Kahila Tani, Maarit (2013)
|
|
- Ville-Veikko Hakala
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kahila Tani, Maarit (2013) Urbaani arki hankkeen Avara arki osiossa tavoitteena on ollut tutkia niitä haasteita ja mahdollisuuksia, joita liittyy pehmogis menetelmän juurruttamiseen ja jalkauttamiseen kaupunkisuunnitteluprosessin pysyväksi tueksi. Tässä tutkimusraportissa käydään läpi tapaustutkimus, jossa tutkittiin pehmogis menetelmällä kerätyn kyselyaineiston hyödyntämismahdollisuuksia suunnittelun lähtöaineistona sekä vuorovaikutteisen nettisivuston käyttämistä osana suunnitteluprosessia. Tapaustutkimuskohteena oli Vaasan Palosaaren Salmen ideakilpailu, joka järjestettiin Vaasassa keväällä Kilpailuohjelmassa sanotaan: Vaasan kaupunki järjestää kutsukilpailun, jonka tehtävänä on ideoida Vaasan Palosaaren salmen alueen tulevaa maankäyttöä ja rakentamista. Tutkimuskohteena Vaasan Palosaaren salmen ideakilpailu on kiinnostava, sillä alueen suunnittelu on aikaisemmin, jo vuosikymmenien ajan, tyrehtynyt eriäviin näkymyksiin alueen tulevaisuudesta. Alue on vaasalaisille ja erityisesti Palosaaren asukkaille tärkeä sen historiallisten ja maisemallisten piirteiden sekä virkistyskäytön takia. Alueen asukkaita huolestuttaa se, että alueen rakentaminen huonontaa alueen nykyistä tilaa. Tässä hankkeessa on työskennellyt tiiviisti Kristoffer Snabb, jonka vastuulla on ollut tekninen toteutustyö. Cristian Micliuc vastasi puolestaan Vaasan ideakilpailun arviointisivuston teknisestä toteutuksesta. 1
2 Alueen tausta: Palosaaren salmen alueen suunnittelulla on pitkä tausta. Alueen suunnittelua on väännetty jo yli 30 vuotta. Vaasalaisten mielessä alueen suunnittelupaineet keskittyvät erityisesti Mansikkasaareen, jolla nähdään runsaasti mm. virkistysarvoja. Kaupunginhallituksen suunnittelujaosto päätti ( ) julistaa arkkitehtitoimistoille kutsukilpailun alueen suunnittelusta. Kutsukilpailun järjestäminen herätti tunteita. Vaasalaisia.info keskustelupalstalla eräs asukas kirjoittaa seuraavasti: Toivon tilaa seuraavalle: Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa niin Vaasan kaupunki julistaa Palosaaren rannasta kutsukilpailun. Kutsuttujen joukossa ovat Aitoaho&Viljanen ja Gerd Hytönen. Aitoaho ja Viljanen voittaa kisan. Miksi näin? Näin on helpompi sopia suunnittelun ja toteutuksen taloudellisista järjestelyistä Sama koskee tietysti Hytöstä. Kansan miaelipiteillä ei ole mitään merkitystä. Vanha Pieru Kutsukilpailuun valittiin toimistot hankintalain mukaisella menettelyllä. Ilmoittautumistarjousten perusteella valittiin 45 ilmoittautuneesta kolme osallistujaa referenssien pohjalta ja kaksi osanottajaa arpomalla. Mukaan valitut toimistot: Arkkitehtitoimisto Aitoaho & Viljanen Arkkitehtuuritoimisto Käpy ja Simo Paavilainen Oy Arkkitehtitoimisto Harris Kjisik Oy Arkkitehtitoimisto A konsultit Oy Eriksson Arkkitehdit Oy 2
3 Ideakilpailun tavoitteet: Kilpailuohjelmassa mainitaan alueen suunnittelusta seuraavasti: Kilpailun tavoitteena on löytää alueen asemakaavoituksen pohjaksi Vaasan yleiskaava 2030 ehdotuksen mukainen korkeatasoinen maankäyttöratkaisu, jossa uudisrakentaminen, alueen rakennussuojelulliset ja maisemalliset haasteet on osattu sovittaa arkkitehtonisesti korkeatasoiseksi, toimivaksi ja toteutuskelpoiseksi kokonaisuudeksi, joka vahvistaa Palosaaren kaupunkikuvallista ja historiallista identiteettiä ja mahdollistaa ranta alueen kehittämisen aktiiviseksi osaksi kaupunginrantaa kiertävää puisto ja vapaaajan vyöhykettä. Asukasvuorovaikutus ideakilpailussa: Asukkaiden kuuleminen ja sitouttaminen vuorovaikutukseen huomioitiin jo alkuvaiheessa. Kilpailuohjelmaan asia kirjattiin seuraavasti: Kilpailun yhteydessä on tarkoitus hyödyntää Palosaaren pehmogishanketta, jossa asukkaat tuottavat tietoa omasta elinympäristöstään sekä siihen kohdistuvista toiveistaan Sinun Vaasasi sivuilla. PehmoGISprojektia on tarkoitus hyödyntää vuorovaikutteisesti siten, että osallistujat voivat kerätä portaalin kautta tietoa kaupunkilaisten toiveista alueen kehittämisen suhteen sekä joutuvat ehdotuksessaan ottamaan kantaa saamaansa palautteeseen. 3
