Vanhustenviikko De äldres vecka

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vanhustenviikko De äldres vecka 6.-13.10.2013"

Transkriptio

1 Vanhustenviikko De äldres vecka hyviä vuosia! goda år!

2 HYVÄT VUODET Hyviä ja onnellisia vuosia me ihmiset toivomme, itsellemme ja lähimmäisillemme. Tämä toivomus on syystä otettu myös tämänkertaisen vanhusten viikon tunnukseksi. Kotikunnan sosiaali- ja terveyspalvelut ovat jatkossakin se alue, jossa ikääntyneiden elämänlaatua koskevat keskeiset keskustelut käydään ja mitataan. Arvostettu tutkija Alf Rehn on nostanut sen rinnalle vaietun asian, jota hän nimittää vanhuustaloudeksi. Ikääntyneet ostavat ja myyvät asuntoja, käyttävät monia erilaisia hyvinvointipalveluja, täyttävät kulttuurilaitosten katsomot, matkustavat ja työllistävät, maksavat veroja ja palvelumaksuja, sijoittavat pörssissä, luetteloa voisi jatkaa pitkään. Taloustiede ei pysty vastaamaan, minkä osuuden tämä kaikki kansantulosta muodostaa mutta sen tiedämme, että se osuus koko ajan jatkaa kasvamistaan. Tämä on sanottu hyvin tietäen, että huomattava osa ikääntyneistä elää toimeentulon rajamailla. Turvattua vanhuutta nauttivan ikätoveri sinnittelee kotimökissään päivästä toiseen omaishoitajan tukemana. Se on kaukana mainosten huolettomasta maailmasta. Vastakkainasettelu ei silti johda mihinkään. Hyvä ja arvokas vanhuus sisältää paljon asioita, jotka ovat yhteismitattomia, korkea kulutustaso on vain sen yksi ääripää. Paremminkin on niin, että keskustelu vanhuustaloudesta lisää jo sellaisenaan kiinnostusta ikääntyneiden asemaan yhteiskunnassa ja erityisesti se saattaa hämmentää passiiviväestöstä puhuvien kapeaa ajattelua. Tutkija huomauttaa myös, että raha ja talous on nyt kaiken vanhuuskeskustelun isäntä ja hän haluaisi valjastaa ne pelkäksi rengiksi. Uskon, että se myös pystytään tekemään. Tervetuloa jälleen viettämään sipoolaista vanhusten viikkoa ikään ja kuntoon katsomatta ja kiitokset jo tässä vaiheessa teille kaikille, jotka olette yhdessä olleet tämän viikon ohjelmaa rakentamassa. DE GODA ÅREN Vi alla önskar att vi själva och våra medmänniskor ska få uppleva goda och lyckliga år. Detta önskemål har följaktligen valts som tema för även denna omgång av De gamlas vecka. Social- och hälsovårdstjänsterna i hemkommunen är även i fortsättningen det forum där de centrala diskussionerna som rör de äldres livskvalitet förs och uppföljs. En ansedd forskare Alf Rehn har även lyft upp en tystad fråga, den så kallade åldersekonomin. De äldre köper och säljer bostäder, utnyttjar välfärdstjänster, fyller upp läktarna på kulturevenemang, reser och erbjuder sysselsättning, betalar skatt och serviceavgifter, investerar i aktiemarknaden listan kunde göras ännu mycket längre. Nationalekonomin ger inte svaret på hur stor andel av nationalinkomsten denna konsumtion utgör, men vi vet att andelen ständigt fortsätter att öka. Vi vet också mycket väl att en betydande andel av de äldre lever i överlevnadens gräns. En jämnårig med en äldre som njuter av en trygg ålderdom hänger på i sin stuga från dag till dag med stöd av en närståendevårdare. Det är långt-ifrån reklamernas sorglös värld. Motsättningar leder dock ingenvart. En god och värdig ålderdom innefattar många aspekter som inte kan ställas mot varandra, en hög konsumtionsnivå är bara en ytterlighet. Det är snarare så att diskussionen om åldersekonomi redan i sig ökar intresset för de äldres ställning i samhället och kan i synnerhet bidra till att påverka det snäva tänkesättet hos dem som talar om en passiv befolkning. Forskaren påpekar också att ekonomin för närvarande är husbonde i alla diskussioner om den äldre befolkningen, men att den snarare borde vara dräng. Jag tror att vi kan göra detta skifte. Välkommen att åter fira De gamlas vecka i Sibbo, oberoende av ålder eller skick! Tack också till er alla som tillsammans har varit med och byggt upp veckans program! Kaarlo Kuntsi Sipoon vanhusneuvoston puheenjohtaja Kaarlo Kuntsi ordförande för äldrerådet i Sibbo 2 3

3 HYVIÄ JA ONNELLISIA VUOSIA KAIKILLE! GODA OCH LYCKLIGA ÅR FÖR OSS ALLA! Vanhusten viikon teema tänä vuonna nostaa esille hyvän ja onnellisen elämän. Mistä muodostuu hyvä ja onnellinen elämä? Edes hyvä terveys eikä rahallinen rikkaus takaa onnellisia vuosia. Suurin rikkaus on toinen ihminen ja sosiaaliset suhteet. Ihminen tarvitsee toista ihmistä kannustamaan ja rohkaisemaan erityisesti silloin, kun on allapäin ja murheita. Ikäihmiset tulee nähdä ja arvostaa entistä enemmän aktiivisina vaikuttajina, mentoreina ja osallisina. Tässä nopeassa yhteiskunnassa on vaara, että puhutaan ikäihmisten suulla, ohi tai ei kysytä mielipidettä lainkaan. Toivonkin, että ikääntyminen merkitsee meille kaikille mahdollisuutta osallistua fyysisesti ja henkisesti ympäröivään elämään niin kauan kuin mahdollista ja viettää aikaa muidenkin kuin omaan sukupolveen kuuluvien kanssa. Pelkät julkiset palvelut eivät tuo ihmiselle tätä mahdollisuutta. Tarvitaan kaikkien yhteistyötä ja sellaista asennetta, että tarjotaan apua pyytämättä. Emme kukaan varmaan halua elää yhteiskunnassa, missä vallitsee ajattelutapa, että kukin pitäköön itsestään huolta ja että vain kovat pärjäävät. Silloin elämme armottomuuden ja arvottomuuden yhteiskunnassa. Tervetuloa kaikki yhdessä viettämään iloista ja asiapitoista Vanhusten viikkoa! Årets tema för De gamlas vecka lyfter fram det goda och lyckliga livet. Av vad består ett gott och lyckligt liv? Inte ens god hälsa eller materiell rikedom är garantier för ett lyckligt liv. Den största rikedomen är andra människor och sociala kontakter. En människa behöver en medmänniska som stöd och uppmuntran, speciellt då man är nedstämd och har bekymmer. Äldre människor bör i allt högre grad ses som aktiva påverkare, mentorer och medaktörer. I vårt allt mer hektiska samhälle föreligger risken att vi pratar med de äldres mun, förbi dem, eller inte ens frågar deras åsikt. Därför önskar jag att åldrandet, för oss alla, skulle betyda möjligheten att delta i livet omkring oss så länge som möjligt, både fysiskt och psykiskt, och med umgänge över generationsgränserna. Den offentliga servicen förmår inte ensam erbjuda den här möjligheten. Det behövs samarbete och rätt attityd av oss alla: att erbjuda hjälp också utan att man blir tillfrågad. Ingen av oss vill leva i ett samhälle där var och en sköter sig själv och endast de hårda klarar sig. Det vore ett skoningslöst och ovärdigt samhälle. Välkomna alla att tillsammans fira den glada och innehållsrika De gamlas vecka. Helena Räsänen Ikääntyneiden palvelujohtaja Sipoon kunta Helena Räsänen Servicedirektör för de äldre Sibbo kommun 4 5

