ARKKITEHTUURIPOLIITTINEN OHJELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ARKKITEHTUURIPOLIITTINEN OHJELMA"

Transkriptio

1 ARKKITEHTUURIPOLIITTINEN OHJELMA Hyväksytty YMPÄRISTÖ- JA KAAVOITUSVIRASTO

2 VISIO TURKU on kansallisesti ja kansainvälisesti arvostettu Itämeren kulttuurihistoriallinen kaupunki, jonka korkeatasoinen kaupunkikuva on osoitus laadukkaasta ja kestävästä suunnittelusta ja rakentamisesta

3 TURUN ARKKITEHTUURIPOLITIIKAN TAVOITTEET Vakiinnuttaa suunnittelu- ja rakentamiskäytäntö, joka ottaa huomioon kaupungin identiteetin, rakennuskulttuurin ja esteettömyyden Pitää kaupungin keskusta, työpaikka- ja asuinalueet, houkuttelevina, elävinä ja uudistuvina Edistää rakennusperinnön ja kulttuuriympäristön arvot huomioon ottavaa kaupunkisuunnittelua kaikilla tasoilla Tehdä Turusta vanhan ja uuden arkkitehtuurin yhteensovittamisen mallikaupunki Tukea rohkeitakin ja aikaansa edellä olevia ratkaisuja kaupunkisuunnittelussa ja rakentamisessa Aloittaa Turussa rakennusalan kansainvälinen tutkimus sekä täydennys- ja jatkokoulutus Tehdä päättäjille ja kaupunkilaisille tunnetuksi korkealaatuista arkkitehtisuunnittelua ja rakentamista sekä saada kaupunkilaiset ottamaan vastuuta omasta ympäristöstään

4 1. TURUN IDENTITEETTI JA KAUPUNKIKUVA Moderni ja korkealuokkainen arkkitehtuuri vahvistaa Turussa eurooppalaista kaupunkikulttuuria kaupungin historiallista kerroksellisuutta ja puistomaista ilmettä vaalitaan ja kunnioitetaan Rakentamisessa otetaan huomioon arjen ympäristöjen viihtyisyys ja kaupunkiluonto Sisääntuloväylät teollisuusalueineen, rautatiet ja satamat sekä keskusta antavat tulijalle ensivaikutelman kaupungista, niiden suunnittelu ja rakentaminen ja ylläpito on korkeatasoista kokonaisvaltaista sekä suunnitelmallista Kansallinen kaupunkipuisto Keskustan kehittämissuunnitelma Rakennusperintöohjelma Viherverkkosuunnitelma Seminaarit Ylihallintokunnalliset kehitysprojektit

5 2. RAKENNUSPERINTÖ Turku täydennysrakentamisessa vanhan ja uuden arkkitehtuurin yhteensovittamisen mallikaupunki Rakennusperinnön vaaliminen vakiintunut osa rakennus- ja ympäristösuunnittelua Vanhentuneet kaavat uudistetaan, rakennusoikeus määritellään kaupunkikuvallisin rakennussuojelun yleisiä periaatteita noudattaen Rakennusperintöä hoidetaan suunnitelmallisesti, rakennusten arvo säilyy ja elinkaari pitenee Rakennusten jatkuva käyttö pyritään turvaamaan Korjausrakentamiskeskus Rakennusperintöohjelma Rakennusperintökokonaisuudet osaksi yleiskaavatyötä, myös arjen perintö Keskustan kehittämissuunnitelma Vanhojen kaavojen uudistaminen Ohjeistusten laatiminen Tyhjien tilojen käyttöönottosuunnitelma Tukitoiminnan kehittäminen ja asiantuntijoiden verkostoituminen Eri aikakausien aluekokonaisuuksia suojellaan asemakaavoittamalla, kaavassa korjaustapaohjeet

6 3. ARKKITEHTUURI JA RAKENTAMISEN TAIDE Korkeatasoinen arkkitehtuuri ja hyvä rakentamisen laatu ovat Turun kaupungin menestystekijöitä Rakentamisen taide on taloudellinen ja imagollinen vetovoimatekijä Turun arkkitehtuurikohteita tullaan katsomaan ympäri maailman Eurooppalainen yhteistyö lisääntyy ja näkyy kaupunkisuunnittelussa Arkkitehtuuri ja eri taide lähentyvät, yhteistyö lisääntyy ja tulee tavaksi Uusille alueille omaleimaisia tiloja: aukioita, puistoja, maisemallisia kiinnekohtia, tapaamispaikkoja Prosentti taiteelle -periaate yleistyy ympäristörakentamisessa ja rakennustaiteessa Suunnittelun tason ja kohottamiseksi ja vaihtoehtojen lisäämiseksi lisätään kansainvälisiä arkkitehtikilpailuja Kehitetään ja otetaan käyttöön laatua painottavia arkkitehtuurikilpailu- ja tontinluovutusmenettelyjä Visioidaan keskustan tuntumasta vapautuville teollisuusalueille ja vajaakäyttöisille alueille korkeatasoista kaupunkirakentamista sekä kehitetään Turun näköisiä yhtenäisiä asuinrakentamisen ratkaisuja Kehitetään ympäristötaide- ja lähiöparantamisprojekteja asuinalueilla yhteistyössä asukkaiden, taiteilijoiden ja arkkitehtien kanssa Prosentti taiteelle -periaatetta toteutetaan julkisessa rakennustaiteessa

7 4. RAKENTAMISEN OHJAUS JA LAATU Rakentamisen ohjauksella vahvempi vaikutus rakentamisen laatuun Rakentamisen korkea laatu tuottaa hyvää ympäristöä, joka vaikuttaa taloudellisen kilpailutekijänä Korkea laatu pidentää rakennusten elinkaarta Turun kaupunki on laadukkaan rakentamisen toteuttaja ja ylläpitäjä ja toimii esimerkillisenä suunnittelupalvelujen tilaajana ja laadun valvojana Kaupunginarkkitehti Luodaan arkkitehtuurin ja rakentamisen laatua nostavia menettelyjä: yhteistyö, vuorovaikutus, koulutus, laatujärjestelmät Kehitetään yhtenevät arviointikriteerit Rakentamista ohjataan suunnittelusta toteutukseen ja valvotaan tavoitteiden, kaavamääräyksien ja ohjeiden toteutumista Kaupunki lisää tilaamisen osaamista (myös suunnitteluvaiheessa)

