HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/1 1 a KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/1 1 a KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA"

Transkriptio

1 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/1 1 a pöydälle pantu asia LÄNSIMETRON LAUTTASAAREN JA KOIVUSAAREN ASEMIEN PERIAATTEELLINEN SIJAINTI Kslk , Grönblom Madeleine Taustaa Pääkaupunkiseudun kaupungit, liikenne- ja viestintäministeriö sekä YTV solmivat aiesopimuksen eräiden pääkaupunkiseudun liikennehankkeiden toteuttamisesta. Metro/raideyhteys Ruoholahti- Matinkylä sisältyy aiesopimuksessa vuoden 2007 jälkeen aloitettavien hankkeiden ryhmään. Hankkeen aloittaminen tulee aiesopimuksen mukaan olla mahdollista ennen vuotta Sopimuksen mukaan Espoo ja Helsinki käynnistävät ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA). Hankkeen ympäristövaikutusten arviointi käynnistettiin vuonna 2004 ja arviointiselostus valmistui joulukuussa Uudenmaan ympäristökeskus antoi lausunnon ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta Espoon kaupunginvaltuusto päätti , että Espoon eteläosien joukkoliikennejärjestelmän runkoratkaisuksi välillä Ruoholahti Matinkylä valitaan kokonaan tunnelissa kulkeva metro tietyin ehdoin. Helsingin kaupunginhallitus päätti esittää Espoon kaupun gille, että Helsinki ja Espoo yhdessä välittömästi käynnistäisivät metron Ruoholahti-Matinkylä yleissuunnitelman laatimisen sekä ryhtyisivät valmistelemaan hankepäätöstä. Lisäksi kaupunginhallitus päätti kehot taa kaupunkisuunnittelulautakuntaa ja kaupunkisuunnitteluvirastoa käynnistämään metron välillä Ruoholahti - Helsingin ja Espoon raja edellyttämien kaavojen laatimisen. Valtuuston hyväksymässä voimassa olevassa oikeusvaikutteisessa Helsingin Yleiskaava 2002:ssa on esitetty varaus raideyhteydelle Ruoholahdesta länteen siten, että Lauttasaaren länsirannalla yhteys nousee pintaan ja jatkaa Länsiväylän eteläpuolta kohti Espoota. Lauttasaaren länsirannan ja Espoon rajan välinen alue on Yleiskaava 2002:ssa merkitty lähes kokonaan selvitysalueeksi. Länsimetron hankesuunnittelussa lähtökohtana on kokonaan tunnelissa kulkeva metro. Suunnittelutilanne Helsingin ja Espoon kaupungit ovat käynnistäneet Länsimetron hankesuunnittelun maaliskuussa Työ valmistuu vuoden lopussa.

2 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/1 2 a Suunnittelun lähtökohtia Hankesuunnittelun tavoite on muun muassa täsmentää tunneli- ja ratalinjausta, laatia asemien hankesuunnitelmat, liittyminen kaupunkirakenteeseen sekä suunnitella tunnelirakentaminen ja rakentamisen aikaiset järjestelyt. Länsimetro suunnitellaan alusta alkaen automaattimetroksi. Tämä vaikuttaa muun muassa kulunvalvontaa ja asemia koskeviin ratkaisuihin. Suunnittelu on edennyt vaiheeseen, jossa on tarpeellista valita asemien periaateratkaisut jatkosuunnittelua varten. Tässä vaiheessa ei ole vielä edellytyksiä päättää yksityiskohtaisista asemasuunnitelmista. Asemien ja niihin liittyvien rakenteiden tarkempi sijainti täsmentyy suunnittelun edetessä. Työn myötä laaditaan asemien ja ratalinjan osalta tarvittavat maanpäälliset ja maanalaiset asemakaavojen muutokset. Hankesuunnittelussa on tähän mennessä tutkittu vaihtoehtoisten asemaratkaisujen toimivuutta eri kulkumuodoilla asemalle tulevien ja sieltä lähtevien matkustajien kannalta sekä toisaalta arvioitu toteutettavuutta olemassa olevan kaupunkirakenteen, kallioresurssien ja ratageometria asettamien reunaehtojen suhteen. Asemista on laadittu periaatteellisia suunnitelmaluonnoksia teknisten ja toiminnallisten seikkojen havainnollistamiseksi sekä toteutuskelpoisuuden arvioimiseksi. Meneillään on mittavat pohjatutkimukset koko linjan varrelta. Hankesuunnittelun rinnalla on käynnistetty metrolinjan ja asemien asemakaavoitus. Ratasuunnittelu Ratasuunnittelussa on pystytty käyttämään kaarre- ja pyöristyssäteiden ohjeellisia arvoja, mikä johtaa hyvään ratageometriaan. Metroasemien ja kääntöraiteiden kohdalla rata on vaakasuora. Asemien välissä rata on alempana, mikä helpottaa junan ajamista, pienentää käyttökustannuksia ja auttaa kallioperän heikkousvyöhykkeiden läpäisemistä. Ruoholahden, Lauttasaaren ja Koivusaaren metroasemien yhteyteen rakennetaan puolenvaihtoraiteet, millä varmistetaan metron liikennöinti häiriötilanteissa ja vähennetään kunnossapitotöiden haittoja.

3 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/1 3 a Lauttasaaren metroasema Lauttasaaren aseman länsipuolelle rakennetaan myös kääntöraiteisto, joka mahdollistaa useamman metrolinjan käyttöönoton. Palo- ja pelastusturvallisuus Palo- ja pelastusturvallisuuden kannalta metroasemaa pidetään maanalaisena rakennuksena. Poistumistiet mitoitetaan 2000 samanaikaisesti asemalla olevalle henkilölle. Viranomaisten käyttöön rakennetaan erillinen pelastustie, jolla varmistetaan pelastustöiden ripeä käynnistyminen vaikka poistumistiet olisivat täysimääräisesti käytössä. Aseman tilat varustetaan automaattisella sammutuslaitteistolla. Rakentamisessa ja sisustamisessa käytetään paloteknisesti korkeatasoisia materiaaleja. Laiturin ja metroradan rajalle varaudutaan rakentamaan läpinäkyvät seinämät, jotka muodostavat savuosastoinnin ja estävät matkustajien pääsyn metroradalle. Väestönsuojelu Lauttasaaren pohjoisosassa on väestönsuojien puutealuetta, sillä väestönsuojien rakentamisvelvollisuutta ei silloin ollut, kun suurin osa asuinrakennuksista rakennettiin. Helsingin pelastuslaitos on alustavasti arvioinut, että Lauttasaaren metroaseman käyttäjien ja aseman ympäristön asukkaiden turvallisuuden takaamiseksi tulisi rakentaa noin uutta väestönsuojapaikkaa. Koivusaaressa ei tällaista yleisen väestönsuojan tarvetta tällä hetkellä ole. Riskikartoitus Riskikartoituksen teko on käynnistetty kiinteässä yhteistyössä hankesuunnittelun rinnalla. Liittyminen kaupunkirakenteeseen Lauttasaaren metron linjauksen ja aseman sekä sisäänkäyntien sijoituspaikan valinta on ratkaisu, jonka vaikutukset ovat pitkäaikaisia ja kaupunkirakenteen ja kaupunginosan toiminnan kannalta suurimerkityksisiä. Tavoitteena on Lauttasaaren kehittäminen elinvoimaisena kaupunginosana, jossa on asukkaiden lisäksi palveluita ja työpaikkoja. Joukkoliikenteen suunnittelussa pyritään palvelemaan mahdollisimman tasapuolisesti kaupunginosan kaikkia asukkaita ja

