OMAKOTITALON ALOITUSKOKOUS, HOKSAUTUSLISTA
|
|
- Jyrki Salonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 s. 1 / 5 YLEISET ASIAT Aloituskokouksessa läsnä: rakennuttaja, pääsuunnittelija, vastaava työnjohtaja ja rakennusvalvonnan edustaja Kokouksessa tarvitaan: rakennuslupapäätös ja leimatut lupapiirustukset, tarkastusasiakirja, pohjatutkimus ja pintavaaituskartta sekä rakennesuunnittelijan tekemät perustussuunnitelmat. Aloituskokouksen päätöksistä voi tehdä oikaisuvaatimuksen 14 vrk:n kuluessa Oulun kaupungin rakennuslautakunnalle. Oikaisuvaatimus on toimitettava Oulun kaupungin kirjaamoon, PL 27, Oulun kaupunki, käyntiosoite: OULU10, Torikatu 10. Suomen rakentamismääräyskokoelma: SEURAAVIIN ASIOIHIN TULEE KIINNITTÄÄ HUOMIOTA Rakennushankkeeseen ryhtyvän velvollisuus on valvoa, että vastaava työnjohtaja huolehtii velvollisuuksistaan, täyttää vaaditut laatu- ja tarkastusasiakirjat ja tilaa katselmukset rakennusvalvonnasta sekä tarvittaessa palkattava rakennustyölle valvoja. Aloitusilmoitus: Tehtävä rakennusvalvontaan, myös piharakennuksesta. Rakentamisilmoitus on tehtävä verottajalle ennen käyttöönottokatselmusta ja todistus on esitettävä katselmuksessa. Jos todistusta ei ole, rakennusvalvontaviranomainen ilmoittaa laiminlyönnistä verohallinnolle. Kuivatussuunnitelma: N2000 järjestelmä. Pihasuunnitelma, esteettömyys rakennuksessa ja pihalla (RakMk G1 ja F1), valmiin kadun korot, takatontin määrätyt korot, maanpinnan kallistukset seinän vieressä vähintään 1:20 3 metrin matkalla, sadevesien poisjohtaminen, painanteet, sadevesikaivot, imeytys, viivytyskaivot. Perustusleikkaus (myös piharakennus): Huom. routasuojaus, tiiviys, lämpövuoto, radon. Perustusten ja betonilaatan sisään tai alle ei saa jättää puuta, sahanpuruja eikä puiden lehtiä homehtumisvaaran vuoksi. Tiivistys(radon)kaistan käyttö suositeltavaa perustusten ja lattian liitoskohdassa. Kapillaarikatko: kapillaarisen vedennousun todistus (esim. pesty 6-16 tai vast.), kerroksen paksuus anturan ja lattian alle 2 kertaa kapillaarinen nousu, kuitenkin vähintään 200 mm, suodatinkangas. Kapillaarisuustodistuksen voi hoitaa myös itse. (RakMk C2). Painekyllästetyn puun kiinnikkeet, alaohjauspuun kiinnitys sokkeliin, huom. runkotolppien ja jäykistävien levyjen kiinnitys alaohjauspuuhun, vähintään ruostumattomia, ei Fix-pika-ankkuria eikä pikanauloja. Rakennepiirustukset, vastaava rakennesuunnittelija kokoaa yhden täydellisen sarjan rakennepiirustuksia erillisen ohjeen mukaan, kuittaa ne nähdyiksi allekirjoituksellaan (myös nimenselvennys) ja esittelee ne rakennusvalvonnassa ennen runkotyövaihetta. Kuvissa on oltava rakennusluvan numero. Vastaava rakennesuunnittelija suorittaa oman rakennetarkastuksen ennen viranomaisen rakennekatselmusta ja kuittaa sen tarkastusasiakirjaan. Jos vesikatto rakennetaan maassa, on rakennesuunnittelijan suunniteltava sen nosto paikoilleen. Puulattian värähtelytarkastelu ja - mitoitus tehtävä, myös ns. rossipohjaan ja ullakkovaraukseen. Työturvallisuus: työsuojelun vastuuhenkilö on rakennuttaja, jollei asiasta muuta ole kirjallisesti sovittu. Työturvallisuuskoordinaattori sekä työsuojelun vastuuhenkilö merkitään tarkastuskirjaan.
2 s. 2 / 5 Aidat : Lupapäätöksessä vaaditut aidat, myös pensasaidat on tehtävä/istutettava lopputarkastukseen mennessä. Talon numero: on oltava paikoillaan käyttöönottotarkastuksessa. Työmaakylttiin osoite ja katunumero. Liittymän teko on rakennuttajan vastuulla. Ilmoitus ja lupa, Mika Jutila, Katu- ja viherpalvelut, PALOMÄÄRÄYKSET Osastoivassa seinässä osastointi vesikatteeseen asti, myös tuuletusrako umpeen tai kaksoisräystäs, joka esitettävä suunnitelmana. Detaljit on suunniteltava. Osastoiviin seiniin ei läpivientejä, ei myöskään ullakon päädyssä. Ikkunat ja ovet on oltava puolet osastoinnin minuuttivaatimuksesta. Autosuojan palotekniset ratkaisut: Jos vaatimus EI 30, kaikki ikkunat ja ovet (myös alle 0.2 m²) EI 15, ei avattavia ikkunoita, normaali lämmöneristetty ulko-ovi riittää, oven lasit EI 15 (RakMk E2, E4 ja E9). Palokortti : Savuhormin korkeus, suojaetäisyydet väliseinän runkoon, välipohjaan, yläpohjaan, palaviin rakennusmateriaaleihin (RakMk E3). Huom. Hormia ei pesu- eikä vaatehuoneeseen Savuhormi oltava nokipalon kestävä. Suojaetäisyydet mitoitettava: 1. Vähintään T600 tai 2. Tulisijan savukaasujen maksimilämpötilan mukaan (ylilämmitys- eli yltiötesti) tai 3. Käytetään tulisijan ilmoitettua keskilämpötilaa, kerrotaan se 1,8:lla Sytytyspelti nostaa luokan T600. Saunan kiuas aina vähintään T600, muuraus savilaastilla tai vast. Omakotitalossa saunan kiukaan yhteydessä ei suositella metallista kevythormia. Hormia ei saa peittää, tulee olla tarkastettavissa myös 2.krs:ssa. Teräshormeissa oltava CE-merkintä ja itsetehdyissä suunnitelma + viranomaishyväksyntä (RakMk E3, kohta 3.2.1). Valmistajan tyyppihyväksyntä tai CEmerkintä ja asennusohje oltava hormikatselmuksessa. Tulisija: Erillään hormista ja rungosta, huomioitava suojaetäisyydet palaviin rakennusmateriaaleihin. Jos hormi lähtee tulisijan päältä, on tulisijan ja hormin oltava tähän tarkoitukseen vahvistettu ja hyväksytty. Paikalla muuratun tulisijan päältä lähtevä hormi on hyväksytettävä etukäteen rakennusvalvonnassa. Rakennesuunnittelijan ja vtj tarkistettava tulisijan ja hormin yhteensopivuus. Tulisijan vaatima paloilmavirta tulee ottaa huomioon ilmanvaihtojärjestelmän suunnitelmassa, vaikka tulisija olisi merkitty piirustuksiin varauksena. Palovaroitin: Kytkettävä sähköverkkoon, oltava vähintään 1 kpl/jokaisessa kerroksessa alkavaa 60 m² kohti eri tiloissa, asennus vähintään 0,5 m seinästä ja vähintään 1 m tuloilmaventtiilistä. Suositellaan sarjaankytkemistä, myös autotalli. KOSTEUSKESTÄVYYS Vedeneristeet: Märkätiloissa on käytettävä sertifioituja vedeneristysmenetelmiä. Keittiöissä huomioitava apk:n ja tiskipöydän suojaus (muovimatto tms.), Ympäristöopas 111 sivu 10. Märkätilojen kynnyksen tulee olla mm ja vedenkestävä (RakMk C2 ja F1). Betonipintojen pinnoitettavuus: Luotettavaa kosteusmittausta ei voi tehdä pintakosteusmittarilla tai muovinpalalla. Varattava riittävä aika betonin kuivumiselle (RakMk C2 ).
