GALLUP: Tulokset ja analyysi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "GALLUP: Tulokset ja analyysi"

Transkriptio

1 Vantaan tulevaisuuskuvat Gallup tulevaisuuden tärkeistä teemoista 10 / / 2017 GALLUP: Tulokset ja analyysi Tavoite Gallupin avulla etsittiin tietoa kaupunkilaisille tärkeistä teemoista, jotka liittyvät hyvään kotikaupunkiin. Gallupin tuloksia käytettiin Vantaan tulevaisuuskuvien teemojen valinnassa. Samalla kokeiltiin katugallupia osallistumismenetelmänä. Toteutus Gallupissa haastateltiin vastaantulijoita eri puolilla Vantaata Lisäksi kaupunkisuunnittelun asukastilaisuuksien osallistujat vastasivat samoihin kysymyksiin paperilomakkeella. Haastattelijoina toimivat Vantaan kaupunkisuunnittelun työntekijät, kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsenet sekä kaupunginvaltuuston jäsenet. Identtinen kysely avattiin myös verkkokyselynä, joka oli avoinna Tietoa kyselystä levitettiin sosiaalisessa mediassa, Vantaan Sanomissa sekä suoraan kohderyhmille. Merkittävimmin vastausmäärää kasvatti aikuisopiston opiskelijoille lähtenyt sähköpostiviesti. Palaute katugallupin tekijöiltä oli positiivista. Haastattelun teko koettiin antoisaksi ja mieltä avartavaksi kokemukseksi. Vastaajat Gallupiin vastasi yhteensä 501 henkilöä. Näistä 147 vastaajaa kohdattiin kasvokkain katugallupissa, loput vastasivat omatoimisesti verkkokyselyyn. Haastattelijoiden määrää ei laskettu erikseen, mutta heitä pyydettiin haastattelemaan noin viittä henkilöä. Tämän perusteella arvio haastattelijoiden määrästä on väliltä henkilöä (N=9) (N=12) (N=33) (N=69) (N=73) (N=107) 60+ (N=192) Vantaa, Koivukylä (N=27) Vantaa, Tikkurila (N=95) Vantaa, Aviapolis (N=9) Vantaa, Kivistö (N=31) Vantaa, Myyrmäki (N=82) Vantaa, Korso (N=45) Vantaa, Hakunila (N=51) Helsinki (N=16) Muu, mikä: (N=139) Kaavio 0.1. Taulukko esittää vastaajamäärän jakautumisen ikäryhmittäin ja asuinalueittain. Punaisella on merkitty ne ryhmät, joista ei pienen otoksen vuoksi voi tehdä tilastollisia yleistyksiä.

2 Ikäjakauma (N=495) Vastaajista yli 60% oli yli 50-vuotiaita. Ikäjakauma on hyvin tyypillinen kaupunkisuunnittelun viime vuosina järjestämissä asukaskyselyissä. 2 % 2 % 7 % % 14 % 15 % % Kaavio 0.2. Vastaajien jakautuminen ikäryhmittäin. Asuinpaikkajakauma (N=498) Vastaajien asuinpaikkojen jakauma vastasi suurin piirtein asukasmäärän jakautumista Vantaalla. Suhteessa asukasmäärään keskimääräistä aktiivisemmin kyselyyn vastattiin Tikkurilan, Myyrmäen ja Hakunilan suuralueilla. Vantaa, Tikkurila 28 % 19 % Vantaa, Myyrmäki Vantaa, Korso Vantaa, Koivukylä 3 % 4 % 2 % 3 % 2 % 10 % 6 % 6 % 9 % 17 % Vantaa, Kivistö Vantaa, Hakunila Vantaa, Aviapolis Helsinki Muu, mikä: 16 % 7 % 8 % 10 % 22 % 28 % Kaavio 0.3. ja 0.4. Vastaajien jakautuminen kaupunginosittain. Oikealla korjattu versio, jossa kaupunginosan tarkkuudella ilmoitetut asuinpaikat on sijoitettu suuralueille. Asuinpaikka-kysymyksessä valmiina vaihtoehtoina olivat tarjolla Vantaan suuralueet, Helsinki, Espoo ja muu, mikä. Osa vantaalaisista ilmoitti asuinpaikkansa kaupunginosan tarkkuudella, jolloin heidän vastauksensa sijoittuvat analyysissä ryhmään muu, mikä. Todellisuudessa vain 2% kaikista gallupin vastaajista asuu jossain muualla kuin Vantaalla tai Helsingissä. Eniten muu, mikä -vastauksia saatiin Myyrmäen suuralueelta: Linnainen (12 vastaajaa), Pähkinärinne (11)

3 ja Martinlaakso (10) sekä Hakunilan suuralueelta: Itä-Hakkila (8) ja Länsimäki (8). Onko kyseisillä kaupunginosilla on erityisen vahva paikallisidentiteetti, joka eroaa suuralueen identiteetistä? Tulokset kysymyksittäin Gallupin kysymykset 1,2,4 ja 5 olivat avokysymyksiä. Kysymyksessä 3 annettiin valmiit vaihtoehdot, joista oli mahdollista valita enintään 3 vaihtoehtoa. Avokysymysten vastausten analyysi perustuu sanojen esiintymistiheyteen. Vastauksissa esiintyvistä sanoista on muodostettu kattoteemoja, kuten Luonto, Palvelut tai Rauhallisuus ja turvallisuus. Teemoihin sisältyvät sanalistat löytyvät tämän raportin lopusta (Liite 1). Kyselyn taustatietoina kerättiin vastaajan ikä sekä asuinpaikka. Tämä mahdollisti vastausten vertailun eri ryhmien välillä. Osa avovastauksista oli pitkiä ja niissä nousevat esiin useat eri teemat. Vastauksia tulkitessa tuleekin huomioida, että sama vastaus näkyy kaikissa niissä teemoissa, joihin sen sisältämiä sanoja sisältyy. Kysymys 1: Mikä on parasta kotikaupungissasi tai kaupunginosassasi? (N=479) Vahvimmin esiin nousevat seuraavat teemat: Luonto (252 vastaajaa eli 53 % vastaajista mainitsee teeman), liikkuminen (196, 41%) ja palvelut (164, 34%). Muita usein esiintyviä teemoja olivat rauhallisuus ja turvallisuus (112, 23%) sekä yhteisöllisyys (39, 8%). Ikäryhmäjaottelussa luonto nousee esiin kaikissa yli 20-vuotiaiden ikäryhmissä. Liikkumisen mahdollisuudet ja merkitys korostuvat erityisesti vuotiaiden ikäryhmässä 1. Rauhallisuuteen ja turvallisuuteen sekä yhteisöllisyyteen viittaavat maininnat puuttuvat nuorimmista ikäluokista. Asuinaluejaottelussa luonto korostuu kaikilla vantaalaisilla alueilla % vantaalaisista vastaajista mainitsee luontoon liittyviä teemoja, kun taas Helsingissä asuvilla vastaava luku on vain 14%. Palveluiden merkitys korostuu erityisesti Tikkurilassa (61%) ja Aviapoliksessa (50% 2 ), kun taas kivistöläisistä palvelut mainitsee vain 10%. Liikkumisen merkitys korostuu Koivukylän, Korson, Tikkurilan ja Myyrmäen alueilla (44-56% vastaajista) suhteessa muihin alueisiin. Rauhallisuutta ja turvallisuutta korostaa Kivistön asukkaista 38 %, kun vastaava luku muualla on korkeintaan 22% Luonto Palvelut Liikkuminen Rauhallisuus ja turvallisuus Yhteisöllisyys Kaavio 1.1. Mikä on parasta kotikaupungissasi tai kaupunginosassasi? Kaavio esittää, kuinka suuressa osassa (%) ikäryhmän vastauksista esiintyy tietyn teeman mukaisia sanoja vuotiaita vastaajia on 11 kpl, joten tilastollista yleistystä ei voida tehdä. 2 Aviapoliksessa asuvia vastaajia on 8 kpl, joten tilastollista yleistystä ei voida tehdä.

4 70 60 Tikkurila 50 Myyrmäki 40 Korso Koivukylä 30 Kivistö 20 Hakunila Aviapolis 10 Helsinki 0 Luonto Palvelut Liikkuminen Rauhallisuus ja turvallisuus Yhteisöllisyys Muu, mikä: Kaavio 1.2. Mikä on parasta kotikaupungissasi tai kaupunginosassasi? Kaavio esittää, kuinka suuressa osassa (%) suuralueen asukkaiden vastauksista esiintyy tietyn teeman mukaisia sanoja. Olen syntyperäinen helsinkiläinen, mutta muutin Vantaalle 26 vuotta sitten. Hyvää on pääkaupungin läheisyys, mutta kuitenkin Vantaa on "pikkukaupunkimainen". Palvelut lähellä Tikkurilassa, ihana jokiluonto, hyvät yhteydet junalla, lentokoneella, autolla. Kysymys 2: Minkä asian toivoisit muuttuvan kotikaupungissasi tulevaisuudessa? (N=461) Eniten muutosta toivottiin seuraaviin aiheisiin: Palvelut (165 vastaajaa eli 36% vastaajista mainitsee teeman), liikkuminen (136, 30%). Muita usein esiintyviä teemoja olivat alueiden ilme (97, 21%), luonto (68, 15%), lasten ja nuorten asiat (60, 13%). Palveluiden kehittämistä toivotaan kaikissa yli 30-vuotiaiden ikäryhmissä (palvelut mainitsee % vastaajista). Tikkurilan, Korson, Koivukylän ja Hakunilan asukkaista yli 40 % toivoo palveluihin parannusta, kun taas Myyrmäessä vastaava luku on 25 %. Liikkumiseen ja sen sujuvuuteen toivotaan muutosta erityisesti vuotiaiden ja yli 60-vuotiaiden ikäryhmissä. Liikkumiseen kaipaa muutosta Tikkurilalaisista 35 %, Myyrmäessä asuvista vain 20 %. Alueiden ilmeeseen (viihtyisyyteen, rähjäisyyteen, ylläpitoon jne) kaivataan kohennusta erityisesti Tikkurilassa (35 %) ja Korsossa (29 %). Lasten ja nuorten asioihin toivotaan muutosta perheellisissä ikäryhmissä, kun taas vanhusten asioihin liittyviä mainintoja löytyy vain yli 50-vuotiailta vastaajilta.

