ENSIHARVENNUSTEN KORJUUNLAADUNSEURANNAN KEHIT- TÄMINEN METSÄNHOITOYHDISTYS UUSIMAAN ALUEELLA
|
|
- Marjatta Nurminen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KARELIA AMMATTIKORKEAKOULU Metsätalouden koulutusohjelma Tarmo Marjala ENSIHARVENNUSTEN KORJUUNLAADUNSEURANNAN KEHIT- TÄMINEN METSÄNHOITOYHDISTYS UUSIMAAN ALUEELLA Opinnäytetyö Huhtikuu 2014
2 OPINNÄYTETYÖ Toukokuu 2014 Metsätalouden koulutusohjelma Sirkkalantie JOENSUU Tekijä(t) Tarmo Marjala Nimeke Ensiharvennusten korjuulaadunseurannan kehittäminen metsänhoitoyhdistys Uusimaan alueella. Tiivistelmä Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa Metsänhoitoyhdistys Uusimaan puunkorjuupalvelun harvennushakkuiden korjuujälkeä. Opinnäytetyössä käsitellään harvennusjälkeä käsitteenä ja määritellään, miten maastotyöt on toteutettu. Maastotöiden tuloksia käsitellään kokonaisuutena ja niitä vertaillaan Metsäkeskuksen tuloksiin vuodelta Maastomittauksissa käytettiin ohjeena Metsäkeskuksen maastotarkastusohjetta vuodelta Kohteita oli kaikkiaan 25 kappaletta ja ne kaikki olivat ensiharvennuskohteita. Tulokset antavat kattavan kuvan Metsänhoitoyhdistys Uusimaan korjuupalvelun työnlaadusta. Tulokset ovat hyviä kun vertaillaan Metsäkeskuksen saamiin tuloksiin, mutta silti kattavampi otanta toisi tarkkuutta tuloksiin. Kieli suomi Asiasanat: Sivuja 15 Liitteet 1 Liitesivumäärä 2 Korjuujälki, harvennushakkuut, ensiharvennus, metsänhoitoyhdistys
3 THESIS May2014 Degree Programme in Forestry sirkkalantie 12 FI JOENSUU FINLAND Author(s) Tarmo Marjala Title Developing the Monitoring of Post-Thinning Quality of Stands in the Area of Uusimaa Forest Management Association Commissioned by Forest Management Association Uusimaa Abstract The goal of this study was to find out the quality of work after the first thinning carried out by Forest Harvesting Service of Forest Management Association of Uusimaa. The thesis deals with the concept of post-thinning quality of stand and describes how the field operations have been carried out. The results of the field operations are taken as a whole and compared to the results published by The Finnish Forest Centre in Twenty five first thinning sites were selected to this research. The field measuring conducted during the research were done according to the guidebook on site investigation instructions published by The Finnish Forest Centre in The results highlight the quality of work carried out Harvesting Service of Forest Management Association. The results are good when compared to those published by The Finnish Forest Centre, but still a more comprehensive sample would have produced more accurate results Language Finnish Keywords Pages 15 Appendices 1 Pages of Appendices 2 Harvesting, Forest Management Association, First thinning, Post-thinning quality of stand, Thinning
4 Sisältö 1 Johdanto Korjuujälki harvennuksilla Korjuujälki käsitteenä Harvennusvoimakkuus Poistettavien puiden valinta Puustovauriot Ajouraväli Ajouraleveys Ajourapainaumat Korjuuvaurioiden aiheuttamat metsikön tuotostappiot Puustovaurion aiheuttamat kasvun häiriöt Ajourien aiheuttamat kasvutappiot Tutkimuksen tavoitteet Tutkimusaineisto ja menetelmät Tutkittavien kohteiden valinta Inventointimenetelmä Vertailuaineisto Tulokset Harvennusvoimakkuus Ajouraleveys Ajouraväli Ajourapainaumat Puustovaurioiden Johtopäätökset Kehitettävää Tulosten luotettavuus Lähteet Liitteet Liite 1 Korjuun laadunseurantalomake
5 5 1 Johdanto Harvennushakkuiden tarkoituksena on parantaa kasvatusmetsän laadukkaan puuston kasvumahdollisuuksia poistamalla huonolaatuisempia puita metsiköstä. Nykyään suurin osa hakkuista tehdään koneellisesti. Kun työskennellään isoilla koneilla metsikössä, on aina mahdollisuus, että syntyy erilaisia vaurioita. Tässä työssä on tarkoitus kertoa, miten metsänhoitoyhdistys Uusimaan korjuupalvelun harvennushakkuiden työnjäljen laadussa on onnistuttu. Tarkastukset on painotettu ensiharvennustyömaille, jotta saadaan mitattua mahdollisimman tehokkaasti monta eri muuttujaa, jotka vaikuttavat metsikön taloudelliseen tuottoon. Mitattuja tuloksia vertaillaan vuonna 2011 metsäkeskuksen tekemiin harvennushakkuiden korjuujäljen seurantoihin. Lopuksi pohditaan, onko korjuupalvelulla kehitettävää korjuun laadussa, vai onko kaikki mennyt parhaalla mahdollisella tavalla. 2 Korjuujälki harvennuksilla 2.1 Korjuujälki käsitteenä Kun puhutaan korjuujäljestä, tarkoitetaan puuston ja maaperän kuntoa käsittelyalueella harvennushakkuun jälkeen. Harvennustyömailla työnjälkeä arvioidaan yleensä harvennusvoimakkuuden, puuvalinnan, puustovaurioiden, ajouravälin, ajouraleveyden ja ajourapainauman avulla. (Metsäteho 2003, 4). Korjuujälki arvostellaan asteikolla hyvä, huomautettavaa ja virheellinen. Jokaiselle mitatulle tunnukselle on asetettu omat raja-arvonsa, jotka löytyvät muun muassa Suomen metsäkeskuksen maastotarkastusohjeesta. (Metsäkeskus 2013, 10).
6 6 Kuva 1 Maastomittauksen ohjeistukset kuvina. Metsäkeskus Harvennusvoimakkuus Harvennusvoimakkuuden määrittämisessä käytetään metsänhoidon suosituksista löytyviä harvennusmalleja. Hyvä arvosana tulee, kun harvennusvoimakkuus on harvennusmallin alarajan ja ylärajan välissä. Harvennusvoimakkuudesta merkitään huomautettavaa, mikäli harvennus on joko harvennusmallin ylärajan ja alarajan tuntumassa. Virheellinen tulos tulee vain, jos harvennus on niin voimakas, että lakiraja alittuu. (Metsäkeskus 2013, 24). Harvennusmallit on luotu maantieteellisen sijainnin, kasvupaikan ja pääpuulajin mukaan. Mallit soveltuvat parhaiten talousmetsien hoitoon ja niitä noudattamalla saavutetaan yleensä paras taloudellinen ja puuntuotannollinen tulos metsikön kiertoajalta. (Metsäteho 2003, 10) Tämän tutkimuksen kaikki kohteet sijoittuvat eteläisen suomen alueelle, jonka vuoksi käytettiin vain eteläisen Suomen alueelle tarkoitettuja harvennusmalleja. Harvennusmallit ovat erikseen määritelty jokaiselle kasvupaikalle ja erikseen havupuille ja lehtipuille. Mallien tulkinta on kuitenkin samanlainen riippumatta sijainnista tai kasvupaikasta. Mallia harvennusmallin tulkitsemiseen voi ottaa ohjeesta (Kuva 2.)
