JOENSUUN TÄYDENNYSRAKENTAMISOHJELMA KYSELYN TULOKSET
|
|
- Laura Kähkönen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 JOENSUUN TÄYDENNYSRAKENTAMISOHJELMA KYSELYN TULOKSET
2 Lähtötiedot Vastauksia saatiin yhteensä 350 kappaletta Vastaajissa miehiä ja naisia suurin piirtein yhtä paljon Suurin osa vastaajista asukkaita, myös useita kiinteistönomistajia Rakennusliikkeen edustajia, asukasyhdistyksiä tai pienkiinteistöyhdistyksiä vastaajissa muutamia Viranomaisten kommentteja ei saatu kyselyn kautta Vastaajaryhmässä muut on mm. Joensuussa työssäkäyviä, entisiä joensuulaisia ja paluumuuttoa suunnittelevia Asukkaat: Vastaajista suurin ryhmä vuotiaat perheen perustamisiässä olevien ja lapsiperheiden mielipiteet korostuvat kyselyssä Vastaajista suurin ryhmä oli pariskunnat, myös lapsiperheitä runsaasti Vastaajalta kysyttiin, onko hänellä tai perheellä tarvetta muuttaa asuinpaikkaa 10 vuoden sisällä: noin 100 kertoi tarpeesta, lähes 180 ei näe tarvetta
3 Lähtötiedot, asukkaat Kyselyn tulosten perusteella Joensuussa pyöräillään runsaasti, ja myös kävellen päivittäiset matkansa kulkevia on paljon Autoa käytetään myös runsaasti Vastauksissa saattoi valita useamman kuin yhden vaihtoehdon: moni on ilmoittanut käyttävänsä sekä autoa tai polkupyörää että kävelevänsä Pyörän käyttö ja kävely tuovat tarpeita etäisyyksien pohtimiselle Tulosten pohjalta joukkoliikenteen kehittäminen on haasteellista, tai sitten tulos kertoo siitä, että joukkoliikenteen taso ei tällä hetkellä ole riittävä Vastaajien ikäjakauma vaikuttaa tulokseen
4 Lähtötiedot, asukkaat Vastaajia pyydettiin kertomaan toive siitä, millä etäisyydellä palvelujen tulisi sijaita Vastaajien ikäjakauman ja perhemuodon vuoksi päiväkoteja tai kouluja eivät kaikki käytä Terveyspalvelut, koulut ja päiväkodit saavat vastaajien mukaan sijaita pyöräilyetäisyydellä Päivittäistavarakaupan halutaan löytyvän kävelyetäisyydeltä Myös virkistysalueen tulisi löytyä kävelyetäisyydeltä
5 Yleistä Joensuun keskeisen kaupunkialueen kehittämisestä ja täydennysrakentamisesta Vastaajat keskimäärin ajattelevat, että ydinkeskustaan asettuvat seniorit, nuoret sekä lapsettomat yksinasuvat ja pariskunnat Lapsiperheiden uskotaan haluavan omakotialueille ydinkeskustan ulkopuolelle Vastaajat eivät katso, että Joensuun kasvun tulisi keskittyä ruutukaava-alueen tuntumaan Joensuun keskeisillä kaupunkialueilla tarvitaan vastaajien mukaan täydennysrakentamista, ja yksi tapa on lisätä kerroksia Palvelupisteet tulee huomioida täydennysrakentamisessa, samoin kuin pyöräily-yhteydet Täydennysrakentamisen ajatellaan parantavan joukkoliikenteen toimivuutta Joensuun keskustaa tulee kehittää kävelyn kautta, ei autoille Täydennysrakentamisen nähdään uhkaavan viherverkostoa Täysin eri mieltä Täysin samaa mieltä
6 Yleistä Joensuun keskeisen kaupunkialueen kehittämisestä ja täydennysrakentamisesta Joensuussa jo tehty täydennysrakentaminen näkyy kaupunkikuvassa: Ei- vastauksia 57 kappaletta Kyllä-vastauksia 131 kappaletta, esimerkkejä jätetyistä kommenteista: positiivista: o Hyvä, hienoa o Keskustan katukuva siistiytynyt o Keskustan taloja korotettu o Kaupunkimaisuus, kaupunkikokemus ja vireys nousevat negatiivista: o Ei hyvä o Viheralueet hävinneet o Pysäköinti hankalaa o Ruutukaava-alueen pihat pienenevät liiaksi o Asumisväljyys häviää, liian tiheää, ahtaus o Osa liian korkeaa muuta: o Vanhojen rakennusten ja puutalojen suojelu tulisi muistaa, kaiken tuhoaminen ja modernisointi ei hyvä asia o Puistoja ja leikkipaikkoja tulee säilyttää o Luonto edellä: joenranta ja metsäalueet tulee säilyttää 6
7 Yleistä Joensuun keskeisen kaupunkialueen kehittämisestä ja täydennysrakentamisesta Muita kommentteja: Täydennysrakentaminen keskustan tuntumaan, jotta kaupunkimaisuus kasvaa Kaupungin ilmettä voidaan parantaa täydennysrakentamisella Vanhojen rakennusten säästäminen: kerroksellisuus, omaleimaisuus, ilmeikkyys Asuinalueiden väleihin huomio, jotta kaupungista saadaan yhtenäisempi Viheralueet ovat joillekin asumispaikan valinnassa keskeinen tekijä: toisaalta liian pienet viheralueet eivät palvele tarkoitustaan ja voidaan ottaa täydennysrakennettaviksi Viihtyvyys ja hyvinvointi: riittävästi puistoja ja viheralueita, liikkumatilaa Pyöräilykulttuurista huolimatta autoille tarvitaan parkkitilaa Pyöräilyn ja kävelyn näkökulma kaupunkikeskustaan, autoille rajalliset mahdollisuudet Kerrostaloihin kattoterasseja ja ullakkohuoneistoja Kerrostaloihin moni-ilmeisyyttä Isojen omakotitonttien tiivistäminen (jakaminen, paritalot) keskustan tietämillä Rakentamisen laatu tärkeää (esim. sisäilma) Ei seniorikeskustaa Myös muiden taajamien kehittämistä 7
8 Muuta Mitä täydennysrakentamisella voidaan saavuttaa Joensuussa? Esimerkkejä kommenteista: Tiivis, elävä kaupunkikeskusta Imagon kohotus, maakuntakeskus Elinvoimaa, parempia palveluita ja niiden parempaa saavutettavuutta Vetovoimaa Toimivampi joukkoliikenne Vähähiilisyys, vähemmän autoilun haittoja Asuntojen kohtuulliset hinnat Mitä täydennysrakentamisella voidaan menettää Joensuussa? Esimerkkejä kommenteista: Idylliset kaupunginosat, mm. vanhat puutalot Kerroksellisuus Viihtyisyys, omaleimaisuus, vetovoimaisuus Lapsiystävällisyys Puistomaisuus ja luonnonläheisyys Virkistys- ja ulkoilualueet Ranta-alueet Puhtaus 8
