MenSe-raivauspään ajanmenekki ja tuotos käytännössä. Markus Strandström Paula Kallioniemi Asko Poikela

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MenSe-raivauspään ajanmenekki ja tuotos käytännössä. Markus Strandström Paula Kallioniemi Asko Poikela"

Transkriptio

1 MenSe-raivauspään ajanmenekki ja tuotos käytännössä Markus Strandström Paula Kallioniemi Asko Poikela 16/211

2 Tausta ja tavoite Metsänhoidon koneellistamiselle laadittiin vuonna 29 tavoitetila 1. Visio vuoteen 215 on koneellistamista hyödyntävä kustannustehokas puuntuotantoketju. Koneellistamista on tuettu tämän jälkeen mm. tuottamalla tietoa eri koneja laiteratkaisujen kilpailukyvystä suhteessa metsurityöhön ja edistämällä laitekehittelyä MenSe-raivauspään tuottavuutta koneellisessa taimikonhoidossa selvitettiin jo työkaudella 29 2, mutta työmaiden poistuman tiheys oli tuolloin keskimääräistä alhaisempi (< 7 kpl/ha) Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää edelleen MenSe-raivauspään ajanmenekkiä ja tuotosta sekä koneellisen taimikonhoidon puuntuotannollisia vaikutuksia 1 Strandström, M., Hämäläinen, J. & Pajuoja, H. 29. Metsänhoidon koneellistaminen. Visio ja T&K-ohjelma. Metsätehon raportti Strandström, M. 21. Tuloksia MenSe-raivauspään seurantatutkimuksesta. 6/21. 16/

3 Tutkimuksen toteutus Seurantatutkimus tehtiin UPM Metsän työmailla kesä-marraskuussa 21 Työmaat sijaitsivat välillä Nilsiä Joensuu 2 koneyksikköä, työskentely yhdessä vuorossa 3 kuljettajaa 19 työmaata Ajankäyttö selvitettiin koneisiin kiinnitetyillä mekaanisilla ajopiirtureilla ja kuljettajat kirjasivat keskeytysten syyt Kaikilta työmailta mitattiin poistuman tiheys ja kantoläpimitta kasvatettava puusto ja runkovauriot ajouraväli ja -leveys Ajouraverkko kartoitettiin koneeseen kiinnitetyllä gps-laitteella Maastomittaukset teki UPM Metsän opinnäytetyöntekijä Paula Kallioniemi 16/

4 MenSe RP 8 Toimintaperiaate: edestakaisin liikkuvat päällekkäiset terät Paino: 34 kg Leikkuuleveys: 9 12 cm Katkaisu: kertakatkaisulla 9 cm sahaamalla 15 cm Valmistaja: MenSe Oy Paino ilmoitettu ilman kääntäjää 16/

5 MenSe RP 4 Toimintaperiaate: edestakaisin liikkuvat päällekkäiset terät Paino: 24 kg Leikkuuleveys: 9 12 cm Katkaisu: kertakatkaisulla 7 cm sahaamalla 15 cm Valmistaja: MenSe Oy Paino ilmoitettu ilman kääntäjää 16/

6 Seurantatutkimuksen koneet Kone Malli Leveys, m Puomi, m Laite Kone 1 Sampo Rosenlew 146 X 2,3 8,6 Mense RP 4 Kone 2 Valmet 91 2,6 1, Mense RP 8 16/

7 Aineisto ja tulokset - tiivistelmä Kone 1 Kone 2 Yhteensä Pinta-ala, ha 21,8 4,7 62,5 Työmaita, kpl Käyttöaste Käyttöajanmenekki, h/ha 9,9 7,6 8,4 Käyttötuntituotos, ha,1,13,12 16/

8 Työmaatiedot Kasvatettava puusto Poistuma Työmaa Pinta-ala, ha Pääpuulaji Kasvupaikka Ikä, v Kpl/ha Kpit, m Klpm, cm Kpl/ha Kantolpm, mm 1 3,9 Kuusi Tuore kangas ,8 Kuusi Tuore kangas ,8 Kuusi Lehtomainen kangas ,3 Kuusi Tuore kangas , Mänty Kuivahko kangas ,8 Mänty Tuore kangas ,7 Kuusi Tuore kangas ,3 Kuusi Tuore kangas ,6 Mänty Kuivahko kangas ,6 Mänty Kuivahko kangas ,1 Kuusi Tuore kangas ,1 Kuusi Tuore kangas ,4 Kuusi Tuore kangas ,8 Kuusi Tuore kangas ,7 Kuusi Tuore kangas ,2 Kuusi Tuore kangas ,7 Kuusi Tuore kangas ,3 Kuusi Tuore kangas ,4 Kuusi Tuore kangas ka. 3, /

9 Keskimääräinen käyttöajanmenekki 8,4 h/ha Ajanmenekki, tuntia/ha ka. Työmaa Käyttöaika Tuotantoaika Keskimääräinen käyttöaste 89 %, vaihteli konekohtaisesti välillä %. 16/

10 Ajanmenekki, kone vs. metsuri Ajanmenekki, (käyttö)tuntia/ha Kone Metsuri ka. Työmaa Metsurin ajanmenekki laskettu raivaussahatyön ajanmenekkifunktiolla (Metsäalan TES) ja korjattu käytännön seurantatuloksia vastaavaksi kertoimella 1,31. 16/

11 Keskimääräinen käyttötuntituotos,12 ha Käyttötuntituotos, ha,2,18,16,14,12,1,8,6,4,2, ka. Työmaa 16/

12 Ajouraväli ja -leveys Ajouraleveys, m Uraväli, m Menetelmä I Menetelmä II Puuntuotannoll. Maasto Kartta Kone 1 2,8 3,4 1,2 16,4 15,9 Kone 2 3,3 4, 1,8 17,7 18,3 Ka. 3,2 3,8 1,7 17,4 17,4 Menetelmä I : uran kapein portti (Bucht 1978 ja 1981), viranomaistarkastukset Menetelmä II : uran ulkoleveys (Tørå 1978) Puuntuotannollinen uraleveys: lisäetäisyys jonka ajoura aiheuttaa reunapuiden välille, laskettu kaavalla ulkoleveys (m) 1 /runkoluku (kpl/ha) (Niemistö 1992) Ajouraväli mitattiin sekä maastossa että gps:llä määritetyltä ajouraverkolta (kartta) 16/

13 Ajouraverkon pinta-ala vähentää puuntuotannollista alaa noin 1 %:lla Ajouran pituus, Ajouran pinta-ala, m 2 /ha m/ha Menetelmä I Menetelmä II Puuntuotannoll. Kone Kone Ka Menetelmä I : uran kapein portti (Bucht 1978 ja 1981), viranomaistarkastukset Menetelmä II : uran ulkoleveys (Tørå 1978) Puuntuotannollinen uraleveys: lisäetäisyys jonka ajoura aiheuttaa reunapuiden välille, laskettu kaavalla ulkoleveys (m) 1 /runkoluku (kpl/ha) (Niemistö 1992) Ajouraväli mitattiin sekä maastossa että gps:llä määritetyltä ajouraverkolta (kartta) 16/

14 Esimerkki ajouraverkosta, kone 1 työmaa 5 Ajouraa 644 m/ha Uraväli kartta 16,5 m (n=14) maasto 19,3 m (n=6) Uraleveys menetelmä I 2,8 m menetelmä II 3,6 m Puuntuotannollinen uraleveys 1,8 m Metsuri tehnyt osan työmaasta 16/

15 Kasvatettavaa puustoa jäi palstan keskiosiin 15 2 % enemmän kuin uran läheisyyteen 3 Kasvatettava puusto, kpl/ha Koealan keskipisteen etäisyys ajouran keskilinjaan, m Laskennassa huomioitu vain puuntuotannollisen ajouran ulkopuolelle jääneet koealan osat. Koealan säde 3,99 m. 16/

