Terve ja haavainen maha MAHAHAAVA. Mahalaukun anatomia. gastric ulcer syndrome. Mahan fysiologiaa. Mahan happamuus
|
|
- Markku Laaksonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Terve ja haavainen maha MAHAHAAVA Tiina Eskonen LAUKAAN ELÄINSAIRAALA Killerjärvi 2013 EGUSequine gastric ulcer syndrome Mahalaukun eri osien ja ohutsuolen alkuosan todettuja limakalvo haavaumia Eriasteisia- pinnallisista syviin, pikkuvarsalla tavattu myös läpimeneviä haavaumia Esiintyy kaikentyyppisillä hevosilla: 70-90% kilpahevosista (täysiveriset, ravurit), 40-65% urheilu- ja harrastehevosilla, 65% matkaratsuista, 25-50% maitovarsoista Klinikkahoitoa vaativilla ähkyillä: 50% Mahalaukun anatomia Vetoisuus n 15 litraa 2 osastoa; ylemmässä on ihomainen sileä pinta (keratinisoitunut osa) ja alemmassa puoliskossa (rauhasosa) on rauhassoluja Hevonen on sopeutunut laiduntamiseen, ts mahassa tulisi olla koko ajan ruokaa Rauhassolut erittävät jatkuvasti suolahappoa, limaa, bikarbonaattia, entsyymejä,n 1,5 l/h Mahan fysiologiaa Mahan happamuus PH välillä, riippuen mittauspaikasta Sylki puskuroi, lima ja korsirehu suojaa: happamuuden neutraloimiseksi ruokaa tulisi saada 5-6 tunnin välein Pikkuvarsalla alkaa suolahapon erittyminen ensimmäisinä elinvuorokausina, maidon puskurivaikutus kestää mahassa min 1
2 Haavauman synty Epätasapaino limakalvoa suojaavien ja hajottavien tekijöiden välillä Tutkittu: jo vrk:n paasto aiheuttaa haavaumia Mahan hidastunut tyhjeneminen, impaktio, altistaa, synnynnäiset ongelmat varsoilla Kipulääkkeet voivat aiheuttaa pitkinä kuureina/ suurina annoksina haavaumia rauhasmahan puolelle/ suolistoon Haavauman synnystä Runsaasti helposti liukenevia hiilihydraatteja sisältävä dieetti (esim. melassi, kaura) altistaa Näistä muodostuu mahalaukussa hajoamisen sivutuotteena haihtuvia rasvahappoja, jotka happamessa ympäristössä voivat vaurioittaa mahan yläosan limakalvoa Korsirehun kuitu prosessoidaan mahassa hitaasti, imee mahahappoja itseensä, myös syljen eritys kaksinkertainen väkirehu dieettiin nähden Haavauman synnystä Stressi sinänsä ei syynä, mutta kuljetukset, sairastelutmuutokset päivärytmiin Ei sukupuoli-rotu eroa Nuorilla haavaumat yleensä lievempiä Mahan yläosan haavauma Yleisimpiä, usein margo plicatuksessa Pitkittynyt altistuminen suolahapolle Rankka liikunta (kilpailutilanteet) lisää vatsaontelon kohdistuvaa painetta, mahalaukku supistuu, mahanesteet sekoittuvat, ph laskee, rauhasmahan nesteet roiskuvat ylemmälle limakalvolle Tehokas rasitus myös vähentää mahalaukun verenkiertoa Alaosan haavaumista.. Rauhasmahan ja pyloruksen haavaumien etiologia vielä epäselvää, johtunee heikentyneestä verenkierrosta paikallisesti ja sitä kautta suojamekanismien pettämisestä, prostaglandiinien rooli? Sappihapot? Helikobakteerin merkitystä hevosella ei ole pystytty todistamaan, joku muu bakteeri? Nuorilla hevosilla havaittu treenin aloituksessa löysämahaisuutta, pylorushaavaumia Oireita Huono/ hidastunut ruokahalu Laihtuminen, karvan laatu heikkenee Luonteen muutokset Suoritukset ei normaalitasolla Eriasteisia ähkyoireita, ripulia Pikkuvarsan mahahaavaoireet voimakkaat 2
3 Diagnosointi Terve ja haavainen maha Endoskopialla, vaatii 3 m:n tähystimen, jotta nähdään pylorukseen asti Paasto tuntia Verikoe/ ulosteen veritestit/ biomarkerit eivät spesifisiä (vielä) mahan suhteen Pieniä pylorus haavoja Mahavideo 3
