VALINNAISET AINEET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VALINNAISET AINEET"

Transkriptio

1 VALINNAISET AINEET (Luku 14 sivistys- ja kulttuurilautakunta (OUKA/237/ /2014) Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi Kurssilla monipuolistetaan ja syvennetään äidinkielen oppimista. Oppilaat pääsevät valitsemaan itseään kiinnostavia aiheita, esimerkiksi ilmaisutaitoa, draamaa, mediaa, elokuvaa, animaatioita, sanataidetta ja/tai kirjallisuutta. Kurssilla voidaan keskittyä yhteen tai useampaan aiheeseen oppilaiden ja opettajan toiveiden mukaisesti. Kurssi voi siis olla esim. ilmaisutaitokurssi tai sanataidekurssi tai kaikkia äidinkielen sisältöalueita yhdistävä kurssi. Kurssilla tärkeintä ovat ilo, leikillisyys ja luovuus. Opetuksen tavoite Opetuksen sisältöalueet Laaja-alainen osaaminen Syventää oppilaan kykyä ilmaista itseään monipuolisesti ja käyttää luovuuttaan erilaisissa viestintäympäristöissä. Syventää oppilaan lukutaitoa, laajentaa sana- ja käsitevarastoa ja edistää ajattelutaitoja. Tarjota myönteisiä lukukokemuksia ja - elämyksiä. Syventää oppilaan taitoa ilmaista kokemuksiaan, ajatuksiaan ja mielipiteitään kirjallisesti. Harjoitella monipuolisesti erilaisten tekstien tuottamista. Syventää oppilaan lukuharrastusta ja kirjallisuuden tuntemusta sekä luoda hänelle mahdollisuuksia tutustua oman alueen media- ja kulttuuritarjontaan sekä oman kulttuurin tuottamiseen. S1 Vuorovaikutustilanteissa toimiminen erilaisia draama- ja ilmaisuharjoituksia yksin ja yhdessä S2 Tekstien tulkitseminen lasten ja nuorten kirjallisuuteen tutustuminen lukukokemuksen jakaminen monimediaisissa ympäristöissä S3 Tekstien tuottaminen erilaisten omien tekstien (esim. sadut/tarinat, sarjakuvat, elokuvat, animaatiot) tuottaminen monimediaisissa ympäristöissä S4 Kielen, kirjallisuuden ja kulttuurin ymmärtäminen monipuolisen kirjallisuuden lukeminen oman esityksen (esim. näytelmä) tekeminen vierailut oman alueen media- ja kulttuurikohteissa (esim. sanomalehden toimitus, kirjasto, teatteri, museot) L1, L2, L3, L4, L7 L1, L2, L4, L5, L7 L1, L2, L4, L5, L7 L1, L2, L4, L5, L7 Työskentelyssä korostuvat pari- ja ryhmätyöt sekä yhdessä oppiminen. Opetuksessa käytetään leikkiä, laulua, pelillisyyttä ja draamaa. Kurssilla hyödynnetään myös monimediaisia ja virtuaalisia viestintäympäristöjä. Myös vierailut koulun ulkopuolisiin media- ja kulttuurikohteisiin voidaan sisällyttää kurssin sisältöihin.

2 Kurssilla käytetään monipuolisia työtapoja ja viestintäympäristöjä sekä otetaan huomioon erilaiset oppimistyylit. Pääpaino on toiminnallisuudessa. Oulun kaupungin opetussuunnitelmaa varten tehdyssä tukimateriaalissa kuvataan, millaista tukea voidaan tarjota oppilaille, joilla on oppimisvaikeuksia äidinkelen opiskelussa, ja miten voidaan eriyttää muita nopeammin etenevien opetusta. Arviointi on luonteeltaan kannustavaa ja antaa oppilaille mahdollisuuden tulla tietoiseksi omista taidoistaan, kehittää niitä ja painottaa itselleen luontevia ilmaisumuotoja sekä osoittaa koulun ulkopuolella hankittua osaamistaan. Matematiikan syventävä kurssi Matematiikan syventävissä opinnoissa tutustutaan esimerkiksi salakirjoitusmenetelmiin, pulmatehtäviin ja matemaattisiin peleihin. Lisäksi perehdytään muun muassa ongelmanratkaisuun, lukujärjestelmiin, matematiikan kulttuuriin ja historiaan. T5 ohjata ja tukea oppilasta ongelmanratkaisutaitojen kehittämisessä S1-S5 Esimerkiksi: S1 Ajattelun taidot, Kehitetään oppilaiden taitoja löytää yhtäläisyyksiä, eroja ja säännönmukaisuuksia. oppiminen L4 Monilukutaito Syvennetään taitoa vertailla, luokitella ja asettaa järjestykseen, etsiä vaihtoehtoja systemaattisesti, havaita syy- ja seuraussuhteita sekä yhteyksiä matematiikassa. L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen Opetuksen lähtökohtana käytetään oppilaille tuttuja ja kiinnostavia aiheita ja ongelmia. Matematiikkaa opiskellaan edelleen oppimisympäristössä, jossa konkretisointi ja välineet ovat keskeisessä asemassa. Välineet tulee olla helposti saatavilla. Opetuksessa käytetään vaihtelevia työtapoja. Oppilailla on mahdollisuus vaikuttaa työtapojen valintaan. Työskennellään sekä yhdessä että itsenäisesti. Oppimispelit ja -leikit ovat yksi tärkeä ja oppilaita motivoiva työtapa. Tieto- ja viestintäteknologiaa sekä laskinta hyödynnetään opetuksessa ja opiskelussa. Matematiikan oppimiselle on varattava riittävästi aikaa ja tuen on oltava systemaattista. Oppilaiden matematiikan osaamista ja taitojen kehittymistä seurataan jatkuvasti. Tarjottava tuki antaa oppilaille mahdollisuuden kehittää taitojaan niin, että myönteinen asenne ja kyvykkyyden tunne vahvistuvat. Oppilaille tarjotaan sopivia välineitä oppimisen tueksi ja heille tarjotaan mahdollisuuksia oivaltaa ja ymmärtää itse. Jokaiselle oppilaalle turvataan mahdollisuus riittävään harjoitteluun.

3 Taitavia oppilaita tuetaan tarjoamalla heille vaihtoehtoisia työskentelymuotoja ja rikastuttamalla käsiteltäviä sisältöjä. Sisältöalueita voivat olla esimerkiksi lukujen ominaisuudet, erilaiset lukujonot, geometria, luova ongelmanratkaisu ja matematiikan sovellukset. Vuosiluokilla 3-6 oppimisen arvioinnin päätehtävänä lukuvuoden aikana on tukea ja edistää oppilaiden matemaattisen ajattelun ja osaamisen kehittymistä kaikilla tavoitealueilla. Arviointi on monipuolista ja palaute ohjaavaa ja rakentavaa. Ne tukevat oppilaiden matemaattisten taitojen kehittymistä ja rohkaisevat tarvittaessa uuteen yrittämiseen. Oppilaita ohjataan arvioimaan omaa oppimistaan ja tiedostamaan vahvuuksiaan. Palaute auttaa oppilaita ymmärtämään, mitä tietoja ja taitoja tulisi edelleen kehittää ja miten. Lisäksi oppilaita ohjataan kiinnittämään huomiota tapaansa työskennellä sekä tiedostamaan asennettaan matematiikan opiskelua kohtaan. Oppilailta edellytetään aiempaa enemmän matemaattisen ajattelunsa esilletuomista puheen, välineiden, piirtämisen ja kirjallisen työskentelyn avulla. Arvioinnin kohteena ovat tekemisen tapa, ratkaisujen oikeellisuus sekä taito soveltaa opittua. Yhdessä työskenneltäessä arvioidaan sekä ryhmän jäsenten että koko ryhmän toimintaa ja tuotosta. Palautteella ohjataan oppilaita ymmärtämään jokaisen ryhmän jäsenen työskentelyn ja kehittymisen merkitys. Oppilaita ohjataan tuotosten ja toiminnan arvioimiseen. Ympäristöopin syventävä kurssi Syvennetään ja kehitetään tutkimustaitoja ja tehdään pienimuotoisia tutkimuksia, joihin liittyy kokeellisuutta ja elämyksellisyyttä. Kehitetään ympäristöherkkyyttä ja kestävän elämäntavan omaksumista luonnossa liikkuen ja havaintoja tehden. Harjoitellaan kestävän kehityksen ja kestävän elämäntavan toimia lähiympäristössä ja koulussa esimerkiksi vaikuttamisprojektien avulla. Mallinnetaan erilaisia luonnontieteellisiä ilmiöitä ja hyödynnetään teknologian mahdollisuuksia ilmiöpohjaisessa oppimisessa. Vahvistetaan terveysosaamista. T1 Syventää ja ylläpitää oppilaan kiinnostusta ympäristöönsä. Vahvistaa oppilaan ympäristötietoisuuden kehittymistä sekä ohjata oppilasta edistämään kestävää kehitystä ja arvostamaan kestävän kehityksen merkitystä paikallisuus huomioiden. Sisällöissä huomioidaan luonnon monimuotoisuuden vaaliminen ja luonnonvarojen kestävä käyttö. Harjoitellaan ympäristövastuullista toimintaa omassa lähiympäristössä osallistuen ja vaikuttaen. oppiminen L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen

4 T2 Tutkimustaitojen syventäminen kokeellisin ja elämyksellisin menetelmin. Luonnossa liikkuminen retkeillen ja havaintoja tehden. T3 Syventää luonnontieteellisten ilmiöiden ja käsitteiden hahmottamista sekä vahvistaa terveysosaamista. Sisällöiksi valitaan omaan elinympäristöön liittyviä tutkimustehtäviä, tutkimuksen eri vaiheisiin perehtyen. Vahvistetaan luontosuhdetta ja ympäristöherkkyyttä Perehdytään eliöiden ja niiden elinympäristöjen, sekä ihmistoiminnan välisiin vuorovaikutuksiin. Opitaan ympäristössä toimimisen oikeuksia ja velvollisuuksia Erilaisten materiaalien, aineiden, elottoman ja elollisen luonnon, rakennetun ja sosiaalisen ympäristön avulla syvennetään luonnontieteellisten ilmiöiden ja käsitteiden hallintaa. Opitaan edelleen selittämään arjen tilanteita ja ilmiöitä teknologian ja mallien avulla. Vahvistetaan turvataitoja ja arjen terveysosaamista. oppiminen L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot L4 Monilukutaito L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen Syventävän ympäristöopin kurssin toiminnalliset, elämykselliset ja kokemukselliset oppimisympäristöt sekä työtavat tulee valita monipuolisesti ja mahdollisuuksien mukaan osallistavasti yhdessä oppilaiden kanssa. Opetuksessa hyödynnetään tieto- ja viestintäteknologian, koulun ulkopuolisten toimijoiden sekä oppiainerajat ylittävien projektien tarjoamia mahdollisuuksia opetuksessa. Ympäristöopin syventävän kurssin tavoitteiden kannalta keskeistä on ohjata oppilaita käyttämään monipuolisesti erilaisia opiskelutapoja. Ohjausta tarvitaan erityisesti turvalliseen ja muut huomioivaan toimimiseen eri oppimisympäristöissä. Tutkimuksellinen työskentely ja eri ajattelutaitojen tasoilla olevat harjoitukset voivat tukea eriyttämistä yksilöllisten tarpeiden mukaan. Yhteisönä toimiminen tukee yhdessä oppimista ja erilaisten vahvuuksien hyödyntämistä. Ohjaukselle ja tuelle varataan riittävästi aikaa. Työskentelyn etenemistä ohjataan rakentavan palautteen, kysymysten ja konkreettisten kehittämisehdotusten avulla. Myönteinen palaute ja kannustaminen tukevat erityisesti tutkimisen taitojen ja motivaation kehittymistä. Oppilaille tarjotaan monipuolisia mahdollisuuksia osoittaa oppimistaan. Oppilaat harjoittelevat omien vahvuuksien ja kehittämistarpeiden tunnistamista sekä kannustamaan toisiaan oppimisessa. Arvioinnissa hyödynnetään oppilaan itse- ja vertaisarviointia.

