Kala- ja vesimonisteita nro 115. Ari Haikonen ja Jani Helminen

Transkriptio

1 Kala- ja vesimonisteita nro 115 Ari Haikonen ja Jani Helminen Pohjajoen inventointi vuonna 2013

2 KUVAILULEHTI Julkaisija: Kala- ja vesitutkimus Oy Julkaisuaika: Syyskuu 2013 Kirjoittajat: Ari Haikonen ja Jani Helminen Julkaisun nimi: Pohjajoen inventointi vuonna 2013 Toimeksiantaja: Varsinais-Suomen ELY-keskus Sarjan nimi ja numero: Kala- ja vesimonisteita nro 115 Tiivistelmä: Pohjajoki on yksi Karvianjoen mereen laskevista haaroista. Vesistöalueella on toteutettu erittäin laajoja vesistöjärjestelyitä, jotka vaikuttavat myös Pohjajoen tilaan. Tässä selvityksessä inventoitiin Isojärvestä alkunsa saava jakso, johon kuuluvat Salmusoja, Poosjoki ja Pohjajoki. Inventoinnissa käytiin läpi virtapaikkojen lohikalatuotantopotentiaali sekä mahdolliset kunnostustarpeet. Osa alueen koskista on kunnostettu 1990-luvun puolivälissä ja aluetta halutaan edelleen kehittää parempaan suuntaan. Inventointialue on erämainen jokiuoma, jossa vesistönmuokkaustoimenpiteet näkyvät paikoin hyvin selvästi. Perkauksen jäljiltä kiviä on lähes jokaisessa koskessa edelleen rannoilla, ja etenkin monet inventointialueen yläosassa sijaitsevan Poosjoen koskista ovat edelleen lähes kivettömiä. Inventointialueen yläosa arvioitiin nykytilaltaan yleisesti heikommaksi kuin alaosa, mutta kaikki kosket on helposti kunnostettavissa hyviksi tuotantoalueiksi. Pohjajoessa on laskennallisesti virtaavaa vettä pinta-alana n. 8,4 hehtaaria. Näistä varsinaisia koskipaikkoja on 7 ha ja 1,4 ha nivoja, pohjapatoja tai muita pienempiä virtapaikkoja. Joen yläosilla koskissa oli havaittavissa pohjan liettymistä. Alaosilla lietteen määrä oli pienempi luultavasti välillä olevien järvien ja koskien parempien virtausolosuhteiden takia. Vähällä vedellä havaittiin inventointialueella kaksi osittaista nousuestettä, jotka saattavat haitata etenkin pienten kalojen vaellusta. Alaosan kunnostukset ovat onnistuneet pääosin hyvin, mutta monia kunnostettujakin koskia vaivaa soran vähäisyys. Suurin osa kunnostuksissa koskiin tuodusta sorasta on huuhtoutunut alapuolisiin suvantoihin. Kunnostusten ja muiden toimenpiteiden yhteydessä osa koskista on tehty kynnysmäisiksi. Monissa koskissa on tulvauomia, jotka jäävät vähällä vedellä kuiviksi. Koskia soraistamalla, tulvauomia aukaisemalla ja kynnyksiä osittain tai kokonaan hajottamalla useista paikoista olisi kunnostettavissa monimuotoisempia ja tuottavampia virtapaikkoja. Laskennallisesti arvioituna koskien lohikalojen vaelluspoikastuotantopotentiaali voitaisiin kaksinkertaistaa kunnostamalla kaikki koskialueet. Julkaisun kuvat: Jani Helminen

3 Sisällysluettelo 1 Johdanto Pohjajoen yleiskuvaus Valuma-alue ja hydrologia Vedenlaatu Pohjajoen kalasto Sähkökoekalastukset Istutukset Kalastus Pohjajoella Pohjajoen inventointi Aineisto ja menetelmät Inventointi Koskien luokittelu Tuotantopotentiaalin arviointi Joki-inventointi tulokset Pääuoma Alue 1. Salmusoja (K1-K2) Alue 2. Poosjoen yläosa (K3) Alue 3. Poosjoen keskiosa (K4-K7) Alue 4. Poosjoen alaosa (K8-K12) Alue 5. Kivijärvenkoski (Kivijärvi Lampinjärvi)(K13) Alue 6. Lampinjärven luusua (K14-K15) Alue 7. Lampinkoski (Onnenkoski) ja Myllykoski (K16-K17) Alue 8. Isokoski/Råfors ja Palomäenkoski (K18-K23) Alue 9. Kitukoski ja Hevoskoski (K24-K25) Alue 10. Rynäsinkoski (K26) Sivu-uomat Pienet sivuojat Pohjaniitunoja Kunnostusehdotukset Pohjajoelle Pohjajoen poikastuotantopotentiaali Lähteet Liitteet... 44

4 2

5 1 Johdanto Varsinais-Suomen ELY-keskus tilasi Kala- ja vesitutkimus Oy:ltä Pohjajoen inventoinnin. Työn sisältönä oli Pohjajoen koskipaikkojen ja sivupurojen nykytilan inventointi ja kunnostustarpeiden arviointi. A. Ahlström Osakeyhtiö on mukana Pohjajoen kehittämisessä ja osallistui inventointiin avustamalla kuljetuksissa ja välineistössä inventointialueella. Pohjajokeen on aiemmin tehty kunnostussuunnitelma (Tampereen vesi- ja ympäristöpiiri 1989) ja sen pohjalta osa koskista on kunnostettu 1990-luvun puolivälissä. Nykyään alueen toimijoilla on halua entisestään parantaa joen tilaa ja sitä kautta kehittää myös kalastusmahdollisuuksia. 3

6 2 Pohjajoen yleiskuvaus 2.1 Valuma-alue ja hydrologia Pohjajoki sijaitsee Satakunnassa ja on yksi Karvianjoen mereen laskevista haaroista. Karvianjoen vesistöalueella on toteutettu erittäin laajoja, jopa pohjoismaiden suurimpia, vesistöjärjestelyitä (Ympäristö.fi 2013 [internet]). Monen vesistöalueen järven vedenpintaa on laskettu ja monet järvet ovat säännösteltyjä. Useimmat joet ja purot ovat perattuja (Ympäristö.fi 2013 [internet]). Karvianjoki jakautuu Inhottulanjärvestä kahteen haaraan, Pomarkunjokeen ja Etelä- eli Noormarkunjokeen. Pomarkunjoki laskee Isojärveen, josta joki jatkaa kahtena haarana kohti merta (kuva 1). Isojärvi on vesistöalueen ja koko Pohjois-Satakunnan suurin järvi. Kuva 1. Pohjajoki on toinen Isojärvestä mereen laskevista haaroista. Tämän selvityksen inventointialue alkaa Salmusojasta, joka on toinen Isojärven laskujoista. Toinen järven laskujoista on Merikarvianjoki, jonka virtaamat ovat keskimäärin kolme kertaa Salmusojaa suurempia (Isojärvi-seura 2008 [internet]). Isojärvestä Salmusoja laskee Poosjärveen, joka edelleen laskee vetensä Poosjokena Kivijärveen ja Lampinjärveen, josta saa alkunsa varsinainen Pohjajoki. Pohjajoki laskee Selkämereen Keikvesi -nimisessä lahdessa Porin pohjoispuolella. Uoman pituus Isojärvestä merelle on n. 20 km. Karvianjoen vesistöalueen pinta-ala on km 2, josta Pohjajoen valuma-alueeseen kuuluu 57,3 km 2 (Salmi 2006). Pohjajoen valuma-alueen järvisyys on 6 %. Valuma- 4

