TEKEE MIELI OPPIA LUST ATT LÄRA SIG!
|
|
- Arttu Halonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TEKEE MIELI OPPIA LUST ATT LÄRA SIG! Valtakunnallinen vanhusten viikko Sipoossa Riksomfattande de äldres vecka i Sibbo
2 Tekee mieli tietää Vanhusten viikolla on jo pitkät perinteet kaikkialla Suomessa. Parhaiten tämä viikko täyttää tehtävänsä synnyttäessään keskustelua, joka jatkuu myös viikon päätyttyä. Yhden tämän hetken tärkeimmistä puheenvuoroista on julkaissut emeritusprofessori Antti Eskola, sosiologi joka ei ole aiemminkaan kuvia kumartanut. Hän kirjoittaa mielikuvista, joita vanhuudesta on ja joita myös tarkoituksella yritetään synnyttää. Kirja-arvostelusta ei tässä ole kysymys, mutta yhdessä kohdassa Eskolaa voi siteerata myös suoraan. Vanhukselle on yhä tarjolla vain kaksi roolia, aktiivinen isovanhempi tai avuton autettava. Hyvin harvat ovat toistaiseksi osanneet tai uskaltaneet avata tätä aktiivisuutta sen tarkemmin, ainakaan sitä puolta että tällainen vanhus on hyvä kuluttaja ja hänestä on vähemmän kuluja yhteiskunnalle. Iloiseen osallistujaan ja harrastajaan on helppoa liittää plusmerkkejä. Entä sitten, jos valitsee toisin? Eskolan ajattelu johtaa väistämättä uusiin kysymyksiin. Mitä sanottavaa gerontologeilla ja tutkivilla toimittajilla on niistä vanhuuden mielikuvista, joita meille tarjotaan, mitä niiden takana oikeasti on? Erityisen varuillaan heidän tulisi olla silloin, kun poliittisia päätöksiä ja säästöjä perustellaan vanhusten parhaalla ja varsinkin silloin, kun nämä perustelut muuttuvat. Tärkeää tämä kaikki keskustelu on jo senkin vuoksi, että meidän ikääntyneiden maailmaan on hyvää vauhtia syntymässä uusi harmaa alue julkisen ja yksityisen välimaastoon ja sen pelisäännöt ovat vasta muotoutumassa, jos sitäkään. Tekee mieli oppia. Tämä on nyt vanhusten viikon teema. Jos tekee, se on erinomaisen hyvä asia. Jos ei enää tee, se ei tee meistä huonompia ihmisiä. Me sen päätämme. Tervetuloa jälleen viettämään sipoolaista vanhusten viikkoa, tervetuloa keskustelemaan meitä kaikkia kiinnostavista asioista, ihan omaan tahtiin ja omien toiveiden mukaisesti. Kaarlo Kuntsi Vanhusneuvoston puheenjohtaja
3 Lust att veta De äldres vecka har redan långa anor i hela Finland. Veckan fyller bäst sin uppgift då den väcker diskussion som även fortsätter då veckan är slut. Professor emeritus Antti Eskola, sociologen som är känd för att inte buga sig för någon, har publicerat ett av de viktigaste inläggen på senaste tiden. Han skriver om de bilder vi har om ålderdomen och hurdana bilder man med avsikt försöker skapa. Det är inte fråga om en bokrecension, men på en punkt kan man citera Eskola direkt. För åldringar finns fortfarande endast två roller: en aktiv mor- eller farförälder eller en hjälplös människa som behöver hjälp. Tillsvidare är det väldigt få som kunnat eller vågat gå in på vad denna aktivitet egentligen innebär, åtminstone inte det faktum att en sådan aktiv åldring är en bra konsument och inte orsakar samhället så mycket kostnader. Det är lätt att ge pluspoäng åt en glad deltagare med många hobbyn. Men vad händer om man väljer något annat? Eskolas tankar leder oundvikligen till nya frågor. Vad har gerontologer och undersökande journalister att säga om de bilder som serveras oss om ålderdomen? Vad ligger bakom bilderna egentligen? Äldre personer ska vara på sin vakt då politiska beslut och inbesparingar motiveras med de äldres bästa och särskilt då dessa motiveringar förändras. Dessa diskussioner är viktiga för oss äldre också därför att det i vår värld håller på att uppstå en ny grå zon mellan den offentliga och privata sektorn och spelreglerna så gott som saknas. Lust att lära sig. Det är temat för de äldres vecka. Om du sysslar med saker är det utmärkt. Om du inte gör det, är du inte en sämre människa för det. Det är vi som beslutar. Välkommen att åter fira Sibbobornas de äldres vecka, välkommen att diskutera om saker som intresserar oss alla, i egen takt och enligt egna önskemål. Kaarlo Kuntsi Ordförande för äldrerådet
4 SUNNUNTAI / SÖNDAG Messu. Mikkelinpäivän perhemessu, Sipoon kirkko, Kuninkaantie Familjemässa i Sibbo kyrka, Kungsvägen Messu. Vanhusten kirkkopyhä, Söderkullan seurakuntakeskus, Terveystie Avajaistilaisuus/Öppningstillfälle, Juhlatalo, Uudensillantie 39/ Festsalen, Nybrovägen 39 Tilaisuus on avoin kaikille ja maksuton / Gratis tillfälle, öppet för alla. Kahvitarjoilu / Kaffebjudning MAANANTAI / MÅNDAG Näppärät näpit, Manna, Terveystie 2, Söderkulla. Vapaamuotoinen käsityökerho. Sipoon suom. srk Leivotaan ja maistellaan / Vi bakar och smakar, Palvelutalo Linda, Amiraalintie 6 / Servicehuset Linda Amiralsvägen 6 Leivotaan ja maistellaan B-talon 4. kerroksen vasemmassa keittiössä. Pullakahvi. Osallistuminen maksaa 2 /kerta / Kom med och baka, smaka och dricka en kopp kaffe tillsammans. Vi bakar och smakar i B-husets vänstra kök i de 4:de vån. Kaffe med dopp. 2 /gången Hyvinvointimessut/Välfärdsmässa, Juhlatalo, Uudensillantie 39 /Festsalen, Nybrovägen 39 Kohderyhmänä ikääntyneet - Tule tutustumaan alueen yrityksien, yhdistysten ja kunnan tarjontaan / Målgruppen är de äldre - Kom och bekanta dig med vad områdets företagare, föreningar och kommunen har att erbjuda Jenny-Maria, Prästgården, Kungsvägen 28 Vi pysslar, stickar och virkar samtidigt som vi samtalar om livet. Ledare Ann- Lis Biström, Sibbo sv. församling
