MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska
|
|
- Jyrki Korhonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS VUODELTA 2016 MAKSETTAVISTA LYPSYLEHMÄ-, NAUTA-, LAMMAS- JA VUOHIPALKKIOISTA SEKÄ PELTOKASVIPALKKIOSTA 1 Yleistä Euroopan unionin yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksen yhteydessä vuonna 2013 yhteistä maatalouspolitiikkaa koskevaa Euroopan unionin lainsäädäntöä uudistettiin. Euroopan unionin kokonaan rahoittamista suorista tuista säädetään yhteisen maatalouspolitiikan tukijärjestelmissä viljelijöille myönnettäviä suoria tukia koskevista säännöistä ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 637/2008 ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 73/2009 kumoamisesta annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 1307/2013, jäljempänä tukiasetus. Tukiasetuksen 52 artiklan mukaan jäsenvaltio voi vapaaehtoisesti myöntää viljelijöille tuotantosidonnaista tukea tiettyjen maatalouden muotojen nykyisen tuotantomäärän säilyttämiseksi. Suomi ilmoitti 11 päivänä heinäkuuta 2014 Euroopan komissiolle tukiasetuksen soveltamisesta Suomessa. Komissio hyväksyi tiedonannon 19 päivänä toukokuuta Tiedonannon mukaan Suomi soveltaa vuodesta 2015 lähtien tukiasetuksen IV osaston 1 luvun mukaista vapaaehtoista tuotantosidonnaista tukea. Tuotantosidonnaisen tuen osuus on 19,6 prosenttia suorien tukien kokonaismäärästä vuonna Tuki kohdennetaan nautakarjataloudelle, lammas- ja vuohitaloudelle ja peltokasvituotannolle. Osana tukikokonaisuuden uudistamista ohjelmakaudelle Suomi ja Euroopan komissio sopivat, että huomattava osa aiemmin Etelä-Suomen kansallisesta tuesta voidaan maksaa jatkossa osana Euroopan unionin tuotantosidonnaista suoraa tukea. Muutos koskee nautakarja-, lammas- ja vuohitaloutta sekä avomaavihannesten ja tärkkelysperunan viljelyä. Euroopan komissio teki päätöksen (K(2014) 510 lopullinen) 4 päivänä helmikuuta 2014 Etelä-Suomen kansallisen tukijärjestelmän hyväksymisestä vuosille Laki Euroopan unionin suorista tuista maataloudelle (193/2013), jäljempänä suorien tukien laki, sisältää kansalliset perussäännökset tukiasetuksen 52 artiklan mukaisesta vapaaehtoisesta tuotantosidonnaisesta tuesta. Suorien tukien lain 20 :n 5 momentin, 21 :n 3 momentin ja 22 :n 4 momentin nojalla valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää tarkemmin tukiasetuksen 52 artiklan mukaisesta tuotantosidonnaisesta tuesta viljelijöille. Valtioneuvoston asetus tukiasetuksen 52 artiklan mukaisesta tuotantosidonnaisesta tuesta on tarkoitus antaa vuosittain. 2 Asetuksen pääasiallinen sisältö Suorien tukien lain 20 :n 5 momentin, 21 :n 3 momentin ja 22 :n 4 momentin nojalla ehdotetaan säädettäväksi tarkemmin valtioneuvoston asetuksella vuonna 2016 maksettavasta tukiasetuksen 52 artiklan mukaisesta tuotantosidonnaisesta tuesta viljelijöille. Asetusehdotus sisältäisi tarkemmat säännökset lypsylehmä-, nauta-, lammas- ja vuohipalkkioiden sekä peltokasvipalkkion ehdoista, palkkioiden määrästä ja maksamisesta.
2 2 3 Pykälien yksityiskohtaiset perustelut 1 Asetuksen 1 :ssä säädettäisiin soveltamisalasta. Asetusta sovellettaisiin tukiasetuksen 52 artiklan perusteella viljelijöille myönnettäviin lypsylehmä-, nauta-, lammas- ja vuohipalkkioihin sekä peltokasvipalkkioon. 2 Asetuksen 2 :ssä säädettäisiin määritelmistä. Määritelmät vastaisivat vuodelta 2015 maksettavista lypsylehmä-, nauta-, lammas- ja vuohipalkkioista sekä peltokasvipalkkiosta annetussa valtioneuvoston asetuksessa (137/2015), jäljempänä vuoden 2015 asetus, säädettyjä määritelmiä. 3 Asetuksen 3 :ssä säädettäisiin tuotantosidonnaisen tuen tukialueista. Pykälä vastaisi sisällöltään 4 Asetuksen 4 :ssä säädettäisiin lypsylehmäpalkkion myöntämisen yleisistä edellytyksistä. Pykälä vastaisi sisällöltään 5 Asetuksen 5 :ssä säädettäisiin lypsylehmäpalkkioon oikeuttavan keskimääräisen eläinmäärän laskemisesta. Palkkioon oikeuttava keskimääräinen eläinmäärä määräytyisi 1 päivästä tammikuuta 31 päivään joulukuuta 2016 nautarekisterin perusteella aktiiviviljelijän hallinnassa olleiden palkkion ehdot täyttävien nautaeläinten tukikelpoisuuspäivien perusteella. Muilta osin pykälä vastaisi sisällöltään 6 Asetuksen 6 :ssä säädettäisiin lypsylehmäpalkkion määrästä. Lypsylehmäpalkkiota voitaisiin myöntää vastaavilla tukialueilla kuin vuonna Lypsylehmäpalkkiota voitaisiin myöntää yhteensä enintään 32,0 miljoonaa euroa. 