16 Keskimäärin 5 %:lle kasvatettavasta puustosta lieviä runkovaurioita Vaurio-% ka. Työmaa Lievästi vaurioituneita puita keskimäärin 122 kpl/ha. Lievä runkovaurio = puu edelleen kasvatuskelpoinen. 16/

17 Vauriot, kpl/ha Koealan keskipisteen etäisyys ajouran keskilinjaan, m Vauriot, kpl/ha 2 Lievät runkovauriot keskittyneet urien lähelle erityisesti koneella Kone 1 8 Kone Koealan keskipisteen etäisyys ajouran keskilinjaan, m Vaurio-% 6 4 Vaurio-% 6 4 Kone 1 Kone Koealan keskipisteen etäisyys ajouran keskilinjaan, m Keskimääräinen vaurio-% koneella yksi 3 % ja koneella kaksi 6 % Koealan keskipisteen etäisyys ajouran keskilinjaan, m 16/

18 Vakavia runkovaurioita ajourien lähellä 2 4 -kertaisesti Vakavat vauriot, kpl/ha Vakavat vauriot, kpl/ha Kone 1 Kone Koealan keskipisteen etäisyys ajouran keskilinjaan, m Koealan keskipisteen etäisyys ajouran keskilinjaan, m Vakavia runkovaurioita keskimäärin 33 kpl/ha. Vakava vaurio = puu ei ole enää kasvatuskelpoinen. 16/

19 Valtaosa lievistä vaurioista raivaimen aiheuttamia ja vakavista vaurioista koneen aiheuttamia Vauriot, kpl/ha Kone Raivain Lievät vauriot Vakavat vauriot Arvioitu vain runkovauriot. 16/

20 Kasvatettavien puiden ympärille jäi niiden kasvua haittaavia puita noin 25 kpl/ha sijoittumisessa selvä ero koneiden/kuljettajien välillä Poistamatta jääneet puut, kpl/ha Koealan keskipisteen etäisyys ajouran keskilinjaan, m Kone 1 Kone 2 Poistamatta jäänyt kasvua haittaava puu = alle metrin päässä kasvatuskelpoisesta puusta, pituus vähintään puolet kasvatuskelpoisen puun pituudesta 16/

21 Koneellisen taimikonhoidon puuntuotannollisia vaikutuksia MenSe-risuraivaimella Ajourat vähensivät puuntuotannollista pinta-alaa noin 1 % Kasvatettavan puuston tiheys (kpl/ha) palstan keskiosissa 15 2 % suurempi kuin ajouran läheisyydessä Keskimäärin 5 %:lle kasvatettavasta puustosta lieviä runkovaurioita Kasvatettavien puiden ympärille jäi kasvua haittaavia puita keskimäärin 25 kpl/ha Koneellisen taimikonhoidon puuntuotannollisia vaikutuksia käsitellään myös tämän tutkimuksen yhteydessä tehdyssä pro gradu -tutkielmassa: Kallioniemi, P MenSe-raivauspäällä toteutetun koneellisen taimikonhoidon työnjälki ja puuntuotannolliset vaikutukset varttuneessa taimikossa 16/

22 Puuntuotannollisten vaikutusten suuruus riippuu viime kädessä seuraavista tekijöistä Missä määrin ensiharvennuksessa voidaan hyödyntää koneellisessa taimikonhoidossa syntyneitä ajouria? Missä määrin ajouran reunapuut pystyvät hyödyntämään lisääntyneen tilan? Missä määrin ajourille jääneet puut selviävät ensiharvennukseen asti? Missä määrin taimikonhoidon koneellistaminen alentaa ensiharvennuksen hakkuukertymää? merkittävä osa hakkuukertymästä tulee ajourilta Onnistutaanko ensiharvennuksessa tunnistamaan ja poistamaan koneellisessa taimikonhoidossa vaurioituneet puut? Juurivaurioiden määrä ja vaikutukset (ei arvioitu tässä tutkimuksessa) 16/

23 Vuoden 21 seuranta-aineisto täydensi hyvin aiempaa aineistoa 25 Ajanmenekki, käyttötuntia/ha MenSe 21 MenSe Poistuma, kpl/ha 16/

24 Aineisto ja tulokset tiivistelmä Kone 1 Kone 2 Kone 3 Yhteensä Pinta-ala, ha 9,9 47,7 63,3 12,9 Työmaita, kpl Käyttöaste Käyttöajanmenekki, h/ha 6,5 8,6 7,3 7,8 Käyttötuntituotos, ha,15,12,14,13 Kone 1 ei ollut mukana vuoden 21 tutkimuksessa Kone 2 on vuoden 21 aineistossa kone 1 ja kone 3 vastaavasti kone 2 16/

25 Käyttöajanmenekki poistuman tiheyden mukaan 8,5 h/ha keskimääräisellä 12 kpl/ha poistumalla 2 Ajanmenekki, tuntia/ha Metsuri MenSe, työaika MenSe, käyttöaika Poistuma, kpl/ha MenSen ajanmenekkimalli laadittu vuosien 29 ja 21 yhdistetyn aineiston avulla 16/

26 Taimikonhoitokustannus taimikonharvennuksessa poistuman tiheyden mukaan Kustannusoletukset: MenSe 76 /käyttötunti, Metsuri 28 /tunti Kustannus, /ha Poistuma, kpl/ha MenSe Metsuri 16/

27 Johtopäätökset Henkilöresurssien tarpeen näkökulmasta MenSe tuo jo nykyisellä tuottavuustasolla etua suhteessa metsurityöhön resurssitarve taimikonharvennuksessa % metsurityötä pienempi MenSen kustannuskilpailukyvyssä huomattavasti parannettavaa taimikonharvennuksen kustannukset 7 1 % metsurityötä suuremmat Taimikonhoidon koneellistamisen puuntuotannolliset vaikutukset eivät todennäköisesti merkittäviä lisätutkimukset jo käynnissä MenSe-risuraivaimen kilpailukykyä suhteessa metsurityöhön käsitellään myös seuraavissa julkaisuissa: Strandström, M., Saarinen, V-M., Hallongren, H., Hämäläinen, J., Poikela, A. & Rantala, J Koneellisen istutuksen ja taimikonhoidon kilpailukyky. Metsätehon raportti 218 sekä 15/ /

Tuloksia MenSe raivauspään seurantatutkimuksesta. Markus Strandström

Tuloksia MenSe raivauspään seurantatutkimuksesta. Markus Strandström Tuloksia MenSe raivauspään seurantatutkimuksesta Tausta ja tavoite Metsänhoidon koneellistamiselle laadittiin viime vuonna tavoitetila 1. Visio vuoteen 2015 on koneellistamista hyödyntävä kustannustehokas

Lisätiedot

UW40 risuraivain koneellisessa taimikonhoidossa. Markus Strandström Asko Poikela

UW40 risuraivain koneellisessa taimikonhoidossa. Markus Strandström Asko Poikela UW40 risuraivain koneellisessa taimikonhoidossa Markus Strandström Asko Poikela UW40 risuraivain + Tehojätkä pienmetsäkone Paino 1 800 kg Leveys 1,5 metriä Keinutelit, kahdeksan vetävää pyörää Bensiinimoottori

Lisätiedot

Koneellisen taimikonhoidon kilpailukyky

Koneellisen taimikonhoidon kilpailukyky Koneellisen taimikonhoidon kilpailukyky Markus Strandström Metsäteho Oy Energiapuun laadukas korjuu ja koneellinen taimikonhoito -seminaari, 24.8.2012 Tausta Metsänhoidon koneellistamiselle laadittiin

Lisätiedot

Koneellisen taimikonhoidon nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät. Kustannustehokas metsänhoito-seminaarisarja Heidi Hallongren Joensuu,

