Maskun hautausmaan maisemakävely

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Maskun hautausmaan maisemakävely"

Transkriptio

1 Maskun hautausmaan maisemakävely

2 Maskun hautausmaalla järjestettiin maisemakävely kesiviikkona Mukana oli 10 kävelijää ja keskustelu puiden uudistamisesta kävi vilkkaana. Maisemakävelyn järjestelyssä auttoivat Maskun seurakunnan talouspäällikkö Kari Sipilä sekä seurakuntapuutarhuri-suntio Kati Hannula. Maisemakävely oli osa Maskun kirkon ympäristön puuston maisemasuunnittelua, jossa toteutettiin osallistava suunnittelu. Kävelyn aikana keskusteltiin hautausmaa-alueen puuston uudistamisesta ja uudistamisen suunnittelusta, kuusiaidan uudistamisesta ja ajoituksesta sekä hautausmaan lähellä olevien Myllymäen ja Raatomäen puuston vaiheittaisesta uudistamisesta. Kävelylle osallistuneet kuntalaiset ymmärsivät hyvin puiden uudistamisen tarpeen sekä myös kuusiaidan vähittäisen uudistamisen. Ainoastaan hautausmaan pohjoisosassa kasvavan, leikkaamattoman kuusiaidanteen poistamisesta keskusteltiin enemmän. Leikkaamaton kuusiaidanne peittää näkymän harjurinteeseen ja sen poistamisen myötä näkymät sekä harjun päältä että hautausmaalta paranisivat. 2

3 1. Näkymä Myllymäelle Arvot: Tämän hetken haasteena on näkymien umpeutuminen. Lähi- ja kaukomaisemat ovat tärkeitä niin kaupunkialueilla kuin maaseudullakin. Näkymät johdattavat katsetta haluttuihin kohteisiin sekä antavat myönteisen ja avoimen kuvan ympäristöstä. Kellotapulille avautuvassa näkymässä alimmassa kerroksessa kasvaa kurtturuusua, seuraavana kasvaa leikkaamattomia vuorimäntyjä sekä mongolianvaahteraa. Näiden takana kasvaa mäntyjä sekä vaahteraa ja korkeimpana kolme pihakuusta. Toimenpidesuositus: Näkymää avataan raivaamalla ja harventamalla reunapuustoa sekä vesakkoa alueen sisällä noin 3-5 vuoden välein. Erityisesti huonokuntoiset kuuset poistetaan. Metsänreuna on tällä hetkellä pehmeä ja asteittan nouseva, joka antaa metsänreunalle mielenkiintoisen ilmeen. Tätä pehmeää reunaa kannattaa jatkossakin vaalia ja hoitaa jokaista kerrosta. Puut pääsevät myös kasvamaan paremmin muotoonsa, kun saavat raivauksen jälkeen riittävästä tilaa itselleen. Tämä auttaa myös ennaltaehkäisemään myrskytuhoja, kun puut saavat rauhassa kasvattaa niin latvusta kuin juuristoaankin. Koko Myllymäen hoito-ohjeet esitellään erillisessä metsäsuunnitelmassa. 3

4 2. Tammirivistö Arvo: Tammet hautausmaan ja maantien välissä pehmentävät näkymää hautausmaalle sekä toimivat myös ilmansaasteiden sitojana ja vaimentavat liikenteen melua. Toimenpidesuositus: Suosituksena on muutaman huonokuntoisen tammen kaataminen rivistön keskeltä, koska tällä hetkellä tammet kasvavat liian tiiviisti. Lisäksi hautausmaan puolelta kookas vaahtera ja tammi ovat kasvaneet muutaman tammen päälle pakottaen nämä kasvamaan vinoon ja hakemaan valoa ja tilaa kasvaa. Tammet voidaan poistaa joko periaatteella joka toinen pois tai ryhmitellä ne niin, että ne reunustavat molempien porttien sisäänkäyntiä. Tammien poistoon vaikuttaa myös se, mitä puita hautausmaan puolelta tullaan lähiaikoina poistamaan. 4

5 3. Hautausmaata ympäröivän kuusiaidan uudistaminen Arvot: Kuusiaita on istutettu noin 1940-luvulla ja se kiertää hautausmaata Maskuntien puolelta. Kuusiaitaa on osittain myös Kirkkopolun puolella, joka rajaa uuden ja vanhan puolen toisistaan. Useat hautausmaita kiertävistä kuusiaidoista on istutettu luvuilla ja ne luovat arvokkuutta ja rauhallisuutta hautausmaalle. Ikivihreänä kasvina kuusi toimii näköja melusuojana myös talvellakin ja luo hautausmaalle aivan omanlaisen tunnelman. Toimenpidesuositus: Kuusiaita on paikoitellen huonokuntoinen ja se on koko matkaltaan kasvanut leveäksi ja korkeaksi ja on vaativa hoitaa sekä vie paljon tilaa. Suosituksena on kuusiaidan uusiminen noin 20-vuoden aikana. Kuusiaita voidaan kaataa osa kerrallaan ja istuttaa tilalle uusi kuusiaita, näin muutos ei ole kerralla liian suuri. Kirkkopolun itäpäästä, jossa kuusiaitaa on jo nyt väleistä poistettu, kuusiaita voidaan poistaa kokonaan. Näin saadaan avattua näkymiä uuden ja vanhan hautausmaan välillä. 5

6 vuonna kaadettava kuusiaita. Tilalle istutetaan koivuangervoa. 2. Koivuangervon istuttamisen jälkeen kaadettava osa. 3. Kaadetaan samaan aikaan kuin osa 2, tai 2-5 vuotta myöhemmin vuotta myöhemmin kaadettava kuin osa vuotta myöhemmin kaadettava kuin osa 3. Poistettava leikkaamaton kuusiaidanne. Poistettava tilalle istutetaan koivuangervoa. 6

7 4. Näkymät uudelle hautausmaalle Arvot: Näkymät maisemassa ovat tärkeitä ja avaamalla näkymät uuden ja vanhan hautausmaan välillä saadaan nämä alueet yhdistettyä toisiinsa paremmin. Toimenpiteet: Kirkkopolun itäpuolen pään kuusiaita voidaan kaataa kokonaan, jotta näkymä saadaan paremmin avattua. Samalla voidaan kaataa rinteessä olevalta ketoalueelta muutama huonokuntoinen kataja pylväskatajien välistä ja nostaa pihlajien runkokorkeutta. Vanha kiviaita on paikoitellen kärsinyt kuusiaidan juuristosta, joten kiviaidan kivet voisi osittain latoa uudestaan. Tämä parantaisi myös kohteen turvallisuutta, kun kivet eivät pääsisi liikkumaan tai vierimään. Nykyisen kuusiaidan tilalle voitaisiin istuttaa vaikka koivuangervoaita, joka matalana säilyttää näkymät uuden ja vanhan hautausmaan välillä, joka sitoisi puolet paremmin toisiinsa ja toisi turvallisuutta pieneen rinteeseen. 7