7 alueesta suurin osa on metsä- ja suomaata (81 %). Peltoa on 8 % ja pelloista suurin osa on sijoittunut joen varrelle (Salmi 2006). Karvianjoen kautta tulee Pohjajokeen runsaasti kuormitusta mm. jätevedenpuhdistamoilta, turvetuotannosta sekä maa- ja karjataloudesta (Salmi 2006). Satakunnan pintavesien toimenpideohjelmassa (Salmi ja Kipinä-Salokannel 2010) Karvianjoen tila arvioitiin tyydyttäväksi, mutta Pohjajoki ja Merikarvianjoki arvioitiin hyvään ekologiseen tilaan. Pohjajoen (teoreettinen) keskivirtaama (MQ) on 4,4 m 3 /s, teoreettinen keskialivirtaama (MNQ) 0,7 m 3 /s ja keskiylivirtaama (MHQ) 27 m 3 /s (Salmi 2006). Virtaamavaihtelut ovat suuria johtuen vähäisestä järvisyydestä sekä vesistöalueen voimakkaasta muokkauksesta mm. ojituksista (kuva 2). Välissä olevat järvet tasaavat virtaamavaihteluita jonkin verran Salmusojan ja varsinaisen Pohjajoen välillä. Virtaamavaihtelut aiheuttavat paikoin voimakasta rantaeroosiota etenkin suvantoalueilla (kuva 3) Salmusoja Pohjajoki Virtaama (m 3 /s) Kuva 2. Vuoden 2012 virtaamat Salmusojan ja Pohjajoen yläosissa. Lähde: Suomen ympäristökeskuksen Oiva-ympäristötietojärjestelmä (viitattu ). Kuva 3. Rantaeroosio näkyy voimakkaasti etenkin Pohjajoen suvantoalueilla. 5

8 2.2 Vedenlaatu Karvianjoen vesistön vedet ovat tyypillisesti humuspitoisia, tummia ja kohtalaisen ravinnepitoisia (Salmi 2006). Pohjajoen vesi on lievästi sameaa ja kiintoainepitoista. Joen fosforipitoisuus on selvästi luonnontilaisia jokivesiä korkeampi, mikä johtuu jokeen tulevasta hajakuormituksesta (Salmi 2006). Happiongelmia Pohjajoessa ei esiinny (Salmi 2006) ja happea on vuodesta 1975 tehdyissä mittauksissa ollut riittävästi lohikaloille (Oiva-ympäristötietojärjestelmä). Veden ph-arvo pysyy ympäri vuoden melko tasaisena ja se on eri mittauksissa vaihdellut 6 ja 7 välillä (Oiva-ympäristötietojärjestelmä). Alunamaailmiö ei heikennä Pohjajoen vedenlaatua, joten Pohjajoen happamuus pysyy suurehkosta humuspitoisuudesta huolimatta lähellä neutraalia (Salmi 2006). Jokivedeksi Pohjajoen vedenlaatu on edelleen varsin hyvä ja vedenlaatu pysyy muihin jokivesiin verrattuna varsin tasaisena (Salmi 2006). Veden lämpötila pysyy Pohjajoessa melko alhaisena ja elokuun keskilämpötila on vuosina ollut 18,4 C (Oiva-ympäristötietojärjestelmä). Vain muutamassa näytteenotossa on mitattu yli 20 C lämpötiloja. Ravinnepitoisuudet saattavat ajoittain olla suuria (Salmi 2006 ja Oivaympäristötietojärjestelmä), mikä voi aiheuttaa sekä jokiveden, järvien että Keikvedenlahden rehevöitymistä. Pohjajoki laskee Keikveteen, jonka on havaittu kasvaneen hiljalleen umpeen ja mataloituneen maankohoamisen ja Pohjajoen kuljettaman kiintoaineen kertymisen seurauksena (Salmi 2006). Myös alueen järvissä vaikutukset ovat näkyviä. Pohjajoki kuljettaa kiintoainesta etenkin ylivirtaamakaudella (Salmi 2006). 2.3 Pohjajoen kalasto Sähkökoekalastukset Pohjajoen sähkökoekalastuksia on tehty inventointialueen alaosalla varsinaisen Pohjajoen koskilla. Vuosien sähkökalastuksissa on saatu yhteensä 11 eri kalalajia. Yleisin saalis on ollut kivisimppu. Lisäksi saaliissa ovat usein esiintyneet taimen, kivennuoliainen ja ahven. Muita saalislajeja ovat olleet särki, lohi, salakka, hauki, made, nahkiainen ja sorva. Koskikohtaiset sähkökalastustulokset on esitetty liitteessä 1. Kivisimpun esiintyminen ja lohikalojen poikasten selviytyminen viittaavat hyviin vedenlaatuolosuhteisiin ja siten myös soveltuvuuteen mm. lohikalojen kudulle. Lohikalojen tiheydet ovat eri vuosina vaihdelleet runsaasti ollen tyypillisesti melko pieniä. Lohi on selvästi taimenta harvinaisempi, ja taimenilla on joinain vuosina joillain koskilla havaittu jopa kohtalaisia tiheyksiä. Vuoden 2009 taimenen vastakuoriutuneiden poikasten istutukset näkyvät tavallista suurempia 0+ -ikäisten poikasten tiheyksiä. Istutukset näkyvät Pohjajoella sähkökalastuksissa yleensä ko. ikäryhmän suurempina tiheyksinä, mutta seuraavien vuosien sähkökoekalastussaaliissa ne eivät enää ole juurikaan näkyneet. On vaikea sanoa onko kyse sattumasta, olosuhteiden heikosta tilasta vai poikasten aikaisesta vaelluksesta mereen. Esimerkiksi Ingarskilanjoella on havaittu, että poikaset saattavat vaeltaa mereen jo 1-vuotiaina (Haikonen ja Tolvanen 2013). 6

9 Siikaa tai harjusta ei ole havaittu sähkökalastuksissa, eikä niiden luontaisesta lisääntymisestä ole Pohjajoessa tietoa, vaikka harjuksia on istutettu jonkin verran Pohjajokeen. Läheisessä Eteläjoessa on saatu saaliiksi kutemaan nousevia siikoja joen alaosilta (Aluehallintovirasto 2010) Istutukset Varsinais-Suomen ELY-keskuksen istutusrekisterin mukaan Isojärveen tai sen alapuolisille osuuksille Pohjajokeen on vuosina istutettu lähinnä eri-ikäisiä taimenia (taulukko 1). Istutusrekisteri ei aina ole kattava ja istutuksia saatetaan tehdä myös ilmoittamatta ELY-keskukselle, sillä lainmukaista ilmoittamisvelvollisuutta ei ole. Yleisin istutuskanta on ollut Isojoen kanta, mutta Isojärveen on istutettu myös Rautalammin reitin järvitaimenkantaa. Taimenistutuksia on tehty vaihtelevasti eri ikäluokilla ja istuttaminen ei ole ollut jokavuotista. Vuoden 2009 taimenistutukset ovat olleet kappalemäärältään mittavimpia. Harjusta on istutettu Lampinkoskeen ja Isojärveen. Vuonna 1989 on lisäksi istutettu myös vaellussiikaa Pohjajokeen. Lohta ei istutustilastojen perusteella ole Pohjajokeen laitettu aikavälillä Lohikalojen lisäksi kuha on ollut yleinen istutuskala Iso- ja Poosjärvessä. Poosjärveen on istutettu myös ankeriasta ja karppia. Taulukko 1. Pohjajoen vesistöön tehdyt Iistutukset (kpl) vuosina Varsinais-Suomen ELYkeskuksen istutustilastoinnin mukaan. Isojärveen tehdyt istutukset on esitetty taulukossa lihavoituna. Kuhaa on istutettu järvialueille vuosittain. Laji ikä Yhteensä Taimen vk k v v k v Harjus 1 k Vaellussiika 1 k Karppi 2v Ankerias ka Kuha* 1k

10 2.3.3 Kalastus Pohjajoella Pohjajoki on määritelty kalastuslain 119 mukaiseksi lohi- ja siikapitoiseksi vesistöksi. Kalastus on sallittua erityisluvalla muutamissa paikoissa. Alueen suosituin urheilukalastuspaikka on Onnenkoski. Tarkastelualueella on kiinnostusta kehittää edelleen Pohjajokea kalastuspaikkana ja osapuolet toivovat lisää yhteistyötä alueen kehittämisessä (Tuomela suullinen tiedonanto 2013, Vaarala suullinen tiedonanto 2013). Pohjajoen lähellä sijaitseva Merikarvianjoki on suosittu urheilukalastuskohde ja alueella vierailee turisteja myös pidemmän matkan päästä (Reunanen ym. 2012). Pohjajokea kohtaan on osoitettu kiinnostusta lähialueiden kalastajien lisäksi myös kauempaa Suomesta. (Tuomela suullinen tiedonanto 2013). 8

