Vaihtoehtoja Nykyinen verkko jatkaa Kaksi yhtenäiskoulua Kolme kyläkoulua Kasvatus- ja opetustoimenjohtajan esitys
|
|
- Ella Hänninen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1
2
3 Vaihtoehtoja Nykyinen verkko jatkaa Lyhyellä tähtäyksellä edullisinta on nykyisen verkon ylläpito. Perusajatus silloin on, että nykyiset kiinteistöt käytetään loppuun ja muutostöitä tehdään vain pakon sanelemina. Esimerkkeinä tällaisista muutostöistä toimivat Leppälän koulun korjaustyöt, Sorrilan puukoulun korjaukset ja jopa Tyryn koulun uudisrakennus. Nämä ratkaisut jouduttiin tekemään ilman mitään laajempaa palvelusuunnitelmaa. Kaksi yhtenäiskoulua Pitkällä tähtäyksellä edullisinta olisi rakentaa kaksi yli tuhannen oppilaan yhtenäiskoulua. Pohjoisessa se tarkoittaisi Roukon koulun kiinteistön purkamista ja korvaamista sellaisella uudisrakennuksella, johon voitaisiin sijoittaa alueen kaikki oppilaat ja esiopetuksessa olevat lapset. Etelässä ratkaisu on vieläkin ongelmallisempi. Yhtenäiskoulun rakentaminen Sorrilan tai Naakan kiinteistöjen yhteyteen ei liene mahdollista. Todennäköisesti eteläistä yhtenäiskoulua varten jouduttaisiin etsimään kokonaan uusi paikka. Kolme kyläkoulua Kahden edellä esitetyn vaihtoehdon sijaan kasvatus- ja opetustoimenjohtaja on päätynyt esittämään mallia, jossa kouluverkkoa tiivistetään maltillisesti. Vaihtoehto on kallein, mutta pitää yllä Valkeakosken visiota koulutuskaupunkina. Mallissa on seuraavia etuja: - pohjoisessa, idässä ja etelässä säilytetään yksisarjaiset kylämäiset koulut, joissa yhdysluokkien ylläpito ei ole pakon sanelemaa ja joissa koulumatkat säilyvät kohtuullisina - kaikille oppilaille saadaan nykyaikaisten vaatimusten mukaiset koulutilat - oppilashuoltoa (terveydenhoitaja, psykologi, kuraattori), erityisopetusta, koulunkäyntiavustajapalveluita, aamu- ja iltapäivätoimintaa sekä kerhotoimintaa voidaan tehostaa, kun toimintaa keskitetään - yhtenäiskouluajattelusta poimittu kuudensien vuosiluokkien sijoittaminen yläkoulujen yhteyteen pehmentää oppilaiden siirtymistä alakoulusta yläkouluun Kasvatus- ja opetustoimenjohtajan esitys Esityksen alkuun on koottu linjauksia, jotka vaikuttavat lopulliseen ratkaisuun. Sen jälkeen ehdotetut kouluverkkoratkaisut on koottu neljäksi paketiksi. Paketit esitetään kiireellisyysjärjestyksessä, mutta rakentamisaikataulu on jätetty avoimeksi. Lisäksi pakettien sisällä voidaan edetä vaiheittain. Merkittävin aikatauluun vaikuttava tekijä on kaupungin taloudellinen tilanne ja sitä kautta taloussuunnitelman investointikehys.
4 Esiopetus Esiopetus säilyy hallinnollisesti varhaiskasvatuspalveluissa toistaiseksi ja esiopetuksen tilat sijaitsevat pääsääntöisesti koulukiinteistöissä. Mikäli hallitusohjelma mahdollistaa esiopetuksessa olevien lasten aamu- ja iltapäivätoiminnan, kokeillaan esiopetuksen hallinnointia koulutoimessa esimerkiksi Tietolassa ja saatujen kokemusten perusteella valitaan kehityssuunta. Kehäkouluissa käytetään mahdollisuuksien mukaan yhdysluokkaratkaisua. Uusi laki esiopetus muuttui velvoittavaksi. Tosin kunnalla ei ole samanlaista valvontavelvollisuutta kuin varsinaisessa perusopetuksessa. Esiopetusta ohjaa jatkossa valtakunnallisesti Opetushallitus ja sitä koskeva lainsäädäntö on osa Perusopetuslakia. Esiopetuksessa olevat lapset kirjataan Valkeakoskella samaan oppilashallinto-ohjelmaan kuin varsinaisen perusopetuksen oppilaat (Wilma/ Primus). Perusopetuslain mukaan esiopetus voidaan kuitenkin järjestää myös päivähoidossa ja näin Valkeakoskella Haukilaa lukuun ottamatta onkin toimittu. Haukilassa on käytössä yhdysluokka 0-3. Ryhmien sijoittelu Esiopetusryhmät toimivat pääosin koulujen kiinteistöissä Rauhalaa, Kärjenniemeä ja Tallinmäen vuorohoitoa lukuun ottamatta. Linjaus tehtiin aikanaan, kun näytti, että oppilasmäärän vähentyessä kouluille jäisi ylimääräistä tilaa. Arvio ei osunut oikeaan, sillä esimerkiksi Roukon koululle on jouduttu rakentamaan esiopetukselle päivähoitotilaa. Muita malleja Esimerkiksi Lempäälässä esiopetus on hallinnollisesti opetuspalveluissa. Esiopettajat kuuluvat opettajien virkaehtosopimuksen piiriin ja heidän esimiehenään toimii rehtori. Päivähoidon sijaan esiopetuksessa oleville lapsille järjestetään esiopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaa. Se on kunnan järjestämää omaa toimintaa eikä pohjaudu perusopetuslakiin. Ratkaisu edellyttää huoltajan vapaaehtoista valintapäätöstä, koska perheillä on subjektiivinen oikeus päivähoitoon. Perheiden valintapäätöstä helpotetaan päivähoitoa pienemmillä maksuilla. Pirkkalassa esiopetus on koulutoimessa, mutta esiopettajat ovat kunnallisessa yleisessä virkaehtosopimuksessa. Kustannusvaikutus Keskeinen peruste valinnalle on kustannusvaikutus. Kustannuksista on olemassa ristiriitaisia tietoja, mutta arviointia auttaa tieto, että kunta saa samalla rahalla opettajien virkaehtosopimuksessa puolet vähemmän sidottuja työtunteja kuin kunnallisessa yleisessä virkaehtosopimuksessa. Lisäksi esiopettajien työpanos ei tällöin ole käytettävissä koulujen keskeytysaikana esimerkiksi päiväkotien kesäpäivystyksessä. Koulumallin edut Mikäli esiopettajat ovat opettajien virkaehtosopimuksen puolelle, kilpailu kelpoisista ja korkeakoulutetuista esiopettajista on helpompaa. Kelpoisista lastentarhanopettajista on tällä hetkellä pulaa. Sen sijaan esiopetukseen kelpoisista luokanopettajista näyttäisi olevan jopa ylitarjontaa.
