Tehokas kivunlievitys, nopea paraneminen. Lääke suussa olevien aftahaavaumien hoitoon

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tehokas kivunlievitys, nopea paraneminen. Lääke suussa olevien aftahaavaumien hoitoon"

Transkriptio

1 Tehokas kivunlievitys, nopea paraneminen Lääke suussa olevien aftahaavaumien hoitoon

2 Mitä aftat ovat? Aftat ovat suun limakalvoilla esiintyviä haavaumia, joita voi olla yksi tai useita samalla kertaa. Aftoja voi esiintyä kielessä, ikenissä ja poskien tai huulten limakalvoilla. Aftat ovat kivuliaita ja tekevät syömisen, juomisen ja puhumisen hankalaksi. Aftat eivät kuitenkaan ole vaarallisia, vaan paranevat itsestään muutaman viikon kuluessa. Miksi suuhun tulee aftoja? Tarkkaan ei tiedetä mistä aftat johtuvat, mutta tunnetaan useita tekijöitä joiden yhteydessä monet ihmiset saavat aftahaavaumia suuhunsa. Näitä tekijöitä voivat olla stressi, eräät ruoka-aineet, hammastahnojen vaahtoavat pesuaineet tai suun limakalvoihin kohdistuneet traumat.

3 Kuinka aftoja voi hoitaa? Aftab -tablettien avulla voidaan aftojen paranemista nopeuttaa ja ennen kaikkea vähentää aftoihin liittyvä kipua. Tabletti muodostaa sulaessaan limakalvolle aftahaavauman päälle elastisen kalvon, jolloin kivun tunne lievittyy välittömästi. Aftojen esiintymistä voidaan vähentää välttämällä niitä tekijöitä, joiden on huomattu lisäävän aftojen syntyä. Jos esim. hammastahnan vaahtoava pesuaine aiheuttaa aftoja, voi vaihto pesuaineettomaan hammastahnaan auttaa. Norjassa tehdyn tutkimuksen 1) mukaan afta-herkillä henkilöillä hammastahnan vaihto vähensi aftojen esiintyvyyttä jopa 70 %. Apteekeissa on myynnissä useita eri hammastahnoja, joista tavallinen vaahtoava natriumlauryylisulfaatti pesuaine on poistettu. (mm. Yotuel-, Xerostom- ja air-lift hammastahnat) 1) Acta Odontol Scand 1994; 52;

4 Aftab Lääkevalmiste suussa olevien aftahaavaumien hoitoon Bukkaalitabletti on tarkoitettu kiinnitettäväksi suun limakalvolle. Tabletissa on kaksi eriväristä kerrosta vaalean oranssi ja valkoinen. Valkoinen adheesiokerros sisältää vaikuttavaa ainetta triamsinoloniasetonidia, jolla on voimakas tulehdusta vähentävä ja kipua lievittävä vaikutus. Oranssi kerros on tukikerroksena

5 Vaikutusmekanismi Valkoinen kerros tarttuu pitävästi suun limakalvolle ja turpoaa joutuessaan kosketuksiin syljen kanssa. Näin muodostuu ohut, elastinen kalvo, joka välittömästi vähentää kivuntunnetta. Aftab bukkaalitabletista vapautuu asteittain vaikuttavaa ainetta, joka penetroituu vahingoittuneeseen kudokseen vähentäen tulehdusta ja nopeuttaen aftahaavauman paranemista.

6 Annostus Aikuisille ja yli 6-vuotiaille lapsille 1 tabletti tulehduskohtaan 1 2 kertaa vuorokaudessa. Aftab voidaan kiinnittää mihin kohtaan tahansa suuontelossa: huuliin, kieleen, poskien sisäpintoihin, ikeniin ja kitalakeen. Aftab suojaa tehokkaasti aftahaavaumaa. Kipu ja paikallinen ärsytys lievittyvät nopeasti. Suojaava kalvo häviää itsekseen suussa, kalvoa ei pidä irroittaa. Tavallisesti vain muutaman päivän hoito riittää paranemiseen.

7 Käyttöohjeet 1) Pese kädet. Ota tabletti läpipainoliuskasta ja aseta se nenäliinan päälle oranssi puoli ylöspäin. Varo koskemasta tabletin valkoiseen alakerrokseen. 2) Kuivaa sylki tulehdusalueelta varovasti nenäliinalla.

8 3) Kostuta sormenpää kevyesti syljellä, paina se varovasti tabletin oranssia kerrosta vasten ja nosta tabletti ylös. 4) Kiinnitä tabletin valkoinen puoli limakalvoon niin, että tulehdusalue peittyy mahdollisimman hyvin.

9 5) Paina kevyesti sormenpäällä 2 3 sekuntia ja irrota sitten sormi varovasti. Varo koskemasta tablettia kielellä muutamaan minuuttiin, ettei se siirry paikaltaan tai irtoa 6) Jos tulehdusalue on kielessä, kuivaa sylki 2 3 kertaa, kiinnitä tabletti ja odota noin 2 3 minuuttia, eli kunnes oranssi kerros muuttuu hyytelömäiseksi.

10 Bukkaalitabletti. Vaikuttava aine: triamsinoloniasetonidi 0,025 mg. Käyttöaiheet: Aftahaavaumat suussa. Annostus: Annostus on tavallisesti 1 tabletti tulehdusalueelle 1-2 kertaa vuorokaudessa. Valmiste on tarkoitettu vain lyhytaikaiseen käyttön ja hoito saa kestää enintään 7 päivää. Vasta-aiheet: Todettu yliherkkyys valmisteelle. Valmisteen käytön turvallisuutta raskausaikana ei ole varmistettu. Sitä ei sen vuoksi pidä käyttää raskauden eikä imetyksen aikana. Itsehoitolääke. Tutustu pakkauksen ohjeisiin.

11

12 Välitön kivunlievitys Nopea paraneminen Pitkään kestävä tulehdusta vähentävä vaikutus Ei estä syömistä tai juomista Apteekista ilman reseptiä kpl, 7/2006, Painoyhtymä Oy

EFFENTORA - LÄÄKE SYÖVÄN LÄPILYÖNTIKIVUN HOITOON POTILAAN JA OMAISEN OPAS

EFFENTORA - LÄÄKE SYÖVÄN LÄPILYÖNTIKIVUN HOITOON POTILAAN JA OMAISEN OPAS EFFENTORA - LÄÄKE SYÖVÄN LÄPILYÖNTIKIVUN HOITOON POTILAAN JA OMAISEN OPAS bukkaalinen fentanyylitabletti Sinulle on määrätty Effentora -lääkettä syövän läpilyöntikipukohtausten hoitoon. Tämän esitteen

Lisätiedot

Opas valkoisempaan hymyyn

Opas valkoisempaan hymyyn Opas valkoisempaan hymyyn Miksi hampaisiin tulee tummentumia ja värjäytymiä? Hammaskiilteen luonnollinen väri on kuultavan valkoinen. Vuosien saatossa syömis-, juomis- tai tupakointitottumustemme myötä

Lisätiedot

Joka viidennen aikuisen vaiva

Joka viidennen aikuisen vaiva Kuiva suu ei laula. Joka viidennen aikuisen vaiva Suun kuivuus (kserostomia) johtuu alentuneesta syljen erityksestä ja hoitamattomana horjuttaa ihmisen koko yleisterveyttä ja hyvinvointia. Suun kuivumisesta