4 Sunnuntai Söndag Tiistai Tisdag :00 Vanhusten kirkkopyhämessu, Sipoon kirkko messun jälkeen kirkkokahvit seurakuntatalolla. 12:00 Gudstjänst i Sibbo kyrka. gratis busstransport från servicehuset linda i söderkulla och kullen i nickby.mm bussarnas tidtabeller informeras i kyrkpressen. kaffe på prästgården efter gudstjänsten. anmälan om behovet av busstransport mottages av diakon ann-christine wiik: :00-16:00 Valtakunnallinen pääjuhla, Taidetehdas, Porvoo huvudfest i Borgå, Konstfabriken 10:00 Sydänkävely lähtö vanhalta kunnantalolta, Sipoon Eläkkeensaajat ry. 11:15-12:00 Tuolijumppa, Palvelutalo Linda stolgymnastik, Servicehuset Linda 14:00 Bio Linda, Palvelutalo/Servicehuset Linda Professori Masa suomalainen komedia vuodelta 1949 en finsk komedi från år 1949 med svensk text 13:00 päiväpiiri Nikkilän seurakuntatalolla, sipoon suomalainen seurakunta Maanantai Måndag :15-12:00 Liikuntarinki, Palvelutalo Linda 13:00-14:00 syystuokio, Palvelutalo Linda 14:00-16:30 Avajaiset ja minimessut, Palvelutalo Elsie Öppning och minimässa, Servicehuset Elsie porvoonseudun musiikkiopiston oppilasesitys borgånejdens musikinstituts elevuppträdande pääpuhuja: yhteisvastuu keräysjohtaja, teologian maisteri tapio pajunen huvudtalare: gemensamt ansvar samlingsdirektör, teologi magister tapio pajunen kahvitarjoilu/kaffebjudning: sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. minimessut: hyviä vuosia ja hyvää oloa! minimässa: goda år och välbefinnande! 14:30-15:30 Kaffestuga, Servicehuset Linda 12:00-15:00 Seniorsurf Söderkullan kirjastolla seniorsurf i Söderkulla bibliotek 15:00-16:30 Tanssit aulassa, Söderkullan kirjasto Dans i aulan, Söderkulla bibliotek (Gimme Wife) tutustutaan toisiimme, tablettitietokoneisiin ja hyödyllisiin verkkopalveluihin, juodaan pullakahvit ja tanssitaan elävän musiikin tahdissa. Mukana surffaamassa mm. kunnanjohtaja mikael grannas, kunnan kaikkien sektoreiden työntekijöitä, paikallisia toimijoita ja yrityksiä. katso tiedot maksuttomasta kuljetuksesta sivulla 11. vi bekantar oss med tablettdatorer och varandra, och lär oss tillsammans använda nyttiga webbtjänster. Också kaffe med dopp och eftermiddagsdans finns på programmet. Med och surfar är bl.a. kommundirektör Mikael Grannas, representanter från kommunens alla sektorer, lokala aktörer och företag. se info om gratis transport på sidan 11. internetpalvelut tutuksi internettjänster Senior Surf vapaa pääsy - fritt inträde 6 7

5 Keskiviikko Onsdag Torstai Torsdag :00-11:30 Prakticumin lähihoitaja-opiskelijat Elsiessä närvårdarstuderanden från Prakticum i Elsie verenpaineen mittaus/ blodtrycksmätning 9:30-11:00 Kuntosaliohjausta Monitoimihallin kuntosalilla Handledd träning i Allaktivitetshallens konditionssal maksuton/ avgiftsfri 10:00-11:00 Söderkullan Juttupiiri, Palvelutalo Linda sipoon suomalainen seurakunta 13:00 Hjärtlunken. Start: Allaktivitetshallen i Nickby sibbo svenska pensionärsförening rf. 13:00-14:00 Keskusteluryhmä, Elsie 3.krs 13:00 Prakticumin lähihoitaja-opiskelijat Lindassa närvårdarstuderanden från Prakticum i Linda verenpaineen mittausta/ blodtrycksmätning 12:00 lunch i Kyrkoby församlingshem pris 6 euro, sibbo svenska församling 13:00-15:15 Keskipäivän käsityöt Nikkilän kirjastossa handarbete för daglediga i Nickby biblioteket järj./ arr. Kansalaisopisto/ Medborgarinstitutet ilmainen/ avgiftsfri. Valtakunnallinen ikääntyneiden ulkoilupäivä 9:30-10:30 Kuntosaliharjoittelua senioreille Seniorikeskuksessa, maksuton konditionssalträning för seniorer i Seniorcenter, kostnadsfri 10:00 Yhteinen kävelylenkki Lindasta/ Gemensam promenad från Linda 10:00 Yhteinen kävelylenkki Elsiestä/ Gemensam promenad från Elsie 10:15-12:30 Tapahtuma ikäihmisille sipoonlahden koululla torstaina vietetään aleksis kiven päivää, mielikirjapäivää ja suomalaisen kirjallisuuden päivää. toivotamme kaikki seudun ikäihmiset vierailulle meille! luvassa on kirjallinen yhteislaulutilaisuus, pieniä ilmaisu-esityksiä, tutustumista opetukseen oppilaiden johdolla ja lopuksi vielä koululounas (6,40 ). ilmoittautumiset mennessä joko minna.hyvarinen@ sipoo.fi tai mainitse ilmoittautumisen yhteydessä, osallistutko ruokailuun. tillställning åt åldringar på sipoonlahden koulu den firas aleksis kivi-dagen, sinnebokdag och den finska litteraturens dag. vi önskar alla traktens åldringar välkomna på visit! allsång, små dramapjäser, en inblick i undervisningen under elevernas ledning och till slut skollunch (6,40 ). anmälningar senast den antingen minna.hyvarinen@sipoo.fi eller om ni äter lunch så ber vi er vänligen nämna om det då ni anmäler er. 11:00 Roostaggarna harjoitukset Palvelutalo Lindassa roostaggarnas övningar i Servicehuset Linda avoin tilaisuus/ öppen för alla 12:00-15:00 Videgårdin palvelupäivä, Servicedag på Videgård lounas (5 ), terveysneuvontaa sekä musiikkia mauri lumme lunch (5 ), hälsorådgivning och musik med mauri lumme 13:00-16:00 Café Linda, Palvelutalo/ Servicehuset Linda musiikista vastaa bosse träskelinin orkesteri, ohjelmasta vastaa sipoon eläkkeensaajat ja sibbo svenska pensionärsförening. bosse träskelins orkester ansvarar för musiken, sibbo svenska pensionärsförening och sipoon eläkkeensaajat ansvarar för programmet 13:00-15:00 Söderkullan kotihoidon tiloissa avoimet ovet Öppna dörrar i hemvårdens utrymmen i Söderkulla palvelutalo Linda/ sevicehuset linda 8 9