9 Karttakoontia - kaikki vastaajat yhteensä Vastaajilla oli mahdollisuus vastauksena kuhunkin kysymykseen laittaa kartalle useita pisteitä. Mitä kaupungin ominaispiirteitä tulisi erityisesti vaalia: Mitkä alueet tulisi jättää rakentamisen ulkopuolelle: Unelmiesi asuinpaikka Joensuussa: Mitä paikkoja tulisi täydennysrakentaa: 9
10 Karttakoontia - kaikki vastaajat yhteensä Kaikki vastaajaryhmät yhteensä: Ominaispiirteiltään vaalittavat ja rakentamisen ulkopuolelle jätettävät alueet ovat osittain samoja Unelmien asuinpaikat osittain päällekkäin em. kanssa. Erityisesti rannoilla on unelmien asuinpaikkoja, vaalittavia ominaispiirteitä ja rakentamisen ulkopuolelle jätettäviä alueita - mutta myös täydennysrakennettavaksi esitettyjä paikkoja. Täydennysrakennettavat alueet kuitenkin pääosin erit Pahoja ristiriitoja ei näistä vastauksista näy Yksimielisyyttä rannan merkityksestä yhteiskäytössä keskustassa, esim. Aavaranta ja Utran alue ristiriitaisempia 10
11 Karttakoontia - kaikki vastaajat yhteensä Unelmien asuinpaikka, asumismuoto kerrostalo: Unelmien asuinpaikka, asumismuoto omakotitalo ja/tai paritalo: Unelmien asuinpaikka, asumismuoto rivitalo ja/tai kerrostalo: 11
12 Karttakoontia - kaikki vastaajat yhteensä Kaikki vastaajaryhmät yhteensä: Unelmien asuinpaikka, asumismuoto: Ydinkeskustaan toivotaan kerrostaloja, kauemmas omakotitaloja Suurempia ristiriitoja ei odotettavissa 12
13 Karttakoontia unelmien asuinpaikka, ikäryhmittäin vuotiaat: vuotiaat: vuotiaat: Yli 45-vuotiaat: vuotiaiden vastaukset vuotiaiden vastaukset Yli 65-vuotiaiden vastaukset 13
14 Karttakoontia unelmien asuinpaikka, ikäryhmittäin Unelmien asuinpaikka, ikäryhmittäin: Nuorin ikäryhmä toivoo keskusta-asumista, perheenperustamisiässä olevat keskustan läheistä asumista vuotiaat arvostavat ranta-alueita Tästä eteenpäin vastauksissa isompi hajonta, mutta keskustaa ja sen läheisiä alueita arvostetaan vuotiaiden vastaukset vuotiaiden vastaukset vuotiaiden vastaukset vuotiaiden vastaukset vuotiaiden vastaukset Yli 65-vuotiaiden vastaukset 14
15 Karttakoontia unelmien asuinpaikka, perhemuodot lapsiperheet: yksin asuvat: pariskunnat: 15
16 Karttakoontia unelmien asuinpaikka, perhemuodot Unelmien asuinpaikka, perhemuoto: Yksinelävät arvostavat ydinkeskustaa, pariskunnat ydinkeskustaa ja ranta-alueita Perheellisten vastaukset hajoavat laajemmalle Yksin asuvat Pariskunnat Lapsiperheet 16
17 Karttakoontia (yleistetty esitystapa) vaalittavat ominaispiirteet rakentamisen ulkopuolelle jätettävät unelmien asuinpaikat alue, jolle esitettiin täydennysrakentamista alue, jolle kohdistuu ristiriitaisia toiveita (samalle alueelle on esitetty rakentamisen ulkopuolelle jätettäviä alueita ja vaalittavia piirteitä, ja toisaalta myös rakennettavia alueita ja unelmien asuinpaikkoja)
Rakenna Turkua -asukaskyselyn tuloksia. Yleiskaava 2029 Kevät 2014
Rakenna Turkua -asukaskyselyn tuloksia Yleiskaava 2029 Kevät 2014 Rakenna Turkua -kysely Avoinna 26.3.-18.5.2014 Liittyi Yleiskaava 2029:n kehityskuvavaiheeseen, suunnattiin asukkaille Kysely keskittyi
MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU
MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU 1.9. 30.11.2016 Alustava vastausraportti (28.11.2016) Vantaan kaupunkisuunnittelussa tehdään parhaillaan suunnitelmaa tulevaisuuden Myyrmäestä. Suunnitelmalla varmistetaan
KALVOLA Asukaskyselyn tulosten yhteenveto ja Iittalan kaavarunkoluonnos Asukastilaisuus Sauvolakeskuksessa Kaavoitus, arkkitehti Johanna
KALVOLA Asukaskyselyn tulosten yhteenveto ja Iittalan kaavarunkoluonnos Asukastilaisuus Sauvolakeskuksessa 29.11.2017 Kaavoitus, arkkitehti Johanna Närhi Asukaskysely 10/2017 (eharava) Avoimet vastaukset
Paikkatietokyselyn ja Morjens Loviisa mobiilisovelluksen kyselyn tulokset. Valkon ja sen lähialueiden osayleiskaavan rakennemallit
Paikkatietokyselyn ja Morjens Loviisa mobiilisovelluksen kyselyn tulokset Valkon ja sen lähialueiden osayleiskaavan rakennemallit Paikkatietokysely 5.7. 13.8.2018 Loviisan kaupunki suoritti 5.7. 13.8.2018
JOENSUUN TÄYDENNYSRAKENTAMISOHJELMA
JOENSUUN TÄYDENNYSRAKENTAMISOHJELMA Kaupunkirakennelautakunnan 20.12.2016 273 hyväksymät tavoitteet ovat 1. Arjen helppous 1 LUONNOS 9.3.2017 2. Mukava ja elinvoimainen kaupunki 3. Taloudellinen kaupunki
Miten Vaasassa liikutaan vuonna 2035? Asukaskyselyn koonti. Vaasan kestävän liikkumisen ohjelma 09/2019
Miten Vaasassa liikutaan vuonna 2035? Asukaskyselyn koonti Vaasan kestävän liikkumisen ohjelma 09/2019 Mitä mieltä olet seuraavista kestävään liikkumiseen liittyvistä väittämistä? Väitteistä eniten kannatusta
Sipoon Jokilaakso. Sipooseen! Sijoita kasvavaan. Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa.