11 3 Pohjajoen inventointi 3.1 Aineisto ja menetelmät Inventointi Pohjajoen kartoitus tehtiin kulkemalla inventointialue kokonaan läpi joko veneellä jokiuomaa pitkin tai rannalla kävellen ylävirrasta alaspäin edeten. Kartoitus tehtiin alhaisen vedenkorkeuden aikaan Koskipaikat arvioitiin aina lisäksi kahlaamalla. Suvantoalueita ja nivoja havainnoitiin tyypillisesti siirtymisen ohessa veneestä tai rannalta. Jokeen laskevia sivu-uomia käytiin katsomassa veneellä tai jalkaisin. Inventointialueesta kirjattiin kaavakkeisiin ja karttoihin virtapaikkojen sijainti, niiden luonne (rantojen tyyppi, vesikasvillisuus, pohjatyyppi, veden syvyydet ja virtausnopeudet), soveltuvuus lohikaloille sekä kunnostustarve. Pohjanlaatu arvioitiin prosenttiosuuksina kuudelle eri luokalle (savi, hiekka/sora, kivet: Ø 2-10 cm, Ø cm, Ø >30 cm ja kallio). Muista kuin virtapaikoista kirjattiin lisäksi lohikalojen elinympäristöön liittyvät huomiot, kuten vaellusesteet, rantojen sortuminen yms. Koskien alku- ja loppupisteet sekä muut huomionarvoiset paikat inventointialueella tallennettiin GPS-paikantimella. Pienet virtapaikat tallennettiin koskiksi, jos vedenpinnan havaittiin menevän silmämääräisesti rikki virran vaikutuksesta. Muut virtapaikat tallennettiin nivoiksi. Pieniltä nivapaikoilta tallennettiin alkupiste (yläpää), ja laskentaa varten niiden virtaavan alueen pituudeksi oletettiin n. 10 m. Tallennettu paikkatietodata yhdistettiin karttapohjaan MapInfo Professional 11.5 paikkatieto -ohjelmalla, jolloin voitiin laskea koskialueiden teoreettinen pinta-ala. Pinta-ala voi vaihdella kausittain mm. vedenkorkeudenvaihteluiden ja eroosion vaikutuksesta ja esimerkiksi poikastuotannon kannalta osa alueista saattaa jäädä matalalla vedenkorkeudella liian kuivaksi. Koskialueiden lisäksi laskettiin myös nivamaisten virtapaikkojen pinta-ala. Veden lämpötila mitattiin muutamilta pisteiltä sekä virtapaikoilla että järvialueilla. 9

12 Inventointialue jaettiin kymmeneen alueeseen niiden sijainnin ja koskijaksojen samankaltaisuuden perusteella (kuva 4). Kuva 4. Inventointialueen aluejaottelu Koskien luokittelu Koskien luokitus tehtiin sen perusteella, kuinka hyvin koski soveltuu lohikalojen lisääntymiseen. Luokittelu aloitettiin laskemalla pohjamateriaalin perusteella tätä hanketta varten kehitetty PML-luku (liite 2) ja tyyppiluokitus vahvistettiin muiden koskilta tehtyjen lohikalojen elinolosuhteisiin vaikuttavien huomioiden perusteella. PML-luku huomioi eri pohjatyyppien osuuksia koskissa ja arvottaa koskia niiden monimuotoisuuden perusteella. Luku painottaa koskien soveltuvuutta lohikaloille, jolloin korkeimman luokituksen saa koski, jossa on tasaisesti kaikenkokoisia kiviä ja jossa ei ole savea tai kalliota pohjalla. Luku korostaa kosken soramäärää, jota usein on suomalaisissa koskissa suhteellisesti muuta kiviainesta vähemmän. Vastaavasti luku ei huomioi eroja halkaisijaltaan cm ja yli 30 cm kivikoon välillä, jolloin se sopii paremmin sekä uoman kapeiden yläosien että leveämpien alaosien yhtenäiseen luokitteluun. Pohjan savimäärä vaikuttaa lukuun negatiivisesti. Myös kalliopohja pienentää lukua, mutta ei yhtä voimakkaasti kuin savi. Koska kiviainesten osuudet ovat paikanpäällä tehtyjä arvioita, on myös luku ainoastaan ohjeistava. Luku myös saattaa painottaa sellaisia asioita, jotka eivät kaikilla koskilla vastaa lohikalojen todellista tarvetta. Esimerkiksi soraisat nivat tai hyvin pienimuotoiset 10

13 (kivikooltaan pienet) kohteet saavat vääristyneitä arvoja, vaikka ne voivat poikastuotannoltaan olla erityisen hyviä. Vastaavasti luku ei arvioi kiviaineksen sijoittelua, eli esimerkiksi inventoinnissa huomioitu peratun kosken kiviaines voi nostaa lukua, vaikka kivet olisi sijoitettu kalojen kannalta huonoille alueille ja sora olisi valunut hitaisiin virtapaikkoihin. Pohjamateriaalin perusteella lasketulla arvolla saatiin arvio kosken pohjan monimuotoisuudesta ja huomioiden perusteella luku tarkistettiin kuvaamaan koskien soveltuvuutta lohikaloille, jolloin koskille saatiin lopullinen luokitus (taulukko 2). Luokitus on tehty silmälläpitäen koskien sijaintia Länsi-Suomessa ja Pohjajoessa, jolloin kosket voivat luontaisestikin olla ominaisuuksiltaan erilaisia kuin jollain toisella joella. Taulukko 2. Koskien tyyppiluokituksen värikoodit ja luokkakohtaiset kuvaukset Luokka 5 Luokka 4 Luokka 3 Luokka 2 Luokka 1 Hyvä koski. Hyvässä kunnossa oleva koskialue Melko hyvä koski. Jotain puutteita kosken monipuolisuudessa. (Usein soran vähyys) Kohtalainen koski. Vajaasti lohikalojen hyödynnettävissä oleva koskialue. Kohtalainen koski. Vajaasti lohikalojen hyödynnettävissä oleva koskialue, joka lisäksi poikkeaa luonnontilaisesta esimerkiksi padotuksen takia. Huono koski. Rännimäinen perattu uoma, joka ei vastaa lainkaan luonnontilaista Tuotantopotentiaalin arviointi Luokituksen avulla arvioitiin joen taimenentuotantopotentiaalia. Suomalaisten jokien taimenen vaelluspoikasten tuotantopotentiaaliksi (1-vuotiaat ja vanhemmat vaelluspoikaset eli smoltit) on arvioitu mm. Kymijoella keskimäärin 462 smolttia/hehtaari/vuosi ja puromaisessa kohteessa jopa smolttia/hehtaari/vuosi (Saura ym. 2010). Tässä työssä käytettiin laskelman perusteena poikasta hehtaaria kohden, joka on ollut käytössä myös Virossa (Dr. Martin Kesler, Estonian Marine Institute (University of Tartu, suullinen tiedontanto) ja joka sopii keskiarvoksi inventointialueen latvavesien ja alaosien arvottamiseen. Potentiaalin arvotettiin olevan % hyvillä koskipaikoilla (luokka 5, keskiarvo 85 %), % melko hyvillä paikoilla (luokka 4, ka 55 %), kohtalaisilla (luokat 2 ja 3, ka 25 %) ja 0-10 % huonoilla koskipaikoilla (luokka 1, ka 5 %). 11

14 4 Joki-inventointi tulokset Koski- ja aluekohtaiset pinta-alat sekä tyyppiluokitukset on esitetty liitteissä 3 ja 4. Tyyppiluokituksen pohjana käytetyt koskikohtaiset PML-luvut on esitetty liitteessä Pääuoma Alue 1. Salmusoja (K1-K2) Isojärvestä alkunsa saavan Salmusojan vesimäärää säännöstellään pohjapadon avulla kuva 5). Pohjapatoon on rakennettu kalatie, jonka alla on kuitenkin melko suuri pudotus. Pato arvioitiin osittaiseksi nousuesteeksi (kuva 6). Padon alapuolen perattu uoma on pääosin rännimäistä virtaa, jonka rannoilla on paljon uomasta nostettuja kiviä. Kuva 5. Alueen 1 virtapaikat ja koskien luokat. 12

15 Kuva 6. Salmusojan pohjapadon kalatien pudotus on suuri, eivätkä kaikki kalat pysty käyttämään sitä. Salmusojan molemmat kosket (K1 ja K2) on kunnostettu ja ne ovat melko hyvässä kunnossa (luokka 3). Ainoastaan soraa ja poikasalueita on vähänlaisesti. Sora löytyy koskien alta suvannoista. Varsinkin ylempi koski K1 on materiaaliltaan lähinnä suurikokoista kiviainesta. K2:n luokitus taas voisi olla joiltain kohdilta jopa luokkaa korkeampi, mutta soran puutteen lisäksi osin konemaisesti tehty kynnystys ja veden ohjaaminen vanhaan myllyuomaan hidastaa virtausta joillain alueilla (kuva 7). Koskilla on perkauksen jäljiltä edelleen kiviä rannoilla. Kuva 7. Salmusojan K2 on yleisilmeeltään hyvässä kunnossa. Niskan kivetyksellä vettä ohjataan vanhaan myllyuomaan. 13