7 7 Kuva 2 Harvennusmallien tulkintaohje. Harvennusvoimakkuudesta voi kuitenkin antaa hyvän arvosanan, vaikka se ei ole harvennusmallien hyvien raja-alueiden sisällä, koska esimerkiksi pystykarsitut männiköt ovat perusteltuja kohteita, kun harvennetaan hyvän rajan alle. Myös hoitamattomat nuoret ja aukkoiset metsiköt, voivat saada hyvän arvosanan, vaikka ne olisivat alitiheitä harvennuksen jälkeen. Ylitiheäksi jätetyistä taimikoista kasvaneet nuoret kasvatusmetsät voivat myös olla harvennusmallin ylärajan yläpuolella. (Poikela 2006, 13) Siren (1998) on tutkimuksissaan todennut, että jäävän puuston määrän lisääntyessä koneiden aiheuttamien vaurioiden riski kasvaa, koska niillä ei ole tarpeeksi tilaa työskennellä. Jäävän puuston määrä siis lisää vaurioiden määrää, muttei silti välttämättä vaurioprosenttia. Puustovauriotilanne kehittyy korjuutyön edetessä, sillä osa vaurioituneista puista poistetaan jo saman harvennuksen yhteydessä ja jäävät vaurioituneet puut saattavat olla täydennyspuita, joiden jättäminen ei heikennä metsikön laatua. 2.3 Poistettavien puiden valinta Harvennuksen onnistumiseen vaikuttaa merkittävästi oikea poistettavien puiden valinta. Viljavilla mailla poistetaan karujen maiden puita, kuten suurioksaiseksi kasvanutta mäntyä, kun taas vähäravinteisilla alueilla on syytä poistaa rehevien
8 8 maiden koivuja ja kuusia, mikäli alueelle paremmin sopivaa mäntyä on riittävästi. Poistettavat puut valitaan siten, että virheelliset ja vaurioituneet puut poistetaan ensimmäiseksi, kuitenkin siten, että metsikön puuntuotoskyky maksimoitaisiin jättämällä pystyyn terveet hyvälaatuiset puut, joita halutaan kasvattaa. Harvennushakkuu pitää puut elinvoimaisina ja nopeuttaa niiden järeytymistä. Harvennuksen oikea ajoitus parantaa myös metsikön tuhokestävyyttä. (Metsäteho 2003, 6; Poikela 2008, 8) Monimuotoisuuden säilyttämiseksi suositellaan säästettäväksi jalot lehtipuut, kelot, kolopuut ja lahopuut. Myös metsojen hakopuut ja petolintujen pesäpuut tulisi jättää harvennuksessa pystyyn. (Metsäteho 2003, 1). 2.4 Puustovauriot Valtioneuvoston asetuksessa (1308/2013) metsien kestävästä hoidosta ja käytöstä sanotaan: Puu katsotaan korjuun seurauksena vaurioituneeksi, jos kasvatuskelpoisen puun puuaines on rikkoontunut tai puun kuori on vaurioitunut yhdestä tai useammasta kohdasta rinnankorkeuden alapuolella yhteensä yli 12 neliösenttimetrin tai koko rungon alueella yhteensä yli 30 neliösenttimetrin laajuudelta. Juurivaurioita arvioitaessa otetaan huomioon vain yli kahden senttimetrin paksuiset juuret, jotka ovat enintään yhden metrin päässä rungon keskipisteestä. Puustovaurioita arvioidaan vaurioituneiden puiden suhteena koko käsittelyalueen jääneen puuston lukumäärään. Tulos on hyvä, jos alle 4 % alueen puustosta on vaurioitunut. Mikäli puustosta on yli 4 % vaurioitunut, mutta alle 15 %, arvosana työmaan korjuujäljestä on huomautettavaa. Jos on päädytty sellaiseen tilanteeseen, että 15 % puustosta on vaurioitunut, niin tulos katsotaan virheelliseksi. Viidentoista prosentin korjuuvauriot on asetettu lakirajaksi korjuuvaurioille. Joten jos tulos on virheellinen, on metsänomistajalla oikeus ryhtyä oikeustoimiin puut vaurioittanutta yrittäjää kohtaan. (Metsäkeskus 2013). 2.5 Ajouraväli Ajouraväli mitataan kahden rinnakkaisen ajouran keskilinjojen etäisyytenä jokaiselta koealalta. Kun mittaukset on suoritettu, lasketaan näiden ajouravälien keskiarvo. Tällä arvolla määritellään ajouravälin yleisarvosana. Hyvä ajouraväli on yli
9 9 19 metriä. Ajouravälissä on huomautettavaa, mikäli keskimääräinen ajouraväli on alle 19 metriä (Metsäkeskus 2013, 21). Ajouraväliä ei kuitenkaan mitata, mikäli ajouraverkosto on ollut olemassa jo ennen hakkuuta, mikäli käsittelyalueen koko on alle yksi hehtaari tai runkoluku on alle 600 runkoa hehtaarilla. Ajouraväli voidaan myös tulkita hyväksi, vaikka ajouraväli olisi pienempi kuin 19 metriä, jos leimikon muoto on erityisen kapea. (Metsäkeskus 2013, 21). 2.6 Ajouraleveys Ajouraleveyttä mitataan 10 metrin jaksolta ajouran molemmilta puolilta ajouran keskilinjaa lähinnä olevien puiden etäisyys keskilinjasta. Näiden puiden etäisyys ajouran keskilinjasta lasketaan yhteen ja se on kyseisen koealan ajouraleveys. Kun kaikki koealat on mitattu, niin lasketaan koealojen ajouraleveyden keskiarvo. Tämä arvo on työmaan ajouraleveys ja sen perusteella arvioidaan ajouraleveyden onnistumista. (Metsäkeskus 2013, 22). Hyvä ajouraleveys on eri kivennäismailla ja turv la. Kivennäismaalla hyvän ajouraleveyden raja on alle 4,6 metriä ja turv la alle 5,1 metriä. Huomautettavaa -arviointi tulee, kun ajouraleveys ylittää kivennäismaalla 4,6 metriä ja turvemaalla 5,1 metriä. (Metsäkeskus 2013, 22). Ajouran osuessa ojan viereen lasketaan kahden metsikön puoleisen puun etäisyydet uran keskilinjasta ja uraleveys määritetään siitä. Ojan päällä olevien ajourien leveyttä ei mitata lainkaan. (Metsäkeskus 2013, 22). 2.7 Ajourapainaumat Ajourapainaumat mitataan koealaa lähinnä olevalta ajouralta siten, että mittauksen alku on koealan keskipistettä lähinnä olevan ajouran keskipiste. Mittausmatka on 30 metriä ja siitä kirjataan kaikki yli 10 senttimetriä syvemmät urapainaumat. Turv la pintakerroksen pitää kuitenkin olla selkeästi leikkautunut, jotta se voidaan määritellä urapainaumaksi. Alle puolen metrin pituisia painaumia ei lasketa lainkaan. Ojan päällä olevilta ajourilta ei mitata lainkaan urapainaumia. Ojan vieressä kulkevista ajourista mitataan painaumat vain metsikön puoleiselta jäljeltä. (Metsäkeskus 2013, 22).
10 10 Kuva 3 Ajourapainaumien mittaaminen. Metsäkeskus Korjuuvaurioiden aiheuttamat metsikön tuotostappiot 3.1 Puustovaurion aiheuttamat kasvun häiriöt Harvennushakkuissa puustoon syntyvät runko- ja juurivauriot johtavat yleensä moniin erilaisiin kasvun heikkenemisiin, tai häiriöihin. Vesitalouden, ja erilaisten tautien ja sienien, aiheuttamat häiriöt johtavat monesti suuriin taloudellisiin menetyksiin mikäli ne iskevät tarpeeksi moneen puuyksilöön. (Metsäteho 2003, 16) Jo pienikin vaurio rungossa, tai juuressa, voi johtaa siihen, että lahottajasieni pääsee iskemään puuhun. Lahottajasieni voi aiheuttaa merkittäviä puuston arvon tappioita tulevissa hakkuissa. Se voi vaikuttaa, jopa tuleviin puusukupolviin, mikäli asiaan ei reagoida kasvatettavaa puulajia vaihtamalla vähintään yhden kiertoajan ajaksi. (Kasanen 2008.) Puusto- tai juuristovaurion aiheuttama vaikutus yksittäiseen puun vesitalouteen on riippuvainen monesta tekijästä. Vaurion pinta-ala, syvyys ja sen osuus rungon ympärysmitasta ovat suurimmat vesitalouteen vaikuttavat tekijät. Vesitalouden äkilliset heilahtelut laskevat puuston vastustuskykyä tauteja ja tuholaisia vastaan. Juuriston vauriot aiheuttavat myös puun kasvun hidastumista, koska juuristosta ei pääse enää virtaamaan vettä ja ravinteita latvukseen, jossa puun kasvu tapahtuu. (Kokko 1996.)
11 Ajourien aiheuttamat kasvutappiot Ajourien laskeminen kokonaisuudessaan kasvutappioksi olisi virheellinen menettely, koska ne ovat pakollinen osa koneellista puunkorjuuta. Ajourien vaikutus metsikön puuntuotantoon muodostuu kahdesta osasta. Ajoura-aukon tieltä poistettava puusto on laskettava kasvutappioksi, koska kasvatuskelpoista puuta joudutaan poistamaan. Ajouran reunavaikutus puolestaan tuo lisäkasvua ajouran reunoilla oleville puille, minkä seurauksena voidaan hieman vähentää ajouran aiheuttamaa kasvutappiota. (Kokko 1996.) Ajourat, jotka on avattu ohjeiden mukaisesti neljän metrin leveyteen ja 20 metrin välein, vievät noin 20 % metsikön kokonaispinta-alasta. Osa tästä pinta-alasta palautuu takaisin metsikön käyttöön keskimäärin vuoden aikana, jolloin puusto kasvaa siten, että latvus ottaa käyttöönsä kokonaan ajouran yläpuoleisen osuuden. (Kokko 1996; Poikela 2008, 408.) 4 Tutkimuksen tavoitteet Tehdessämme toimeksiantajan kanssa suunnitelmaa siitä, millainen opinnäytetyöstäni tulisi, asetimme työlle kaksi tärkeintä tavoitetta. Työn tulisi kertoa harvennushakkuiden laadusta metsänhoitoyhdistys Uusimaan alueella ja samalla tulisi syntyä maastotarkastuslomake metsänhoitoyhdistyksen urakoitsijoiden ja toimihenkilöiden käyttöön (Liite 1). Ennen varsinaista maastomittauksen aloittamista loin lomakkeen jota käytin ylösottolomakkeena tehdessäni maastotöitä. Kyseinen lomake on tehty Metsäkeskuksen maastotarkastusohjeen pohjalta ja siihen on lisätty samalla toimeksiantajan toiveesta ylimääräisiä kirjausmahdollisuuksia, joilla voidaan arvioida korjuun onnistumista ja koneiden kuljettajien ammattitaitoa. Maastomittauksista saatuja tuloksia mallinnettiin tilastollisilla menetelmillä. Tutkimus täyttää siis kvantitatiivisen tutkimuksen määritelmän vaikka siinä on paljon myös käytännönläheisiä piirteitä.
