Koulutusstrategia
|
|
- Niina Salonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Fysiikan laitos Jyväskylän yliopisto Koulutusstrategia Visio Fysiikan laitos kouluttaa fyysikoita, joilla on laajat fysiikan perustiedot ja menetelmätaidot, hyvät yhteistyö- ja viestintätaidot sekä kyky itsenäiseen kriittiseen ajatteluun ja kyky ja halu omaksua uutta tietoa. Koulutus on integroitu laitoksella harjoitettavaan kansainvälisesti korkeatasoiseen tutkimustoimintaan. Laitos pitää huolta opiskelijoista yksilöllisesti ja pitää yllä ystävällistä ja innostavaa opiskeluilmapiiriä. Koulutusmissio Laitos kouluttaa fyysikoita palvelemaan yhteiskuntaa asiantuntijoina, opettajina ja tutkijoina. Tavoitteena on antaa opiskelijoille laaja-alaiset fysiikan perustiedot ja menetelmätaidot, jotka takaavat heille valmiudet erilaisiin työtehtäviin ja uuden tiedon oppimiseen. Keskeinen osa koulutusta on ongelmanratkaisutaidon kehittäminen. Sille ovat olennaista kyky erottaa oleelliset asiat toissijaisista ja tarkastella kysymystä monista näkökulmista. Harjaannuttaminen ryhmätyöskentelyyn ja työskentelyyn kansainvälisessä ympäristössä ovat myös tärkeitä koulutustavoitteita. Laitoksen antamalla koulutuksella on läheinen yhteys laitoksella harjoitettavaan tutkimustoimintaan, sillä koko laitoksen opetushenkilökunta osallistuu myös tutkimustyöhön. Opinnäytetyöt tehdään pääsääntöisesti tutkimusryhmissä, ja suuri osa opiskelijoista osallistuu jossain vaiheissa opintojaan tutkimusryhmien toimintaan harjoittelijoina. Erikoistumissuunnistaan riippumatta valmistuneella fyysikolla on edellytykset siirtyä hyvin monenlaisiin fyysikon asiantuntemusta vaativiin tehtäviin. Koulutuksen toteuttaminen Laitoksella voi suorittaa luonnontieteen kandidaatin, filosofian maisterin, filosofian lisensiaatin ja filosofian tohtorin tutkinnon. Luonnontieteen kandidaatin tutkinnon
2 voi suorittaa 3 vuodessa ja filosofian maisterin tutkintoon vaadittavat maisterinopinnot 2 vuodessa. Filosofian tohtorin tutkinnon voi suorittaa 4 vuodessa. Nämä ovat tavoiteaikoja ja vaativat määrätietoista, täysipäiväistä opiskelua. Filosofian lisensiaatin tutkinto on tieteellinen jatkotutkinto, jonka tavoitesuoritusaika on 2 vuotta. Opetus koostuu ryhmäopetuksesta (luennot, harjoitukset, ohjaukset), laskuharjoituksista ja laboratoriotöistä sekä tutkielmien laatimisesta ja esitelmien pidosta. Siihen voi kuulua myös työharjoittelua laitoksen tutkimusryhmissä tai laitoksen ulkopuolella. Opiskelijoita kannustetaan myös sisällyttämään opintoihinsa opiskelijavaihtokauden ulkomailla. Fysiikan pääaineopintojen lisäksi opiskelijat suorittavat opintoja sivuaineissa, joista yleisimmät ovat matematiikka, tietotekniikka, kemia ja biologia. Kaikilla fysiikan opettajiksi opiskelevilla yhtenä sivuaineena on kasvatustiede. Koulutus aloitetaan kahden viikon mittaisella tutustumis- ja orientaatiojaksolla (Lentävä lähtö -kurssi), jonka aikana opiskelijoille esitellään opiskelemisen perusasiat ja tutustutetaan laitoksen henkilökuntaan ja laitoksen toimintaan sekä ryhmätyöskentelyn kautta opiskelijatovereihin. Kandidaattiopinnot ovat eräitä valinnaisia osia lukuunottamatta kaikille fysiikon tutkintoa suorittaville yhteiset. Kandidaatinopinnot koostuvat perusopinnoista ja aineopinnoista, jotka jakaantuvat fysiikan opintoihin ja menetelmäopintoihin (matemaattiset, kokeelliset ja laskennalliset menetelmät). Fysiikan opettajan tutkintoa suorittaville kandidaattivaiheeseen sisältyy fysiikan perus- ja aineopintojen lisäksi pedagogisia opintoja, jotka suoritetaan opettajankoulutuslaitoksessa. Kandidaattivaiheen opinnot voi suorittaa A- ja B-vaihtoehdon mukaan. B-vaihtoehto on tarkoitettu erinomaiset lähtötiedot omaaville opiskelijoille (laitos valitsee opiskelijat hakemusten perusteella), ja siinä edetään nopeammalla tahdilla aineopintovaiheeseen. Maisteriopinnoissa erikoistutaan jollekin fysiikan alalle. Tutkinnon voi suorittaa fysiikassa (fyysikko tai fysiikan opettaja), teoreettisessa fysiikassa ja soveltavassa fysiikassa. Opintojen sisältö vaihtelee linjasta riippuen, ja siihen sisältyy runsaasti vapaasti valittavia syventäviä kursseja. Opinnot etenevät opiskelijan laatiman henkilökohtaisen opintosuunnitelman mukaisesti. Maisteriopintojen oleellisen osan muodostaa maisterin tutkielma. Jatkokoulutuksessa päämääränä on yleensä tohtorin tutkinto. Tohtoriopintojen pääosan muodostaa väitöstutkimus. Muut jatko-opinnot koostuvat jatkokoulutuskursseista sekä opetus- ja laboratoriotehtävistä. Osan opinnoista voi suorittaa myös Jyväskylän kansainvälisen kesäkoulun kursseihin osallistumalla. Jatko-opinnot suoritetaan yliopiston tutkijakoulun tohtoriohjelmissa. Jatkoopiskelijalle nimetään ohjaaja tai ohjaajia. Jatko-opintojen ajan opiskelija saa apurahaa tai palkkaa. Ensimmäinen vuosi on koeaika, joka opiskellaan yleensä apurahan turvin.
