LUOMUKERUU -ALUEIDEN SERTIFIOINTI BIRGITTA PARTANEN RURALIA-INSTITUUTTI
|
|
- Teuvo Katajakoski
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 LUOMUKERUU -ALUEIDEN SERTIFIOINTI BIRGITTA PARTANEN RURALIA-INSTITUUTTI
2 SISÄLTÖ TAUSTAA TAVOITTEET AINEISTOT JA MENETELMÄT MERKITYS
3 TAUSTAA
4 LUOMUMETSISTÄ MONEKSI -TIEDOTUSHANKE Etelä-Savossa toteutetaan Luomumetsistä moneksi hanke, jossa tiedotetaan metsien luomusertifioinnista ja selvitetään sen merkitystä metsien monikäytön, keruutuotteiden jatkojalostuksen ja matkailun kannalta Luodaan alueelle sopivaa toimintamallia keruualueiden selvitykseen ja ylläpitoon Toteutus: Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti yhteistyössä Suomen Metsäkeskuksen kanssa Rahoitus: Etelä-Savon Ely-keskus Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta.
5 SUOMESSA ON SUURI LUOMUKERUUALUE Suomessa oli v lopussa yhteensä 12,2 milj. ha luomukeruualueita, joista pääosa sijaitsee Lapissa, Kainuussa ja Koillismaalla. Se on noin 30% koko maailman luomukeruualasta yht. n. 40,7 milj. ha. (lähde ) ja noin 40 % Suomen maapinta-alasta! Tämä on ainutlaatuista maailman mittakaavassa.
6 MITÄ TARKOITTAA LUOMUKERUU? oluomukeruu kuuluu luomukasvintuotantoon. Siinä noudatetaan neuvoston asetusta (EY 834/2007) ja se on valvottua tuotantoa. oluonnontuotteet ovat luomua vain silloin, kun koko ketju on luomuvalvonnassa: luonnontuotteet on kerätty tarkastetuilta ja valvontaan liitetyiltä alueilta. Luomukeruualueet, luomukeruutuotteiden ostajat ja jalostajat tarkastetaan vuosittain. Jokaisen luomupoimijan tulee antaa luomukeruutuotteiden ostajalle kirjallinen sitoumus, jossa sitoutuu noudattamaan luomupoimintaehtoja.
7 LUOMUKERUUTUOTTEET Luomukeruutuotteisiin kuuluu luonnonvaraiset ja puoliviljellyt marjat (tärkeimpiä), sienet ja yrtit. sekä erikoisluonnontuotteet, mm. terva, mahla, pettu, turve, pihka ja luonnon kosmetiikka- ja koristemateriaalit.
8 LUOMUSERTIFIOINTI EI ESTÄ METSÄNHOITOA Kiellettyjä ovat juurikäävän torjunta urealla, kemiallinen heinäntorjunta ja tietyt kemialliset lannoitteet (ne, jotka eivät ole sallittujen listalla). Sallittuja ovat tuhkalannoitus, juurikäävän torjunta harmaaorvakalla sekä luomukasvintuotannossa sallitut lannoitteet (esim. YaraVita Bortrac), maanparannusaineet ja kasvinsuojeluaineet. Kielletyillä aineilla käsitellyt alueet rajataan pois luomusta siirtymäajaksi Luomusertifiointi ei estä toteuttamasta tarvittavia metsähoitotoimenpiteitä talousmetsässä.
9 KERUUALUEIDEN LIITTÄMINEN VALVONTAAN Toimija Toimijalle asetettavat vaatimukset MENETELMÄ 1: KOLMANNEN TAHON SELVITYS Keruualueen selvittäjä Hankkii luotettavat tiedot alueen luomukelpoisuudesta Liittyy alkutuotannon valvontajärjestelmään (Ely-keskus) MENETELMÄ 2: KOLMANNEN TAHON SELVITYS, SOPIMUKSELLINEN Keruualueen selvittäjä Hankkii luotettavat tiedot alueen luomukelpoisuudesta Laatii sopimukset maanomistajatahojen kanssa Liittyy alkutuotannon valvontajärjestelmään (Ely-keskus) MENETELMÄ 3: MAANOMISTAJA LIITTÄÄ OMAN KERUUALUEEN VALVONTAAN Maanomistaja/metsätila Liittyy alkutuotannon valvontajärjestelmään (Ely-keskus) Maanomistaja/luomutila Liittää omistamansa keruualueet olemassa olevaan luomuyksikköön (Ely-keskus) Keruutuotteiden ostotoiminta Keruutuotteiden ostaja Liittyy elintarvikkeiden valmistuksen valvontajärjestelmään (Evira) Voi ostaa luomumarjaa poimintaehtoihin sitoutuneelta poimijalta Poimija Sitoutuu luomupoimintaehtoihin Ei liity valvontajärjestelmään
10 TUTKIMUSTARVE TULI ESIIN TIEDOTUSHANKKEEN ALUSSA Helsingin yliopisto, metsätieteiden laitos Metsien sertifiointi luomukeruualueiksi mielikuvat, merkitys ja mahdollisuudet Tutkimus käynnistymässä, aluksi rahoitus Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Savon rahastosta
11 TAVOITTEET
12 TAVOITTEET JA TUTKIMUSKYSYKSET Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa tietoa keruualueiden luomusertifioinnin merkityksestä vertailla eri toimintamallivaihtoehtoja ja niiden kustannuksia sekä selvittää yhteistyö- ja yritysmahdollisuuksia. Tutkimuksella haetaan vastauksia seuraaviin kysymyksiin: 1. Kuinka metsänomistaja kokee keruualueiden luomusertifioinnin ja miten sitä voi metsänomistaja itse hyödyntää? 2. Millainen toimintamalli sertifioinnissa ja sen ylläpidossa on tehokas, taloudellinen ja oikeudenmukainen? 3. Tuoko luomusertifiointi uutta yrittäjyyttä ja yhteistyötä metsänomistajien ja matkailutoimialan välille?