12 12 5 Tutkimusaineisto ja menetelmät 5.1 Tutkittavien kohteiden valinta Tutkittavat kohteet valittiin Metsänhoitoyhdistys Uusimaan hakattujen työmaiden rekisteristä. Hakua rajattiin siten, että haimme pelkästään edellisen kahdentoista kuukauden aikana hakattuja ensiharvennuksia kaikista työmaista. Kun ensiharvennukset olivat löytyneet, niistä poimittiin satunnaisotannalla työmaita, siten että jokaiselta yhdistyksen palveluksessa olevalta koneketjulta haettiin viisi työmaata, jotka ne olisivat tehneet edellisen vuoden aikana. Kaikki koneketjut eivät olleet tehneet viittä ensiharvennustyömaata, joten niiltä poimittiin otantaan vain tehdyt ensiharvennustyömaat. Lopulta otantaan tuli 25 työmaata, joka on erittäin edustava osuus edellisen vuoden aikana tehdyistä ensiharvennustyömaista. Osa työmaista, jotka valikoituivat inventoitavaksi, sisälsivät myös varttuneiden kasvatusmetsien harvennuksia, sekä avohakkuita, mutta nämä rajattiin pois tarkastuksista. 5.2 Inventointimenetelmä Inventointimenetelmäksi valittiin jo työnsuunnitteluvaiheessa Metsäkeskuksen käyttämä maastoinventointimenetelmä, jotta tuloksista tulisi mahdollisimman vertailukelpoiset metsäkeskuksen tuloksiin verrattuna. Keskustelimme toimeksiantajan kanssa, myös mahdollisuudesta käyttää Metsätehon luomaa inventointimenetelmää, mutta silloin tuloksien vertailukelpoisuus olisi kärsinyt. Metsäkeskuksen maastotarkastus ohjeiden pohjalta loin maastotarkastuslomakkeen (Liite 1). Lomakkeeseen lisättiin vielä joitakin erillisiä subjektiivisesti arvioitavia kohtia jotta toimeksiantaja saisi jatkossa palautetta leimikon suunnittelusta ja toteutuksesta. Maastotarkastusmenetelmän oppimisen helpottamiseksi toimeksiantaja järjesti minulle mahdollisuuden osallistua Metsäkeskuksen kurssille, jossa käsiteltiin korjuujäljen inventointia. Koin kurssin hyödylliseksi, mutta silti minun oli tukeuduttava paljon Metsäkeskuksen maastotarkastusohjeeseen maastotöitä tehdessäni.
13 Vertailuaineisto Työssäni käytän vertailuaineistona metsäkeskuksen internetissä julkaisemia tuloksia vuodelta Niistä saa tietoa koko Suomen alueelta ja myös Häme- Uudenmaan metsäkeskuksen alueelta, jonne kaikki tutkitut kohteet sijoittuvat. Tuoreempien tietojen käyttäminen opinnäytetyössä ei onnistu, koska niitä ei ole julkaistu vapaaseen jakoon. Toimeksiantajalla ei ollut aiempaa omaa tietoa harvennushakkuiden työnjäljen laadusta, muuten kuin toimihenkilöiden ja korjuutyön suorittaneiden omia arvioita, mutta virallisia mittauksia ei ollut suoritettu. Tämän työn on tarkoitus olla osa tulevaa vertailuaineistoa. 6 Tulokset Harvennuskohteiden maastomittaukset suoritettiin huhtikuun 16. ja 30. päivän välisenä aikana. Inventoinnit pyrittiin suorittamaan mahdollisimman lyhyessä ajassa jotta kevään eteneminen ei toisi vaihtelevuutta tuloksiin. Tiedon keräämisessä ei ollut ongelmia ja kaikki tulokset on kerätty samalla menetelmällä ja samoilla välineillä, joten niiden sisäistä eroa ei pitäisi olla syntynyt. Muutama työmaa oli muodoltaan haasteellinen, minkä takia jokaiselta työmaalta ei ole muun muassa ajouraväliä. 6.1 Harvennusvoimakkuus Harvennusvoimakkuus oli yleisesti harvennusmallien alarajoilla, mutta valtaosa työmaista kuitenkin sai arvosanakseen hyvän arvosanan. Muutamalla kohteella oli hankaluuksia harvennuksen onnistumisen määrittelemisessä, koska ne oli harvennettu niin lyhyinä, että harvennusmallit eivät osoita niille oikeaa harvennusvoimakkuutta, joten näiltä harvennuksen onnistuminen määriteltiin jääneen puuston tiheydellä. Kolme kohdetta kuitenkin saa arvosanakseen tyydyttävä, koska niissä pohjapinta-ala on laskenut harvennuksen seurauksena harvennusmallien suosituksen
14 14 alapuolelle. Näissä kohteissa tein kuitenkin havainnon, että kohteissa joita oli harvennettu voimakkaimmin, oli yleensä myös rehevin maapohja ja suurimmat latvukset, mikä oli saattanut aiheuttaa voimakkaamman harvennuksen tarpeellisuuden joissain tapauksissa. Harvennusvoimakkuuden yleisarvosanat. virheellinen 0 huomautettavaa 3 hyvä Kuvio 1 harvennusvoimakkuuden yleisarvosanat Mikään tarkistetuista kohteista ei saanut huomautettavaa merkintää sen vuoksi, että harvennuksella ei olisi poistettu tarpeeksi puita. Mikään kohteista ei myöskään ollut virheellisesti harvennettu, eli harvennusvoimakkuuden lakirajaa ei rikottu millään kohteista. Metsäkeskus ei ole arvioinut harvennusvoimakkuuden onnistumista yleisarvosanoin, joten vertaileminen tulosten välillä ei ole mahdollista. Metsäkeskus on arvioinut lähinnä poistumaa ja jääneiden runkojen määrää, mitä ei tässä työssä arvioitu lainkaan. 6.2 Ajouraleveys Kuten kuviosta 2 käy ilmi ajouraleveys vaihteli jonkin verran eri kohteiden välillä, mutta enemmistö asettui leveysluokkaan 4 4,5 metriä. Huomautettavaa oli kuitenkin kolmella työmaalla. Virheelliseksihän ei tulkita yhtäkään ajouraa, vaan ajouraleveyttä ohjaavat harvennusmallit. Eli jos harvennuksessa puuston pohjapinta-ala laskee alle lakirajan, sen takia että ajoura on leveä, niin voidaan merkitä, että ajouraleveys on virheellinen.
15 15 Ajouraleveydet ,5-4,0 4,0-4,5 4, kuvio 2 Ajouraleveydet Kaikkien työmaiden keskiarvo asettui kuitenkin 4,3 metrin leveydelle, mikä on hyvä tulos. Koko Suomen ja Häme-Uudenmaan alueen vastaava lukema oli vuonna ,4 metriä. Ajouraleveyden ei kuitenkaan suoda kasvavan, jotta jatkossakin arvosana olisi hyvä. Keskimääräiset ajouraleveydet 4,42 4,4 4,38 4,36 4,34 4,32 4,3 4,28 4,26 4,24 Mhy uusimaa Häme-Uusimaa Koko Suomi kuvio 3 Keskimääräiset ajouraleveydet 6.3 Ajouraväli Ajouravälit jakautuivat keskimäärin pienelle jakaumalle ja ääripäitä oli vain yksittäisiä kappaleita. Suurimmalla osalla työmaista ajouraväli asettui 19 ja 20 metrin väliin, kuten käy ilmi kuviosta 4.