6 Perjantai Fredag Transporter - Kuljetukset 9:30-10:30 Kuntosaliharjoittelua senioreille, Söder Fysio palvelutalo linda/ servicehuset linda (2,50 ) 9:30-11:00 Yhteislaulua Bosse Träskelinin kanssa allsång med Bosse Träskelin palvelutalo elsie/ servicehuset elsie 12:30-13:30 Käsityöryhmä, Handarbetsgrupp palvelutalo linda / servicehuset linda Jos tarvitsette kuljetusta, otattehan yhteyttä viimeistään päivää ennen kyseistä tapahtumaa. Om ni behöver transport, ta kontakt minst en dag före tillfället i fråga. Sibbo-Pornainen rotaryklubi: Erkki Nissinen LC Sipoo/Pornainen Ari Juva, juva.ari@gmail.com/ Kari Melleri, kari.melleri@pp.inet.fi/ :00-14:00 Keskusteluryhmä, Linda B-talo 4.krs Maksuton bussikuljetus SeniorSurfiin (Packalén Bus) Gratis busstransport till SeniorSurf 8.10 (Packalén Bus) Sunnuntai Söndag :00 Messu Sipoon kirkossa 12:00 gudstjänst i Sibbo kyrka Meno 11:30 palvelutalo elsie/ servicehuset elsie 11:35 nikkilän linja-autoasema/ nickby busstation -> kyytiin voi nousta matkan varrella/ påstigning längs vägen 12:00 söderkullan kirjasto/ söderkulla bibliotek Paluu 13:30 söderkulla - nikkilä, samaa reittiä/ retur söderkulla - nickby, enligt samma rutt 15:00-16:30 Mieli virkeäksi, laulaen ja hassutellen sipoon vanhassa pappilassa, kuninkaantie 28. yhteislaulua, kahvit ja mehut. muusikko olli liljeström, anne pircklén järjestäjä SiMi 14:00-16:00 Päätöskonsertti Topeliussalissa avslutningskonsert i Topeliussalen tangokuningas amadeus lundberg ja jani jalkasen orkesteri tangokungen amadeus lundberg och jani jalkanens orkester kahvitarjoilu/ kaffebjudning. biljetter 28, Liput 28 (kukkakauppa/ blomaffären misis flora, S-market, nikkilän kirjakauppa/ nickby bokhandel, sipoon kirjastot/ sibbo bibliotek) järj./ arr. Sipoon Palveluasumisen tukiyhdistys ry./ rf. Meno 14:00 palvelutalo elsie/ servicehuset elsie 14:05 nikkilän linja-autoasema/ nickby busstation -> kyytiin voi nousta matkan varrella/ påstigning längs vägen 14:30 söderkullan kirjasto/ söderkulla bibliotek Paluu 16:45 söderkulla - nikkilä samaa reittiä/ retur söderkulla - nickby enligt samma rutt Toimintakeskus risteyksen auto tarjoaa kyydit tapahtumaan tarvittaessa myös muualta. ennakkoilmoittautuminen viim. pe Margareta Rintalalle Verksamhetcentret vägskälets bil kan vid behov erbjuda skjuts till evenemanget. förhandsanmälan senast fre till Margareta Rintala

7 Osoitteet: Adresser: Pohjois-Sipoo Palvetalo Elsie: Jussaksentie 18 J Seniorikeskus: Jussaksentie 18 A Sipoon pääkirjasto: Pohjoinen Koulutie 2 Topeliussali: Pohjoinen Koulutie 2 Monitoimihalli: Lukkarintie 5 Videgård: Paippistentie 1134 Etelä-Sipoo Palvelutalo Linda: Amiraalintie 6 Söderkullan kirjasto: Amiraalintie 2 (S-marketin yläkerta) Sipoonlahden koulu: Neiti Miilintie 6 Norra Sibbo Servicehuset Elsie: Jussasvägen 18 J Seniorcenter, Jussasvägen 18 A Sibbo huvudbibliotek: Norra Skolvägen 2 Topeliussalen: Norra Skolvägen 2 Allaktivitetshallen: Klockarvägen 5 Videgård: Paipisvägen 1134 Södra Sibbo Servicehuset Linda: Amiralsvägen 6 Söderkulla bibliotek: Amiralsvägen 2 (S-markets övre våning) Sipoonlahden skola: Fröken Miilis väg 6 Lisätietoa: Palvelupäällikkö Nina Weckman (09) nina.weckman@sipoo.fi Tilläggsinformation: Servicechef Nina Weckman (09) nina.weckman@sipoo.fi Ohjelma myös verkkosivullamme: Programmet även på web-sidan: Kiitos kaikille yhteistyökumppaneille! Tack till alla samarbetspartner! yhteistyökumppanit SeniorSufissa samarbetspart i SeniorSurf: P ackalén Bus 12

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät

Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät Raportti ajalta 02.03.2017-30.06.2017. Vastauksia annettu yhteensä 580 kpl. Minkä ikäinen olet? / Hur gammal är du? Alle 18 /

Lisätiedot

Kommunal verksamhet och service nu på finska! Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet

Kommunal verksamhet och service nu på finska! Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet Kommunal verksamhet och service nu på finska! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosan kunta osa suomen kielen hallintoaluetta Kommunal

Lisätiedot

Filmhandledning från Svenska nu för svenskundervisningen Rekommenderas för åk 7-10

Filmhandledning från Svenska nu för svenskundervisningen Rekommenderas för åk 7-10 Medan vi lever Filmhandledning från Svenska nu för svenskundervisningen Rekommenderas för åk 7-10 Till läraren Filmen och övningarna är främst avsedda för eleverna på högstadiet, men övningarna kan också

Lisätiedot

FOKUS. grammatik. Konjunktiot ja sanajärjestys

FOKUS. grammatik. Konjunktiot ja sanajärjestys FOKUS grammatik Konjunktiot yhdistävät sanoja, lauseenosia ja lauseita. Konjunktiot jaetaan rinnastus- ja alistuskonjunktioihin. Jag och min kompis ska resa till Köpenhamn. Minä ja kaverini matkustamme

Lisätiedot

Vanhustenviikon 2.-9.10.2011 OHJELMA

Vanhustenviikon 2.-9.10.2011 OHJELMA Vanhustenviikon 2.-9.10.2011 OHJELMA Vanhustenviikon teema Vapaaehtoisuus voimana Maanantai 3.10 Tapahtuma Paikka klo Järjestäjä Maanantaipiiri-eläkeläisten avoin keskusteluryhmä Tervetuloa mukaan uudet

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN Hyvä kotiväki Koti ja perhe ovat lapsen tärkein kasvuympäristö ja yhteisö. Kodin ohella päivähoidon on oltava turvallinen paikka, jossa lapsesta sekä

Lisätiedot

Tidtabeller - Aikataulut. Från och med/alkaen

Tidtabeller - Aikataulut. Från och med/alkaen Tidtabeller - Aikataulut Från och med/alkaen 12.8.2019 1 Ingå/Inkoo - Helsingfors/Helsinki Helsingfors/Helsinki - Ingå/Inkoo Kyrkslätt Kirkkonummi Kyrkslätt (tåg) Kirkkonummi (juna) Helsingfors Helsinki

Lisätiedot

Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter: 1. Organisaatio / Organisation Kunta, mikä kunta? / Kommun, vilken?

Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter: 1. Organisaatio / Organisation Kunta, mikä kunta? / Kommun, vilken? Kommenttipyyntö Tulevaisuuden kunta-parlamentaarisen työryhmän väliraportista / Begäran om kommentarer till mellanrapporten från parlamentariska arbetsgruppen för Framtidens kommun Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter:

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KEHITYSVAMMAISTEN TUKI RY

KIRKKONUMMEN KEHITYSVAMMAISTEN TUKI RY Kirkkonummen kehitysvammaisten tuki ry UUTISKIRJE syksy 2016 KIRKKONUMMEN KEHITYSVAMMAISTEN TUKI RY Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Uutiskirje

Lisätiedot

Tapahtumakomitean puheenjohtajan terveiset

Tapahtumakomitean puheenjohtajan terveiset OHJELMA PROGRAM Tapahtumakomitean puheenjohtajan terveiset Rakkaat tapahtumaan osallistujat, Minulla on suuri ilo toivottaa teidät tervetulleiksi Islantiin sekä Barnlek 2014-tapahtumaan. BARNLEK järjestetään

Lisätiedot

Mot starkare tvåspråkighet i stadens service Kohti vahvempaa kaksikielisyyttä kaupungin palveluissa

Mot starkare tvåspråkighet i stadens service Kohti vahvempaa kaksikielisyyttä kaupungin palveluissa Mot starkare tvåspråkighet i stadens service Kohti vahvempaa kaksikielisyyttä kaupungin palveluissa SKILLNADEN II Samverkan som strategi MUUTOS II Strategiana yhteistyö 24.11.2015 Tua Heimonen Specialplanerare,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät

Lisätiedot

104 21.09.2011. Aloite merkittiin tiedoksi. Motionen antecknades för kännedom.