8 5. ARKKITEHTUURIKASVATUS, -KOULUTUS JA -TUTKIMUS Koulutus, tutkimus ja aktiivinen keskustelu tekevät Turusta kansainvälisesti vetovoimaisen arkkitehtuurikaupungin Ympäristökasvatusta ja arkkitehtuurikoulutusta annetaan kaikille, erityisesti tulevaisuus huomioon ottaen: nuoret ja monikulttuuriset kohderyhmät Tiedon lisääminen auttaa arvostamaan ja hoitamaan ympäristöään Tuetaan ympäristöön kohdistuvia tutkimus- ja kehittämishankkeita sekä tehdään yhteistyötä yliopistojen ja korkeakoulujen kanssa Rakentamisen ja suunnittelun jatko- ja täydennyskoulutusta Turkuun Bryggman-instituutti rakennusalan jatkokoulutusta ja tutkimusta varten Esi- ja peruskoulusta lähtien järjestetään arkkitehtuuriin ja rakentamiseen liittyvää opetusta; rakennusalan erityislukion saamista tutkitaan Arkkitehtuurin perusopetus otetaan myös osaksi rakentajien koulutusta asiantuntijoiden verkosto koordinoi ja tukee arkkitehtuurikasvatusta Päättäjille koulutusta valtuustokausittain (arkkitehtuuri, kaupunkisuunnittelu, rakennusperintö) Paikkatietoaineiston (GIS) järjestäminen helppokäyttöiseksi; lautakunnille opastusta paikkatiedon käyttämisestä

9 6. TIEDOTUS JA VUOROVAIKUTUS Arkkitehtuuria koskevaa tiedotusta ja vuorovaikusta lisätään Julkinen sana välittää asiallista, luotettavaa ja kansantajuista tietoa kaupungin kehittämisestä ja rakentamisesta Hyviä puolia tuodaan esiin kannustavassa hengessä Hyvien esimerkkien kasvattava ja positiivinen voima ymmärretään Kansainvälinen yhteistyö arkkitehti- ja kaupunkisuunnittelussa vakiintuu Turkulaisen arkkitehtuurin tunnettuus ja julkisuusarvo lisääntyy. Turusta yhä kiinnostavampi arkkitehtuurimatkailukohde tiedottamisen ja vuorovaikutuksen myötä Turun arkkitehtuurin opaskartta ja perusnäyttely (myös virtuaalisovellukset) Osallistutaan enemmän yhteiskunnalliseen keskusteluun tuottamalla artikkeleita, näyttelyitä, julkaisuja jne. Edistetään asiantuntevaa kansalaiskeskustelua mm. yleisötilaisuuksia ja osallistumalla keskusteluun eri medioissa, myös viranomaiset aktiivisia Otetaan käyttöön historiallisia kiinteistö- ja korttelinimiä, nimistö näkyy kaupunkikuvassa Henkilöteemaiset oppaat (Bryggman, Strandell, Sandelin ) matkailijoille ja kaupunkilaisille Talkoohengessä eri teemoilla matkailulle ja kaupunkilaisille arkkitehtuurireittejä; kohderyhminä myös lapset, nuoret ja maahanmuuttajat

10 SEURANTA Arkkitehtuuripoliittiseen ohjelmaan sitoutumista ja ohjelman toteutumista seurataan ja ohjelmaa päivitetään määrävuosittain Bryggman-instituutti

11 Turun ARKKITEHTUURIPOLIITTINEN OHJELMA YMPÄRISTÖ- JA KAAVOITUSVIRASTO 2009

KUNTATASON APOLITYÖN KOKEMUKSIA. Yhteinen metropolimme yhteinen apolimme / Kulttuurikeskus Korjaamo

KUNTATASON APOLITYÖN KOKEMUKSIA. Yhteinen metropolimme yhteinen apolimme / Kulttuurikeskus Korjaamo KUNTATASON APOLITYÖN KOKEMUKSIA Katariina Haigh, kaupunginarkkitehti, arkkitehti SAFA Yhteinen metropolimme yhteinen apolimme / Kulttuurikeskus Korjaamo 10.12.2009 LOHJAN ARKKITEHTUURIPOLIITTINEN OHJELMA

Lisätiedot

ARKKITEHTUURIPOLIITTINEN OHJELMA TURUN

ARKKITEHTUURIPOLIITTINEN OHJELMA TURUN ARKKITEHTUURIPOLIITTINEN OHJELMA TURUN Juhani Tikkanen: Asukkaat Turussa sikisi asukkaita, Kansalaisia, akkoja, ja ukkoja. Nummenpakalla Kirkkotiellä, sieltä, rautatien takaa, äänestävät Kaupungille Johtajaa,

Lisätiedot

ARKKITEHTUURIPOLIITTINEN OHJELMA TURUN

ARKKITEHTUURIPOLIITTINEN OHJELMA TURUN ARKKITEHTUURIPOLIITTINEN OHJELMA TURUN Juhani Tikkanen: Asukkaat Turussa sikisi asukkaita, Kansalaisia, akkoja, ja ukkoja. Nummenpakalla Kirkkotiellä, sieltä, rautatien takaa, äänestävät Kaupungille Johtajaa,

Lisätiedot

SUOMEN ARKKITEHTUURIOHJELMA

SUOMEN ARKKITEHTUURIOHJELMA SUOMEN ARKKITEHTUURIOHJELMA Oulu, kaupunkisuunnitteluseminaari Oulun imago raikas vai tunkkainen? 7.10.2015 Leena Rossi Suomen arkkitehtiliitto SAFA, puheenjohtaja Kuka tai mikä on Oulun pahin kilpailija?

