä ei käytä mitään lääkettä

Lisätiedot

Näyttöön perustuva tupakasta vieroitus. Anne Pietinalho, LKT, dos, FCCP Johtava lääkäri, Raaseporin tk Asiantuntijalääkäri, Filha ry

Näyttöön perustuva tupakasta vieroitus. Anne Pietinalho, LKT, dos, FCCP Johtava lääkäri, Raaseporin tk Asiantuntijalääkäri, Filha ry Näyttöön perustuva tupakasta vieroitus Anne Pietinalho, LKT, dos, FCCP Johtava lääkäri, Raaseporin tk Asiantuntijalääkäri, Filha ry Käypä Hoito suositus: Tavoite Kaikkialla terveydenhuollossa tunnettava

Lisätiedot

PAINOHUOLET TUPAKOINNIN LOPETTAMISTA ENNUSTAVANA TEKIJÄNÄ

PAINOHUOLET TUPAKOINNIN LOPETTAMISTA ENNUSTAVANA TEKIJÄNÄ VII Valtakunnallinen Tupakka ja Terveys päivä 29.11.2016 PAINOHUOLET TUPAKOINNIN LOPETTAMISTA ENNUSTAVANA TEKIJÄNÄ Eeva-Liisa Tuovinen, LL Tohtorikoulutettava Erikoistuva lääkäri Kansanterveystieteen osasto

Lisätiedot

Lääkäreille ja apteekkihenkilökunnalle lähetettävät tiedot Bupropion Sandoz 150 mg ja 300 mg säädellysti vapauttavista tableteista

Lääkäreille ja apteekkihenkilökunnalle lähetettävät tiedot Bupropion Sandoz 150 mg ja 300 mg säädellysti vapauttavista tableteista Lääkäreille ja apteekkihenkilökunnalle lähetettävät tiedot Bupropion Sandoz 150 mg ja 300 mg säädellysti vapauttavista tableteista Valmisteyhteenveto on luettava huolellisesti ennen Bupropion Sandoz -valmisteen

Lisätiedot

PENTHROX (metoksifluraani) Ohjeita lääkkeen antamiseen

PENTHROX (metoksifluraani) Ohjeita lääkkeen antamiseen PENTHROX (metoksifluraani) TÄRKEÄÄ TIETOA RISKIEN MINIMOINNISTA TERVEYDENHUOLLON AMMATTILAISILLE LUE HUOLELLISESTI ENNEN METOKSIFLURAANIN ANTAMISTA ÄLÄ HÄVITÄ Hyvä terveydenhuollon ammattilainen, Alla

Lisätiedot

LM12a Bolusinjektion 2- ja 3-tilamallien tarkempi käsittely

LM12a Bolusinjektion 2- ja 3-tilamallien tarkempi käsittely Veli-Pekka Ranta 8.8.2017 LM12a Bolusinjektion 2- ja 3-tilamallien tarkempi käsittely 1 Bolusinjektion 2-tilamalli Matemaattinen malli Nopea injektio laskimoon joko Q x CP tai k12 x A1 Keskustila Kudostila

Lisätiedot

Toisenkin tupakointi voi tappaa tupakointi ei ole vain tupakoijan oma asia

Toisenkin tupakointi voi tappaa tupakointi ei ole vain tupakoijan oma asia Toisenkin tupakointi voi tappaa tupakointi ei ole vain tupakoijan oma asia Kari Reijula, professori Helsingin yliopisto ja Työterveyslaitos 30.7.2014 1 Huonot uutiset: Tupakointi on yksi suurimmista kansanterveysongelmista

Lisätiedot

Oppaasi tupakoinnin lopettamiseen CHAMPIX :in (varenikliinin) avulla

Oppaasi tupakoinnin lopettamiseen CHAMPIX :in (varenikliinin) avulla Oppaasi tupakoinnin lopettamiseen CHAMPIX :in (varenikliinin) avulla Lue aina lääkepakkauksen mukana tuleva pakkausseloste. Lisätietoja haittavaikutusilmoituksen tekemisestä on osoitteessa https://www.terveydentukena.fi/eroontupakasta