4 Suomessa järjestetyissä maankäyttöä koskevissa arkkitehtuurikilpailuissa on harvoin kiinnitetty erityistä huomiota asukasosallistumisen järjestämiseen. Perinteisesti asukkaat ovat voineet kommentoida tehtyjä kilpailuehdotuksia. Kommentointi on tapahtunut rajattuna ajankohtana kaikille avoimessa näyttelytilassa. Viime aikoina muutamien kilpailujen yhteydessä on annettu asukkaille mahdollisuus osallistua sähköisesti netin kautta, jolloin he ovat voineet kommentoida kilpailuehdotusta erillisellä nettisivustolla. Käytännöt sähköisessä kommentoinnissa ovat vaihdelleet projekteittain ja useimmiten kommentointi on tapahtunut sanallisesti. Esimerkiksi seuraavissa kilpailuissa on mahdollistettu asukasvuorovaikutus nettisivuilla: Riihimäki Peltosaaren ideakilpailu Sibbesborg, kestävän yhdyskunnan suunnittelukilpailu Kirjava satama ideakilpailu, Helsinki Finnoonsataman yleinen kansainvälinen ideakilpailu, Espoo 4
5 Osallistumisen periaatteet on hyvä kirjata jo kilpailuohjelmaan. Kilpailuohjelma on erittäin keskeinen dokumentti, sillä se antaa osallistujille tarkat ohjeet, joita heidän tulee kilpailussa noudattaa. Vaasan Palosaaren Salmen ideakilpailussa asukasvuorovaikutus tehtiin näkyväksi jo kilpailuohjelmassa. Esimerkiksi kilpailuteknisissä tiedoissa on asukkailta kerätty aineisto mainittu yhtenä ohjelma asiakirjana. Myös kilpailun tavoitteissa on maininta asiasta: Kilpailijoiden tulee huomioida hanke osana alueen suunnittelua koskevana vuorovaikutusmenettelynä.. Myös vaadittavissa asiakirjoissa on maininta selostuksesta: Selostuksessa tulee kuvata ehdotuksen toiminnallisia ja arkkitehtonisia ratkaisuja sekä siitä miten suunnitelmassa on pyritty huomioimaan Pehmo GIS projektissa Sinun Vaasasi esitetyt toiveet alueiden kehittämisen osalta Arvosteluperusteisiin vaatimusta asukkaiden näkemyksen huomioimisesta ei kirjattu. Vaasan Palosaaren Salmen ideakilpailun tekee erityiseksi asukasvuorovaikutuksen näkökulmasta se, että siinä asukkaiden alueesta tuottama paikkatieto muodosti yhden lähtöaineiston kilpailulle. Toisaalta kilpailuun osallistuvien tuli osoittaa kirjallisesti miten asukkaiden näkökulma välittyy työssä. Asukkaat puolestaan pääsivät lukemaan tämän kilpailuehdotusten arvioinnin yhteydessä nettisivuilla. Töiden arvioinnissa asukkaille annettiin mahdollisuus vapaamuotoisen sanallisen kommentin antamiseen ja strukturoidun palautteen antamiseen slider työkaluilla. Kilpailulautakunta valitsi voittajan ennen kuin asukkaat pääsivät arvioimaan töitä. Sivustolla kerrottiin, että asukkaiden antama palaute tukee erityisesti alueen jatkosuunnittelua, jossa annetut kommentit huomioidaan. Vaasan Palosaaren Salmen ideakilpailun tavoitteena oli asukkaiden sitouttaminen prosessin eri vaiheisiin. Asukkaat haluttiin sitouttaa prosessiin erityisesti jo alkuvaiheessa. 5
6 Sinun Vaasasi pehmogis palvelu Vaasan pehmogis palvelun suunnittelu aloitettiin ennen Urbaani arki hanketta syksyllä Yhteistyötä Vaasan kanssa jatkettiin Urbaani arki hankkeessa, joka käynnistyi 2011 tammikuussa. UA hankkeen alkaessa Vaasaan oli jo rakennettu uudenlainen jatkuvasti auki oleva käyttöliittymä asukkaille, jonka kautta asukkaat pystyivät vastaamaan avoimiin kyselyihin. Tässä vaiheessa kehitystyön painopiste oli perinteisen hetkellisesti auki olevan palvelun muuntamisessa jatkuvasti auki olevaksi palveluksi. Tässä vaiheessa haluttiin myös kokeilla sisäänkirjautumista, josta myöhemmissä vaiheissa on ajatuksena luovuttu. Vaasan kaupungin ensimmäinen projekti, jossa palvelua hyödynnettiin oli Palosaaren Salmen alueen ideakilpailu, jota varten haluttiin kerätä materiaalia suunnittelun tueksi ja ideakilpailun lähtöaineistoksi. Vaasan palvelu nimettiin Sinun Vaasasi palveluksi. Yllä kuva käyttöliittymästä, jossa asukas voi kirjautua sisään palveluun, saa tietoa palvelun tarkoituksesta ja voi vastata avoimeen kyselyyn. Lisäksi palvelun vasemmasta alanurkasta löytyy linkkejä muille sivuille sekä palautteen antamismahdollisuus. Vaasan Palosaaren Salmen ideakilpailua varten aineistoa kerättiin kuukauden ajan: Kyselyyn vastasi 69 asukasta Paikannuksia kertyi kilpailualueelle yhteensä 121 kpl 6