4 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/1 4 a Aseman sijainti työntekijöitä. Lauttasaarentien seutu on kaupunkirakenteen kannalta luonnollinen ja perusteltu sijoituspaikka metron pääsisäänkäynnille. Lauttasaarentie on perinteisesti keskeinen ja vilkas liikekatu pohjoisen Lauttasaaren alueella. Alueella on paljon pieniä liiketiloja, jotka tarjoavat erilaisia palveluita ja siellä on urbaania kaupunkielämää. Lauttasaaren ostoskeskuksen ja Lauttasaarentien muiden palvelujen asemaa vahvistetaan joukkoliikenneratkaisulla sijoittamalla asema siten, että lauttasaarelaisten metromatkustajien ei tarvitse hankkia palveluitaan muiden metroasemien ympäristöstä. Sijoitus on Lauttasaaren kaupunginosan elinvoimaisuutta tukeva ratkaisu. Metroasema on suunniteltu suurimmalta osaltaan korttelin alle. Korttelia rajaavat Gyldénintie, Kauppaneuvoksentie, Otavantie ja Tallbergin puistotie. Metroon on kolme sisäänkäyntiä. Pääsisäänkäynti on sijoitettu Otavantien ja Kauppaneuvoksentien risteyksessä ostoskeskuksen tontille nro /12. Toinen sisäänkäynti on Gyldénintien varrella ja kolmantena käyntinä on yhteys Otavantien ja Pajalahdentien risteyksen tuntumassa. Koska liityntäbussi ei mahdu ajamaan Lauttasaarentien pohjoispuolisilla kaduilla, metrolinjausta ei voi sijoittaa etelämmäksi, koska pohjoispuolella asuvien yhteydet metroon heikkenisivät, vaikkakin se paremmin palvelisi Vattuniemen kevyen liikenteen yhteyttä asemalle. Vattuniemeen järjestetään toimivat liityntäbussilinjat. Aseman liikenteellinen toimivuus Yleistä Joukkoliikennejärjestelmän palvelutasoon vaikuttavat useat eri tekijät. Matkustajat hakeutuvat asemalle joko kävellen, pyörällä, liityntäliikenteellä ja autolla joko kuljettajana tai matkustajana. Keskeisiä palvelutasoelementtejä matkustajien kannalta ovat kävelymatkat, liityntäbussien reitit ja vuorovälit, vaihtojen sujuvuus ja vaihtomahdollisuudet linjalta toiselle, vaihtopaikan ympäristön laatutaso sekä tärkeimpänä vaihtoon kuluvat odotus- ja kävelyajat. Matkaketjun haavoittuvin osa on vaihto metrosta liityntäbussiin. Koko järjestelmän kannalta vaikuttavat liityntäbussilinjaston toimivuus

5 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/1 5 a ja joustavuus, linjojen reitit, vaihtopysäkit ja tahdistamismahdollisuudet sekä selkeys. Operaattorin kannalta metron sisäänkäyntien sijainnilla on vaikutusta eniten liikennöintikustannuksiin. Näin ollen joustavimmat linjastojen järjestelymahdollisuudet tarjoava ratkaisu on optimaalinen. Metroaseman sijainti ja sisäänkäynnit Hankesuunnittelun pohjaksi esitetty ratkaisu on joukkoliikenteen palvelutason kannalta hyvä: kaksipäinen asema kolmella sisäänkäynnillä. Joukkoliikenteen vaihdot saadaan keskitettyä hyvin ja asemalle on hyvät kävely-yhteydet kaikista ilmansuunnista. Alle 600 metrin kävelyetäisyydellä asemasta sijaitsee vajaat työpaikkaa ja asuu nykyisistä ja tulevista asukkaista noin Alle 600 metrin etäisyydellä metron sisäänkäynneistä vastaavat luvut ovat noin työpaikkaa ja noin asukasta. Aseman pääsisäänkäynti on Lauttasaaren ostoskeskuksen Otavantien ja Kauppaneuvoksentien kulmassa, jonne on tässä vaiheessa suunniteltu liukuporras- ja hissiyhdistelmä. Ostoskeskuksen lippuhallista on edelleen suora liukuporras- ja hissiyhteys Lauttasaarentien tasolle. Aseman länsipäästä on liukuporras- ja hissiyhteys Gyldénintie 2, 3, 4 ja 5 väliselle alueelle. Jatkosuunnittelussa etsitään lippuhallin tarkempi sijainti. Aseman itäpäästä on lisäksi suora hissiyhteys Otavantielle Pajalahdentien kulmaan, josta pääsee sujuvasti kävelemään Pajalahden ja Vattuniemen suuntiin. Hissiyhteys nopeuttaa kulkemista metroasemalle rullaportaisiin verrattuna lähes minuutilla, mikä vastaa noin metrin kävelymatkaa. Jatkosuunnittelussa etsitään kaikkien lippuhallien tarkempi sijainti. Lauttasaaren metroasemalle on ennustettu matkustajaa vuorokaudessa vuonna Nykyisillä tunneliasemilla oli metrossa matkustajaa vuorokaudessa ja pinta-asemilla (Kulosaari) (Itäkeskus) matkustajaa vuorokaudessa vuonna Liityntäbussijärjestelyt Nykyisin Lauttasaareen kulkee neljä Helsingin sisäistä bussilinjaa. Linja

6 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/1 6 a 20 ajaa Katajaharjusta Erottajalle, linja 21V Vattuniemestä Rautatieasemalle ja linjat 65A ja 66A Vattuniemestä keskustan läpi Veräjälaaksoon ja Länsi-Pakilaan. Metron rakentaminen muuttaa kaikkien näiden linjojen reittejä. Suorat linjat keskustaan on suunniteltu muutettaviksi liityntälinjoiksi lukuun ottamatta Vattuniemen työpaikka-aluetta palvelevaa linjaa. Vattuniemeä palvelemaan on suunnitteilla kaksi bussilinjaa, joista toinen hoitaa Vattuniemen itäreunan ja toinen länsireunan yhteyksiä Lauttasaaren metroasemalle ja ostoskeskukselle. Näistä jompikumpi on tarkoitus jatkaa Rautatieasemalle, jotta Vattuniemen, Lauttasaaren itäreunan ja Ruoholahden työpaikka-alueiden yhteys ydinkeskustan terminaaleihin säilyy. Katajaharjusta tulee oma liityntälinja Lauttasaaren ostoskeskukselle. Lauttasaaren metroaseman molemmille pääsisäänkäynneille saadaan järjestettyä liityntäyhteys busseille. Kaikki bussilinjat kulkevat Tallbergin puistotien länsipäästä Gyldénintien kautta Lauttasaarentielle. Varsinaiselle bussien päätepysäkille tutkitaan mahdollisuutta sijoittua nykyiselle huoltoaseman tontille terveyskeskuksen viereen. Tämä pieni terminaali toimii linjojen ajantasauspaikkana ja kuljettajien vaihtopaikkana. Ostoskeskuksen edustalle Lauttasaarentien varteen rakennetaan vaihtopysäkit nykyisten lyhytaikaiseen pysäköintiin varattujen paikkojen tilalle. Vastaavasti myös Gyldénintien lippuhallin kohdalle tulee bussipysäkit. Kevyen liikenteen järjestelyt Tärkeimmät itä-länsisuuntaiset kevyen liikenteen väylät kulkevat Lauttasaarentien, Tallbergin puistotien ja Isokaaren varressa. Merkittävin pohjois-eteläsuuntainen yhteys on Lauttasaaren ostoskeskuksen ja Heikkilänaukion kaupalliset palvelut yhdistävä Otavantietä, Haahkapolkua ja Heikkilänpolkua pitkin kulkeva reitti. Lauttasaaren metroaseman pääsisäänkäynti sijaitsee ostoskeskuksen tontilla. Lauttasaarentien pohjoispuolelta tulevien käyttäjien kannalta sen saavutettavuus on hyvä. Vattuniemen suunnasta paras saavutettavuus on Otavantiellä sijaitsevalla sisäänkäynnillä. Gyldénintien sisäänkäynti palvelee parhaiten Ruukinlahdentien ja Isokaaren suunnasta saapuvia.