16 Salmusojan yläosassa on kaksi kivistä ja lohkareista rakennettua pohjapatoa (kuva 8). Pohjapatojen pudotuskorkeus on pieni, mutta niihin keskittyy osa Salmusojan virtauksesta. Ojassa on myös joitain pienempiä nivamaisia kohtia, joissa on hieman soraa virtakutuisille kaloille. Kuva 8. Salmusoja on lähinnä rännimäistä virtaa. Kuvassa toinen kivetyistä pohjapadoista. 14

17 4.1.2 Alue 2. Poosjoen yläosa (K3) Poosjoen yläosa on voimakkaasti muokattu ja perattu. Lohikaloille parhaiten soveltuva alue on järven luusuassa sijaitseva pohjapadottu koski (K3, luokka 2), joka on yläosan ainoa selvä virtapaikka (kuva 9). Koski virtaa useassa haarassa ja koskessa on hyvin erilaista kiviainesta, mutta virtaus keskittyy vain muutamaan kohtaan. Esimerkiksi puretun padon alla virtaus on voimakasta, mutta kiviainesta on juuri sillä kohtaa vähän (kuva 10). Kosken jälkeen Poosjoen yläosa koostuu lähinnä virtasuvannosta ja muutamasta nivasta. Poosjoen yläosan hitaasti virtaava ja muokattu uoma on rannoiltaan yksitoikkoinen, muu ympäristö on erämainen (kuva 11). Vanhan uoman, Kuollejoen, käyttömahdollisuudet joen yläosan monimuotoisuuden lisäämisessä vaikuttavat vähäisiltä, vaikka se onkin rannoiltaan enemmän luonnollisen joen mukainen. Oikaistu uoma on verrattain lyhyt ja oikaisemisen jälkeen vanha uoma on kehittynyt järvimäisemmäksi. Kuva 9. Alueen 2 virtapaikat ja koskien luokat. *=nivojen virtaus kivettöminä pieni. 15

18 Kuva 10. Poosjoen luusuassa sijaitsee monihaarainen koski, joista keskimmäisessä on purettu pohjapato. Koskessa on lähinnä joitain lohkareita, mutta luonnonmukaisuus puuttuu. Kuva 11. Poosjoen yläosa on hitaasti virtaavaa suvantoa erämaisessa maisemassa. Uomaa on suoristettu ja muokattu voimakkaasti mm. räjäyttämällä. 16

19 4.1.3 Alue 3. Poosjoen keskiosa (K4-K7) Poosjoen keskiosan yläosassa on lyhyt koskijakso K4. Kosken jälkeen joessa on runsaasti perattuja nivoja ennen koskia K5-K7 (kuva 12). Kaikki Poosjoen keskiosan kosket kuuluvat luokkaan 1 eli ne soveltuvat huonosti lohikaloille. Kosket ovat perattuja, ja niissä on lähinnä joitain isojen lohikalojen paikkoja sekä vähän vanhemmille poikasille sopivia alueita (kuva 13). Kuva 12. Alueen 3 virtapaikat ja koskien luokat. *=nivojen virtaus kivettöminä pieni. 17

20 Kuva 13. Koski K4 on soveltuu huonosti lohikalojen lisääntymiseen. Poosjoen keskiosan kivet ovat perkauksen jäljiltä edelleen rannoilla. 18

21 4.1.4 Alue 4. Poosjoen alaosa (K8-K12) Suurin osa Poosjoen koskista keskittyy joen alaosille. Lönnberginkoski K8 aloittaa pitkän koskijakson, johon kuuluu kunnostamattomia ja kunnostettuja koskia (kuva 14). Kuva 14. Alueen 4 virtapaikat ja koskien luokat Kosket K8 ja K9 ovat perattuja koskimaisia virtapaikkoja, joissa on joitain paikkoja isommille kaloille. Rannoilla on runsaasti kiviä, joiden avulla kosket on mahdollista kunnostaa monimuotoiseksi elinympäristöksi eri-ikäisille taimenille. Molemmat ovat potentiaalisia kunnostuskohteita, vaikkakin koskina lyhyehköjä. Käsivarrenmutka K10 on pitkä koskijakso. Nykyisellään koskijakso on kohtuullisessa kunnossa, ja alueelta löytyy niin kutupaikkoja, poikasalueita kuin vanhempienkin kalojen paikkoja. Virta on kuitenkin osin keskittynyt pieniin kynnyksiin. Jaksolla on jo nyt joitain soraikoita, joita on ilmeisesti luotu kunnostuksen yhteydessä. Pääosa sorasta on huuhtoutunut varsinaisten virtapaikkojen väliin suvantomaisille paikoille, mutta ne saattavat nykyäänkin kelvata lohikalojen kutupaikoiksi (kuva 15). Kuolemakoski (K11) arvioitiin luokkaan 4, eli melko hyväksi. Koskessa on paikkoja kaikenikäisille lohikaloille, vaikka sora on osin huuhtoutunut sieltäkin. Siltakoskella (K12) on kohtuullisen monimuotoista aluetta (kuva 16). Kosken yläosaan rakennetulla soraikolla 19

22 virtausnopeus on pienehkö ja siellä kasvaa vesikasveja. Nykyisellään vesi jakautuu suurelle alalle, mikä hidastaa virtausnopeutta. Joki laskee Kivijärveen, johon on joen kuljettamasta materiaalista muodostunut pitkä riutta, Kivijärvensahi, jonka läheisyydessä vesi on matalaa (0,8 m) ja kasvillisuus on runsasta (lähinnä ulpukkaa). Kivijärvi on tuskin kovin otollinen syönnösalue taimenelle mataluutensa ja rehevän luonteensa johdosta. Kuva 15. Virtapaikoista löytyy hitaasti virtaavia kivettömiä osuuksia. Sora on ajautunut kohtiin, joissa virtaus ei ehkä ole riittävä kaikkien lohikalojen kudulle. Kuva 16. Poosjoen alaosan koskilla kunnostuksessa on luotu koskista monimuotoisia. 20

23 4.1.5 Alue 5. Kivijärvenkoski (Kivijärvi Lampinjärvi)(K13) Kivijärven ja Lampinjärven välillä lähes koko matkan virtaava Kivijärvenkoski (K13, kuva 17) on kunnostettu ja eri-ikäisille taimenille soveltuva elinalue (luokka 4). Koskessa on paljon syviä monttuja ja suojapaikkoja isommille kaloille. Myös poikasille on suojaa, mutta poikaskivikoita voisi olla enemmänkin. Alueella on myös pieniä soraikoita. Koski on osin kynnysmäinen (kuva 18). Välisuvannossa on suuri soraikko, joka on kenties huuhtoutunut kunnostuksen jälkeen ylemmästä koskesta. Soraikon virtausnopeus on pieni, eikä luultavasti riitä taimenen tai lohen kudulle, sen sijaan se voi soveltua harjukselle ja siialle. Välisuvannon jälkeinen koskiosuus on samantyyppinen kuin yläpuolinenkin. Alemmassa koskessa sora on jäänyt paremmin itse koskeen ja soraikoilla virtaus on riittävää. Kuva 17. Alueen 5 virtapaikat ja koskien luokat 21

24 Kuva 18. Puut tarjoavat hyvää suojaa ja ympäristöltään koski on kalojen lisääntymiselle otollinen. Kivijärvenkoski on kunnostettu ja erilaisia alueita on kaloille tarjolla. Rantoja voisi kuitenkin avata entisestään ja uomaa voi kivetä monimuotoisemmaksi. 22