Sipoon Jokilaakso Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa Sijoita kasvavaan Sipooseen! www.sipoonjokilaakso.fi Sipoon Jokilaakson etuja ovat sijainti, luonto ja palvelut Sipoon Jokilaakso 2 Nikkilän keskustassa
EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA VÄESTÖ JA YHDYSKUNTARAKENNE
EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA VÄESTÖ JA YHDYSKUNTARAKENNE Sisältö Väestökehitys ja -ennuste Väestön ikärakenteen muutoksia Asutuksen sijoittuminen Asukasmäärän
Kehittyvä yhdyskuntarakenne kasvun mahdollistajana. yleiskaavapäällikkö Paula Paajanen
Kehittyvä yhdyskuntarakenne kasvun mahdollistajana yleiskaavapäällikkö Paula Paajanen 21.11.2017 UUDEN OULUN VÄESTÖENNUSTE 2010 2015 2020 2025 2030 182 528 195 733 204 465 211 665 217 609 Uuden Oulun yleiskaava
Kommenttipuheenvuoro: Ikäystävälliset asuinympäristöt Asukasbarometrin valossa
Kommenttipuheenvuoro: Ikäystävälliset asuinympäristöt Asukasbarometrin valossa Anna Strandell Suomen ympäristökeskus SYKE Ikäystävällisten asuinalueiden kehittäminen seminaari 27.9.2018 Asukasbarometri
Tulevaisuuden Kaijonharju asukaskysely
Tulevaisuuden Kaijonharju asukaskysely 9.-31.12.2016 YHTEENVETO KYSELYN TULOKSISTA 28.3.2017 KYSELYN LÄHTÖKOHDAT Kaijonharju-yliopiston alueella asuvilta, opiskelijoilta, alueen toimijoilta ja muilta alueesta
1 Johdanto. 1.1 Selvityksen taustaa
Yhdyskuntatekniset palvelut 04 3 1 Johdanto 1.1 Selvityksen taustaa Vuonna 1992 toteutettiin ensimmäisen kerran tämän tutkimusasetelman mukainen selvitys asukkaiden teknisiä palveluita koskevista mielipiteistä.
Oulun keskustan korkean rakentamisen laatuperiaatteet
Oulun keskustan korkean rakentamisen laatuperiaatteet yhteenveto verkkokyselyn 9.-23.11.2018 vastauksista vastauksia 478 kpl keskustan korkean rakentamisen laatuperiaatteiden verkkosivut: https://www.ouka.fi/oulu/kaupunkisuunnittelu/korkea-rakentaminen
tavoitteet Kaavoitusarkkitehti Mika Uolamo
KAUPUNKISUUNNITTELUN SEMINAARI VI 2012 - UUDEN OULUN TULEVAISUUDET? tavoitteet Kaavoitusarkkitehti Mika Uolamo PÄÄTAVOITTEET Hyvinvoivat ihmiset Elinvoimainen kaupunki Kestävä ja ekotehokas yhdyskuntarakenne
ASUKASKYSELY Akm 240: Pikkulahden asemakaava ja asemakaavan muutos
ASUKASKYSELY 1.9.-30.9.2018 Akm 240: Pikkulahden asemakaava ja asemakaavan muutos Yhteenveto 9.4.2019 2 / 12 1 JOHDANTO Raahen kaupungissa on vireillä asemakaavan ja asemakaavan muutoksen laatiminen Pikkulahden
ruskotunturi Ruskotunturi nousee noin noin 7 kilomet- päähän päähän Oulun ydinkeskustasta, Monitoimikeskus OuluZone sijaitsee sijaitsee
Oulua ilmasta ruskotunturi ja ouluzone Ruskotunturi nousee noin noin 7 kilomet- 7 kilometrin päähän päähän Oulun ydinkeskustasta, Oulun ydinkeskustasta, poistetun käytöstä ja maisemoitavan poistetun ja
YHTEENVETO VAIHTOEHTOVAIHEEN KYSELYSTÄ
YHTEENVETO VAIHTOEHTOVAIHEEN KYSELYSTÄ KYSELYN LÄHTÖKOHDAT JA VASTAUKSET Kysely oli osa Heinäpään täydennysrakentamisen toteutusselvitystä. Kyselyn avulla kartoitettiin mielipiteitä ja palautetta tammikuussa
Kysely Oulunsalon täydennysrakentamisesta ja täydennysrakentamisselvityksestä YHTEENVETO
Kysely Oulunsalon täydennysrakentamisesta ja täydennysrakentamisselvityksestä YHTEENVETO 2.3.2017 KYSELYN LÄHTÖKOHDAT Oulunsalon asemakaavoitetun alueen täydennysrakentamisesta valmistui selvitys marraskuussa
Asukaskysely Tulokset
Yleiskaava 2029 Kehityskuvat Ympäristötoimiala Kaupunkisuunnittelu Kaavoitusyksikkö 1.9.2014 Asukaskysely Tulokset Sisällys VASTAAJIEN TIEDOT... 2 ASUMINEN... 5 Yhteenveto... 14 LIIKKUMINEN... 19 Yhteenveto...
