VANTAA. ILOA VARHAIN ryhmien ohjekirjanen ohjaajille DEPRESSIOKOULU TYÖKIRJAN RINNALLA
|
|
- Saija Laakso
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 VANTAA ILOA VARHAIN ryhmien ohjekirjanen ohjaajille DEPRESSIOKOULU TYÖKIRJAN RINNALLA
2 ILOA VARHAIN - RYHMÄ ÄIDEILLE JA VAUVOILLE- OHJEKIRJANEN neuvoloihin Työvälineenä ryhmien ohjaamisessa Depressiokoulu-työkirjan rinnalla tämä ohjekirjanen
3 Johdanto Iloa Varhain -ryhmien ohjekirjanen on tarkoitettu käytettäväksi Depressiokoulutyökirjan (Koffert T.,Kuusi K. SMS 2007) ohessa neuvolan ryhmissä, joihin osallistuvat äidit yhdessä vauvojen kanssa. Iloa Varhain- ryhmät ovat suunnattu vastasynnyttäneille äideille, jotka ovat vaarassa masentua, ovat lievästi masentuneita tai joilla on ongelmia vuorovaikutuksessa vauvan kanssa. Ryhmissä äidit oppivat masennuksen ehkäisy- ja hoitotaitoja, saavat tukea varhaiseen vuorovaikutukseen sekä lisäksi vertaistukea muilta äideiltä. Varhaisella tuella ja avulla pyritään ennaltaehkäisemään masennusta tai estämään sen vaikeutuminen. Näin voidaan tukea myös lapsen hyvää fyysistä ja psyykkistä kehitystä Iloa Varhain -ryhmissä vauvan näkökulma tulee esiin äidin auttamisen ja tukemisen rinnalla; lisäksi ryhmissä käsitellään erityisesti äitiyttä ja vanhemmuutta sekä äitiyden rooliin liittyviä hämmentäviä tunteita. Äidin osallistumiseen tarvitaan myös puolison tukea; alku- ja loppuhaastattelussa puolison läsnäolo olisi tärkeää. Ohjekirjasen on tuottanut Vantaan Sateenvarjo-projekti v Siinä on hyödynnetty ohjaajien kokemuksia Vantaan Iloa varhain -ryhmistä ja tietoa varhaisen vuorovaikutuksen tukemisesta sekä vantaalaisten äitien kommentteja ja havaintoja vauvojen voinnista ryhmien jälkeen. 2
4 Iloa varhain- ryhmien teemoja: Keskusteluissa äidit pohtivat tunteitaan, vauvaan liittyviä huolia ja ajatuksia sekä suhdettaan erityisesti vauvaan, mutta myös muihin läheisiin ja omaan lapsuudenperheeseen Äideillä voi olla huolia vauvan kehityksestä ja terveydestä. Vauvat koetaan usein vaikeahoitoisiksi ja itkuisiksi. Vauvoilla voi olla epäsäännöllinen nukkumisrytmi ja ruokailuun liittyviä ongelmia. Äidit ovat hämmentyneitä äitiyden ja vauvan nostattamien suurten tunteiden edessä (esim. viha, avuttomuus ja turhautuminen). He toivovat usein konkreettisia neuvoja vaikeiden tunteiden käsittelyyn ja ovat huojentuneita havaitessaan, että muilla ryhmäläisillä on samanlaisia tunteita. Sosiaalisten suhteiden merkitys korostuu Iloa Varhain - ryhmissä. Äidit pohtivat suhdetta lapsen isään, toisiin lapsiin ja läheisverkostoon. Perheen ulkopuoliset suhteet ovat usein vähäiset. Keskusteluissa äidit tuovat esiin myös suhdettaan lapsuuden perheeseen. Omat vaille jäämisen tunteet lapsuudessa voivat varjostaa omaa äitiyttä. Näiden kokemusten syvempi tarkastelu ja työstäminen vaatii joidenkin äitien kohdalla jatkohoitoon ohjaamista. Äidit usein tukevat ja neuvovat toinen toisiaan. Äideille merkityksellistä palautetta on onnistuminen vuorovaikutuksessa vauvan kanssa. Ryhmissä jaetaan iloa ja positiivista palautetta vauvojen persoonallisuuksista ja kehityksen edistymisestä. Ryhmästä saatu vertaistuki on äideille erittäin merkittävä. Ohjaajat pyrkivät huomioimaan jokaisen vauvan, äidin ja heidän suhteensa. Äidin ja vauvan välistä katse- ja kehokontaktia pyritään vahvistamaan. Ohjaajat opastavat äitejä vuorovaikutuksen merkityksestä ja vauvan kehityksestä. Keskustelun tukena käytetään toiminnallisia menetelmiä (esim. Vauvatus, leikit, lorut, laulut). Mitä ryhmässä tapahtuu? - Jokaisessa ryhmätapaamisissa on sama struktuuri, esim. aloitetaan alkulaululla/leikillä, kuulumiskierros, kotitehtävien läpikäynti, keskustelua, kahvitauko, seuraavan kerran teema ja kotitehtävät, loppulaulu/rentoutus. - Kahvitauolla ohjaajat poistuvat ryhmätilasta, näin tuetaan äitien ryhmäytymistä. 3
5 - Vauvakin on ryhmäläinen ja hänen tarpeensa huomioidaan ryhmän aikana. Vauvoja hoidetaan, pidetään hyvänä, syötetään ja nukutetaan ryhmän aikana normaaliin tapaan. - Tapaamiskerran alussa ja lopussa tervehditään myös vauva henkilökohtaisesti. Ryhmään osallistumisen perusteet: - Äidin mielialan lasku, EPDS - mielialaseulasta yli 12p. (Edinburgh postnatal depression schale) tai lievä masennus - Äidin aikaisempi masennus tai muu psyykkinen oireilu - Äidin epävarmuus vanhemmuudessa ( esim. näyttäytyy vauvan syömis- ja nukkumisongelmana) - Äidin itsensä kokema tuen tarve - Masennuksen kannalta riskiryhmään kuuluminen (esim. puolison tuen puute, teiniäidit) Ryhmään osallistumisen esteet: - Äidin keskivaikea tai vaikea masennus - Äidin samanaikainen hoito psyk.pkl:lla - Äidin sopimattomuus ryhmätyöskentelyyn - Äidin motivaation puute - Äidin huono suomenkielen ja kognitiivisten taitojen taso - Äidin moniongelmallisuus, useita auttajatahoja perheessä - Akuutti perheväkivaltakriisi - Akuutti parisuhdekriisi - Äidin akuutti päihdeongelma Ryhmästruktuuri: - Ryhmät kokoontuvat kerran viikossa kahden tunnin ajan 8-10 kertaa - Äiti-vauvapareja on Vauvat ovat n.2vk- 8kk ikäisiä - Hyvä tapaamisajankohta on aamupäivä, se auttaa perhettä päivärytmin rakentamisessa (esim. klo ) - Tiiviin ryhmäjakson jälkeen on jatkotapaamisia 0-3 kertaa, esim. kerran kuussa - Jatkotapaamisien jälkeen on seurantatapaaminen 3kk kuluttua - Ryhmissä käytetään Depressiokoulu- työkirjaa ja Iloa Varhain- ohjekirjanen rinnakkain koko ryhmäprosessin ajan - Ryhmät ovat suljettuja ryhmiä 4