4 Mahahaavalääkkeet Auttavat limakalvoa parantumaan: helpommin ja nopeammin kuin ilman lääkitystä Varsinkin jos haavaumat vakava-asteisia Hoidossa pyritään pitämään happamuus kurissa (ph yli 4) tai suojata limakalvoa mekaanisesti Lääkkeet voidaan jakaa eri ryhmiin niiden vaikutusmekanismien perusteella. Lääkkeistä: Protonipumpun salpaaja (suolahapon erityksen esto) Gastrogard, omepratsoli Tällä hetkellä ainoa hevosille rekisteröity mahahaavalääke Helppo annostella Kallis, mutta tehokkain, vs humaanilääke Parantaa hyvin varsinkin yläosan haavaumia, myös treenin ollessa päällä Lääkkeistä: Ranitidiini estää myös suolahapon eritystä vaikuttamalla histamiini-2 reseptoreihin Ei yhtä tehokas vaikutusmuoto, lääkitys 3 krt pv:ssä, yksilökohtaisia eroja Antepsin (sukralfaatti) suojaa limakalvoa Tulee antaa tyhjään mahaan, jotta saadaan limakalvokontakti, 2-3 krt pv:ss ä Antepsin ja sen kaltaiset lääkkeet poistavat kipua ja edistävät hieman paranemista Mahan hoitoa Antasidit (mm Magnesiamaito) puskuroivat mahanesteen happoja Vaikutus n 2 tuntia, joten tulisi annostella usein ja tyhjään mahalaukkuun Yrttiperäisiä itsehoitolääkkeitä sekä rehulisiä useita, näillä ei todistettua vaikutustehoa. Yksilökohtaisesti toimivia, tukihoitona! Ruokinnan tarkastuksia Voitaisiinko korsirehun määrää lisätä? Korsirehua min ennen väkirehuja Laidun haavaumien parantajana Sinimailanen/ Ca- lisä Väkirehut usein, max 1,5 l kerralla Voidaan lisätä öljyä energiantuojaksi Vältetään runsasta elektrolyyttien käyttöä heti rasituksen jälkeen Kun haavaumia todetaan Yritetään hahmottaa syytekijä(t) Mietitään yhdessä kokonaisvaltaista hoitoprotokollaa, tavoitteita, yleistilan/ hampaiden tarkistus Valitaan lääkitys Sovitaan kontrolli 4
5 Lääkekuuri Gastrogard 4 mg/ kg (tuubi 600 kg:lle) hoitavana annoksena, 2 mg/kg ennaltaehkäisevänä (½ tai 1/3 tuubi) Hoitokuurin pituus vrk, jos mahdollista, niin kontrolli 2 vkon kuluttua aloituksesta Pylorus haavaumien hoitokuurit joskus useita viikkoja, paraneminen silti työlästä. Lisänä hoidossa Ranitidin/ Antepsin, antibiootti, jos ei saada hoitovastetta. Toimenpiteitä Jatkuva Gg:n syöttö: kovien treenien ajaksi/ startin jälkeen 2 mg/kg 1-2 pv:nä, D 4 vrk Treenikertojen määrä, riittävät palautumiset Ruoki ennen treeniä, kuljetuksessa Ahmatilla hidasta syömistä Tarhaan kunnon ruokailupaikat Seuratoveri, peilit Geenit, varsana opittu stressin sietokyky? Kysyttävää.. 5
MAHAHAAVA. Tiina Eskonen LAUKAAN ELÄINSAIRAALA Kuopio 2013
MAHAHAAVA Tiina Eskonen LAUKAAN ELÄINSAIRAALA Kuopio 2013 Terve ja haavainen maha EGUSequine gastric ulcer syndrome Mahalaukun eri osien ja ohutsuolen alkuosan todettuja limakalvo haavaumia Eriasteisia-
VALMISTEYHTEENVETO 1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI. GastroGard 370 mg/g oraalipasta hevoselle 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS. 1 gramma sisältää:
VALMISTEYHTEENVETO 1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI GastroGard 370 mg/g oraalipasta hevoselle 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS 1 gramma sisältää: Vaikuttava aine Omepratsoli 370 mg Apuaineet Keltainen rautaoksidi
Hevosen mahahaava sijainti, vakavuusasteet ja altistavat tekijät
Hevosen mahahaava sijainti, vakavuusasteet ja altistavat tekijät Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma Jenni Rantasila Kliinisen hevos- ja pieneläinlääketieteen osasto Eläinlääketieteellinen tiedekunta
Vahva suolisto vahva vastustuskyky. Matti Vire 7.9.2013
Ihmisen ruuansulatuksen muodostavat: Suu Mahalaukku Maksa (sappi) Haima Ohutsuoli Paksusuoli Peräsuoli Suun tehtävät: Pureskelu Syljen eritys Entsyymien eritys Mahalaukun tehtävät: Suolahapon eritys Pepsiinin
Hevoset käyttävät luonnon- ja laidunolosuhteissa
HEVOSTEN RUOKINTAKOULU, OSA I. 2015 Hevosen ruuansulatuselimistön rakenne ja toiminta Suomen Hevostietokeskus ry, Hevosten terveydeksi -hanke FT Elena Autio Hevostietokeskuksen ruokintakoulun ensimmäisessä
Pötsin hyvinvointiin. Version 1
Pötsin hyvinvointiin Version 1 - Pötsin ph ja ph:n vaihteluihin vaikuttavat tekijät - Pötsihäiriöt ja niiden taustaa - Biorumin: koostumus, eri raaka-aineiden vaikutukset ja käyttö Pötsin normaali ph:
Hevosen vatsaongelmat Erilaiset ähkytyypit, ripuli ja mahahaava; eli maa, taivas ja maailmankaikkeus!
