TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA 2015
|
|
- Outi Hakola
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA 2015
2
3 Valon peliajatus MAALIT Liikkuva lapsuus luo perustan sekä liikkujan että urheilijan poluille Liikkujan polku mahdollistaa liikunnallisen elämäntavan Seuratoiminta mahdollistaa liikkuvan lapsuuden sekä urheilijan ja liikkujan polut PELITAPA Innostaa Yhdistää Uudistaa MENESTYSTEKIJÄT Ennakointi, vaikuttaminen ja vastuullisuus Viestintä, kampanjat ja tapahtumat Palvelut Varainhankinta JOUKKUEEMME Toimijat, joiden kanssa tavoittelemme maaleja. Esimerkiksi jäsenjärjestöt, urheiluseurat, kunnat, opetus- ja kulttuuriministeriö sekä erilaiset verkostot. TOIMINTAAMME OHJAA REILU PELI
4 Pelitapa YHDISTÄÄ Menestymme joukkueena INNOSTAA Tärkeintä on tunne Ihmisten motiivit liikkua ovat erilaisia. Liike syntyy ilosta, hyvästä fiiliksestä ja rakkaudesta lajiin. Kaikki toimintamme tukee positiivista tekemisen meininkiä. Yhdessä luomme enemmän uusia ideoita, arvostusta ja resursseja liikunnan ja urheilun hyväksi. UUDISTAA Ihmisten ehdoilla Uudistamme liikuntaa ja urheilua käyttäjien ehdoilla. Ymmärtämällä heidän tarpeitaan paremmin luomme lisää liikettä Suomeen.
5 Liikkuva lapsuus luo perustan sekä liikkujan että urheilijan poluille
6 LIIKKUVA LAPSUUS Seura innostaa ja mahdollistaa urheilijaksi kasvun Suunta 2020: Lasten ja nuorten urheilun suomalainen malli on (laatu/ määrä, koti-koulu-seura) on jalkautunut kaikkiin lasten ja nuorten urheilun toimintaympäristöihin. Kaikki lajit ovat mukana Sinettiseuratoiminnassa ja 70 % seuroissa olevista lapsista urheilee niissä. Kasva Urheilijaksi -palvelua käyttää urheilijaa. Tulos 2015: Lasten ja nuorten urheilun suomalaista mallia kokeillaan 10:lla paikkakunnalla. Sinettitoiminnassa on mukana 45 lajiliittoa ja 650 seuraa. Kasva Urheilijaksi -palvelua käyttää urheilijaa. Valon resurssit: 1,5 HTV eur Joukkueessa: Jäsenjärjestöt, urheiluseurat, kunnat ja kaupungit Varhaiskasvatuksen toimintakulttuuri luo perustaa liikunnalliselle elämäntavalle Suunta 2020: Lapsi saa mahdollisuuden päivittäiseen liikunnalliseen leikkiin (2 h/pv). Kaikki päivähoitoyksiköt sitoutuvat liikkeen lisäämiseen. Tulos 2015: päiväkotia rakentaa liikunnallista toimintakulttuuria uuden varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelman mukaisesti. Kampanjoissa tavoitetaan lasta perheineen. Valon resurssit: 2,5 HTV eur Joukkueessa: Varhaiskasvattajien verkosto, kunnat ja kaupungit Koulussa opitaan ja innostutaan liikunnasta Suunta 2020: Lapsi saa mahdollisuuden päivittäiseen liikkumiseen (1 h/pv). Kaikki alakoulut ja 50 % yläkouluista ovat sitoutuneet liikkeen lisäämiseen. Iltapäivät ovat keskeinen osa lasten ja nuorten liikuntaa ja urheilua. Tulos 2015: 1000 koulua on mukana rakentamassa liikunnallista toimintakulttuuria (Liikkuva koulu-ohjelma). 100 mentoria kohtaa 400 koulua ja kampanjoissa tavoitetaan yli koululaista. Iltapäivät saavat uutta sisältöä (mm. koulu-seura yhteistyö) Valon resurssit: 2,5 HTV eur Joukkueessa: Jäsenjärjestöt, Liikkuva Koulu -ohjelma, kunnat ja kaupungit
7 Liikkujan polku mahdollistaa liikunnallisen elämäntavan koko elämänkululle
8 LIIKKUJAN POLKU Urheiluseura tarjoaa harrastamisen mahdollisuuksia koko elämänkulun ajan Suunta 2020: Kaikki lajiliitot ovat sitoutuneet luomaan harrastamisen mahdollisuuksia koko elämänkululle. Tulos 2015: 20 lajiliittoa on luomassa liikkujan polkuja seuroihin. Valon resurssit: eur Joukkueessa: Jäsenjärjestöt, urheiluseurat, kaupungit ja kunnat Liikkujan polku luo edellytyksiä liikunnalliselle elämäntavalle Suunta 2020: Mahdollisimman moni löytää sopivan tavan liikkua joko omatoimisesti tai organisoidusti. Liikuntaolosuhteet ovat kaikkien ulottuvilla ja innostavat liikkumaan. Tulos 2015: Liikkujan polun verkosto rakentuu ja teemaryhmät käynnistävät toimintansa. Täydellisiä liikuntakuukausia kokeillaan 10 paikkakunnalla. 25 kaupunkia/kuntaa tilaa olosuhdekartoituksen. Työyhteisö liikuttaa Suunta 2020: Työyhteisöliikunta on osa jokaisen työyhteisön arkea. Tulos 2015: Tavoitamme viestinnällä työyhteisöä, koulutuksissa mukana 500 työyhteisöä. Valon työyhteisöliikunnan työkaluja hyödyntää 500 työyhteisöä. Valon resurssit: 1 HTV Joukkueessa: Liikunnan aluejärjestöt, KKI-ohjelma, UKK-instituutti, Työterveyslaitos, Suomen Yrittäjät, Työelämä ohjelma, työyhteisöt Valon resurssit: 1 HTV eur Joukkueessa: Jäsenjärjestöt ja muut järjestötoimijat, kunnat ja kaupungit, liikunta-alan yrittäjät
9 Seuratoiminta mahdollistaa liikkuvan lapsuuden sekä urheilijan ja liikkujan polun