8 5. Näkymien avaaminen Raatomäeltä Arvo: Hautausmaan taustalla kohoava Raatomäki suojaa hautausmaata pohjoistuulilta ja rajaa sen asutuksesta. Raatomäki on ulkoilijoiden suosiossa. Näkymät harjun reunalla kulkevalta polulta yli hautausmaan ovat kuitenkin umpeutuneet rinteellä kasvavan puuston ja erityisesti sen juurella kasvavan kuusirivistön vuoksi. Hautausmaalta katsottuna kuuset ovat huonokuntoisia ja vaarana on, että ne kaatuvat myrskytuulilla hautojen päälle. Koko mäen yleisilme on tiheä. Maskuntien varressa suuret kuuset muodostavat korkean seinämän tielle päin. Toimenpidesuositus: Suuret ja huonokuntoiset kuuset poistetaan ja näkymiä avataan harjulta yli hautausmaan. Koko alue raivataan ja harvennetaan huomioiden monilajisuus, monikerroksellisuus ja näkymien vaihtelevuus. Maskuntien varressa aloitetaan puuston vähittäinen uudistaminen kaatamalla vanhat kuuset ja istuttamalla syntyneeseen pienaukkoon suurikokoisia koivun tai muiden lehtipuiden taimia. Raatomäen hoito-ohjeet esitellään erillisessä metsäsuunnitelmassa. 8

9 Huomioi maisema metsän hoidossa: metsän sijainti maisemassa, visuaaliset tekijät metsämaisematyypit näkymät, minne metsä näkyy ja mistä metsäkuviot metsätyypin, puuston ja iän mukaan yksityiskohdat, reitit, hakamaat, maisemapuut, kivet, kosteikot Mitä tulee ottaa huomioon ennen raivausta: jos ollaan yleiskaavaalueella, niin tarvitaan kunnan rakennusviranomaiselta maisematyölupa tarkista, onko alueella metsälaki voimassa ja onko alueelle asetettu metsänkäsittelyn rajoituksia maanomistus voimakkaat, tasaväliset raivaukset tai koko pensaskerroksen poisto aiheuttavat ongelmia. Pihlajat, ja pajut alkavat vesoa voimakkaasti ja vesakkoa on poistettava toistuvasti. Lämpimät kiitokset osallistujille aktiivisesta keskustelusta ja ideoinnista kyläkävelyllä! Raportin laativat Katri Salminen ja Terhi Ajosenpää Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaiset 9

Maskun kirkonmäen metsäalueiden hoitosuunnitelma

Maskun kirkonmäen metsäalueiden hoitosuunnitelma 1 (6) Terhi Ajosenpää, ProAgria Länsi-Suomi/Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaiset Santtu Raimoranta, MHY Lounametsä Maskun kirkonmäen metsäalueiden hoitosuunnitelma Suunnitelman kohteet Hoitosuunnitelman

Lisätiedot

Kyläkävelyraportti ORISUO 7.7.2011. Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA

Kyläkävelyraportti ORISUO 7.7.2011. Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyraportti ORISUO 7.7.2011 Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten Kylämaisema kuntoon hankkeen

Lisätiedot

Kyläkävelyraportti UUSIKARTANO 10.7.2013. Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA

Kyläkävelyraportti UUSIKARTANO 10.7.2013. Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyraportti UUSIKARTANO 10.7.2013 Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten Matka kylämaisemaan

Lisätiedot

Ulkoilumetsien hoidossa käytettävien toimenpiteiden kuvaukset Keskuspuiston luonnonhoidon yleissuunnitelma

Ulkoilumetsien hoidossa käytettävien toimenpiteiden kuvaukset Keskuspuiston luonnonhoidon yleissuunnitelma Ulkoilumetsien hoidossa käytettävien toimenpiteiden kuvaukset Keskuspuiston luonnonhoidon yleissuunnitelma 1.10.2015 Helsingin kaupunki Rakennusvirasto Keskuspuiston ulkoilumetsiä hoidetaan luonnonmukaisesti

Lisätiedot

Hoidon periaatteet ja yksityiskohdat

Hoidon periaatteet ja yksityiskohdat TOISPUOLISENPUISTON JA SILAPUISTON HOITOSUUNNITELMA Yleistä Suunnitelma käsittää Raudikonkujan ja Raudikonkadun välisen sekä Silakadun ja Hussankadun väliset puistoalueet. Yleisellä tasolla suunnitelman

Lisätiedot

Kuviotiedot Kunta Alue Ms pääpuulaji. Monimuotoisuus ja erityispiirteet C1 Lähimetsä Osin aukkoinen. Monimuotoisuus ja erityispiirteet

Kuviotiedot Kunta Alue Ms pääpuulaji. Monimuotoisuus ja erityispiirteet C1 Lähimetsä Osin aukkoinen. Monimuotoisuus ja erityispiirteet Kunta Alue Ms 169 1 3 Kuvio Pa, ha Kasvupaikka ja Kuviotiedot 2016 Sivu 1 / 15 Kunta 169 Alue 1 Ms 3?? jne. Lohko 1 123 0,7 Kuiva kangas ja vastaava suo Nuori kasvatusmetsikkö 40 59 41 8 0 0 0 19 7 2 2

Lisätiedot

Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/26

Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/26 Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma 2015-2025 LIITE 13: Kuvioluettelo 23.3.2015 Sivu 1/26 101 0,70 Kuivahko kangas Taimikko yli 1,3 m Kataja Avoin alue ja näkymä (B4) Myös kelirikon aikana Rauduskoivu

Lisätiedot

Alemmassa kerroksessa kasvaa n 10 m pihlajaa joka on suurelta osin aika ränsistynyttä ja varsinkin kuvion reunoilla raitaa ja harmaaleppää.

Alemmassa kerroksessa kasvaa n 10 m pihlajaa joka on suurelta osin aika ränsistynyttä ja varsinkin kuvion reunoilla raitaa ja harmaaleppää. HAULITORNIN-TIPOTIEN PUISTOMETSÄSUUNNITELMA Suunnitelma käsittää Pispalan valtatien ja Ratakadun välisen alueen Haulitornista itään. Tavoitteena on avata näkymiä Pispalan valtatieltä ja sen vierellä kulkevalta

Lisätiedot

TOURULA-KEIHÄSKOSKI

TOURULA-KEIHÄSKOSKI Kyläkävelyraportti TOURULA-KEIHÄSKOSKI 7.7.2013 Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA sdagjnlnfvfkjn Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten

Lisätiedot

Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/18

Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/18 Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 2015-2025 LIITE 13: Kuvioluettelo 23.3.2015 Sivu 1/18 126 0,69 Tuore kangas Uudistuskypsä metsikkö Mänty Ulkoilu- ja virkistysmetsä (C2) Vain kun maa on

Lisätiedot

Kyläkävelyraportti ASKAINEN Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA

Kyläkävelyraportti ASKAINEN Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyraportti ASKAINEN 2.7.2013 Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten Matka kylämaisemaan

Lisätiedot

Avaimet maisemaan hanke Hajalan kyläkävely Kyläkävelyraportti

Avaimet maisemaan hanke Hajalan kyläkävely Kyläkävelyraportti Avaimet maisemaan hanke Hajalan kyläkävely 10.7.2016 Kyläkävelyraportti Hajalassa järjestettiin kyläkävely sunnuntaina 10.7.2016. Mukana oli 7 kävelijää. Kyläkävely järjestettiin Trömperipäivät -tapahtuman