3 s. 3 / 5 KÄYTTÖTURVALLISUUS Ulko- ja sisäportaat: Vapaa leveys 900, toleranssit RakMk E1, F2 mukaan. Portaiden etenemä, nousu ja vapaa korkeus (2100mm) RakMKF1 ja F2 mukaiset. Lapsiportti asennettava sisäportaiden ylä- ja alapäähän. Kaiteet: RakMk F2 mukaan ( kaiteiden korkeus, maksimiraot ). Parvekkeiden kaiteiden korkeus oltava vähintään 1000 mm. Vaakarimojen maksimirako on 10 mm. Varatiet: Poistumistienä toimivan ikkunan leveys + korkeus yhteensä 1.5 m (ei yli 1.2 m leveä, pitkäsalpa), koko merkittävä rakennuslupapiirustuksiin. Jos parveke toimii varatienä, kaiteen ulkopuolella on oltava seisomismahdollisuus. Poistumistie on 2. kerroksessa oltava jokaisesta makuuhuoneesta. Varatieikkunan alareuna ei saa ulottua alle 700 mm lattiasta eikä liian korkealle. Ulkopuolella katos (+ tarvittaessa lapetikas tai lumieste) tai tikkaat 3.5 m maanpinnasta. (RakMk E1). Ikkunat ja ovet: huomioitava turvalasimääräykset, myös sisäikkunoissa ja peililiukuovissa. Putoamisvaara on huomioitava erikseen. 2. krs tarvittaessa putoamisen estävä kaide. Tuuletusikkuna ei saa ulottua alle 700 mm lattiasta 2. kerroksessa. Jos ikkuna ulottuu 2. kerroksessa lähelle lattiaa, se käsitellään kaiteena: laminoitu (ja karkaistu) lasi, mitoitettava. Kylmälaskeuman aiheuttaman vedon tunteen takia korkeissa ikkunoissa on huomioitava U-arvovaatimus (RakMk D2 kohta 2.2.3). Asuinhuoneiden ovien vapaa-aukon oltava vähintään 800mm, mikä vaatii yleensä kahvatilan aukeamispuolelle. Vesikaton varusteet: tikkaat, lapetikkaat, kulkusillat, lumiesteet, pääsy / kulkutie ullakolle. 2- kerroksinen pelti/harjakatto : lumiesteet ympäri talon (RakMk F2). Vesikatolta putoavien lumien on pysyttävä omalla tontilla (myös piharakennus). Jos naapurin raja < 2m, (katemateriaali ja kaltevuudesta riippuen) lumieste. Jos lumiesteet pitää asentaa, ne laitetaan kaikille kyseisille katoille (sama kaltevuus ja materiaali). Autotallin lattian kallistus seinistä poispäin. Sulamisvedet johdettava hallitusti pois. Autotalliin laitettava öljynerottimella varustettu lattiakaivo ja vesitiivis lattiapinnoite. Kylmissä autotalleissa huomioitava jäätyminen. RakMk D1, Ympäristöopas 111, sivu 19. Autotallin painovoimaisen ilmanvaihdon sekä tulo- että poistoilma-aukon vapaan poikkipinta-alan tulee olla vähintään 0,1 % lattiapinta-alasta, kuitenkin vähintään 150 cm2, 160 mm. VIRANOMAISTARKASTUKSET Vastaavan työnjohtajan on oltava aina mukana tarkastuksessa. Puuttuvat katselmukset kirjataan lopputarkastuspöytäkirjaan. Vastaavan työnjohtajan tarkastusasiakirjan tulee olla täytettynä ajantasaisesti katselmuksissa. Tarkastusasiakirjalla varmistetaan myös tärkeimpien laatuasioiden toteutuma juuri kyseiseen katselmukseen liittyen. ENERGIASELVITYS Käyttöönottokatselmuksessa on rakennusvalvontaviranomaiselle toimitettava energiatodistuksen laatijan tekemä ja allekirjoittama RakMk D3 kohdan 4.1 mukainen päivitetty energiaselvitys, joka sisältää myös energiatodistuksen. Käytetty tiiveysluku ilmoitetaan tiiveyskortilla, mitattu tai tiiveyskortin ko. kohdan kaikki ehdot on täytyttävä. Energiaselvitys on tarkistettava ja tarvittaessa päivitettävä erikoissuunnitelmien laatimisen yhteydessä. Lisätietoa mm. tiiviysmittauksesta, lämpökuvauksesta ja kosteusmittauksista.
4 s. 4 / 5 SÄHKÖ Sähkötöitä saavat tehdä vain TUKESin rekisterissä olevat sähköalan toiminnanharjoittajat (asennushuolto- ja korjaustoiminta): Rekisteri on paikkakunnittain yrityksen kotipaikan mukaan. Urakoitsijan tai asentajan nimi on löydyttävä rekisteristä. ilmoittaa kaikki laittomat urakointitapaukset TUKESille. Sähköjohtoja ei saa jättää putkittamatta seinän lämmöneristeen sisään. Sähkötöiden tarkastuspöytäkirja on oltava käyttöönottotarkastuksessa, Sähkö- ja Teleurakoitsijaliiton lomake: Tarkastuspöytäkirja, Sähköasennusten käyttöönotto, laillistettu urakoitsija (tarkistettava), allekirjoitus LVI Kvv- ja IV-suunnittelijoiden nimet merkitään tarkastusasiakirjaan ja tarkistetaan, onko suunnitelmat toimitettu virastoon. Huom. Pohjois-Ritaharjun viivytyskaivot. Kvv- ja IV-työnjohtajien nimet merkitään tarkastusasiakirjaan ja tarkistetaan, onko työnjohtajat ilmoitettu virastoon. Tonttiviemärin ja -vesijohdon asennuksista vastaa rakennustöistä vastaava tj. ellei Kvv-työnjohtajaa vielä ole. Maankaivuutöille katualueella: Ilmoitus ja lupa, rkm. Mika Jutila, Katu- ja viherpalvelut, Sadevesiviemäröinti, tarvitaanko ja edellyttääkö kaava, suunnitelma virastoonkin. Salaoja- ja sadevesikaivojen muoviset kannet ruuvattava, lukittava tms. ettei lapset saa auki. Viemäröinti haja-asutusalueilla: Hyväksytyt suunnitelmat tulee olla ennen töiden aloittamista, asennus-, käyttö- ja huolto-ohje sekä asennuksesta vastaavat työnjohtajat. Talossa kantava alapohjalaatta: Viemäri on yleensä sijoitettava niin, että se voidaan ilman suurehkoja toimenpiteitä korjata tai vaihtaa (RakMk D1 kohta 4.3.2). Tämä voidaan hoitaa esim. tekemällä ryömittävä huoltotila. Viemäriputket tulee kannakoida kantavaan alapohjalaattaan haponkestävillä kannakkeilla, mistä tulee olla suunnitelma. Asennustarvikkeiden tulee olla ko. käyttöön hyväksyttyjä, mm. vesijohtojen liitäntäletkut ja sekoittimet. IV-, kaukolämpö ym. äänekkäät laitteet tulee sijoittaa etäälle olo- ja makuuhuoneista, ei väliseinille, tai LVI-suunnittelijan tulee tehdä äänenvaimennuksesta ja kannakoinnista erillinen suunnitelma. Esim. maalämpöpumpuille lattialaatan katkaisu. VIEMÄRIASENNUKSET Myös pohjalaatan alle maahan asennettavien viemäriputkien osineen tulee olla maahan asennettavaksi hyväksyttyjä. Tasaus- ja täytemaan viemäriputkien kaivannoissa tulee olla putken valmistajan ohjeen ja suunnitelman mukaista, muoviputkille murskeen max. raekoko on 16 mm, murskeen ja hiekan välille suodatinkangas. Märkätilojen lattian lävistävät kytkentäviemäri putket katkaistaan n. 15 mm lattiapäällysteen pinnan yläpuolelta, johon vedeneristys ulotetaan. Varoventtiilien poistoputket ja ilmanvaihtokojeen kondenssivesiputki johdetaan lattiakaivon kannen päälle, lattiakaivoon johtavaan NS 32 putkeen tai altaaseen niin, että vesi ei valu lattialle tai muille pinnoille.
