BI4 IHMISEN BIOLOGIA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "BI4 IHMISEN BIOLOGIA"

Transkriptio

1 BI4 IHMISEN BIOLOGIA

2

3 Ihmisen aistit ovat evoluution tuote Ihmisen aistit ovat kehittyneet palvelemaan sopeutumista siihen ympäristöön, missä ihmisen esi-isät ovat kulloinkin eläneet. Esim. Kolmiulotteinen näkö on peräisin puissa kiipeileviltä esi-isiltämme, joiden piti osata arvioida etäisyyksiä oksalta toiselle hypätessään. Näkö- ja hajuaistin välittämillä viesteillä on ollut suuri merkitys lisääntymisessä. Värinäön kehittyminen on ollut tärkeää ravinnoksi kelpaavien värikkäiden hedelmien löytämiseksi.

4 Varsinaiset aistimukset syntyvät vasta aivoissa Aistit reagoivat vain osaan ympäristöstä tulevista ärsykkeistä. esim. korvat reagoivat vain osaan äänen taajuuksista samanlaisena jatkuvaan ärsykkeeseen tottumista ja sen aiheuttamien hermoimpulssien vähenemistä kutsutaan mukautumiseksi eli adaptaatioksi Aistielimet ottavat ärsykkeitä vastaan, muuttavat ne hermoimpulsseiksi ja lähettävät niitä edelleen aivojen tulkittaviksi. Aivoissa informaatiota muokataan ja sitä yhdistetään muistikuviin, kokemuksiin ja oletuksiin. Esim. kuva käännetään oikein päin ja vasemman ja oikean silmän kuvat yhdistyvät 3-ulotteiseksi kuvaksi.

5 Aivot saavat tietoa ärsykkeen voimakkuudesta Mitä suurempi ärsyke on, sitä suurempia muutoksia se saa aikaan aistisoluissa ja sitä suurempi on hermoimpulssien tiheys aisti hermossa. Hermosolujen väliset synapsit vahvistavat tai heikentävät informaatiota, kun se matkaa keskushermostoon, missä se lopullisesti tulkitaan. Aistit reagoivat erityisesti ärsykevoimakkuuden muutoksiin. Tasaisena pysyvä ärsyke johtaa lopulta hermoimpulssien vähenemiseen: tätä kutsutaan adaptaatioksi. Esim. hajuaisti mukautuu helposti.

6

7

8 RYHMÄTYÖ Jakaudutaan 3 ryhmään ja tehdään kattava esitelmä seuraavista aisteista: 1) Näköaisti, sis. värinäkö ja syvyysnäkö (s ) 2) Kuuloaisti sis. liikeaisti ja tasapaino (s ) 3) Makuaisti ja kipuaisti

9 Käsitys ympäristöstä perustuu lähinnä näköaistin välittämään tietoon Silmän verkkokalvolla on noin 70% elimistön kaikista aistisoluista ja näköaistin kautta saadaan ympäristöstä enemmän tietoa kuin muilla aisteilla yhteensä. Ihmisen värinäkökyky on erinomainen ja kyky nähdä pimeässä kohtalainen. Oppiminen vaikuttaa näköhavainnon tulkintaan; urbaani ihminen näkee eri tavalla kuin sademetsässä asuva ihminen. Aivot voivat myös lisätä kuvan asioita, joita siinä ei ollut. Tulkintaan vaikuttavat eniten ensimmäiset elinvuodet.

10

11 Katsottavan kohteen kuva muodostuu sarveiskalvon ja linssin avulla verkkokalvolle Sarveiskalvo, linssi ja lasiainen taittavat silmään tulevaa valoa, jolloin katsottavasta kohteesta muodostuu ylösalaisin oleva kuva verkkokalvolle. Linssi on kimmoisa ja se muuttaa muotoa ja näin voimme vaihtaa kohdistuspistettä. Silmä on mukautuvainen: voimme kohdistaa katseen vuoroin lähelle ja vuoroin kauas. Kauas katsottaessa silmä lepää, kun katsotaan lähelle, sädelihas supistuu, ripustinsäikeet löystyvät ja linssi pyöristyy. Vanhemmiten linssin kimmoisuus vähenee ja mukautumiskyky heikkenee > ikänäkö, emme näe tarkasti lähelle.

12

13

14 Sauvasolujen avulla nähdään hämärässä ja tappisolujen avulla kirkkaassa valossa Verkkokalvolla on kahdenlaisia aistinsoluja: sauvoja ja tappeja. Sauvasolujen avulla nähdään hämärässä ja tappisolujen avulla kirkkaassa valossa. Sauvasoluja on huomattavasti enemmän kuin tappisoluja. Valo vaikuttaa vastaanottavan reseptoriproteiiniin eli näköpigmenttiin, joka hajoaa valon vaikutuksesta ja aikaan saa hermoimpulssin. Sauvasolujen näköpigmentti on rodopsiini eli näköpurppura. Se hajoaa opsiiniksi ja retinaaliksi (A-vitamiinin johd.). Valossa näköpigmentti on hajonnut ja sen uudelleen muodostuminen vie min, jonka jälkeen näemme taas hämärässä. Hämärässä pupilli myös laajenee: yhteisvaikutuksesta silmän valoherkkyys voi lisääntyä miljoonakertaisesti. A-vitamiinin puutos aiheuttaa hämäräsokeutta.

15

16

17

18

19

20 Testaa värinäkösi nikka/varinakotesti/

21 Kolmiulotteinen näkeminen perustuu kahden silmän ja aivojen yhteistyöhön Ihmisen silmät suuntautuvat suoraan eteenpäin; niiden muodostamat kuvat ovat osittain päällekkäin mutta kulmat poikkeavat toisistaan, mikä mahdollistaa kolmiulotteisen näkemisen ja siten etäisyyksien arvioinnin. Isoaivojen näköalueella kummankin silmän näkökentän oikeasta puoliskosta välittyy viesti vasempaan puoliskoon ja vasemmasta oikeaan.

22

23

24 Kuuloaistilla on suuri merkitys ihmisten välisessä viestinnässä Kuuloaistilla on ollut merkittävä ihmiskunnan kulttuurin kehittymisessä, sillä puheen oppiminen ei onnistu ilman kuuloaistia. Ihmisen kuuloaisti on erityisen herkkä puheäänelle tyypillisille äänteille ja taajuuksille. Korvan rakenne on kehittynyt vastaanottamaan taajuudeltaan ja voimakkuudeltaan erilaisia paineaaltoja ja muuntamaan ne hermoimpulsseiksi, jotka tulkitaan aivoissa korkeudeltaan ja voimakkuudeltaan erilaisiksi ääniksi.

25 Korva on erilaistunut vastaanottamaan ääniaaltoja Ääniaallot ohjautuvat korvalehdestä korvakäytävään ja tärykalvolle. Tärykalvo alkaa värähtelemään, mikä saa välikorvassa sijaitsevat kuuloluut liikkumaan > paineaallot muuttuvat mekaaniseksi värähtelyksi. Kuuloluista viimeisin, jalustin, on kiinnittynyt sisäkorvan johtavaan eteisikkunaan, jonka kautta värähtely siirtyy sisäkorvassa olevaan nesteeseen. Vahvistunut ääniaalto etenee nesteessä simpukan sisässä: aaltoliike liikuttaa simpukan kalvoja, mikä saa aikaan mekaanisen ärsytyksen kuuloaistinsoluissa.

26

27 Simpukan aistisolut erottelevat korkeudeltaan ja voimakkuudeltaan erilaiset äänet Simpukka on noin 2.5 cm ja siinä on 3 käytävää. Aistisolut sijaitsevat keskimmäisessä käytävässä ns. tyvilevyyn kiinnittyneenä. Molemmissa simpukoissa on aistinsolua, joiden pinnassa on mekaanisia karvamaisia reseptoreita, jotka reagoivat kosketukseen. Karvasolussa syntynyt impulssi siirtyy kuulohermoon ja sieltä edelleen isoaivojen ohimolohkon kuulokeskuksiin. Ihmiskorva erottaa ääniä hertsin välillä: iän myötä korkeiden äänien kuuleminen heikentyy. Aivot määrittelevät äänen tulosuunnan kahden korvan välisillä eroilla: ääni kulkee lähimpänä olevaan hieman nopeammin ja voimakkaammin kuin kauempana olevaan korvaan.