5 TIISTAI / TISDAG Tiistaikahvit, Manna, Terveystie 2, Söderkulla. Tarjolla juttuseuraa ja kahvit. Sipoon suom. srk Teemaryhmä/Temagrupp, Palvelutalo Linda, Amiraalintie 6 / Servicehuset Linda, Amiralsvägen 6 Kokoonnutaan askarteluhuoneessa. Vaihtelevaa ohjelmaa. Kahvi ja pulla 1 / Vi träffas i hobbyrummet och har varierande program. Kaffe med dopp SeniorSurf, Pääkirjasto, Pohjoinen Koulutie 2 / Huvudbiblioteket, Norra Skolvägen 2 Tule tutustumaan tablettitietokoneisiin ja hyödyllisiin verkkopalveluihin pullakahvin kera. Tapahtuma on ilmainen ja kaksikielinen. / Kom och bekanta dig med tablettdatorer och lär dig använda nyttiga webbtjänster. Kaffe med dopp. Evenemanget är gratis och tvåspråkigt Ääneenlukua Palvelutalo Elsie, Jussaksentie 18 K. Ääneenlukua 3 krs:ssa (suomeksi / på finska) Tehdään yhdessä, Seurakuntatalo, Iso Kylätie 1, Nikkilä. Yhdessäoloa ja käsitöitä. Sipoon suom. srk
6 Suomen muistiasiantuntijat ry:n Sipoon Alva-toiminnan tilaisuus / Finlands minnesspecialister rf:s Sibbo Alvas avdelnings tillställning, Palvelutalo Elsie, Jussaksentie 18 J / Servicehuset Elsie, Jussasvägen 18 J Tilaisuus sopii niin ammattilaisille kuin omaisestaan/läheisestään huolehtiville. / Evenemanget passar till personalen och till dem som vårdar sin anhörig/närmaste Muistikahvila/Minnescafé, Sipoon Muisti ry Tervetuloa/Välkommen Tarja Valtonen, perhehoidon ohjaaja Suomen muistiasiantuntijat ry:n tervehdys, Tarja Kuntsi, suunnittelija, Suomen muistiasiantuntijat ry TunteVa muistisairaiden ihmisten hoidossa ymmärrystä ja keinoja luento (suomeksi/på finska) Kaisa Niinistö, geronomi AMK, muistikoordinaattori. Tilaisuus on maksuton, mutta kerrothan tulostasi tarjoilun tilaamisen helpottamiseksi. Ilmoittautumiset mennessä tarja.kuntsi@muistiasiantuntijat.fi tai / Evenemanget är avgiftsfri men berätta gärna om du är på kommande för att underlätta serveringen. Anmälningar senast tarja.kuntsi@muistiasiantuntijat.fi eller Raamattupiiri, Seurakuntatalo, Iso Kylätie 1, Nikkilä. Sipoon suom. srk KESKIVIIKKO / ONSDAG Juttupiiri, Palvelutalo Linda, Söderkulla. Jutustelua ja runoja. Sipoon suom. srk Högläsning, Servicehuset Linda Amiralsvägen 6 Kom med och lyssna på högläsning med Elis Tallberg i biblioteket. (på svenska/ruotsiksi) Istumatanssia/Sittdans, Palvelutalo Elsie, Jussaksentie 18 J / Servicehuset Elsie, Jussasvägen 18 J järj./arr. Elsien ystävät / Elsie vännerna
7 B-talon Kahviryhmä / B-husets Kaffegrupp, Palvelutalo Linda, Amiraalintie 6 / Servicehuset Linda, Amiralsvägen 6 Ryhmä kokoontuu B-talon 4. kerroksessa. Vaihtelevaa ohjelmaa. Kahvi ja pulla 1 ja Bingo 1 / Gruppen träffas i B-husets 4:de vån. Varierande program. Kaffe med dopp 1 och Bingo Keskusteluryhmä/Diskussionsgrupp, Palvelutalo Elsie, Jussaksentie 18 K / Servicehuset Elsie, Jussasvägen 18 K Kokoonnumme 3. kerroksen aulassa kahvittelun merkeissä ja keskustelemme ajankohtaisista ja menneistä asioista. Kahvi ja kahvileipä 1 / Vi träffas i 3 vån. aula, dricker kaffe och pratar en stund om aktuella och gamla minne saker. Kaffe med dopp Liikenneturvallisuus iltapäivä / Trafiksäkerhetseftermiddag Palvelutalo Linda, Amiraalintie 6 / Servicehuset Linda, Amiralsvägen 6 * laulaja Lasse Liemola kitaroineen esiintyy / sångaren Lasse Liemola uppträder med sin gitarr * suutari Hannu Heiskanen Taitavat Suutarit ry:stä kertoo pitävistä kengistä ja liukuesteistä / skomakare Hannu Heiskanen från Taitavat Suutari ry berättar om skor med fäste och halkskydd Liukuesteitä jaossa rajoitetusti yli 70-vuotiaille. / Ett begränsat antal halkskydd utdelas åt 70 år fyllda personer. Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. / Tillfället är öppet för alla och gratis. Kahvitarjoilu, arvonta ja heijastimien jako. / Kaffeservering, lotteri och utdelning av reflexer Raamattupiiri, Palvelutalo Linda, Söderkulla. Sipoon suom. srk