16 16 Ajouravälien jakauma 4 5 < >20 14 kuvio 4 Ajouravälien jakauma Keskimääräinen ajouraväli oli puolestaan 19,8 metriä, kun se oli koko Suomessa 21,1 metriä ja Häme-Uudenmaan alueella 20,8 metriä. Ajouraväli on siis selkeästi pienempi, kuin muualla Suomessa, mutta se on silti vielä hyväksyttävän suuruinen ja yleisarvosana on hyvä. 21,5 Ajouravälit 21 20, ,5 19 Mhy Uusimaa Häme-Uusimaa Koko Suomi kuvio 5 Ajouravälit
17 Ajourapainaumat Ajourapainaumia ei tutkituilla työmailla ollut juuri lainkaan. Kun työmaalla oli painaumia, niin niitä löytyi runsaasti. Yhdellä työmaalla oli urapainaumia, jopa niin paljon, että tulos olisi ollut virheellinen, mutta osa painaumista oli selkeästi peräisin jo uudistushakkuista, joten kyseinen työmaa jätettiin arvostelematta ajourapainaumien osalta. 2,5 % Ajourapainaumat (%) 2,0 % 1,5 % 1,0 % 0,5 % 0,0 % Mhy Uusimaa Häme-Uusimaa Koko Suomi kuvio 6 Ajourapainaumat (%) 6.5 Puustovaurioiden Puustovaurioiden määrä tarkistetuilla alueilla oli hyvää tasoa kaikilla työmailla. Yhdelläkään työmaalla vaurioiden määrä ei ylittänyt hyväksi arvioitua neljän prosentin raja-arvoa. Kaikkien tarkastettujen kohteiden keskiarvo oli 0,4 %, kun se oli koko Suomen alueella 3,4 %, joten metsänhoitoyhdistys Uusimaan työmailla puustovaurioiden määrä on vähäinen verrattuna koko Suomen keskiarvoon.
18 18 puustovaurioiden jakauma % 0,01-1 % 1-4 % > 4 % kuvio 7 Puustovaurioiden jakauma Juurivaurioita ei havaittu lainkaan tarkastetuilla kohteilla vaan kaikki vauriot olivat runkovaurioita. Vauriot, joita kohteilla oli, olivat kuitenkin aina sellaisia, että puuaines oli paljastunut, joten riski erilaisten tautien ja sienien leviämiseen näillä alueilla, joissa vaurioita oli, on huomattavasti suurempi. 7 Johtopäätökset Seitsemällä työmaalla tuli yhteen tai useampaan arvioituun kohtaan huomautettavaa. Liian kapeasti sijoitetut ajourat johtivat useassa tapauksessa siihen, että harvennusvoimakkuus oli liian voimakas. Leveät ajourat eivät aiheuttaneet muuta korjuulaadun heikkenemistä. Yleisesti arvioiden työnjälki on hyvä kaikilla kuljettajilla, mutta kaikille ketjuille sattui vähintään yksi työmaa, jossa oli jotain huomautettavaa. Yhdelläkään ketjulla ei ole niin kutsuttua helmasyntiä, joka toistuisi jatkuvasti, vaan jokainen korjuuketju sortuu laadun heikkenemiseen eri syistä. 7.1 Kehitettävää Korjuunlaadun ollessa yleisesti vähintään hyväksyttävää ei korjuuyrittäjien koulutuksessa havaittu merkittäviä kehittämisen kohteita. Korjuunlaadun valvontaa pitää jatkaa jatkuvasti, jottei laatu pääsekään laskemaan virheelliselle tasolle.
19 19 Eniten huomiota pitää kiinnittää ajourien leveyteen ja niiden väleihin, sillä ne johtavat useimmiten myös siihen, että harvennusvoimakkuus on liian suuri. Harvennusvoimakkuus itsessään vaatii myös tarkkuutta, mutta liian voimakas harvennus on yleisemmin usean tekijän summa, vaikka koneiden kuljettajat osaavat työnsä. 7.2 Tulosten luotettavuus Tulosten mittaamisessa käytettiin samaa menetelmää, jota on käytetty vertailuaineiston mittaamiseen, joten tulokset voidaan tulkita vertailukelpoiseksi keskenään. Eroavaisuutta tuloksiin voi tuoda mittaajan virhe. Mittausvälineet eivät tuo juuri lainkaan virhettä, koska ne ovat standardien määrittelemät.
20 Lähteet Kasanen, R. Poikela, A Tapion taskukirja. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio. Hämeenlinna. Kokko, P. Siren, M Harvennuspuun korjuujälki, korjuujäljen seurannaisvaikutukset ja niiden arviointi. Metsäntutkimuslaitos. Vantaa Kotiharju, A. Voipio, V Korjuujäljen tarkastukset, harvennukset ja energiapuuhakkuut Suomen metsäkeskus 2011 Metsäteho Korjuujälki harvennushakkuussa. Metsäteho Oy. Helsinki. Metsäteho korjuun suunnittelu ja toteutus. Metsäteho Oy. Helsinki. Oikeusministeriö Valtioneuvoston asetus metsien kestävästä käytöstä 1308/2018. Poikela, A ja Äijälä, O Harvennusvoimakkuus korjuujäljen osatekijänä. Metsätehon raportti Puuntuottaja, P Puustontilavuuden määrittäminen relaskoopin ja kepin avulla. Sirén, M Hakkuukonetyö, sen korjuujälki ja puustovaurioiden ennustaminen. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 694. Suomen metsäkeskuksen julkisten palvelujen työryhmä Suomen metsäkeskuksen maastotarkastusohje. Suomen metsäkeskus oy. Äijälä, O., Koistinen, A., Sved, J., Vanhatalo K. & Väisänen, P Metsänhoidon suositukset. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion julkaisuja.
21 LIITE 1 KORJUUN LAADUNSEURANTALOMAKE Tarkastuspvm Metsänomistaja työmaa nro. Hakkuuaika Hakkuukoneen kuljettaja ajokoneen kuljettaja Hakkuutapa ensiharvennus harvennus energiapuunkorjuu Metsätyyppi Lehtomainen Tuore Kuivahko Kuiva Maalaji Karkea Keskikarkea Hienojakoinen kangas Turve puustovaurio koealat Keskiarvo Valtapituus Pohjapinta-ala Runkoluku Ajourav äli Ajouran leveys urapainau-ma
22 LIITE 1 Yleisarvosanat H= Hyvä T= Tyydyttävä P = Puutteellinen Korjuujälki Ajouraväli Urapainaumat Ajouraleveys Runkovauriot Juurivauriot Latvavauriot H T P määrät (kpl, m) Korjuutyön laatu H T P Puuston tiheys Puuston valinta Lajittelu Kantokäsittely Kannot Latvusmassa Jäänyt ainespuu Huomioitavaa Työmaan toteutus ja ohjeistus työmaan rajauksen toteutus erityisen tärkeiden elinympäristöjen huomioon ottaminen Vaaralliset kohteet (sähkölinjat yms.) Tiestön kuljetuskelpoisuus Kääntöpaikkojen soveltuvuus Varastopaikkojen oikea sijoittelu Karttamerkinnät H T P määrät (kpl, m) Huomioitavaa Puutavaran mitat ja laatu H T P Huomioitavaa Tukkipuun mitat Kuitupuun mitat Tukkipuun laatu Kuitupuun laatu Onko motokontrolli tehty? Kyllä Ei
Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa
Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Etelä-Suomi Ohje hakkuukoneen kuljettajalle HARVENNUKSEN TAVOITTEET Harvennuksen tavoitteena on keskittää metsikön puuntuotoskyky terveisiin,
Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa
Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Pohjois-Suomi Ohje hakkuukoneen kuljettajalle HARVENNUKSEN TAVOITTEET Harvennuksen tavoitteena on keskittää metsikön puuntuotoskyky terveisiin,
Korjuujäljen seuranta energiapuun korjuun laadun mittarina. Mikko Korhonen Suomen metsäkeskus 23.5.2014
Korjuujäljen seuranta energiapuun korjuun laadun mittarina Mikko Korhonen Suomen metsäkeskus 23.5.2014 Mitä on korjuujälki? Metsikön puuston ja maaperän tila puunkorjuun jälkeen. 2 23.5.2014 3 Korjuujäljen
Korjuujäljen tarkastukset Harvennushakkuut ja energiapuuhakkuut
Korjuujäljen tarkastukset Harvennushakkuut ja energiapuuhakkuut 211 2 Sisällys 1. YLEISTÄ KORJUUJÄLJEN TARKASTUKSISTA 3 2. TULOKSET HARVENNUSHAKKUIDEN KORJUUJÄLJESTÄ 3 2.1 Tarkastetut kohteet 3 2.2 Puustovauriot
Energiapuukorjuukohteiden tarkastustulokset ja Hyvän metsänhoidon suositusten näkökulma. Mikko Korhonen Pohjois-Karjalan metsäkeskus
Energiapuukorjuukohteiden tarkastustulokset ja Hyvän metsänhoidon suositusten näkökulma Mikko Korhonen Pohjois-Karjalan metsäkeskus Mitä on korjuujälki? Metsikön puuston ja maaperän tila puunkorjuun jälkeen.
Energiapuuharvennusten korjuujälki mitataan vähintään 300 kohteelta. Perusjoukon muodostavat energiapuunkorjuun kemera-hankkeet.
