Metsätalouden kannattavuus ja laatu. Lappi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Metsätalouden kannattavuus ja laatu. Lappi"

Transkriptio

1 Metsätalouden kannattavuus ja laatu Lappi seuranta Lappi Metsätalouden kannattavuus ja laatu 2013

2 Metsätalouden kannattavuus ja laatu Yksityismetsätalouden nettotulos (15 /ha) oli edellisen vuoden tasolla johtuen pitemmän ajan keskiarvoa vähäisemmistä markkinahakkuista ja alhaisemmista kantohinnoista. Kantorahatulot kaikkien omistajien metsissä vuonna 2013 olivat 98 milj. euroa jakautuen karkeasti kahtia valtion ja yksityisten kesken. Metsänhoito- ja perusparannustöiden kokonaiskustannukset olivat 30 milj. euroa. Hyvien ja tyydyttävien taimikoiden osuus on Lapissa muuta maata alhaisempi johtuen ankarista luonnonoloista. Mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä enemmän pienentynyt lämpösumma vaikuttaa taimettumiseen ja taimien elossapysymiseen. Hyvien ja tyydyttävien nuorten metsien osuus on myös valtakunnan tasoon verrattuna alhainen. Tähän vaikuttaa myös metsänhoitotöiden vähäisyys tarpeisiin verrattuna (ks. Metsänhoito ja metsänparannus) seuranta Lappi Metsätalouden kannattavuus ja laatu 2013

3 Metsätalouden kannattavuus ja laatu Hakkuiden ja metsänhoitotöiden laatua seurataan viranomaistarkastusten (metsälaki ja Kemera), luonnonhoidon laadun tarkastusten ja metsäsertifioinnin auditointien kautta. Tulokset ovat pääsääntöisesti hyviä, mutta pientä parannettavaa löytyy vuosittain. Nuorten metsien energiapuuhakkuiden laatu on ollut Lapin monijaksoisissa metsissä vaihteleva, työjälkeen on jatkossa syytä kiinnittää entistä enemmän huomiota. Vesiensuojelun taso kunnostusojituksessa, puunkorjuussa ja maanmuokkauksessa on kohtuullisen hyvä, mutta parannettavaa löytyy. Kunnostusojituksista löytyi edelleen huomautettavaa metsäsertifioinnin auditoinneissa, vaikka hankesuunnitelmien ja vesiensuojelutöiden taso onkin parantunut. Kaikki kunnostusojitukset ja laajemmat ojitus- tai naveromätästyskohteet vaativat huolellisuutta vesien johtamisessa. Pintavalutus, lietealtaat ja kuopat sekä kaivukatkot ehkäisevät tehokkaasti kiintoaineksen ja samalla ravinteiden joutumista luonnonvesiin. Lapissa monimuotoisuudelle tärkeät elinympäristöt säilyvät hakkuiden ja metsänhoitotöiden yhteydessä hyvin. Poikkeamat ovat yksittäisiä tapauksia ja yleensä inhimillisiä virheitä seuranta Lappi Metsätalouden kannattavuus ja laatu 2013

4 Metsätalouden kannattavuus ja laatu Tavoite Tulos 2010 Tulos 2011 Tulos 2012 Tulos 2013 Arvokkaiden elinympäristöjen säilyminen % Vesiensuojelun laatu puunkorjuussa erinomainen tai hyvä % Vesiensuojelun laatu maanmuokkauksessa erinomainen tai hyvä % seuranta Lappi Metsätalouden kannattavuus ja laatu 2013

5 Yritystoiminta ja työllisyys Lappi seuranta Lappi Yritystoiminta ja työllisyys 2013

6 Yritystoiminta ja työllisyys Tavoite Tulos 2010 Tulos 2011 Tulos 2012 Tulos 2013 Metsäsektorin työllisyys htv josta naisia, % 19 Puuta jalostavien yritysten tuotannon arvo milj Luontomatkailuyritysten liikevaihto milj, /v Kansallispuistojen ja retkeilyalueiden kävijämäärä hlöä Metsästyskortin lunastaneiden määrä, hlöä seuranta Lappi Yritystoiminta ja työllisyys 2013

7 Yritystoiminta ja työllisyys Metsäteollisuus on metalli- ja kaivannaisteollisuuden ohella tärkeä teollinen toimiala Lapissa. Suurimmat tuotantolaitokset ovat Stora Enson ja Metsä Groupin (entinen Metsäliitto-konserni) tehtaat Kemissä. Metsäsektorin työpaikat ovat viime vuosina vähentyneet jyrkästi. Koko metsäsektori työllistää noin 2800 henkilöä ja heistä noin 1100 työskentelee metsätaloudessa tai siihen liittyvissä palveluissa. Metsien merkitys muille elinkeinolle on suuri. Luontoon liittyvä matkailu tunturikeskuksineen ja metsien virkistyskäyttö (retkeily, metsästys ja marjastus) ovat merkittävä osa Lapin elinkeinotoimintaa. Metsäpalveluyritysten määrä Lapissa on kasvussa. Määrä on kasvanut, mutta valtaosa niistä on yrityksinä pieniä. Pienyritysten tärkeimpiä asiakkaita ovat metsäteollisuusyritykset, Metsähallitus ja sähköyhtiöt. Yksityisten metsänomistajien palveluista vastaavat valtaosin metsänhoitoyhdistykset, Metsäkeskuksen Otso-metsäpalvelut ja yhä enemmän myös puuta ostavat yhtiöt seuranta Lappi Yritystoiminta ja työllisyys 2013

8 Yritystoiminta ja työllisyys Metsäkeskus auttaa metsänhoitoyhdistyksiä, metsäpalveluyrityksiä ja puun ostajayrityksiä hyödyntämään metsiä liiketoiminnassaan. Metsään.fi-palvelu ja sitä täydentävä paperinen Metsään.fi-tiedote vauhdittavat puun myyntiä ja metsänhoitotöitä. Metsään.fi-palvelu lisää metsänomistajien tietoisuutta metsistään ja helpottaa asiointia puukaupan tai metsänhoitopalvelujen sopimisen yhteydessä seuranta Lappi Yritystoiminta ja työllisyys 2013

9 Yritystoiminta ja työllisyys Suomen metsäkeskuksen valtakunnallinen Metsään.fi -asiointipalvelu avattiin vuoden 2012 loppupuolella. Monipuolisella asiointipalvelulla välitetään Metsäkeskuksen keräämää metsävaratietoa metsänomistajille ja heidän kauttaan puunostajille ja metsäpalvelujen tarjoajille. Vuoden 2013 lopussa palveluun liittyneitä metsänomistajia oli Lapissa 600 (koko Suomi 4900). Palveluun kävi lisäksi verkossa tutustumassa 1900 metsänomistajaa (koko Suomessa ). Lapissa ajan tasalla olevan Metsään.fi aineiston määrä kattaa noin 65 % yksityismetsien pinta-alasta. Metsään.fi-toimijapalvelu avattiin vuoden 2013 lopulla. Metsänomistajia kannustetaan antamaa metsävaratietojen luovutuslupa metsätoimijoille, jotta nämä voivat tarjota palvelujaan. Kaikki merkittävät toimijat ovat liittyneet palveluun. Vuoden 2014 lopulla palvelu täydentyy työkohdevälityksellä sekä Kemera-hakemusten ja metsänkäyttöilmoitusten jättämismahdollisuudella seuranta Lappi Yritystoiminta ja työllisyys 2013