28

29

30 Kehon liikkeiden ja asennon aistimiseen tarvitaan aistien yhteistyötä Raajojen liikkeistä ja asennoista saapuu monen aistin avulla tietoa aivoihin: Näköaisti on tasapainon kannalta tärkeä Ihon kosketusta sekä lihasten ja jänteiden mekaanista venytystä antavat tietoa raajojen liikkeistä ja asennoista Aivot tunnistavat hermoimpulssien perustella myös kuinka suurta lihasvoimaa tarvitaan liikkeisiin tai asennon ylläpitoon Jänteiden hermopäät ilmaisevat kipua jos liikkeeseen käytettävä voima on liian suuri.

31 Sisäkorvan tasapainoelin antaa tietoa pään liikkeistä ja asennosta Sisäkorvassa on tasapainoelin, joka koostuu 3 toisiaan vastaan kohtisuoraan olevasta kaarikäytävästä ja niiden tyvellä olevasta kahdesta rakkulasta. Rakkulat antavat tietoa pään asennosta pystytasoon verrattuna mutta myös kiihdyttävästä ja jarruttavasta liikkeestä. Aivot vastaanottavat eri kaarikäytävistä tulevat impulssit ja tulkitsevat pään liikkeet. Pikkuaivot säätelevät kehon liikkeitä ja tasapainoa. Suuri osa tasapainon ja liikkeiden ylläpidosta on refleksinomaista.

32

33

34 Makuaisti Makuaisti on kemiallinen lähiaisti, joka ilmaisee onko ravinto syötävää. Kielen pinnan makusolut tunnistavat veteen liuenneita aineita. Perusmaut ovat suolainen, makea, hapan, karvas ja umami (natriumglutamaatti). Kieli on erityisen herkkä karvalle maulle. Perusmakujen yhdistelmistä syntyy tuhansia eri makuaistimuksia mutta monet mauiksi luullut aistimukset ovat itseasiassa hajuaistimuksia.

35

36

37

38 Hajuaisti Hajuaisti on kemiallinen kaukoaisti, jonka avulla aistitaan haihtuvia tai kosteuden mukana tuomia hajumolekyylejä. Hajuaisti on herkempi ja tarkempi kuin makuaisti ja erottaa useampia vivahteita. Hajusolut sijaitsevat nenäontelon katossa olevassa hajuepiteelissä. Hajuhermon kautta hermoimpulssit kulkevat isoaivojen kuoren hajualueelle, joka liittyy läheisesti ns. limbiseen järjestelmään.

39

40 Kipuaisti on tärkeä hengissä säilymisen kannalta Kipuaisti on ihmisen primitiivisimpiä aisteja ja tärkein aisti. Kipuaistimus voi syntyä mistä tahansa liian voimakkaasta ärsykkeestä. Kipua aistivia soluja on lähes kaikkialla elimistössä, etenkin ihossa ja sisäelimiä ympäröivissä kalvoissa. Kipureseptoreina toimivat ns. vapaat hermopäätteet eli hermosolujen haarat, joiden ympärillä ei ole tuppea tai muita tukirakenteita. Kipuaisti ei mukaudu, eli kipuun ei totu ja kipu voi myös kroonistua.

41

42

43

44

45

46

47

48

49

50

2. Makuaisti Makusilmuja kaikkialla suuontelossa, eniten kielessä.

2. Makuaisti Makusilmuja kaikkialla suuontelossa, eniten kielessä. 1. Ihon aistit 1. Kipuaisti (vapaita hermopäitä lähes kaikkialla elimistössä). 2. Kylmäaisti 3. Kuuma-aisti 4. Kosketusaisti 1. Vapaat hermopäätteet (esim. karvatupen pinnassa aistivat liikettä) 2. Meissnerin

Lisätiedot

ETNIMU-projektin, aivoterveyttä edistävän kurssin 5.osa. Aistit.

ETNIMU-projektin, aivoterveyttä edistävän kurssin 5.osa. Aistit. ETNIMU-projektin, aivoterveyttä edistävän kurssin 5.osa Aistit. Aistien maailma Ympäristön havainnointi tapahtuu aistien välityksellä. Tarkkailemme aistien avulla jatkuvasti enemmän tai vähemmän tietoisesti

Lisätiedot

Kuuloaisti. Korva ja ääni. Melu

Kuuloaisti. Korva ja ääni. Melu Kuuloaisti Ääni aaltoliikkeenä Tasapainoaisti Korva ja ääni Äänen kulku Korvan sairaudet Melu Kuuloaisti Ääni syntyy värähtelyistä. Taajuus mitataan värähtelyt/sekunti ja ilmaistaan hertseinä (Hz) Ihmisen

Lisätiedot

BI4 IHMISEN BIOLOGIA

BI4 IHMISEN BIOLOGIA BI4 IHMISEN BIOLOGIA KESKUS- JA ÄÄREISHERMOSTO SÄÄTELEVÄT ELIMISTÖN TOIMINTAA Elimistön säätely tapahtuu pääasiassa hormonien ja hermoston välityksellä Hermostollinen viestintä on nopeaa ja täsmällistä

Lisätiedot

Aistifysiologia II (Sensory Physiology)

Aistifysiologia II (Sensory Physiology) Aistifysiologia II (Sensory Physiology) Kuuloaisti Modaliteetti = ilman paineen vaihtelut Korvan anatomia Ulkokorva Välikorva Sisäkorva Tärykalvo Simpukka 1 Äänen siirtyminen välikorvassa Ilmanpainevaihteluiden

Lisätiedot

HAVAINTO / ESTETIIKKA Petteri Kummala FT, tutkija Arkkitehtuurimuseo

HAVAINTO / ESTETIIKKA Petteri Kummala FT, tutkija Arkkitehtuurimuseo HAVAINTO / ESTETIIKKA 11.9.2017 Petteri Kummala FT, tutkija Arkkitehtuurimuseo Havainto / estetiikka Luennot: 11.9., 15.9., 22.9., 3.10. ja 5.10. Viimeinen luentokerta (torstaina 5.10. klo 14 16) vierailu

Lisätiedot

MAKUKOULU. Tunti 1. Johdatus aisteihin 1 / 20

MAKUKOULU. Tunti 1. Johdatus aisteihin 1 / 20 MAKUKOULU Tunti 1. Johdatus aisteihin 1 / 20 Tunnilla käsitellään ihmisen aisteja ja niiden käyttöä elintarvikkeiden arvioinnissa. Harjoitustehtävien avulla havainnollistetaan eri aistien toimintaa. 2

Lisätiedot

Valon havaitseminen. Näkövirheet ja silmän sairaudet. Silmä Näkö ja optiikka. Taittuminen. Valo. Heijastuminen

Valon havaitseminen. Näkövirheet ja silmän sairaudet. Silmä Näkö ja optiikka. Taittuminen. Valo. Heijastuminen Näkö Valon havaitseminen Silmä Näkö ja optiikka Näkövirheet ja silmän sairaudet Valo Taittuminen Heijastuminen Silmä Mitä silmän osia tunnistat? Värikalvo? Pupilli? Sarveiskalvo? Kovakalvo? Suonikalvo?