104 21.09.2011. Aloite merkittiin tiedoksi. Motionen antecknades för kännedom. Kaavoitusjaosto/Planläggningssekti onen 104 21.09.2011 Aloite pysyvien päätepysäkkien rakentamisesta Eriksnäsin alueelle/linda Karhinen ym. / Motion om att bygga permanenta ändhållplatser på Eriksnäsområdet/Linda

Lisätiedot

Vanhustenviikko De äldres vecka

Vanhustenviikko De äldres vecka Vanhustenviikko De äldres vecka 5.-12.10.2014 ARVOKAS VANHUUS ON IHMISOIKEUS. AINA. VÄRDIG ÅLDERDOM MÄNSKLIG RÄTTIGHET. ALLTID. Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina. Vanhustyön keskusliitto nostaa aina

Lisätiedot

Arkeologian valintakoe 2015

Arkeologian valintakoe 2015 Sukunimi Kaikki etunimet Henkilötunnus Puhelinnumero Valintatoimiston merkintöjä KAR A (C) Sähköpostiosoite Helsingin yliopisto Humanistinen tiedekunta Arkeologian valintakoe 2015 Tarkista sivunumeroiden

Lisätiedot

Millainen on kandin hyvä työpaikka? Hurudan är en kandidats bra arbetsplats?

Millainen on kandin hyvä työpaikka? Hurudan är en kandidats bra arbetsplats? Millainen on kandin hyvä työpaikka? Hurudan är en kandidats bra arbetsplats? Maarit Nevalainen, terveyskeskuslääkäri, Mäntsälän terveyskeskus Ei sidonnaisuuksia, inga bindingar (till några firmor förutom

Lisätiedot

11.-13.11. http://littfest.vaasa.fi/ Teema Tema Minä Jag. Monika Fagerholm. Taiteellinen johtaja Konstnärlig ledare. Miika Nousiainen.

11.-13.11. http://littfest.vaasa.fi/ Teema Tema Minä Jag. Monika Fagerholm. Taiteellinen johtaja Konstnärlig ledare. Miika Nousiainen. Teema Tema Minä Jag Antti Nylén Kaj Korkea-aho 11.-13.11 2011 Miika Nousiainen Märta Tikkanen Maija Vilkkumaa Karl Ove Knausgård Leena Lehtolainen Monika Fagerholm Taiteellinen johtaja Konstnärlig ledare

Lisätiedot

Språkbarometern Kielibarometri 2012

Språkbarometern Kielibarometri 2012 Språkbarometern Kielibarometri 1. Service på svenska (svenskspråkiga minoriteter, N=0) Palveluita suomeksi (suomenkieliset vähemmistöt, N=1) Får du i allmänhet service på svenska? KOMMUNAL SERVICE 0 0

Lisätiedot

ETELÄ-SIPOON LÄPIMENOLIIKENNE - GENOMFARTSTRAFIKEN I SÖDRA SIBBO PORVOO - SÖDERKULLA - HELSINKI / BORGÅ - SÖDERKULLA - HELSINGFORS

ETELÄ-SIPOON LÄPIMENOLIIKENNE - GENOMFARTSTRAFIKEN I SÖDRA SIBBO PORVOO - SÖDERKULLA - HELSINKI / BORGÅ - SÖDERKULLA - HELSINGFORS ETELÄ-SIPOON LÄPIMENOLIIKENNE - GENOMFARTSTRAFIKEN I SÖDRA SIBBO AIKATAULUT - TIDTABELLER 7.1. - 31.5.2015 HSL:n matkakortti käy toistaiseksi niissä vuoroissa, jotka on merkitty lihavoidulla tekstityypillä.

Lisätiedot

Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter: 1. Organisaatio / Organisation Kunta, mikä kunta? / Kommun, vilken?

Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter: 1. Organisaatio / Organisation Kunta, mikä kunta? / Kommun, vilken? Kommenttipyyntö Tulevaisuuden kunta-parlamentaarisen työryhmän väliraportista / Begäran om kommentarer till mellanrapporten från parlamentariska arbetsgruppen för Framtidens kommun Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter:

Lisätiedot

KESÄLIIKENNE - SOMMARTRAFIKEN

KESÄLIIKENNE - SOMMARTRAFIKEN KESÄLIIKENNE - SOMMARTRAFIKEN Kesäkuussa 2014 bussit liikennöivät viime kesän aikataulujen mukaan. Heinäkuun alussa bussivuorojen määrä vähenee. Bussit liikennöivät 1.7. - 10.8.2014 alla olevien aikataulujen

Lisätiedot

Mr. Adam Smith Smith's Plastics 8 Crossfield Road Selly Oak Birmingham West Midlands B29 1WQ

Mr. Adam Smith Smith's Plastics 8 Crossfield Road Selly Oak Birmingham West Midlands B29 1WQ - Osoite Mr. J. Rhodes Rhodes & Rhodes Corp. 212 Silverback Drive California Springs, CA 92926 Osoitteen ulkoasu amerikkalaisittain: katunumero + katuosoite kaupungin nimi + osavaltion nimi + osavaltion

Lisätiedot

Katse Nikkilään! Nickby i fokus! Ympäristö, kokemukset ja osallistuminen Miljö, upplevelser och deltagande

Katse Nikkilään! Nickby i fokus! Ympäristö, kokemukset ja osallistuminen Miljö, upplevelser och deltagande Katse Nikkilään! Nickby i fokus! Ympäristö, kokemukset ja osallistuminen Miljö, upplevelser och deltagande Pilvi Nummi-Sund kaavoittaja, Sipoon kunta planläggare, Sibbo kommun Nikkilästä vetovoimainen

Lisätiedot

26-27/10 2009 Folkets Hus, Pajala

26-27/10 2009 Folkets Hus, Pajala Tervetuloa konferenshiin Välkommen till konferensen 26-27/10 2009 Folkets Hus, Pajala. Meänkielen konferensi 2009, Folkets Hus, Pajala Maanantai 26/10 Måndag 26/10 13.00 Aukaseminen Laulu Kirkon Minioorit

Lisätiedot

Lataa Mervi-hirvi - Älgen Mervi - Markku Harju. Lataa

Lataa Mervi-hirvi - Älgen Mervi - Markku Harju. Lataa Lataa Mervi-hirvi - Älgen Mervi - Markku Harju Lataa Kirjailija: Markku Harju ISBN: 9789529364893 Sivumäärä: 147 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 26.62 Mb Mervi-hirvenvasan tarina on koskettanut satojatuhansia

Lisätiedot

Liike-elämä Sähköposti

Liike-elämä Sähköposti - Aloitus Ruotsi Suomi Bäste herr ordförande, Arvoisa Herra Presidentti Erittäin virallinen, vastaanottajalla arvonimi jota käytetään nimen sijasta Bäste herrn, Virallinen, vastaanottaja mies, nimi tuntematon

Lisätiedot

Liike-elämä Sähköposti

Liike-elämä Sähköposti - Aloitus Suomi Ruotsi Arvoisa Herra Presidentti Bäste herr ordförande, Erittäin virallinen, vastaanottajalla arvonimi jota käytetään nimen sijasta Hyvä Herra, Virallinen, vastaanottaja mies, nimi tuntematon

Lisätiedot

JAKOBSTAD PIETARSAARI

JAKOBSTAD PIETARSAARI Hyvää päivähoitoa jo 110 vuotta. 110 år av högklassig dagvård. JAKOBSTAD PIETARSAARI Jakobstad ordnar småbarnspedagogisk verksamhet på svenska och finska. I Jakobstad finns dessutom ett populärt och fungerande

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan

Lisätiedot

Koulutukset ja tapahtumat kevät 2013 Utbildningar och evenemang våren 2013

Koulutukset ja tapahtumat kevät 2013 Utbildningar och evenemang våren 2013 Porvoon kaupunginkirjasto - Uudenmaan maakuntakirjasto Borgå stadsbibliotek - Nylands landskapsbibliotek Koulutukset ja tapahtumat kevät 2013 Utbildningar och evenemang våren 2013 Ilmoittautumiset kaikkiin