10 Hakkuut ja puuvarojen käyttö Lappi seuranta Lappi Hakkuut ja puuvarojen käyttö 2013

11 Kasvatushakkuut, kaikki omistajat seuranta Lappi Hakkuut ja puuvarojen käyttö 2013

12 Kasvatushakkuut, yksityiset ym seuranta Lappi Hakkuut ja puuvarojen käyttö 2013

13 Uudistushakkuut, kaikki omistajat seuranta Lappi Hakkuut ja puuvarojen käyttö 2013

14 Uudistushakkuut, yksityiset ym seuranta Lappi Hakkuut ja puuvarojen käyttö 2013

15 Hakkuupinta-alat kaikki, kaikki omistajat seuranta Lappi Hakkuut ja puuvarojen käyttö 2013

16 Hakkuupinta-alat kaikki, yksityiset ym seuranta Lappi Hakkuut ja puuvarojen käyttö 2013

17 Markkinahakkuut yhteensä, kaikki omistajat seuranta Lappi Hakkuut ja puuvarojen käyttö 2013

18 Markkinahakkuut yhteensä, yksityiset ym seuranta Lappi Hakkuut ja puuvarojen käyttö 2013

19 Markkinahakkuut puutavaralajeittain, kaikki omistajat seuranta Lappi Hakkuut ja puuvarojen käyttö 2013

20 Markkinahakkuut puutavaralajeittain, yksityiset ym seuranta Lappi Hakkuut ja puuvarojen käyttö 2013

21 Energiapuun käyttö seuranta Lappi Hakkuut ja puuvarojen käyttö 2013

22 Hakkuut ja puuvarojen käyttö Markkinahakkuiden määrä kasvoi edellisvuodesta. Markkinahakkuumäärä (teollisuuden vuoden aikana hankkima puumäärä) oli 4,0 miljoonaa ja koko hakkuukertymä (lisätään kotitarvehakkuut ja ainespuukokoinen polttopuu) 4,3 miljoonaa kuutiometriä vuonna Lapin hakkuumäärien kasvu edellisvuodesta oli valtakunnallista kehitystä hitaampaa. Vuotuiset markkinahakkuumäärät ovat viime vuosina olleet keskimäärin 80 % metsäohjelman tavoitteesta. Puutavaralajeista tukkilajien hakkuut olivat lähempänä tavoitetta kuin kuitupuut. Puutavaralajijakauma on pysynyt viime vuosina lähes vakiona. Sahatavaran ja siten tukkipuun menekkiä on painanut heikko talouskasvu, joka on vaivannut koko Eurooppaa jo pitkään. Japanista tuli vuonna 2013 suomalaisen sahatavaran tärkeä vientimaa. Pohjois- Afrikan vientiin vaikuttaa jatkuva poliittinen epävarmuus seuranta Lappi Hakkuut ja puuvarojen käyttö 2013

23 Hakkuut ja puuvarojen käyttö Ensiharvennuksia tehtiin selvästi metsäohjelman tavoitetta vähemmän. Kun muita kasvatushakkuita tehtiin tavoitetta enemmän, kasvatushakkuiden kokonaismäärä oli tavoitteen mukainen. Ensiharvennusten määrää tulisi lisätä puuston järeytymisen nopeuttamiseksi luvun puolesta välissä alkanut metsähakkeen kokonaiskäytön kasvu taittui vuonna Vuonna 2013 jatkettiin samalla tasolla. Metsähakkeen käyttö oli m3. Lapissa metsähake tuotetaan pääasiassa nuorten metsien puusta. Suurin osa hakkeesta käytettiin Kemin ja Rovaniemen alueilla. Puun korjuu energiantuotantoon Lapissa voi jatkossa moninkertaistua, jos Rovaniemelle suunniteltu suurvoimala ja Kemin biodieseltehdas rakennetaan seuranta Lappi Hakkuut ja puuvarojen käyttö 2013

24 Metsänhoito ja metsänparannus Lappi seuranta Lappi Metsänhoito ja metsänparannus 2013

25 Metsänhoito- ja metsänparannustyöt, kaikki omistajat seuranta Lappi Metsänhoito ja metsänparannus 2013

26 Metsänhoito- ja metsänparannustyöt, yksityiset ym seuranta Lappi Metsänhoito ja metsänparannus 2013

27 Taimikonhoito ja nuoren metsän kunnostus, yksityiset ym seuranta Lappi Metsänhoito ja metsänparannus 2013

28 Metsätiet, kaikki omistajat seuranta Lappi Metsänhoito ja metsänparannus 2013

29 Metsätiet, yksityiset ym seuranta Lappi Metsänhoito ja metsänparannus 2013

30 Metsänhoito ja metsänparannus Taimikonhoitoa ja nuoren metsän kunnostusta tehtiin vuonna 2013 aiempia vuosia enemmän. Taimikonhoidon osuus suhteessa nuoren metsän kunnostukseen tulisi olla suurempi varsinkin yksityismetsissä. Yksityismetsien taimikonhoitomäärä vuonna 2013 oli noin 5800 ha tavoitteen ollessa ha. Vastaavasti kaikkien omistajaryhmien metsissä määrä oli ha (tavoite ha). Nuorten metsien metsänhoidollinen taso on valtakunnan metsien inventointitietojen mukaan pysynyt kohtalaisen alhaalla. Vaikka tyydyttävä nuori metsä voidaan monessa tapauksessa oikealla hoidolla vielä pelastaa, näkyy tilastossa taimikonhoidon vähäisyys. Nuoria metsiä hoidetaan, mutta usein työt tehdään myöhässä. Myös taimikon varhaishoitoon (perkaus ja heinäntorjunta) tulee jatkossa kiinnittää aiempaa enemmän huomiota. Koivuvesakko uhkaa monin paikoin viljeltyjä ja joskus myös luontaisen uudistamisen kautta syntyneitä taimikoita. Rehevillä kasvupaikoilla etenkin Lounais-Lapissa myös heinäntorjunta on usein välttämätöntä uuden puusukupolven jatkokehityksen turvaamiseksi. Taimikon varhaishoidolla varmistetaan, että metsäuudistamiseen käytetty raha ei mene hukkaan seuranta Lappi Metsänhoito ja metsänparannus 2013

31 Yksityismetsien kunnostusojitusten kokonaismäärä oli ennätyksellisen pieni vuonna Määrä pieneni noin 1500 ha edellisistä vuosista ollen 2800 ha. Syy johtunee pääasiassa Kemera-myöntämisvaltuuden vähäisyydestä vuonna Valtio pyrki tällä keinolla rajoittamaan tulevien vuosien valtion rahoituksen sitomista. Käytännössä uusien hyväksyttyjen hankkeiden määrää vähennettiin, mikä vähensi vuoden 2013 rahoitettuja töitä. Kunnostusojitusten kokonaismäärä kaikkien omistajien metsissä oli 4500 ha. Metsäteitä perusparannettiin ja rakennettiin vuonna 2013 yhteensä 503 kilometriä. Yksityismetsissä teitä perusparannettiin 153 km ja valtion metsissä 144 km seuranta Lappi Metsänhoito ja metsänparannus 2013