Hevosen vatsaongelmat Erilaiset ähkytyypit, ripuli ja mahahaava; eli maa, taivas ja maailmankaikkeus! Kati Niinistö ELL, Hevossairauksien erikoiseläinlääkäri, Dip. ECEIM Yliopistollinen eläinsairaala 29.10.2015
Hevosen mahahaava. Tietoa mahahaavasta sekä hevosten omistajien näkemyksiä aiheesta. Sonja Hynynen Mirja Martikainen. Opinnäytetyö
Hevosen mahahaava Tietoa mahahaavasta sekä hevosten omistajien näkemyksiä aiheesta Sonja Hynynen Mirja Martikainen Opinnäytetyö Ammattikorkeakoulututkinto SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULU OPINNÄYTETYÖ Tiivistelmä
laatutuotteet hevosille
laatutuotteet hevosille FINISH LINE TEKEE VOITTAJIA! Uskomattomat tulokset USA:ssa ja kaikki sisältävät vain luonnonmukaisia turvallisia aineosia. Pitkä kokemus ja korkeatasoinen tutkimustyö ovat tuottaneet
RAVINTO JA SUOLISTO. Fit4Life. Folasade A. Adebayo M.Sc., Doctoral Student Division of Nutrition University of Helsinki
RAVINTO JA SUOLISTO Fit4Life Folasade A. Adebayo M.Sc., Doctoral Student Division of Nutrition University of Helsinki Ruoansulatus järjestelmä: Lisäelimet Sylkirauhaset Hampaat Maksa Haima Sappirakko Tärkeät
Ruokinnan vaikutus hevosen hyvinvointiin ja terveyteen EWEN 2010
Ruokinnan vaikutus hevosen hyvinvointiin ja terveyteen EWEN 2010 MMM, tutkija Susanna Särkijärvi MTT Hevostutkimus Ypäjä 1 EWEN 2010 5th European Workshop on Equine Nutrition EWEN kongressin tarkoituksena
Ruoansulatus ja suolisto
Ruoansulatus ja suolisto Suoliston ja suolistoflooran terveys on hyvän terveyden ja hyvinvoinnin lähtökohta. Kun suolisto voi huonosti, myös ihminen voi huonosti. Se ei ole ihme, sillä suoliston limakalvo
RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO. Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen
RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen Edellisen leirin Kotitehtävä Tarkkaile sokerin käyttöäsi kolmen päivän ajalta ja merkkaa kaikki sokeria ja piilosokeria sisältävät ruuat
Yläkouluakatemia viikot 6 ja 7 /2015
Yläkouluakatemia viikot 6 ja 7 /2015 Suoliston vaikutus terveyteen Vatsa ja suolisto ovat terveyden kulmakiviä -> niiden hyvinvointi heijastuu sekä fyysiseen että psyykkiseen hyvinvointiin Jopa 80% ihmisen
laatutuotteet hevosille
laatutuotteet hevosille FINISH LINE TEKEE VOITTAJIA! Uskomattomat tulokset USA:ssa ja kaikki sisältävät vain luonnonmukaisia turvallisia aineosia. Pitkä kokemus ja korkeatasoinen tutkimustyö ovat tuottaneet
Lääkkeet muistisairauksissa
Lääkkeet muistisairauksissa Muistihoitajat 27.4.2016 Vanheneminen muuttaa lääkkeiden farmakokinetiikkaa Lääkeaineen vaiheet elimistössä: Imeytyminen: syljen eritys vähenee, mahalaukun ph nousee, maha-suolikanavan
Lisääntymiskauden sairaudet, niiden ennaltaehkäisy ja hoito. ELÄINLÄÄKÄRI HELI NORDGREN Kortesjärvi 9.5.2016
Lisääntymiskauden sairaudet, niiden ennaltaehkäisy ja hoito ELÄINLÄÄKÄRI HELI NORDGREN Kortesjärvi 9.5.2016 Minkki verinen kohtutulehdus Minkeillä kohtutulehdukset ovat harvinaisia. Parituksessa infektioriski
Suun kuivuus = Kserostomia/Hyposalivaatio
Suun kuivuus = Kserostomia/Hyposalivaatio on yleisempää naisilla kuin miehillä on usein ikääntymiseen liittyvä ongelma on ongelmana jopa 46,7 %:lla vanhuksista ja 10 %:lla koko väestöstä* liittyy moniin
VALMISTEYHTEENVETO. Ennen hoitoannoksen valintaa eläinlääkärin on harkittava asianmukaisten diagnostisten testien tekemistä.
VALMISTEYHTEENVETO 1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI Peptizole 370 mg/g oraalipasta hevosille 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS Yhden gramman sisältö: Vaikuttava aine: omepratsoli: 370 mg Apuaineet: keltainen
VIIKKO 3. Ruuansulatus
VIIKKO Ruuansulatus VIIKON SISÄLTÖ Video Alkusanat ja anatomia Ruuansulatusnesteet ja suolisto Mistä ruuansulatus muodostuu. 4 Bakteerit hyviä vai huonoja? Syöminen käytännössä Korjaavia toimenpiteitä
Iäkkäiden turvallinen itsehoitolääkitys
Iäkkäiden turvallinen itsehoitolääkitys Paula Timonen Proviisori LHKA Toimitusjohtaja Pro dosis Oy paula.timonen@prodosis.fi Käsiteltävät aiheet Miksi iäkkäät ovat erityisryhmä? Miten ikä tulee ottaa huomioon
Terveillä vasikoilla on terveet mahat
Terveillä vasikoilla on terveet mahat Benfital Plus koska maitojuotto on tärkeää Vetmedica Etusijalla eläinten hyvinvointi Miksi vasikoille tulee ripuli? Miksi on tärkeää ennaltaehkäistä vasikoiden ripulia?
Uutisia Parkinson maailmasta. Filip Scheperjans, LT Neurologian erikoislääkäri, HYKS Neurologian klinikka Toimitusjohtaja, NeuroInnovation Oy
Uutisia Parkinson maailmasta Filip Scheperjans, LT Neurologian erikoislääkäri, HYKS Neurologian klinikka Toimitusjohtaja, NeuroInnovation Oy Kaksi aihetta Parkinsonin taudin suolisto-oireet ja bakteerimuutokstet
Tehokas kivunlievitys, nopea paraneminen. Lääke suussa olevien aftahaavaumien hoitoon
Tehokas kivunlievitys, nopea paraneminen Lääke suussa olevien aftahaavaumien hoitoon Mitä aftat ovat? Aftat ovat suun limakalvoilla esiintyviä haavaumia, joita voi olla yksi tai useita samalla kertaa.