JOENSUUN ASEMANSEUDUN KEHITTÄMINEN KÄYTTÄJÄKYSELYN TULOKSET
Kuva: Juha-Pekka Vartiainen JOENSUUN ASEMANSEUDUN KEHITTÄMINEN KÄYTTÄJÄKYSELYN TULOKSET Lisätietoja: Hanna Herkkola, hanna.herkkola@ramboll.fi, 5 51 55 VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT 1. Sukupuolenne?. Ikäryhmänne
varuskunta lakkautettu 2007 alueen suunnittelu käynnistynyt 2008 osayleiskaava hyväksytty 2012, lainvoima 2014 asemakaavaluonnos valmistui 12/2013
varuskunta lakkautettu 2007 alueen suunnittelu käynnistynyt 2008 osayleiskaava hyväksytty 2012, lainvoima 2014 480 hehtaaria 800 000 1 000 000 k-m 2 12 000 15 000 asukasta asemakaavaluonnos valmistui 12/2013
KYSELY ASUMISTARPEISTA IKÄÄNTYVILLE, JÄRVENPÄÄ ASUMINEN NYT
KYSELY ASUMISTARPEISTA IKÄÄNTYVILLE, JÄRVENPÄÄ ASUMINEN NYT Tämän kyselyn tavoitteena on kartoittaa ikääntyvien tulevaisuuden asumistarpeita ja odotuksia. Kysely on tarkoitettu yli 55-vuotiaille Järvenpäässä
Yleiskaava Andrei Panschin & Matilda Laukkanen /
Yleiskaava 2029 Andrei Panschin & Matilda Laukkanen / 9.12.2016 Esityksen sisältö Yleiskaavan 2029 tavoitteisto ja eteneminen Asukasnäkökulma suunnittelussa Turun kaupungin visio 2029 Suomen Turku on kiinnostava
Vartiosaaresta suunnitellaan omaleimainen, monipuolinen ja tiiviisti rakennettu saaristokaupunginosa,
Vartiosaari Vartiosaaresta suunnitellaan omaleimainen, monipuolinen ja tiiviisti rakennettu saaristokaupunginosa, jossa on sekä asumista että kaikkia helsinkiläisiä palvelevia virkistys- ja vapaa-ajan
Ikääntyneiden asuinpaikat nyt ja tulevaisuudessa. Ville Helminen Suomen ympäristökeskus Vanhusneuvostopäivä
Ikääntyneiden asuinpaikat nyt ja tulevaisuudessa Ville Helminen Suomen ympäristökeskus Vanhusneuvostopäivä 5.4.2017 Asumistoiveet Asukasbarometrin mukaan kerrostaloasumisen toiveet alkavat selvästi lisääntyä
Asukasbarometri 2010 Asukaskysely suomalaisista asuinympäristöistä
Asukasbarometri 2010 Asukaskysely suomalaisista asuinympäristöistä Anna Strandell Suomen ympäristökeskus/rakennetun ympäristön yksikkö Julkistamistilaisuus 24.1.2012 Asukasbarometri 2010 Kysely suomalaisten
OPISKELIJAN KAUPUNKI
OPISKELIJAN KAUPUNKI Ideoita, uhkia ja mahdollisuuksia kaupunkikehittämiseen Tutkimusraportti Maria Rytkönen & Juhani Saari Esityksen tulokset Juhani Saari Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otus
Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Multisilta -Peltolammi
Lähivoimalaprojekti Asukaskysely raportti Multisilta -Peltolammi Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tampereen kaupungin Lähivoimala-projekti järjesti keväällä 2015 asukaskyselyn Multisillan, Peltolammin
Millaisia mielikuvia täydennysrakentaminen herättää asukkaissa?
TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Millaisia mielikuvia täydennysrakentaminen herättää asukkaissa? Täydennysrakentaminen onnistuu! - seminaari 11.11.2015, Helsinki Anne Arvola, VTT Tausta ja tavoite Tämä
Mikä tekee Malminkartanosta ainutlaatuisen asua, työskennellä ja virkistäytyä? Avokysymys, 182 vastausta
Mikä tekee Malminkartanosta ainutlaatuisen asua, työskennellä ja virkistäytyä? Avokysymys, 182 vastausta - Hyvät liikenneyhteydet - Keskustaan 15 min, lentokentän suuntaan, Myyrmäkeen - Hyvät pyöräily-yhteydet
Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA HÄMEENLINNAN VOUTILA. Katri Eerola Suomen ympäristökeskus
Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA HÄMEENLINNAN VOUTILA Katri Eerola Suomen ympäristökeskus Aluerajaus ja aineistot Sijoittuminen liikkumisvyöhykkeille VÄESTÖMÄÄRÄ Koko Kohdealue
STRATEGINEN YLEISKAAVA KESKUSTAN KAUPUNKIKUVA JA VIHERVERKOSTO -TARKASTELU RAUMAN KAUPUNKI ERIKSSON ARKKITEHDIT OY ERIARC FORUM 27.8.
ERIKSSON ARKKITEHDIT OY ERIARC FORUM RAUMAN KAUPUNKI STRATEGINEN YLEISKAAVA KESKUSTAN KAUPUNKIKUVA JA VIHERVERKOSTO -TARKASTELU 27.8.2010 www.eriarc.fi 1 JOHDANTO 1.1 Selvitysalue Selvityksessä on tarkasteltu
LAPUAN KAUPUNKI. Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön osayleiskaavat. Kysely kaava-alueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille
LAPUAN KAUPUNKI Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön osayleiskaavat Kysely kaava-alueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille Hyvä Lapuan keskustaajaman / kylien asukas! Lapuan kaupunki on käynnistänyt
LOVIISAN KAUPUNKI ITÄRANNAN KEHITTÄMINEN KYSELYN TULOKSET