7 Ehdotetun 7 :n mukaan lypsylehmäpalkkio maksettaisiin kahdessa erässä. Ensimmäisessä erässä maksettaisiin palkkio niiden eläinten perusteella, jotka ovat kertyneet tuenmääräytymisvuonna 1 päivästä tammikuuta 15 päivään syyskuuta. Toinen erä maksettaisiin niiden eläinmäärien perusteella, jotka ovat kertyneet tuenmääräytymisvuonna 16 päivästä syyskuuta 31 päivään joulukuuta. 8 Asetuksen 8 :ssä säädettäisiin nautapalkkion myöntämisen yleisistä edellytyksistä. Edellytykset vastaisivat lypsylehmäpalkkion vastaavia edellytyksiä. 9 Asetuksen 9 :ssä säädettäisiin nautapalkkioon oikeuttavan keskimääräisen eläinmäärän laskemisesta. Eläinmäärä laskettaisiin eläinryhmittäin vastaavalla tavalla kuin lypsylehmien osalta. Palkkioon oikeuttavista teurashiehoista säädettäisiin tarkemmin 10 :ssä. 10 Asetuksen 10 :ssä säädettäisiin nautapalkkion myöntämisestä teurashiehoista. Nautapalkkio voitaisiin myöntää pykälän 1 momentin mukaan hiehosta, joka on teurastettu elintarvikelain (23/2006) 6 :n 22 kohdassa tarkoitetussa poroteurastamossa tai 23 kohdassa tarkoitetussa teurastamossa vuonna Muilta osin pykälä vastaisi sisällöltään 11 Asetuksen 11 :ssä säädettäisiin nautapalkkion enimmäismäärästä tukialueittain. Nautapalkkiota voitaisiin myöntää koko maassa enintään 54,09 miljoonaa euroa. Tu-
3 3 kialueen AB osuus olisi enintään 25,2 miljoonaa euroa ja tukialueen C enintään 28,89 miljoonaa euroa. 12 Asetuksen 12 :ssä säädettäisiin nautapalkkion määrästä. Nautapalkkiota myönnettäisiin tukialueittain. 13 Asetuksen 13 :ssä säädettäisiin nautapalkkion maksamisesta. Palkkio maksettaisiin kahdessa erässä samalla tavalla kuin lypsylehmäpalkkiokin. Teurashiehosta maksettava palkkio maksettaisiin kuitenkin yhdessä erässä. 14 Asetuksen 14 :ssä säädettäisiin uuhi-, kuttu-, teuraskaritsa- ja kilipalkkion myöntämisen yleisistä edellytyksistä. Pykälä vastaisi sisällöltään 15 Asetuksen 15 :ssä säädettäisiin uuhipalkkiosta. Uuhipalkkiota myönnettäisiin uuhien määrän perusteella siten, että palkkiokelpoisten uuhien enimmäismäärä voi olla enintään vuonna 2016 syntyneiden karitsoiden määrä. Pykälä vastaisi sisällöltään 16 Asetuksen 16 :ssä säädettäisiin kuttupalkkion ehdoista. Kuttupalkkiota myönnettäisiin kuttujen määrän perusteella, joka vastaa 400 litran keskimääräistä maidontuotantoa kuttua kohti 1 päivästä tammikuuta ja 31 päivään joulukuuta Pykälä vastaisi sisällöltään 17 Asetuksen 17 :ssä säädettäisiin kirjanpitovelvollisuudesta kuttupalkkiossa. Pykälä vastaisi sisällöltään 18 Asetuksen 18 :ssä säädettäisiin lammas- ja vuohipalkkioihin oikeuttavan keskimääräisen eläinmäärän laskemisesta. Eläinmäärä laskettaisiin vastaavalla tavalla kuin nautojen osalta. Poikimis- ja teurastusilmoitukset lammas- ja vuohirekisteriin olisi tehtävä viimeistään 31 päivänä tammikuuta 2017, jotta ne voidaan ottaa huomioon laskettaessa keskimääräistä eläinmäärää. 19 Asetuksen 19 :ssä säädettäisiin teuraskaritsa- ja kilipalkkiosta. Karitsat ja kilit tulisi teurastaa elintarvikelain (23/2006) 6 :n 22 kohdassa tarkoitetussa poroteurastamossa tai 23 kohdassa tarkoitetussa teurastamossa vuonna Pykälä vastaisi sisällöltään 20 Asetuksen 20 :ssä säädettäisiin uuhi-, kuttu-, teuraskaritsa- ja kilipalkkioiden enimmäismäärästä tukialueittain. Palkkioita voitaisiin myöntää koko maassa enintään 2,8 miljoonaa euroa. 21 Asetuksen 21 :ssä säädettäisiin uuhi-, kuttu-, teuraskaritsa- ja kilipalkkioiden määrästä. 22 Asetuksen 22 :ssä säädettäisiin peltokasvipalkkioon oikeuttavista kasvilajeista. Rukiin osalta tarkennettaisiin, että rukiista maksetaan peltokasvipalkkiota sinä vuonna, jolloin siitä korjataan sato. Pykälä vastaisi muilta osin sisällöltään 23 Asetuksen 23 :ssä säädettäisiin peltokasvipalkkion myöntämisen yleisistä edellytyksistä. Aktiiviviljelijän olisi tehtävä tärkkelysperunan viljelyalasta viljelysopimus pe-