5 Kaavio 2.1. Minkä asian toivoisit muuttuvan kotikaupungissasi tulevaisuudessa? Kaavio esittää, kuinka suuressa osassa (%) ikäryhmän vastauksista esiintyy tietyn teeman mukaisia sanoja Tikkurila Myyrmäki Korso Koivukylä Kivistö Hakunila Aviapolis Helsinki Muu, mikä: Kaavio 2.2. Minkä asian toivoisit muuttuvan kotikaupungissasi tulevaisuudessa? Kaavio esittää, kuinka suuressa osassa (%) suuralueen asukkaiden vastauksista esiintyy tietyn teeman mukaisia sanoja. Kysymys 3: Valitse luettelosta kolme asiaa, jotka ovat hyvän kotikaupungin kannalta tärkeimpiä (N=492) Annetuista vaihtoehdoista oma koti, liikkumisen vapaus ja sujuvuus, hyvinvoiva luonto sekä perhe, ystävät ja muut läheiset keräsivät selvästi eniten vastauksia. Merkittäviä eroja vastausten jakautumisessa ikäryhmittäin tai asuinalueittain ei löytynyt.

6 Jokin muu teema, mikä vaihtoehto keräsi mainintoja palveluista (11 kpl), rauhallisuudesta ja turvallisuudesta (6 kpl) sekä hyvästä kaupungista (4 kpl). Oma koti Merkityksellinen tekeminen (esim. työ) Oppimisen mahdollisuudet Liikkumisen vapaus ja sujuvuus Hyvinvoiva luonto Perhe, ystävät ja muut läheiset Jokin muu teema, mikä: (N=8) (N=12) (N=33) (N=69) (N=73) (N=104) 60+ (N=190) Kaavio 3.1. Valitse luettelosta kolme asiaa, jotka ovat hyvän kotikaupungin kannalta tärkeimpiä. Vastauksen ikäryhmittäin. Kysymys 4: Minkä konkreettisen asian säilyttäisit Vantaalla 100 vuoden päähän? (N=448) Konkreettisista säilytettävistä asioista erityisen suuri merkitys on viheralueilla ja luonnolla. 60 % kaikista vastaajista (268 kpl) mainitsee teeman. Viheralueiden ja luonnon suuri merkitys on erityisesti vantaalainen piirre, Helsinkiläisillä vastaajilla luku on 40% 3. Joen ja jokimaiseman säilyttämistä toivoo n. 20 % kaikista vastaajista (91 kpl). Tikkurilalaisille joki on erityisen tärkeä ja sen mainitsee 40 % vastaajista. Taajamia ja palveluita toivoo säilytettäväksi 26 % kaikista vastaajista (118 kpl). Erityisen korkea osuus on alle 20-vuotiailla (yli 40% 4 ). Palveluista useimmin mainitaan kirjasto (42 kpl). Alueittain jakauma on muuten tasainen, mutta Kivistössä ja Aviapoliksessa mainintoja palveluista on selvästi vähemmän. Liikkumiseen liittyviä mainintoja löytyy 23% vastauksista (101 kpl). Eniten mainintoja saa lentokenttä (43 kpl). Säilytettäväksi toivotaan myös vantaalaisia merkkipaikkoja (24% vastaajista, 109 kpl). Eniten mainintoja saavat kirkot (70 kpl), kartanot (31 kpl) sekä Heureka (28 kpl). Merkkipaikkoja korostavat erityisesti Tikkurilan ja Aviapoliksen asukkaat sekä vanhempi väestö. 3 Helsinkiläisiä vastaajia on 16 kpl, joten tilastollista yleistystä ei voida tehdä vuotiaita vastaajia on 9 kpl ja vuotiaita 12 kpl, joten tilastollista yleistystä ei voida tehdä.

7 Viheralueet ja luonto Joki Taajamat ja palvelut Liikkuminen Merkkipaikat Kaavio 4.1. Minkä konkreettisen asian säilyttäisit Vantaalla 100 vuoden päähän? Kaavio esittää, kuinka suuressa osassa (%) ikäryhmän vastauksista esiintyy tietyn teeman mukaisia sanoja Tikkurila 60 Myyrmäki 50 Korso Viheralueet ja luonto Joki Taajamat ja palvelut Liikkuminen Merkkipaikat Koivukylä Kivistö Hakunila Aviapolis Helsinki Muu, mikä: Kaavio 4.2. Minkä konkreettisen asian säilyttäisit Vantaalla 100 vuoden päähän? Kaavio esittää, kuinka suuressa osassa (%) suuralueen asukkaiden vastauksista esiintyy tietyn teeman mukaisia sanoja. Kysymys 5: Mikä tekee elämästäsi merkityksellistä? (N=428) Gallup-vastausten mukaan elämästä tekevät merkityksellistä perhe (48% vastaajista), ystävät (35 %) ja yhteisöllisyys (16 %). Muita merkittäviä teemoja olivat työ (28%), aktiivisuus, kuten harrastaminen ja kehittyminen (28%), terveys (22%) sekä luonto (19%). Perheen merkitys korostuu lapsilla sekä vuotiaiden ryhmässä, kun taas nuorilla ystävät ja läheiset nousevat merkittävämpään asemaan. Kivistön ja Koivukylän asukkaat mainitsevat perheen useammin kuin muiden alueiden asukkaat. Yhteisöllisyyttä korostavat erityisesti hakunilalaiset. Terveyden merkitys korostuu, mitä ikääntyneemmistä ihmisistä on kyse. Yli 60-vuotiaista 32 % mainitsee terveyden.

8 Kivistön alueen asukkaat nostavat merkityksellisenä esiin työn (43 %) ja luonnon (38%) Kaavio 5.1. Mikä tekee elämästäsi merkityksellistä? Kaavio esittää, kuinka suuressa osassa (%) ikäryhmän vastauksista esiintyy tietyn teeman mukaisia sanoja Tikkurila Myyrmäki Korso Koivukylä Kivistö Hakunila Aviapolis Helsinki Muu, mikä: Kaavio 5.2. Mikä tekee elämästäsi merkityksellistä? Kaavio esittää, kuinka suuressa osassa (%) suuralueen asukkaiden vastauksista esiintyy tietyn teeman mukaisia sanoja.

9 Tärkeät teemat Luonto Luonnon ja viheralueiden merkitys korostui lähes kaikissa kyselyn kysymyksissä. Hyvinvoivan luonnon valitsee yhdeksi kotikaupungin tärkeimmistä teemoista 64 % vastaajista 5. Luonto on parasta kotikaupungissa 53 % vastaajista mukaan 6. Erityisesti arvostetaan luonnon ja asuinalueiden välitöntä yhteyttä. Vantaalla on mahdollista asua lähellä metsiä ja viheralueita, mutta samalla kaupunki palveluineen on helposti tavoitettavissa. Myös liikuntamahdollisuudet mainitaan usein luonnon yhteydessä. Luonnon ja kaupunkimaisen rakenteen yhdistyminen. Palvelut ovat lähellä, mutta samalla voi esim. lenkkeilemään mennä jokivarteen. Vastaus kysymykseen Mikä on parasta kotikaupungissasi tai kaupunginosassasi? Kysymyksessä Minkä asian toivoisit muuttuvan kotikaupungissasi tulevaisuudessa? luontoa toivotaan kaupungin ykköseksi ja toivotaan puistojen ja viheralueiden säilyvän tulevaisuuteen. Erityisesti toivotaan luonnonmukaisten alueiden ja metsien säilymistä. Lisäksi kaivataan entistä parempia ulkoilu- ja liikuntamahdollisuuksia sekä parempia pyöräteitä. Siisteys, kuten roskaamisen vähentyminen saa useita mainintoja. Luontopääomasta pitää huolehtia ja pitää hyvää huolta että ekosysteemit säilyvät ja niiden toiminta turvataan. Kaavoitukseen on nyt saatava järkeä, ettei maankäytöllä ja infrastruktuurilla rikota ja sirpaloida enää jäljellä olevia viheralueita. Vastaus kysymykseen Minkä asian toivoisit muuttuvan kotikaupungissasi tulevaisuudessa? Luonnonalueet, metsät ja viheralueet nousevat esiin myös, kun kysytään konkreettisia, säilytettäväksi toivottuja asioita Vantaalla 7. Tarkemmin toivotaan puistojen, ulkoilumahdollisuuksien ja luonnon puhtauden säilymistä. Erityisen paljon säilyttämismainintoja keräsivät Kuusijärvi (40 kpl) ja Sipoonkorpi (15 kpl). Myös joki- ja kulttuurimaiseman säilyttämistä toivotaan. Sipoon kansallispuiston ja Kuusijärjen ympäristön metsät rauhoitettuina luonnonmetsinä, joissa hyvin hoidetut leveät ulkoilureitit ohjaavat ihmismassoja, ettei aluskasvillisuus kulu joka puolelta. 5 Kysymys 3: Valitse luettelosta 3 asiaa, jotka ovat hyvän kotikaupungin kannalta tärkeimpiä. 6 Kysymys 1: Mikä on parasta kotikaupungissasi tai kaupunginosassasi? 7 Kysymys 4: Minkä konkreettisen asian säilyttäisit Vantaalla 100 vuoden päähän?