7 Vastauksista huomaa, että erityisesti Mansikkasaari on asukkaille tärkeä ja tunteita herättävä paikka. Suurin osa vastauksista kohdistui Mansikkasaaren alueelle. On kuitenkin huomattava, että vaikka osa kommenteista mm. alueella sijaitsevaa uimarantaa kohtaan oli suojelevia niin osa oli hyvinkin ymmärtäviä tulevia muutoksia kohtaan. Alueelle ehdotettiin uusia rakennuksia, alueen rantoja myötäilevää reittiä ja virkistys ja vapaa ajanviettoalueita. Toiveet rakennuskannasta olivat myös vaihtelevia. Osa toivoi korkeaa rakentamista upeiden maisemien takia ja osa taas matalampaa, myös ranta alueiden täyttöä ehdotettiin. Palosaaren puolella kommentteja kertyi erityisesti vanhoista rakennuksista ja niiden käyttötarkoituksen muutosmahdollisuuksista. Asukkailla oli paljon ehdotuksia siitä, miten vanhat rakennukset voitaisiin kunnostaa. Toisaalta muutama kommentti tuli myös vanhan rakennuskannan purkamisen puolesta. Alueelle toivottiin runsaasti erilaisia palveluita kuten museoita, kalastuskeskusta, kahviloita. Veneistä tuli myös paljon kommentteja. Toivottiin laitureita ja erilaisia ratkaisuja mm. venepaikkojen yhdistämiselle asuntoihin. Tulostiivistelmä asukkaiden näkemyksistä löytyy osoitteesta: pehmogiskyselyn%20tuloksia%20palosaari.pdf 7
8 Suunnittelijan analyysityökalu haluttiin kehittää kahdesta syystä. Suunnittelijoilta oli tullut toive nähdä kerääntyvää aineistoa jo silloin, kun aineistoa vielä kerätään ja toisaalta aineiston keräämisen jälkeen. Kaikilla suunnittelijoilla ei ole vahvaa paikkatietojärjestelmä osaamista ja tästä syystä koettiin tarpeellisena kevyen nettityökalun kehittäminen ja rakentaminen suunnittelijoille. Toiseksi analyysityökalu haluttiin rakentaa kehitteillä olevaa ideakilpailua varten, jossa tarkoitus oli antaa ulkopuolisille konsulttitoimistoille tunnukset palveluun, jotta he pääsevät tutustumaan kilpailualuetta koskevaan aineistoon. Kehitystyön jälkeen saatiin arvokasta tietoa jatkokehitystä varten, sillä palvelussa havaittiin melko paljon toiminnallisia virheitä. Palveluna työkaluun oltiin tyytyväisiä ja tulevaisuudessa onkin tarvetta kehittää edelleen suunnittelijoille jatkuvasti auki olevaa analyysityökalua, jossa he voivat tehdä kevyitä hakuja kertyneestä aineistosta, seurata aineiston kertymistä ja käydä helposti läpi kertynyttä avopalautetta asukkailta. Vaasan Palosaaren Salmen ideakilpailussa analyysityökalua hyödynsivät kilpailuun osallistuneet toimistot, kilpailulautakunnan jäsenet sekä kaupungin virkamiehet. Analyysityökaluun pääsi ainoastaan kirjautumalla, asukkailla ei ollut mahdollisuutta tutustua sivustoon. 8
9 Vaasan Palosaaren Salmen ideakilpailua varten kehitettiin arviointisivusto, jolla asukkaat pystyivät tutustumaan ehdotuksiin, arvioimaan kilpailuehdotuksia ja antamaan palautetta ehdotuksista. Sivusto suunniteltiin yhteistyössä kaupungin virkamiesten kanssa. Etusivulla haluttiin kertoa kävijälle myös suunnitteluprosessin vaiheesta ja ideakilpailun tavoitteista. Kaupungin vastuulla oli tekstien tuottaminen sivustolle sekä kuvamateriaalin valinta. Jokaisesta ehdotuksesta valittiin sivustolle kolme kuvaa ja kirjoitettiin lyhyt kuvaus ehdotuksesta. Sivustolla oli varattu paikka tekstille, jossa kilpailijat kertovat kuinka he ovat huomioineet asukkaiden näkökulman ehdotuksessaan. Kilpailuehdotusten arviointisivusto avattiin asukkaille vasta sen jälkeen, kun tuomaristo oli ratkaissut kilpailun. Sivustolla kerrottiin asiasta. 9
10 Asukastiedon huomioiminen ehdotuksisssa Kilpailuehdotuksissa ainoastaan kahdessa oli kirjoitettu auki kilpailuohjelman mukainen toive PehmoGIS kyselyllä kerätyn asukastiedon hyödyntämisestä kilpailuehdotuksesta. Tästä syystä kaupunki laati jokaisesta ehdotuksesta lyhyen tekstin nettisivuille siitä, miten kyseisessä ehdotuksessa huomioidaan annetut asukasnäkökulmat. Kilpailulautakunta joutui myös pohtimaan toimintatapaa tilanteessa, jossa kilpailijat eivät täyttäneet kilpailuohjelman ehtoja. Alla nettisivuilta poimitut kaupungin laatimat tekstit ehdotusten asukasnäkökulman hyödyntämisestä sekä ehdotuksista Wawe ja Strawberry dreams forever lisäksi kilpailijoiden oma teksti. Strawberry dreams forever ehdotuksessa asukasnäkökulmaa oli selvästi pohdituttu paljon ja se oli kattavasti kirjoitettu auki. Mansikka ja Variksenjalka: Ratkaisu nojaa kyselyn palautteisiin, joissa toivottiin olemassa olevan kaupunkirakenteen kehittämistä nykyistä rakennetta vahvistaen ja