5 Perusopetusryhmien enimmäiskoot ja koulun lakkauttaminen Perusopetusryhmille ei jatkossa määrätä enimmäiskokoja, vaan ainoastaan tavoitearvot. Myöskään koulujen lakkauttamiselle ei aseta tiukkoja oppilasrajoja vaan toimitaan kokonaisharkinnan mukaisesti. Lainsäädäntö Lainsäädännöllisesti perusopetusryhmän enimmäiskokoa ei yleisopetuksessa ole määritelty toisin kuin erityisopetuksessa. Perusopetusryhmän enimmäiskokoa saattaa kuitenkin käytännössä rajoittaa esimerkiksi kotiluokkana toimivan huoneen koko eli ympäristöterveydelliset seikat. Tiukat enimmäiskokorajat voivat johtaa yksittäisten oppilaiden osalta kohtuuttomuuksiin ja estää koulujen omat joustavat ratkaisut. Tiukkojen rajojen sijaan päätöksiä tulisikin tehdä kokonaisharkintaa käyttäen. Ryhmille voitaisiin määritellä sen sijaan tavoitearvot. Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyisi opetusryhmäsuunnitelman osana lukuvuosisuunnitelmaa, jolloin estettäisiin ryhmien oppilasmäärien hallitsematon kasvu. Koulujen lakkauttaminen Myös koulun lakkauttaminen tulisi perustua kokonaisharkintaan eikä tarkkaan oppilasmäärärajaan, joka pahimmillaan mahdollistaa keinottelun. Tarkat rajat eivät myöskään ole osoittautuneet pitäviksi, sillä esimerkiksi Metsäkansan ja Vallon kouluissa oli lakkautushetkellä kummassakin noin 40 oppilasta. Valtakunnallisesti on havaittu, että koulujen lakkautukset toimivat kivuttomimmin silloin, kun jämäkkä lopetuspäätös tehdään jo muutamaa vuotta ennen koulun lakkauttamista. Valtuuston päätös Valtuuston päättämän voimassa olevan kouluverkkosuunnitelman mukaan 1-2 vuosiluokkien perusopetusryhmien enimmäisoppilasmäärä on 25 ja muilla 32 oppilasta. Tilastointipäivänä perusopetusryhmät vaihtelivat välillä 7 29 oppilasta. Perusopetusryhmän keskiarvo oli noin 20 oppilasta. Ongelmana on, ettei enimmäisryhmäkoko kohtele kouluja yhdenvertaisesti. Esimerkiksi yläkouluissa perusopetusryhmien enimmäiskoot ovat lähellä kahtakymmentä oppilasta, kun taas suurilla alakouluilla on jatkuvasti jopa yli 30 oppilaan perusopetusryhmiä. Toteutuvat keskimääräiset opetusryhmät Oppilaat eivät kuitenkaan opiskele koko aikaa perusopetusryhmissään, vaan ovat joillakin tunneilla jaettuna pienempiin opetusryhmiin. Tämän tekee mahdolliseksi kouluille jaettavat lisätunnit. Perusopetusryhmien pienentämiseen tilastointipäivänä kasvatus- ja opetuslautakunta varasi 250 lisätuntia. Toteutuvat keskimääräiset opetusryhmät Valkeakoskella ovat noin 20 oppilasta. Perusopetuksen laatukriteerit suosittelevat, että opetusryhmän keskimääräinen koko on oppilasta. Opetusryhmiä on kyetty väliaikaisesti jonkin verran pienentämään valtion erityisavustuksen turvin. Perusopetusryhmien pienentäminen Kasvatus- ja opetustoimisto on valtuustoaloitteen johdosta selvittänyt, millaisia kustannuksia aiheutuisi enimmäisoppilasmäärän laskemisesta. Yhtenä vaihtoehtona tutkittiin alkuopetuksessa enimmäismääränä 20 oppilasta ja muilla vuosiluokilla 25 oppilasta. Tehtyjen laskelmien mukaan opettajavakansseja ja luokkahuoneita tarvittaisiin lisää noin 12. Pelkästään vuosittaiset palkkakulut kasvaisivat noin eurolla. Kustannusvaikutusta olisi mahdollista pienentää, mikäli nykyisiä lisätunteja käytettäisiin vakanssien perustamiseen. Nykyiset lisätunnit riittäisivät keskimäärin 10 vakanssiin.
6 Tuntijako Perusopetuksessa jatketaan valtakunnallisen tuntijakovälyksen alarajassa (222 vvt) toistaiseksi. Tuntijaon käsite Tuntijako kertoo, minkä verran oppilailla on viikossa oppitunteja. Tuntijaosta päättää valtioneuvosto asetuksella. Kunnalle jää jonkin verran soveltamisvaraa. Tuntijaon vähimmäismäärä on 222 vuosiviikkotuntia. Ylärajaa ei ole määritelty, mutta käytännössä sitä rajoittaa rajoitukset koulupäivän pituudessa. Perusopetuksen aikana oppilaan saamat laskennalliset opetustunnit voidaan laskea kertomalla tuntijako 38 kouluviikolla ja 9 kouluvuodella. Toteutunut opetustuntimäärä on tietenkin hieman pienempi johtuen esimerkiksi poissaoloista ja koulupäivän lyhennyksistä. Valkeakosken tuntijako Opetuspalvelujen menojen kasvun hillitsemiseksi, perusopetuksen tuntijako on Valkeakoskella laskettu myös alakoulujen osalta valtakunnalliseen minimiin. Yläkoulut ovat alusta pitäen toimineet minimeillä. Uusi tuntijako Uusi tuntijakopäätös tulee voimaan portaittain lähtien ensin alakoulussa ja sitten vuosiluokka kerrallaan yläkoulussa. Tällä hetkellä välyksen alaraja on sama kuin nykyisin eli 222 vuosiviikkotuntia. Tuntijaon korottamisen kustannukset Yhden vuosiviikkotunnin lisääminen tuntijakoon merkitsee keskimäärin noin euron menolisäystä vuodessa. Kustannusten nousulta voidaan osittain välttyä, mikäli tuntijakotunnin lisäys korvataan lisätuntien vähennyksellä. Suurin tarve tuntimäärän nostoon lienee luokilla 1-2. Tuntijaon ja tuntimäärän ero Tulee huomata, että tuntijakotunnin muutos ei vaikuta opetusryhmien kokoon, vaan ainoastaan oppilaiden viikkotuntien määrään. Sen sijaan tuntimäärän lisääminen vaikuttaa yleensä ryhmäkokoon. Lisätunteja koulut voivat käyttää tarpeensa mukaan esimerkiksi perusopetusryhmän jakamiseen tai tuntiopettajan palkkaamiseen.
7 Yhtenäiskoulut Varsinaisia yhtenäiskouluja ei perusteta, mutta kuudennet vuosiluokat siirtyvät luokanopettajan ohjauksessa yläkouluihin sitä mukaan, kun niiden kiinteistöissä tilaa järjestyy. Yhtenäiskoulun käsite Nykyisin perusopetus on yhtenäinen eikä säädöksissä enää erotella ala- ja yläastetta. Yhtenäiskoululla tarkoitetaan perusopetuksen koulua, jossa ala- ja yläkoulu on yhdistetty hallinnollisesti. Yhtenäiskoulu tuo etuja silloin, kun joudutaan rakentamaan kokonaan uusi kiinteistö. Tällöin kyetään yhdistämään kustannusvaikutuksiltaan arvokkaita tiloja: liikuntasali, käsityön ja luonnontieteen tilat sekä keittiö. Uudisrakentamisen tai perusparannuksen yhteydessä monissa kunnissa onkin siirrytty yhtenäiskouluihin, joissa vuosiluokat 1-9 toimivat yhdessä. Meitä lähin yhtenäiskoulu on Lempäälän Sääksjärvellä. Koulukeskukset Monissa kunnissa, erityisesti maaseutumaisissa kunnissa, pyritään yhtenäiskoulun lisäksi sijoittamaan mahdollisimman monta toimintoa yhteen. Näitä ovat päivähoito, esiopetus, perusopetus ja lukio. Usein keskuksen läheisyyteen sijoitetaan myös kirjasto ja liikuntatilat. Urjala on rakentamassa koulukeskusta. Valkeakoskella koulukeskusmaista rakentamista on jonkin verran Kärjenniemessä. Yhtenäiskoulujen tarve Valkeakoskella Valkeakoskella ei ole tällä hetkellä näkyvissä tarvetta yhtenäiskoulun rakentamiseen. Ala- ja yläkoulun yhdistäminen jälkikäteen tuo varsin vähän etuja. Merkittävin etu lienee, että aineopettajia ja luokanopettajia voidaan käyttää joustavasti. Yhtenäiskoulu saattaa pahimmillaan jopa kasvattaa hallintoa, mikäli yhteisen vastaavan rehtorin lisäksi kummallakin koululla on oma apulaisrehtori. Välimuoto yhtenäiskoululle Yhtenäiskoulun välimuotona voidaan pitää ratkaisua, jossa viidennet ja kuudennet vuosiluokat sijoitetaan yläkouluun. Ajatuksena on, että siirtyminen yläkouluun ei tällöin osuisi murrosiän kuohuntavaiheeseen. Euroopassa Pohjolaa lukuun ottamatta yläkouluun siirrytään yleisesti viidennellä vuosiluokalla. Se vastaa meidän neljättä vuosiluokkaa, sillä perusopetus alkaa noissa maissa viimeistään kuusivuotiaana. Suomessakin oppikouluun siirryttiin aiemmin neljännen vuosiluokan jälkeen. Nykytilanne johtuu lähinnä perusopetusuudistuksen yhteydessä neuvotelluista ammattiyhdistyspoliittisista seikoista. Ehdotetun mallin etuja Aineopettajia on helppo käyttää esimerkiksi kuudensien vuosiluokkien käsityön ja ruotsin kielen opettamiseen, mikäli luokat on sijoitettu yläkoulun tiloihin. Näin voidaan varmistaa jatkossa kelpoisten opettajien rekrytoiminen. Ratkaisulla vältetään kehäkoulujen ja korttelikoulujen mahdollinen lisätilatarve Rauhalassa, Kärjenniemessä ja Sassissa sekä mahdollistetaan pienten esiopetusryhmien sijoittaminen alkuopetuksen yhdysluokkiin. Tällaisella pehmeällä laskulla, jossa ryhmästä ja sen opetuksesta vastaa pääosin luokanopettaja, toivotaan helpotettavan muutosta alakoulusta yläkouluun. Kokemuksia on haettu lukuvuoden aikana Roukon ja Tyryn koulujen yhteistyöstä. Kokemukset näyttäisivät olevan myönteisiä kuten muissakin vastaavissa ratkaisuissa eri puolilla Suomea.