7 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/1 7 a Polkupyörien pysäköinti pyritään järjestämään sisäänkäyntien läheisyyteen kaikissa vaihtoehdoissa. Erityisesti ostoskeskuksen yhteydessä olevien polkupyörien pysäköintimahdollisuuksien lisäämistä selvitetään. Gyldénintien sisäänkäynnille on järjestettävissä hyvät pyöräilyreitit Lahnalahden puiston kautta ja pyörien pysäköinti saadaan aivan metroaseman kupeeseen puistokaistaleelle. Tallbergin puistotien rinnakkaiskatujen kevyen liikenteen järjestelyt tutkitaan jatkossa selkeämpien ja turvallisempien ratkaisujen löytämiseksi. Ostoskeskuksen ja Heikkilänaukion yhdistävän reitin kevyen liikenteen yhteyksiä kehitetään. Lisäksi tutkitaan mm. mahdollisuus muuttaa Otavantie kävelypainotteiseksi Kauppaneuvoksentien ja Pajalahdentien välillä. Liityntäpysäköinti YTV:n liityntäpysäköintistrategian mukaan Lauttasaaren metroasemalla tulisi varautua noin sataan liityntäpysäköintipaikkaan. Lauttasaaren ostoskeskuksen ympäristön nykyisen katuverkon kadunvarsipaikkojen käyttöaste on varsin korkea, eikä siten mahdollista liityntäpysäköinnin järjestämistä ilman erillisiä rakentamistoimenpiteitä. Maanalaisena pysäköintipaikat voidaan toteuttaa erikseen rakennettavaan maanalaiseen kallioluolaan tai ostoskeskuksen pysäköintihalliin mahdollisen saneerauksen tai lisärakentamisen yhteydessä. Maantasossa pysäköintipaikkoja on rakennettavissa Tallbergin puistotien ja sen pohjoispuolella sijaitsevan rinnakkaiskadun väliselle alueelle. Tallbergin puistotien ja sen eteläpuolella sijaitsevan rinnakkaiskadun välissä on myös vastaavasti tilaa, mutta Pajalahden ala-aste sijaitsee rinnakkaiskadun varressa. Huoltoliikenne ja pysäköinti Muuttuvien bussipysäkkijärjestelyjen johdosta kadunvarsipysäköinnin asiakaspaikat vähenevät Lauttasaarentiellä ostoskeskuksen kohdalla, mutta kävelyetäisyydellä ostoskeskuksesta lisääntyvät. Kokonaisuutena pysäköintipaikkojen määrä lisääntynee, koska pysäkkien määrä vähenee ja pituus lyhenee. Ostoskeskuksen huoltoliikenteen reittiä tutkitaan jatkossa Kauppaneuvoksentien varresta tapahtuvaksi. Nykyisin osa

8 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/1 8 a Aseman rakenne Maanomistus huoltoliikenteestä hoidetaan Otavantien kautta läheltä Lauttasaarentien risteystä haitaten risteysalueen toimivuutta. Asemahalli on suunniteltu kallioperään tasolle Aseman itäpäässä on välitaso laituritason yläpuolella sijaiten tasolla ja länsipäässä välitaso välittömästi katutason alla korkeusaseman ollessa Lippuhallit on suunniteltu välitasoille. Laiturialue on ratojen välissä. Aseman kolmeen sisäänkäyntiin on suunniteltu hissiyhteydet. Maanpinnalle ostoskeskukselle on suunniteltu suora liukuporras lippuhallin tasolta. Ostoskeskuksen sisälle on sijoitettavissa liukuporrasyhteys Lauttasaarentien tasolle. Metrorata rakennetaan kaksoistunneliin, jotka asemilla avarretaan yhdeksi välituettomaksi kalliotilaksi. Aseman maanpäällisiä rakenteita ovat kolme sisäänkäyntipaikkaa ja välttämättömät pystykuilurakenteet (hissi-, ilmanvaihto-, ja paineentasauskuilut sekä poistumisportaat). Ympäristö Metroasema sijoittuu valmiiksi rakennettuun toimivaan kaupunkirakenteeseen. Maanpäälliset tarvittavat rakenteet pyritään sijoittamaan mahdollisuuksien mukaan hienovaraisesti olemassa olevaan ympäristöön. Aseman ympäristö on monella tavalla kulttuurihistoriallisesti arvokas ympäristö. Rakennuksista tällaisiksi on luokiteltu mm. ostoskeskuksen kortteliin kuuluvat rakennukset, Lauttasaaren kartanon tontilla olevat talot ja useita Otavantien sekä Gyldénintien varrella olevia asuinkerrostaloja. Alueen kaupunkikuva on vakiintunut. Sitä leimaavat eri aikoina rakennetut talot ja runsas piha- ja katupuusto. Kaupunki omistaa aseman tuntumassa kaksi tonttia, huoltoasematontin nro /1 osoitteessa Lauttasaarentie 25 ja Lauttasaaren kartanon tontin 31033/7 osoitteessa Otavantie 10. Muut tontit ovat yksityisiä asuin- tai liiketontteja. Lauttasaaren aseman jatkosuunnitteluperiaatteet

9 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/1 9 a Koivusaaren asema Aseman rakenne Lauttasaaren metroasemalle järjestetään kolme sisäänkäyntiä. Pääsisäänkäynti sijoitetaan ostoskeskuksen yhteyteen. Toinen sisäänkäynti sijoitetaan Gyldénintien varrelle ja kolmas sisäänkäynti Otavantien ja Pajalahdentien risteyksen tuntumaan. Aseman päälippuhalli on tasolla -2.0 ja laiturihalli on tasolla Päälippuhallista johtaa suora liukuporras asemalaiturin keskiosaan. Aseman itäisen sisäänkäynnin liukuporras on suunniteltu laiturihallin päästä suorana maan tasossa + 3,5 sijaitsevaan lippuhalliin. Laiturihallin länsipäähän on suunniteltu poistumistieporras ja hissit. Metrorata rakennetaan kaksoistunneliin, jotka asemilla avarretaan yhdeksi välituettomaksi kalliotilaksi. Alle 600 metrin etäisyydellä metroaseman suunnitellusta sisäänkäynnistä asuu Lauttasaaren Katajaharjussa tällä hetkellä noin asukasta. Alle 600 metrin etäisyydeltä metroaseman laituritasolta asuu Katajaharjussa tällä hetkellä noin asukasta. Lisäksi Katajaharjun kohdalla on suunniteltu Länsiväylää katettavaksi noin 300 metrin matkalta ja päälle rakennettavaksi uusi asuinkortteli. Koivusaaren mahdollinen kaupunkirakenne voidaan suunnitella niin, että kaikki uudet asunnot ja työpaikat sijaitsevat alle 600 metrin kävelyetäisyydellä aseman sisäänkäynnistä. Lauttasaaren puoleinen itäinen sisäänkäynti ja sen lähiympäristö on mahdollista suunnitella väljäksi ja merelliseksi. Veden äärellä oleva sijainti antaa mahdollisuuden omaleimaisen metroaseman ja sen ympäristön suunnittelulle. Maanpäälliset rakenteet Koivusaaren aseman jatkosuunnitteluperiaatteet Metroaseman maanpäälliset rakenteet suunnitellaan Koivusaaren suunnittelun yhteydessä. Koivusaaren metroaseman laiturialue sijoitetaan Koivusaareen mahdollisimman lähelle Lauttasaaren länsirantaa, mutta kuitenkin niin,