4 4 runatärkkelysteollisuuden kanssa viimeistään 15 päivänä kesäkuuta Sokerijuurikkaan viljelystä viljelysopimus sokeriteollisuuden kanssa olisi tehtävä 15 päivänä kesäkuuta Muilta osin pykälä vastaisi sisällöltään 24 Asetuksen 24 :ssä säädettäisiin peltokasvipalkkion enimmäismäärästä tukialueittain. Peltokasvipalkkiota voitaisiin myöntää koko maassa enintään 13,7 miljoonaa euroa. 25 Asetuksen 25 :ssä säädettäisiin peltokasvipalkkion määrästä. 26 Asetus tulisi voimaan 9 päivänä helmikuuta Taloudelliset vaikutukset 5 Lausunnot Lypsylehmä-, nauta-, lammas- ja vuohipalkkio sekä peltokasvipalkkio ovat kokonaan Euroopan unionin rahoittamaa tukea. Euroopan unionin suoria tukia arvioidaan vuonna 2016 maksettavan yhteensä noin 597 miljoonaa euroa, jonka perusteella vuoden 2016 valtion talousarviossa momentille (EU-tulotuki ja EUmarkkinatuki) on budjetoitu varoja tukien maksamiseen yhteensä 597 miljoonaa euroa. Momentin määrärahasta käytetään vuoden 2016 nautapalkkiota varten enintään 54,09 miljoonaa euroa, lypsylehmäpalkkiota varten enintään 32,0 miljoonaa euroa, lammas- ja vuohipalkkiota varten enintään 2,8 miljoonaa euroa ja peltokasvipalkkiota varten enintään 13,7 miljoonaa euroa. Vastaavat Euroopan unionilta saatavat tulot tuloutetaan momentille (EU:n maataloustukirahastosta saatavat tulot). Asetusehdotuksesta pyydettiin lausunto Maaseutuvirastolta, Elintarviketurvallisuusvirastolta, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksilta, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry:ltä, Svenska Lantbruksproducenternas Centralförbund SLC rf:ltä, ProAgria Keskusten Liitolta, Svenska lantbrukssällskapens förbund rf:ltä, Maaseudun Kehittäjät ry:ltä, Evijärven Peruna Oy:ltä, Finnamyl Oy:ltä, Lapuan Peruna Oy:ltä, Elintarviketeollisuusliitto ry:ltä, Maidonjalostajien ja meijeritukkukauppiaiden liitto ry:ltä, Pihvikarjaliitto ry:ltä, Kauppapuutarhaliitto ry:ltä, Sucros Oy:ltä, ProRuis ry:ltä, Myllyliitto ry:ltä, Suomen Lammasyhdistys ry:ltä, Suomen Vuohiyhdistys ry:ltä ja Puutarhaliitto ry:ltä. Lausunnon antoivat Maaseutuvirasto, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry, Suomen Lammasyhdistys ry ja Pihvikarjaliitto ry. Osassa lausuntoja tuotiin esille, että uuhi- ja kuttupalkkioiden osalta olisi otettava käyttöön kaksi maksuerää. Asetusehdotusta ei muutettu tältä osin, koska kahden maksuerän käyttöönotosta aiheutuva työmäärä olisi huomattava suhteessa maksettavaan tukimäärään. Osassa lausuntoja tuotiin esille, että palkkioista voitaisiin maksaa ennakkoa. Ennakkojen maksamista ei kuitenkaan esitetä otettavaksi käyttöön, koska niiden maksaminen edellyttäisi, että valvonta on valmis ennen ennakon maksamista. Käytännössä valvontaa ei ehditä saada loppuun ennen kuin ennakko pitäisi maksaa yhteisen maatalouspolitiikan rahoituksesta, hallinnoinnista ja seurannasta ja neuvoston asetusten (ETY) N:o 352/78, (EY) N:o 165/94, (EY) N:o 2799/98, (EY) N:o 814/2000, (EY) N:o 1290/2005 ja (EY) N:o 485/2008 kumoamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1306/ artiklan mukaan. Maaseutuviraston
5 5 lausunnossa tuotiin esille, että 7 :ssä tarkoitettu tuenmääräytymisjakson jatkaminen 15 päivään syyskuuta asti voi aiheuttaa sen, että hallinnollisia tarkastuksia ei saada valmiiksi ennen palkkion ensimmäisen erän maksua. MTK ry:n lausunnossa ehdotettua muutosta pidettiin perusteltuna. Asetusehdotusta ei muutettu tältä osin. Lisäksi osassa lausunnoista esitettiin, että nautaeläinpalkkioiden ja lammastalouden osalta palkkioiden jakoa tulisi tarkastella uudelleen. Palkkioihin käytettävissä olevan määrärahan jakamista eri tuotantosuuntien välillä on tarkoitus tarkastella uudelleen viimeistään vuonna 2017 Euroopan unionin lainsäädännön sallimissa rajoissa. Tukiasetuksen 52 artiklan 5 kohdan mukaan tuella voidaan tukea vain nykyisen tuotantotason säilyttämistä. 6. Laintarkastus Asetusehdotusta ei ole tarkastettu oikeusministeriön lainvalmisteluosaston laintarkastusyksikössä, koska asetus vastaa sisällöltään aikaisemmin tarkastettua vastaavaa asetusta.
