Metsistä saa muutakin kuin puuta
|
|
- Reino Jurkka
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Metsistä saa muutakin kuin puuta Rainer Peltola Luonnonvarakeskus
2 Mitä muuta? Tuotteita: Luonnontuotteita, riistaa, makeaa vettä, energiaa Säätelyä: Hengitysilmaa, ilmaston säätelyä, tulvien tasausta, pohjavettä, meluntorjuntaa, pölytystä Kulttuuria: Tiedettä, taidetta, virkistystä, kasvatusta Ylläpitoa: Monimuotoisuutta, ravinteiden sidontaa ja kiertoa, veden kiertoa, fotosynteesiä, hiilen sidontaa
3 Luonnontuotteet Luonnontuotteita ovat sellaisenaan tai jalostettuna hyödynnettäväksi soveltuvia luonnonvaraisia tai puoliviljeltyjä kasveja tai sieniä sekä eräitä puiden sivutuotteita ja maaperän aineksia Luonnonmarjat, -sienet ja -yrtit Puiden sivutuotteet (mm. pettu, mahla, kävyt, havut, oksat, tuohi, kaarna, terva, pihka, puuhiili, koivun tuhka) Kuitukasvit (nokkonen, tupasvilla) Hoitotuotteet (turve, savi) Koriste- ja punontamateriaalit (sammalet, jäkälät, heinät, kaislat, sarat, ruohot, varvut, pensaat, puut, kivet)
4 Suomalaiset ovat luonnontuotekansaa Osuus suomalaisista, jotka ovat marjastaneet vähintään yhden kerran vuoden aikana sekä marjastuskerrat ikäluokittain Ikä Osuus * Tilanne Ruotsissa 1997 Kertojen lkm (keskiarvo) Osuus ,7 % (11 %*) 4,8 42,6 % 5, ,3 % (8 %*) 6,4 54,0 % 5, ,8 % (25 %*) 8,6 65,7 % 9, ,4 % (40 %*) 10,2 63,9 % 10,6 Kertojen lkm (keskiarvo) Eniten poimivat vähintään 45-vuotiaat, maaseudulla kahdestaan asuvat pariskunnat Ulkoilutilastot 2000 ja 2010 sekä Lindhagen & Hörnsten (2000):
5 Luonnonmarjojen virrat metsistä Metsä Monikäyttö ja ekosysteemipalvelut
6 Talteenotetun marjan osuus Kok. sato (milj. kg) Mustikka Talteenotto (%) Kok. sato (milj. kg) Puolukka Talteenotto (%) Etelä-Suomi Länsi-Suomi Itä-Suomi Oulu-Kainuu Lappi Koko maa Metsä Monikäyttö ja ekosysteemipalvelut
7 Pari lainausta Suomen Maanviljelyslehti, Marjanviennistä ulkomaille : Joka kaupungissa on marjanostajia, marjojen vientitoiminta on vilkasta. Silti marjapotentiaali edelleen on suuri joten marjojen poimintaan tulee rohkaista erityisesti vajaatyöllisiä, lapsia ja nuoria. (1 Eneberg Emil, Våra skogbärs : Metsissä uinuvat miljoonat (de slumrande miljoner), Marjoissa on paljon teollista potentiaalia, marjasektori voi kasvaa suureksi teollisuuden haaraksi josta hyötyvät etenkin vähätuloiset maaseudun asukkaat. (2 ( (2 1905
8 Mikä sitten on muka muuttunut, osa 1 Funktionaalisia elintarvikkeita ja ravintolisiä koskevien tutkimusjulkaisujen määrä Da costa,
9 Mikä sitten on muka muuttunut, osa 2 Funktionaalisten elintarvikkeiden globaalit markkinat vuonna 2024 arviolta 255 miljardia US $
10 Arktisuudessa on nostetta Pohjoiset / arktiset marjat ovat terveellisiä kasvavat villeinä ovat all natural ovat peräisin puhtaasta, villistä kylmästä, ainutlaatuisesta ympäristöstä saa vain tietyiltä alueilta ovat monikäyttöisiä Sitra: Berries in the world
11 Alkuperän merkitys realisoituu 1 Wakasa Seikatsu, Blueberry eye (
12 /kg Alkuperän merkitys realisoituu 2 Mustikkajalosteen hinta Japanissa Prosessointi Pohjoismaissa tai Japanissa, alkuperä Pohjoismaissa Prosessointi Kiinassa, alkuperä Pohjoismaissa tai Kiinassa Kumiko Takimoto / Wakasa Seikatsu 2014
13 Metsäraaka-aineisiin perustuvia arvoketjuja
14 Mustikanverso Ravintolisät Keruu ei kuulu jokamiehenoikeuksiin Raaka-aineen hinta ~ 5 / kg (pakastettuna) Hyvät versojen keruualueet ovat yleensä huonoja marikoita
15 Jäkälä Käsi- ja taideteollisuus, kosmetiikka Keruu ei kuulu jokamiehenoikeuksiin
16 Mahla Elintarvikkeet (probioottien valmistus?) Keruu ei kuulu jokamiehenoikeuksiin
17 Pakuri Ravintolisät, kosmetiikka Raaka-ainehinta kg -1 Keruu ei kuulu jokamiehenoikeuksiin Voidaan viljellä
18 Pihka Ihonhoito, kosmetiikka Keruu ei kuulu jokamiehenoikeuksiin Voidaan valuttaa / edistää kertymistä Raaka-ainehinta n. 20 kg
19 Kuusenkerkkä Elintarvikkeet, ravintolisät Keruu ei kuulu jokamiehenoikeuksiin Raaka-ainehinta 5 7 / kg
20 Katajanversot Kosmetiikka Keruu ei kuulu jokamiehenoikeuksiin Raaka aineen hinta 2 3 / kg Hallittu keruu tuuheuttaa kasvustoja
21 Entä jokamiehenoikeudet? Epäsuorat hyödyt Korvaukset Tarkennukset tulkintoihin
22 Kiitos!
Luonnontuotteiden talteenoton ja myynnin edistäminen Etelä-Suomen alueella Kaisa Tolonen Savonia-ammattikorkeakoulu 2017
Liiketoimintaa villiyrteistä ja luonnontuotteista Hämeessäseminaari 30.5.2017 Luonnontuotteiden talteenoton ja myynnin edistäminen Etelä-Suomen alueella Kaisa Tolonen Savonia-ammattikorkeakoulu 2017 Esityksen
Mitä uutta hillasta (ja muista marjoista)?