tukien. Alueelle esitettiin muun muassa seuraavia kyselyssä esille tuotuja toimintoja: veneilyä ja uimista tukevaa liiketoiminta, veneilykeskus, tee se itse halli Mansikkasaaressa, merimuseo, merikalastusmuseo, kalastuskeskus, maankohoamisen seurantakeskus ja Unescon maailmanperintökeskus Salmipuistossa. Samoin palvelu ja asumisratkaisut Saippuanrannassa ja Rahkolassa ovat pitkälti annettujen kommenttien mukaisia. Wave: Teksti nettisivuilla (kaupungin muokkaama teksti): Ehdotus tukeutuu Mansikkasaaren osalta asukaspalautteisiin, joissa toivottiin alueen tehokasta ja laadukasta rakentamista. Yksittäiset kilpailualueelle esitetyt palvelut, kuten Merenkurkun infokeskus, satamarakennus, asuin ja toimistorakentaminen Saippuanrannan ja Rahkolan ympäristöön ja esim. museona ja entisöintipajana toimiva vanha telakkarakennus Mansikkasaaressa sekä muut veneilyä palvelevat toiminnot ovat pehmogis palautteen mukaisia. Teksti kilpailuehdotuksen yhteydessä: Sinun Vaasasi pehmogis kyselyn tulosten sekä muiden kansalaisaloitteiden perusteella luotiin suunnitelmaan sisällöllinen idearakenne. Positiivisina koettuja alueita säilytettiin entisellään ja kehitettiin edelleen, mm. Uimaranta ja Salmipuisto. Merkittävät olemassa olevat rakennukset säästettiin ja nostettiin esiin kapunkirakenteessa. Kestävää rakentamista ja alueen kehitystä eräänlaisena merkkipaaluna on painotettu ratkaisuissa ja alueelle on luotu mahdollisuus energiatehokkaaseen malliesimerkkiin. Pått:n alue jäsennöitiin toiminnallisesti ja visuaalisesti osaksi kaupunkirakennetta. Mansikkasaaresta on kehitetty alueen keskus ja saarelle on tuotu paljon julkisia viher ja oleskelualueita sekä palveluita kaikille. Kokonaisuutena Palosaaren salmen alueelle on luotu Vaasan uusi merellinen keskus perustuen asukastoiveisiin. Hiekkaa varpaiden välissä: Ehdotuksessa esitetty rakentaminen on niiden kyselyssä esille tuotujen näkemysten mukaista, joissa toivotaan alueen nykyrakenteen huomioivaa maltillisempaa rakentamista. Alueelle esitetyt uudet toiminnot kuten veneilykulttuuria palveleva Telakka, Pikisaaren perhepuisto, Suntin rannan palvelujen ja asumisen raitti, Rahkolan ja Saippuan toimitilat ja asumisratkaisut sekä Påttin uudenlainen avoin eko, energia ja kierrätysmahdollisuuksia esittelevä alue ovat annettujen kommenttien mukaisia. Kirsikkapuisto: Ehdotuksen rakentaminen on pienimittakaavaista ja Mansikkasaaren pohjoisosaa lukuun ottamatta avointa ja julkista käyttöä tukevaa. Alueelle on esitetty seuraavia kyselyssä toivottuja palveluita ja toimintoja: korkeakoulujen ja yliopistojen tutkimustiloja, vierailevien tutkijoiden/luennoitsijoiden asuntoja, luentotiloja, verstas, paja, ateljeetiloja, kahviloita, tiloja taide, tanssi, jumppa, kokous, yritys, opiskelu, myynti, ja ravintolakäyttöön samoin kuin merimuseon laajennusosa tutkimus ja näyttelytiloineen. 10
11 Strawberry dreams forever Teksti nettisivuilla (kapungin muokkaama teksti): Ehdotuksen rakentamistapa Mansikkasaaressa noudattaa pehmogis palautteen näkemyksiä, joissa toivottiin määrältään maltillisempaa rakentamista ja uudentyyppistä pienimuotoista rantarakentamista. Suunnitelmassa on huomioitu yksittäisinä toimintoina muun muassa seuraavat kyselyssä toivotut palvelut: uusi saaristokeskus, maailmanperintökohteen päämaja tutkimus, näyttely ja majoitustiloineen, nykyisen merimuseon laajennus, uusi kerrostalo Saippuan tontille ja mm. huvivenesatama palveluineen. Teksti kilpailuehdotuksen yhteydessä: PehmoGIS kyselyn anti ja sen vaikutus Ehdotuksen tekijät ovat seuranneet pehmogis kyselyn materiaalin kerääntymistä. Kommentteja joihin ei voisi yhtyä on hyvin vähän. Mansikkasaareen sijoittuvan asuntorakentamiseen on kuitenkin suhtautuduttu hyvin eri tavoin. Kommentit vaihtelevat nollalinjasta 15 kerroksisiin kerrostaloihin. Ehdotuksessamme esiintyvä linja, joka tietenkin ennen kaikkea perustuu omaan näkemykseemme, tuntuu kuitenkin edustavan läpileikkuasta ( pienkerros, rivi ja paritaloja ) asiaan liittyneistä mielipiteistä. Joissakin kommenteissa jopa mainitaan nimenomaan kanavatalojen sopivuus Suntin rantaa. Mereltä lähestyttäessä on Mansikkasaaren pohjoisranta usein ensimmäinen näkymä Vaasan kaupungista. Merenkurkun luontokeskuksen ja siihen liittyvän