8 Koulumatkakuljetus Oikeus maksuttomaan koulumatkakuljetukseen poistetaan vuosiluokilta 0-3 yli 3 kilometrin ja alle 5 kilometrin osalta. Maksuton koulukuljetusta ei järjestetä, mikäli huoltajan anomuksesta oppilas sijoitetaan toissijaiseen kouluun. Maksuton koulumatkakuljetus Perusopetuslain mukaan oppilaalla on oikeus maksuttomaan koulumatkakuljetukseen, mikäli hänen koulumatkansa koulun portilta kotiportille ylittää yhteen suuntaan 5 kilometriä tai mikäli matka on oppilaalle liian raskas, liian vaikea tai liian vaarallinen. Yleensä koulumatkan liialliseen raskauteen tai vaikeuteen tarvitaan lääkärin todistus. Koulumatkan liiallisesta vaarallisuudesta päättää kasvatus- ja opetuslautakunta Kaupunginhallituksen päätös koulumatkan maksullisuudesta Kaupunginhallitus on päättänyt (Kaupunginhallitus, periaatepäätös ), että 1-3 vuosiluokkien osalta maksuton koulumatka on yli 3 kilometriä. Tätä on sovellettu niin, että kaupunki on katsonut yli 3 kilometrin matkan oppilaille liian raskaaksi. Esiopetuksessa oleviin lapsiin on sovellettu samaa käytäntöä kuin ensiluokkalaisiin. Monet kunnat, esimerkiksi Vantaa, ovat luopuneet tällaisesta automaattisesta tukimuodosta. Kaupunginvaltuuston päätös toisen koulupiirin oppilaasta Kaupunginvaltuusto on päättänyt (Kaupunginvaltuusto, ), että mikäli oppilas hakeutuu muuhun kuin hänelle osoitettuun koulupiiriin, on hänen koulumatkakuljetuksensa maksuton siltä osin kuin se alkuperäisessäkin koulupiirissä olisi ollut. Koska koulupiirit on lakkautettu, on tässä sovellettu lähikouluperiaatetta. Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä, että Valkeakoski on maksanut esimerkiksi Akaassa koulua käyvälle valkeakoskelaisoppilaalle koulumatkakuljetuksen. Akaa ei ole vastaavassa tilanteessa osallistunut koulumatkakuljetusten kustannuksiin omien oppilaittensa osalta.
9 Pohjoinen yläkoulu - ensimmäisessä vaiheessa Tyryn koulun alakoulusiipi valmistuu Roukon koulun kuudesluokkalaisille - myös Tietolan ja Kärjenniemen kuudennet vuosiluokat siirtyvät Tyryyn - opetus järjestetään luokanopetuksena, tavoitteena ns. pehmeä lasku - vuosiluokan oppilasmääräennusteen vaihteluväli on oppilasta - mikäli perusopetusryhmiä on viisi, ei vakansseja tarvitse lisätä, sillä vakanssit voidaan siirtää Tietolasta ja Kärjenniemestä - toisessa vaiheessa selvitetään Roukon koulun kiinteistön perusparannustarve Kustannusvaikutuksia - kutosten koulumatkakuljetus Kärjenniemestä keskimäärin noin euroa vuodessa - kustannuksia lisää mahdollinen Roukon koulun perusparannus Tyryn koulu (alakoulun siipi) Siipeen 6 luokkaa (liikunta, ruokahuolto ja aputiloja pääkoulun tiloissa) brm² 1800 /brm² - kalustus yhteensä n. 2,0 milj - ylläpitokustannusten lisäys n /vuosi Kommentteja - lisätilaa arvioidaan tarvittavan noin 100 oppilaalle - Kärjenniemen tilat loppuvat eikä lisärakentaminen liene siellä mahdollista - Lisäsiiven rakentaminen Roukkoon on hankalaa esimerkiksi liikennejärjestelyjen vuoksi - Vanhankylän koulun rakentaminen ei ole edennyt - lisäsiipeen on varauduttu Tyryn koulun piirustuksissa - vaihtoehtona on olemassa olevien tilojen vuokraaminen Lotilasta tai ammattikorkeakoululta
10 Eteläinen yläkoulu - ensimmäisessä vaiheessa valmistuu Naakan koulun laajennus - Sorrilan, Haukilan, Leppälän, Tarttilan ja Rauhalan koulujen kuudennet vuosiluokat siirtyvät Naakkaan - opetus järjestetään luokanopetuksena, tavoitteena ns. pehmeä lasku - vuosiluokan oppilasmääräennusteen vaihteluväli on oppilasta - oppilasmäärä edellyttää vähintään neljän luokkahuoneen varaamista Naakan koulusta - Sassin luokat 0, 1 ja 2 siirtyvät vakansseineen Sorrilaan, jossa kuudensilta vuosiluokilta vapautuu kolme luokkahuonetta - Sassin koulun oppilasmääräennusteen vaihteluväli on oppilasta - Sassin varhaiskasvatus (entinen päivähoito) järjestetään Sorrilan ja Palmurinteen päiväkodeissa - Sassin koulu lakkautetaan - toisessa vaiheessa perusparannetaan Naakan muut tilat ja luovutaan pihalla olevista vuokrarakennuksista - kolmannessa vaiheessa perusparannetaan Sorrilan tilat Kustannusvaikutuksia - kutosten koulumatkakuljetus Naakkaan keskimäärin noin euroa vuodessa - kuudensille tarvitaan yksi luokanopettajavakanssi lisää euroa vuodessa - kustannuksia lisää mahdollinen Sorrilan koulun perusparannus Naakan koulun laajennus ja peruskorjaus - laajennus 1400 brm² 1800 /brm² - peruskorjaus 5000 brm² 800 /brm² - kalustus yhteensä n. 7 milj - ylläpitokustannukset nykylaajuudella n /vuosi - ylläpitokustannukset laajennettuna ja peruskorjattuna n /vuosi Kommentteja - Sassin korttelikoulukiinteistön käyttöikä lähenee loppuaan - kuudensien vuosiluokkien ruotsin kieli voidaan opettaa Naakassa - esiopetus voidaan järjestää kehäkouluissa yhdysluokkaopetuksena - kutosten järjestetään Naakassa ilman nykyistä koulupäivän aikaista kuljetusta - opetuksen tuki ja oppilashuolto paranevat Sassin oppilaiden osalta - kutosten mahtuminen linja-autokuljetukseen (11 24 oppilasta) ei näyttäisi olevan ongelma