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 29.3.2017 Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS VUODELTA 2017 MAKSETTAVISTA LYPSYLEHMÄ-, NAUTA-, LAMMAS- JA VUOHIPALKKIOISTA SEKÄ PELTOKASVIPALKKIOSTA
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 25.11.2016 Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS VUODELTA 2016 MAKSETTAVISTA LYPSYLEHMÄ-, NAUTA-, LAMMAS- JA VUOHIPALKKIOISTA SEKÄ PELTOKASVIPALKKIOSTA
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 12.5.2017 Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS VUODELTA 2016 MAKSETTAVISTA LYPSYLEHMÄ-, NAUTA-, LAMMAS- JA VUOHIPALKKIOISTA SEKÄ PELTOKASVIPALKKIOSTA
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 16.5.2016 Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS VUODELTA 2015 MAKSETTAVISTA LYPSYLEHMÄ-, NAUTA-, LAMMAS- JA VUOHIPALKKIOISTA SEKÄ PELTOKASVIPALKKIOSTA
LAUSUNTOPYYNTÖ (2) Ämmm.R /01.02/2016. Jakelussa mainitut
LAUSUNTOPYYNTÖ 223642 1 (2) Ämmm.R 10.10.2016 1580/01.02/2016 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI VUODELTA 2016 MAKSETTAVISTA LYPSYLEHMÄ-, NAUTA-, LAMMAS- JA VUOHIPALKKIOISTA
/01.02/2017
LAUSUNTOPYYNTÖ 233163 1(2) 5.4.2017 766/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI VUODELTA 2016 MAKSETTAVISTA LYPSYLEHMÄ-, NAUTA-, LAMMAS- JA VUOHIPALKKIOISTA
LAUSUNTOPYYNTÖ (2) m m m.pi
LAUSUNTOPYYNTÖ 251628 1(2) m m m.pi 9.4.2018 741/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI VUODELTA 2017 MAKSETTAVISTA LYPSYLEHMÄ-, NAUTA-, LAMMAS- JA VUOHIPALKKIOISTA
LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö
LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö 269383 1 (2) Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agricutture and Forestry 2.5.2019 742/01.02/2019 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON
LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö
LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö 260861 1 (2) Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 5.11.2018 1792/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON
LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö
LAUSUNTOPYYNTÖ 260857 Maa- ja metsätalousministeriö 1 (2) Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 5.11.2018 1795/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON
/01.02/2017
A mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 227239 1(2) 1.2.2017 197/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUESTA, VIHERRYTTÄMISTUESTA JA NUOREN VILJELIJÄN TUESTA ANNETUN
LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi
LAUSUNTOPYYNTÖ 233673 1(2) mmm.fi 25.4.2017 872/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUESTA, VIHERRYTTÄMISTUESTA JA NUOREN VILJELIJÄN TUESTA ANNETUN
Ministeriön lausuntopyynnöt liitteineen löytyvät MMM:n internet-sivustolta
Maa- ja metsätalousministeriö Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 2.5.2019 LAUSUNTOPYYNTÖ 269377 730/01.02/2019 1 (2) Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON
LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi
LAUSUNTOPYYNTÖ 251757 1(2) mmm.fi 9.4.2018 730/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUESTA, VIHERRYTTÄMISTUESTA JA NUOREN VILJELIJÄN TUESTA ANNETUN
LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi
LAUSUNTOPYYNTÖ 242844 1(2) mmm.fi 24.10.2017 1726/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUKI- JÄRJESTELMÄN KANSALLISEN VARANNON KÄYTÖSTÄ ANNETUN VALTIONEUVOSTON
Ämmm.n /01.02/2018. Jakelussa mainitut
A LAUSUNTOPYYNTÖ 248230 1 (2) Ämmm.n 31.1.2018 232/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TÄYDENTÄVI EN EHTOJEN HYVÄN MAATALOUDEN JA YMPÄRISTÖN VAATIMUKSISTA
/01.02/2017
is m m m.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 234435 1(2) 24.4.2017 849/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI POIKKEUK SELLISESTA MUKAUTUSTUESTA JA SEN LISÄTUESTA MAIDONTUOTTAJILLE
LAUSUNTOPYYNTÖ (2)
LAUSUNTOPYYNTÖ 248833 1(2) 14.2.2018 331/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TULVIEN JA RANKKASATEIDEN VUOKSI KIIREELLISENÄ TUKITOIMENPITEENÄ VILJELIJÖILLE
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 27.2.2017 Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS YMPÄRISTÖKORVAUKSEN, LUONNONHAITTA- KORVAUKSEN, LUONNONMUKAISEN TUOTANNON KORVAUKSEN
Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta.