Lisätiedot

bukkaalinen fentanyylitabletti Effentora_ohjeet annostitrausta varten opas 6.indd :04:58

bukkaalinen fentanyylitabletti Effentora_ohjeet annostitrausta varten opas 6.indd :04:58 10 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 Yksilöllisesti sopiva annos jokaiselle syövän läpilyöntikivuista kärsivälle potilaalle: Viisi Effentora - vahvuutta mahdollistavat yksilöllisen läpilyöntikipujen hoidon Ohjeet

Lisätiedot

Suun kuivuus = Kserostomia/Hyposalivaatio

Suun kuivuus = Kserostomia/Hyposalivaatio Suun kuivuus = Kserostomia/Hyposalivaatio on yleisempää naisilla kuin miehillä on usein ikääntymiseen liittyvä ongelma on ongelmana jopa 46,7 %:lla vanhuksista ja 10 %:lla koko väestöstä* liittyy moniin

Lisätiedot

Kihomadot Suomen Apteekkariliitto 2010

Kihomadot Suomen Apteekkariliitto 2010 Kihomadot Suomen Apteekkariliitto 2010 Lukijalle Lapset ja lapsiperheet kärsivät melko yleisesti kihomadoista. Tartunta tapahtuu helposti esimerkiksi käsien välityksellä. Vaiva talttuu, kunhan lääkehoitoa

Lisätiedot

Opas valkoisempaan hymyyn

Opas valkoisempaan hymyyn Opas valkoisempaan hymyyn Miksi hampaisiin tulee tummentumia ja värjäytymiä? Hammaskiilteen luonnollinen väri on kuultavan valkoinen. Vuosien saatossa syömis-, juomis- tai tupakointitottumustemme myötä

Lisätiedot

Korjaa tehokkaasti virtsarakon puutteellista suojakerrosta SJÄLVKATETERISERING ITSEKATETROINTI

Korjaa tehokkaasti virtsarakon puutteellista suojakerrosta SJÄLVKATETERISERING ITSEKATETROINTI Korjaa tehokkaasti virtsarakon puutteellista suojakerrosta SJÄLVKATETERISERING ITSEKATETROINTI Olet saanut tämän oppaan luettavaksesi, koska aloitat Gepan instill -hoidon ja sinun on tärkeää oppia katetroimaan

Lisätiedot

Kondroitiinisulfaatti 2% ITSEKATETROINTI

Kondroitiinisulfaatti 2% ITSEKATETROINTI Kondroitiinisulfaatti 2% ITSEKATETROINTI Tämän oppaan tarkoituksena on neuvoa Uracyst-hoitoa saaville potilaille, kuinka virtsarakon voi katetroida itse. Oppaan sivuilta löytyvät yksityiskohtaiset ohjeet.

Lisätiedot

Tehostettu suunhoito ja hengitysteiden imeminen vuodeosastolla

Tehostettu suunhoito ja hengitysteiden imeminen vuodeosastolla Tehostettu suunhoito ja hengitysteiden imeminen vuodeosastolla Terveyskeskusten ja pitkäaikaishoitolaitosten infektioyhdyshenkilöiden koulutuspäivä 26.10.2015 ls 6 Hygieniahoitaja Raija Järvinen p. 040

Lisätiedot

Mitä suu voi kertoa. Annukka Vuorinen 9.4.2014 OPISKELIJAN PAREMPAA TERVEYTTÄ

Mitä suu voi kertoa. Annukka Vuorinen 9.4.2014 OPISKELIJAN PAREMPAA TERVEYTTÄ Mitä suu voi kertoa Annukka Vuorinen 9.4.2014 Esityksessäni on kuvia, joista osan olen saanut professori Riitta Seppäseltä, osa on Therapia odontologicasta ja osa on omia kuviani. Lävistyskuvista kaksi

Lisätiedot

CORTIMENT -LÄÄKITYKSESI

CORTIMENT -LÄÄKITYKSESI CORTIMENT -LÄÄKITYKSESI MITÄ CORTIMENT ON?1 Cortiment-tabletit sisältävät lääkeainetta nimeltä budesonidi. Budesonidi kuuluu kortikosteroidien lääkeryhmään. Näitä lääkkeitä käytetään tulehduksen hoitoon.

Lisätiedot

Valmistaja: ZQuiet 5247 Shelburne Rd., Suite 204 Shelburne, VT 05482 U.S.A.

Valmistaja: ZQuiet 5247 Shelburne Rd., Suite 204 Shelburne, VT 05482 U.S.A. Valmistaja: ZQuiet 5247 Shelburne Rd., Suite 204 Shelburne, VT 05482 U.S.A. Copyright 2012 Sleeping Well, LLC. Kaikki oikeudet pidätetään. Zquiet on Sleeping Well, LLC -yhtiön rekisteröity tavaramerkki.

Lisätiedot

Suun terveydenhoidon

Suun terveydenhoidon Suun terveydenhoidon OMAHOITO-OPAS HUOMIO SUUHUN -oppaasta löydät tietoa aftojen hoidosta sammaksesta hammastapaturmista huuliherpeksestä kuivan suun hoidosta pahanhajuisesta hengityksestä suupielten haavaumista

Lisätiedot

AVONEX in (beeta-1a-interferoni) antaminen on entistäkin helpompaa

AVONEX in (beeta-1a-interferoni) antaminen on entistäkin helpompaa AVONEX in (beeta-1a-interferoni) antaminen on entistäkin helpompaa Uusi BIO-SET-yhdistäjä Potilaille, jotka käyttävät AVONEX ia (beeta-1a-interferoni) BIO-SET is a Trademark of BIODOME beeta-1a-interferoni

Lisätiedot

Info tupakoinnin lopettamisen kurssista Margita Strandberg-Heinonen

Info tupakoinnin lopettamisen kurssista Margita Strandberg-Heinonen Info tupakoinnin lopettamisen kurssista Margita Strandberg-Heinonen 1 LÄÄKKEET JOITA KÄYTETÄÄN TUPAKASTA VIEROITUKSEEN Nikotiinipurukumi Nikotiinipurukumi antaa aktiivista tukea ja auttaa lopettamaan tupakan

Lisätiedot

VALMISTEYHTEENVETO. Suuontelon ja nielun alueen tulehdusoireiden (kipu, punoitus, turvotus) tai suun ja nielun limakalvojen ärsytyksen hoitoon.

VALMISTEYHTEENVETO. Suuontelon ja nielun alueen tulehdusoireiden (kipu, punoitus, turvotus) tai suun ja nielun limakalvojen ärsytyksen hoitoon. 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Bertolix 3 mg/ml, sumute suuonteloon, liuos. VALMISTEYHTEENVETO 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT 1 ml sumutetta sisältää 3 mg bentsydamiinihydrokloridia, vastaten 2,68 mg

Lisätiedot

Tässä osassa on tietoa kivunlievityksestä lääkkein nielurisaleikkauksen jälkeen. Voit laskea oikean kipulääkeannoksen lapsellesi.