3 Täydennyskoulutusta tarjotaan maisterin ja tohtorin tutkinnon suorittaneille. Täydennyskoulutuksen tarkoituksena on päivittää koulutettavien tietoja ja välittää tietoa fysiikan uusista suuntauksista. Koulutuksella tuetaan koulutettavien ammatillista osaamista ja kehitystä ja innostetaan uuden tiedon hankkimiseen. Koulutus on kurssimuotoista, ja sen pääkohderyhmänä ovat fysiikan opettajat. Koulutus vahvistaa laitoksen ja koulujen välistä yhteistyötä ja myös edistää laitoksen opiskelijarekrytointia. Opettajankoulutus ja kouluyhteistyö Laitos kouluttaa fysiikan opettajia yhteistyössä opettajankoulutuslaitoksen kanssa. Tutkintovaatimukset on laadittu niin, että fysiikan opettajan maisterintutkintoon voi sisällyttää pedagogisten opintojen ohella pätevöittävät opinnot kahdessa opetettavassa aineessa ja kolmannen opetettavan aineen opintoja niin, että niiden täydentäminen vaatii vain vähän lisäopintoja. Kolmen opetettavan aineen pätevyys on tärkeä työllistymisen kannalta. Valmistuneet opettajat sijoittuvat opettajiksi pääasiassa peruskouluihin ja lukioihin, mutta jossain määrin myös ammattioppilaitoksiin. Laitos on maan eniten fysiikan opettajia kouluttava laitos. Koulutustavoite on 10 tutkintoa vuodessa. Vuodesta 2014 alkaen fysiikan opettajan opinnot eivät ole erillinen hakukohde vaan fysiikan opiskelijoiksi valitut opiskelijat voivat hakea opettajaopintoihin fysiikan opinnot aloitettuaan. Pedagogiset aineopinnot sijoittuvat pääosin neljänteen opiskeluvuoteen, jolloin suoritetaan myös opetusharjoittelu Normaalikoulussa tai muussa harjoittelukoulussa. Maisterin tutkielmien ohjaus tapahtuu osin yhteistyössä opettajankoulutuslaitoksen kanssa. Tiedekunnan laitokset, opettajankoulutuslaitos ja normaalikoulu tekevät yhteistyötä opettajankoulutuksen järjestämisessä (ns. kolmikantatoiminta). Laitos pitää yllä yhteyksiä koulumaailmaan monin tavoin. Se on mukana tiedekunnan laitosten yhteisessä LUMA-toiminnassa, joka on tarkoitettu yliopiston ja koulujen välisen yhteistyön toteuttamiseen ja kehittämiseen. Laitos myös osallistuu aktiivisesti vuosittaisen Hakijan päivän ohjelmaan esitelmin, näyttelyin ja kiertokäynnein, järjestää lukiolaisille suunnattuja kursseja, järjestää koululaisvierailuja ja vierailuja kouluihin ja tukee mm. koulujen CERN-verkoston toimintaa ja Fysiikan olympialaisvalmennusta. Laitoksen henkilökunta osallistuu kouluopetuksen kehittämiseen tähtääviin tutkimushankkeisiin ja peruskouluille ja lukioille tarkoitettujen oppimateriaalien, kuten oppikirjojen, tuottamiseen. Opiskelijoiden ohjaus Laitoksella toimii kolme opinto-ohjaajaa, joista yhden vastuulla on kandidaatti- ja maisterivaiheen opinto-ohjaus, toisen jatko- ja täydennyskoulutuksen sekä opettajakoulutuksen opinto-ohjaus. Kolmas ohjaaja (laitoksen amanuenssi) vastaa
4 esimerkiksi tutkinnon valmistumiseen liittyvien hallinnollisten asioiden hoidosta ja ohjauksesta. Opiskelun alkuvaiheessa jokaisella opiskelijalla on opastajanaan opiskelijatuutori ja kandidaattiopintojen ajan omaopettaja, joka seuraa opintojen etenemistä ja antaa tähän liittyvää neuvontaa ja kannustusta. Maisteriopintojen aikana opiskelija saa henkilökohtaista ohjausta maisterintutkielman ohjaajalta. Jatko-opintovaiheessa opiskelijan ohjauksesta vastaa väitöstutkimuksen ohjaaja ja muut samassa tutkimusryhmässä toimivat tutkijat. Jokaiselle jatko-opiskelijalle määrätään seurantaryhmä, joka tapaa opiskelijan vuosittain ja seuraa hänen opintojensa etenemistä. Jatko-opintoihin kuuluu myös ns. puolivälin arviointi, jossa opiskelija kertoo tutkimustyöstään, väitöstutkimustensa edistymisestä ja ohjauksen toimivuudesta muiden alojen tutkijoista koostuvalle arviointiryhmälle. Laitoksella toimii ns. hyviksiä, joille opiskelija voi käydä kertomassa opiskeluunsa ja elämäntilanteeseensa liittyvistä henkilökohtaisista ongelmista ja jotka ohjaavat opiskelijan tarvittaessa ammattiauttajien hoiviin. Koulutuksen laadunvalvonta Opetuksen laatua valvotaan mm. opiskelijapalautteen avulla. Opiskelijajärjestö Ynnä toteuttaa yhdessä laitoksen kanssa varsin kattavan kurssikyselyohjelman, joka laaditaan kurssien opettajien kanssa yhteistyössä. Kyselyissä on monivalintaosuus, joka koostuu opetuksen toteuttamista, käytettyjä opetusmenetelmiä, motivoivuutta ja sisältöä koskevia kysymyksiä, sekä avoin osa. Palautteista julkaistaan laitoksen nettisivuilla yhteenvedot. Asianomaisten opettajien lisäksi laitoksen pedagoginen johtaja ja opintoneuvojat tutustuvat palautteeseen ja tekevät sen pohjalta opetuksen kehittämistä koskevia johtopäätöksiä. Pedagoginen johtaja käy myös tarvittaessa keskusteluja opettajien kanssa opetuksen sisällön ja opetustaitojen kehittämisestä. Koulutuksen toteuttamisesta ja opetuksen laadusta saadaan tietoa myös yliopiston tasolla toteuttavista kyselyistä ja tulevaisuudessa myös valtakunnallisesti toteutettavan opiskelijapalautejärjestelmän kautta. Laitoksen toteuttamat selvitykset valmistuneiden työelämään sijoittumisesta antavat niin ikään mahdollisuuden arvioida koulutuksen laatua, etenkin siitä, miten hyvin koulutus vastaa työelämän tarpeita. Laitoksen koulutuksen laatu on tunnustettu korkeaksi kansainvälisissä arvioinneissa. Laitos on valittu 2000-luvulla kahdesti valtakunnalliseksi yliopistokoulutuksen laatuyksiköksi. Valintaprosesseihin osallistuminen on vaatinut laitokselta perusteellista opetuksensa laatua ja toteutusta koskevaa arviointia ja pohdintaa ja on myös johtanut siihen, että koulutuksellisiin asioihin kiinnitetään nyt aikaisempaa enemmän huomiota.