TKR:n tapahtumapäivä 2.2. ELL Kira Kanerva
TKR:n tapahtumapäivä 2.2. ELL Kira Kanerva Ohjelmarunko Sääntöasiaa rokotuksista ja dopingista Kilpahevosen hyvinvointiasiaa Ennen kilpailukauden alkua tarkista ainakin seuraavat asiat Rokotukset Muutokset
tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä
ADACOLUMN -HOITO tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä www.adacolumn.net SISÄLTÖ Maha-suolikanava...4 Haavainen paksusuolitulehdus...6 Crohnin tauti...8 Elimistön puolustusjärjestelmä ja IBD...10
Ihmiskeho. Ruoansulatus. Jaana Ohtonen Kielikoulu/Språkskolan Haparanda. söndag 16 februari 14
Ihmiskeho Ruoansulatus Ruoansulatus Keho voi ottaa talteen ja käyttää hyvin pieniä molekyylejä. Useimmat ravintoaineet ovat suuria molekyllejä. Ravintoaineet on hajotettava pieniksi osasiksi ennen kuin
Hevosten hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä, tallien tilavaatimukset ja valvontakäytäntö. ELT Sonja Virtanen 3.4.2014
Hevosten hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä, tallien tilavaatimukset ja valvontakäytäntö ELT Sonja Virtanen 3.4.2014 Esityksen sisältö Tallien tilavaatimukset Valvonta Yleisiä hevosten hyvinvointiin vaikuttavia
Heinäseminaari, Jyväskylä Päivi Näkki Viljavuuspalvelu Oy
Heinäseminaari, Jyväskylä 2012 27.10.2012 Päivi Näkki Viljavuuspalvelu Oy Keskimääräinen happamuus ja ravinteisuus 2006-2010 2005-2009 Luonnonmukainen viljely Suure Yksikkö Arvo Viljavuusluokka Arvo
Suolisto ja vastustuskyky. Lapin urheiluakatemia koonnut: Kristi Loukusa
Suolisto ja vastustuskyky Lapin urheiluakatemia koonnut: Kristi Loukusa Suoliston vaikutus terveyteen Vatsa ja suolisto ovat terveyden kulmakiviä -> niiden hyvinvointi heijastuu sekä fyysiseen että psyykkiseen
Karin Hemmann LAITUMEN MERKITYS HEVOSEN HYVINVOINNILLE
LAITUMEN MERKITYS HEVOSEN HYVINVOINNILLE 23.4.2009 Karin Hemmann Kliinisen hevos- ja pieneläinlääketieteen laitos, Eläinlääketieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Eläinten hyvinvoinnin tutkimuskeskus
Aliravitsemus Kotisairaanhoidossa jopa 90 % on aliravittuja tai aliravitsemusriskissä Yksipuolinen ruokavalio Yksinäisyys, ruokaa yhdelle?
Ikääntyminen Senioreilla noin kolmasosalla jonkin asteinen mahalaukun limakalvon surkastuminen, joka voi vaikuttaa vitamiinien imeytymiseen Makuaisti ja hajuaisti heikkenevät Huonot hampaat, sopimaton
Terveellinen laidunruokinta. MMM, tutkija Susanna Särkijärvi MTT Hevostutkimus Ypäjä
Terveellinen laidunruokinta MMM, tutkija Susanna Särkijärvi MTT Hevostutkimus Ypäjä Laiduntamisen edut hevosen kannalta Mikään muu rehu ei vastaa ominaisuuksiltaan hyvää laidunta Erinomainen ravintoainekoostumus
Maitoa mahan täydeltä. Vasikan ruokinta juottokaudella ja vieroituksen jälkeen
Maitoa mahan täydeltä Vasikan ruokinta juottokaudella ja vieroituksen jälkeen Mahojen toiminta ja kehittyminen Juotto Juottomenetelmät Juottovirheet Imemisongelmat Juoksutusmahaongelmat juottokaudella
Vasikkakuolleisuus kuriin Ripulit. ELT Tiina Autio, Evira ja ELT Vesa Rainio, Savonia-amk,Vaavi-hanke
Vasikkakuolleisuus kuriin Ripulit ELT Tiina Autio, Evira ja ELT Vesa Rainio, Savonia-amk,Vaavi-hanke Milloin tulee ripuli? Jos elimistöön joutuu myrkyllistä ainetta, on hyvin todennäköistä, että se on
Korkealuokkaiset täydennysrehut ilman lisättyjä sokereita tai täyteaineita. Ylivoimaisesti korkeimmat pitoisuudet annosta kohden!!
Korkealuokkaiset täydennysrehut ilman lisättyjä sokereita tai täyteaineita. Ylivoimaisesti korkeimmat pitoisuudet annosta kohden!! DMG 28.000 Huono palautuminen?lihasjäykkyys?stressiä?huono ruokahalu?
Letkuravitsemuksen ongelmakohtia Lasten letkuravitsemus Virpi Järveläinen Satshp
Letkuravitsemuksen ongelmakohtia Lasten letkuravitsemus 2.2.2017 Virpi Järveläinen Satshp Letkuravitsemuksen komplikaatioita Ripuli Syy sopimaton valmiste, valmisteen osmolaalisuus, bakteerikontaminaatio,
Pureskeltua tietoa hampaiden hyväksi
Tiedonjanoon www.maitojaterveys.fi www.otamaidostamallia.fi Maa- ja metsätalousministeriön osittain rahoittama. 2007 Pureskeltua tietoa hampaiden hyväksi Oman suusi hammashoitaja olet sinä! Fluorikylpy
Solun perusrakenne I Solun perusrakenne. BI2 I Solun perusrakenne 4. Entsyymit ovat solun kemiallisia robotteja
Solun perusrakenne I Solun perusrakenne 4. Entsyymit ovat solun kemiallisia robotteja 1. Avainsanat 2. Solut tuottavat entsyymejä katalyyteiksi 3. Entsyymien rakenne ja toiminta 4. Entsyymit vaativat toimiakseen
7. MAKSA JA MUNUAISET
7. MAKSA JA MUNUAISET 7.1. Maksa myrkkyjentuhoaja SIJAINTI: Vatsaontelon yläosassa, oikealla puolella, välittömästi pallean alla Painaa reilun kilon RAKENNE: KAKSI LOHKOA: VASEN JA OIKEA (suurempi), VÄLISSÄ
BIOHIT OYJ. globaaleilla markkinoilla toimiva suomalainen bioteknologiayritys
BIOHIT OYJ globaaleilla markkinoilla toimiva suomalainen bioteknologiayritys 1 Biohit lyhyesti Biohit Oyj on globaaleilla markkinoilla toimiva suomalainen bioteknologiayritys. Biohitin missio on "Innovating
Maitohappobakteerivalmisteet ja Saccharomyces boulardii -tarvitaanko aikuispotilailla?