8 TORSTAI / TORSDAG Valtakunnallinen iäkkäiden Ulkoilupäivä / Riksomfattande friluftsdagen för äldre Senioriliikunta/Seniorjumppa, Palvelutalo Linda, Amiraalintie 6 / Servicehuset Linda, Amiralsvägen 6 Ft. Jukka Suhonen, Sipoon kunta/sibbo kommun Istumatanssi/Sittdans, Palvelutalo Linda, Amiraalintie 6 /Servicehuset Linda, Amiralsvägen 6 Tule mukaan kokeilemaan istumatanssia. Ryhmä kokoontuu juhlasalissa. Ohjaaja Bitta Nyberg / Kom med på sittdans tillsammans med Bitta Nyberg i festsalen Senioritanssia/Seniordans, Palvelutalo Elsie, Jussaksentie 18J / Servicehuset Elsie, Jussasvägen 18J Hauskoja ja helppoja tansseja ikääntyneille / Roliga och lätta danser för äldre, Senioritsemppari Tanja / Seniortsemppare Tanja e-tuokio/e-stund, pääkirjasto, Pohjoinen Koulutie 2 / huvudbibliotek, Norra Skolvägen 2 Haluatko oppia uutta tablettitietokoneesta tai älypuhelimesta? Haluatko tutustua e-kirjoihin tai e-lehtiin? Silloin kirjasto e-tuokio on sinua varten! Vill du lära dig mer om tablettdatorn eller smarttelefonen? Vill du bekanta dig med e-böcker eller e-tidningar? Då är bibliotekets e-stund vad du behöver! Laulava kuppila, Seurakuntakeskus, Terveystie 3, Söderkulla. Lauletaan ja vaihdetaan kuulumisia kahvien kera. Sipoon suom.srk Widegård-päivä/Widegård-dag, Paippistentie 1134 / Paipisvägen 1134 Lounas/Lunch 5, Norra Paipis Marthakrets Liikuntateema/Motiontema ft. Jukka Suhonen, Sipoon kunta / Sibbo kommun
9 Bingo, Palvelutalo Linda, Amiraalintie 6 / Servicehuset Linda Amiralsvägen 6 Juhlasalissa / i festsalen, Maksu 1 /kerta / Kostnad 1 /gång Café Linda, Palvelutalo Linda, Amiraalintie 6 / Servicehuset Linda Amiralsvägen 6 Yhteislaulua ja tanssia Bosse Träskelinin orkesterin johdolla Allsång och dans med Bosse Träskelins orkester 13- Ulkoilupäivä Suvirinteellä / Ut och gå -dag vid Solliden, Jussaksentie 18 B / Jussasvägen 18 B Tervetuloa ulkoilemaan yhdessä asukkaiden kanssa. Ulkoiluhetken jälkeen siirrymme Seniorikeskuksen pihalle grillaamaan / Välkommen alla att gå ut med invånaren. Efter utevistelsen flyttar vi oss till Seniorcenters gård för att grilla tillsammans Makkaranpaistoa Seniorikeskuksen pihalla / Korvgrillning på Seniorcenterns gård, Seniorikeskus, Jussaksentie 18 A / Seniorcenter, Jussasvägen 18 A, järj./arr. Sibbo Krigsveteraner rf Öppna dörrar vid Krigsveteranernas museum / Avoimet ovet Sotaveteraanien museossa, Seniorikeskus, Jussaksentie 18 / Seniorcenter, Jussaksentie Ehtoollishartaus, Palvelutalo Elsie, Nikkilä. Sipoon suom.srk Bingo, Palvelutalo Elsie, Jussaksentie 18 J / Servicehuset Elsie, Jussasvägen 18 J Maksu 1 /kerta. Järj. Elsien ystävät. / Kostnad 1 /gång. Arr. Elsie vännerna Rukouspiiri, Pappila, Kuninkaantie 28, Nikkilä. Voimaa ja lepoa rukouksesta. Sipoon suom.srk
10 PERJANTAI / FREDAG Senioriliikunta/Seniormotion, Palvelutalo Elsie, Jussaksentie 18 J / Servicehuset Elsie, Jussasvägen 18 J fys. Jukka Suhonen, Sipoon kunta / Sibbo Kommun Kuntosaliharjoittelua senioreille / Konditionssalsträning för seniorer, Palvelutalo Linda, Amiraalintie 6 / Servicehuset Linda, Amiralsvägen 6 Järj./arr Söder Fysio 2,50 /kerta/gång Sydänkävely, Palvelutalo Elsie, Jussaksentie 18 J / Servicehuset Elsie, Jussasvägen 18 J Lähtö Elsiestä, tietovisa ja kahvit / Start från Elsie, frågesport och kaffe, järj./ arr. Sipoon Eläkkeensaajat ry Puutyö/Träslöjd, Palvelutalo Linda, Amiraalintie 6 /Servicehuset Linda, Amiralsvägen 6 Nikkaroi uutta tai vanhaa puutyösalissa. Ohjaaja Karl-Henrik Boxström / Snickra nytt eller reparera gammalt i slöjdsalen tillsammans med Karl-Henrik Boxström Syystuokio/Kaffestugan, Palvelutalo Linda, Amiraalintie 6 / Servicehuset Linda, Amiralsvägen 6 Hetki yhdessä, keskustelua ja vaihtelevaa ohjelmaa. Kahvi ja pulla 1 / Fri Samvaro, diskussion och varierande program. Kaffe med dopp Ehtoollishartaus, Palvelutalo Linda, Söderkulla. Sipoon suom.srk Högläsning, Servicehuset Linda, Amiralsvägen 6 Högläsning med Eva Uggla i hobbyrummet. (På svenska / ruotsiksi)
11 LAUANTAI / LÖRDAG Maatalousmuseossa avoimet ovet / Öppna dörrar i Jordbruksmuseet, Kuninkaantie 19 / Kungsvägen 19, Sibbo hembygdsförening rf. SUNNUNTAI / SÖNDAG Messu, Lähetyspyhä, Sipoon kirkko, Kuninkaantie 19. Saarnaa lähetyslentäjä Janne Ropponen. Lähetysjuhla ja kirkkokahvit seurakuntatalolla, Iso Kylätie Mässa i Sibbo kyrka, Kungsvägen 19. Helene Liljeström MUUTA Päiväkeskus/Dagcentralen Jussaksentie 18 A / Jussasvägen 18 A Vanhustenviikolla on mahdollisuus tutustua päiväkeskuksen toimintaan ja kuntosaliin. Toivomme, että ilmoittaudut ennakkoon puh Under De äldres vecka har du möjlighet att bekanta dig med dagcentralens verksamhet och konditionssalen. Vi önskar att Du anmäler Dig på förhand tfn Kuljetukset/Transport Jos tarvitsette kuljetusta, otattehan yhteyttä viimeistään päivää ennen. Om ni behöver transport, kontakta minst en dag före tillfället i fråga. Sibbo-Pornainen Rotaryklubi Ulf Lundström, puh./tfn
12 KIITOS KAIKILLE YHTEISTYÖKUMPPANEILLE! TACK TILL ALLA SAMARBETSPARTNERS! Lisätietoja / Tilläggsuppgifter: Palveluohjaaja / Serviceinstruktör Nina Weckman, , nina.weckman@sipoo.fi
Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.
Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina
Servicehuset Elsie / Palvelutalo Elsie
Elsies / Sofies aktiva höstprogram Elsien / Sofien aktiivinen syysohjelma 1.9.-21.12.2018 Verksamhet öppen för seniorer Senioreille avointa toimintaa S ervicehusstiftelsen i Sibbo Sipoon palvelutalosäätiö
Elsies/Sofies aktiva höstprogram Elsien/Sofien aktiivinen syysohjelma
Elsies/Sofies aktiva höstprogram Elsien/Sofien aktiivinen syysohjelma 28.8-22.12.2017 Servicehusstiftelsen i Sibbo Sipoon palvelutalosäätiö Servicehuset Elsie / Palvelutalo Elsie Jussasvägen / Jussaksentie
Filmhandledning från Svenska nu för svenskundervisningen Rekommenderas för åk 7-10
Medan vi lever Filmhandledning från Svenska nu för svenskundervisningen Rekommenderas för åk 7-10 Till läraren Filmen och övningarna är främst avsedda för eleverna på högstadiet, men övningarna kan också
Vanhustenviikko De äldres vecka
Vanhustenviikko De äldres vecka 5.-12.10.2014 ARVOKAS VANHUUS ON IHMISOIKEUS. AINA. VÄRDIG ÅLDERDOM MÄNSKLIG RÄTTIGHET. ALLTID. Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina. Vanhustyön keskusliitto nostaa aina
Kommunal verksamhet och service nu på finska! Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet
Kommunal verksamhet och service nu på finska! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosan kunta osa suomen kielen hallintoaluetta Kommunal
Lindas aktiva höstprogram Lindan aktiivinen syysohjelma
Lindas aktiva höstprogram Lindan aktiivinen syysohjelma 28.8-22.12.2017 Servicehusstiftelsen i Sibbo Sipoon palvelutalosäätiö Servicehuset Linda / Palvelutalo Linda Amiralsvägen / Amiraalintie 6 01150
Lindas aktiva höstprogram Lindan aktiivinen syysohjelma. Verksamhet öppen för seniorer Senioreille avointa toimintaa
Lindas aktiva höstprogram Lindan aktiivinen syysohjelma 1.9.-21.12.2018 Verksamhet öppen för seniorer Senioreille avointa toimintaa S ervicehusstiftelsen i Sibbo Sipoon palvelutalosäätiö Servicehuset Linda
FOKUS. grammatik. Konjunktiot ja sanajärjestys
FOKUS grammatik Konjunktiot yhdistävät sanoja, lauseenosia ja lauseita. Konjunktiot jaetaan rinnastus- ja alistuskonjunktioihin. Jag och min kompis ska resa till Köpenhamn. Minä ja kaverini matkustamme
VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN
VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN Hyvä kotiväki Koti ja perhe ovat lapsen tärkein kasvuympäristö ja yhteisö. Kodin ohella päivähoidon on oltava turvallinen paikka, jossa lapsesta sekä
www.rosknroll.fi 0201 558 334
www.rosknroll.fi 0201 558 334 Rollella ei ole peukalo keskellä kämmentä, joten lähes kaikki rikki menneet tavarat Rolle korjaa eikä heitä pois. Etsi kuvista 5 eroavaisuutta! Rolle har inte tummen mitt
KIRKKONUMMEN KEHITYSVAMMAISTEN TUKI RY
Kirkkonummen kehitysvammaisten tuki ry UUTISKIRJE syksy 2016 KIRKKONUMMEN KEHITYSVAMMAISTEN TUKI RY Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Uutiskirje
XIV Korsholmsstafetten
XIV Korsholmsstafetten 19.5.2013 Huvudklasser Öppen klass: Laget får komponeras fritt. Damklass: Laget ska endast bestå av kvinnliga löpare. Varje lag skall bestå av 6 8 löpare. Två löpare från varje lag
Kirjoita verbin vartalo. VINKKI: Poista verbin perusmuodosta kirjain a.
Kirjoita verbin vartalo. VINKKI: Poista verbin perusmuodosta kirjain a. Valitse oikea muoto. A. Täydennä nykyhetken muodot. Käytä tarvittaessa nettisanakirjaa. Valitse vasemmalla olevan valikon yläosassa
Vanhustenviikko De äldres vecka 6.-13.10.2013
Vanhustenviikko De äldres vecka 6.-13.10.2013 hyviä vuosia! goda år! HYVÄT VUODET Hyviä ja onnellisia vuosia me ihmiset toivomme, itsellemme ja lähimmäisillemme. Tämä toivomus on syystä otettu myös tämänkertaisen
JUBILEUMSÅRET 2017 FÖR FINLANDS SJÄLVSTÄNDIGHET
JUBILEUMSÅRET 2017 FÖR FINLANDS SJÄLVSTÄNDIGHET 2 TIDTABELL 2012 Förhandsutredning 2013 Tillsättandet av projektet 2014 Planering & organisering 2015 2017 2016 Utarbetandet av programmet för jubileumsåret
Ruotsinsuomalainen perheleiri 1-3 elokuuta 2014 Bergslagsgården, Sävsjön, Hällefors
Ruotsinsuomalainen perheleiri 1-3 elokuuta 2014 Bergslagsgården, Sävsjön, Hällefors Sverigefinskt familjeläger 1-3 augusti 2014 Bergslagsgården, Sävsjön, Hällefors Tervetuloa Örebron läänin ensimmäiselle
Vanhustenviikko Kotkassa
Vanhustenviikko 2.-9.10.2016 Kotkassa Sunnuntai 2.10.2016 Vanhusten viikon pääjuhla Seuratalo Sampo, Sampokuja 6. Tilaisuus alkaa kahvituksella kello 13. Juhla klo 14-15.30. Juhlassa monipuolinen ohjelma.