Lisätiedot

Pään alueen plakodit (ektodermin kuroutumat) Aistinelinten aiheet Muodostavat yhdessä hermostopienan solujen kanssa myös aivohermosolmukkeet

Pään alueen plakodit (ektodermin kuroutumat) Aistinelinten aiheet Muodostavat yhdessä hermostopienan solujen kanssa myös aivohermosolmukkeet Kirsi Sainio Pään alueen plakodit Silmän kehitys Silmän kehityksen säätely Silmän kehitykseen liittyvät häiriöt Korvan kehitys Sisäkorvan kehitys Ulkokorvan kehitys Korvan kehityksen säätely Hajuaistin

Lisätiedot

Näkö- ja kuulo silmä- ja korva Tuntoaisti selkäydinhermot ja aivogangliot Makuaisti - kieli Hajuaisti nenä ja hajukäämit kuudes aisti?

Näkö- ja kuulo silmä- ja korva Tuntoaisti selkäydinhermot ja aivogangliot Makuaisti - kieli Hajuaisti nenä ja hajukäämit kuudes aisti? Kirsi Sainio Pään alueen plakodit Silmän kehitys Silmän kehityksen säätely Silmän kehitykseen liittyvät häiriöt Korvan kehitys Sisäkorvan kehitys Ulkokorvan kehitys Korvan kehityksen säätely Hajuaistin

Lisätiedot

Näköaistia pidetään ihmisen tärkeinpänä. Näköaisti. Näköaisti välittää muita aisteja enemmän tietoa ympäristöstä.

Näköaistia pidetään ihmisen tärkeinpänä. Näköaisti. Näköaisti välittää muita aisteja enemmän tietoa ympäristöstä. AISTIT ULKONA Leena Taivalsaari Liite 1 Näköaisti 1. Näköaisti-tietokortit Näköaisti Näköaistia pidetään ihmisen tärkeinpänä aistina. Näköaisti välittää muita aisteja enemmän tietoa ympäristöstä. Ihmissilmä

Lisätiedot

Havaitseminen ja tuote. Käytettävyyden psykologia syksy 2004

Havaitseminen ja tuote. Käytettävyyden psykologia syksy 2004 Havaitseminen ja tuote Käytettävyyden psykologia syksy 2004 Käytettävyysongelma? biologinen olento psykologinen olento kulttuuriolento sosiaalinen olento yhteiskunnallinen olento Ihminen on... tiedonkäsittelijä

Lisätiedot

Ayl 1 Ihminen ja monimuotoinen maailma. Perehdytään ihmisen rakenteeseen ja keskeisiin elintoimintoihin.

Ayl 1 Ihminen ja monimuotoinen maailma. Perehdytään ihmisen rakenteeseen ja keskeisiin elintoimintoihin. Ayl 1 Ihminen ja monimuotoinen maailma Perehdytään ihmisen rakenteeseen ja keskeisiin elintoimintoihin. Ruumiinosat ja ulkonäkö Kielitieto: sanatyypit https://www.osaansuomea.fi/opi-suomea-2/osaan-substantiivit-2/

Lisätiedot

Kuulohavainnon perusteet

Kuulohavainnon perusteet Kuulohavainnon ärsyke on ääni - mitä ääni on? Kuulohavainnon perusteet - Ääni on ilmanpaineen nopeaa vaihtelua: Tai veden tms. Markku Kilpeläinen Käyttäytymistieteiden laitos, Helsingin yliopisto Värähtelevä

Lisätiedot

Vanhat korvat. Jaakko Salonen TYKS Kuulokeskus

Vanhat korvat. Jaakko Salonen TYKS Kuulokeskus Vanhat korvat Jaakko Salonen TYKS Kuulokeskus Ikähuonokuuloisuus Tarkoitetaan varsinaisesti muista sairauksista riippumatonta iän mittaan etenevää sensorineuraalista kuulovikaa Todettavissa jo 20 ikävuodesta

Lisätiedot

Aistit. Kaisa Tiippana Havaintopsykologian yliopistonlehtori. Luento Aistit ja kommunikaatio-kurssilla 12.9.

Aistit. Kaisa Tiippana Havaintopsykologian yliopistonlehtori. Luento Aistit ja kommunikaatio-kurssilla 12.9. Aistit Kaisa Tiippana Havaintopsykologian yliopistonlehtori kaisa.tiippana@helsinki.fi Luento Aistit ja kommunikaatio-kurssilla 12.9.2017 Aivokuoren alueita /eke/? /epe/? /ete/? Havainto Havainto on subjektiivinen

Lisätiedot

Tuntoaisti. Markku Kilpeläinen. Ihossa olevat mekanoreseptorit aloittavat kosketusaistimuksen. Somatosensoriset aistimukset

Tuntoaisti. Markku Kilpeläinen. Ihossa olevat mekanoreseptorit aloittavat kosketusaistimuksen. Somatosensoriset aistimukset Ihossa olevat mekanoreseptorit aloittavat kosketusaistimuksen Tuntoaisti Markku Kilpeläinen Psykologian laitos, Helsingin yliopisto Page 1 of 20 Page 3 of 20 Somatosensoriset aistimukset -Kosketus -Lämpö

Lisätiedot

Anatomia ja fysiologia 1

Anatomia ja fysiologia 1 Anatomia ja fysiologia 1 Tehtävät Laura Partanen 2 Sisällysluettelo Solu... 3 Aktiopotentiaali... 4 Synapsi... 5 Iho... 6 Elimistön kemiallinen koostumus... 7 Kudokset... 8 Veri... 9 Sydän... 10 EKG...

Lisätiedot

2.1 Ääni aaltoliikkeenä

2.1 Ääni aaltoliikkeenä 2. Ääni Äänen tutkimusta kutsutaan akustiikaksi. Akustiikassa tutkitaan äänen tuottamista, äänen ominaisuuksia, soittimia, musiikkia, puhetta, äänen etenemistä ja kuulemisen fysiologiaa. Ääni kuljettaa

Lisätiedot

Anu Yli-Pietilä AISTIHUONEEN KEHITTÄMINEN PALVELUKOTI JOENPESÄSSÄ

Anu Yli-Pietilä AISTIHUONEEN KEHITTÄMINEN PALVELUKOTI JOENPESÄSSÄ Anu Yli-Pietilä AISTIHUONEEN KEHITTÄMINEN PALVELUKOTI JOENPESÄSSÄ Sosiaalialan koulutusohjelma 2018 AISTIHUONEEN KEHITTÄMINEN PALVELUKOTI JOENPESÄSSÄ Yli-Pietilä, Anu Satakunnan ammattikorkeakoulu Sosiaalialan

Lisätiedot

Aivot narikasta! Tehtävät ennen tai jälkeen näyttelykäynnin. Yhteistyössä

Aivot narikasta! Tehtävät ennen tai jälkeen näyttelykäynnin. Yhteistyössä Aivot narikasta! Tehtävät ennen tai jälkeen näyttelykäynnin Yhteistyössä 1 Heurekan Aivot narikasta! -näyttelyssä pidetään huolta aivoista monella eri tavalla. Kaikenlainen aivojen käyttäminen vaikuttaa

Lisätiedot

BI4 Ihmisen Biologia KAUSTISEN MUSIIKKILUKIO

BI4 Ihmisen Biologia KAUSTISEN MUSIIKKILUKIO BI4 Ihmisen Biologia KAUSTISEN MUSIIKKILUKIO 2016-2017 Tervetuloa BI4-kurssille! Kurssin tavoitteena on, että opiskelija osaa: ihmissolun erilaistumisen pääperiaatteet sekä kudosten ja elinten rakenteet

Lisätiedot

BI4 IHMISEN BIOLOGIA

BI4 IHMISEN BIOLOGIA BI4 IHMISEN BIOLOGIA IHMINEN ON TOIMIVA KOKONAISUUS Ihmisessä on noin 60 000 miljardia solua Solujen perusrakenne on samanlainen, mutta ne ovat erilaistuneet hoitamaan omia tehtäviään Solujen on oltava

Lisätiedot

Kognitiivinen psykologia tutkii tiedonkäsittelyä. Neuropsykologia tutkii aivojen ja mielen suhdetta MITEN AIVOT TOIMIVAT?