LOVIISAN KAUPUNKI ITÄRANNAN KEHITTÄMINEN KYSELYN TULOKSET YLEISTÄ KYSELYSTÄ Kyselyllä selvitettiin asukkaiden ja päättäjien näkemyksiä Loviisan Itärannan alueen suunnitteluvaihtoehtoihin. Mielipiteitä
KYSELY ASUMISTARPEISTA JYVÄSKYLÄN IKÄÄNTYVILLE ASUMINEN NYT
KYSELY ASUMISTARPEISTA JYVÄSKYLÄN IKÄÄNTYVILLE ASUMINEN NYT Tämän kyselyn tavoitteena on kartoittaa ikäihmisten tulevaisuuden asumistarpeita ja odotuksia. Kysely on tarkoitettu yli 55-vuotiaille Jyväskylässä
ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness
ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness Lähiympäristö ja siinä liikkuminen (pitkä kyselylomake) Tässä lomakkeessa kysytään käsityksiänne asuntonne lähiympäristöstä
Kehittyvä yhdyskuntarakenne. kasvun mahdollistajana. yleiskaavapäällikkö Paula Paajanen
Kehittyvä yhdyskuntarakenne ja ympäristö kasvun mahdollistajana yleiskaavapäällikkö Paula Paajanen 8.2.2018 UUDEN OULUN VÄESTÖENNUSTE 2010 2015 2020 2025 2030 182 528 195 733 204 465 211 665 217 609 YLEISKAAVATILANNE
Lapsia liikuttava kaupunki
Lapsia liikuttava kaupunki Lapsia liikuttava kaupunki Ari Hynynen, professori, Tampereen teknillinen yliopisto Ari Hynynen, professori, Tampereen teknillinen yliopisto Anna Broberg, tohtorikoulutettava,
Sipoon Jokilaakso. Sipooseen! Sijoita kasvavaan. Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa. www.sipoonjokilaakso.fi
Sipoon Jokilaakso Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa Sijoita kasvavaan Sipooseen! www.sipoonjokilaakso.fi Sipoon Jokilaakson etuja ovat sijainti, luonto ja palvelut Sipoon Jokilaakso 2 Nikkilän keskustan
MITÄ SEURAAVAKSI OULUN KESKUSTAAN? YHTEENVETO OULUN KESKUSTAA JA KESKUSTAVISIO- LUONNOSTA KOSKENEEN KYSELYN TULOKSISTA
MITÄ SEURAAVAKSI OULUN KESKUSTAAN? YHTEENVETO OULUN KESKUSTAA JA KESKUSTAVISIO- LUONNOSTA KOSKENEEN KYSELYN TULOKSISTA 30.1.2017 KYSELYN LÄHTÖKOHDAT Kysely oli osa Oulun keskustan tulevaisuutta ohjaavan
Kotona asumisen tukeminen ja lähipalvelujen asiakaslähtöinen kehittäminen Ikääntyneiden asumistarpeisiin varautuminen case Päijät-Hämeessä
Kotona asumisen tukeminen ja lähipalvelujen asiakaslähtöinen kehittäminen Ikääntyneiden asumistarpeisiin varautuminen case Päijät-Hämeessä Ikäystävällisen asumisen ja palveluiden yhdistäminen Työpaja THL
Asumisen toiveet -tutkimus. Tiivistelmäyhteenveto tutkimuksesta
Asumisen toiveet -tutkimus Tiivistelmäyhteenveto tutkimuksesta 1 KodinOnni palvelukokemukset 2013 Yhteenveto Tutkimus toteutettiin Kotipaneelissa yhteistyössä Aller Media Oy:n kanssa. Kysely lähettiin
PUISTOJEN JA VIHERALUEIDEN HOITO VERRATTUNA MUIHIN KAUPUNKEIHIN. Ympäristö ja liikenne Nurmes 2010
PUISTOJEN JA VIHERALUEIDEN HOITO VERRATTUNA MUIHIN KAUPUNKEIHIN Kaikki Kerrostalo Rivitalo Omakotitalo Asuinaika < 5v Asuinaika 5-10 v Asuinaika > 10 v Kauppala Itä-kauppala Porokylä Maaseutu Keskimääräistä
Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa
Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa Kooste mielipiteistä: Virkistys Karperönjärvi on virkistyksen kannalta
EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA LIIKKUMISEN TUNNUSLUKUJA NYKYTILAN ANALYYSIT I LIIKKUMISEN NYKYTILA
EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA LIIKKUMISEN TUNNUSLUKUJA Sisältö Autoistuminen Hämeenlinnan seudulla Autonomistus vs. palveluiden saavutettavuus Autonomistus
Kera - Asukkaiden näkökulma. Vuoden 2013 Harava-kyselyn tuloksia Keran osayleiskaava-alueelta, sekä muiden asukasmielipiteiden tarkastelua
Kera - Asukkaiden näkökulma Vuoden 201 Harava-kyselyn tuloksia Keran osayleiskaava-alueelta, sekä 12.9.2014 muiden asukasmielipiteiden tarkastelua Kera - Asukkaiden näkökulma alueen suunnitteluun Anniina
Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA LAPPEENRANNAN LAURITSALAN SUURALUE. Katri Eerola Suomen ympäristökeskus
Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA LAPPEENRANNAN LAURITSALAN SUURALUE Katri Eerola Suomen ympäristökeskus Aluerajaus ja aineistot Sijoittuminen liikkumisvyöhykkeille VÄESTÖMÄÄRÄ
YHTEINEN YLEISÖTILAISUUS
YHTEINEN YLEISÖTILAISUUS Rantakylä-Utra osayleiskaava EAKR-hanke Älykäs kaupunginosa Rantakylä Utra osayleiskaava liikennesuunnitelma Älykäs kaupunginosa Rantakylä Utra MUITA RANTAKYLÄ-UTRA-HANKKEITA Älykäs
Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020. Asukastyöpaja I: maankäyttö, asuminen, liikenne ja ympäristö Nurmijärvellä. Klaukkalan koulu 30.1.
Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020 Asukastyöpaja I: maankäyttö, asuminen, liikenne ja ympäristö Nurmijärvellä Klaukkalan koulu 30.1.2014 Vaihe 1A. Osallistujia pyydettiin kertomaan, millaiset olisivat
Kaitaa-Iivisniemi - asukkaiden näkökulma
Kaitaa-Iivisniemi - asukkaiden näkökulma.9.0 Vuoden 0 Harava-kyselyn tuloksia Kaitaa-Iivisniemen osayleiskaavaalueelta, sekä muiden asukasmielipiteiden tarkastelua Kaitaa-Iivisniemi - Asukkaiden näkökulma
Kokemukset tuulivoimaloista Porin Peittoon alueella
1 Kokemukset tuulivoimaloista Porin Peittoon alueella Maija Suokas, Johanna Varjo, Valtteri Hongisto Työterveyslaitos, Turku Tulosten julkistaminen 12.5.2015 Tämä esitys on vapaasti nähtävissä sivulla:
Kansalaistutkimus rakentamisen materiaaleista. Rakennustuoteteollisuus RTT ry Luottamuksellinen Marraskuu 2012
Kansalaistutkimus rakentamisen materiaaleista Rakennustuoteteollisuus RTT ry Luottamuksellinen Marraskuu 2012 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti suomalaisten parissa kyselytutkimuksen asumisesta
Kuukausimarkkinoilla asukkaiden esittämiä kommentteja
7.8.2019 Kuukausimarkkinoilla 7.8.2019 asukkaiden esittämiä kommentteja Kuukausimarkkinoiden pisteestä Lahden kaupunkisuunnittelu oli mukana kuukausimarkkinoilla 7.8.2019. Kysyimme asukkailta, minkälaista
JOENSUUN TÄYDENNYSRAKENTAMISOHJELMA
JOENSUUN TÄYDENNYSRAKENTAMISOHJELMA 3.5.2017 1. Arjen helppous 2. Mukava ja elinvoimainen kaupunki 3. Taloudellinen kaupunki 4. Ympäristön tärkeiden arvojen turvaaminen 1 2 3 4 1 JOENSUUN TÄYDENNYSRAKENTAMISOHJELMA
ROVANIEMEN KESKUSTAN OIKEUSVAIKUTTEINEN OSAYLEISKAAVA
ROVANIEMEN KESKUSTAN OIKEUSVAIKUTTEINEN OSAYLEISKAAVA Kaupunginvaltuuston informaatio to 9.12.2010 Rakennemallien vaihtoehdot Lähtötilanne ja tavoitteet Perusselvitykset Mitoitus Vyöhykkeet ja osa-alueet
VUOROVAIKUTUSRAPORTTI
Kaavatunnus 1/5 1-152 Asianumero 546/10.02.03/2017 Pvm 17.5.2019 VUOROVAIKUTUSRAPORTTI Nurmijärven kunta Ympäristötoimiala Asemakaavoitus PL 37 01900 Nurmijärvi Tuuli Virtanen, kaavoitusarkkitehti puh.
Tekn.ltk 26.11.2013 ASIA NRO 9 Asiakastyytyväisyyskysely syksy 2013
Tekn.ltk.11.13 ASIA NRO 9 Asiakastyytyväisyyskysely syksy 13 Kysely toteutettiin lähinnä nettikyselynä, paperiversio oli jaettu kunnan viraston toimipisteisiin. Vastauksia tuli netin kautta 9 kpl ja kaksi
LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto.
LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto.. LIITE 2. Sysmän kirkonseudun kulttuurimaisema. RKY aluerajaus, Museovirasto 2009. LIITE 3. Asukaskyselyn
LIITE 12 YLIHÄRMÄN OYK ASUKASKYSELY VASTAUSTEN YHTEENVETO
LIITE 12 YLIHÄRMÄN OYK ASUKASKYSELY VASTAUSTEN YHTEENVETO JOHDANTO Kauhavan kaupungissa on käynnissä Ylihärmän osayleiskaavan laatiminen. Osayleiskaavalla ohjataan Ylihärmän kirkonseudun ja Hakolan maankäyttöä.
Asiakastyytyväisyyskysely kesä 2014
Kysely toteutettiin netissä sekä lähetettiin paperiversioita asiakkaille. Vastausaikaa oli neljä kuukautta (kesäkuu-syyskuu). Vastauksia tuli netin kautta 29 kpl ja postitse 28 kpl. 1. Vastanneista naisia
Hyvinkääläisten asumistoiveiden kartoitus 2018 Yleinen kysely
Hyvinkääläisten asumistoiveiden kartoitus 2018 Yleinen kysely 1. Ikä Vastaajien määrä: 481 15-19 2% 20-24 5% 25-34 22% 35-44 24% 45-54 20% 55-64 15% 65-74 10% 75+ 2% 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 1. Ikä Vastaajien
LAPINJÄRVI IHMISLÄHTÖINEN KUNTA KUNTALAISKYSELY 2016
LAPINJÄRVI IHMISLÄHTÖINEN KUNTA KUNTALAISKYSELY 2016 Kyselyyn vastasi kaikkiaan 149 ihmistä, joista 31 olivat ruotsinkielisiä ja 118 suomenkielisiä Kaikki ihmiset eivät vastanneet kaikkiin kysymyksiin
Strateginen toimenpideohjelma
Strateginen toimenpideohjelma 2014-2018 Hämeenlinnan Kaupunkikeskustayhdistys ry Yhdistyksen tarkoituksena on vahvistaa Hämeenlinnan kaupunkikeskustan kaupallista vetovoimaa, lisätä elämää ja asiakaskäyntejä
SUOJATIEKÄYTTÄYTYMINEN JÄRVENPÄÄSSÄ, KERAVALLA JA TUUSULASSA KYSELYTUTKIMUS
SUOJATIEKÄYTTÄYTYMINEN JÄRVENPÄÄSSÄ, KERAVALLA JA TUUSULASSA KYSELYTUTKIMUS TAUSTATIEDOT Toukokuussa 2017 toteutetulla kyselyllä kartoitettiin suojatiekäyttäytymiseen liittyviä ongelmia Järvenpään, Keravan
Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne TUTKIMUSLÄHIÖIDEN YKR-ANALYYSITULOSTEN VERTAILU. Katri Eerola Suomen ympäristökeskus
Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne TUTKIMUSLÄHIÖIDEN YKR-ANALYYSITULOSTEN VERTAILU Katri Eerola Suomen ympäristökeskus Sijoittuminen liikkumisvyöhykkeille Sijoittuminen liikkumisvyöhykkeille Sijoittuminen
Vesannon elinvoimaryhmä
Vesannon elinvoimaryhmä 26.7.2017 1. Kuntalaiskysely Mitä ja miksi kysytään (kysymykset)? Miten kysytään (sähköinen/paperi)? Milloin kysytään (aikataulu)? Miten organisoidaan (kulut, analyysit/raportointi)?