25 4.1.6 Alue 6. Lampinjärven luusua (K14-K15) Pohjajoen yläosassa (kuva 19) on Pohjapato, joka tasaa Lampinjärven vedenkorkeutta. Pohjapato on nousueste ainakin joillekin kaloille ja ainakin tietyillä virtaamilla (kuva 20). Pohjapadon alapuolella on virtapaikka K14, jossa on jonkin verran paikkoja kaikenkokoisille kaloille, mutta virta on melko yksipuolinen. Kivet on kasattu joen toiselle penkalle ja samalla joen uomaa on kenties hieman siirretty räjäyttämällä kalliota. Kosken tuotantopinta-ala ei ole kokonaan käytössä, joten pohjapatoa edes osittain purkamalla paikasta olisi saatavissa kunnon koski. Alapuolinen K15 on useista nivoista koostuva alue, jossa on sopivaa kutu- ja poikasaluetta lohikaloille. Tämäntyyppiset niva-alueet ovat osa jokiluontoa, pohjassa on runsaasti soraa ja virtausnopeudet ovat riittäviä kutua ajatellen, vaikka ne ovatkin vähäkivisiä (kuva 21). Kuva 19. Alueen 6 virtapaikat ja koskien luokat 23

26 Kuva 20. Lampinjärven luusuan pohjapato on osittainen nousueste joillekin lajeille. Kivetyksen purkamalla yksitoikkoisesta kivikosta saisi monimuotoisen koskipaikan. Kuva 21. Alueen useat nivat voivat jo nyt toimia kutupaikkoina. Kivettyinä niistä saisi entistä monimuotoisempia. 24

27 4.1.7 Alue 7. Lampinkoski (Onnenkoski) ja Myllykoski (K16-K17) Alue 7 käsittää nivamaista aluetta ja kaksi koskea (kuva 22). Lampinkosken (K16) kunnostus on onnistunut hyvin ja koskesta löytyy sekä kutupaikkoja että suojapaikkoja kaikenikäisille kaloille (kuva 23). Kosken pohjassa on tarkastelujakson yläosia selvästi vähemmän lietettä ja kasvillisuus on hieman monipuolisempaa, mikä voi osin selittyä myös kosken sijainnilla joen alaosilla. Lampinkosken alapuolelle on kertynyt jonkin verran kunnostuksissa koskeen laitettua soraa, mutta sora on yläosan koskia paremmin lukkiutunut itse koskeen sopivien kivien väliin. Ennen itse kosken alkua on joessa joitain nivamaisia soraikkopaikkoja. Myös Myllykoski (K17) on hyvin kunnostettu. Koskesta löytyy hyviä >0+ ja melko hyviä ison taimenen ja lohen paikkoja. Nollikasaluetta voisi olla enemmän, samoin kutusoraikoita. Alapuolinen alue voi soveltua myös siian ja harjuksen kudulle. Kosken loppu on rakennetun oloisen tasainen. Tulvauomaan ei johdu kesäaikana vettä, joten osa potentiaalisista poikasalueista jää kuiville (kuva 24). Kuva 22. Alueen 7 virtapaikat ja koskien luokat 25

28 Kuva 23. Lampinkosken kunnostus on onnistunut ja virta on monimuotoinen. Kuva 24. Myllykosken tulvauoma oli kuivana kesävedellä. 26

29 4.1.8 Alue 8. Isokoski/Råfors ja Palomäenkoski (K18-K23) Myllykosken jälkeen joki kulkee pitkän matkaa vaihtelevasti virtasuvantona, suvantona ja lyhyinä koskina sekä nivoina (kuva 25). Lyhyet kosket ja nivat ovat pääosin sorapohjaisia ja voivat sellaisenaan soveltua lohikalojen kutuun, etenkin siialle ja harjukselle. Varsinkin vaellussiika voi suosia juuri näitä alueita, koska ne sijaitsevat joen alaosilla. Alueen kosket ovat melko kivettömiä (kuva 26), mutta tarjoavat kuitenkin suojaa varsinkin poikasille. Isommille kaloille suojaa, kuten isoja kiviä, löytyy vähemmän. Soraa on jonkin verran ja siten kutupaikkoja lohikaloille. Pohjat ovat puhtaita. Myös nivoissa sora vaikuttaa pysyvän riittävän puhtaana kutua ajatellen ja etenkin siian suosimaa hitaammin virtaavaa aluetta löytyy runsaasti (kuva 27). Kuva 25. Alueen 8 virtapaikat ja koskien luokat. *= kiveämälllä paikan virtausta voi lisätä selkeästi. 27

30 Kuva 26. Koskiosuudet ovat melko kivettömiä. Kuva 27. Soraa esiintyy kuitenkin sekä koskien että nivojen pohjilla 28

31 4.1.9 Alue 9. Kitukoski ja Hevoskoski (K24-K25) Kunnostettu Kitukoski (K24) on hyvä ja monipuolinen koski kaikille kaloille (kuvat 28 ja 29). Kutusora on vähissä, mutta luultavasti pieniä kutupaikkoja on varsinkin kosken niskalla. Virtaus koskessa on kova, mikä suosii erityisesti taimenta. Hieman Kitukosken alapuolella sijaitsee lyhyt virtapaikka, jossa vesi virtaa rännimäisesti kiviriuttojen välissä saarekkeen kahdella puolen (kuva 30). Nykyisellään paikka soveltuu kohtuullisesti aikuisille kaloille ja vanhemmille poikasille, mutta poikastuotantoa ajatellen se on huonosti käytössä. Seuraavana alavirrassa sijaitseva suhteellisen leveä Hevoskoski (K25) on myös hyvä koski kaikille koskikaloille, etenkin taimenelle. Monipuolisessa koskessa on saaria ja muita virtaa rikkovia elementtejä, jotka entisestään lisäävät monimuotoisuutta. Isojen kivien takana koskessa on soraa ja hiekkaa mm. kutua varten ja koskessa on sopivia poikaskivikoita. Hevoskosken toinen tulvauoma jää kesällä lähes vedettömäksi (kuva 31). Alemman tulvauoman vesitys on nykyisellään toimiva. Hevoskosken jälkeen tulee vielä lyhyt virtapaikka, jossa on sekä soraa että poikasalueita. Paikka on toimiva kutualue kaikille virtavesikutuisille lohikaloille sekä kenties myös nahkiaiselle. Virtaus näillä koskilla on voimakas, mikä suosii erityisesti taimenta. Myös siian kudulle löytyy sopivia paikkoja. Kuva 28. Alueen 9 virtapaikat ja koskien luokat. 29

32 Kuva 29. Kitukosken kunnostus on onnistunut ja koski on monipuolinen Kuva 30. Kitukosken alapuolella olevassa virtapaikassa kivet ovat kasassa keskellä ja vesittynyt uoma on tasainen. 30

33 Kuva 31. Hevoskosken virta on monipuolista. Vasemmalla näkyvä tulvauoma jää kuivaan aikaan vedettömäksi. Johtamalla vesi tulvauomaan saataisiin useita neliöitä lisää poikastuotantoalaa. 31

34 Alue 10. Rynäsinkoski (K26) Edellisten koskien alapuolella on joitain pieniä nivoja, jotka eivät ole sorapohjaisia. Niiden jälkeen on vielä jakson viimeinen koski K26, Rynäsinkoski (kuva 32). Kosken alaosaan on kivetty saarekkeita, joiden välissä virtaa varsinaisen pääuoman pienempiä uomia, jotka on valjastettu ilmeisesti nahkiaisen pyyntiin, sillä rannalta löytyi nahkiaisen pyyntiin tarkoitettu merta. Kosken kivet on nostettu saarekkeeseen ja uoma on osin rännimäinen (kuva 33). Kosken kaikki sora on kosken alla liki seisovassa vedessä. Nykyisellään koskesta löytyy joitain paikkoja pienimmille kaloille, mutta koski ei ole parhaimmalla potentiaalillaan hyödynnettävissä. Kosken mahdollisessa kunnostuksessa tulee huomioida myös nahkiaisen tarpeet. Kuva 32. Alueen 10 virtapaikat ja koskien luokat 32

35 Kuva 33. Rynäsinkosken pääuoma on melko vähäkivinen. Oikealla näkyvä tulvauoma sen sijaan on mahdollinen poikasalue. 33