Tässä osassa on tietoa kivunlievityksestä lääkkein nielurisaleikkauksen jälkeen. Voit laskea oikean kipulääkeannoksen lapsellesi. Kivunlievitys Tässä osassa on tietoa kivunlievityksestä lääkkein nielurisaleikkauksen jälkeen. Voit laskea oikean kipulääkeannoksen lapsellesi. Huomaa, että tämä kivunlievitysohje pätee vain, jos lapsella

Lisätiedot

Käyttö- ja huolto-ohjeet

Käyttö- ja huolto-ohjeet Käyttö- ja huolto-ohjeet 2 Arvoisa OPTISLEEPIN käyttäjä, Hyvä OPTISLEEP-tuotteen käyttäjä, tiedät tunteen, kun väsymys ja uupumus määräävät päivän kulun. Lääkärin diagnoosi kuuluu: kärsit kuorsauksesta

Lisätiedot

GlaxoSmithKline Consumer Healthcare Piispasilta 9 A 02230 Espoo. Hoida huuliherpestä ennen kuin se puhkeaa kunnolla

GlaxoSmithKline Consumer Healthcare Piispasilta 9 A 02230 Espoo. Hoida huuliherpestä ennen kuin se puhkeaa kunnolla GlaxoSmithKline Consumer Healthcare Piispasilta 9 A 02230 Espoo 03/2006 (2006-2206-1) Hoida huuliherpestä ennen kuin se puhkeaa kunnolla Huuliherpes Herpes Simplex -virus 1 Mikä on huuliherpes ja miten

Lisätiedot

Potilastietoa. lasisista silmäproteeseista

Potilastietoa. lasisista silmäproteeseista Potilastietoa lasisista silmäproteeseista Hyvä potilas silmän poistaminen leikkauksella voi olla järkyttävä kokemus ja vaikea asia hyväksyä. Useimmille potilaillemme sopeutuminen uuteen tilanteeseen sujuu

Lisätiedot

INSTANYL -VALMISTEEN KÄYTTÖOPAS KERTA-ANNOSPAKKAUS Intranasaalinen fentanyylisumute

INSTANYL -VALMISTEEN KÄYTTÖOPAS KERTA-ANNOSPAKKAUS Intranasaalinen fentanyylisumute ETUKANSI INSTANYL -VALMISTEEN KÄYTTÖOPAS KERTA-ANNOSPAKKAUS Intranasaalinen fentanyylisumute TÄRKEÄÄ TURVALLISUUSTIETOA INSTANYL -VALMISTEESTA Tutustu huolellisesti tähän oppaaseen ja lue lääkepakkauksessa

Lisätiedot

Nicorette. tuoteopas. Tehokas apu tupakoinnin lopettamiseen

Nicorette. tuoteopas. Tehokas apu tupakoinnin lopettamiseen tuoteopas Tehokas apu tupakoinnin lopettamiseen NICORETTE -tuoteperheestä löydät juuri sinulle sopivan nikotiinikorvaushoitovalmisteen! Muista aloittaessasi nikotiinikorvaushoidon, parannat onnistumisen

Lisätiedot

Pidä. hymysi. Suojaa suusi syöpähoidon aikana. Sinulle, jolle hammaslääkäri on määrännyt Duraphat 5 mg/g -hammastahnaa

Pidä. hymysi. Suojaa suusi syöpähoidon aikana. Sinulle, jolle hammaslääkäri on määrännyt Duraphat 5 mg/g -hammastahnaa Pidä hymysi Suojaa suusi syöpähoidon aikana Sinulle, jolle hammaslääkäri on määrännyt Duraphat 5 mg/g -hammastahnaa Suun hoito syöpähoidon aikana Syöpähoidolla voi olla hampaisiin ja suuhun kohdistuvia

Lisätiedot

SIVU 1. laittaa mikä tahansa geeli tai akryyli. TrendyNailWraps kynsikalvot ovat erittäin kestäviä ja saatavilla 50 erilaisena mallina.

SIVU 1. laittaa mikä tahansa geeli tai akryyli. TrendyNailWraps kynsikalvot ovat erittäin kestäviä ja saatavilla 50 erilaisena mallina. TrendyNailWraps kynsikalvot on valmis- tettu Yhdysvalloissa erityiselle laminoidulle pinnalle, joka on niin kestävä että sen pintaa voidaan karhentaa. TrendyNailWraps kynsikalvojen päälle voidaan laittaa

Lisätiedot

Pakkausseloste: Tietoa käyttäjälle. Kipupois 200 mg tabletit. ibuprofeeni

Pakkausseloste: Tietoa käyttäjälle. Kipupois 200 mg tabletit. ibuprofeeni Pakkausseloste: Tietoa käyttäjälle Kipupois 200 mg tabletit ibuprofeeni Lue tämä pakkausseloste huolellisesti ennen kuin aloitat lääkkeen käyttämisen, sillä se sisältää sinulle tärkeitä tietoja. Käytä

Lisätiedot

Rivastigmin ratiopharm 13,3 mg/24 h depotlaastari Käyttöohjeet ja lääkityspäiväkirja

Rivastigmin ratiopharm 13,3 mg/24 h depotlaastari Käyttöohjeet ja lääkityspäiväkirja 05-2017 Rivastigmin ratiopharm 13,3 mg/24 h depotlaastari Käyttöohjeet ja lääkityspäiväkirja Rivastigim_ratiopharm_depotlaastari_ohje_v1_FI_GEN_17_0036_5_2017.indd 1 9.5.2017 13:53:49 Rivastigim_ratiopharm_depotlaastari_ohje_v1_FI_GEN_17_0036_5_2017.indd

Lisätiedot

TERVETULOA HALKION LUUNSIIRTOLEIKKAUKSEEN HUSUKEEN! Husuken henkilökunta vastaa mielellään kysymyksiisi. Huuli-suulakihalkiokeskus.

TERVETULOA HALKION LUUNSIIRTOLEIKKAUKSEEN HUSUKEEN! Husuken henkilökunta vastaa mielellään kysymyksiisi. Huuli-suulakihalkiokeskus. Husuken henkilökunta vastaa mielellään kysymyksiisi. Huuli-suulakihalkiokeskus Töölön sairaala TERVETULOA HALKION LUUNSIIRTOLEIKKAUKSEEN HUSUKEEN! Topeliuksenkatu 5, Helsinki Vuodeosasto puh. 09-47187442

Lisätiedot

Bruksanvisning Käyttöohjeet Brugsanvisning INJEKTIONSVÄTSKA, LÖSNING I FÖRFYLLD INJEKTIONSPENNA INJEKTIONESTE, LIUOS, ESITÄYTETYSSÄ KYNÄSSÄ INJEKTIONS

Bruksanvisning Käyttöohjeet Brugsanvisning INJEKTIONSVÄTSKA, LÖSNING I FÖRFYLLD INJEKTIONSPENNA INJEKTIONESTE, LIUOS, ESITÄYTETYSSÄ KYNÄSSÄ INJEKTIONS Bruksanvisning Käyttöohjeet Brugsanvisning INJEKTIONSVÄTSKA, LÖSNING I FÖRFYLLD INJEKTIONSPENNA INJEKTIONESTE, LIUOS, ESITÄYTETYSSÄ KYNÄSSÄ INJEKTIONSVÆSKE, OPLØSNING I FYLDT PEN 250 mikrogram/mikrogrammaa