13 AINEISTOT JA MENETELMÄT
14 AINEISTOT JA MENETELMÄT 1 Kysely metsänomistajille. Aineistoa täydennetään focus group haastatteluilla. Asiantuntijahaastatteluja luomustatuksen merkityksestä markkinoilla ja todellisesta vaikutuksesta hinnanmuodostukseen kaupallisesti tärkeimmillä raaka-aineilla (marjat, pihka, pakuri, mahla, muutamat kosmetiikan raaka-aineet) Legimiteettiteoria, jota voidaan tarkastella systeemiteoriana, jonka mukaan yritys sekä vaikuttaa että ottaa vaikutteita toimintaympäristöstään eli yhteiskunnasta (ks. Deegan 2002, 292). Yhteiskunnan ja liike-elämän välillä vallitsee yhteiskuntasopimus, jossa yhteiskunta tunnustaa yrityksen olemassaolon sekä oikeudet ja odottaa vastavuoroisesti yrityksen täyttävän yhteiskunnan odotukset siitä, miten yritystoimintaa pitäisi harjoittaa.
15 AINEISTOT JA MENETELMÄT 2 Luomumetsistä moneksi hankkeen järjestämissä tilaisuuksissa kerätty aineisto, jota täydennetään focus group haastatteluilla sekä luomukeruuarvoketjutyöryhmän työpajoissa koottu aineisto. Strukturoidut teemahaastattelut luonnontuotteita käyttäville yrityksille, suurille metsänomistajille, mm. seurakunnille, kunnille ja metsäfirmoille Jatkuvan muutoksen interventioteoriassa Weick & Quinnin (1999) mukaan on kolme vaihetta: 1. Tehdään paikallisessa arkityössä toteutettavat toimintajaksot näkyväksi ja esitetään toimintamallit kartoin, käsittein ja tarinoin. 2.Tilannetta tulkitaan uudelleen ja jaksotetaan toimintamalleja. 3. Jatketaan toimintamallien kokeilua. Tuotettava käsitteellinen malli palvelee tutkimustarkoituksen lisäksi kehittämisen apuvälineenä.
16 AINEISTOT JA MENETELMÄT 3 Kokonaisuuden pääaineisto kootaan kyselyillä ja haastatteluilla matkailusektorille: Mikkelin matkailun kanssa yhteistyössä tehdään Etelä-Savon alueen matkailusektorille kysely omien metsien käytöstä ja yhteistyöstä alueen metsänomistajien kanssa. Aineistoa täydennetään asiantuntijahaastatteluin (metsä- ja matkailuala). Sidosryhmäteoria perustuu käsitykseen, jonka mukaan organisaatioiden täytyy toimia aktiivisesti sidosryhmiensä kanssa (Freeman 1984). Omistajat, joilla on osuus, ovat vuorovaikutuksessa yrityksen kanssa ja näin ollen tekevät liiketoiminnan mahdolliseksi (Näsi 1995). Freemanin (1984) mukaan ainut tapa menestyksen ylläpitämiseen ja luomiseen on juuri sidosryhmien huomiointi.
17 LÄHTEET Deegan, C The legitimising effect of social and environmental disclosures: a theoretical foundation. Accounting, Auditing and Accountability Journal. 15:3, Freeman, E. R Strategic Management. A Stakeholder Approach. Boston, Mass.: Pitman. Näsi, J. (toim.) Understanding stakeholder thinking. Helsinki: LSR- Publications Weick, K.E & Quinn, R.E Organizational change and development. Annual Review of Psychology.
18 MERKITYS
19 PUHTAUS, AITOUS, LUOMU, VILLIYS MARKKINAVALTTEJA
20 MERKITYS Metsistämme % alueesta riippuen olisi sertifioitavissa luomuun muuttamatta nykyisiä hoitokäytäntöjä Jos kaikki sertifioitavissa olevat metsämme sertifioitaisiin luomuun, saisimme koko Suomen maapinta-alasta luomuun 87%. Meillä on valttinamme ainutlaatuinen puhtaus, miksi emme kertoisi sitä maailmalle?
21
LUOMUKERUU -ALUEIDEN SERTIFIOINTI BIRGITTA PARTANEN RURALIA-INSTITUUTTI MAISTA LUOMU TERTTI
LUOMUKERUU -ALUEIDEN SERTIFIOINTI BIRGITTA PARTANEN RURALIA-INSTITUUTTI MAISTA LUOMU TERTTI 1.10.2016 TAUSTAA LUOMUMETSISTÄ MONEKSI -TIEDOTUSHANKE 2015-2016 Etelä-Savossa toteutetaan Luomumetsistä moneksi
ETELÄ-SAVON METSÄT LUOMUUN? KOKEMUKSIA LUOMUSERTIFIOINNIN EDISTÄMISESTÄ YKSITYISMETSIEN MAAKUNNASSA
ETELÄ-SAVON METSÄT LUOMUUN? KOKEMUKSIA LUOMUSERTIFIOINNIN EDISTÄMISESTÄ YKSITYISMETSIEN MAAKUNNASSA SARI IIVONEN & BIRGITTA PARTANEN RURALIA-INSTITUUTTI NOORMARKKU 28.9.2016 TAUSTAA Etelä-Savossa on pitkät
TALOUDELLISTA HYÖTYÄ LUOMUKERUU- ALUEESTA LUOMUPÄIVÄT , TURKU
TALOUDELLISTA HYÖTYÄ LUOMUKERUU- ALUEESTA LUOMUPÄIVÄT 17.11.2016, TURKU BIRGITTA PARTANEN RURALIA-INSTITUUTTI LUOMUMETSISTÄ MONEKSI -TIEDOTUSHANKE 2015-2017 Etelä-Savossa toteutetaan Luomumetsistä moneksi
Metsien sertifiointi luomukeruualueiksi Etelä-Savossa
Metsien sertifiointi luomukeruualueiksi Etelä-Savossa Luomuvalvontapäivä 17.3.2016 Birgitta Partanen, HY/Ruralia-instituutti Luomumetsistä moneksi -hanke 17.3.2016 1 Luomuluonnontuote eli luomukeruutuote
LUOMU Luonnonalueiden luomustatuksesta
LUOMU Luonnonalueiden luomustatuksesta 12.4.2017 Limingan luontokeskus, Liminka Anne Ristioja Luonnontuotealan toimialapäällikkö Lapin ely-keskus 13.4.2017 Luomuluonnontuote eli luomukeruutuote on Neuvoston