Lisätiedot

Metsänhoitoa kanalintuja suosien

Metsänhoitoa kanalintuja suosien RIISTAMETSÄNHOITO Metsänhoitoa kanalintuja suosien Riistametsänhoito on helppoa, ja sen menetelmät sopivat tavallisen talousmetsän hoitoon. Metsänhoitotöissä voidaan ottaa riista huomioon läpi metsikön

Lisätiedot

Kyläkävelyraportti ORIPÄÄ 27.7.2011. Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA

Kyläkävelyraportti ORIPÄÄ 27.7.2011. Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyraportti ORIPÄÄ 27.7.2011 Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten Kylämaisema kuntoon hankkeen

Lisätiedot

Taimikonhoito. Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme

Taimikonhoito. Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme Taimikonhoito Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme Taimitermejä Pieni taimikko: keskipituus alle 1,3 metriä Varttunut taimikko: keskipituus yli 1,3 metriä, keskiläpimitta alle 8 cm Ylispuustoinen

Lisätiedot

N Ä K Y M Ä L I N J A T. Puutarha- ja puistoinventointi - Harvialan kartano - Näkymälinjat - Kesä 2007 - Sanni Aalto, 53755E

N Ä K Y M Ä L I N J A T. Puutarha- ja puistoinventointi - Harvialan kartano - Näkymälinjat - Kesä 2007 - Sanni Aalto, 53755E N Ä K Y M Ä L I N J A T Puutarha- ja puistoinventointi - Harvialan kartano - Näkymälinjat - Kesä 2007 - Sanni Aalto, 53755E Nykyiset näkymälinjat Nykyinen näkymälinja Näkymälinja tietä pitkin 21 3 16 2

Lisätiedot

Kyläkävelyraportti NIEMENKULMA 10.5.2013. Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA

Kyläkävelyraportti NIEMENKULMA 10.5.2013. Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyraportti NIEMENKULMA 10.5.2013 Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten Matka kylämaisemaan

Lisätiedot

Avaimet maisemaan hanke Teijon kyläkävely Kyläkävelyraportti

Avaimet maisemaan hanke Teijon kyläkävely Kyläkävelyraportti Avaimet maisemaan hanke Teijon kyläkävely 26.5.2016 Kyläkävelyraportti Teijolla järjestettiin kyläkävely torstaina 26.5.2016. Mukana oli 23 kävelijää. Kävelyn järjestelyissä auttoi Teijon Alueen Kyläyhdistyksen

Lisätiedot

Metsänhoitotyöt kuvioittain

Metsänhoitotyöt kuvioittain Sivu 17 5.4.2019 Metsänhoitotyöt kuvioittain 794 Taimikonharvennus 2020 0,2 78 797 Nuoren metsän kunnostus 2020 0,2 185 Mahdollisesti liito-oravalle soveltuva alue.sekapuustoisuus säilytetään. 801 Nuoren

Lisätiedot

SOMERON KOKKAPÄÄN LUONNONHOITOSUUNNITELMA

SOMERON KOKKAPÄÄN LUONNONHOITOSUUNNITELMA SOMERON KOKKAPÄÄN LUONNONHOITOSUUNNITELMA LUONNONHOITO-LIFE Tammikuu 2015 Helena Lunden Metsähallitus Etelä-Suomen luontopalvelut Someron Kokkapään luonnonhoitotyöt ja toimenpidesuunnitelma ovat osa luonnonhoito-life

Lisätiedot

OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri

OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS 2016 Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri 2 OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE

Lisätiedot

Johdanto. 2) yleiskaava-alueella, jos yleiskaavassa niin määrätään; eikä

Johdanto. 2) yleiskaava-alueella, jos yleiskaavassa niin määrätään; eikä Metsäsanasto 2 (12) Johdanto Maisematyölupahakemuksia tehdessään eri tahojen suositellaan kutsuvan eri hakkuutapoja tässä sanastossa esitetyillä nimillä. Tekstin tarkoituksena on selventää ja yhtenäistää

Lisätiedot

Håkansbölen kartanon työväenmäki Matti Liski ja Niina Alapeteri Maisema-arkkitehtitoimisto Näkymä Oy PUUT 29.1.2008 LIITE 2 nro alue nro laji Suomalainen nimi halkaisija (cm) kuntoluokk a ikäluokka Muut

Lisätiedot

Liite 9 kohtaiset suunnitelmataulukot 1/3 kuvioiden perustiedot 1/10 1 0,0563 2 04 1 32 20 29 91 Omakotitalotonttien välinen lähimetsä. Komea vanha männikkö, alla kuusikko 2 0,0356 3 04 1 26 20 25 114

Lisätiedot

LUUNIEMI IISALMI Yleissuunnitelma. Kirkkokatu 8 A 8, Oulu puh (08) , fax (08)

LUUNIEMI IISALMI Yleissuunnitelma. Kirkkokatu 8 A 8, Oulu puh (08) , fax (08) LUUNIEMI IISALMI Yleissuunnitelma Johdanto Luuniemen alueelta on inventoitu luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokas kasvillisuus (kuva alla) ja alueelle on tehty ympäristösuunnitelma vuonna 2006 (Suunnittelukeskus

Lisätiedot

MAISEMAPATIKKA REHAKAN JA IRJALAN KYLISSÄ JANAKKALASSA 16. 09. 2006. Kyläkävelyraportti

MAISEMAPATIKKA REHAKAN JA IRJALAN KYLISSÄ JANAKKALASSA 16. 09. 2006. Kyläkävelyraportti MAISEMAPATIKKA REHAKAN JA IRJALAN KYLISSÄ JANAKKALASSA 16. 09. 2006 Kyläkävelyraportti Auli Hirvonen 2006 Aurinkoisena ja lämpimänä syyskuun päivänä 16.09.2006 tehtiin Rehakan ja Irjalan kyläyhdistyksen

Lisätiedot

Metsäohjelma 2016 16.11.2015

Metsäohjelma 2016 16.11.2015 Metsäohjelma 2016 16.11.2015 Espoon kaupunki 2015 Metsäohjelma 2016 1 Yhteenveto Tähän metsäohjelmaan on koottu Espoon kaupungin metsissä vuoden 2016 aikana tehtävät hakkuu- ja hoitotyöt. Vuosityöohjelman

Lisätiedot

Myllypuron, Puotinharjun ja Roihupellon aluesuunnitelman luonnonhoidon osuus

Myllypuron, Puotinharjun ja Roihupellon aluesuunnitelman luonnonhoidon osuus Myllypuron, Puotinharjun ja Roihupellon aluesuunnitelman luonnonhoidon osuus Metsien hoito Hoidon bruttopinta-ala on vajaa puolet (62 ha) koko alueen luonnonmukaisten alueiden pinta-alasta (n. 141 ha).