6 - Äidit osallistuvat ryhmään vain vauvan kanssa, tarvittaessa isommille sisaruksille järjestetään lastenhoito, esim. kodinhoitaja Ryhmäohjaajat: - Ryhmien ohjaajina toimivat Depressiokoulujen ohjaamiseen perehtyneet työntekijät (terveydenhoitaja, perhetyöntekijä, psykiatrinen sairaanhoitaja, psykologi) työparina - Ainakin toinen ohjaajista on terveydenhuollon koulutuksen saanut työntekijä - Ohjaajien on tärkeä varata riittävästi aikaa ryhmäkerran suunnitteluun, työnjakoon sekä purkuun - Tavoitteena on työnohjaus ohjaajille 1-3 kertaa ryhmän aikana - Ohjaajat tekevät omat muistiinpanot ryhmän kulusta - Ohjaajat merkitsevät potilastietojärjestelmään ryhmäkäyntivastaanoton sekä äidille että vauvalle jokaisen tapaamiskerran jälkeen (esim. kommenttina osallistunut neuvolan Iloa Varhain- Depressiokoulumalliseen ryhmään 1/8) Ohjaajan tarvikelista: - Ohjaajien ja ryhmäläisten Depressiokoulu- työkirjat - Ohjaajien Iloa Varhain- ohjekirjanen - EPDS- mielialaseulat - Vihot ohjaajien muistiinpanoja varten - Kynät - Loru- ja laululeikkimonisteet - Vauvatus- ohjeet - Rentoutus- CD tai rentouttavaa musiikkia - Kehtolauluja - Äideille lopuksi jaettavat runot, kortit tms. - Palautelomakkeet - Patjat lattioille, leluja ja kirjoja - Kahvitarvikkeet Ryhmäprosessi: 5
7 Ensimmäisillä tapaamisilla tavoitteena on tutustuminen, luottamuksen ja turvallisen ilmapiirin rakentaminen sekä ryhmään sitoutuminen. Alussa ilmapiiri voi olla levoton ja jännittynyt. Vauvat voivat myös ilmaista epävarmuuttaan ja hämmennystään omalla, persoonallisella tavallaan. Ryhmäläisten tutustuttua toisiinsa avoimuus ja turvallisuuden tunne yleensä lisääntyvät ja äidit ovat valmiita jakamaan ja pohtimaan kokemuksiaan. Luottamuksen lisäännyttyä, äidit myös huomioivat enemmän toisiaan ja toistensa vauvoja. Kun vauvat tutustuvat toisiinsa, hekin alkavat etsiä kontaktia toisiinsa ääntelemällä, koskettamalla ja kiinnostumalla samoista leluista. Äidin mielialan noustessa ryhmän aikana, näkyy muutos myös vauvoissa; he voivat olla rauhallisempia, tyytyväisempiä ja syömis- ja unirytmit voivat tasaantua. Lopettamisvaihe herättää usein haikeuden tunteita ja toiveita ryhmän jatkumisesta. Koko ryhmän ajan ohjaajat kertovat kuinka monta ryhmäkertaa on jäljellä. Alkuhaastattelu: - Äidille ja isälle kerrotaan ryhmän tavoitteet. - Äidin vointi, motivaatio ja hänen odotuksensa ja/tai pelkonsa ryhmää kohtaan kartoitetaan. - Äiti täyttää EPDS- seulan. - Vauva huomioidaan tervehtimällä hänet, kyselemällä äidiltä vauvan vointia ja arjen sujumista. - Arvioidaan äidin ja vauvan soveltuvuutta ryhmätyöskentelyyn sekä soveltuvuutta suhteessa muihin ryhmäläisiin. Ohjaajat huolehtivat, että jokainen äiti löytää ryhmästä samankaltaisessa elämäntilanteessa olevan äidin (esim. nuoret äidit, yksinhuoltajat, uudelleensynnyttäjät). - Kerrotaan, että vauvan mahdollinen itkuisuus ei ole este ryhmään osallistumiselle - Äidin verkostot ja aiemmat ryhmäkokemukset kartoitetaan. - Äideille korostetaan ryhmään sitoutumista ja luottamuksellisuutta. - Puolison läsnäolo alkuhaastattelussa on suotavaa. Näin puoliso on tietoinen äidin voinnista ja tulevasta ryhmätyöskentelystä. 1. OPPITUNTI : Mitä masennus on? ( s.7): - Masennuksen tunnusmerkkejä kyseltäessä (s.7) apukysymyksinä esim. seuraavat kysymykset: 6
8 o Millainen on masentunut äiti? Kuinka vauva huomaa äidin olevan masentunut? o Millainen on masentunut vauva? Kuinka äiti huomaa vauvan olevan masentunut? Tehtävä 1 (s. 9) - Mielialan arviointiasteikossa annetaan pisteet myös vauvalle. Harjoitella voi myös niin, että vauva antaa pisteitä äidille (esim. Miltä vauvasta äiti tuntui illalla raskaan päivän jälkeen?) Tehtävä 2 (s.9) - Helpot hetket huomioidaan hetkistä, jotka ovat tapahtuneet yhdessä vauvan kanssa/yksin. Tehtävä 3 (s.9) työkirjan mukaan 2. OPPITUNTI: Kuinka tekeminen vaikuttaa mielialaan? ja Miellyttävien toimintojen lisääminen (s.10-21): - Kuulumiskierroksella kysellään myös vauvan kuulumisia, esim. Kuinka vauvan viikko sujui? Huomasiko vauva äidin mielialat? Kuinka vauva reagoi äidin tunteisiin tai kuinka äiti reagoi vauvan tunteisiin? 2.2 (s. 11) Mitä on mukava tekeminen? - Ryhmässä keskustellaan vauvan kanssa yhdessä tehtävistä mukavista tekemisistä. 2.3 (s.11) Päivittäinen rentoutumisharjoitus - Äidin oman rentoutumisharjoituksen lisäksi vauvan rentoutumisharjoitukset (esim. vauvahieronta). - Keskustellaan siitä, minkälainen on rentoutunut vauva? Missä tilanteissa vauva rentoutuu ja kuinka sen huomaa? Kuinka äiti voi auttaa vauvaa rentoutumaan? - - Kuinka vauva ja äiti voivat yhdessä rentoutua? Esim. Äiti ja vauva voivat olla lähekkäin, kuinka he tuntevat toisensa lämmön, pehmeyden, tuoksut, painon jne.? Tehtävät 1-3 (s ) työkirjan mukaan Tehtävä 4 (s. 14) - Reikäleipätehtävän yhteydessä keskustellaan siitä, kuuluuko vauvanhoito pakollisiin vai vapaasti valittaviin tehtäviin? Onko reikäleivissä keskenään suuri ero? - s. 15 kellotaulutehtävä jätetään pois. 3.2 (s. 16) Kokeile itsesi muutosohjelmaa - Äidit miettivät kaksi mukavaa tekemistä, mitä haluaisivat tehdä yhdessä vauvan kanssa (uusia asioita, mitä ryhmä tuottaa tai asioita, joissa on ollut pulmia). Nämä 7
9 tehtävät erityisesti silloin, jos ryhmäläisillä korostuvat varhaisen vuorovaikutuksen ongelmat. - Äidit miettivät kaksi mukavaa tekemistä, joita haluaisivat tehdä itsekseen ns. treffit itseni kanssa. Nämä tehtävät erityisesti silloin, jos äidit ovat uupuneita. - Hengitysharjoitukset on koettu hyviksi ja helpoiksi toteuttaa vauva-arjessa, sopivat paineiden purkamiseen kuormittavissa tilanteissa (ts. konkreettinen keino tilanteisiin, missä äidit kokevat "menettävänsä hermot"). Tehtävät 1-3 ja 6 (s ) työkirjan mukaan Tehtävät 4 (s. 20) ja (s. 22) jätetään pois Tehtävä 5 (s. 21) on hyödyllinen - Viikko- ohjelma luo struktuuria vauva-arkeen ja vauvalle toistuvia rakenteita ja jatkuvuutta. - Viikko-ohjelmaan suunnitellaan mieluisat tekemiset yhdessä vauvan kanssa, mieluisat tekemiset itseni kanssa, mieluisat tekemiset, joita vauva haluaisi tehdä yhdessä äidin kanssa ja liikuntatehtävät. 3. OPPITUNTI: Toiset ihmiset ja sinä (kirjassa 7.oppitunti, s.40) - Työkirjan 7. oppitunti on jaettu Iloa Varhain- ryhmissä kahdelle eri oppitunnille. - Oppituntien järjestys vaihtuu, koska äidin sosiaaliset verkostot ja äidin oma äitisuhde ovat tärkeitä teemoja ryhmäläisille. o 3. oppitunnilla keskustellaan äitien omista lapsuudenkokemuksista ja äitien puolisoltaan ja läheisiltään saamasta konkreettisesta ja emotionaalisesta tuesta. Tehtävä 6 (s. 45) - Äiti voi lisätä nimen yhteyteen nuolen ( / ), millä äiti kuvaa sitä, kuinka lähelle tai kauas itsestään hän haluaisi sijoittaa ko. henkilön. 8