Lisätiedot

Vantaan keskustojen kehittäminen

Vantaan keskustojen kehittäminen Vantaan keskustojen kehittäminen Asukastilaisuus Myyrmäen yritystilaisuus 2.11.2016 Kilterin 17.11.2016 koulu Anne Olkkola Lea Varpanen, kehittämispäällikkö Kansainvälinen Vantaa, maailma lähellä 6.8.2015

Lisätiedot

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen. www.kehy.fi

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen. www.kehy.fi Saimaa Geopark valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Saimaa geomatkailukohteeksi miksi? Saimaa on kansainvälisesti ainutlaatuinen ja kiinnostava järvialue - esimerkiksi Lonely Planet

Lisätiedot

Vantaalla. Jukka Kullberg 14.3.2013

Vantaalla. Jukka Kullberg 14.3.2013 Vantaalla laitakaupungin laatu ei kelpaa Jukka Kullberg 14.3.2013 Arkkitehtuuri on osa Vantaan kehittämisstrategiaa Hyvä kaupunkiympäristö on edellytys sekä asukkaiden viihtymiselle että kaupungin kilpailukyvylle

Lisätiedot

Euregio Karelia ja Toiminnan pääsuunnat Euregio Karelia seminaari Joensuu

Euregio Karelia ja Toiminnan pääsuunnat Euregio Karelia seminaari Joensuu Euregio Karelia ja Toiminnan pääsuunnat 2020 Euregio Karelia seminaari 2.11.2016 Joensuu Euregio Karelia pähkinänkuoressa Pohjois-Karjalan, Kainuun, Pohjois-Pohjanmaan ja Karjalan tasavallan välinen yhteistyöalue

Lisätiedot

Kokkolan kansallisen kaupunkipuiston tarkastelualueen kaavoitustilanne

Kokkolan kansallisen kaupunkipuiston tarkastelualueen kaavoitustilanne Kokkolan kansallisen kaupunkipuiston tarkastelualueen kaavoitustilanne asemakaava-arkkitehti Elina Nissinen Tankarin ja Trutklippanin majakka- ja luotsiyhdyskunnat / RKY* Kälviän rannikon ja saariston

Lisätiedot

Tulevaisuuden Museo-Suomi. Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia

Tulevaisuuden Museo-Suomi. Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia Tulevaisuuden Museo-Suomi Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia 24.10.2010 Taiteen ja kulttuurin luova vaikutus säteilee elämän kaikille alueille. Hallitusohjelma Kattavin

Lisätiedot

STRATEGINEN YLEISKAAVA KESKUSTAN KAUPUNKIKUVA JA VIHERVERKOSTO -TARKASTELU RAUMAN KAUPUNKI ERIKSSON ARKKITEHDIT OY ERIARC FORUM 27.8.

STRATEGINEN YLEISKAAVA KESKUSTAN KAUPUNKIKUVA JA VIHERVERKOSTO -TARKASTELU RAUMAN KAUPUNKI ERIKSSON ARKKITEHDIT OY ERIARC FORUM 27.8. ERIKSSON ARKKITEHDIT OY ERIARC FORUM RAUMAN KAUPUNKI STRATEGINEN YLEISKAAVA KESKUSTAN KAUPUNKIKUVA JA VIHERVERKOSTO -TARKASTELU 27.8.2010 www.eriarc.fi 1 JOHDANTO 1.1 Selvitysalue Selvityksessä on tarkasteltu

Lisätiedot

Merkittävä puistohistoria

Merkittävä puistohistoria Susanna Lappalainen, viheraluesuunnittelija HELSINKI 28.10.2016 Merkittävä puistohistoria Kaupunginpuisto eli ihana Parkki syntyi jo 1840-50 -luvuilla, Aulangon rakentaminen ajoittui lähinnä vuosiin 1883-1910.

Lisätiedot

PROSENTTI RAKENNUSKUSTANNUKSISTA TAITEESEEN HANKE

PROSENTTI RAKENNUSKUSTANNUKSISTA TAITEESEEN HANKE TYRNÄVÄN KUNTA KIRKKORISTEYKSEN TAIDEHANKINNAN HANKESUUNNITELMA 4.8.2014 Sivu 1/7 PROSENTTI RAKENNUSKUSTANNUKSISTA TAITEESEEN HANKE Kirkkoristeyksen kiertoliittymän taidehankinnan hankesuunnitelma Sivu

Lisätiedot

Millaisena asukkaat näkevät Oulun ilmeen OULUN ARKKITEHTUURIOHJELMAN KYSELY OULUN ILME

Millaisena asukkaat näkevät Oulun ilmeen OULUN ARKKITEHTUURIOHJELMAN KYSELY OULUN ILME Millaisena asukkaat näkevät Oulun ilmeen OULUN ARKKITEHTUURIOHJELMAN KYSELY OULUN ILME 19.03.-15.05.2015 HARAVA Karttapohjainen kyselypalvelu Edistää kansalaisten ja yhteisöjen vaikutusmahdollisuuksia

Lisätiedot

Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 KULTTUURIPERINTÖMME: KUN MENNYT KOHTAA TULEVAN

Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 KULTTUURIPERINTÖMME: KUN MENNYT KOHTAA TULEVAN Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 Kulttuuriperintövuosi Projekteja, tapahtumia, aloitteita, kampanjoita ympäri Eurooppaa. Toteuttajina EU:n jäsenvaltiot, alueelliset ja paikalliset viranomaiset/toimijat,

Lisätiedot

Asuinalueiden kehittämishanke Hyvinvoivat, viihtyisät ja elinvoimaiset asuinalueet vetovoimainen Turku

Asuinalueiden kehittämishanke Hyvinvoivat, viihtyisät ja elinvoimaiset asuinalueet vetovoimainen Turku Asuinalueiden kehittämishanke 2013-2015 Hyvinvoivat, viihtyisät ja elinvoimaiset asuinalueet vetovoimainen Turku 3.6.2013 Katariina Hilke 1 Turun hanke Hyvinvoivat, viihtyisät ja elinvoimaiset asuinalueet

Lisätiedot

Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Second level Third level

Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Second level Third level Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

Viestintä- strategia

Viestintä- strategia Viestintästrategia Viestinnän tehtävä on auttaa yliopiston strategisten linjausten toteutumista tukemalla ja tekemällä näkyväksi tutkimusta, koulutusta, yhteiskunnallista vuorovaikutusta ja johtamista.