Lisätiedot

20 % havupuita 80 % lehtipuita 50 % havupuita 50 % lehtipuita. Rauduskoivu, kuusi, kataja, tukevarakenteiset lehtipensaat

20 % havupuita 80 % lehtipuita 50 % havupuita 50 % lehtipuita. Rauduskoivu, kuusi, kataja, tukevarakenteiset lehtipensaat 3052 Hoitoluokka Lähimetsä Ravinteisuus Tuore Kaavamerkintä Sijainti Hoitotavoite Kohteelle suoritetaan istutustaimien kasvuunlähdön turvaamiseksi mekaaninen heinäntorjunta. Alue on erittäin voimakkaasti

Lisätiedot

KAUPUNGINPUUTARHAN ALUEEN KASVILLISUUSINVENTOINTI

KAUPUNGINPUUTARHAN ALUEEN KASVILLISUUSINVENTOINTI KAUPUNGINPUUTARHAN ALUEEN KASVILLISUUSINVENTOINTI Tuuli Vesanto 24.8.2018 Huom. Inventointi tehty lähinnä maisemallisesta sekä puutarhataiteen ja virkistyskäytön näkökulmista. Luontoselvitys antaa tarkempaa

Lisätiedot

Hoitosuunnitelma As Oy Vantaan Seljankukka

Hoitosuunnitelma As Oy Vantaan Seljankukka 7.11.2016 Hoitosuunnitelma As Oy Vantaan Seljankukka Taloyhtiön pihan pensaat ovat osittain varsin hyväkuntoisia, mutta osa alueista on pahoin rikkaruohottuneita, jolloin pensaat kasvavat kituliaasti.

Lisätiedot

Kuviokirja 2012. Kasvu tua. Hakkuu. Kui- tua 7,5. --------- Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä. Hakkuu. Kui- Kasvu. tua.

Kuviokirja 2012. Kasvu tua. Hakkuu. Kui- tua 7,5. --------- Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä. Hakkuu. Kui- Kasvu. tua. Kunta Alue Ms 694 1 10 kirja 2012 Osa 8 Sivu 1 / 62 paikka Kunta 694 Alue 1 Ms 10 MÄNTYNIEMI II jne. 10 1 0,8 ha Metsämaa Kangas Lehtomainen kangas ja vastaava suo 04 Uudistuskypsä metsikkö Vallitseva

Lisätiedot

Kyläkävelyraportti ALASTARO 31.8.2011. Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA

Kyläkävelyraportti ALASTARO 31.8.2011. Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyraportti ALASTARO 31.8.2011 Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten Kylämaisema kuntoon hankkeen

Lisätiedot

PÖLLYVAARAN-HETTEENMÄEN METSÄSUUNNITELMA, VERSIO II

PÖLLYVAARAN-HETTEENMÄEN METSÄSUUNNITELMA, VERSIO II SUUNNITELMA 1 (6) PÖLLYVAARAN-HETTEENMÄEN METSÄSUUNNITELMA, VERSIO II 1. Tehtävä Tehtävänä oli suunnitella Kajaanin kaupungin metsien hakkuut ja niihin liittyvät hoitotyöt Pöllyvaaran, Hetteenmäen ja Nakertajan

Lisätiedot

Liite 1. Mustavuoren maastokatselmuksen muistio

Liite 1. Mustavuoren maastokatselmuksen muistio Liite. Mustauoren aastokatseluksen uistio Aika Paikka Läsnä.. klo 9.. Siuruainen Antti Mikkola Jyri Metsäsuunnittelija Järjestöedustaja Koollekutsuja Mustauoren aastokäynnin uistio Luontojärjestöt ehdottiat

Lisätiedot

OULUN ASEMATALOT - RAUTATIENKADUN YMPÄRISTÖTARKASTELU

OULUN ASEMATALOT - RAUTATIENKADUN YMPÄRISTÖTARKASTELU Devecon Group Oy OULUN ASEMATALOT - RAUTATIENKADUN YMPÄRISTÖTARKASTELU 1/8 OULUN ASEMATALOT - RAUTATIENKADUN YMPÄRISTÖTARKASTELU Muutosalue ja kohde Oulun Asematalot sijoittuvat pohjoisen alikulun/rautatiesillan

Lisätiedot

Metsän uudistaminen. Kuusi. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin

Metsän uudistaminen. Kuusi. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Metsän uudistaminen Kuusi Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Suomessa kasvatettavat puulajit Yleisimmät puulajit: Mänty Kuusi Rauduskoivu Hieskoivu Harvinaisemmat

Lisätiedot

KOJONKULMA. - Mahdollisuuksien maaseutu -

KOJONKULMA. - Mahdollisuuksien maaseutu - KOJONKULMA - Mahdollisuuksien maaseutu - Kyläkävelyraportti KOJONKULMA 10.7.2012 Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Varsinais-Suomen Maa-

Lisätiedot

Eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatus

Eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatus Eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatus Sauli Valkonen Metsäntutkimuslaitos (METLA) 24.5.2012 1 Eri-ikäismetsän kasvatus käytännössä: poiminta- ja pienaukkohakkuut peitteisenä kasvattamisen filosofia ts.

Lisätiedot

PUISTOMETSIEN JA LUONNONSUOJELUALUEIDEN HOITO OHJELMA 2014 2015. Kiinteistöliikelaitos Anu Nuora Aki Männistö Juha Mäkitalo

PUISTOMETSIEN JA LUONNONSUOJELUALUEIDEN HOITO OHJELMA 2014 2015. Kiinteistöliikelaitos Anu Nuora Aki Männistö Juha Mäkitalo PUISTOMETSIEN JA LUONNONSUOJELUALUEIDEN HOITO OHJELMA 2014 2015 Kiinteistöliikelaitos Anu Nuora Aki Männistö Juha Mäkitalo Paakarlanpuisto JÄÄNYT KESKEN 2013-2014! Puistoalue Toivottu alueen harventamista

Lisätiedot

Metsään peruskurssi, luento 4 Taimikonhoito ja taimikon varhaishoito

Metsään peruskurssi, luento 4 Taimikonhoito ja taimikon varhaishoito Metsään peruskurssi, luento 4 Taimikonhoito ja taimikon varhaishoito Lassi Hakulinen 2.10.2013 TAIMIKON VARHAISHOITO JA TAIMIKONHOITO - kehitysluokat, yleistä taimikonhoidosta - taimikon varhaishoito -

Lisätiedot

HAMINAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 6/2014 Kirkkoneuvosto

HAMINAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 6/2014 Kirkkoneuvosto KOKOUSKUTSU 6/2014 Kirkkoneuvosto Kokousaika Tiistaina 17.6.2014 klo 10 Kokouspaikka Kokoonnumme Simeon-talon parkkipaikalla klo 10, josta lähdemme liikkeelle Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro 81 Kokouksen

Lisätiedot

Reunavyöhykkeiden valintaperusteet: MALMI-hankkeen* ( ) havainnot ja suositukset

Reunavyöhykkeiden valintaperusteet: MALMI-hankkeen* ( ) havainnot ja suositukset Reunavyöhykkeiden valintaperusteet: MALMI-hankkeen* (2010-11) havainnot ja suositukset MoMa-koulutus ELY-keskuksille, 15.5.2018 Janne Heliölä / SYKE * Loppuraportti ladattavissa: http://hdl.handle.net/10138/38770

Lisätiedot

Kantakaupungin yleiskaava. Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa. Tammikuu 2010 Mattias Kanckos