10 Palvelut Palveluihin ollaan toisaalta tyytyväisiä, toisaalta niihin kohdistuu muutospainetta. 34 % vastaajista mainitsee, että palvelut ovat parasta kotikaupungissa 8. Erityisesti arvostetaan palveluiden helppoa saavutettavuutta. Kaikki palvelut, mitä ihminen tarvitsee, on max 15 min kävelymatkan päässä. Vastaus kysymykseen Mikä on parasta kotikaupungissasi tai kaupunginosassasi? Muutosta palveluihin toivoo puolestaan 36 % vastaajista 9, mikä on enemmän kuin missään muussa teemassa. Palveluiden alasajoa pelätään ja niiden toivotaan kaiken kaikkiaan toimivan paremmin. Kaupungin peruspalveluiden, kuten terveyspalveluiden lisäksi toiveissa esiintyvät mm. uudet uimahallit, kirjastot ja kotihoidon resurssit. Terveyspalvelut saisivat olla sujuvampia ja helpommin saavutettavissa, eli siis lyhyemmät jonot esim. hammashoitoon Vastaus kysymykseen Minkä asian toivoisit muuttuvan kotikaupungissasi tulevaisuudessa? 100 vuoden päähän säilytettävistä asioista 10 erottuvat taajamat ja palvelut. Kyselyn vastaajat korostavat keskustojen merkitystä, kauppakeskuksia, kirjastoja ja uimahalleja. Myös harrastusmahdollisuuksia, kuten työväenopiston tarjontaa arvostetaan. Liikkuminen Vastaajista 69 % mukaan liikkumisen vapaus ja sujuvuus on yksi kolmesta kotikaupungin kannalta tärkeimmästä teemasta. 11 Lisäksi 41 % vastaajista mainitsee liikkumisen olevan parasta kotikaupungissa. 12 Erityisesti julkisen liikenteen palveluita korostetaan, junia ja bussiliikennettä arvostetaan. Osa vastaajista puhuu hyvistä kulkuyhteyksistä yleisellä tasolla. Autot mainitaan vastauksissa 21 kertaa, osa kommenteista koskee autolla liikkumisen sujuvuutta, mutta mukana on myös niitä, joiden mukaan parasta on se, että Vantaa ei ole autokaupunki. Julkisen liikenteen yhteydet mainitaan vastauksissa 51 kertaa. Erinomaiset liikenneyhteydet kaupungin sisällä, pääkaupunkiseudulle sekä muualle Suomeen ja lentokentän ansiosta myös koko maailmaan. Vastaus kysymykseen Mikä on parasta kotikaupungissasi tai kaupunginosassasi? Samaan aikaan 29 % vastaajista toivoo liikenneyhteyksien parantamista 13. Vastauksiin sisältyy esimerkiksi useita yksittäisiin bussilinjoihin liittyviä toiveita. Kaivataan mm. suoria bussilinjoja Vantaan keskustaalueille, pikabussia Helsinkiin ja metroa Hakunilaan. Tärkeänä pidetään esimerkiksi mahdollisuutta päästä harrastamaan ilman autoa. Joukkoliikenteen hinta nousee myös esiin vastauksissa. 8 Kysymys 1: Mikä on parasta kotikaupungissasi tai kaupunginosassasi? 9 Kysymys 2: Minkä asian toivoisit muuttuvan kotikaupungissasi tulevaisuudessa? 10 Kysymys 4: Minkä konkreettisen asian säilyttäisit Vantaalla 100 vuoden päähän? 11 Kysymys 3: Valitse luettelosta 3 asiaa, jotka ovat hyvän kotikaupungin kannalta tärkeimpiä. 12 Kysymys 1: Mikä on parasta kotikaupungissasi tai kaupunginosassasi? 13 Kysymys 2: Minkä asian toivoisit muuttuvan kotikaupungissasi tulevaisuudessa?

11 Lentokentän vetovoimaa tulisi vastaajien mukaan kehittää. Lentokenttä mainitaan kyselyvastauksissa 43 kertaa sadan vuoden päähän säilytettävissä kohteissa. 14 Ihmiset Kyselyn tuottama merkittävä oivallus liittyy sosiaalisten suhteiden tärkeyteen. Kysyttäessä, mikä tekee elämästä merkityksellistä, mainitsee valtaosa vastaajista joko perheen, ystävät ja läheiset tai yhteisöllisyyden. Myös kysymyksessä 3 vaihtoehdon Perhe, ystävät ja muut läheiset valitsi 42 % vastaajista. Myös kysymyksen Mikä on parasta kotikaupungissasi tai kaupunginosassasi? vastauksissa ihmiset mainittiin yhteensä 26 kertaa. Ihmiset ja yhteiskunta nostettiin gallupin perusteella yhdeksi Vantaan tulevaisuuskuvat työn teemoista. Ihmiset! Vantaalla ei snobbailla. Vastaus kysymykseen Mikä on parasta kotikaupungissasi tai kaupunginosassasi? Liitteet Liite 1: Sanalistat 14 Kysymys 4: Minkä konkreettisen asian säilyttäisit Vantaalla 100 vuoden päähän?

12 Liite 1: Sanalistat Alla on listattu kysymyskohtaisesti, mitä sanoja raportin taulukoissa esiintyvät teemat sisältävät. Tähdellä merkittyjen sanojen loppu voi vaihdella. Kysymys 1: Mikä on parasta kotikaupungissasi tai kaupunginosassasi? Luonto luonto* luonno* puisto* ulkoil* lenkkeil* metsä* männyt joe* joki* vehre* vihre* Palvelut palvelut harrastus* kaupat kauppa palvelu peruspalvelut terveysasema terveyspalvelu* kirjasto uimahalli liikuntamahd* urheilumahd* Liikkuminen auto* joukkoliikenne juna* kulkuyhteydet lentoasema lentokent* liikenne liikenneyhtey* ulkoilu* kävelymatka* yhtey* Rauhallisuus ja turvallisuus rauha* turvalli* Yhteisöllisyys perhe* ystävät yhteishenki yhteistoiminta yhteisölli* lapsille ihmiset naapurit

13 Kysymys 2: Minkä asian toivoisit muuttuvan kotikaupungissasi tulevaisuudessa? Liikkuminen joukkoliikenne liikenneyhteydet metro julkinen julkisen bussi* yhtey* liiken* asema* lentokent* jalkakäyt* parkkipaik* Palvelut palvelu* elämää kaupp* ostari* jumbo* dixi* uimar* uimahall* maauimala* terveydenhuol* terveys* harrastus* Luonto mets* luont* viher* puist* luonn* Lapset ja nuoret nuor* laps* koulu* leikkipaik* Turvallisuus ja rauhallisuus Turva* rauha* Päihteet spurg* juop* baari* huume* Alueiden ilme rumuu* ruma* rähjäi* yhtenäi* laaduk* väljyy* korkeampaa katurem* ylläpi* hoito kerrostalo* keskust* ilme viihtyis* kaupunkiviiht* siist* kaupunkikuva imago* Kulttuuri tapahtum* kulttuuri* Eriarvoisuus toimeentulo köyh* ihmisläheis* työttöm* slumm*

14 Kysymys 3: Valitse luettelosta kolme asiaa, jotka ovat kotikaupungin kannalta tärkeimpiä Muu, mikä? vaihtoehdon vastaukset Hyvä kaupunki kaupunkirak* keskusta* arkkitehtuuri* "asumisen väljyys" Rauhallisuus ja turvallisuus rauha* turva* Palvelut palvelu* kauppa* kaupat kirjasto Kulttuuri kulttuur* Viihtyisyys viihtyis* ilmapiiri*

15 Kysymys 4: Minkä konkreettisen asian säilyttäisit Vantaalla 100 vuoden päähän? Liikkuminen asema* juna* julkinen julkise* kehära* liiken* liikku* lento* Taajamat ja palvelut keskusta* kirjasto* koulu* ostari* palvelu* uimahal* Myyrmanni* Dixi* Jumbo* urheilupuisto* Viheralueet ja luonto puisto* puita ulkoilu* ankkalampi kuusijärv* kuusjärvi luonno* luonto* mets* pururadat sipoonkor* ulkoil* retkeil* lammaslam* Joki joki* joe* kylmäoja* tikkurilanran* keravanjo* Merkkipaikat kirkko* kirko* heureka* kartano* pitäjä*