10 SEURATOIMINTA (3 kehää) 1. Urheilu ja liikunta ovat seuratoiminnan ydintä Suunta 2020: Kirjattu Liikkuvaan lapsuuteen ja Liikkujan polulle Tulos 2015: Kirjattu Liikkuvaan lapsuuteen ja Liikkujan polulle Valon resurssit ja joukkue: Kirjattu Liikkuvaan lapsuuteen ja Liikkujan polulle 2. Toimivat seurat ovat urheilu- ja liikuntatoiminnan edellytys Suunta 2020: 3 000:lla seuralla on selkeä toimintalinja tai strategia. Valmentajista/ohjaajista 70 % on koulutettuja Tulos 2015: Seurajohdon ja hallinnon koulutuksiin osallistuu seuraa (sis. Oman seuran analyysit, hallinnon koulutukset ja tulevaisuusillat) valmentajaa/ohjaajaa suorittaa VOK 1-tason yleisopinnot. Valon resurssit: 2,5 HTV eur 3. Seuran toimintaedellytykset vastaavat tarpeita Suunta 2020: Seuroista 70 % on tyytyväisiä toimintaedellytyksiinsä. Seuratoiminta on arvostettua ja kiinnostaa uusia vapaaehtoisia. Tulos 2015: Luodaan toimintaedellytysten arvioinnin ja mittaamisen menetelmät. Valon resurssit: Kirjattu Vaikuttamistyöhön Joukkue: Jäsenjärjestöt, seurat ja kunnat Joukkueessa: Jäsenjärjestöt, seurat ja kunnat
11 4 Menestystekijöillä maaleihin
12 VIESTINTÄ JA TAPAHTUMAT Viestintä Suunta 2020: Suomalaiselle liikunnalle ja urheilulle on rakentunut yhteinen ääni. Viestintä tukee Valon ja koko liikuntayhteisön strategisten tavoitteiden toteutumista. Valo toimii innostajana, uudistajana ja yhdistäjänä. Tapahtumat Suunta 2020: Tapahtumat koetaan merkittävänä yhteisenä asiana liikuntayhteisössä. Tapahtumat muodostavat kokonaisuuden, jossa suomalainen liikuntakulttuuri esittäytyy laajasti huippu-urheilun ja lisää liikettä sisältöjen kautta. Tulos 2015: Suomalaisen liikunnan ja urheilun viestintää kehitetään Valon ja Olympiakomitean yhteisen viestintätiimin kautta. Saamme aikaan yhteisempiä viestejä, ja yhteistyö eri toimijoiden kanssa on tiivistynyt. Valon sähköinen viestintä, sport.fi ja sosiaalinen media tavoittaa lähes käyttäjää kuukausittain. Saamme aikaan suurta yleisöä koskettavia puheenaiheita. Valon resurssit: Valo 2 htv eur, Joukkueessa: Valon asiantuntijat, toimittajat, järjestöjen viestijät, yhteinen uutishuone ja mediat Tulos 2015: Tapahtumat ovat auttaneet nostamaan esille Valon strategiassa olevia tärkeitä teemoja. Tapahtumat lisäävät yhteisöllisyyttä ja suuntaavat liikuntakulttuuria. Niissä verkostoidutaan ja juhlitaan yhteisiä onnistumisia. Valon resurssit: 0,5 htv Joukkueessa: Jäsenjärjestöt, opetus- ja kulttuuriministeriö, kumppanit, palvelujen tarjoajat
13 ENNAKOINTI VAIKUTTAMINEN VASTUULLISUUS Vaikuttaminen Suunta 2020: Kaikki merkittävät julkisen sektorin toimijat sitoutuvat liikkeen lisäämiseen. Yleishyödyllisen seura-toiminnan erityisasema säilyy kansallisessa ja EU-lainsäädännössä. Vastuullinen rahapelijärjestelmä säilyy kansallisessa päätösvallassa edistäen laaja-alaista kansalaistoimintaa. Suomalaiset toimijat edistävät liikkeen lisäämistä ja menestyvää urheilua kansainvälisessä yhteistyössä. Tulos 2015: 50 kuntaa laatii jonkun liikunnan osa-alueen suunnitelman. Yhä useammalla hallinnonalalla päätökset edistävät liikkeen lisäämistä, erityisesti hallitusohjelma Valo ja Olympiakomitean kansainvälisen työn strategia syntyy. Valon resurssit: 3 htv Joukkueessa: Kansalliset ja kansainväliset järjestöt, poliittiset päätöksentekijät ja virkamiehet Ennakointi Suunta 2020: Liikuntayhteisö on koko ajan askeleen edellä yhteiskunnan ja liikuntakulttuurin muutoksissa. Tulos 2015: Jäsenjärjestöt saavat tukea strategiseen johtamiseensa ennakointityöpajoissa, tulevaisuusilloissa ja järjestökohtaisessa konsultoinnissa. Arviointi ja seuranta mittareineen vakiintuu osaksi liikuntakulttuuria. Valon resurssit: 1 htv Vastuullisuus Suunta 2020: Vastuullinen toimintatapa vahvistuu urheiluyhteisössä. Arvokeskustelussa urheiluyhteisö on siirtynyt altavastaajasta aloitteentekijäksi. Tulos 2015: Liikunnan ja urheilun jaettu arvopohja selkeytyy. Valon resurssit: 1,5 htv Joukkueessa: Järjestöt ja asiantuntijaverkostot Joukkueessa: Jäsenjärjestöt ja asiantuntijaverkostot Kokonaisuuden resurssit eur