Lisätiedot

Lopettamista tukeva lääke- ja nikotiinikorvaushoito

Lopettamista tukeva lääke- ja nikotiinikorvaushoito Lopettamista tukeva lääke- ja nikotiinikorvaushoito Anne Pietinalho, LKT, dos, FCCP Johtava lääkäri, Raaseporin tk Asiantuntijalääkäri, Filha ry Käypä Hoito suositus: Tavoite Kaikkialla terveydenhuollossa

Lisätiedot

Tukos dabigatraanihoidon aikana

Tukos dabigatraanihoidon aikana Tukos dabigatraanihoidon aikana Kysy lääkkeen oton ajankohta, komplianssi ja tarkista laboratoriovaste: 1. jos lääke on jäänyt ottamatta ja trombiiniaika on normaali, aloita viipymättä tukoksen rutiininomainen

Lisätiedot

Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin

Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin Liite III Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin Huomautus: Seuraavat muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen tiettyihin kohtiin tehdään sovittelumenettelyn

Lisätiedot

Lääkehoidon kokonaisuuden hallinta iäkkäällä Lääkehoidon hallinta iäkkäillä

Lääkehoidon kokonaisuuden hallinta iäkkäällä Lääkehoidon hallinta iäkkäillä Lääkehoidon kokonaisuuden hallinta iäkkäällä 6.11.2018 Lääkehoidon hallinta iäkkäillä Kimmo Määttä Geriatri Rovaniemen Ikäosaamiskeskus Iäkäs on aikuinen, jonka hoidossa on huomioitava ikääntyminen ja

Lisätiedot

Yksi Nicorette 10 mg/16 tuntia depotlaastari sisältää 16,6 mg nikotiinia. Laastarista vapautuu nikotiinia 0,6 mg/h.

Yksi Nicorette 10 mg/16 tuntia depotlaastari sisältää 16,6 mg nikotiinia. Laastarista vapautuu nikotiinia 0,6 mg/h. 1 VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Nicorette 5 mg/16 tuntia depotlaastari Nicorette 10 mg/16 tuntia depotlaastari Nicorette 15 mg/16 tuntia depotlaastari 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT

Lisätiedot

Tupakoinnin lopettamisen tuki suun terveydenhuollossa

Tupakoinnin lopettamisen tuki suun terveydenhuollossa Tupakoinnin lopettamisen tuki suun terveydenhuollossa Tupakka ja terveys päivät 29.11.2016 EHL, HLT Anna Maria Heikkinen, yliopistonlehtori, HY, erikoishammaslääkäri, HUS Sidonnaisuudet: Pfizerin asiantuntijana

Lisätiedot

Nuuskan käyttö lisää syöpäriskiä.

Nuuskan käyttö lisää syöpäriskiä. TOSITIETOA NUUSKA NUUSKA ON TERVEYDELLE HAITALLINEN TUPAKKATUOTE Vaikka nuuska ei sisällä savun mukana elimistöön leviäviä myrkyllisiä aineita, se on silti terveydelle haitallinen tuote. Nuuska sisältää

Lisätiedot

ESITYKSEN SISÄLTÖ. Mielenterveyskuntoutuja ja tupakka Prof Solja Niemelä

ESITYKSEN SISÄLTÖ. Mielenterveyskuntoutuja ja tupakka Prof Solja Niemelä 4.4.216 ESITYKSEN SISÄLTÖ Mielenterveyskuntoutuja ja tupakka Solja Niemelä Psykiatrian ja päihdelääkebeteen professori (ma.) Oulun yliopisto Ylilääkäri Psykiatrian tulosalue, LSHP NikoBini psykoakbivisena

Lisätiedot

Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa?

Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa? Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa? Dosentti, kardiologi Erkki Ilveskoski Yleislääkäripäivät 27.11.2015 1 Sidonnaisuudet Luennoitsija ja/tai muut asiantuntijatehtävät St. Jude Medical, Novartis,

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Luuston viholliset: Luuston haurastuminen. Laihduttaminen ja syömishäiriöt Tupakka Alkoholi Huumeet Kofeiini Lääkkeet

SISÄLTÖ. Luuston viholliset: Luuston haurastuminen. Laihduttaminen ja syömishäiriöt Tupakka Alkoholi Huumeet Kofeiini Lääkkeet LUUSTO 17.11.2015 SISÄLTÖ Luuston viholliset: Laihduttaminen ja syömishäiriöt Tupakka Alkoholi Huumeet Kofeiini Lääkkeet Luuston haurastuminen 2 LUUSTON VIHOLLISET Nau+ntoaineista erityises+ alkoholilla,

Lisätiedot

Diabetes ja tupakka- ja nikotiinituotteet

Diabetes ja tupakka- ja nikotiinituotteet Diabetes ja tupakka- ja nikotiinituotteet Reetta-Maija Luhta Kehittämissuunnittelija, terveydenhoitaja Perusterveydenhuollon ja terveyden edistämisen yksikkö Aksila Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 11-12.4.2019

Lisätiedot

Tupakointi ja tupakoinnin lopettaminen Suomessa - ajankohtaiskatsaus. Patrick Sandström Erityisasiantuntija, Filha ry Oulu 20.5.

Tupakointi ja tupakoinnin lopettaminen Suomessa - ajankohtaiskatsaus. Patrick Sandström Erityisasiantuntija, Filha ry Oulu 20.5. Tupakointi ja tupakoinnin lopettaminen Suomessa - ajankohtaiskatsaus Patrick Sandström Erityisasiantuntija, Filha ry Oulu 20.5.2013 Ohjelma Ajankohtaiskatsaus Tupakkariippuvuus Tupakoinnin terveysvaikutukset

Lisätiedot

Mielenterveyden häiriöistä kärsivien tupakasta vieroitus

Mielenterveyden häiriöistä kärsivien tupakasta vieroitus Jaana Keto, Nina Rautio, Tero Ylisaukko-oja, Kari Linden ja Hannu Koponen KATSAUS Mielenterveyden häiriöistä kärsivien tupakasta vieroitus Mielenterveyden häiriöistä kärsivät henkilöt tupakoivat yleisväestöä

Lisätiedot

TOSITIETOA NUUSKA POISON

TOSITIETOA NUUSKA POISON TOSITIETOA NUUSKA POISON NUUSKA ON TERVEYDELLE HAITALLINEN TUPAKKATUOTE Vaikka nuuska ei sisällä savun mukana elimistöön leviäviä myrkyllisiä aineita, se on silti terveydelle haitallinen tuote. Nuuska

Lisätiedot

Tupakka, sähkösavuke ja nuuska - ajankohtaiskatsaus. Patrick Sandström Erityisasiantuntija, Filha ry Pori 4.2.2015

Tupakka, sähkösavuke ja nuuska - ajankohtaiskatsaus. Patrick Sandström Erityisasiantuntija, Filha ry Pori 4.2.2015 Tupakka, sähkösavuke ja nuuska - ajankohtaiskatsaus Patrick Sandström Erityisasiantuntija, Filha ry Pori 4.2.2015 Ohjelma Ajankohtaiskatsaus tupakka, nuuska ja sähkösavuke Tupakkariippuvuus Tupakoinnin

Lisätiedot

Nuuskan myyminen on Suomessa laitonta

Nuuskan myyminen on Suomessa laitonta TOSITIETOA Nuuska Nuuskan myyminen on Suomessa laitonta Nuuska on haitallista. Tämän vuoksi nuuskan myyminen elinkeinotoiminnassa on laitonta Suomessa ja muualla Euroopan unionissa, Ruotsia lukuun ottamatta.

Lisätiedot

Tupakoinnin vähentämisen edut

Tupakoinnin vähentämisen edut Tupakoinnin vähentämisen edut Onko 5 savuketta päivässä parempi vaihtoehto kuin 20? Tupakoida vai olla tupakoimatta? Onko muita vaihtoehtoja kuin joko-tai? Voisiko henkilölle, joka ei halua tai kykene

Lisätiedot

Lääkkeiden kliinisesti merkittävät yhteisvaikutukset sairaalassa

Lääkkeiden kliinisesti merkittävät yhteisvaikutukset sairaalassa Alkuperäistutkimus Satu Mensio, Raimo Ojala ja Hannu Raunio Lääkkeiden kliinisesti merkittävät yhteisvaikutukset sairaalassa Tutkimuksessamme arvioitiin Kuopion yliopistollisen sairaalan 248 potilaan koko