Kognitiivinen psykologia tutkii tiedonkäsittelyä. Neuropsykologia tutkii aivojen ja mielen suhdetta MITEN AIVOT TOIMIVAT? SISÄLLYS I IHMINEN KÄSITTELEE JATKUVASTI TIETOA 10 1 Kognitiivinen psykologia tutkii tiedonkäsittelyä 12 Ympäristöön sopeudutaan kognitiivisten toimintojen avulla Kaikki asiat eivät tule tietoisuuteen

Lisätiedot

Kuulohavainto ympäristössä

Kuulohavainto ympäristössä Weber-Fechner Kivun gate control fys _ muutos hav _ muutos k fys _ taso Jos tyypillisessä sisätilavalaistuksessa (noin 100 cd/m2), voi havaita seinällä valotäplän, jonka kirkkaus on 101 cd/m2). Kuinka

Lisätiedot

Aistifysiologia. Mitä aistitaan? Miten aistitaan? Aistifysiologian terminologiaa. Reseptorityypeistä

Aistifysiologia. Mitä aistitaan? Miten aistitaan? Aistifysiologian terminologiaa. Reseptorityypeistä Mitä aistitaan? Aistifysiologia Oulun Yliopisto Fysiologian laitos Pasi Tavi 2004 Mitä, missä, milloin, paljonko? Aistimisessa on kysymys ympäristön energioiden muuttamisesta hermosolujen aktiopotentiaaleiksi

Lisätiedot

16 Ääni ja kuuleminen

16 Ääni ja kuuleminen 16 Ääni ja kuuleminen Ääni on väliaineessa etenevää pitkittäistä aaltoliikettä. Ihmisen kuuloalue 20 Hz 20 000 Hz. (Infraääni kuuloalue ultraääni) 1 2 Ääniaallon esittämistapoja: A = poikkeama-amplitudi

Lisätiedot

Hermoimpulssi eli aktiopotentiaali

Hermoimpulssi eli aktiopotentiaali Hermoimpulssi eli aktiopotentiaali Piirrä opettajan johdolla kuvat hermoimpulssin etenemisestä 1. KAIKKI solut ovat sähköisesti varautuneita o sähköinen varaus solun sisäpuolella on noin 70 millivolttia

Lisätiedot

Oppilas oppii kehonsa keskeiset osat sekä tärkeimpiä sisäelimiä. Oppilas tietää, mitä eri aisteja ihmisellä on ja mikä merkitys niillä on kehossa.

Oppilas oppii kehonsa keskeiset osat sekä tärkeimpiä sisäelimiä. Oppilas tietää, mitä eri aisteja ihmisellä on ja mikä merkitys niillä on kehossa. Opettajalle TAVOITE Oppilas oppii kehonsa keskeiset osat sekä tärkeimpiä sisäelimiä. IHMINEN Oppilas tietää, mitä eri aisteja ihmisellä on ja mikä merkitys niillä on kehossa. Käydään läpi perustietoa terveydestä

Lisätiedot

KEHOLLISUUS LEIKISSÄ. Sensorisen integraation kehitys ja vaikutus lapsen toimintakykyyn 7.5.2015 Anja Sario

KEHOLLISUUS LEIKISSÄ. Sensorisen integraation kehitys ja vaikutus lapsen toimintakykyyn 7.5.2015 Anja Sario KEHOLLISUUS LEIKISSÄ Sensorisen integraation kehitys ja vaikutus lapsen toimintakykyyn 7.5.2015 Anja Sario Kehollisuus: Havainto on enemmän kuin aistimus, se on synteettinen (kokonaiskuva), moniaistinen,

Lisätiedot

Näin hoidat Tinnitustasi

Näin hoidat Tinnitustasi Näin hoidat Tinnitustasi Opas tinnituksen ymmärtämiseen ja hoitoon Sisältö Kohti parempaa terveyttä! 4 Mikä korvissani soi? 5 Mistä tinnitus johtuu? 6 Tinnitus ja aivot 7 Miten tinnitus liittyy kuulonalenemaan?

Lisätiedot

Akustiikka ja toiminta

Akustiikka ja toiminta Akustiikka ja toiminta Äänitiede on kutsumanimeltään akustiikka. Sana tulee Kreikan kielestä akoustos, joka tarkoittaa samaa kuin kuulla. Tutkiessamme värähtelyjä ja säteilyä, voimme todeta että värähtely

Lisätiedot

Mitä ihon aistit koodaavat? Ihon aistit

Mitä ihon aistit koodaavat? Ihon aistit Ihon aistit Ihotuntoon kuuluvat subjektiiviset aistimukset kosketuksesta, paineesta, vibraatiosta, kuumasta ja kylmästä sekä kivusta. Iholla ja sen alaisissa kudoksissa on suuri joukko sensorisia neuroneita,

Lisätiedot

FYS03: Aaltoliike. kurssin muistiinpanot. Rami Nuotio

FYS03: Aaltoliike. kurssin muistiinpanot. Rami Nuotio FYS03: Aaltoliike kurssin muistiinpanot Rami Nuotio päivitetty 24.1.2010 Sisältö 1. Mekaaninen aaltoliike 2 1.1. Harmoninen voima 2 1.2. Harmoninen värähdysliike 2 1.3. Mekaaninen aalto 3 1.4. Mekaanisen

Lisätiedot

Saperesta ruokailoa koko perheelle. Asiakasraati 22.9.2010 Aila Koistinen 1

Saperesta ruokailoa koko perheelle. Asiakasraati 22.9.2010 Aila Koistinen 1 Saperesta ruokailoa koko perheelle Asiakasraati 22.9.2010 Aila Koistinen 1 Sapere -menetelmän taustaa Jaques Puisaisin (ransk. kemisti ja etnologi) kehittämä 5 aistin löytämiseen ja niiden kautta kokemukselliseen

Lisätiedot

Johdatus aisteihin. Tunti 1

Johdatus aisteihin. Tunti 1 Johdatus aisteihin Tunti 1 MIKÄ ON SAPERE? (tämä vain opettajalle tiedoksi) Sapere on latinaa ja tarkoittaa maistella, tuntea Sapere on ravitsemuskasvatusta, jossa ruokaa käsitellään aistien näkökulmasta

Lisätiedot

Muistisairaan kuulon kuntoutus. Seminaari

Muistisairaan kuulon kuntoutus. Seminaari Muistisairaan kuulon kuntoutus Seminaari 12.12.2013 Kuulo * Kuulo on kyky havainnoida ääntä. * Korvien kautta ääni välittyy aivoihin. * Korvassa on ihmisen kuulo- ja tasapainoelimet. Johanna Juola 2 Kuulon

Lisätiedot

Kuulon fysiologia. Välikorvan osat. Välikorva vahvistaa signaalia. Välikorvan vaimennusheijaste. Paineaallon liike ilmassa => ääni

Kuulon fysiologia. Välikorvan osat. Välikorva vahvistaa signaalia. Välikorvan vaimennusheijaste. Paineaallon liike ilmassa => ääni Paineaallon liike ilmassa => ääni Kuulon fysiologia Antti Pertovaara Ihminen voi aistia ääniä taajuusalueella 20 20 000 Hz, miljoonakertaisella intensiteettialueella ja paikantaa äänen yhden asteen tarkkuudella

Lisätiedot

Kokeile kuvasuunnistusta. 3D:nä

Kokeile kuvasuunnistusta. 3D:nä Kokeile kuvasuunnistusta 3D:nä Oheinen 3D-kuvasuunnistus on julkaistu Suunnistaja-lehdessä 1/13. Tämä kuvasuunnistus on toteutettu tarkkuussuunnistuksen aikarastitehtävän mukaisesti. Aikarastilla kartta

Lisätiedot

IVK-Tuote Oy Jani Saarvo Äänenhallinnan esitelmä 19.10.2009 JYVÄSKYLÄN ROTARYKLUBI

IVK-Tuote Oy Jani Saarvo Äänenhallinnan esitelmä 19.10.2009 JYVÄSKYLÄN ROTARYKLUBI IVK-Tuote Oy Jani Saarvo Äänenhallinnan esitelmä 19.10.2009 JYVÄSKYLÄN ROTARYKLUBI IVK-TUOTE OY perustettiin vuonna 1988. Pienestä 7 henkilön työpajasta on kehittynyt Suomen johtava ilmastointijärjestelmien

Lisätiedot

2.2 Kuukautiskierto. munarakkula. munasarja. munasolu. keltarauhanen. Munarakkulavaihe Keltarauhasvaihe Munarakkulavaihe. Aivolisäkkeen.