5 Liikunnan syventävä kurssi Liikunnan tarkoitus on tuottaa iloa, virkistystä ja hyvinvointia. Tavoitteena on motoristen perustaitojen vahvistaminen ja monipuolistaminen sekä liikunnallisten valmiuksien kehittäminen ja taitojen syventäminen. Oppilaat osallistuvat toiminnan suunnitteluun valiten sisältöjä ja liikuntamuotoja yhdessä ryhmän ja opettajan kanssa. Liikunnassa hyödynnetään eri liikuntaympäristöjä ja liikuntamuotoja tutustuen myös uusiin ja erilaisiin liikuntamuotoihin. T1 Vahvistaa, monipuolistaa ja syventää motorisia perustaitoja. Ohjata oppilasta kehittämään liikunnallisia valmiuksia ja taitoja sekä ohjata oppilasta tutustumaan uusiin liikuntamuotoihin. S1 Fyysinen toimintakyky Hyödynnetään monipuolisesti eri liikuntaympäristöjä. Esimerkkiliikuntamuotoja: Perusliikunta Luontoliikunta Palloilut Talviliikunta Voimistelut Uudet ja erilaiset oppiminen L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot T2 Ohjata oppilasta toimimaan yhdessä kaikkien kanssa reilun pelin periaatteella. T3 Huolehtia siitä, että oppilaat saavat riittävästi myönteisiä kokemuksia omasta kehosta, fyysisestä pätevyydestä ja yhteisöllisyydestä. liikuntamuodot S2 Sosiaalinen toimintakyky Leikkejä, pelejä ja tehtäviä, joissa opitaan vastuunottamista toiminnasta ja yhteisistä asioista sääntöjä noudattaen sekä tiloista ja välineistä huolehtien. S3 Psyykkinen toimintakyky Iloa ja virkistystä tuottavat liikuntamuodot ja tehtävät, jotka vahvistavat myönteistä minäkuvaa. L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen oppiminen L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu Opetusta toteutetaan turvallisesti ja monipuolisesti eri oppimisympäristöissä, sisällä ja ulkotiloissa oppilasta osallistaen. Opetuksessa huomioidaan koulun ja ympäristön tarjoamat mahdollisuudet. Opetuksen yhteydessä korostetaan fyysistä aktiivisuutta ja yhteistoiminnallisuutta. Teknologiaa hyödynnetään tarkoituksenmukaisella tavalla. Koulun ulkopuolisille liikuntapaikoille siirtymisessä edistetään turvallista liikennekäyttäytymistä. Ohjauksessa ja tuessa korostuvat sosiaaliset ja psyykkiset tekijät. Kaikille oppilaille tulee antaa mahdollisuus onnistumiseen ja osallistumiseen. Opetuksessa tulee huomioida oppilaiden yksilölliset lähtökohdat ja kehittymisen tarpeet sekä organisoinnin ja opetusviestinnän selkeys. Oppimista tuetaan oppilaslähtöisillä, sopivilla tehtävillä sekä rohkaisevalla palautteella.

6 Oppilaiden kasvamista liikuntaan ja liikunnan avulla tuetaan monipuolisella, kannustavalla ja ohjaavalla palautteella ja arvioinnilla. Arviointi perustuu monipuoliseen näyttöön oppilaan oppimisesta ja työskentelystä sekä itsearvioinnista. Musiikin syventävä kurssi Valinnaisen musiikin tehtävänä on laajentaa ja syventää oppilaan osaamista musiikissa. Valinnaisen musiikin kurssilla harjoitellaan musisoimisen taitoja, esiintymisen rohkeutta ja yhteistyökykyä ottamalla huomioon oppilaiden musiikilliset kiinnostuksen kohteet sekä monipuoliset työtavat. Oppilaita kuullaan työskentelyn ja ohjelmiston suunnittelussa. Valinnaisen musiikin kurssilla saadaan kokemuksia erilaisista esiintymistilanteista ja harjoitellaan musiikin esittämistä kannustavassa ilmapiirissä. Valinnaisen musiikin kurssi voidaan toteuttaa myös projektioppimisen näkökulmasta yhtä oppimiskokonaisuutta syventämällä tai jotakin aihepiiriä tai työskentelytapaa painottamalla. Valinnaisen musiikin kurssilla oppilas on aktiivinen toimija. Oppilaiden mahdollisuus soveltaa taitojaan osaksi yhteistä kokonaisuutta lisää yhteisöllisyyden tunnetta ja kouluviihtyvyyttä. Vuorovaikutuksessa saadut myönteiset kokemukset edistävät oppimista. opetuksen tavoite opetuksen sisältöalue laaja-alainen osaaminen T1 rohkaista oppilasta osallistumaan yhteismusisointiin S4 Ohjelmisto: ohjelmiston suunnittelussa kiinnitetään huomiota oppilaiden omiin L2, L6, L7 T2 ohjata luontevaan äänenkäyttöön ja laulamiseen sekä kehittämään keho-, rytmi-, melodia- ja sointusoittimien soittotaitoa T5 rohkaista oppilasta improvisoimaan sekä suunnittelemaan ja toteuttamaan pienimuotoisia sävellyksiä T9 ohjata oppilasta kehittämään osaamistaan harjoittelun avulla kulttuureihin S1 Miten musiikissa toimitaan: luontevaa äänenkäyttöä ja laulamista, soittamista yhteismusisoinnissa S2 Mistä musiikki muodostuu: musiikillisessa toiminnassa kiinnitetään huomiota myös tulkintaan ja musiikin ilmaisullisiin keinoihin S1 Miten musiikissa toimitaan: musisointitilanteissa kiinnitetään huomiota musisoivan ryhmän jäsenenä toimimiseen. L2 L1, L2, L5, L6 L1 Tavoitteena on luoda monipuolinen ja joustava valinnaisen musiikin opiskelukokonaisuus, jossa musiikillinen toiminta ja musiikillisten taitojen harjoitteleminen on aktiivista. Valinnaisen musiikin kurssilla pyritään opiskelemaan monipuolisissa oppimisympäristöissä. Oppimisympäristöinä ovat esimerkiksi yhtye, kuoro tai orkesteri.

7 Valinnaisen musiikin arvioinnissa painotetaan itsearviointia ja harjoitellaan rakentavan palautteen vastaanottamista ja antamista. Arvioinnin tulee olla kannustavaa. Musiikin opetuksessa ja työskentelyn suunnittelussa otetaan huomioon oppilaiden erilaiset tarpeet, aikaisempi oppiminen ja kiinnostuksen kohteet. Niiden pohjalta tehdään muun muassa työtapoja, opetusvälineiden käyttöä ja ryhmätyöskentelyä koskevat ratkaisut niin, että myös oppilaita kuullaan. Ratkaisuilla luodaan oppimista edistäviä yhteismusisoinnin tilanteita sekä vahvistetaan jokaisen oppilaan opiskelutaitoja ja oma-aloitteisuutta. Kuvataiteen syventävä kurssi Valinnaisen kuvataiteen tehtävänä on syventää ja laajentaa oppilaan osaamista kuvataiteessa. Oppilaiden omat kokemukset, mielikuvitus ja kokeileminen luovat perustan valinnaisen kuvataiteen opetukselle. Uusien taitojen ja tekniikkakokeilujen lisäksi tavoitteena on saada oppimisen iloa, onnistumisen hetkiä ja nautintoa. Sisällöissä huomioidaan oppilaan omia ja ympäristön kuvakulttuureja, taiteen maailmaa sekä koulun omia painotuksia. Visuaalinen havaitseminen ja ajattelu S1 Oppilaan omat kuvakulttuurit S2 Ympäristön kuvakulttuurit L1 (Ajattelu ja oppimaan oppiminen) Kuvallinen tuottaminen: tekniikoiden, materiaalien ja ilmaisukeinojen laajentaminen yhteistä oppiainesta syvemmälle yksin ja ryhmässä Visuaalisen kulttuurin tulkinta: tutustumista eri aikakausiin ja kulttuureihin yhteistä oppiainesta laajemmin Esteettinen, ekologinen ja eettinen arvottaminen S3 Taiteen maailma S1 Oppilaan omat kuvakulttuurit S2 Ympäristön kuvakulttuurit S3 Taiteen maailma S1 Oppilaan omat kuvakulttuurit S2 Ympäristön kuvakulttuurit S3 Taiteen maailma S1 Oppilaan omat kuvakulttuurit S2 Ympäristön kuvakulttuurit S3 Taiteen maailma L2 (Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu) L3 (Itsestä huolehtimien ja arjen taidot L4 (Monilukutaito) L5 (Tieto- ja viestintäteknologian osaaminen) Oppimisympäristönä toimivat luokkatilat, koulun muut tilat, verkkoympäristö, koulun lähiympäristö sekä lähiympäristön suomat mahdollisuudet. Toimintakulttuurissa pyritään luovaan ja kannustavaan sekä aktiiviseen kokeilemiseen, tutkimiseen, harjoitteluun ja pitkäjänteisyyteen rohkaiseva ilmapiiri. Opetuksessa otettaan huomioon yksilölliset kuvailmaisun tarpeet ja mahdollistetaan tarkoituksenmukainen työskentely yksin ja ryhmässä.

8 Opetusta eriytetään tarvittaessa esimerkiksi ilmaisukeinojen, työtapojen ja oppimisympäristöjen valinnoilla. Opetustilanteissa oppilaat voivat hyödyntää vahvuuksiaan, soveltaa erilaisia työtapoja ja käyttää vaihtoehtoisia lähestymistapoja. Taideoppimiselle luodaan turvallinen, moninaisuutta kunnioittava ja itseilmaisuun rohkaiseva ilmapiiri, jossa oppilaat saavat henkilökohtaista ohjausta ja tukea. Oppimisen arviointi ja siihen perustuva palaute kuvataiteessa on luonteeltaan kannustavaa, ohjaavaa ja oppilaiden yksilöllisen edistymisen huomioivaa. Palautteella tuetaan kuvan tuottamisen ja tulkinnan taitojen, taiteen ja muun visuaalisen kulttuurin tuntemuksen, pitkäjänteisten työtapojen sekä itsearviointitaitojen kehittymistä. Oppilasta ohjataan omien ajatusten ilmaisemiseen ja toisten näkemysten arvostamiseen. Opettaja arvioi oppilaan osaamista suhteessa opetussuunnitelmassa asetettuihin tavoitteisiin. Keskeistä on havainnoida oppilaan edistymistä kuvien tuottamiseen, vastaanottamiseen ja tulkitsemiseen liittyvien taitojen kehittämisessä. Käsityön syventävä kurssi Valinnaisen käsityön tehtävänä on syventää oppilaan kädentaitoja ja ohjataan oppilaita kokonaiseen käsityöprosessin hallintaan. Käsityö on monimateriaalinen oppiaine, jossa toiminta on tutkivaa, keksivää ja kokeilevaa. Tavoitteena on pitkäjänteinen ja innovatiivinen työskentelyprosessi, joka tuottaa itsetuntoa vahvistavia ja mielihyvää tuottavia kokemuksia oppijoille. Valinnaisessa käsityössä kokeillaan ja syvennetään käsityön aihepiirejä, jotka voidaan suunnitella yhdessä oppilaiden kanssa. Valinnaisessa käsityössä voidaan toteuttaa monialaisia oppimiskokonaisuuksia tai projekteja syventyen johonkin aihepiiriin tai työskentelytapaan hyödyntäen koululla olevaa osaamista sekä oppimisympäristöjä. T1 vahvistaa oppilaan kiinnostusta käsin tekemiseen sekä innostaa keksivään, kokeilevaan ja paikallisuutta hyödyntävään käsityöhön. S1 Ideointi S2 Suunnittelu S3 Kokeilu S4 Tekeminen S5 Soveltaminen oppiminen L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu T2 ohjata oppilasta hahmottamaan ja hallitsemaan kokonainen käsityöprosessi ja sen dokumentointi. T3 opastaa oppilasta suunnittelemaan ja valmistamaan yksin tai yhdessä käsityötuote tai -teos luottaen omiin esteettisiin ja teknisiin ratkaisuihin. S6 Dokumentointi ja arviointi S1-S6 S1-S4 oppiminen L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu L4 Monilukutaito L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen

9 Valinnaisen käsityön opetuksessa käytetään teknisen ja tekstiilityön työtapoja ja oppimisympäristöjä. Oppimisympäristöjen ja tilojen tulee olla asianmukaisia sekä turvallisia. Hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan tieto- ja viestintäteknologian, vierailujen/vierailijoiden sekä oppiainerajat ylittävien projektien tarjoamia mahdollisuuksia opetuksessa. Työturvallisuus! Valinnaisessa käsityössä on otettava huomioon oppilaiden monenlaiset edellytykset ja tarpeet käsityön opiskelussa. Oppilasta ohjataan ja tuetaan kehittämään käsityöllisiä taitojaan hänelle sopivien oppimisympäristöjen, työtapojen ja oppimistehtävien avulla. Ohjaukselle ja tuelle varataan riittävästi aikaa. Oppimisen arviointi ja siihen perustuva palaute koskee koko käsityöprosessia ja on valinnaisessa käsityössä ohjaavaa ja kannustavaa. Palautteen antamisessa korostuu oppilaan kehittyminen ja kannustaminen sekä hänen osaamisensa laajentaminen ja syventäminen. Vieraiden kielten ja ympäristöopin soveltava kurssi Kurssilla painottuvat kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu sekä monilukutaito. Tavoitteena on antaa oppilaille tietoa eri kielistä ja kulttuureista. Kurssilla opitaan tietoja ja taitoja englannin kielestä, muista Euroopassa puhutuista kielistä sekä kohdemaiden kulttuureista ja maantieteestä. Pyrkimyksenä on edistää myönteistä suhtautumista kieliin ja kulttuureihin. Oppilaat osallistuvat opettajan kanssa kurssin tarkempien sisältöjen suunnitteluun mahdollisuuksien mukaan. Kurssilla painottuvat yhdessä tekeminen ja toiminnallisuus sekä tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen. tutustuttaa oppilaat Kohdemaiden kielistä L2, L3, L4, L5 Euroopassa puhuttaviin kieliin harjoitellaan esim. tervehdyksiä, perusfraaseja, jotka ovat käyttökelpoisia esim. ulkomaanmatkalla tai ulkomaisen vierailijan kanssa. Lisäksi opetellaan perussanastoa: numeroita, värejä, viikonpäivät, ruokien ja juomien nimiä jne. Tarjotaan oppilaalle mahdollisuuksia harjoitella ryhmässä toimimista erilaisissa rooleissa ja vuorovaikutustilanteissa, innostaa oppilasta ilmaisemaan

10 tutustuttaa oppilaat eri Euroopan maiden kulttuureihin ja ohjata oppilasta maantieteelliseen ajatteluun herättää yleistä kiinnostusta kieliin ja kannustaa oppilaita monipuolisiin kielivalintoihin opintojen eri vaiheissa. itseään ja kuuntelemaan muita. Tutkitaan omaa kulttuurisesti moninaista lähiympäristöä ja opitaan ymmärtämään Euroopassa asuvien ihmisten elämää. Kulttuuriasioiden opiskelussa voidaan hyödyntää koulun kansainvälisiä kumppaneita tai kotikansainvälisyyttä eli koulun tai Oulun kaupungin monikulttuurisuutta. Kurssilla selvitään, mitä kieliä kohdemaissa puhutaan, tutustutaan maiden suurimpiin kaupunkeihin, pohditaan valtakulttuurin erityispiirteitä (esim. musiikki, ruokakulttuuri, urheilu, uskonnot) ja tutustutaan lasten- ja nuortenkulttuuriin (esim. pelit, leikit, kirjat, laulut, lorut, tvohjelmat). Sisällöt valitaan niin, että niillä tuetaan myös oppilaan karttakuvan jäsentymistä Euroopasta. Kielikarttaan mukaan otettavien kielten valinnassa voidaan huomioida esimerkiksi valinnaiskielen/b2- kielitarjottimen tai koulun yhteistyökoulut Euroopassa. L2, L4, L5 L2, L3, L4 Työskentelyssä korostuu pari- ja ryhmätyö sekä muu yhdessä oppiminen. Opetuksessa käytetään leikkiä, laulua, pelillisyyttä ja draamaa sekä monipuolisesti eri viestintäkanavia- ja välineitä. Oppilaille tarjotaan mahdollisuuksin mukaan tilaisuuksia harjoitella kansainvälistä yhteydenpitoa. Kulttuuriasioiden opiskelussa voidaan hyödyntää koulun kansainvälisiä kumppaneita tai kotikansainvälisyyttä eli koulun tai Oulun kaupungin monikulttuurisuutta. Valinnaisaineen opetuksessa voidaan käyttää esimerkiksi maailmankansalaisen polkua ja Eurooppalaista kielisalkkua.

11 Kurssilla harjoitellaan monipuolisia työtapoja ja opiskelutekniikoita sekä otetaan huomioon erilaiset oppimistyylit. Pääpaino on toiminnallisuudessa. Oppilasta auttaa, kun opiskeltavia asioita ennakoidaan, havainnollistetaan, toistetaan ja kerrataan. Apuna voi käyttää myös mielikuvia, ryhmittelyä ja omaan äidinkieleen vertaamista. Oulun kaupungin opetussuunnitelmaa varten tehdyssä tukimateriaalissa kuvataan, millaista tukea voidaan tarjota oppilaille, joilla on oppimisvaikeuksia englannin opiskelussa ja miten voidaan eriyttää muita nopeammin etenevien tai niiden oppilaiden opetusta, jotka osaavat englantia entuudestaan. Arviointi on luonteeltaan kannustavaa ja antaa oppilaille mahdollisuuden tulla tietoiseksi omista taidoistaan, kehittää niitä ja painottaa itselleen luontevia ilmaisumuotoja tai osoittaa informaalin oppimisen kautta hankittua osaamista. Arviointi perustuu monimuotoisten tuotosten lisäksi oppilaiden työskentelyn havainnointiin ja keskusteluihin. Sisällön lisäksi arvioidaan olennaisen hahmottamista, tiedonhakua ja ilmaisun selkeyttä. Äidinkielen ja englanninkielensoveltava kurssi Valinnaiskurssilla syvennetään äidinkielen ja englannin kielen oppimista. Oppilaat pääsevät valitsemaan itseään kiinnostavia aiheita, esimerkiksi draamaa, mediaa, elokuvaa, animaatioita ja/tai kirjallisuutta. Kurssilla voidaan keskittyä yhteen tai useampaan aiheeseen oppilaiden ja opettajan toiveiden mukaisesti. Kurssilla käytetään suomen ja englannin kieltä erilaisissa toiminnallisissa harjoituksissa, joiden avulla kielten oppiminen monipuolistuu ja tehostuu. Myös ystävyysluokkatoiminta ulkomaalaisen koulun kanssa sopii hyvin kurssin sisältöihin. Kurssilla tärkeintä ovat ilo, leikillisyys ja luovuus. Opetuksen tavoite Opetuksen sisältöalueet Laaja-alainen osaaminen Monipuolistaa oppilaan kykyä käyttää luovuuttaan ja ilmaista itseään suomen ja englannin kielellä erilaisissa viestintätilanteissa ja -ympäristöissä. Kehittää oppilaan lukutaitoa sekä tarjota myönteisiä lukukokemuksia ja -elämyksiä suomen ja englannin kielellä. Kehittää oppilaan taitoa ilmaista itseään suomen ja englannin kielellä. Vuorovaikutustilanteissa toimiminen erilaisia draama- ja ilmaisuharjoituksia ryhmän yhteisen esityksen (esim. näytelmä) tekeminen vierailut oman alueen kulttuurikohteisiin (esim. kirjasto, teatteri, museot) ystävyysluokkatoiminta ulkomaisen luokan kanssa Tekstien lukeminen suomen- ja englanninkieliseen lasten ja nuorten kirjallisuuteen tutustuminen lukukokemuksen jakaminen monimediaisissa ympäristöissä Tekstien tuottaminen erilaisten omien tekstien (esim. sarjakuvat, elokuvat, animaatiot) tuottaminen monimediaisissa ympäristöissä L1, L2, L3, L4, L7 L1, L2, L4, L5, L7 L1, L2, L4, L5, L7

12 Työskentelyssä korostuvat pari- ja ryhmätyöt sekä yhdessä oppiminen. Opetuksessa käytetään leikkiä, laulua, pelillisyyttä ja draamaa sekä monipuolisesti eri viestintäkanavia- ja välineitä. Oppilaille tarjotaan mahdollisuuksien mukaan tilaisuuksia harjoitella kansainvälistä yhteydenpitoa ystävyysluokkatoiminnan kautta. Kurssilla voidaan myös hyödyntää koulun kansainvälisiä kumppaneita ja koulun omaa monikulttuurisuutta. Myös vierailut koulun ulkopuolisiin kulttuurikohteisiin voidaan sisällyttää kurssin sisältöihin. Kurssilla käytetään monipuolisia työtapoja ja viestintäympäristöjä sekä otetaan huomioon erilaiset oppimistyylit. Pääpaino on toiminnallisuudessa. Oppilasta auttaa, kun opiskeltavia asioita ennakoidaan, havainnollistetaan, toistetaan ja kerrataan. Apuna voi käyttää myös mielikuvia, ryhmittelyä ja äidinkieleen vertaamista. Oulun kaupungin opetussuunnitelmaa varten tehdyssä tukimateriaalissa kuvataan, millaista tukea voidaan tarjota oppilaille, joilla on oppimisvaikeuksia äidinkielen tai englannin kielen opiskelussa, ja miten voidaan eriyttää muita nopeammin etenevien opetusta. Arviointi on luonteeltaan kannustavaa ja antaa oppilaille mahdollisuuden tulla tietoiseksi omista taidoistaan, kehittää niitä ja painottaa itselleen luontevia ilmaisumuotoja sekä osoittaa koulun ulkopuolella hankittua osaamistaan. Matematiikan ja yrittäjyyskasvatuksen soveltava kurssi Matematiikan ja yrittäjyyskasvatuksen soveltavissa opinnoissa tehdään yhteistyötä paikallisten yritysten kanssa. Tutustutaan yrityksiin, haastatellaan eri alojen työntekijöitä ja tehdään yritysvierailuja esimerkiksi lähikauppaan. Myös virtuaalivierailuja voidaan tehdä. Haastattelujen ja vierailujen pohjalta pohditaan tilastollisin menetelmin matematiikan merkitystä työelämälle, yrityksille ja niiden työntekijöille. Opintojen aikana tehdään myös vierailu Yrityskylään ja perehdytään tarkemmin yrittäjyyskasvatukseen. Opintojen aikana voidaan suunnitella ja toteuttaa esimerkiksi yrityksen työntekijöille suunnattu matematiikan koe, joka analysoidaan tilastollisin menetelmin. S1-S5 Esimerkiksi: S1 Ajattelun taidot, oppiminen T2 ohjata oppilasta havaitsemaan yhteyksiä oppimiensa asioiden välillä Kehitetään oppilaiden taitoja löytää yhtäläisyyksiä, eroja ja säännönmukaisuuksia. L4 Monilukutaito T3 ohjata oppilasta kehittämään taitoaan esittää kysymyksiä ja tehdä perusteltuja päätelmiä havaintojensa pohjalta T13 ohjata oppilasta laatimaan ja tulkitsemaan taulukoita ja diagrammeja sekä käyttämään Syvennetään taitoa vertailla, luokitella ja asettaa järjestykseen, etsiä vaihtoehtoja systemaattisesti, havaita syy- ja seuraussuhteita sekä yhteyksiä matematiikassa. L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen

13 tilastollisia tunnuslukuja sekä tarjota kokemuksia todennäköisyydestä. Opetuksen lähtökohtana käytetään oppilaille tuttuja ja kiinnostavia aiheita ja ongelmia. Matematiikkaa opiskellaan edelleen oppimisympäristössä, jossa konkretisointi ja välineet ovat keskeisessä asemassa. Välineet tulee olla helposti saatavilla. Opetuksessa käytetään vaihtelevia työtapoja. Oppilailla on mahdollisuus vaikuttaa työtapojen valintaan. Työskennellään sekä yhdessä että itsenäisesti. Oppimispelit ja -leikit ovat yksi tärkeä ja oppilaita motivoiva työtapa. Tieto- ja viestintäteknologiaa sekä laskinta hyödynnetään opetuksessa ja opiskelussa. Matematiikan oppimiselle on varattava riittävästi aikaa ja tuen on oltava systemaattista. Oppilaiden matematiikan osaamista ja taitojen kehittymistä seurataan jatkuvasti. Tarjottava tuki antaa oppilaille mahdollisuuden kehittää taitojaan niin, että myönteinen asenne ja kyvykkyyden tunne vahvistuvat. Oppilaille tarjotaan sopivia välineitä oppimisen tueksi ja heille tarjotaan mahdollisuuksia oivaltaa ja ymmärtää itse. Jokaiselle oppilaalle turvataan mahdollisuus riittävään harjoitteluun. Taitavia oppilaita tuetaan tarjoamalla heille vaihtoehtoisia työskentelymuotoja ja rikastuttamalla käsiteltäviä sisältöjä. Sisältöalueita voivat olla esimerkiksi lukujen ominaisuudet, erilaiset lukujonot, geometria, luova ongelmanratkaisu ja matematiikan sovellukset. Vuosiluokilla 3-6 oppimisen arvioinnin päätehtävänä lukuvuoden aikana on tukea ja edistää oppilaiden matemaattisen ajattelun ja osaamisen kehittymistä kaikilla tavoitealueilla. Arviointi on monipuolista ja palaute ohjaavaa ja rakentavaa. Ne tukevat oppilaiden matemaattisten taitojen kehittymistä ja rohkaisevat tarvittaessa uuteen yrittämiseen. Oppilaita ohjataan arvioimaan omaa oppimistaan ja tiedostamaan vahvuuksiaan. Palaute auttaa oppilaita ymmärtämään, mitä tietoja ja taitoja tulisi edelleen kehittää ja miten. Lisäksi oppilaita ohjataan kiinnittämään huomiota tapaansa työskennellä sekä tiedostamaan asennettaan matematiikan opiskelua kohtaan. Oppilailta edellytetään aiempaa enemmän matemaattisen ajattelunsa esilletuomista puheen, välineiden, piirtämisen ja kirjallisen työskentelyn avulla. Arvioinnin kohteena ovat tekemisen tapa, ratkaisujen oikeellisuus sekä taito soveltaa opittua. Yhdessä työskenneltäessä arvioidaan sekä ryhmän jäsenten että koko ryhmän toimintaa ja tuotosta. Palautteella ohjataan oppilaita ymmärtämään jokaisen ryhmän jäsenen työskentelyn ja kehittymisen merkitys. Oppilaita ohjataan tuotosten ja toiminnan arvioimiseen. Kotitalouden ja yhteiskuntaopin soveltava kurssi Kurssilla painottuvat itsestä huolehtimisen ja arkielämässä selviytymisen taidot. Tavoitteena on antaa oppilaalle eväitä omaan hyvinvointiin, arjen hallintaan ja kestävään elämäntapaan. Kurssilla opitaan tietoja ja taitoja kaikista kotitalouden osa-alueista: ruokaosaamisesta (S1), asumisesta, yhdessä elämisestä (S2) sekä kuluttaja- ja talousosaamisesta (S3). Kurssilla tarkastellaan

14 ruokavalintojen, liikunnan, levon, ystävyyssuhteiden ja ajankäytön hallinnan merkitystä omalle hyvinvoinnille. Opetuksessa pohditaan myös rahankäyttöä, kuluttamisen ympäristövaikutuksia sekä vastuunjakoa perheessä. Pyrkimyksenä on edistää myönteistä suhtautumistapaa kodin yhteisiin arkiaskareisiin. Oppilaat osallistuvat yhdessä opettajan kanssa kurssin tarkempien sisältöjen suunnitteluun koulun oppimisympäristön lähtökohdat huomioiden. Kurssin toteutuksessa keskeistä on toiminnallisuus ja yhdessä tekeminen. Oppimisympäristöä voidaan laajentaa esimerkiksi lähikauppaan ja luontoon sekä hyödyntää opetuksessa myös tieto- ja viestintäteknologiaa. Tavoitteet (SOVELTAEN KOTITALOUDEN VUOSILUOKKIEN 7-9 TAVOITTEITA) Käytännön toimintataidot ohjata ja rohkaista oppilasta valitsemaan ja ka ytta ma a n elintarvikkeita hyvinvointia edista va sti ja kesta va n kulutuksen mukaisesti tieto- ja viestinta teknologiaa hyödyntäen (T3) Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet Laajaalainen osaaminen S1, S3 L3, L4, L5, L7 ohjata oppilasta suunnittelemaan ajankäyttöään (T4) S1, S2 L1, L3, L6 ohjata oppilasta kiinnitta ma a n huomiota ka ytetta vissa oleviin S2 L3, L7 voimavaroihin (T5) Yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot ohjata oppilasta harjoittelemaan kuuntelua ja rakentavaa keskustelua ja argumentointia oppimistehtävien suunnittelussa ja toteuttamisessa (T6) S1, S2, S3 L1, L2, L6, L7 aktivoida oppilasta tunnistamaan arjen rakentumista (T7) S1, S2, S3 L3 kannustaa oppilasta toimimaan hyvien tapojen mukaisesti vuorovaikutustilanteissa seka pohtimaan oman ka ytöksen merkitysta ryhma n ja yhteisön toiminnassa (T9) S1, S2, S3 L2, L6, L7 Tiedonhallintataidot kannustaa oppilasta hankkimaan ja arvioimaan kotitalouteen liittyva a tietoa seka ohjata ka ytta ma a n luotettavaa tietoa valintojen perustana (T10) S1, S2, S3 L1, L4 ohjata oppilasta ongelmanratkaisuun (T12) S1, S2, S3 L1 ohjata oppilasta kestävään elämäntapaan kiinnittämällä oppilaan huomiota ympäristö- ja kustannustietoisuuteen osana arjen valintoja (T13) S1, S2, S3 L1, L7 Sisältöalueet ovat Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti S1= Ruokaosaaminen ja ruokakulttuuri, S2= Asuminen ja yhdessä eläminen sekä S3= Kuluttaja- ja talousosaaminen kodissa. (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden teksti soveltuvin osin) Keskeistä oppimisympäristön valinnassa on, että se mahdollistaa vuorovaikutteisen toiminnan, yhteisöllisen tiedon rakentamisen ja osaamisen jakamisen, tutkivan ja soveltavan opiskelun sekä työskentelyn arvioinnin. Opetuksessa hyödynnetään niin luokkayhteisöä, koulutiloja ja kouluympäristöä kuin digitaalisia ympäristöjä ja yhteistyöverkostoja. Oppimistehtävät vahvistavat oppilaiden näkemystä arjen rakentumisesta ja monimuotoisuudesta sekä harjaannuttavat soveltamaan koulussa opiskeltuja asioita omaan perhevaiheeseen. Työtapojen ja menetelmien valinnassa on keskeistä tiedon ja taidon kietoutuminen yhteen ja niiden soveltaminen käytäntöön.

15 (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden teksti soveltuvin osin) Opetuksen suunnittelussa korostuvat oppimistilanteen ja tietoympäristön selkeä rakenne sekä vaikeustason mielekkyys. Eriyttämisen lähtökohtana ovat oppilaiden osaamistason mukaiset arkipäivään liittyvät oppimistilanteet ja joustavat opetusjärjestelyt. Käytännön toimintataitojen tukemisen suunnittelussa korostuu arkipäivän ilmiöiden ja kotitalouden oppimistilanteiden kietoutuminen toisiinsa. Yhteistyö- ja vuorovaikutustaitojen tukemisessa keskitytään sosiaalisten tilanteiden harjoitteluun. Tiedonhallintataitojen kehittymistä tuetaan käyttämällä yksinkertaisia ja selkeitä ohjeita ja kuvia. Kotitalous oppiaineena antaa mahdollisuuden soveltaa koulussa opittuja ja harjoiteltuja asioita oppilaiden omassa arjessa. (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden teksti soveltuvin osin) Kotitaloudessa oppimisen arviointi on monimuotoista, ohjaavaa ja kannustavaa. Oppilaat saavat palautetta taidostaan toimia eri asiayhteyksissä ja toteuttaa kotitalouden tehtäviä. Ajattelua tuetaan ohjaamalla oppilaita pohtimaan tapaansa hahmottaa ja käsitellä omaa ympäristöä. Huomiota kiinnitetään myös kotitalouden käsitteiden hahmottamiseen ja sisältöjen omaksumiseen. Ympäristöopin ja liikunnan soveltava kurssi Ympäristöopin soveltava kurssi yhdistää luovalla tavalla eri oppiaineita sekä liikunnan ja ympäristöopin osa-alueita. Sisällöt ja tavoitteet valitaan niin, että ne ovat kokemuksellisia ja elämyksellisiä. Oppimisympäristöt valitaan monipuolisesti ja esimerkiksi seikkailupedagogiikkaa hyödyntäen. Edistetään oppilaan terveys- ja tunnetaitoja sekä mielen hyvinvointia, tunnistaen ja tukien oppilaan omia vahvuuksia. Vahvistetaan oppilaan ympäristöherkkyyttä, ympäristötietoisuutta ja luonnossa sekä rakennetussa ympäristössä liikkumisen taitoja. T1 Vahvistetaan ja ylläpidetään oppilaan kiinnostusta ympäristöä ja liikkumista kohtaan T2 Ohjata oppilasta vahvistamaan hyvinvointia ja turvallisuutta toiminnassaan lähiympäristössä. Vahvistetaan liikkumis- ja retkeilytaitoja yksin ja ryhmässä. Huolehditaan siitä, että oppilas saa myönteisiä kokemuksia omasta kehosta, pätevyydestä ja yhteisöllisyydestä. T3 Syvennetään ymmärrystä terveyden osa-alueista ja vahvistetaan arjen terveysosaamista sekä ohjata oppilasta kestävän kehityksen Harjoitellaan ympäristössä toimimisen oikeuksia ja velvollisuuksia. Tehdään havaintoja ympäristöstä myös hyvinvoinnin näkökulmasta. Perehdytään turvallisuustaitoihin erityisesti ulkona liikkumisen näkökulmasta. Harjoitellaan erilaisia ryhmässä toimimisen taitoja ja tehtäviä, joissa tarvitaan itsensä haastamista, uskallusta ja yrittämistä. Vahvistetaan terveyden osa-alueita ja voimavaroja. Toimitaan yhteisöissä ja pohditaan niiden merkitystä. Toimitaan ympäristövastuullisesti omassa oppiminen L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen oppiminen L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot L4 Monilukutaito