Lisätiedot

Rivastigmin ratiopharm 13,3 mg/24 h depotlaastari Käyttöohjeet ja lääkityspäiväkirja

Rivastigmin ratiopharm 13,3 mg/24 h depotlaastari Käyttöohjeet ja lääkityspäiväkirja 05-2017 Rivastigmin ratiopharm 13,3 mg/24 h depotlaastari Käyttöohjeet ja lääkityspäiväkirja Käyttöohjeet Jos sinulla on kysyttävää tai tarvitset lisätietoa tämän lääkkeen käytöstä, lue tämän lääkevalmisteen

Lisätiedot

Versio 7, INSTANYL -VALMISTEEN KÄYTTÖOPAS KERTA-ANNOSPAKKAUS Intranasaalinen fentanyylisumute

Versio 7, INSTANYL -VALMISTEEN KÄYTTÖOPAS KERTA-ANNOSPAKKAUS Intranasaalinen fentanyylisumute INSTANYL -VALMISTEEN KÄYTTÖOPAS KERTA-ANNOSPAKKAUS Intranasaalinen fentanyylisumute TÄRKEÄÄ TURVALLISUUSTIETOA INSTANYL -VALMISTEESTA Tutustu huolellisesti tähän oppaaseen ja lue lääkepakkauksessa oleva

Lisätiedot

Emättimen luontaisen bakteerikannan tasapainottamiseen ja ylläpitoon.

Emättimen luontaisen bakteerikannan tasapainottamiseen ja ylläpitoon. Emättimen luontaisen bakteerikannan tasapainottamiseen ja ylläpitoon. C-vitamiini 250 mg, 6 emätinpuikkoa. Apteekista ilman reseptiä. Emättimen bakteeritasapainon häiriö Emättimen bakteeritasapainon häiriö

Lisätiedot

Ohjeita Össur Rigid Dressingin käyttöön. askel askeleelta

Ohjeita Össur Rigid Dressingin käyttöön. askel askeleelta Ohjeita Össur Rigid Dressingin käyttöön askel askeleelta Sisältö Miksi Össur Rigid Dressingin käyttö kannattaa?...4 Össur Rigid Dressingin etuja...5 Haavasidos & ORD:n koon valinta...6 Paikalleen laittaminen...7

Lisätiedot

Eye Pal Solo. Käyttöohje

Eye Pal Solo. Käyttöohje Eye Pal Solo Käyttöohje 1 Eye Pal Solon käyttöönotto Eye Pal Solon pakkauksessa tulee kolme osaa: 1. Peruslaite, joka toimii varsinaisena lukijana ja jonka etureunassa on laitteen ohjainpainikkeet. 2.

Lisätiedot

Pakkausseloste: Tietoa käyttäjälle. Aftab 25 mikrog bukkaalitabletti triamsinoloniasetonidi

Pakkausseloste: Tietoa käyttäjälle. Aftab 25 mikrog bukkaalitabletti triamsinoloniasetonidi Pakkausseloste: Tietoa käyttäjälle Aftab 25 mikrog bukkaalitabletti triamsinoloniasetonidi Lue tämä pakkausseloste huolellisesti, ennen kuin aloitat tämän lääkkeen käyttämisen, sillä se sisältää sinulle

Lisätiedot

Suun terveys Alueellinen suunhoidon koulutusiltapäivä Suuhygienisti Jenni Rajaharju, Suu-ja leukasairauksien poliklinikka

Suun terveys Alueellinen suunhoidon koulutusiltapäivä Suuhygienisti Jenni Rajaharju, Suu-ja leukasairauksien poliklinikka Suun terveys Alueellinen suunhoidon koulutusiltapäivä 5.9.2018 Suuhygienisti Jenni Rajaharju, Suu-ja leukasairauksien poliklinikka Terve Suu Toimiva purentaelimistö Ehjät hampaat Ehjät ja oireettomat tukikudokset

Lisätiedot

Hyvä Webaston käyttäjä! Tämä käyttöohje on tarkoitettu valtuutetun asentamon antaman käytönopastuksen

Hyvä Webaston käyttäjä! Tämä käyttöohje on tarkoitettu valtuutetun asentamon antaman käytönopastuksen Käyttö- ja huolto-ohje T80 advanced FIN Yleistä Hyvä Webaston käyttäjä! Tämä käyttöohje on tarkoitettu valtuutetun asentamon antaman käytönopastuksen tueksi.. Tässä käyttöohjeessa haluamme vielä luoda

Lisätiedot

a. asettaa sinulle määrätyn annoksen b. varmistaa koko pistoksen antamisen c. nähdä toisella kynällä pistettävän lisäannoksen.

a. asettaa sinulle määrätyn annoksen b. varmistaa koko pistoksen antamisen c. nähdä toisella kynällä pistettävän lisäannoksen. FÖRFYLLD INJEKTIONSPENNA 300 IE/0,5 ml Bruksanvisning Käyttöohjeet Brugervejledning FÖRFYLLD INJEKTIONSPENNA 300 IE/0,5 ml ESITÄYTETTY GONAL F-KYNÄ 300 IU/0,5 ml FYLDT PEN 300 IE/0,5 ml Sisällysluettelo

Lisätiedot

KÄYTTÄJÄN OPAS. Yksityiskohtainen käyttöoppaasi. BYDUREON 2 mg injektiokuiva-aine ja liuotin depotsuspensiota varten

KÄYTTÄJÄN OPAS. Yksityiskohtainen käyttöoppaasi. BYDUREON 2 mg injektiokuiva-aine ja liuotin depotsuspensiota varten KÄYTTÄJÄN OPAS Yksityiskohtainen käyttöoppaasi BYDUREON 2 mg injektiokuiva-aine ja liuotin depotsuspensiota varten Jos sinulla on kysymyksiä BYDUREON-valmisteen käytöstä Katso Tavallisia kysymyksiä ja

Lisätiedot

VAARA LOUKKAANTUMISVAARA:

VAARA LOUKKAANTUMISVAARA: Sivu 1/19 Tulostusopas Tulostusmateriaalin lisääminen 250 tai 550 arkin lokeroon VAARA LOUKKAANTUMISVAARA: Voit vähentää laitteen epävakauden riskiä lisäämällä jokaisen alustan erikseen. Pidä kaikki muut

Lisätiedot

ROSE ROSE K2 POTILASOHJE IRREGULAR CORNEA. Post Graft TM ROSE K2 XL. semiskleraaliset piilolinssit

ROSE ROSE K2 POTILASOHJE IRREGULAR CORNEA. Post Graft TM ROSE K2 XL. semiskleraaliset piilolinssit ROSE TM K TM ROSE K2 ROSE K2 TM NC POTILASOHJE ROSE K2 IRREGULAR CORNEA IC TM ROSE K2 Post Graft TM ROSE K2 XL semiskleraaliset piilolinssit TM Semiskleraalisten Rose K2 XL piilolinssien silmiin laitto

Lisätiedot

VALMISTEYHTEENVETO. Hammaslääkärin tai lääkärin määräyksestä: Pre- ja postoperatiivinen desinfiointi suukirurgiassa ja parodontaalisessa kirurgiassa.