1 Korjuujäljen valtakunnalliset tarkastustulokset 2012 Harvennushakkuut ja energiapuuharvennukset 1 Yleistä korjuujäljen tarkastuksista Maa- ja metsätalouseministeriön ja metsäkeskusten välisissä tulossopimuksissa
Harvennus- ja päätehakkuut. Matti Äijö 9.10.2013
Harvennus- ja päätehakkuut Matti Äijö 9.10.2013 1 METSÄN HARVENNUS luontainen kilpailu ja sen vaikutukset puustoon harventamisen vaikutus kasvatettavaan metsään (talous, terveys) päätehakkuu ja uudistamisperusteet
Koneellisen harvennushakkuun työnjälki. Koneellisen harvennushakkuun tuottavuus -projektin osaraportti
Koneellisen harvennushakkuun työnjälki Koneellisen harvennushakkuun tuottavuus -projektin osaraportti Arto Kariniemi Teppo Oijala Juha Rajamäki Metsätehon raportti 12 18.12.1996 Osakkaiden yhteishanke
Energiapuun korjuun laatu 2014
Tiedote 1 (5) Energiapuun korjuun laatu 2014 Vuonna 2014 tehtiin 313 energiapuun korjuujäljen laatutarkastusta. Tarkastettua pinta-alaa kertyi 1 005 hehtaaria. Tarkastukset perustuvat Maa- ja metsätalousministeriön
KARELIA-AMMATTIKORKEAKOULU Metsätalouden koulutusohjelma. Ville Tirkkonen KORJUUJÄLKI OTSO METSÄPALVELUILLA POHJOIS-KARJALASSA
KARELIA-AMMATTIKORKEAKOULU Metsätalouden koulutusohjelma Ville Tirkkonen KORJUUJÄLKI OTSO METSÄPALVELUILLA POHJOIS-KARJALASSA Opinnäytetyö Joulukuu 2014 OPINNÄYTETYÖ Joulukuu 2014 Metsätalouden koulutusohjelma
Kiertoaika. Uudistaminen. Taimikonhoito. Ensiharvennus. Harvennushakkuu
Metsäomaisuuden hyvä hoito Kiertoaika Uudistaminen Taimikonhoito Ensiharvennus 1 Harvennushakkuu Metsän kiertoaika Tarkoittaa aikaa uudistamisesta päätehakkuuseen. Vaihtelee alueittain 60 120 vuotta Kierron
MenSe-raivauspään ajanmenekki ja tuotos käytännössä. Markus Strandström Paula Kallioniemi Asko Poikela
MenSe-raivauspään ajanmenekki ja tuotos käytännössä Markus Strandström Paula Kallioniemi Asko Poikela 16/211 Tausta ja tavoite Metsänhoidon koneellistamiselle laadittiin vuonna 29 tavoitetila 1. Visio
Ensiharvennusmännik. nnikön voimakas laatuharvennus
Ensiharvennusmännik nnikön voimakas laatuharvennus Kalle Kärhä & Sirkka Keskinen Nuorten metsien käsittely 1 Tausta: Miten tilanteeseen on tultu? Suomessa 1970-luvulla ja 1980-luvun alkupuolella männyn
Taimikonhoito. Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme
Taimikonhoito Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme Taimitermejä Pieni taimikko: keskipituus alle 1,3 metriä Varttunut taimikko: keskipituus yli 1,3 metriä, keskiläpimitta alle 8 cm Ylispuustoinen
HARVENNUSTYÖMAIDEN KORJUUJÄLKI STORA ENSO METSÄN POHJANMAAN TIIMIN ALUEELLA 2011
OPINNÄYTETYÖ MIKA MORKO HARVENNUSTYÖMAIDEN KORJUUJÄLKI STORA ENSO METSÄN POHJANMAAN TIIMIN ALUEELLA 2011 METSÄTALOUDEN KOULUTUSOHJELMA ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULU LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALA Metsätalouden
Liite 5 Harvennusmallit
Liite 5 Harvennusmallit Liitteen harvennusmallit osoittavat puuston kehitysvaiheen (valtapituus, metriä) ja tiheyden (pohjapinta-ala, m²/ha) perusteella metsikön harvennustarpeen ja hakkuussa jätettävän,
Uusi metsälaki ja metsien käsittely. Lapin metsätalouspäivät , Levi Johtava esittelijä Tommi Lohi, Suomen metsäkeskus
Uusi metsälaki ja metsien käsittely Lapin metsätalouspäivät 5.-6.2.2015, Levi Johtava esittelijä Tommi Lohi, Suomen metsäkeskus Esityksen sisältö metsälain keskeiset muutokset, lyhyt kertaus etukäteisodotukset
Energiapuu ja metsänhoito
Energiapuu ja metsänhoito Energiapuun korjuu kasvatusmetsistä Ainespuu on metsänkasvatuksen päätuote ja energiapuu aina sivutuote. Metsänomistajan tuloista 80% tulee tukkipuun myynnistä. Energiapuu mahdollistaa
Puustovaurioiden määrittäminen ajouralle näkyvien vaurioiden perusteella
Puustovaurioiden määrittäminen ajouralle näkyvien vaurioiden perusteella Metsätehon tuloskalvosarja 3/2019 Niklas Peltoniemi, Jyry Eronen, Teijo Palander, Itä-Suomen yliopisto Heikki Ovaskainen, Metsäteho
METSÄOMAISUUDEN HYVÄ HOITO 7.2.2009
METSÄOMAISUUDEN HYVÄ HOITO 7.2.2009 METSÄNOMISTAJAN TAVOITTEET METSÄTALOUDELLEEN 2 Puuntuotanto ja myyntitulot Taloudellinen turvallisuus Metsän tunnearvot (sukutila) Virkistys ja vapaa-aika Sijoituskohde
Taimikonhoito. Mänty Ohjeet omatoimiseen taimikonhoitoon Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Sykettä Keski Suomen metsiin
Taimikonhoito Mänty Ohjeet omatoimiseen taimikonhoitoon Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Taimikonhoito Tavoitteena luoda sopivalla tiheydellä ja puulajisuhteella
Korjuun laadunseuranta eri-ikäishakkuissa
Korjuun laadunseuranta eri-ikäishakkuissa Suomen metsäkeskus 2014 Työryhmä Hyväksytty 1.7.2014 Koistinen Risto Vähätalo Heikki pj Vuorenmaa Jyrki Sirén Matti Metla Ari Eini, johtaja Hostikka Aki [1] Korjuun
Taimikonhoidon vaikutukset metsikön
Taimikonhoidon vaikutukset metsikön jatkokehitykseen ja tuotokseen Saija Huuskonen Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Sisältö 1. Taimikonhoidon
Harvennusvoimakkuus korjuujäljen osatekijänä
Metsätehon raportti 19 2.. ISSN 159-773X (Painettu) ISSN 179-237 (Verkkojulkaisu) Harvennusvoimakkuus korjuujäljen osatekijänä Asko Poikela Olli Äijälä Metsäteho Oy PL 1 (snellmaninkatu 13) 171 Helsinki
Energiapuun kasvatus
Energiapuun kasvatus Energiapuun kasvatus Suositusten laadinnan yhteydessä selvitettiin Metlan kanssa eri vaihtoehtoja. Männyn energia- + ainespuu > suositukseen Ei tässä vaiheessa mukaan: Kuusen energia-
KARELIA-AMMATTIKORKEAKOULU Metsätalouden koulutusohjelma
KARELIA-AMMATTIKORKEAKOULU Metsätalouden koulutusohjelma Sauli Parviainen YRITTÄJÄN OMAVALVONNALLA TODETTU HARVENNUSTYÖ- MAIDEN KORJUUJÄLJEN LAATU TÄHTIMETSÄ OY:N ALUEELLA 2011 2013 Opinnäytetyö Huhtikuu
KESÄKOHTEIDEN PEHMEIDEN MAIDEN PUUNKOR- JUUN JÄLJEN LAATU Simon ja Ranuan kuntien Metsähallituksen maat
KESÄKOHTEIDEN PEHMEIDEN MAIDEN PUUNKOR- JUUN JÄLJEN LAATU Simon ja Ranuan kuntien Metsähallituksen maat Pesonen Niklas Opinnäytetyö Luonnonvara- ja ympäristöala Metsätalouden koulutusohjelma Metsätalous