Lisätiedot

Rakennusten sujuva suojeleminen Marja-Leena Ikkala

Rakennusten sujuva suojeleminen Marja-Leena Ikkala Rakennusten sujuva suojeleminen Museoviraston tehtävät kulttuuriperinnön asiantuntija, palvelujen tuottaja, toimialansa kehittäjä ja viranomainen. vastaa kulttuurihistoriallisesti arvokkaan ympäristön,

Lisätiedot

Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018

Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 Kulttuuriperintövuosi Projekteja, tapahtumia, aloitteita, kampanjoita ympäri Eurooppaa. Toteuttajina EU:n jäsenvaltiot, alueelliset ja paikalliset viranomaiset/toimijat,

Lisätiedot

Taideyliopiston kirjaston toimintasuunnitelma 2015 2017

Taideyliopiston kirjaston toimintasuunnitelma 2015 2017 TOIMINTASUUNNITELMAN TAUSTAT Luova ja energinen taideorganisaatio edellyttää kirjastoa, joka elää innovatiivisesti ajassa mukana sekä huomioi kehysorganisaationsa ja sen edustamien taiteen alojen pitkän

Lisätiedot

Kulttuuriperinnöstä eväitä tähän päivään ja tulevaan. Etelä-Savon maakuntapäivä 14.5.2012 Savonlinna Projektipäällikkö Pia Puntanen

Kulttuuriperinnöstä eväitä tähän päivään ja tulevaan. Etelä-Savon maakuntapäivä 14.5.2012 Savonlinna Projektipäällikkö Pia Puntanen Kulttuuriperinnöstä eväitä tähän päivään ja tulevaan Etelä-Savon maakuntapäivä 14.5.2012 Savonlinna Projektipäällikkö Pia Puntanen Mikkelin seudun kulttuuriperintöohjelma -hanke Vetovoimainen kasvukeskus

Lisätiedot

TAMPERE 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunkihaku

TAMPERE 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunkihaku TAMPERE 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunkihaku 1 MIKÄ KULTTUURIPÄÄKAUPUNKI (ECOC)? - EU:n komission myöntämä status, joka myönnetään vuosittain kahdelle kaupungille Euroopassa. - Suomalainen kaupunki saa

Lisätiedot

Elinvoimaa lähiöihin klinikka

Elinvoimaa lähiöihin klinikka Elinvoimaa lähiöihin klinikka Erkki Aalto Lähiöiden kehittäminen ja kerrostalojen korjaaminen ovat merkittävä kansallinen haaste www.rakli.fi/klinikat/elivoimaa-lahioihin-turku RAKLIn klinikka kokoaa toimijat,

Lisätiedot

Arkkitehtuuri voimavarana. Jukka Kullberg

Arkkitehtuuri voimavarana. Jukka Kullberg Arkkitehtuuri voimavarana Jukka Kullberg 24.1.2014 Arkkitehtuuri on osa koko Vantaan kehittämisstrategiaa Hyvä kaupunkiympäristö on edellytys sekä asukkaiden viihtymiselle että kaupungin kilpailukyvylle

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE

HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE 1 HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE ASIA Lausunto asiassa dnro 02189/16/4103, joka koskee valitusta Tampereen kaupunginvaltuuston päätöksestä 12.9.2016 16. Päätöksellään kaupunginvaltuusto hyväksyi asemakaavan

Lisätiedot

EuroSkills 2020 hankkeen mahdollisuudet

EuroSkills 2020 hankkeen mahdollisuudet EuroSkills 2020 hankkeen mahdollisuudet EuroSkills 2020 ammattkoulutuksen yhteinen haaste ja mahdollisuus Helsinki 3.9.2015 Ylijohtaja Mika Tammilehto, opetus- ja kulttuuriministeriö, ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN ARKKITEHTUURIOHJELMA

LAPPEENRANNAN ARKKITEHTUURIOHJELMA LAPPEENRANNAN ARKKITEHTUURIOHJELMA Kuva: v. 1935 SISÄLTÖ ESIPUHE 1. KAUPUNGIN IDENTITEETTI 2. KAUPUNKIKULTTUURI 3. RAKENNETTU YMPÄRISTÖ 4. RAKENTAMISEN OHJAUS JA VALVONTA 5. JULKINEN RAKENTAMINEN 6. ARKKITEHTUURIKASVATUS

Lisätiedot

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa.

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. LUKU 4 YHTENÄISEN PERUSOPETUKSEN TOIMINTAKULTTUURI 4.5 Paikallisesti päätettävät asiat Toimintakulttuuri

Lisätiedot

Oikeusvaikutukset Määräykset Hoito- ja kehittämissuunnitelma. Muut vaikutukset, uhat ja hyödyt Verkosto, Kuopio osana sitä Joustomahdollisuudet Jatko

Oikeusvaikutukset Määräykset Hoito- ja kehittämissuunnitelma. Muut vaikutukset, uhat ja hyödyt Verkosto, Kuopio osana sitä Joustomahdollisuudet Jatko 20.3.2017 Rajaus Oikeusvaikutukset Määräykset Hoito- ja kehittämissuunnitelma Muut vaikutukset, uhat ja hyödyt Verkosto, Kuopio osana sitä Joustomahdollisuudet Jatko Oikeusvaikutukset Statuksella itsellään

Lisätiedot

Nikkilän kehityskuva Utvecklingsbild för Nickby Maankäyttöjaostolle

Nikkilän kehityskuva Utvecklingsbild för Nickby Maankäyttöjaostolle Nikkilän kehityskuva Utvecklingsbild för Nickby Maankäyttöjaostolle 20.4.2016 Nikkilän askeleet 2035 NIKKILÄN KEHITYSKUVA ON KUNNAN YHTEINEN STRATEGIA NIKKILÄN KEHITTÄMISEKSI. KEHITYSKUVAN TAVOITEVUOSI

Lisätiedot

TYS KILPAILUSEMINAARI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITYS. Nella Karhulahti, kaavoitusarkkitehti

TYS KILPAILUSEMINAARI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITYS. Nella Karhulahti, kaavoitusarkkitehti TYS KILPAILUSEMINAARI 4.4.2017 KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITYS Nella Karhulahti, kaavoitusarkkitehti Turun kaupungin visio 2029 Suomen Turku on kiinnostava ja rohkeasti uudistuva eurooppalainen yliopisto- ja

Lisätiedot

Turun kaupunginorkesterin operatiivinen sopimus 2015

Turun kaupunginorkesterin operatiivinen sopimus 2015 Turun kaupunginorkesterin operatiivinen sopimus 2015 1. Kaupungin strategisten tavoitteiden (strategiset ohjelmat, U2, lautakunnan/toimialan painopisteet) toteutuminen orkesterissa Linjaus/painopiste 3.2.3.