Luomuluonnontuotteiden mahdollisuudet Arktiset Aromit ry:n 25-vuotisjuhlaseminaari Birgitta Partanen
Luomuluonnontuotteiden mahdollisuudet Arktiset Aromit ry:n 25-vuotisjuhlaseminaari 18.6.2018 Birgitta Partanen ARKTISET AROMIT ry. 2018 MIKSI LUOMUA? LUOMU ON TUNNETTU LAATUJÄRJESTELMÄ Luomu on maailmanlaajuisesti
Keruualueiden luomusertifiointi
Keruualueiden luomusertifiointi 7.2.2018 Sampsa Heinonen Evira Neuvoston asetuksen (EY 834/2007) 12 artikla, kohta Luonnonalueilla, metsissä ja maanviljelysalueilla luontaisesti kasvavien kasvien ja niiden
Keruualueiden luomusertifiointi
Keruualueiden luomusertifiointi 19.1.2017 Sampsa Heinonen Evira Neuvoston asetuksen (EY 834/2007) 12 artikla, kohta Luonnonalueilla, metsissä ja maanviljelysalueilla luontaisesti kasvavien kasvien ja niiden
Luomukeruualueiden sertifiointi. Sysmä Jaana Elo
Luomukeruualueiden sertifiointi Sysmä 16.5.2019 Jaana Elo Luomukeruu Neuvoston asetus 834/2007, art. 2, Määritelmät, kohta e) Kasvituotannolla tarkoitetaan kasvinviljelytuotteiden tuotantoa, johon kuuluu
Metsäluomu biotalouden mahdollisuutena Luomufoorumi 3.2.2016
Metsäluomu biotalouden mahdollisuutena Eija Vuorela Suomen 4H-liitto/Youngfour Oy Luonnontuotteet monipuolistuvissa arvoverkoissa (LUMOA) -hanke Yhteistyössä Rainer Peltola LUKE 2 Mennään metsään Suomi
Luonnontuotteiden luomusertifioinnista
Luonnontuotteiden luomusertifioinnista Luomuinstituutin luento Mikkeli 3.11.2015 Birgitta Partanen, HY/Ruralia-instituutti Luomumetsistä moneksi -hanke 3.11.2015 1 Esitys on toteutettu yhteistyössä Eija
Mitä luomukeruualueiden sertifiointi tarkoittaa? Livia Jaana Elo
Mitä luomukeruualueiden sertifiointi tarkoittaa? Livia 22.1.2019 Jaana Elo Luomukeruu Neuvoston asetus 834/2007, art. 2, Määritelmät, kohta e) Kasvituotannolla tarkoitetaan kasvinviljelytuotteiden tuotantoa,
LUOMUSERTIFIOINNILLA LISÄARVOA Eija Vuorela Youngfour Oy
LUOMUSERTIFIOINNILLA LISÄARVOA 23.2.2017 Eija Vuorela Youngfour Oy Luomusertifioinnilla lisäarvoa selvitys Miksi? Luomutuotteiden kaupallinen kysyntä kasvaa, erityisesti kv markkinoilla Luomujalostajat
Metsäluomu biotalouden mahdollisuutena Luomuluonnontuotteet, arvoketjutyöryhmä 1. tapaaminen 6.4.2016
Metsäluomu biotalouden mahdollisuutena Luomuluonnontuotteet, arvoketjutyöryhmä 1. tapaaminen 6.4.2016 Eija Vuorela Suomen 4H-liitto/Youngfour Oy Luonnontuotteet monipuolistuvissa arvoverkoissa (LUMOA)
LUOMUKERUUTUOTANNON POTENTIAALI JA UUDEN SELVITYSMALLIN KÄYTÄNNÖT Eija Vuorela Youngfour Oy
LUOMUKERUUTUOTANNON POTENTIAALI JA UUDEN SELVITYSMALLIN KÄYTÄNNÖT 19.1.2017 Eija Vuorela Youngfour Oy Potentiaali on huikea! Suomessa on maailman suurin yhtenäinen luomukeruualue pintaala, n.13milj.ha
Luomuluonnonmarjojen. poimintaohje
Luomuluonnonmarjojen poimintaohje Mitä luomulla tarkoitetaan? Poimijan on tutustuttava tähän luonnonmukaista keruuta koskevaan ohjeeseen ennen keruun aloittamista ja poimija vahvistaa kirjallisesti sitoutuvansa
Perustietoa luomusta VIESTI LUOMUSTA OIKEIN -HANKE LUOMUTUOTANTO METSÄN ANTIMET LUOMUELINTARVIKKEIDEN KULUTUS
Perustietoa luomusta VIESTI LUOMUSTA OIKEIN -HANKE LUOMUTUOTANTO METSÄN ANTIMET LUOMUELINTARVIKKEIDEN KULUTUS LUOMUTUOTANTO VIESTI LUOMUSTA OIKEIN -HANKE Mitä luomu on? Luomuelintarvike on aina peräisin
Metsien luomusertifiointi Noormarkun Klubi
Metsien luomusertifiointi 28.9.2016 Noormarkun Klubi Mirella-Katriina Levomäki Satakunnan Ely-keskus 12.10.2016 Luomukeruutoiminnasta Satakunnassa Luomukeruutoiminta on Satakunnassa erittäin vähäistä Ajoittain
Metsien luonnontuotteet ja luomu. Rainer Peltola, MTT Rovaniemi / LAPPI LUO
Metsien luonnontuotteet ja luomu Rainer Peltola, MTT Rovaniemi / LAPPI LUO Keruuluomu / luomukeruu Luonnonmarjat ja -sienet ovat luomua, jos ne on kerätty erikseen määritellyiltä luomukeruualueilta Keruualueeksi
Metsien luonnontuotteiden tuottaminen ja luomusertifiointi. Luomua ja luonnontuotteita metsävaratietoihin-hanke (LULUME)
Metsien luonnontuotteiden tuottaminen ja luomusertifiointi Luomua ja luonnontuotteita metsävaratietoihin-hanke (LULUME) Lämpöyrittäjyyspäivä 29.3.2019 Luomua ja luonnontuotteita metsävaratietoihin -hanke
Metsät, metsätalous ja luonnontuoteala
Metsät, metsätalous ja luonnontuoteala Marko Ämmälä Tammela 5.6.2019 Euroopan metsäpeitteisin valtio Metsät mahdollisuutena Metsät peittävät 33 % Euroopan ja 73% Suomen pinta-alasta Suomessa käytetään