LAUSUNTOPYYNTÖ 258761 1(2) 2.10.2018 1595/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUKI- JÄRJESTELMÄN KANSALLISEN VARANNON KÄYTÖSTÄ ANNETUN VALTIONEUVOSTON
LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi
LAUSUNTOPYYNTÖ 243342 1(2) mmm.fi 15.11.2017 1843/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI VUODELTA 2018 MAKSETTAVISTA LYPSYLEHMÄ-, NAUTA-, LAMMAS- JA VUOHIPALKKIOISTA
/01.02/2017
Jt\ mmm.pi LAUSUNTOPYYNTÖ 244207 1(2) 23.11.2017 1881/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI LUONNON HAITTAKORVAUKSESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN
LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi
LAUSUNTOPYYNTÖ 255535 1(2) mmm.fi 12.7.2018 1291/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUESTA, VIHERRYTTÄMISTUESTA JA NUOREN VILJELIJÄN TUESTA ANNETUN
LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö
LAUSUNTOPYYNTÖ 261300 Maa- ja metsätalousministeriö 1 (2) Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 12.11.2018 1846/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA
Julkaistu Helsingissä 23 päivänä helmikuuta 2015. 137/2015 Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 23 päivänä helmikuuta 2015 137/2015 Valtioneuvoston asetus vuodelta 2015 maksettavista lypsylehmä-, nauta-, lammas- ja vuohipalkkioista sekä peltokasvipalkkiosta
LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi
LAUSUNTOPYYNTÖ 224375 1(2) mmm.fi 18.10.2016 1620/01.02/2016 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI ELÄINTEN HY- VINVOINTIKORVAUSTA KOSKEVAN SITOUMUKSEN ANTAMISESTA
/01.02/2016
LAUSUNTOPYYNTÖ 224588 1(2) 7.11.2016 1717/01.02/2016 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI VUODELTA 2017 MAKSETTAVISTA LYPSYLEHMÄ-, NAUTA-, LAMMAS- JA VUOHIPALKKIOISTA
LIITE 2 1 (4) MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ SUOMEN TIEDONANTO EUROOPAN KOMISSIOLLE ASETUKSEN (EU) N:O 1307/2013 SOVELTAMISESTA SUOMESSA
LIITE 2 1 (4) 1.6.2016 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ SUOMEN TIEDONANTO EUROOPAN KOMISSIOLLE ASETUKSEN (EU) N:O 1307/2013 SOVELTAMISESTA SUOMESSA VUODESTA 2017 ALKAEN TEHTÄVIN MUUTOKSIN 1. Johdanto Tämän
LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi
LAUSUNTOPYYNTÖ 235783 1(2) mmm.fi 15.5.2017 1003/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PINTA-ALOJEN JA PINTA-ALAPERUSTEISTEN EUROOPAN UNIONIN RAHOITTAMIEN
LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry
LAUSUNTOPYYNTÖ 276410 Maa- ja metsätalousministeriö Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 29.10.2019 1629/01.02/2019 1 (2) Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA
/01.02/2018 LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2019 MAK SETTAVASTA SOKERIJUURIKKAAN KANSALLISESTA TUESTA
LAUSUNTOPYYNTÖ 1 (2) Maa- ja metsätalousministeriö Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 22.11.2018 1902/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS YMPÄRISTÖKORVAUKSEN, LUONNONHAITTA- KORVAUKSEN, LUONNONMUKAISEN TUOTANNON KORVAUKSEN JA EI- TUOTANNOLLISIA
Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta.
A mmm.a 2.10.2018 1591/01.02/2018 LAUSUNTOPYYNTÖ 258496 1 (2) Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TÄYDENTÄ VIEN EHTOJEN HYVÄN MAATALOUDEN JA YMPÄRISTÖN VAATIMUKSISTA
Muistio EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TEURASRUHOJEN LUOKITTE LUSTA
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Vanhempi hallitussihteeri Jukka Ränkimies Muistio 27.3.2018 Liite 1 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TEURASRUHOJEN LUOKITTE LUSTA Ruhonluokitusta koskeva lainsäädäntö on
Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta.
LAUSUNTOPYYNTÖ 247736 1(2) 25.1.2018 175/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI EI- TUOTANNOLLISIA INVESTOINTEJA KOSKEVAN KORVAUKSEN JA ERÄIDEN SOPIMUSTEN
Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta.
LAUSUNTOPYYNTÖ 224586 1(2) 7.11.2016 1708/01.02/2016 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUKI- JÄRJESTELMÄN KANSALLISEN VARANNON KÄYTÖSTÄ ANNETUN VALTIONEUVOSTON
LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi
LAUSUNTOPYYNTÖ 258499 1(2) mmm.fi 2.10.2018 1593/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TÄYDENTÄ VIEN EHTOJEN LAKISÄÄTEISISTÄ HOITOVAATIMUKSISTA SEKÄ NIIDEN
LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2017 MAKSETTAVASTA SOKERIJUURIKKAAN KULJETUSTUESTA
LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) 21.2.2018 363/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2017 MAKSETTAVASTA SOKERIJUURIKKAAN KULJETUSTUESTA Maa-ja metsätalousministeriön
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 5.1.2017 Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUKSESTA ANNE- TUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1
LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) mmm.fi /01.02/2018
LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) mmm.fi 06.06.2018 1072/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSISTA; 1) VUODELTA 2018 MAKSETTAVASTA POHJOISESTA TUESTA ANNETUN VALTIONEUVOS TON ASETUKSEN
LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö
LAUSUNTOPYYNTÖ 262812 Maa- ja metsätalousministeriö 1 (2) Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 17.1.2019 66/01.02/2019 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON
1) VUODELTA 2019 MAKSETTAVASTA POHJOISESTA TUESTA ANNETUN VALTIONEUVOS TON ASETUKSEN 20 :N MUUTTAMISESTA
Maa- ja metsätalousministeriö LAUSUNTOPYYNTÖ Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 06.06.2019 1 (2) 901/01.02/2019 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSISTA;
LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö
LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö 269963 1 (2) Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agricutture and Forestry 6.5.2019 753/01.02/2019 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON
Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta.