5 s. 5 / 5 Autotallissa tulee olla lattiakallistukset seinistä poispäin ja yli 40 m² autotalleissa lattiakaivo erottimineen. Huonetila, jossa on lattiakaivo, vedeneristetään (RakMk D1 2007). WC:n lattia suositellaan vedeneristettäväksi ja sinne asennettavaksi lattiakaivo sekä tulvakynnys. WC:n lattia ja seinät tulee vedeneristää ja varustaa lattiakaivolla kuten pesuhuone kun wc-laite varustetaan piilosäiliöllä. Pesualtaan poistoputki tulisi mennä NS32 putkella lattiakaivoon, jolloin vältetään lattiakaivon kuivuminen ja lattiakaivoa ei sijoitettaisi kalusteen alle ja voidaan tehdä lattiakallistukset. VESIJOHTOASENNUKSET Vesijohdot kytkentöineen asennetaan niin, että mahdollinen vuoto havaitaan heti. Vesijohdot asennetaan näkyville, suojaputkiin tai asennuksien alle tehdään vesitiivis pinta, joka johtaa mahdollisen vuotoveden näkyville. Kun sekoittimen kupariputkiin liitetään muoviputki, kiinnitetään putkien liitoskohta seinärakenteeseen niin, että muoviputken suuri lämpölaajenemisliike ei aiheuta murtumaa kupariputkeen. Putket tulisi tuoda sekoittimelle seinän kautta, jolloin vältytään vesitiiviin pinnoitteen läpimenoilta. Pesukoneiden sulkuventtiilien tulee olla helposti käytettävässä paikassa pöytätason yläpuolella ja poistoputken kiinnitettynä pöydän alapintaan niin, että vesi ei voi valua altaasta koneeseen. Astianpesukoneen poistoletku kiinnitetään pöydän alapintaan niin, että vesi ei voi valua letkua pitkin altaasta koneeseen ja koneesta lattialle. Kuitenkin ensisijaisesti on noudatettava valmistajan ohjetta. LÄMPÖJOHTOASENNUKSET Kaukolämmön ensiöpuolen putket eristetään laitteen ollessa kodinhoitohuoneessa tai vast. paikassa. ILMANVAIHTOLAITTEISTOT IV-, kaukolämpö ym. äänekkäät laitteet tulee sijoittaa etäälle olo- ja makuuhuoneista, ei väliseinille, tai LVI-suunnittelijan tulee tehdä äänenvaimennuksesta ja kannakoinnista erillinen suunnitelma. LTO-ilmanvaihtokoneen ulkoilmakanava koneelle ja jäteilmakanava koneelta ulos tulee lämmöneristää höyrytiiviisti rakennuksen vaipan höyrynsulkumuovin sisäpuolella. Liesituulettimen poistoilmakanavan tulee olla metalliputkea, jonka seinämänvahvuus on vähintään 0,5 mm, taipuisaa kanavaa ei saa käyttää. Keittiön lieden kohdepoistokanavaan EI 30 paloeristys ullakolla, kanava sinkittyä teräspeltiä. Huoneiden välillä tulee olla siirtoilma-aukot, esim. n. 20 mm kynnysraot tiloissa, joissa ei ole sekä tulo- että poistoilmaventtiiliä.
Tarkistusasiakirja palautetaan loppukatselmuksen jälkeen rakennusvalvontaan
RAKENNUSVALVONTA Tarkistusasiakirja palautetaan loppukatselmuksen jälkeen rakennusvalvontaan RAKENNUSTÖIDEN TARKASTUSASIAKIRJA/OMAKOTITALO Lupanumero Rakennuspaikan osoite: Rakennushankkeeseen ryhtyvä
OMAKOTI-, PARI- TAI RIVITALON RAKENNUSTYÖN TARKASTUSASIAKIRJA
Ylä-savon rakennusvalvonnat Iisalmi, Pohjolankatu 14, 74100 Iisalmi, 017-272 3338 Kiuruvesi, Harjukatu 2, 74701 Kiuruvesi, 017-272 900 Lapinlahti, Asematie 4, 73100 Lapinlahti OMAKOTI-, PARI- TAI RIVITALON
Oulun rakennusvalvonnan laatukortit Pientalon paloturvallisuus Tapani Hoppu
Oulun rakennusvalvonnan laatukortit Pientalon paloturvallisuus 5-11-2014 Tapani Hoppu Palokortissa esitetään Oulun rakennusvalvonnan ja alueen pientalotehtaiden sekä Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen
Maankäyttöpalvelut RAKENNUSTYÖN TARKASTUSASIAKIRJA Rakennusvalvonta 04600, Mäntsälä puh. (019) 264 5000 rakennusvalvonta@mantsala.
Maankäyttöpalvelut RAKENNUSTYÖN TARKASTUSASIAKIRJA Rakennusvalvonta 04600, Mäntsälä puh. (019) 264 5000 rakennusvalvonta@mantsala.fi RAKENNUS- HANKKEEN TIEDOT Lupatunnukset Kiinteistötunnus Rakennuspaikan
RAKENNUSVALVONTA OULU
Pientalon laatu: PALOKORTTI, versio 12.02.2008 1 (8) Kortissa on Oulun rakennusvalvonnan ja alueen pientalotehtaiden (Kastelli, Jukka-talo, Finndomo ja Designtalo) sekä Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen
Varatiejärjestelyt ja palo-ovet Autosuojat Etäisyydet rajanläheisyyteen rakennettaessa Tuomo Kukkonen,
Varatiejärjestelyt ja palo-ovet Autosuojat Etäisyydet rajanläheisyyteen rakennettaessa Tuomo Kukkonen, 044-703 8680 Dia 1 Varatiejärjestelyt Uloskäytävää vaikeakulkuisempi reitti, jota pitkin on mahdollisuus
MRL 153 :n mukainen ilmoitus 1 (5) loppukatselmusta varten ja tarkastusasiakirjan yhteenveto
MRL 153 :n mukainen ilmoitus 1 (5) Lupatunnus Osoite Postinumero Postitoimipaikka Osa 1. Ilmoitus Ilmoitus loppukatselmusta varten: Olemme yhdessä todenneet, että: Rakennustyö on valmis ja MRL153 2 momentin
11 TALOTEKNISET ERITYISKYSYMYKSET
11 TALOTEKNISET ERITYISKYSYMYKSET 11.1 LVIS-HORMIT Perinteisesti kerrostalossa huoneistoa palvelevat LVI-hormit ovat kylpyhuoneessa ja keittiössä. Tällöin hormi lävistää huoneistojen välisen välipohjan,
Tilan RN:o/tontin nro/rakennuspaikan nro. Rakennushankkeeseen ryhtyvän nimi. Rakennushankkeeseen ryhtyvän valvoja
EURAJOEN KUNTA YMPÄRISTÖTOIMI RAKENNUSVALVONTA RAKENNUSTYÖN TARKASTUSASIAKIRJA Yksityiskohtainen tarkistuslista RAKENNUSKOHDE Rakennuslupanumero Rakennuspaikka Kylä/kunnanosa Osoite Tilan nimi/korttelin
Rakennushankkeeseen ryhtyvän nimi. Rakennuslupanumero 201 - Rakennettavat rakennukset. Kylä Tilan nimi
Laitilan kaupunki RAKENNUSTYÖN TARKASTUSASIAKIRJA Yksityiskohtainen tarkistuslista Rakennusluvassa vaadittujen työnjohtajien tulee kunkin oman vastuualueensa osalta merkitä tähän tarkistuslistaan suorittamansa
Pientalotyömaan vastuuhenkilöt. Tapani Hoppu
Pientalotyömaan vastuuhenkilöt Tapani Hoppu OKT, arvo n. 300 000, vastuuhenkilöitä n. 12 Auto, arvo n. 30 000, suunnittelijoita xxxxxxx, työnjohtajia yyyyyyy Suunnittelun vastuuhenkilöt Pääsuunnittelija
Tarkastettu omakotitalo
Tarkastettu omakotitalo Asuinrakennuksen ja varastorakennuksen väli on pieni, jonka vuoksi varasto on tehty julkisivujen osalta kivirakenteisena (paloturvallisuus) Asuinrakennuksen parvekkeen pilareiden
Käyttöönotto ja dokumentointi hankkeessa
Käyttöönotto ja dokumentointi hankkeessa 24.11.2017 Pientalon rakennuttajan velvollisuudet ja vastuut Rakennuslupa on voimassa viisi vuotta luvan myöntämispäivästä. Rakennushankkeeseen ryhtyvän on haettava
TARKASTUS- ASIAKIRJA. Aloituskokous pidetty, päivämäärä..