10 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/1 10 a Vuorovaikutus Asukasilta Pro Helsinki -säätiö Lauttasaari-Seura että asemahalli ei sijoitu pahimman kallioruhjeen kohdalle. Asemalla on kaksi sisäänkäyntiä, toinen Koivusaaren keskellä ja toinen Lauttasaaren puoleisella rannalla. Kävely-yhteys Lauttasaaresta on tarkoitus järjestää säältä suojattuna Vaskisalmen yli. Länsimetron hankesuunnittelun ensimmäisen vaiheen alustavat suunnitelmat Lauttasaaren ja Koivusaaren asemista ja Helsingin osuuden linjauksesta olivat nähtävillä. Näyttely oli valmisteltu yhteistyössä Länsimetroprojektin Espoon osapuolen ja konsulttien kanssa. Espoo perui kaksi saman sisältöiseksi suunniteltua asukasiltaa. Lauttasaaren asukastilaisuudesta tiedotettiin kaupunkisuunnitteluviraston sähköisen mediajakelulistan mukaan, paikallislehdessä ja internetissä. Konsulttien ja kaupungin suunnittelijat olivat varautuneet näyttelynä ja asiantuntijapäivystyksenä valmisteltuun asukastilaisuuteen ja vastaamaan siellä esitettyihin kysymyksiin. Tilaisuudessa kerrottiin myös kesänaikana Lauttasaaressa suoritettavista pohjatutkimuksista. Pohjatutkimusten teosta oli lähtenyt aikaisemmin erillinen tiedote. Tilaisuuteen saapui noin 80 asukasta, joista 14 jätti kirjallista palautetta. Kirjallinen palaute on jaettu esityslistan liitteenä 1. Asukasillan suunnitellut tilaisuuden järjestelyt eivät vastanneet asukkaiden odotuksia. Keskustelu oli vilkasta. Tilaisuudessa esitettiin toistasataa kysymystä. Tilaisuudessa saatiin paljon palautetta ja useisiin kysymyksiin pystyttiin antamaan vastaukset. Säätiö on lähettänyt esityslistan liitteenä 2 olevan kirjeen Helsingin kaupungin hallitukselle ja kaupunkisuunnitteluviraston kaavoittajille. Kirjeessään säätiö esittää kannanottonsa Koivusaaren maankäyttöön ja luonnonarvoihin sekä ehdottaan oman suunnitelmansa Katajaharjuun Myllykallioon sijoitettavalle uudelle metroasemalle ja liityntäpysäköintiterminaalille.

11 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/1 11 a Lauttasaari-Seura on lähettänyt avoimen kirjeen kaupunkisuunnitteluvirastolle ja päätöksentekijöille. Kirjeessä seura kritisoi järjestettyä asukastilaisuutta ja Koivusaaren metroasemasta päättämistä ilman maankäyttövaihtoehtoja. Seura toivoo, että Koivusaaren maankäyttötavoitteita ja muitakin merkittäviä Lauttasaaren suunnitelmia esitellään yleisölle syksyllä yhteiskoulun Julius-salissa. Jatkosuunnittelu Vuoden 2007 loppuun mennessä laaditaan asemista ja radasta hanketasoiset suunnitelmat. Maanalaisen ja maanpäällisen asemakaavan laadinta on käynnistetty osallistumis- ja arviointisuunnitelman laadinnalla. EHDOTUS Kaupunkisuunnittelulautakunta päättänee merkitä suunnittelutilanteen tiedoksi ja hyväksyä Länsimetron Lauttasaaren ja Koivusaaren asemien listatekstissä esitetyt jatkosuunnitteluperiaatteet. Pöytäkirjanote ja jäljennös esityslistatekstistä Pro Helsinki -säätiölle, Lauttasaari-Seuralle ja M. Grönblomille sekä pöytäkirjanote liikennelaitokselle ja rakennusvirastolle Lisätiedot: Kivilaakso Eija, toimistopäällikkö, puhelin Hyvärinen Heidi, diplomi-insinööri, puhelin Korhonen Jouni, insinööri, puhelin Niera Anja, arkkitehti, puhelin Reinikainen Mikko, arkkitehti, puhelin Tarkkala Jukka, diplomi-insinööri, puhelin LIITTEET Liite 1 Asukasiltapalaute Liite 2 Pro Helsinki -säätiön kirje Liite 3 Lauttasaari-Seuran kirje ja vastine Liite 4 M. Grönblomin mielipidekirje

Linja 20 Lauttasaari Katajaharju

Linja 20 Lauttasaari Katajaharju 2224 2022 1820 1518 13:3015 1213:30 912 6:309 66:30 56 2224 2122 919 79 57 2124 1019 810 68 Linja 20 Lauttasaari Katajaharju Arki vuoroväli 30 15 10 15 15 15 10 10 15 15 kierrosaika 30 30 30 30 30 30 30

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 141. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Carl Slätis, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 141. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Carl Slätis, puh Valtuusto 17.10.2016 Sivu 1 / 1 3534/2016 10.03.02 Kaupunginhallitus 267 5.9.2016 141 Matinkylän metroaseman läntisen sisäänkäynnin toteuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Carl Slätis, puh. 043 824 6506

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/1 1 a KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/1 1 a KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/1 1 a 1 19.3.2009 pöydälle pantu asia PIETARI KALMIN KADUN JOUKKOLIIKENNEKADUN LIIKENNESUUNNITELMA Kslk 2009-332 Karttaruutu H4/P4, hankenro 0949 EHDOTUS Kaupunkisuunnittelulautakunta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2013 1 (7) 701 Liikenne- ja viestintäministeriön selvityspyyntö Helsingin ja Espoon kaupunkiraitiotien (Raide-Jokeri) suunnittelutilanteesta HEL 2013-006172 T 08 00 02

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/4 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 26.4.2007

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/4 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 26.4.2007 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/4 1 b 4 LAUSUNTO JOKERI-LINJAN PYSÄKKIJÄRJESTELYISTÄ ESPOON MÄKKYLÄSSÄ Kslk 2007-646, Khs 2007-914/662 5.4.2007 Lausuntopyyntö Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnan

Lisätiedot

Tapiolan liikenneilta

Tapiolan liikenneilta Tapiolan liikenneilta Jonne Virtanen HSL Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Esityksen sisältö 1. Bussilinjaston muutosten periaatteet ja linjaston esittely 2. Tapiolan poikkeusjärjestelyt 3. Linjanumerouudistus

Lisätiedot

LAUTTASAARI, KATAJAHARJUN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LAUTTASAARI, KATAJAHARJUN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30.3.2006 Oas 633-00/06 1 (5) LAUTTASAARI, KATAJAHARJUN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Suunnittelualueeseen kuuluu Katajaharjun kohdalla oleva Länsiväylän