16 Kysymys 5: Mikä tekee elämästäsi merkityksellistä? Ystävät ystäv* kaver* läheis* Perhe perhe* laps* jälkikasvu parisuh* lasten* Yhteisöllisyys Yhteisö* ihmis* yhdessä autta* Työ työ* Aktiivisuus harrast* liikkumi* taideharrastu* vapaa-a* kädentai* aktiivi* virikke* intohimo* oppimi* koulut* opett* opisk* kehitt* Luonto luonto* luonno* mets* Terveys terv*

17

Vantaan keskustojen kehittäminen

Vantaan keskustojen kehittäminen Vantaan keskustojen kehittäminen Asukastilaisuus Myyrmäen yritystilaisuus 2.11.2016 Kilterin 17.11.2016 koulu Anne Olkkola Lea Varpanen, kehittämispäällikkö Kansainvälinen Vantaa, maailma lähellä 6.8.2015

Lisätiedot

Tilastokatsaus 4:2014

Tilastokatsaus 4:2014 Vantaa 10.3.2014 Tietopalvelu B5:2014 Pendelöinti Vantaan suuralueille ja suuralueilta Vantaalaisista työssäkäyvistä 45 prosentilla oli työpaikka Vantaalla. Enemmistö kaupungin työssäkäyvistä työskenteli

Lisätiedot

Tilastokatsaus 13:2014

Tilastokatsaus 13:2014 Vantaa 13.11.2014 Tietopalvelu B16:2014 Pendelöinti Vantaan suuralueille ja suuralueilta Vantaalaisista työssäkäyvistä 45 prosentilla oli työpaikka Vantaalla. Enemmistö kaupungin työssäkäyvistä työskenteli

Lisätiedot

Tulevaisuuden Tampere

Tulevaisuuden Tampere Tulevaisuuden Tampere Tampereen Lasten Parlamentin kommentit Tampereen tulevaisuustyöhön 1 Kysymys 1: Mitkä ovat Tampereen nykyiset vahvuudet? Missä olemme hyviä, mistä olemme ylpeitä? Tampereen nykyiset

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 15:2016

TILASTOKATSAUS 15:2016 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 15:2016 1 25.8.2016 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 31.12.2015 Työttömyysaste oli Vantaalla 12,4 prosenttia vuoden 2015 lopussa. Työttömien määrä kasvoi kaikilla suuralueilla,

Lisätiedot

Vantaan yleiskaavan kehityskohteet. 4.8.2015 / Mari Siivola

Vantaan yleiskaavan kehityskohteet. 4.8.2015 / Mari Siivola Vantaan yleiskaavan kehityskohteet 4.8.2015 / Mari Siivola Vantaata on rakennettu yleiskaavoilla Helsingin maalaiskunnan yleiskaavaehdotus 1968: aluerakentaminen Yleiskaavallinen suunnitelma 1976: kasvun

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 217. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 217. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 30.11.2016 Sivu 1 / 1 3477/2016 02.08.00 217 Liikennebarometri 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Heini Peltonen, puh. 043 824 7212 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Kaupunkisuunnittelujohtaja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon toimialan palvelut Kivistön suuralueella 2015-2024

Sosiaali- ja terveydenhuollon toimialan palvelut Kivistön suuralueella 2015-2024 Sosiaali- ja terveydenhuollon toimialan palvelut Kivistön suuralueella 2015-2024 Apulaiskaupunginjohtaja Jukka T. Salminen Marja Verkko 7.4.2015 ASUNTOMESSUALUE Viehättävä Vantaan Kivistö Asuntomessut_Vantaalla_2015_

Lisätiedot

MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU

MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU 1.9. 30.11.2016 Alustava vastausraportti (28.11.2016) Vantaan kaupunkisuunnittelussa tehdään parhaillaan suunnitelmaa tulevaisuuden Myyrmäestä. Suunnitelmalla varmistetaan

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI. Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön osayleiskaavat. Kysely kaava-alueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille

LAPUAN KAUPUNKI. Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön osayleiskaavat. Kysely kaava-alueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille LAPUAN KAUPUNKI Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön osayleiskaavat Kysely kaava-alueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille Hyvä Lapuan keskustaajaman / kylien asukas! Lapuan kaupunki on käynnistänyt

Lisätiedot

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Lähivoimalaprojekti Asukaskysely raportti Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tampereen kaupungin Lähivoimala-projekti järjesti keväällä 2015 asukaskyselyn Multisillan, Peltolammin ja Härmälän asuinalueilla.

Lisätiedot

Kymppi-Moni -hanke. Väestöennusteen laatiminen Vantaalla. Väestöennustetyöpaja 22.3.2012, Tampere. Tomi Henriksson asumisen erityisasiantuntija

Kymppi-Moni -hanke. Väestöennusteen laatiminen Vantaalla. Väestöennustetyöpaja 22.3.2012, Tampere. Tomi Henriksson asumisen erityisasiantuntija Kymppi-Moni -hanke Väestöennusteen laatiminen Vantaalla Väestöennustetyöpaja 22.3.2012, Tampere Tomi Henriksson asumisen erityisasiantuntija Väestöennusteen laadinta Vantaalla väestöennuste laaditaan Vantaalla

Lisätiedot

Eiranrannan ja Kaivopuiston rantatien matkailututkimus 2017

Eiranrannan ja Kaivopuiston rantatien matkailututkimus 2017 Eiranrannan ja Kaivopuiston rantatien matkailututkimus 2017 Sisältö Sivu Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus 3-4 Tutkimusalue ja kohteet 5 Yhteenveto päätuloksista 6 Tärkeimmät syyt tulla alueelle 8 Alueella

Lisätiedot

Mun paikka! lasten ja nuorten osallistamiskysely

Mun paikka! lasten ja nuorten osallistamiskysely Mun paikka! lasten ja nuorten osallistamiskysely Pihla Sillanpää/ Espoon yleiskaavayksikkö PILOTTIKYSELY: MUN PAIKKA! -ESPOONLAHTI 30.8.2018 2 TAUSTAA Kasvava Espoo, metro ja hyvinvointi seminaari 13.4.2016

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 4:2017

TILASTOKATSAUS 4:2017 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 4:201 1.10.201 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 200 2016 Työttömyysaste oli Vantaalla 11, prosenttia vuoden 2016 lopussa. Laskua edellisvuoteen oli 0,5 prosenttiyksikköä, mikä johtui

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 1:2018

TILASTOKATSAUS 1:2018 TILASTOKATSAUS 1:2018 5.2.2018 PENDELÖINTI VANTAALLA JA HELSINGIN SEUDULLA 2006 2015 Tässä tilastokatsauksessa käsitellään Vantaan työssäkäyntiä (pendelöintiä) kahdesta näkökulmasta. Ensin tarkastelun

Lisätiedot

Kuntalaiskysely Eno. Pasi Saukkonen

Kuntalaiskysely Eno. Pasi Saukkonen Kuntalaiskysely Pasi Saukkonen 27.10.2015 (131 vastausta) % Koko aineisto (n. 500 vastausta) 0 20 40 60 80 100 4% Kaupunkilainen vai maalainen? Oletko mielestäsi kaupunkilainen maalainen 67 % a) kaupunkilainen

Lisätiedot

Tilastokatsaus 9:2014

Tilastokatsaus 9:2014 Tilastokatsaus 9:214 Tilastokatsaus 9:213 Vantaa 1 24.6.214 Tietopalvelu B1:214 Tietoja työvoimasta ja työttömyydestä Työvoiman määrä kasvoi 7:lla (,7 %) vuoden 212 aikana Vantaalla työvoimaan kuuluvien

Lisätiedot

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Multisilta -Peltolammi

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Multisilta -Peltolammi Lähivoimalaprojekti Asukaskysely raportti Multisilta -Peltolammi Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tampereen kaupungin Lähivoimala-projekti järjesti keväällä 2015 asukaskyselyn Multisillan, Peltolammin

Lisätiedot

OPISKELIJAN KAUPUNKI

OPISKELIJAN KAUPUNKI OPISKELIJAN KAUPUNKI Ideoita, uhkia ja mahdollisuuksia kaupunkikehittämiseen Tutkimusraportti Maria Rytkönen & Juhani Saari Esityksen tulokset Juhani Saari Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otus

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 3:2019

TILASTOKATSAUS 3:2019 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 3:2019 1 8.10.2019 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 2009 2018 Työttömyysaste oli Vantaalla 8,7 prosenttia vuoden 2018 lopussa, mikä oli 1,3 prosenttiyksikköä vähemmän kuin edellisenä

Lisätiedot

Minkälaisessa kunnassa sinä haluaisit asua?