VALMISTEYHTEENVETO. Hammaslääkärin tai lääkärin määräyksestä: Pre- ja postoperatiivinen desinfiointi suukirurgiassa ja parodontaalisessa kirurgiassa. VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Corsodyl 2 mg/ml liuos suuonteloon 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Klooriheksidiiniglukonaatti 2 mg/ml Täydellinen apuaineluettelo, ks. kohta 6.1. 3. LÄÄKEMUOTO

Lisätiedot

EFFENTORA - LÄÄKE SYÖVÄN LÄPILYÖNTIKIVUN HOITOON POTILAAN JA OMAISEN OPAS

EFFENTORA - LÄÄKE SYÖVÄN LÄPILYÖNTIKIVUN HOITOON POTILAAN JA OMAISEN OPAS EFFENTORA - LÄÄKE SYÖVÄN LÄPILYÖNTIKIVUN HOITOON POTILAAN JA OMAISEN OPAS bukkaalinen fentanyylitabletti Sinulle on määrätty Effentora -lääkettä syövän läpilyöntikipukohtausten hoitoon. Tämän esitteen

Lisätiedot

INSTANYL -VALMISTEEN KÄYTTÖOPAS Intranasaalinen fentanyylisumute

INSTANYL -VALMISTEEN KÄYTTÖOPAS Intranasaalinen fentanyylisumute ETUKANSI INSTANYL -VALMISTEEN KÄYTTÖOPAS Intranasaalinen fentanyylisumute TÄRKEÄÄ TURVALLISUUSTIETOA INSTANYL -VALMISTEESTA Tutustu huolellisesti tähän oppaaseen ja lue lääkepakkauksessa oleva pakkausseloste

Lisätiedot

Anafylaksia Tietoa Jextin käyttäjälle

Anafylaksia Tietoa Jextin käyttäjälle Anafylaksia Tietoa Jextin käyttäjälle Mitä on anafylaksia? Allergiaoireet voivat vaihdella eri henkilöiden tai tapausten kesken. Allergiat ovat hyvin tavallisia joidenkin tutkimusten mukaan jopa yhdellä

Lisätiedot

POTILAAN HYGIENIAOPAS

POTILAAN HYGIENIAOPAS POTILAAN HYGIENIAOPAS Erikoissairaanhoito Hatanpään sairaala Sisältö SISÄLLYSLUETTELO Hygienia sairaalassa. 2 Käsihygienia.. 3 Käsien pesu 4 Käsien desinfektio... 5 Yskimishygienia.. 6 Henkilökohtainen

Lisätiedot

VALMISTEYHTEENVETO. Yksi imeskelytabletti sisältää 3 mg bentsydamiinihydrokloridia, joka vastaa 2,68 mg bentsydamiinia.

VALMISTEYHTEENVETO. Yksi imeskelytabletti sisältää 3 mg bentsydamiinihydrokloridia, joka vastaa 2,68 mg bentsydamiinia. 1 LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Zyx Minttu 3 mg imeskelytabletti Zyx Sitruuna 3 mg imeskelytabletti VALMISTEYHTEENVETO 2 VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Yksi imeskelytabletti sisältää 3 mg bentsydamiinihydrokloridia,

Lisätiedot

REFLUKSITAUTI JA HAMPAIDEN TERVEYS. S u o m e n R e f l u k s i 2 0 1 2

REFLUKSITAUTI JA HAMPAIDEN TERVEYS. S u o m e n R e f l u k s i 2 0 1 2 REFLUKSITAUTI JA HAMPAIDEN TERVEYS S u o m e n R e f l u k s i 2 0 1 2 Hampaiden kuluminen (eroosio) mahdollinen hapan ylösnousu suuhun asti kuluttaa hampaita tavallisen syömisen ja juomisen lisäksi suu

Lisätiedot

VALMISTEYHTEENVETO. Hoito on yhdistettävä ikenen alle kasvaneen plakin ja hammaskiven poistoon.

VALMISTEYHTEENVETO. Hoito on yhdistettävä ikenen alle kasvaneen plakin ja hammaskiven poistoon. VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Corsodyl 1 % geeli suuonteloon 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Klooriheksidiiniglukonaatti 1 % Täydellinen apuaineluettelo, ks. kohta 6.1. 3. LÄÄKEMUOTO

Lisätiedot

Version 6, 14 August Etukansi. TOIMITTAMISOHJE APTEEKEILLE Instanyl -nenäsumute

Version 6, 14 August Etukansi. TOIMITTAMISOHJE APTEEKEILLE Instanyl -nenäsumute Etukansi TOIMITTAMISOHJE APTEEKEILLE Instanyl -nenäsumute TÄRKEÄÄ TURVALLISUUSTIETOA: INSTANYL -NENÄSUMUTE SYÖPÄÄN LIITTYVÄN LÄPILYÖNTIKIVUN HOITOON ------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

SINULLE, JOKA TARVITSET PAIKALLISTA ESTROGEENIHOITOA.

SINULLE, JOKA TARVITSET PAIKALLISTA ESTROGEENIHOITOA. SINULLE, JOKA TARVITSET PAIKALLISTA ESTROGEENIHOITOA. POTILASTIEDOTE 1 2 SISÄLLYS Vähentynyt estrogeenituotanto ja sukupuolielinten vaivat... 4 Oestring-hoito... 5 Kenelle Oestring sopii?... 7 Onko Oestringillä

Lisätiedot

Spoileri, takaluukku

Spoileri, takaluukku Ohje nro Versio Osa nro 30763557 1.2 39838432, 39839011, 39820254, 39820251, 39813508, 39812259, 39887612, 39887610, 39887608, 39887606, 39887602, 39887600, 39887596, 39887604, 39887594, 39887588, 39887584,

Lisätiedot

ESIMERKKIPAKKAUS AIVASTUX. Erä 1058350. MTnr 0000 Myyntiluvan haltija: Lääketehdas Oy, Lääkekylä, Suomi. Vnr 39 71 65. Vnr 39 71 65. tit q.s.

ESIMERKKIPAKKAUS AIVASTUX. Erä 1058350. MTnr 0000 Myyntiluvan haltija: Lääketehdas Oy, Lääkekylä, Suomi. Vnr 39 71 65. Vnr 39 71 65. tit q.s. ESIMERKKIPAKKAUS AIVASTUX 12 2015 1058350 Käyt. viim.: 12 2015 Erä 1058350 Aivastux 10 mg 10 tabl. Vnr 04 36 79 Ibuprofen 400 mg Glycerol (85%) Sacchar Constit q.s. Käyttötarkoitus: Allergisen nuhan, allergisten

Lisätiedot

Yksi g sisältää bentsoyyliperoksidia, vesipitoinen, vastaten vedetöntä bentsoyyliperoksidia 50 mg.

Yksi g sisältää bentsoyyliperoksidia, vesipitoinen, vastaten vedetöntä bentsoyyliperoksidia 50 mg. VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Basiron AC 5 % geeli 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Yksi g sisältää bentsoyyliperoksidia, vesipitoinen, vastaten vedetöntä bentsoyyliperoksidia 50 mg.