Mitä uutta hillasta (ja muista marjoista)? Rainer Peltola Luonnonvarakeskus Kuva: Erkki Oksanen, Luke Miksi keräätte Pokémoneja, miksette kerää marjoja? Muutokset marjastusinnostuksessa Osuus suomalaisista,
Arktinen agroforestry
Arktinen agroforestry Rainer Peltola, Luonnonvarakeskus 1 16.11.2018 Mikä ihmeen agroforestry? Agrometsätalous, metsämaatalous, skogsjordbrok Luonnovarojen hyödyntämistä olosuhteissa, joissa metsätalouden
Luonnontuotealan toimialaraportti 2016 11.5.2016 Helsinki
Luonnontuotealan toimialaraportti 2016 11.5.2016 Helsinki Anne Ristioja Luonnontuotealan toimialapäällikkö Lapin ELY-keskus Luonnontuotteet Marjat Sienet Yrtit Erikoisluonnontuotteet Mahla, pihka, terva,
LUONNONTUOTEALA. Luonnontuotealan aamukahvitilaisuus Toimialapäällikkö Anne Ristioja Rovaniemi 5.6.2015
LUONNONTUOTEALA Luonnontuotealan aamukahvitilaisuus Toimialapäällikkö Anne Ristioja Rovaniemi 5.6.2015 Viikko 23 on Villiruokaviikko Luonto on täynnä ruokaa ELO-säätiö ELO-säätiö on Suomalaisen ruokakulttuurin
Villinä luontoon. Luonnontuotealan toimialalaraportin antia sekä kokemuksia Britannian villiyrttiliiketoiminnasta
Villinä luontoon Luonnontuotealan toimialalaraportin antia sekä kokemuksia Britannian villiyrttiliiketoiminnasta 22.6.2016 Rovaniemi Anne Ristioja Luonnontuotealan toimialapäällikkö Lapin ELY-keskus Luonnontuotteet
Luonnontuotteita pohjoisesta miten vastata matkailun ja maailman kysyntään Olos, Muonio
Luonnontuotteita pohjoisesta miten vastata matkailun ja maailman kysyntään 29.9.2016 Olos, Muonio Anne Ristioja Luonnontuotealan toimialapäällikkö Lapin ELY-keskus Miksi luonnontuotteita matkailuun ja
Metsäluomu biotalouden mahdollisuutena Luomufoorumi 3.2.2016
Metsäluomu biotalouden mahdollisuutena Eija Vuorela Suomen 4H-liitto/Youngfour Oy Luonnontuotteet monipuolistuvissa arvoverkoissa (LUMOA) -hanke Yhteistyössä Rainer Peltola LUKE 2 Mennään metsään Suomi
Metsien raaka-aineiden yhteistuotannon edut
Metsien raaka-aineiden yhteistuotannon edut Jari Miina ja Mikko Kurttila Luonnonvarakeskus (Luke) Uusia tuotteita metsästä seminaari 29.3.2017 Rovaniemi Puun ja luonnontuotteiden yhteistuotanto Onko yhteistuotanto
TEM Toimialapalvelu Luonnontuoteala nyt
TEM Toimialapalvelu Luonnontuoteala nyt Lutunen-hankkeen seminaari 24.10.2018 Rovaniemi Anne Ristioja, Lapin ELY-keskus Luonnontuoteala kehittyy osana biotaloutta Suomen biotalousstrategian mukaan luonnontuotteet
Metsät, metsätalous ja luonnontuoteala
Metsät, metsätalous ja luonnontuoteala Marko Ämmälä Tammela 5.6.2019 Euroopan metsäpeitteisin valtio Metsät mahdollisuutena Metsät peittävät 33 % Euroopan ja 73% Suomen pinta-alasta Suomessa käytetään
TEM Toimialapalvelu Luonnontuoteala kasvaa ja monipuolistuu
TEM Toimialapalvelu Luonnontuoteala kasvaa ja monipuolistuu Arktisten Aromien 25-vuotisjuhlaseminaari 18.6.2018 Anne Ristioja, Lapin ELY-keskus Luonnontuoteala kehittyy osana biotaloutta Suomen biotalousstrategian
Luomuluonnontuotteiden mahdollisuudet Arktiset Aromit ry:n 25-vuotisjuhlaseminaari Birgitta Partanen
Luomuluonnontuotteiden mahdollisuudet Arktiset Aromit ry:n 25-vuotisjuhlaseminaari 18.6.2018 Birgitta Partanen ARKTISET AROMIT ry. 2018 MIKSI LUOMUA? LUOMU ON TUNNETTU LAATUJÄRJESTELMÄ Luomu on maailmanlaajuisesti
Luonto kasvattaa metsissä ja soilla maukkaan marjasadon
Luonto kasvattaa metsissä ja soilla maukkaan marjasadon Jokaisen luonnossa liikkujan on mahdollista hyödyntää metsien tarjoamia luonnonantimia. Luonto kasvattaa metsissä ja soilla maukkaan marjasadon Suomessa
Metsänomistajat osaksi luonnontuotealan tuottajaverkostoa
Lumen 3/2017 TEEMA-ARTIKKELI Metsänomistajat osaksi luonnontuotealan tuottajaverkostoa Seija Niemi, projektipäällikkö, tuntiopettaja, Teollisuuden ja luonnonvarojen osaamisala, Lapin ammattikorkeakoulu
Luonnontuotealan kehittämistyö ja -tarpeet
Luonnontuotealan kehittämistyö ja -tarpeet Joensuu 24.4.2019 Juha Rutanen, projektipäällikkö Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti Luonnontuotealalla monipuolista yrittäjyyttä, 750 yritystä, lisäarvomahdollisuuksia