Minkälaisessa kunnassa sinä haluaisit asua? Minkälaisessa kunnassa sinä haluaisit asua? STTK:N TULEVAISUUSLUOTAIN Tavoitteena on hakea tuoreita näkemyksiä vuoden 2012 kunnallisvaalien ohjelmatyötä varten sekä omaan edunvalvontaan. Luotaus oli avoinna

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 5:2018

TILASTOKATSAUS 5:2018 Tilastokatsaus 6:12 TILASTOKATSAUS 5:18 1 10.9.18 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 08 17 Työttömyysaste oli Vantaalla tasan 10 prosenttia vuoden 17 lopussa. Laskua edellisvuoteen oli peräti 1,9 prosenttiyksikköä, mikä

Lisätiedot

Marja-Vantaa arjessa Kehäradan varrella

Marja-Vantaa arjessa Kehäradan varrella Marja-Vantaa arjessa Kehäradan varrella projektinjohtaja Reijo Sandberg Marja-Vantaa-projekti Maankäytön ja ympäristön toimiala www.vantaa.fi/marja-vantaa Marja- Vantaa city ASUNTOMESSUT 2015 KESKUSTA

Lisätiedot

Kuntalaiskysely Pyhäselkä. Pasi Saukkonen

Kuntalaiskysely Pyhäselkä. Pasi Saukkonen Kuntalaiskysely Pyhäselkä Pasi Saukkonen 3.11.2015 Pyhäselkä (112 vastausta) % Koko aineisto (n. 500 vastausta) 0 20 40 60 80 100 Kaupunkilainen vai maalainen? kaupunkilainen 10 % Oletko mielestäsi 1)

Lisätiedot

Tilastokatsaus 7:2013

Tilastokatsaus 7:2013 Tilastokatsaus 6:2012 Vantaa 1 21.8.2013 Tietopalvelu B12:2013 Asuntorakentaminen Vantaalla vuodesta 1970 Asuntokanta vuoden 2013 alussa Vantaalla oli vuoden 2013 alussa 99 620 asuntoa. Niistä 60 835 oli

Lisätiedot

VUOROVAIKUTUSRAPORTTI

VUOROVAIKUTUSRAPORTTI Kaavatunnus 1/5 1-152 Asianumero 546/10.02.03/2017 Pvm 17.5.2019 VUOROVAIKUTUSRAPORTTI Nurmijärven kunta Ympäristötoimiala Asemakaavoitus PL 37 01900 Nurmijärvi Tuuli Virtanen, kaavoitusarkkitehti puh.

Lisätiedot

JOENSUUN TÄYDENNYSRAKENTAMISOHJELMA KYSELYN TULOKSET

JOENSUUN TÄYDENNYSRAKENTAMISOHJELMA KYSELYN TULOKSET JOENSUUN TÄYDENNYSRAKENTAMISOHJELMA KYSELYN TULOKSET 13.10.2016 Lähtötiedot Vastauksia saatiin yhteensä 350 kappaletta Vastaajissa miehiä ja naisia suurin piirtein yhtä paljon Suurin osa vastaajista asukkaita,

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

Tulevaisuuden Tuusula 2040- kyselyn raportti

Tulevaisuuden Tuusula 2040- kyselyn raportti Tulevaisuuden Tuusula 24- kyselyn raportti Tuusulan kunta Sisältö Kysely... 3 Asukkaiden näkemykset... 3 Tuusulan vahvuudet ja heikkoudet... 3 Kehitettävät ja ennallaan säilytettävät alueet... 4 Rakentamisen

Lisätiedot

Kotona asumisen tukeminen ja lähipalvelujen asiakaslähtöinen kehittäminen Ikääntyneiden asumistarpeisiin varautuminen case Päijät-Hämeessä

Kotona asumisen tukeminen ja lähipalvelujen asiakaslähtöinen kehittäminen Ikääntyneiden asumistarpeisiin varautuminen case Päijät-Hämeessä Kotona asumisen tukeminen ja lähipalvelujen asiakaslähtöinen kehittäminen Ikääntyneiden asumistarpeisiin varautuminen case Päijät-Hämeessä Ikäystävällisen asumisen ja palveluiden yhdistäminen Työpaja THL

Lisätiedot

Vantaalle on helppo tulla ja mukava asettua

Vantaalle on helppo tulla ja mukava asettua Keskellä elämää Tervetuloa Vantaalle! Sisältö Otsikko... 2 Otsikko toinen... 4 Vantaalle on helppo tulla ja mukava asettua asumaan. Monipuolisella Vantaalla on pitkä historia, mutta myös rohkeutta uudistua.

Lisätiedot

KUOPION NUORI -KYSELY

KUOPION NUORI -KYSELY KUOPION NUORI -KYSELY Nuorten Palvelu ry / Kauppakeskusten nuoret -hanke YHTEENVETO VASTAUKSISTA Kyselyn tausta Kuopion nuori -kysely oli Kuopion keskustassa asioiville ja aikaansa viettäville nuorille

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN

PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN Lähtötiedot Asukaskyselyn tulokset 09.12.2011 ASUKASKYSELY: PÄLKÄNEEN TULEVAISUUS Kysely toteutettiin syys-lokakuussa 2011 Kysely on

Lisätiedot

Kuntalaiskysely. Kiihtelysvaara. Pasi Saukkonen

Kuntalaiskysely. Kiihtelysvaara. Pasi Saukkonen Kuntalaiskysely Kiihtelysvaara Pasi Saukkonen 14.10.2015 116 Kiihtelysvaaralaista vastaajaa % 0 20 40 60 80 100 Kaupunkilainen vai maalainen? kaupunkilainen 3% Oletko mielestäsi sekä maalainen että kaupunkilainen

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 1:2017

TILASTOKATSAUS 1:2017 TILASTOKATSAUS 1:2017 5.1.2017 TYÖPAIKAT VANTAAN OSA-ALUEILLA 31.12. Työpaikkojen määrä kasvoi vuonna Tikkurilassa, Koivukylässä ja Hakunilassa Vaikka työpaikkojen määrä kasvoi vuoden aikana koko kaupungissa,

Lisätiedot

Espoo-tarina 1.1 päivitysprosessi ja Mun Espoo on kyselyn tuloksia. Strategiajohtaja Jorma Valve

Espoo-tarina 1.1 päivitysprosessi ja Mun Espoo on kyselyn tuloksia. Strategiajohtaja Jorma Valve Espoo-tarina 1.1 päivitysprosessi ja Mun Espoo on kyselyn tuloksia Strategiajohtaja Jorma Valve 19.4.2017 Espoo-tarina 1.1 päivitys Asukkaiden osallistaminen; Mun Espoo on -kysely 27.8. 31.10. Valtuustoseminaari

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 5:2016

TILASTOKATSAUS 5:2016 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 5:2016 1 1.4.2016 YKSINHUOLTAJIEN TULOT VANTAALLA VUOSINA 2000 2013 Yksinhuoltajien määrä Vantaalla oli vuoden 2013 lopussa kaikkiaan 95 400 asuntokuntaa, joista yhden

Lisätiedot

FISKARSIN RUUKIN KYSELYN ANALYYSI 2015

FISKARSIN RUUKIN KYSELYN ANALYYSI 2015 FISKARSIN RUUKIN KYSELYN ANALYYSI 2015 Analyysin on suorittanut Fiskars Oyj 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Tulokset... 3 2.1 Taustatietoa vastaajista... 3 2.1.1Vastaajien vuokratilat... 4 2.2.

Lisätiedot

Perheet ja asuntokunnat

Perheet ja asuntokunnat Vantaan väestö 16/17 julkaisu ilmestyy tänä vuonna osissa, jotta tieto saadaan julkaistua mahdollisimman nopeasti. Lopuksi osiot kootaan yhteen yhdeksi julkaisuksi. Tämä osa koskee Vantaan perheitä ja

Lisätiedot

Kuntapalvelut Torniossa vuonna 2013 8.4.2013 HM

Kuntapalvelut Torniossa vuonna 2013 8.4.2013 HM 8.4.213 HM Sisällys Johdanto 1 Torit ja torikauppa 42 1. Kokonaisarvosana 2 Urheilu ja pelikentät 43 2. Tyytyväisyys asuinkuntaan: Laaja asuinkuntaindeksi 3 Sisäliikuntatilat 44 3. Tyytyväisyys asuinkuntaan:

Lisätiedot

TURVALLINEN YMPÄRISTÖ

TURVALLINEN YMPÄRISTÖ TURVALLINEN YMPÄRISTÖ Turvallinen Lappeenranta Lappeenrannan strategian tavoite v. 2028 VIIHTYISÄ JA TURVALLINEN YMPÄRISTÖ Sujuva arki ja turvallinen kasvuympäristö, jossa on varaa valita mieleisiä harrastuksia

Lisätiedot

ONNELLINEN ARKI - KYSELY

ONNELLINEN ARKI - KYSELY ONNELLINEN ARKI - KYSELY Keravan kaupunki 2017 KAUPUNKISTRATEGIAN TAUSTAKYSELY Kysely oli auki 4.9.-14.9. välisen ajan. Kyselyyn vastasi yhteensä 583 vastaajaa. Vastaajista 68 % oli naisia ja 30 % miehiä.