Lisätiedot

MATINKYLÄN METROASEMAN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU ARKKITEHDIT TOMMILA OY ESPOON KAUPUNKISUUNNITTELUKESKUS 29.1.2008

MATINKYLÄN METROASEMAN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU ARKKITEHDIT TOMMILA OY ESPOON KAUPUNKISUUNNITTELUKESKUS 29.1.2008 MATINKYLÄN METROASEMAN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU ARKKITEHDIT TOMMILA OY ESPOON KAUPUNKISUUNNITTELUKESKUS 29.1.2008 YLEISTÄ Suunnittelutehtävän tavoitteena oli määritellä kauppakeskus Ison Omenan eteläpuolella

Lisätiedot

KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014

KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014 KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014 LIIKENNE-ENNUSTEET ja LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT Kivistön kaupunkikeskuksen suunnittelun yhteydessä on laadittu HSL:n tuoreimpia liikennemalleja hyödyntäen

Lisätiedot

Suunnittelualue ja viitesuunnitelman asemapiirros

Suunnittelualue ja viitesuunnitelman asemapiirros HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Oas 1302-00/17 Hankenro 0790_20 HEL 2016-004948 2.5.2017 1 (5) LAUTTASAARENTIE 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Lauttasaarentien

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2019 1 (5) 189 Valtuutettu Petra Malinin toivomusponsi pysäkeistä Kalasataman hyvinvointi- ja terveyskeskuksen lähellä Päätös merkitsi tiedoksi selvityksen kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 2658/10.03.01/2012 127 Lausunnon antaminen kaupunginhallitukselle tiesuunnitelmasta Vihdintien (mt 120) parantaminen Mariannantien ja Juvanmalmintien kohdalla

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/2015 1 (5) 396 Atlantinkaaren alueen liikennesuunnitelma HEL 2014-014704 T 08 00 00 Hankenro2361_2 Esitys esitti kaupunginhallitukselle Atlantinkaaren alueen liikennesuunnitelman

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0890_6 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0890_6 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1252-00/16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0890_6 HEL 2016 004230 19.5.2016 SÄÄTALON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2012 1 (9) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/1 29.05.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2012 1 (9) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/1 29.05.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2012 1 (9) 216 Lauttasaarentien, Gyldenintien ja Otavantien liikennesuunnitelma HEL 2012-005909 T 08 00 00 Hankenro 0923_9 Päätös päätti hyväksyä Lauttasaarentielle, Gyldenintielle

Lisätiedot

Liikenne. Asukastilaisuus Salla Karvinen Suunnitteluinsinööri Kaupunkisuunnittelukeskus, liikennesuunnitteluyksikkö

Liikenne. Asukastilaisuus Salla Karvinen Suunnitteluinsinööri Kaupunkisuunnittelukeskus, liikennesuunnitteluyksikkö Liikenne Asukastilaisuus 3.5.2017 Salla Karvinen Suunnitteluinsinööri Kaupunkisuunnittelukeskus, liikennesuunnitteluyksikkö Liittyminen liikenneverkkoon Alueen pää- ja kokoojakatuverkko täydentyy: Finnoonsilta-kadun

Lisätiedot

1 (5) Ksv:n hankenro 0740_44 HEL Oas /16 HAAGA, KAUPPALANTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS

1 (5) Ksv:n hankenro 0740_44 HEL Oas /16 HAAGA, KAUPPALANTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS 1 (5) Ksv:n hankenro 0740_44 HEL 2015-011519 13.4.2016 Oas 1241-00/16 HAAGA, KAUPPALANTIE 27 29 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet ja alue Osallistuminen ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2013 1 (5) 311 Ryj / Valtuutettu Henrik Nyholmin aloite metroasemien varauloskäyntien kausiluonteisesta käytöstä päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa

Lisätiedot

Selvitys liikennejärjestelyvaihtoehdoista ja pysäköinnistä

Selvitys liikennejärjestelyvaihtoehdoista ja pysäköinnistä 28.3.2017 / TPi, TPe Selvitys liikennejärjestelyvaihtoehdoista ja pysäköinnistä Tutkitut liikennejärjestelyvaihtoehdot Puustellinkallion kaavoituksen aikana on tutkittu erilaisia liikennejärjestelyitä

Lisätiedot

Lahdenväylä (vt 4) Jokiniementien vaihtopysäkki Aluevaraussuunnitelma

Lahdenväylä (vt 4) Jokiniementien vaihtopysäkki Aluevaraussuunnitelma Lahdenväylä (vt 4) Jokiniementien vaihtopysäkki Aluevaraussuunnitelma 2 3 Suunnittelun lähtökohtia 4 Lahdenväylän pysäkit, esiselvitys 1998 Valtatie 4 ja sen rinnakkaistiet välillä Kehä III Koivukylänväylä,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2014 1 (5) 620 Alueiden vuokraaminen Länsimetro Oy:lle länsimetron toteuttamista ja käyttöä varten HEL 2013-010854 T 10 01 01 02 Päätös päätti vuokrata Länsimetro Oy:lle

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /17 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0740_39 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /17 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0740_39 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1287-00/17 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0740_39 HEL 2015-007184 15.3.2017 MAUNUNNEVANTIE 3, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet

Lisätiedot

METRO JA RAITIOLIIKENNE - Metron sisäänkäynnit sijaitsevat korttelin 307 tontin 7 ja korttelin 306 tontin 8 rakennuksissa.

METRO JA RAITIOLIIKENNE - Metron sisäänkäynnit sijaitsevat korttelin 307 tontin 7 ja korttelin 306 tontin 8 rakennuksissa. HELSINGIN KAUPUNKI Kaupunkisuunnitteluvirasto Teknistaloudellinen toimisto 1 (2) 24.4.2017 SILTASAAREN PORTTI Suunnittelun reunaehdot METRO JA RAITIOLIIKENNE - Metron sisäänkäynnit sijaitsevat korttelin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 83. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 83. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 20.05.2015 Sivu 1 / 1 3224/10.02.03/2013 83 Otaniemen keskuksen jatkosuunnitelman tavoitteet Valmistelijat / lisätiedot: Ossi Keränen, puh. 050 347 5632 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro 002151 23.9.2014

Asemakaavan muutos nro 002151 23.9.2014 Asemakaavan muutos nro 002151 23.9.2014 Tämä on maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma/ II (Tämä asiakirja löytyy myös internetistä osoitteesta http://www.vantaa.fi/kaupunkisuunnittelu)

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0579_8 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0579_8 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1253-00/16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0579_8 HEL 2015-007362 19.5.2016 VUOSAAREN KESKUSTA, AROMIKUJAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.12.2010 ASEMAKAAVANMUUTOS nro 002099, HÄMEENKYLÄ, OSA KORTTELISTA 12202 SEKÄ PUISTOALUETTA. KAAVAMUUTOSALUE Kaavamuutosalue

Lisätiedot

Suora. Nopea ... Edullisempi metro? RAIDEYHTEYS

Suora. Nopea ... Edullisempi metro? RAIDEYHTEYS Rapid T System Transit System 2 6 8 1 12 Km/h Suora Nopea RAIDEYHTEYS Rapid Transit System... Edullisempi metro? Metron kustannukset karkasivat käsistä Hankesuunnitelman kustannusarvio 79 816 M Syksyllä

Lisätiedot

AL 18350< (5950) 18350< (5950)