16 periaatteiden mukaiseen ajatteluun lähiympäristössä. L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen Opetuksessa käytetään monipuolisia työtapoja ja oppimisympäristöjä. Oppimisympäristöjen ja tilojen tulee olla asianmukaisia sekä turvallisia. Oppimisympäristöjen valinnan lähtökohtana ovat oppilaiden oma lähiympäristö ja työtapoja valitessa tulee ottaa huomioon toiminnallisuus, kokemuksellisuus ja elämyksellisyys. Työtavoissa tulee korostaa myös yhteisöllisyyttä ja osallisuutta, sekä erilaisia vuorovaikutustilanteita. Valinnaisessa aineessa on otettava huomioon oppilaiden monenlaiset edellytykset ja tarpeet. Oppilasta ohjataan ja tuetaan kehittämään tietojaan ja taitojaan hänelle sopivien turvallisten oppimisympäristöjen, työtapojen ja oppimistehtävien avulla. Yhteisönä toimiminen tukee yhdessä oppimista ja vahvuuksia sekä oppijaminäkuvan kehittymistä. Oppilaille annetaan mahdollisuus kiireettömään oppimiseen. Oppimisen arviointi ja siihen perustuva palaute on ohjaavaa ja kannustavaa. Oppilaat harjoittelevat omien vahvuuksien ja kehittämistarpeiden tunnistamista ja kannustavat toisiaan oppimisessa. Oppilaille tarjotaan monipuolisia mahdollisuuksia osoittaa oppimistaan myös itse- ja vertaisarvioimalla. Käsityön ja ympäristöopin soveltava kurssi Kurssilla tutkitaan arjen ilmiöitä ja rakennettua ympäristöä teknologian, rakentelun ja kokeilujen kautta. Mallinnetaan ja tutkitaan esimerkiksi sähköön, veteen, voimansiirtoon ja laitteiden toimintaan liittyviä ilmiöitä. Tehdään erilaisia kokeiluja ja testejä erilaisilla materiaaleilla. Tutustutaan esimerkiksi kankaankuviointitekniikoihin ja menetelmiin fysiikkakemiaa hyödyntäen. Voidaan rakentaa esimerkiksi pienoismalleja ja liikkuvia leluja muotoilua hyödyntäen. KÄ T1 vahvistaa oppilaan kiinnostusta käsin tekemiseen sekä innostaa keksivään, kokeilevaan ja paikallisuutta hyödyntävään käsityöhön. S3 Kokeilu S4 Tekeminen S5 Soveltaminen oppiminen KÄ T4 ohjata oppilasta tunnistamaan käsitteistöä sekä tuntemaan monia erilaisia materiaaleja ja työstämään niitä tarkoituksenmukaisesti. YMP T5-T11 Tutkimisen ja toimimisen taidot S3 Kokeilu S5 Soveltaminen S2 Arjen tilanteissa ja yhteisöissä toimiminen Harjoitellaan selittämään arjen tilanteita, ilmiöitä ja teknologiaa eri tiedonalojen käsitteillä ja malleilla. Tutkitaan laitteiden L4 Monilukutaito L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys

17 toimintaperiaatteita ja erilaisia rakenteita. S5 Luonnon rakenteet, periaatteet ja kiertokulut: Erilaisten materiaalien ja aineiden avulla tarkastellaan olomuotoja ja aineiden ominaisuuksia. Kurssilla käytetään ympäristöopin ja käsityön työtapoja ja oppimisympäristöjä. Oppimisympäristöjen ja tilojen tulee olla asianmukaisia sekä turvallisia. Työturvallisuus huomioidaan käytännön kokeiluja tehtäessä. Hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan tieto- ja viestintäteknologian, vierailujen/vierailijoiden sekä oppiainerajat ylittävien projektien tarjoamia mahdollisuuksia opetuksessa. Käsityön ja ympäristöopin soveltavalla kurssilla on otettava huomioon oppilaiden monenlaiset edellytykset ja tarpeet opiskelussa. Oppilasta ohjataan ja tuetaan kehittämään tietojaan ja taitojaan hänelle sopivien oppimisympäristöjen, työtapojen ja oppimistehtävien avulla. Ohjaukselle ja tuelle varataan riittävästi aikaa. Oppimisen arviointi ja siihen perustuva palaute koskee koko työskentelyprosessia ja on luonteeltaan ohjaavaa ja kannustavaa. Palautteen antamisessa korostuu oppilaan kehittyminen ja kannustaminen sekä hänen osaamisensa laajentaminen ja syventäminen. Käsityön, kuvataiteen, musiikin, liikunnan ja äidinkielen soveltava kurssi Taito- ja taideaineiden sekä äidinkielen monialainen kurssi, jonka tuotoksena valmistuu tapahtuma (juhla, musikaali, näytelmä) koululle. Kurssilla valmistetaan lavasteita, rekvisiittaa, esiintymisasuja jne. Kurssin teemaksi voidaan valita esimerkiksi juhlavuosi tai juhlapäivä. Oppilaita kannustetaan kokeilemaan erilaisia ilmaisutapoja ja nauttimaan tekemisen ja ilmaisun ilosta. Kurssilla luodaan innostavia tilaisuuksia harjaannuttaa sosiaalisia taitoja, kekseliäisyyttä, suunnittelu- ja ilmaisutaitoja sekä käden taitoja. Oppilaita kannustetaan arvostamaan ja hallitsemaan omaa kehoa ja käyttämään sitä tunteiden ja näkemysten, ajatusten ja ideoiden ilmaisemiseen. Kurssin teeman kautta oppilaita ohjataan tuntemaan ja arvostamaan kulttuuriperintöä ja osallistumaan uuden kulttuurin luomiseen. Heille avataan mahdollisuuksia kokea ja tulkita taidetta ja kulttuuria. KÄ T1 vahvistaa oppilaan kiinnostusta käsin tekemiseen sekä innostaa keksivään, kokeilevaan ja paikallisuutta hyödyntävään käsityöhön. S1-S6 oppiminen L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu KU T4 ohjata oppilasta käyttämään monipuolisesti S1

18 erilaisia materiaaleja, tekniikoita ja ilmaisun keinoja sekä harjaannuttamaan kuvan tekemisen taitojaan. MU T1 rohkaista oppilasta osallistumaan yhteismusisointiin ja rakentamaan myönteistä yhteishenkeä yhteisössään LI T1 kannustaa oppilaita fyysiseen aktiivisuuteen, kokeilemaan erilaisia liikuntatehtäviä ja harjoittelemaan parhaansa yrittäen. AI T3 Ohjata oppilasta käyttämään luovuuttaan ja ilmaisemaan itseään monipuolisesti erilaisissa viestintä- ja esitystilanteissa, myös draaman avulla. S1 Musisointitilanteissa kiinnitetään huomiota musisoivan ryhmän jäsenenä toimimiseen. S1 Fyysinen toimintakyky S1 L2, L6, L7 L1, L3 Käsityön, kuvataiteen, musiikin, liikunnan ja äidinkielen soveltavan kurssin opetuksessa hyödynnetään taito- ja taideaineiden oppimisympäristöjä ja työtapoja monipuolisesti. Oppimisympäristöjen ja tilojen tulee olla asianmukaisia sekä turvallisia. Hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan tieto- ja viestintäteknologian, vierailujen/vierailijoiden sekä oppiainerajat ylittävien projektien tarjoamia mahdollisuuksia opetuksessa. Käsityön, kuvataiteen, musiikin, liikunnan ja äidinkielen soveltavalla kurssilla on otettava huomioon oppilaiden monenlaiset edellytykset ja tarpeet opiskelussa. Oppilasta ohjataan ja tuetaan kehittämään tietojaan ja taitojaan hänelle sopivien oppimisympäristöjen, työtapojen ja oppimistehtävien avulla. Ohjaukselle ja tuelle varataan riittävästi aikaa. Oppimisen arviointi ja siihen perustuva palaute koskee koko työskentelyprosessia ja on luonteeltaan ohjaavaa ja kannustavaa. Palautteen antamisessa korostuu oppilaan kehittyminen ja kannustaminen sekä hänen osaamisensa laajentaminen ja syventäminen. Käsityön, matematiikan ja ympäristöopin soveltava kurssi Robotiikan opiskelussa on kyse tutkimisesta, oivaltamisesta ja hyviksi havaittujen ratkaisujen soveltamisesta. Kurssi sisältää mekaniikan rakentelua ja robottien ohjelmointia. Geometriaan, mittayksiköihin, koordinaatistoon, laskutoimituksiin ja ongelmanratkaisutaitojen kehittymiseen liittyvät tehtävät tukevat muun muassa matematiikan opetusta. Valo-oppia, kitkaa ja voimaa sivuavat harjoitukset puolestaan tukevat ympäristöopin opetusta.

19 Kurssilla voidaan valmistautua myös esimerkiksi robotiikkakilpailuihin. Tällöin käsitöissä voidaan valmistaa erilaisia harjoitusalustoja ja kilpalajeihin liittyviä tehtäväratoja sekä valmistaa kehittyneimpiin kilparobotteihin antureita ja muita tarvittavia osia. Voidaan ommella tai kutoa robottien vaatteita ja yhdistää niihin ohjelmoitavaa robotiikkaa ja rekvisiittaa. KÄ T1 vahvistaa oppilaan kiinnostusta käsin tekemiseen sekä innostaa keksivään, kokeilevaan ja paikallisuutta hyödyntävään käsityöhön. S3 Kokeilu S4 Tekeminen S5 Soveltaminen oppiminen KÄ T4 ohjata oppilasta tunnistamaan käsitteistöä sekä tuntemaan monia erilaisia materiaaleja ja työstämään niitä tarkoituksenmukaisesti. KÄ T6 opastaa oppilasta käyttämään tieto- ja viestintäteknologiaa käsityön suunnittelussa, valmistamisessa ja käsityöprosessin dokumentoinnissa. S3 Kokeilu S5 Soveltaminen S1 Ideointi S2 Suunnittelu S6 Dokumentointi ja arviointi L4 Monilukutaito L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen Tieto- ja viestintäteknologian käyttäminen omassa työskentelyssä YMP T5-T11 Tutkimisen ja toimimisen taidot MA T2 ohjata oppilasta havaitsemaan yhteyksiä oppimiensa asioiden välillä S2 Arjen tilanteissa ja yhteisöissä toimiminen Harjoitellaan selittämään arjen tilanteita, ilmiöitä ja teknologiaa eri tiedonalojen käsitteillä ja malleilla. Tutkitaan laitteiden toimintaperiaatteita ja erilaisia rakenteita. S5 Luonnon rakenteet, periaatteet ja kiertokulut: Erilaisten materiaalien ja aineiden avulla tarkastellaan olomuotoja ja aineiden ominaisuuksia. S1-S5 L1, L4 Robotiikan opetuksessa käytetään käsityön, matematiikan ja ympäristöopin työtapoja ja oppimisympäristöjä. Oppimisympäristöjen ja tilojen tulee olla asianmukaisia sekä turvallisia. Hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan tieto- ja viestintäteknologian, vierailujen/vierailijoiden sekä oppiainerajat ylittävien projektien tarjoamia mahdollisuuksia opetuksessa. Robotiikassa on otettava huomioon oppilaiden monenlaiset edellytykset ja tarpeet opiskelussa. Oppilasta ohjataan ja tuetaan kehittämään tietojaan ja taitojaan hänelle sopivien

20 oppimisympäristöjen, työtapojen ja oppimistehtävien avulla. Ohjaukselle ja tuelle varataan riittävästi aikaa. Oppimisen arviointi ja siihen perustuva palaute koskee koko työskentelyprosessia ja on luonteeltaan ohjaavaa ja kannustavaa. Palautteen antamisessa korostuu oppilaan kehittyminen ja kannustaminen sekä hänen osaamisensa laajentaminen ja syventäminen. Käsityön, matematiikan, ympäristöopin ja kuvataiteen soveltava kurssi Kurssilla perehdytään muotoiluun ja arkkitehtuuriin. Kurssilla perehdytään myös ammattimaiseen suunnitteluun ja hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan 3D-mallinnusta. Kurssilla syvennytään mahdollisuuksien mukaan tietokoneavusteiseen 3D-mallintamiseen sekä 3D-tulostuksen perusteisiin. Kurssilla suunnitellaan ja valmistetaan omia käyttöesineitä, koruja, pieniä tuotteita. KÄ T1 vahvistaa oppilaan kiinnostusta käsin tekemiseen sekä innostaa keksivään, kokeilevaan ja paikallisuutta hyödyntävään käsityöhön. S3 Kokeilu S4 Tekeminen S5 Soveltaminen oppiminen KÄ T4 ohjata oppilasta tunnistamaan käsitteistöä sekä tuntemaan monia erilaisia materiaaleja ja työstämään niitä tarkoituksenmukaisesti. KÄ T6 opastaa oppilasta käyttämään tieto- ja viestintäteknologiaa käsityön suunnittelussa, valmistamisessa ja käsityöprosessin dokumentoinnissa. S3 Kokeilu S5 Soveltaminen S1 Ideointi S2 Suunnittelu S6 Dokumentointi ja arviointi L4 Monilukutaito L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen Tieto- ja viestintäteknologian käyttäminen omassa työskentelyssä YMP T5-T11 Tutkimisen ja toimimisen taidot MA T2 ohjata oppilasta havaitsemaan yhteyksiä oppimiensa asioiden välillä S2 Arjen tilanteissa ja yhteisöissä toimiminen Harjoitellaan selittämään arjen tilanteita, ilmiöitä ja teknologiaa eri tiedonalojen käsitteillä ja malleilla. Tutkitaan laitteiden toimintaperiaatteita ja erilaisia rakenteita. S5 Luonnon rakenteet, periaatteet ja kiertokulut: Erilaisten materiaalien ja aineiden avulla tarkastellaan olomuotoja ja aineiden ominaisuuksia. S1-S5 L1, L4