YLIVIESKAN KAUPUNKI RAKENNUSTYÖN TARKASTUS- ASIAKIRJA MRL 150.3, MRA 77.1, MRA 77.2 RakMK osa A1, kohdat 7.1 ja 7.2, sekä RakMK osa A1, kohta 7.3 Rakennusvalvonta Aloituskokous pidetty, päivämäärä.. 1.
KK-Kartoitus RAPORTTI 2811/2015 1/8
KK-Kartoitus RAPORTTI 2811/2015 1/8 Yli-Vallintie (856), 61720 Yli-Valli Vapaa-ajan asunnon kuntokartoitus 25.11.2015 klo 10.00 KK-Kartoitus RAPORTTI 2811/2015 2/8 Tilaus 12.11.2015: Etelä-Pohjanmaan ulosottovirasto
RAKENNUSTYÖN TARKASTUSASIAKIRJA (MRL 150 f, MRA 77 )
Kuopion alueellinen rakennusvalvonta Kuopio Suokatu 42, 70110 Kuopio (017) 185 174, fax 017 185 182 Nilsiän palvelupiste Nilsiäntie 78, 73300 Nilsiä (017) 182 111, fax 017 482 249 Suonenjoki Sairaalapolku
KUNTOTARKASTUKSEN OHJE ja SISÄLTÖ Omakoti- tai paritalo
KUNTOTARKASTUKSEN OHJE ja SISÄLTÖ Omakoti- tai paritalo OHJE Tarkastukseen on hyvä varata aikaa 3-4 tuntia. Kylpyhuoneessa ei saisi kastella lattiaa ja seiniä 2 päivää ennen tarkastusta. Mikäli on amme
Pientalotyömaan vastuuhenkilöt. Tapani Hoppu
Pientalotyömaan vastuuhenkilöt Tapani Hoppu Pientalotyömaan ammattilaiset SUUNNITTELUVAIHE Pääsuunnittelija Rakennussuunnittelija Rakennesuunnittelija Pohjarakennesuunnittelija Talotekninen suunnittelijat
RAKENNUSTYÖN TARKASTUS- ASIAKIRJA
Raahe Pyhäjoki Siikajoki RAKENNUSTYÖN TARKASTUS- ASIAKIRJA MRL 150.3, MRA 77.1, MRA 77.2 RakMK osa A1, kohdat 7.1 ja 7.2, sekä RakMK osa A1, kohta 7.3 1. Rakennusluvan / toimenpideluvan tiedot 2. Rakennushankkeeseen
Käyttäjän tiedot. Nimi. Katuosoite Hämeenkatu 1 A 1 Postiosoite Sähköposti. Puhelinnumero 000 1234123
04.05.205 /6 Kohteen tiedot Nimi MALLITALO 990-200 luvun esimerkki Katuosoite Hämeenkatu Postiosoite 00000, Kotikunta Rakennuskunta/maakunta Helsinki, Uusimaa Käyttäjän tiedot Nimi Erkki Esimerkki Katuosoite
KUNTOTARKASTUKSEN HAASTATTELUOSA
1 Jotta saisitte suurimman mahdollisen hyödyn kuntotarkastuksesta, olkaa ystävällisiä ja vastatkaa mukaan alla oleviin kysymyksiin etukäteen, ennen tarkastusta. Tämä nopeuttaa ja helpottaa kuntotarkastusta.
METALLISAVUHORMIEN SOVELTUVUUS SUOMALAISIIN KÄYTTÖOLOSUHTEISIIN
20.01 1 (5) 20.01.2011 METALLISAVUHORMIEN SOVELTUVUUS SUOMALAISIIN KÄYTTÖOLOSUHTEISIIN Turvatekniikan keskus TUKES on kiinnittänyt huomiota CE-merkittyjen elementtirakenteisten metallisavuhormien soveltuvuuteen
Töiden arvioitu aloitus on ja arvioitu kestoaika viikkoa. Töiden päätoteuttajana toimii: ja yhteyshenkilönä toimii : Sähköurakoitsija: Y-tunnus
1 ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAIN MUKAINEN ILMOITUS TEHTÄVISTÄ KUNNOSSAPITOTÖISTÄ MUUTOSTÖISTÄ Asunto-osakeyhtiö Osoite Huoneistossa tehtävistä kunnossapito- ja muutostöistä on esitetty toimenpiteet liitteenä olevassa
Omakotitalon perusparantaminen. Toimenpide- ja kustannusluettelo YM 33a 1/5. Hakija: Osoite:
Omakotitalon perusparantaminen Hakija: Toimenpide- ja kustannusluettelo YM 33a Osoite: Kustannustaso 1/2014 (ALV 24%) (rak.kust.indeksi 106,9 (2010=100)) 1.Vaippaan kohdistuvat toimenpiteet 1.1 Vesikatto
Mitä remontteja osakas saa tehdä?