AL 18350< (5950) 18350< (5950) Lauttasaaren ostoskeskuksen asemakaavan muutosehdotus nro 12079 23.10.2012 muutokset kaupunkisuunnittelulautakunnan 29.5.2012 hyväksymään asemakaavaehdotukseen Liite 2 HEL 2013-009062 AL Merkinnät: AK

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0944_18 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0944_18 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1246-00/16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0944_18 HEL 2016-004225 10.5.2016 ANNALAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet ja

Lisätiedot

Oas /17 1 (5) Hankenro 3741_1 HEL

Oas /17 1 (5) Hankenro 3741_1 HEL Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1318-00/17 1 (5) Hankenro 3741_1 HEL 2017-009916 22.9.2017 HERMANNIN RANTATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet

Lisätiedot

TOIMITILARAKENTAMINEN PALVELUTALO LIIKENNE JA PYSÄKÖINTI

TOIMITILARAKENTAMINEN PALVELUTALO LIIKENNE JA PYSÄKÖINTI JOUSENPUISTON ASEMAKAAVALLINEN ESISELVITYS 2 TAUSTAA Tehtävänä oli selvittää Jousenpuiston korttelin asemakaavallinen perusratkaisu Jousenpuiston metroaseman sijoittuessa alueen pohjoisreunaan. Alueesta

Lisätiedot

alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia

alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Raksilan kaupunginosan korttelia 2 tonttia nro 2 koskeva asemakaavan muutos (Teuvo Pakkalan katu) AM2025 asemakaavan muutosalue alue, jolle kaavahankkeella

Lisätiedot

Martinlaakson asemanseudun täydentäminen

Martinlaakson asemanseudun täydentäminen VANTAAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu / NKo 20.10.2006 Ilmoitus kaavoituksen vireille tulosta Teillä on mahdollisuus osallistua kaavoitukseen Asemakaavan muutos nro 001936, Martinlaakso Osallistumis- ja

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

lohja Nahkurinraitti vaihtoehtojen vertailu

lohja Nahkurinraitti vaihtoehtojen vertailu A B C D E Työssä on tutkittu vaihtoehtoisia tapoja sijoittaa asuinrakentamista Lohjan keskustassa sijaitsevan korttelin 222 tonteille 5 ja 7. Suunnittelualueena olevat tontit ovat Laurinkadun ja Nahkurinkadun

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (5) 84 Hernesaaren raitiotien yleissuunnitelma HEL 2016-014135 T 08 00 02 Hankenumero 0855_11 Esitys päätti esittää kaupunginhallitukselle Hernesaaren raitiotien

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2013 1 (6) 229 Töölöntorin tilapäiset pysäköintijärjestelyt HEL 2013-006803 T 08 01 03 Päätös Käsittely päätti hyväksyä liikennesuunnitteluosaston piirustuksen 6209-3 mukaiset

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 20.05.2013 Sivu 1 / 1 1861/10.03.02/2013 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 22 22.4.2013 Kaupunginhallitus 151 6.5.2013 80 Matinkylän palvelutori, hankesuunnitelman hyväksyminen Valmistelijat

Lisätiedot

Keilaniemen metrotunneli

Keilaniemen metrotunneli 1 (5) Keilaniemen metrotunneli Asemakaava LIITE 2 Asianumero 3004/503/2007 Aluenumero 920100 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /17 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0790_19 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /17 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0790_19 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1175-01/17 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0790_19 HEL 2013-008261 23.2.2017 SÄRKINIEMENTIE 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tämä osallistumis-

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO RAPORTTI

HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO RAPORTTI HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (5) SUOMEN KANSALLISTEATTERIA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOSEHDOTUS NRO 12027 Hankenro 0890_1 (Kslk dnro 2009-449) HEL 2012-004893 SISÄLLYS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KAUKLAHDENVÄYLÄN KEHITTÄMISSELVITYS, 2007

KAUKLAHDENVÄYLÄN KEHITTÄMISSELVITYS, 2007 Kauklahden alueella on käynnissä useita maankäytön kehittämiseen tähtääviä suunnitelmia. Kauklahdenväylän kehittämisselvitys Länsiväylän ja Kehä III:n välillä on laadittu, jotta maankäytön suunnittelussa

Lisätiedot

PISARARATA. Sisältö. Yhteystiedot Mikä on Pisararata Asemat ja tunnelireitti Erityispiirteitä Hankkeen vaiheet 22.10.2014

PISARARATA. Sisältö. Yhteystiedot Mikä on Pisararata Asemat ja tunnelireitti Erityispiirteitä Hankkeen vaiheet 22.10.2014 PISARARATA 22.10.2014 Jussi Lindberg projektipäällikkö Sisältö Yhteystiedot Mikä on Pisararata Asemat ja tunnelireitti Erityispiirteitä Hankkeen vaiheet 22.10.2014 2 2 Yhteystiedot Liikennevirasto Projektipäällikkö

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma

ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma 1 ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma ASEMAKAAVAN MUUTOS 3.KAUPUNGINOSA KORTTELI 126 TONTTIT 1 JA 2, KOSKIKATU 40 JA 42 Suunnittelualue sijaitsee 3. kaupunginosan korttelin 126 tontilla

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 62. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 62. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 16.03.2017 Sivu 1 / 1 3496/2016 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 231 14.12.2016 62 Ruusutorppa I muutos, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 111603, 51. kaupunginosa

Lisätiedot

Lentoradan lisätarkastelut KUUMA-kuntien alueella lisätarkastelut Oikoradan osalta

Lentoradan lisätarkastelut KUUMA-kuntien alueella lisätarkastelut Oikoradan osalta 1 Lentoradan lisätarkastelut KUUMA-kuntien alueella lisätarkastelut Oikoradan osalta 7.6.2011 TIMO HUHTINEN 2 Työn tavoitteet Työn tarkoituksena oli selvittää millä alueilla Lahden Oikoradalla Ristikydön

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Vp/4 1 a KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 19.5.2011

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Vp/4 1 a KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 19.5.2011 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Vp/4 1 a 4 OP-POHJOLAN VALLILA-KORTTELIN LAAJENNUKSEN SUUNNITTELUKILPAILUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Kslk 2011-175 Hankenumero 2981_1, karttaruutu H4 Teollisuuskatu 1a-1b,

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1033-01/16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0815_1 HEL 2011-004816 26.4.2016

HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1033-01/16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0815_1 HEL 2011-004816 26.4.2016 HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1033-01/16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0815_1 HEL 2011-004816 26.4.2016 LINNANMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

Oulun kaupungin tekninen keskus

Oulun kaupungin tekninen keskus Oulun kaupungin tekninen keskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA V kaupunginosan korttelia 10 tonttia nro 3 sekä katualuetta koskeva asemakaavan muutos (Uusikatu 72) AM2070 26.1.2010 asemakaavan

Lisätiedot

Oas /18 1 (5) Hankenro 0830_13 HEL

Oas /18 1 (5) Hankenro 0830_13 HEL Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1388-00/18 1 (5) Hankenro 0830_13 HEL 2017-013132 1.11.2018 GYLDÉNINTIE 2, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet

Lisätiedot

Metro länteen. Länsimetro Oy

Metro länteen. Länsimetro Oy Metro länteen Länsimetro Oy Metron linjaus ja pituusleikkaus MATINKYLÄ KIVENLAHTI 7 kilometriä 5 uutta asemaa: Finnoo, Kaitaa, Soukka, Espoonlahti, Kivenlahti Osuus valmistuu 2020 RUOHOLAHTI MATINKYLÄ