Ämmm.Fi LAUSUNTOPYYNTÖ 251299 1(2) 22.3.2018 664/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PINTA-ALOJEN JA PINTA-ALAPERUSTEISTEN EUROOPAN UNIONIN RAHOITTAMIEN
Vuoden 2013 uuhipalkkion ja sen lisäpalkkion käsittelyssä noudatettavista menettelyistä
Varainhoito-osasto 21.11.2013 Tukien maksatusyksikkö Dnro 2456/54/2013 Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset Ahvenanmaan valtionvirasto Vuoden 2013 uuhipalkkion
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus vuodelta 2017 maksettavista lypsylehmä-, nauta-, lammas- ja vuohipalkkioista sekä peltokasvipalkkiosta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään Euroopan unionin suorista tuista
LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi /01.02/2017
LAUSUNTOPYYNTÖ 229839 1(2) mmm.fi 2.2.2017 194/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖ- KORVAUKSEN, LUONNONHAITTAKORVAUKSEN, LUONNONMUKAISEN TUOTANNON
LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) mmm.fi /01.02/2017
LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) mmm.fi 8.3.2017 495/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA PORONHOITOVUO DELTA 2017/2018 MAKSETTAVASTA ELÄINKOHTAISESTA TUESTA Maa-ja metsätalousministeriön
Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2014 Laki. Euroopan unionin suorista tuista maataloudelle annetun lain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2014 1356/2014 Laki Euroopan unionin suorista tuista maataloudelle annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta
KOTIELÄINTUET Esityksen tiedot perustuvat valmistelutilanteeseen tammikuussa Varmistathan lopulliset ehdot ennen tukihakua 2015.
KOTIELÄINTUET 2015 Esityksen tiedot perustuvat valmistelutilanteeseen tammikuussa 2015. Varmistathan lopulliset ehdot ennen tukihakua 2015. Lähde: Mavi, MMM 6.2.2015 10.2.21015 Muutoksia vuodelle 2015
Lausuntoja voivat antaa myös muut kuin jakelussa mainitut tahot ja tietoa lausunnon antomahdollisuudesta
LAUSUNTOPYYNTÖ 1(1) 06.03.2017 476/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2016 MAK SETTAVASTA ETELÄ-SUOMEN KANSALLISESTA TUESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON
Varainhoito-osasto Dnro 2455/54/2013 Tukien maksatusyksikkö
Varainhoito-osasto 21.11.2013 Dnro 2455/54/2013 Tukien maksatusyksikkö Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset ELY-keskukset Ahvenanmaan valtionvirasto Vuoden 2013 valkuais- ja öljykasvipalkkion käsittelyssä
/01.02/2018 LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA PORONHOITOVUO DELTA 2018/2019 MAKSETTAVASTA ELÄINKOHTAISESTA TUESTA
LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) 7.3.2018 551/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA PORONHOITOVUO DELTA 2018/2019 MAKSETTAVASTA ELÄINKOHTAISESTA TUESTA Maa-ja metsätalousministeriön
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies Martti Patjas
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies 15.1.2016 Martti Patjas VALTIONEUVOSTON ASETUS VUODELTA 2016 MAKSETTAVASTA POHJOISESTA TUESTA Yleistä Maa- ja puutarhatalouden tukijärjestelmä
LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö
LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö 262839 1 (2) Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 17.1.2019 61/06.02/2019 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON
Julkaistu Helsingissä 26 päivänä tammikuuta /2011 Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 26 päivänä tammikuuta 2011 48/2011 Valtioneuvoston asetus vuodelta 2011 maksettavista lypsylehmä- ja nautapalkkioista, teuraskaritsan laatupalkkiosta sekä valkuais-
KANSALLISET KOTIELÄINTUET
KANSALLISET KOTIELÄINTUET Hakijan edellytykset Yli 18-v. Puolisolla voi täyttää ikäehtoa Yhteisössä väh. yksi osallinen yli 18-v. Ei enää 68 v yläikärajaa ja MYEL-ehtoa Hallinnassa väh. 5 ha peltoa AB-alue
Varainhoito-osasto Tukien maksatusyksikkö 918/ /2016
Varainhoito-osasto 30.5.2016 Tukien maksatusyksikkö 918/03.03.00/2016 Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset ELY-keskukset Ahvenanmaan valtionvirasto Sianlihantuottajille ja maidontuottajille vuonna 2015
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 19.4.2016 Jukka Ränkimies
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 19.4.2016 Jukka Ränkimies EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TUOTTAJAORGANISAATIOISTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN 2 :N MUUTTAMISESTA
Lausuntoja voivat antaa myös muut kuin jakelussa mainitut tahot ja tietoa lausunnon antomahdollisuudesta
LAUSUNTOPYYNTÖ 1 (2) 17.10.2018 1674/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2018 MAK SETTAVASTA ETELÄ-SUOMEN REHUNURMEN, REHUOHRAN JA KEVÄTVEHNÄN VÄLIAI
Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta.
Ammm.Fi LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) 289/01.02/2018 6.2.2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI MAITOTUOT TEIDEN, HEDELMIEN JA VIHANNESTEN KOULUJAKELUTUESTA KEVÄTLUKUKAUDELLA
LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi
LAUSUNTOPYYNTÖ 222379 1(2) mmm.fi 20.9.2016 1413/01.02/2016 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI EUROOPAN UNIONIN RAHOITTAMIEN ELÄINTUKIEN VALVONNASTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 7.3.2016 Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS YMPÄRISTÖKORVAUKSESTA ANNETUN VALTIO- NEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1. Yleistä Euroopan
LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö
LAUSUNTOPYYNTÖ 261956 Maa- ja metsätalousministeriö 1 (2) Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 20.11.2018 1887/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.10.2018 C(2018) 7044 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 30.10.2018, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen
Varainhoito-osasto Dnro 939/22/2010 Tukien maksatusyksikkö
Varainhoito-osasto 31.5.2010 Dnro 939/22/2010 Tukien maksatusyksikkö Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset ELY-keskukset Ahvenanmaan valtionvirasto Vuoden 2009 timotein EU:n siementuotannon tuen käsittelyssä
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 7.11.2016 Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS POIKKEUKSELLISESTA MUKAUTUSTUESTA JA SEN LISÄTUESTA MAIDONTUOTTAJILLE VUONNA 2016 1.