10 4. OPPITUNTI: Vauva ja sinä (s ) - 4. oppitunnilla keskustellaan äidin ja vauvan välisestä vuorovaikutuksesta 7.3 (s. 40) Millaisen vaikutelman annat itsestäsi muille? - Äidit tarkkailevat itseään vuorovaikutustilanteessa vauvan kanssa. Kuinka juttelen vauvalle? Minkälainen äänenkäyttö, katsekontakti, otteet ja kehonkieli äidillä on? 7.4 (s. 41) vuorovaikutustaitojen harjoitteleminen - Kuinka ilmaisen vauvalle myönteisiä tunteita ja kiintymystä? Onko tunteita helppo/vaikea ilmaista? Onko vauvan helppo huomata äidin osoittamat tunteet? Mitä reaktioita se vauvassa herättää, kuinka äiti huomaa reaktiot? - Kuinka ilmaisen vauvalle kielteisiä tunteita? Onko näiden tunteiden ilmaiseminen helppoa/vaikeaa? Mitä reaktioita se vauvassa herättää? Missä tilanteissa vauvalle tarvitsee sanoa ei (esim. yli 6kk ikäiset yövalvottajat)? Tehtävät 1-5 ( s ) työkirjan mukaan 5. OPPITUNTI :Kuinka ajatukset vaikuttavat mielialaan? (s.23) 4.3 (S. 23) Opettele tunnistamaan erityyppisiä ajatuksia - Erityyppisten ajatusten esimerkit äitiydestä ja vauva-arjesta. o Esim. negatiivisia ajatuksia: Vauva on vaikea, Olen huono äiti, En osaa hoitaa lastani, Vauva itkee kuitenkin o Esim. positiivisia ajatuksia: Lapseni kasvaa ja vaivat helpottavat, Pyydän apua läheisiltäni, niin jaksan paremmin, Yritin parhaani, huomenna uudestaan 4.4 (s. 24) Opettele tunnistamaan masennuksen aiheuttamat ajatusvääristymät 9
11 - Ajatusvääristymissä myös esimerkit äitiydestä ja vauva-arjesta. o Esim. liioittelu: Vauvan itku on aivan hirveää, ilmavaivat kauheita o Esim. yleistäminen: Vauva ei nuku koskaan, Vauva itkee aina o Esim. myönteisten asioiden huomioitta jättäminen: Ensimmäiset kuukaudet vauva vain itki, Koko viikko oli hirveä o Esim. pessimismi: " Vauvan allergiat vain pahenevat" - Tehtävän yhteydessä äitien on hyvä miettiä sitä, ovatko he pessimistejä vai optimisteja. Äidit voivat myös pohtia vauvan synnynnäistä tempperamenttia. o Esim. itsensä syyttäminen: Vauva itkee, kun minä en osaa hoitaa vauvaa o Esim. itsensä tunnustuksetta jättäminen: " Vauva on rauhallinen mun sylissä, sen vatsavaivat varmaankin helpotti" o Esim. polarisaatio: " Vauva joko nauraa tai itkee, ei ole koskaan rauhallinen" Tehtävät 1-4 (s ) ja 6 (s. 27) työkirjan mukaan Tehtävä 5 (s. 26) - Äidit kirjaavat muistiin vauvaan liittyviä kielteisiä ja myönteisiä ajatuksia. - Äidit voivat vuorotellen kertoa vauvan luonteeseen ja ulkoiseen olemukseen liittyvän myönteisen ajatuksen. 6. OPPITUNTI: Kuinka ajatusten kanssa työskennellään? (s.29) 5.1 (S. 29) Keinoja ajatusten muuttamiseksi - Itsensä palkitseminen ja tunnustuksen antaminen itselle (s. 29) o Äidit antavat toisilleen positiivista palautetta erilaisin positiivisin adjektiivein. Nämä kehut ohjaaja kirjaa ja lukee äidille ääneen. Viimeisellä kerralla ohjaajat antavat äideille muistoksi esim. kortin, mihin nämä kehut on kirjattu. o Äidit miettivät yhdessä konkreettisia keinoja palkita itseään (esim. kasvohoito saunassa). 10
12 o Äidit pohtivat, kuinka vauva palkitsee äitiä ja osoittaa kiitosta. - Siirtyminen ajassa eteenpäin (s. 30) o Äidit hyötyvät tästä tekniikasta, koska lapsen kehitys etenee nopealla syklillä ja vauvan elämässä esim. puolen vuoden päästä on väistämättä jo eri kehitysvaihe meneillään. - Hyvinvointia estävien uskomusten muuttaminen (s. 31) o ABCD- tekniikka on aluksi vaikeaselkoinen, mutta hyvän esimerkin avulla se on usein hyvin toimiva menetelmä (esim. A= Vauva itki koko kyläreissun ajan, B= Olen huono äiti, kun en saanut vauvaani rauhoittumaan, C= Tuli kurja mieli ja halusin lähteä kotiin, D= Vauva taisikin itkeä, koska oli väsynyt matkustamisesta ja vierasti uusia ihmisiä ts. itkut eivät johtuneetkaan minusta). Tehtävät 1-5 (s.33-34) työkirjan mukaan 7. OPPITUNTI: Yhteyksien luominen toisiin ihmisiin (s.47) - Rohkaistaan äitejä pitämään yhteyttä toisiin ryhmäläisiin ja jaetaan ryhmäläisten yhteistiedot (mikäli ei ole jo aikaisemmin jaettu). - Informoidaan ryhmäläisiä alueen äiti-vauva- ryhmistä ym. aktiviteeteistä. 8.4 (s. 47) Aseta itsellesi tavoitteita - Ihmissuhteisiin liittyvät tavoitteet (s.47): o Äidit asettavat tavoitteita äidin ja vauvan väliselle vuorovaikutussuhteelle. - Lyhyen ajan tavoitteet (s.48): o Asetetaan ensimmäiseen jatkotapaamiseen asti (n. 1kk:n päähän). Ohjaajat kirjaavat äitien tavoitteet ja palaavat niihin jatkotapaamisessa. 11
13 - Pitkän ajan tavoitteet on hyvä asettaa 1 ja 5 vuoden päähän. - Tuhoisat tavoitteet, jotka masentavat sinua (s. 48): o Yleinen tuhoisa tavoite on pelko siitä, että vauva ei kehity hyvin käyttäytyväksi tai terveeksi lapseksi; lapsesta tulee yksinäinen, häirikkö, koulukiusaaja, rikollinen jne. - Äitien kanssa on tärkeä miettiä, mitkä tavoitteet hän on jo saavuttanut. Tehtävät 1-4 (s ) työkirjan mukaisesti 8. OPPITUNTI: Tulevaisuuden tavoitteet s.47 - Viimeisellä kerralla äidit pohtivat, mistä he ovat erityisesti hyötyneet ja mistä vauva on hyötynyt ryhmän aikana? - Mikä on helpottanut ja lujittanut äidin ja vauvan välistä vuorovaikutusta? - Mitä äidit oppivat itsestään ja vauvastaan kurssin aikana? - Äidit antavat suullisen ja kirjallisen palautteen ohjaajille (valmis palautelomake). - Äidit antavat positiivista palautetta toisille ryhmäläisille. - Ohjaajat antavat positiivista palautetta ryhmälle. - Äidit täyttävät EPDS- seulan. Äitien kanssa käydään läpi alussa ja lopussa tehtyjen EPDS- seulojen pistemäärät sekä viikkotaulukoiden keskiarvot (mielialakäyrää ei ole välttämätöntä tehdä). - Äideille annetaan jatkotapaamisten päivämäärät. - Äideille annetaan muistoiksi kortit, joihin on kirjattu kehumiskierroksen kehut (6. oppitunti) ja mahdollisesti jokin runo. KIRJAN 6. OPPITUNTI JÄÄ POIS (S. 35) Loppuhaastattelu: 12