Maitohappobakteerivalmisteet ja Saccharomyces boulardii -tarvitaanko aikuispotilailla? Niina Kerttula infektiolääkäri OYS 29.9.2017 Alueellinen koulutus Yleistä suoliston mikrobistosta Noin 1000 bakteerilajia
Eturauhasen poistoleikkaus
Eturauhasen poistoleikkaus www.eksote.fi Potilasohje Yleistä Eturauhanen sijaitsee lantion pohjassa virtsarakon alapuolella ympäröiden virtsaputkea. Eturauhanen tuottaa osan siemennesteestä. Eturauhasen
Virtsarakon poistoleikkaus Ortotooppinen ohutsuolesta tehty rakon korvike. Potilasohje
Virtsarakon poistoleikkaus Ortotooppinen ohutsuolesta tehty rakon korvike www.eksote.fi Potilasohje Yleistä Sinulla on todettu virtsarakon syöpä ja lääkärin kanssa käydyn neuvottelun jälkeen on hoidoksi
Jalostuspäivät, Mikkeli 2012. 17.2.2012 Janne Mäkikalli Viljavuuspalvelu Oy
Jalostuspäivät, Mikkeli 2012 17.2.2012 Janne Mäkikalli Viljavuuspalvelu Oy Viljavuuspalvelu Oy Viljavuuspalvelu on maatalous ja ympäristölaboratorioanalyysejä äi i l tuottava yritys Pääasiakaskuntana ovat
Tarttuvien tautien vastustus
Tarttuvien tautien vastustus Eläinlääkäri Katja Hautala Tartuntatautien oireita Hengitystieoireet Kuume Silmävuoto Alentunut suorituskyky Ripuli Ihotulehdukset (sieni, syylät, rivi jne) Keskushermosto-oireet
Nurmen lannoitusohjelmat
Laadukas nurmi hevostalouden perusta - Näin onnistut Yaran resepteillä Minna Toivakka, MMM Kehityspäällikkö Yara Suomi Nurmen lannoitusohjelmat Minna Toivakka Celebration Hoss Nurmen merkitys hevostaloudelle
Suositukset maksan haittavaikutusten välttämiseksi. Valdoxan voi aiheuttaa haittavaikutuksena mm. muutoksia maksan toimintaan.
Potilaan opas VALDOXAN Suositukset maksan haittavaikutusten välttämiseksi Valdoxan voi aiheuttaa haittavaikutuksena mm. muutoksia maksan toimintaan. Tässä oppaassa kerrotaan suosituksista maksan haittavaikutusten
VATSAHAPPO JA NÄRÄSTYSLÄÄKKEET
VATSAHAPPO JA NÄRÄSTYSLÄÄKKEET Johdanto Ihmisen maha on luonnostaan melko hapan. Mahaneste koostuu pääasiassa suolahaposta ja sen konsentraatio on noin 0,01 mol/l. Näin hapan ympäristö on tarpeen proteiinien
Ritva Kaikkonen Animagi Hevosklinikka Oulu Killeri 15.12.2014
Ritva Kaikkonen Animagi Hevosklinikka Oulu Killeri 15.12.2014 Normaalia korkeampi elimistön lämpötila (37-38.3C normaali) Normaalilämmössä yksilöllistä variaatiota, selvitä hevosesi normaalilämpö säännöllisillä
Babi Nusciencen uusi, erinomainen rehuohjelma pikkuporsaille
1 (5) 29.05.2018 Babi Nusciencen uusi, erinomainen rehuohjelma pikkuporsaille Porsaat tulee kasvattaa kannattavasti. Samalla on minimoitava antibioottien tarve. Kasvavien pahnuekokojen myötä vastasyntyneet
Esilääkitys osastolla: ANNETAAN MIN ENNENSOLUNSALPAAJIA! Solunsalpaajat: Nacl 1000ml tippumaan, laita kolmitiehana.