5 Koulutuksen kehittäminen Opetuksen jatkuva kehittäminen on yksi laitoksen menestyksen avaintekijöitä. Koulutuksen kehittämisellä parannetaan oppimistuloksia ja huolehditaan siitä, että opetussuunnitelmat ja oppisisällöt vastaavat ajan tarpeita. Lisäksi parannetaan läpäisyä ja opintojen suorittamista tavoiteajassa. Opetusta ja oppimisympäristöä kehitetään kautta linjan yksilöllisemmän opettamisen ja ohjaamisen suuntaan. Koulutuksen kehittämistä varten laitoksella toimii opetuksen kehittämisryhmä. Sitä johtaa laitoksen pedagoginen johtaja, ja siinä ovat edustettuina opettajakunnan ja opiskelijoiden edustajat sekä laitoksen opetushallinnosta vastaavat henkilöt. Kehittämisryhmä suunnittelee opetusohjelman ja tutkintovaatimukset sekä linjaa laitoksen opetuksen ja opetusmenetelmien kehittämistä. Laitoksen tavoitteena on siirtyä enenevässä määrin perinteisestä luentoopetuksesta interaktiivisempiin opetusmenetelmiin. Fysiikan opettamista koskevat tutkimukset ovat osoittaneet, että interaktiivisuuden lisääminen parantaa oppimistuloksia, jonka myös laitoksella toteutetusta interaktiivisesta opetuksesta saadut kokemukset vahvistavat. Opetushenkilökuntaa rohkaistaan interaktiivisten opetusmenetelmien käyttämiseen, ja hyvien esimerkkien innostamana nämä menetelmät ovatkin saaneet yhä enemmän jalansijaa. On opettajien omassa harkinnassa, mitä interaktiivisuuden muotoja he opetuksessaan käyttävät, mutta perinteisestä luento-opetuksen toteuttamistavasta, jossa opettajan ja opiskelijoiden vuorovaikutus on hyvin vähäistä, on tarkoitus siirtyä opiskelijoita aktivoiviin opetustapoihin. Opiskelijoita rohkaistaan ryhmätyöhön, koska sen on todettu parantavan oppimistuloksia ja on tärkeää myös työelämätaitojen kannalta. Interaktiivisen opetuksen toteuttamista haittaavat osin vanhanaikaiset opetustilat, jotka sopivat huonosti ryhmätyöskentelyyn. Opettajakunnan pedagogisten taitojen kehittämiseen kiinnitetään huomiota. Yliopiston uudelta opetus- ja tutukimushenkilökunnalta vaatima yliopistopedagoginen koulutus on parantanut opettajien pedagogisen osaamisen tasoa ja on vaikuttanut myöteisesti opettamisen arvostukseen ja henkilökohtaisten opetustaitojen kehittämiseen. Tietotekniikan käyttö opetuksessa on vielä liian vähäistä, koska sen vaatimaa kokemusta ja teknistä osaamista ei ole ollut riittävästi käytettävissä. Laitos panostaa tämän osa-alueen kehittämiseen, sillä se mahdollistaa monimuotoisemmat opetusja oppimismuodot ja tarjoaa myös synergiaetuja esimerkiksi yliopistojen yhteisesti toteuttaman opetuksen kautta. Koulutuksen työelämävastaavuus ja sijoittuminen työelämään
6 Koulutuksen vastaavuutta työelämän tarpeiden kanssa seurataan ja kehitetään. Joka vuosi suoritetaan edellisenä vuonna valmistuneiden fyysikoiden työllistymiskysely, ja noin joka viides vuosi laajempi kysely. Aktiivisesti toimien vastausprosentti on saatu hyvin korkeaksi, joten saatu palaute on varsin kattava ja antaa hyvän kuvan valmistuneiden sijoittumisesta työelämään sekä työuralla etenemisestä. Kyselyssä tiedustellaan myös suoritettujen opintojen soveltuvuutta henkilön työtehtäviin. Tällä tavalla saadaan tietoa siitä, mihin suuntaan koulutusta tulee kehittää ja mitä uusia elementtejä opintoihin tulee sisällyttää. Työelämäkurssi, jossa opetetaan esimerkiksi työnhakuun liittyviä käytännön taitoja ja esitellään fyysikon erilaisia työllistymismahdollisuuksia, on syntynyt saadun palautteen tuloksena. Kyselyt osoittavat, että laitokselta valmistuneet opiskelijat sijoittuvat hyvin työelämään ja suuri enemmistö heistä on tyytyväinen työtehtäviinsä. Koulutuksen kansainvälisyys Laitoksen opetus- ja tutkimushenkilökunnasta neljäsosa on ulkomaalaisia, joten laitos tarjoaa opiskelijoille kansainvälisen opiskeluympäristön. Ulkomaalaisten perustutkinto-opiskelijoiden määrä on verrattain pieni, mutta jatko-opiskelijoista neljännes on ulkomaalaisia. Laitoksella toimii kaksi kansainvälistä maisteriohjelmaa, nanotieteen maisteriohjelma poikkitieteellisessä Nanotiedekeskuksessa sekä hiukkas- ja ydinfysiikan maisteriohjelma. Ohjelmien opiskelijamäärät eivät ole vielä suuria, mutta niiden uskotaan kasvavan ohjelmien kehittyessä. Opiskelijavaihdon lisääminen kuuluu kehityskohteisiin. Opiskelijoita rohkaistaan lähtemään vaihto-opiskelijoiksi, sillä opiskelu ulkomailla avartaa kokemusmaailmaa ja kasvattaa kansainvälisyyteen. Vaihto-opiskelun ennakkosuunnitteluun on tärkeää kiinnittää huomiota. Ulkomailla tapahtuvien opintojen tulisi mahdollisimman hyvin limittyä opintojen kokonaisuuteen niin aikataulun kuin sisällön puolesta. Kehittämiskohteet Läpäisyn parantaminen. Keinot: henkilökohtaisen ohjauksen lisääminen, kriittisten kohtien tunnistaminen, suoritustapojen monipuolistaminen. Opiskelijoiden rekrytoiminen. Keinot: kouluyhteistyön tehostaminen, medianäkyvyyden lisääminen, sosiaalisen median hyödyntäminen. Opinnäytetöiden ohjaus. Keinot: ohjaajien toiminnan tehostaminen, töiden oikea mitoitus, töiden suorittamisen prosessoiminen.