Lisätiedot

Nikotiiniriippuvuus - tupakkariippuvuuden neurobiologiaa

Nikotiiniriippuvuus - tupakkariippuvuuden neurobiologiaa Nikotiiniriippuvuus - tupakkariippuvuuden neurobiologiaa Tiina Merivuori, keuhkosairauksien ja allergologian el Hämeenlinnan Terveyspalvelut Anne Pietinalho, LKT Asiantuntijalääkäri, Filha ry Tupakkariippuvuus

Lisätiedot

Tupakoinnin vieroituksen vaikutus leikkaustuloksiin Henry Blomster LL, KNK-erikoislääkäri 20.03.2014 Korva-, nenä- ja kurkkutautien klinikka Kuopion

Tupakoinnin vieroituksen vaikutus leikkaustuloksiin Henry Blomster LL, KNK-erikoislääkäri 20.03.2014 Korva-, nenä- ja kurkkutautien klinikka Kuopion Tupakoinnin vieroituksen vaikutus leikkaustuloksiin Henry Blomster LL, KNK-erikoislääkäri 20.03.2014 Korva-, nenä- ja kurkkutautien klinikka Kuopion yliopistollinen sairaala 1 Tupakointi Tuottaa valtiolle

Lisätiedot

LIITE III VALMISTEYHTEENVETO

LIITE III VALMISTEYHTEENVETO LIITE III VALMISTEYHTEENVETO Huomioitavaa: Oheinen valmisteyhteenveto oli bupropioni sisältäviä lääkkeitä käsittelevän 31 artiklan mukaista tutkimuspyyntöä koskevan Komission päätöksen liitteenä. Teksti

Lisätiedot

Inhalaatioanesteettien sydän- ja verenkiertovaikutukset

Inhalaatioanesteettien sydän- ja verenkiertovaikutukset Inhalaatioanesteettien sydän- ja verenkiertovaikutukset Teijo Saari, LT, Dos. Kliininen opettaja, erikoislääkäri Anestesiologia ja tehohoito/turun yliopisto teisaa@utu.fi Ennen anesteetteja, muistin virkistämiseksi

Lisätiedot

Tupakoinnin vähentämisen keinot

Tupakoinnin vähentämisen keinot Tupakoinnin vähentämisen keinot Anne Pietinalho, LKT, keuhkosairauksien dosentti Asiantuntijalääkäri, Filha ry Johtava lääkäri, Raaseporin tk Tupakoinnin ehkäisy/vähentäminen mikä vaikuttaa? Laki Aloittamisen

Lisätiedot

VALMISTEYHTEENVETO. Nicorette Icemint 2 mg: Yksi imeskelytabletti sisältää 2 mg nikotiinia (nikotiiniresinaattina).

VALMISTEYHTEENVETO. Nicorette Icemint 2 mg: Yksi imeskelytabletti sisältää 2 mg nikotiinia (nikotiiniresinaattina). 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Nicorette Icemint 2 mg ja 4 mg imeskelytabletti VALMISTEYHTEENVETO 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Nicorette Icemint 2 mg: Yksi imeskelytabletti sisältää 2 mg nikotiinia

Lisätiedot

Eläimiä koskevat erityiset varotoimet Jos haittavaikutuksia ilmenee, tulee hoito keskeyttää ja ottaa yhteys eläinlääkäriin.

Eläimiä koskevat erityiset varotoimet Jos haittavaikutuksia ilmenee, tulee hoito keskeyttää ja ottaa yhteys eläinlääkäriin. 1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI Meloxoral 0,5 mg/ml oraalisuspensio kissoille 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS Yksi ml sisältää: Vaikuttava aine: Meloksikaami 0,5 mg Apuaine: Natriumbentsoaatti 1,75 mg Täydellinen

Lisätiedot

Uutta lääkkeistä: Deksmedetomidiini

Uutta lääkkeistä: Deksmedetomidiini Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 2/2012 UUTTA LÄÄKKEISTÄ Uutta lääkkeistä: Deksmedetomidiini Annikka Kalliokoski / Kirjoitettu 10.8.2012 Dexdor 100 mikrog/ml infuusiokonsentraatti, liuosta varten, Orion