hotellin rakentaminen vanhoja vesillelasku ja nostoluiskia sekä merellis teollista materiaali ja muotomaailmaa hyväksikäyttäen ja mukaillen, tuntuu luontevalta tavalta saada aikaan uusi kaupungin käyntikortti. Näitä aspekteja on myös useissa pehmogis kommenteissa sivuttu. Vaasan asema porttina Merenkurkun saaristoon, UNESCOn luonnonperintö kohteeseen, on seikka jota monissa kommenteissa on korostettu. Ehdotuksessamme onkin oletettu että UNESCOn listoille päässeiden kohteiden vetovoiman nousu tulee jatkumaan ja jopa nopeutumaan merkittävänä osana kasvavaa kansainvälistä luonto, kulttuuri ja elämysmatkailua. Tämä tulee lähivuosina tekemään mahdolliseksi merkittävätkin näihin kohteisiin liittyvät investoinnit. Tärkeänä osana uuden Saaristokeskuksen toimintaa olisivat myös opastus ja kalaretket Merenkurkun saaristoon. Påttin puhdistamon ja Vaasan Energiaklusterin yhteistyöstä puhutaan muutamissa kyselyyn lähetetyssä kommentissa. Påttin alue tarjoaisi merkittäviä synergiaetuja lämpöenergiaan liittyviin pilottitutkimusprojekteihin. Uusi rakennus jota Energiaklusterin eri tutkimusryhmät voisivat pitää tukikohtanaan on esitetty 1:500 pohjakuvassa. Se siis korvaisi jossain vaiheessa paikalla nyt sijaitsevan huoltorakennuksen (esitetty 1:2000 yleissuunnitelmassa) joka toistaiseksi toimii osana puhdistamon perusprosesseja. Uimarannan ja merimuseon merkitystä on korostettu useissa kommenteissa. Kummankin toimintaedellytyksiä ja lähimiljöötä on ehdotuksessa edistetty ja kohennettu. Ulkoilureittejä on parannettu ja vahvistettu pitkälti pehmogis kyselyssäkin hahmoteltujen ajatusten mukaisesti. Ne kyselyyn osallistuneet jotka ovat ehdottaneet korkeaa rakentamista Palosaaren puolelle ovat paikantaneet mahdollisen maamerkin hyvin lähelle ehdotuksessamme esiintyvää uutta korkeaa puukerrostaloa. Sekä Rahkolan funkkisrakennusten että Saippuatehtaan kohdalla on esitetty ajatuksia loft tyyppisten asuntojen rakentamisesta. Rahkolan kohdalla näitä ajatuksia on pidetty hyvinä, sen sijaan Saippuatehtaan kohdalla tekijät ovat pitäneet tärkeänä että jo vuosia siellä toiminut monipuolinen luova toiminta voisi jatkua samoissa tiloissa peruskorjauksen jälkeenkin. 11
12 Ehdotuksista eniten arvioita keräsi Mansikka ja variksenjalka (19 kpl), muut kilpailutyöt keräsivät kukin 4 arviota. Kilpailutöitä arvioitiin sekä liukukytkimillä että avovastauksen muodossa. Käyttäjille haluttiin antaan kaksi eri vaihtoehtoa palautteen jättämiselle, sillä kaikille ei ole esimerkiksi luontevaa kirjoittaa omista näkemyksistään. Kilpailun voitti Mansikka ja variksenjalka niminen ehdotus. Kiinnostavaa oli se, että asukkaiden näkemys kilpailutöistä oli hyvin yhteneväinen tuomariston näkemyksien kanssa. Järjestävän tahon näkökulmasta oli erittäin positiivista, että kilpailun avulla löydettiin ratkaisu, johon sekä asukkaat, että asiantuntijat olivat hyvin tyytyväisiä. Arvostelupöytäkirjassa voittajaehdotuksesta on mainittu seuraavasti: Palkintolautakunta katsoo, että ehdotuksessa luodaan luonteva kaupunkirakenteellinen kokonaisuus, jossa kilpailualueen sijainti suhteessa kaupungin keskustaan on hyvin ymmärretty ja tehty sopivan täsmällisesti määriteltyä uutta kaupunkiympäristöä Palosaareen. Osaratkaisut täydentävät luontevasti kokonaisuutta samalla kun ne muodostavat mielenkiintoisia pienempiä aluekokonaisuuksia. Muutama asukkaan kommentti voittajaehdotuksesta: Ehdotuksista ehdottomasti paras. Mansikkasaari voisi kuitenkin olla vähemmän "veneilykeskeinen" Jotta saarella riittäisi elämää myös talvella. Ja saippuatehtaasta voisi löytyä tilaa elävälle kulttuurille, kun siellä kulttuuritoimintaa jo on, vastapainoksi museoille. Idea tehdä Rahkolasta seniorikeskus on hieno, samoin Luotsitalon ja "luotsipuiston" suunnitelma." "Huomattavia seikkoja jotka tekevät ehdotuksesta kaikkein kiinnostavimman on alueen alkuperän "kunnioitus" ja niin puistoelementtien kuin venepaikoituksenkin ymmärtäminen. Lisäksi ehdotus ei riko mansikkasaaren silhuettia pitäen sen rakennusten harjakorkeuden alkuperäisten rakennusten tasolla tai sitä mukaillen. Myös saaren käyttö virkistysalueena on huomioitu hyvin ja kaupunginselän puoleinen alue onkin viisaasti pyhitetty vesitoiminnalle ja kahvilalle/ravintolalle." 12