Koneellisen taimikonhoidon nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät. Kustannustehokas metsänhoito-seminaarisarja Heidi Hallongren Joensuu, Koneellisen taimikonhoidon nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät Kustannustehokas metsänhoito-seminaarisarja Heidi Hallongren Joensuu, 29.11.2011 Koneellistamisen nykytila Koneellistaminen kohdistuu kahteen

Lisätiedot

Koneellisen taimikonhoidon nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät. Kustannustehokas metsänhoito-seminaarisarja Heidi Hallongren Oulu,

Koneellisen taimikonhoidon nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät. Kustannustehokas metsänhoito-seminaarisarja Heidi Hallongren Oulu, Koneellisen taimikonhoidon nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät Kustannustehokas metsänhoito-seminaarisarja Heidi Hallongren Oulu, 25.11.2011 Koneellistamisen nykytila Koneellistaminen kohdistuu kahteen

Lisätiedot

Koneellisen istutuksen ja taimikonhoidon kilpailukyky

Koneellisen istutuksen ja taimikonhoidon kilpailukyky Koneellisen istutuksen ja taimikonhoidon kilpailukyky Markus Strandström 1, Veli-Matti Saarinen 2, Heidi Hallongren 2, Jarmo Hämäläinen 1, Asko Poikela 1, Juho Rantala 2 1 Metsäteho Oy & 2 Metsäntutkimuslaitos

Lisätiedot

Koneellisen taimikonhoidon nykytila ja tulevaisuuden näkymät. Kustannustehokas metsänhoito-seminaarisarja Heidi Hallongren Kouvola, 2.11.

Koneellisen taimikonhoidon nykytila ja tulevaisuuden näkymät. Kustannustehokas metsänhoito-seminaarisarja Heidi Hallongren Kouvola, 2.11. Koneellisen taimikonhoidon nykytila ja tulevaisuuden näkymät Kustannustehokas metsänhoito-seminaarisarja Heidi Hallongren Kouvola, 2.11.2011 Koneellistamisen nykytila Koneellistaminen kohdistuu kahteen

Lisätiedot

Koneellisen taimikonhoidon kustannustehokkuuden parantaminen

Koneellisen taimikonhoidon kustannustehokkuuden parantaminen Koneellisen taimikonhoidon kustannustehokkuuden parantaminen FIBIC Oy:n EffFibre-tutkimusohjelma Kooste osahankkeen tuloksista Jarmo Hämäläinen, Metsäteho Oy Markus Strandström, Metsäteho Oy Veli-Matti

Lisätiedot

Korjuujäljen tarkastukset Harvennushakkuut ja energiapuuhakkuut

Korjuujäljen tarkastukset Harvennushakkuut ja energiapuuhakkuut Korjuujäljen tarkastukset Harvennushakkuut ja energiapuuhakkuut 211 2 Sisällys 1. YLEISTÄ KORJUUJÄLJEN TARKASTUKSISTA 3 2. TULOKSET HARVENNUSHAKKUIDEN KORJUUJÄLJESTÄ 3 2.1 Tarkastetut kohteet 3 2.2 Puustovauriot

Lisätiedot

TAIMIKON KÄSITTELYN AJOITUKSEN VAIKUTUS TYÖN AJANMENEKKIIN

TAIMIKON KÄSITTELYN AJOITUKSEN VAIKUTUS TYÖN AJANMENEKKIIN TAIMIKON KÄSITTELYN AJOITUKSEN VAIKUTUS TYÖN AJANMENEKKIIN Projektiryhmä Simo Kaila, Reima Liikkanen Rahoittajat Metsähallitus, Metsäliitto Osuuskunta, Stora Enso Oyj, UPM-Kymmene Oyj ja Yksityismetsätalouden

Lisätiedot

Koneellisen harvennushakkuun työnjälki. Koneellisen harvennushakkuun tuottavuus -projektin osaraportti

Koneellisen harvennushakkuun työnjälki. Koneellisen harvennushakkuun tuottavuus -projektin osaraportti Koneellisen harvennushakkuun työnjälki Koneellisen harvennushakkuun tuottavuus -projektin osaraportti Arto Kariniemi Teppo Oijala Juha Rajamäki Metsätehon raportti 12 18.12.1996 Osakkaiden yhteishanke

Lisätiedot

Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa

Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Pohjois-Suomi Ohje hakkuukoneen kuljettajalle HARVENNUKSEN TAVOITTEET Harvennuksen tavoitteena on keskittää metsikön puuntuotoskyky terveisiin,

Lisätiedot

Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa

Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Etelä-Suomi Ohje hakkuukoneen kuljettajalle HARVENNUKSEN TAVOITTEET Harvennuksen tavoitteena on keskittää metsikön puuntuotoskyky terveisiin,

Lisätiedot

Energiapuuharvennusten korjuujälki mitataan vähintään 300 kohteelta. Perusjoukon muodostavat energiapuunkorjuun kemera-hankkeet.

Energiapuuharvennusten korjuujälki mitataan vähintään 300 kohteelta. Perusjoukon muodostavat energiapuunkorjuun kemera-hankkeet. 1 Korjuujäljen valtakunnalliset tarkastustulokset 2012 Harvennushakkuut ja energiapuuharvennukset 1 Yleistä korjuujäljen tarkastuksista Maa- ja metsätalouseministeriön ja metsäkeskusten välisissä tulossopimuksissa

Lisätiedot

ENNAKKORAIVAUS JA ENERGIAPUUN HAKKUU SAMALLA HAKKUULAITTEELLA. Alustavia kokeita

ENNAKKORAIVAUS JA ENERGIAPUUN HAKKUU SAMALLA HAKKUULAITTEELLA. Alustavia kokeita ENNAKKORAIVAUS JA ENERGIAPUUN HAKKUU SAMALLA HAKKUULAITTEELLA Alustavia kokeita 1 Risutec L3A hakkuulaite Risutec L3A:n tekniset tiedot Paino 560 kg Öljyvirtaus 120 l/min Maksimipaine 240 bar Katkaisukapasiteetti

Lisätiedot

Energiapuukorjuukohteiden tarkastustulokset ja Hyvän metsänhoidon suositusten näkökulma. Mikko Korhonen Pohjois-Karjalan metsäkeskus

Energiapuukorjuukohteiden tarkastustulokset ja Hyvän metsänhoidon suositusten näkökulma. Mikko Korhonen Pohjois-Karjalan metsäkeskus Energiapuukorjuukohteiden tarkastustulokset ja Hyvän metsänhoidon suositusten näkökulma Mikko Korhonen Pohjois-Karjalan metsäkeskus Mitä on korjuujälki? Metsikön puuston ja maaperän tila puunkorjuun jälkeen.

Lisätiedot

Koneellisen taimikonhoidon menetelmät ja niiden kilpailukyky

Koneellisen taimikonhoidon menetelmät ja niiden kilpailukyky Koneellisen taimikonhoidon menetelmät ja niiden kilpailukyky Tuottava taimikko -seminaari Karri Uotila, METLA Koneellinen taimikonhoito Suomessa on käytössä muutamia koneellisen taimikonhoidon koneratkaisuja,

Lisätiedot

ENERGIAPUUN KORJUU KONE- JA MIESTYÖN YHDISTELMÄNÄ. Metka-koulutus

ENERGIAPUUN KORJUU KONE- JA MIESTYÖN YHDISTELMÄNÄ. Metka-koulutus ENERGIAPUUN KORJUU KONE- JA MIESTYÖN YHDISTELMÄNÄ Metka-koulutus 1 Kokeet Janakkalassa 2008 ja 2009 koivikon nmh-kohteilla Kokeissa käytetty korjuri Timberjack 810C. Hakkuulaitteena Nisula 280 2 Kokeet

Lisätiedot

Taimikonhoito. Jari Hynynen, Karri Uotila, Saija Huuskonen & Timo Saksa

Taimikonhoito. Jari Hynynen, Karri Uotila, Saija Huuskonen & Timo Saksa Taimikonhoito Jari Hynynen, Karri Uotila, Saija Huuskonen & Timo Saksa Metsäteollisuus 20 mrd. Metsätalous 3 mrd. Metsänhoito 0,3 mrd. Lähde: Suomen virallinen tilasto (2013), Metsätilastollinen vuosikirja