Lisätiedot

Vantaa kehittyy joukkoliikennekaupunkina

Vantaa kehittyy joukkoliikennekaupunkina Vantaa kehittyy joukkoliikennekaupunkina 29.10.2015 KEHTO-FOORUMI Kaupunkisuunnittelujohtaja Tarja Laine Ylivertainen sijainti MAAILMAN PARAS LENTOKENTTÄKAUPUNKI Kaupunkisuunnittelun työkalut TALOUS KAUPUNKI

Lisätiedot

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA VÄESTÖ JA YHDYSKUNTARAKENNE

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA VÄESTÖ JA YHDYSKUNTARAKENNE EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA VÄESTÖ JA YHDYSKUNTARAKENNE Sisältö Väestökehitys ja -ennuste Väestön ikärakenteen muutoksia Asutuksen sijoittuminen Asukasmäärän

Lisätiedot

KARHULAN TULEVAISUUS KYSELYTULOKSET

KARHULAN TULEVAISUUS KYSELYTULOKSET KARHULAN TULEVAISUUS KYSELYTULOKSET 8.1.2019 VASTAAJAJOUKKO Kysely auki 21.11.-19.12.2018 Vastaajia yhteensä 313 8,6 % Karhulasta 35,1 % 56,2 % Muualta Kotkasta Jostakin muualta (mm. Haminasta, Helsingistä)

Lisätiedot

Mitä lähiöstrategian tulisi olla? 10.2.2015 / Tiekartta hyviin lähiöihin Yleiskaavapäällikkö Mari Siivola

Mitä lähiöstrategian tulisi olla? 10.2.2015 / Tiekartta hyviin lähiöihin Yleiskaavapäällikkö Mari Siivola Mitä lähiöstrategian tulisi olla? 10.2.2015 / Tiekartta hyviin lähiöihin Yleiskaavapäällikkö Mari Siivola STRATEGINEN KEHITTÄMINEN OLEMASSA OLEVILLA ALUEILLA Pitkäjänteisen kehittämisen tavoite hyvä, koska

Lisätiedot

Sipoon Jokilaakso. Sipooseen! Sijoita kasvavaan. Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa.

Sipoon Jokilaakso. Sipooseen! Sijoita kasvavaan. Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa. Sipoon Jokilaakso Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa Sijoita kasvavaan Sipooseen! www.sipoonjokilaakso.fi Sipoon Jokilaakson etuja ovat sijainti, luonto ja palvelut Sipoon Jokilaakso 2 Nikkilän keskustassa

Lisätiedot

OLISIPA MAHTAVAA, JOS OULUSSA OLISI VUONNA 2026

OLISIPA MAHTAVAA, JOS OULUSSA OLISI VUONNA 2026 OLISIPA MAHTAVAA, JOS OULUSSA OLISI VUONNA 2026 Kooste eri kouluasteiden oppilaille ja opiskelijoille pidetyistä tulevaisuustyöpajoista Koonnut sisältötoimisto Waria 2017-2018 LEPPOISA OULU 35,34 % Kaupunki

Lisätiedot

Maankäytön, asumisen ja liikenteen seutubarometri lyhyt kooste

Maankäytön, asumisen ja liikenteen seutubarometri lyhyt kooste Maankäytön, asumisen ja liikenteen seutubarometri 2018 lyhyt kooste 26.10.2018 Sisältö Mikä on MAL-barometri: tausta ja toteutus (kalvot 3-6) Asukkaiden ja luottamushenkilöiden kulkutavat (kalvot 7-9)

Lisätiedot

Kuntalaiskysely. Tuupovaara. Pasi Saukkonen

Kuntalaiskysely. Tuupovaara. Pasi Saukkonen Kuntalaiskysely Pasi Saukkonen 20.10.2015 (104 vastausta) % Koko aineisto (n. 500 vastausta) 0 20 40 60 80 100 Kaupunkilainen vai maalainen? Oletko mielestäsi kaupunkilainen sekä maalainen että kaupunkilainen

Lisätiedot

Vanha-Espoon asukasfoorumi Kuntapalvelut Espoossa Minna Joensuu, erityisasiantuntija

Vanha-Espoon asukasfoorumi Kuntapalvelut Espoossa Minna Joensuu, erityisasiantuntija Vanha-Espoon asukasfoorumi 14.5.2019 Kuntapalvelut Espoossa Minna Joensuu, erityisasiantuntija 14.5.2019 Keskeisiä havaintoja lähivuosista Espoo on vahvasti kasvava kaupunki, jossa asukkaita nyt 284 000.

Lisätiedot

Mun Espoo on kyselyn tuloksia. Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä Valtuustoseminaari

Mun Espoo on kyselyn tuloksia. Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä Valtuustoseminaari Mun Espoo on kyselyn tuloksia Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä 15.2.2017 Valtuustoseminaari Espoo-tarina 1.1 -kuntalaistutkimus Espoon kaupunki 11.11.2016 Merja Olari-Sintonen Jaakko Savolainen Jari Holttinen

Lisätiedot

Kehäradan vaikutus elämään Vantaalla. Mitä me siitä tiedämme ennalta

Kehäradan vaikutus elämään Vantaalla. Mitä me siitä tiedämme ennalta Kehäradan vaikutus elämään Vantaalla Mitä me siitä tiedämme ennalta Uusi brandy Mikä on Kehärata Suunnittelijan visio radasta http://www.youtube.com/watch?v=zkg4xunimmg 3 Aviapoliksen asema elokuu 2014

Lisätiedot

Ennen peruskorjausta otettu kuva, parvekelasitukset puuttuvat. SATO VuokraKoti. Vantaa, Myyrmäki Vaahtokuja 8, Vantaa.

Ennen peruskorjausta otettu kuva, parvekelasitukset puuttuvat. SATO VuokraKoti. Vantaa, Myyrmäki Vaahtokuja 8, Vantaa. Ennen peruskorjausta otettu kuva, parvekelasitukset puuttuvat. SATO VuokraKoti Vantaa, Myyrmäki Vaahtokuja 8, 01600 Vantaa koti kuten haluat Kauniiksi kunnostetut kodit vehreällä paikalla Haluatko asua

Lisätiedot

Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn tulokset

Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn tulokset Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn tulokset Kysely koski perheen yhteistä harrastamista ja harrastamiseen liittyviä toiveita Pirkkalassa. Kyselyyn vastanneiden perheiden lasten ikäryhmät jakautuivat seuraavasti:

Lisätiedot

Tuusulan vetovoimatekijät -tutkimus. Ruotsinkylän kyläyhdistys ry - Klemetskog Byförening r.f. Lahela-Seura ry Reino Myllymäki

Tuusulan vetovoimatekijät -tutkimus. Ruotsinkylän kyläyhdistys ry - Klemetskog Byförening r.f. Lahela-Seura ry Reino Myllymäki Tuusulan vetovoimatekijät -tutkimus Ruotsinkylän kyläyhdistys ry - Klemetskog Byförening r.f. Lahela-Seura ry 30.11.2013 Reino Myllymäki Tausta Tutkimus suoritettiin Etelä-Tuusulan kyläyhdistysten verkkosivustolla

Lisätiedot

Asuntoja, asuntoja, asuntoja!

Asuntoja, asuntoja, asuntoja! Asuntoja, asuntoja, asuntoja! Vantaan asuntopolitiikkaa, sen taustoja ja tulevaisuutta Tarja Laine Kaupunkisuunnittelujohtaja Tämä sivu sisältää juonipaljastuksen ASUNTOJEN KYSYNTÄ YLITTÄÄ TARJONNAN HELSINGIN

Lisätiedot

Espoo Salo-oikoradan karttapalautekysely

Espoo Salo-oikoradan karttapalautekysely Espoo Salo-oikoradan karttapalautekysely 08 8..09 Kyselyn toteutus Palautekysely oli avoinna 9.0.-0..08 Kyselyn kartalla esitettiin alustavan yleissuunnitelman kahden raiteen ratalinja maakuntakaavan maastokäytävässä.

Lisätiedot

Henkilöstökysely maakuntastrategiasta 2018 Tulokset

Henkilöstökysely maakuntastrategiasta 2018 Tulokset Henkilöstökysely maakuntastrategiasta 2018 Tulokset Henkilöstökysely lähtökohta ja tavoitteet Uudelle maakunnalle laaditaan strategia, jossa linjataan maakunnan yhteiset strategiset tavoitteet ja toiminnan

Lisätiedot

Hyvä kauniaislainen! Tällä kyselyllä haluamme selvittää mielipiteesi kaupungin palveluista. Kiitämme Sinua arvokkaasta tutkimusavustasi!

Hyvä kauniaislainen! Tällä kyselyllä haluamme selvittää mielipiteesi kaupungin palveluista. Kiitämme Sinua arvokkaasta tutkimusavustasi! ASUKASKYSELY 2016 2 Hyvä kauniaislainen! Tällä kyselyllä haluamme selvittää mielipiteesi kaupungin palveluista. Kiitämme Sinua arvokkaasta tutkimusavustasi! 1. MITEN TÄRKEINÄ PIDÄT ALLA MAINITTUJA HYVINVOINTIIN

Lisätiedot

Miten matkustajat odottavat Länsimetron vaikuttavan omaan liikkumiseensa? Matkatutkimus Länsimetron vaikutusalueen joukkoliikenteessä, kevät 2016

Miten matkustajat odottavat Länsimetron vaikuttavan omaan liikkumiseensa? Matkatutkimus Länsimetron vaikutusalueen joukkoliikenteessä, kevät 2016 Miten matkustajat odottavat Länsimetron vaikuttavan omaan liikkumiseensa? Matkatutkimus Länsimetron vaikutusalueen joukkoliikenteessä, kevät 2016 1 2 Tutkimuksen tavoite ja toteutus Tutkimuksen tavoite

Lisätiedot

HARAVA kyselyn tulokset. Pyöräilystä ja kävelystä potkua Mikkelin kulmille!