Kehittyvää liiketoimintaa luomuluonnontuotteista tarpeita, mahdollisuuksia ja jatkoaskelia
Kehittyvää liiketoimintaa luomuluonnontuotteista tarpeita, mahdollisuuksia ja jatkoaskelia Luonnontuotealan koordinaatiohanke LUMOA Lahti 7.2.2018, MMM Juha Rutanen Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti,
LUONNONTUOTEALA. Luonnontuotealan aamukahvitilaisuus Toimialapäällikkö Anne Ristioja Rovaniemi 5.6.2015
LUONNONTUOTEALA Luonnontuotealan aamukahvitilaisuus Toimialapäällikkö Anne Ristioja Rovaniemi 5.6.2015 Viikko 23 on Villiruokaviikko Luonto on täynnä ruokaa ELO-säätiö ELO-säätiö on Suomalaisen ruokakulttuurin
Lainsäädännön asettamat vaatimukset Luomuketjulle. Mikkeli 23.1.2014 Jaana Elo KoKo Palvelut
Lainsäädännön asettamat vaatimukset Luomuketjulle Mikkeli 23.1.2014 Jaana Elo KoKo Palvelut Luomutuotteita sääteleviä lainsäädäntöjä Neuvoston asetus 834 / 2007 Komission asetus 889 / 2008 MMMa 846 / 2008
Suomen 4H-liitto/LuomuLappi-selvityshanke/Eija Vuorela
7.5.2014 1 Luomua Laatua? Luomuluonnontuotteiden sertifiointijärjestelmä kehittyy Eija Vuorela, hankevastaava LuomuLappi selvityshanke Suomen 4H-liitto/4HLappi 8.5.2014 Miksi luomu kiinnostaa? Kuluttajat
Metsänomistajat osaksi luonnontuotealan tuottajaverkostoa
Lumen 3/2017 TEEMA-ARTIKKELI Metsänomistajat osaksi luonnontuotealan tuottajaverkostoa Seija Niemi, projektipäällikkö, tuntiopettaja, Teollisuuden ja luonnonvarojen osaamisala, Lapin ammattikorkeakoulu
Luomukeruutuotannon koulutus toimijoille ja sidosryhmille. Evira Sampsa Heinonen
Luomukeruutuotannon koulutus toimijoille ja sidosryhmille Evira 26.4.2018 Sampsa Heinonen Uudistetut luomukeruutuotannon ohjeet Kaikki suomalaisethan tietää, että Suomessa käytännössä kaikki keruutuotteet
Luomun käyttäjän käsikirja
Luomun käyttäjän käsikirja on koottu Viesti luomusta oikein hankkeessa avuksi ammattikeittiöille ja kaupan alalle luomun varmentamiseen ja viestintään. Käsikirja on helppokäyttöinen opas, josta tarvittavat
LUOMUELINTARVIKKEIDEN VIENTISELVITYS. Tulosten yhteenveto
LUOMUELINTARVIKKEIDEN VIENTISELVITYS Tulosten yhteenveto 13.3.2019 Tutkimuksen tausta ja tavoitteet Pro Luomu teki selvityksen Suomen luomuelintarvikeviennistä helmimaaliskuussa 2019. Tavoitteena oli selvittää
Metsistä saa muutakin kuin puuta
Metsistä saa muutakin kuin puuta Rainer Peltola Luonnonvarakeskus Mitä muuta? Tuotteita: Luonnontuotteita, riistaa, makeaa vettä, energiaa Säätelyä: Hengitysilmaa, ilmaston säätelyä, tulvien tasausta,
Suomalainen metsä loistava toimintaympäristö luonnontuoteluomulle
1 LUOMUKERUUALUEIDEN SERTIFIOINTI SUOMESSA nykytila, haasteet ja mahdollisuudet, Suomen 4H-liitto/ Youngfour Oy. Luomukeruutuotteet miten niin luomua? Luomukeruutuote eli luomuluonnontuote on neuvoston
Keruutuotteet Keski-Suomessa Kasvi-idea Keski-Suomi
Keruutuotteet Keski-Suomessa Kasvi-idea Keski-Suomi ProAgria Keski-Suomi Keski-Suomen maa- ja kotitalousnaiset www.maajakotitalousnaiset.fi www.proagria.fi Maaseutuneuvonnan naisjärjestö, yksi Suomen suurimmista
Luonnontuotealan kehittämistyö ja -tarpeet
Luonnontuotealan kehittämistyö ja -tarpeet Joensuu 24.4.2019 Juha Rutanen, projektipäällikkö Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti Luonnontuotealalla monipuolista yrittäjyyttä, 750 yritystä, lisäarvomahdollisuuksia
TEM Toimialapalvelu Luonnontuoteala nyt
TEM Toimialapalvelu Luonnontuoteala nyt Lutunen-hankkeen seminaari 24.10.2018 Rovaniemi Anne Ristioja, Lapin ELY-keskus Luonnontuoteala kehittyy osana biotaloutta Suomen biotalousstrategian mukaan luonnontuotteet
Luonnonyrteistä bisnestä luonnonyrttien kerääminen. Outi Penttilä Etelä-Suomen maa- ja kotitalousnaiset/proagria Etelä-Suomi ry
Luonnonyrteistä bisnestä luonnonyrttien kerääminen Outi Penttilä Etelä-Suomen maa- ja kotitalousnaiset/proagria Etelä-Suomi ry Luonnonyrteistä bisnestä-hanke Luodaan uusia yhteistyö-ja liiketoimintamahdollisuuksia
Toimiva raaka-aineketju luonnontuotealan kehityksen perustana
Toimiva raaka-aineketju luonnontuotealan kehityksen perustana Luonnontuotealan koordinaatiohanke LUMOA Kokkola 15.3.2018, MMM Juha Rutanen Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, Seinäjoki Luonnontuotealan
Luonnontuotealan toimialaraportti 2016 11.5.2016 Helsinki
Luonnontuotealan toimialaraportti 2016 11.5.2016 Helsinki Anne Ristioja Luonnontuotealan toimialapäällikkö Lapin ELY-keskus Luonnontuotteet Marjat Sienet Yrtit Erikoisluonnontuotteet Mahla, pihka, terva,
Mistä tietää, että luomu on luomua?