Lisätiedot

Tarvekartoitus: Vanhustenhoito ja -palvelut

Tarvekartoitus: Vanhustenhoito ja -palvelut Tarvekartoitus: Vanhustenhoito ja -palvelut Behovskartläggning: Äldrevård och -service Skövden kunta, Suomen kielen hallintoalue, 541 83 Skövde Skövde kommun, Finskt förvaltningsområde, 541 83 Skövde LAKI

Lisätiedot

Vanhusten viikon ohjelmat Kauniaisissa, vuoden teema: Ikäpolvet yhdessä Generationerna tillsammans

Vanhusten viikon ohjelmat Kauniaisissa, vuoden teema: Ikäpolvet yhdessä Generationerna tillsammans Vanhusten viikon 1. 8.10.2017 ohjelmat Kauniaisissa, vuoden teema: Ikäpolvet yhdessä Generationerna tillsammans Vanhusten viikko päivä ja klo tapahtuma esiintyjät/osallistujat paikka järjestäjä, vastuuhenkilö

Lisätiedot

SpråkBarometern KieliBarometri 2008

SpråkBarometern KieliBarometri 2008 SpråkBarometern KieliBarometri 2008 Målgrupp/kohderyhmä kiga i tvåspr språkiga kommuner med finsk majoritet Suomenkielisiä kaksikielisissä kunnissa missä ruotsinkielinen enemmistö Urval kommunvis/otos

Lisätiedot

Silva. Malin Sjöholm. Pedagogisk ledare/pedagoginen ohjaaja 13.10.2015

Silva. Malin Sjöholm. Pedagogisk ledare/pedagoginen ohjaaja 13.10.2015 Silva Malin Sjöholm Pedagogisk ledare/pedagoginen ohjaaja 13.10.2015 Fakta Bygget skall vara klart 30.11 Naturen har fungerat som inspiration i processen. Silva- betyder skog på latin Färgskalan inne i

Lisätiedot

Laura Arola Suomen laitos, Oulun yliopisto laura.arola@oulu.fi NUORTEN MONIKIELISYYS POHJOIS-RUOTSISSA - SAAMEN KIELTEN NÄKÖKULMIA

Laura Arola Suomen laitos, Oulun yliopisto laura.arola@oulu.fi NUORTEN MONIKIELISYYS POHJOIS-RUOTSISSA - SAAMEN KIELTEN NÄKÖKULMIA Laura Arola Suomen laitos, Oulun yliopisto laura.arola@oulu.fi NUORTEN MONIKIELISYYS POHJOIS-RUOTSISSA - SAAMEN KIELTEN NÄKÖKULMIA TUTKIMUSALUE North (Torne) Saami - 4000 (25 000) Lule Saami - 500 (1500)

Lisätiedot

Tässä Laki taiteen perusopetuksesta kokonaisuudessaan.

Tässä Laki taiteen perusopetuksesta kokonaisuudessaan. Vapaa-ajanjaosto/Fritidssektionen 47 23.05.2018 Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 58 20.06.2018 Oikaisuvaatimus Sipoon musiikkikoulun opetussuunnitelman hyväksyminen taiteen perusopetuksen piiriin

Lisätiedot

Vähittäismarkkinat hankkeen tilanne. NBS Workshop Antti Paananen

Vähittäismarkkinat hankkeen tilanne. NBS Workshop Antti Paananen Vähittäismarkkinat hankkeen tilanne NBS Workshop Antti Paananen 22.11.2013 Sisältö 1. Mitä tähän mennessä on tehty ja missään ollaan NordREG työssä? 2. Millaista poliittista ohjausta hankkeelle on saatu?

Lisätiedot

Deltagande och inflytande Osallistuminen ja vaikuttaminen LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA

Deltagande och inflytande Osallistuminen ja vaikuttaminen LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Deltagande och inflytande Osallistuminen ja vaikuttaminen LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Utkast till landskapslag - Maakuntalakiluonnos Landskapets invånare och de som använder

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT (text 2, s. 35)

SUBSTANTIIVIT (text 2, s. 35) SUBSTANTIIVIT (text 2, s. 35) Substantiivit jaetaan viiteen taivutusluokkaan (deklinaatioon) monikon tunnuksen mukaan. Taivutusluokissa 1 3 on pääasiassa en-sukuisia sanoja ja taivutusluokissa 4 5 pääasiassa

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelu Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö Asia: ASEMAKAAVAMUUTOS NRO , VAPAALA, LUONNOS

Kaupunkisuunnittelu Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö Asia: ASEMAKAAVAMUUTOS NRO , VAPAALA, LUONNOS Vantaa Kaupunkisuunnittelu Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö 23.9.2011 Maanomistajat, rajanaapurit, viranomaiset ja osalliset Viite: Vuorovaikutus kaavaa valmisteltaessa MRL 62 mukaisesti Asia: ASEMAKAAVAMUUTOS

Lisätiedot

Staden Jakobstad - Pietarsaaren kaupunki

Staden Jakobstad - Pietarsaaren kaupunki Sakägare/ Asianosainen Ärende/ Asia - VALREKLAM INFÖR RIKSDAGSVALET 2015 - VAALIMAI- NONTA ENNEN EDUSKUNTAVAALEJA 2015, TILLÄGG / LISÄYS Det finns tomma reklamplatser kvar i stadens valställningar och

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 946/2010 vp Adr-ajolupavaatimukset Helsinki-Vantaan lentokentällä Eduskunnan puhemiehelle Autonkuljettajilta vaaditaan adr-ajolupa, mikäli he kuljettavat vaarallisia aineita yli sallittujen

Lisätiedot

Torgparkeringen är för framtiden men också sammankopplad till HAB. Båda bör byggas samtidigt då man gräver.

Torgparkeringen är för framtiden men också sammankopplad till HAB. Båda bör byggas samtidigt då man gräver. Torgmöte 3½ 3.3 kl. 12:30-14 i Saima, stadshuset Kim Mäenpää presenterade projektet Skede 1 av HAB och torgparkeringen Torgparkeringen är för framtiden men också sammankopplad till HAB. Båda bör byggas

Lisätiedot

Nuuksio - Luontopääkaupungin sydän

Nuuksio - Luontopääkaupungin sydän Nuuksio - Luontopääkaupungin sydän Luonnon virkistys- ja matkailukäyttö Nuuksion kansallispuistossa 7-13.3.2019 Luontokeskus Haltian johtaja Tom Selänniemi Haltia naturcentrets direktör Tom Selänniemi

Lisätiedot

Svarsprocent i enkäten bland de undersökta kommunerna, sammanlagt 1 900 svar.

Svarsprocent i enkäten bland de undersökta kommunerna, sammanlagt 1 900 svar. Svarsprocent i enkäten bland de undersökta kommunerna, sammanlagt 1 900 svar. Kyselyyn osallistuneiden kuntien vastausprosentit, yhteensä 1900 vastausta. 54 % Keskiarvo/Medeltal 67 % Jakobstad (svenskspråkig

Lisätiedot

Vanhustenviikko Kotkassa

Vanhustenviikko Kotkassa Vanhustenviikko 2.-9.10.2016 Kotkassa Sunnuntai 2.10.2016 Vanhusten viikon pääjuhla Seuratalo Sampo, Sampokuja 6. Tilaisuus alkaa kahvituksella kello 13. Juhla klo 14-15.30. Juhlassa monipuolinen ohjelma.