32 Monimuotoisuus ja ympäristö Lappi seuranta Lappi Monimuotoisuus ja ympäristö 2013

33 METSOn toteutuminen seuranta Lappi Monimuotoisuus ja ympäristö 2013

34 Monimuotoisuus ja ympäristövaikutukset Metsien monimuotoisuusohjelman eli METSO:n toteutus luonnonsuojelulain mukaisina sopimuksina (ELY-keskus) saavutti ohjelmakauden parhaan tuloksen (yhteensä 1255 ha) ja ylitti ohjelmakaudelle asetetut tavoitteet. Hyviin tuloksiin oli vaikuttamassa Natnet-Life-hanke vuosille Hankkeen runsaan 5 milj. euron rahoitus tehostaa Metso-ohjelman toteuttamista ja edistää monimuotoisuuden kehittämistä monin eri keinoin Lounais-Lapissa. Hanketta vetää ELY-keskus ja mukana ovat kaikki metsäalan päätoimijat. Uusia määräaikaisia ympäristötukisopimuksia (Metsäkeskus) tehtiin edellisten vuosien tapaan pienehkö määrä. Tukien kysyntään ovat olleet vaikuttamassa metsänomistajien neuvonnan määrä ja uusien edullisempien Kemera-ehtojen odottelu. Vanhojen 30-vuotisten sopimusten toisen kauden maksueriä on sen sijaan viime vuosina maksettu useille sadoille hehtaareille vuosittain. Pintaaloista merkittävä osa muodostuu suurten yhteismetsien ympäristötukikohteista seuranta Lappi Monimuotoisuus ja ympäristö 2013

35 Monimuotoisuus ja ympäristövaikutukset Talousmetsien monimuotoisuutta pyritään parantamaan lisäämällä metsissä lahopuun, järeiden haapojen ja palaneen puun määrää. Säästöpuita jää uudistushakkuualoille sertifioinnin edellyttämät määrät, mikä vähitellen lisää lahopuuta. Monimuotoisuuden kannalta arvokkaat kohteet säilyvät hakkuissa erittäin hyvin. Vesiensuojelussa on myös kehitetty uusia menetelmiä ja tiivistetty yhteistyötä Lapin ELY-keskuksen kanssa laajempien ja kokonaisvaltaisempien hankkeiden toteutuksessa. Metsätalouden vesiensuojelu on osa EU:n vesipuitedirektiivin mukaista vesienhoitosuunnitelmaa seuranta Lappi Monimuotoisuus ja ympäristö 2013

Häme Uusimaan metsäohjelman seuranta 2013 Hakkuut ja puuvarojen käyttö

Häme Uusimaan metsäohjelman seuranta 2013 Hakkuut ja puuvarojen käyttö Häme Uusimaan metsäohjelman seuranta 213 Hakkuut ja puuvarojen käyttö Suomen Metsäkeskus Häme Uusimaa 17.8.21 Seppo Leinonen 212-215 seuranta Kasvatushakkuut 35 3 1 hehtaaria 25 2 15 1 5 Ylispuiden poisto

Lisätiedot

vuosi 2001 Vuonna 2001 lähes kaikkien työlajien

vuosi 2001 Vuonna 2001 lähes kaikkien työlajien Metsänhoito- ja perusparannustyöt vuosi 2001 Toimittajat: Sinikka Västilä Helena Herrala-Ylinen 14.10.2002 646 Panostus metsänhoitoon lisääntyi edellisvuosista Metsänhoito- ja perusparannustyöt Vuonna

Lisätiedot

Metsäsektorin avaintilastoja 2016

Metsäsektorin avaintilastoja 2016 18.10.2016 Metsäsektorin avaintilastoja 2016 Luonnonvarakeskus / Tilastopalvelut Yhteystiedot: Jari Viitanen, puh. 029 532 3033, sähköposti: jari.viitanen@luke.fi (vuoden 2016 ennusteet) Martti Aarne,

Lisätiedot

Metsänkäyttöilmoitukset 2013, yksityismetsät

Metsänkäyttöilmoitukset 2013, yksityismetsät Metsien käytön aktiivisuudessa suurta alueellista vaihtelua vuonna 2013 Vuoden 2013 seurantatilastot osoittavat, että metsien käytön aktiivisuudessa oli huomattavia eroja eri osissa maata. Itäisessä Suomessa

Lisätiedot

Metsäohjelman seuranta

Metsäohjelman seuranta Metsäohjelman seuranta Pohjois-Pohjanmaa Eeva-Liisa Repo, elinkeinopäällikkö Oulu 29.1.2018 Sisältö Metsänhoitotyöt Metsäluonnonhoito Hakkuut Yksityismetsätalouden kannattavuus Energiapuun käyttö Metsänhoitotyöt

Lisätiedot

Helena Reiman, Suomen metsäkeskus

Helena Reiman, Suomen metsäkeskus Keski-Suomi on metsämaakunta! Hyvät metsävarat Aktiivinen toimintaympäristö Merkittävää taloudellista hyvinvointia Moni-ilmeinen luonto 31.8.2012 Sisä-Suomen metsäpäivä Helena Reiman, Suomen metsäkeskus

Lisätiedot

Eteläsavolainen metsätalous pähkinänkuoressa

Eteläsavolainen metsätalous pähkinänkuoressa Eteläsavolainen metsätalous pähkinänkuoressa Toimintaympäristö Väkiluku 1.1.2017 148 975 Etelä-Savon pinta-ala n. 19 130 km 2, josta maapinta-alaa n. 14 257 km 2 ja sisävesiä n. 4 874 km 2 Väestöntiheys/km

Lisätiedot

Metsien maakunta Pohjois-Savo. Tuottoa ja iloa metsistä

Metsien maakunta Pohjois-Savo. Tuottoa ja iloa metsistä Metsien maakunta Pohjois-Savo Tuottoa ja iloa metsistä Pohjois-Savon metsien nykytila Pohjois-Savossa 83 prosenttia pinta-alasta on metsätalouden maata 9,5 miljoonaa kuutiometriä puuston vuotuinen kasvu

Lisätiedot

Metsäohjelmien seuranta

Metsäohjelmien seuranta Metsäohjelmien seuranta Koko maa Seppo Leinonen, Lahti 1.1.218 Sisältö Metsänhoitotyöt Metsäluonnonhoito Hakkuut ja puun käyttö Metsäsektorin sosiaaliset vaikutukset Energiapuun käyttö Metsänhoitotyöt

Lisätiedot

Teema 2: Ajankohtaista akateemikoille. 1. Suomen metsät ja niiden omistus 2. Suomen metsäpolitiikka 3. Metsien ilmastoroolin peruskäsitteet

Teema 2: Ajankohtaista akateemikoille. 1. Suomen metsät ja niiden omistus 2. Suomen metsäpolitiikka 3. Metsien ilmastoroolin peruskäsitteet Teema 2: Ajankohtaista akateemikoille 1. Suomen metsät ja niiden omistus 2. Suomen metsäpolitiikka 3. Metsien ilmastoroolin peruskäsitteet Suomi maailman metsävaltiona Maailman mittakaavassa Suomi on kääpiö

Lisätiedot

Metsäohjelman seuranta

Metsäohjelman seuranta Metsäohjelman seuranta Uusimaa Karen Wik-Portin, aluejohtaja Helsinki 28.12.2017 Sisältö Metsänhoitotyöt Metsäluonnonhoito Hakkuut Yksityismetsätalouden kannattavuus Energiapuun käyttö Metsänhoitotyöt