7 Opetuksen kehittäminen. Keinot: pedagogiseen kouluttautumiseen rohkaiseminen, hyvien käytänteiden ja esimerkkien tekeminen tunnetuiksi, opetuksen arvostuksen kohottaminen. Verkko-opetuksen kehittäminen. Keinot: yhteistyö muiden laitosten kanssa, opetushenkilökunnan kouluttaminen. Kansainvälisen opiskelijavaihdon kehittäminen. Keinot: opiskelijavaihtoon rohkaiseminen, kansainvälisen harjoittelutoiminnan lisääminen, kansainvälisten maisteriohjelmien kehittäminen. Päiväys Opetuksen kehittämisryhmä
HOPS ja opintojen suunnittelu
HOPS ja opintojen suunnittelu Hanna-Mari Kivinen, 8.12.2010 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, Fysiikan laitos Mikä ihmeen HOPS? HOPS eli Henkilökohtainen OPintoSuunnitelma HOPS kuuluu 1.8.2005
Sinustako tulevaisuuden opettaja?
Sinustako tulevaisuuden opettaja? Esityksen sisältö Sinustako tulevaisuuden opettaja? Aineenopettajaksi Kielten aineenopettajaksi Opettajankoulutuksessa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa
Matematiikka. Orientoivat opinnot /
Matematiikka Orientoivat opinnot / 30.8.2011 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot erillisiä
Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg (Heli Alatalo)
Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info Henrik Hedberg (Heli Alatalo) Orientoivat opinnot 810020Y, 2 op Orientaatioviikko Teemaluennot Pienryhmätoiminta Omaopettajatapaamiset Henkilökohtainen opintosuunnitelma
Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa.
Asetus teologisista tutkinnoista 7.4.1995/517 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Koulutusvastuu Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. 2 Tutkinnot
Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset
Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea 30.8.2011 Alkaneen lukuvuoden aikana suunnitellaan yliopiston perustutkintojen opetussuunnitelmat ja tutkintovaatimukset
Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg Heli Alatalo
Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info Henrik Hedberg Heli Alatalo Orientoivat opinnot 810020Y, 2 op Orientaatioviikko Teemaluennot Pienryhmätoiminta Omaopettajatapaamiset Henkilökohtainen opintosuunnitelma
Fysiikan laitos Jyväskylän yliopisto.
Fysiikan laitos Jyväskylän yliopisto http://www.jyu.fi/fysiikka Opetuksen ja tutkimuksen huipulla* Ystävällinen ja innostava ilmapiiri Monipuolista opetusta ja tutkimusta Kansainvälinen ympäristö * Koulutuksen
Psykologian laitos. Professori Taru Feldt. Hakijan päivä JYU. Since
Psykologian laitos Professori Taru Feldt Hakijan päivä 9.11.2018 JYU. Since 1863. 9.11.2018 1 Psykologian laitos Tehtävä: tuottaa kansainvälisesti arvostettua, korkealaatuista opetusta ja tutkimusta Opiskelijamäärältään
Miten tullaan opettajaksi Helsingin yliopistosta?
Miten tullaan opettajaksi Helsingin yliopistosta? Opintoasiainkoordinaattori Tanja Steiner 13.10.2004 Teema Opettaja Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Opettajankoulutus Helsingin yliopistossa Käyttäytymistieteellinen
Jyväskylän yliopisto Opetuksen ja opiskelun itsearviointi vs
LAITOS Jyväskylän yliopisto Opetuksen ja opiskelun itsearviointi vs.201004 Tämän taulukon tarkoituksena on auttaa laitoksia kuvailemaan opetus- ja opiskelukulttuuriaan ja/tai niiden tukitoimien ominaisuuksia.
Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi?
Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Tiina Nyyssönen, koulutussuunnittelija OKL tiina.m.nyyssonen@jyu.fi JYU. Since 1863. 12.11.2018 1 Millainen OKL on? Luokanopettajakoulutus =>
Opettajan pedagogiset opinnot Itä- Suomen yliopistossa
Opettajan pedagogiset opinnot Itä- Suomen yliopistossa Opettajankoulutusfoorumin alueellinen tilaisuus 18.5.2017 18.5.2017 Pertti Väisänen, professori, varadekaani UEF, 4 tiedekuntaa: Filosofinen tiedekunta
Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op
Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op Tavoite Kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon tavoitteena käsityönopettajan koulutuksessa on antaa opiskelijalle perustiedot käsityön kentästä, materiaaleista
14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely:
Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto 14 17.02.2016 Tiedekunnassa vapautuneiden tehtävien tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleenmäärittelyn hyväksyminen Valmistelija hallintopäällikkö Kari Korhonen
IL-palvelut Aalto-yliopistossa
IL-palvelut Aalto-yliopistossa IL 3D - ulottuvuudet esiin, IL-opetuksesta IL-palveluihin seminaari 30.11.2010 Virpi Palmgren, Otaniemen kampuskirjasto Anu Kangasaho, Töölön kampuskirjasto Eila Rämö, Arabian
Luonnontieteiden, erityisesti biologian ja maantieteen,
Anu Hartikainen-Ahia Luonnontieteiden, erityisesti biologian ja maantieteen, pedagogiikan lehtori Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto Filosofinen tiedekunta Itä-Suomen yliopisto Anu.hartikainen@uef.fi
Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.
Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta
Opintojen ohjattu suunnittelu (ITIY1) ja HOPS. Paavo Arvola, FT, yliopistotutkija, HOPS-vastaava
Opintojen ohjattu suunnittelu (ITIY1) ja HOPS Paavo Arvola, FT, yliopistotutkija, HOPS-vastaava 29.8.2012 29.8.2012 Opintojen ohjattu suunnittelu (ITIY1 2op) Pakollinen opintojakso kandidaatintutkinnossa
Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma
Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma 19.3.2009 Pirkko Laurila Osaamisen ja sivistyksen asialla Tutkinnon perusteiden ja koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman hierarkia Laki ja asetukset Ammatillisen
UUDET OPETUSSUUNNITELMAT 2017-
UUDET OPETUSSUUNNITELMAT 2017-24.9.2015 Opetussuunnitelmatyön aikataulu Syyskuu 2015: Rehtorin päätös opetussuunnitelmatyön yhteisiksi tavoitteiksi / linjauksiksi 24.9.2015: opetussuunnitelmatyön aloitusseminaari
HOPS-tilaisuudet 8.4. ja 10.4.