Julkaistu Helsingissä 31 päivänä toukokuuta 2013. 378/2013 Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä toukokuuta 2013 378/2013 Valtioneuvoston asetus vuodelta 2013 maksettavien kansallisten kasvintuotannon tukien ja kotieläintukien valvonnasta Annettu
SISÄLLYS. asetuksen muuttamisesta N:o Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2009 N:o 1840 1847 SISÄLLYS N:o Sivu 1840 Valtioneuvoston asetus täydentävien ehtojen hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimusten
HE 193/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi satovahinkojen
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi satovahinkojen korvaamisesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi satovahinkojen korvaamisesta annettua lakia siten, että satovahinkokorvauksia
Vuoden 2015 ympäristösopimusten ( ) toisen erän maksaminen
Varainhoito-osasto 30.5.2016 Tukien maksatusyksikkö 920/03.03.00/2016 Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskukset Vuoden 2015 ympäristösopimusten (2014-2020) toisen
Varainhoito-osasto 21.11.2013 Dnro 2478/54/2013 Tukien maksatusyksikkö. Vuoden 2013 luonnonhaittakorvauksen toisen erän maksaminen
Varainhoito-osasto 21.11.2013 Dnro 2478/54/2013 Tukien maksatusyksikkö Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset ELY-keskukset Vuoden 2013 luonnonhaittakorvauksen toisen erän maksaminen Liitteenä on maksamista
LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2018 MAK SETTAVASTA POHJOISESTA TUESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUT TAMISESTA
Ämmm.Fi LAUSUNTOPYYNTÖ 1 (2) 8.10.2018 1508/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2018 MAK SETTAVASTA POHJOISESTA TUESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus vuodelta 2017 maksettavien kansallisten kasvintuotannon tukien ja kotieläintukien valvonnasta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään maa- ja puutarhatalouden kansallisista
MÄÄRÄYS. Pvm Dnro 3641/54/2014. Maaseutuviraston määräyskokoelma 43/14. Valtuutussäännökset:
MÄÄRÄYS Pvm 13.6.2014 Dnro 3641/54/2014 Maaseutuviraston määräyskokoelma 43/14 Valtuutussäännökset: Laki maatalouden tukien toimeenpanosta (192/2013) 13 3 mom., 15 2 mom. ja 18 2 mom. Vastaavat EU-säännökset:
LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö
LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö 265933 1 (2) Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 7.2.2019 242/01.02/2019 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON
Varainhoito-osasto Dnro 3638/54/2014 Tukien maksatusyksikkö
Varainhoito-osasto 30.5.2014 Dnro 3638/54/2014 Tukien maksatusyksikkö Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset Vuoden 2014 täydentävien ehtojen tilaneuvontatuen (1990) ensimmäisen hakukerran maksaminen Liitteenä
ELÄINTUET 2016. Lähde: Maaseutuvirasto, MMM
ELÄINTUET 2016 Lähde: Maaseutuvirasto, MMM Kansalliset eläintuet EU- palkkiot Eläinten hyvinvointikorvaus 2 Kansalliset eläintuet Yleiset ehdot Tuenhakijan on oltava vähintään 18 vuotta (31.12.2015) Voidaan
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Jukka Ränkimies
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 31.5.2016 Jukka Ränkimies EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI MAATALOUDEN NEUVONTAPAL- VELUJEN VALTIONAVUSTA Ehdotettavalla asetuksella
Ministeriön lausuntopyynnöt löytyvät myös intemet-sivustolta MMM:n vireillä olevat lausuntopyynnöt
LAUSUNTOPYYNTÖ 247070 1(2) 18.1.2018 127/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖ- KORVAUKSEN, LUONNONHAITTAKORVAUKSEN, LUONNONMUKAISEN TUOTANNON
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.7.2018 C(2018) 4838 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 30.7.2018, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen
LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI MAATILAN IN VESTOINTITUEN KOHDENTAMISESTA ANNETUN ASETUKSEN 3 :n MUUTTAMISESTA
A mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) 121/01.02/2018 18.1.2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI MAATILAN IN VESTOINTITUEN KOHDENTAMISESTA ANNETUN ASETUKSEN 3 :n MUUTTAMISESTA
HE 47/2010 vp. luovutuksen varainsiirtoverosta vapauttamisesta luovuttaisiin. Maatalouden rakennetuista annetun lain mukaiseen kiinteistön hankkimista
HE 47/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi varainsiirtoverolain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan varainsiirtoverolakia muutettavaksi. Lakiin
Julkaistu Helsingissä 11 päivänä helmikuuta /2013 Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 11 päivänä helmikuuta 2013 141/2013 Valtioneuvoston asetus vuodelta 2013 maksettavista lypsylehmä- ja nautapalkkioista, teuraskaritsan laatupalkkiosta, valkuais-
LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI POIKKEUK SELLISESTA MUKAUTUSTUESTA JA SEN LISÄTUESTA MAIDONTUOTTAJILLE VUONNA 2016
LAUSUNTOPYYNTÖ 223839 1(2) 18.10.2016 1613/01.02/2016 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI POIKKEUK SELLISESTA MUKAUTUSTUESTA JA SEN LISÄTUESTA MAIDONTUOTTAJILLE VUONNA
KOTIELÄINTUET Esityksen tiedot perustuvat valmistelutilanteeseen helmikuussa Varmistathan lopulliset ehdot ennen tukihakua 2015.