Kehittyvää liiketoimintaa luomuluonnontuotteista tarpeita, mahdollisuuksia ja jatkoaskelia
Kehittyvää liiketoimintaa luomuluonnontuotteista tarpeita, mahdollisuuksia ja jatkoaskelia Luonnontuotealan koordinaatiohanke LUMOA Lahti 7.2.2018, MMM Juha Rutanen Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti,
Toimiva raaka-aineketju luonnontuotealan kehityksen perustana
Toimiva raaka-aineketju luonnontuotealan kehityksen perustana Luonnontuotealan koordinaatiohanke LUMOA Kokkola 15.3.2018, MMM Juha Rutanen Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, Seinäjoki Luonnontuotealan
Luonnonyrteistä bisnestä luonnonyrttien kerääminen. Outi Penttilä Etelä-Suomen maa- ja kotitalousnaiset/proagria Etelä-Suomi ry
Luonnonyrteistä bisnestä luonnonyrttien kerääminen Outi Penttilä Etelä-Suomen maa- ja kotitalousnaiset/proagria Etelä-Suomi ry Luonnonyrteistä bisnestä-hanke Luodaan uusia yhteistyö-ja liiketoimintamahdollisuuksia
TALOUDELLISTA HYÖTYÄ LUOMUKERUU- ALUEESTA LUOMUPÄIVÄT , TURKU
TALOUDELLISTA HYÖTYÄ LUOMUKERUU- ALUEESTA LUOMUPÄIVÄT 17.11.2016, TURKU BIRGITTA PARTANEN RURALIA-INSTITUUTTI LUOMUMETSISTÄ MONEKSI -TIEDOTUSHANKE 2015-2017 Etelä-Savossa toteutetaan Luomumetsistä moneksi
Luonnontuotealan toimialaraportti ennakoi liiketoimintaympäristön muutoksia
Luonnontuotealan toimialaraportti ennakoi liiketoimintaympäristön muutoksia 11.5.2017 MMM, Helsinki Anne Ristioja, Luonnontuotealan toimialapäällikkö, Lapin ely-keskus Luonnontuoteala Suppilovahveroita
LUOMUKERUU -ALUEIDEN SERTIFIOINTI BIRGITTA PARTANEN RURALIA-INSTITUUTTI MAISTA LUOMU TERTTI
LUOMUKERUU -ALUEIDEN SERTIFIOINTI BIRGITTA PARTANEN RURALIA-INSTITUUTTI MAISTA LUOMU TERTTI 1.10.2016 TAUSTAA LUOMUMETSISTÄ MONEKSI -TIEDOTUSHANKE 2015-2016 Etelä-Savossa toteutetaan Luomumetsistä moneksi
Syö marjoja 2 dl joka päivä. Metsien terveystuotteet Simo Moisio, MMM, emba ARKTISET AROMIT ry
Syö marjoja 2 dl joka päivä Metsien terveystuotteet Simo Moisio, MMM, emba ARKTISET AROMIT ry Arktiset Aromit ry. 2014 Metsämarjojen vahvuudet Kansainvälinen kiinnostus Ympäristöystävällisyys ja alhainen
Luonnontuotteiden (mustikka, kuusenkerkkä) kestävä keruu
Luonnontuotteiden (mustikka, kuusenkerkkä) kestävä keruu Outi Manninen ja Rainer Peltola, Luonnonvarakeskus Haravapoiminta ja tulevat mustikkasadot Koeruutuja (á 1m 2, 30 kpl, kolmessa paikassa) poimittiin
Lataa Elinvoimaa puista - Sinikka Piippo. Lataa
Lataa Elinvoimaa puista - Sinikka Piippo Lataa Kirjailija: Sinikka Piippo ISBN: 9789523124165 Sivumäärä: 287 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 29.80 Mb Ainutlaatuinen tietokirja siitä, miten ja miksi puut
13. Liitteet. Marsi 2016 Luonnonmarjojen ja sienten kauppaantulomäärät vuonna 2016
Marsi 216 Luonnonmarjojen ja sienten kauppaantulomäärät vuonna 216 13. Liitteet 1 Luonnonmarjojen kauppaantulomäärät - Koko maa yhteensä Luonnonmarjojen kauppaantulomäärät - KOKO MAA YHTEENSÄ Mustikka
Suokasveista uusia elinkeinomahdollisuuksia
Suokasveista uusia elinkeinomahdollisuuksia Marika Laurila 1, Sari Himanen 1, Bertalan Galambosi 1, Sirkka Vahtola 2 ja Miia Konttinen 3 1 Luonnonvarakeskus, 2 Oulun 4H-yhdistys, 3 Suomen 4H-liitto Suomi
LUOMU Luonnonalueiden luomustatuksesta
LUOMU Luonnonalueiden luomustatuksesta 12.4.2017 Limingan luontokeskus, Liminka Anne Ristioja Luonnontuotealan toimialapäällikkö Lapin ely-keskus 13.4.2017 Luomuluonnontuote eli luomukeruutuote on Neuvoston
Marjat maailmassa. Johdanto kansainvälisiin marjastrategiohin & trendeihin. Market intelligence for healthy profits
Market intelligence for healthy profits Marjat maailmassa Johdanto kansainvälisiin marjastrategiohin & trendeihin Projektin tavoitteet Löytää malleja marja-alan osaamisen tuotteistamiseksi korkean jalostusarvon
13. Liitteet. Marsi 2017 Luonnonmarjojen ja sienten kauppaantulomäärät vuonna 2017
Marsi 217 Luonnonmarjojen ja sienten kauppaantulomäärät vuonna 217 13. Liitteet 1 Luonnonmarjojen kauppaantulomäärät - Koko maa yhteensä 2 Mustikan kauppaantulomäärät Mustikan kauppaantulomäärät Mustikan
Saatko kerätä jokamiehenoikeudella sammalta ja jäkälää?