1.1 Lain määräykset 1 Mitä remontteja osakas saa tehdä? Asunto-osakeyhtiön osakas saa lain mukaan tehdä asunnossaan omalla kustannuksellaan erilaisia remontteja. Osakas voi esimerkiksi muuttaa huoneistonsa
YmA savupiippujen rakenteista ja paloturvallisuudesta (voimaan )
k e s t ä v ä k s i r a k e n n e t t u S u o m i Säännösmuutokset 2017-2018 YmA savupiippujen rakenteista ja paloturvallisuudesta (voimaan 1.1.2018) Tapani Hoppu 12.02.2018 Yhtenäiset käytännöt topten
Esa Pitkänen KY Käsämäntie 122 as 11 83100 LIPERI puh 040 5649141 www.esapitkanen.fi
sivu 1 Kohteen osoite: 1 RAKENTEET Rakenne On korjauksia ja huoltotöitä; Toimenpiteet Korjaus ajankohta n. 1v tarkkuudella 1.1 Rakennuksen vierustan työt (maanpinnan kaltevuuden tai korkeusaseman korjaaminen,
OMAKOTI-, PARI- TAI RIVITALON RAKENNUSTYÖN TARKASTUSASIAKIRJA
Lapinlahden kunta Rakennusvalvonta Asematie 4, 73100 Lapinlahti OMAKOTI-, PARI- TAI RIVITALON RAKENNUSTYÖN TARKASTUSASIAKIRJA (Maankäyttö- ja rakennuslaki 150 f ) RAKENNUSPAIKKA OSOITE LUVAN TUNNUS Aloituskokouksessa
TARKASTUSASIAKIRJAN YHTEENVETO
TARKASTUSASIAKIRJAN YHTEENVETO Tälle lomakkeelle merkitään hankkeen kiinteistö- ja lupatiedot, aloituskokouksessa sovitut rakennusvaiheiden tarkastusten vastuuhenkilöiden tarkastusmerkinnät huomautuksineen,
H O N K A M U U T T O V A L M I S O M A K O T I
H H O N K A M U U T T O V A L M I S O M A K O T I H O N K A M U U T T O V A L M I S O M A K O T I T A L O Hinnat ovat voimassa toistaiseksi toimituksiin 31.10.2014 saakka. Muuttovalmis koti - turvallinen
Rakennesuunnittelu, suunnittelijat ja suunnitelmat. Esko Knuutila rakenneinsinööri
Rakennesuunnittelu, suunnittelijat ja suunnitelmat Esko Knuutila rakenneinsinööri 09.02.2016 Musta teksti = säännökset (mrl tai asetus), sininen teksti = ympäristöministeriön ohje, vihreä teksti = rakennusvalvonnan
PALOKATKOSUUNNITELMA. Suunitelman laatija: Yritys: Osoite: Puhelin: Päiväys: 1. Rakennuskohde ja yhteyshenkilöt. 1.1.
PALOKATKOSUUNNITELMA Suunitelman laatija: Yritys: Osoite: Puhelin: Päiväys: 1. akennuskohde ja yhteyshenkilöt 1.1. akennuskohde Nimi: Sijainti: Osoite: Tässä suunnitelmassa esitetään yo. kohteen palokatkojen
Huoneistoala on yhteensä 448 m2 + varastot ja tekninentila, tilavuus 1930m3 ja kerrosala 549,5 m2
RAKENNUSTAPASELOSTUS AS OY VAASAN SMIRNOFFINTIE 9 Yleiskuvaus: Asunto Oy :n rakennuspaikka sijaitsee Vaasan Huutoniemen kaupunginosassa kortteli 10tontti 14 Yhtiön omistamalle tontille rakennetaan asuinrakennus
RAK OHJEELLISET PERUSTUSLEIKKAUKSET M1-M11. Ok-talo ORASMÄE Reio KASELAANE 16, LAAGRI ALEVIK SAUE VALD ESTONIA PERUSTUSSUUNNITTELUA VARTEN
Päiväys Suunnittelija Selitys K.osa/Kylä Kortteli/Tila Tontti/Rn:o Viranomaisten merkintöjä varten Rakennustoimenpide UUDISENNUS Rakennuskohteen nimi ja osoite Ok-talo ORASMÄE Reio KASELAANE 16, LAAGRI
PELLASLAAKSO RAKENNUSTAPASELOSTE JA MATERIAALILUETTELO
PELLASLAAKSO RAKENNUSTAPASELOSTE JA MATERIAALILUETTELO RAKENNUSTAPASELOSTE 2 Alapohja Anturat paalutetaan kovaan maahan asti ja toteutetaan betonivaluna. Anturan päälle muurataan kevytsoraharkko-sokkeli,
MRL 153 :n mukainen rakennushankkeeseen ryhtyvän ilmoitus loppukatselmusta varten ja tarkastusasiakirjan yhteenveto
RAKENNUSVALVONTA Rakennuspaikan osoite MRL 153 :n mukainen rakennushankkeeseen ryhtyvän ilmoitus loppukatselmusta varten ja tarkastusasiakirjan yhteenveto Kiinteistötunnus Rakennuslupatunnus loppukatselmus
VASTAAVAN TYÖNJOHTAJAN (VTJ) TEHTÄVÄT 1. Vastaavan työnjohtajan hakemuksen tai ilmoituksen jättäminen rakennusvalvontaviranomaiselle
VASTAAVAN TYÖNJOHTAJAN (VTJ) TEHTÄVÄT 1 VASTAAVAN TYÖNJOHTAJAN (VTJ) TEHTÄVÄT RT 10-10833 mukaan Vastaavalla työnjohtajalla on rakentamisen laatuun vaikuttavissa kysymyksissä keskeinen asema ja vastuu.
KUNTOTARKASTUKSEN HAASTATTELUOSA 1/5
KUNTOTARKASTUKSEN HAASTATTELUOSA 1/5 Kohteen osoite: Omistushistoria: (vähintään vuosi, jolloin kohde on tullut nykyisen omistajan omistukseen) 1 RAKENTEET TEHDYT KORJAUS- JA HUOLTOTYÖT SEKÄ RAKENTEIDEN
Huoneistoala on yhteensä 376 m2 + var, tekn tila 45 m2, tilavuus 1660 m3 ja kerrosala 475 m2
RAKENNUSTAPASELOSTUS AS OY SEINÄJOEN HIETAMÄENTIE 17-19 Yleiskuvaus: Asunto Oy Seinäjoen Hietamäentie 17-19 rakennuspaikka sijaitsee Seinäjoen Hyllykallion kaupunginosassa kortteli 4045 tonttit 1 ja 2.
Paritalo Kontiolahti. Vierevänniementie 12
Paritalo Kontiolahti Vierevänniementie 12 91,5m 2 TERASSI S 4h + K + KHH + S + var Tämä paritalo on rakenteilla Höytiäisen upeisiin rantamaisemiin aivan palveluiden äärelle. K PSH Tule tutustumaan paritaloon,
Materiaalien yleisiä ominaisuuksia on esitetty TalotekniikkaRYL:n taulukossa G2-T4. Tarkemmat ominaisuudet on esitetty valmistajan oppaissa.
7.2 Mallityöselitys Geberit Silent-PP Tämä mallityöselitys on laadittu edesauttamaan kohteen LVI-työselityksen laatimista. Mallityöselityksessä on esitetty Geberit Silent-PP -kiinteistöviemärijärjestelmän
5. Sisäänkäyntiportaat 6. Kattovedet tulevat seinän viereen maahan ja roiskuvat perustuksia vasten
1. 1. Julkisivu, sisäänkäynnit 2. Julkisivu pääty 3. Julkisivu, takaa 4. Julkisivu, toinen pääty 5. Sisäänkäyntiportaat 6. Kattovedet tulevat seinän viereen maahan ja roiskuvat perustuksia vasten 2. 7.