Lisätiedot

HIRVI-INFO Uusi hirvivahinkojen korvausjärjestelmä. Heikki Kuoppala

HIRVI-INFO Uusi hirvivahinkojen korvausjärjestelmä. Heikki Kuoppala HIRVI-INFO Uusi hirvivahinkojen korvausjärjestelmä Heikki Kuoppala Hirvivahinkojen arviointi muuttuu Valtioneuvoston asetus riistavahingoista annetun asetuksen muuttamisesta 268/2017 Tullut voimaan 15.5.2017

Lisätiedot

Korjuujäljen seuranta energiapuun korjuun laadun mittarina. Mikko Korhonen Suomen metsäkeskus 23.5.2014

Korjuujäljen seuranta energiapuun korjuun laadun mittarina. Mikko Korhonen Suomen metsäkeskus 23.5.2014 Korjuujäljen seuranta energiapuun korjuun laadun mittarina Mikko Korhonen Suomen metsäkeskus 23.5.2014 Mitä on korjuujälki? Metsikön puuston ja maaperän tila puunkorjuun jälkeen. 2 23.5.2014 3 Korjuujäljen

Lisätiedot

METSÄTALOUDEN HIRVIVAHINGOT Uusi hirvivahinkojen korvausjärjestelmä

METSÄTALOUDEN HIRVIVAHINGOT Uusi hirvivahinkojen korvausjärjestelmä METSÄTALOUDEN HIRVIVAHINGOT Uusi hirvivahinkojen korvausjärjestelmä 20.3.2018 Heikki Kuoppala Hirvivahinkojen arviointiin muutoksia Valtioneuvoston asetus riistavahingoista annetun asetuksen muuttamisesta

Lisätiedot

MENETELMÄ YLITIHEIDEN NUORTEN METSIEN HARVENNUKSEEN

MENETELMÄ YLITIHEIDEN NUORTEN METSIEN HARVENNUKSEEN MENETELMÄ YLITIHEIDEN NUORTEN METSIEN HARVENNUKSEEN Projektiryhmä Jarmo Hämäläinen, Asko Poikela, Kaarlo Rieppo Rahoittajat Metsähallitus, Metsäliitto Osuuskunta, Stora Enso Oyj, UPM- Kymmene Oyj, Vapo

Lisätiedot

Ulkolaitaan: Naarva konekitkentä, Tehojätkä taimikonhoito tai MenSe taimikonharvennus

Ulkolaitaan: Naarva konekitkentä, Tehojätkä taimikonhoito tai MenSe taimikonharvennus JOHDANTO Oppaassa esitellään lyhyesti koneellista taimikonhoitoa, siinä nykyään käytettäviä laitteita sekä koneellisen taimikonhoidon käyttöönoton kannalta oleellisinta tietoa kohdevalinnasta ja toimintatavoista.

Lisätiedot

Uusiutuvan energian velvoite Suomessa (RES direktiivi)

Uusiutuvan energian velvoite Suomessa (RES direktiivi) Hakkuutähteen paalaus ja kannonnosto kuusen väliharvennuksilta Juha Nurmi, Otto Läspä and Kati Sammallahti Metla/Kannus Energiapuun saatavuus, korjuu ja energiaosuuskunnat Keski-Pohjanmaalla Forest Power

Lisätiedot

Metsänhoitotöiden koneellistamisen nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät

Metsänhoitotöiden koneellistamisen nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät Metsänhoitotöiden koneellistamisen nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät Metsätieteenpäivä Helsinki 4.11.2009 Juho Rantala METLA Metsänhoidon kustannustehokkuus ja laatu - tutkimus- ja kehittämisohjelma

Lisätiedot

METKA-maastolaskurin käyttäjäkoulutus 9.12.2010 Tammela Matti Kymäläinen METKA-hanke 27.3.2014 1

METKA-maastolaskurin käyttäjäkoulutus 9.12.2010 Tammela Matti Kymäläinen METKA-hanke 27.3.2014 1 METKA-maastolaskurin käyttäjäkoulutus 9.12.2010 Tammela Matti Kymäläinen METKA-hanke 27.3.2014 1 METKA-maastolaskuri: Harvennusmetsien energiapuun kertymien & keskitilavuuksien laskentaohjelma Lask ent

Lisätiedot

Kitkevä perkaus työmenetelmän esittely ja tutkimustuloksia onnistumisesta

Kitkevä perkaus työmenetelmän esittely ja tutkimustuloksia onnistumisesta Kitkevä perkaus työmenetelmän esittely ja tutkimustuloksia onnistumisesta Mikael Kukkonen, Projektipäällikkö Metsänhoitotöiden koneellistaminen -kehittämishanke Itä-Suomen yliopiston Mekrijärven tutkimusasema

Lisätiedot

Tehokkuutta taimikonhoitoon

Tehokkuutta taimikonhoitoon Tehokkuutta on TAIMIKONHOITOKOULUTUS Timo Saksa, METLA Metsänuudistamisen laatu Etelä-Suomi Pienten taimikoiden tila kohentunut - muutokset muokkausmenetelmissä - muokkauksen laatu - viljelymateriaalin

Lisätiedot

Hakkuutyön tuottavuus kaivukonealustaisella hakkuukoneella ja Naarva EF28 hakkuulaitteella

Hakkuutyön tuottavuus kaivukonealustaisella hakkuukoneella ja Naarva EF28 hakkuulaitteella Hakkuutyön tuottavuus kaivukonealustaisella hakkuukoneella ja Naarva EF28 hakkuulaitteella Ensimmäiset tuloskuvat Juha Laitila & Kari Väätäinen Metsäntutkimuslaitos, Itä-Suomen alueyksikkö, Joensuun toimipaikka

Lisätiedot

Mikä on taimikonhoidon laadun taso?

Mikä on taimikonhoidon laadun taso? Mikä on taimikonhoidon laadun taso? MMT Timo Saksa Luonnonvarakeskus Suonenjoen toimipaikka Pienten taimikoiden laatu VMI:n mukaan Tyydyttävässä taimikossa kasvatettavien taimien määrä on metsänhoito-suositusta

Lisätiedot

Männyn laatukasvatus Jari Hynynen. Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi

Männyn laatukasvatus Jari Hynynen. Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Männyn laatukasvatus Jari Hynynen Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Johdanto Suomen metsien luontaiset edellytykset soveltuvat hyvin laatupuun

Lisätiedot

Ennakkoraivaus osana ensiharvennuspuun korjuuta

Ennakkoraivaus osana ensiharvennuspuun korjuuta Ennakkoraivaus osana ensiharvennuspuun korjuuta Kalle Kärhä, Sirkka Keskinen, Reima Liikkanen, Teemu Kallio & Jarmo Lindroos Nuorten metsien käsittely 1 Projektin tavoitteet Kartoittaa, miten erilaiset

Lisätiedot

NUORTEN METSIEN RAKENNE JA KEHITYS

NUORTEN METSIEN RAKENNE JA KEHITYS NUORTEN METSIEN RAKENNE JA KEHITYS Saija Huuskonen Metsäntutkimuslaitos, Vantaa Tutkimuksen tavoitteet 1. Selvittää 198-luvulla onnistuneesti perustettujen havupuuvaltaisten taimikoiden metsänhoidollinen

Lisätiedot

RN:o 23:36. n.58,8 ha

RN:o 23:36. n.58,8 ha ?? RN:o 23:36 n.58,8 ha 0 metri Mittakaava: 1:10 000 400,0? Maanmittauslaitos 2014 Lupanumero 3069/MML/14 Karttakeskus 2014? Tammasuo 687-414-23-36 0 3 000 metri Mittakaava: 1:75 000 Maanmittauslaitos