Nacl 1000ml tippumaan, laita kolmitiehana Esilääkitys osastolla: ANNETAAN 30-60 MIN ENNENSOLUNSALPAAJIA! PREDNISOLON 40 mg p.o NIZAX = RANITIDIN 300 mg p.o KYTRIL 2 mg p.o DOKSORUBISIINI = Adriamycin tiputetaan
Sari Kajava, Annu Palmio
Lypsylehmän kuidun tarve Sari Kajava, Annu Palmio Kestävä karjatalous (KESTO) hanke Loppuseminaari 16.12.2014 Johdanto Maidontuotannon tehostaminen: Enemmän väkirehua, vähemmän karkearehua Paljon energiaa,
Pellavansiemenen. 6/2009 Hyvinvointia pellavasta -hanke
Pellavansiemenen terveysvaikutukset Kooste Lähteenä käytetty artikkelia TarpilaA, WennbergT. TarpilaS: Flaxseedas a functionalfood. Current Topics in Neutraceutical Research 2005 (3);3:167-188 1 Sisällysluettelo
Lääkkeen vaikutukset. Lääkemuodot ja antotavat
Lääkkeen vaikutukset Johanna Holmbom Farmaseutti Onni apteekki Lääkemuodot ja antotavat Tabletti Depottabletti Resoribletti Poretabletti Imeskelytabletti Kapseli Annosjauhe Oraaliliuos Tippa Peräpuikko
Katja Aktan-Collan Alkoholi ja syöpä
Katja Aktan-Collan Alkoholi ja syöpä Alkoholi ja syöpä Maarit Rautio Matti Rautalahti Alkoholin kulutus 10 l/vuodessa Suomessa ja Tanskassa 9 l/vuodessa Ruotsissa 6,5 l/vuodessa Norjassa Alkoholi on Suomessa
COOPERSECT Spot on TEHOKAS SUOJA ULKOLOISIA JA KÄRPÄSIÄ VASTAAN LAIDUNTAVILLE NAUDOILLE JA LAMPAILLE
COOPERSECT Spot on TEHOKAS SUOJA ULKOLOISIA JA KÄRPÄSIÄ VASTAAN LAIDUNTAVILLE NAUDOILLE JA LAMPAILLE Ulkoloisten tehokas torjunta Parantaa eläinten kasvua Parantaa eläinten hyvinvointia Poistaa stressiä
Eläinlääketieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto
ELL tutkija Ninja Karikoski ELL, tutkija Ninja Karikoski Eläinlääketieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto Tulehdustila kavion lamellikerroksessa, joka kiinnittää kavioluun sarveiskavioon Kivulias
Materiaalin nimi. Kohderyhmä. Materiaalin laatu. Materiaalin sisältö. Kuvaus (yksi kappale) Materiaali (joko tiedostona tai linkkinä) Lähde
Materiaalin nimi Mitä ruualle tapahtuu kehossa? Kohderyhmä 3 6 vuotiaat Materiaalin laatu Työohje Materiaalin sisältö Ruuansulatus Kuvaus (yksi kappale) Tässä työohjeessa tarkastellaan ruuan matkaa kehossa
VALMISTEYHTEENVETO. Yksi millilitra käyttövalmista oraalisuspensiota sisältää amoksisilliinitrihydraattia vastaten amoksisilliinia 50 mg.
VALMISTEYHTEENVETO 1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI Amovet vet 50 mg/ml jauhe oraalisuspensiota varten 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS Vaikuttava aine: Yksi millilitra käyttövalmista oraalisuspensiota sisältää
HEVOSESI ON MITÄ SE SYÖ MITEN SAAT TASAPAINOISELLA RUOKINNALLA HYVINVOIVAN HEVOSEN? Luento, 4.6.2015, Cypis-talli, Espoo
HEVOSESI ON MITÄ SE SYÖ MITEN SAAT TASAPAINOISELLA RUOKINNALLA HYVINVOIVAN HEVOSEN? Luento, 4.6.2015, Cypis-talli, Espoo Oy Vixen Ab Hevosten satulat, terapialaitteet ja ruokintasuositukset Toiminut 15
RUOANSULATUSPALAPELI. Opettajan ohjeet ja tehtävien oikeat vastaukset. 1. Ennakkovalmistelut koulussa
Opettajan ohjeet ja tehtävien oikeat vastaukset RUOANSULATUSPALAPELI Kohderyhmä: Tehtävä soveltuu peruskoulun ihmisen biologian opetukseen. Tehtävän avulla koululuokat voivat syventää tietojaan ruoansulatuselimistön
VATSAHAPPO JA NÄRÄSTYSLÄÄKKEET
VATSAHAPPO JA NÄRÄSTYSLÄÄKKEET Johdanto Ihmisen maha on luonnostaan melko hapan. Mahaneste koostuu pääasiassa suolahaposta ja sen konsentraatio on noin 0,01 mol/l. Näin hapan ympäristö on tarpeen proteiinien
VALMISTEYHTEENVETO. Yksi tabletti sisältää natriumfluoridia vastaten 0,25 mg fluoridia ja omenahappoa 28,6 mg.
VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Xerodent 0,25 mg / 28,6 mg imeskelytabletti 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Yksi tabletti sisältää natriumfluoridia vastaten 0,25 mg fluoridia ja omenahappoa
REFLUKSITAUTI JA HAMPAIDEN TERVEYS. S u o m e n R e f l u k s i 2 0 1 2
REFLUKSITAUTI JA HAMPAIDEN TERVEYS S u o m e n R e f l u k s i 2 0 1 2 Hampaiden kuluminen (eroosio) mahdollinen hapan ylösnousu suuhun asti kuluttaa hampaita tavallisen syömisen ja juomisen lisäksi suu
ELL, tutkija Ninja Karikoski Kliinisen hevos- ja pieneläinlääketieteen osasto Helsingin yliopisto 23.11.2011
ELL, tutkija Ninja Karikoski Kliinisen hevos- ja pieneläinlääketieteen osasto Helsingin yliopisto 23.11.2011 Skotlantilainen tutkimus (Wyseet al 2008): 45% ratsuhevosista lihavia tai todella lihavia (kuntoluokka
Hoito: Yksilöllinen annos, joka säädetään seerumin kaliumarvojen mukaan.
1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Kaliumklorid Orifarm 750 mg depottabletti 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Yksi depottabletti sisältää 750 mg kaliumkloridia. Täydellinen apuaineluettelo, ks. kohta 6.1. 3.