36 4.2 Sivu-uomat Pienet sivuojat Kenttäkäynnillä tarkasteltiin myös sivu-uomia, jotka voivat olla tärkeitä kutu- ja poikasalueita etenkin taimenelle. Kartoitusalueen ylä- ja keskiosilla on kartassa havaittavissa joitain sivujokia ja -ojia. Kaikki joet olivat kesän alivirtaamakaudella aivan alimpia osiaan lukuun ottamatta kuivia, eivätkä siten sovellu lohikalojen kudulle. Sivu-uomat ovat tyypillisesti pelto- tai metsäalueelta virtaavia suoria ojia, jotka purkavat vedet sateiden ja lumen sulamisen jälkeen nopeasti eteenpäin (kuva 34). Tällaisissa ojissa myös veden laatu on tyypillisesti huono. Kuva 34. Suurin osa metsäojista on suoria ja mutapohjaisia Metsäojien kunnostaminen lohikaloille on tuskin kannattavaa. Sen sijaan valuma-alueen kuormitusta vähentävänä tekijänä siitä voisi olla hyötyä. Alaosalla yhdestä uomasta löytyi vesitys myös alivirtaamakaudella (kuva 35). Uoma on pieni pellon vieressä virtaava lähinnä mutapohjainen ja korkeatörmäinen oja. Vesi oli kirkasta ja paikoin virtaavaa ja viileää, mikä voi johtua lähdeperäisyydestä. Vettä virtasi n. 0,2 l/s ja pohjalla oli myös hieman soraa. Ojassa nähtiin myös joitain kaloja. Oja on periaatteessa mahdollinen kutupaikka pienelle taimenelle, mutta pienestä vesimäärästä ja lähinnä savisesta pohjastaan johtuen epätodennäköinen. 34

37 Kuva 35. Alaosan peltojen välissä virtaavasta purosta löytyi virtaavaakin vettä Pohjaniitunoja Pohjaniitunoja laskee aivan Pohjajoen alaosalle. Ojan valuma-alue on laajuudeltaan 11,9 km 2, josta lähes 40 % on peltoaluetta. Maatalouden aiheuttama hajakuormitus on voimakasta (Salmi 2006). Teoreettinen keskivirtaama on 95 l/s ja virtaama vaihtelee vuodenajoittain voimakkaasti. Ojassa on kaksi patoallasta (Salmi 2006). Ojan vesi on etenkin keväällä ja syksyllä erittäin hapanta (ph 4,7 4,8), mikä käytännössä estää lohikalojen lisääntymisen. Ojassa ei havaittu kenttäkäynnin aikana kunnollisia virtapaikkoja, mutta patoaltaissa oli joitain kaloja. Pohjaniitunojan kunnostaminen lohikaloille vaatisi padotuksen muokkausta virtapaikoiksi ja mittavia kunnostuksia valumaalueella, jotka eivät välttämättä olisi edes riittävän tuloksellisia. Nykyisellään oja tuskin vaikuttaa juurikaan Pohjajokeen nousevien kalojen kutuvaellukseen, sillä virtaus ja virtaama ovat pieniä (kuva 36). Ylivirtaamakaudella Pohjajokeen nousevat kalat saattavat toki vierailla uomassa, jos vedenlaatu on kunnossa. 35

38 Kuva 36. Alivirtaamakaudella ei Pohjaniitunojassa juuri vettä virtaa. 36

39 5 Kunnostusehdotukset Pohjajoelle Pohjajoen kunnostetut kosket ovat melko hyvässä kunnossa. Osassa kunnostetuista koskista on kuitenkin joitain puutteita, jotka saattavat vähentää koskien tuottavuutta olennaisesti. Tyypillisin Pohjajoen koskien ongelma on soran puute. Kunnostetuissa koskissa sora usein löytyy kosken alta, johon se on huuhtoutunut tulvien aikana (kuva 37). Vastaavaa on havaittu muuallakin kunnostetuilla koskilla, joissa ongelmana on ollut raekooltaan liian tasalaatuinen sora, joka ei ole kunnolla lukkiutunut kivien väliin, vaan huuhtoutunut suvantoihin (Eloranta 2010). Soraa lisäämällä kutualueiden määrä Pohjajoen koskissa moninkertaistuisi. Koskien alta löytyvää soraa voi tarvittaessa käyttää kunnostuksissa, mutta sen sekaan tulisi sekoittaa suuremman raekoon soraa. Suvantojen soranottopaikat tulee myös harkita tarkkaan, sillä jotkut näistä suvantojen soraikoista saattavat nykyään olla hyviä lisääntymisalueita esimerkiksi siialle. Sora tulisikin pyrkiä ottamaan mahdollisimman hitaasti virtaavista paikoista, esimerkiksi heinien valtaamilta alueilta. Kuva 37. Sora on monissa koskissa kerääntynyt alapuolisiin suvantoihin. Virta on vähäistä ja heinä on vallannut sorapaikat. Osa koskista on myös kunnostettu kynnysmäisiksi, jotta niiden vedenkorkeus pysyy suurena myös alivirtaamilla. Kynnykset ja pohjapadot eivät tarjoa yhtä monipuolista ympäristöä kuin vapaasti kiemurteleva koski, joten niiden osittaista tai kokonaista hajottamista tulisi harkita. Jokeen rakennetuilla pohjapadoilla pudotuskorkeus on usein pieni, mutta niistä olisi tehtävissä selvästi eloisampia uomia, jolloin näille alueille saataisiin lisää koskimaista pinta-alaa. Vähällä vedellä inventointialueella havaittiin kaksi mahdollista nousuestettä. Niistä isommat lohikalat luultavasti pystyvät vaeltamaan, mutta pienempien kalojen vaellus saattaa kärsiä, ja niitä tulisikin virittää pudotukseltaan matalammiksi. Salmusojan padon kalatien luiskaa pidentämällä ja väylää kynnystämällä nousu voisi helpottua. 37

40 Vaihtoehtoisesti padon alapuolista osuutta kynnystämällä voisi vedenkorkeutta nostaa kalatien alapuolella. Pohjajoessa on paikoin jokeen kaatuneita puita (kuva 38). Kaatuneet puut tulee jättää jokeen, sillä kaatuneiden puiden määrän on havaittu korreloivan positiivisesti taimenen poikastiheyksiin metsäjoilla (Degerman et al. 2004). Kuva 38. Kaatunut kuusi Pohjanjoessa. Poosjoen keskiosan kosket ovat aikoinaan jääneet kunnostusten ulkopuolelle ja siten niiden nykytila on kalan kannalta huono. Kosket ovat kuitenkin helposti kunnostettavissa, sillä usein kivet ovat valmiina rannoilla (kuva 39). Kiveämisen ohessa voidaan joen uomaa paikoin leventää, kunhan varmistetaan riittävä veden syvyys. Muualta niihin tarvitsisi tuoda vain soraa. Kuva 39. Kivet ovat perkauksen jälkeen monissa paikoissa edelleen rannoilla Salmusojan ja Poosjoen lietteen määrä oli inventoinnin yhteydessä huomattava (kuva 40), mikä voi haitata soran sekaan kutevien kalojen kudun onnistumista. Lietteen alkuperä tulisi selvittää ja lietteen määrää vähentää. Koskien kiveämisen virtausnopeutta lisäävä 38

41 vaikutus voi myös joissain kohdissa riittää pitämään soraikot puhtaana. Alempana Pohjajoen nopeasti virtaavissa koskissa lietteen määrä oli pienempi. Liete luultavasti laskeutuu myös jokijakson välissä oleviin Kivijärven ja Lampinjärven pohjiin. Kuva 40. Etenkin inventointialueen yläosassa oli lietettä kerääntynyt pohjalle runsaasti. Monissa koskissa on sivu-uomia, jotka eivät alhaisella vedenkorkeudella olleet ollenkaan vesitettyinä. Pienet tulvauomat voivat parantaa poikasten selviämismahdollisuuksia, joten niiden avaaminen on suositeltavaa. Joessa on useita nivoja, jotka voivat myös toimia lisääntymis-, poikas- tai muina lohikaloille tärkeinä alueina. Inventointikarttoihin merkityt nivat ovat lyhyitä, mutta niiden kunnostamista kannattaa harkita etenkin silloin, jos niiden läheisyyteen ollaan kunnostamassa koskea. Monet nivat virtaavat nykyisellään rännimäisinä, ja ne olisi pienellä vaivalla kivettävissä huomattavasti monimuotoisemmiksi virtapaikoiksi, mikä hyödyttäisi useita koskilajeja. Kaikki nivat eivät kuitenkaan kunnostusta tarvitse, jos niissä virtausnopeus ja soran määrä säilyy nykyiselläänkin sopivana. Etenkin joen alaosilla mahdollisesti tehtävissä kunnostuksissa tulee huomioida myös siian ja nahkiaisen vaellus- ja lisääntymismahdollisuudet. Siika voi hyötyä sorapohjaisten nivojen nykytilasta. Nahkiaiselle joessa on sekä kutupaikkoja että niiden alapuolisia pehmeäpohjaisia alueita, joihin poikaset hakeutuvat. Taulukossa 3 on esitetty koskikohtaiset kunnostustarpeet inventointialueen koskille. Inventointialueen kosket ovat pääosin kovapohjaisia ja siten helppoja kunnostettavia. 39