Lisätiedot

Hakkuumäärien ja pystykauppahintojen

Hakkuumäärien ja pystykauppahintojen A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Bruttokantorahatulot metsäkeskuksittain 2003 Toimittaja: Esa Uotila 18.6.2004 729 Kantorahatulot lähes 1,8

Lisätiedot

Metsäohjelman seuranta

Metsäohjelman seuranta Metsäohjelman seuranta Lounais-Suomi Tapio Nummi, elinkeinopäällikkö Pori 11.1.218 Sisältö Metsänhoitotyöt Metsäluonnonhoito Hakkuut ja käyttö Metsäsektorin sosiaaliset vaikutukset Energiapuun käyttö Metsänhoitotyöt

Lisätiedot

Metsäohjelman seuranta

Metsäohjelman seuranta Metsäohjelman seuranta Pohjois-Savo Seppo Niskanen, elinkeinopäällikkö Kuopio 28.12.2017 Sisältö Metsänhoitotyöt Metsäluonnonhoito Hakkuut Yksityismetsätalouden kannattavuus Energiapuun käyttö Metsänhoitotyöt

Lisätiedot

Metsäohjelman seuranta

Metsäohjelman seuranta Metsäohjelman seuranta Häme 11.10.2018 Elinkeinopäällikkö Jouni Rantala, Lahti Sisältö Metsänhoitotyöt Metsäluonnonhoito Hakkuut ja käyttö Metsätalouden sosiaaliset vaikutukset Energiapuun käyttö Metsänhoitotyöt

Lisätiedot

Metsäohjelman seuranta

Metsäohjelman seuranta Metsäohjelman seuranta Kaakkois-Suomi Jouni Väkevä, elinkeinopäällikkö 11.1.218 Sisältö Metsänhoitotyöt Metsäluonnonhoito Hakkuut ja käyttö Metsätalouden sosiaaliset vaikutukset Energiapuun käyttö Metsänhoitotyöt

Lisätiedot

Metsäohjelman seuranta

Metsäohjelman seuranta Metsäohjelman seuranta Lappi Ulla Huusko, elinkeinopäällikkö Rovaniemi 27.5.219 Sisältö Metsänhoitotyöt Metsäluonnonhoito Hakkuut ja käyttö Metsätalouden sosiaaliset vaikutukset Energiapuun käyttö Metsänhoitotyöt

Lisätiedot

Vaikuttavuusarvio Ryskettä Metsiin Pirkanmaalla -hankkeesta

Vaikuttavuusarvio Ryskettä Metsiin Pirkanmaalla -hankkeesta Vaikuttavuusarvio Ryskettä Metsiin Pirkanmaalla -hankkeesta Vaikuttavuusarvion Laatija: metsätalousinsinööriopiskelija Tommi Kivimäki Hankkeen toteutusaika: 1.6.2008 31.5.2013. Toiminta-alue: Pirkanmaan

Lisätiedot

Metsäohjelman seuranta

Metsäohjelman seuranta Metsäohjelman seuranta Pohjois-Karjala Leena Leskinen, elinkeinopäällikkö Joensuu 11.10.2018 Sisältö Metsänhoitotyöt Metsäluonnonhoito Hakkuut ja käyttö Metsäsektorin sosiaaliset vaikutukset Energiapuun

Lisätiedot

Metsäpalveluyrittäjyys kasvuun Seinäjoki Yrjö Ylkänen, elinkeinopäällikkö

Metsäpalveluyrittäjyys kasvuun Seinäjoki Yrjö Ylkänen, elinkeinopäällikkö Metsäpalveluyrittäjyys kasvuun Seinäjoki 24.2.2016 Yrjö Ylkänen, elinkeinopäällikkö Elinvoimaa etelä- ja keskipohjalaismetsistä Etelä- ja Keski-Pohjanmaan metsäohjelma 2016-2020 Taustaa Etelä- ja Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

Mhy Pohjois-Pirkka. Pauliina Salin, metsäasiantuntija

Mhy Pohjois-Pirkka. Pauliina Salin, metsäasiantuntija Mhy Pohjois-Pirkka Pauliina Salin, metsäasiantuntija Metsänhoitoyhdistykset 2016 Maanlaajuinen organisaatio 77 itsenäistä metsänhoitoyhdistystä 1.000 toimihenkilöä, 700 metsuria, urakoitsijat Hallinto

Lisätiedot

Metsäohjelman seuranta

Metsäohjelman seuranta Metsäohjelman seuranta Pirkanmaa Ari Lähteenmäki, elinkeinopäällikkö Tampere 11.10.2018 Sisältö Metsänhoitotyöt Metsäluonnonhoito Hakkuut ja käyttö Metsäsektorin sosiaaliset vaikutukset Energiapuun käyttö

Lisätiedot

Teollisuuspuun hakkuut alueittain 2013

Teollisuuspuun hakkuut alueittain 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Teollisuuspuun hakkuut alueittain 2013 21/2014 23.5.2014 Elina Mäki-Simola Vuoden 2013 teollisuuspuun hakkuut 56,1 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Metsäohjelman seuranta

Metsäohjelman seuranta Metsäohjelman seuranta Kainuu Tuomo Mikkonen, elinkeinopäällikkö Kajaani 11.10.2018 Sisältö Metsänhoitotyöt Luonnonhoito Hakkuut ja käyttö Metsätalouden sosiaaliset vaikutukset Energiapuun käyttö Metsänhoitotyöt

Lisätiedot

Metsäohjelman seuranta

Metsäohjelman seuranta Metsäohjelman seuranta Kainuu Tuomo Mikkonen, elinkeinopäällikkö Kajaani 29.4.2019 Sisältö Metsänhoitotyöt Luonnonhoito Hakkuut ja käyttö Metsätalouden sosiaaliset vaikutukset Energiapuun käyttö Metsänhoitotyöt

Lisätiedot

Kustannustehokkuuden merkitys metsänhoidossa

Kustannustehokkuuden merkitys metsänhoidossa Kustannustehokkuuden merkitys metsänhoidossa Juho Rantala 29.11.2011 Joensuu Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011 Käsitteitä Tuottavuus on mittari sille, kuinka tehokkaasti resursseja käytetään

Lisätiedot

Metsäohjelman seuranta

Metsäohjelman seuranta Metsäohjelman seuranta Martin Lövdahl, Vaasa 11.1.218 Sisältö Metsänhoitotyöt Metsäluonnonhoito Hakkuut ja puun käyttö Metsätalouden sosiaaliset vaikutukset Energiapuun käyttö Metsänhoitotyöt Nuoren metsän

Lisätiedot

Metsänhoito- ja metsänparannustyöt 2013

Metsänhoito- ja metsänparannustyöt 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 14/2014 Metsänhoito- ja metsänparannustyöt 2013 14.4.2014 Marja-Liisa Juntunen Helena Herrala-Ylinen Metsänhoitotyöt vähenivät

Lisätiedot

Metsänhoito- ja perusparannustöiden

Metsänhoito- ja perusparannustöiden A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Metsänhoito- ja perusparannustyöt 2003 Metsänhoito- ja perusparannustöiden kustannukset 2002 Toimittajat:

Lisätiedot

Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistamisen suuntaviivat

Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistamisen suuntaviivat Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistamisen suuntaviivat Pello 28.4.2014 Ylitornio 5.5.2014 Tarmo Uusitalo Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistamisen eteneminen Kemera- työryhmän loppuraportti

Lisätiedot

Metsäsektori Suomessa

Metsäsektori Suomessa Metsäsektori Suomessa Metsävarat ja niiden kehitys Metsien omistus ja sen kehitys Metsien käyttöä ohjaavat tekijät Metsätalous ja metsäteollisuus Metsäohjelmat Metsävarat Metsätalousmaata 26 milj. ha,

Lisätiedot

Metsäohjelman seuranta

Metsäohjelman seuranta Metsäohjelman seuranta Etelä- ja Keski-Pohjanmaa Yrjö Ylkänen, elinkeinopäällikkö Seinäjoki 18.6.219 Sisältö Metsänhoitotyöt Metsäluonnonhoito Hakkuut ja käyttö Metsätalouden sosiaaliset vaikutukset Energiapuun

Lisätiedot

Kestävän metsätalouden. toteutuskeinona. KEMERAn keinoin Matti Seppälä Etelä-Pohjanmaan metsäkeskus

Kestävän metsätalouden. toteutuskeinona. KEMERAn keinoin Matti Seppälä Etelä-Pohjanmaan metsäkeskus Kestävän metsätalouden rahoituslaki (KEMERA) METSOn toteutuskeinona METSOn toteuttaminen KEMERAn keinoin Matti Seppälä Etelä-Pohjanmaan metsäkeskus 1 KEMERA METSO -toimintaohjelmassa KEMERA kohdentaminen

Lisätiedot

Kustannustehokkuuden merkitys metsänhoidossa

Kustannustehokkuuden merkitys metsänhoidossa Kustannustehokkuuden merkitys metsänhoidossa Juho Rantala 21.11.2011 Jyväskylä Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011 Käsitteitä Tuottavuus on mittari sille, kuinka tehokkaasti resursseja käytetään

Lisätiedot

Metsänhoito- ja metsänparannustyöt 2010

Metsänhoito- ja metsänparannustyöt 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 15/2011 Metsänhoito- ja metsänparannustyöt 2010 14.4.2011 Marja-Liisa Juntunen Helena Herrala-Ylinen Metsänhoito- ja metsänparannustöiden

Lisätiedot

Kustannustehokkuuden merkitys metsänhoidossa

Kustannustehokkuuden merkitys metsänhoidossa Kustannustehokkuuden merkitys metsänhoidossa Juho Rantala 27.10.2011 Rovaniemi Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011 Käsitteitä Tuottavuus on mittari sille, kuinka tehokkaasti resursseja käytetään

Lisätiedot

Motit liikkeelle. Etelä- ja Keski-Pohjanmaan metsänomistajille osaamista yrittäjämäiseen metsätalouteen

Motit liikkeelle. Etelä- ja Keski-Pohjanmaan metsänomistajille osaamista yrittäjämäiseen metsätalouteen Motit liikkeelle Etelä- ja Keski-Pohjanmaan metsänomistajille osaamista yrittäjämäiseen metsätalouteen Puukauppa ja hakkuut Suomen puuvaranto Suomen metsien puuvaranto on viimeisimmän Valtakunnan metsien

Lisätiedot

Kemera-työryhmä Kuuleminen Johtaja Jukka Aula Metsänomistajien liitto Pohjois-Suomi

Kemera-työryhmä Kuuleminen Johtaja Jukka Aula Metsänomistajien liitto Pohjois-Suomi Kemera-työryhmä Kuuleminen 14.11.2013 Johtaja Jukka Aula Metsänomistajien liitto Pohjois-Suomi Omaa taustaa Piirimetsänhoitaja- suunnittelupäällikkö E-Savon piirimetsälautakunta Kenttäpäällikkö-toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Metsänhoito- ja metsänparannustyöt 2008

Metsänhoito- ja metsänparannustyöt 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 24/2009 Metsänhoito- ja metsänparannustyöt 2008 8.6.2009 Marja-Liisa Juntunen Helena Herrala-Ylinen Ensiharvennusten ala ennätykselliset

Lisätiedot

PELIKENTÄN YLLÄPITO OTA KOPPI! 9.12.2010 Jorma Tolonen

PELIKENTÄN YLLÄPITO OTA KOPPI! 9.12.2010 Jorma Tolonen PELIKENTÄN YLLÄPITO OTA KOPPI! 9.12.2010 Jorma Tolonen 1 Hankkeiden taustaa Metsätalouden kehittämishankkeet on ideoitu alueellisissa metsäohjelmissa Tavoite: Toimialan kehittämisen pullonkaulat hankkeistetaan,

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2013

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 213 36/213 4.9.213 Yrjö Sevola Heinäkuun hakkuut 2,2 miljoonaa kuutiometriä Metsäteollisuus

Lisätiedot

Kantohintojen aleneminen edellisvuodesta. Reaalisesti pudotusta oli 4 prosenttia. nousivat ainoastaan Ahvenanmaalla

Kantohintojen aleneminen edellisvuodesta. Reaalisesti pudotusta oli 4 prosenttia. nousivat ainoastaan Ahvenanmaalla A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Bruttokantorahatulot metsäkeskuksittain 2004 Toimittaja: Esa Uotila 31.5. 2005 775 Kantohintojen lasku pudotti

Lisätiedot

HÄMEEN-UUDENMAAN METSIEN ENSIHARVENNUSOHJELMAN JA OMATOIMISTEN HANKINTAHAKKUIDEN EDISTÄMISOHJELMA

HÄMEEN-UUDENMAAN METSIEN ENSIHARVENNUSOHJELMAN JA OMATOIMISTEN HANKINTAHAKKUIDEN EDISTÄMISOHJELMA HÄMEEN-UUDENMAAN METSIEN ENSIHARVENNUSOHJELMAN JA OMATOIMISTEN HANKINTAHAKKUIDEN EDISTÄMISOHJELMA 2011-2014 Kriteeri 8: Yksityismetsien ensiharvennus- ja hankintahakkuita edistetään puuston kasvukunnon

Lisätiedot

Kestävän metsätalouden. Heikki Vähätalo, viranomaispäällikkö Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskus Oulu 26.1.2011

Kestävän metsätalouden. Heikki Vähätalo, viranomaispäällikkö Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskus Oulu 26.1.2011 Kestävän metsätalouden rahoituslaki nykyinen KEMERA Heikki Vähätalo, viranomaispäällikkö Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskus Oulu 26.1.2011 1 KEMERA -yleistä Yhteiskunnan tukea eri metsänhoitotöihin => kestävän

Lisätiedot

Tervetuloa Metsään peruskurssille!