14 PALVELUT Palvelut liikuntayhteisölle kaikkien hyödyksi Suunta 2020: Yhteisesti sovitut tavoitteet ohjaavat liikuntayhteisön tapoja toimia ja tuottaa palveluita. Palvelut vahvistavat jäsenjärjestöjen toimintaedellytyksiä ja tukevat liikkujan ja urheilijan poluilla olevia ja heidän mahdollistajia. Palveluita tuotetaan kustannustehokkaasti huomioiden nopeasti muuttuva toimintaympäristö. Tulos 2015: Palveluvalikko vastaa jäsenjärjestön tarpeisiin, ja palveluprosessit ovat avoimia ja tehokkaita. Jäsenjärjestöt ovat mukana palveluiden kehittämistyössä ja arvioinnissa. Liikuntayhteisön keskeiset tietohallinnon osa-alueet on määritelty. Valo-talon toimitila-, kokous- ja päivittäispalvelut tarjoavat liikuntayhteisölle ajanmukaiset tilat ja palvelut. Valon ja Olympiakomitean talous- ja henkilöstöhallinto tukevat sekä sisäistä että jäsenjärjestöjen kanssa tehtävää toimintaa. Valon resurssit: 10 htv eur Joukkueessa: Jäsenjärjestöt sekä palvelukumppanit
15 5 Yritysyhteistyö
16 YRITYSYHTEISTYÖ Yritysyhteistyö on menestymisen elinehto Suunta 2020: Yhdistysten taloudellinen riippumattomuus. Yritykset muodostavat elinvoimaisen verkoston, joka tuottaa lisäarvoa tuotteillaan, palveluillaan ja osaamisellaan koko suomalaiselle liikunnalle ja urheilulle. Tulos 2015: Yritysyhteistyön strategisena perustana on tehdä vastuullista ja kannattavaa liiketoimintaa. Tavoitteena on myynnissä 40 prosentin ja liiketoiminnallisessa tuloksessa 30 prosenttia kasvu verrattuna edelliseen vuoteen. Tämän mahdollistajina ovat aktiivinen ja tavoitteellinen myynti, asiakassuhteiden jatkuva laadukas hoitaminen sekä ensimmäiset kaupallisesti merkittävät yhteistyöt työhyvinvoinnin kategoriassa. Valon resurssit: 3 htv Joukkueessa: Yritykset
17 6 PALVELUKESKUKSET Joukkueen rakentaminen: ALUEILLA
18 PALVELUKESKUKSET ALUEILLA Tehokkaammin, paremmin, osaavammin, enemmän yhdessä Suunta 2020: Koko yhteisön osaaminen on joustavasti käytössä koko maassa yli alue- ja lajirajojen. Kaikista palvelukeskuksista on saatavissa samat korkeatasoiset peruspalvelut. Selkeät työnjaot ja roolitukset on sovittu ja kaikkien tiedossa. Tulos 2015: Peruspalvelut ja johtamisjärjestelmä on määritelty, pilottien tulokset arvioitu ja kokonaisuus saatettu järjestöjen päätöksentekoon vuoden 2016 käynnistymistä varten. Valon resurssit: 0,5 htv Joukkueessa: Liitot alueineen, aluejärjestöt, urheiluakatemiat, urheiluopistot, seurat, kunnat ja kaupungit.
19 Liite: Valon taloussuunnitelma 2015 TALOUSARVIOESITYS 2015 Valo Talousarvioesitys 2015 Hyväksytty budjetti 2014 Ennuste budjetti 2014 Tilinpäätös 2013 Varsinainen toiminta Toiminnan tuotot , , , ,61 Tuotot yhteensä , , , ,61 Henkilöstökulut , , , ,52 Poistot , , , ,05 Vuokrat (tilat, laitteet, ohjelmat) , , , ,14 Toiminnan ostopalvelut , , , ,33 Matkakulut , , , ,32 Materiaali- ja tarvikekulut , , , ,01 Muut toimintakulut , , , ,24 Kulut yhteensä , , , ,61 Varsinaisen toiminnan kulujäämä , , , ,00 Varainhankinta Jäsenmaksut , , ,00 - Var.hank. tuotot , , , ,64 Var.hank. Kulut , , , ,71 Varainhankinta yhteensä , , , ,93 Kulujäämä , , , ,07 Yleisavustukset Valtion toiminta- avustus , , , ,00 Muut valtion erityisavustukset , , , ,36 Satunnaiset tuotot ,66 Yleisavustukset yhteensä , , , ,36 Tilikauden tulos , , Henkilötyövuodet
20
21
22
23 VALO VALTAKUNNALLINEN LIIKUNTA- JA URHEILUORGANISAATIO RY VALO, FINLANDS IDROTT RF, VALO, FINNISH SPORTS CONFEDERATION Radiokatu 20, Helsinki Puh. (09)
Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020
Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020 VALON PELIAJATUS MAALIT Jokaiselle lapselle mahdollisuus innostua liikunnasta ja urheilusta Liikkumisesta ja urheilusta elinvoimaa nuoren ja aikuisen arkeen
TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA 2016
TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA 2016 Valon syyskokouksen käsittelyyn 27.11.2015 SUOMALAISEN LIIKUNNAN JA URHEILUN YHTEINEN MENESTYSSUUNNITELMA 2020 MAAILMAN LIIKKUVIN URHEILUKANSA JA POHJOISMAIDEN MENESTYNEIN
LIIKU TERVEEMMÄKSI NEUVOTTELUKUNTA. Liikunnallinen elämäntapa Valossa. Matleena Livson 17.9.2013
LIIKU TERVEEMMÄKSI NEUVOTTELUKUNTA Liikunnallinen elämäntapa Valossa Matleena Livson 17.9.2013 Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020 VALON PELIAJATUS MAALIT Jokaiselle lapselle mahdollisuus innostua
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Liikunta ja urheilu ovat Suomen merkittävin kansanliike. Jokaisen hyvinvointi rakentuu liikunnalliselle arjelle. Huippu-urheilijat inspiroivat
ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0
1 ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0 HYVÄKSYTTY OHJAUSRYHMÄSSÄ 9.12.2014 teemu.japisson@valo.fi www.sport.fi Lähtökohdat eli miksi tarvitaan muutosta 2 kentän toimijat (seuratoimijat, urheilijat, liikkujat,
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Luonnos 9.5.2016 3 Suomen elinvoimalle on ensiarvoisen tärkeää, että tämä kokonaisuus toimii vaikuttavasti, inspiroivasti ja tuloksellisesti.
ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0
1 ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0 HYVÄKSYTTY OHJAUSRYHMÄSSÄ 9.12.2014 teemu.japisson@valo.fi www.sport.fi 2 Jatkossa samat toiminnot tarjolla koko maassa Neljä toiminnan osa-aluetta: menestyvä lisää
Olympiakomitea. Toiminnan suuntaviivat Kevätkokous
Olympiakomitea Toiminnan suuntaviivat 2019 Kevätkokous 19.6.2018 Toimintasuunnitelma 2019 Suuntaviivat 2019 Toimintasuunnitelma 2019 Työstöä yhdessä Kevätkokous 19.6. Työstöä yhdessä Syyskokous 24.11.
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Luonnos 27.4.2016 Menestyssuunnitelman sisältö Muutoksen tarve ja tekijät Missio, visio ja lupaukset 2020 Seuraavat yhteiset loikkamme Yhteisen
LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020
LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 VISIO 1 + 2 Jokaisella koululaisella on mahdollisuus liikkua monipuolisesti koulupäivän
Yhteistoiminta-alueet Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille
Yhteistoiminta-alueet Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille Ohjausryhmän esitys liikuntayhteisölle alueellisen toiminnan toteuttamisesta 2.x 16.6. 11.8. Maailman liikkuvin urheilukansa ja
Suomalaisen urheilun ja liikunnan haasteet 2020-luvulla
Suomalaisen urheilun ja liikunnan haasteet 2020-luvulla Timo Ritakallio Suomen Olympiakomitea Urheilun ja liikunnan tulevaisuusfoorumi Kokkola 12.9.2017 Liikunta ja urheilu ovat Suomen merkittävin kansanliike.
LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos
LAATUOHJELMA yhteiset kriteerit luonnos 28.11.2016 SEURATOIMINNAN LUPAUS - MENESTYSSUUNNITELMASTA Huolehdimme siitä, että seurat näkevät toimintaympäristön muutokset ja elävät ajassa. Seurat ovat innostavia
SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä.
Suomen Karateliitto STRATEGIA 2013-2020 1 SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020 YHTEINEN TEKEMINEN ON VOIMAVARAMME Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti
SUOMEN KARATELIITTO Ry. Kilpaurheiluvaliokunnan strategia 2013 2020
SUOMEN KARATELIITTO Ry. Kilpaurheiluvaliokunnan strategia 2013 2020 VISIO Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020. Kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä MISSIO Suomen Karateliitto on
LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020
LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 VISIO 1 + 2 Jokaisella koululaisella on mahdollisuus liikkua monipuolisesti koulupäivän
Verkosto tutkimusmatkalla päivähoidon uusiin liikkumisen käytäntöihin!
Verkosto tutkimusmatkalla päivähoidon uusiin liikkumisen käytäntöihin! Verkosto tutkimusmatkalla päivähoidon uusiin liikkumisen käytäntöihin! Miksi olemme koonneet verkoston? Olemme yhteisellä tutkimusmatkalla
Valon strategia 2013 2015
Valon strategia 2013 2015 yhteinen tekeminen on kilpailuetumme rytminvaihdos innostava tulevaisuus kumppanuus yhdessä tekeminen Valo, Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio ry Sisällys 1. Rytminvaihdoksella
Yhteinen visio. Visio voidaan saavuttaa luomalla suomalaiselle liikkujalle ja urheilijalle paras mahdollinen toimintaympäristö kehittyä ja menestyä
Yhteinen visio Suomi maailman liikkuvin ja pohjoismaiden menestynein urheilukansa 2020 Visio on yhteinen päämäärä koko suomalaiselle liikunnalle ja urheilulle, sen eri toimijoille Visio voidaan saavuttaa
VISIO2020:n TOTEUTTAMISEN STRATEGISET TAVOITTEET
VISIO2020:n TOTEUTTAMISEN STRATEGISET TAVOITTEET Kuva 1. Mahdollisuus ja tuki huipulle pyrkimiseen Mahdollisuus harrastaa ja kilpailla seuroissa Mahdollisimman paljon liikettä eri muodoissa Laadukasta
LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖJEN LIIKKUVA KOULU TUKIPALVELUJA KUNNILLE JA KOULUILLE
LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖJEN LIIKKUVA KOULU TUKIPALVELUJA KUNNILLE JA KOULUILLE LISÄÄ LIIKETTÄ KOULUPÄIVIIN JA AKTIIVISUUTTA ILTAPÄIVIIN LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖJEN JA VALON YHTEISISTÄ TUKITOIMISTA LIIKKUVILLE
Kasva urheilijaksi aamukahvit
Kasva urheilijaksi aamukahvit 1.10.2015 Alueellisten osaamis- ja palvelukeskusten prosessi toimenpiteet 2016 valittu miltä näyttää lajien toiminnan kannalta? Reijo Ruokonen, Laura Tast Kuulumiset Lasten
SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN
SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN Ohessa osa-alueittain alueittain taulukot, joihin on jo täytetty riittävän tason kuvaus kaikista osa-alueista. Taulukon perässä ovat kysymykset,
Suomi 100. VNK: Urheiluyhteisö:
Suomi 100 Valtioneuvoston kansliassa toimiva Suomi 100 -hanke vastaa juhlavuoden ohjelman kokoamisesta Valo-Olympiakomitea toimii vnk:n yhteystahona ja kumppanina Suomi 100 -ohjelmaan voi päästä mukaan
J.Kinnunen / Kuntavaalit 17
J.Kinnunen / 3.2.2017 Kuntavaalit 17 Kuntavaalit 9.4.2017 Nyt on erityinen syy olla paikallisesti aktiivinen: Sote- & aluehallintouudistus Lajin positiivinen alueellinen noste ja seurojen kehitysnäkymät
Palvelumalli urheiluseurojen iltapäiväkerhojen ja iltapäivätoiminnan järjestäjille Hyvien toimintojen esittely- ja jakamistilaisuus 13.4.