KK-Kartoitus RAPORTTI 4605/2016 1/7
KK-Kartoitus RAPORTTI 4605/2016 1/7 Venetie 2, 63100 Kuortane Omakotitalon katselmus 1.6.2016 klo 09.00 KK-Kartoitus RAPORTTI 4605/2016 2/7 Tilaus 23.5.2016: Etelä-Pohjanmaan ulosottovirasto Laskutusosoite:
Rakennuslupahakemus nro kiinteistölle , As Oy Lappeenrannan Uusi Kahilanniemi
Rakennuslautakunta 30 02.05.2017 Rakennuslupahakemus nro 2017-340 kiinteistölle 405-7-31-2, As Oy Lappeenrannan Uusi Kahilanniemi 24/10.03.00.04.00/2017 RAKLA 30 Valmistelija/lisätiedot: rakennustarkastaja
MÄRKÄTILAREMONTTI HANKKEEN KULKU
MÄRKÄTILAREMONTTI HANKKEEN KULKU JA TEKNISET VAATIMUKSET FinnBuild 7.10.2006 Atte Stambej ESITYKSEN SISÄLTÖ Kylpyhuoneen korjaushanke Sopimukset Voimassa olevat määräykset 1 KORJAUS- TARVE SUUN- NITTELU
Asetus rakennusten kosteusteknisestä toimivuudesta pääkohdat muutoksista
Asetus rakennusten kosteusteknisestä toimivuudesta pääkohdat muutoksista Sisäilmastoseminaari 15.3.2018 Messukeskus, Helsinki Yli-insinööri Katja Outinen Asetus rakennuksen kosteusteknisestä toimivuudesta
PARITALO, KNUUTILANKANGAS, OULU
PARITALO, KNUUTILANKANGAS, OULU Syväkiventie 3 B7 ja B8 90240 OULU Juuri valmistuneessa taloyhtiössä on vapaana kaksi paritalokotia. As Oy Oulun Knuutilanrinne on rakennettu Syväkiventielle Knuutilankankaalle.
Piha-alueiden kuivatus ja salaojat
Piha-alueiden kuivatus ja salaojat Tommi Riippa Tiimi- ja laatupäällikkö, RTA FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy 3.10.2017 Page 1 HUOM! Aineisto ei ole tarkoitettu pihan kuivatuksen ja salaoja-asennusten
ILMOITUS HUONEISTON MUUTOS- TAI KUNNOSSAPITOTYÖSTÄ
ILMOITUS HUONEISTON MUUTOS- TAI KUNNOSSAPITOTYÖSTÄ Yleisiä ohjeita Asunto-osakeyhtiölain (1599/09) 4 luvun mukaan osakkeenomistajan on pidettävä kunnossa osakehuoneistonsa sisäosat. Osakkeenomistajan on
II Taloyhtiön vastuunjakotaulukko. Seinien sisäpinnat. Lattianpäällysteet. Sisäpinnat. Pilari. Alapohjarakenne Lämmöneriste
II Taloyhtiön vastuunjakotaulukko RAKENTEET Ulkoseinärakenne Sisäpinnat Seinien sisäpinnat Lattianpäällysteet Pilari Sisäpinnat Vesikate Aluskate, alusrakenne Kantava rakenne, kattotuolit Lämmöneriste
Rakennusliike A Vänttilä Oy
Kääpätie 10 www.rakennusliikevanttila.fi Rakennustapaselostus As Oy Oulun Pyyntipiha Pyyntitie 8, 90540 Oulu Yleistä: As Oy Oulun Pyyntitie muodostuu kahdesta yksikerroksisesta rivitalosta ja kahdesta
7 ULOSKÄYTÄVIEN PALOTEKNINEN SUUNNITTELU 7.1 ULOSKÄYTÄVÄT Porrashuone Avoin luhtikäytävä Varatienä toimiva parveke
7 ULOSKÄYTÄVIEN PALOTEKNINEN SUUNNITTELU 7.1 ULOSKÄYTÄVÄT Rakennuksesta tulee voida poistua palotilanteessa ohjattua reittiä pitkin turvallisesti ja nopeasti. Puurunkoisessa rakennuksessa poistumisjärjestelyt
OMAKOTITALOT, KIULUKANGAS, OULU
OMAKOTITALOT, KIULUKANGAS, OULU Lakeisentie 7 A ja B Koti on viihtyisällä uudella asuinalueessa lähellä kaupungin keskustaa. Naapureiden talot ja pihat ovat rakennettu jo valmiiksi. Taloilla on oma tontti,
Ympäristöministeriön asetus rakennuksen kosteusteknisestä toimivuudesta
Ympäristöministeriön asetus rakennuksen kosteusteknisestä toimivuudesta Rakennusvalvonnan ajankohtaisseminaari 5.2.2018 Savoy-teatteri, Helsinki Yli-insinööri Katja Outinen Asetus rakennuksen kosteusteknisestä
MUUTTOVALMIS SISUSTUSVALMIS AVAIMET KÄTEEN LISÄTIETOJA X= kuuluu urakkaan, O= ei kuulu urakkaan
MUUTTOVALMIS SISUSTUSVALMIS AVAIMET KÄTEEN LISÄTIETOJA X= kuuluu urakkaan, O= ei kuulu urakkaan SUUNNITELMAT JA VALVONTA Pääpiirustukset ja pääsuunnittelijan Pääpiirustukset, perustamistapaselvitys O X
Lupanumero 2015-7 Päätöspäivä 21.4.2015 41
/ 8 Lupanumero 205-7 Päätöspäivä 2.4.205 4 HAKIJA As Oy Porvoon Stenbockinkatu 2 c/o Sisco Asunnot Oy Linnavuorentie 28 C, 00950 HELSINKI RAKENNUSPAIKKA Kiinteistötunnus Kaupunginosa 638-026-2406-000 KAUPUNGINOSA
Ympäristöministeriön asetus savupiippujen rakenteista ja paloturvallisuudesta (745/2017) (Uusi asetus lisää savupiippujen paloturvallisuutta)
Ympäristöministeriön asetus savupiippujen rakenteista ja paloturvallisuudesta (745/2017) (Uusi asetus lisää savupiippujen paloturvallisuutta) Puulämmityspäivä, 7.2.2018, Ostrobotnian juhlasali, Helsinki
OMAKOTI-, PARI- TAI RIVITALON RAKENNUSTYÖN TARKASTUSASIAKIRJA
Lapinlahden kunta Rakennusvalvonta Asematie 4, 73100 Lapinlahti OMAKOTI-, PARI- TAI RIVITALON RAKENNUSTYÖN TARKASTUSASIAKIRJA (Maankäyttö- ja rakennuslaki 150 f ) RAKENNUSPAIKKA OSOITE LUVAN TUNNUS Aloituskokouksessa
Valmispiippu Kerastar on ainutlaatuinen yhdistelmä: teräksinen kuori, keraaminen hormi
Asennusohjeet Valmispiippu Kerastar on ainutlaatuinen yhdistelmä: teräksinen kuori, keraaminen hormi Valmispiippu Kerastar on tarkoitettu lähtemään tulisijan päältä. Siinä on haponkestävä, keraaminen sisähormi.
Parveke ja luhtikäytävä (max 2/P3)
4.6.0 Parveke ja luhtikäytävä (max /P).0 SOVELTAMISALA Tässä teknisessä tiedotteessa käsitellään puurakenteisen parvekkeen ja luhtikäytävän paloteknisiä määräyksiä ja ohjeita enintään -kerroksisen P-paloluokan
Asunto-osakeyhtiö: Valvoja tarkastaa tehdyn työn ja tekee siitä tarkastuspöytäkirjan sekä dokumentoi työn. Töiden aloitus on ja arvioitu kestoaika
ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAIN MUKAINEN ILMOITUS TEHTÄVISTÄ KUNNOSSAPITOTÖISTÄ MUUTOSTÖISTÄ Asunto-osakeyhtiö: Huoneistossa tehtävistä kunnossapito- ja muutostöistä on esitetty toimenpiteet liitteenä olevassa neljäosaisessa
Parveke ja luhtikäytävä (max 2 /P2)
4.6.0.0 SOVELTAMISALA Tässä teknisessä tiedotteessa käsitellään puurakenteisen parvekkeen ja luhtikäytävän paloteknisiä määräyksiä ja ohjeita enintään -kerroksisen P-paloluokan rakennuksen näkökulmasta.