2.2 Kuukautiskierto. munarakkula. munasarja. munasolu. keltarauhanen. Munarakkulavaihe Keltarauhasvaihe Munarakkulavaihe. Aivolisäkkeen. 2.2 Kuukautiskierto munasarja munarakkula munasolu keltarauhanen Munarakkulavaihe Keltarauhasvaihe Munarakkulavaihe FSH LH Aivolisäkkeen hormonit munarakkula ovulaatio keltarauhanen Munasarjan hormonit

Lisätiedot

Tiedelimsa. KOHDERYHMÄ: Työ voidaan tehdä kaikenikäisien kanssa. Teorian laajuus riippuu ryhmän tasosta/iästä.

Tiedelimsa. KOHDERYHMÄ: Työ voidaan tehdä kaikenikäisien kanssa. Teorian laajuus riippuu ryhmän tasosta/iästä. KOHDERYHMÄ: Työ voidaan tehdä kaikenikäisien kanssa. Teorian laajuus riippuu ryhmän tasosta/iästä. KESTO: 15min 1h riippuen työn laajuudesta ja ryhmän koosta. MOTIVAATIO: Arkipäivän kemian ilmiöiden tarkastelu

Lisätiedot

Osa 1 Hengitys ja tuki Ólafur Torfason

Osa 1 Hengitys ja tuki Ólafur Torfason Osa 1 Hengitys ja tuki 25.01.2018 Ólafur Torfason Hengitys Esimerkkivideo pallean liikkeestä (ei ääntä) https://www.youtube.com/watch?v=5jron_sm5gc Sisäänhengityksen aikana: Pallea liikkuu alaspäin Rintakehä

Lisätiedot

Reseptoripotentiaalista (RP) aktiopotentiaaliin

Reseptoripotentiaalista (RP) aktiopotentiaaliin Haju- ja makuaisti Reseptoripotentiaalista (RP) aktiopotentiaaliin Reseptoristimulaatio lokaalinen sähköinen ärtyminen (melkein aina depolarisaatio) RP syntymekanismi vaihtelee aistimesta toiseen RP leviää

Lisätiedot

BIOSÄHKÖISET MITTAUKSET

BIOSÄHKÖISET MITTAUKSET TEKSTIN NIMI sivu 1 / 1 BIOSÄHKÖISET MITTAUKSET ELEKTROENKEFALOGRAFIA EEG Elektroenkegfalografialla tarkoitetaan aivojen sähköisen toiminnan rekisteröintiä. Mittaus tapahtuu tavallisesti ihon pinnalta,

Lisätiedot

BI4 IHMISEN BIOLOGIA

BI4 IHMISEN BIOLOGIA BI4 IHMISEN BIOLOGIA LAPSUUS ON VOIMAKKAAN KASVUN JA KEHITYKSEN AIKAA Pitkän lapsuusajan uskotaan vähentävän lapsikuolleisuutta. Lapsuus on pitkä ajanjakso ihmisen elämässä. Se on yhteydessä aivojen kehittymiseen

Lisätiedot

AIMO- aistit ja motoriikka Sensorista integraatiota kehittävä 1-3-luokkalaisille suunnattu kerhosuunnitelma

AIMO- aistit ja motoriikka Sensorista integraatiota kehittävä 1-3-luokkalaisille suunnattu kerhosuunnitelma AIMO- aistit ja motoriikka Sensorista integraatiota kehittävä 1-3-luokkalaisille suunnattu kerhosuunnitelma Katri Heikura Sanna Saarinen Marraskuu 2008 Sosiaali-ja terveysala JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU

Lisätiedot

800 Hz Hz Hz

800 Hz Hz Hz 800 Hz korvaan tulevat ilmanpaineen vaihtelut taajuus 1 Hz = 1 heilahdus sekunnissa pianon keski C: 261 Hz puhe 1000-3000 Hz kuuloalue 20-20000 Hz amplitudi, db voimakkuus (loudness) rakenne siniääni monesta

Lisätiedot

Kanttulan Hirven Teemanumero kevät 2016 VIIS-AAT SANOMAT IHMINEN. Kuvat: Curly ry

Kanttulan Hirven Teemanumero kevät 2016 VIIS-AAT SANOMAT IHMINEN. Kuvat: Curly ry Kanttulan Hirven Teemanumero kevät 2016 VIIS-AAT SANOMAT IHMINEN Kuvat: Curly ry SISÄLLYSLUETTELO 3 Testaa tietosi! 4 Luusto - Artturi ja Eino 5 Hampaiden pesu - Artturi ja Eino 6 Lihakset - Aada ja Joanna

Lisätiedot

Mono- ja stereoääni Stereoääni

Mono- ja stereoääni Stereoääni 1 Mitä ääni on? Olet ehkä kuulut puhuttavan ääniaalloista, jotka etenevät ilmassa näkymättöminä. Ääniaallot käyttäytyvät meren aaltojen tapaan. On suurempia aaltoja, jotka ovat voimakkaampia kuin pienet

Lisätiedot

Sisällys. I osa Sensorinen integraatio ja aivot

Sisällys. I osa Sensorinen integraatio ja aivot Aistimusten aallokossa Sisällys Alkusanat... 15 Esipuhe... 20 Suomalaisen asiantuntijan puheenvuoro... 22 I osa Sensorinen integraatio ja aivot Luku 1. Mitä on sensorinen integraatio? Johdanto aiheeseen..............................................

Lisätiedot

Syöpä. Ihmisen keho muodostuu miljardeista soluista. Vaikka. EGF-kasvutekijä. reseptori. tuma. dna

Syöpä. Ihmisen keho muodostuu miljardeista soluista. Vaikka. EGF-kasvutekijä. reseptori. tuma. dna Ihmisen keho muodostuu miljardeista soluista. Vaikka nämä solut ovat tietyssä mielessä meidän omiamme, ne polveutuvat itsenäisistä yksisoluisista elämänmuodoista, jotka ovat säilyttäneet monia itsenäisen

Lisätiedot

Kuka on näkövammainen?

Kuka on näkövammainen? Näkövammat 1 Sisältö Kuka on näkövammainen? 3 Millaisia näkövammat ovat? 4 Näöntarkkuus 4 Näkökenttä 4 Kontrastien erotuskyky 6 Värinäkö 6 Silmien mukautuminen eri etäisyyksille 6 Silmien sopeutuminen

Lisätiedot

Virikkeitä laadukkaaseen varhaiskasvatukseen aivotutkimuksesta. 28.1.2012 Markku Penttonen, Jyväskylän Yliopisto

Virikkeitä laadukkaaseen varhaiskasvatukseen aivotutkimuksesta. 28.1.2012 Markku Penttonen, Jyväskylän Yliopisto Virikkeitä laadukkaaseen varhaiskasvatukseen aivotutkimuksesta 28.1.2012 Markku Penttonen, Jyväskylän Yliopisto 1 Sisällys Hermosolu Aivot Elämän vaiheet Hermojärjestelmän rakentuminen sikiöaikana Hermosolujen

Lisätiedot

Luento 4 Kolmiulotteiset kuvat. fotogrammetriaan ja kaukokartoitukseen

Luento 4 Kolmiulotteiset kuvat. fotogrammetriaan ja kaukokartoitukseen Luento 4 Kolmiulotteiset kuvat 1 Kuvan kolmiulotteisuus 2 Stereokuva 3 Aiheita Parallaksi. Stereoskopia. Stereoskooppinen näkeminen. Stereomallin kokonaisplastiikka. Stereokuvaus. Dokumentointi stereodiakuvin.