Yhdistelmäkoneen ja yksioteharvesteriketjun. ensiharvennuksilla
Konsortiohanke Yhdistelmäkoneen ja yksioteharvesteriketjun korjuujälki ensiharvennuksilla Risto Lilleberg Pasi Korteniemi Metsätehon raportti 41 28.1.1998 kor- Yhdistelmäkoneen ja yksioteharvesteriketjun
NUORTEN METSIEN RAKENNE JA KEHITYS
NUORTEN METSIEN RAKENNE JA KEHITYS Saija Huuskonen Metsäntutkimuslaitos, Vantaa Tutkimuksen tavoitteet 1. Selvittää 198-luvulla onnistuneesti perustettujen havupuuvaltaisten taimikoiden metsänhoidollinen
Energiapuun korjuun laatu vaihtelee liian paljon
Tiedote 1 (6) Energiapuun korjuun laatu vaihtelee liian paljon Reilulla neljänneksellä vuoden 2013 tarkastuskohteista energiapuun korjuussa oli nollatoleranssi ei lainkaan puustovauriota. Toisessa ääripäässä
Metsän uudistaminen. Mänty. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin
Metsän uudistaminen Mänty Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Suomessa kasvatettavat puulajit Yleisimmät puulajit: Mänty Kuusi Rauduskoivu Hieskoivu Harvinaisemmat
Johdanto. 2) yleiskaava-alueella, jos yleiskaavassa niin määrätään; eikä
Metsäsanasto 2 (12) Johdanto Maisematyölupahakemuksia tehdessään eri tahojen suositellaan kutsuvan eri hakkuutapoja tässä sanastossa esitetyillä nimillä. Tekstin tarkoituksena on selventää ja yhtenäistää
Korjuuvaurioiden vähentäminen harvennushakkuissa
Korjuuvaurioiden vähentäminen harvennushakkuissa Metsäverkko-hanke Metsänomistajien liitto Etelä-Suomi 2013 Materiaalin kokoaminen: 11.11.2013 Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio Hyvän korjuujäljen tavoitteet
Eri-ikäisrakenteisten metsien korjuu ja korjuujälki
Eri-ikäisrakenteisten metsien korjuu ja korjuujälki Yrittäjätreffit III -koulutus Koulutusaineisto 23.10.2014 Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio Vanhatalo Kalle 1 Koulutuksen aiheet 1. Korjuun laadun
Puuntuotannollisten ja taloudellisten kysymysten ja kriteereiden käsittely
Puuntuotannollisten ja taloudellisten kysymysten ja kriteereiden käsittely (mo. 1-6 ja ryhmä 1-8) PEFC-standardityöryhmän kokous 18.10.2013 PEFC-metsäsertifioinnin standardityöryhmä c/o Metsätalouden kehittämiskeskus
Energiapuun korjuu ja kasvatus
Energiapuun korjuu ja kasvatus Jaakko Repola Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Metsähakkeen käyttö Suomen ilmasto- ja energiastrategia 2001:
KEMERAn uudistaminen: Energiapuun korjuu &
: Energiapuun korjuu & ennakkoraivaus Kalle Kärhä, Stora Enso Metsä Kestävän metsätalouden rahoituslain kokonaisuudistus -työryhmän kokous 24.1.2014, maa- ja metsätalousministeriö, Helsinki 1 Työryhmän
METSÄTALOUDEN HIRVIVAHINGOT Uusi hirvivahinkojen korvausjärjestelmä
METSÄTALOUDEN HIRVIVAHINGOT Uusi hirvivahinkojen korvausjärjestelmä 20.3.2018 Heikki Kuoppala Hirvivahinkojen arviointiin muutoksia Valtioneuvoston asetus riistavahingoista annetun asetuksen muuttamisesta
Luonnonhoidon hankehaku
Sivu 1 Luonnonhoidon hankehaku Luonnonhoidon alueellinen suunnitelma Yhteenveto Tulostuspäivämäärä: 10.10.2018 Palvelualue: Eteläinen palvelualue Suunnitelma, nimi: Keräkankareen paahderinteet Suunnittelija:
- METSÄNHOIDON JA HAKKUIDEN KÄSITTELY-YKSIKKÖ. - PUUSTOLTAAN JA MAAPOHJALTAAN YHTENÄINEN ALUE - JAKOPERUSTEENA MYÖS KEHITYSLUOKKA
METSIKKÖKUVIO - METSÄNHOIDON JA HAKKUIDEN KÄSITTELY-YKSIKKÖ. - PUUSTOLTAAN JA MAAPOHJALTAAN YHTENÄINEN ALUE - JAKOPERUSTEENA MYÖS KEHITYSLUOKKA TOIMENPITEET 1 2 Kuva: Tavoiteneuvontakansio,Uudistaminen
Poimintahakkuiden puunkorjuu Matti Sirén
Poimintahakkuiden puunkorjuu Matti Sirén Kuva: Juhani Korhonen Poimintahakkuiden puunkorjuun tuottavuudesta vähän tietoa - tuottavuutta koskevat lainalaisuudet kuitenkin voimassa Hakkuun tuottavuustekijät:
Kantokäsittelyliuoksen kulutus juurikäävän torjunnassa
Kantokäsittelyliuoksen kulutus juurikäävän torjunnassa Metsätehon tuloskalvosarja 5/2018 Kalle Kärhä, Ville Koivusalo & Matti Ronkanen, Stora Enso Oyj Metsä Teijo Palander, Itä-Suomen yliopisto Asko Poikela,
Metsään peruskurssi, luento 4 Taimikonhoito ja taimikon varhaishoito
Metsään peruskurssi, luento 4 Taimikonhoito ja taimikon varhaishoito Lassi Hakulinen 2.10.2013 TAIMIKON VARHAISHOITO JA TAIMIKONHOITO - kehitysluokat, yleistä taimikonhoidosta - taimikon varhaishoito -
Puusto poiminta- ja pienaukkohakkuun jälkeen
Puusto poiminta- ja pienaukkohakkuun jälkeen Metsälakiseminaari 22.10.2014 Lahti Johtava metsänhoidon asiantuntija Eljas Heikkinen Suomen metsäkeskus Eri-ikäisrakenteisen metsän rakennepiirteitä Sekaisin
KARELIA-AMMATTIKORKEAKOULU Metsätalouden koulutusohjelma
KARELIA-AMMATTIKORKEAKOULU Metsätalouden koulutusohjelma Mika Härkönen JOUKKOKÄSITELTYJEN ENSIHARVENNUKSIEN KORJUUJÄLKI STORA ENSON ITÄ-SUOMEN HANKINTA-ALUEELLA Opinnäytetyö Helmikuu 2013 OPINNÄYTETYÖ
Hakkuut ja uudistamisvelvoite
Hakkuut ja uudistamisvelvoite Kasvatushakkuut Uudistushakkuut Puuston uudistamisvelvoitteen syntyminen ja sisältö Puunkorjuun toteutus, korjuuvauriot Vastuut hakkuussa Kasvatushakkuut Kasvatushakkuun vaihtoehtoiset
Koivun laatukasvatusketjut. Pentti Niemistö 21.8.2012
Koivun laatukasvatusketjut Pentti Niemistö 21.8.2012 Raudus vai Hies Raudus- ja hieskoivun laatuerot Rauduskoivut kasvavat järeämmiksi ja suoremmiksi syynä puulaji sinänsä, mutta myös kasvupaikka, joka
Poistettavien puiden valinta laatuperustein harvennushakkuulla
Poistettavien puiden valinta laatuperustein harvennushakkuulla Manne Viljamaa TAMK http://puuhuoltooppimispolku.projects.tamk.fi/path.p hp?show=31 1. Harvennushakkuun terminologiasta Käsitteet tuulee olla
Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus
Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus Poimintahakkuu Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Eri ikäisrakenteinen metsän kasvatus Käytetään myös nimitystä jatkuva kasvatus
Kuviokirja Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä. Hakkuu. Kasvu m³/ha/v. Kui- tua. tua 9,8. Hakkuu. Kasvu. Kui- tua.