HARAVA kyselyn tulokset. Pyöräilystä ja kävelystä potkua Mikkelin kulmille! HARAVA kyselyn tulokset Pyöräilystä ja kävelystä potkua Mikkelin kulmille! Vastaajat Vastaajat Yhteensä 252 vastausta Vastaajista 68 % naisia, 32 % miehiä Suurin osa vastaajista oli 18 64 vuotiaita, työikäisiä

Lisätiedot

Kemin kaupunkistrategian 2030 valmistelu Kuntalaisten osallistaminen Yhteenveto kyselyjen tuloksista

Kemin kaupunkistrategian 2030 valmistelu Kuntalaisten osallistaminen Yhteenveto kyselyjen tuloksista Kemin kaupunkistrategian 2030 valmistelu Kuntalaisten osallistaminen Yhteenveto kyselyjen tuloksista 24.10.2017 Kuntalaisten osallistaminen KYSELYT INNODUEL-SOVELLUKSELLA: Lukiolaiset: Millaisessa Kemissä

Lisätiedot

Loimaan mielikuvatutkimus Yhteenveto tutkimustuloksista-

Loimaan mielikuvatutkimus Yhteenveto tutkimustuloksista- Loimaan mielikuvatutkimus 2018 -Yhteenveto tutkimustuloksista- 1 Johdanto Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa ymmärrystä Loimaan kaupungin vetovoimasta ja elinvoimasta asuin- ja työpaikkakuntana. Tutkimuksen

Lisätiedot

SÄÄSTÖPANKKI. Parempi Suomi 2016: Tilanne pääkaupunkiseudulla

SÄÄSTÖPANKKI. Parempi Suomi 2016: Tilanne pääkaupunkiseudulla SÄÄSTÖPANKKI Parempi Suomi 2016: Tilanne pääkaupunkiseudulla SÄÄSTÖPANKISSA KUULUU ASIAKKAAN ÄÄNI - Kun Säästöpankki menestyy, se pystyy jakamaan osan paikkakunnan hyvinvointia tukemaan, esimerkiksi erilaisiin

Lisätiedot

Vantaan hyvinvointikatsaus 2018

Vantaan hyvinvointikatsaus 2018 Vantaan hyvinvointikatsaus 218 Vantaan hyvinvointikatsaus 218 on hyvinvointiraportointityönryhmän yhdessä eri toimialojen edustajien kanssa laatima katsaus hyvinvoinnin ja toimintaympäristön kehityksestä

Lisätiedot

KAPA - Kaupunki- ja kuntapalvelut 2012 Asukastyytyväisyystulokset Forssa FCG Koulutus- ja konsultointi Oy HM

KAPA - Kaupunki- ja kuntapalvelut 2012 Asukastyytyväisyystulokset Forssa FCG Koulutus- ja konsultointi Oy HM KAPA - Kaupunki- ja kuntapalvelut 212 Asukastyytyväisyystulokset 1212 FCG Koulutus- ja konsultointi Oy HM KAPA Kaupunki ja kuntapalvelut 212 ssa Taustaa Kaupunki ja kuntapalvelut tutkimuksen eli KAPAn

Lisätiedot

Tulevaisuuskyselyn tulokset. Demos Helsinki Sonja Nielsen

Tulevaisuuskyselyn tulokset. Demos Helsinki Sonja Nielsen Tulevaisuuskyselyn tulokset Demos Helsinki Sonja Nielsen sonja.nielsen@demoshelsinki.fi +358 404184506 Paikkakunta Suurin osa vastaajista asuu tai työskentelee Porvoossa 86.7% 2.2% 10.6% 0.5% Ikäryhmät

Lisätiedot

Tikkakosken asukaskysely 2010

Tikkakosken asukaskysely 2010 2010 Tikkakosken asukaskyselyn koontia Jyväskylän kaupungin innovaatiopalvelut - Asukaskyselyssä kerättiin tikkakoskelaisten ajatuksia alueen kehittämisestä ja kartoitettiin asukkaiden näkemyksiä Tikkakoskelle

Lisätiedot

Mikä tekee Malminkartanosta ainutlaatuisen asua, työskennellä ja virkistäytyä? Avokysymys, 182 vastausta

Mikä tekee Malminkartanosta ainutlaatuisen asua, työskennellä ja virkistäytyä? Avokysymys, 182 vastausta Mikä tekee Malminkartanosta ainutlaatuisen asua, työskennellä ja virkistäytyä? Avokysymys, 182 vastausta - Hyvät liikenneyhteydet - Keskustaan 15 min, lentokentän suuntaan, Myyrmäkeen - Hyvät pyöräily-yhteydet

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN JOUKKOLIIKENTEEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY

HÄMEENLINNAN JOUKKOLIIKENTEEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY HÄMEENLINNAN JOUKKOLIIKENTEEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY.4.08 TYÖN TAUSTA Hämeenlinnan kaupunki halusi selvittää paikallisen joukkoliikenteen toimivuutta, bussien kuntoa ja siisteyttä, kuljettajien toimintaa

Lisätiedot

Ristijärven kuntastrategia

Ristijärven kuntastrategia Ristijärven kuntastrategia 2018-2030 Johdanto Kuntastrategiassa esitetään Ristijärven kunnan tavoitteet kaudelle 2018-2030. Kuntastrategian tavoitteet tarkennetaan vuosittain arvioitaviksi toimenpiteiksi

Lisätiedot

Yleisesittely Vantaan kaupungista ja päätöksenteosta. Monikulttuuriasiainneuvottelukunta Apulaiskaupunginjohtaja Jaakko Niinistö

Yleisesittely Vantaan kaupungista ja päätöksenteosta. Monikulttuuriasiainneuvottelukunta Apulaiskaupunginjohtaja Jaakko Niinistö Yleisesittely Vantaan kaupungista ja päätöksenteosta Monikulttuuriasiainneuvottelukunta 6.9.2017 Apulaiskaupunginjohtaja Jaakko Niinistö Vantaa lyhyesti Helsingin pitäjästä tuli Helsingin maalaiskunta

Lisätiedot

OMA LAHTI. Mitä haluat säilyttää? Mitä. uutta haluat luoda. Mitä. haluat muuttaa -KAUPUNKILAISTEN NÄKEMYKSIÄ TULEVAISUUDEN LAHDESTA KEVÄT 2014

OMA LAHTI. Mitä haluat säilyttää? Mitä. uutta haluat luoda. Mitä. haluat muuttaa -KAUPUNKILAISTEN NÄKEMYKSIÄ TULEVAISUUDEN LAHDESTA KEVÄT 2014 Mitä uutta haluat luoda? Mitä haluat muuttaa? Mitä haluat säilyttää? OMA LAHTI Tekijät: Marika Ågren, Sanna Vahto -KAUPUNKILAISTEN NÄKEMYKSIÄ TULEVAISUUDEN LAHDESTA KEVÄT 2014 NELJÄ OMA LAHTI -ILTAA KEVÄÄLLÄ

Lisätiedot

KUNTALAISTEN ILONAIHEET: ASUMINEN, VAPAA-AIKA JA YMPÄRISTÖ

KUNTALAISTEN ILONAIHEET: ASUMINEN, VAPAA-AIKA JA YMPÄRISTÖ KUNTALAISTEN ILONAIHEET: ASUMINEN, VAPAA-AIKA JA YMPÄRISTÖ Kuntalaisten ilonaiheet ovat hyvät asumisen olosuhteet (5 %), hyvät liikunta-, urheilu- ja kuntoilumahdollisuudet (1 %), hyvin toimivat kulttuuripalvelut

Lisätiedot

Koosteen on kasannut Tuija Tzoulas, kartat ja grafiikka Anna Broberg, Tuija Tzoulas ja Maarit Kahila.

Koosteen on kasannut Tuija Tzoulas, kartat ja grafiikka Anna Broberg, Tuija Tzoulas ja Maarit Kahila. Tämä tutkimusraportti toimii yhteenvetona Mellunmäen kaupunginosassa tehdystä pehmogiskyselystä, joka oli osa Tekes-rahoitteista Urbaani onni hanketta 2009-2010. Vastaavia yhteenvetoja on toimitettu muitakin,

Lisätiedot

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 %

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kaupunginosakyselyn vastaukset: Kyselyjä lähetettiin 74 kpl ja vastauksia saatiin 44 kpl. Kyselyn vastausprosentiksi muodostui 59%. Kyselyt lähetettiin Tampereen asukas- ja omakotiyhdistysten puheenjohtajille.

Lisätiedot

RAKENNAMME JOUKKOLIIKENNEKAUPUNKIA

RAKENNAMME JOUKKOLIIKENNEKAUPUNKIA Vantaan kaupunkisuunnittelusta: RAKENNAMME JOUKKOLIIKENNEKAUPUNKIA Tarja Laine kaupunkisuunnittelujohtaja VANTAAN LÄHTÖKOHDAT 2015 210 000 asukasta, kasvu yli 2000 asukasta vuodessa Yli 104 000 työpaikkaa

Lisätiedot

LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto.

LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto. LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto.. LIITE 2. Sysmän kirkonseudun kulttuurimaisema. RKY aluerajaus, Museovirasto 2009. LIITE 3. Asukaskyselyn

Lisätiedot

KYSELY LAHDEN KESKUSTASTA Raportti karttakyselyn tuloksista

KYSELY LAHDEN KESKUSTASTA Raportti karttakyselyn tuloksista KYSELY LAHDEN KESKUSTASTA Raportti karttakyselyn tuloksista Kevytkooste 29.5.2017 Lahden kaupunki, kaupunkiympäristön palvelualue Maankäyttö ja aluehankkeet Lahtelaiset kartoittivat keskustaa Lahden keskustan

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelun mahdollisuudet lähiöissä Kaupunkisuunnittelujohtaja Tarja Laine 10.8.2015

Kaupunkisuunnittelun mahdollisuudet lähiöissä Kaupunkisuunnittelujohtaja Tarja Laine 10.8.2015 Kaupunkisuunnittelun mahdollisuudet lähiöissä Kaupunkisuunnittelujohtaja Tarja Laine 10.8.2015 MIKÄ ON LÄHIÖ? Otto I. Meurmanin lainasana : neighbourhood unit= asumakunta, asumalähiö Kerrostaloalue joka

Lisätiedot

Kuntapalvelut Tuusulassa vuonna 2011 8.11.2011

Kuntapalvelut Tuusulassa vuonna 2011 8.11.2011 .. Sisällys Johdanto 1 Urheilu ja pelikentät 2 1. Tyytyväisyys asuinkuntaan: Laaja asuinkuntaindeksi 3 Sisäliikuntatilat 3 2. Tyytyväisyys asuinkuntaan: Palveluryhmäkohtaiset indeksit Uimahallit 3. Palvelutyytyväisyys

Lisätiedot

Asukaskysely Tulokset

Asukaskysely Tulokset Yleiskaava 2029 Kehityskuvat Ympäristötoimiala Kaupunkisuunnittelu Kaavoitusyksikkö 1.9.2014 Asukaskysely Tulokset Sisällys VASTAAJIEN TIEDOT... 2 ASUMINEN... 5 Yhteenveto... 14 LIIKKUMINEN... 19 Yhteenveto...

Lisätiedot

LAIHIAN ASUKASKYSELY 2014

LAIHIAN ASUKASKYSELY 2014 LAIHIAN ASUKASKYSELY 2014 SISÄLTÖ: ASUKASKYSELYN TOTEUTUS ASUKASKYSELYN TAVOITE JA AIHEPIIRIT ASUKASKYSELYN SISÄLTÖ ASUKSKYSELYN TULOS ASUKASKYSELYN ANALYYSIKARTAT ASUKASKYSELYN TOTEUTUS Kysely toteutettiin

Lisätiedot

Tilastokatsaus 7:2014

Tilastokatsaus 7:2014 Vantaa 20.5.2014 Tietopalvelu B8:2014 Vuoden 2012 tulotietoja Vantaalta, sen osa-alueilta, Helsingin seudulta ja maamme suurimmista kaupungeista Valtionveronalaiset keskitulot tulot Vantaalla ja muissa

Lisätiedot

Lähivoimalahanke. Asukaskysely raportti

Lähivoimalahanke. Asukaskysely raportti Lähivoimalahanke Asukaskysely raportti Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tampereen kaupungin Lähivoimala-hanke järjesti syksyllä 2013 asukaskyselyn Kaukajärven asuinalueella (Kaukajärvi-Annala). Sähköinen

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 8:2018

TILASTOKATSAUS 8:2018 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 8:2018 1 17.12.2018 TYÖPAIKAT VANTAALLA 2007 2016 Vantaalla oli lähes 110 800 työpaikkaa vuoden 2016 lopussa, mikä oli 4,9 prosenttia kaikista Suomen työpaikoista.

Lisätiedot

ASUKASKYSELY Akm 240: Pikkulahden asemakaava ja asemakaavan muutos

ASUKASKYSELY Akm 240: Pikkulahden asemakaava ja asemakaavan muutos ASUKASKYSELY 1.9.-30.9.2018 Akm 240: Pikkulahden asemakaava ja asemakaavan muutos Yhteenveto 9.4.2019 2 / 12 1 JOHDANTO Raahen kaupungissa on vireillä asemakaavan ja asemakaavan muutoksen laatiminen Pikkulahden

Lisätiedot

Hakunilan asuntotuotanto

Hakunilan asuntotuotanto Hakunilan asuntotuotanto Kormuniityn suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailu 15.8.2017 Tomi Henriksson asumisasioiden päällikkö Hakunilan suuralueen väestö 1.1.1971-1.1.2014 ja ennuste vuoteen 2024 35 000

Lisätiedot

TURKU YHTEISÖLLISTÄ ASUMISTA JYRKKÄLÄN ALUEELLE MONIKKO -HANKE

TURKU YHTEISÖLLISTÄ ASUMISTA JYRKKÄLÄN ALUEELLE MONIKKO -HANKE TURKU YHTEISÖLLISTÄ ASUMISTA JYRKKÄLÄN ALUEELLE MONIKKO -HANKE TA P I O K A N G A S A H O 2 6. 1 0. 2 0 11 L Ä H TÖ KO H DAT S U UNNIT TE LUA LU E Lähdin suunnittelussa liikkeelle tutkimalla pääkaupunkiseudulla

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ RYHMÄTÖISTÄ

TIIVISTELMÄ RYHMÄTÖISTÄ SALON KAUPUNKI KESKUSTASEMINAARI 2.12.2010 Salon lukio RYHMÄT 1. Keskusta nuorison ja lasten toimintaympäristönä 2. Terveellisyys, turvallisuus ja esteettömyys sekä keskusta seniorin toimintaympäristönä

Lisätiedot

Vaalan kuntastrategia 2030

Vaalan kuntastrategia 2030 Vaalan kuntastrategia 2030 Mikä on kuntastrategia? Kuntastrategiassa kunnanvaltuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Strategisen suunnittelun tarkoituksena on etsiä

Lisätiedot

Vähittäiskaupan näkymät Myyrmäessä. Myyrmäen yritystilaisuus Joni Heikkola, yleiskaavasuunnittelija

Vähittäiskaupan näkymät Myyrmäessä. Myyrmäen yritystilaisuus Joni Heikkola, yleiskaavasuunnittelija Vähittäiskaupan näkymät Myyrmäessä Myyrmäen yritystilaisuus 17.11.2016 Joni Heikkola, yleiskaavasuunnittelija Vähittäiskaupan nykytila Myyrmäessä Myyrmäen keskusta toimii kaupallisena keskuksena Länsi-

Lisätiedot

Ikäihmisten oma kokemus liikkumisen turvallisuudesta Pohjois-Savossa

Ikäihmisten oma kokemus liikkumisen turvallisuudesta Pohjois-Savossa Ikäihmisten oma kokemus liikkumisen turvallisuudesta Pohjois-Savossa Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus (ATH) ja keskustelu Iisalmen ikäihmistenneuvoston kanssa 22.9.2014 Sisäisen turvallisuuden

Lisätiedot

Tilastokatsaus 12:2014

Tilastokatsaus 12:2014 Tilastokatsaus 12:2014 Vantaa 5.11.2014 Tietopalvelu B15:2014 1 Työpaikat Vantaan osa-alueilla 31.12.2012 Työpaikkojen määrä kasvoi vuonna 2012 eniten Tikkurilassa ja Aviapoliksessa Vaikka työpaikkojen

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNKI TURVALLISUUSKYSELY 2017 KOETTU TURVALLISUUS VANTAALLA

VANTAAN KAUPUNKI TURVALLISUUSKYSELY 2017 KOETTU TURVALLISUUS VANTAALLA VANTAAN KAUPUNKI TURVALLISUUSKYSELY 2017 KOETTU TURVALLISUUS VANTAALLA TURVALLISUUSKYSELY Vantaan kaupunki kartoitti kaupungin koettua turvallisuutta marras-joulukuussa 2017. Kysely toteutettiin webropol-pohjaisesti

Lisätiedot

Tulevaisuuskyselyn tulokset. Ikä. Sukupuoli. Taustatiedot (N=850) Vantaan tulevaisuuskuvat Suomi100-hanke 6 % % 14 % %

Tulevaisuuskyselyn tulokset. Ikä. Sukupuoli. Taustatiedot (N=850) Vantaan tulevaisuuskuvat Suomi100-hanke 6 % % 14 % % Vantaan tulevaisuuskuvat Suomi00-hanke Tulevaisuuskyselyn tulokset Taustatiedot (N=0) Ikä % % % - - - % - 0 % - % - % + Sukupuoli % 0 % % Nainen Mies Muu Asuinpaikka / suuralue 0 % % % % % % % % 0 %? Keitä

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 1:2019

TILASTOKATSAUS 1:2019 TILASTOKATSAUS 1:2019 12.02.2019 SAIRASTAVUUSINDEKSI VANTAALLA 2017 Sairastavuusindeksi isoissa kaupungeissa vuosina 2007 2017 Vantaalaisten sairastavuusindeksillä mitattu terveydentila on parempi kuin

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 9:2015

TILASTOKATSAUS 9:2015 TILASTOKATSAUS 9:2015 13.11.2015 VANTAAN ASUNTOKANTA JA SEN MUUTOKSIA 2004 2014 Tilastokeskuksen asuntokantatilaston mukaan Vantaalla oli vuoden 2014 lopussa kaikkiaan 102 455 asuntoa. Niistä runsas 62

Lisätiedot