Lisätiedot

Liikehallintakykytestaus

Liikehallintakykytestaus Liikehallintakykytestaus ketteryys, tasapaino ja liikkuvuus Marjo Rinne TtT, tutkija, ft Liikehallintakyky Liikkeen hallintaan vaikuttavia tekijöitä osa selittyy perintötekijöillä, mutta harjoittelulla

Lisätiedot

Geometrinen optiikka. Tasopeili. P = esinepiste P = kuvapiste

Geometrinen optiikka. Tasopeili. P = esinepiste P = kuvapiste Geometrinen optiikka Tasopeili P = esinepiste P = kuvapiste Valekuva eli virtuaalinen kuva koska säteiden jatkeet leikkaavat (vs. todellinen kuva, joka muodostuu itse säteiden leikkauspisteeseen) Tasomainen

Lisätiedot

Melun terveysvaikutukset alle 80dB:n äänitasoilla

Melun terveysvaikutukset alle 80dB:n äänitasoilla Melun terveysvaikutukset alle 80dB:n äänitasoilla Irja Korhonen Ylilääkäri, Työterveys Aalto Lähteet: Suomen Lääkärilehti 36/2012 v sk 67 sivut 2445 2450b; Carter & Beh 1989; Miedema 2007; 3T Työturvallisuus

Lisätiedot

Opas monitehojen ostajalle KATRIN DIETER, RIIKKA YLI-KOHTAMÄKI

Opas monitehojen ostajalle KATRIN DIETER, RIIKKA YLI-KOHTAMÄKI Opas monitehojen ostajalle KATRIN DIETER, RIIKKA YLI-KOHTAMÄKI Opas monitehojen ostajalle KATRIN DIETER, RIIKKA YLI-KOHTAMÄKI Sisällys 6 MIKSI TARVITSET MONITEHOT? 7 MONITEHOLINSSIN RAKENNE 8 PINNOITTEET

Lisätiedot

BI4 IHMISEN BIOLOGIA

BI4 IHMISEN BIOLOGIA BI4 IHMISEN BIOLOGIA Verenkierto toimii elimistön kuljetusjärjestelmänä 6 Avainsanat fibriini fibrinogeeni hiussuoni hyytymistekijät imusuonisto iso verenkierto keuhkoverenkierto laskimo lepovaihe eli

Lisätiedot

Käytös. Pieni oppimäärä lammaspsykologiaa. Normaali käytös. Lampaat. Epänormaali käytös 03.06.2014. Kaie Ahlskog ProAgria Etelä-Suomi

Käytös. Pieni oppimäärä lammaspsykologiaa. Normaali käytös. Lampaat. Epänormaali käytös 03.06.2014. Kaie Ahlskog ProAgria Etelä-Suomi Pieni oppimäärä lammaspsykologiaa Kaie Ahlskog ProAgria Etelä-Suomi Mitä enemmän tunnet lammasta: Helpompi tunnistaa ongelmia Esim. onko uuhi sairas karsinan nurkassa, tai aloittamassa poikimista Käsittely

Lisätiedot

Havaintomotoriikan harjoittelu koripalloa hyödyntäen

Havaintomotoriikan harjoittelu koripalloa hyödyntäen Havaintomotoriikan harjoittelu koripalloa hyödyntäen Tavoitteet Tutustua havaintomotorisen harjoittelun perusteisiin Esitellä havaintomotorista harjoittelua käytännössä erilaisten harjoitteiden, leikkien

Lisätiedot

Tinnitus tutuksi ja turvalliseksi. Kyösti Laitakari

Tinnitus tutuksi ja turvalliseksi. Kyösti Laitakari Tinnitus tutuksi ja turvalliseksi Kyösti Laitakari Tinnituksen määritelmä Tinnitukseksi sanotaan äänihavaintoa, joka ei ole peräisin ulkoisesta äänilähteestä eikä ole tunnistettavaa puhetta tai musiikkia.

Lisätiedot

Vaikeavammaisen asiakkaan kanssa työskentely

Vaikeavammaisen asiakkaan kanssa työskentely Vaikeavammaisen asiakkaan kanssa työskentely Lähtökohtia Tavoitteena asiakkaan osallisuuden lisääminen. Asiakkaan kokemusmaailmaa tulee rikastuttaa tarjoamalla riittävästi elämyksiä ja kokemuksia. Konkreettisten

Lisätiedot

Luento 15: Ääniaallot, osa 2

Luento 15: Ääniaallot, osa 2 Luento 15: Ääniaallot, osa 2 Aaltojen interferenssi Doppler Laskettuja esimerkkejä Luennon sisältö Aaltojen interferenssi Doppler Laskettuja esimerkkejä Aaltojen interferenssi Samassa pisteessä vaikuttaa

Lisätiedot

Kehollisuutta maahanmuuttajatyöhön SOLID- HANKE (IF1712A1)

Kehollisuutta maahanmuuttajatyöhön SOLID- HANKE (IF1712A1) Kehollisuutta maahanmuuttajatyöhön 1.1.2013-31.3. 2014 SOLID- HANKE (IF1712A1) Hankkeen toteutus Hankkeen toteuttaja on Metropolia AMK Hankkeen budjetti 26 665 000 eur Metropolian osuus 8 888, 28 eur Merja

Lisätiedot

Napapiirin luontokansio

Napapiirin luontokansio Puolipilvistä, sanoi etana ja näytti vain toista sarvea Tutki säätilaa metsässä ja suolla ja vertaa tuloksia. Säätilaa voit tutkia mihin vuodenaikaan tahansa. 1. Mittaa a) ilman lämpötila C b) tuulen nopeus

Lisätiedot

AIVOT JA INFORMAATIOÄHKY

AIVOT JA INFORMAATIOÄHKY AIVOT JA INFORMAATIOÄHKY Juhani Juntunen Professori, vakuutuslääketieteen ja neurotoksikologian dosentti Neurologian erikoislääkäri Share of GDP Three phases of development of economic structures each

Lisätiedot

Mindfulness oppimisen tukena. Teea Ekola Ilon Kopse Mindfulness- tunnetaitovalmentaja

Mindfulness oppimisen tukena. Teea Ekola Ilon Kopse Mindfulness- tunnetaitovalmentaja Mindfulness oppimisen tukena Teea Ekola Ilon Kopse Mindfulness- tunnetaitovalmentaja Mindfulness- määritelmiä Thich Nhat Hanh: Ihminen on valppaana nykyhetkessä, pitää tietoisuutensa tarkkaavaisesti kulloisessakin

Lisätiedot

Iloa ja aistikokemuksia lasten ruokailuun Aila Koistinen Lasten ruokakasvatus varhaiskasvatuksessa -hanke

Iloa ja aistikokemuksia lasten ruokailuun Aila Koistinen Lasten ruokakasvatus varhaiskasvatuksessa -hanke Iloa ja aistikokemuksia lasten ruokailuun Aila Koistinen Lasten ruokakasvatus varhaiskasvatuksessa -hanke, 7.2.2012, Imatra Lasten ruokakasvatus varhaiskasvatuksessa -hanke Tunteet Itsetunto Sapere - 5

Lisätiedot

Kotitehtävä. Ruokapäiväkirja kolmelta vuorokaudelta (normi reenipäivä, lepopäivä, kisapäivä) Huomioita, havaintoja?