Lisätiedot

Kehäradan vaikutus elämään Vantaalla. Mitä me siitä tiedämme ennalta

Kehäradan vaikutus elämään Vantaalla. Mitä me siitä tiedämme ennalta Kehäradan vaikutus elämään Vantaalla Mitä me siitä tiedämme ennalta Uusi brandy Mikä on Kehärata Suunnittelijan visio radasta http://www.youtube.com/watch?v=zkg4xunimmg 3 Aviapoliksen asema elokuu 2014

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 5164_1 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 5164_1 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1268-00/16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 5164_1 HEL 2014-011588 4.10.2016 LEPPÄSUONKATU 7 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet

Lisätiedot

Esimerkki muuttuvasta asemanseudusta: Kerasta 20 minuutin kaupunki. Ville Ahvikko ELIAS asemanseutuseminaari

Esimerkki muuttuvasta asemanseudusta: Kerasta 20 minuutin kaupunki. Ville Ahvikko ELIAS asemanseutuseminaari Esimerkki muuttuvasta asemanseudusta: Kerasta 20 minuutin kaupunki Ville Ahvikko ELIAS asemanseutuseminaari 28.1.2016 Leppävaara Vision keskeisin alue Keran juna-asema Keran alue kuvattuna kohti Leppävaaraa,

Lisätiedot

RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY

RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / 27.9.2016 ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY SIJAINTI kartta.hel.fi Fonecta NYKYTILANNE Rastilan liikekeskus sijaitsee Rastilan metroaseman

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/2013 1 (5) 353 Kaupunkisuunnittelulautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle asemakaavan muutoshakemuksesta, joka koskee tonttia 31038/14, Lauttasaarentie 20 Pöydälle

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin. Ohjeet on tehty viimeisten tietojen mukaan,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/2015 1 (5) 397 Länsisatamankadun ja Hyväntoivonkadun liikennesuunnitelma HEL 2015-001788 T 08 00 00 Hankenro 0848_2 Päätös päätti hyväksyä liikennesuunnitteluosaston piirustuksen

Lisätiedot

Santalahden pysäkkitarkastelu

Santalahden pysäkkitarkastelu 26.3.2018 Santalahden pysäkkitarkastelu Johdanto Santalahdessa raitiotie kulkee Rantatie-katua pitkin ja jatkaa sillalla kohti Hiedanrannan Järvikaupunkia (KH:n päätös 12.2.2018). Santalahden kohdalla

Lisätiedot

Aulanko. Matkailija rautatieasemalta Aulankoon. Tuukka Virtanen

Aulanko. Matkailija rautatieasemalta Aulankoon. Tuukka Virtanen Aulanko Matkailija rautatieasemalta Aulankoon Tuukka Virtanen Hämeenlinnan rautatieasema Hämeenlinnan rautatieasemalla pysähtyy päivittäin noin parisenkymmentä Helsingin ja Tampereen välillä kulkevaa lähi-

Lisätiedot

Raamikadun päiväkodin liikenteellinen selvitys

Raamikadun päiväkodin liikenteellinen selvitys Raamikadun päiväkodin liikenteellinen selvitys Asemakaava 8496, Niemenranta III 1 1.6.2018 Raamikadun yksityisen päiväkodin hanke Suunnitelmissa uusi yksityinen päiväkoti Niemenranta III:n uudelle alueelle

Lisätiedot

Keski-Pasilan keskus Tripla

Keski-Pasilan keskus Tripla Keski-Pasilan keskus Tripla Rakennustyön aikaiset liikenteenjärjestelyt v. 2014 2016 TIEDOTUSTILAISUUS 22.5.2014 ALUSTAVA VERSIO 15.5.2014 1 Keski-Pasilan keskus Tripla Rakennustyön aikaiset liikenteenjärjestelyt

Lisätiedot

HELSINKI, SIPOO JA VANTAA VASTINE 2 1

HELSINKI, SIPOO JA VANTAA VASTINE 2 1 HELSINKI, SIPOO JA VANTAA VASTINE 2 1 ELY-keskuksen kirje 11.3.2011 ÖSTERSUNDOMIN YLEISKAAVA-ALUEEN RAIDEYHTEYS HA - HANKKEEN YVA-MENETTELYN SOVELTAMISTARPEEN SELVITTÄ- MINEN Dnro 2011-440, Östersundom-toimikunta

Lisätiedot

Oas /18 1 (5) Hankenro 1861_5 HEL

Oas /18 1 (5) Hankenro 1861_5 HEL Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1352-00/18 1 (5) Hankenro 1861_5 HEL 2017-013216 11.4.2018 KORKEASAAREN VASTAANOTTORAKENNUKSET JA MUSTIKKAMAAN LEIKKIPUISTO ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 33/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/

Helsingin kaupunki Esityslista 33/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Helsingin kaupunki Esityslista 33/2014 1 (5) 7 Alppikylän tonttien 41298/4 ja 5 asemakaavan (nro 12292) (b-asia) HEL 2014-006690 T 10 03 03 Ksv 0742_43, Reppukatu 16 ja Alppikylänkatu 5, karttaruutu K7/P3

Lisätiedot

1 (5) Ksv:n hankenro 1541_8 HEL Oas /16 TÄHTITORNINKATU 16 18, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

1 (5) Ksv:n hankenro 1541_8 HEL Oas /16 TÄHTITORNINKATU 16 18, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TÄHTITORNINKATU 16 18, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet ja alue 1 (5) Ksv:n hankenro 1541_8 HEL 2015-010121 9.2.2016 Oas 1232-00/16 Suomen Lähetysseuran

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2016 1 (5) 224 Länsimäentie välillä Niittipolku-Nastapolku, Sinkilätie, Sinkiläpolku, Naulakalliontie välillä Mellunmäentie-Huhtakivenkuja, Untamalantie välillä Viitankruununtie-Länsimäentie,

Lisätiedot

Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma

Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma Raahen kaupunki/ Kaavoitus 2013 1 KAUPUNGINLAHDENRANTA LIIKENNE ALUEEN LIIKENTEELLINEN SIJOITTUMINEN Yhdyskuntarakenne vaikuttaa sekä liikkumistarpeisiin

Lisätiedot

Autotonta sisäänkäyntiä asemalta. Nuuksioon päin voisi kehittää.

Autotonta sisäänkäyntiä asemalta. Nuuksioon päin voisi kehittää. Kartta a toivotaan tässä tunneliin. Autotonta sisäänkäyntiä asemalta Nuuksioon päin voisi kehittää. a toivotaan lähemmäksi moottoritietä. Nyt joudutaan purkamaan paljon asuinrakennuksia sekä rakentamaan

Lisätiedot

LIITE 7 Vaihtoehto Vaihtoyhteydet + / - Kustannukset M Liikenteelliset näkökohdat + / - Toteutettavuus VE - Vuosaaresta tulevien yhteys Helsingin keskustaan muuttuu vaihdolliseksi + Raidejokerin mahdollinen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2016 Sivu 1 / 1 5171/2015 10.02.03 41 Itä-Suviniitty, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 613302, 40. kaupunginosa, Espoon keskus Valmistelijat / lisätiedot: Minna

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0740_45 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0740_45 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1250-00/16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0740_45 HEL 2016 000798 2016-00439 19.5.2016 MALMINKARTANO, RUKKILANRINNE 6 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Saavutettavuustarkastelut

Saavutettavuustarkastelut Östersundomin liikennejärjestelmäselvitys Saavutettavuustarkastelut 31.3.2017 Joukkoliikenteen matka-ajat Matka-aikatarkasteluissa on osoitettu ruuduittain matka-ajat minuutteina joukkoliikenteellä keskustaan,