HOPS-tilaisuudet 8.4. ja 10.4. Koulutusohjelmakohtainen aineisto Graafisen suunnittelun koulutusohjelma Taiteen kandidaatin tutkinto ->2014 Taiteen kandidaatin tutkinto 2014-> Kandidaatin tutkinto 180
POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS
AIKUISKOULUTUS OPISKELIJAPALAUTEKYSELYIDEN TULOKSET 2009 Tyytyväisyysindeksi on saatu laskemalla täysin ja osittain vastausten prosenttiosuudet yhteen. Jos tyytyväisyysindeksi on alle 50 %, se on merkitty
Lähiopetus Monimuoto-opetus (=puhelinvälit-teisesti ja kirjeitse) Verkko-opetus EduWeb ympäristössä
1 HY/ Päivitetty 19.4.2017 Lehtori Pirkko Raudaskosken opetusura yliopistossa Opettajanurani käynnistyi yliopistossa toimiessani syyslukukausina 1992 ja 1995 Kasvatustieteen laitoksella aikuiskasvatustieteen
Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa
Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Valtakunnalliset Vapaan sivistystyön päivät 2018 Sivistys, kulttuuri ja seikkailu Tiina Silander Uusi lukio tukee ja innostaa! Lukiouudistus on
Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op
Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2015 tai keväällä 2016 aloittaville. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot
Minna Koskinen Yanzu-seminaari 12.11.2011
Minna Koskinen Yanzu-seminaari 12.11.2011 } Pedagogiset näkökulmat taito opettaa, koulutuspolitiikan ymmärrys, itsevarmuuden kasvu opettajana } Palkkaan liittyvät näkökulmat Pätevä opettaja saa yleensä
Kandidaatin tutkinnon rakenne
Kandidaatin tutkinnon rakenne ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS 2016 2020 KANDIDAATIN TUTKINNON RAKENNE 180 op op Kieli-, viestintä ja orientoivat opinnot 20 Kvo Orientoituminen opintoihin (HOPS) ja opiskelutaitojen
MATEMATIIKAN AINEENOPETTAJANKOULUTUS HELSINGIN YLIOPISTOSSA
LUMAT 3(6), 2015 MATEMATIIKAN AINEENOPETTAJANKOULUTUS HELSINGIN YLIOPISTOSSA Terhi Hautala & Juha Oikkonen Matematiikan ja tilastotieteen laitos, Helsingin yliopisto Tiivistelmä Kirjoituksessa kuvaillaan
KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA
Kasvatustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta kauppatieteiden kandidaateille kevät 2014 Kasvatustieteiden maisterin tutkinto Valintaperusteet 1. Yleistä Joustava opintopolun kasvatuspsykologian
Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot /
Matematiikka ja tilastotiede Orientoivat opinnot / 27.8.2013 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot
Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Kirsi Vallius-Leinonen
Johdatus akateemisiin opintoihin 1 op, kaikille yhteiset luennot Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Kirsi Vallius-Leinonen 4.9.2012 Yliopisto-opiskelun
OHJAUSSUUNNITELMA. Filosofian tutkinto-ohjelma. Ohjaus filosofian tutkinto-ohjelmassa
OHJAUSSUUNNITELMA Filosofian tutkinto-ohjelma Ohjaus filosofian tutkinto-ohjelmassa Filosofian tutkinto-ohjelmassa annettava ohjaus kohdistuu sekä opiskelijan opintojen ohjaukseen että opinnäytetöiden
Opettajankoulutus Suomessa
Opettajankoulutus Suomessa Opettajan työ rakentaa tulevaisuuden perustaa Yleistä opettajankoulutuksesta Opettajankoulutus yliopistoissa Opettajankoulutus ammatillisissa opettajakorkeakouluissa 4 Varhaiskasvatus
Hyvinvointiin ja opintojen ohjaukseen panostaminen kannattaa Maanpuolustuskorkeakoulussa
Hyvinvointiin ja opintojen ohjaukseen panostaminen kannattaa Maanpuolustuskorkeakoulussa Johanna Anttonen ja Satu-Tuulia Vuoksenranta Maanpuolustuskorkeakoulu 23.8.2016 1 Esityksen sisältö Maanpuolustuskorkeakoulu
Myös opettajaksi aikova voi suorittaa LuK-tutkinnon, mutta sillä ei saa opettajan kelpoisuutta.
Tietojenkäsittelytiede Tutkintovaatimukset Perustutkinnot LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO (VÄHINTÄÄN 120 OV) 1. Tietojenkäsittelytieteen cum laude approbatur -oppimäärä (vähintään 55 ov) ja kypsyysnäyte
Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille
Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina 2005-2007 valmistuneille TAUSTATIEDOT 1) Sukupuoli nmlkj mies nmlkj nainen 2) Opintojen aloitusvuosi 3) Valmistumisvuosi 4) Millä perusteella valitsit opiskelupaikkasi?
Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan?
Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan? Ritva Jakku-Sihvonen projektinjohtaja, Vokke-projekti, Helsingin yliopisto Maisterin tutkinto voimassa olevan asetuksen mukaan Pääaineen hyvä tuntemus, sivuaineiden
Maisteriopiskelijan infopaketti. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta
Maisteriopiskelijan infopaketti Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta 27.8.2013 Maisterintutkinnon eri opintosuunnat 1. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta
luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta
luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta JOENSUUN KAMPUS Aineenopettajan ja luokanopettajan koulutus, matematiikka, fysiikka ja kemia Aineenopettajan koulutus, matematiikka, fysiikka ja kemia Biologia
Poluttamo oma digipolku oppimiseen
Poluttamo oma digipolku oppimiseen Omnian AMK-polkukokeilu Jarmo Aho 9.11.2018 Ammatillisista opinnoista korkeakouluun teknisillä aloilla Ammatilliset opiskelijat eivät ole tasasuhtaisessa asemassa kaksoistutkinnon
HELSINGIN YLIOPISTO Lääketieteellinen tiedekunta Opetustaidon arviointi
HELSINGIN YLIOPISTO Lääketieteellinen tiedekunta Opetustaidon arviointi Helsingin yliopiston opintoasiainneuvosto on 22.5.2017 päättänyt seuraavaa opetustaidon arvioinnista: Opetustaito arvioidaan Helsingin
Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma
Tampereen yliopisto Johtamiskorkeakoulu Kauppatieteiden tutkinto-ohjelma Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma Tässä ohjaussuunnitelmassa kuvataan kauppatieteiden tutkinto-ohjelman
Lääketieteellisen tiedekunnan opetustaidon arviointimatriisi
Lääketieteellisen tiedekunnan opetustaidon arviointimatriisi Opetustaidon arviointimatriisin tarkoitus on määritellä arviointikriteerit selkeästi ja läpinäkyvästi. Matriisia käytetään tukena opetustaitoa
Alkuorientaatio Orientoivat opinnot Yliopisto, yksikkö, tutkinnot SIS-uuden opiskelijan opas (s. 8-18)
Alkuorientaatio Orientoivat opinnot 1 24.8.2015 Yliopisto, yksikkö, tutkinnot SIS-uuden opiskelijan opas 2015-2016 (s. 8-18) Informaatiotieteiden yksikkö School of Information Sciences - SIS Opintopäällikkö
Aineenopettajan pedagogiset opinnot vähintään 60 p/vokke/suositus. yhteensä vähintään Aineenopettajan pedagogiset opinnot. Kandidaatin tutkinto
Aineenopettajan pedagogiset opinnot vähintään p/vokke/suositus Kandidaatin tutkinto Maisterin tutkinto yhteensä vähintään Aineenopettajan pedagogiset opinnot Voivat jakaantua kandidaattitutkintoon (-30
Helsingin yliopiston Opettajien akatemian kriteerit
n kriteerit 1. Oman opetus- ja ohjausosaamisen jatkuva kehittäminen Erinomaisuus näkyy mm. siten, että opettaja arvioi ja kehittää systemaattisesti opettamiseen ja ohjaukseen liittyvää omaa toimintaansa
Kohti matematiikan opettajuutta - aineenopettajaopiskelijoille suunnatut matematiikan opintojaksot
Kohti matematiikan opettajuutta - aineenopettajaopiskelijoille suunnatut matematiikan opintojaksot 15.8.2018 Simo Ali-Löytty, Terhi Kaarakka ja Elina Viro Sisältö TTY:n aineenopettajakoulutuksen tutkintorakenne
Maisteriopiskelijan infopaketti. Internet- ja pelitutkimuksen opintosuunta
Maisteriopiskelijan infopaketti Internet- ja pelitutkimuksen opintosuunta 28.8.2012 Maisterintutkinnon eri opintosuunnat 1. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta 2. Asiakirjahallinnan
FILOSOFIAN TOHTORIN TUTKINNON TAVOITTEET, RAKENNE JA SISÄLTÖ
Ote humanistisen tiedekunnan jatkotutkinto-oppaasta 3. FILOSOFIAN TOHTORIN TUTKINNON TAVOITTEET, RAKENNE JA SISÄLTÖ Tavoitteet Filosofian tohtorin tutkinnon tavoitteena on kouluttaa tieteellisiä asiantuntijoita,
Alkuorientaation tavoitteet
Informaatiotieteiden yksikkö School of Information Sciences SIS Alkuorientaatio Orientoivat opinnot 1 2014 Alkuorientaation tavoitteet tutustuttaa yliopisto-opiskeluun tutustuttaa opiskelijoita Tampereen
Koponeuvosto. Palautteen hyödyntäminen Inari ja Joni
Koponeuvosto Palautteen hyödyntäminen 16.2.2017 Inari ja Joni Esittäytyminen nimi, mitä tekee, ainejärjestö ja oppiaine Inari, TYYn hallituksen kopo, Fobia, psykologia Joni, TYYn kopoasiantuntija, P-klubi,
TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen
7.3.2014 LL TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen SISÄLTÖ 1. KTK Giga - kandidaatintutkinnon suorittaminen
B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa Vuonna 2009 kiintiö oli 35, hakijoita oli 122 Maisteriksi valmistu
Aineenopettajan koulutukseen hakevien infotilaisuus 10.2.2010 Opintoasiainsuunnittelija Sanna Lumikko Teologinen tiedekunta B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa
Opintoja koskevan tutkimus- palautetiedon hyödyntäminen yliopistossa. Leena Ahrio Kehittämispäällikkö, YTT
Opintoja koskevan tutkimus- palautetiedon hyödyntäminen yliopistossa Leena Ahrio Kehittämispäällikkö, YTT 17.9.2014 Mikä on koulutuksen johtamisen tavoite? Yliopistokoulutuksen tavoite? Mitä halutaan tukea
Tervetuloa opiskelemaan! Informaatiotutkimus ja interaktiivinen media (ITI) Orientoivat
Tervetuloa opiskelemaan! Informaatiotutkimus ja interaktiivinen media (ITI) Orientoivat 29.8.2017 Päivän ohjelma Tutkinto-ohjelmavastaavan tervehdyssanat: Jaana Kekäläinen Henkilökunnan esittäytyminen
Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta
Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta 24.3.2015 Lukuvuoden 2015 2016 työsuunnitelmat YKSITYISKOHTAINEN OHJE SoleTM:n lomakepohja on käytettävissä 30.3.2015. Numerointi vastaa SoleTM:n lomakkeen
Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä
Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Yleisen kielitieteen ja Fonetiikan peruskurssit ja Suomen kielen rakenne Luokanopettajien korvaavuudet Opettajan
KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio
1 Tampereen yliopiston organisaatio 2 Tieteenalayksiköt (9 kpl) Biolääketieteellisen teknologian yksikkö Informaatiotieteiden yksikkö Johtamiskorkeakoulu Kasvatustieteiden yksikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden
Tervetuloa opiskelemaan! Informaatiotutkimus ja interaktiivinen media (ITI) Orientoivat
Tervetuloa opiskelemaan! Informaatiotutkimus ja interaktiivinen media (ITI) Orientoivat 28.8.2018 Päivän ohjelma Tutkinto-ohjelmavastaavan tervehdyssanat: Jaana Kekäläinen Henkilökunnan esittäytyminen
HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella
Jyväskylän yliopisto 28.4.2016 Humanistinen tiedekunta 31.12.2016 asti Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta 1.1.2017 alkaen HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty
Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa
Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Ohjeet opiskelijalle Opiskelija harjoittelee omassa opetustyössään ammatillisessa koulutuksessa. Opetusharjoittelussa keskeisenä tavoitteena
Maisteri-info. kevät
Maisteri-info kevät 2018 1.3.2018 Kevät 2018 Tarvittaessa hops-keskustelu omaopettajan kanssa Maisterivaiheen hopsin tekeminen oodihops-työkalulla Huolehdi keskeneräiset opinnot valmiiksi -kandintyö, harjoittelu,
Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö
Orientoivat opinnot Ia 2014 Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Tutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto,
VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA. Helmikuu 2015 Koonnut Irma Kettunen
VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA Helmikuu 2015 Koonnut Irma Kettunen Sisällysluettelo 1. Opiskelu peruskouluissa... 3 2. Opiskelu lukioissa... 4 3. Opiskelu korkeakouluissa... 6 4. Opiskelu
Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op
Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2013 tai keväällä 2014 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot
Kasvatusalan tutkintorakennesuositukset
Kasvatusalan tutkintorakennesuositukset Hyväksytty Vokke-projektin neuvottelukunnassa vuonna 04 (Viimeistelty Vokke-konttorissa 1.3.0) Aineenopettajan pedagogiset opinnot vähintään op/vokke-suositus Kandidaatin
Kansallinen seminaari
Kansallinen seminaari Matemaattis- luonnontieteellisten aineiden aineenopettajakoulutuksen pedagogisten opintojen tutkintovaatimukset Matemaattis- luonnontieteellisten aineiden didaktiikka luokanopettajakoulutuksessa
Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma
Tampereen yliopisto Johtamiskorkeakoulu Kauppatieteiden tutkinto-ohjelma Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma Tässä ohjaussuunnitelmassa kuvataan kauppatieteiden tutkinto-ohjelman
Jatko-opiskelijoiden seurantakysely. Tietoa vastaajista (9) 0,8 0,6 0,4 0,2 0,6 0,5 0,4 0,3 0,2 0,
5.2.213 1 (9) Perustieteiden tohtoriohjelma Jatko-opiskelijoiden seurantakysely Toteutettiin 14. 28.11.212 Kysely lähetettiin kaikille lukuvuoden 29 21 ja 21 211 aikana jatko-opintonsa aloittaneille. Vastausprosentti:
Valmistuminen ja. maisteriopintoihin siirtyminen
Valmistuminen ja maisteriopintoihin siirtyminen 3. vuosikurssi kevät 2019 Kevät 2019 Tarkista opinnot omasta opintorekisteristä! Tarvittaessa hops-keskustelu omaopettajan kanssa https://www.oulu.fi/sites/default/files/ects-
Opettajan pedagogiset opinnot, yliopistopedagogiikka (60 op) Infotilaisuus
Opettajan pedagogiset opinnot, yliopistopedagogiikka (60 op) Infotilaisuus 24.4.2018 Hakeminen ja hakukelpoisuus 15.6.2018 mennessä suoritettuna yliopistopedagogiikan edeltäviä opintoja 40 op (perusopinnot
HOPS KTK 2.vsk Teknillinen tiedekunta Vaasan yliopisto Opintoasiat Opiskelu tekn. tdk 1
HOPS KTK 2.vsk 5.9.2013 Teknillinen tiedekunta 5.9.2013 Vaasan yliopisto Opintoasiat Opiskelu tekn. tdk 1 HOPS KTK 2. vsk Henkilökohtainen opintosuunnitelma opiskelutaidot ehops Mahdollisuus ehopsin tekemiseen
Pienryhmätyöskentely
Pienryhmätyöskentely Miten oppiaineesi/yksikkösi opetussuunnitelmissa aiotaan konkretisoida JY:n linjaukset osaksi tutkintojen, opintokokonaisuuksien ja opintojaksojen osaamistavoitteita? tullaan varmistamaan
HELENA AAVARINNE, THT, KASV.LIS. HOITOTIETEELLISEN KOULUTUKSEN JA TUTKIMUSTOIMINNAN ALKUVAIHEITA OULUN YLIOPISTOSSA
HELENA AAVARINNE, THT, KASV.LIS. HOITOTIETEELLISEN KOULUTUKSEN JA TUTKIMUSTOIMINNAN ALKUVAIHEITA OULUN YLIOPISTOSSA TAUSTAA JA VALMISTELUTYÖTÄ KOULUTUKSEN ALOITTAMISEKSI Kansainvälinen yhteistyö Ulkomailta
Ohjaus ja opintojen eteneminen: ajankäyttö, opintoihin kiinnittyminen ja
Ohjaus ja opintojen eteneminen: ajankäyttö, opintoihin kiinnittyminen ja tulevaisuusorientaatio Kuvallinen aloitussivu, tavoitteellisella kuvan koko 230 x 68 mm opintopolulla Penttinen, Kosonen, Annala
TUTKINTORAKENNE ja TUTKINTOVAATIMUKSET AHOT ja KAIKENLAISTA MUUTA MERKILLISTÄ HARJOITTELU JA OPETUSOHJELMA. Reija Satokangas FT, yliopistonlehtori
TUTKINTORAKENNE ja TUTKINTOVAATIMUKSET AHOT ja KAIKENLAISTA MUUTA MERKILLISTÄ HARJOITTELU JA OPETUSOHJELMA Reija Satokangas FT, yliopistonlehtori 1 TUTKINTOJEN KOOSTAMINEN HUK (KAAVIOT MANUAALISSA) (SUORITUSAIKA
HOITOTIETEEN TUTKINTOJEN YLEISRAKENNE
HOOEEE KOULUUS HOOEEE UKOJE YLESRKEE Hoitotieteen lähtökohdat Hoitotieteen teoria Hoitotieteellinen tutkimus YHESE OPO 38 op (amk-tutkinnon perusteella korvautuu yht. 3, opistoasteen tutkinnon perusteella