21 KU T4 ohjata oppilasta käyttämään monipuolisesti erilaisia materiaaleja, tekniikoita ja ilmaisun keinoja sekä harjaannuttamaan kuvan tekemisen taitojaan. S1 Käsityön, matematiikan, ympäristöopin ja kuvataiteen soveltavan kurssin opetuksessa käytetään pääasiassa käsityön työtapoja ja oppimisympäristöjä. Oppimisympäristöjen ja tilojen tulee olla asianmukaisia sekä turvallisia. Hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan tieto- ja viestintäteknologian, vierailujen/vierailijoiden sekä oppiainerajat ylittävien projektien tarjoamia mahdollisuuksia opetuksessa. Käsityön, matematiikan, ympäristöopin ja kuvataiteen soveltavalla kurssilla on otettava huomioon oppilaiden monenlaiset edellytykset ja tarpeet opiskelussa. Oppilasta ohjataan ja tuetaan kehittämään tietojaan ja käsityöllisiä taitojaan hänelle sopivien oppimisympäristöjen, työtapojen ja oppimistehtävien avulla. Ohjaukselle ja tuelle varataan riittävästi aikaa. Oppimisen arviointi ja siihen perustuva palaute koskee koko käsityöprosessia ja on luonteeltaan ohjaavaa ja kannustavaa. Palautteen antamisessa korostuu oppilaan kehittyminen ja kannustaminen sekä hänen osaamisensa laajentaminen ja syventäminen. Matematiikan, yhteiskuntaopin ja tieto- ja viestintäteknologian soveltava kurssi Valinnaisaineessa tutustutaan lähiyhteiskunnan toimintaan ja ammatteihin. Tavoitteena on tukea oppilasta löytämään omat vahvuutensa ja innostaa oppilasta näkemään tulevaisuuden myönteiset mahdollisuudet lähiympäristössä ja myös kansainvälisessä kontekstissa. Oman aktiivisen roolin, vastuullisen vaikuttamisen ja tekemisen merkitys korostuu. Opetuksen lähtökohtana on tarkastella lähemmin ympärillä toimivan yhteiskunnan arkea. Eri oppimisympäristöissä harjoitellaan ajattelua ongelmanratkaisu- ja päättelytehtävin ja ohjataan huomaamaan asioiden välisiä yhteyksiä. Opetukseen sisällytetään erilaisia toiminnallisia, kekseliäitä, luovia ja hauskoja lähiympäristöön ja sen toimintaan ja toimialoihin liittyviä tehtäviä ja pelejä. Innostavat merkitykselliset oppimiskokemukset harjaannuttavat sosiaalisia taitoja, kekseliäisyyttä, ja auttavat oppilaita tunnistamaan omia vahvuuksiaan. Opetuksen tavoitteena on syventää ja vahvistaa oppilaiden tietoja lähiympäristön toiminnasta ja auttaa heitä ymmärtämään sen muodostumiseen ja toimintaan vaikuttavia tekijöitä. Opetusta toteutetaan pääosin pienryhmätoimintana projektimaisesti.

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta

Lisätiedot

Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018

Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018 Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018 Valintatarjotin Wilmaan Huoltajat tekevät lastensa kanssa valinnan Wilmaan avattavaan tarjottimeen. A2-tarjotin on avoinna 29.1.-9.2.2018.

Lisätiedot

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv. 2019-2020 Piirros Mika Kolehmainen Haukiputaan koulun 5. luokan valinnaiset aineet Liikunnan syventävä (2 h) (LIV10.3) Musiikin syventävä (1h)

Lisätiedot

Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2019

Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2019 Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2019 Matematiikan syventävä kurssi (MAVx) Ongelmia ja oivalluksia Matematiikan syventävissä opinnoissa tutustutaan esimerkiksi salakirjoitusmenetelmiin,

Lisätiedot

Knuutilankankaan koulun valinnaiset aineet

Knuutilankankaan koulun valinnaiset aineet Knuutilankankaan koulun valinnaiset aineet A2-kielet Vieraat kielet: Eteläisellä alueella tarjolla seuraavat vapaaehtoiset kielet: espanja saksa ranska Valinta valinnaisten aineiden kanssa. Äidinkielen

Lisätiedot

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna 2016-2017 Piirros Mika Kolehmainen Aseman koulun valinnaisuudesta info-tilaisuus 4.-5. lkn huoltajille ja oppilaille 6.4 klo 18 valinnat tehdään huoltajan WILMAssa

Lisätiedot

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv. 2017-2018 Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisaineiden valinta tapahtuu Wilmassa huoltajan Wilma-tunnuksella 4. lk oppilaan huoltaja valitsee varsinaisesta

Lisätiedot

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet Piirros Mika Kolehmainen Haukiputaan koulun 5. luokan valinnaiset aineet A2- kieli (2 h) saksa ranska ruotsi Liikunnan syventävä (2h) Musiikin syventävä

Lisätiedot

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2017-2018 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 20.3.-2.4.2017 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan

Lisätiedot

Valinnaiset opinnot 5. ja 6. luokalla Kiviniemi ja Takkuranta

Valinnaiset opinnot 5. ja 6. luokalla Kiviniemi ja Takkuranta Valinnaiset opinnot 5. ja 6. luokalla Kiviniemi ja Takkuranta VALINNAISUUS PERUSOPETUKSESSA Perusopetuksen valinnaisten opintojen yhteisenä tehtävänä on syventää oppimista, laajentaa opintoja ja vahvistaa

Lisätiedot

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2018-2019 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 3.-10.4.2018 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan

Lisätiedot

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2018-2019 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 26.3.-7.4.2019 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan

Lisätiedot

Piirros Mika Kolehmainen. Yleistä

Piirros Mika Kolehmainen. Yleistä Piirros Mika Kolehmainen Yleistä 1) Valinnaisten aineiden laajuus: 1 tunti viikossa, arvioidaan sanallisesti 2) A2 kielet, 2 tuntia viikossa, arvioidaan numeroarvioinnilla 3) jos oppilas valitsee kielen,

Lisätiedot

Piirros Mika Kolehmainen

Piirros Mika Kolehmainen Piirros Mika Kolehmainen Liikunnan syventävä kurssi Liikunnan tarkoitus on tuottaa iloa, virkistystä ja hyvinvointia. Tavoitteena on motoristen perustaitojen vahvistaminen ja monipuolistaminen sekä liikunnallisten

Lisätiedot

Valinnaiset aineet Paulaharjussa

Valinnaiset aineet Paulaharjussa Valinnaiset aineet Paulaharjussa 2016-2017 30.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä 1) Valinnaisten aineiden laajuus: 1 vvt sanallinen arviointi 38 tuntia > ei mennä kovin syvälle, opettajien osaaminen

Lisätiedot

Alakoulun 5.ja 6. luokkien valinnaiset aineet Länsituulen koulu

Alakoulun 5.ja 6. luokkien valinnaiset aineet Länsituulen koulu Alakoulun 5.ja 6. luokkien valinnaiset aineet Länsituulen koulu Matematiikan syventävä kurssi Matematiikan syventävissä opinnoissa tutustutaan esimerkiksi salakirjoitusmenetelmiin, pulmatehtäviin ja matemaattisiin

Lisätiedot

Alakoulun valinnaiset aineet Oulun kaupunki luokat

Alakoulun valinnaiset aineet Oulun kaupunki luokat Alakoulun valinnaiset aineet Oulun kaupunki 5.-6. luokat Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan keväällä. 6. luokalle siirryttäessä oppilas valitsee uudelleen kaksi valinnaista

Lisätiedot

Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi

Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi Kurssilla monipuolistetaan ja syvennetään äidinkielen oppimista. Oppilaat pääsevät valitsemaan itseään kiinnostavia aiheita, esimerkiksi ilmaisutaitoa/draamaa,

Lisätiedot

Lintulammen koulun valinnaiset aineet

Lintulammen koulun valinnaiset aineet Lintulammen koulun valinnaiset aineet 23.2.2018 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden

Lisätiedot

A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet

A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet VALTAKUNNALLISET VIRTUAALIOPETUKSEN PÄIVÄT 8.-9.12.2014, Helsinki, Messukeskus Mikko Hartikainen Opetushallitus Kuvataiteen

Lisätiedot

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet Kiviniemen ja Takkurannan koulujen valinnaisaineet sekä ohjeet valinnan suorittamiseen Wilmassa lukuvuotta 2016-2017 varten Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisuus perusopetuksessa

Lisätiedot

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS 7. -9. LUOKAT Oppiaineen tehtävä Kuvataiteen opetuksen tehtävä on ohjata oppilaita tutkimaan ja ilmaisemaan kulttuurisesti moninaista todellisuutta taiteen keinoin. Oppilaiden

Lisätiedot

ALAKOULUN VALINNAISAINEET

ALAKOULUN VALINNAISAINEET ALAKOULUN VALINNAISAINEET 2019-2020 A2-KIELET VALITTAVISSA 5.LK ALKAEN kieltä opiskellaan 5.-9.luokilla (2,2,2,3,3 tuntia) myös kuvataideluokkalainen voi valita kielen tarjolla meillä: -RANSKA -SAKSA -ESPANJA

Lisätiedot

Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen.

Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Esiopetus ja 1.-3.lk Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Tutustu verkkosivuihin nuoriyrittajyys.fi Tutustu ohjelmavideoon nuoriyrittajyys.fi/ohjelmat/mina-sina-me

Lisätiedot

YMPÄRISTÖOPPI. Marita Kontoniemi Jyväskylän normaalikoulu marita.kontoniemi@norssi.jyu.fi

YMPÄRISTÖOPPI. Marita Kontoniemi Jyväskylän normaalikoulu marita.kontoniemi@norssi.jyu.fi YMPÄRISTÖOPPI Marita Kontoniemi Jyväskylän normaalikoulu marita.kontoniemi@norssi.jyu.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Rakentaa perusta ympäristö- ja luonnontietoaineiden eri tiedonalojen osaamiselle Tukea oppilaan

Lisätiedot

VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6

VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6 VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6 Oppiaineen tehtävä Syventää ja laajentaa oppilaiden musiikillista osaamista. Luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan

Lisätiedot

Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus)

Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus) VALINNAISAINEEN OPETUSSUUNNITELMA: MUSIIKKI (Make music) Musiikin monipuolinen tekeminen ryhmässä. HYPE painotus Musiikin tekeminen ryhmässä kehittää sosiaalisia taitoja. Oma tekeminen täytyy sovittaa

Lisätiedot

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9 Kuvataide Vuosiluokat 7-9 Kuvataiteen tehtävänä on kulttuurisesti moniaistisen todellisuuden tutkiminen ja tulkitseminen. Kuvataide tukee eri oppiaineiden tiedon kehittymistä eheäksi käsitykseksi maailmasta.