11 Itäinen alakoulu - ensimmäisessä vaiheessa Haukilan ja Leppälän koulut yhdistetään Leppälään - päivähoidossa olevat lapset sijoitetaan Sassin tai Sorrilan varhaiskasvatukseen - Haukilan koulu ja päivähoito lakkautetaan - Haukilasta vapautuva opettajavirka sijoitetaan Roukkoon - toisessa vaiheessa Sointulaan valmistuu kuusiluokkainen alakoulu, johon siirtyvät Sointulan, Leppälän ja Haukilan alueiden vuosiluokkien 0-5 oppilaat - Leppälän koulu lakkautetaan - Leppälän 3 ja Sointulan 2 opettajavakanssia siirretään Sointulan kouluun - Sorrilan yksi esiopetusryhmä siirretään henkilökuntineen Sointulaan - kolmannessa vaiheessa kiinteistöön rakennetaan tilat myös päivähoidolle sekä aamu- ja iltapäivätoiminnalle Itäisen alakoulun oppilasarvio lukuvuodelle Sointula Leppälä Haukila yht yht Kustannusvaikutuksia - Haukilan ja Leppälän koulujen oppilaiden kuljetus Sointulaan vuoroliikenteellä noin euroa vuodessa (alv 0), josta Haukilan osuus on noin ja Leppälän euroa - lopullisiin kustannuksiin vaikuttaa taksikuljetusten määrä - kustannuksia voidaan vähentää, mikäli kaupungin päätöstä koulumatkan rasittavuudesta väljennetään lain mukaiseksi (nyt vuosiluokilla 0-3 yli 3 km ja laissa yli 5 km) - siivous- ja keittiöhenkilöstöön arvioidaan tarvittavan puoli vakanssia lisää Sointulan kehäkoulu + päiväkoti - koulu 5 luokkaa + 1 esiopetus + 2 päiväkotiryhmää + apip - koulu 3500 brm² 1800 /brm² - kalustus yhteensä n. 7,1 milj - ylläpitokustannukset n /vuosi - Leppälän sisäinen vuokra on nyt noin vuodessa ja Haukilan noin vuodessa. Kommentteja - Sorrilan oppilasmäärä väljenee, kun Sointulan koulun evakko sen tiloissa päättyy - Sointulan uuden koulun tontti on liikenteellisesti edullisella paikalla - Leppälän kiinteistö on varsin hyvässä kunnossa, mutta siitä puuttuu tiloja - Leppälän koulua on mahdollista käyttää jatkossa leirikeskuksena - koulun työjärjestys joudutaan suunnittelemaan linja-autokuljetusten mukaan, sillä kaupungin suuntaan autoissa ei ole riittävästi tilaa - toiseen suuntaan linja-autoissa olisi runsaastikin tilaa - keskittämällä voidaan rakentaa noin 250 neliön liikuntatila ja säädösten mukainen teknisen työn 80 neliön tila
12 Eteläinen alakoulu - ensimmäisessä vaiheessa Rauhalan ja Tarttilan kuudennet vuosiluokat siirtyvät Naakan koulun tiloihin - esiopetus toteutetaan kummassakin koulussa 0-1 yhdysluokkana ja esiopetuksessa olevan lapsen päivähoidon sijaan aamu- ja iltapäivätoimintana - toisessa vaiheessa eteläiselle kehäalueella valmistuu alakoulu, johon siirtyvät Rauhalan ja Tarttilan 0-5 vuosiluokkien oppilaat - opettajavakanssien määrä säilyy ennallaan (Rauhala 3, Tarttila 2) - kiinteistöön rakennetaan tilat myös päivähoidolle sekä aamu- ja iltapäivätoiminnalle Eteläisen alakoulun oppilasmääräennuste lukuvuodelle Rauhala Tarttila yht. E yht Kustannusvaikutuksia - kuljetuskustannusten lisäykseksi arvioidaan noin euroa vuodessa - keittiö- ja siivoushenkilöstön määrän arvioidaan säilyvän ennallaan - kustannuksiin vaikuttaa päiväkotiratkaisu Eteläinen kehäkoulu + päiväkoti - koulu 5 luokkaa + esiopetus + 4 päiväkotiryhmää + apip - koulu 3500 brm² 1800 /brm² - kalustus yhteensä n. 7,8 milj - ylläpitokustannukset n /vuosi - Rauhalan vuosivuokra on noin vuodessa ja Tarttilan noin vuodessa. Kommentteja - Tarttilan tontilla on runsaasti tilaa laajennuksille ja nykyiset tilat ovat valoisia ja varsin hyvässä kunnossa, viemäröinti puuttuu vuotiaan Rauhalan kiinteistö on ajastaan jäljessä ja laajentaminen on hankalaa, kiinteistöarvioinnissa se on saanut arvosanan huono - Kemmolan rakennusten hyödyntäminen on tällä hetkellä hankalaa - oppilaiden kuljettaminen etelän suuntaan on edullisempaa, koska linja-autot kulkevat siihen suuntaan lähes tyhjinä - kaupungin suuntaan linja-autoissa ei ole riittävästi tilaa - keskittämällä voidaan rakentaa noin 250 neliön liikuntatila ja säädösten mukainen teknisen työn 80 neliön tila - esiopetusratkaisu edellyttää hallitusohjelman toteutumista
SUOMENKIELISEN PERUSOPETUKSEN PALVELU- JA KOULUVERKKOSELVITYS 2015 / Jatkoselvitys
SUOMENKIELISEN PERUSOPETUKSEN PALVELU- JA KOULUVERKKOSELVITYS 2015 / Jatkoselvitys Vaasan kaupunki Suomenkielinen koulutoimi Lokakuussa 2015 Sisällys: 1. Lautakunnan toimeksianto 2. Alueen 1 alakoulujen
VAIHTOEHTO, NYKYTILA (VE
VAIHTOEHTO, NYKYTILA (VE 0) Säästövaikutus käyttötalouteen 0 euroa Luohua Perhepäivähoitoa ja 0-6 luokkien koulu, sivukirjasto Oppilasmäärät: 2019: 54 Oppilasmäärät: (arvio) 2030: 44 Henkilöstömäärä nykyisellään
SISÄLLYSLUETTELO. KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja. 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016...
i SISÄLLYSLUETTELO KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016... 4 40, KASKO 19.5.2015 17:30 Sivu 2 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO
Pohjoisen yhteistyöalueen kommentteja perusopetuksen kieliohjelmaluonnoksesta. Laivaseminaari 27.11.2014
Pohjoisen yhteistyöalueen kommentteja perusopetuksen kieliohjelmaluonnoksesta 1 A1-kielenä kaikilla oppilailla alkaa englanti. Nykyiseen tuntijakoon verrattuna vuoden 2016 tuntijaossa yksi vuosiviikkotunti
Yli-Maarian koulu. YMA ja Moision yksikkö
Yli-Maarian koulu YMA ja Moision yksikkö 1.8.2018 Kaupunginvaltuuston 18.4.2011 hyväksymäyli-maarian koulun ja päiväkodin uudisrakennuksen hankesuunnitelma Alun perin Yli-Maarian koulu mitoitettiin vain
2.1 - Peruskoulun tonttia kunnostetaan vuokratyövoimalla. Miten kustannukset ilmoitetaan taulukossa 41?
2. Syventävä - opetustoimen tiedonkeruu 2.1 - Peruskoulun tonttia kunnostetaan vuokratyövoimalla. Miten kustannukset ilmoitetaan taulukossa 41? kiinteistöjen ylläpito, sar. 02 2.2 - Minkä rivien tulee
VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN PÄIVÄKOTI- JA KOULUVERKON KEHITTÄMINEN
29.9.2014 Sivu 1/20 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN PÄIVÄKOTI- JA KOULUVERKON KEHITTÄMINEN Haahtela Oy Bulevardi 16 B, 00120 Helsinki, puhelin 09-777 1820, telefax 09-777 18250, sähköposti haahtela@haahtela.fi
Lukuvuosi Esi- ja perusopetuksen opetustunnit (tuntikehys) SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT rehtorit , sivistyslautakunta 27.3.