14 - Haastattelu tehdään yhdessä ryhmään ohjanneen työntekijän kanssa, useimmiten oman terveydenhoitajan kanssa. - Käydään läpi äidin palautelomake ja äiti arvioi miten ryhmä vastasi hänen odotuksiaan ja tarpeitaan. - Kartoitetaan mahdollisen jatkohoidon tarve (äidin vointi, äidin ja vauvan välinen vuorovaikutus). - Äiti ja/tai vauva ohjataan mahdolliseen jatkohoitoon neuvolan hoitopolun mukaisesti. - Puolison läsnäolo on suotavaa. Jatkotapaamiset - Jatkotapaamisia on 0-3 kertaa ryhmän loppumisen jälkeen (esim. kerran kuussa). - Seurantatapaaminen noin 3 kk viimeisen jatkotapaamisen jälkeen. - Jatkotapaamisten sisältö: o Ihastellaan ja tervehditään vauvat. o Palautetaan mieleen kurssin aikana tehokkaiksi havaittuja mielialaa kohottavia keinoja. o Ryhmästä esiin nousevat teemat. o 7. oppitunnilla asetettujen tavoitteiden tarkastelua Sirpa Kumpuniemi, Kaisa Humaljoki, Anne Lukkarila, Riikka Toivanen 13
15 Julkaisija: Toimitus Ulkoasu: Vantaan kaupunki, Sosiaali- ja terveystoimi sateenvarjoprojekti Kirsi Unhola
KOGNITIIVISET DEPRESSIOKOULUMALLISET RYHMÄT NEUVOLASSA
KOGNITIIVISET DEPRESSIOKOULUMALLISET RYHMÄT NEUVOLASSA Projektityöntekijä Sirpa Kumpuniemi Sateenvarjo-projekti Rovaniemi 4.2.2009 Taustaa Synnytyksen jälkeistä masennusta 10-15 % synnyttäneistä Vanhemman
TYÖKALUJA, TIETOA JA UUDENLAISTA NÄKÖKULMAA - RASKAANA OLEVIEN JA SYNNYTTÄNEIDEN ÄITIEN KOKEMUKSIA ILOA VARHAIN- RYHMISTÄ
TYÖKALUJA, TIETOA JA UUDENLAISTA NÄKÖKULMAA - RASKAANA OLEVIEN JA SYNNYTTÄNEIDEN ÄITIEN KOKEMUKSIA ILOA VARHAIN- RYHMISTÄ Terveydenhoitaja Reetta Koskeli ja sairaanhoitaja Noora Kapanen 27.9.2011 OPINNÄYTETYÖN
Mielialataidot -ryhmätoiminta
Mielialataidot -ryhmätoiminta OPISKELUTERVEYDENHUOLLON KOULUTUSPÄIVÄ 11.2.2009 Miia Lappalainen, psykologi miia.lappalainen@turkuai.fi Jaana Pelkkala, terveydenhoitaja jaana.pelkkala@turku.fi MIELIALADOT-KURSSI
Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa
1 Perhetyö Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa 10.10.2012 Hanna Hirvonen, lastentarhanopettaja 2 MIKÄ ON PERHEIDEN VILLIINA? Ylikartanon päiväkodin avoimia varhaiskasvatuspalveluja tarjoava ryhmä
PSYKOLOGI- PALVELUT. Varhaisen vuorovaikutuksen edistäminen
PSYKOLOGI- PALVELUT Varhaisen vuorovaikutuksen edistäminen Psykologipalveluiden vauvaperhetyö on suunnattu lastaan odottaville ja alle vuoden ikäisten lasten perheille. Se on yhtäaikaa ennaltaehkäisevää
NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA. Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki
NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki Siskot-ryhmän taustaa Siskot -projekti on Mannerheimin Lastensuojeluliiton
SYNNYTYKSEN JÄLKEINEN MASENNUS 29.2.2012. Riitta Elomaa Kirsti Keskitalo
SYNNYTYKSEN JÄLKEINEN MASENNUS 29.2.2012 Riitta Elomaa Kirsti Keskitalo UUPUMUS /MASENNUS/AHDISTUS SYNNYTYKSEN JÄLKEEN n. 10% synnyttäjistä alkaa ensimmäisen vuoden kuluessa synnytyksestä tai ulottuu raskauden
Äidit irti synnytysmasennuksesta ÄIMÄ ry
Äidit irti synnytysmasennuksesta ÄIMÄ ry Äidit irti synnytysmasennuksesta ÄIMÄ ry Perustettu vuonna 1998 Valtakunnallinen vertaistukiyhdistys Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistys Mielenterveyden keskusliiton
Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä. Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1
Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1 1. Yleistä Pidä kiinni-projektista, Talvikista ja Tuuliasta 2. Äiti ja perhe päihdekuntoutuksessa
ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE
ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE Tieto isäksi tulemisesta Isän ja vauvan välinen suhde saa alkunsa jo silloin kun pariskunta suunnittelee vauvaa ja viimeistään silloin kun isä saa tiedon
ÄIDIN JA LAPSEN VARHAINEN SUHDE KESKOSPERHEISSÄ
ÄIDIN JA LAPSEN VARHAINEN SUHDE KESKOSPERHEISSÄ Riikka Korja PIPARI-projekti Lastenklinikka, TYKS 24.11.2009 Lastenpsykiatriyhdistys, Helsinki 24.11.2009/Korja Varhainen vuorovaikutus lapsen kehityksen
Mielenterveyden häiriöt
Masennus Mielenterveyden häiriöt Ahdistuneisuushäiriöt pakkoajatukset ja -toiminnot paniikkihäiriöt kammot sosiaalinen ahdistuneisuus trauman jälkeiset stressireaktiot Psykoosit varsinaiset mielisairaudet
VANHEMMUUSVALMENNUS 6 KK & 2-VUOTIS- RYHMÄNEUVOLOISSA (VAVA)
VANHEMMUUSVALMENNUS 6 KK & 2-VUOTIS- RYHMÄNEUVOLOISSA (VAVA) 22.9.2017 Teologi-toimittaja, vanhemmuusvalmennuksen kouluttaja ja ohjaaja Tellervo Uljas Miten Miten sinä voit? MIKÄ VAVA? Porvoon ketterä
NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA
NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA Neuvolan perhetyö Kaarinassa Vuonna 2014 neuvolan perhetyö on vakiinnuttanut paikkansa osana ennaltaehkäisevää palvelujärjestelmää. Neuvolan perhetyössä toimii kaksi perheohjaajaa
Turun Kaupunkilähetys ry
Turun Kaupunkilähetys ry Perustettu vuonna 1880. Toiminta pohjautuu kristillis-sosiaalisiin arvoihin. Tavoitteena on syrjäytymisen ehkäisy, yksinäisyyden kokemuksen lievittäminen ihmisten omia voimavaroja
Lapsiperheiden yksinäisyys Perheaikaa.fi nettiluento Katariina Pelkonen, HelsinkiMissio
Lapsiperheiden yksinäisyys 7.4.2016 Perheaikaa.fi nettiluento Katariina Pelkonen, HelsinkiMissio Mitä yksinäisyys on? THL:n mukaan jopa 400 000 ihmistä Suomessa kärsii yksinäisyydestä. Suomalaisista joka
Vauvan Taika projektin loppuseminaari 10.10.2014
Vauvan Taika projektin loppuseminaari 10.10.2014 Dila Timantit vauvaperheiden vuorovaikutusyksikkö taustaorganisaatio Diakonialaitos Lahti kehittämisprojekti päihdeperheiden kuntouttavaa työtä v. 1998-2012
Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä Millaisia vanhempia sinun äitisi ja isäsi olivat?