1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI. Carprofelican vet 50 mg/ml injektioneste, liuos, koirille ja kissoille 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS
1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI Carprofelican vet 50 mg/ml injektioneste, liuos, koirille ja kissoille 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS Yksi ml sisältää: Vaikuttava aine: Karprofeeni Apuaineet: Bentsyylialkoholi
RUUANSULATUS. Enni Kaltiainen
RUUANSULATUS Enni Kaltiainen Ruuansulatus Mitä solu tarvitsee? Ruuan reitti - suu - nielu, ruokatorvi - maha - ohutsuoli - paksusuoli Säätely h"p://mediaserver- 2.vuodatus.net/g/79900/1235391893_karvinen.jpg
Urheilijan ravitsemus ja vastustuskyky - Valion tuotteet urheilijan ravitsemuksessa
Urheilijan ravitsemus ja vastustuskyky - Valion tuotteet urheilijan ravitsemuksessa Infektiot, allergiat ja astma urheilussa sairaudet ja vammat urheilussa UKK-instituutti 5.11.2012 Marika Laaksonen, ETT,
PAKSUSUOLEN TÄHYSTYS (KOLONOSKOPIA)
1 PAKSUSUOLEN TÄHYSTYS (KOLONOSKOPIA) TUTKIMUKSEN SUORITUS Paksusuolen tähystys tehdään taipuisalla tähystimellä, joka viedään peräaukon kautta paksusuoleen. Paksusuolen tähystyksessä pyritään katsomaan
VETERINARY. Ruuansulatushäiriöt
VETERINARY EXCLUSIVE Ruuansulatushäiriöt Ruuansulatushäiriöt Kuvaus: Ruuansulatushäiriöt ovat yleisiä niin pennuilla kuin aikuisilla koirilla ja kissoilla. Häiriöihin voi olla useita eri syitä, kuten huono
COMFORION VET 100 mg/ml injektioneste, liuos hevoselle, naudalle ja sialle
1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI COMFORION VET 100 mg/ml injektioneste, liuos hevoselle, naudalle ja sialle 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS Vaikuttava aine: 1 ml sisältää ketoprofeenia 100 mg/ml Apuaineet:
Suomen Suunnistusliitto
Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto Urheilijan ravitsemus Ravitsemussuositukset Monipuolista ja värikästä Sopivasti ja riittävästi Nauttien ja kiireettömästi Ruokaympyrä Ruokakolmio Lautasmalli
Nauti hyvinvoivasta hevosesta
UUTUUS! Nauti hyvinvoivasta hevosesta Supreme Horse Care uusi hevosten hyvinvointisarja. Kun hevonen liikkuu mielellään ja näyttää upealta, meidän hevosihmisten elämä on huoletonta! Uuden kotimaisen Supreme
HENGITYSTIEINFEKTIOON SAIRASTUNEEN LEIKKI-IKÄISEN (1-3 vuotiaan) LAPSEN HOITO KOTONA
HENGITYSTIEINFEKTIOON SAIRASTUNEEN LEIKKI-IKÄISEN (1-3 vuotiaan) LAPSEN HOITO KOTONA Sisältö Johdanto... 3 Yleinen kotihoito... 4 Nuhakuume... 7 Keuhkoputkentulehdus... 8 Kurkunpääntulehdus... 9 Milloin
Märehtijä. Väkirehumäärän lisäämisen vaikutus pötsin ph-tasoon laiduntavilla lehmillä 29.3.2012. Karkearehun käyttäjä Ruoansulatus.
Märehtijä Karkearehun käyttäjä Ruoansulatus Pötsin ph Ruokinta Väkevyys Arja Korhonen Väkirehumäärän lisäämisen vaikutus pötsin ph-tasoon laiduntavilla lehmillä Tutkimus tehty MTT Maaningan tutkimuskoeasemalla
Farmakoterapeuttinen ryhmä: steroideihin kuulumaton anti-inflammatorinen lääkeaine, ATCvet-koodi QM01AE90
VALMISTEYHTEENVETO 1 ELÄINLÄÄKKEEN NIMI Quadrisol 100 mg/ml oraaligeeli hevosille 2 LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS Yksi ml Quadrisol oraaligeeliä sisältää Vaikuttava(t) aine(et) Vedaprofeeni 100
Ongelmatamman tiineyttäminen
Ongelmatamman tiineyttäminen Tiina Reilas Tampere 10.3.2015 1 Ongelmatamman tiineyttäminen Hyvä lihavuuskunto Ei kilpailuteta Huolellinen kiimakontrolli Aloitetaan viimeistään vapun jälkeen Keinosiemennys
HEVOSEN MADOTUS 01/01/2016
HEVOSEN MADOTUS 01/01/2016 (Dewormig and parasite control in horses) Ota ulostenäytteet kaikista hevosista ja madota vain ne, joilla on matoja. Muiden madottaminen on turhaa ja lisää lääkeresistenssiä.