Lukuvuosi 2018-2019 Esi- ja perusopetuksen opetustunnit (tuntikehys) SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT rehtorit 14.3.2018, sivistyslautakunta 27.3.2018 TA 2018 VALMISTELU Perusopetus Toimintaa ja taloutta
päivitetty YHDEN ALAKOULUN MALLIN LÄHTÖKOHDAT JA PERUSTEET
päivitetty 30.11.2015 YHDEN ALAKOULUN MALLIN LÄHTÖKOHDAT JA PERUSTEET 2 1. JOHDANTO Perusopetuslain mukaan kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta
Puolalan koulun peruskorjauksen aikaiset väistötilajärjestelyt kesäkuu 2018 kesäkuu 2020
Puolalan koulun peruskorjauksen aikaiset väistötilajärjestelyt kesäkuu 2018 kesäkuu 2020 Puolalan koulun Kauppiaskadun koulurakennus peruskorjataan kesäkuun 2018 ja kesäkuun 2020 välisenä aikana. Vuosiluokkien
VAIHTOEHTOTARKASTELU LÄNSIALUEEN KOULUT JA PÄIVÄKODIT
VAIHTOEHTOTARKASTELU LÄNSIALUEEN KOULUT JA PÄIVÄKODIT Tutkitut vaihtoehdot Nykyverkko, parannettuna VE 0 + Kahden koulun malli VE 1 Kolmen koulun malli VE 2 Neljän koulun malli VE 3 Huom! Molemmat eivät
Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman
2016 Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman Muutokset luku 1 2019 perusteiden 2014 mukainen opetussuunnitelma Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan dekaanin hyväksymä 16.6.2016
7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita
7 ESIOPETUKSEEN HAKEMINEN 7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita Kunta on velvollinen järjestämään alueellaan asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden
Tulevaisuuden koulu Askolan kouluverkko
Tulevaisuuden koulu Askolan kouluverkko Kouluverkkotyöryhmän työskentelyn lähtökohdat: Kaikissa alakouluissa investointitarve Oppilasmäärien kasvu Opetussuunnitelmauudistus LUONNOS Strategia ja opetussuunnitelma
Päiväkoti- ja kouluverkkoselvityksen kuntalaiskysely
Päiväkoti- ja kouluverkkoselvityksen kuntalaiskysely Hyvä vastaaja, Tämä kysely tarkoituksena on kerätä tietoa päiväkoti- ja kouluverkkoselvityksen valmisteluun sekä päätöksentekoon. Voit halutessasi vastata
KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen
KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2013 alkaen 1. Lainsäädäntöä 2. Oppilaan vakituinen asuinpaikka 3. Koulumatka 4. Tien vaarallisuus 5. Yksittäinen taksikuljetus
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta. 10 Asianro 1323/ /2013
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 10 Asianro 1323/12.01.02/2013 Oikaisuvaatimus kasvun ja oppimisen lautakunnan päätöksestä 27.11.2012/Jari Vartiainen Perusopetusjohtaja Kari Raninen Perusopetus-
KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen
1 2 KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2011 alkaen Perusopetuslain 6 :n mukaan opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden koulumatkat ovat
Perusopetuksen kieliohjelma
Opetuslautakunta 24 12.03.2019 Perusopetuksen kieliohjelma 961/12.00.01.00/2019 Opetuslautakunta 12.03.2019 24 Valmistelija: opetuspäällikkö Inkeri Lahti p. 044 7784688, inkeri.lahti@salo.fi Perusopetuksen
Läntisen alueen palveluverkkoselvitys. Kasvu ja kulttuuri ydinprosessi Pekka Kares
Läntisen alueen palveluverkkoselvitys Kasvu ja kulttuuri ydinprosessi Pekka Kares 18.11.2015 Tausta Kaupunginvaltuusto on päättänyt lakkauttaa vaiheittain Mouhijärven lukion ja Äetsän Sarkia- lukion Tilat
Espoon kaupunki Pöytäkirja 15
25.02.2015 Sivu 1 / 1 827/12.01.00/2015 15 Suomenkielisen perusopetuksen tuntijako 1.8.2016 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Elina Rönkkö, puh. 050 320 0607 Leena Lemiläinen-Honkanen,
Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja
23.09.2014 Sivu 1 / 1 3843/12.01.01/2014 178 Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina 2015-2016 ja 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi
Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET
Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Sivistyslautakunta 6.8.2012 Sisällys 1. JOHDANTO...3 2. PERUSOPETUS...3 2.1 OPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN...3 2.2 OPPILAAT...3 2.3 OPPILASKULJETUKSET...4
Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet
Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet Sivistyslautakunta 24.11.2016 103 www.nurmijarvi.fi Perusopetuslain 4 :n mukaan kunta on velvollinen järjestämään perusopetusta sen alueella
Perusopetuksen tuntijako
Opetus- ja kasvatuslautakunta 117 26.11.2015 Perusopetuksen tuntijako 1.8.2016 998/12.00.01/2015 OPEKAS 117 valmistelijat; sivistysjohtaja Peter Johnson puh. 044 780 9254, koulutoimenjohtaja Per-Olof Nyström
Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu. 2018, esitys Nastolan alue
Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu 2018, esitys Nastolan alue 25.4.2018 Oppilaaksiottoalueet keskiviikko, 11. huhtikuuta 2018 5 Koulujen oppilasennusteet,
Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet
Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet Sivistyslautakunta 26.10.2017 88 www.nurmijarvi.fi Perusopetuslain 4 :n mukaan kunta on velvollinen järjestämään perusopetusta sen alueella asuville
Sivistystoimen tilajärjestelyt 2016
Sivistystoimen tilajärjestelyt 2016 Tiedotus- ja keskustelutilaisuus 31.3.2016 Usean vuoden vireillä ollut yhtenäiskouluhanke saadaan päätökseen kesällä 2016. Kivijärven koulun vuosiluokan 1-6 ja Simpeleen
Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh Juha Nurmi, puh
20.05.2015 Sivu 1 / 1 2271/02.08.00/2015 69 Hansakallion koulun siirtokelpoisten tilojen tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh. 043 824 8456 Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi
NOUSIAISTEN KUNTA. Kouluverkkoselvitys. Lausunto
NOUSIAISTEN KUNTA Kouluverkkoselvitys Lausunto FCG KOULUTUS JA KONSULTOINTI OY P19874P001 Lausunto 1 (6) Oksanen Raila Sisällys 1 Johdanto... 1 1.1 Vaihtoehto 1. Valpperin koulun toiminta jatkaa korjaamattomassa
Riihikallion koulukeskus. Vaihtoehtoiset mallit
Riihikallion koulukeskus Vaihtoehtoiset mallit Riihikallion koulukeskus 3 eri vaihtoehtoa VE1 koulun laajennus ja säilytettävien osien (2007-siipi ja liikuntasali) peruskorjaus VE2 koulun laajennus ja
Lämpimästi tervetuloa keskustelemaan Ruotsinkylän koulun tulevaisuudesta. Kuuleminen Ruotsinkylän koulun huoltajille
Lämpimästi tervetuloa keskustelemaan Ruotsinkylän koulun tulevaisuudesta Kuuleminen Ruotsinkylän koulun huoltajille 24.9.2018 Tilaisuuden ohjelma Tilaisuuden avaus, Virpi Lehmusvaara, kasvatus- ja sivistystoimenjohtaja
KOULUKULJETUS- OPAS 2011
KOULUKULJETUS- OPAS 2011 Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnan kokouksessa 28.6.2011 RAUMAN KAUPUNGISSA NOUDATETTAVAT KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET KOULUMATKOJA KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ Perusopetuslaki
Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta
Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta Viitekehyksenä perusopetuksen laatukriteerit ja varhaiskasvatuksessa viitekehyksenä on käytetty Valtakunnallisia varhaiskasvatuksen
Tulevaisuuden koulu Askolan kouluverkko kuntalaisilta 3.3.2015
Tulevaisuuden koulu Askolan kouluverkko kuntalaisilta 3.3.2015 Kouluverkkotyöryhmän työskentelyn lähtökohdat: Kaikissa alakouluissa investointitarve Oppilasmäärien kasvu Opetussuunnitelmauudistus Prosessi
Sorkkisten koulun lakkauttaminen
Kasvatus- ja opetuslautakunta 67 26.10.2015 Kunnanhallitus 192 02.11.2015 Valtuusto 53 09.11.2015 Sorkkisten koulun lakkauttaminen 250/12.00.00/2015 Kasvope 26.10.2015 67 Euran kunnan kouluverkkosuunnitelmaa
Kuopion perusopetus Kouluikkunan tiedot 2016
Kuopion perusopetus Kouluikkunan tiedot 2016 Tämä raportti perustuu Kouluikkuna-tietokantaan 2016. Raportissa on käytetty perusopetuksen kustannustietoja sekä toimintaan ja vaikuttavuuteen liittyviä tunnuslukuja.