Lisätiedot

XIV Korsholmsstafetten

XIV Korsholmsstafetten XIV Korsholmsstafetten 19.5.2013 Huvudklasser Öppen klass: Laget får komponeras fritt. Damklass: Laget ska endast bestå av kvinnliga löpare. Varje lag skall bestå av 6 8 löpare. Två löpare från varje lag

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen

Lisätiedot

111 08.04.2014. Etelä-Sipoon läpimenoliikenne / Genomfartstrafiken genom södra Sibbo

111 08.04.2014. Etelä-Sipoon läpimenoliikenne / Genomfartstrafiken genom södra Sibbo Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 111 08.04.2014 Etelä-Sipoon läpimenoliikenne / Genomfartstrafiken genom södra Sibbo KH 111 Kunnanhallitus/Kommunstyrelsen 8.4.2014 Valmistelija/Beredare: erikoissuunnittelija/specialplanerare

Lisätiedot

TEKEE MIELI OPPIA LUST ATT LÄRA SIG!

TEKEE MIELI OPPIA LUST ATT LÄRA SIG! TEKEE MIELI OPPIA LUST ATT LÄRA SIG! 2.10. 9.10.2016 Valtakunnallinen vanhusten viikko Sipoossa Riksomfattande de äldres vecka i Sibbo Tekee mieli tietää Vanhusten viikolla on jo pitkät perinteet kaikkialla

Lisätiedot

MAATALOUSTUKI-INFOT 2013

MAATALOUSTUKI-INFOT 2013 Kuvat MMM / Mavi, kuvaajat Yrjö Tuunanen sekä Studio Tomi Aho MAATALOUSTUKI-INFOT 2013 Uudellamaalla järjestetään vuonna 2013 kymmenen maataloustuki-infoa. Infojen aiheina ovat tukiehtojen ja tukien hakemisen

Lisätiedot

WHO-Koululaistutkimus 2014 WHO-Skolelevstudie 2014

WHO-Koululaistutkimus 2014 WHO-Skolelevstudie 2014 WHO-Koululaistutkimus 2014 WHO-Skolelevstudie 2014 Kansainvälinen pitkäkestoinen koulukyselytutkimus, jossa tarkastellaan kouluikäisten lasten ja nuorten terveyskäyttäytymistä ja elämäntyylejä eri konteksteissa.

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan yrittäjäkysely / Kyrkslätts kommuns företagarenkät

Kirkkonummen kunnan yrittäjäkysely / Kyrkslätts kommuns företagarenkät Kirkkonummen kunnan yrittäjäkysely / Kyrkslätts kommuns företagarenkät Raportti ajalta 02.03.7-2.04.7. Vastauksia annettu yhteensä 37 kpl. Millä toimialalla yrityksesi toimii? / Inom vilken bransch verkar

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneet, osuus 15 v täyttäneistä - Personer med examen, andel av 15 år fyllda, LOHJA - LOJO

Tutkinnon suorittaneet, osuus 15 v täyttäneistä - Personer med examen, andel av 15 år fyllda, LOHJA - LOJO Tutkinnon suorittaneet, osuus 15 v täyttäneistä - Personer med examen, andel, 2001 2016 LOHJA - LOJO Vuoden 2017 aluerajat - Områdesindelningen år 2017 40000 35000 32,7 33,3 40,0 39,7 0,9 0,8 26,4 26,1

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2009 vp Auton katsastamisen mahdollistaminen Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Huomattava määrä suomalaisia asuu osan vuotta Espanjassa. Monilla on siellä oma Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

SIPOONKORPI - SELVITYKSIÄ SIBBO STORSKOG - UTREDNINGAR

SIPOONKORPI - SELVITYKSIÄ SIBBO STORSKOG - UTREDNINGAR SIPOONKORPI - SELVITYKSIÄ SIBBO STORSKOG - UTREDNINGAR Sipoonkorpi-työryhmien mietinnöt 1993 ja 2004 Natura 2000 Ekologinen verkosto Itä-Uudellamaalla, Väre 2002 Ehdotus asetukseksi Sipoonkorven luonnonsuojelualueesta

Lisätiedot

Porvoon vanhusneuvosto Muistio 2/2014

Porvoon vanhusneuvosto Muistio 2/2014 Porvoon vanhusneuvosto Muistio 2/2014 VANHUSTENVIIKON SUUNNITTELUTAPAAMINEN 9.5.2014 Osallistujat: Björn Sundqvist, vanhusneuvoston puheenjohtaja Kirsi Oksanen, Porvoon kaupunki Kirsti Sund, vanhusneuvosto

Lisätiedot

SUOMEN KIELEN HALLINTOALUE FINSKT FÖRVALTNINGSOMRÅDE

SUOMEN KIELEN HALLINTOALUE FINSKT FÖRVALTNINGSOMRÅDE SUOMEN KIELEN HALLINTOALUE FINSKT FÖRVALTNINGSOMRÅDE HAE VALTIONTUKEA ANSÖK OM STATSBIDRAG Tukea hakeva organisaatio Sökande organisation Organisaationumero Organisationsnummer Osoite Adress Yhteyshenkilö

Lisätiedot

Teoreettisen filosofian valintakoe 2015

Teoreettisen filosofian valintakoe 2015 Sukunimi Kaikki etunimet Henkilötunnus Puhelinnumero Valintatoimiston merkintöjä FTE A (C) Sähköpostiosoite Helsingin yliopisto Humanistinen tiedekunta Teoreettisen filosofian valintakoe 2015 Tarkista

Lisätiedot

HUR ÄR VÄDRET? A. Yhdistä sääilmaukset vastaaviin kuviin. Yhteen kuvaan voi liittyä useampikin ilmaus.

HUR ÄR VÄDRET? A. Yhdistä sääilmaukset vastaaviin kuviin. Yhteen kuvaan voi liittyä useampikin ilmaus. HUR ÄR VÄDRET? A. Yhdistä sääilmaukset vastaaviin kuviin. Yhteen kuvaan voi liittyä useampikin ilmaus. 1. Solen skiner. 2. Det är soligt. 3. Det är halvmulet. 4. Det är mulet/molnigt. 5. Det är varmt.

Lisätiedot

Kuntainfo 5/2014: Toimeentulotuki 1.1.2015 lukien - Kommuninfo 5/2014: Utkomststöd från och med 1.1.2015

Kuntainfo 5/2014: Toimeentulotuki 1.1.2015 lukien - Kommuninfo 5/2014: Utkomststöd från och med 1.1.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 212 16.12.2014 Kuntainfo 5/2014: Toimeentulotuki 1.1.2015 lukien - Kommuninfo 5/2014: Utkomststöd från och med 1.1.2015 1010/05/03/00/2014 SosTe 212 Valmistelija; palvelujohtaja

Lisätiedot

www.rosknroll.fi 0201 558 334

www.rosknroll.fi 0201 558 334 www.rosknroll.fi 0201 558 334 Rollella ei ole peukalo keskellä kämmentä, joten lähes kaikki rikki menneet tavarat Rolle korjaa eikä heitä pois. Etsi kuvista 5 eroavaisuutta! Rolle har inte tummen mitt

Lisätiedot

KOULUTUSPALVELUJEN PALVELUOHJELMA PÄHKINÄNKUORESSA PROGRAMMET FÖR UTBILDNINGSTJÄNSTERNA I ETT NÖTSKAL

KOULUTUSPALVELUJEN PALVELUOHJELMA PÄHKINÄNKUORESSA PROGRAMMET FÖR UTBILDNINGSTJÄNSTERNA I ETT NÖTSKAL TIINA VÄLIKANGAS Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå KOULUTUSPALVELUJEN PALVELUOHJELMA 2015-2017 PÄHKINÄNKUORESSA PROGRAMMET FÖR UTBILDNINGSTJÄNSTERNA 2015-2017 I ETT NÖTSKAL KOULUTUSPALVELUJEN PALVELUOHJELMAN

Lisätiedot

FORMULA Formula-saunasisustuksen asennusohje Monteringsanvisningar för Formula-bastuinredning

FORMULA Formula-saunasisustuksen asennusohje Monteringsanvisningar för Formula-bastuinredning FORMULA Formula-saunasisustuksen asennusohje Lue myös Yleiset asennusohjeet. Tarkista laudekorkeus laudesuunnitelmastasi. Ohjeessa on käytetty vakiolaudekorkeuksia. Monteringsanvisningar för Formula-bastuinredning

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

Ennen fysioterapian ryhmiin osallistumista kuntoutujalle tehdään fysioterapeutin arvio, jossa kartoitetaan mm. ko. ryhmän soveltuvuutta.