Kantakaupungin yleiskaava. Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa. Tammikuu 2010 Mattias Kanckos Kantakaupungin yleiskaava Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa Tammikuu 2010 Mattias Kanckos Skolbackavägen 70 GSM: 050-5939536 68830 Bäckby info@essnature.com Finland 9. Biskop- Fattigryti

Lisätiedot

ETELÄPUISTON JA YMPÄRISTÖN PUUSTOSELVITYS

ETELÄPUISTON JA YMPÄRISTÖN PUUSTOSELVITYS 1 ( 13) ETELÄPUISTON JA YMPÄRISTÖN PUUSTOSELVITYS ETELÄPUISTO Eteläpuiston puustossa merkittävimpiä ovat vanhat, isot koivut, Suomen paksuimmat mongolianvaahterat Acer subsp. ginnala, lehtikuuset Larix

Lisätiedot

SUUNNITELMA RAUTALAMMIN PURONIEMEN LEIRIKESKUKSEN LÄHIYMPÄRISTÖN PUUSTON HARVENTAMINEN / VÄLJENTÄMINEN

SUUNNITELMA RAUTALAMMIN PURONIEMEN LEIRIKESKUKSEN LÄHIYMPÄRISTÖN PUUSTON HARVENTAMINEN / VÄLJENTÄMINEN SUUNNITELMA RAUTALAMMIN PURONIEMEN LEIRIKESKUKSEN LÄHIYMPÄRISTÖN PUUSTON HARVENTAMINEN / VÄLJENTÄMINEN Näkymä Korpijärvelle Puroniemeen saavuttaessa 20.2.2016 Sinikka Jokela, ProAgria Pohjois-Savo/Maa-

Lisätiedot

KONGINKANGAS. Lohko Kuvio Ala Kasvupaikka maalaji Kehitysluokka. 21 1 0,2 kangas, lehtomainen kangas hienoainesmoreeni 3

KONGINKANGAS. Lohko Kuvio Ala Kasvupaikka maalaji Kehitysluokka. 21 1 0,2 kangas, lehtomainen kangas hienoainesmoreeni 3 KONGINKANGAS Konginkankaan taajama koostuu kuvioista 1-3 ja 5-19. Alueen kaavamerkinnät ovat VL, VU, VP ja VK. Alueen kaikki kuviot ovat asutuksen välittömässä läheisyydessä. Hoitoluokitukseltaan kuviot

Lisätiedot

Maisemaraivaus Maisemat Ruotuun -hanke Aili Jussila 23.9.2014

Maisemaraivaus Maisemat Ruotuun -hanke Aili Jussila 23.9.2014 Maisemaraivaus Maisemat Ruotuun -hanke Aili Jussila 23.9.2014 Maisemaraivaus on maisemallisesti tärkeille alueille tehtyä puiden harventamista. Puustoa ei harvenneta tasavälein eikä kaavamaisesti, vain

Lisätiedot

Luonnonhoidon hankehaku

Luonnonhoidon hankehaku Sivu 1 Luonnonhoidon hankehaku Luonnonhoidon alueellinen suunnitelma Yhteenveto Tulostuspäivämäärä: 10.10.2018 Palvelualue: Eteläinen palvelualue Suunnitelma, nimi: Keräkankareen paahderinteet Suunnittelija:

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIINTEISTÖ JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 SIVU 01/2015

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIINTEISTÖ JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 SIVU 01/2015 KIINTEISTÖ JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 SIVU 01/2015 AIKA Tiistaina 27. lokakuuta 2015 klo 14 16.55 PAIKKA Seurakuntakeskuksen kokoushuone, Orivesi LÄSNÄ AAKULA Kari kirkkoneuvoston varapj. HAIKKA Juha,

Lisätiedot

KANGASALAN LAMMINRAHKAN LIITO-ORAVIEN KULKUYHTEYKSIEN PUUSTON TARKASTELU

KANGASALAN LAMMINRAHKAN LIITO-ORAVIEN KULKUYHTEYKSIEN PUUSTON TARKASTELU KANGASALAN LAMMINRAHKAN LIITO-ORAVIEN KULKUYHTEYKSIEN PUUSTON TARKASTELU Lamminrahkan eteläosan asemakaavaehdotuksen, kaava nro 785 (11.12.2018) liito-oravan kulkuyhteyksien (1-6) nykytilanne tarkistettiin

Lisätiedot

Kolin kansallispuiston luontopolut ENNALLISTAJAN POLKU OPETTAJAN JA OPPILAAN AINEISTOT. Toimittaneet Eevi Nieminen, Kalle Eerikäinen ja Lasse Lovén

Kolin kansallispuiston luontopolut ENNALLISTAJAN POLKU OPETTAJAN JA OPPILAAN AINEISTOT. Toimittaneet Eevi Nieminen, Kalle Eerikäinen ja Lasse Lovén Kolin kansallispuiston luontopolut ENNALLISTAJAN POLKU OPETTAJAN JA OPPILAAN AINEISTOT Toimittaneet Eevi Nieminen, Kalle Eerikäinen ja Lasse Lovén ENNALLISTAJAN POLKU KARTTA Pohjakartta Maanmittauslaitos,

Lisätiedot

Kuinka aloitan jatkuvan kasvatuksen?

Kuinka aloitan jatkuvan kasvatuksen? Kuinka aloitan jatkuvan kasvatuksen? Jatkuva kasvatus tarkoittaa metsätaloutta, jossa maa on jatkuvasti puuston peittämä. Avohakkuu ja viljely eivät kuulu jatkuvaan kasvatukseen, mutta kaikki muut hakkuutavat

Lisätiedot

Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa

Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Pohjois-Suomi Ohje hakkuukoneen kuljettajalle HARVENNUKSEN TAVOITTEET Harvennuksen tavoitteena on keskittää metsikön puuntuotoskyky terveisiin,

Lisätiedot

Kuvioluettelo. Sivu 20 (1) 26.3.2015

Kuvioluettelo. Sivu 20 (1) 26.3.2015 Siu 20 (1) 26.3.2015 luettelo Pinta- Pääryhmä, kasupaikka, ala, kehitysluokka ja saautettauus puulaji ikä, tilauus tukkia, kuitua, läpimitta, pituus, runkoluku, ppa, kasu lla 89 0,4 Metsämaa Tuore kangas,

Lisätiedot

Metsän uudistaminen. Raudus ja hieskoivu. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin

Metsän uudistaminen. Raudus ja hieskoivu. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Metsän uudistaminen Raudus ja hieskoivu Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Suomessa kasvatettavat puulajit Yleisimmät puulajit: Mänty Kuusi Rauduskoivu Hieskoivu

Lisätiedot

AVIAPOLIS / LAK-KORTTELI MAISEMASUUNNITELMA

AVIAPOLIS / LAK-KORTTELI MAISEMASUUNNITELMA M A I S E M A - A R K K I T E H D I T B Y M A N & R U O K O N E N O Y Mannerheimintie 81 00270 Helsinki puhelin 09-857 1761 telefax 09-857 1776 byman.ruokonen@ maisema-arkkitehdit.fi AVIAPOLIS / LAK-KORTTELI