Haapaveden kaupungin kouluverkon kehittäminen Kouluverkkovaihtoehtojen oppilasvaikutukset ja toiminnalliset vaikutukset
Haapaveden kaupungin kouluverkon kehittäminen Kouluverkkovaihtoehtojen oppilasvaikutukset ja toiminnalliset vaikutukset Oppilasmäärät 2019 ja ennuste 2020-2025 perusopetus esiopetus ei ole mukana luvuissa
Koulutulokkaiden vanhempainaamu. Tiistai klo
Koulutulokkaiden vanhempainaamu Tiistai 15.5.2018 klo 8.30-10 TERVETULOA! WELCOME! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 683 oppilasta 36 luokkaa
ENON JAUIMAHARJUN YLÄKOULUJEN YHDISTÄMINEN. Riitta Huurinainen
ENON JAUIMAHARJUN YLÄKOULUJEN YHDISTÄMINEN Riitta Huurinainen 18.10.2017 NYKYTILANNE Uimaharjussa yhtenäiskoulu, oppilaita alakoulussa 122 ja yläkoulussa 56. Enossa yhtenäiskoulu, oppilaita alakoulussa
Koulumatka mitataan kotipihalta koulun tai päiväkodin pihalle lyhintä mahdollista kulkukelpoista reittiä (pyörä- ja kävelytiet mukaan lukien) pitkin.
1 ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSPERIAATTEET (KULJETUSSÄÄNTÖ) 1.8.2011 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET Perusopetuslain 32 :n mukaan koulumatkoilla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen, mikäli - perusopetusta
Kasvatus ja koulutus Peruspalvelujen tila Neuvotteleva virkamies Timo Ertola,
Kasvatus ja koulutus Peruspalvelujen tila 2018 Neuvotteleva virkamies Timo Ertola, 15.3.2018 90% 80% 70% Varhaiskasvatukseen osallistuminen kasvussa Kunnallisessa varhaiskasvatuksessa ja yksityisen hoidon
VAIHTOEHTO 1, yksityiskohtaisempi kustannusvaikutuslaskelma vuosittainen säästö
Loviisan kouluverkon kehittämissuunnitelma 2015-2020 liite 2 VAIHTOEHTO 1, yksityiskohtaisempi kustannusvaikutuslaskelma vuosittainen säästö - Valkon koulu siirretään Suomenkieliseen koulukeskukseen. -
Svenska skolanin ja varhaiskasvatuksen tilaratkaisujen talousvaikutukset sekä johtopäätökset
Svenska skolanin ja varhaiskasvatuksen tilaratkaisujen talousvaikutukset sekä johtopäätökset Svenska skolan- taustaa Koululla pitkät historialliset perinteet Oppilasmäärä on ollut viime vuosina laskeva,
Ylöjärven kaupungin koulutilatarpeet vuosille 2010-18 Oheismateriaali/koultk 1.6.2010 46
Ylöjärven kaupungin koulutilatarpeet vuosille 2010-18 Oheismateriaali/koultk 1.6.2010 46 SOPPEENHARJUN ALUE Siivikkala 1-6 303 kasvaa ta-suunnitelma: peruskorjaus 2012-13 yhteistyö Tampereen laajennetaan
Skenaariot Meilahden ja Pikku Huopalahden kouluverkon kehittämiseksi
Skenaariot Meilahden ja Pikku Huopalahden kouluverkon kehittämiseksi Haaste ja reunaehdot Meilahden ja Pikku Huopalahden alueen kouluverkkotarkastelussa keskitytään erityisesti seuraaviin haasteisiin.
Eteläisen alueen koulujen hallinto-ja tilakysymyksiä,
Eteläisen alueen koulujen hallinto-ja tilakysymyksiä, Taustaa Launeen ja Liipolan peruskoulujen hallinnolliselle yhdistämiselle aluepäällikkö Mika Silvennoinen mika.silvennoinen@lahti.fi Lähtökohtana Talousohjelma
Tämä raportti perustuu Kouluikkunatietokantaan
Kuopion tilastotiedote 1/2017 Kuopion perusopetuksen ja lukiokoulutuksen Kouluikkuna 2015 Tämä raportti perustuu Kouluikkunatietokantaan 2015. Raportissa on käytetty perusopetuksen ja lukiopetuksen kustannustietoja
Lausuntoja tuntijaosta
Turun Lasten Parlamentti 11.11.2014 Pitäisikö kaikissa koulussa opettaa eri oppiaineita yhtä paljon? Kyllä. Mille luokille lisätunti liikunnassa pitäisi lukujärjestyksessä sijoittaa? 5 6 luokille. Kenen
Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö
Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2010 Helsinki Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö HE 109/2009 laiksi perusopetuslain muuttamisesta on edelleen eduskunnan käsiteltävänä voimaantulo?
Koulutulokkaiden vanhempainaamu
Koulutulokkaiden vanhempainaamu Keskiviikko klo 8.30 10 TERVETULOA! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 672 oppilasta 36 luokkaa (POR) 60 päätoimista
KOULUVERKKOSELVITYSTYÖRYHMÄN VÄLIKATSAUS 2016
KOULUVERKKOSELVITYSTYÖRYHMÄN VÄLIKATSAUS 2016 KOULUVERKKOSELVITYSTYÖRYHMÄN VÄLIKATSAUS Kouluverkkoselvitys on osa sivistysverkkoselvitystä, joka valmistuu syksyllä 2016 Tämän välikatsauksen tarkoituksena
Sivistyslautakunnan selvitys talouden sopeuttamisen mahdollisuuksista vuonna 2013
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 276/02.02.00/2012 45 Sivistyslautakunnan selvitys talouden sopeuttamisen mahdollisuuksista vuonna 2013 Raision kaupungin alustavan vuoden 2012 tilinpäätöksen mukaan
Perusopetuksen seutuvertailu
Perusopetuksen seutuvertailu Vuosi 205 Toimintatiedot ja kustannukset Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti ja Ylöjärvi 2..206 Vertailun tarkoitus Seutuvertailun tavoitteena
TA 2018 VALMISTELU OPETUSPALVELUT
OPETUSPALVELUT OPPILASMÄÄRÄ KOULUN ALKAESSA 2012-2017 luokka-aste 13.8.2012 13.8.2013 7.8.2014 11.8.2015 11.8.2016 10.8.2017 0 371 383 397 403 402 412 1 351 376 380 395 389 402 2 327 355 384 382 395 393
Espoon kaupunki Pöytäkirja 82
18.05.2016 Sivu 1 / 5 759/2016 12.01.00.00 82 Lausunto valtuustoaloitteeseen alueellisesta kielikokeilusta Espoossa Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Outi Saloranta-Eriksson,
2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA
2. KASVATUS JA OPETUSLAUTAKUNTA TULOSLASKELMA TP 2 TA 22 TA 23 TA 2 TA 2 TOIMINTATUOTOT MYYNTITUOTOT 72 7 32 7 69 6 MAKSUTUOTOT 3 3 76 9 2 9 TUET JA AVUSTUKSET MUUT TOIMINTATUOTOT SISÄISET TULOT TOIMINTATUOTOT
Heinolan kaupunki. Sivistystoimi Palveluverkkoselvitys 9.3.2015. Johannes Rinkinen
Heinolan kaupunki Sivistystoimi Palveluverkkoselvitys 9.3.2015 Johannes Rinkinen Lähtökohdat Seminaarin koulu ja Myllyojan koulu väistötiloissa Peruskorjaustarve lukiolla, Niemelä-talon kouluosassa ja
Kuulemistilaisuus Sivistystoimenjohtaja Markku Kankkunen Koulusuunnittelija Marja-Liisa Brunou
Kuulemistilaisuus 14.4.2015 Sivistystoimenjohtaja Markku Kankkunen Koulusuunnittelija Marja-Liisa Brunou Oppilasmäärän kokonaisennakointi lkv. Esi1 Esi2 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. valm.op. yht. ero ed.v.
Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus
1 Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Kasvatus- ja opetustoimen tehtävänä on kasvatus- ja opetuslautakunnan alaisena järjestää varhaiskasvatuspalveluita,
TOLKKISTEN ELINKAARIHANKE
TOLKKISTEN ELINKAARIHANKE SIVISTYSLAUTAKUNTA Kaupunginhallitus valitsi kokouksessaan 5.10.2015 ( 281) Lemminkäinen talo Oy:n elinkaarihankkeiden palvelutuottajaksi. Palvelusopimus Porvoon kaupungin ja
IIN KUNNAN KOULUKULJETUSOHJE alkaen
IIN KUNNAN KOULUKULJETUSOHJE 1.2.2017 alkaen Perusopetuslaki 32 1 ja 2 mom: Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pitempi, oppilaalla on oikeus maksuttomaan
YLEISSIVISTÄVÄN KOULUTUKSEN UUDISTAMINEN. Johtaja Jorma Kauppinen 22.5.2012, Ressun lukio
YLEISSIVISTÄVÄN KOULUTUKSEN UUDISTAMINEN Johtaja Jorma Kauppinen 22.5.2012, Ressun lukio KOULUN OPETUSSUUNNITELMA ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma KUNNAN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset tarpeet Laatukriteerit
Opettajien tehtäväkohtaisen palkan TVA-perusteet 1.8.2011 lukien
Ylöjärven kaupunki Opettajien tehtäväkohtaisen palkan TVA-perusteet 1.8.2011 lukien 1. Laaja-alainen pedagoginen ja/tai muu kunnallinen kehittämistehtävä 1.1. Erityisopetuksen ja/tai oppilashuollon kunnallinen
-2, SIV-SU 2016-02-11 16:00
-2, SIV-SU 2016-02-11 16:00 Kokouskutsu Torstaina 11.2.2016 klo 16.00, Päivähoito- ja koulutusvirasto, kokoushuone Selecta Päättäjät Varsinaiset jäsenet Henkilökohtaiset varajäsenet Markku Pukkinen, puheenjohtaja
Emmi Romppainen Emmi Romppainen
Kokouskutsu Nro Koulutuslautakunta 21.3.2019 2 Kokousaika TORSTAI 28.3.2019 KLO 18.00 Kokouspaikka Miinan koulun opettajien huone Käsiteltävät asiat 1 2 3 4 5 6 7 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu. 2018, esitys Keskustan ja Kariston alueiden tilaisuus 16.4.
Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu 2018, esitys Keskustan ja Kariston alueiden tilaisuus 16.4.2018 Oppilaaksiottoalueet keskiviikko, 11. huhtikuuta 2018 5
Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö Piia Uotinen, puh
Sivistys- ja Sivistys- ja Sivistys- ja 18 01.03.2016 39 26.04.2016 47 18.04.2017 Perusopetuksen opetussuunnitelma 2016 45/12.00.01/2016 Sivistys- ja 01.03.2016 18 Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö
Asukastilaisuus Myllypuron alueen palveluverkko Outi Salo Linjanjohtaja Helsingin opetusvirasto
Asukastilaisuus Myllypuron alueen palveluverkko 12.5.2015 Outi Salo Linjanjohtaja Helsingin opetusvirasto Miksi Myllypuron alueella tarkastellaan kouluverkkoa? Väestö alueella kasvaa, ja koulutilaa tarvitaan
YHTENÄISKOULUHANKE, VAIKUTUSTEN ARVIOINTIA VAIHTOEHTOJEN 2+ JA UUSI VÄLILLÄ
YHTENÄISKOULUHANKE, VAIKUTUSTEN ARVIOINTIA VAIHTOEHTOJEN 2+ JA UUSI VÄLILLÄ Vaikutus Vaihtoehto 2+ (7,4 milj.+0,8 milj. = 8,2 milj.) Vaihtoehto UUSI (9,8 milj.+0,6 milj. = 10,4 milj.) Perusopetuksen vl.
LIITE 2. Esi- ja perusopetuksen koulukuljetusopas
LIITE 2 Esi- ja perusopetuksen koulukuljetusopas Palveluvaliokunta 2.4.2014 2 JOHDANTO Tässä asiakirjassa määritellään ne periaatteet, joiden mukaan Kempeleen kunta järjestää maksuttomaan kuljetukseen,
Tampereen kaupunkiseudun perusopetuksen seutuvertailu 2015, tiivis analyysi
7.2.2017 Tampereen kaupunkiseudun perusopetuksen seutuvertailu 2015, tiivis analyysi Tampereen kaupunkiseudun perusopetuksen seutuvertailu laadinnasta sovittiin seudun sivistystyöryhmän kokouksessa toukokuussa
PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SEKÄ KERHOTOIMINNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ 23.4.2014 VARKAUS T E R V E T U L O A! Riitta Rajala, Opetushallitus
PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SEKÄ KERHOTOIMINNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ 23.4.2014 VARKAUS T E R V E T U L O A! Ajankohtaistilanne perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta ja koulun kerhotoiminta
LAPSIVAIKUTUSTEN ENNAKKOARVIOINNIN VAIHEET OVAT:
Lapsivaikutusten ennakkoarviointi (Suomiehen koulu) Lapsivaikutusten ennakkoarviointi on prosessi, jossa arvioidaan etukäteen päätösesityksen vaikutuksia lasten hyvinvointiin ja oikeuksien toteutumiseen.
Espoon kaupunki Pöytäkirja 69
19.04.2017 Sivu 1 / 1 617/2017 12.01.00.00 69 Komeetan ja Päivänkehrän koulujen yhdistäminen 1.8.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Eeva-Kaisa Ikonen, puh. 043 825 4966 Jemina Sirviö, puh. 043 8265234
INFO: Opetus ja varhaiskasvatus Yleistä Perusopetus Lukiokoulutus Varhaiskasvatus (päiväkotihoito & perhepäivähoito)
INFO: Opetus ja varhaiskasvatus Yleistä Perusopetus Lukiokoulutus Varhaiskasvatus (päiväkotihoito & perhepäivähoito) Kuntien tuottavuusvertailu Yleistä Tuottavuusindeksillä kuvataan kuntien kehitystä ajassa.