o Perusasioita o SARA:n määritelmä o SARA:n vaikutukset eläimeen o SARA:n oireet, diagnoosi o SARA:lle altistavat tekijät o SARA:n ennaltaehkäisy
SARA SUBAKUUTTI HAPAN PÖTSI (SubAcute Ruminal Acidosis) Timo Soveri Helsingin yliopisto Kliinisen tuotantoeläinlääketieteen osasto Lypsykarjan nykyaikainen ruokinta (II osa) Kuopio 19.11.2014 TÄSSÄ ESITYKSESSÄ
Kaura lehmien ruokinnassa
Kaura lehmien ruokinnassa Raisio Oyj:n Tutkimussäätiö MONIPUOLINEN KAURA SEMINAARI 20.4.2017 Seija Jaakkola Helsingin yliopisto Maataloustieteiden laitos http://lajiketunnistus.evira.fi Kaura (Avena) Viljelty
Lääkehoidon kokonaisuuden hallinta iäkkäällä Lääkehoidon hallinta iäkkäillä
Lääkehoidon kokonaisuuden hallinta iäkkäällä 6.11.2018 Lääkehoidon hallinta iäkkäillä Kimmo Määttä Geriatri Rovaniemen Ikäosaamiskeskus Iäkäs on aikuinen, jonka hoidossa on huomioitava ikääntyminen ja
Kipulääkkeiden käyttö urheilijoilla
Kipulääkkeiden käyttö urheilijoilla Mira Tuovinen LL, LitM Liikuntalääketieteeseen erikoistuva lääkäri 18.2.2019 1 Tulehduskipulääkkeet NSAID = non-steroidal anti-inflammatory drugs Vaikutus perustuu prostaglandiinisyntaasi-
Vasikoiden aloitusohjelma
Aloitusohjelma lyhyesti Syntymä 8 vrk ikäinen Ripuliin Colofeed vasta-aineet + energia Vigofeed Hydrafeed Gel Enerfeed rauta + vitamiinit Tuottaa energiaa ja parantaa suolistobakteerien toimintaa ympäristö
Maito ravitsemuksessa
Maito ravitsemuksessa Sisältö Ravitsemussuositukset kehottavat maidon juontiin Maidon ravintoaineet Mihin kalsiumia tarvitaan? Kalsiumin saantisuositukset Kuinka saadaan riittävä annos kalsiumia? D-vitamiinin
Peritoniitttiohjeet 15.12.2014 /K.Kiili/A.Salmela/A.F
1(6) Peritoniitttiohjeet 15.12.2014 /K.Kiili/A.Salmela/A.F Tässä on sinulle ohjeet siitä milloin pitäisi epäillä vatsakalvontulehdusta ja miten silloin on meneteltävä: Potilaan huomioitava oireet: 1. Vatsakipu
1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI. Ketodolor vet 100 mg/ml injektioneste, liuos hevoselle, naudalle, sialle 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS
1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI Ketodolor vet 100 mg/ml injektioneste, liuos hevoselle, naudalle, sialle 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS Yksi ml sisältää: Vaikuttava aine: Ketoprofeeni 100 mg Apuaineet:
TERVETULOA HALKION LUUNSIIRTOLEIKKAUKSEEN HUSUKEEN! Husuken henkilökunta vastaa mielellään kysymyksiisi. Huuli-suulakihalkiokeskus.
Husuken henkilökunta vastaa mielellään kysymyksiisi. Huuli-suulakihalkiokeskus Töölön sairaala TERVETULOA HALKION LUUNSIIRTOLEIKKAUKSEEN HUSUKEEN! Topeliuksenkatu 5, Helsinki Vuodeosasto puh. 09-47187442
1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI. Ketodolor vet 100 mg/ml injektioneste, liuos hevoselle, naudalle, sialle 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS
1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI Ketodolor vet 100 mg/ml injektioneste, liuos hevoselle, naudalle, sialle 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS Yksi ml sisältää: Vaikuttava aine: Ketoprofeeni 100 mg Apuaineet:
Pienen vatsan ystävä. Sanotaan, että hyvä olo tuntuu ihan vatsanpohjas sa asti. Hyvinvointi lähtee vatsasta myös perheen pienimmillä.
Vatsan ystävä Pienen vatsan ystävä Sanotaan, että hyvä olo tuntuu ihan vatsanpohjas sa asti. Hyvinvointi lähtee vatsasta myös perheen pienimmillä. Reladrops on vauvan oma maito happobakteerivalmiste. Sen
Tarttuvista taudeista
OHJELMA Hippos kiittää tuesta seuraavia yhteistyökumppaneita: Intervet Oy Pharmaxim AB Scanvet Eläinlääkkeet Oy Vermon Ravirata Vetcare Oy 18.00 18.30 Tarttuvien tautien ennaltaehkäisy / ell. Katja Hautala
Valikoituja hevostutkimuksia Suomesta ja muualta Euroopasta
Valikoituja hevostutkimuksia Suomesta ja muualta Euroopasta Markku Saastamoinen Luonnonvarakeskus Luke, hevostutkimus Jalostuspäivät, Joensuu, 12.2.2015 Karin Hemmann, HY: Hevosten puunpurenta fysiologinen
PITKÄKESTOISEEN SUORITUKSEEN VALMISTAUTUMINEN JA TANKKAUS SUORITUKSEN AIKANA. Miten optimoin valmistautumisen ja miten toimin suorituksen aikana?
PITKÄKESTOISEEN SUORITUKSEEN VALMISTAUTUMINEN JA TANKKAUS SUORITUKSEN AIKANA Miten optimoin valmistautumisen ja miten toimin suorituksen aikana? MIKKO LINNOLA Ravitsemusasiantuntija, ETK, kouluttaja Peak
1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI. Canizol vet 400 mg tabletti koirille 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS. 1 tabletti sisältää: Vaikuttava aine:
1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI Canizol vet 400 mg tabletti koirille 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS 1 tabletti sisältää: Vaikuttava aine: ketokonatsoli 400 mg Täydellinen apuaineluettelo, katso kohta 6.1.
Lääkityskäytäntösuosituksia
Lääkityskäytäntösuosituksia ELT Heli Simojoki, Eläinlääketieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto 4.10.2017 1 Lääkityssuunnitelmaan ohjeistus lääkityksistä Terveydenhuoltokäynnillä käydään läpi tilalla
Firmagon eturauhassyövän hoidossa
Firmagon eturauhassyövän hoidossa Käytännön tietoa ja ohjeita potilaalle Eturauhassyöpään sairastuminen ja sen hoito aiheuttavat uuden elämäntilanteen. Mielessä voi pyöriä monia kysymyksiä. Ajatusten kanssa