Lisätiedot

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Aikuiskoulutuspolitiikan yksikkö Johtaja Kirsi Kangaspunta 14.3.2013 Aikuiskoulutuksen budjettimuutokset Määrärahan muutokset kehyskaudella 2013-2016 verrattuna vuoteen

Lisätiedot

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuksen uudistuvat normit Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuslain muuttaminen Erityisopetuksen strategiatyöryhmän muistio 11/2007 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan

Lisätiedot

Satakunnan kulttuuriympäristöt ja maakunnallinen kulttuuriympäristöohjelma

Satakunnan kulttuuriympäristöt ja maakunnallinen kulttuuriympäristöohjelma Satakunnan kulttuuriympäristöt ja maakunnallinen kulttuuriympäristöohjelma Kulttuuriympäristö kunniaan, Pori 23. 4. 2012 Niina Uusi-Seppä, projektipäällikkö Satakunnan Museo gsm 044 701 8511 niina.uusi-seppa@pori.fi

Lisätiedot

Kulttuurin ja hyvinvoinnin välisten yhteyksien kehittäminen Turussa

Kulttuurin ja hyvinvoinnin välisten yhteyksien kehittäminen Turussa Kuva: Nina Tienhaara, Osaamispolku-hanke 2013 Kulttuurin ja hyvinvoinnin välisten yhteyksien kehittäminen Turussa Marja Susi, Turun AMK /Taideakatemia. Diat, Anna-Mari Rosenlöf Taustaa Turun Kulttuuripääkaupunkivuosi

Lisätiedot

Strategia Päivitetty

Strategia Päivitetty Strategia 2020 Päivitetty 25.8.16 Visio Matkailun identiteettimme rakentuu luontaisista elementeistä, joita alueesta viestitään muutenkin Luonto, Aurinko, Onnellisuus, Energia, Kansainvälisyys Visio muodostuu

Lisätiedot

Sipoon Jokilaakso. Sipooseen! Sijoita kasvavaan. Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa.

Sipoon Jokilaakso. Sipooseen! Sijoita kasvavaan. Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa. Sipoon Jokilaakso Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa Sijoita kasvavaan Sipooseen! www.sipoonjokilaakso.fi Sipoon Jokilaakson etuja ovat sijainti, luonto ja palvelut Sipoon Jokilaakso 2 Nikkilän keskustassa

Lisätiedot

1900-LUVUN RAKENNUSPERINNÖN SUOJELUN PERIAATTEITA, MADRIDIN ASIAKIRJA 2011

1900-LUVUN RAKENNUSPERINNÖN SUOJELUN PERIAATTEITA, MADRIDIN ASIAKIRJA 2011 1900-LUVUN RAKENNUSPERINNÖN SUOJELUN PERIAATTEITA, MADRIDIN ASIAKIRJA 2011 ONKO MODERNILLA VÄLIÄ? Seminaari Oulu 8.5.2014 Yliarkkitehti Sirkkaliisa Jetsonen ICOMOS ICOMOS on kansainvälinen asiantuntijajärjestö,

Lisätiedot

Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 KULTTUURIPERINTÖMME: KUN MENNYT KOHTAA TULEVAN

Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 KULTTUURIPERINTÖMME: KUN MENNYT KOHTAA TULEVAN Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 Kulttuuriperintövuosi Projekteja, tapahtumia, aloitteita, kampanjoita ympäri Eurooppaa. Toteuttajina EU:n jäsenvaltiot, alueelliset ja paikalliset viranomaiset/toimijat,

Lisätiedot

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla.

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. VISIO Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. MISSIO (TOIMINTA-AJATUS) Nuorten Suomi on palvelujärjestö, joka edistää nuorten toimijuutta

Lisätiedot

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark -valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Geopark Saimaalle, Mikkeli 12.5.

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark -valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Geopark Saimaalle, Mikkeli 12.5. Saimaa Geopark -valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Geopark Saimaalle, Mikkeli 12.5.2015 Saimaa geomatkailukohteeksi miksi? Saimaa on kansainvälisesti ainutlaatuinen ja kiinnostava

Lisätiedot

Rakennussuojelu Jorma Korva, kaupunginarkkitehti

Rakennussuojelu Jorma Korva, kaupunginarkkitehti Rakennussuojelu 28.2.2013 Jorma Korva, kaupunginarkkitehti Laki rakennusperinnön suojelemisesta Voimaan 1.7.2010 Korvaa aiemman rakennussuojelulain (1985) Rakennusperinnön arvottamisen kriteerit lakitekstissä

Lisätiedot

NCC:lle oma arkkitehtuuripolitiikka. Olli Niemi Liiketoiminnan kehitysjohtaja NCC Rakennus Oy Lasse Vahtera Arkkitehti, toimialajohtaja Optiplan Oy

NCC:lle oma arkkitehtuuripolitiikka. Olli Niemi Liiketoiminnan kehitysjohtaja NCC Rakennus Oy Lasse Vahtera Arkkitehti, toimialajohtaja Optiplan Oy NCC:lle oma arkkitehtuuripolitiikka Olli Niemi Liiketoiminnan kehitysjohtaja NCC Rakennus Oy Lasse Vahtera Arkkitehti, toimialajohtaja Optiplan Oy Miksi tarvitsemme arkkitehtuuripolitiikkaa? NCC:n tavoitteena

Lisätiedot

Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän:

Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän: Sivistyslautakunta 55 18.05.2016 Joensuun seudun kasvatuksen ja koulutuksen toimintaohjelma 2016-2020 155/20.201/2016 Sivistyslautakunta 18.05.2016 55 Joensuun seudun seitsemän kuntaa, Ilomantsi, Joensuu,

Lisätiedot

Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia

Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia 2017-2021 suomen taiteilijaseuran strategia 2017 2021 VISIOMME Visiomme on vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija. Suomen

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 OPRATIIVINN SOPIMUS 2016 Vapaa-aikatoimiala Palvelualue: Turun kaupunginorkesteri Sopimuksen tarkoitus: Operatiivinen sopimus täydentää toimialan strategista sopimusta. Tässä sopimuksessa määritellään

Lisätiedot

TÄYDENNYS- RAKENTAMINEN TAMPEREELLA

TÄYDENNYS- RAKENTAMINEN TAMPEREELLA TÄYDENNYS- RAKENTAMINEN TAMPEREELLA Onko taloyhtiöönne tulossa isoja remontteja? Mistä rahaa putkiremonttiin tai muihin perusparannuksiin? Täydennysrakentaminen samalla tontilla tai nykyisen asuinrakennuksen