13 13
14 Havaintoja, ajatuksia, ehdotuksia Vaasan Palosaaren Salmen ideakilpailu Myönteisiä havaintoja: + Osallistumismenetelmän kirjaaminen kilpailuohjelmaan loppuun asti pohdittu prosessi + Asukkaiden osallistaminen jo alkuvaiheessa asukastieto lähtöaineistona + Kilpailijoiden sitoutuminen asukasnäkökulmaan. Vaikka vain kaksi toimistoa kirjoitti auki sen, miten asukasnäkökulmaa on hyödynnetty, näkyy asukasnäkökulma ehdotusten ratkaisuissa vahvasti. + Kilpailulautakunnan sitoutuminen asukkailta kerättyyn aineistoon. + Arviointisivustojen formaatti: + Tietoa kilpailusta ja suunnitteluvaiheesta + Lyhyt kuvaus kilpailuehdotuksista ja muutama keskeinen kuva + Sanallinen arviointi + Strukturoitu arviointi + Asukasnäkökulman auki kirjoittaminen + Arviointitulosten julkaiseminen sivustolla + Avoin ja innostunut ilmapiiri uudelle lähestymistavalle sekä kaupungin suunnittelijoiden, kilpailulautakunnan että kilpailuun osallistuneiden toimistojen kesken Havaittuja heikkouksia: Lähtöaineiston keräämisessä tulee pohtia tarkemmin mitä asukkailta kysytään Kilpailun ratkaiseminen ja tuomarointi ennen asukkaiden arviointia Laski asukkaiden innostusta arvioida kilpailuehdotuksia Johti miettimään asukkaiden osallistumisen vaikuttavuutta Asukastiedon tehokkaampi hyödyntäminen kilpailuehdotuksissa Toimistoille olisi voitu laittaa tehtäväksi tuottaa analyysi asukastiedosta eikä niinkään kertoa vain sen hyödyntämisestä Vuorovaikutteisen prosessin järjestäminen on työläämpää kuin yleensä kilpailuissa Menettelytavan pohtiminen kilpailumuodon perusteella soveltuuko paremmin yleiseen arkkitehtuurikilpailuun kuin kutsukilpailuun Arviointisivuston formaatti Lyhyt kuvaus kilpailuehdotuksista sai myös kritiikkiä, sillä teksikenttä oli rajattu melko pieneksi ja luultavasti arviot annettiin ilman, että oli tutustuttu koko työhön. 14
15 Yhteenveto Arkkitehtuurikilpailuissa ja erityisesti maankäytön suunnittelua koskevissa kilpailuissa on paljon mahdollisuuksia kehittää asukasosallistumista. Erityistä huomiota tulisi kiinnittää siihen, missä vaiheessa ja millä työkaluilla osallistuminen järjestetään sekä huomioida arkkitehtikilpailun muoto ja laajuus. Alla muutamia havaintoja vaiheittain: 1. Kilpailun ohjelmointivaihe tilanne ennen kilpailua Ennen kilpailua on mietittävä etukäteen koko prosessi ja kirjoitettava auki osallistumisen tavoitteet ja kilpailuun osallistuvien tehtävät kilpailuohjelmaan. Kilpailuohjelmassa tulee myös vaatia osallistujia tuottamaan nettiin soveltuvaa materiaalia. Asukastiedon kerääminen yhdeksi kilpailun lähtöaineistoksi on erittäin suositeltavaa 2. Kilpailun aikainen vaihe Kilpailuun osallistuvilla oltava mahdollisuus tutustua asukkaiden tuottamaan ns. raakadataan dynaamisella nettityökalulla. Varsinaisen yhteenvedon laatimisen asukasnäkökulmasta voisi jättää osallistujille, jolloin nähtäisiin paremmin mihin asioihin huomio on asukaspalautteessa kiinnittynyt. 3. Nettiarvioinnin suunnittelu ja toteutus Tulee aloittaa ajoissa ja pohtia kilpailutyyppiä ja sitä mitä asukkailta odotetaan. Sivustoa pitää testata ja miettiä voisiko osallistujat itse ladata aineistoa sivuille, jolloin sivuston pystyttäminen ja avaaminen nopeutuisivat. 4. Tuomarointi vaihe Tuomarointi voitaisiin toteuttaa myös sen jälkeen, kun asukkaat ovat saaneet arvioida ehdotuksia. Tuomaristolla tulee kuitenkin olla käytettävissä asukkaiden tuottama lähtöaineisto sekä kilpailuun osallistuvien näkemys asukastiedosta että asukkaiden arviointi ehdotuksista. 5. Kilpailuehdotusten nähtävilläolo asukasarviointi Kutsukilpailussa arviointi voi olla monipuolisempaa, mutta yleisessä kilpailussa tämä on liian raskas tapa. Pitää miettiä jäävätkö annetut kommentit suoraan sivustolle näkyviin vai tehdäänkö erillinen kooste myöhemmin. Asukasarviointia vai ammattilaisten analyysiä voiko arviointisivusto muuttua asukasarvioinnista asiantuntijoiden foorumiksi. 6. Jatkosuunnittelu Asukkaille tulee tiedottaa jo sivustolla seuraavista vaiheista ja siitä miten kilpailuaineistoa tullaan hyödyntämään tulevassa suunnittelussa. 15
Viite: Staffans, A., 2004, Vaikuttavat asukkaat. Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus ja koulutuskeskuksen julkaisuja, (Helsinki: Yliopistopaino), A 29.