Nikkilän kehityskuva Utvecklingsbild för Nickby Maankäyttöjaostolle
Nikkilän kehityskuva Utvecklingsbild för Nickby Maankäyttöjaostolle 20.4.2016 Nikkilän askeleet 2035 NIKKILÄN KEHITYSKUVA ON KUNNAN YHTEINEN STRATEGIA NIKKILÄN KEHITTÄMISEKSI. KEHITYSKUVAN TAVOITEVUOSI
Tulevaisuuskyselyn tulokset. Demos Helsinki Sonja Nielsen
Tulevaisuuskyselyn tulokset Demos Helsinki Sonja Nielsen sonja.nielsen@demoshelsinki.fi +358 404184506 Paikkakunta Suurin osa vastaajista asuu tai työskentelee Porvoossa 86.7% 2.2% 10.6% 0.5% Ikäryhmät
Tulevaisuuden Tuusula 2040- kyselyn raportti
Tulevaisuuden Tuusula 24- kyselyn raportti Tuusulan kunta Sisältö Kysely... 3 Asukkaiden näkemykset... 3 Tuusulan vahvuudet ja heikkoudet... 3 Kehitettävät ja ennallaan säilytettävät alueet... 4 Rakentamisen
Vastaajat. Vastauksia saatiin kaikkiaan ( mennessä) 438 kappaletta. Vastaajista noin 60 % miehiä, 40 % naisia
1 Vastaajat Vastauksia saatiin kaikkiaan (7.9.2014 mennessä) 438 kappaletta Vastaajista noin 60 % miehiä, 40 % naisia Ikäjakauma painottuu 40-69 vuotiaisiin, mutta vastaajia kaikista ikäryhmistä Vastaajista
3/2014. Tietoa lukijoista
3/2014 Tietoa lukijoista Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden, Suomen 2. luetuimman päivälehden, kuukausiliite. Se on maaseudulla asuvalle ihmiselle tehty aikakauslehti. Lehti on onnistunut tehtävässään ja
IKÄÄNTYNEET. Liikkuuko Pieksämäki projektin väliraportin tiivistelmä
IKÄÄNTYNEET Liikkuuko Pieksämäki projektin väliraportin tiivistelmä MIHIN TIEDOT PERUSTUVAT? Seniorikyselyyn vastasi 89 yli 65-vuotiasta pieksämäkeläistä. Vastaajiksi on valikoitunut liikunnallisesti erittäin
MAL-työpaja. Maankäytön näkökulma Hannu Luotonen Tekninen johtaja Hannu Luotonen
MAL-työpaja Maankäytön näkökulma Hannu Luotonen Tekninen johtaja 1 KOUVOLAN RAKENNEMALLI Alueiden käytön kehityskuva Ekotehokas yhdyskuntarakenne Keskusten kehittäminen Maaseudun palvelukylät Olevan infran
Asumisen näkymiä Helsingin seudulla. ARY-seminaari 9.12.2008 Osmo Soininvaara
Asumisen näkymiä Helsingin seudulla ARY-seminaari 9.12.2008 Osmo Soininvaara Oikeisiin paikkoihin vai haluttuihin Missä ihmiset halauvat asua? Missä heidän pitäisi haluta? Onko ristiriitaa suunnittelijoiden
Suomalaisten käsityksiä kirjastoista
Suomalaisten käsityksiä kirjastoista Kesäkuu, Public Sakari Nurmela Työnro: Kantar TNS Oy, tentie C, Espoo Johdanto Tässä yhteenvetoraportissa esitetään keskeiset tulokset tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin
Amurin yleissuunnittelun tilannekatsaus Sakari Leinonen
Amurin yleissuunnittelun tilannekatsaus 1 11.1.2018 Sakari Leinonen 2 11.1.2018 Sakari Leinonen AMURIN YLEISSUUNNITELMA KESKUSTAN KEHITTÄMISEN LÄHTÖKOHTIA Amurin ja Pyynikintorin alue on perinteikästä
Esimerkki muuttuvasta asemanseudusta: Kerasta 20 minuutin kaupunki. Ville Ahvikko ELIAS asemanseutuseminaari
Esimerkki muuttuvasta asemanseudusta: Kerasta 20 minuutin kaupunki Ville Ahvikko ELIAS asemanseutuseminaari 28.1.2016 Leppävaara Vision keskeisin alue Keran juna-asema Keran alue kuvattuna kohti Leppävaaraa,
Koosteen on kasannut Tuija Tzoulas, kartat ja grafiikka Anna Broberg, Tuija Tzoulas ja
Tämä tutkimusraportti toimii yhteenvetona Matinkylän kaupunginosassa tehdystä pehmogis-kyselystä, joka oli osa Tekes-rahoitteista Urbaani onni hanketta 2009-2010. Vastaavia yhteenvetoja on toimitettu muitakin,
YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2012 Kyselytutkimuksen tulokset 31 kunnassa. 6.9.2012 Heikki Miettinen
Kyselytutkimuksen tulokset 31 kunnassa 20 Heikki Miettinen SISÄLLYS 1 Johdanto Selvityksen taustaa 2 Otos ja vastaukset 3 Vastaajien taustatiedot 4 2 Yhteenveto tuloksista 5 3 Kadut 3 4 Puistojen hoito
Lapinjärvi Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto
Kommenttipuheenvuoro Lapinjärvitalo Lapinjärvi 31.8.2017 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma 2013-2017 Tavoitteet: parantaa ikääntyneiden
Tule mukaan kehittämään Kauppatoria!
Tule mukaan kehittämään Kauppatoria! Turun Kauppatoria ja lähiympäristön katuja koskeva kysely Tulokset Kyselyn ja tulokset ovat laatineet: Jimi Antikainen, Paula Keskikastari ja Jaana Mäkinen 16.4.2015
Missä määrin olette saanut tietoa jätevoimalan laajennushankkeesta seuraavista tietolähteistä?
Vantaan ergia Oy:n jätevoimalan laajennuksen ympäristövaikutusten arviointi YVA -menettelyyn liittyvä kysely asukkaiden näkemyksistä ja arvioista 2019 Pyydämme Teitä vastaamaan kysymyksiin r e n g a s
Kaupunkisuunnittelun seminaari Matti Karhula
Kaupunkisuunnittelun seminaari 8.9.2010 Matti Karhula KOHTI ELÄVÄÄ KAUPUNKIKESKUSTAA Viihtyisä Oulun keskusta sykkii elämää läpi vuoden ja vuorokauden. Se pitää arvossa pohjoista kulttuuria, hyvinvointia,
HELSINGIN KÄVELYKESKUSTAN LAAJENTAMINEN SEKÄ MAANALAINEN KOKOOJAKATU - YRITYSHAASTATTELUT
TUTKIMUSRAPORTTI HELSINGIN KÄVELYKESKUSTAN LAAJENTAMINEN SEKÄ MAANALAINEN KOKOOJAKATU - YRITYSHAASTATTELUT 2.8.2018 18531 Helsingin yrityshaastattelut SISÄLLYS 1. Selvityksen tausta 3 2. Yhteenveto tuloksista
Tehtävä 4: Kartta RYHMÄ 1
RYHMÄ 1 Tänne uutta asumista Tänne uutta asumista Säilytettävä luonnonmetsä Monitoimipuisto Säilytettävä ympärivuotinen kenttä Ostari uusitaan (nykyinen on ruma, levoton, pelottava) Korotetaan 3-kerroksisia
Väestöennusteet, seinäjokisten ikäihmisten odotuksia ja mielipiteitä hyvinvoinnin kehittymisestä ja elämän odotuksista
Väestöennusteet, seinäjokisten ikäihmisten odotuksia ja mielipiteitä hyvinvoinnin kehittymisestä ja elämän odotuksista Projektipäällikkö Erna Hilli erna.hilli@etela-pohjanmaa.fi http://www.epliitto.fi
HARAVA kyselyn tulokset. Pyöräilystä ja kävelystä potkua Mikkelin kulmille!