Tarvekartoitus: Vanhustenhoito ja -palvelut
Tarvekartoitus: Vanhustenhoito ja -palvelut Behovskartläggning: Äldrevård och -service Skövden kunta, Suomen kielen hallintoalue, 541 83 Skövde Skövde kommun, Finskt förvaltningsområde, 541 83 Skövde LAKI
Deltagande och inflytande Osallistuminen ja vaikuttaminen LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA
Deltagande och inflytande Osallistuminen ja vaikuttaminen LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Utkast till landskapslag - Maakuntalakiluonnos Landskapets invånare och de som använder
Pienryhmässä opiskelu
Kulturer möts (2 op) ruotsin vapaaehtoinen kurssi kaikkien tiedekuntien opiskelijoille ohjattua opiskelua pienryhmissä, pareittain ja itsenäisesti, 8 lähiopetustuntia ensimmäinen kokoontuminen: info, ryhmien
TURNERING - TURNAUS JAKOBSTAD 9-10.08.2014 PIETARSAARI
TURNERING - TURNAUS JAKOBSTAD 9-10.08.2014 PIETARSAARI I år ordnar FF Jaro tillsammans med LokaTapiola för 14:e gången sin ALL STARS fotbollsturnering. Sammanlagt 65 lag och ca 750 spelare deltar. Åldersklasserna
Koulutukset ja tapahtumat kevät 2013 Utbildningar och evenemang våren 2013
Porvoon kaupunginkirjasto - Uudenmaan maakuntakirjasto Borgå stadsbibliotek - Nylands landskapsbibliotek Koulutukset ja tapahtumat kevät 2013 Utbildningar och evenemang våren 2013 Ilmoittautumiset kaikkiin
Hyra och priser Vuokra ja hinnasto. Kronoby kommun Kruunupyyn kunta. f.r.om. 21.9.2015 alkaen
Kronoby kommun Kruunupyyn kunta e-bokning s-varaus Hyra och priser Vuokra ja hinnasto f.r.om. 21.9.2015 alkaen Med reservation för ändringar Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään Idrottshallen Urheiluhalli
ENGLANTI PALVELUKIELENÄ. Milla Ovaska, kansainvälisten asioiden päällikkö Antti Kangasmäki, ylikielenkääntäjä
ENGLANTI PALVELUKIELENÄ Milla Ovaska, kansainvälisten asioiden päällikkö Antti Kangasmäki, ylikielenkääntäjä Suomen 2. suurin kaupunki Yksi nopeimmin kasvavista kaupungeista Suomessa 20 % asukkaista alle
Staden Jakobstad - Pietarsaaren kaupunki
Sakägare/ Asianosainen Ärende/ Asia - VALREKLAM INFÖR RIKSDAGSVALET 2015 - VAALIMAI- NONTA ENNEN EDUSKUNTAVAALEJA 2015, TILLÄGG / LISÄYS Det finns tomma reklamplatser kvar i stadens valställningar och
JAKOBSTAD PIETARSAARI
Hyvää päivähoitoa jo 110 vuotta. 110 år av högklassig dagvård. JAKOBSTAD PIETARSAARI Jakobstad ordnar småbarnspedagogisk verksamhet på svenska och finska. I Jakobstad finns dessutom ett populärt och fungerande
Miljöministeriets förordning om byggnaders fukttekniska funktion 782/ Byggnadstillsynen i Pargas
Miljöministeriets förordning om byggnaders fukttekniska funktion 782/2017 25.5.2018 Byggnadstillsynen i Pargas Nordiskt Byggsymposium Soveltamisala Tämä asetus koskee uuden rakennuksen kosteusteknisen
ta betalt! Luento hinnoittelun merkityksestä maria österåker Maria Österåker, ED - Österåker & Österåker Ab 17 november 2017
ta betalt! Luento hinnoittelun merkityksestä maria österåker Maria Österåker, ED - Österåker & Österåker Ab Tuotteen oikea hinta on se jonka asiakas on valmis siitä maksamaan Maria Österåker, ED - Österåker
Tidtabeller - Aikataulut. Från och med/alkaen
Tidtabeller - Aikataulut Från och med/alkaen 12.8.2019 1 Ingå/Inkoo - Helsingfors/Helsinki Helsingfors/Helsinki - Ingå/Inkoo Kyrkslätt Kirkkonummi Kyrkslätt (tåg) Kirkkonummi (juna) Helsingfors Helsinki
Mr. Adam Smith Smith's Plastics 8 Crossfield Road Selly Oak Birmingham West Midlands B29 1WQ
- Osoite Mr. J. Rhodes Rhodes & Rhodes Corp. 212 Silverback Drive California Springs, CA 92926 Osoitteen ulkoasu amerikkalaisittain: katunumero + katuosoite kaupungin nimi + osavaltion nimi + osavaltion
Vanhustenviikon 2.-9.10.2011 OHJELMA
Vanhustenviikon 2.-9.10.2011 OHJELMA Vanhustenviikon teema Vapaaehtoisuus voimana Maanantai 3.10 Tapahtuma Paikka klo Järjestäjä Maanantaipiiri-eläkeläisten avoin keskusteluryhmä Tervetuloa mukaan uudet
Hyra och priser Vuokra ja hinnasto. Kronoby kommun Kruunupyyn kunta. f.r.om. 1.8.2015 alkaen
Kronoby kommun Kruunupyyn kunta e-bokning s-varaus Hyra och priser Vuokra ja hinnasto f.r.om. 1.8.2015 alkaen Med reservation för ändringar Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään Idrottshallen Urheiluhalli
RUOTSI PLAN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI
RUOTSI PLAN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Bästa familj, Hemmet och familjen är barnets viktigaste uppväxtmiljö och gemenskap. Vid sidan av hemmet skall dagvården vara
WHO-Koululaistutkimus 2014 WHO-Skolelevstudie 2014
WHO-Koululaistutkimus 2014 WHO-Skolelevstudie 2014 Kansainvälinen pitkäkestoinen koulukyselytutkimus, jossa tarkastellaan kouluikäisten lasten ja nuorten terveyskäyttäytymistä ja elämäntyylejä eri konteksteissa.
Arkeologian valintakoe 2015
Sukunimi Kaikki etunimet Henkilötunnus Puhelinnumero Valintatoimiston merkintöjä KAR A (C) Sähköpostiosoite Helsingin yliopisto Humanistinen tiedekunta Arkeologian valintakoe 2015 Tarkista sivunumeroiden
Mot starkare tvåspråkighet i stadens service Kohti vahvempaa kaksikielisyyttä kaupungin palveluissa
Mot starkare tvåspråkighet i stadens service Kohti vahvempaa kaksikielisyyttä kaupungin palveluissa SKILLNADEN II Samverkan som strategi MUUTOS II Strategiana yhteistyö 24.11.2015 Tua Heimonen Specialplanerare,
Katse Nikkilään! Nickby i fokus! Ympäristö, kokemukset ja osallistuminen Miljö, upplevelser och deltagande
Katse Nikkilään! Nickby i fokus! Ympäristö, kokemukset ja osallistuminen Miljö, upplevelser och deltagande Pilvi Nummi-Sund kaavoittaja, Sipoon kunta planläggare, Sibbo kommun Nikkilästä vetovoimainen
Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter: 1. Organisaatio / Organisation Kunta, mikä kunta? / Kommun, vilken?
Kommenttipyyntö Tulevaisuuden kunta-parlamentaarisen työryhmän väliraportista / Begäran om kommentarer till mellanrapporten från parlamentariska arbetsgruppen för Framtidens kommun Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter:
Vanhusten viikon ohjelmat Kauniaisissa, vuoden teema: Ikäpolvet yhdessä Generationerna tillsammans
Vanhusten viikon 1. 8.10.2017 ohjelmat Kauniaisissa, vuoden teema: Ikäpolvet yhdessä Generationerna tillsammans Vanhusten viikko päivä ja klo tapahtuma esiintyjät/osallistujat paikka järjestäjä, vastuuhenkilö
26-27/10 2009 Folkets Hus, Pajala
Tervetuloa konferenshiin Välkommen till konferensen 26-27/10 2009 Folkets Hus, Pajala. Meänkielen konferensi 2009, Folkets Hus, Pajala Maanantai 26/10 Måndag 26/10 13.00 Aukaseminen Laulu Kirkon Minioorit
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1333/2010 vp Näkövammaisten kirjaston Celian tulevaisuus Eduskunnan puhemiehelle Celia on näkövammaisten kirjasto, joka on tarkoitettu Suomessa kaikille lukemisesteisille kansalaisille.