Lisätiedot

Version 6, 5 October TOIMITTAMISOHJE APTEEKEILLE Instanyl nenäsumute, kerta annospakkaus

Version 6, 5 October TOIMITTAMISOHJE APTEEKEILLE Instanyl nenäsumute, kerta annospakkaus TOIMITTAMISOHJE APTEEKEILLE Instanyl nenäsumute, kerta annospakkaus TÄRKEÄÄ TURVALLISUUSTIETOA: INSTANYL NENÄSUMUTE KERTA ANNOSPAKKAUKSESSA SYÖPÄÄN LIITTYVÄN LÄPILYÖNTIKIVUN HOITOON Hyvä apteekkilainen

Lisätiedot

POTILASOPAS MITEN PECFENT -VALMISTETTA KÄYTETÄÄN

POTILASOPAS MITEN PECFENT -VALMISTETTA KÄYTETÄÄN POTILASOPAS MITEN PECFENT -VALMISTETTA KÄYTETÄÄN ProStrakan AB Knarrarnäsgatan 7 / 164 40 Kista, RUOTSI Puhelin: 010-235 55 60 / www.prostrakan.fi / infofi@prostrakan.com PEC002-1-sep2015FIN 1 Mitä on

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJEET HYDRAULITUNKKI

KÄYTTÖOHJEET HYDRAULITUNKKI KÄYTTÖOHJEET HYDRAULITUNKKI TEKNISET TIEDOT Malli Nostovoima (Tonnia) Minimi korkeus Nostokorkeus Säätökorkeus Nettopaino (kg) T90204 2 181 116 48 2.9 T90304 3 194 118 60 3.6 T90404 4 194 118 60 3,6 T90504

Lisätiedot

Tutustu. Innostu. Luo! www.villihelmi.fi. 2013 VilliHelmi Oy

Tutustu. Innostu. Luo! www.villihelmi.fi. 2013 VilliHelmi Oy 1 Yhteen kaulakoruun tarvitset: 40 cm makeanvedenhelminauha TAI vastaava/haluttu määrä irtohelmiä 2 m valmiiksi neuloitettu helmisilkki 0,6 0,65 mm TAI paksuutta, joka mahtuu kerran helmien läpi helmilukko,

Lisätiedot

VALMISTEYHTEENVETO. Lääkkeellinen hengitysilma on tarkoitettu lapsille, aikuisille ja vanhuksille.

VALMISTEYHTEENVETO. Lääkkeellinen hengitysilma on tarkoitettu lapsille, aikuisille ja vanhuksille. VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI AIRAPY 100%, lääkkeellinen kaasu, puristettu 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Hengitysilma lääkintäkäyttöön 100 % 200 baarin paineessa (15 C). 3. LÄÄKEMUOTO

Lisätiedot

Radio-ohjattavan F2007:n runko

Radio-ohjattavan F2007:n runko ASENNUS Radio-ohjattavan F2007:n runko Lehden nro 7 liitteenä on ominaisuuksiltaan ja mitoiltaan tärkeä osa. Se on pienoismallisi pohjalevy eli runko. Runko on suorakaiteen muotoinen, kärjestään kapeneva

Lisätiedot

Versio 8, TOIMITTAMISOHJE APTEEKEILLE Instanyl -nenäsumute

Versio 8, TOIMITTAMISOHJE APTEEKEILLE Instanyl -nenäsumute TOIMITTAMISOHJE APTEEKEILLE Instanyl -nenäsumute TÄRKEÄÄ TURVALLISUUSTIETOA: INSTANYL -NENÄSUMUTE SYÖPÄÄN LIITTYVÄN LÄPILYÖNTIKIVUN HOITOON ------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Movair AF 170. Käyttöohje. Korvent Oy Vanha Nurmijärventie 116 01730 VANTAA FINLAND

Movair AF 170. Käyttöohje. Korvent Oy Vanha Nurmijärventie 116 01730 VANTAA FINLAND Movair AF 170 Käyttöohje Korvent Oy Vanha Nurmijärventie 116 01730 VANTAA FINLAND Sisällysluettelo Yleistä... 3 Varoitus!... 3 Laitteen käyttö ja suodattimien vaihto... 4 Alipaineistajan käyttö... 4 Suodattimien

Lisätiedot

Liite III. Muutokset tuotetietojen olennaisiin kohtiin

Liite III. Muutokset tuotetietojen olennaisiin kohtiin Liite III Muutokset tuotetietojen olennaisiin kohtiin Huomautus: Nämä valmistetiedot ovat tulos referraaliprosessista, johon tämä komission päätös liittyy. Jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset voivat

Lisätiedot

Potilasohje liike- ja liikuntaharjoitteluun polvi- ja lonkkanivelrikossa

Potilasohje liike- ja liikuntaharjoitteluun polvi- ja lonkkanivelrikossa Potilasohje liike- ja liikuntaharjoitteluun polvi- ja lonkkanivelrikossa Hilkka Virtapohja ja Jari Arokoski Lisätietoa 19.2.2007 Nivelrikon seurauksena lihasvoima heikkenee ja nivel jäykistyy. Nivelrikkopotilaiden

Lisätiedot

VALMISTEYHTEENVETO. Valmisteen kuvaus: pyöreä, merkintä BEPANTHEN kehässä, halkaisija n. 18 mm, paksuus n. 3,5 mm, harmaankeltainen, sitruunan tuoksu.

VALMISTEYHTEENVETO. Valmisteen kuvaus: pyöreä, merkintä BEPANTHEN kehässä, halkaisija n. 18 mm, paksuus n. 3,5 mm, harmaankeltainen, sitruunan tuoksu. VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI BEPANTHEN 100 mg imeskelytabletti 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Yksi imeskelytabletti sisältää 100 mg dekspantenolia. Apuaineet, joiden vaikutus tunnetaan:

Lisätiedot

PAKKAUSSELOSTE. Efex vet 10 mg purutabletti kissalle ja koiralle Efex vet 40 mg purutabletti koiralle Efex vet 100 mg purutabletti koiralle

PAKKAUSSELOSTE. Efex vet 10 mg purutabletti kissalle ja koiralle Efex vet 40 mg purutabletti koiralle Efex vet 100 mg purutabletti koiralle PAKKAUSSELOSTE Efex vet 10 mg purutabletti kissalle ja koiralle Efex vet 40 mg purutabletti koiralle Efex vet 100 mg purutabletti koiralle 1. MYYNTILUVAN HALTIJAN NIMI JA OSOITE SEKÄ ERÄN VAPAUTTAMISESTA

Lisätiedot

Vagifem 10 mikrog emätinpuikko, tabletti estrogeenin puutteesta aiheutuvien paikallisten vaihdevuosioireiden hoitoon

Vagifem 10 mikrog emätinpuikko, tabletti estrogeenin puutteesta aiheutuvien paikallisten vaihdevuosioireiden hoitoon Vagifem 10 mikrog emätinpuikko, tabletti estrogeenin puutteesta aiheutuvien paikallisten vaihdevuosioireiden hoitoon 10µg 17ß-estradiol Tämä opas sisältää tietoa Vagifem -valmisteesta, joka on tarkoitettu

Lisätiedot

VALMISTEYHTEENVETO. Yksi tabletti sisältää natriumfluoridia määrän, joka vastaa 0,25 mg:aa fluoridia.