Lisätiedot

Opetuksen tavoitteet

Opetuksen tavoitteet 5.20 Kuvataide Kuvataideopetuksen lähtökohtana on kulttuurisesti monimuotoinen todellisuus, jota tutkitaan kuvia tuottamalla ja tulkitsemalla. Opiskelijoiden kokemukset, mielikuvitus, luova ajattelu ja

Lisätiedot

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Aktiivisuus, vuorovaikutus ja myönteiset kokemukset oppimiskäsityksen kuvauksessa Tampere 28.1.2015 Eija Kauppinen Oppimiskäsitys perusopetuksen opetussuunnitelman

Lisätiedot

Arviointikriteerit lukuvuositodistuksessa luokilla

Arviointikriteerit lukuvuositodistuksessa luokilla Arviointikriteerit lukuvuositodistuksessa 1. 6. luokilla Sisällysluettelo Suomen kielen ja kirjallisuuden arviointi lukuvuositodistuksessa... 1 Ruotsin arviointi lukuvuositodistuksessa... 2 Englannin arviointi

Lisätiedot

OPS2016 opetussuunnitelma, oppiminen ja teknologia

OPS2016 opetussuunnitelma, oppiminen ja teknologia OPS2016 opetussuunnitelma, oppiminen ja teknologia Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät 2014 Juho Helminen Ajattelu ja oppimaan oppiminen Itsestä huolehtiminen

Lisätiedot

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN Mitä laaja-alainen osaaminen tarkoittaa? Mitä on hyvä opettaminen? Miten OPS 2016 muuttaa opettajuutta? Perusopetuksen tavoitteet ja laaja-alainen osaaminen

Lisätiedot

LUOLAVUOREN KOULU KOTITALOUS Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit LISÄYSEHDOTUKSET: 8. luokka

LUOLAVUOREN KOULU KOTITALOUS Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit LISÄYSEHDOTUKSET: 8. luokka LUOLAVUOREN KOULU LISÄYSEHDOTUKSET: 12.1 Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit 8. luokka KOTITALOUS Taide-ja taitoaineiden valinnaiset tunnit 2 vvh Tavoitteet 8. luokka Käytännön toimintataidot S

Lisätiedot

Kotitalous vl luokka. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet

Kotitalous vl luokka. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet Kotitalous vl.7-9 7.luokka Opetuksen tavoitteet Käytännön toimintataidot T1 ohjata oppilasta suunnittelemaan, organisoimaan ja arvioimaan tyo ta ja toimintaa T2 ohjata oppilasta harjoittelemaan kotitalouden

Lisätiedot

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Tietostrategiaa monimuotoisesti Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable!

Lisätiedot

Siilinjärven OPS-veso / Marja Rytivaara TAVOITTEENA LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN

Siilinjärven OPS-veso / Marja Rytivaara TAVOITTEENA LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN Siilinjärven OPS-veso / Marja Rytivaara TAVOITTEENA LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN 19.4.2016 Laaja-alainen osaaminen Tietojen, taitojen, arvojen, asenteiden ja tahdon muodostama kokonaisuus Kykyä käyttää tietoja

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016 Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,

Lisätiedot

KUVATAIDE. Anne Ervast Lapin yliopiston harjoittelukoulu anne.ervast@ulapland.fi

KUVATAIDE. Anne Ervast Lapin yliopiston harjoittelukoulu anne.ervast@ulapland.fi KUVATAIDE Lapin yliopiston harjoittelukoulu anne.ervast@ulapland.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Ohjata oppilasta tutkimaan ja ilmaisemaan kulttuurisesti moninaista todellisuutta taiteen keinoin. Oppilaan identiteetin

Lisätiedot

Opetuksen tavoite: T1 tukea oppilaan innostusta ja kiinnostusta matematiikkaa kohtaan sekä myönteisen minäkuvan ja itseluottamuksen kehittymistä

Opetuksen tavoite: T1 tukea oppilaan innostusta ja kiinnostusta matematiikkaa kohtaan sekä myönteisen minäkuvan ja itseluottamuksen kehittymistä MATEMATIIKKA JOENSUUN SEUDUN OPETUSSUUNNITELMASSA Merkitys, arvot ja asenteet Opetuksen tavoite: T1 tukea oppilaan innostusta ja kiinnostusta matematiikkaa kohtaan sekä myönteisen minäkuvan ja itseluottamuksen

Lisätiedot

Aikuisten perusopetus

Aikuisten perusopetus Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Oppimiskäsityksen kuvaus Helsinki 6.3.2015 1 Oppimiskäsitys perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa Perusteissa kuvataan oppimiskäsitys, jonka pohjalta opetussuunnitelman

Lisätiedot

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen MUSIIKKI Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan ja aktiiviseen kulttuuriseen osallisuuteen ohjata

Lisätiedot

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen OPSISSA JA OPSISTA Opetussuunnitelma 2016 Uudet opetussuunnitelmat otettiin käyttöön 1.8.2016 alkaen kaikissa kouluissa vuosiluokilla 1 6. Perusopetuksen ylemmät vuosiluokat ottavat opetussuunnitelmat

Lisätiedot

KUVATAIDE VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet

KUVATAIDE VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet KUVATAIDE VL.7-9 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Visuaalinen havaitseminen ja ajattelu T1 kannustaa oppilasta havainnoimaan, taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja käyttämään

Lisätiedot

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat.

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat. Ympäristöoppi 4.lk Arvioinnin tuki Arvioitavat tavoitteet 5 6-7 6=osa toteutuu 7=kaikki toteutuu T1 synnyttää ja ylläpitää oppilaan kiinnostusta ympäristöön ja opiskeluun sekä auttaa oppilasta kokemaan

Lisätiedot

Uusi opetussuunnitelma ja Taidetestaajat. Eija Kauppinen Opetushallitus Mitä mieltä sä oot? -seminaari Helsinki

Uusi opetussuunnitelma ja Taidetestaajat. Eija Kauppinen Opetushallitus Mitä mieltä sä oot? -seminaari Helsinki Uusi opetussuunnitelma ja Taidetestaajat Eija Kauppinen Opetushallitus Mitä mieltä sä oot? -seminaari Helsinki 13.4.2018 17/04/2018 Opetushallitus 2 17/04/2018 Opetushallitus 3 Kulttuurinen osaaminen,

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen 1 FYSIIKKA Fysiikan päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta fysiikan opiskeluun T2 ohjata

Lisätiedot

Robotiikan opetussuunnitelma

Robotiikan opetussuunnitelma Robotiikan opetussuunnitelma Esi- ja alkuopetus Esi-ja alkuopetuksessa robotiikkaa ja ohjelmoinnillista ajattelua opiskellaan oppiainekohtaisten opetussuunnitelmien mukaisesti, sekä mahdollisuuksien mukaan

Lisätiedot

S1 Valitaan monipuolisesti erilaisia liikuntamuotoja erilaisissa ympäristöissä ja eri vuodenaikoina.

S1 Valitaan monipuolisesti erilaisia liikuntamuotoja erilaisissa ympäristöissä ja eri vuodenaikoina. Oppiaineen nimi: LIIKUNTA 3-6 Vuosiluokat Opetuksen tavoite Sisältöalueet Laaja-alainen osaaminen Fyysinen toimintakyky 3 T1 kannustetaan oppilaita fyysiseen aktiivisuuteen, kokeilemaan erilaisia liikuntatehtäviä

Lisätiedot

ARVIOINTI veso-iltapäivä alakoulut OPS 2016

ARVIOINTI veso-iltapäivä alakoulut OPS 2016 ARVIOINTI veso-iltapäivä 29.3.17 alakoulut OPS 2016 Oppimisen arviointi Erja Vitikka 6.3.2015 Laaja-alainen osaaminen Laaja-alaisella osaamisella tarkoitetaan tietojen, taitojen, arvojen, asenteiden ja

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen KEMIA Kemian päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta kemian opiskeluun T2 ohjata ja

Lisätiedot

OPS Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa

OPS Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa OPS 2016 Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa Helsingin kaupungin peruskoulujen opetussuunnitelma LUKU 3 PERUSOPETUKSEN TEHTÄVÄT JA TAVOITTEET 3.1. Perusopetuksen tehtävä 3.2 Koulun kasvatus- ja

Lisätiedot

LIIKUNTA VL LUOKKA. Laajaalainen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet. osaaminen

LIIKUNTA VL LUOKKA. Laajaalainen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet. osaaminen LIIKUNTA VL.7-9 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Fyysinen toimintakyky T1 kannustaa oppilasta fyysiseen aktiivisuuteen, kokeilemaan erilaisia liikuntamuotoja ja harjoittelemaan parhaansa yrittäen - Liikuntamuodoilla

Lisätiedot

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere MATEMATIIKKA Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Kehittää loogista, täsmällistä ja luovaa matemaattista ajattelua. Luoda pohja matemaattisten käsitteiden ja rakenteiden

Lisätiedot

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA Oppimisen ja osaamisen iloa Uudet opetussuunnitelmalinjaukset todeksi Irmeli Halinen Opetusneuvos Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPPIMINEN OPETUS JA OPISKELU PAIKALLISET

Lisätiedot

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat)

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat) Haminan koulu 4.-6.-luokkien VALINNAISAINEOPAS lv. 2017-2018 LUKUVUOSI 2017-2018 Uudessa opetussuunnitelmassa 1.8.2016 alkaen valinnaisaineita opetetaan neljännellä vuosiluokalla yksi 45 min. viikkotunti.

Lisätiedot

Arkistot ja kouluopetus

Arkistot ja kouluopetus Arkistot ja kouluopetus Arkistopedagoginen seminaari 4.5.2015 Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Opetushallitus Koulun toimintakulttuuri on kokonaisuus, jonka osia ovat Lait, asetukset, opetussuunnitelman

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

KUVATAIDE VUOSILUOKAT 1-2

KUVATAIDE VUOSILUOKAT 1-2 KUVATAIDE VUOSILUOKAT 1-2 Kuvataidetta opiskellaan Savonlinnassa vuosiluokilla 1-7 sekä vuosiluokalla 9. Vuosiluokilla 1-2 opiskellaan 1 vuosiviikkotunti. Vuosiluokalla 3 opiskellaan 2 vuosiviikkotuntia,

Lisätiedot

Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus vuosiluokat 1-2

Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus vuosiluokat 1-2 Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus vuosiluokat 1-2 Vuosiluokat Opetuksen tavoite Vuorovaikutustilanteissa toimiminen Laaja-alainen osaaminen 1 T1 Rohkaista oppilasta harjoittamaan vuorovaikutus- ja

Lisätiedot

Tuula Nyman, päiväkodin johtaja, Kartanonrannan oppimiskeskus, Kirkkonummi. Päivi Järvinen, esiopettaja, Saunalahden koulu, Espoo

Tuula Nyman, päiväkodin johtaja, Kartanonrannan oppimiskeskus, Kirkkonummi. Päivi Järvinen, esiopettaja, Saunalahden koulu, Espoo Tuula Nyman, päiväkodin johtaja, Kartanonrannan oppimiskeskus, Kirkkonummi Päivi Järvinen, esiopettaja, Saunalahden koulu, Espoo 1 Edistää lapsen kasvu-, kehitys ja oppimisedellytyksiä Vahvistaa lapsen

Lisätiedot

Oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät erityispiirteet vuosiluokilla 7-9

Oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät erityispiirteet vuosiluokilla 7-9 KOTITALOUS Oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät erityispiirteet vuosiluokilla 7-9 7.-9. luokilla Kotitalouden tavallisin oppimisympäristö on kotitalousluokka, jossa keskeistä on turvallinen toiminta

Lisätiedot

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015 Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen

Lisätiedot

Vuosiluokkien 1 2 A1-kielen opetussuunnitelman perusteet

Vuosiluokkien 1 2 A1-kielen opetussuunnitelman perusteet Vuosiluokkien 1 2 A1-kielen opetussuunnitelman perusteet Niina Sinkko/Suomalais-venäläinen koulu Suomi-Venäjä-Seura, pääsihteeri https://www.youtube.com/watch?v=f8rq_iugejc Yleisesti Paikalliset opsit

Lisätiedot

Lintulammen koulun valinnaiset aineet

Lintulammen koulun valinnaiset aineet Lintulammen koulun valinnaiset aineet 24.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden

Lisätiedot

6.17 Kuvataide. Opetuksen tavoitteet

6.17 Kuvataide. Opetuksen tavoitteet 6.17 Kuvataide Kuvataideopetuksen lähtökohtana on kulttuurisesti monimuotoinen todellisuus, jota tutkitaan kuvia tuottamalla ja tulkitsemalla. Opiskelijoiden kokemukset, mielikuvitus, luova ajattelu ja

Lisätiedot

KEMIA 7.LUOKKA. Laajaalainen. liittyvät sisältöalueet. osaaminen. Merkitys, arvot ja asenteet

KEMIA 7.LUOKKA. Laajaalainen. liittyvät sisältöalueet. osaaminen. Merkitys, arvot ja asenteet KEMIA 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Merkitys, arvot ja asenteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta kemian opiskeluun T2 ohjata ja kannustaa oppilasta tunnistamaan

Lisätiedot

Tavoitteet Sisällöt Arvioinnin kohteet oppiaineissa ja hyvän osaamisen kuvaus

Tavoitteet Sisällöt Arvioinnin kohteet oppiaineissa ja hyvän osaamisen kuvaus 13.4.2 Vieraat kielet Vuosiluokkakokonaisuus 1-2 Oppimäärä: A1 Kieli: englanti Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen T1 Tutustutaan, mitä kieliä ja kulttuureita koulussa, lähiympäristössä

Lisätiedot

Viljakkalan Yhtenäiskoulu. Valinnaisaineiden valinta

Viljakkalan Yhtenäiskoulu. Valinnaisaineiden valinta Viljakkalan Yhtenäiskoulu Valinnaisaineiden valinta lukuvuodeksi 2017 2018 Valinnaiset opinnot 3.-4. luokkalaisilla on kaksi tuntia taide- ja taitoaineiden valinnaisia opintoja viikossa. Lukuvuoden aikana

Lisätiedot

Ilmaisun monet muodot

Ilmaisun monet muodot Työkirja monialaisiin oppimiskokonaisuuksiin (ops 2014) Ilmaisun monet muodot Toiminnan lähtökohtana ovat lasten aistimukset, havainnot ja kokemukset. Lapsia kannustetaan kertomaan ideoistaan, työskentelystään

Lisätiedot

NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016

NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016 NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016 Nuori Yrittäjyys Yrittäjyyttä, työelämätaitoja, taloudenhallintaa 7-25- vuotiaille nuorille tekemällä oppien 55 000 oppijaa 2013-14 YES verkosto (17:lla alueella)

Lisätiedot

LUKUVUOSITODISTUKSEN ARVIOINTILAUSEET VUOSILUOKILLE 1 4

LUKUVUOSITODISTUKSEN ARVIOINTILAUSEET VUOSILUOKILLE 1 4 LUKUVUOSITODISTUKSEN ARVIOINTILAUSEET VUOSILUOKILLE 1 4 tuetusti / vaihtelevasti / hyvin / erinomaisesti vuosiluokka 1 2 3 4 käyttäytyminen Otat muut huomioon ja luot toiminnallasi myönteistä ilmapiiriä.

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 6.luokka Johdanto Uuden opetussuunnitelman mukaisesti Veromäen koulussa opiskellaan valinnaisaineita alakoulun neljänneltä luokalta alkaen. Valinnaisten opintojen opiskelu

Lisätiedot

Yleisten osien valmistelu

Yleisten osien valmistelu Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Yleisten osien valmistelu Alustavien luonnosten tarkastelua Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen 15.4.2016 Opetushallitus

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 5.LK

VALINNAISKURSSIT 5.LK VALINNAISKURSSIT 5.LK Kursseja on tarjolla yhteensä kahdeksan. Design -kursseja kolme. Äly ja väläys -kursseja kolme. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia, joita

Lisätiedot

Työskentelyohjeita: Suomen kieli ja kirjallisuus oppimäärän opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 1 2. Laaja alainen osaaminen. liittyvät sisältöalueet

Työskentelyohjeita: Suomen kieli ja kirjallisuus oppimäärän opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 1 2. Laaja alainen osaaminen. liittyvät sisältöalueet Työskentelyohjeita: Tiedostoa voi muokata useampi ihminen samanaikaisesti. Jakakaa tavoitteet eri vuosiluokille kopioimalla ja liittämällä sinisten otsikoiden alle, jotka löytyvät taulukoiden alta. Kopioi

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän PORVOON KAUPUNKI Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Porvoon kaupunki / Sivistyslautakunta 4.9.2007 1. TOIMINTA-AJATUS... 2 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET, OPPIMISKÄSITYS,

Lisätiedot

KUVATAIDE. Oppiaineen tehtävä

KUVATAIDE. Oppiaineen tehtävä 1 KUVATAIDE Oppiaineen tehtävä Kuvataiteen opetuksen tehtävä on tutkimaan ja ilmaisemaan kulttuurisesti moninaista todellisuutta taiteen keinoin. Oppilaan identiteettien rakentumista, kulttuurista osaamista

Lisätiedot

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Lukiopäivät 11.-12.11.2015 Eija Kauppinen, Kimmo Koskinen, Anu Halvari & Leo Pahkin Perusteiden oppimiskäsitys (1) Oppiminen on seurausta

Lisätiedot

ORTODOKSIUSKONTO VUOSILUOKAT 1-2

ORTODOKSIUSKONTO VUOSILUOKAT 1-2 ORTODOKSIUSKONTO VUOSILUOKAT 1-2 Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 1-2 Vuosiluokilla 1-2 uskonnon opetuksen tehtävänä on ohjata oppilaita tuntemaan ja arvostamaan omaa uskonnollista ja katsomuksellista

Lisätiedot

OPS2016. Uudistuvat oppiaineet ja vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu 21.10.2015. Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS

OPS2016. Uudistuvat oppiaineet ja vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu 21.10.2015. Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS OPS2016 Uudistuvat oppiaineet ja vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu 21.10.2015 Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS 1 Paikallinen opetussuunnitelma Luku 1.2 Paikallisen opetussuunnitelman laatimista ohjaavat

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA

VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA Kursseja on tarjolla yhteensä seitsemän. Design -kursseja kolme. Äly ja väläys -kursseja kaksi. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia,

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistui- mikä muuttuu?

Opetussuunnitelma uudistui- mikä muuttuu? Opetussuunnitelma uudistui- mikä muuttuu? Joensuun seudun opetussuunnitelma Mikä on opetussuunnitelma? Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta Siinä kerrotaan: mitkä arvot ohjaavat oppimista

Lisätiedot

7.LUOKKA. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Laaja-alainen osaaminen. Opetuksen tavoitteet

7.LUOKKA. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Laaja-alainen osaaminen. Opetuksen tavoitteet 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen T1 edistää oppilaan taitoa pohtia englannin asemaan ja variantteihin liittyviä ilmiöitä ja arvoja antaa oppilaalle

Lisätiedot

Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet

Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet VIITTOMAKIELI JA KIRJALLISUUS Äidinkieli ja kirjallisuus -oppiaineen tehtävä, oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet, ohjaus, eriyttäminen ja tuki sekä oppimisen arviointi koskevat myös

Lisätiedot

VANHEMPAINILTA Opsii!

VANHEMPAINILTA Opsii! VANHEMPAINILTA 6.9.2016 Opsii! ILLAN SISÄLTÖ Ops - mitä uutta? Arvioinnin ja arviointikäytänteiden muutokset Kaikki koodaataan! Laaja-alainen osaaminen ja valinnaisuus OPS MITÄ UUTTA VAI MITÄÄN UUTTA?

Lisätiedot

Nro Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet

Nro Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet LIIKUNTA Oppiaineen tehtävä Liikunnan opetuksen tehtävänä on vaikuttaa oppilaan hyvinvointiin tukemalla sekä myönteistä suhtautumista omaan kehoon että fyysistä, sosiaalista ja psyykkistä ä samalla vahvistaen

Lisätiedot

Tampereen perusopetuksen musiikkiluokkien opetussuunnitelma

Tampereen perusopetuksen musiikkiluokkien opetussuunnitelma Tampereen perusopetuksen musiikkiluokkien 7.-9. opetussuunnitelma 7-9-luokkien kursivoidut lisätään valtakunnallisen OPS:n tavoitteiden perään Oppiaineen tehtävä Vuosiluokkien 7-9 painotetussa musiikinopetuksessa

Lisätiedot

VIERAS KIELI/SAAMEN KIELI, A1-OPPIMÄÄRÄ

VIERAS KIELI/SAAMEN KIELI, A1-OPPIMÄÄRÄ VIERAS KIELI/SAAMEN KIELI, A1-OPPIMÄÄRÄ VIERAAN KIELEN/SAAMEN KIELEN A1-OPPIMÄÄRÄN OPETUKSEN TAVOITTEET VUOSILUOKILLA 1-2 Oppiaineen tehtävä Vuosiluokilla 1 2 vieraan kielen ja saamen kielen opetuksen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖOPIN TAVOITTEET

YMPÄRISTÖOPIN TAVOITTEET YMPÄRISTÖOPPI JOENSUUN SEUDUN OPETUSSUUNNITELMASSA YMPÄRISTÖOPIN TAVOITTEET T1 tarjota oppilaalle mahdollisuuksia toteuttaa luontaista uteliaisuuttaan ja auttaa oppilasta kokemaan ympäristöopin asiat merkitykselliseksi

Lisätiedot

Alakoulun valinnaiset aineet Metsokankaan koulu

Alakoulun valinnaiset aineet Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet Metsokankaan koulu 18.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten

Lisätiedot

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan 5.9.2016 Opetussuunnitelma = OPS Opetussuunnitelma on suunnitelma siitä, miten opetus järjestetään. Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Opetussuunnitelmassa

Lisätiedot

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat ja osaa luokitella asioita ja ilmiöitä eri tiedonaloihin kuuluviksi.

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat ja osaa luokitella asioita ja ilmiöitä eri tiedonaloihin kuuluviksi. Ympäristöoppi 5-6.lk Arvioinnin tuki Arvioitavat tavoitteet 5 6-7 6=osa toteutuu 7=kaikki toteutuu T1 synnyttää ja ylläpitää oppilaan kiinnostusta ympäristöön ja ympäristöopin opiskeluun sekä auttaa oppilasta

Lisätiedot

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta:

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv. 2018-2019 ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Tervetuloa arviointikeskusteluun! Arviointikeskustelun tehtävänä on ohjata ja kannustaa

Lisätiedot

KUVATAIDE VUOSILUOKAT 3-6

KUVATAIDE VUOSILUOKAT 3-6 KUVATAIDE VUOSILUOKAT Kuvataidetta opiskellaan Savonlinnassa vuosiluokilla 1-7 sekä vuosiluokalla 9. Vuosiluokilla 1-2 opiskellaan 1 vuosiviikkotunti, vuosiluokalla 3 opiskellaan 2 vuosiviikkotuntia, vuosiluokilla

Lisätiedot

Munkkiniemen ala-aste

Munkkiniemen ala-aste Munkkiniemen ala-aste Mikä on ops? Opetuksen järjestämistä ohjaava suunnitelma Määrittelee: Mitä opiskellaan Miten paljon oppitunteja käytetään Miten opiskellaan Miten arvioidaan Uusitaan n. 10v. välein

Lisätiedot

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT KOTIEN OPS-OPAS OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan - mitkä arvot ohjaavat koulun toimintaa - millainen oppimiskäsitys ohjaa oppimista - mitä milläkin vuosiluokalla opiskellaan - miten opiskellaan

Lisätiedot

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi Lukuvuosi - Yksikkö Esiopetusryhmän nimi Esiopetusryhmän henkilöstö Lukuvuoden painotusalueet Esioppilaiden määrä Tyttöjä Poikia LUKUVUODEN TYÖAJAT Syyslukukausi / 20 - / 20 Syysloma / 20 - / 20 Joululoma

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA

VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA Kursseja on tarjolla yhteensä seitsemän. Design -kursseja kolme. Äly ja väläys -kursseja kaksi. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia,

Lisätiedot