42 Taulukko 3. Kunnostusehdotukset inventointialueelle Paikka Salmusojan pohjapato K1 K2 K3 K4 K5 K6 K7 K8 Lönnberginkoski K9 K10 Käsivarrenmutka K11 Kuolemakoski K12 Siltakoski K13 Kivijärvenkoski K14 K15 K16 Lampinkoski (Onnenkoski) K17 Myllykoski K18 K19 K20 Isokoski ylä K21 Isokoski ala K22 Palomäenkoski K23 K24 Kitukoski K24 Kitukosken alap K25 Hevoskoski K25 Hevoskosken alap K26 Rynäsinkoski Nivat Nivat* (kartassa tähdellä merkityt) Kunnostusehdotukset Nousuväylän parantaminen Soraistus + poikasalueet. Kynnysmäisyyden hajottaminen. Soraistus+virran nopeuden lisääminen kiveämällä Hyvä kunnostuskohde. Padotuksen purku ja kosken saattaminen koskimaisemmaksi. Virtauksen lisääminen hidasvirtaisimmilla alueilla ja kosken pidentäminen. Koskikunnostus. Kivet koskeen. Kivet koskeen ja poikastuotanto-sekä kutualueita. Kivet koskeen ja poikastuotanto-sekä kutualueita. Kivet koskeen ja poikastuotanto-sekä kutualueita. Kivet koskeen ja poikastuotanto-sekä kutualueita. Kivet koskeen ja poikastuotanto-sekä kutualueita. Kivet koskeen ja kynnysmäisyyden purkaminen. Soraikoiden siirtäminen parempiin paikkoihin ja soran lukitseminen. Ei kunnostustarvetta Virtausnopeuden lisääminen niskan soraikolla - toisesta haarasta tulvauoma. Poikaskivikkoa ja soraikoita saisi olla enemmän. Tulvauoman aukaisu. Yläosan reunoja voi avata siirtämällä kivet koskeen. Kynnysmäisyyden purkaminen Pohjapadon purkaminen koskeksi. Virtausnopeuden ja monimuotoisuuden lisääminen Nykyisellään poikas/kutualueita. Voi harkita kiveämistä isoilla kivillä Ei kunnostustarvetta. Voi harkita kivisillan alla olevien uomien vesittämistä. Voi rakentaa nollikasalueita ja virittää loppuliukua. Tulvauoman aukaisu. Nykyisellään poikas/kutualueita. Voi harkita kiveämistä isoilla kivillä Nykyisellään poikas/kutualueita. Voi harkita kiveämistä isoilla kivillä Nykyisellään poikas/kutualueita. Voi harkita kiveämistä isoilla kivillä Nykyisellään poikas/kutualueita. Ei välttämättä kunnostustarvetta. Nykyisellään poikas/kutualueita. Voi harkita kiveämistä isoilla kivillä Nykyisellään poikas/kutualueita. Voi harkita kiveämistä isoilla kivillä Soraistus. Uoman muokkaus. Molemmista haaroista monipuolisempi koski. Toisen tulvauoman aukaisu. Ei kunnostustarvetta Kivet ja sora takaisin koskeen. Kunnostusten yhteydessä nivoista voi kivetä monimuotoisempia. Ei välttämätöntä. (Muiden kunnostusten yhteydessä) nivojen kiveäminen selvemmin virtaaviksi. 40

43 6 Pohjajoen poikastuotantopotentiaali Laskennallisesti Pohjajoessa on virtaavaa vettä n. 8,4 hehtaaria. Varsinaisia koskipaikkoja on 7 ha ja 1,4 ha on muita virtapaikkoja, lähinnä nivoja tai pohjapadotuksia. Todellinen pinta-ala vaihtelee eri vedenkorkeuksilla ja myös kunnostusten vaikutuksesta koskipintaala voi hieman lisääntyä. Lukua voidaan kuitenkin pitää melko tarkkana. Inventoinnissa hyviksi luokiteltuja koskia on pinta-alaltaan 1,7 ha, melko hyviä 2,3 ha, kohtalaisia 2,3 ha ja huonoja 0,7 ha (liite 3). Koskialueiden nykytila mahdollistaisi vuosittaisen taimenen vaelluspoikastuotannon Pohjajoen vesistöstä (taulukko 4). Mikäli kaikki kosket kunnostettaisiin, voisi laskennallinen vuosittainen tuotanto olla vaelluspoikasta, eli inventointialueen virtapaikat voisivat olla yli kaksi kertaa nykyistä tuottoisampia. Taulukko 4. Pohjajoen koskien laskennallinen taimenen vaelluspoikastuotantopotentiaali koskien nykytilassa ja tilanteessa, jossa kaikki kosket on kunnostettu. Laskennassa ei ole huomioitu nivapaikkoja. Pinta-ala (ha) laskennallinen tehokkuus keskimäärin potentiaali nyt, kpl potentiaali kosket kunnostettuina (100 % tuotanto), kpl Hyvä 1,7 85 % Melko hyvä 2,3 55 % Kohtalainen 2,3 25 % Huono 0,7 5 % Yhteensä Tuotantoarvioiden ulkopuolelle jää 1,4 ha pienempiä virtapaikkoja, joista osan tila on jo nykyisellään hyvä. Osa virtapaikoista taas voisi kunnostettuina lisätä joen tuotantoa. Etenkin Poosjoessa suurin osa nivoista on edelleen perattuina ja lisääntymis- ja elinympäristöinä lohikaloille huonoja. Potentiaaliseen vaelluspoikastuotannon laskemiseen liittyy, pinta-alavaihteluiden lisäksi, epätarkkuuksia myös hehtaarikohtaisen sekä eri koskien potentiaalin arvioimisessa. Joen hehtaarikohtainen tuotantopotentiaali voi olla selvästi käytettyä 1000 kpl/ha/vuosi suurempi, sillä joissain arvioinneissa on käytetty jopa nelinkertaisia määriä. Toisaalta joen koskiala voi alivirtaamakaudella olla laskettua pienempi, jolloin tuotantopotentiaali jää pienemmäksi. Tällöinkin poikaset saattavat hyödyntää suvantoalueita (esim. Haapala ym. 1998), mitä ei ole huomioitu laskennassa. Tuotanto lienee myös erilaista joen eri osissa. Nykytilanteessa ei tarkkaan tiedetä eteläsuomalaisten jokien todellista tuotantopotentiaalia, joka voi erota selvästi arvioista. Tuotantoarvioihin vaikuttaa myös se, kuinka suuri osuus taimenista lähtee merivaellukselle ja kuinka moni jää jokeen. Suurin osa smolttiutuvista kaloista luultavasti vaeltaa mereen, koska välissä olevat järvet ovat matalia ja rehevän oloisia. Jotkut kalat voivat vaeltaa myös yläpuoliseen Isojärveen ja sen kautta myös muihin jokiin. Pohjajoen tapauksessa kaikki riittävän virrannopeuden omaavat alueet on voitu arvioida taimenen kannalta tuottaviksi alueiksi, sillä pienessä joessa tuottamattomia virtapaikkoja on vähemmän kuin selvästi suurikokoisemmissa joissa. 41

44 Pohjajoen sähkökalastustulosten perusteella (liite 1) taimenen poikastuotanto on nykyisin vähäistä verrattuna laskennalliseen tuotantopotentiaaliin. Ongelmat voivat olla peräisin valuma-alueelta tai muualta joen ulkopuolelta, tai johtua liian pienestä kutevien kalojen määrästä. Jokialueen kunto on inventoinnin perusteella kohtuullinen, joten olisi hyvä selvittää joessa kutevien kalojen määrää ja käyttäytymistä. Merestä nousevien kalojen määrä voi myös olla pieni, jolloin paikalliset kalat saattavat tällä hetkellä olla hyvin merkittäviä kutukannan ylläpitäjiä. Vaikka laskennallisesti on huomioitu ainoastaan taimenen tuotantopotentiaali, voi Pohjajoki olla tuottava myös muiden lohikalojen ja muiden makeanveden kalalajien kannalta. Lohikaloista lohenpoikasia on havaittu ajoittain sähkökalastuksien yhteydessä ja oletettavasti myös vaellussiika pystyy lisääntymään etenkin joen alaosilla. Myös nahkiaistiheydet ovat Pohjajoella ainakin olleet suuria ja vimpaa on joskus noussut runsaasti (Tampereen vesi- ja ympäristöpiiri 1989). 42