Saatko kerätä jokamiehenoikeudella sammalta ja jäkälää? Vastaus: Ei Tiesitkö: Sammaleen ja jäkälän keruu vaatii maanomistajan luvan. Vastasitko oikein? Jatka matkaa seuraavalle rastille nilkoista kiinni
Metsien luonnontuotteiden tuottaminen ja luomusertifiointi. Luomua ja luonnontuotteita metsävaratietoihin-hanke (LULUME)
Metsien luonnontuotteiden tuottaminen ja luomusertifiointi Luomua ja luonnontuotteita metsävaratietoihin-hanke (LULUME) Lämpöyrittäjyyspäivä 29.3.2019 Luomua ja luonnontuotteita metsävaratietoihin -hanke
Suokasveista uusia elinkeinomahdollisuuksia
Suokasveista uusia elinkeinomahdollisuuksia 1, Bertalan Galambosi, Sari Himanen 1, Katja Kangas 1 & Sirkka Vahtola 2 1 Luonnonvarakeskus, 2 Oulun 4H-yhdistys Liminka Pohjois-Pohjanmaa kosteikkojen maakunta
Metsien sertifiointi luomukeruualueiksi Etelä-Savossa
Metsien sertifiointi luomukeruualueiksi Etelä-Savossa Luomuvalvontapäivä 17.3.2016 Birgitta Partanen, HY/Ruralia-instituutti Luomumetsistä moneksi -hanke 17.3.2016 1 Luomuluonnontuote eli luomukeruutuote
LUOMUKERUU -ALUEIDEN SERTIFIOINTI BIRGITTA PARTANEN RURALIA-INSTITUUTTI
LUOMUKERUU -ALUEIDEN SERTIFIOINTI BIRGITTA PARTANEN RURALIA-INSTITUUTTI SISÄLTÖ TAUSTAA TAVOITTEET AINEISTOT JA MENETELMÄT MERKITYS TAUSTAA LUOMUMETSISTÄ MONEKSI -TIEDOTUSHANKE 2015-2016 Etelä-Savossa
Luonnontuotteet vientivaltteina & Luonnonyrttioppaan esittely. FT Anni Koskela Arktiset Aromit ry
Luonnontuotteet vientivaltteina & Luonnonyrttioppaan esittely FT Anni Koskela Arktiset Aromit ry Arktiset Aromit ry Luonnontuotealan valtakunnallinen toimialajärjestö, perustettu v. 1993 Tavoitteena edistää
ETELÄ-SAVON METSÄT LUOMUUN? KOKEMUKSIA LUOMUSERTIFIOINNIN EDISTÄMISESTÄ YKSITYISMETSIEN MAAKUNNASSA
ETELÄ-SAVON METSÄT LUOMUUN? KOKEMUKSIA LUOMUSERTIFIOINNIN EDISTÄMISESTÄ YKSITYISMETSIEN MAAKUNNASSA SARI IIVONEN & BIRGITTA PARTANEN RURALIA-INSTITUUTTI NOORMARKKU 28.9.2016 TAUSTAA Etelä-Savossa on pitkät
LUONNONTUOTTEISTA POTKUA POHJOIS-KARJALAN BIOTALOUTEEN
LUONNONTUOTTEISTA POTKUA POHJOIS-KARJALAN BIOTALOUTEEN LUONNONTUOTTEET Luonnontuotteilla ja metsien ei-puuaineisilla tuotteilla tarkoitetaan metsistä ja puista saatavia tuotteita, jotka eivät ole puumateriaalia.