Kotitehtävä. Ruokapäiväkirja kolmelta vuorokaudelta (normi reenipäivä, lepopäivä, kisapäivä) Huomioita, havaintoja? Kotitehtävä Ruokapäiväkirja kolmelta vuorokaudelta (normi reenipäivä, lepopäivä, kisapäivä) Huomioita, havaintoja? VÄLIPALA Tehtävä Sinun koulupäiväsi on venähtänyt pitkäksi etkä ehdi ennen illan harjoituksia

Lisätiedot

Nivelrikko ja liikunta - Mikä on hyväksi? Hanna Jungman Fysioterapeutti Aluesuunnittelija, Suomen Nivelyhdistys

Nivelrikko ja liikunta - Mikä on hyväksi? Hanna Jungman Fysioterapeutti Aluesuunnittelija, Suomen Nivelyhdistys Nivelrikko ja liikunta - Mikä on hyväksi? Hanna Jungman Fysioterapeutti Aluesuunnittelija, Suomen Nivelyhdistys Liikunta ja tule-sairaudet Lääketieteessä juuri millään ei ole yhtä vahva näyttö kuin liikunnan

Lisätiedot

Havaitsevan tähtitieteen peruskurssi I

Havaitsevan tähtitieteen peruskurssi I 5. Ilmaisimet Lauri Jetsu Fysiikan laitos Helsingin yliopisto Ilmaisimet Ilmaisimet (kuvat: @ursa: havaitseva tähtitiede, @kqedscience.tumblr.com) Ilmaisin = Detektori: rekisteröi valon ja muuttaa käsiteltävään

Lisätiedot

SISÄELINTEN TUTKIMUSRAPORTTI

SISÄELINTEN TUTKIMUSRAPORTTI SISÄELINTEN TUTKIMUSRAPORTTI Hanna-Riina Raunio 9c Tutkimme 1.11.2012 biologian tunnilla naudan sisäelimiä. Tutkimme munuaisia, maksaa, keuhkoja ja henkitorvea sekä ruokatorvea ja kieltä. Pidin tutkimisesta,

Lisätiedot

Ihminen käyttäjänä 2006-07. Ärsykkeestä havaintoon

Ihminen käyttäjänä 2006-07. Ärsykkeestä havaintoon Ihminen käyttäjänä 2006-07 Ärsykkeestä havaintoon Luennon tavoitteena on tutustua näköaistimukseen visuaaliseen piirre- ja käsiteohjattuun havaitsemiseen 1 1. Essee http://www.cs.tut.fi/ihte/ Deadline:

Lisätiedot

Lihashuolto. Venyttely

Lihashuolto. Venyttely Lihashuolto Aina ennen harjoitusta huolellinen alkulämpö, joka sisältää lyhytkestoiset venytykset noin 5-7 sek (ei pitkäkestoisia venytyksiä, sillä muuten lihasten voimantuotto ja kimmoisuus heikentyy).

Lisätiedot

SÄHKÖMAGNEETTISTEN KENTTIEN BIOLOGISET VAIKUTUKSET, TERVEYSRISKIT JA LÄHTEET

SÄHKÖMAGNEETTISTEN KENTTIEN BIOLOGISET VAIKUTUKSET, TERVEYSRISKIT JA LÄHTEET Atomiteknillinen seura 28.11.2007, Tieteiden talo SÄHKÖMAGNEETTISTEN KENTTIEN BIOLOGISET VAIKUTUKSET, TERVEYSRISKIT JA LÄHTEET Kari Jokela Ionisoimattoman säteilyn valvonta Säteilyturvakeskus Ionisoimaton

Lisätiedot

Kalle Oksa. Aloittavan yrityksen. visuaalinen yritysilme ja verkkosivut

Kalle Oksa. Aloittavan yrityksen. visuaalinen yritysilme ja verkkosivut Kalle Oksa Aloittavan yrityksen visuaalinen yritysilme ja verkkosivut Metropolia Ammattikorkeakoulu Insinööri (AMK) Mediatekniikan koulutusohjelma Insinöörityö 11.5.2011 Tiivistelmä Tekijä Otsikko Sivumäärä

Lisätiedot

Sirkka-Liisa Kivelä Emeritaprofessori, yleislääketiede, TY Dosentti, geriatrinen lääkehoito, HY

Sirkka-Liisa Kivelä Emeritaprofessori, yleislääketiede, TY Dosentti, geriatrinen lääkehoito, HY Sirkka-Liisa Kivelä Emeritaprofessori, yleislääketiede, TY Dosentti, geriatrinen lääkehoito, HY 70 75 vuotta täyttäneistä, erityisesti 80-85 vuotta täyttäneistä Arvoperustana iäkkäiden omatoimisuuden ja

Lisätiedot

Tärinän vaikutukset ihmiseen. Esa-Pekka Takala, LKT, Dos. Apulaisylilääkäri

Tärinän vaikutukset ihmiseen. Esa-Pekka Takala, LKT, Dos. Apulaisylilääkäri Tärinän vaikutukset ihmiseen Esa-Pekka Takala, LKT, Dos. Apulaisylilääkäri "Tärinätauti" Selkävaivat Pahoinvointi Näköhäiriöt Tärinän terveysvaikutuksia Keskittymisvaikeudet, uneliaisuus / unettomuus,

Lisätiedot

Mind Master. Matti Vire 11.5.2013

Mind Master. Matti Vire 11.5.2013 Stressi = ympäristön yksilöön kohdistava uhka tai vahingollinen vaikutus sympaattinen hermojärjestelmä ja hypotalamus-aivolisäke-lisämunuainen aktivoituvat Akuutissa stressissä sydämen syke nousee, hengitys

Lisätiedot

7.4 PERUSPISTEIDEN SIJAINTI

7.4 PERUSPISTEIDEN SIJAINTI 67 7.4 PERUSPISTEIDEN SIJAINTI Optisen systeemin peruspisteet saadaan systeemimatriisista. Käytetään seuraavan kuvan merkintöjä: Kuvassa sisäänmenotaso on ensimmäisen linssin ensimmäisessä pinnassa eli

Lisätiedot

Aleksi Jokinen, Timo Viljanen & Lassi 81: 1 &82: 4 Ti 3.3.

Aleksi Jokinen, Timo Viljanen & Lassi 81: 1 &82: 4 Ti 3.3. Biologian kurssi 4: Ihmisen biologia Laadi monisteen tehtäviä apuna käyttäen selkeä suullinen esitelmä ihmisen elimistä, niiden rakenteista, toiminnan säätelystä ja yleisimmistä toimintahäiriöistä. Aihe:

Lisätiedot

Havaintomotorisista valmiuksista ja niiden kehittämisestä

Havaintomotorisista valmiuksista ja niiden kehittämisestä Havaintomotorisista valmiuksista ja niiden kehittämisestä Havaintotaidot Liikehallintataidot Taitojen luokittelu Päätöksentekotaidot Pelin havainnointi on vaativa tehtävä Suuren informaatiomäärän integrointi

Lisätiedot

1. STEREOKUVAPARIN OTTAMINEN ANAGLYFIKUVIA VARTEN. Hyvien stereokuvien ottaminen edellyttää kahden perusasian ymmärtämistä.

1. STEREOKUVAPARIN OTTAMINEN ANAGLYFIKUVIA VARTEN. Hyvien stereokuvien ottaminen edellyttää kahden perusasian ymmärtämistä. 3-D ANAGLYFIKUVIEN TUOTTAMINEN Fotogrammetrian ja kaukokartoituksen laboratorio Teknillinen korkeakoulu Petri Rönnholm Perustyövaiheet: A. Ota stereokuvapari B. Poista vasemmasta kuvasta vihreä ja sininen

Lisätiedot

Kinestetiikka Perioperatiivisessa hoitotyössä Pietarsaari 10.09.2015. K. Hagström kirsi.hagstrom@kinestetiikka.fi

Kinestetiikka Perioperatiivisessa hoitotyössä Pietarsaari 10.09.2015. K. Hagström kirsi.hagstrom@kinestetiikka.fi 1 Kinestetiikka Perioperatiivisessa hoitotyössä Pietarsaari 10.09.2015 Elämä muodostuu liikkeestä ja liikkumisesta. Se miten liikun tai olen liikkumatta, vaikuttaa terveyteeni - koko elämän ajan. 2 Mitä