45 7 Lähteet Aluehallintovirasto (2011). A. Ahlström. Osakeyhtiö. Päätös Nro 26/2011/4 Dnro ESAVI/104/04.09/2010. Makkarakosken vesivoimalaitoksen ja padon pysyttäminen sekä lisäkoneiston ja kalatien rakentaminen, Pori. Eloranta. A. (2010). Virtavesien kunnostus. Kalatalouden keskusliitto. Julkaisu nro Degerman, E., Sers, B., Törnblom, J. and Angelstam, P Large woody debris and brown trout in small forest streams towards targets for assessment and management of riparian landscapes. Ecol. Bull. 51: Isojärvi-seura. (2008). Järvitietoa. Internet-lähde. [viitattu ] Reunanen, S., Salmi J. & Hiedanpää, J. (2012). Merikarvianjoki elämysten ja toimeentulon virta. Matkailututkimus 8: 2, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. Suomen matkailututkimuksen seura. Salmi, P. (toim) (2006). Mataloituvien merenlahtien kunnostus. Keikvedenlahden tilan ja käyttökelpoisuuden parantaminen. Lounasis-Suomen ympäristökeskuksen monistesarja 2/2006. Salmi, P. & Kipinä-Salokannel, S. (toim.) (2010) Satakunnan pintavesien toimenpideohjelma vuoteen Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen julkaisuja 7/2010. Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Saura, A., Rinne, J. ja Vehanen, T. (2010). Mustionjoen pääuoman ja sivupurojen lohelle ja taimenelle soveltuvien poikastuotantoalueiden kartoitus ja poikastuotantoarvio. Riista- ja kalatalous selvityksiä 13/2010. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Helsinki Suomen ympäristökeskuksen Oiva-ympäristötietojärjestelmä. [Viitattu ] Tampereen vesi- ja ympäristöpiiri. (1989) Pohjajoen kalataloudellinen kunnostussuunnitelma. Pomarkku, Noormarkku ja Pori. 32 s.+liitteet. Ympäristö.fi. (2013) Karvianjoki. Internet-lähde. [viitattu ] Haikonen, A. ja Tolvanen O Vaelluspoikaspyynti Ingarskilanjoessa vuonna Kala- ja vesimonisteita nro 112. Suulliset tiedonannot: Henri Vaarala, A. Ahlström. Keskustelut inventoinnin yhteydessä 7/2013. Tuomela Antti, Pohjajoen alaosan osakaskunnan puheenjohtaja. Puhelinkeskustelu 7/2013. Martin Kesler, Estonian Marine Institute (University of Tartu). Keskustelu 8/2013. Kartta-aineisto Sisältää Maanmittauslaitoksen Maastotietokannan aineistoa 8/2013. Lisenssiantaja mainittava karttojen jatkokäytön yhteydessä. Lisenssi luettavissa: [viitattu ] 43

46 8 Liitteet Liite 1. Pohjajoen sähkökoekalastuksissa havaitut kalatiheydet (yks./100 m 2 ) vuosilta Tiheyksissä on huomioitu pyydystettävyys. Luonnonkudusta todennäköisesti peräisin olevat taimenet ja lohet on merkitty kursiivilla sekä kirjaimella L. Muiden lohikalojen alkuperää ei varmuudella tiedetä, mutta ainakin osa niistä on istutuksista peräisin. Hevoskoski Ahven ,8 Kivennuoliainen 11,8 5,7-2,6 3,9 Kivisimppu 23,2 45,1 31,6 10,2 28,6 Särki - 4, Taimen >0+ 19,6 2,4-6,5 1,6 Taimen 0+ L 6,4 24,7-1,4 1,1 Yhteensä 60,9 82,6 31,6 20,6 39,9 Isokoski Ahven - 11, ,3 Hauki ,6 - Kivennuoliainen - - 5,0 5,0 4,6 Kivisimppu - 68,6 45,7 24,7 45,1 Lohi >0+ - 4,8 0, Lohi 0+ L 3, Made ,0 Salakka ,4 - Särki ,5 1,0 Taimen > ,6 2,1 - Taimen ,1 - - Taimen 0+ L - 12,6-0,7 - Yhteensä 3,0 97,5 60,0 36,0 53,8 Kitukoski Ahven 1, ,9 7,8 Kivennuoliainen 15,9-11,6-11,7 Kivisimppu 12,5 3,1-3,8 3,8 Taimen >0+ 6,6 1,3 4,8 3,2 - Taimen ,1 - - Taimen 0+ L - 8,6-4,2 - Yhteensä 36,6 13,0 39,5 13,2 23,3 44

47 Lampinkoski (vuonna 2007 ei sähkökalastuksia) Ahven 35,6-1,6 16,7 Kivennuoliainen 8,9-19,1 13,3 Kivisimppu 61,3 69,2 40,7 52,6 Särki 5,6-1,3 - Taimen >0+ - 4,8 4,0 - Taimen ,4 - - Taimen 0+ L - - 5,2 - Yhteensä 111,3 96,3 71,8 82,6 Myllykoski (vuosina 2007 ja 2008 ei sähkökalastuksia) Ahven 3,3-2,6 Kivennuoliainen 16,7 7,5 31,6 Kivisimppu 6,6 9,9 5,2 Särki 1,4 - - Taimen >0+ 2,8 2,1 - Taimen 0+ 27,1 - - Taimen 0+ L 1,4 - Yhteensä 57,8 20,8 39,4 45

48 Liite 2. PML-arvon laskukaava. PML-luku huomioi eri pohjatyyppien osuuksia koskissa ja arvottaa koskia niiden monimuotoisuuden perusteella. Luku painottaa koskien soveltuvuutta lohikaloille, jolloin korkeimman luokituksen saa koski, jossa on tasaisesti kaikenkokoisia kiviä ja jossa ei ole savea tai kalliota pohjalla. Luku korostaa kosken soramäärää, jota usein on suomalaisissa koskissa suhteellisesti muuta kiviainesta vähemmän. Vastaavasti luku ei huomioi eroja halkaisijaltaan cm ja yli 30 cm kivikoon välillä, jolloin se sopii paremmin sekä uoman kapeiden yläosien että leveämpien alaosien yhtenäiseen luokitteluun. Pohjan savimäärä vaikuttaa lukuun negatiivisesti. Myös kalliopohja pienentää lukua, mutta ei yhtä voimakkaasti kuin savi. Koska kiviainesten osuudet ovat paikanpäällä tehtyjä arvioita, on myös luku ainoastaan ohjeistava. Luku myös saattaa painottaa sellaisia asioita, jotka eivät kaikilla koskilla vastaa lohikalojen todellista tarvetta. Esimerkiksi soraisat nivat tai hyvin pienimuotoiset (kivikooltaan pienet) kohteet saavat vääristyneitä arvoja, vaikka ne voivat poikastuotannoltaan olla erityisen hyviä. Vastaavasti luku ei arvioi kiviaineksen sijoittelua, eli esimerkiksi inventoinnissa huomioitu peratun kosken kiviaines voi nostaa lukua, vaikka kivet olisi sijoitettu kalojen kannalta huonoille alueille ja sora olisi valunut hitaisiin virtapaikkoihin. PML-arvon laskenta: PML = (Ka 2 + Kb + (Kc + Kd) S K/2) 10 Ka 12,5; Kb 25; (Kc + Kd) 50 Tunnus S K a K b K c K d K Materiaali savi sora/hiekka kivi: Ø2-10 cm kivi: Ø10 30 cm kivi: Ø > 30 cm kallio PML-arvon laskennassa on käytetty arvioituja prosenttiosuuksia suoraan kokonaislukuina. PML-arvo 8,5 10 Luokka 5 Monipuolisesti erikokoista kiveä sekä soraa, eri-ikäisille lohikaloille soveltuvaa habitaattia 7,5 8,4 4 6,5 7,4 3 5,5 6, ,4 1 monotoninen lohikaloille huonosti soveltuva pohja 46