Mistä tietää, että luomu on luomua? Luomuvalvonta ja sertifiointi Suomessa Jyri kähönen, toimitusjohtaja Raikastamo Oy Raikastamo Oy Perustettu 2008, yksityisessä omistuksessa Erikoistunut luomumehujen
Ajankohtaista luonnonmukaisen tuotannon valvonnassa
Ajankohtaista luonnonmukaisen tuotannon valvonnassa Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Johanna Honkanen 13.02.2013 1 Valvonnassa 421 toimijaa Luomu + sv noin 24 300 ha Luomutilojen
TEM Toimialapalvelu Luonnontuoteala kasvaa ja monipuolistuu
TEM Toimialapalvelu Luonnontuoteala kasvaa ja monipuolistuu Arktisten Aromien 25-vuotisjuhlaseminaari 18.6.2018 Anne Ristioja, Lapin ELY-keskus Luonnontuoteala kehittyy osana biotaloutta Suomen biotalousstrategian
Luonnontuotealan toimialaraportti ennakoi liiketoimintaympäristön muutoksia
Luonnontuotealan toimialaraportti ennakoi liiketoimintaympäristön muutoksia 11.5.2017 MMM, Helsinki Anne Ristioja, Luonnontuotealan toimialapäällikkö, Lapin ely-keskus Luonnontuoteala Suppilovahveroita
Luonnontuotteita pohjoisesta miten vastata matkailun ja maailman kysyntään Olos, Muonio
Luonnontuotteita pohjoisesta miten vastata matkailun ja maailman kysyntään 29.9.2016 Olos, Muonio Anne Ristioja Luonnontuotealan toimialapäällikkö Lapin ELY-keskus Miksi luonnontuotteita matkailuun ja
Luonnonraaka-ainekartat - paikkatiedon hyödyntämismahdollisuudet
Luonnonraaka-ainekartat - paikkatiedon hyödyntämismahdollisuudet Kaustinen 28.3.2017 Ron Store Runko Paikkatieto ja paikkatietojärjestelmät Raaka-ainekartat Metsänomistajakyselyn tulokset: suhtautuminen
Metsien uudet tuotteet uusia ratkaisuja tulonlähteisiin
Metsien uudet tuotteet uusia ratkaisuja tulonlähteisiin Erikoissienten tuotanto osaksi metsätalouden arvoketjuja HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018 Teema:
Metsien raaka-aineiden yhteistuotannon edut
Metsien raaka-aineiden yhteistuotannon edut Jari Miina ja Mikko Kurttila Luonnonvarakeskus (Luke) Uusia tuotteita metsästä seminaari 29.3.2017 Rovaniemi Puun ja luonnontuotteiden yhteistuotanto Onko yhteistuotanto
Kohti luomuelintarvikeyrittäjyyttä. Lisäarvoa Luomujalostuksesta Ulvila Jaana Elo KoKo Palvelut
Kohti luomuelintarvikeyrittäjyyttä Lisäarvoa Luomujalostuksesta Ulvila 20.10.2016 Jaana Elo KoKo Palvelut EU-tasoinen lainsäädäntöä Neuvoston asetus 834 /2007 Neuvosto ja parlamentti: periaatteet ja tavoitteet
Luomu Suomessa 2012 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön tukea. Päivitetty
Luomu Suomessa 2012 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön tukea. Päivitetty 19.9.2013 Sisällys Luomupeltoala Luomuviljelyn kehitys 2006-2012 Luomukasvintuotanto Luomukotieläintilat
Luomu Etelä- Savossa Tietoa maakunnan luomusta
Luomu Etelä- Savossa 2015 Tietoa maakunnan luomusta Luomuviljelty peltoala Etelä- Savon luomuviljelty peltoala on kasvanut vuosi6ain vuosina 2011-2015 Vuonna 2015 Etelä- Savon luomuviljelty peltoala oli
Luonnonmukaisen tuotannon ohjeet 5
Eviran ohje 18221/1 Luonnonmukaisen tuotannon ohjeet 5 Keruutuotanto Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Eviran ohje 18221/1 Luonnonmukaisen tuotannon ohjeet 5 Keruutuotanto 2009 Luonnonmukaisen tuotannon
Paikkatiedosta luonnonraaka-ainekartoiksi
Paikkatiedosta luonnonraaka-ainekartoiksi Kokkola 15.3.2018 Ron Store Paikkatieto Tieto on kiinnitetty paikkaan koordinaattien avulla Puuston tilavuus tietyssä metsikössä Metsikkökuvion rajat on määritetty
Luomu Suomessa 2016 Päivitetty
Luomu Suomessa 2016 Päivitetty 21.3.2017 Sisällys 2. Sisällys 3. Luomualan kehitys 4. Luomutilat 5. Puutarhatuotanto 6. Kasvintuotanto 7. Kotieläintilat 8. Kotieläintuotanto 9. Luomukeruu 10. Luomun valmistus
Luomua käytettäisiin, jos siihen olisi varaa Luomun päättäjäkyselyn tuloksia