Metropolialueen alueellisen palvelukeskuksen pilottihanke Palvelumalli urheiluseurojen iltapäiväkerhojen ja iltapäivätoiminnan järjestäjille Hyvien toimintojen esittely- ja jakamistilaisuus 13.4.2015 Päivän
Strategian päivitys 2019
Strategian päivitys 2019 Toukokuu 2019 Kyselyn yhteenveto ja työpaja 1. Missio ja Arvot 2. Muutosvoimat 3. Yhteiskunnallinen merkitys 4. Seuratoiminnan tavoitteet 5. Huippu-urheilun menestystavoitteet
OlympiaLiikkeen strategia ja toimintasuunnitelma vuodelle 2017
OlympiaLiikkeen strategia ja toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty 26.11.2016 OlympiaLiikkeen tarina alkaa Suomalainen liikunta ja urheilu kokee ison muutoksen vuoden 2017 alussa, kun OlympiaLiike
Yhteinen tekeminen kilpailuetumme. Riia Martinoja
Yhteinen tekeminen kilpailuetumme Riia Martinoja PALVELUT YHTEISÖLLE JÄSENPALVELUT VIESTINTÄ Hallinnointipalvelut Yhteissopimukset Päivittäispalvelut Materiaalipalvelut Toimitilapalvelut Tapahtumapalvelut
Lapsen ja nuoren hyvä päivä liikkuen ja urheillen
Lapsen ja nuoren hyvä päivä liikkuen ja urheillen Selvityksen mukaan 5-12 vuotiaana 86 % urheilijoista harrasti 3-6 eri urheilulajia. Suomen Olympiakomitean Huippu-urheilun muutosryhmän kartoitus huippuurheilumenestykseen
SEURATOIMINTA Olympiakomitean ja jäsenjärjestöjen yhteiset tavoitteet 2020-luvun seuratoiminnalle
SEURATOIMINTA Olympiakomitean ja jäsenjärjestöjen yhteiset tavoitteet 2020-luvun seuratoiminnalle Seuratoiminnan kasvupotentiaali Koko väestö Alle 13 v. Laatua ja osaamista nykyiseen toimintaan sekä uusia
Tähtiseura-ohjelma. Huippu-urheilun osa-alue
Tähtiseura-ohjelma Huippu-urheilun osa-alue Laatuseuratyön historiaa Sinettiseuratoiminta käynnistyy (1992) Foot Pass ja Ice Pass starttaavat Voimisteluliitolla Sinetti-, Priima ja Huippu-seuroja (2007)
Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen
Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen Miksi vesiliikuntaa? Monipuolista uimaseuratoimintaa! Esimerkki Tampereelta https://youtu.be/nk2u0b6_2gs https://youtu.be/8ji4lkvdqcg
Strategian päivitys 2019
Strategian päivitys 2019 Toukokuu 2019 Kyselyn graafinen yhteenveto I. Missio ja Arvot II. Muutosvoimat III. Seuratoiminnan tavoitteet IV. Huippu-urheilun menestystavoitteet (V. Yhteiskunnallinen merkitys
SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ
Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? SEURA YHTEISÖLLISYYS JA YKSILÖLLISYYS RYHMÄ YKSILÖ HARJOITTELEMINEN JA KILPAILEMINEN Omien motiivien mukaista kasvua ja kehitystä tukevaa toimintaa VIESTINTÄ
PARASTA OHJELMISTA! VALTAKUNNALLISET OHJELMAT LASTEN JA NUORTEN LIIKKUMISEN LISÄÄMISEEN
PARASTA OHJELMISTA! VALTAKUNNALLISET OHJELMAT LASTEN JA NUORTEN LIIKKUMISEN LISÄÄMISEEN Lisää liikettä! Perusopetuksen opetussuunnitelma ja varhaiskasvatuslaki edellyttävät lasten ja nuorten aktiivisuuden
Yhteinen työstö. Liikunta- ja urheiluyhteisön kansainvälisyysstrategia
Yhteinen työstö Liikunta- ja urheiluyhteisön kansainvälisyysstrategia STARTTI Yhteinen työstö Yhteinen ääni puuttuu? Urheiluyhteisön yhteiset linjaukset ja tavoitteet kansainväliseen vaikuttamiseen? Tavoittelemme
Kasva Urheilijaksi aamukahvit Kasva Urheilijaksi kokonaisuus ja kokeilut Versio 1.2 Maria Ulvinen
Kasva Urheilijaksi aamukahvit 11.3.2015 Kasva Urheilijaksi kokonaisuus ja kokeilut Versio 1.2 Maria Ulvinen Urheileva lapsi tai nuori kaiken keskiössä Koti Liikunta- ja urheiluolosuhteet - kuntataho Innostus
TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA LAPIN LIIKUNTA RY
TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2017 LAPIN LIIKUNTA RY YLEISTÄ Lapin Liikunta ry on alueellinen liikunnan palvelu- ja koulutusorganisaatio, jota johtaa 4-6 kertaa vuodessa kokoontuva hallitus. Päättävänä
Laatuseuratyön historia
Tähtiseura-ohjelma Laatuseuratyön historia Sinettiseuratoiminta käynnistyy (1992) FootPass ja IcePass starttaavat Voimisteluliitolla Sinetti-, Priima ja Huippu-seuroja Uimaliitolla Sinetti- ja Huima-seuroja
Koko yhteisön lupaus seuratoiminnan elinvoiman vahvistamisessa
Koko yhteisön lupaus seuratoiminnan elinvoiman vahvistamisessa Huolehdimme siitä, että seurat näkevät toimintaympäristön muutokset ja elävät ajassa. Seurat ovat innostavia ja inspiroivia yhteisöjä, joihin
Kainuun Liikunta ry STRATEGIA
Kainuun Liikunta ry STRATEGIA 2018-2021 KAINUUN LIIKUNNAN VISIO Lapsena syntyvä liikunnallinen elämäntapa on terveyden ja hyvinvoinnin perustekijä sekä elämysten lähde, jota tuetaan mahdollistamalla liikunnan
Tulot Talousarvio 2019 Talousarvio 2018 Tilinpäätös 2017 Avustukset 0,00 0, ,00 Muut tulot 0,00 0,00 0,00 0,00 0, ,00
Talousarvio 2019 Huom. versio B 24.8.2018 Varsinainen toiminta Liikuntapolitiikka ja edunvalvonta Talousarvio 2019 Talousarvio 2018 Tilinpäätös 2017 Avustukset 0,00 0,00 6 000,00 Muut tulot 0,00 0,00 6
Tähtiseura-ohjelma Tähtiseura-päivät. Eija Alaja seuratoiminnan asiantuntija, Suomen Olympiakomitea
Tähtiseura-ohjelma 6.10.2018 Tähtiseura-päivät Eija Alaja seuratoiminnan asiantuntija, Suomen Olympiakomitea Tähtiseura-ohjelma Yhdessä työstetty Seurat, lajiliitot, liikunnan aluejärjestöt, Olympiakomitea
Vahvistettu KIHUn hallituksessa 14.12.2015 KILPA- JA HUIPPU-URHEILUN TUTKIMUSKESKUKSEN ANTIDOPINGOHJELMA 2016
Vahvistettu KIHUn hallituksessa 14.12.2015 KILPA- JA HUIPPU-URHEILUN TUTKIMUSKESKUKSEN ANTIDOPINGOHJELMA 2016 1. KIHUn rooli suomalaisessa huippu-urheilussa Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHUn
Lapin liikuntastrategiaa läpileikkaavat asiat
Lapin liikuntastrategiaa läpileikkaavat asiat SEURATOIMINTA LAPSET JA NUORET AIKUISET HUIPPU-URHEILU LIIKUNNAN ARVOMAAILMA LIIKUNTALAKI INFRA Tavoite Lappi on maailman kiinnostavin hyvinvointiympäristö
Huippu-urheilun muutos Liikkuva koulu seminaari Vuokatti 6.4.2011
Huippu-urheilun muutos Liikkuva koulu seminaari Vuokatti 6.4.2011 Tavoite: Huippu-urheilun menestyksen, osaamisen ja arvostuksen nostaminen pitkällä aikavälillä (2020) Kansainvälisen kilpailukyvyn nostaminen
Suomen Sulkapalloliitto. Strategia
Suomen Sulkapalloliitto Strategia 2017-2020 Suomen Sulkapalloliiton strategia 2017-2020 Visio Suomalainen sulkapallo on maailmalla menestyvä ja Suomessa merkittävä kilpa- ja harrastelaji. Arvot Respect-kulttuurimme
Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016
Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016 Aivoliitto ry Allergia- ja astmaliitto ry Epilepsialiitto ry Hengitysliitto ry Lihastautiliitto ry Mielenterveyden keskusliitto ry Munuais- ja
Strategia 2014-2017 Versio 1.0
Strategia 2014-2017 Versio 1.0 Urheiluakatemiaohjelma Olympiakomitean Huippu-urheilu yksikön johtama Urheiluakatemiaohjelma vastaa koko Urheilijan polun kattavasta akatemiaverkoston johtamisesta Visio
Uusi. www.uusijärjestö.fi 5.9.2012 12.6.2012
Päätös uuden järjestön perustamisesta SLU:n Nuoren Suomen ja Kunnon vuosikokouksissa sekä Olympiakomitean hallituksessa kesäkuussa 2012: SLU, Nuori Suomi, Kuntoliikuntaliitto ja Olympiakomitea perustivat
Rovaniemi Reijo Ruokonen, erityisasiantuntija Kuntayhteistyö ja liikuntaolosuhteet
Rovaniemi 25.9.2013 Reijo Ruokonen, erityisasiantuntija Kuntayhteistyö ja liikuntaolosuhteet reijo.ruokonen@valo.fi Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020 VALON PELIAJATUS MAALIT Jokaiselle lapselle
Liikkuva koulu aktiivisempia ja viihtyisämpiä koulupäiviä Kuvat: Liikkuva koulu / Jouni Kallio
Liikkuva koulu aktiivisempia ja viihtyisämpiä koulupäiviä www.liikkuvakoulu.fi Kuvat: Liikkuva koulu / Jouni Kallio Liikkuva koulu -ohjelmassa on tärkeää lisätä liikettä ja vähentää istumista koulupäivän
Aikuisliikuntaverkoston ja Harrastaminen seuroissa teemaryhmän tapaaminen 12.3.2015. Liikkujan polku -verkosto
Aikuisliikuntaverkoston ja Harrastaminen seuroissa teemaryhmän tapaaminen 12.3.2015 Liikkujan polku -verkosto Iltapäivän ohjelma o Esittelyt ja alkulämmittelyt o Katsaus ajankohtaisiin asioihin o Vuoden
Huippu-urheilutyöryhmä: Sanoista teoiksi. Jari Lämsä KIHU
Huippu-urheilutyöryhmä: Sanoista teoiksi Jari Lämsä KIHU Työn asemointi Oleellinen havainto on se, että työryhmä ei sinänsä ole keksinyt toimenpideluetteloon mitään uutta, vaikka vision ja nykytilan analysointi
TULOSLASKELMA Jakso 12/16-12/16. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/17-12/17 01/16-12/16 01/15-12/15
Sivu 1 1 Nuorisoliikunta VARSINAINEN TOIMINTA Biljardi 3089 Muut tuotot 0,00 0,00 700,00 yhteensä 0,00 0,00 700,00 Ulkopuoliset palvelut 3290 Muut ostetut palvelut 0,00-1500,00-2014,00 Yhteensä 0,00-1500,00-2014,00
Päivän ohjelma 16.1.14
9.00 Aloitus ja aamukahvi Päivän ohjelma 16.1.14 9.15 Rakenteilla olevan Liikkumis- ja hyvinvointiohjelman kokonaisuuden esittely Nina Korhonen ja Tanja Palosaari, Valo ry 9.45 Suomalaislasten liikkuminen
TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 LAPIN LIIKUNTA RY
TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 LAPIN LIIKUNTA RY YLEISTÄ Lapin Liikunta ry on alueellinen liikunnan palvelu- ja koulutusorganisaatio, jota johtaa 4-6 kertaa vuodessa kokoontuva hallitus. Päättävänä
LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRIN TILINPÄÄTÖS 2017 TOIMINNANALOITTAIN
N TILINPÄÄTÖS 2017 TOIMINNANALOITTAIN ALUERYHMÄ KOULUTUSRYHMÄ AIKUIS- JA LUOTTISRYHMÄ OHJELMARYHMÄ VIESTINTÄRYHMÄ JÄSENHANKINTA- JA MARKKINOINTIRYHMÄ TALOUSRYHMÄ YHTEISKUNTASUHDERYHMÄ JA PROJEKTIT HALLINTO
URHEILUAKATEMIAOHJELMA
URHEILUAKATEMIAOHJELMA Lajien ja koulujen yhteispeli Yläkouluseminaari 14.3.2019 19.3.20191 Urheiluakatemia- ja valmennuskeskusverkoston tavoite Varmistamme, että urheilijoilla on kansainvälisen vertailun
Turku liikkuu iloiten
Turku liikkuu iloiten 5.5.2015 Ilo kasvaa liikkuen seminaari Turussa Palvelupäällikkö Ulla Soukainen Turku, varhaiskasvatus ulla.soukainen@turku.fi Turun sanomien kolumni 28.4.2015 Kehitystrendit eivät
Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu
Toiminta- ja taloussuunnitelma 2016 2 3 Sisällysluettelo 1. PHLU:n strategia ja toiminta... 4 2. Toiminta ja tavoitteet... 6 2.1. Elinvoimainen seuratoiminta... 6 2.2. Liikkuva lapsuus... 9 2.3. Lisää
Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit
Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun
Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille
Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille 2016-2021 Tommi Yläkangas, Toiminnanjohtaja, Soveltava Liikunta SoveLi ry Esityksen rakenne 1. Soveltava Liikunta
SUO U M O EN E N SOT O ILAS LA UR U HE H I E LU L LI U ITO T N O N STRATEGIA
SUOMEN SOTILASURHEILULIITON STRATEGIA 2018-2021 Visio 2018-2020 Elinikäisen liikuntainnostuksen aktivoija Talous- ja viestintävaliokunta Toimintaympäristö Nykyinen toimintaympäristö Viestintä Liiton viestintä
Seura innostaa ja mahdollistaa urheilijaksi kasvun Urheiluseurassa lapselle syntyy innostus urheiluun ja mahdollisuus kasvaa hyväksi urheilijaksi.