KESTÄVIÄ PUUTUOTTEITA UPM TIMBER
KESTÄVIÄ PUUTUOTTEITA UPM TIMBER Laadukkaita ja ympäristöystävällisiä PUUTUOTTEITA UPM Timber valmistaa korkealuokkaista mänty- ja kuusisahatavaraa rakennus- ja puusepänteollisuuteen sekä useisiin muihin
Kierrätämme hiiltä tuottamalla puuta
Kierrätämme hiiltä tuottamalla puuta Ympäristöjohtaja Liisa Pietola, MTK MTK:n METSÄPOLITIIKN AMK-KONFERENSSI 9.3.2016 Miksi hiilenkierrätys merkityksellistä? 1. Ilmasto lämpenee koska hiilidioksidipitoisuus
Paikkatiedosta luonnonraaka-ainekartoiksi
Paikkatiedosta luonnonraaka-ainekartoiksi Kokkola 15.3.2018 Ron Store Paikkatieto Tieto on kiinnitetty paikkaan koordinaattien avulla Puuston tilavuus tietyssä metsikössä Metsikkökuvion rajat on määritetty
Ekosysteemipalveluja erikoiskasveista
Ekosysteemipalveluja erikoiskasveista Erja Huusela-Veistola, erikoistutkija, Luonnonvarakeskus, 31600 Jokioinen, erja.huusela-veistola@luke.fi Ekosysteemipalvelut käsittävät ihmisen luonnosta saamat aineelliset
Luonnon ekosysteemipalvelut
Ylläpitävät palvelut Tuotantopalvelut Säätelevät palvelut - Kulttuuripalvelut Puhtaan veden merkitys korostuu entisestään maailman väestömäärän kasvaessa. Suomen pohjavesivarannot asukasta kohden ovat
METSÄMARJOJEN KV-MARKKINAT
METSÄMARJOJEN KV-MARKKINAT Antti Väliaho, Foodwest Oy antti.valiaho@foodwest.fi www.foodwest.fi www.elintarvikekehitys.fi Metsämarjojen potentiaali Maailmalla on vahva trendi eksoottisuuden ympärillä Pohjoinen
Marjan- Marjan- poiminnan poiminnan laatusäännöt laatusäännöt Arktiset Aromit ry
Marjan- poiminnan laatusäännöt Arktiset Aromit ry 1. Poiminta Puhdista välineet Käytä marjojen poiminnassa elintarvikekäyttöön soveltuvia välineitä: sankoja, poimureita ja kuljetuslaatikoita. Esimerkkejä
H e l s i n g i n l u o n n o n m o n i m u o t o i s u u s. Kääpien merkitys luonnon toiminnassa. Kaarina Heikkonen, Sami Kiema, Heikki Kotiranta
H e l s i n g i n l u o n n o n m o n i m u o t o i s u u s Kääpien merkitys luonnon toiminnassa Kaarina Heikkonen, Sami Kiema, Heikki Kotiranta Luonnontilaisessa metsässä on paljon lahopuuta ja runsaasti
Perustietoa luomusta VIESTI LUOMUSTA OIKEIN -HANKE LUOMUTUOTANTO METSÄN ANTIMET LUOMUELINTARVIKKEIDEN KULUTUS
Perustietoa luomusta VIESTI LUOMUSTA OIKEIN -HANKE LUOMUTUOTANTO METSÄN ANTIMET LUOMUELINTARVIKKEIDEN KULUTUS LUOMUTUOTANTO VIESTI LUOMUSTA OIKEIN -HANKE Mitä luomu on? Luomuelintarvike on aina peräisin
Keruutuotteet Keski-Suomessa Kasvi-idea Keski-Suomi
Keruutuotteet Keski-Suomessa Kasvi-idea Keski-Suomi ProAgria Keski-Suomi Keski-Suomen maa- ja kotitalousnaiset www.maajakotitalousnaiset.fi www.proagria.fi Maaseutuneuvonnan naisjärjestö, yksi Suomen suurimmista
Metsiin perustuvat ekosysteemipalvelut. Paula Horne
Metsiin perustuvat ekosysteemipalvelut Paula Horne Päättäjien metsäakatemia 12.9.2012 Mitä ekosysteemipalvelut ovat? Tulvasäätely Eroosion esto Ekosysteemin prosessit Hiilensidonta Virkistys Maisema Ainespuu
Miten metsästä lisää raaka-ainetta jalostettavaksi?
Luonnontuotealan innovaatioverkosto ja toimialan uudet mahdollisuudet -hanke (LT-INNO) Miten metsästä lisää raaka-ainetta jalostettavaksi? MMM Juha Rutanen Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti, Seinäjoki
Luomu Suomessa Päivitetty
Luomu Suomessa 2018 Päivitetty 2.5.2019 Sisällys 2. Sisällys 3. Luomualan kehitys 4. Luomutilat 5. Puutarhatuotanto 6. Kasvintuotanto 7. Kotieläintilat 8. Kotieläintuotanto 9. Luomukeruu 10. Luomun valmistus
Metsien luonnontuotteet ja luomu. Rainer Peltola, MTT Rovaniemi / LAPPI LUO
Metsien luonnontuotteet ja luomu Rainer Peltola, MTT Rovaniemi / LAPPI LUO Keruuluomu / luomukeruu Luonnonmarjat ja -sienet ovat luomua, jos ne on kerätty erikseen määritellyiltä luomukeruualueilta Keruualueeksi
Metsänkäsittelyn vaikutukset Suomen metsien marja- ja sienisatoihin
Metsänkäsittelyn vaikutukset Suomen metsien marja- ja sienisatoihin Mikko Kurttila, Jari Miina & Kauko Salo Luonnontuotteista terveyttä? - haasteet ja mahdollisuudet Ekosysteemipalvelut ja ihmisen terveys
Lahon aste Yhteensä Pysty- Maa- Yhteensä Pysty- Maa-
Liitetaulukko 43. Kuolleen puuston tilavuus lahon asteen mukaan metsä- ja kitumaalla. Ahvenanmaa Mänty 110 29 139 16 13 29 10 22 32 0 10 10 6 137 80 216 Kuusi 65 24 89 24 19 43 5 13 18 0 10 10 12 94 78
Metsien luonnontuotteita kuvaaville malleille on tarve
Metsien luonnontuotteita kuvaaville malleille on tarve Jari Miina, Henri Vanhanen ja Mikko Kurttila Luke Joensuu Metsätieteen päivä, Taksaattoriklubi 19.1.216 Käyttölisenssi: CC BY 4. Heikot signaalit
Tervetuloa Arktisuus elintarvikeviennin kärkenä seminaariin. Rake-Sali, Helsinki
Tervetuloa Arktisuus elintarvikeviennin kärkenä seminaariin Rake-Sali, Helsinki 25.10.2018 Päivän ohjelma 12.00 Tervetuloa Arktisuus elintarvikeviennin kärkenä hankkeen seminaariin Jaana Kotro, hankekoordinaattori,
Arktinen Älykäs Maaseutuklusteri
Arktinen Älykäs Maaseutuklusteri 1.9.2017 Arktinen Älykäs Maaseutuklusteri Mitä on Arktinen Älykkyys Lapin älykkään erikoistumisen jalkauttamisen brändinimi Tunnettu viidestä klusteristaan Uudenlainen
Lainsäädännön asettamat vaatimukset Luomuketjulle. Mikkeli 23.1.2014 Jaana Elo KoKo Palvelut
Lainsäädännön asettamat vaatimukset Luomuketjulle Mikkeli 23.1.2014 Jaana Elo KoKo Palvelut Luomutuotteita sääteleviä lainsäädäntöjä Neuvoston asetus 834 / 2007 Komission asetus 889 / 2008 MMMa 846 / 2008
Luomukeruualueiden sertifiointi. Sysmä Jaana Elo
Luomukeruualueiden sertifiointi Sysmä 16.5.2019 Jaana Elo Luomukeruu Neuvoston asetus 834/2007, art. 2, Määritelmät, kohta e) Kasvituotannolla tarkoitetaan kasvinviljelytuotteiden tuotantoa, johon kuuluu
Pölytyspalvelusta luonnonmarjasatojen varmistaja?