Kehoa kutkuttava seurapeli
Kehoa kutkuttava seurapeli Pelaajia: 2-5 henkilöä tai joukkuetta Peliaika: 30 45 min Välineet: pelilauta, 112 korttia, kaksi tavallista noppaa, yksi erikoisnoppa ja viisi pelinappulaa. Kisa Pelin tarkoituksena
KESÄLIIKENNE - SOMMARTRAFIKEN
KESÄLIIKENNE - SOMMARTRAFIKEN Kesäkuussa 2014 bussit liikennöivät viime kesän aikataulujen mukaan. Heinäkuun alussa bussivuorojen määrä vähenee. Bussit liikennöivät 1.7. - 10.8.2014 alla olevien aikataulujen
Liike-elämä Sähköposti
- Aloitus Ruotsi Suomi Bäste herr ordförande, Arvoisa Herra Presidentti Erittäin virallinen, vastaanottajalla arvonimi jota käytetään nimen sijasta Bäste herrn, Virallinen, vastaanottaja mies, nimi tuntematon
Liike-elämä Sähköposti
- Aloitus Suomi Ruotsi Arvoisa Herra Presidentti Bäste herr ordförande, Erittäin virallinen, vastaanottajalla arvonimi jota käytetään nimen sijasta Hyvä Herra, Virallinen, vastaanottaja mies, nimi tuntematon
TEMA VALET 2014 MÅL. Valet
TEMA VALET 2014 MÅL Valet Du ska ha kunskap om hur ett riksdagsval går till. Du ska ha kunskap om Sveriges statsskick, riksdag och regering och deras olika uppdrag. Du ska ha kunskap om Sveriges partier
SUOMEN KIELEN HALLINTOALUE FINSKT FÖRVALTNINGSOMRÅDE
SUOMEN KIELEN HALLINTOALUE FINSKT FÖRVALTNINGSOMRÅDE HAE VALTIONTUKEA ANSÖK OM STATSBIDRAG Tukea hakeva organisaatio Sökande organisation Organisaationumero Organisationsnummer Osoite Adress Yhteyshenkilö
Silva. Malin Sjöholm. Pedagogisk ledare/pedagoginen ohjaaja 13.10.2015
Silva Malin Sjöholm Pedagogisk ledare/pedagoginen ohjaaja 13.10.2015 Fakta Bygget skall vara klart 30.11 Naturen har fungerat som inspiration i processen. Silva- betyder skog på latin Färgskalan inne i
Kala tapahtuma Fiske evenemang
1 Kala tapahtuma Fiske evenemang 1. Kokkolan kalamarkkinat Karleby fiskmarknad Kalaa myydään Suntin rannalla / Fisk säljs vid Sundet (Utanför Idrottsgården) Ohjelmallinen tapahtuma /Evenemang med programinslag
Språkbarometern Kielibarometri 2012
Språkbarometern Kielibarometri 1. Service på svenska (svenskspråkiga minoriteter, N=0) Palveluita suomeksi (suomenkieliset vähemmistöt, N=1) Får du i allmänhet service på svenska? KOMMUNAL SERVICE 0 0
Tervetuloa tähän Pohjanmaan liiton järjestämään laajakaistaseminaarin, joka kantaa nimeä Sadan megan Pohjanmaa.
Tervetuloa tähän Pohjanmaan liiton järjestämään laajakaistaseminaarin, joka kantaa nimeä Sadan megan Pohjanmaa. Välkomna till Österbottens förbunds bredbandsseminarium, som fått namnet Österbotten kör
Henkilötunnus Personbeteckning. Postinumero ja -toimipaikka Postnummer och -anstalt. Ammattinimike Yrkesbeteckning
TYÖNANTAJA ABETSGIVAE TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENEKSI / VALTAKIJA AY-JÄSENMAKSUN PEIMISEKSI / MUUTOSILMOITUS ANSLUTNINGSBLANKETT FÖ MEDLEMSKAP I JYTYS MEDLEMSFÖENING OCH OFFENTLIGA OCH PIVATA SEKTONS FUNKTIONÄES
Nuuksio - Luontopääkaupungin sydän
Nuuksio - Luontopääkaupungin sydän Luonnon virkistys- ja matkailukäyttö Nuuksion kansallispuistossa 7-13.3.2019 Luontokeskus Haltian johtaja Tom Selänniemi Haltia naturcentrets direktör Tom Selänniemi
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät
Hyvien yhteyksien solmukohdassa. I förbindelsernas knutpunkt
Perspektiivi-2-heinä15 klo12 Monien mahdollisuuksien liiketilaa energisen alueen ytimessä Det nyaste företagscentret i energiska Runsor WAASA KIINTEISTÖ WASAPLAN OY JUHA KOIVUSALO, RA RUNSOR Toimisto-
Aaahhh... HIIHTOLOMA
Aaahhh... HIIHTOLOMA 2011 Poniratsastus Lauantai 26.02 Klo 13.00-14.00 Poniratsastus uuden ratsastuskoulun Nykarleby Ridingpoint:in maneesissa, Kovjokitie 87. Sekä hevosia että ponia. Drop in! Hinta: 1
PÄÄSIÄIS- AJAN KYSYMYKSET FRÅGOR KRING PÅSKEN. Käyttöideoita
PÄÄSIÄIS- AJAN KYSYMYKSET Kortit juhlatunnelman herättelyä ja juhlan suunnittelua varten Kysymykset liittyvät: mielipiteisiin kokemuksiin toiveisiin muistoihin. FRÅGOR KRING PÅSKEN Diskussionskort för
Loviisan kyläfotissarja / Lovisa byaserie i fotis. Nappulat syntyneet 2005 ja myöhemmin (peliaika 2 x 15 min) kentällä
Loviisan kyläfotissarja / Lovisa byaserie i fotis Perinteinen kyläjalkapallosarja pelataan myös tänä vuonna. Säännöt ovat ennallaan, eli pelataan kahdessa luokassa: nappulat syntyneet 2004 ja myöhemmin
Hallituspohja. 1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte? 2. Kotikuntanne asukasmäärä. 3. Vastaajan sukupuoli. Vastaajien määrä: 24
Hallituspohja 1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte? 25% 5 75% 10 Keskusta Kokoomus Kristillisdemokraatit Perussuomalaiset Ruotsalainen Kansanpuolue 10 Sosialidemokraatit Vasemmistoliitto Vihreät
Kuvaile tai piirrä, millainen on sinun kotiovesi. Beskriv eller rita dörren till ditt hem.