Lisätiedot

Pharmacogenomics: a first stage of personalized medicine. Hannu Raunio UEF, Faculty of Health Sciences Pharmacology

Pharmacogenomics: a first stage of personalized medicine. Hannu Raunio UEF, Faculty of Health Sciences Pharmacology Pharmacogenomics: a first stage of personalized medicine Hannu Raunio UEF, Faculty of Health Sciences Pharmacology Sir William Osler (1849-1919): Medicine is a science of uncertainty and an art of probability

Lisätiedot

CYP2D6-geenitesti masennuslääkityksen yhteydessä

CYP2D6-geenitesti masennuslääkityksen yhteydessä Farmakogenetiikka Kari Raaska, Pertti Neuvonen ja Janne Backman CYP2D6-geenitesti masennuslääkityksen yhteydessä Trisyklisten masennuslääkkeiden farmakokinetiikassa on huomattavia yksilöiden välisiä eroja,

Lisätiedot

Tupakoinnin vieroitus työterveyshuollossa

Tupakoinnin vieroitus työterveyshuollossa Preventio perusterveydenhuollossa, Hjelt Instituutti, Helsinki 21.10.2011 Tupakoinnin vieroitus työterveyshuollossa Kari Reijula professori Helsingin yliopisto Miten TTH toimii tupakoinnin vieroituksessa?

Lisätiedot

VALMISTEYHTEENVETO. Nicovel Mint on tarkoitettu tupakkariippuvuuden hoitoon aikuisilla vähentämällä nikotiinihimoa ja lievittämällä vieroitusoireita.

VALMISTEYHTEENVETO. Nicovel Mint on tarkoitettu tupakkariippuvuuden hoitoon aikuisilla vähentämällä nikotiinihimoa ja lievittämällä vieroitusoireita. VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Nicovel Mint 2 mg jauhe suuonteloon, pussi. Nicovel Mint 4 mg jauhe suuonteloon, pussi. 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Nicovel Mint 2 mg: Yksi pussi sisältää

Lisätiedot

Lääkehoidon yhteisvaikutukset ja ongelmatilanteet: potilastapauksia

Lääkehoidon yhteisvaikutukset ja ongelmatilanteet: potilastapauksia Lääkehoidon yhteisvaikutukset ja ongelmatilanteet: potilastapauksia 6.5.2015 Mikko Niemi Hy/Kliininen farmakologia Potilastapaus 8. 30 v. nainen on lomamatkalla Afrikassa. Hän saa ripulin, johon annetaan

Lisätiedot

NHS: TUPAKATTA PARANET PAREMMIN

NHS: TUPAKATTA PARANET PAREMMIN NHS: TUPAKATTA PARANET PAREMMIN Jorma Hannukainen Thorax-verisuonikirurgian erikoislääkäri,eläkkeellä 19.3.2018 HESARI 5/2016 Olemme nyt Satakunnan sairaanhoitopiirissä samalla asialla. Tahtotilamme :tupakoimatta

Lisätiedot

Kissa: Leikkauksen jälkeisen kivun lievitys kohdun ja munasarjojen poistoleikkauksen sekä pienten pehmytkudoskirurgisten toimenpiteiden jälkeen.

Kissa: Leikkauksen jälkeisen kivun lievitys kohdun ja munasarjojen poistoleikkauksen sekä pienten pehmytkudoskirurgisten toimenpiteiden jälkeen. 1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI Acticam 5 mg/ml injektioneste, liuos koirille ja kissoille 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS Yksi ml Acticam 5 mg/ml injektionesteliuosta sisältää: Vaikuttavat aineet Meloksikaami

Lisätiedot

Nuuska ja nuoret - Missä mennään? Minttu Mäkelä Vaasa

Nuuska ja nuoret - Missä mennään? Minttu Mäkelä Vaasa Nuuska ja nuoret - Missä mennään? Minttu Mäkelä Vaasa 14.4.2014 Nuuska Tupakkatuote, joka valmistetaan kosteasta raakatupakasta, johon sekoitetaan muut seosaineet vesiliuoksena. Arvio: 15 g päiväannos

Lisätiedot