Kunta Alue Ms 420 599 517 kirja 2015 Osa 8 Sivu 1 / 5 paikka Kunta 420 Alue 599 Ms 517 HEIKKIMÄKI Vallitseva jakso 44 17 600 20 17 136 43 90 9,8 35 0 14 19 15 3 1 2 0,3 45 7 232 20 15 54 29 24 3,7 45 7
KARELIA-AMMATTIKORKEAKOULU Metsätalouden koulutusohjelma. Teemu Karjalainen ENSIHARVENNUS KUUSIKOIDEN KORJUUJÄLKI METSÄNHOITOYHDISTYS POHJOIS-KARJALA
KARELIA-AMMATTIKORKEAKOULU Metsätalouden koulutusohjelma Teemu Karjalainen ENSIHARVENNUS KUUSIKOIDEN KORJUUJÄLKI METSÄNHOITOYHDISTYS POHJOIS-KARJALA Opinnäytetyö Huhtikuu 2016 OPINNÄYTETYÖ Huhtikuu 2016
Sastamalan kaupungin metsäomaisuus. Katariina Pylsy 30.9.2015
Sastamalan kaupungin metsäomaisuus Katariina Pylsy 30.9.2015 Metsäomaisuuden laajuus 2013 Vammala Mouhijärvi Suodenniemi Kiikoinen Äetsä Ritajärvi Yhteensä Metsämaa 823 568 289 108 203 192 Kitumaa 81 54
ENSIHARVENNUSTEN KORJUUJÄLKI METSÄNHOITOYHDISTYS KYMIJOEN ALUEELLA TALVELLA 2007-2008
KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU Metsätalouden koulutusohjelma Ilari Lampinen ENSIHARVENNUSTEN KORJUUJÄLKI METSÄNHOITOYHDISTYS KYMIJOEN ALUEELLA TALVELLA 2007-2008 Opinnäytetyö 2010 TIIVISTELMÄ KYMENLAAKSON
HIRVI-INFO Uusi hirvivahinkojen korvausjärjestelmä. Heikki Kuoppala
HIRVI-INFO Uusi hirvivahinkojen korvausjärjestelmä Heikki Kuoppala Hirvivahinkojen arviointi muuttuu Valtioneuvoston asetus riistavahingoista annetun asetuksen muuttamisesta 268/2017 Tullut voimaan 15.5.2017
Energiapuuharvennuskohteen valinta. METKA-hanke 2014
Energiapuuharvennuskohteen valinta METKA-hanke 2014 Ryhmätyö - ryhmätyö 10 min (kaikki ryhmät) - ryhmätyön purku 10 min Mitkä ovat energiapuuharvennuksen vaikeimmat kohdat? Kohteen rajaaminen? Hinnoittelu
Tuloksia MenSe raivauspään seurantatutkimuksesta. Markus Strandström
Tuloksia MenSe raivauspään seurantatutkimuksesta Tausta ja tavoite Metsänhoidon koneellistamiselle laadittiin viime vuonna tavoitetila 1. Visio vuoteen 2015 on koneellistamista hyödyntävä kustannustehokas
Kuviokirja Kui- tua. Kasvu m³/ha/v. Hakkuu. tua 10,9. Kasvu. Hakkuu. Kui- tua. tua 7,5. Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä
Kunta Alue Ms 593 463 95 kirja 2019 Sivu 1 / 6 Kunta 593 Alue 463 Ms 95 METSÄPELTO II jne. Vallitseva jakso 51 21 566 22 19 186 85 96 10,9 52 12 297 23 19 111 70 39 6,3 52 3 87 20 18 25 11 13 1,4 Rauduskoivu
Männyn laatukasvatus Jari Hynynen. Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi
Männyn laatukasvatus Jari Hynynen Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Johdanto Suomen metsien luontaiset edellytykset soveltuvat hyvin laatupuun
Metsätaloudellinen aikakauslehti N:o 11 marraskuu Julkilausuma
MIKSI METSÄNHOITOON KANNATTAA PANOSTAA? Metsätaloudellinen aikakauslehti N:o 11 marraskuu 1948 Julkilausuma Jokainen metsäammattimies tietää, että metsiemme metsänhoidollinen tila antaa monissa suhteissa
Korjuujälki Evon opetusmetsässä
Ammattikorkeakoulun opinnäytetyö Metsätalouden koulutusohjelma Evo, kevät 2015 Ahola Samuel Ahola Samuel TIIVISTELMÄ EVO metsätalouden koulutusohjelma metsätalousinsinööri Tekijä Samuel Ahola Vuosi 2015
ARVIOKIRJAMALLI. Metsäarvio. Pyy, Mäntyharju / 8
1 / 8 Metsäarvio Pyy, Mäntyharju 507-412-1-73 Tämä metsäarvio kertoo kiinteistön metsätaloudellisen arvon, jota voidaan käyttää omistajanvaihdostilanteissa, kuten perunkirjoitus, perintö- ja lahjaveroarvon
Seppo Mäntymaa. Korjuujäljen seuranta energiapuun korjuukohteissa
Seppo Mäntymaa Korjuujäljen seuranta energiapuun korjuukohteissa OPINNÄYTETYÖ Kevät 2007 Maa- ja metsätalouden yksikkö, Ähtäri Metsätalouden koulutusohjelma SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULU 2 SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULU
Ilkka Vuoristo. Korjuujäljen tarkastukset ensiharvennuksissa. Metsänhoitoyhdistys Länsimetsän alueella syksyllä 2010
Ilkka Vuoristo Korjuujäljen tarkastukset ensiharvennuksissa Metsänhoitoyhdistys Länsimetsän alueella syksyllä 2010 Opinnäytetyö Kevät 2011 Maa- ja metsätalouden yksikkö Metsätaloustuotanto 2 SEINÄJOEN
Maanmittauslaitos 2015 Lupanumero 3069/MML/14 Karttakeskus 2015
RN:o 15:1/1 n. 2,5 ha RN:o 2:131 18,5 ha RN:o 2:87/0 37,1 ha Maanmittauslaitos 2015 Lupanumero 3069/MML/14 Karttakeskus 2015 n. 2,5 ha RN:o 15:1/1 RN:o 2:87/0 37,1 ha RN:o 2:131 18,5 ha Raimola 595-427-2-87/0
METSÄNHOITO. 15.9.2014 Tero Ojarinta Suomen metsäkeskus
METSÄNHOITO 15.9.2014 Tero Ojarinta Suomen metsäkeskus Luennon aiheet Kemera-tuki Mikä se on? Mihin sitä saa? Nuoren metsän hoito Kunnostusojitus Metsätiet Vesiensuojelu metsätaloudessa Laki kestävän metsätalouden
Taimikoiden käsittelyvalinnat ja niiden vaikutukset. Jari Hynynen Metsäntutkimuslaitos
Taimikoiden käsittelyvalinnat ja niiden vaikutukset Jari Hynynen Metsäntutkimuslaitos Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Taimikonhoito Varhaishoito
Metsänhoidon keinot biotalouden haasteisiin
Metsänhoidon keinot biotalouden haasteisiin Saija Huuskonen, Jaakko Repola & Jari Hynynen Tampere 15.3.2016 Biotalouden teemaseminaari Metsän mahdollisuudet biotaloudessa Pirkanmaan verkostopäivä Johdanto
JOHTOALUEIDEN VIERIMETSIEN HOITO
JOHTOALUEIDEN VIERIMETSIEN HOITO Keskijännitelinjojen (20 kv) vierimetsät 4.12.2014 Lähteenä mm. Johtoalueiden vierimetsien hoito -esite Suomen metsäkeskus, Pohjois-Pohjanmaa Julkiset palvelut Irmeli Ruokanen
Ennakkoraivaus osana ensiharvennuspuun korjuuta
Ennakkoraivaus osana ensiharvennuspuun korjuuta Kalle Kärhä, Sirkka Keskinen, Reima Liikkanen, Teemu Kallio & Jarmo Lindroos Nuorten metsien käsittely 1 Projektin tavoitteet Kartoittaa, miten erilaiset
Kannattaako kunnostusojitusalue hoitaa kerralla kuntoon?
Kannattaako kunnostusojitusalue hoitaa kerralla kuntoon? Soili Kojola ja Timo Penttilä Uutta tietoa suometsätalouteen seminaari, Vantaa 12.4.211 Kannattaako kunnostusojitusalue hoitaa kerralla kuntoon?
MENETELMÄ YLITIHEIDEN NUORTEN METSIEN HARVENNUKSEEN
MENETELMÄ YLITIHEIDEN NUORTEN METSIEN HARVENNUKSEEN Projektiryhmä Jarmo Hämäläinen, Asko Poikela, Kaarlo Rieppo Rahoittajat Metsähallitus, Metsäliitto Osuuskunta, Stora Enso Oyj, UPM- Kymmene Oyj, Vapo
Systemaattisuus työmalleissa puunkorjuussa
Systemaattisuus työmalleissa puunkorjuussa METKA-koulutus Systemaattisen energiapuuharvennuksen teemapäivä Heikki Ovaskainen Erikoistutkija Sisältö Taustaa työmalleista Uusien joukkokäsittelyn työmallien
Taimikonhoidon omavalvontaohje
Omavalvonnalla laatua ja tehoa metsänhoitotöihin Taimikonhoidon omavalvontaohje Taimikonhoidon merkitys Taimikonhoidolla säädellään kasvatettavan puuston puulajisuhteita ja tiheyttä. Taimikonhoidon tavoitteena
Metsätuhojen talousvaikutuksia
Metsätuhojen talousvaikutuksia Katri Ihalainen 10.4.2018 Vältä metsätuhot, mitä voit tehdä? Käytä jalostettua taimi-ainesta, joka on ammattilaisten kasvattamaa ja oikein käsiteltyä Huolehdi maapohjalle
KORJUUJÄLKI HARVENNUSHAKKUUSSA
OPAS KORJUUJÄLKI HARVENNUSHAKKUUSSA Harvennusvoimakkuus Puuvalinta Ympäristönhoito Puustovauriot Ajouraleveys Ajouraväli Raaka-aineen laatu Ajourapainumat Muu työnjälki 1 2 KORJUUJÄLKI HARVENNUSHAKKUUSSA
Mikä on taimikonhoidon laadun taso?