Luomua käytettäisiin, jos siihen olisi varaa Luomun päättäjäkyselyn tuloksia LÄHELTÄ JA LUOMUA, Seinäjoki 30.11.2016 Projektipäällikkö Leena Viitaharju 2.12.2016 1 Esityksen sisältö: Taustaa: Luomun käyttö
Villinä luontoon. Luonnontuotealan toimialalaraportin antia sekä kokemuksia Britannian villiyrttiliiketoiminnasta
Villinä luontoon Luonnontuotealan toimialalaraportin antia sekä kokemuksia Britannian villiyrttiliiketoiminnasta 22.6.2016 Rovaniemi Anne Ristioja Luonnontuotealan toimialapäällikkö Lapin ELY-keskus Luonnontuotteet
LUONNONMUKAISEN KERUUTUOTANNON OHJEET - Keruualueiden hyväksyminen - Keruutuotteiden ostotoiminta
LUONNONMUKAISEN KERUUTUOTANNON OHJEET - Keruualueiden hyväksyminen - Keruutuotteiden ostotoiminta Helsinki Loimaa 2003 KTTK/EVI Elokuu 2003 1 Jakelu: Julkaisu on saatavilla KTTK:n internetsivuilta osoitteesta
Way of Life- sertifikaatti HAKULOMAKE
Way of Life- sertifikaatti Way of Life- sertifikaatti kosmetiikalle ja henkilökohtaisen hyvinvoinnin tuotteille HAKULOMAKE Olemme iloisia voidessamme tarjota sinulle sertifioinnin kansainvälisten kriteerien
Luomu Suomessa Päivitetty
Luomu Suomessa 2015 Päivitetty 25.5.2016 Sisällys 2. Sisällys 3. Luomualan kehitys 4. Luomutilat 5. Puutarhatuotanto 6. Kasvintuotanto 7. Kotieläintilat 8. Kotieläintuotanto 9. Luomukeruu 10. Luomun valmistus
Älykkäät ratkaisut luomukeruualueiden hyödyntämisessä
Lumen 1/2016 TEEMA-ARTIKKELI Älykkäät ratkaisut luomukeruualueiden hyödyntämisessä Reeta Sipola, agrologi (ylempi AMK), projektisuunnittelija, Teollisuuden ja luonnonvarojen osaamisala, Lapin AMK Suomessa
Luomun asiakirjat. Vähittäiskauppiaat ja ammattikeittiöt
Luomun asiakirjat Vähittäiskauppiaat ja ammattikeittiöt käsitteitä Asiakirjaselvitys Vaatimuksenmukaisuustodistus/-vakuus Saateasiakirja Luomun merkinnät Asiakirjaselvitys Pakollinen asiakirja Tällä tuottaja
Metsäbiotalous PP Pohjois-Pohjanmaan metsäohjelma
Metsäbiotalous PP Pohjois-Pohjanmaan metsäohjelma 2015 2020 Eeva-Liisa Repo Suomen metsäkeskus julkiset palvelut Oulun Seudun biotalous- ja energiatehokkuustoimijoiden kesätapaaminen Torstai 16.6.2016
LAPIN LUOMUKERUUALUEIDEN MOBIILIPAIKANNUS
LAPIN LUOMUKERUUALUEIDEN MOBIILIPAIKANNUS Selvitys edellytyksistä Reeta Sipola Opinnäytetyö Alueiden käytön suunnittelun koulutusohjelma Agrologi YAMK 2015 Opinnäytetyön tiivistelmä Luonnonvara-ala Alueiden
Eteläsavolainen metsätalous pähkinänkuoressa
Eteläsavolainen metsätalous pähkinänkuoressa Toimintaympäristö Väkiluku 1.1.2017 148 975 Etelä-Savon pinta-ala n. 19 130 km 2, josta maapinta-alaa n. 14 257 km 2 ja sisävesiä n. 4 874 km 2 Väestöntiheys/km
KAUPPAYRTTIPOIMIJAN PERUSKURSSI
LAATUA RAAKA-AINEIDEN JALOSTAMISEEN Elintarvike- ja poroalan koulutushanke MASSAKERUUPAINOTTEINEN KAUPPAYRTTIPOIMIJAN PERUSKURSSI Massakeruupainotteisen kauppayrttipoimijan peruskurssin tavoitteet Tavoitteena
Luonnonkasvit elintarvikeraaka-aineena mitä toimijalta vaaditaan?
Kuusenkerkkä ei ole uuselintarvike ja sen käyttö on sallittua kaupallisissa elintarviketuotteissa. Kuva: Anni-Inkeri Törmänen. Projektisuunnittelija, FM, agrologi (AMK) Johanna Kinnunen Lapin ammattikorkeakoulu
Viranomaisen keinot edistää luomusiemenen käyttöä
Viranomaisen keinot edistää luomusiemenen käyttöä Tuottavaa luomua, Hollola Ylitarkastaja Evira Tämä esitys Viranomainen (Evira, ELY-keskukset) ei anna lainsäädäntöä, eli viranomaisen keinot ovat Ohjeistus
Luomu Suomessa SISÄLLYS
Luomu Suomessa SISÄLLYS 1. Luomutilat v. 2012 2. Luomupeltoala v. 2012 3. Luomuviljelyn kehitys 2006-2012 4. Luomukasvintuotanto 5. Luomukotieläintilat 6. Luomukotieläintuotanto 7. Luomukeruu 8. Luomun
Metsien uudet tuotteet uusia ratkaisuja tulonlähteisiin
Metsien uudet tuotteet uusia ratkaisuja tulonlähteisiin Ilmastoviisaita ratkaisuja resurssitehokkuudesta Henri Vanhanen, Jukka Tikkanen, Matti Vaara, Jari Miina, Veera Tahvanainen, Susanne Heiska & Mikko