Urbaani arki hankkeen Avara arki osiossa tavoitteena on ollut tutkia niitä haasteita ja mahdollisuuksia, joita liittyy pehmogis menetelmän juurruttamiseen ja jalkauttamiseen kaupunkisuunnitteluprosessin
LisätiedotTullikamarinaukion ja Attilan kiinteistön suunnittelukilpailu
20.3.2017 1 (5) Tampereen kaupunki Senaatti-kiinteistöt viite: tehtävänmäärittelykokous 15.2.2017 ja ohjausryhmän kokous 10.3.2017 Tullikamarinaukion ja Attilan kiinteistön suunnittelukilpailu Tehtävä
LisätiedotVAASAN PALOSAAREN SALMEN ALUEEN IDEAKILPAILU ARVOSTELUPÖYTÄKIRJA
VAASAN PALOSAAREN SALMEN ALUEEN IDEAKILPAILU ARVOSTELUPÖYTÄKIRJA VAASAN KAUPUNGIN KAAVOITUS 5.10.2011 tarkistettu 27.10.2011 SISÄLLYSLUETTELO 1. KILPAILUN JÄRJESTÄMINEN...3 1.1. KILPAILUN TOIMEENPANIJA,
LisätiedotYhteisöllisen asumisen kehittäminen Tampereella
Yhteisöllisen asumisen kehittäminen Tampereella Arja Ojala 19..10..2017 Käräjätörmän monisukupolvinen yhteisökylä 2 19.10.2017 Oma Tesoman sateenvarjon alla yhteisöllisen asumisen palvelukortteleita 3
LisätiedotSuunnittelukilpailut & verkko-osallistuminen Sipoon Jokilaakso Sibbesborgin kestävän yhdyskunnan kilpailu
Suunnittelukilpailut & verkko-osallistuminen Sipoon Jokilaakso Sibbesborgin kestävän yhdyskunnan kilpailu 8.5.2012 Pilvi Nummi-Sund kaavoittaja, Sipoon kunta Uusia tuoreita ideoita Vaihtoehtoja vertailtavaksi
LisätiedotMäntyharjun keskustavisiot ideakilpailu osana pike-konseptia
Mäntyharjun keskustavisiot ideakilpailu osana pike-konseptia EKK ry:n kevätseminaari 20.3.2014 Lieksa Martti Wilhelms Projektipäällikkö Mäsek Oy / Mäntyharju Mäntyharjun keskustan kehittäminen Projektin
LisätiedotMäntyharjun keskustavisiot ideakilpailu. Pike Info Martti Wilhelms Projektipäällikkö Mäsek Oy / Mäntyharju
Mäntyharjun keskustavisiot ideakilpailu Pike Info 14.1.2014 Martti Wilhelms Projektipäällikkö Mäsek Oy / Mäntyharju Mäntyharjun keskustan kehittäminen Projektin tavoitteet Löytää Mäntyharjun keskustan
Lisätiedot3D-IDEAKILPAILU. Kaupunkikudelmia - kilpailuohjelma
keltainen rajaus = ohjeellinen kilpailualue Kaupunkikudelmia - kilpailuohjelma Hyvinkäällä on parhaillaan käynnissä kansainvälinen Europan 15-suunnittelukilpailu, jossa nuoret kaupunkisuunnittelijat ideoivat
LisätiedotKiikelin tontinluovutuskilpailu Kilpailuohjelma 2017
Kiikelin tontinluovutuskilpailu Kilpailuohjelma 2017 Sisällysluettelo 1. Kilpailun tarkoitus ja tavoitteet 1 2. Kilpailualue 2 3. Menettelyt 3 4. Lähtötiedot 4 5. Ilmoittautuminen 5 6. Tontinluovutuskilpailu
LisätiedotTänään klo Keskustelutilaisuus: Kumpulanmäen kaavoitus ja arkkitehtuurikilpailun ehdotukset. Tervetuloa!