Yllättävät ympäristökysymykset Överraskande frågor om omgivningen Miltä ympäristösi tuntuu, kuulostaa tai näyttää? Missä viihdyt, mitä jää mieleesi? Tulosta, leikkaa suikaleiksi, valitse parhaat ja pyydä
Maanantai-Lauantai 27.2.-3.3.
Hiihtoloma 2012 Maanantai-Lauantai 27.2.-3.3. Koko viikon aikana hiihtolomakivaa Uudenkaarlepyyn kirjastoissa Tule poimimaan korillinen täyteen kirjoja Mielikuvituksessasi olet astronautti, valokuvaaja,
SOMMAR- FRÅGOR KESÄISET KYSYMYKSET. Käyttöideoita
KESÄISET KYSYMYKSET Keskustelukortit kesätunnelman herättelyä ja kesäkauden suunnittelua varten Kysymykset liittyvät: mielipiteisiin kokemuksiin toiveisiin muistoihin. Tulosta, leikkaa ja osallista. SOMMAR-
Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter: 1. Organisaatio / Organisation Kunta, mikä kunta? / Kommun, vilken?
Kommenttipyyntö Tulevaisuuden kunta-parlamentaarisen työryhmän väliraportista / Begäran om kommentarer till mellanrapporten från parlamentariska arbetsgruppen för Framtidens kommun Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter:
Poimintoja kesän ohjelmasta:
Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo
MAATALOUSTUKI-INFOT 2013
Kuvat MMM / Mavi, kuvaajat Yrjö Tuunanen sekä Studio Tomi Aho MAATALOUSTUKI-INFOT 2013 Uudellamaalla järjestetään vuonna 2013 kymmenen maataloustuki-infoa. Infojen aiheina ovat tukiehtojen ja tukien hakemisen
11.-13.11. http://littfest.vaasa.fi/ Teema Tema Minä Jag. Monika Fagerholm. Taiteellinen johtaja Konstnärlig ledare. Miika Nousiainen.
Teema Tema Minä Jag Antti Nylén Kaj Korkea-aho 11.-13.11 2011 Miika Nousiainen Märta Tikkanen Maija Vilkkumaa Karl Ove Knausgård Leena Lehtolainen Monika Fagerholm Taiteellinen johtaja Konstnärlig ledare
Varuboden-Osla tekee Paikallisesti hyvää, 100 000 lisälahjoitus omalle alueelle Yhteensä noin 300 000 tukea paikallisille toimijoille vuonna 2015
Varuboden-Osla tekee Paikallisesti hyvää, 100 000 lisälahjoitus omalle alueelle Yhteensä noin 300 000 tukea paikallisille toimijoille vuonna 2015 Osuuskauppa Varuboden-Osla haluaa omalla toimialueellaan,
Tapahtumakalenteri (Polvijärven vanhus- ja vammaisneuvosto)
Tapahtumakalenteri (Polvijärven vanhus- ja vammaisneuvosto) Kevät 2018 Vk 9 Maanantai 26.2. - Seurakunta: Naisten piiri seurakuntatalolla klo 17.30 19.30 Tiistai 27.2. Keskiviikko 28.2. Torstai 1.3. -
Vill du vara med och utveckla det finska förvaltningsområdet
Har du finska rötter? Vill du vara med och utveckla det finska förvaltningsområdet i Sigtuna kommun? Sigtuna kommun är sedan 2010 finskt förvaltningsområde. Det innebär bland annat att kommunens finskspråkiga
Keskustelukahvilamme Mitä on hyvä elämä joka päivä
Medborgardialog Ett gott liv var dag 2015-02-25 Keskustelukahvilamme Mitä on hyvä elämä joka päivä Allmänna frågor/yleiset kysymykset Kvinna/nainen 59 71,1 Man/mies 24 28,9 Total 83 100 100% (83/83) Ålder/Ikä
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä
SIBBE VESIHUOLTO-OSUUSKUNTA SIBBE VATTENSERVICEANDELSLAG INFO-TILLFÄLLE TIEDOTUSTILAISUUS KL 18.00
SIBBE VESIHUOLTO-OSUUSKUNTA SIBBE VATTENSERVICEANDELSLAG INFO-TILLFÄLLE TIEDOTUSTILAISUUS 16.10.2018 KL 18.00 SIBBE VESIHUOLTO-OSUUSKUNTA SIBBE VATTENSERVICEANDELSLAG Tilaisuuden tarkoitus on, että osallistuja
HÄMEENLINNAN OHJELMA
HÄMEENLINNAN OHJELMA Muutokset ohjelmaan mahdollisia. Ohjelmatiedot voi tarkistaa osoitteesta www.hameenlinna.fi/vanhustenviikko Vanhustenviikko 1.-8.10.2017 Hämeenlinnan alueella teemalla Ikäpolvet yhdessä
HUHTIKUU Tervetuloa! Puh Avoinna:
Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen
Anslutningsskyldighet och befrielse från anslutningsskyldigheten. Liittämisvelvollisuus ja siitä vapauttaminen
Anslutningsskyldighet och befrielse från anslutningsskyldigheten Liittämisvelvollisuus ja siitä vapauttaminen 10 Lag om vattentjänster 119/2001 Vesihuoltolaki 119/2001 Anslutning av fastigheter till vattentjänstverkets
Päiväkotirauha Dagisfred
15.3.2017 varhaiskasvattajille Mia Viljanen ja Maria Stoor-Grenner Päiväkotirauha Dagisfred Kaverisuhteita vahvistava ja kiusaamista ehkäisevä toimintatapa Ett sätt att stärka kompisrelationer och förebygga
På den här lektionen övar vi dansens grunder med betoning på streetdance och mycket lek. Av streetgrenarna är det breakdance som betonas mest.
uppdaterad 26.11.2016 Ninjat / Ninjor Allmänt / Yleistä På den här lektionen övar vi dansens grunder med betoning på streetdance och mycket lek. Av streetgrenarna är det breakdance som betonas mest. Tällä
Deltagande och inflytande Osallistuminen ja vaikuttaminen LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA
Deltagande och inflytande Osallistuminen ja vaikuttaminen LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Utkast till landskapslag - Maakuntalakiluonnos Landskapets invånare och de som använder
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2001 vp Postinjakelu Kangasalan Kuohenmaalla Eduskunnan puhemiehelle Postin toiminta haja-asutusalueilla on heikentynyt. Postin jakaminen myöhään iltapäivällä ei ole kohtuullista.