Mikä on taimikonhoidon laadun taso? MMT Timo Saksa Luonnonvarakeskus Suonenjoen toimipaikka Pienten taimikoiden laatu VMI:n mukaan Tyydyttävässä taimikossa kasvatettavien taimien määrä on metsänhoito-suositusta
Metsänhoito. Metsänomistajat
Metsänhoito Hoida metsääsi Hyvä metsän- ja ympäristönhoito alkaa kohteeseen perehtymisellä ja maastosuunnittelulla. Olet tervetullut mukaan metsään! Töiden suunnittelussa ja toteutuksessa otamme huomioon
Tree map system in harvester
Tree map system in harvester Fibic seminar 12.6.2013 Lahti Timo Melkas, Metsäteho Oy Mikko Miettinen, Argone Oy Kalle Einola, Ponsse Oyj Project goals EffFibre project 2011-2013 (WP3) To evaluate the accuracy
Algoritmi I kuvioiden ja niille johtavien ajourien erottelu. Metsätehon tuloskalvosarja 7a/2018 LIITE 1 Timo Melkas Kirsi Riekki Metsäteho Oy
Algoritmi I kuvioiden ja niille johtavien ajourien erottelu Metsätehon tuloskalvosarja 7a/2018 LIITE 1 Timo Melkas Kirsi Riekki Metsäteho Oy Algoritmi I kuvioiden ja niille johtavien ajourien erottelu
ARVIOKIRJAMALLI. Metsäarvio+ Saarnivaara, Saarijärvi / 8
1 / 8 Metsäarvio+ Saarnivaara, Saarijärvi 729-407--496 OP Metsäarvio+ kertoo kiinteistön metsätaloudellisen arvon, jota voidaan käyttää vakuusarvon määrityksessä ja omistajanvaihdostilanteissa, kuten perunkirjoitus,
Kestävän metsätalouden. Heikki Vähätalo, viranomaispäällikkö Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskus Oulu 26.1.2011
Kestävän metsätalouden rahoituslaki nykyinen KEMERA Heikki Vähätalo, viranomaispäällikkö Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskus Oulu 26.1.2011 1 KEMERA -yleistä Yhteiskunnan tukea eri metsänhoitotöihin => kestävän
Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys
Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueen metsävarat 2005 2006 ja niiden kehitys 1998-2006 Kari T. Korhonen Valtakunnan metsien inventointi/metla Kari.t.Korhonen@metla.fi VMI10/ 19.10.2007 1 VMI10 Maastotyöt
Taimikonhoidon perusteet.
Taimikonhoidon perusteet Mikä on taimikko? Metsää, jossa ei vielä ole kuitupuun mitat täyttävää puuta. (uusi metsälaki alle 7 cm rinnankorkeudelta on taimi) Vasta istutettu metsä voi olla jo taimikko vakiintunut
Energiapuun korjuun taloudellisuus nuorissa kasvatusmetsissä
Energiapuun korjuun taloudellisuus nuorissa kasvatusmetsissä Kehittyvä metsäenergiaseminaari Anssi Ahtikoski, Metsäntutkimuslaitos Seinäjoki 18.11.2009 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish
METSÄNHOITOYHDISTYS OMA:N HANKINTA- JA KORJUUPALVELUN KORJUUJÄLKI
TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU Metsätalouden koulutusohjelma Pohjoismainen puunhankinta Tutkintotyö Miika Murtomäki METSÄNHOITOYHDISTYS OMA:N HANKINTA- JA KORJUUPALVELUN KORJUUJÄLKI 2005 2006 Työn ohjaaja
Metsänuudistamisen laatu Valtakunnan Metsien Inventoinnin (VMI) tulosten mukaan
Metsänuudistamisen laatu Valtakunnan Metsien Inventoinnin (VMI) tulosten mukaan NordGen Metsä teemapäivä 3.10.2011 Kari T. Korhonen VMI/Metla Valokuvat: E.Oksanen/Metla / Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet
PUUNKORJUUN NÄKÖKULMA. Asko Poikela
PUUNKORJUUN NÄKÖKULMA Asko Poikela Isoja ja pienempiä kysymyksiä Korjuukustannukset Tuottavuus (konetunti maksaa olosuhteista riippumatta x eur) Käsittely-yksikön koko tai hakkuukertymä / konesiirto Kausivaihtelu
HÄMEEN-UUDENMAAN METSIEN ENSIHARVENNUSOHJELMAN JA OMATOIMISTEN HANKINTAHAKKUIDEN EDISTÄMISOHJELMA
HÄMEEN-UUDENMAAN METSIEN ENSIHARVENNUSOHJELMAN JA OMATOIMISTEN HANKINTAHAKKUIDEN EDISTÄMISOHJELMA 2011-2014 Kriteeri 8: Yksityismetsien ensiharvennus- ja hankintahakkuita edistetään puuston kasvukunnon
RAIVAUSSAHAKURSSI 2016 Sisältö:
RAIVAUSSAHAKURSSI 2016 Sisältö: - kehitysluokat, yleistä taimikonhoidosta - taimikon varhaishoito - luontainen kilpailu ja sen vaikutukset puustoon - taimikonhoitokohteet, ajoitus ja menetelmät - harventamisen
KAUPIN METSÄTAITORATA
KAUPIN METSÄTAITORATA Kaupin metsätaitorata -ohje 2 (8) Tervetuloa metsätaitoradalle Kaupin Kuntokolmoselle! Kaupin metsätaitorata on noin kolme kilometriä pitkä kiinteä rata, jolla pääset harjoittelemaan
Hieskoivikoiden avo- ja harvennushakkuun tuottavuus joukkokäsittelymenetelmällä
Hieskoivikoiden avo- ja harvennushakkuun tuottavuus joukkokäsittelymenetelmällä Juha Laitila, Pentti Niemistö & Kari Väätäinen Metsäntutkimuslaitos 28.1.2014 Hieskoivuvarat* VMI:n mukaan Suomen metsissä
TAIMIKONHOITO. Metsän kiertokulku 19.02.2013. Tero Ojarinta. Metsään Peruskurssilta opit oman metsän hoitoon 19.2.2013
TAIMIKONHOITO 19.02.2013 Tero Ojarinta Metsän kiertokulku Kuva: Tavoiteneuvontakansiot Taimikonhoito Metsäkeskus Keski-Suomi 1 Metsiköiden jakautuminen kehitysluokkiin 0,8 % Lähde: Metla, metsätilastollinen
Harvennushakkuut ja laatupuun kasvattaminen
Harvennushakkuut ja laatupuun kasvattaminen harvennushakkuiden perusteet puunkorjuu kangas- ja turvemailla 5.3.2013 Kari Vääränen 1 Kuva: Tavoiteneuvontakansio,Uudistaminen 2 Metsäkeskus Keski-Suomi 1
Taimikonhoidon ja ensiharvennuksen tilanne ja tarve
Taimikonhoidon ja ensiharvennuksen tilanne ja tarve Metsänhoitoklubin kevätseminaari 21.4.217 Kari T. Korhonen Luke/VMI Sisältö 1. VMI 2. Taimikoiden ja nuorten kasvatusmetsien tila 3. Rästit 4. Puulajit
Juurikäävän torjunta tulevaisuudessa Tuula Piri
Juurikäävän torjunta tulevaisuudessa Tuula Piri 20 vuotta taistelua juurikääpää vastaan kantokäsittelyn juhlaseminaari 1.6. 2011 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute
Pohjois-Karjalan metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys
Pohjois-Karjalan metsäkeskuksen alueen metsävarat 2004 2006 ja niiden kehitys 2000-2006 Kari T. Korhonen Valtakunnan metsien inventointi/metla Kari.t.Korhonen@metla.fi VMI10/ 9.8.2007 1 VMI10 Maastotyöt
Korjuujäljen työskentelynaikainen seuranta oppilaitoksen harvesterilla
Tomi Rahkonen Korjuujäljen työskentelynaikainen seuranta oppilaitoksen harvesterilla Opinnäytetyö Kevät 2017 SeAMK Elintarvike ja maatalous Metsätalouden Tutkinto-ohjelma 2 SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULU
Metsäsuunnitelman sisältämät tilat kartalla
Metsäsuunnitelman sisältämät tilat kartalla Tämä suunnitelma koskee seuraavia kartalla näkyviä tiloja. Tarkemmat tiedot esitellään tarkempina kuviokarttoina, joiden sivujako näkyy tällä yleiskartalla.
MITEN MYYT JA MITTAAT ENERGIAPUUTA? Aluejohtaja Pauli Rintala Metsänomistajien liitto Järvi-Suomi
MITEN MYYT JA MITTAAT ENERGIAPUUTA? Aluejohtaja Pauli Rintala Metsänomistajien liitto Järvi-Suomi ENERGIAPUUKAUPAN VAIHTOEHDOT Pystykauppa (myydään ostajalle hakkuuoikeus, myyjä saa puusta kantohinnan