Lisätiedot

RN:o 2:95 2,5 ha. RN:o 2:87 n.19,3 ha

RN:o 2:95 2,5 ha. RN:o 2:87 n.19,3 ha RN:o 2:95 2,5 ha RN:o 2:87 n.19,3 ha Maanmittauslaitos 2014 Lupanumero 3069/MML/14 Karttakeskus 2014 2,5 ha Palonen 595-427-2-95 Raimola 595-427-2-87 Maanmittauslaitos 2014 Lupanumero 3069/MML/14 Karttakeskus

Lisätiedot

Taimikonhoidon ja ensiharvennuksen tilanne ja tarve

Taimikonhoidon ja ensiharvennuksen tilanne ja tarve Taimikonhoidon ja ensiharvennuksen tilanne ja tarve Metsänhoitoklubin kevätseminaari 21.4.217 Kari T. Korhonen Luke/VMI Sisältö 1. VMI 2. Taimikoiden ja nuorten kasvatusmetsien tila 3. Rästit 4. Puulajit

Lisätiedot

Sastamalan kaupungin metsäomaisuus. Katariina Pylsy 30.9.2015

Sastamalan kaupungin metsäomaisuus. Katariina Pylsy 30.9.2015 Sastamalan kaupungin metsäomaisuus Katariina Pylsy 30.9.2015 Metsäomaisuuden laajuus 2013 Vammala Mouhijärvi Suodenniemi Kiikoinen Äetsä Ritajärvi Yhteensä Metsämaa 823 568 289 108 203 192 Kitumaa 81 54

Lisätiedot

Metsänhoidon koneellistamisen visio ja T&K ohjelma

Metsänhoidon koneellistamisen visio ja T&K ohjelma Metsänhoidon koneellistamisen visio ja T&K ohjelma Metsäteho Oy Metsänhoidon koneellistaminen-seminaari 14.10.2009, Vantaa 2 Tausta Metsänhoitotyöt tehty pitkään vakiintunein menetelmin ei ylletty puunkorjuun

Lisätiedot

Milloin suometsä kannattaa uudistaa?

Milloin suometsä kannattaa uudistaa? Milloin suometsä kannattaa uudistaa? Suometsien uudistaminen seminaari 3.12.2014 Eljas Heikkinen Suomen metsäkeskus Ojitetut suot turvekangastyypeittäin (VMI10) Ojitettuja soita puuntuotannon maalla yht.

Lisätiedot

Metsäsuunnitelman sisältämät tilat kartalla

Metsäsuunnitelman sisältämät tilat kartalla Metsäsuunnitelman sisältämät tilat kartalla Tämä suunnitelma koskee seuraavia kartalla näkyviä tiloja. Tarkemmat tiedot esitellään tarkempina kuviokarttoina, joiden sivujako näkyy tällä yleiskartalla.

Lisätiedot

Taimikonhoidon ajoituksen kustannus ja kannattavuusvaikutukset

Taimikonhoidon ajoituksen kustannus ja kannattavuusvaikutukset Taimikonhoidon ajoituksen kustannus ja kannattavuusvaikutukset Juho Rantala Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja Joensuu 29.11.2011 Kilpailevan kasvillisuuden vaikutus Jo vähäinen kilpailu vaikuttaa

Lisätiedot

Satelliittipaikannuksen tarkkuus hakkuukoneessa. Timo Melkas Mika Salmi Jarmo Hämäläinen

Satelliittipaikannuksen tarkkuus hakkuukoneessa. Timo Melkas Mika Salmi Jarmo Hämäläinen Satelliittipaikannuksen tarkkuus hakkuukoneessa Timo Melkas Mika Salmi Jarmo Hämäläinen Tavoite Tutkimuksen tavoite oli selvittää nykyisten hakkuukoneissa vakiovarusteena olevien satelliittivastaanottimien

Lisätiedot

Koneellinen taimikonhoito

Koneellinen taimikonhoito Koneellinen taimikonhoito Karri Uotila, METLA Koneellinen taimikonhoito Suomessa hoidetaan n. 150 000 hehtaaria taimikoita vuodessa. Taimikonhoidon koneellistamisaste on käytettävän konekannan perusteella

Lisätiedot

Maanmittauslaitos 2015 Lupanumero 3069/MML/14 Karttakeskus 2015

Maanmittauslaitos 2015 Lupanumero 3069/MML/14 Karttakeskus 2015 RN:o 15:1/1 n. 2,5 ha RN:o 2:131 18,5 ha RN:o 2:87/0 37,1 ha Maanmittauslaitos 2015 Lupanumero 3069/MML/14 Karttakeskus 2015 n. 2,5 ha RN:o 15:1/1 RN:o 2:87/0 37,1 ha RN:o 2:131 18,5 ha Raimola 595-427-2-87/0

Lisätiedot

MenSe -raivauspää. sähkölinjojen tehokkaaseen ja turvalliseen raivaukseen. Käyttöpäivä 9.10.2014. Marja-Leena Mentula MenSe Oy 9.10.2014 www.mense.

MenSe -raivauspää. sähkölinjojen tehokkaaseen ja turvalliseen raivaukseen. Käyttöpäivä 9.10.2014. Marja-Leena Mentula MenSe Oy 9.10.2014 www.mense. MenSe -raivauspää sähkölinjojen tehokkaaseen ja turvalliseen raivaukseen Käyttöpäivä 9.10.2014 MenSe Oy Perustettu 1996 Tuotantotilat Kaakkois-Suomessa Taavetissa. Suunnittelu,valmistus ja myynti. Konepaja

Lisätiedot

Energiapuun korjuu harvennusmetsistä

Energiapuun korjuu harvennusmetsistä Energiapuun korjuu harvennusmetsistä Projektiryhmä Markku Mäkelä Asko Poikela Reima Liikkanen Rahoittajat Metsähallitus, Metsäliitto Osuuskunta, Metsäteollisuus ry, Stora Enso Oyj, UPM-Kymmene Oyj, Vapo

Lisätiedot

Metsään peruskurssi, luento 4 Taimikonhoito ja taimikon varhaishoito

Metsään peruskurssi, luento 4 Taimikonhoito ja taimikon varhaishoito Metsään peruskurssi, luento 4 Taimikonhoito ja taimikon varhaishoito Lassi Hakulinen 2.10.2013 TAIMIKON VARHAISHOITO JA TAIMIKONHOITO - kehitysluokat, yleistä taimikonhoidosta - taimikon varhaishoito -

Lisätiedot

Taimikonhoito. Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme

Taimikonhoito. Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme Taimikonhoito Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme Taimitermejä Pieni taimikko: keskipituus alle 1,3 metriä Varttunut taimikko: keskipituus yli 1,3 metriä, keskiläpimitta alle 8 cm Ylispuustoinen

Lisätiedot

RAIVAUSSAHAKURSSI 2016 Sisältö:

RAIVAUSSAHAKURSSI 2016 Sisältö: RAIVAUSSAHAKURSSI 2016 Sisältö: - kehitysluokat, yleistä taimikonhoidosta - taimikon varhaishoito - luontainen kilpailu ja sen vaikutukset puustoon - taimikonhoitokohteet, ajoitus ja menetelmät - harventamisen

Lisätiedot

NUORTEN METSIEN RAKENNE JA KEHITYS

NUORTEN METSIEN RAKENNE JA KEHITYS NUORTEN METSIEN RAKENNE JA KEHITYS Saija Mattila Metsäntutkimuslaitos, Vantaa Saija.Mattila@metla.fi puh.010-211 2449 Tutkimuksen taustaa Puuston alkukehitys on heikosti tunnettu ja vaikeimmin ennustettavissa

Lisätiedot

Algoritmi I kuvioiden ja niille johtavien ajourien erottelu. Metsätehon tuloskalvosarja 7a/2018 LIITE 1 Timo Melkas Kirsi Riekki Metsäteho Oy