Tervetuloa Metsään peruskurssille! Tervetuloa Metsään peruskurssille! 11.9.2013 Sonja Nurmi koulutusasiantuntija Suomen metsäkeskus Julkiset palvelut, Pirkanmaa Metsäalan toimintaympäristö Metsätalouden tunnuslukuja Suomalainen metsänomistaja

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden liiketulos 2008

Yksityismetsätalouden liiketulos 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2008 25/2009 24.6.2009 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos laski 97 euroon hehtaarilta

Lisätiedot

Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys

Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys Elinvoimaa metsistä seminaari Lahti, Fellmannia, 06.11.2013 Pekka T Rajala, kehitysjohtaja, Stora Enso Metsä 1 Metsäteollisuus käy läpi syvää rakennemuutosta Sahateollisuuden

Lisätiedot

Bioenergian saatavuus Hämeen metsistä

Bioenergian saatavuus Hämeen metsistä Bioenergian saatavuus Hämeen metsistä Kestävän energian päivä III Hattula, Lepaa 30.10.2014 Sivu 1 30.10.2014 Häme-Uusimaa mk-alue (Päijät-Häme, Kanta-Häme, osa Uusimaata) Sivu 2 30.10.2014 Metsävarat

Lisätiedot

Kustannustehokkuuden merkitys metsänhoidossa

Kustannustehokkuuden merkitys metsänhoidossa Kustannustehokkuuden merkitys metsänhoidossa Juho Rantala 17.11.2011 Mikkeli Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011 Käsitteitä Tuottavuus on mittari sille, kuinka tehokkaasti resursseja käytetään

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden liiketulos 2013

Yksityismetsätalouden liiketulos 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2013 27/2014 18.6.2014 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos lähes 100 euroa hehtaarilta

Lisätiedot

Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT. Metsän siimeksessä seminaari 30.1.2013 Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä

Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT. Metsän siimeksessä seminaari 30.1.2013 Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT Metsän siimeksessä seminaari 30.1.2013 Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä Kulttuuriperinnön suojelun edistäminen metsien käytössä Suomen metsäkeskus ja

Lisätiedot

Kustannustehokkuuden merkitys metsänhoidossa

Kustannustehokkuuden merkitys metsänhoidossa Kustannustehokkuuden merkitys metsänhoidossa Juho Rantala 8.11.2011 Kuopio Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011 Käsitteitä Tuottavuus on mittari sille, kuinka tehokkaasti resursseja käytetään

Lisätiedot

markkinatilanteen takia kuusitukin asema bruttokantorahojen tuottajana vahvistui entisestään ja oli 40 prosenttia.

markkinatilanteen takia kuusitukin asema bruttokantorahojen tuottajana vahvistui entisestään ja oli 40 prosenttia. A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Bruttokantorahatulot metsäkeskuksittain 2005 Toimittaja: Esa Uotila 12.4.2006 816 Bruttokantorahatulot 1,6

Lisätiedot

Metsien monimuotoisuutta turvataan monin keinoin

Metsien monimuotoisuutta turvataan monin keinoin Metsien monimuotoisuutta turvataan monin keinoin Markus Nissinen ympäristöasiantuntija MTK metsälinja Päättäjien Metsäakatemia, maastojakso 11.-13.5.2016 Sisältö Arvokkaat metsän rakennepiirteet Metsänhoitosuositukset

Lisätiedot

Keski-Suomen hakkuutavoitteet

Keski-Suomen hakkuutavoitteet Keski-Suomen hakkuutavoitteet Helena Reiman, aluejohtaja Metsä tarjoaa ratkaisuja: työtä ja hyvinvointia! Suomen metsäkeskus Keski-Suomen hakkuutavoitteet Keski-Suomen metsävarat Erilaisia hakkuutavoitteita

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden liiketulos 2012

Yksityismetsätalouden liiketulos 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2012 27/2013 11.6.2013 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos 80 euroa hehtaarilta Yksityismetsätalouden

Lisätiedot

Työtä ja hyvinvointia Hämeen metsistä - metsästrategiaseminaari. 7.9.2010 Hämeenlinna

Työtä ja hyvinvointia Hämeen metsistä - metsästrategiaseminaari. 7.9.2010 Hämeenlinna Työtä ja hyvinvointia Hämeen metsistä - metsästrategiaseminaari 7.9.2010 Hämeenlinna Juha Ojala maa- ja metsätalousministeriö 1 Metsäala muutoksen keskellä + Metsätalous ja metsä- ja puutuoteteollisuus

Lisätiedot

Bioenergian tulevaisuus Lapissa, avaus Rovaniemi, 9.10.2014

Bioenergian tulevaisuus Lapissa, avaus Rovaniemi, 9.10.2014 13.10.2014 Bioenergian tulevaisuus Lapissa, avaus Rovaniemi, 9.10.2014 Heli Viiri aluejohtaja Suomen metsäkeskus, Lappi Puun käyttö Suomessa 2013 Raakapuun kokonaiskäyttö oli viime vuonna 74 milj. m3,

Lisätiedot

Pienvesien suojelu ja vesienhoito Suomen metsätaloudessa. Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT

Pienvesien suojelu ja vesienhoito Suomen metsätaloudessa. Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT Pienvesien suojelu ja vesienhoito Suomen metsätaloudessa Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT Lakien ja säädösten noudattaminen pienvesien lähiympäristöissä

Lisätiedot

Riittääkö biomassaa tulevaisuudessa. Kalle Eerikäinen & Jari Hynynen Metsäntutkimuslaitos

Riittääkö biomassaa tulevaisuudessa. Kalle Eerikäinen & Jari Hynynen Metsäntutkimuslaitos Riittääkö biomassaa tulevaisuudessa Kalle Eerikäinen & Jari Hynynen Metsäntutkimuslaitos Metsävarat ja metsien käsittely nyt Puuston tilavuus metsä- ja kitumaalla 1920-luvulta lähtien Puuston kasvu ja

Lisätiedot

Metsätalouden vesiensuojelupäivät Kolilla Marja Hilska-Aaltonen Maa- ja metsätalousministeriö

Metsätalouden vesiensuojelupäivät Kolilla Marja Hilska-Aaltonen Maa- ja metsätalousministeriö Metsätalouden vesiensuojelupäivät 22.-23.9.2015 Kolilla Marja Hilska-Aaltonen Maa- ja metsätalousministeriö Kemera-laki Uusi kemera-laki on määräaikainen ja voimassa 1.6.2015-31.12.2020 Tukijärjestelmän

Lisätiedot

Luonnonhoito Suomen talousmetsissä

Luonnonhoito Suomen talousmetsissä Luonnonhoito Suomen talousmetsissä Ympäristövaikutusten hallinta on noussut yhä keskeisemmäksi Suomen metsätaloudessa. Se on saanut aikaan muutoksia myös metsien käsittelyssä ja hoidossa. Metsäammattilaisia

Lisätiedot

Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistus

Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistus Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistus Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö 16.4.2014 1 Uudistuksen taustaa Metsätalouden tukien uudelleenarviointi KMO 2015, Metsätalous ja energia-työryhmän

Lisätiedot

Metsänhoito. Metsänomistajat

Metsänhoito. Metsänomistajat Metsänhoito Hoida metsääsi Hyvä metsän- ja ympäristönhoito alkaa kohteeseen perehtymisellä ja maastosuunnittelulla. Olet tervetullut mukaan metsään! Töiden suunnittelussa ja toteutuksessa otamme huomioon

Lisätiedot

Metsähallitus Metsätalous Oy. Hyvinvointia monikäyttömetsistä

Metsähallitus Metsätalous Oy. Hyvinvointia monikäyttömetsistä Metsähallitus Metsätalous Oy Hyvinvointia monikäyttömetsistä Tuotamme puuta kestävästi ja kannattavasti Metsähallitus Metsätalous Oy on Metsähallituksen omistama tytäryhtiö, joka hoitaa liiketoiminnan