Raskauden alussa mielen täyttävät raskauden fyysiset muutokset ja ajatukset itse raskaudesta tunteellisuus huoli lapsen menettämisestä stressaantuminen väsymys Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä
SYNNYTYSKESKUSTELU. Kätilöopiston Sairaala synnytysosasto 14. 1/2015. N. Harjunen. M-L. Arasmo. M. Tainio.
SYNNYTYSKESKUSTELU Kätilöopiston Sairaala synnytysosasto 14. 1/2015. N. Harjunen. M-L. Arasmo. M. Tainio. Synnytyskeskustelu käydään lapsivuodeosastoilla ennen perheen kotiutumista ja tähän hetkeen on
Liian pieni lapsi Keskosperheen tukeminen ja vanhemmuuden haasteet. Vauvaperhetyöntekijä/sh Outi Manninen 13.03.2015
Liian pieni lapsi Keskosperheen tukeminen ja vanhemmuuden haasteet Vauvaperhetyöntekijä/sh Outi Manninen 13.03.2015 Kasvu äidiksi Nainen siirtyy vauvan myötä äitiystilaan (Stern) Pystynkö pitämään pienen
VANTAA. Masennuksen tunnistamisen ja hoidon kehittämishanke Vantaan neuvoloissa
VANTAA Masennuksen tunnistamisen ja hoidon kehittämishanke Vantaan neuvoloissa 1 SISÄLLYS Sivu 1 Hankkeen tausta 2 2 Hankkeen tavoitteet 2 3 Hankkeen menetelmät ja tulokset 3 4 Hankkeen arviointia 6 5
MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN
MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN Tähän vihkoon on koottu kysymyksiä, jotka auttavat sinua miettimään omaa vointiasi. Vihkon kysymykset auttavat sinua myös miettimään, millaista apua
Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus!
Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Onneksi olkoon odottava isä! Missä olit kun kuulit että sinusta tulee isä? Mitä toiveita / odotuksia / haaveita / pelkoja sinulla on lapseen liittyen? Millainen
Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa
Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu
VIIRTA - PPSHP: KUNTOUTUSYKSIKKÖ NUORTEN LUOTSINA AKTIIVISEEN ELÄMÄÄN
KOKEMUKSIA KOKEMUKSELLISESTA RYHMÄTOIMINNASTA Virta PPSHP Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 27.11.2012 Eeva-Leena Laru projektikoordinaattori VIIRTA - PPSHP: KUNTOUTUSYKSIKKÖ NUORTEN LUOTSINA AKTIIVISEEN
Miten sinä voit? Miten
VANHEMMUUSVALMENNUS 6 KK & 2- VUOTISRYHMÄNEUVOLOISSA (VAVA) 30.8.2017 Teologi-toimittaja, vanhemmuusvalmennuksen kouluttaja ja ohjaaja Tellervo Uljas Miten Miten sinä voit? MIKÄ VAVA? Porvoon ketterä kokeilu:
Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE
Raahen kaupunki 30.3.2015 Varhaiskasvatuspalvelut LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Lapsen nimi Syntymäaika / 20 Hoitopaikka Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (vasu) on huoltajien
Elämyksi kehittämisseminaari
Elämyksi myksiä sisält ltävä kehittämisseminaari Könkäällä 31.3.2008 Anne Korva Merja Saukkoriipi EVÄIT ITÄ ELÄMÄÄ ÄÄN N RYHMÄT Ylitorniolla ja Pellossa pidetty: pienten lasten vanhemmille eri työntekij
TUKEA VARHAISEEN VANHEMMUUTEEN. Äitiyshuollon alueellinen koulutuspäivä 16.4.2015 Anne Murtojärvi
TUKEA VARHAISEEN VANHEMMUUTEEN Äitiyshuollon alueellinen koulutuspäivä 16.4.2015 Anne Murtojärvi Varhaisella vuorovaikutuksella tarkoitetaan kaikkea lapsen ja vanhempien yhdessä olemista, kokemista ja
1. Ohjaustyylit. Esimerkkejä tyylin käyttötilanteista. Tavoite. Työpaikkaohjaajan toiminta. Tulokset
1. Ohjaustyylit on hyvä tunnistaa itselleen ominaiset tavat ohjata opiskelijoita. on hyvä osata joustavasti muuttaa ohjaustyyliään erilaisiin tilanteisiin ja erilaisille opiskelijoille sopivaksi. Seuraavaksi
Vauvojen lastensuojelu - miten tunnistaa ja korjata vaurioittavaa vuorovaikutusta Koulutuspäivät 7.-8.05.2009
Vauvojen lastensuojelu - miten tunnistaa ja korjata vaurioittavaa vuorovaikutusta Koulutuspäivät 7.-8.05.2009 Maria Vuorilehto Lääkintöneuvos Sosiaali- ja terveysministeriö MITÄ LAPSI TARVITSEE? huolenpitoa,
KOHTUVAUVAN ÄÄNI Matkalla vanhemmuuteen
KOHTUVAUVAN ÄÄNI Matkalla vanhemmuuteen 0 Hyvät tulevat vanhemmat, Raskaus ja vanhemmaksi tulo on yksi merkittävimpiä elämän siirtymävaiheita. Tulevan uuden roolin omaksuminen on molemmilla vanhemmilla
Miten tukea lasta vanhempien erossa
Miten tukea lasta vanhempien erossa Kokemuksia eroperheiden kanssa työskentelystä erityisesti lapsen näkökulma huomioiden. Työmenetelminä mm. vertaisryhmät ja asiakastapaamiset. Eroperheen kahden kodin
TEEMALLISET PERHEILLAT OSANA VANHEMMUUDEN TUKEMISTA
TEEMALLISET PERHEILLAT OSANA VANHEMMUUDEN TUKEMISTA TOIMINTAMALLI EMMA PULKKA JA RONJA UIMI OPINNÄYTETYÖ, SOSIAALIALAN KOULUTUSOHJELMA SISÄLTÖ Vanhempien ajatuksia vanhemmuuden tukemisesta Teemalliset
TERVETULOA PERHE- VALMENNUKSEEN!