Lisätiedot

Länsimetro Soukan kirjastolla Länsimetro Oy

Länsimetro Soukan kirjastolla Länsimetro Oy Länsimetro Soukan kirjastolla 25.9.2017 Länsimetro Oy Metro pääkaupunkiseudulla Länsimetro - 21 km - 13 asemaa - Varikko Sammalvuoressa Itäjatke Metro (avattu 1982) - 21 km (6 km tunnelissa) - 17 asemaa

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /17 1 (5) ASEMAKAAVOITUS Hankenro 1565_4 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /17 1 (5) ASEMAKAAVOITUS Hankenro 1565_4 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1314-00/17 1 (5) ASEMAKAAVOITUS Hankenro 1565_4 HEL 2017-007704 22.8.2017 VUORIKUMMUNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet ja alue

Lisätiedot

LAUTTASAARI, VATTUNIEMI, SÄRKINIEMENTIE 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS

LAUTTASAARI, VATTUNIEMI, SÄRKINIEMENTIE 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS Oas 1374-00/18 1 (5) Hankenro 0790_21 HEL 2016-009547 10.8.2018 Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus LAUTTASAARI, VATTUNIEMI, SÄRKINIEMENTIE 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

KAITAAN KAUPUNKIRAKENTEELLINEN TARKASTELU , tarkistettu Sanna Jauhiainen

KAITAAN KAUPUNKIRAKENTEELLINEN TARKASTELU , tarkistettu Sanna Jauhiainen KAITAAN KAUPUNKIRAKENTEELLINEN TARKASTELU 15.5.2015, tarkistettu 10.6.2015 Sanna Jauhiainen 2 KAITAA NYKYISIN 1. Kaitaan keskus (Iivisniemi), metron tuleva pääsisäänkäynti 2. Iivisniemen nykyinen keskusta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 29/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/

Helsingin kaupunki Esityslista 29/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Helsingin kaupunki Esityslista 29/2012 1 (6) 1 Lauttasaaren ostoskeskuksen asemakaavan muutosehdotuksesta saapunut kirje (nro 12079) (b-asia) HEL 2011-005708 T 10 03 03 Ksv 0827_3, Lauttasaarentie 24,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2012 1 (5) 412 V Kaj / Vt Kati Peltolan aloite kevyen- ja joukkoliikenteen lisäämisestä Pöydälle HEL 2011-007005 T 08 02 00 Päätös päätti panna asian pöydälle. kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Länsimetron liityntälinjastosuunnitelma Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Länsimetron liityntälinjastosuunnitelma Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Länsimetron liityntälinjastosuunnitelma 2014 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Esityksen sisältö Työn tarkoitus Lähtökohdat työlle Suunnitteluperiaatteet Vaikutukset Asukasvuorovaikutus Mitä seuraavaksi

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

TOIMISTO HEIKKILÄNTIE 7 3. KERROS JAETTU. 543,5 m2 610,5 m2

TOIMISTO HEIKKILÄNTIE 7 3. KERROS JAETTU. 543,5 m2 610,5 m2 TOIMISTO HEIKKILÄNTIE 7 3. KERROS JAETTU 543,5 m2 610,5 m2 RAKENNUS Rakennus on valmistunut 1988 Nokia Oyj:n tutkimuskeskuksen käyttöön Tällä hetkellä kohteessa toimii usean kansainvälisen ja kotimaisen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Vp/5 1 a KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Vp/5 1 a KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Vp/5 1 a 5 KOIVUSAAREN IDEAKILPAILU Kslk 2008-986 Alueen sijainti Kilpailualue Koivusaaren ideakilpailun ohjelman tiivistelmä Kilpailualue sijaitsee Lauttasaaren länsipuolella

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 21.01.2013 Sivu 1 / 1 5561/11.01.00/2012 35 Lausunnon antaminen Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle tarpeesta soveltaa ympäristövaikutusten arviointimenettelyä jatkettaessa

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 189. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 189. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 03.06.2013 Sivu 1 / 1 4619/08.01.00/2012 Kaupunginhallitus 381 17.12.2012 189 Selvitys Otaniemen liittämisestä Raide-Jokerin piiriin Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen, puh. (09)

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, Havukoski

Asemakaavan muutos nro sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, Havukoski Asemakaavan muutos nro 002114 sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, Havukoski Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Viistoilmakuva vuodelta 2007. Hakija Asemakaavan

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

HEL KALASATAMAN KESKUS 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HEL KALASATAMAN KESKUS 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Oas 1269-00/16 Hankenro 2123_6 HEL 2016-006416 24.10.2016 1 (5) KALASATAMAN KESKUS 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kalasataman keskuksen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN LAATIMINEN KIVIRANNAN KAAKKOISKULMAAN

ASEMAKAAVAN LAATIMINEN KIVIRANNAN KAAKKOISKULMAAN TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne 20.3.2002 1 ASEMAKAAVAN LAATIMINEN KIVIRANNAN KAAKKOISKULMAAN 2VDOOLVWXPLVMDDUYLRLQWLVXXQQLWHOPD.DDYRLWXNVHQNRKGH Asemakaavoitettava alue sijaitsee 22.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 132. Valtuusto Sivu 1 / Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 132. Valtuusto Sivu 1 / Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen Valtuusto.0.03 Sivu / 845/0.03.0/03 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 59 6.9.03 Kaupunginhallitus 77 30.9.03 3 Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen Valmistelijat

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 1086_5 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 1086_5 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1082-01/16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 1086_5 HEL 2011-010482 26.9.2016 TYÖNJOHTAJANKADUN KORTTELEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tämä

Lisätiedot

Oas /18 1 (5) Hankenro 0592_13 HEL

Oas /18 1 (5) Hankenro 0592_13 HEL Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1349-00/18 1 (5) Hankenro 0592_13 HEL 2017-010023 4.4.2018 VUOSAARI, MERIKORTTIKUJA 6, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun

Lisätiedot

KARAKALLION KESKUSTA ASEMAKAAVAN MUUTOS

KARAKALLION KESKUSTA ASEMAKAAVAN MUUTOS KARAKALLION KESKUSTA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavan vaiheet tähän mennessä Asemakaavan muutoshakemus 23.10.2014 Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti kaavan lähtökohdat ja tavoitteet 10.6.2015 Osallistumis-

Lisätiedot

Sisältö KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO ASEMAKAAVAOSASTO ROIHUVUORI LASITUSLIIKKEEN TONTIN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Sisältö KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO ASEMAKAAVAOSASTO ROIHUVUORI LASITUSLIIKKEEN TONTIN ASEMAKAAVAN MUUTOS Sisältö Sijainti Asemakaavamuutoksen tärkeimmät tavoitteet ja suunnittelun taustaa Suunnittelualueen rajaus Valokuvia nykytilanteesta Maisemarakenne Luontotiedot, rakennettu ympäristö, ympäristöhäiriöt

Lisätiedot

KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta

KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta Asemakaava 506 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma PORVOON KAUPUNKISUUNNITTELU Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Kaupunkikehitysryhmä. Keskustahanke

Kaupunkikehitysryhmä. Keskustahanke MAL-VERKOSTON TAPAAMINEN 14.5.2014 Tampereen ja keskustan kehittämisohjelma Tampereen kaupunkiseudun MAL-aiesopimus ja Asemakeskushanke Tampereen Asemakeskuksen suunnittelukilpailu Tullin alueen visiotyö

Lisätiedot