Pohjois-Pohjanmaan metsäohjelma 2016-2020
Pohjois-Pohjanmaan metsäohjelma 2016-2020 9.11.2015 Pohjois-Pohjanmaan maakuntahallituksen kokous Eeva-Liisa Repo Elinkeinopäällikkö, Pohjois-Pohjanmaa Alueelliset metsäohjelmat Alueelliset metsäohjelmat
Lähiruoan koordinaatiohanke
Lähiruoan koordinaatiohanke Yhdessä tehden parempiin tuloksiin Päivi Töyli Heidi Valtari paivi.toyli@utu.fi heidi.valtari@utu.fi 040 189 1929 0400 487 160 Turun yliopiston Brahea-keskus 15.11.2017 Yhdessä
Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma ja luonnontuoteala Oulu
Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 ja luonnontuoteala 25.2.2015 Oulu Kansallinen näkökulma alan kehittämiseen Kansallinen luonnontuotealan toimintaohjelma: Luonnontuotteet monipuolistuvissa
Luonnontuotteiden talteenoton ja myynnin edistäminen Etelä-Suomen alueella Kaisa Tolonen Savonia-ammattikorkeakoulu 2017
Liiketoimintaa villiyrteistä ja luonnontuotteista Hämeessäseminaari 30.5.2017 Luonnontuotteiden talteenoton ja myynnin edistäminen Etelä-Suomen alueella Kaisa Tolonen Savonia-ammattikorkeakoulu 2017 Esityksen
Centria tutkimus ja kehitys
Luonnontuote-digiä Janne Känsäkoski Centria tutkimus ja kehitys Centria tutkimus ja kehitys Luonnontuote-digiä Yhteinen alusta Metsästä ovelle Palvelullistaminen Työn automatisointi, robotit jalostuksessa
Yhteiskunnallinen yrittäjyys. Kuntien, yritysten ja kolmannen sektorin yhteistyö palveluiden tuottamisessa -seminaari Katja Rinne-Koski
Yhteiskunnallinen yrittäjyys Kuntien, yritysten ja kolmannen sektorin yhteistyö palveluiden tuottamisessa -seminaari 7.2.2017 Katja Rinne-Koski Ruralia-instituutti 29.5.2017 1 Kaiken takana on kehittämishanke
Case työpaja: Botnia. TM21 Sidosryhmät ja moraalinen vastuu 10. 11. 2009 Pia Lotila
Case työpaja: Botnia TM21 Sidosryhmät ja moraalinen vastuu 10. 11. 2009 Pia Lotila Case opetuksen tavoitteet Perustuu keskusteluun: omien näkemysten esittäminen ja toisten kuunteleminen Tiedon soveltaminen
Maaseutuohjelman toimeenpanotilanne Pohjois-Savossa
Maaseutuohjelman toimeenpanotilanne Pohjois-Savossa Ohjelmakauden kehys 41,456 milj. euroa Sidonta: Yritystuet 22,180 milj. euroa (54,3%) 471 kpl Hanketuet 18,643 milj. euroa (45,7%) 65 kpl Sidonta yhteensä:
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 23.1.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain 2016 Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön
Luonnonkosmetiikka. Samica Sadik, Helsingin Yliopisto MMTDK, Ruralia-instituutti Mikkeli,
Luonnonkosmetiikka Samica Sadik, Helsingin Yliopisto MMTDK, Ruralia-instituutti 2016 Mikkeli, 16.5.2017 Tänään Luonnonkosmetiikasta Sääntely Sertifikaatit Yhteenveto Keskustelu Aineisto EU- julkaisut
Teppo Rantanen, Biolan Group
Sammaleen keruun periaatteet Teppo Rantanen, Biolan Group Näitä periaatteita olivat laatimassa Biolan Group, Kekkilä Oy, Koneyrittäjien liitto, Metsähallitus, MTK, Turveruukki Oy ja Vapo Oy Sammaleen käyttö
Luomu -aitous ja jäljitettävyys. Marjo Särkkä-Tirkkonen Erikoissuunnittelija, ETM Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti
Luomu -aitous ja jäljitettävyys Marjo Särkkä-Tirkkonen Erikoissuunnittelija, ETM Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti Taustaa AuthenticFood (Core Organic II-tutkimushanke) Fast methods for authentication
Luomutuotteiden jalostus Jokaisen toteutettavissa. Jyväskylä 23.11.2012 Jaana Elo KoKo Palvelut
Luomutuotteiden jalostus Jokaisen toteutettavissa Jyväskylä 23.11.2012 Jaana Elo KoKo Palvelut Mitä luomutuotanto oikein on? Maataloustuotantoa Kokonaisvaltainen järjestelmä Luonnonmukainen tuotantotapa
Miten metsästä lisää raaka-ainetta jalostettavaksi?