12. Valinnaisuus perusopetuksessa
12. Valinnaisuus perusopetuksessa Valinnaisten opintojen yhteisenä tehtävänä on syventää oppimista, laajentaa opintoja ja vahvistaa jatkoopintovalmiuksia. Valinnaiset opinnot tarjoavat oppilaille mahdollisuuden
Perusopetuksen kouluverkkoselvitys 2015 (Yleisötilaisuus ) LUONNOS
Perusopetuksen kouluverkkoselvitys 2015 (Yleisötilaisuus 30.11.2015) LUONNOS Kuulemistilaisuus 30.11.2015 Tilaisuuden tarkoitus on kertoa perusopetuksen kouluverkkoon esitettävistä muutoksista Koulujen
Uudenkaupungin koulukuljetus- ohjeistus
Uudenkaupungin koulukuljetus- ohjeistus Perusopetuslaissa ja Uudenkaupungin kaupungin koulutoimen periaatepäätöksissä määritellään ne ehdot joiden mukaan kunta järjestää oppilaalle koulukuljetuksen. Muiden
LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN LOMA-AJAT ENSIMMÄISTEN LUOKKIEN JA ESILUOKKIEN OPPILASMÄÄRÄT
LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN LOMA-AJAT ENSIMMÄISTEN LUOKKIEN JA ESILUOKKIEN OPPILASMÄÄRÄT ENNAKKOTIEDOT LAKKAUTETTAVISTA, YHDISTETTÄVISTÄ JA PERUSTETTAVISTA PERUSKOULUISTA
VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA
1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 10.11.2008 2005 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala Toiminta-ajatus Organisaatio 1 Kasvatus- ja opetuslautakunnan alaisen
NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO
Kauhavan kaupunki Sivistystoimi NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO Varhaiskasvatus-esiopetus, esiopetus-alkuopetus, alakoulu-yläkoulu ja yläkoulu-toinen aste Oppilaanohjauksen, tehostetun ja erityisen tuen -KELPO
Espoon kaupunki Pöytäkirja 79
18.05.2016 Sivu 1 / 1 2289/2016 10.03.02 79 Jousenkaaren koulun väistöt lukuvuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. 09 816 52137 Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Juha Hovinen,
V Vaihtoehtojen A D taloudellisten vaikutusten arviointia.
V Vaihtoehtojen A D taloudellisten vaikutusten arviointia. Syksyllä 2017 kun Keskuskoulun tiloissa Perälän koulun kokoinen yksikkö. Vaihtoehdot eivät ole seuraavilla laskelmilla helposti saatettavissa
Urjalan kouluverkkoa koskeva kokonaissuunnitelma 2010 2016
Urjalan kouluverkkoa koskeva kokonaissuunnitelma 2010 2016 Kouluverkkotyöryhmä toukokuu 2010 1 Johdanto Urjalan sivistyslautakunta asetti 6 / 18.2.2010 työryhmän laatimaan Urjalan kouluverkkoa koskevan
KOULUKULJETUSOPAS 2015
KOULUKULJETUSOPAS 2015 Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa 13.10.2015 RAUMAN KAUPUNGISSA NOUDATETTAVAT KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET KOULUMATKOJA KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ Perusopetuslaki 6 Oppilaan
YLI-MAARIAN KOULUN ESITTELYTILAISUUS
YLI-MAARIAN KOULUN ESITTELYTILAISUUS 11.1.2018 - MONITOIMITALO YPSILON JA YLI-MAARIAN KOULU - YLI-MAARIAN KOULUSSA 7. - 9. LUOKALLA - OPETUSSUUNNITELMAAN LIITTYVÄT UUDET TUULET OSALLISUUS, HYVINVOINTI
Sivistysvirastossa valmistellaan kuulemiseen päivitetty asiakirjamateriaali. Päivitetty materiaali laitetaan nettisivulle
TÄMÄN ASIAKIRJAN LUKIJALLE TIEDOKSI, ETTÄ TÄSSÄ sivistyslautakunnan iltakoulussa 1.12.2016 esitellyssä materiaalissa on monia kohtia, jotka ovat muuttuneet asian valmistelun edetessä. Sivistysvirastossa
PÄIVÄKOTI- JA KOULUVERKKO
PÄIVÄKOTI- JA KOULUVERKKO 18.5.2012/ 10.9.2012/28.11.2012 Anna-Liisa Sairanen, Tuija Kauppinen ja Paula Kokkonen Itäinen päiväkotiverkko Nykyinen tilanne: Nojanmaan päiväkoti: 78 hp Miekkoniemen päiväkoti:
TAIVALKUNNAN JA VAHALAHDEN KOULUJEN TULEVAISUUS
TAIVALKUNNAN JA VAHALAHDEN KOULUJEN TULEVAISUUS K U N TA L A I S I LTA 3. 1 0. 2 0 1 9 K L O 1 8 N O K I A N K A U P U N G I N VA LT U U S TO S A L I 3.10.2019 1 LÄHTÖKOHDAT TARKASTELULLE Nokian kaupungin
Kasvatus- ja sivistystoimen palvelukorit - kuntalainen edellä
Kasvatus- ja sivistystoimen palvelukorit - kuntalainen edellä Palveluverkkomuutosten taustalla I Toiminnan laatu Kaiken palvelutuotannon ja toiminnan lähtökohtana pitää olla kuntalainen (tuotantolähtöisyys
Orimattilan kaupungin opetuspalvelut
Orimattilan kaupungin opetuspalvelut Opas kouluun ilmoittautumisesta Orimattilan sivistyspalvelukeskus 15.1.2015 Tervetuloa Orimattilan perusopetuksen oppilaaksi! Suomessa vakinaisesti asuvat lapset ovat
Koulukuljetukset Tammelan kunta - 1(5) PROCOMP SOLUTIONS OY Tammelan kunta, koulukuljetukset
Koulukuljetukset Tammelan kunta - 1(5) PROCOMP SOLUTIONS OY 13.11.2016 Tammelan kunta, koulukuljetukset Koulukuljetukset Tammelan kunta - 2(5) Koulukuljetukset Kouluverkkoselvityksessä on käsitelty vaihtoehtoisia
Järvenpään Yhteiskoulu
Järvenpään Yhteiskoulu 16.5.2018 Arja Korhonen perusopetusjohtaja 16.5.2018 Järvenpään Yhteiskoulun opetuksen järjestelyistä Tulevan lukuvuoden järjestelyt koskettavat perusopetuksen oppilaiden ja henkilöstön
Nilsiän yhtenäiskoulu Heikki Kinnunen 13.12.11
Nilsiän yhtenäiskoulu Heikki Kinnunen 13.12.11 Laatukriteerit tai -toiminta perustuvat tieteelliseen tietoon, kokemusperäiseen tietoon (hyviä käytäntöjä) tai toimielimen määrittelemään tahtotilaan. Perusopetuksessa
Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/3 7.3.2016
Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) 3 Eräiden opetusviraston virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeiden muuttaminen HEL 2016-000596 T 01 01 00 Päätösehdotus päättää 1 perustaa opetusvirastoon
Suomenkielisen opetuksen tilankäyttösuunnitelma
Suomenkielisen opetuksen tilankäyttösuunnitelma 2017-2026 Suomenkielisen opetuksen Tilankäyttösuunnitelma 2017-2026 Perustuu kaupungin omiin väestöennusteisiin perusopetus- ja lukioikäisten määrän kehityksestä
Kuulemistilaisuus
Tervon kunta Kuulemistilaisuus 15.4.2019 Tervon kunta yläkouluselvitys 2018-2019 Petteri Ristikangas kunnanjohtaja Kunnanhallitus asetti yläkouluselvitys toimikunnan valmisteluryhmäksi toimikaudelle 7.11.2018-31.3.2019.
Koulutuslautakunta Koulutuslautakunta Opetuksen suunnittelu lv , perusopetuksen säästöt 680/12.00.
Koulutuslautakunta 93 08.12.2016 Koulutuslautakunta 1 02.02.2017 1 Opetuksen suunnittelu lv. 2017-2018, perusopetuksen säästöt 680/12.00.01/2016 Koulutuslautakunta 08.12.2016 93 Perusopetuksen toiminnasta
Hyrsylän koulun vanhempien oikaisuvaatimus
Kasvatus- ja opetuslautakunta 52 06.05.2015 Hyrsylän koulun vanhempien oikaisuvaatimus 316/12.00.01/2013 KOPLK 06.05.2015 52 Lähtökohta Hyrsylän koulun vanhemmat ovat tehneet oikaisuvaatimuksen koskien