Pölytyspalvelusta luonnonmarjasatojen varmistaja? Rainer Peltola Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, Rovaniemi 5.12.2012 Mitä suomalainen metsä tuottaa yhdessä vuodessa? Noin 150 400 miljoonaa
Luonnontuotteista ruokamatkailuun vetovoimaa ja nimisuojatuotteita? Mirja Pummila, elintarvike- ja yritysasiantuntija
Luonnontuotteista ruokamatkailuun vetovoimaa ja nimisuojatuotteita? Mirja Pummila, elintarvike- ja yritysasiantuntija MAA- JA KOTITALOUSNAISET Juuret maalla Ruokamatkailu Ruokamatkailu on kansainvälinen
Mitä tarkoitetaan ekosysteemipalveluilla? Anne Tolvanen Metla / Oulun yliopisto
Mitä tarkoitetaan ekosysteemipalveluilla? Anne Tolvanen Metla / Oulun yliopisto Miksi ekosysteemipalvelukeskustelu on käynnistynyt? Maailmanlaajuiset muutokset Väestö kasvaa Energiantarve lisääntyy Luonnonvarat
Arvokas juusto Anja Pölönen
Arvokas juusto 20.3.2018 Anja Pölönen 1 ARVOKAS JUUSTO ESITYKSEN SISÄLTÖ Yhteiskunnallinen ja taloudellinen merkitys Haasteellinen valmistus Henkilökohtainen vastuu 2 MAITO JA JUUSTO TUOVAT TYÖTÄ JA TOIMEENTULOA
Mitä luomukeruualueiden sertifiointi tarkoittaa? Livia Jaana Elo
Mitä luomukeruualueiden sertifiointi tarkoittaa? Livia 22.1.2019 Jaana Elo Luomukeruu Neuvoston asetus 834/2007, art. 2, Määritelmät, kohta e) Kasvituotannolla tarkoitetaan kasvinviljelytuotteiden tuotantoa,
JOKAMIEHEN- OIKEUDET MITÄ LUONNOSSA SAA TEHDÄ?
JOKAMIEHEN- OIKEUDET MITÄ LUONNOSSA SAA TEHDÄ? MITÄ OVAT JOKAMIEHENOIKEUDET? Suomessa jokainen lapsi ja aikuinen saa nauttia luonnosta riippumatta siitä, kuka maan omistaa. Jokamiehenoikeudet eivät katso
SUOMEN ESIHISTORIA. Esihistoria
Suomen esihistoria / Ulla-Riitta Mikkonen 1 SUOMEN ESIHISTORIA Suomen historia jaetaan esihistoriaan ja historiaan. Esihistoria tarkoittaa sitä aikaa, kun Suomessa ei vielä ollut kristinuskoa. Esihistorian
O P E T U S M A T E R I A A L I
OPETUSMATERIAALI Aineiston kuvaus ja käyttöehdot Tämä opetusaineisto on Arktiset Aromit ry:n omille kotisivuilleen laatima aineisto. Aineiston käyttö vaatii rekisteröitymisen yhdistyksen extranet -sivuille.