Seura innostaa ja mahdollistaa urheilijaksi kasvun Urheiluseurassa lapselle syntyy innostus urheiluun ja mahdollisuus kasvaa hyväksi urheilijaksi. Jokaiselle lapselle mahdollisuus innostua liikunnasta
Sinettiseura uudistus etenee
Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseurojen uusien kriteerien osa-alueet Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa organisointi ja toimintaperiaatteet osaamisen kehittäminen viestintä
LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat
LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 Kasva urheilijaksi tilaisuus 2.2.2016 Jukka Karvinen Liikunnallisen elämäntavat
Tutkimusmatkalla. Vaikuttaminen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon
Tutkimusmatkalla Vaikuttaminen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon Teemaryhmässä on varhaiskasvatuksen, liikunnan ja hyvinvoinnin asiantuntijoita ja vaikuttajia (12), jotka edustavat merkittäviä sidosryhmiä
Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry
Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry Järjestöneuvottelukunta 4.6.2018 Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry 1 PoPLi ry Pohjois-Pohjanmaan maakunnan alueella toimiva liikunnan ja urheilun palvelujärjestö
Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä. Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori
Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori Kenelle Liikkuvasta koulusta pitäisi viestiä? Oppilaat Opettajat Rehtori Muu henkilökunta Vanhemmat
Leikin ja leikillisten oppimisympäristöjen kehittäminen pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksessa
Leikin ja leikillisten oppimisympäristöjen kehittäminen pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksessa VKK-Metro Pääkaupunkiseudun kehittämis- ja koulutusyhteistyö 2014-2016 Helsingin kaupungin aineistopankki
PÄIJÄT-HÄMEEN TERVEYSLIIKUNTASTRATEGIA
PÄIJÄT-HÄMEEN TERVEYSLIIKUNTASTRATEGIA Aluejärjestöt Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry (PHLU) Alueellinen liikunnan ja urheilun järjestö, toimimme 16 kunnan alueella Päijät-Hämeessä Olemme yksi 15 aluejärjestöstä
Liikuntajärjestöt osana palvelurakennetta. Salon Kättä Päälle -ratkaisupaja
Liikuntajärjestöt osana palvelurakennetta Salon Kättä Päälle -ratkaisupaja Riikka Juntunen, Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry 9.11.2015 Suomalaiset liikuntajärjestöt Suomalaisia valtakunnallisia
Ilo kasvaa liikkuen. - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma
Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma Pääsuunnitteluryhmä ja teemaryhmät: Päivän ohjelma 4.12.14 9.00 Aamukahvi 9.15 Verkoston ja teemaryhmien toiminta vuonna 2015:
Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5
Uudistuneet Sinettiseurakriteerit versio 5 Liikunnallinen elämäntapa Urheilijan polku Liikkujan polku Sinettiseurakriteerit Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa Organisointi ja toimintaperiaatteet
Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto
Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus
Kuntaliitto InnoSI Impact partnerina Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja Suomen Kuntaliitto
Kuntaliitto InnoSI Impact partnerina 30.10.2015 Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja Suomen Kuntaliitto Kuntaliiton rooli InnoSIprojektissa Suomen Kuntaliitto toimii kansallisena kumppanina edistäen
Anne Taulu toiminnanjohtaja, FT, TtM. Virpi Pennanen soveltavan liikunnan asiantuntija, ft (AMK), liikunnanohjaaja.