LIITE 1. Rakennuslupapiirustukset
LIITE 1. Rakennuslupapiirustukset LIITE 2. Lämpökameran mittauspisteet Lämpökameran mittauspisteet, 1-kerros Lämpökameran mittauspisteet, 2-kerros Lämpökameran mittauspisteet, kellari LIITE 3. Lämpökamerakuvat
Rakentamisen säädökset muuttuvat, terveellisyyteen liittyvät asetukset. Asiamies Jani Kemppainen
Rakentamisen säädökset muuttuvat, terveellisyyteen liittyvät asetukset Asiamies Jani Kemppainen Rakentamismääräyskokoelman uusiminen RakMK lakkasi olemasta 1.1.2018 Perustuu Maankäyttö- ja rakennuslain
VESIJOHDOT LÄMPÖJOHDOT ALAJUOKSU ULKOSEINÄ ALAJUOKSU VÄLISEINÄ Kupari, pinta Perusmuurin päällä Rossin päällä
PÄIVÄMÄÄRÄ TYÖNUMERO TYÖN SUORITTAJA PUHELIN 04.06.15 9705 Markku Viljanen 050 9186694 TILAAJA Satakunnan Ulosottovirasto Pl 9 32701 HUITTINEN TYÖKOHDE As Oy Kauttuan Vanha Kartano Mikolanmäentie 1 as
s u s t a i n a b l e l i v i n g T o w n h o u s e T u u s u l a
s us t a ina b le li vin g Townhouse Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS Tuusula Kaupunginosa: Rykmentinpuisto Kortteli: 5708 Tontin omistus: Oma Tontin pinta-ala: 2354m2 rakennuttaja Trä Kronor Oy Ab Y-tunnus
YmA savupiippujen rakenteista ja paloturvallisuudesta (voimaan )
k e s t ä v ä k s i r a k e n n e t t u S u o m i Säännösmuutokset 2017-2018 YmA savupiippujen rakenteista ja paloturvallisuudesta (voimaan 1.1.2018) Yhtenäiset käytännöt Tapani Hoppu 21.03.2019 topten
PIRKANMAAN LAATUHALLIT OY, PUOLILÄMMIN HALLI, RAKENNUSLUPA NRO 15-77-R
Kaavoitus- ja rakennusjaosto 85 25.06.2015 PIRKANMAAN LAATUHALLIT OY, PUOLILÄMMIN HALLI, RAKENNUSLUPA NRO 15-77-R KAAVRAKJ 25.06.2015 85 ASIA Rakennuslupa nro 15-137-R RAKENNUSPAIKKA Herrala, 418-406-0002-0232
Kääpätie 10. 90820 Kello. www.rakennusliikevanttila.fi
Kääpätie 10 www.rakennusliikevanttila.fi Rakennustapaselostus As Oy Kiimingin Hiihtäjäntie Hiihtäjäntie 15, 90900 Kiiminki Yleistä: As Oy Kiimingin Hiihtäjäntie muodostuu kahdesta yksikerroksisesta rivitalosta
Käyttäjän tiedot. Nimi. Katuosoite Hämeenkatu 1 A 1 Postiosoite Sähköposti. Puhelinnumero 000 1234123
04.05.205 /6 Kohteen tiedot Nimi MALLITALO 930 luvun esimerkki Katuosoite Hämeenkatu Postiosoite 00000, Kotikunta Rakennuskunta/maakunta Helsinki, Uusimaa Käyttäjän tiedot Nimi Erkki Esimerkki Katuosoite
K-S Tili ja Isännöinti Oy
K-S Tili ja Isännöinti Oy Asunto Oy:n valvontavastuu huoneiston kunnossapito- tai muutostöissä Asunto-osakeyhtiölain mukaan osakas on velvollinen ilmoittamaan kirjallisesti taloyhtiölle kaikista huoneistonsa
Ympäristöministeriön asetus savupiippujen rakenteista ja paloturvallisuudesta (745/2017)
Ympäristöministeriön asetus savupiippujen rakenteista ja paloturvallisuudesta (745/2017) Paloseminaari 2019 Paloturvallisuus ja standardisointi 6.2.2019, Kalastajatorppa, Espoo 1.1.2018 voimaan tulleita
Martinkartano. Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat. Senioriasumisoikeusasuntoja. Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää
Martinkartano Senioriasumisoikeusasuntoja Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat SENIORIASUMISOIKEUS OY ILTAMANTIE 7, 05810 HYVINKÄÄ P +108.00
Kaunis koti viihtyisällä alueella
Kaunis koti viihtyisällä alueella Rakennamme valoisan kodin omakotitaloon Ylöjärven Kangasniemeen. Ympäristö on viihtyisä. Lähialueen tiet ja puistot on rakennettu valmiiksi. Kodin läheltä löytyvät päiväkoti,
RAKENNUSTAPASELOSTE. Perustukset Rakennukset perustetaan maanvaraisesti betonirakenteisten perustusten varaan rakennesuunnitelmien mukaisesti.
Asunto Oy Keihäsrinne 19 - Bostads Ab Spjutbranten 19 26.10.2018 1(5) ASUNTO OY KEIHÄSRINNE 19 - BOSTADS AB SPJUTBRANTEN 19 TULEVA AS OY ESPOON KEIHÄSRINNE 19 Osoite: Keihäsrinne 19 02610 Espoo 1. Kohde
Seuraavat ohjeet on tarkoitettu vain pientalorakentamiseen.
2 RAKENNUSTEN HENKILÖ- JA PALOTURVALLISUUS: Alaan liittyviä säädöksiä voi tiedustella rakennustyön valvojalta. Säädöksiä on myös internetissä mm. www.ymparisto.fi, www.spek.fi ja www.intermin.fi/pelastus.
Rakentajailta 16.09.2014 Lupapäätös Rakennusvalvonta Juha Vulkko
Rakentajailta 16.09.2014 Lupapäätös Rakennusvalvonta Juha Vulkko Rakennuslupapäätös Rakennuslupapäätöksen tekee rakennustarkastaja. Rakennuslupapäätös annetaan ns. julkipanon jälkeen ( 14 vrk oikaisuvaatimusaika
RT ohjetiedosto huhtikuu 2004 korvaa RT RT PIENTALON PUURAKENTEET
RT 82-10820 ohjetiedosto huhtikuu 2004 korvaa RT 82-10560 RT 82-10693 PIENTALON PUURAKENTEET JJ/1/huhtikuu 2004/6000/Vla/Rakennustieto Oy 3 ohjetiedosto RT 82-10820 3 RAKENNUSTARVIKKEET Yläsidepuut Levyjäykiste
Yhtenäiset Topten-käytännöt
Yhtenäiset Topten-käytännöt Yhtenäiset Topten-käytännöt tilannekatsaus Mukana Ympäristöministeriö - Topten-rakennusvalvonnat- RAKLI ry - Rakennusteollisuus RT ry - SKOL ry - RALA ry pksrava feat. Toptenrava
Rakennuspaikka DÅVITS, Brakeudden 37, JORVAS. Rakennettu kerrosala 157 m²
Rakennus- ja ympäristölautakunta 105 09.06.2015 Rakennuslupa 15-64-A, Dåvits 410-1-81 / Oikaisuvaatimus 15-12-OIK 490/10.03.00.02/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 105 Asia Rakennuslupa Hakemus on
Rakennusten pinta-alojen ja tilavuuksien laskeminen:
Rakennusten pinta-alojen ja tilavuuksien laskeminen: RT-ohjekortti RT 12-10277 Rakennuksen pinta-alat (1985) Kerrosalan laskeminen, Ympäristöopas 72 (2000) RAKENNUSALA: Rakennusala on se alue tontilla,
ULKOSEINÄ VÄLISEINÄ Teräs, alapohjassa Sokkelin päällä Lattiapinnan päällä
PÄIVÄMÄÄRÄ TYÖNUMERO TYÖN SUORITTAJA PUHELIN 29.07.13 7809 Joensuu Henri 0458814141 TILAAJA Euran kunta Sorkkistentie 10 27511 Eura Rantanen Markus 044 4224882 TYÖKOHDE Euran kunta Kotivainiontie 3 27400
INKOON KUNTA Rakennusvalvonta PL6 10211tNKOO 1(71 ARKASTUSASIAKIRJA. 1. Rakennusluvan numero. Luvan mydnteja Lupatunnus My6ntiimispiiivii
INKOON KUNTA Rakennusvalvonta PL6 10211tNKOO ARKASTUSASIAKIRJA 1(71 1. Rakennusluvan numero Luvan mydnteja Lupatunnus My6ntiimispiiivii 2. Rakennushankkee- Sukunimija etunimet seen ryhtyve Lihiosoite 3.