Tilannetta ja tilastoa: luonnonmarjat
Tilannetta ja tilastoa: luonnonmarjat Arktiset Aromit ry: Vuonna 2015 saatiin ennätyksellinen mustikkasato, vaikka alkukesän kylmyys viivästyttikin marjojen kypsymistä. Mustikkaa kerättiin myyntiin 7,2
Kestävä ruoantuotanto. Suomenlahden tila ja tulevaisuus Tarja Haaranen, YM
Kestävä ruoantuotanto Suomenlahden tila ja tulevaisuus Tarja Haaranen, YM 25.1.18 Ilmastomuutos Ekosysteemipalvelujen heikkeneminen Ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvät sään ääri-ilmiöt. Osasta nykyhetken
Maaperä ravinnon laadun ja riittävyyden kulmakivenä
Maaperä ravinnon laadun ja riittävyyden kulmakivenä Sanna Kanerva ja Helena Soinne Helsinki Insight aamukahviseminaari 26.10.2012 29.10.2012 1 Maaperä elämän ylläpitäjä ja ekosysteemipalvelujen tuottaja
Helsingin luonnon monimuotoisuus. Kääpien merkitys luonnon toiminnassa. Kaarina Heikkonen, Sami Kiema, Heikki Kotiranta
Helsingin luonnon monimuotoisuus Kääpien merkitys luonnon toiminnassa Kaarina Heikkonen, Sami Kiema, Heikki Kotiranta Luonnontilaisessa metsässä on paljon lahopuuta ja runsaasti kääpiä. MARKKU HEINONEN
13. Liitteet. Marsi 2015 Luonnonmarjojen ja sienten kauppaantulomäärät vuonna 2015
Marsi 215 Luonnonmarjojen ja sienten kauppaantulomäärät vuonna 215 13. Liitteet 1 Luonnonmarjojen kauppaantulomäärät - Koko maa yhteensä Luonnonmarjojen kauppaantulomäärät - KOKO MAA YHTEENSÄ Mustikka
Vesivarojen arvo Suomessa
Vesivarojen arvo Suomessa Turo Hjerppe, Sari Väisänen, Lauri Ahopelto, Virpi Lehtoranta Suomen ympäristökeskus, SYKE Maailman vesipäivä 22.3.2018 Kuva: Lauri Ahopelto Vesi yhteiskunnassa 3 Vesien ekologinen
Luonnonyrteistä bisnestähanke. Luonnonyrttejä lautaselle
Luonnonyrteistä bisnestähanke Luonnonyrttejä lautaselle Yleisohjeita poimijoille Varmista, että sinulla on ostaja ja hänen laatu- ja käsittelytoiveet tiedossa Luonnonyrttejä myyntiin poimiva vastaa keräämiensä
1 Järjestä ekosysteemipalvelut oikein!
1 Järjestä ekosysteemipalvelut oikein! Tavoite: Oppilaat ymmärtävät käsitteen ekosysteemipalvelu ja oivaltavat miten monimuotoisia palvelut ovat. Vaikeusaste: Helppo. Vaikeimmat kortit voi poistaa nuoremmilta
Luonnonraaka-ainekartat - paikkatiedon hyödyntämismahdollisuudet
Luonnonraaka-ainekartat - paikkatiedon hyödyntämismahdollisuudet Kaustinen 28.3.2017 Ron Store Runko Paikkatieto ja paikkatietojärjestelmät Raaka-ainekartat Metsänomistajakyselyn tulokset: suhtautuminen
OSA 1 Arktiset Aromit ry 2012
OSA 1 Jokamiehenoikeudet Jokamiehenoikeudet antavat suomalaisille ainutlaatuisen mahdollisuuden liikkua luonnossa ja nauttia sen antimista riippumatta siitä, kuka alueen omistaa. Samanlaiset oikeudet ovat
BIOTALOUDEN MAHDOLLISUUKSIA. Saara Kankaanrinta
BIOTALOUDEN MAHDOLLISUUKSIA Saara Kankaanrinta Soilfood Oy, perustaja-, hallituksen jäsen, T&K Qvidja Kraft Ab, perustaja-, hallituksen jäsen BSAG säätiö, perustaja-, hallituksen jäsen Carbon to Soil Ltd,
Luomu Suomessa 2017 Päivitetty
Luomu Suomessa 2017 Päivitetty 10.4.2018 Sisällys 2. Sisällys 3. Luomualan kehitys 4. Luomutilat 5. Puutarhatuotanto 6. Kasvintuotanto 7. Kotieläintilat 8. Kotieläintuotanto 9. Luomukeruu 10. Luomun valmistus
Marjamaat ja maisema kauppatavaraksi?
Marjamaat ja maisema kauppatavaraksi? Airi Matila Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio Forest heritage developer project http://www.metsavastaa.net/metsakulttuuri VOIMAMETSÄ tilaisuus Haukiputaalla 19.5.2010
Arktisuudesta selkänojaa elintarvikeviennille. Pohjois-pohjanmaan maakuntapäivät 2016 Minna Asunmaa, Ruokatieto Yhdistys ry
Arktisuudesta selkänojaa elintarvikeviennille Pohjois-pohjanmaan maakuntapäivät 2016 Minna Asunmaa, Ruokatieto Yhdistys ry Ruokatieto Yhdistys ry - edistää suomalaista ruokakulttuuria viestimällä ruuasta
Ajankohtaista maataloudesta. Keski-Suomen Yrittäjien Kevätseminaari Tommi Lunttila 29.4.2015
Ajankohtaista maataloudesta Keski-Suomen Yrittäjien Kevätseminaari Tommi Lunttila 29.4.2015 Ajankohtaista maa- ja metsätaloudessa Biotalous ja Ruoka Markkinat - Venäjän tuontikielto - Kaikki maataloustuotteet
Luomu Suomessa 2016 Päivitetty
Luomu Suomessa 2016 Päivitetty 21.3.2017 Sisällys 2. Sisällys 3. Luomualan kehitys 4. Luomutilat 5. Puutarhatuotanto 6. Kasvintuotanto 7. Kotieläintilat 8. Kotieläintuotanto 9. Luomukeruu 10. Luomun valmistus
Jokamiehen oikeudet. Sinulla täytyy olla alueen omistajan lupa, jos haluat:
Jokamiehen oikeudet Ilman lupaa saat: Kerätä metsästä marjoja, sieniä, kukkia ja ruohokasveja. Kerätä käpyjä tai kuivia risuja maasta. Kävellä, hiihtää tai pyöräillä luonnossa, ei kuitenkaan pelloilla,
Suomen metsien muuttuvat käyttömuodot. Professori Risto Seppälä Metsäntutkimuslaitos
Suomen metsien muuttuvat käyttömuodot Professori Risto Seppälä Metsäntutkimuslaitos Esityksen jäsentely Suomen metsien käyttömuotojen kehitys Suomen metsien käytön tulevaisuus Loppuhuipennus Metsien käyttö
Mansikan kukkaaiheiden
Mansikan kukkaaiheiden kehitys Marja Rantanen Miksi kukka-aiheiden kehitys on kiinnostavaa? Monivuotinen kasvurytmi Jan Feb March Apr May Jun Jul Aug Sept Oct Nov Dec Valo ja lämpötila ovat kasvua sääteleviä
Metsähallituksen rooli ekosysteemipalveluiden tuottajana
Metsähallituksen rooli ekosysteemipalveluiden tuottajana Lapin metsätalouspäivät 13.2.2014 Antti Otsamo Kehitys- ja ympäristöpäällikkö, MMT Metsähallitus edelläkävijä vihreillä markkinoilla Vihreät markkinat?