Algoritmi I kuvioiden ja niille johtavien ajourien erottelu. Metsätehon tuloskalvosarja 7a/2018 LIITE 1 Timo Melkas Kirsi Riekki Metsäteho Oy Algoritmi I kuvioiden ja niille johtavien ajourien erottelu Metsätehon tuloskalvosarja 7a/2018 LIITE 1 Timo Melkas Kirsi Riekki Metsäteho Oy Algoritmi I kuvioiden ja niille johtavien ajourien erottelu

Lisätiedot

Kiertoaika. Uudistaminen. Taimikonhoito. Ensiharvennus. Harvennushakkuu

Kiertoaika. Uudistaminen. Taimikonhoito. Ensiharvennus. Harvennushakkuu Metsäomaisuuden hyvä hoito Kiertoaika Uudistaminen Taimikonhoito Ensiharvennus 1 Harvennushakkuu Metsän kiertoaika Tarkoittaa aikaa uudistamisesta päätehakkuuseen. Vaihtelee alueittain 60 120 vuotta Kierron

Lisätiedot

Metsänhoidon keinot biotalouden haasteisiin

Metsänhoidon keinot biotalouden haasteisiin Metsänhoidon keinot biotalouden haasteisiin Saija Huuskonen, Jaakko Repola & Jari Hynynen Tampere 15.3.2016 Biotalouden teemaseminaari Metsän mahdollisuudet biotaloudessa Pirkanmaan verkostopäivä Johdanto

Lisätiedot

Yhdistelmäkoneen ja yksioteharvesteriketjun. ensiharvennuksilla

Yhdistelmäkoneen ja yksioteharvesteriketjun. ensiharvennuksilla Konsortiohanke Yhdistelmäkoneen ja yksioteharvesteriketjun korjuujälki ensiharvennuksilla Risto Lilleberg Pasi Korteniemi Metsätehon raportti 41 28.1.1998 kor- Yhdistelmäkoneen ja yksioteharvesteriketjun

Lisätiedot

Energiapuun rooli metsänkasvatusketjun tuotoksessa ja tuotossa

Energiapuun rooli metsänkasvatusketjun tuotoksessa ja tuotossa Energiapuun rooli metsänkasvatusketjun tuotoksessa ja tuotossa Soili Kojola, Metla Kannattavan metsänkäsittelyn menetelmät seminaari ja retkeily 13.-14.6.2013 Lahti Työryhmä: Soili Kojola Risto Ojansuu

Lisätiedot

ARVIOKIRJAMALLI. Metsäarvio. Pyy, Mäntyharju / 8

ARVIOKIRJAMALLI. Metsäarvio. Pyy, Mäntyharju / 8 1 / 8 Metsäarvio Pyy, Mäntyharju 507-412-1-73 Tämä metsäarvio kertoo kiinteistön metsätaloudellisen arvon, jota voidaan käyttää omistajanvaihdostilanteissa, kuten perunkirjoitus, perintö- ja lahjaveroarvon

Lisätiedot

Koneellisen istutuksen käyttöönotto

Koneellisen istutuksen käyttöönotto Koneellisen istutuksen käyttöönotto Tiina Laine Kustannustehokas metsänhoito -seminaarisarja 2011 15.11. Huittinen Teknologialla tehokkuutta metsänhoitoon koneellisen istutuksen laaja käyttöönotto Toimialue:

Lisätiedot

Kestävän metsätalouden. Heikki Vähätalo, viranomaispäällikkö Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskus Oulu 26.1.2011

Kestävän metsätalouden. Heikki Vähätalo, viranomaispäällikkö Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskus Oulu 26.1.2011 Kestävän metsätalouden rahoituslaki nykyinen KEMERA Heikki Vähätalo, viranomaispäällikkö Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskus Oulu 26.1.2011 1 KEMERA -yleistä Yhteiskunnan tukea eri metsänhoitotöihin => kestävän

Lisätiedot

Poistettavien puiden valinta laatuperustein harvennushakkuulla

Poistettavien puiden valinta laatuperustein harvennushakkuulla Poistettavien puiden valinta laatuperustein harvennushakkuulla Manne Viljamaa TAMK http://puuhuoltooppimispolku.projects.tamk.fi/path.p hp?show=31 1. Harvennushakkuun terminologiasta Käsitteet tuulee olla

Lisätiedot

POH;'ÖIS-KAr'I,JALAN ULOSOTTOVIRÄSTO SAAPUNUT

POH;'ÖIS-KAr'I,JALAN ULOSOTTOVIRÄSTO SAAPUNUT "OTSO POH;'ÖIS-KAr'I,JALAN ULOSOTTOVIRÄSTO SAAPUNUT Metsätila-arvio 2 5-09- 2014 METSÄSELVITYS 22.9.2014 OTSO Metsäpalvelut Henri Maijala Pielisentie 54-56 81700 Lieksa Pohjois-Karjalan ulosottovirasto

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä huhtikuuta 2013. 309/2013 Valtioneuvoston asetus. riistavahingoista. Annettu Helsingissä 25 päivänä huhtikuuta 2013

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä huhtikuuta 2013. 309/2013 Valtioneuvoston asetus. riistavahingoista. Annettu Helsingissä 25 päivänä huhtikuuta 2013 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 29 päivänä huhtikuuta 2013 309/2013 Valtioneuvoston asetus riistavahingoista Annettu Helsingissä 25 päivänä huhtikuuta 2013 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

Taimikonhoidon ajoitus ja sen merkitys kuusen uudistamisketjussa. Karri Uotila Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011 17.11.

Taimikonhoidon ajoitus ja sen merkitys kuusen uudistamisketjussa. Karri Uotila Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011 17.11. Taimikonhoidon ajoitus ja sen merkitys kuusen uudistamisketjussa Karri Uotila Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011 17.11.2011 Mikkeli Karri Uotila Taimikonhoidon kustannukset Taimikonhoidon

Lisätiedot

Taimikonhoidon vaikutukset metsikön

Taimikonhoidon vaikutukset metsikön Taimikonhoidon vaikutukset metsikön jatkokehitykseen ja tuotokseen Saija Huuskonen Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Sisältö 1. Taimikonhoidon

Lisätiedot

Koneellisen istutuksen käyttöönotto

Koneellisen istutuksen käyttöönotto Koneellisen istutuksen käyttöönotto Tiina Laine Kustannustehokas metsänhoito -seminaarisarja 2011 21.11. Jyväskylä Teknologialla tehokkuutta metsänhoitoon koneellisen istutuksen laaja käyttöönotto Toimialue:

Lisätiedot

Koivun laatukasvatusketjut. Pentti Niemistö 21.8.2012

Koivun laatukasvatusketjut. Pentti Niemistö 21.8.2012 Koivun laatukasvatusketjut Pentti Niemistö 21.8.2012 Raudus vai Hies Raudus- ja hieskoivun laatuerot Rauduskoivut kasvavat järeämmiksi ja suoremmiksi syynä puulaji sinänsä, mutta myös kasvupaikka, joka

Lisätiedot

Laiminlyönnit metsän uudistamisessa ja hoidossa ja niiden vaikutukset tuleviin puuntuotantomahdollisuuksiin

Laiminlyönnit metsän uudistamisessa ja hoidossa ja niiden vaikutukset tuleviin puuntuotantomahdollisuuksiin Laiminlyönnit metsän uudistamisessa ja hoidossa ja niiden vaikutukset tuleviin puuntuotantomahdollisuuksiin Kari T. Korhonen Valtakunnan metsien inventointi/metla Kari.t.Korhonen@metla.fi VMI1/ 9.8.27