VALMISTEYHTEENVETO. Yksi tabletti sisältää natriumfluoridia määrän, joka vastaa 0,25 mg:aa fluoridia. VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Fludent 0,25mg F- imeskelytabletti 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Yksi tabletti sisältää natriumfluoridia määrän, joka vastaa 0,25 mg:aa fluoridia. Yksi

Lisätiedot

SUUHYGIENIA oikein alusta alkaen

SUUHYGIENIA oikein alusta alkaen SUUHYGIENIA oikein alusta alkaen Suuhygienia ja hyvä hampaiden hoito ovat tärkeitä elämän alkumetreiltä alkaen. Suun hyvinvointi vaikuttaa kokonaisvaltaisesti yleiskuntoomme ja terveyteemme. PL 15, 00131

Lisätiedot

tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä

tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä ADACOLUMN -HOITO tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä www.adacolumn.net SISÄLTÖ Maha-suolikanava...4 Haavainen paksusuolitulehdus...6 Crohnin tauti...8 Elimistön puolustusjärjestelmä ja IBD...10

Lisätiedot

Version 6, 5 October MÄÄRÄÄMISOHJE LÄÄKÄRILLE Instanyl nenäsumute, kerta annospakkaus

Version 6, 5 October MÄÄRÄÄMISOHJE LÄÄKÄRILLE Instanyl nenäsumute, kerta annospakkaus MÄÄRÄÄMISOHJE LÄÄKÄRILLE Instanyl nenäsumute, kerta annospakkaus TÄRKEÄÄ TURVALLISUUSTIETOA: INSTANYL NENÄSUMUTE KERTA ANNOSPAKKAUKSESSA SYÖPÄÄN LIITTYVÄN LÄPILYÖNTIKIVUN HOITOON Hyvä lääkäri Lue ja ota

Lisätiedot

Installation instructions, accessories. Kattokiskot. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden. Ohje nro Versio Osa nro

Installation instructions, accessories. Kattokiskot. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden. Ohje nro Versio Osa nro Ohje nro Versio Osa nro 8685942 1.0 Kattokiskot J8401014 Sivu 1 / 10 Varuste A0000162 A0000161 J8401006 Sivu 2 / 10 JOHDANTO Lue läpi koko ohje ennen asennuksen aloittamista. Huomautukset ja varoitustekstit

Lisätiedot

SensaTONE women Käyttöohje

SensaTONE women Käyttöohje Page 1 SensaTONE women käyttöohje sivu 1 SensaTONE women Käyttöohje SensaTONE naisille on erittäin helppokäyttöinen ja tehokas lantionpohjan lihasten stimulaattori. Tämä pieni ja tyylikäs laite on suunniteltu

Lisätiedot

Muistimoduulit. Oppaan osanumero: Tässä oppaassa kerrotaan tietokoneen muistin vaihtamisesta ja laajentamisesta.

Muistimoduulit. Oppaan osanumero: Tässä oppaassa kerrotaan tietokoneen muistin vaihtamisesta ja laajentamisesta. Muistimoduulit Oppaan osanumero: 408724-351 Toukokuu 2006 Tässä oppaassa kerrotaan tietokoneen muistin vaihtamisesta ja laajentamisesta. Sisällysluettelo 1 Muistimoduulien lisääminen tai vaihtaminen Muistimoduulin

Lisätiedot

Infektio uusiutuu ainakin puolella kaikista niistä naisista, joilla se on kerran ollut.

Infektio uusiutuu ainakin puolella kaikista niistä naisista, joilla se on kerran ollut. 1 Kutinaa emättimessä? Näin hoidetaan emättimen sieni-infektiota. Pevaryl Ekonatsoli Emättimen sieni-infektiota pidetään usein liian arkaluontoisena puheenaiheena. Janssen-Cilagin tässä esittämät tiedot

Lisätiedot

Käyttöohje Korvantauskojeet

Käyttöohje Korvantauskojeet Käyttöohje Korvantauskojeet Sisältö: Relaxx kuulokojeet sivu 2 Kuulokojeella kuuntelu sivu 3 Äänenvoimakkuuden säätö sivu 3 Näin valitset sopivan kuuntelun sivu 4 Pariston vaihto sivu 5 Kuulokojeen hoito

Lisätiedot

esimerkkipakkaus aivastux

esimerkkipakkaus aivastux esimerkkipakkaus aivastux Pakkausseloste: Tietoa käyttäjälle Aivastux 10 mg tabletit setiritsiini Lue tämä pakkausseloste huolellisesti ennen kuin aloitat lääkkeen käyttämisen, sillä se sisältää sinulle

Lisätiedot

Abstral, EU:n riskienhallintasuunnitelma, versio 4.0

Abstral, EU:n riskienhallintasuunnitelma, versio 4.0 Vaikuttavat aineet (kansainvälinen INN-nimi tai Fentanyyli (fentanyylisitraattina) yleinen nimi): Farmakoterapeuttinen ryhmä (ATC-koodi): Opioidianalgeetit, fenyylipiperidiinijohdannaiset, N02ABO3 Myyntiluvan

Lisätiedot

Osien kuvaus G H. Sisäänrakennettu turvalukitus. Ennen ensimmäistä käyttökertaa

Osien kuvaus G H. Sisäänrakennettu turvalukitus. Ennen ensimmäistä käyttökertaa Turvallisuusohjeet Lue nämä käyttöohjeet huolellisesti ennen laitteen käyttöä. Säilytä nämä ohjeet, takuutodistus, ostokuitti ja, mikäli mahdollista, pakkauslaatikko sisäosineen. Tämä laite on tarkoitettu

Lisätiedot

Potilasohje. Sinulle on määrätty Donaxyl (dekvaliniumkloridi) -valmistetta bakteerivaginoosin hoitoon

Potilasohje. Sinulle on määrätty Donaxyl (dekvaliniumkloridi) -valmistetta bakteerivaginoosin hoitoon Potilasohje Sinulle on määrätty Donaxyl (dekvaliniumkloridi) -valmistetta bakteerivaginoosin hoitoon Bakteerivaginoosi Epämiellyttävän hajuisen valkovuodon yleisin aiheuttaja on bakteerivaginoosi. 1 Sinulle

Lisätiedot

Opalescence -valkaisuaineet

Opalescence -valkaisuaineet Opalescence -valkaisuaineet Vaaleampi ja kirkkaampi hymy Opalescence OH! Valkaisuaineet vastaanotoille ja kotikäyttöön CE-merkityt Opalescence -valkaisuaineet on turvallinen ja hellävarainen tapa valkaista

Lisätiedot

Suun kuivuminen lääkehaittana

Suun kuivuminen lääkehaittana Suun kuivuminen lääkehaittana STEPPI Alueellinen suunhoidon koulutusiltapäivä 21.3.2018 Meri Järvenpää Proviisori Seinäjoen keskussairaalan sairaala-apteekki Kuiva suu ja sen aiheuttajat Syljen erityksen

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan keskussairaala Synnytysosasto 3 Mariankatu 16-20, Kokkola puh. 06 826 4355. Synnyttänyt

Keski-Pohjanmaan keskussairaala Synnytysosasto 3 Mariankatu 16-20, Kokkola puh. 06 826 4355. Synnyttänyt Keski-Pohjanmaan keskussairaala Synnytysosasto 3 Mariankatu 16-20, Kokkola puh. 06 826 4355 Synnyttänyt Synnyttänyt Sairaalasta kotiutuessasi ota itse yhteyttä oman neuvolan terveydenhoitajaan/ kätilöön

Lisätiedot

Muistimoduulit. Oppaan osanumero: Tässä oppaassa kerrotaan tietokoneen muistin vaihtamisesta ja laajentamisesta.