Lisätiedot

PEFC-webinaarit 21., 23. ja Kestävän Metsätalouden Yhdistys ry, Aija Tapio

PEFC-webinaarit 21., 23. ja Kestävän Metsätalouden Yhdistys ry, Aija Tapio PEFC-webinaarit 21., 23. ja 28.8.2018 Kestävän Metsätalouden Yhdistys ry, Aija Tapio Roolit ja työnjako PEFC-järjestelmässä PEFC Suomi - Suomen Metsäsertifiointi ry - kutsuu standardityöryhmän kokoon -

Lisätiedot

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä kansallinen metsäohjelma 2015 Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä Hyvinvointia metsistä Metsät ja niiden kestävä käyttö ovat Suomen biotalouden kasvun perusta. Metsät ovat Suomen merkittävin

Lisätiedot

Päättäjien 35. Metsäakatemia LUUMÄKI. Hakkuu- ja taimikonhoitokohde 25.9.2013

Päättäjien 35. Metsäakatemia LUUMÄKI. Hakkuu- ja taimikonhoitokohde 25.9.2013 Päättäjien 35. Metsäakatemia LUUMÄKI Hakkuu- ja taimikonhoitokohde 25.9.2013 Mhy Etelä-Karjala Tervetuloa Etelä-Karjalaan, Luumäelle Kohteen teemana on metsien käsittely: Monipuolistuvat metsänkäsittely

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, elokuu 2013

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, elokuu 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, elokuu 213 38/213 3.9.213 Yrjö Sevola Elokuun hakkuut 4,6 miljoonaa kuutiometriä Teollisuuden puunhankinta vilkasta,

Lisätiedot

Monimuotoisuuden suojelu

Monimuotoisuuden suojelu Monimuotoisuuden suojelu Metson keinoin i Ylitarkastaja Leena Lehtomaa, Lounais-Suomen ELY-keskus METSO Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008-2016 1 Esityksen sisältö METSO turvaa monimuotoisuutta

Lisätiedot

UPM METSÄENERGIA Puhdasta ja edullista energiaa nyt ja tulevaisuudessa

UPM METSÄENERGIA Puhdasta ja edullista energiaa nyt ja tulevaisuudessa UPM METSÄENERGIA Puhdasta ja edullista energiaa nyt ja tulevaisuudessa METSÄSSÄ KASVAA BIO- POLTTOAINETTA Metsäenergia on uusiutuvaa Energiapuu on puuta, jota käytetään energiantuotantoon voimalaitoksissa

Lisätiedot

Metsätalouden vesiensuojelupäivät. Saarijärvi

Metsätalouden vesiensuojelupäivät. Saarijärvi Metsätalouden vesiensuojelupäivät Saarijärvi 9.-10.10.2013 Marja Hilska-Aaltonen Maa- ja metsätalousministeriö Metsätalouden toiminnan puitteet Metsien hoidossa ja käytössä yhteen sovitetaan metsiin liittyvät

Lisätiedot

Ojitettujen soiden ennallistaminen

Ojitettujen soiden ennallistaminen Ojitettujen soiden ennallistaminen Soiden maankäytön tulevaisuus -seminaari 2014 Matti Seppälä, johtava luonnonhoidon asiantuntija Suomen metsäkeskus 18.12.2014 Suomen metsäkeskus 2 Ojitettujen soiden

Lisätiedot

kannattava elinkeino?

kannattava elinkeino? Onko huomisen metsänomistus kannattava elinkeino? Päättäjien 28. Metsäakatemia Maastojakso, Nakkila, Metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK r.y. Metsänomistajaryhmien

Lisätiedot

Miten puuvirrat muuttuvat? Lapin metsätalouspäivät Johtaja Yrjö Perälä, Metsä Group

Miten puuvirrat muuttuvat? Lapin metsätalouspäivät Johtaja Yrjö Perälä, Metsä Group Miten puuvirrat muuttuvat? Lapin metsätalouspäivät 28-29.1.2016 Johtaja Yrjö Perälä, Metsä Group Avainluvut METSÄ GROUP Liikevaihto 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 9 800 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA Konsernin emoyritys

Lisätiedot

Pohjois-Suomen metsävarat, hakkuumahdollisuudet ja metsäohjelmat

Pohjois-Suomen metsävarat, hakkuumahdollisuudet ja metsäohjelmat Pohjois-Suomen metsävarat, hakkuumahdollisuudet ja metsäohjelmat Puusta elinvoimaa Pohjoiseen seminaari 12.5.2016 Eeva-Liisa Repo Elinkeinopäällikkö, Pohjois-Pohjanmaa Pohjoinen palvelualue Suomen metsäkeskus

Lisätiedot

Puutavaran mittausmenetelmien osuudet vuonna Timo Melkas

Puutavaran mittausmenetelmien osuudet vuonna Timo Melkas Puutavaran mittausmenetelmien osuudet vuonna 2011 Puutavaran mittaus- ja hakkuumäärät 2011 Mittausmenetelmien osuudet vuonna 2011 tilasto perustuu kyselyyn vastanneiden Metsätehon osakasyritysten ilmoittamiin

Lisätiedot

Suometsien hoitohankkeet yksityismetsissä

Suometsien hoitohankkeet yksityismetsissä Suometsien hoitohankkeet yksityismetsissä Tapion seminaari Helsinki 26.4.2017 MHY Pirkanmaa ry - avainlukuja Metsäomistajien yhdistys 6098 jäsentä 174 000 hehtaaria metsää Hakkuusuunnite 1,2 Mm3 Myyntimäärä

Lisätiedot

Puuntuotantomahdollisuudet Suomessa. Jari Hynynen & Anssi Ahtikoski Metsäntutkimuslaitos

Puuntuotantomahdollisuudet Suomessa. Jari Hynynen & Anssi Ahtikoski Metsäntutkimuslaitos Puuntuotantomahdollisuudet Suomessa Jari Hynynen & Anssi Ahtikoski Metsäntutkimuslaitos Taustaa Puulla ja biomassalla korvataan uusiutumattomia raaka-aineita Kilpailu maankäyttötavoista kovenee voidaanko

Lisätiedot

Metsänhoitoyhdistyslaki käytännössä. Petri Pajunen Johtaja Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo

Metsänhoitoyhdistyslaki käytännössä. Petri Pajunen Johtaja Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo Metsänhoitoyhdistyslaki käytännössä Petri Pajunen Johtaja Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo Metsänhoitoyhdistys Etelä- Savo Perustettu 1.1.2015 Toimialue Joutsa, Hirvensalmi, Pertunmaa, Mikkeli, Juva, Puumala,

Lisätiedot

Verkostoituminen metsätalouden palvelutuotannossa

Verkostoituminen metsätalouden palvelutuotannossa Verkostoituminen metsätalouden palvelutuotannossa Juho Rantala 8.11.2011 Kuopio Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011 Metsätalouden erikoispiirteitä Perinteinen toimintakulttuuri lyhytjänteinen

Lisätiedot

Valtion rooli suomalaisessa metsäpolitiikassa

Valtion rooli suomalaisessa metsäpolitiikassa Valtion rooli suomalaisessa metsäpolitiikassa 19.10.2011 Marja Kokkonen maa- ja metsätalousministeriö, metsäosasto Esityksen sisältö 1. Taustaa 2. Metsäpolitiikan välineet 3. Metsäpolitiikan haasteet 4.