Lisätiedot

Metsän uudistaminen. Mänty. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin

Metsän uudistaminen. Mänty. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Metsän uudistaminen Mänty Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Suomessa kasvatettavat puulajit Yleisimmät puulajit: Mänty Kuusi Rauduskoivu Hieskoivu Harvinaisemmat

Lisätiedot

Aasianrunkojäärä. Tilanne Vantaalla 18.11.2015

Aasianrunkojäärä. Tilanne Vantaalla 18.11.2015 Aasianrunkojäärä Tilanne Vantaalla 18.11.2015 Aino-Maija Alanko 18.11.2015 Sisällys Yleistä aasianrunkojäärästä Tilannekatsaus Kivipyykintien esiintymäpaikasta Kartoitukset Jatkotoimenpiteet Aino-Maija

Lisätiedot

Pituus: % havupuita 50 % lehtipuita. Koivukuitua 0,0 Lehtikuitua 0,0 Sellupuuta 0,0 0,0

Pituus: % havupuita 50 % lehtipuita. Koivukuitua 0,0 Lehtikuitua 0,0 Sellupuuta 0,0 0,0 1262 Hoitoluokka Lähimetsä Ravinteisuus Rehevä Kaavamerkintä Sijainti Hoitotavoite Kohteelle suoritetaan istutustaimien kasvuunlähdön turvaamiseksi mekaaninen heinäntorjunta. Alue on erittäin voimakkaasti

Lisätiedot

Harvennus- ja päätehakkuut. Matti Äijö 9.10.2013

Harvennus- ja päätehakkuut. Matti Äijö 9.10.2013 Harvennus- ja päätehakkuut Matti Äijö 9.10.2013 1 METSÄN HARVENNUS luontainen kilpailu ja sen vaikutukset puustoon harventamisen vaikutus kasvatettavaan metsään (talous, terveys) päätehakkuu ja uudistamisperusteet

Lisätiedot

Avaimet maisemaan -hanke Vihtijärven kyläkävely Kyläkävelyraportti

Avaimet maisemaan -hanke Vihtijärven kyläkävely Kyläkävelyraportti Avaimet maisemaan -hanke Vihtijärven kyläkävely 3.9.2016 Kyläkävelyraportti 1 Vihtijärven kyläkävely Vihtijärvellä tehtiin 3.9.2016 kyläkävely, jolle osallistui seitsemän henkilöä ja kaksi hanketoimijaa.

Lisätiedot

Tuulituhot ja metsänhoito

Tuulituhot ja metsänhoito Tuulituhot ja metsänhoito Susanne Suvanto Metsänterveysseminaari 1 Susanne Suvanto, Metsänterveysseminaari Tuulituhot Suomessa Tuulituhot usein esiintyvät tuulennopeudet vs. myrskytuulet Myrskytuhot Syysmyrskyt

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIINTEISTÖ JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 SIVU 01/2015. LÄSNÄ AAKULA Kari kirkkoneuvoston varapj.

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIINTEISTÖ JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 SIVU 01/2015. LÄSNÄ AAKULA Kari kirkkoneuvoston varapj. KIINTEISTÖ JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 SIVU 01/2015 AIKA Maanantaina 31. elokuuta 2015 klo 15 17.25 PAIKKA Längelmäen seurakuntatalo LÄSNÄ AAKULA Kari kirkkoneuvoston varapj. HAIKKA Juha KOPPANEN Elina

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Vastine 1 (6) Tehtävä 10.03.01 Rakentamisen ja kunnossapidon palvelut Asianro 3193/2012 Ismo Heikkinen 25.2.2013

Kuopion kaupunki Vastine 1 (6) Tehtävä 10.03.01 Rakentamisen ja kunnossapidon palvelut Asianro 3193/2012 Ismo Heikkinen 25.2.2013 Kuopion kaupunki Vastine 1 (6) Ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelut PL 1097 70111 KUOPIO Vastine/ Maankäyttö- ja rakennuslain 128 mukainen maisematyölupahakemus / Huonokuntoisten ja vaarallisten puiden

Lisätiedot

Träskendan kartanopuiston (luonnonsuojelualueen) hoito- ja käyttösuunnitelma

Träskendan kartanopuiston (luonnonsuojelualueen) hoito- ja käyttösuunnitelma Luonnos 14.12.2009 / Virpi Sahi Träskendan kartanopuiston (luonnonsuojelualueen) hoito- ja käyttösuunnitelma Suunnitelman ja toteutuksen vertailua kuvioittain joulukuu 2009 Yleistä hoito- ja käyttösuunnitelmasta

Lisätiedot

3934/ /2014. Metsätyöohjelma

3934/ /2014. Metsätyöohjelma 3934/14.03.02/2014 Metsätyöohjelma 2015 Espoon kaupunki 2014 Metsätyöohjelma 2015 1 (15) Yhteenveto Metsätyöohjelma 2015 on C-hoitoluokkien vuosityöohjelma, jonka ovat koonneet Espoon kaupunkitekniikka

Lisätiedot

Kohti riistarikkaita reunoja - vaihettumisvyöhykkeiden hoito

Kohti riistarikkaita reunoja - vaihettumisvyöhykkeiden hoito Kohti riistarikkaita reunoja - vaihettumisvyöhykkeiden hoito Piirroakuvat: Jari Kostet ja Tom Björklund. Valokuvat: Sami Tossavainen Vaihettumisvyöhykkeet Tarkoitetaan kahden erilaisen ekosysteemin reuna-

Lisätiedot

KORPILAHTI RAKENTAMISTAPAOHJE. KIRKKOLAHDEN ETELÄPUOLI AO ja AO-1 tontit YLEISTÄ

KORPILAHTI RAKENTAMISTAPAOHJE. KIRKKOLAHDEN ETELÄPUOLI AO ja AO-1 tontit YLEISTÄ YLEISTÄ Alue rakentuu pientaloryhmien muodostamista ketjuista. Pientalot ja niihin liittyvät autotallit ja katokset sijoittuvat lähelle tontin kadunpuoleista reunaa muodostaen rajattua katutilaa. Yksityiset

Lisätiedot

Metsätalous TOT 10/2003. Metsuri jäi puun alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Metsätalous 02. Puun kaataminen. Moottorisaha TOT-RAPORTTIEN HYÖDYNTÄMINEN

Metsätalous TOT 10/2003. Metsuri jäi puun alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Metsätalous 02. Puun kaataminen. Moottorisaha TOT-RAPORTTIEN HYÖDYNTÄMINEN TOT-RAPORTTI Metsuri jäi puun alle 10/03 TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus 56-vuotias metsuri NN oli kaatamassa suurta kuusta, joka oli kaatuessaan osunut lahoon koivuun. Koivu oli katkennut noin

Lisätiedot

KYLÄMAISEMA KUNTOON 1.1.2011-31.12.2012. Katri Salminen Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Farma 15.6.2011

KYLÄMAISEMA KUNTOON 1.1.2011-31.12.2012. Katri Salminen Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Farma 15.6.2011 KYLÄMAISEMA KUNTOON 1.1.2011-31.12.2012 Katri Salminen Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Farma 15.6.2011 LÄHTÖKOHTANA: KYLÄ VARSINAIS-SUOMESSA ALUEELLINEN KULTTUURIPERINTÖ HENKILÖKOHTAINEN