Ennen fysioterapian ryhmiin osallistumista kuntoutujalle tehdään fysioterapeutin arvio, jossa kartoitetaan mm. ko. ryhmän soveltuvuutta. FYSIOTERAPIAOSASTO- FYSIOTERAPIAVDELNINGEN: Fysioterapiaosaston kuntoutusryhmät syksy 2018 kevät 2019/ Fysioterapiavdelningens rehabiliteringsgrupper hösten 2018 våren 2019 Ennen fysioterapian ryhmiin

Lisätiedot

Loviisan kyläfotissarja / Lovisa byaserie i fotis. Nappulat syntyneet 2005 ja myöhemmin (peliaika 2 x 15 min) kentällä

Loviisan kyläfotissarja / Lovisa byaserie i fotis. Nappulat syntyneet 2005 ja myöhemmin (peliaika 2 x 15 min) kentällä Loviisan kyläfotissarja / Lovisa byaserie i fotis Perinteinen kyläjalkapallosarja pelataan myös tänä vuonna. Säännöt ovat ennallaan, eli pelataan kahdessa luokassa: nappulat syntyneet 2004 ja myöhemmin

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä

Matkustaminen Yleistä - Olennaiset Kan du vara snäll och hjälpa mig? Avun pyytäminen Talar du engelska? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Kan du vara snäll och hjälpa mig? Talar du engelska? Talar du _[språk]_? Tiedustelu

Lisätiedot

TUE VIHREIDEN KAMPANJAA KYMPILLÄ. LÄHETÄ TEKSTIVIESTI TUE10 NUMEROON

TUE VIHREIDEN KAMPANJAA KYMPILLÄ. LÄHETÄ TEKSTIVIESTI TUE10 NUMEROON PUHTAAT JÄRVET PUHDAS ITÄMERI ROHKEA SUVAITSEE Remontoimme terveydenhuollon niin, että hoitoa saa sekä ruumiin että mielen sairauksiin. Investoimme ratoihin, jotta junat saadaan kulkemaan nopeammin, useammin

Lisätiedot

Ruotsinsuomalainen perheleiri 1-3 elokuuta 2014 Bergslagsgården, Sävsjön, Hällefors

Ruotsinsuomalainen perheleiri 1-3 elokuuta 2014 Bergslagsgården, Sävsjön, Hällefors Ruotsinsuomalainen perheleiri 1-3 elokuuta 2014 Bergslagsgården, Sävsjön, Hällefors Sverigefinskt familjeläger 1-3 augusti 2014 Bergslagsgården, Sävsjön, Hällefors Tervetuloa Örebron läänin ensimmäiselle

Lisätiedot

OHJE EHDOKASLISTOJEN TEKEMISEEN VUODEN 2016 EDUSTAJISTON VAALIA VARTEN

OHJE EHDOKASLISTOJEN TEKEMISEEN VUODEN 2016 EDUSTAJISTON VAALIA VARTEN OHJE EHDOKASLISTOJEN TEKEMISEEN VUODEN 2016 EDUSTAJISTON VAALIA VARTEN Joka neljäs vuosi pidettävissä edustajiston vaaleissa valitaan osuuskaupan edustajistoon 50 edustajaa. Edustajisto toimii osuuskaupan

Lisätiedot

CE-märkning och Produktgodkännande. CE-merkintä ja Tuotehyväksyntä

CE-märkning och Produktgodkännande. CE-merkintä ja Tuotehyväksyntä CE-märkning och Produktgodkännande CE-merkintä ja Tuotehyväksyntä Joakim Nyström 25.5.2018 Typgodkännande = nationellt godkännande av byggprodukter i Finland tillverkaren bevisar, att produkten kan användas

Lisätiedot

Tervetuloa tähän Pohjanmaan liiton järjestämään laajakaistaseminaarin, joka kantaa nimeä Sadan megan Pohjanmaa.

Tervetuloa tähän Pohjanmaan liiton järjestämään laajakaistaseminaarin, joka kantaa nimeä Sadan megan Pohjanmaa. Tervetuloa tähän Pohjanmaan liiton järjestämään laajakaistaseminaarin, joka kantaa nimeä Sadan megan Pohjanmaa. Välkomna till Österbottens förbunds bredbandsseminarium, som fått namnet Österbotten kör

Lisätiedot

Keskustelukahvilamme Mitä on hyvä elämä joka päivä

Keskustelukahvilamme Mitä on hyvä elämä joka päivä Medborgardialog Ett gott liv var dag 2015-02-25 Keskustelukahvilamme Mitä on hyvä elämä joka päivä Allmänna frågor/yleiset kysymykset Kvinna/nainen 59 71,1 Man/mies 24 28,9 Total 83 100 100% (83/83) Ålder/Ikä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2001 vp Yrittäjien asema uudessa aikuiskoulutustuessa Eduskunnan puhemiehelle Työllisyyden hoito on merkittävä osa köyhyyden torjuntaa. Pienyritteliäisyyttä on siten tuettava, jotta

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelujen kehittäminen ja haasteita De äldres service utveckling och utmaningar

Ikäihmisten palvelujen kehittäminen ja haasteita De äldres service utveckling och utmaningar Ikäihmisten palvelujen kehittäminen ja haasteita De äldres service utveckling och utmaningar Pia Vähäkangas, TtT, Pohjanmaan I&O muutosagentti, förändringsagent i Österbotten 13.11.2018 Pia Vähäkangas,

Lisätiedot

Työyksikkö 7 9 tervehtii ja tiedottaa. Oppilaiden huoltajille

Työyksikkö 7 9 tervehtii ja tiedottaa. Oppilaiden huoltajille Työyksikkö 7 9 tervehtii ja tiedottaa Oppilaiden huoltajille Lukuvuosi 2014 15 on pyörähtänyt käyntiin ja luokilla 7 9 on täysi työn touhu käynnissä. Olemme iloisia viime vuoden yhdeksäsluokkalaisten hyvästä

Lisätiedot

Tutkintojen perusteet uutta osaamista ja joustavuutta. Examensgrunder ny kompetens och flexibilitet

Tutkintojen perusteet uutta osaamista ja joustavuutta. Examensgrunder ny kompetens och flexibilitet Tutkintojen perusteet uutta osaamista ja joustavuutta Examensgrunder ny kompetens och flexibilitet Keskeiset muutokset Centrala ändringar Muutokset tutkintorakenteessa (asetus) Muutokset ammatillisen perustutkinnon

Lisätiedot

ENGLANTI PALVELUKIELENÄ. Milla Ovaska, kansainvälisten asioiden päällikkö Antti Kangasmäki, ylikielenkääntäjä

ENGLANTI PALVELUKIELENÄ. Milla Ovaska, kansainvälisten asioiden päällikkö Antti Kangasmäki, ylikielenkääntäjä ENGLANTI PALVELUKIELENÄ Milla Ovaska, kansainvälisten asioiden päällikkö Antti Kangasmäki, ylikielenkääntäjä Suomen 2. suurin kaupunki Yksi nopeimmin kasvavista kaupungeista Suomessa 20 % asukkaista alle

Lisätiedot

Grupparbete Ryhmätyö. LAPE-akademi / LAPE-akatemia Tillfälle 1. Tilaisuus

Grupparbete Ryhmätyö. LAPE-akademi / LAPE-akatemia Tillfälle 1. Tilaisuus Grupparbete Ryhmätyö LAPE-akademi / LAPE-akatemia Tillfälle 1. Tilaisuus 1. 9.5.2019 A Miten voidaan varmistaa, ettei suunnitelma jää vain paperiksi? Hur kan vi försäkra oss om att planen inte bara lämnar