Muistimoduulit. Oppaan osanumero: Tässä oppaassa kerrotaan tietokoneen muistin vaihtamisesta ja laajentamisesta. Muistimoduulit Oppaan osanumero: 405768-351 Toukokuu 2006 Tässä oppaassa kerrotaan tietokoneen muistin vaihtamisesta ja laajentamisesta. Sisällysluettelo 1 Muistimoduulien lisääminen tai vaihtaminen Muistimoduulin

Lisätiedot

Harjoitusohjelma Olkapään tekonivel 6 viikkoa Keski-Suomen SHP Keski-Suomen keskussairaala Keskussairaalantie 19, Jyväskylä, Suomi

Harjoitusohjelma Olkapään tekonivel 6 viikkoa Keski-Suomen SHP Keski-Suomen keskussairaala Keskussairaalantie 19, Jyväskylä, Suomi Harjoitusohjelma Olkapään tekonivel 6 viikkoa Keski-Suomen SHP Keski-Suomen keskussairaala Keskussairaalantie 19, 40620 Jyväskylä, Suomi Olkapään tekonivelpotilaan harjoittelu alkaen 6 viikkoa leikkauksesta

Lisätiedot

HENGITYSTIEINFEKTIOON SAIRASTUNEEN LEIKKI-IKÄISEN (1-3 vuotiaan) LAPSEN HOITO KOTONA

HENGITYSTIEINFEKTIOON SAIRASTUNEEN LEIKKI-IKÄISEN (1-3 vuotiaan) LAPSEN HOITO KOTONA HENGITYSTIEINFEKTIOON SAIRASTUNEEN LEIKKI-IKÄISEN (1-3 vuotiaan) LAPSEN HOITO KOTONA Sisältö Johdanto... 3 Yleinen kotihoito... 4 Nuhakuume... 7 Keuhkoputkentulehdus... 8 Kurkunpääntulehdus... 9 Milloin

Lisätiedot

Suun terveys Alueellinen suunhoidon koulutusiltapäivä Suuhygienisti Jenni Rajaharju, Suu-ja leukasairauksien poliklinikka

Suun terveys Alueellinen suunhoidon koulutusiltapäivä Suuhygienisti Jenni Rajaharju, Suu-ja leukasairauksien poliklinikka Suun terveys Alueellinen suunhoidon koulutusiltapäivä 21.3.2018 Suuhygienisti Jenni Rajaharju, Suu-ja leukasairauksien poliklinikka Terve Suu Toimiva purentaelimistö Ehjät hampaat Ehjät ja oireettomat

Lisätiedot

Door View Cam -ovisilmäkamera

Door View Cam -ovisilmäkamera Door View Cam -ovisilmäkamera Malli: G63R9A Lataa mukana toimitettu akku. Lataa akku ensin täyteen. Akku löytyy Door View Kit -pakkauksesta, jossa on mukana myös sovitin ja kiristysmutteri. Liitä se USB-virtalähteeseen

Lisätiedot

haavanhoito käyttöohjeet uusia innovaatioita hoitotyöhön 6/2013

haavanhoito käyttöohjeet uusia innovaatioita hoitotyöhön 6/2013 6/2013 haavanhoito käyttöohjeet uusia innovaatioita hoitotyöhön Maailman tutkituin lääkehunaja Antibakteerinen lääkehunaja Medihoney haavanhoitoon Medihoney-haavanhoitotuotteet sisältävät Manuka-hunajaa

Lisätiedot

TERAPANDA. Vie kielesi kuntosalille -verkkokurssi. Tarkista kielesi riittävä liikkuvuus

TERAPANDA. Vie kielesi kuntosalille -verkkokurssi. Tarkista kielesi riittävä liikkuvuus Tarkista kielesi riittävä liikkuvuus Kireä kielijänne estää harjoittelun. Jos kielijänne on kireä se estää oikean likkeen tuottamisen. Liikkuvuus ei siis riitä harjoitteen tekemiseen. 1. Avaa suu. Työnnä

Lisätiedot

Muistimoduulit. Käyttöopas

Muistimoduulit. Käyttöopas Muistimoduulit Käyttöopas Copyright 2006 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Tässä olevat tiedot voivat muuttua ilman ennakkoilmoitusta. Ainoat HP:n tuotteita ja palveluja koskevat takuut mainitaan

Lisätiedot

VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI. NIZORAL 2 % emulsiovoide 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT. Ketokonatsoli 20 mg/g

VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI. NIZORAL 2 % emulsiovoide 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT. Ketokonatsoli 20 mg/g VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI NIZORAL 2 % emulsiovoide 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Ketokonatsoli 20 mg/g Täydellinen apuaineluettelo, ks. kohta 6.1. 3. LÄÄKEMUOTO Emulsiovoide Valmisteen

Lisätiedot

Tietoa nielurisaleikkauksesta

Tietoa nielurisaleikkauksesta Aikuispotilaat >> Tietoa nielurisaleikkauksesta Tietoa nielurisaleikkauksesta Nielurisaleikkaus on nopea kirurginen toimenpide, joka suoritetaan nukutuksessa. Leikkaus voidaan suorittaa kahdella eri tavalla.

Lisätiedot

VALMISTEYHTEENVETO 1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI. GastroGard 370 mg/g oraalipasta hevoselle 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS. 1 gramma sisältää:

VALMISTEYHTEENVETO 1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI. GastroGard 370 mg/g oraalipasta hevoselle 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS. 1 gramma sisältää: VALMISTEYHTEENVETO 1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI GastroGard 370 mg/g oraalipasta hevoselle 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS 1 gramma sisältää: Vaikuttava aine Omepratsoli 370 mg Apuaineet Keltainen rautaoksidi

Lisätiedot

Abstral Lääkevalmiste syövän läpilyöntikivun hoitoon.

Abstral Lääkevalmiste syövän läpilyöntikivun hoitoon. POTILAAN JA OMAISEN OPAS Abstral Lääkevalmiste syövän läpilyöntikivun hoitoon. KIELEN ALLE ASETETTAVA FENTANYYLIRESORIBLETTI Johdanto Tämän oppaan tarkoituksena on antaa potilaille ja heidän omaisilleen

Lisätiedot

WeAreMicrobiome tutkimus KOTIOHJEET. Luethan huolellisesti nämä ohjeet.

WeAreMicrobiome tutkimus KOTIOHJEET. Luethan huolellisesti nämä ohjeet. WeAreMicrobiome tutkimus KOTIOHJEET Hyvä tutkittava, Kiitos, että olet mukana tässä tutkimuksessa! Tässä paketissa on sinulle välineet 1) sylkinäytteen, 2) virtsanäytteen ja 3) ulostenäytteen ottamiseen.

Lisätiedot