Lisätiedot

HAKKUUTÄHTEEN METSÄKULJETUKSEN AJANMENEKKI, TUOTTAVUUS JA KUSTANNUKSET

HAKKUUTÄHTEEN METSÄKULJETUKSEN AJANMENEKKI, TUOTTAVUUS JA KUSTANNUKSET HAKKUUTÄHTEEN METSÄKULJETUKSEN AJANMENEKKI, TUOTTAVUUS JA KUSTANNUKSET Projektiryhmä Kaarlo Rieppo, Kari Uusi-Pantti (työntutkimus) Rahoittajat Metsäliitto Osuuskunta, StoraEnso Oyj, UPM-Kymmene Oyj, Vapo

Lisätiedot

ARVIOKIRJAMALLI. Metsäarvio+ Saarnivaara, Saarijärvi / 8

ARVIOKIRJAMALLI. Metsäarvio+ Saarnivaara, Saarijärvi / 8 1 / 8 Metsäarvio+ Saarnivaara, Saarijärvi 729-407--496 OP Metsäarvio+ kertoo kiinteistön metsätaloudellisen arvon, jota voidaan käyttää vakuusarvon määrityksessä ja omistajanvaihdostilanteissa, kuten perunkirjoitus,

Lisätiedot

Koneellisen istutuksen ja taimikonhoidon kilpailukyky

Koneellisen istutuksen ja taimikonhoidon kilpailukyky Metsätehon raportti 218 30.6.2011 Koneellisen istutuksen ja taimikonhoidon kilpailukyky Markus Strandström Veli-Matti Saarinen Heidi Hallongren Jarmo Hämäläinen Asko Poikela Juho Rantala ISSN 1796-2374

Lisätiedot

METSÄOMAISUUDEN HYVÄ HOITO 7.2.2009

METSÄOMAISUUDEN HYVÄ HOITO 7.2.2009 METSÄOMAISUUDEN HYVÄ HOITO 7.2.2009 METSÄNOMISTAJAN TAVOITTEET METSÄTALOUDELLEEN 2 Puuntuotanto ja myyntitulot Taloudellinen turvallisuus Metsän tunnearvot (sukutila) Virkistys ja vapaa-aika Sijoituskohde

Lisätiedot

KAUPIN METSÄTAITORATA

KAUPIN METSÄTAITORATA KAUPIN METSÄTAITORATA Kaupin metsätaitorata -ohje 2 (8) Tervetuloa metsätaitoradalle Kaupin Kuntokolmoselle! Kaupin metsätaitorata on noin kolme kilometriä pitkä kiinteä rata, jolla pääset harjoittelemaan

Lisätiedot

Taimikon varhaishoito. Kemera-koulutus

Taimikon varhaishoito. Kemera-koulutus Taimikon varhaishoito Kemera-koulutus 1.6.2015 Uusi työlaji Taimikon varhaishoito Taimikon perkausta ja harvennusta, sekä verhopuuston poistoa ja harvennusta. Pienpuun kerääminen mahdollista, ei tosin

Lisätiedot

Taimikonhoidon perusteet.

Taimikonhoidon perusteet. Taimikonhoidon perusteet Mikä on taimikko? Metsää, jossa ei vielä ole kuitupuun mitat täyttävää puuta. (uusi metsälaki alle 7 cm rinnankorkeudelta on taimi) Vasta istutettu metsä voi olla jo taimikko vakiintunut

Lisätiedot

Koneellisen taimikonhoidon kustannustehokkuuden parantaminen

Koneellisen taimikonhoidon kustannustehokkuuden parantaminen Metsätehon raportti 228 18.12.2013 Koneellisen taimikonhoidon kustannustehokkuuden parantaminen Jarmo Hämäläinen Markus Strandström Veli-Matti Saarinen Jari Hynynen Timo Saksa Heikki Hyyti ISSN 1796-2374

Lisätiedot

Kokopuun korjuu nuorista metsistä

Kokopuun korjuu nuorista metsistä Kokopuun korjuu nuorista metsistä Kalle Kärhä, Sirkka Keskinen, Reima Liikkanen & Jarmo Lindroos Nuorten metsien käsittely 1 Metsähakkeen käyttö Suomessa 2000 2005 3,0 Metsähakkeen käyttö, milj. m 3 2,5

Lisätiedot

- jl,, ' ',, I - '' I ----=-=--=--~ '.:i -

- jl,, ' ',, I - '' I ----=-=--=--~ '.:i - -~ "' ' ',, I - '' I ----=-=--=--~ - jl,, '.:i - Vedenpää Mittakaava 1 :10000 TAPIO. Koordinaatista ETRS-TM35FIN ~ Keskipiste (490822, 7065779) Tulostettu 23.6.2016?()6 26;3.:.i 10-71 1 / 0 A - TAPIO.

Lisätiedot

Yhteensä 35 71 129 8 117 15.9 14.4 994 18.0 5.5 Mänty 35 63 115 8 104 16.0 14.5 869 16.0 4.8 Kuusi 35 8 14 1 13 15.0 14.0 125 2.0 0.

Yhteensä 35 71 129 8 117 15.9 14.4 994 18.0 5.5 Mänty 35 63 115 8 104 16.0 14.5 869 16.0 4.8 Kuusi 35 8 14 1 13 15.0 14.0 125 2.0 0. Siu 20 (1) Kannasto 743-425-5-221 3.6.2015 luettelo Pinta- Pääryhmä, kasupaikka, ala, kehitysluokka ja saautettauus puulaji ikä, tilauus tukkia, kuitua, läpimitta, pituus, runkoluku, ppa, kasu kuiolla

Lisätiedot

Koneellisen taimikonhoidon käyttöönotto. Kustannustehokas metsänhoito-seminaarisarja Heidi Hallongren Huittinen, 15.11.2011

Koneellisen taimikonhoidon käyttöönotto. Kustannustehokas metsänhoito-seminaarisarja Heidi Hallongren Huittinen, 15.11.2011 Koneellisen taimikonhoidon käyttöönotto Kustannustehokas metsänhoito-seminaarisarja Heidi Hallongren Huittinen, 15.11.2011 Esityksen sisältö Koneellistamisen nykytila Laiteratkaisut Tulevaisuuden näkymät

Lisätiedot

METSÄ SUUNNITELMÄ 2013 2027

METSÄ SUUNNITELMÄ 2013 2027 METSÄ SUUNNITELMÄ 2013 2027 Omistaja: Itä-Suomen yliopisto Osoite: Yliopistokatu 2, 80101 Joensuu Tila: Suotalo 30:14 Kunta: Ilomantsi 2 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 3 2 METSÄN NYKYTILA... 4 2.1 Kasvupaikkojen

Lisätiedot

ENSIHARVENNUSTEN KORJUUNLAADUNSEURANNAN KEHIT- TÄMINEN METSÄNHOITOYHDISTYS UUSIMAAN ALUEELLA

ENSIHARVENNUSTEN KORJUUNLAADUNSEURANNAN KEHIT- TÄMINEN METSÄNHOITOYHDISTYS UUSIMAAN ALUEELLA KARELIA AMMATTIKORKEAKOULU Metsätalouden koulutusohjelma Tarmo Marjala ENSIHARVENNUSTEN KORJUUNLAADUNSEURANNAN KEHIT- TÄMINEN METSÄNHOITOYHDISTYS UUSIMAAN ALUEELLA Opinnäytetyö Huhtikuu 2014 OPINNÄYTETYÖ

Lisätiedot

Muuttaako energiapuun korjuu metsänhoitoa? Jari Hynynen & Timo Saksa Metla

Muuttaako energiapuun korjuu metsänhoitoa? Jari Hynynen & Timo Saksa Metla Muuttaako energiapuun korjuu metsänhoitoa? Jari Hynynen & Timo Saksa Metla Metsähakkeen käytön kehitys Milj. m 3 8 7 6 5 4 3 2 Pientalojen käyttö Runkopuu Pienpuu Kannot Hakkuutähteet 1 0 2006 2007 2008