Anne Taulu toiminnanjohtaja, FT, TtM Virpi Pennanen soveltavan liikunnan asiantuntija, ft (AMK), liikunnanohjaaja Mikko Vähäniitty Tasavallan presidentti Sauli Niinistö toimii SoveLi 20 vuotta - Liiku
Fysiikka- ja yleisvalmentajien verkostotapaaminen 4.9.2015
Fysiikka- ja yleisvalmentajien verkostotapaaminen 4.9.2015 Kansainvälinen menestys Korkeatasoinen osaaminen Arvostettu urheilu Yhteiset toimintatavat: 1. Urheilija on keskiössä ilon ja intohimon ilmapiirissä
Valtion rooli liikunnan pelikentällä. Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri
Valtion rooli liikunnan pelikentällä Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa: liikuntapolitiikan yleisestä johdosta, yhteensovittamisesta ja kehittämisestä
LIITTOKOKOUSMERKINTÖJÄ TAMPERE 23.11.2013
LIITTOKOKOUSMERKINTÖJÄ TAMPERE 23.11.2013 TUL:n 28. liittokokous 18-19.5.2013 Kemi Käsiteltyjä asioita: Liikuntapoliittinen ohjelma-asiakirja Tasa-arvo ja yhdenvertaisuusraportti Liiton sääntö-ja päätöksentekorakenne,
Suomalaisen jääkiekon strategia
Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018 SUOMALAISEN JÄÄKIEKON STRATEGIA 2014 2018 Strategian päämäärä: Jääkiekkoperheen monipuolinen kasvattaminen Toimintaa ohjaavat arvot: Kunnioitus Yhteisöllisyys
Kasva urheilijaksi aamukahvit
Kasva urheilijaksi aamukahvit 26.5.2015 Tapaamisen sisältö: Kuulumiset Uudistuvat sinettiseurakriteerit/ Eija Alkavat Kasva urheilijaksi kokeiluprosessit lajien toiveet yhteistyön tavasta?/ Maria Lasten
Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat
Seurakehitys SJAL:ssa Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Sisältö SJAL:n seurakehitysohjelmasta Kokemuksia oman seuran analyysista Artemis Laatujärjestelmä seuroille? SJAL:n
KIILAT HOCKEY STRATEGIA 2014-2020
Kiilat Hockey strategia perustuu Suomen Jääkiekkoliiton luomaan strategiaan, jossa on VISIO: Intohimona jääkiekko ja MISSIO: Suomi-kiekosta lisäarvoa elämääsi 1 Tähän kuuluu vahvasti yhteiset TAHTOTILAT:
Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018
Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018 SUOMALAISEN JÄÄKIEKON STRATEGIA 2014 2018 Strategian päämäärä: Jääkiekkoperheen monipuolinen kasvattaminen Toimintaa ohjaavat arvot: Kunnioitus Yhteisöllisyys
Lapsena ei tarvitse tietää haluaako isona urheiljaksi vai ei. Samat asiat muodostavat hyvän pohjan elämään kaikille lapsille
Ilo ja Innostus urheiluun mahdollisimman monelle lapselle Menestys- ja laatutekijät reppuun Hyvä päivä Lapsena ei tarvitse tietää haluaako isona urheiljaksi vai ei Samat asiat muodostavat hyvän pohjan
Kasva urheilijaksi aamukahvit
Kasva urheilijaksi aamukahvit 26.10.2017 Ajankohtaiset asiat/ Laura Tast - Lasten ja nuorten urheilun kilpailujärjestelmät 7.11.2017 - Vuoden urheiluseura 2017 - Sinettiseurastipendit - Urheiluakatemiaohjelman
Nuori Suomi ja SLU-alueet Liikkuvan koulun kumppaneina
Nuori Suomi ja SLU-alueet Liikkuvan koulun kumppaneina Hyvien käytäntöjen levittäminen kentälle Kunta- ja koulukohtaisen kehittämistyön tukeminen Osaamisen lisääminen Oppilaiden = vertaisohjaajien koulutus
SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITTO RY STRATEGIA 2012 1.1.2022
SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITTO RY STRATEGIA 2012 1.1.2022 Esitys ylimääräiselle kokoukselle 18.3.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 1.1 Toimintaympäristö ja sen muutokset... 3 2. Visio 1.1.2022...
Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle
Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle 21.4.2016 Allianssin strategia 2021 Allianssi edistää nuorten hyvinvointia Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi
KEPLIN TOIMINTASUUNNITELMA Keplin vuosikokous Toholampi
KEPLIN TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Keplin vuosikokous Toholampi 26.11.2015 Tietoa Keplistä Perustettu 10.11.2997 Jäseniä 129 Toimisto Kokkolassa Henkilöstö 5-7 hlöä vuosittain Toiminta-alueella 21 kuntaa,
SAKU ry. Toiminta- ja taloussuunnitelma vuodelle 2007
SAKU ry Toiminta- ja taloussuunnitelma vuodelle 2007 VISIO 2010: SAKU ry kokoaa järjestäjät toimimaan jäsenkentän hyvinvoinnin edistämiseksi ja yhteisöllisyyden rakentamiseksi 2 (5) STRATEGIATYÖ SAKU ry:n
Pyhäjoella virtaa Pyhäjoen kuntastrategia
Pyhäjoella virtaa 2030 Pyhäjoen kuntastrategia Toimintaympäristömme VAHVUUDET 1. Hanhikivi 1-investoinnit alueelle ja liikenneyhteyksiin 2. Kunnan talous on vakaa 3. Hyvät ja toimivat peruspalvelut 4.
Strategian päivitys 2019
Strategian päivitys 2019 Huhtikuu 2019 1. Lähtötilanne ja kysely 2. Muutosvoimat 3. Seuratoiminnan tavoitteet 4. Huippu-urheilun menestystavoitteet 5. Yhteiskunnallinen merkitys 6. Aikataulu ja seuraavat
Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit
Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun
TULOSLASKELMA Jakso 12/18-12/18. Budjetoitu Budjetoitu Toteutunut Rahayksikkö EURO
Sivu 1 Budjetoitu Budjetoitu Toteutunut Rahayksikkö EURO 31.12.2019 31.12.2018-31.12.2017 1 Nuorisoliikunta VARSINAINEN TOIMINTA 3089 Muut tuotot 1 000 0 0 Yhteensä 1 000 0 0 yhteensä 1 000 0 0 Toiminnanalan
Sport Club for health / WP3 / FIN tilannekatsaus UTS-ryhmälle Merja Palkama
Sport Club for health / WP3 / FIN tilannekatsaus UTS-ryhmälle 10.9.2015 Merja Palkama Esityksen sisältö SCforH hankkeen tavoite ja taustaa WP3 / FIN omia liittoja koskevat toimenpideja aikatauluehdotukset
VALO SUOmALAISen yhteiskunnan ja LIIkUntAkULttUUrIn keskeiset muutokset Visio maalit Pelitapa menestystekijät joukkueemme henkilöstö jäsenet
VALOVUOSI 2014 Perustettu 18.6.2012 VALO Visio Olemme maailman liikkuvin urheilukansa ja Pohjoismaiden menestynein 2020 Maalit Liikkuva lapsuus luo perustan sekä liikkujan että urheilijan poluille Liikkujan