Orientaatiopäivä väitöskirjatutkijoille
28.1.2019 Orientaatiopäivä väitöskirjatutkijoille Yliopiston tohtoriopintotarjonta ja sen organisointi koordinaattori Olli Nuutinen, tutkijakoulu Taustaa Yliopisto järjestää tieteelliseen ja taiteelliseen
Kirjastoala ja korkea-asteen peruskoulutus Laitos lopetetaan, opetussuunnitelma uusiksi - kirjastoalan koulutus yliopistouudistuksen pyörteissä
Kirjastoala ja korkea-asteen peruskoulutus Laitos lopetetaan, opetussuunnitelma uusiksi - kirjastoalan koulutus yliopistouudistuksen pyörteissä Opetus- ja kulttuuriministeriön kirjastopäivät Helsinki 4.11.2010
AINEENOPETTAJANKOULUTUS LUMA-AINEISSA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTOSSA
LUMAT 3(6), 2015 AINEENOPETTAJANKOULUTUS LUMA-AINEISSA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTOSSA Jouni Välisaari, Jari Haimi, Anniina Koliseva, Kirsti Koski & Ilkka Ratinen Jyväskylän yliopisto, jouni.valisaari@jyu.fi Tiivistelmä
Osaamisen ja opettajuuden kehittäminen yliopistopedagogisen koulutuksen tuella -henkilöstön toiveet ja tarpeet
Osaamisen ja opettajuuden kehittäminen yliopistopedagogisen koulutuksen tuella -henkilöstön toiveet ja tarpeet Maija Lampinen, Maire Syrjäkari, Miia Leppänen ja Markus Torkkeli PedaForum 2016, 18.8.2016
Norssi eli Oulun normaalikoulun lukio. Rehtori Eija Kumpulainen
Norssi eli Oulun normaalikoulun lukio Rehtori Eija Kumpulainen Norssissa on perusaste ja lukio, yhteensä noin 1160 oppilasta ja opiskelijaa Alakoulut Linnamaalla ja Koskelassa, 641 oppilasta Yläkoulu ja
5. ARKKITEHDIN TUTKINTO JA KOULUTUSOHJELMAN OPETUSSUUNNITELMA
28 5. ARKKITEHDIN TUTKINTO JA KOULUTUSOHJELMAN OPETUSSUUNNITELMA n osaston ja koulutusohjelman johtaja, professori Juhani Katainen, huone RJ308, puhelin 3115 3234 email: juhani.katainen@tut.fi Osaston
Chydenius-instituutti Kokkolan yliopistokeskus
Chydenius-instituutti Kokkolan yliopistokeskus On yksi Suomen kuudesta yliopistokeskuksesta. Kokkolan yliopistokeskuksessa yhteistyötä tekevät Jyväskylän, Oulun ja Vaasan yliopistot, jotka tuovat alueelle
Mitä peruskoulun jälkeen?
Mitä peruskoulun jälkeen? Opinto-ohjaaja Pia Nissilä opintopolku.fi KEVÄÄLLÄ 2018 YHTEISHAKU Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku on 20.2.-13.3.2018. Koulutukset alkavat syksyllä 2018.
Tavoitteet 3.9. ARKKITEHDIN TUTKINTO JA KOULUTUSOHJELMAN OPETUSSUUNNITELMA. Yleistavoitteet. Oppimistavoitteet.
3.9. ARKKITEHDIN TUTKINTO JA KOULUTUSOHJELMAN OPETUSSUUNNITELMA n osaston ja koulutusohjelman johtaja, professori Juhani Katainen, huone RJ308, puhelin 365 3234 email: juhani.katainen@cc.tut.fi Osaston
Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.
Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto
Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op
Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2014 tai keväällä 2015 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot
Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen
Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ammattiosaaminen 2025 visio, AMKEn tulevaisuusvaliokunta Visio voi toteutua, jos 1. ammatillinen koulutus
Opintojen ohjaus. Elina Late, ohjausvastaava Orientoivat
Opintojen ohjaus Elina Late, ohjausvastaava Orientoivat 29.8.2017 Opiskelu yliopistossa Yliopisto-opintoihin kuuluu olennaisena osana akateeminen vapaus ja toisaalta myös vastuu omista opinnoista ja niiden
Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa
Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa Ohjeet opiskelijalle Vaihtoehdoissa A ja B opiskelija harjoittelee joko
Bio- ja ympäristötieteiden laitoksen opinto-ohjauksen suunnitelma
Jyväskylän ylipisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos Käsitelty laitoksen opetuksen kehittämistyöryhmässä 13.2.2017 Bio- ja ympäristötieteiden laitoksen opinto-ohjauksen suunnitelma 1 Opinto-ohjauksen
Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma
1/6 TAMPEREEN YLIOPISTO Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma Tehtävä Tehtävän ala
Tohtorikoulutuksen järjestäminen Tampereen yliopistossa
Tohtorikoulutuksen järjestäminen Tampereen yliopistossa Markku Ihonen Tutkijakoulu Tohtorikoulutus tutkimuksen arvioinnissa YLEISHUOMIO yksikköjen, ohjelmien ja tohtoriopiskelijoiden välinen vaihtelu suurta
VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA. Syyskuu 2015 Koonnut Irma Kettunen
VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA Syyskuu 2015 Koonnut Irma Kettunen Sisällys 1. Opiskelu peruskoulussa... 3 2. Opiskelu lukiossa... 4 3. Opiskelu ammattioppilaitoksessa ja ammatillisen koulutuksen
Tutkintojen uudistus, Rakennustekniikan laitos Matti Pentti
Tutkintojen uudistus, Rakennustekniikan laitos 2011-2013 15.11.2012 Matti Pentti Lähtökohtia Tekniikan yliopistokoulutuksessa nyt 33 eri hakukohdenimikettä Tutkinnot putkimaisia, liikkuminen koulutusohjelmasta
MAANTIETEEN TUTKINTO-OHJELMA
1 MAANTIETEEN TUTKINTO-OHJELMA Lokakuu 2015 2 OULUN YLIOPISTO Perustettu 1958 9 tiedekuntaa 16 000 opiskelijaa 3 000 työntekijää Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja Maailman pohjoisin maantieteen
OHJAUSSUUNNITELMA. Historian tutkinto-ohjelma. Ohjaus historian tutkinto-ohjelmassa
OHJAUSSUUNNITELMA Historian tutkinto-ohjelma Ohjaus historian tutkinto-ohjelmassa Historian tutkinto-ohjelmassa annettava ohjaus kohdistuu sekä opiskelijan opintojen ohjaukseen että opinnäytetöiden ohjaukseen.