Lisätiedot

KOKEMUKSIA KULTTUURI- YMPÄRISTÖOHJELMATYÖSTÄ SATAKUNNASSA

KOKEMUKSIA KULTTUURI- YMPÄRISTÖOHJELMATYÖSTÄ SATAKUNNASSA Mistä tulet Etelä-Karjala? Kulttuuriperintö, kulttuuriympäristö ja arkkitehtuuripolitiikka maakunnan tulevaisuuden vetovoimatekijöinä Seminaari 24.1.2014 KOKEMUKSIA KULTTUURI- YMPÄRISTÖOHJELMATYÖSTÄ SATAKUNNASSA

Lisätiedot

TYYN STRATEGIA PERUSTEHTÄVÄ

TYYN STRATEGIA PERUSTEHTÄVÄ TYYN STRATEGIA PERUSTEHTÄVÄ TYY tekee Turun yliopistosta parhaan mahdollisen paikan opiskella, opiskelijoista hyvinvoivia ja opiskeluajasta ikimuistoisen. VISIO Ihanteiden TYY on opiskelijoiden avoin ja

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Vastaanottava maaseutu Helsinki 22.1.2016 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Mahdollisuuksien maaseutu Maaseutuohjelmalla

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen laadun arviointi. Janniina Vlasov, arviointiasiantuntija, Karvi Loisto-verkoston seminaari, Hki #vakanarviointi

Varhaiskasvatuksen laadun arviointi. Janniina Vlasov, arviointiasiantuntija, Karvi Loisto-verkoston seminaari, Hki #vakanarviointi Varhaiskasvatuksen laadun arviointi Janniina Vlasov, arviointiasiantuntija, Karvi 21.11.2018 Loisto-verkoston seminaari, Hki #vakanarviointi Mitä arvioinnin kentällä tällä hetkellä on meneillään? Karvin

Lisätiedot

Puurakentamisen edistäminen osana hallitusohjelmaa. Petri Heino, ohjelmapäällikkö, ympäristöministeriö

Puurakentamisen edistäminen osana hallitusohjelmaa. Petri Heino, ohjelmapäällikkö, ympäristöministeriö Puurakentamisen edistäminen osana hallitusohjelmaa Petri Heino, ohjelmapäällikkö, ympäristöministeriö Puurakentamisen edistäminen osana hallitusohjelmaa Puurakentamisen edistäminen on osa hallituksen painopistealueen

Lisätiedot

Petri Heino, ohjelmapäällikkö, ympäristöministeriö

Petri Heino, ohjelmapäällikkö, ympäristöministeriö Puurakentamisen edistäminen osana hallitusohjelmaa Petri Heino, ohjelmapäällikkö, ympäristöministeriö Puurakentamisen edistäminen osana hallitusohjelmaa Puurakentamisen edistäminen on osa hallituksen painopistealueen

Lisätiedot

SYKE Kaupunkikulttuurin kehittäminen Oulussa

SYKE Kaupunkikulttuurin kehittäminen Oulussa 1 8.9.2010 Oulun kaupunki Hallintokunta/ryhmä/tiimi Diasarjan otsikko SYKE Kaupunkikulttuurin kehittäminen Oulussa 8.9.2010 Kaupunkisuunnittelun seminaari Samu Forsblom 8.9.2010 Oulun kaupunki Hallintokunta/ryhmä/tiimi

Lisätiedot

KANSALLINEN KAUPUNKIPUISTO IMAGOTEKIJÄNÄ Esimerkkinä Hämeenlinna ELÄVÄT KAUPUNKIKESKUSTAT KONERENSSI, Hyvinkää 26.-27.8.2015 26.8.2015, klo 10.

KANSALLINEN KAUPUNKIPUISTO IMAGOTEKIJÄNÄ Esimerkkinä Hämeenlinna ELÄVÄT KAUPUNKIKESKUSTAT KONERENSSI, Hyvinkää 26.-27.8.2015 26.8.2015, klo 10. KANSALLINEN KAUPUNKIPUISTO IMAGOTEKIJÄNÄ Esimerkkinä Hämeenlinna ELÄVÄT KAUPUNKIKESKUSTAT KONERENSSI, Hyvinkää 26.-27.8.2015 26.8.2015, klo 10.40 Jukka-Pekka Flander Ympäristöneuvos YMPÄRISTÖMINISTERIÖ

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 Työväen Näyttämöiden Liitto r.y. (TNL) on teatterialan ammattilaisten ja harrastajien järjestö, joka reagoi nopeasti

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008 KAUPPI KORTTELIT 880 4 JA 881 26, 27 JA 28, TEISKONTIE 33 JA KUNTOKATU 4 (TAMK JA PIRAMK, LISÄRAKENTAMINEN) SEKÄ KATU-, PUISTOJA PYSÄKÖINTIALUETTA.

Lisätiedot

Oikeusvaikutukset. Statuksella itsellään ei ole oikeusvaikutuksia

Oikeusvaikutukset. Statuksella itsellään ei ole oikeusvaikutuksia Rajaus Oikeusvaikutukset Statuksella itsellään ei ole oikeusvaikutuksia MRL: oikeus- ja ohjausvaikutukset tulevat suoraan lainvoimaisista kaavoista myös muusta lainsäädännöstä: kirkkolaki, muinaismuistolaki,

Lisätiedot

K E S K I - P O H J A N M A A N K A M A R I O R K E S T E R I

K E S K I - P O H J A N M A A N K A M A R I O R K E S T E R I K E S K I - P O H J A N M A A N K A M A R I O R K E S T E R I S T R AT E G I AT Y Ö 2 0 1 8-2 0 2 5. S T R AT E G I A A P Ä I V I T E T Ä Ä N V U O S I T TA I N. KPKO - MISSIO & VISIO Missio: Jalostamme

Lisätiedot

Elinvoimaa lähiöihin klinikka

Elinvoimaa lähiöihin klinikka Elinvoimaa lähiöihin klinikka Lähiöiden kehittäminen ja kerrostalojen korjaaminen ovat merkittävä kansallinen haaste www.rakli.fi/klinikat/elivoimaa-lahioihin-turku RAKLI ja klinikat 2 Missio Arvot Kivijalka

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos Hyvinkään kaupungin 12. kaupunginosan asemakaavan muutos korttelissa 1127. 12:020 HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS 13.3.2015 Asemakaavan

Lisätiedot

Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9.

Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9. Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9.2013 Tampere on kansallinen koordinaattori INKA-ohjelmaan kuuluvassa

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 25.10.2016 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 19.10.2017 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

Kulttuuriympäristölinjaukset. Marjo Poutanen

Kulttuuriympäristölinjaukset. Marjo Poutanen Kulttuuriympäristölinjaukset Marjo Poutanen 23.3.2018 Kulttuuriympäristö Kulttuuriympäristöllä tarkoitetaan rakennetun ympäristön, kulttuurimaiseman ja muinaisjäännösten muodostamaa kokonaisuutta. Se

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelun keinot viherympäristön luomisessa

Kaupunkisuunnittelun keinot viherympäristön luomisessa KAUPUNGIN STRATEGIA YLEISKAAVA ARKKITEHTUURIPOLIITTINEN OHJELMA HULEVESIOHJELMA VIHERALUEOHJELMA ASEMAKAAVAT RAKENNUSTAPAOHJEET GREEN CITY OSALLISTAMINEN Kaupunkisuunnittelun keinot viherympäristön luomisessa

Lisätiedot

Yleiskaava Andrei Panschin & Matilda Laukkanen /

Yleiskaava Andrei Panschin & Matilda Laukkanen / Yleiskaava 2029 Andrei Panschin & Matilda Laukkanen / 9.12.2016 Esityksen sisältö Yleiskaavan 2029 tavoitteisto ja eteneminen Asukasnäkökulma suunnittelussa Turun kaupungin visio 2029 Suomen Turku on kiinnostava

Lisätiedot

Kokemuksia kuvataiteen käytöstä rakennushankkeissa. Laura Uimonen 16.11.2015

Kokemuksia kuvataiteen käytöstä rakennushankkeissa. Laura Uimonen 16.11.2015 Kokemuksia kuvataiteen käytöstä rakennushankkeissa Laura Uimonen 16.11.2015 Tutkimuksen taustaa Rakennusalalta, kunnilta, suunnittelijoilta ja kulttuuri toimijoilta kysyttiin syksyllä 2015 näkemyksiä kuva

Lisätiedot

KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen

KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen Terttu Virtanen Aikuiskoulutusjohtaja Helsingin tekniikan alan oppilaitos Ammatillisen aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen oleellinen osa oppilaitosten

Lisätiedot

Ohjausta kehittämään

Ohjausta kehittämään Ohjausta kehittämään Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät Messukeskus 18.4.2013 Aulis Pitkälä Opetushallituksen pääjohtaja Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Suomi maailman osaavimmaksi

Lisätiedot

± ± ± ± ±± ± ± ƒ ± ; ±± Ι [ [

± ± ± ± ±± ± ± ƒ ± ; ±± Ι [ [ ± ± ± ± ±± ± ± ƒ ± ; ±± Ι [ [ ±± ± ±± ±± ) ± 6± ± ± ; ; ± ± ± ± ±± ) ± ± ± ± ± ;; ± ± ± ± ; ; ; ± ± ± ; ) ; ± ± ƒ ; 6± ± ± ± ± Ι ± ; ) ± ± ± ƒ ; ± ±± ; ƒ ƒ) ± ± ± ƒ ; ƒ ± ; ± ; ) ± ± ± ƒ ± ± ± ; ± ± ;±

Lisätiedot

MYYDÄÄN KASARMIRAKENNUS 18

MYYDÄÄN KASARMIRAKENNUS 18 MYYDÄÄN KASARMIRAKENNUS 18 RYKMENTINTIE HYRYLÄ MYYNTIKOHDE Kiinteistöllä 858-15-5727-1 sijaitseva kasarmirakennus osoitteessa Rykmentintie, Tuusula. Rakennus rakennusnumero br-ala m2 RO k-m2 toimistorakennus

Lisätiedot

Puurakentamisen edistäminen osana hallitusohjelmaa. Petri Heino, ohjelmapäällikkö, RYMO

Puurakentamisen edistäminen osana hallitusohjelmaa. Petri Heino, ohjelmapäällikkö, RYMO Puurakentamisen edistäminen osana hallitusohjelmaa Petri Heino, ohjelmapäällikkö, RYMO Puurakentamisen edistäminen osana hallitusohjelmaa Puurakentamisen edistäminen on osa hallituksen painopistealueen

Lisätiedot

Miten suomalaiset haluavat asua - ja miten vaatimuksiin vastataan?

Miten suomalaiset haluavat asua - ja miten vaatimuksiin vastataan? Miten suomalaiset haluavat asua - ja miten vaatimuksiin vastataan? Asuntomarkkinat 2011 20.1.2011 Aija Staffans Aalto-yliopisto Arkkitehtuurin laitos IDENTITEETTI PALVELUT JA YHTEYDET SOSIAALINEN YMPÄRISTÖ

Lisätiedot

Kulttuuriympäristöjen huomioiminen kyläalueilla

Kulttuuriympäristöjen huomioiminen kyläalueilla Kulttuuriympäristöjen huomioiminen kyläalueilla Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaavan yleisötilaisuus 12.4.2018 Heli Vauhkonen, maakunta-arkkitehti, Uudenmaan liitto Mikä on kulttuuriympäristöä? Ympäristössä

Lisätiedot

Asiantuntijanäkemys Lappeenranta 2028 -strategiaan

Asiantuntijanäkemys Lappeenranta 2028 -strategiaan Asiantuntijanäkemys Lappeenranta 2028 -strategiaan Strategian laadintaa varten on tunnistettu neljä näkökulmaa, joiden kautta kaupungin toiminnalle asetetaan tavoitteita. Näkökulmat ovat: kuntalaisen hyvinvointi

Lisätiedot

LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä

LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma 2018 Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus Jokaisella on oikeus ja tasaarvoinen

Lisätiedot

Lähiöstrategioiden laadinta Tiekartta hyviin lähiöihin -työpajaosuus

Lähiöstrategioiden laadinta Tiekartta hyviin lähiöihin -työpajaosuus Lähiöstrategioiden laadinta Tiekartta hyviin lähiöihin -työpajaosuus Sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävä kehitys Elinkaarijohtaminen ja resurssiviisaus Osaamisen kokoaminen ja synergioiden

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /17 1 (5) ASEMAKAAVOITUS Hankenro 5364_1 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /17 1 (5) ASEMAKAAVOITUS Hankenro 5364_1 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1313-00/17 1 (5) ASEMAKAAVOITUS Hankenro 5364_1 HEL 2013-016355 7.7.2017 DECKERIN HUVILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Laajasalossa osoitteessa Adelenpolku