Arctic Smart Rural Community. Lapin maaseudun tryffelit
Arctic Smart Rural Community 4.4.2017 Lapin maaseudun tryffelit Mitä maaseudulla tapahtuu? 4.4.2017 Muuttoliike maaseudulta kaupunkeihin voimistuu Ihmiset seuraavat rahaa Elintarvikkeita, energiaa, työtä
Metsäalan hyvinvointiskenaariot: Metsien eri käyttömuotojen hyvinvointivaikutukset. Osahankkeen 1 esittely
Metsäalan hyvinvointiskenaariot: Metsien eri käyttömuotojen hyvinvointivaikutukset Osahankkeen 1 esittely Risto Seppälä osahankkeen vetäjä Metsien käytön tulevaisuus Suomessa hankkeen ohjausryhmän kokous
ENERGIA- JA YMPÄRISTÖOSAAMISEN MERKITYS KONSULTTIYRITYKSEN ASIAKASPROJEKTEISSA MIRJA MUTIKAINEN, LIIKETOIMINTAPÄÄLLIKKÖ, RAMBOLL FINLAND OY 26.5.
ENERGIA- JA YMPÄRISTÖOSAAMISEN MERKITYS KONSULTTIYRITYKSEN ASIAKASPROJEKTEISSA MIRJA MUTIKAINEN, LIIKETOIMINTAPÄÄLLIKKÖ, RAMBOLL FINLAND OY 26.5.2015 SISÄLTÖ Energia- ja ympäristöosaaminen Rambollissa
Satomalleista metsän tuoton optimointiin ja käsittelysuosituksiin
Satomalleista metsän tuoton optimointiin ja käsittelysuosituksiin Mikko Kurttila, Jari Miina, Veera Tahvanainen & Henri Vanhanen Luke Joensuu Digitalisaatio ja teknologia luonnontuotealalla, Arktisten
Korjausliike kestävään talouteen. Yhden jäte toisen raaka-aine Eeva Lammi, ympäristöhuollon asiantuntija, Lassila & Tikanoja. 1Lassila & Tikanoja Oyj
Korjausliike kestävään talouteen Yhden jäte toisen raaka-aine Eeva Lammi, ympäristöhuollon asiantuntija, Lassila & Tikanoja 1Lassila & Tikanoja Oyj Lassila & Tikanoja Oyj 2 KIERRÄTYS JA HYÖDYNTÄMINEN:
Pakurikäävän viljelymahdollisuudet Suomessa.
Pakurikäävän viljelymahdollisuudet Suomessa. Luonnontuotealan tutkimusseminaari 11.11.2015 Esa Laine, MMM Pakurikääpä (Inonotus obliquus) Pohjoisella pallonpuoliskolla tavattava lehtipuiden lahottajasieni.
Pölytyspalvelut mustikkasatojen
Pölytyspalvelut mustikkasatojen parantajana Rainer Peltola, Luonnonvarakeskus Luonnonmarjasatoihin vaikuttavista tekijöistä Lumipeitteen paksuus pakkastuhot Edellisen kasvukauden ympäristöolosuhteet, kukinnan
Kestävää kasvua biotaloudesta. Suomen biotalousstrategia
Kestävää kasvua biotaloudesta Suomen biotalousstrategia 8.5.2014 Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous 1900 2014 2030 Biotalous on talouden seuraava aalto,
Henkilövahinkoririskit riskiluokan I ruuduissa vuosina
A B C D 0 1 Henkilövahinkoririskit riskiluokan I ruuduissa vuosina 2013 2016 Kuolleisuuden vuosittainen henkilövahinkoriski riskiluokan I riskiruudussa Vakavasti loukkantuneiden vuosittainen henkilövahinkoriski
TEEMA: Elinkeinollinen merkitys Kohderyhmät: Yritykset ja oppilaitokset
TEEMA: Elinkeinollinen merkitys Kohderyhmät: Yritykset ja oppilaitokset Artikkelit ja blogikirjoitukset, 6 Kinnunen, Johanna (2016): Villikasvien elintarvikekäytön mahdollisuudet lisääntyivät. Lapin ammattikorkeakoulun
Pohjoisuudesta ja yhteistyöstä tukea elintarvikevientiin
Pohjoisuudesta ja yhteistyöstä tukea elintarvikevientiin Lotta Heikkilä, Luonnonvarakeskus Ruokariihi 15.11.2017 Oulu Ajankohtaista viennistä Viennissä positiivinen vire ja kolmas kasvun vuosi menossa
Sisältö. Puutuhka- ja puhdistamolietepohjaisen metsälannoitteen valmistusmahdollisuudet 11/6/2018
Puutuhka- ja puhdistamolietepohjaisen metsälannoitteen valmistusmahdollisuudet Biotalouspäivät, FellmanniCampus, Kirkkokatu 27, Lahti Prof. Olli Dahl TkK Sofia Peltonen 7.11.2018 Sisältö Haasteet Kiertotalous