Luonnontuotealan innovaatioverkosto ja toimialan uudet mahdollisuudet -hanke (LT-INNO) Miten metsästä lisää raaka-ainetta jalostettavaksi? MMM Juha Rutanen Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti, Seinäjoki
Green Key - te tapäivä tuotteiden vastuullisuudesta Mokkamestarit, Tampere Meira, Helsinki
Green Key - teemailtapäivä tuotteiden vastuullisuudesta 17.4. Mokkamestarit, Tampere 25.4. Meira, Helsinki Ympäristömerkityt tuotteet Green Key sertifioiduissa kohteissa Aina Green Key -kohteissa: Päivittäiset
Lataa Elinvoimaa puista - Sinikka Piippo. Lataa
Lataa Elinvoimaa puista - Sinikka Piippo Lataa Kirjailija: Sinikka Piippo ISBN: 9789523124165 Sivumäärä: 287 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 29.80 Mb Ainutlaatuinen tietokirja siitä, miten ja miksi puut
Tiivistelmä Kestävän Metsätalouden Yhdistys r.y.:n Eteläisen alueen seuranta-arvioinnista 2017
Tiivistelmä Kestävän Metsätalouden Yhdistys r.y.:n Eteläisen alueen seuranta-arvioinnista 2017 1. Yleistä Arviointistandardit: PEFC FI 1001:2014, PEFC FI 1002:2014 v3.0 Arvioinnin laajuus: Tiedonkeruuaineistot:
Osallistuminen sidosryhmien näkökulmasta -kysely metsäneuvostojen jäsenille
Osallistuminen sidosryhmien näkökulmasta -kysely metsäneuvostojen jäsenille Marjo Laitala Kyselyn toteutus sähköpostitse (357 kpl) muistutusviesti + postitse vastausprosentti 45,6 soitto 15 vastaamattomalle
Suomen metsäkeskuksen yritys- ja yhteisöasiakkuusohjelma Luomukeruun mahdollisuudet seminaari Lahdessa
Suomen metsäkeskuksen yritys- ja yhteisöasiakkuusohjelma Luomukeruun mahdollisuudet seminaari Lahdessa 7.2.2018 Marko Ämmälä Miksi oma ohjelma yrityksille ja yhteisöille? Tehtävämme on metsiin perustuvien
Ajankohtaista POS-ELYstä
Ajankohtaista POS-ELYstä Tiemerkintäpäivät Kuopiossa 16.2.2017 Pohjois-Savon ELY-keskus / Airi Muhonen Sisältö Toimintaympäristö Itä-Suomen liikennestrategia Tienpidon rahoitus Tiehankkeet Pohjois-Savon
Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen
Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen Tutkimus- ja kehittämishanke 2018 2019 Tutkija Aino Harinen, Pelastusopisto
Luonnontuotteet vientivaltteina & Luonnonyrttioppaan esittely. FT Anni Koskela Arktiset Aromit ry
Luonnontuotteet vientivaltteina & Luonnonyrttioppaan esittely FT Anni Koskela Arktiset Aromit ry Arktiset Aromit ry Luonnontuotealan valtakunnallinen toimialajärjestö, perustettu v. 1993 Tavoitteena edistää
Arktinen agroforestry
Arktinen agroforestry Rainer Peltola, Luonnonvarakeskus 1 16.11.2018 Mikä ihmeen agroforestry? Agrometsätalous, metsämaatalous, skogsjordbrok Luonnovarojen hyödyntämistä olosuhteissa, joissa metsätalouden
Luomu keittiöissä LISÄÄ KASVIKSIA
Luomu keittiöissä LISÄÄ KASVIKSIA Savon koulutuskuntayhtymän asiantuntijayksikkö Edistää kestävän ruokaketjun toteuttamista julkisissa ruokapalveluissa, mm. lähi- ja luomuruoan käytön lisäämistä ja hankintaosaamista
Metsien luonnontuotteita kuvaaville malleille on tarve
Metsien luonnontuotteita kuvaaville malleille on tarve Jari Miina, Henri Vanhanen ja Mikko Kurttila Luke Joensuu Metsätieteen päivä, Taksaattoriklubi 19.1.216 Käyttölisenssi: CC BY 4. Heikot signaalit
LUOMUTUOTTEIDEN. mahdollisuudet ja markkina-aukot kaupan valikoimassa. Marja-Riitta Kottila, Pro Luomu ry
LUOMUTUOTTEIDEN mahdollisuudet ja markkina-aukot kaupan valikoimassa Marja-Riitta Kottila, Pro Luomu ry marja-riitta.kottila@proluomu.fi Selvityksen tarkoitus ja toteutus Selvityksen tarkoitus oli tunnistaa
Luonnontuotteista ruokamatkailuun vetovoimaa ja nimisuojatuotteita? Mirja Pummila, elintarvike- ja yritysasiantuntija
Luonnontuotteista ruokamatkailuun vetovoimaa ja nimisuojatuotteita? Mirja Pummila, elintarvike- ja yritysasiantuntija MAA- JA KOTITALOUSNAISET Juuret maalla Ruokamatkailu Ruokamatkailu on kansainvälinen
Metsänomistajien näkemys luonnontuotteisiin perustuvista liiketoimintamahdollisuuksista
Metsänomistajien näkemys luonnontuotteisiin perustuvista liiketoimintamahdollisuuksista Veera Tahvanainen ja Mikko Kurttila Luonnontuotealan tutkimusseminaari, Ruka, Kuusamo 11.11.2015 Taustaa Luonnontuotteisiin
Suokasveista uusia elinkeinomahdollisuuksia
Suokasveista uusia elinkeinomahdollisuuksia Marika Laurila 1, Sari Himanen 1, Bertalan Galambosi 1, Sirkka Vahtola 2 ja Miia Konttinen 3 1 Luonnonvarakeskus, 2 Oulun 4H-yhdistys, 3 Suomen 4H-liitto Suomi
Arktinen Älykäs Maaseutuklusteri
Arktinen Älykäs Maaseutuklusteri 1.9.2017 Arktinen Älykäs Maaseutuklusteri Mitä on Arktinen Älykkyys Lapin älykkään erikoistumisen jalkauttamisen brändinimi Tunnettu viidestä klusteristaan Uudenlainen
Maa- ja kotitalousnaiset. Keski-Suomen maa- ja kotitalousnaiset Mirja Pummila Elintarvike- ja yritysasiantuntija
Maa- ja kotitalousnaiset Keski-Suomen maa- ja kotitalousnaiset Mirja Pummila Elintarvike- ja yritysasiantuntija MAA- JA KOTITALOUSNAISET Juuret maalla Tervetuloa Hyödynnä suomalainen elintarvikelainsäädäntö
Luomu Suomessa Päivitetty
Luomu Suomessa 2018 Päivitetty 2.5.2019 Sisällys 2. Sisällys 3. Luomualan kehitys 4. Luomutilat 5. Puutarhatuotanto 6. Kasvintuotanto 7. Kotieläintilat 8. Kotieläintuotanto 9. Luomukeruu 10. Luomun valmistus
Sertifiointijärjestelmien eroavaisuuksia
Sertifiointijärjestelmien eroavaisuuksia 1 FSC Metsänomistaja ilmoittaa sertifiointiin kuuluvat metsäalueet, voi olla kiinteistön osa Coc ei %-mallia eikä suomessa ryhmiä Ei PEFC-käy Metsäsuunnitelmavaatimus
Sertifiointijärjestelmät FSC PEFC
Sertifiointijärjestelmät FSC PEFC 1 Termejä: FSC Suomi -Vastuullisen metsänhoidon yhdistys Forest Stewardship Council PEFC Suomi Suomen Metsäsertifiointi ry Yhdistykset pitävät yllä omaa järjestelmäänsä