Lisätiedot

Vapaudenpuiston yleissuunnitelma

Vapaudenpuiston yleissuunnitelma Vapaudenpuiston yleissuunnitelma Lähtökohtia, tavoitteita ja alustavaa suunnittelua Sito Parhaan ympäristön tekijät Mitä tehdään, milloin ja miksi Puiston peruskorjaus liittyy muihin keskusta-alueen hankkeisiin

Lisätiedot

Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa

Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Etelä-Suomi Ohje hakkuukoneen kuljettajalle HARVENNUKSEN TAVOITTEET Harvennuksen tavoitteena on keskittää metsikön puuntuotoskyky terveisiin,

Lisätiedot

Kiinteistöliikelaitos Anu Nuora Juha Mäkitalo. Puistometsien ja luonnonsuojelualueiden hoito-ohjelma 2013-2014

Kiinteistöliikelaitos Anu Nuora Juha Mäkitalo. Puistometsien ja luonnonsuojelualueiden hoito-ohjelma 2013-2014 Kiinteistöliikelaitos Anu Nuora Juha Mäkitalo Puistometsien ja luonnonsuojelualueiden hoito-ohjelma 2013-2014 Muut erityispiirteet: Kotimetsä Lähivirkistysalue, luonnonpuisto Luontoselvitykset - Alueen

Lisätiedot

#45647894497':;'<9:;94497'5=8>6?7;'@AABC'D=9<<;'?997769<<E'FBGHIJ';:;47;<;9<6DK;;'79678;'

#45647894497':;'<9:;94497'5=8>6?7;'@AABC'D=9<<;'?997769<<E'FBGHIJ';:;47;<;9<6DK;;'79678;' !""#$%&'%(%)*+'*+)'&,%!"#$$!%!&'$(&&!&')(#"*+,-&'$+./-*#-/+*' ' $!0**!1-0$#&*2,-&'"-%#*3$"-* Puu, kunto hyvä Puu, kunto erittäin huono Puu, kuntoa seurattava Valaisin Roska-astia #45647894497':;'

Lisätiedot

TSAARIN LÄHDE: PUISTOSUUNNITELMA VATIMENPOHJA, VIROLAHTI YLEISSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS V1 12.7.2010

TSAARIN LÄHDE: PUISTOSUUNNITELMA VATIMENPOHJA, VIROLAHTI YLEISSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS V1 12.7.2010 TSAARIN LÄHDE: PUISTOSUUNNITELMA VATIMENPOHJA, VIROLAHTI YLEISSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS V1 12.7.2010 YMPÄRISTÖSUUNNITTELU HARJU- SOINI KY Ympäristösuunnittelu Harju-Soini Ky Sivu 1/7 YLEISTÄ Suunnittelun

Lisätiedot

Nokian Hasselbackan alueen ulkoilureittien ja niitä ympäröivien metsien hoitosuunnitelma

Nokian Hasselbackan alueen ulkoilureittien ja niitä ympäröivien metsien hoitosuunnitelma Nokian Hasselbackan alueen ulkoilureittien ja niitä ympäröivien metsien hoitosuunnitelma Taajama ja Lähiympäristön luonnonhoito Lepaa 14.11.2008 Kari Yli-Muilu Sisällys 1 JOHDANTO 2 ALUEEN KUVA JA HOITOTOIMENPITEET

Lisätiedot

TILKONMÄEN LÄHIMETSÄ PELTOLAMMILLA

TILKONMÄEN LÄHIMETSÄ PELTOLAMMILLA TILKONMÄEN LÄHIMETSÄ PELTOLAMMILLA PU I D E N TAI M I E N O S ALLI S TAVA I S TU TTAM I N E N 24. 5. 20 16 1. Johdanto Hankkeen taustalla on havainto, että lähimetsiä ei ole tunnistettu kaupunkisuunnittelussa

Lisätiedot

Eri ikäisrakenteisen metsän kasvatus

Eri ikäisrakenteisen metsän kasvatus Eri ikäisrakenteisen metsän kasvatus Sauli Valkonen Metsäntutkimuslaitos (METLA) 11.6.2012 1 Eri ikäismetsän kasvatus käytännössä: poiminta ja pienaukkohakkuut peitteisenä kasvattamisen filosofia ts. avohakkuun

Lisätiedot

Etuhaan- ja Kytömaanpuistojen vihersuunnitelma. Nykyisen puuston käsittely. Nykyisen maa-ainesvaraston metsitys ja liito-oravareitit

Etuhaan- ja Kytömaanpuistojen vihersuunnitelma. Nykyisen puuston käsittely. Nykyisen maa-ainesvaraston metsitys ja liito-oravareitit Etuhaan- ja Kytömaanpuistojen vihersuunnitelma Kompensaatioistutukset ja nykyisten metsien hoitotoimet liito-oravan elinympäristön ja kulkureittien turvaamiseksi Hervannan raitiotievarikon ympäristössä

Lisätiedot

TYÖLÄJÄRVEN SORAKUOPPA MAISEMOINTISUUNNITELMA

TYÖLÄJÄRVEN SORAKUOPPA MAISEMOINTISUUNNITELMA TYÖLÄJÄRVEN SORAKUOPPA MAISEMOINTISUUNNITELMA 2015 TYÖLÄJÄRVEN SORAKUOPAN MAISEMOINTI Käytöstä poistetut soranottoalueet soveltuvat hyvin luonnon monimuotoisuuden kehittämiseen. Soranottoalueet sopivat

Lisätiedot

Taimikonhoidon perusteet.

Taimikonhoidon perusteet. Taimikonhoidon perusteet Mikä on taimikko? Metsää, jossa ei vielä ole kuitupuun mitat täyttävää puuta. (uusi metsälaki alle 7 cm rinnankorkeudelta on taimi) Vasta istutettu metsä voi olla jo taimikko vakiintunut

Lisätiedot

Juurikääpä eri-ikäisrakenteisissa metsiköissä

Juurikääpä eri-ikäisrakenteisissa metsiköissä Juurikääpä eri-ikäisrakenteisissa metsiköissä Tuula Piri Metsäntutkimuslaitos Taimitarhapäivät 2014, Jyväskylä Puulajeistamme kuusi pärjää parhaiten eri-ikäisrakenteisessa metsikössä, koska se on puolivarjopuu.

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUKAISEN MAISEMATYÖLUVAN TARPEEN ARVIOINTI; TAPIOLAN LUONNON- JA MAISEMANHOITOSUUNNITELMA

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUKAISEN MAISEMATYÖLUVAN TARPEEN ARVIOINTI; TAPIOLAN LUONNON- JA MAISEMANHOITOSUUNNITELMA KIRJE 1 (5) Tiina Peippo Kaupunkitekniikan keskus Luonnonhoitoyksikkö tiina.t.peippo@espoo.fi.fi MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUKAISEN MAISEMATYÖLUVAN TARPEEN ARVIOINTI; TAPIOLAN LUONNON- JA MAISEMANHOITOSUUNNITELMA

Lisätiedot

Kuviokirja Kuitua. Kasvu. Hakkuu. Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, tyydyttävä (aukkoinen,harva) Kasvu. Hakkuu. Kasvu.