Lupa nro 2014-192 / Lappeenrannan Arvokiinteistöt Oy, rakennuslupahakemus
Rakennuslautakunta 53 03.06.2014 Rakennuslautakunta 59 01.07.2014 Lupa nro 2014-192 / Lappeenrannan Arvokiinteistöt Oy, rakennuslupahakemus 187/10.03.00.04.00/2014 RAKLA 53 Valmistelija/lisätiedot: Rakennustarkastaja
WWW.LAMOX.FI INFO@LAMOX.FI
1 Perinteinen valesokkelirakenne Termotuote korjattu rakenne Asennus 2 Ennen työn aloittamista on aina tarkistettava päivitetyt viimeisimmät suunnitteluohjeet valmistajan kotisivuilta. Eristämisessä on
KERAVAN OMAKOTIYHDISTYS RY
KERAVAN OMAKOTIYHDISTYS RY OMAKOTITALON SYYSHUOLTO 22.9.2010 Rakennusmestari Esa Kinnarinen Rakennus NAVA Oy Miksi taloa kannattaa huoltaa? Säännöllisellä huollolla ja kunnossapidolla talo säilyy paremmassa
MUUTOSTYÖOHJE ASUMISOIKEUDEN HALTIJALLE
1.1.2012 MUUTOSTYÖOHJE ASUMISOIKEUDEN HALTIJALLE Tekniset muutostyöohjeet 1 Yleistä Tämä ohje on liite Asokotien rakennus- ja asumisaikaisiin muutostyöohjeisiin ja sitä noudatetaan 1.1.2012 lukien asumisoikeuden
Paritalo Lehmo. Saappanintie 3
Paritalo Lehmo Saappanintie 3 80m 2 TERASSI 3h + K + KHH + S + var Tämä Lehmoon, rauhalliselle sijainnille rakentuva paritalo on ekologinen ja hengittävä. Katot ja seinät on eristetty Hunton puukuitueristeellä,
As. Oy Naantalin Metsätähti
1 As. Oy Naantalin Metsätähti PERUSTAMINEN JA PIHA: Rakennukset perustetaan pohjatutkijan ohjeiden ja rakennesuunnitelmien mukaan teräsbetonipaaluin sekä maanvaraisesti. Piha-alue on liikennöitäviltä osin
2.2 VALMISOSASUUNNITELUN LÄHTÖTIEDOT (TOIMISTO- JA LIIKERAKENNUKSET)
2.2 VALMISOSASUUNNITELUN LÄHTÖTIEDOT (TOIMISTO- JA LIIKERAKENNUKSET) Kohde Valmisosasuunnittelun lähtötiedot arkkitehdilta Tarve 1.1 Mitoitetut työpiirustukset - Rakennuksen päämitat - Tasojen +korkeudet
Kiinteistölle on osoitenumerokyltti: kyllä ei (Viranomainen täyttää)
KIINTEISTÖTIETOJEN ILMOITUSLOMAKE / HAJA-ASUTUSALUE 1 / 5 KIINTEISTÖN (MAA-ALUEEN) TIEDOT, 1 TONTTI / LOMAKE Kiinteistötunnus: 831- Katuosoite: Kiinteistölle on osoitenumerokyltti: kyllä ei (Viranomainen
Pientaloteollisuus PTT ry PIENTALOPAKETTIEN YLÄKÄSITTEET 01.06.2010 1(5)
1(5) TOIMITUKSEN SISÄLTÖKUVAUS Materiaalitoimitus = M Materiaalit toimitetaan asennettuna = A Ei sisälly toimitukseen = tyhjä solu YLÄKÄSITTEET Talopaketin toimituslaajuus 1 RAKENNUSOSAT TALOVALMIS MUUTTOVALMIS
Tekninen toimi Rakennusvalvonta
Tekninen toimi Rakennusvalvonta ALOITUSKOKOUSPÖYTÄKIRJA AR., AK, AL, T MRL 121, MRA 74, RakMk:A1, A2, A3 Kohde Kylä/k-osa Osoite Tila/kortteli Lupatunnus Rno/tontti 1 Kokouksen järjestäytyminen ja osallistujat
2. Perustukset ja kellarit 1/3. Kuva 2: Maanvarainen perustus 2
Jämerä detaljit 2. Perustukset ja kellarit 1/3 Kuva 1: Maanvarainen perustus 1 Kuva 2: Maanvarainen perustus 2 2. Perustukset ja kellarit 2/3 Maanvaraisen/tuulettuvan alapohjan perustuksen anturat tarjotaan
Raita 142. Unelmista oma koti. Suosikki. Taloteko- materiaalipaketti. Hintaan 47 000.
Raita 142 Suosikki >> Huoneistoala 142m2 >> Toimivaa tilaa, tämän ajan suosikki ratkaisuna >> Yhteensopiva keittiö, ruokailu- ja olohuone >> Ajanmukainen arkkitehtuuri Taloteko- materiaalipaketti Hintaan
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI OHJEITA RAKENTAJILLE 1(3) Rakennusvalvonta 2009
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI OHJEITA RAKENTAJILLE 1(3) Rakennusvalvonta 2009 YLEISTÄ Nämä asiakirjat piirustuksineen ja liitteineen sisältävät rakennusluvan. Rakennettaessa on noudatettava hyväksyttyjä piirustuksia.
Asennus- ja käyttöohjeet. SAVUPIIPPU Perusosa: 15125R Jatko-osat: 15200R, 15225R, 15325R
FI Asennus- ja käyttöohjeet SAVUPIIPPU Perusosa: 15125R Jatko-osat: 15200R, 15225R, 15325R 00000000 00000000 0809 Misa-järjestelmäsavupiippu on testattu standardin EN 1856-1:2009 mukaisesti käytettäväksi
YM asetus pienille savupiipuille. Paloseminaari Antti Koponen
YM asetus pienille savupiipuille Paloseminaari 6.2.2018 Antti Koponen Rakentamismääräyskokoelman uusiminen Perustuu Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) säädösvaltuuksiin Määräykset annetaan pykälämuotoon
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2016 1 (15) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO TALOTEKNIIKKAYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 19.4.
16/2016 1 (15) TALOTEKNIIKKAYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 19.4.2016 Talotekniikkayksikön muiden viranhaltijoiden 19.4.2016 tekemät rakennuslupapäätökset: 70 74 Päätökset annetaan julkipanon
LÄMPÖKUVAUKSEN MITTAUSRAPORTTI
1(28) LÄMPÖKUVAUKSEN MITTAUSRAPORTTI 2(28) SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTIETOA KOHTEESTA... 3 2 YLEISTIETOA KUVAUKSESTA JA KUVAUSOLOSUHTEET... 3 2.1 Yleistietoa kuvauksesta... 3 2.2 Kuvausolosuhteet... 4 3