Lisätiedot

30.9.2014, Joensuu. 10.11.2014 Suomen metsäkeskus 1

30.9.2014, Joensuu. 10.11.2014 Suomen metsäkeskus 1 30.9.2014, Joensuu 10.11.2014 Suomen metsäkeskus 1 METSÄNOMISTAMISEN OHJAUS Luento 2 Metsien kestävä käyttö Metsän käyttöä ohjaavat lait ja suositukset Metsien suojelumahdollisuudet 10.11.2014 Suomen metsäkeskus

Lisätiedot

Metsien monimuotoisuutta turvataan monin keinoin

Metsien monimuotoisuutta turvataan monin keinoin Metsien monimuotoisuutta turvataan monin keinoin Markus Nissinen ympäristöasiantuntija MTK metsälinja Monimetsä-hankkeen työpaja, Ellivuori 8.6..2016 Investointeja ja puuta riittää Metsätalouden on oltava

Lisätiedot

Puutavaran mittausmenetelmien osuudet vuonna Timo Melkas

Puutavaran mittausmenetelmien osuudet vuonna Timo Melkas Puutavaran mittausmenetelmien osuudet vuonna 2013 Puutavaran mittaus- ja hakkuumäärät 2013 Mittausmenetelmien osuudet vuonna 2013 -tilasto perustuu kyselyyn vastanneiden Metsätehon osakasyritysten ilmoittamiin

Lisätiedot

Puutavaran mittausmenetelmien osuudet vuonna Timo Melkas

Puutavaran mittausmenetelmien osuudet vuonna Timo Melkas Puutavaran mittausmenetelmien osuudet vuonna 2012 Puutavaran mittaus- ja hakkuumäärät 2012 Mittausmenetelmien osuudet vuonna 2012 -tilasto perustuu kyselyyn vastanneiden Metsätehon osakasyritysten ilmoittamiin

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden liiketulos 2010

Yksityismetsätalouden liiketulos 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2010 27/2011 22.6.2011 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos 88 euroa hehtaarilta Vuonna

Lisätiedot

massateollisuuden hake ja puru mukaan lukien, oli vuoden 2005 lopussa 11,2 miljoonaa kuutiometriä.

massateollisuuden hake ja puru mukaan lukien, oli vuoden 2005 lopussa 11,2 miljoonaa kuutiometriä. A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Metsäteollisuuden puuvarastot 31.12.2005 Toimittaja: Martti Aarne 7.2.2006 805 Mäntykuitupuuta yli 4 miljoonaa

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 211 35/211 31.8.211 Elina Mäki-Simola Heinäkuun hakkuut 2, miljoonaa kuutiometriä Heinäkuussa

Lisätiedot

SUOMETSIEN PUUNTUOTANNON JA EKOSYSTEEMIPALVELUJEN YHTEENSOVITTAMINEN

SUOMETSIEN PUUNTUOTANNON JA EKOSYSTEEMIPALVELUJEN YHTEENSOVITTAMINEN SUOMETSIEN PUUNTUOTANNON JA EKOSYSTEEMIPALVELUJEN YHTEENSOVITTAMINEN Monipuoliset metsänhoitomenetelmät käyttöön suometsissä -seminaari 26.4.2017 Inka Musta METSIEN KÄYTÖN EKOLOGINEN KESTÄVYYS METSÄTEOLLISUUDESSA

Lisätiedot

Miten METSO-ohjelma turvaa luonnon monimuotoisuutta. Johanna Viljanen / Keski-Suomen ELY-keskus Riitta Raatikainen / Suomen metsäkeskus

Miten METSO-ohjelma turvaa luonnon monimuotoisuutta. Johanna Viljanen / Keski-Suomen ELY-keskus Riitta Raatikainen / Suomen metsäkeskus Miten METSO-ohjelma 2008-2025 turvaa luonnon monimuotoisuutta Johanna Viljanen / Keski-Suomen ELY-keskus Riitta Raatikainen / Suomen metsäkeskus Tavoitteet ja keinot valtakunnallisesti METSO-ohjelman tavoitteena

Lisätiedot

Metsäteollisuus on syyskuun alusta lähtien ostanut yksityismetsien puuta

Metsäteollisuus on syyskuun alusta lähtien ostanut yksityismetsien puuta Puun ostot ja hinnat marraskuu 2000 Toimittaja: Martti Aarne 14.12.2000 558 Puukaupassa 16 prosentin kasvu Metsäteollisuus on syyskuun alusta lähtien ostanut yksityismetsien puuta reilun miljoonan kuutiometrin

Lisätiedot

Metsäluonnonhoito. Arvokkaat elinympäristöt ja sertifiointi. Reijo Suninen 16.10.2013

Metsäluonnonhoito. Arvokkaat elinympäristöt ja sertifiointi. Reijo Suninen 16.10.2013 Metsäluonnonhoito Arvokkaat elinympäristöt ja sertifiointi Reijo Suninen 16.10.2013 KESTÄVÄ METSÄTALOUS EKOLOGINEN TALOUDELLINEN SOSIAALINEN Talousmetsien luonnonhoito on ekologisten ja sosiaalisten tavoitteiden

Lisätiedot

Digitaalisten palveluiden mahdollisuudet metsätaloudessa Case Metsään.fi-palvelu, Päättäjien metsäakatemia, Peurunka,

Digitaalisten palveluiden mahdollisuudet metsätaloudessa Case Metsään.fi-palvelu, Päättäjien metsäakatemia, Peurunka, Digitaalisten palveluiden mahdollisuudet metsätaloudessa Case Metsään.fi-palvelu, Päättäjien metsäakatemia, Peurunka, 21.9.2018 Veikko Iittainen, Metsänomistajien palvelupäällikkö Suomen metsäkeskus Metsään.fi-palvelun

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Markkinapuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2011 9/2011 9.3.2011 Elina Mäki-Simola Tammikuun hakkuut 4,7 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, elokuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, elokuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, elokuu 211 38/211 4.1.211 Elina Mäki-Simola Elokuun hakkuut 5, miljoonaa kuutiometriä Hakkuut jatkuivat elokuussa

Lisätiedot

Pohjois-Savon metsien tilan ja hakkuumahdollisuudet

Pohjois-Savon metsien tilan ja hakkuumahdollisuudet Pohjois-Savon metsien tilan ja hakkuumahdollisuudet Metsävarat: Kari T. Korhonen & Antti Ihalainen Hakkuumahdollisuudet: Tuula Packalen, Olli Salminen, Hannu Hirvelä & Kari Härkönen Kuopio 1 Metsäsuunnittelu

Lisätiedot

Markkinahakkuut ja metsätalouden työvoima helmikuu Helmikuun hakkuut 5 miljoonaa kuutiometriä

Markkinahakkuut ja metsätalouden työvoima helmikuu Helmikuun hakkuut 5 miljoonaa kuutiometriä A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Markkinahakkuut ja metsätalouden työvoima helmikuu 2004 Toimittaja: Yrjö Sevola 25.3.2004 716 Helmikuun hakkuut

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, lokakuu 2008

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, lokakuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Markkinapuun hakkuut ja työvoima, lokakuu 28 43/28 2.12.28 Elina Mäki-Simola Lokakuun hakkuut, miljoonaa kuutiometriä Puukaupan

Lisätiedot