Lasten tarinoita Arjen sankareista
Arjen sankarit Lasten tarinoita Arjen sankareista 112-päivää vietetään vuosittain teemalla Ennakointi vie vaaroilta voimat. Joka vuosi myös valitaan Arjen sankari, joka toiminnallaan edistää turvallisuutta
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta
TJÄNSTEINNEHAVARBESLUT VIRANHALTIJAPÄÄTÖS
3. 12.2018 Ansökan om avsked från befattning Lundström Pamela Ansökan om avsked från befattning Besluisnr / Päätösnro 63/2018 Pamela Lundström beviljas avsked från sin befattning fr. o. m. 1. 1 2019 enligt
Tiedotustilaisuus PÖYTÄKIRJA 2012-05-16
PÖYTÄKIRJA 2012-05-16 Tiedotustilaisuus Aika Torstai 16. toukokuuta 2013 klo 18 20 Paikka Kaupunginjohtotoimisto, Köpmansgatan 20, Informationssalen Läsnä 27 henkilöä Antti Yliselä, suunnittelupäällikkö
FUNKTIONELLA MÄTETAL FÖR ALLMÄNNA BIDRAG SOM BEVILJAS LOKALA KULTURFÖRENINGAR
PAIKALLISILLE KULTTUURIJÄRJESTÖILLE MYÖNNETTÄVIEN YLEISAVUSTUSTEN TOIMINNALLISET MITTARIT Hyväksytty sivistyslautakunnassa 2.2. 2005 sivut: 1-4 FUNKTIONELLA MÄTETAL FÖR ALLMÄNNA BIDRAG SOM BEVILJAS LOKALA
Adjektiivin vertailu
Adjektiivin vertailu Adjektiivin vertailu Adjektiivilla on kolme vertailumuotoa: Positiivi Komparatiivi Superlatiivi fin finare finast hieno hienompi hienoin 1. Säännöllinen vertailu: -are ja -ast Positiivi
Yhdistyksen kevätkokous
Keski-Pohjanmaan Epilepsiayhdistys ry Mellersta Österbottens Epilepsiförening rf. Jäsenkirje 1/2016 Medlemsbrev 1/2016 Hyvä yhdistyksen jäsen! Olet joskus ehkä ajatellut, että olisipa kivaa osallistua
JOULUKUU Tervetuloa! Puh
Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen
SYKSYISET KYSYMYKSET HÖSTFRAGOR
SYKSYISET KYSYMYKSET HÖSTFRAGOR Kaksikieliset keskustelukortit syystunnelman herättelyä ja syyskauden suunnittelua varten Kysymykset liittyvät: mielipiteisiin kokemuksiin toiveisiin muistoihin. Tulosta,
Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät
Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät Raportti ajalta 02.03.2017-30.06.2017. Vastauksia annettu yhteensä 580 kpl. Minkä ikäinen olet? / Hur gammal är du? Alle 18 /
Ännu större kanalutbud för våra fiber- och kabel-tv-kunder Vieläkin laajempi kanavavalikoima kuitu- ja kaapeli-tv-asiakkaillemme
Trevlig sommar! Hauskaa kesää! Ännu större kanalutbud för våra fiber- och kabel-tv-kunder Vieläkin laajempi kanavavalikoima kuitu- ja kaapeli-tv-asiakkaillemme KUNDINFORMATION ASIAKASTIEDOTE 4/2011 Snart
HSP. Stella Polaris seminaari Stella Polaris seminarium. Historiskaföreningen Stella Polaris rf Historiallisyhdistys Stella Polaris ry
1 Historiskaföreningen Stella Polaris rf Historiallisyhdistys Stella Polaris ry HSP Stella Polaris seminaari Stella Polaris seminarium Tid/Aika: 22 23.9.2012 Plats/Paikka: Närpes Vuxeninstitut Vasavägen
Kirkkonummen kunnan yrittäjäkysely / Kyrkslätts kommuns företagarenkät
Kirkkonummen kunnan yrittäjäkysely / Kyrkslätts kommuns företagarenkät Raportti ajalta 02.03.7-2.04.7. Vastauksia annettu yhteensä 37 kpl. Millä toimialalla yrityksesi toimii? / Inom vilken bransch verkar
Henkilötunnus Personbeteckning. Postinumero ja -toimipaikka Postnummer och -anstalt. Ammattinimike Yrkesbeteckning
TYÖNANTAJA ABETSGIVAE TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENEKSI / VALTAKIJA AY-JÄSENMAKSUN PEIMISEKSI / MUUTOSILMOITUS ANSLUTNINGSBLANKETT FÖ MEDLEMSKAP I JYTYS MEDLEMSFÖENING OCH OFFENTLIGA OCH PIVATA SEKTONS FUNKTIONÄES
Hirsitalot / Stockhus
UUSI ESITE! NY BROSCHYR! LAATUTALOJA HIRRESTÄ KVALITETSHUS I TIMMER Loghomes Since 1974 Hirsitalot / Stockhus Sisältö Innehåll Pia-Maria 222L...4 Eva 130L...6 Diana 153L...8 Vera 139L... 10 Jonna 120L...
VAMMAISNEUVOSTO HANDIKAPPRÅD. Kauniainen - Grankulla
VAMMAISNEUVOSTO HANDIKAPPRÅD Kauniainen - Grankulla Kauniaisissa on toiminut vuodesta 1989 lähtien vammaisneuvosto, joka edistää ja seuraa kunnallishallinnon eri aloilla tapahtuvaa toimintaa vammaisten
Vähittäismarkkinat hankkeen tilanne. NBS Workshop Antti Paananen
Vähittäismarkkinat hankkeen tilanne NBS Workshop Antti Paananen 22.11.2013 Sisältö 1. Mitä tähän mennessä on tehty ja missään ollaan NordREG työssä? 2. Millaista poliittista ohjausta hankkeelle on saatu?
Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Vanhusten viikko Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo
Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Vanhusten viikko 1.10.2017 klo:15.00 Helluntai SRK Helluntai SRK - Vanhusten viikko 2.10.2017 klo:13.00 HallinPalvelutalo Bingo talon asukkaille - Vanhusten
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 546/2010 vp Kuljettajantutkintojen kilpailuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kilpailuttaa kuljettajantutkintojen vastaanottamisen 19 maakunnassa,
Grupparbete Ryhmätyö. LAPE-akademi / LAPE-akatemia Tillfälle 1. Tilaisuus
Grupparbete Ryhmätyö LAPE-akademi / LAPE-akatemia Tillfälle 1. Tilaisuus 1. 9.5.2019 A Miten voidaan varmistaa, ettei suunnitelma jää vain paperiksi? Hur kan vi försäkra oss om att planen inte bara lämnar