Lisätiedot

Fysiikkaa biologian avulla tai toisin päin. Hanna-Kaisa Mikkola

Fysiikkaa biologian avulla tai toisin päin. Hanna-Kaisa Mikkola 1 F G Fysiikkaa biologian avulla tai toisin päin Hanna-Kaisa Mikkola 2 Sisällysluettelo Johdanto...3 Tehtävät...4 Tehtävä 1. Rakenna malli keuhkojen toiminnasta...4 Tehtävä 2. Onko minussakin vipuja? Rakenna

Lisätiedot

VASTASYNTYNEIDEN LÄÄKKEETTÖMÄT KIVUNHOIDON MENETELMÄT

VASTASYNTYNEIDEN LÄÄKKEETTÖMÄT KIVUNHOIDON MENETELMÄT VASTASYNTYNEIDEN LÄÄKKEETTÖMÄT KIVUNHOIDON MENETELMÄT 11.4.2016 OPAS VANHEMMILLE EFJKVF Joskus pienimmät asiat ottavat suurimman paikan sydämessäsi. A. A. Milne, Nalle Puh Emmi Ristanen, Laura Kolari &

Lisätiedot

Hermosto. Enni Kaltiainen

Hermosto. Enni Kaltiainen Hermosto Enni Kaltiainen Hermoston kehittyminen Neurulaatiossa ektodermin solut muodostavat hermostouurteen, joka sulkeutuu hermostoputkeksi ( 8vk ) samalla liitoskohdan solut muodostavat hermostopienan.

Lisätiedot

PROBIOOTIT KODINHOIDOSSA SYVENTÄVÄÄ TIETOA

PROBIOOTIT KODINHOIDOSSA SYVENTÄVÄÄ TIETOA PROBIOOTIT KODINHOIDOSSA SYVENTÄVÄÄ TIETOA MITÄ OVAT MIKRO-ORGANISMIT? Mikro-organismi tai mikrobi on organismi, joka on niin pieni, ettei sitä näe paljaalla silmällä. Vain siinä tapauksessa, kun niitä

Lisätiedot

Aivotutkimus kielenoppimisen edistäjänä

Aivotutkimus kielenoppimisen edistäjänä Aivotutkimus kielenoppimisen edistäjänä 15.3.2018 Kaisa Lohvansuu, FT JYU. Since 1863. 1 -Kieli ja aivot -Aivotutkimus: Mitä tutkitaan ja miksi? -Mitä hyötyä aivotutkimuksesta on? JYU. Since 1863. 2 Aivotutkimuksen

Lisätiedot

Hyvinvointianalyysi ja kehonkoostumusmittaus ravintovalmennuksessa. - Olli Patja - www.fairpro.fi

Hyvinvointianalyysi ja kehonkoostumusmittaus ravintovalmennuksessa. - Olli Patja - www.fairpro.fi Hyvinvointianalyysi ja kehonkoostumusmittaus ravintovalmennuksessa - Olli Patja - www.fairpro.fi Ravintovalmentajan sudenkuopat Sanat eivät riitä kertomaan Tarvitaan tietoa todellisesta tilasta Kuinka

Lisätiedot

A H O L A J A V I L L A K O K K O N E N J Ä R V E N P Ä Ä N P A I K A L L I S I N A J A M O N I A I S T I S I N A V I E R A I L U K O H T E I N A

A H O L A J A V I L L A K O K K O N E N J Ä R V E N P Ä Ä N P A I K A L L I S I N A J A M O N I A I S T I S I N A V I E R A I L U K O H T E I N A Järvenpää & maku A H O L A J A V I L L A K O K K O N E N J Ä R V E N P Ä Ä N P A I K A L L I S I N A J A M O N I A I S T I S I N A V I E R A I L U K O H T E I N A ESITYKSEN SISÄLTÖ SING-projekti ja sen

Lisätiedot

Mekaniikan jatkokurssi Fys102

Mekaniikan jatkokurssi Fys102 Mekaniikan jatkokurssi Fys102 Syksy 2009 Jukka Maalampi LUENTO 12 Aallot kahdessa ja kolmessa ulottuvuudessa Toistaiseksi on tarkasteltu aaltoja, jotka etenevät yhteen suuntaan. Yleisempiä tapauksia ovat

Lisätiedot

Musiikista ja äänestä yleisesti. Mitä tiedetään vaikutuksista. Mitä voi itse tehdä

Musiikista ja äänestä yleisesti. Mitä tiedetään vaikutuksista. Mitä voi itse tehdä Tarja Ketola 13.3.2017 Musiikista ja äänestä yleisesti Mitä tiedetään vaikutuksista Mitä voi itse tehdä MELU ihmisen tekemää ääntä, erityisesti sitä mitä ei pysty itse kontrolloimaan HILJAISUUS sallii

Lisätiedot

Runko: Tomografiassa halkeamien takia lahoa sensoreitten 3-4 ja 6-7 välissä. Kaksi isoa pintaruhjetta ja lahoa sensori 4-5 alapuolella.

Runko: Tomografiassa halkeamien takia lahoa sensoreitten 3-4 ja 6-7 välissä. Kaksi isoa pintaruhjetta ja lahoa sensori 4-5 alapuolella. Pintaruhjeita, lahoa 290. Tilia cordata 290. Tilia cordata 126 cm maasta (sensori 1, pohjoinen) Läpimitta 48,7 cm keskimäärin 48 % Kaivettu juuristoalueella. Pintaruhjeita ja lahoa. Iso, kuollut oksa Asfaltti

Lisätiedot

Toimivat, esteettömät työtilat Esken verkostoseminaari IIRIS

Toimivat, esteettömät työtilat Esken verkostoseminaari IIRIS 150318 Toimivat, esteettömät työtilat Esken verkostoseminaari IIRIS NÄKÖKULMIA TYÖPAIKKOJEN ESTEETTÖMYYTEEN Koppikonttori avokonttori monitilatoimisto Kommenttipuheenvuoro Kuuloliitto ry muokattu viimeksi

Lisätiedot

1 Johdanto. 1.2 Psykofysiikka, psykoakustiikka. 1.1 Kuulon toiminta. Sisältö:

1 Johdanto. 1.2 Psykofysiikka, psykoakustiikka. 1.1 Kuulon toiminta. Sisältö: Kuulo Lähteet: Karjalainen. (1999). Kommunikaatioakustiikka. Rossing. (1990). The science of sound. Luvut 5 7. Moore. (1997). An introduction to the psychology of hearing. Springer Handbook of Acoustics,

Lisätiedot

!"#$%"&'&()*)+#+&'#,-)./.%'%.$0-/.)%""&'

!#$%&'&()*)+#+&'#,-)./.%'%.$0-/.)%&' !"#$#$%!&!"#$%"&'&()*)+#+&'#,-)./.%'%.$0-/.)%""&'!"#$#%&"$'(")(*+'"#$,#)"+-"'#%&"$%&&+&)"./(,."$-%(01-2-$#$ 1-")(0+"''(+%"$++( 345.%&"$+%"$"++(,6$"/#7 8, 9*)+*!"#$%&"$%$&&'()%$*+,! !"#$#$%!& $ !"#$#$%!&!"#$%"&'%()*+&',&,-$*(,,!"#$%"&&'()*%+,,+*%-+(%../*)(%*&0+!"#$%")(%*&0+0.)'(1*.,')(&*--"+("-.2-','%..))'%%'(#"//'--.)'(

Lisätiedot

Kosketuksen merkitys lapsen kehityksessä. Jukka Mäkelä HYKS Pienten lasten psykiatrinen keskus

Kosketuksen merkitys lapsen kehityksessä. Jukka Mäkelä HYKS Pienten lasten psykiatrinen keskus Kosketuksen merkitys lapsen kehityksessä Jukka Mäkelä HYKS Pienten lasten psykiatrinen keskus Kosketus Kosketusaisti kehittyy ensimmäisenä ja säilyy pisimpään Iho on suurin aistinelin rakentaa yhteyden

Lisätiedot