HARAVA kyselyn tulokset Pyöräilystä ja kävelystä potkua Mikkelin kulmille! Vastaajat Vastaajat Yhteensä 252 vastausta Vastaajista 68 % naisia, 32 % miehiä Suurin osa vastaajista oli 18 64 vuotiaita, työikäisiä
Tuntevatko pyöräilijät ja autoilijat väistämissääntönsä? kyselytutkimuksen tuloksia. Liikenneturvan tutkijaseminaari Salla Karvinen 24.4.
Tuntevatko pyöräilijät ja autoilijat väistämissääntönsä? kyselytutkimuksen tuloksia Liikenneturvan tutkijaseminaari Salla Karvinen 24.4.2012 Väistämisvelvollisuus pyörätien jatkeella muuttui vuonna 1997
Tampereen kaupungin päiväkotimatkat
Tampereen kaupungin päiväkotimatkat Kyselyn tuloksia 1 Yhteenveto Vastauksia kerätty 16.4. 2.5.2018 välisenä aikana Surveypal-kyselyllä. Vanhemmille suunnattuun kyselyyn saatu yhteensä 1291 vastausta 92
Asuntomessut Kuopiossa 16.7.-15.8.2010 Koti järven rannalla keskellä kaupunkia. Projektipäällikkö Mervi Heiskanen Kuopion asuntomessut
Asuntomessut Kuopiossa 16.7.-15.8.2010 Koti järven rannalla keskellä kaupunkia Projektipäällikkö Mervi Heiskanen Kuopion asuntomessut MESSUALUEEN MALLINNUS Kuopio 2010: Aluesuunnitelma Näytteilleasettajat:
Asumisen odotukset ja huolet Huomioita Nordean kyselytutkimuksesta
Asumisen odotukset ja huolet Huomioita Nordean kyselytutkimuksesta Olli Kärkkäinen, yksityistalouden ekonomisti 30.5.2017 Asumisen unelmia Yli puolet vastaajista asuu omistusasunnossa Mikä näistä asumismuodoista
KAUPUNKISEUDUN TONTTIPÄIVÄ
KAUPUNKISEUDUN TONTTIPÄIVÄ T E E M U VA L KO L E H TO 5.4.2019 1 ELINVOIMAINEN JA EKOLOGINEN NOKIA Nokia on 33 500 asukkaan kaupunki järvien kainalossa Pirkanmaalla. Keskeinen sijaintimme vetovoimaisella
ROVANIEMEN KESKUSTAN OIKEUSVAIKUTTEINEN OSAYLEISKAAVA
1 ROVANIEMEN KESKUSTAN OIKEUSVAIKUTTEINEN OSAYLEISKAAVA LÄHTÖKOHDAT JA RAKENNEMALLIEN PERIAATEVAIHTOEHDOT 17.6.2010 TSi 2 Lähtötilanne ja ongelmankartoitus Huhti-kesäkuu 2010, yhteenveto tuloksista Rovaniemen
KYSELY LAHDEN KESKUSTASTA Raportti karttakyselyn tuloksista
KYSELY LAHDEN KESKUSTASTA Raportti karttakyselyn tuloksista Kevytkooste 29.5.2017 Lahden kaupunki, kaupunkiympäristön palvelualue Maankäyttö ja aluehankkeet Lahtelaiset kartoittivat keskustaa Lahden keskustan
TÄYDENNYS- RAKENTAMINEN TAMPEREELLA
TÄYDENNYS- RAKENTAMINEN TAMPEREELLA Onko taloyhtiöönne tulossa isoja remontteja? Mistä rahaa putkiremonttiin tai muihin perusparannuksiin? Täydennysrakentaminen samalla tontilla tai nykyisen asuinrakennuksen
YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2016 Kyselytutkimuksen tulokset 27 kunnassa Kuopio Heikki Miettinen
YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 0 Kyselytutkimuksen tulokset kunnassa Kuopio..0 Heikki Miettinen YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 0 1 Johdanto Selvityksen taustaa Tutkimus asukkaiden teknisiä palveluita koskevista
Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan
Tiedote Julkaistavissa..0 klo 00.0 Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan Väite, jonka mukaan asumisen ja rakentamisen tulee olla tiivistä ja
Kasvusopimus / MAL-työpaja viisikkokaupungeille. Liikenteen kysymyksiä, Joensuu. Ari Varonen 23.11.2012
Kasvusopimus / MAL-työpaja viisikkokaupungeille Liikenteen kysymyksiä, Joensuu Ari Varonen 23.11.2012 Joensuun seutu Joensuun seudun ljs valmistui v. 2007, jonka perusteella on tehty aiesopimus vuosille
Hiukkavaara avoin suunnittelutyöpaja ja suunnittelupeli Muistio
Hiukkavaara avoin suunnittelutyöpaja ja suunnittelupeli 27.10.2016 Muistio Hiukkavaaran suunnittelun avoin työpaja Työpaja pidettiin 27.10.2016 klo 16.30-19.00 Kohteena Vanhan Hiukkavaaran suunnittelu
J O E N S U U TA TÄY D E N TÄ M Ä S S Ä. Juha-Pekka Vartiainen Joensuun kaupunki
J O E N S U U TA TÄY D E N TÄ M Ä S S Ä Juha-Pekka Vartiainen Joensuun kaupunki 7.2.2018 ESIPUHE: PUU-JOENSUU MUUTTUI LÄHIÖKSI 1960-LUVUN PÄÄTÖKSILLÄ Keskustan asemakaava uudistettiin 1962 tilaa väestönkasvulle