Lisätiedot

MYYDÄÄN KASARMIRAKENNUS 20

MYYDÄÄN KASARMIRAKENNUS 20 MYYDÄÄN KASARMIRAKENNUS 20 RYKMENTINTIE HYRYLÄ MYYNTIKOHDE Kiinteistöillä 858-15-5728-1 sijaitseva kasarmirakennus osoitteessa Rykmentintie, Tuusula. Rakennus rakennusnumero br-ala m2 RO k-m2 toimistorakennus

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Kaavarekisteri :43:52 1 (5) A S E M A K A A V A M E R K I N N Ä T J A - M Ä Ä R Ä Y K S E T :

Hämeenlinnan kaupunki Kaavarekisteri :43:52 1 (5) A S E M A K A A V A M E R K I N N Ä T J A - M Ä Ä R Ä Y K S E T : 12:43:52 1 (5) A S E M A K A A V A M E R K I N N Ä T J A - M Ä Ä R Ä Y K S E T : Kuva Selitys A S E M A K A A V A M E R K I N N Ä T J A - M Ä Ä R Ä Y K S E T : Yleisten rakennusten korttelialue, jolla

Lisätiedot

Kylmäniemen kalasataman rakennushistorian inventointi / Esko Puijola

Kylmäniemen kalasataman rakennushistorian inventointi / Esko Puijola Kylmäniemen kalasataman rakennushistorian inventointi 18.10.2011 / Esko Puijola Kalasataman nykyinen rakennuskanta vv verkkovaja 14 km kalamaja 2 pääasiallinen runkorakenne rakentamisvuodet harmaa hirsi

Lisätiedot

Teollisuuskaupungista taide- ja matkailukaupungiksi

Teollisuuskaupungista taide- ja matkailukaupungiksi Teollisuuskaupungista taide- ja matkailukaupungiksi Antti Korkka, ohjelmajohtaja MW-Kehitys Oy Seppälän puistotie 15, PL 69, 35801 Mänttä www.mw-kehitys.com etunimi.sukunimi@mw-kehitys.com Antti Korkka

Lisätiedot

KARHULAN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Y25 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KARHULAN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Y25 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KARHULAN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Y25 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 27.9.2018 MIKSI KARHULAAN TARVITAAN UUSI YLEISKAAVA? Karhulan keskustan osayleiskaavalla tarkastellaan Karhulan keskeisiä alueita

Lisätiedot

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran LAUSUNTO Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmasta vuosille 2011 2016

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran LAUSUNTO Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmasta vuosille 2011 2016 Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran LAUSUNTO Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmasta vuosille 2011 2016 Tiivistelmä Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura haluaa esittää seuraavan lausunnon

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE 2018 2021 Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SISÄLLYS S. 2-3 S. 4-5 S. 6-7 S. 8-9 S. 10-11 S. 12-13 Yleinen strateginen päämäärä Visio

Lisätiedot

Liite 2 Valtakunnallisten erikoismuseoiden Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä neuvottelut Tekniikanmuseo Dnro 124/005/2011

Liite 2 Valtakunnallisten erikoismuseoiden Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä neuvottelut Tekniikanmuseo Dnro 124/005/2011 Kauden 2012 2014 valtakunnallisen toiminnan päätavoitteet: 1. 2. Elämyksellinen oppimisympäristö 3. Osallistava ja verkottuva kulttuuriperintöalan toimija Valtakunnallinen vaikuttaminen omaan erikoisalaan

Lisätiedot

Yleiskaavoituksen työohjelma

Yleiskaavoituksen työohjelma Yleiskaavoituksen työohjelma 2017 2021 KH 1 Tampereen strategia 2030 Tampere haluaa olla vuoteen 2030 mennessä 300 000 asukkaan viihtyisä ja elävä kaupunki, Suomen toinen metropoli. Kunnan vastuu hyvästä

Lisätiedot

Oas /17 1 (5) Hankenro 5364_1 HEL

Oas /17 1 (5) Hankenro 5364_1 HEL Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1313-02/17 1 (5) Hankenro 5364_1 HEL 2013-016355 7.9.2017 DECKERIN HUVILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tämä osallistumis- ja

Lisätiedot

TYÖTURVALLISUUS ON YHTEINEN ASIA. Viisaat kypärät yhteen seminaari Lounais Suomi 19.05.2015 Juha Suvanto

TYÖTURVALLISUUS ON YHTEINEN ASIA. Viisaat kypärät yhteen seminaari Lounais Suomi 19.05.2015 Juha Suvanto TYÖTURVALLISUUS ON YHTEINEN ASIA Viisaat kypärät yhteen seminaari Lounais Suomi 19.05.2015 Juha Suvanto Rakentaminen on vaarallinen toimiala näin väitetään Tilastotietoa Lähde: TVL Rakennusteollisuus RT

Lisätiedot

Sinustako julkisen taiteen tekijä? Koulutuspäivä Helsingissä 23.11.2015 Prosentti taiteelle -hanke

Sinustako julkisen taiteen tekijä? Koulutuspäivä Helsingissä 23.11.2015 Prosentti taiteelle -hanke + Sinustako julkisen taiteen tekijä? Koulutuspäivä Helsingissä 23.11.2015 Prosentti taiteelle -hanke + Prosentti taiteelle YMPÄRISTÖTAITEEN SÄÄTIÖ + Miten prosenttiperiaatetta edistetään valtakunnallisesti?

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) VIRRANPUISTON YMPÄRISTÖ ASEMAKAAVAN MUUTOS, joka koskee Iisalmen kaupungin 5. kaupunginosan korttelia 80 (osa) ja puistoaluetta. Kaava-alue sijaitsee Iisalmen

Lisätiedot

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 1 Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 Taiteen perusopetus, lasten tanssi- ja balettiopetus Yleinen oppimäärä Limingan kunta Sivistyslautakunta Voimassa 1.8.2012 alkaen 2 1. Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina Kestävä yhdyskunta Tekesin ohjelma 2007 2012 Kestävä yhdyskunta Rakennus- ja kiinteistöalan kansantaloudellinen merkitys on suuri. Toimialalla on myös

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (10) Paananen Susanna Sisällysluettelo 1 TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...

Lisätiedot

Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018: vastuullisuutta ja kestävyyttä kulttuurimatkailuun

Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018: vastuullisuutta ja kestävyyttä kulttuurimatkailuun Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018: vastuullisuutta ja kestävyyttä kulttuurimatkailuun Jussi Hellsten, Visit Finland #EuropeForCulture Kulttuuriperintövuosi 2018 Projekteja, tapahtumia, aloitteita,

Lisätiedot