KOTIELÄINTUET 2015 Lähde: Mavi, MMM 11.3.2015 Muutoksia vuodelle 2015 Kotieläintilan korotukset: Ympäristökorvausjärjestelmässä ei kotieläintilan määritelmää LHK:ssa kotieläintiloille 60 /ha lisä; eläintiheydessä
Julkaistu Helsingissä 31 päivänä tammikuuta /2012 Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä tammikuuta 2012 39/2012 Valtioneuvoston asetus vuodelta 2012 maksettavista lypsylehmä- ja nautapalkkioista, teuraskaritsan laatupalkkiosta, valkuais-
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUS VUODEN 2006 TILATUEN MAKSATUKSESTA
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 89/06 Dnro 4830/01/2006 24.11.2006 Voimassaoloaika 29.11.2006 - toistaiseksi Valtuutussäännökset Laki Euroopan yhteisön yhteisen maatalouspolitiikan täytäntöönpanosta
LAUSUNTOPYYNTÖ (2) Ä mmm.fi /01.02/2018
LAUSUNTOPYYNTÖ 248445 1 (2) Ä mmm.fi 5.2.2018 270/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI VUODELTA 2018 MAKSETTAVIEN KANSALLISTEN KASVINTUOTANNON TUKIEN JA
Julkaistu Helsingissä 12 päivänä tammikuuta 2015. 7/2015 Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä tammikuuta 2015 7/2015 Valtioneuvoston asetus täydentävien ehtojen lakisääteisistä hoitovaatimuksista sekä niiden ja hyvän maatalouden ja ympäristön
Eläin- ja erikoistukien muutokset vuonna 2014
Eläin- ja erikoistukien muutokset vuonna 2014 Maatalousalan De minimis -tuki Maatalousalan De minimis tuesta annettiin uusi asetus 18.12.2013 Komission asetus (EU) N:o 1408/2013, Euroopan unionin toiminnasta
LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI VUODELTA 2017 MAKSETTAVIEN KANSALLISTEN KASVINTUOTANNON TUKIEN JA KOTIELÄINTUKI EN VALVONNASTA
LAUSUNTOPYYNTÖ 230811 1(2) 15.2.2017 298/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI VUODELTA 2017 MAKSETTAVIEN KANSALLISTEN KASVINTUOTANNON TUKIEN JA KOTIELÄINTUKI
EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI MEHILÄISHOITOTUESTA
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ LUONNOS 16.4 Muistio EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI MEHILÄISHOITOTUESTA Mehiläishoitotuesta säädetään maataloustuotteiden markkinajärjestelystä annetun lain (999/2012),
Eläinpalkkiot. Puttonen Markku ProAgria Etelä-Suomi Tampere
Eläinpalkkiot Puttonen Markku ProAgria Etelä-Suomi Tampere 28.3.2018 Vuoden 2018 kotieläinpalkkioiden suurin muutos - sika ja siipikarjatalouden tuotannosta irroitetun -tuen haku siirtyi pois päätukihausta
Varainhoito-osasto 21.11.2013 Dnro 2454/54/2013 Tukien maksatusyksikkö. Vuoden 2013 tilatuen käsittelyssä noudatettavista menettelyistä.
Varainhoito-osasto 21.11.2013 Dnro 2454/54/2013 Tukien maksatusyksikkö Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset Ahvenanmaan valtionvirasto Vuoden 2013 tilatuen
Tukiuudistus. Perustuki ja EU:n tuotantosidonnaiset tuet.
Tukiuudistus. Perustuki ja EU:n tuotantosidonnaiset tuet. Pöytyä ja Salo 16.12.2014 Paavo Myllymäki / Aino Launto-Tiuttu MTK-Varsinais-Suomi HUOM! Materiaali perustuu 10.12.2014 tiedossa olleisiin tietoihin
Varainhoito-osasto Dnro 1456/22/2010 Tukien maksatusyksikkö Määräysnumero 59/10
Varainhoito-osasto 15.9.2010 Dnro 1456/22/2010 Tukien maksatusyksikkö Määräysnumero 59/10 Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset ELY-keskukset Vuoden 2010 maatalouden ympäristötuen ja luonnonhaittakorvauksen
HE 27/2018 vp. Lait ehdotetaan tulemaan voimaan ensi tilassa ja sovellettaviksi 1 päivästä tammikuuta 2018.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi maatalouden rakennetuista annetun lain 13 :n sekä porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annetun lain 11 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maaseutuelinkeinojen rahoituslain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maaseutuelinkeinojen rahoituslakia siten,
Varainhoito-osasto Dnro 1974/22/2012 Tukien maksatusyksikkö
Varainhoito-osasto 11.12.2012 Dnro 1974/22/2012 Tukien maksatusyksikkö Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset Vuoden 2012 täydentävien ehtojen tilaneuvontatuen (1990) maksaminen, toinen hakukerta Liitteenä