Lisätiedot

Metsänuudistamisen laatu ja laadunhallinta

Metsänuudistamisen laatu ja laadunhallinta Metsänuudistamisen laatu ja laadunhallinta MMT Timo Saksa Kajaani 18.11.2011 Kustannustehokas metsänhoito -seminaarisarja 2011 Laadunvalvonnalla pitkä historia Ote Pietari I Suuren (1682-1725) laatupolitiikasta

Lisätiedot

Korjuun laadunseuranta eri-ikäishakkuissa

Korjuun laadunseuranta eri-ikäishakkuissa Korjuun laadunseuranta eri-ikäishakkuissa Suomen metsäkeskus 2014 Työryhmä Hyväksytty 1.7.2014 Koistinen Risto Vähätalo Heikki pj Vuorenmaa Jyrki Sirén Matti Metla Ari Eini, johtaja Hostikka Aki [1] Korjuun

Lisätiedot

SAVOTTA Metsätyövoiman tarvelaskelmien keskeinen anti. Markus Strandström

SAVOTTA Metsätyövoiman tarvelaskelmien keskeinen anti. Markus Strandström SAVOTTA 2015 Metsätyövoiman tarvelaskelmien keskeinen anti Markus Strandström SAVOTTA 2015: keskeinen anti 1 Laskelman tausta ja tarkoitus Määräajoin päivitetty metsätyövoiman tarvetarkastelu edellinen

Lisätiedot

Ensiharvennusmännik. nnikön voimakas laatuharvennus

Ensiharvennusmännik. nnikön voimakas laatuharvennus Ensiharvennusmännik nnikön voimakas laatuharvennus Kalle Kärhä & Sirkka Keskinen Nuorten metsien käsittely 1 Tausta: Miten tilanteeseen on tultu? Suomessa 1970-luvulla ja 1980-luvun alkupuolella männyn

Lisätiedot

Harvennus- ja päätehakkuut. Matti Äijö 9.10.2013

Harvennus- ja päätehakkuut. Matti Äijö 9.10.2013 Harvennus- ja päätehakkuut Matti Äijö 9.10.2013 1 METSÄN HARVENNUS luontainen kilpailu ja sen vaikutukset puustoon harventamisen vaikutus kasvatettavaan metsään (talous, terveys) päätehakkuu ja uudistamisperusteet

Lisätiedot

Kannattaako metsän uudistamiseen ja taimikonhoitoon panostaa?

Kannattaako metsän uudistamiseen ja taimikonhoitoon panostaa? Kannattaako metsän uudistamiseen ja taimikonhoitoon panostaa? Saija Huuskonen Metla Kannattavan metsänkäsittelyn menetelmät seminaari ja retkeily 13.-14.6.2013 Lahti Metsikön kasvatusketju: Puuston kehitystä

Lisätiedot

METSÄNHOITO. 15.9.2014 Tero Ojarinta Suomen metsäkeskus

METSÄNHOITO. 15.9.2014 Tero Ojarinta Suomen metsäkeskus METSÄNHOITO 15.9.2014 Tero Ojarinta Suomen metsäkeskus Luennon aiheet Kemera-tuki Mikä se on? Mihin sitä saa? Nuoren metsän hoito Kunnostusojitus Metsätiet Vesiensuojelu metsätaloudessa Laki kestävän metsätalouden

Lisätiedot

ARVOMETSÄ METSÄN ARVO 15.3.2016

ARVOMETSÄ METSÄN ARVO 15.3.2016 SISÄLTÖ MAA JA PUUSTO NETTONYKYARVO NETTOTULOT JA HAKKUUKERTYMÄT ARVOMETSÄ METSÄN ARVO 15.3.2016 KUNTA TILA REK.NRO 1234567892 LAATIJA: Antti Ahokas, Metsäasiantuntija 2 KASVUPAIKKOJEN PINTAALA JA PUUSTO

Lisätiedot

Metsänuudistaminen nyt ja tulevaisuudessa

Metsänuudistaminen nyt ja tulevaisuudessa Metsänuudistaminen nyt ja tulevaisuudessa Erikoistutkija Timo Saksa, Metla Metla Suonenjoki 45 vuotta metsäntutkimusta takana, mitä edessä? Suonenjoki 27.10.2014 Taimikoiden laatu VMI:n mukaan 53% 34%

Lisätiedot

Taitaja 2011 finaalitehtävät Metsäkoneenkäyttö

Taitaja 2011 finaalitehtävät Metsäkoneenkäyttö Taitaja 2011 finaalitehtävät Metsäkoneenkäyttö Tehtävä A: Koneellinen puutavaran valmistus (uudistushakkuu) (John Deere E-sarjan käyttösimulaattori) Tavoitteet Tehtävässä tavoitellaan ammattimaista koneenkäsittelyä

Lisätiedot

Kumisaappaista koneoppimiseen

Kumisaappaista koneoppimiseen Kumisaappaista koneoppimiseen Taimikkotiedon tuottaminen tekoälyn avulla Esri-käyttäjäpäivät 30.1.2019 Suomen metsäkeskus, kehityspäällikkö Henna Etula Lähtökohta Näköpiirissä ei ole yksittäistä menetelmää,

Lisätiedot

Energiapuun korjuu koneellisesti tai miestyönä siirtelykaataen

Energiapuun korjuu koneellisesti tai miestyönä siirtelykaataen TTS:n tiedote Metsätyö, -energia ja yrittäjyys 1/2011 (746) BIOENERGIA Energiapuun korjuu koneellisesti tai miestyönä siirtelykaataen Tutkijat Kaarlo Rieppo ja Arto Mutikainen, TTS Metsurin tekemään siirtelykaatoon

Lisätiedot

METSÄNISTUTUKSEN KONEELLISTAMISEN TILANNE

METSÄNISTUTUKSEN KONEELLISTAMISEN TILANNE METSÄNISTUTUKSEN KONEELLISTAMISEN TILANNE Metsänistutuksen koneellistamisen tilanne, projekti nro 313 1 TUTKIMUSHANKKEEN TAVOITE JA TEHDYT RAPORTIT Tavoite: Selvitetään koneellisen istutuksen tilanne ja

Lisätiedot

Energiapuuharvennuskohteen valinta. METKA-hanke 2014

Energiapuuharvennuskohteen valinta. METKA-hanke 2014 Energiapuuharvennuskohteen valinta METKA-hanke 2014 Ryhmätyö - ryhmätyö 10 min (kaikki ryhmät) - ryhmätyön purku 10 min Mitkä ovat energiapuuharvennuksen vaikeimmat kohdat? Kohteen rajaaminen? Hinnoittelu

Lisätiedot

Taimikonhoidon omavalvontaohje

Taimikonhoidon omavalvontaohje Omavalvonnalla laatua ja tehoa metsänhoitotöihin Taimikonhoidon omavalvontaohje Taimikonhoidon merkitys Taimikonhoidolla säädellään kasvatettavan puuston puulajisuhteita ja tiheyttä. Taimikonhoidon tavoitteena

Lisätiedot

Metsänhoitotöiden koneellistamista tukeva tutkimus- ja kehitystyö

Metsänhoitotöiden koneellistamista tukeva tutkimus- ja kehitystyö Metsänhoitotöiden koneellistamista tukeva tutkimus- ja kehitystyö Juho Rantala Metsänhoidon koneellistaminen-seminaari 14.10.2009 Vantaa Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research

Lisätiedot

NUMEERISET ILMAKUVAT TAIMIKON PERKAUSTARPEEN MÄÄRITTÄMISESSÄ

NUMEERISET ILMAKUVAT TAIMIKON PERKAUSTARPEEN MÄÄRITTÄMISESSÄ NUMEERISET ILMAKUVAT TAIMIKON PERKAUSTARPEEN MÄÄRITTÄMISESSÄ Selvitettiin numeeristen ilmakuva-aineistojen hyödyntämismahdollisuuksia taimikon puustotunnusten ja perkaustarpeen määrittämisessä. Tuukka

Lisätiedot