Kuviokirja Kuitua. Kasvu. Hakkuu. Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, tyydyttävä (aukkoinen,harva) Kasvu. Hakkuu. Kasvu. Kunta Alue Ms 49 1 32 Lohko Kuviokirja 2012 Sivu 1 / 83 Kuvio Ala paikka Kehitysluokka Pääpuulaji Osa 8 Kunta 49 Alue 1 Ms 32 1 100 0,2 ha Muu maa B3 Maisemaniitty ja laidunalue Kevyenliikenteenreitti.

Lisätiedot

5. Kurittula-Parikka-Jäppilänlahti

5. Kurittula-Parikka-Jäppilänlahti 5. Kurittula-Parikka-Jäppilänlahti Korkeakoskenhaaran ja Koivukoskenhaaran haarautumiskohdassa on laaja kulttuurikeskittymä vanhoilla kylätonteilla sijaitsevine kylineen ja vanhoine peltoineen. Joen niemekkeet

Lisätiedot

NIVALAN-HAAPAJÄRVEN LEHTOJEN LUONNONHOITOHANKE

NIVALAN-HAAPAJÄRVEN LEHTOJEN LUONNONHOITOHANKE NIVALAN-HAAPAJÄRVEN LEHTOJEN LUONNONHOITOHANKE TOIMENPIDESUUNNITELMA 1 (9) Hankkeen tavoitteet Hankkeen tavoitteena on parantaa lehdoille tyypillisen luontaisen lajiston elinmahdollisuuksia kolmessa lehtokohteessa.

Lisätiedot

VAAKONPUISTON PUISTOMETSÄSUUNNITELMA

VAAKONPUISTON PUISTOMETSÄSUUNNITELMA VAAKONPUISTON PUISTOMETSÄSUUNNITELMA Suunnitelma käsittää Vaakkolammin pohjois- ja länsipuolella olevat puiston metsäiset osat. Alue on vilkkaassa virkistyskäytössä ja kuuluu VHT 14:n mukaisessa luokituksessa

Lisätiedot

Kiinteistötoimisto, Verhonkatu 25-27, Hämeenlinna. Läsnä Hannu Fagerlund puheenjohtaja

Kiinteistötoimisto, Verhonkatu 25-27, Hämeenlinna. Läsnä Hannu Fagerlund puheenjohtaja KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNTA Sivu 1 Kokousaika Maanantai 18.2.2019 kello 18.00 Kokouspaikka Kiinteistötoimisto, Verhonkatu 25-27, Hämeenlinna Läsnä Hannu Fagerlund puheenjohtaja Käsitellyt asiat

Lisätiedot

Yleistä. Suunnitelmien maastotyöt on tehty huolella, mikä näkyy muun muassa onnistumisena kuvioinneissa sekä kasvupaikkojen määrittämisessä.

Yleistä. Suunnitelmien maastotyöt on tehty huolella, mikä näkyy muun muassa onnistumisena kuvioinneissa sekä kasvupaikkojen määrittämisessä. Luonnonhoitoryhmän ympäristöjärjestöasiantuntijoiden kommentit ja kehitysehdotukset liittyen Reijolan ja Lauttasaaren aluesuunnitelmaluonnoksiin (Sirkku Manninen, Jyri Mikkola & Keijo Savola 3.9.2010)

Lisätiedot

Lillhemt Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma Liite 13: Kuvioluettelo

Lillhemt Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma Liite 13: Kuvioluettelo Lillhemt Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 2014 2024 Liite 13: Kuioluettelo 05.12.2014 Siu 1 ESPOO / Alue 1 / Metsäsuunnitelma 34 / Lillhemt / Palsta 1 / Lohko 34 Kuio Kuioluettelo Kasupaikka ja kehitysluokka

Lisätiedot

Motit liikkeelle Etelä- ja Keski-Pohjanmaan metsänomistajille osaamista yrittäjämäiseen metsätalouteen

Motit liikkeelle Etelä- ja Keski-Pohjanmaan metsänomistajille osaamista yrittäjämäiseen metsätalouteen Motit liikkeelle Etelä- ja Keski-Pohjanmaan metsänomistajille osaamista yrittäjämäiseen metsätalouteen METSÄNHOIDON TYÖLAJIT maanmuokkaus luontainen uudistaminen, kylvö tai istutus taimikon varhaishoito

Lisätiedot

Toimenpiteet kuvioittain

Toimenpiteet kuvioittain Toimenpiteet kuvioittain Alaharvennus 24.0 (1 ha, mänty, ppa 26m 2 ) Toimenpide: Männikön alaharvennus - Minimi pohjapinta-ala 10m 2 - Poistetaan pienempiä puita alaharvennuksella, monimuotoisuuden kannalta

Lisätiedot

Toppelundinpuiston lähiympäristösuunnitelma

Toppelundinpuiston lähiympäristösuunnitelma 13.5.2015 Toppelundinpuiston lähiympäristösuunnitelma Tarkastelualue Tarkastelualue sijaitsee Espoon Haukilahdessa. Alue on pääosaltaan asemakaavan Toppelundinpuistoa, ranta-alueen nimi on Toppelundinranta.

Lisätiedot

METSÄNOMISTAJALLE. Metsänomistajat

METSÄNOMISTAJALLE. Metsänomistajat METSÄNOMISTAJALLE Metsänomistajat METSÄNHOITOYHDISTYKSEN JÄSENENÄ METSÄN- OMISTAMINEN ON HELPPOA 1 Kaikki metsäpalvelut ovat yhden puhelinsoiton tai klikkauksen päässä. 2 Olemme käytettävissäsi koko maassa,

Lisätiedot

TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat. RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015.

TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat. RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015. TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015. Yleistä asemakaavasta ja rakennustapaohjeista Rakennustapaohjeet täydentävät asemakaavan

Lisätiedot

Uusi metsälaki riistanhoidon kannalta

Uusi metsälaki riistanhoidon kannalta Uusi metsälaki riistanhoidon kannalta Lapua 26.11.2013 Antti Pajula Suomen metsäkeskus, julkiset palvelut Etelä- ja Keski-Pohjanmaa Tasaikäisrakenteinen metsätalous Tavoitteena tasarakenteisen ja -ikäisen

Lisätiedot

Koneellinen kitkentä. Timo Tomperi Arto Väänänen

Koneellinen kitkentä. Timo Tomperi Arto Väänänen Koneellinen kitkentä Timo Tomperi Arto Väänänen Taimikonhoidon tavoite Turvata taimikon jatkokehitys Männyn-, kuusen- ja koivun kasvatuksen päätavoitteena on hyvälaatuisen, järeän puun tuottaminen Laadun

Lisätiedot

Tehokkuutta taimikonhoitoon

Tehokkuutta taimikonhoitoon Tehokkuutta on TAIMIKONHOITOKOULUTUS Timo Saksa, METLA Metsänuudistamisen laatu Etelä-Suomi Pienten taimikoiden tila kohentunut - muutokset muokkausmenetelmissä - muokkauksen laatu - viljelymateriaalin

Lisätiedot