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 845/2006 vp Internetin hankkiminen yhteydenpitoon työvoimaviranomaisten kanssa Eduskunnan puhemiehelle Työttömän työnhakijan piti lähettää työvoimaviranomaiselle kuittaus sähköisen

Lisätiedot

Kotimaisen kirjallisuuden valintakoe 2015

Kotimaisen kirjallisuuden valintakoe 2015 Sukunimi / Efternamn Kaikki etunimet / Samtliga förnamn Henkilötunnus / Personbeteckning Puhelinnumero / Telefonnummer Valintatoimiston merkintöjä / Urvalsbyråns anteckningar SKO A (B) Sähköpostiosoite

Lisätiedot

Päiväkotirauha Dagisfred

Päiväkotirauha Dagisfred 15.3.2017 varhaiskasvattajille Mia Viljanen ja Maria Stoor-Grenner Päiväkotirauha Dagisfred Kaverisuhteita vahvistava ja kiusaamista ehkäisevä toimintatapa Ett sätt att stärka kompisrelationer och förebygga

Lisätiedot

Matkustaminen Liikkuminen

Matkustaminen Liikkuminen - Sijainti Jag har gått vilse. Et tiedä missä olet. Kan du visa mig var det är på kartan? Tietyn sijainnin kysymistä kartalta Var kan jag hitta? Tietyn rakennuksen / n sijainnin tiedustelu Jag har gått

Lisätiedot

Ketoconazol Sandoz Shampoo 20 mg/g

Ketoconazol Sandoz Shampoo 20 mg/g PAKKAUSSELOSTE Lue tämä pakkausseloste huolellisesti, sillä se sisältää sinulle tärkeitä tietoja. Tämä lääke on saatavissa ilman lääkemääräystä lievien sairauksien hoitamiseksi ilman lääkärin apua. Tästä

Lisätiedot

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012 HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012 Kristiinankaupungin Sivistys- ja vapaa-aikakeskus on koonnut hiihtolomaviikon ohjelmalehtisen, johon sisältyy paljon erilaista toimintaa. Kristiinankaupungin

Lisätiedot

Hyvien yhteyksien solmukohdassa. I förbindelsernas knutpunkt

Hyvien yhteyksien solmukohdassa. I förbindelsernas knutpunkt Perspektiivi-2-heinä15 klo12 Monien mahdollisuuksien liiketilaa energisen alueen ytimessä Det nyaste företagscentret i energiska Runsor WAASA KIINTEISTÖ WASAPLAN OY JUHA KOIVUSALO, RA RUNSOR Toimisto-

Lisätiedot

Starttiraha aloittavan yrittäjän tuki Bli företagare med startpeng

Starttiraha aloittavan yrittäjän tuki Bli företagare med startpeng Starttiraha aloittavan yrittäjän tuki Bli företagare med startpeng 1 *Starttirahalla edistetään uuden yritystoiminnan syntymistä ja työllistymistä turvaamalla yrittäjän toimeentulo yritystoiminnan käynnistämisvaiheen

Lisätiedot

Yhdistyksen kevätkokous

Yhdistyksen kevätkokous Keski-Pohjanmaan Epilepsiayhdistys ry Mellersta Österbottens Epilepsiförening rf. Jäsenkirje 1/2016 Medlemsbrev 1/2016 Hyvä yhdistyksen jäsen! Olet joskus ehkä ajatellut, että olisipa kivaa osallistua

Lisätiedot

VAMMAISNEUVOSTO HANDIKAPPRÅD. Kauniainen - Grankulla

VAMMAISNEUVOSTO HANDIKAPPRÅD. Kauniainen - Grankulla VAMMAISNEUVOSTO HANDIKAPPRÅD Kauniainen - Grankulla Kauniaisissa on toiminut vuodesta 1989 lähtien vammaisneuvosto, joka edistää ja seuraa kunnallishallinnon eri aloilla tapahtuvaa toimintaa vammaisten

Lisätiedot

JUBILEUMSÅRET 2017 FÖR FINLANDS SJÄLVSTÄNDIGHET

JUBILEUMSÅRET 2017 FÖR FINLANDS SJÄLVSTÄNDIGHET JUBILEUMSÅRET 2017 FÖR FINLANDS SJÄLVSTÄNDIGHET 2 TIDTABELL 2012 Förhandsutredning 2013 Tillsättandet av projektet 2014 Planering & organisering 2015 2017 2016 Utarbetandet av programmet för jubileumsåret

Lisätiedot

SYKSYISET KYSYMYKSET HÖSTFRAGOR

SYKSYISET KYSYMYKSET HÖSTFRAGOR SYKSYISET KYSYMYKSET HÖSTFRAGOR Kaksikieliset keskustelukortit syystunnelman herättelyä ja syyskauden suunnittelua varten Kysymykset liittyvät: mielipiteisiin kokemuksiin toiveisiin muistoihin. Tulosta,

Lisätiedot

TURNERING - TURNAUS JAKOBSTAD 9-10.08.2014 PIETARSAARI

TURNERING - TURNAUS JAKOBSTAD 9-10.08.2014 PIETARSAARI TURNERING - TURNAUS JAKOBSTAD 9-10.08.2014 PIETARSAARI I år ordnar FF Jaro tillsammans med LokaTapiola för 14:e gången sin ALL STARS fotbollsturnering. Sammanlagt 65 lag och ca 750 spelare deltar. Åldersklasserna

Lisätiedot

Pienryhmässä opiskelu

Pienryhmässä opiskelu Kulturer möts (2 op) ruotsin vapaaehtoinen kurssi kaikkien tiedekuntien opiskelijoille ohjattua opiskelua pienryhmissä, pareittain ja itsenäisesti, 8 lähiopetustuntia ensimmäinen kokoontuminen: info, ryhmien

Lisätiedot

ITSEARVIOINTIRAPORTTI työstetty utarbetat arviointialue, utvärderingsområde 3 henkilöstö, personal

ITSEARVIOINTIRAPORTTI työstetty utarbetat arviointialue, utvärderingsområde 3 henkilöstö, personal ITSEARVIOINTIRAPORTTI työstetty utarbetat 3.2.2017 arviointialue, utvärderingsområde 3 henkilöstö, personal KANSALAISOPISTOJEN CAF 2017 Mi + Vako yhteinen raportti! TOIMINTA 1 JOHTAJUUS johtamisen arvot

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä

Matkustaminen Yleistä - Olennaiset Voisitko auttaa minua? Avun pyytäminen Puhutko englantia? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Kan du vara snäll och hjälpa mig? Talar du engelska? Puhutteko _[kieltä]_? Tiedustelu

Lisätiedot

PORVOO - SÖDERKULLA - HELSINKI / BORGÅ - SÖDERKULLA - HELSINGFORS

PORVOO - SÖDERKULLA - HELSINKI / BORGÅ - SÖDERKULLA - HELSINGFORS ETELÄ-SIPOON LÄPIMENOLIIKENNE - GENOMFARTSTRAFIKEN I SÖDRA SIBBO AIKATAULUT - TIDTABELLER 1.1. - 5.6.2016 HSL:n matkakortti käy toistaiseksi niissä vuoroissa, jotka on merkitty lihavoidulla tekstityypillä.

Lisätiedot

Aloite merkittiin tiedoksi. Motionen antecknades för kännedom.

Aloite merkittiin tiedoksi. Motionen antecknades för kännedom. Sivistyslautakunta/Bildningsnämnde 49 07.05.2008 n ALOITE KUNNALLISEN KOULUMATKATUEN MYÖNTÄMISESTÄ TOISEN ASTEEN OPISKELIJOILLE/HEIKKI VESTMAN YM. / MOTION OM BEVILJANDE AV KOMMUNALT BIDRAG FÖR SKOLRESOR

Lisätiedot