TERVETULOA PERHE- VALMENNUKSEEN! Perhevalmennuksen tavoitteena on tukea ja vahvistaa vanhempia heidän hoito- ja kasvatustehtävässään jotta arki vauvan kanssa sujuisi hyvin. Valmennus toteutetaan vuorovaikutteisesti
Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma
Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen
PÄIVÄPERHO. Poimintoja Päiväperhon 10-vuotisjuhlaseminaarin luennoista ja joitakin tutkimustuloksia
PÄIVÄPERHO Poimintoja Päiväperhon 10-vuotisjuhlaseminaarin luennoista ja joitakin tutkimustuloksia Päiväperhon 10-vuotisjuhlaseminaari 22.10.2010 (Kari Paaso STM) n. 6 % raskaana olevista päihteiden suurkuluttajia
Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut
Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Perhepalvelukeskus, Korkalonkatu 4, 96100 Rovaniemi Kuva: Pekka Ojaniemi Palveluja perheille Avoin päiväkoti Avoimen päiväkodin toiminta on tarkoitettu alle kouluikäisille
Arjen hurmaa ympäristöstä. Osallistumisen hurmaa loppuseminaari 3.11.2014 Kotka Dos. Erja Rappe HY
Arjen hurmaa ympäristöstä Osallistumisen hurmaa loppuseminaari 3.11.2014 Kotka Dos. Erja Rappe HY Ympäristö Fyysinen ympäristö: luonnollinen ja rakennettu Sosiaalinen ympäristö: suhteet ihmisten välillä,
RYHMÄMUOTOISET HOIDOT
Syömishäiriöiden hoito tänään RYHMÄMUOTOISET HOIDOT 15.4.2019 Minna Anttonen Sairaanhoitaja AMK SYÖMISHÄIRIÖYKSIKKÖ Poliklinikka Ahdistuksen teematunnit, bulimia ryhmä, syömisenhallinta ryhmä, fysioterapia
RYHMÄOHJAUKSEN HAASTEET JA ONNISTUMISET TUULA LEINO TERVEYDENHOITAJA, SHLM
RYHMÄOHJAUKSEN HAASTEET JA ONNISTUMISET TUULA LEINO TERVEYDENHOITAJA, SHLM 03.10.2017 ESITTELY Toimin Porin Perusturvassa sairaanhoitaja-terveydenhoitajana, Itäisellä alueella 4 päivää Ulvilassa ja yhden
Masentunut isä neuvolan asiakkaana Isien kokemuksia masennuksestaan ja tuen tarpeestaan perheen odottaessa lasta
Masentunut isä neuvolan asiakkaana Isien kokemuksia masennuksestaan ja tuen tarpeestaan perheen odottaessa lasta Pirjo Kotkamo psyk.esh., psykoterapeutti, TtM-opiskelija Esityksen sisältö I Isä-hankkeen
Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A
1 Otteita osallistujalle jaettavasta materiaalista Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A Nimi Päivämäärä TUTUSTUMINEN NAAPURIIN Naapurin kertomat tiedot itsestään TOTUUDEN HETKI o Totuuden
1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.
1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. Ympäristö a. Tässä jaksossa ympäristö rakennetaan pedagogiikkaa tukevien periaatteiden mukaisesti ja
LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA. Lapsen hetu:
IISALMEN KAUPUNKI LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA on päivähoidon henkilöstön ja vanhempien yhteinen työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä tavoitteita ja sopimuksia siitä, miten kunkin lapsen yksilöllistä
ISÄT KUULLUKSI, NÄKYVÄKSI JA OSALLISTUVAKSI HELSINKI 3.10.2012
3. lokakuuta 2012 Miessakit ry ISÄT KUULLUKSI, NÄKYVÄKSI JA OSALLISTUVAKSI HELSINKI 3.10.2012 Isätyöntekijä Ilmo Saneri Annankatu 16 B 28 00120 Helsinki puh: (09) 6126 620 miessakit@miessakit.fi www.miessakit.fi
Ryhmäneuvola isille ja puolivuotiaille vauvoille. Piia Murto
Ryhmäneuvola isille ja puolivuotiaille vauvoille Piia Murto 30.11.2017 1 Taustaa Ryhmäneuvola isille ja vauvoille on toteutunut Nortamon Perhekeskuksessa maaliskuusta 2016 lähtien Malli syntyi kehittämistyönä
Monimuotoinen perhevalmennus
Monimuotoinen perhevalmennus Terveydenhoitajapäivät 2012 Terveydenhoitaja, fasilitaattori, imetysohjaajakouluttaja, työnohjaaja Anni Mäkinen Perhevalmennuksen ydinajatukset Perhevalmennus on parisuhteen
Vauva mielessä- Raskausajan päiväkirja
Vauva mielessä- Raskausajan päiväkirja Lyhyesti projektista: Folkhälsans Förbund on yhteistyössä TYKS:in ja Turun yliopiston tutkijoiden ja kliinikoiden kanssa kehittänyt raskausajan päiväkirjan jota on
Monitoimijainen perhevalmennus
Monitoimijainen perhevalmennus Ulla Lindqvist Projektipäällikkö, VTL, KM Tukevasti alkuun, vahvasti kasvuun hanke ulla.j.lindqvist@hel.fi Monitoimijainen perhevalmennus on esimerkki Perhekeskus toiminnasta,
HYP on lyhenne sanoista Huomioivaa Yhdessäoloa Päivittäin HYP on asenne ja yhdessäolotapa:
Huomioivaa Yhdessäoloa Päivittäin ihmisille, jotka ovat vaarassa jäädä yksin HYP jakson käynnistyskokous Tutustu myös opasvihkoon Sheridan Forster: Huomioivan yhdessäolon malli HYP Mikä HYP on HYP on lyhenne
Tehtävät. stressiin liittyvät tehtävät 1 5. Minun stressini. Stressin monet puolet
Tehtävät 1 Minun stressini stressiin liittyvät tehtävät 15 A. Mikä sinua stressaa? Voit ajatella, mitkä asiat tämänhetkisessä arjessasi, elämäntilanteessasi tai vaikkapa yksittäisissä tilanteissa aiheuttavat
1 (13) LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU LAPSEN NIMI SYNTYMÄAIKA
1 (13) LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU LAPSEN NIMI SYNTYMÄAIKA 2 (13) TÄLLAINEN MINÄ OLEN (lapsi täyttää vanhempien kanssa) Parhaat kaverini... Tykkään... Hoitopaikassa kivaa on... Olen hyvä...
Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut
Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Perhepalvelukeskus, Korkalonkatu 4, 96100 Rovaniemi Päivitetty 1.5.2016 / Marja Leena Nurmela Kuva: Pekka Ojaniemi Palveluja perheille Avoin päiväkoti Avoimen päiväkodin
Palaute oppimisessa ja ohjaamisessa
Palaute oppimisessa ja ohjaamisessa Kirsi Viitanen Palautteen merkitys oppijalle Oppimisen edistäminen Osaamisen tunnistaminen Ongelmanratkaisun kehittäminen Ryhmässä toimiminen vuorovaikutustaidot Itsetuntemuksen
Äiti on tärkeä. Katja Koskinen kätilö, imetyskouluttaja, IBCLC
Äiti on tärkeä Katja Koskinen kätilö, imetyskouluttaja, IBCLC Äitiys on Vaistonvaraista Opittua Muuttuvaa Yksilöllistä Osa naisen elämää osa naiseutta Millainen äiti olen? mielikuvat äitiydestä oma äitisuhde
VAUVAPERHEEN VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE. Lapsi: Vanhempi: Haastattelija: Päivä ja paikka:
VAUVAPERHEEN VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE Lapsi: Vanhempi: Haastattelija: Päivä ja paikka: 1 LAPSI VANHEMMAN SILMIN Kerro minulle lapsestasi. Millainen lapsesi on mielestäsi? Onko hän sellainen, joka osaa
Isyyden kielletyt tunteet
Isyyden kielletyt tunteet Mitä isät vastasivat kyselyymme? Anja Saloheimo 1.3.2013 Kuvat: Osmo Penna Ensin äidit, sitten isät Äidin kielletyt tunteet herätti kysymyksen: entä isät? Kesällä 2009 käynnistettiin
Turva Minulla on turvallinen olo. Saanko olla tarvitseva? Onko minulla huolehtiva aikuinen? Suojellaanko minua pahoilta asioilta? Perusturvallisuus on edellytys lapsen hyvän itsetunnon ja luottamuksellisten
PRIDE-KOTITEHTÄVÄT. Seuraavat kysymykset auttavat sinua tunnistamaan omia kokemuksiasi ja tiedostamaan niiden vaikutuksia.
Kotitehtävä 4 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä NELJÄS TAPAAMINEN Lapselle mahdollisuus selviytyä menetyksistä PRIDE-valmennuksen neljännessä tapaamisessa puhuimme siitä, miten vaikeat kokemukset voivat
Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana
Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Vertaistuki Samassa elämäntilanteessa olevat tai riittävän samankaltaisia elämänkohtaloita kokeneet henkilöt jakavat toisiaan kunnioittaen kokemuksiaan. Vertaisuus
Tukea tunteiden ja vaikeiden kokemusten käsittelyyn: Tasapainovalmennusmalli maahanmuuttajille
Tukea tunteiden ja vaikeiden kokemusten käsittelyyn: Tasapainovalmennusmalli maahanmuuttajille 24.4.2018 Suvi Piironen Asiantuntija Suomen Mielenterveysseura, SOS-kriisikeskus Maahanmuuttajataustaisille
Perhevapaalta työelämään - Terveiset Tampereen varhaiskasvatuksesta
Perhevapaalta työelämään - Terveiset Tampereen varhaiskasvatuksesta Sari Salomaa-Niemi ohjaajien haastattelun kautta Ohjaajien ajatuksia Tampereella päivähoitovetoista ylilääkäri Tuire Sannisto kuuluu
Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa
Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa Tieto isäksi tulemisesta voi olla iloinen, hämmentävä, odotettu tai pelottava. Ajatus itsestä isänä konkretisoituu miehelle hitaasti mutta varmasti, kun
Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä!
Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä! Reetta Kekkonen Tiimin prosessit Oppiva työprosessi YHTEISÖLLISET PROSESSIT Taidot + valmiudet Reetta Kekkonen Rakenne Foorumit TIIMI / HENKILÖSTÖ VUOROVAIKUTUS
MASENNUS. Terveystieto. Anne Partala
MASENNUS Terveystieto Anne Partala MITÄ ON MASENNUS? Masennus on sairaus Sairaus, joka voi tulla kenen tahansa kohdalle Sairaus, josta voi parantua Masennus eroaa normaalista tunteiden vaihtelusta Kannattaa
OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS
OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS OSALLISUUDEN JA YHTEISÖLLISYYDEN VAHVISTAMINEN JA TUKEMINEN RYHMÄMUOTOISILLA TOIMINNOILLA v AVOIMET RYHMÄTOIMINNOT Avoin päiväkoti ja alueelliset perheryhmät Isä lapsi toiminta
Tunneklinikka. Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi
Tunneklinikka Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi Tunnekehoterapia on luontaishoitomenetelmä, joka on kehittynyt erilaisten luontaishoitomenetelmien yhdistämisestä yhdeksi hoitomuodoksi.
Raskausajan tuen polku
Raskausajan tuen polku Hyvinvointiarviointi ja kotikäynti parityöskentelynä Hyvinvointia lapsiperheille TUKEVAlla yhteistyöllä - seminaari 11.2.2010 Oulu, terveydenhoitaja, Koskelan neuvola Lähtökohta
Lapsiperheen arjen voimavarat
Lapsiperheen arjen voimavarat Hyvät vanhemmat! Lapsiperheen elämään sisältyy monenlaisia ilonaiheita, mutta välillä arki voi olla melko rankkaa. Vanhemmat voivat hyötyä siitä, että he joskus kiireenkin
Lapsen hyvä arki- hankkeen rakenne
Lapsen hyvä arki- hankkeen rakenne PaKaste Pohjois-Pohjanmaa Lapsen hyvä arki Kallion kehittämistiimi Selänteen kehittämistiimi Kuusamo-Posio- Taivalkoski kehittämistiimi Varhaiskasvatuksen työryhmä Varhaiskasvatuksen
Vanhempainryhmä osana polikliinisen luokan toimintaa. Laura Kortesoja Kalliomaan koulu
Vanhempainryhmä osana polikliinisen luokan toimintaa Laura Kortesoja Kalliomaan koulu Polikliininen luokka aloitti toimintansa syksyllä 2008 oppilaspaikkoja 8 opetuksesta vastaa pääosin polikliinisen luokan
VANHEMMAN NEUVO VERTAISTUKIRYHMÄT Rovaniemellä kevät 2012
VANHEMMAN NEUVO VERTAISTUKIRYHMÄT Rovaniemellä kevät 0 Palautteen yhteenveto Marja Leena Nurmela/ Tukeva -hanke.5.0 Vanhemman neuvo vertaistukiryhmät Rovaniemellä keväällä 0 Päiväryhmä 8...4.0, kokoontumisia
Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja
Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja Ajoissa liikkeelle reseptejä ehkäisevään työhön 12.6.2012 Iisalmi Mika Ketonen eroperhetyöntekijä, Eroperheen kahden kodin lapset projekti, Lahden ensi- ja turvakoti
NEUVOLAN JA LASTENSUOJELUN PERHETYÖ VANTAALLA
NEUVOLAN JA LASTENSUOJELUN PERHETYÖ VANTAALLA Outi Ingberg Marja-Liisa Tirronen 05/2009 PERHETYÖ Suunnitelmallista / tavoitteellista Määräaikaista Muutokseen tähtäävää Tavoitteena tukea ja edistää erityistä
VANTAA. Perhekeskeisen verkostotyön malli
VANTAA Perhekeskeisen verkostotyön malli Milloin verkostotyötä? Kun huoli perheen tilanteesta kasvaa, ovat seuraavat kysymykset työntekijän apuna: Mitä tapahtuu jos kukaan ei tee mitään? Mitä siitä seuraa,
Normaalin tukeminen rakenteiden avulla Lapsivuodeosastohoitoa potilashotellissa Marika Mettälä
Normaalin tukeminen rakenteiden avulla Lapsivuodeosastohoitoa potilashotellissa Marika Mettälä v i i s a a t v a l i n n a t v i i s a s v a n h e m m u u s v i i s a a t v a i m o t v i r k e ä t v a
TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Riikka Pallari, opiskelija Oulun seudun ammattikorkeakoulu
52 TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Riikka Pallari, opiskelija Oulun seudun ammattikorkeakoulu Kvartti-malli MURROSIKÄÄN TULEVAN LAPSEN VANHEMMUUS Tavoitteena: - vanhemmat pohtivat vanhemmuutta
OMA VÄYLÄ HANKE RYHMÄMUOTOINEN KUNTOUTUS
OMA VÄYLÄ HANKE RYHMÄMUOTOINEN KUNTOUTUS RYHMÄKOKO 2-8 RYHMIEN KOKOONPANO MIETITTÄVÄ TARKOIN, RATKAISEVINTA YHTEINEN ELÄMÄNTILANNE TOIMINNALLISET KEINOT JA RYHMÄLÄISTEN OMA AKTIIVINEN TOIMINTA RYHMIEN
Keskeiset ongelmat narsistisessa häriössä
Keskeiset ongelmat narsistisessa häriössä kun lapsi omalla olemassaolollaan tuottaa vanhemmilleen iloa ja tyydytystä kun lapsi tulee hyväksytyksi, ymmärretyksi ja rakastetuksi omana itsenään kun lapsen
Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet
Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet JÄHMETYN JÄÄDYN Mihin olemme menossa? Miten tähän on tultu? OLET TÄSSÄ. Kalle Hamm, 2008 Mitä nyt tapahtuu?
FamilyBoost. Vanhemmuuden voimalähde
on suomalainen verkkosivusto, joka tarjoaa luotettavaa ja helposti omaksuttavaa perhepsykologista tietoa sekä psykologien luotsaamia verkkokursseja lapsiperheiden vanhemmille. Lisää jaksamista vanhempana
Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi!
Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! Lapsiparkkiin ovat tervetulleita 0-6 vuotiaat lapset. Lapsiparkissa hoitajina toimivat perhetyöntekijät. Tee rauhassa ruokaostokset, piipahda vaatekaupassa
Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura
Myönteisen muistelun kortit Muistelulla voidaan vahvistaa ja lisätä ikäihmisten mielen hyvinvointia. Myönteisen muistelun korteilla vahvistetaan hyvää oloa tarinoimalla mukavista muistoista, selviytymistaidoista,
RYHMÄYTYMINEN JA RYHMÄYTYMISHARJOITUKSIA
RYHMÄYTYMINEN JA RYHMÄYTYMISHARJOITUKSIA RYHMÄYTYMISPROSESSI RYHMÄYTYMINEN ON TÄRKEÄÄ, KOSKA tunne ryhmään kuulumisesta on tärkeä kokemus ja onnistuneet kokemukset luokkaryhmässä luovat pohjan hyväksynnän
YOYO-hankkeen väliarviointiseminaari 30.11.2011 Opinto-ohjaajat Laura Juuti ja Kaija Kumpukallio Itäkeskuksen lukio
Pienryhmäohjauksen mahdollisuuksia lukiossa - kokemuksia Itäkeskuksen lukiosta YOYO-hankkeen väliarviointiseminaari 30.11.2011 Opinto-ohjaajat Laura Juuti ja Kaija Kumpukallio Itäkeskuksen lukio Lukion
VUOROVAIKUTUSKYLPY. Saara Jaskari. Turun ensi- ja turvakoti ry
VUOROVAIKUTUSKYLPY Saara Jaskari Turun ensi- ja turvakoti ry Yleistä Turun ensi- ja turvakoti ry organisoima projekti. Raha-automaattiyhdistyksen kehittämisavustus vuosille 2010-2013 Projektin tavoite
Kognitiivinen psykoterapia vanhuusiän depressioiden hoidossa
Kognitiivinen psykoterapia vanhuusiän depressioiden hoidossa Marja Saarenheimo FT, psykologi, psykoterapeutti Vanhustyön keskusliitto/ Terapiahuone MielenTila Kognitiivinen psykoterapia (CBT) Aaron Beck
Yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 32 alaikäisyksikössä vuoden 2016 aikana. Vastaajia oli noin 610.
YHTEENVETO 10.10.2016 Maahanmuuttovirasto/ Vastaanottoyksikkö ALAIKÄISYKSIKÖIDEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO 2016 Taustaa Yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin
KOKEMUKSIA SOSIAALISET TAIDOT JA JÄNNITTÄMINEN - RYHMÄN VETÄMISESTÄ. Päivi Pekkala-Saarelainen, KM, sosiaalityöntekijä, psykoterapeutti (YET)
KOKEMUKSIA SOSIAALISET TAIDOT JA JÄNNITTÄMINEN - RYHMÄN VETÄMISESTÄ Päivi Pekkala-Saarelainen, KM, sosiaalityöntekijä, psykoterapeutti (YET) Ryhmien taustaa Jännittäminen yleinen ongelma varsinkin nuoruusiässä
Maahanmuuttajavanhempien vertaistukitoiminta. Euroopan Unionin pakolaisrahaston tuella (ERF)
Maahanmuuttajavanhempien vertaistukitoiminta Euroopan Unionin pakolaisrahaston tuella Vertaistyhmät maahanmuuttajavanhemmille Tavoitteet: 1. Tukea ja edistää koko perheen kotoutumista 2. Vahvistaa vanhempien
SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat
Tunteet SISÄLTÖ Värikylläinen tunne-elämä Tunne on aina viesti Olet malli tunteiden ilmaisemisessa Auta lasta tunnistamaan Auta lasta nimeämään Kiukku lapsen haasteena Kun lapsi kiukustuu Sano näin itsellesi
Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013
Varhaiskasvatussuunnitelma Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 1. AVOIMEN VARHAISKASVATUKSEN PALVELUT Avoimet varhaiskasvatuspalvelut kunnassa on jaettu kolmeen päätaajamaan kirkonkylään, Rajamäkeen ja
Työskentely väkivaltaa käyttäneen isän kanssa
Työskentely väkivaltaa käyttäneen isän kanssa Työskentelyn tavoite Turvallisuustyö isän käsittää tässä neljän eri aihealuetta: riskien arviointi, riskien hallinta, vastuu ja yhteistyö Tunteiden tunnistaminen
Keskeytyneen raskauden ja kohtukuoleman puheeksi ottaminen neuvolassa. Marjo Flykt, PsT, psykoterapeutti
Keskeytyneen raskauden ja kohtukuoleman puheeksi ottaminen neuvolassa Marjo Flykt, PsT, psykoterapeutti Keskenmeno Raskauden keskeytyminen ennen 22. raskausviikon täyttymistä tai vauvan ollessa alle 500g
HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus
HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus Outi Ståhlberg outi.stahlberg@mtkl.fi 050 3759 199 Laura Barck laura.barck@mtkl.fi 050 4007 605 Mielenterveyden keskusliitto, kuntoutus ja sopeutumisvalmennus
Odotusaika. Hyvät vanhemmat
Janakkala- Hattulan perusterveydenhuollon yhtstoiminta-alue Janakkalan neuvola Odotusaika Hyvät vanhemmat Lapsen odotus ja syntyminen ovat suuria ilonaihta. Ne tuovat kuitenkin myös uusia haastta perheelämään
RASKAUDENAIKAINEN VANHEMMAN JA SYNTYVÄN LAPSEN VUOROVAIKUTUSTA TUKEVA HAASTATTELU
RASKAUDENAIKAINEN VANHEMMAN JA SYNTYVÄN LAPSEN VUOROVAIKUTUSTA TUKEVA HAASTATTELU Muokattu The European Early Promotion -projektin, Lasten psyykkisten häiriöiden ehkäisy lastenneuvolassa / Varhaisen vuorovaikutuksen
Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen Neuvolapäivät 2017
Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen Neuvolapäivät 2017 Jukka Mäkeä, lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö, THL Miksi Vanhemmuus on yhteiskunnan