Tänään klo 17-19 Keskustelutilaisuus: Kumpulanmäen kaavoitus ja arkkitehtuurikilpailun ehdotukset Tervetuloa! Illan ohjelma 17.00 Tervetuloa! Illan ohjelma ja osallistuminen Vuorovaikutussuunnittelija
LisätiedotEspoon OPUS foorumit Yhdyskunta ja kaupunkisuunnittelun laboratorio, Arkkitehtuurin laitos, TKK
Espoon OPUS foorumit Yhdyskunta ja kaupunkisuunnittelun laboratorio, Arkkitehtuurin laitos, TKK Espoon keskus www kehittämisfoorumi Nupurinkartano www suunnittelufoorumi Signals kysely asumistoiveista
LisätiedotLOVIISAN KAUPUNKI ITÄRANNAN KEHITTÄMINEN KYSELYN TULOKSET
LOVIISAN KAUPUNKI ITÄRANNAN KEHITTÄMINEN KYSELYN TULOKSET YLEISTÄ KYSELYSTÄ Kyselyllä selvitettiin asukkaiden ja päättäjien näkemyksiä Loviisan Itärannan alueen suunnitteluvaihtoehtoihin. Mielipiteitä
LisätiedotAsukkaiden kokemustieto & vuorovaikutteinen suunnittelu pehmogis suunnitteluprosessin pyörteissä
Asukkaiden kokemustieto & vuorovaikutteinen suunnittelu pehmogis suunnitteluprosessin pyörteissä Anna Broberg Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutusryhmä (YTK) Maankäyttötieteiden laitos, Aalto yliopisto
LisätiedotAaltoa kulttuurimatkaillen. Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI
Aaltoa kulttuurimatkaillen Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI Alvar Aalto Seinäjoella Seinäjoki on Etelä-Pohjanmaan maakunnan keskus ja yksi Suomen voimakkaimmin kasvavista kaupunkikeskuksista.
LisätiedotHervannan pohjoisakselin kortteleiden ideakilpailu Kilpailuohjelma
Hervannan pohjoisakselin kortteleiden ideakilpailu Kilpailuohjelma 2.1. 12.5.2017 Kilpailuinfo 13.1.2017 Galleria Nottbeck Maankäyttöpäällikkö Heli Toukoniemi Tampereen kaupunki, Kiinteistötoimi Tiedottaminen
LisätiedotORNAMON JÄSENTEN TOIMIALAAN KUULUVIA SUOMESSA JÄRJESTETTÄVIÄ KILPAILUJA VARTEN
Teollisuustaiteen Liitto Ornamo ry Annanakatu 16 b 35-36 00120 Helsinki puh (09) 68 777 40 office@ornamo.fi www.ornamo.fi ORNAMON KILPAILUSÄÄNNÖT KILPAILUSÄÄNNÖT YLEISEN KILPAILUN JA KUTSUKILPAILUN OHJELMAKAAVIO
LisätiedotÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 2.2.2015 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee noin 1,5 kilometrin etäisyydellä
LisätiedotMäntyharjun keskustan kehittäminen
Mikkelin seudu vapaa-ajanasukasvaltuuskunta 30.5.2014 Martti Wilhelms Projektipäällikkö Mäsek Oy / Mäntyharju Projektin tavoitteet (08/2012 06/2014) Löytää Mäntyharjun keskustan kehittämismahdollisuudet
LisätiedotLAIHIAN ASUKASKYSELY 2014
LAIHIAN ASUKASKYSELY 2014 SISÄLTÖ: ASUKASKYSELYN TOTEUTUS ASUKASKYSELYN TAVOITE JA AIHEPIIRIT ASUKASKYSELYN SISÄLTÖ ASUKSKYSELYN TULOS ASUKASKYSELYN ANALYYSIKARTAT ASUKASKYSELYN TOTEUTUS Kysely toteutettiin
LisätiedotSeinäjoen kampusalueen silta. Suunnittelukilpailu SeAMK:n tekniikan opiskelijoille
Seinäjoen kampusalueen silta Suunnittelukilpailu SeAMK:n tekniikan opiskelijoille 6.11.2018 Sisällysluettelo Kilpailuohjelma... 3 1 Kilpailu... 3 1.1 Palkintolautakunta... 3 1.2 Kilpailun aikataulu...
LisätiedotSuunnittelualue käsittää Äänejärven vesialueen ja sen kaupungin puolella sijaitsevan rantapuiston.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.2.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ÄÄNEJÄRVEN RANTAPUISTON ASEMAKAAVA SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueen sijainti ja rajaus Suunnittelualue käsittää Äänejärven
LisätiedotKYSELY LAHDEN KESKUSTASTA Raportti karttakyselyn tuloksista
KYSELY LAHDEN KESKUSTASTA Raportti karttakyselyn tuloksista Kevytkooste 29.5.2017 Lahden kaupunki, kaupunkiympäristön palvelualue Maankäyttö ja aluehankkeet Lahtelaiset kartoittivat keskustaa Lahden keskustan
LisätiedotLIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto.
LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto.. LIITE 2. Sysmän kirkonseudun kulttuurimaisema. RKY aluerajaus, Museovirasto 2009. LIITE 3. Asukaskyselyn
LisätiedotRAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS
TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 5.10.2018 1(6) RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS 5.10.2018 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa 2 Suunnittelualue Maankäyttö- ja
LisätiedotKorkeasaaren kehittämissuunnitelma
Korkeasaaren kehittämissuunnitelma 2018-2030 Yhteenveto investoinneista Nykyisellä investointitasolla, 2,5 M / vuosi Nykyisen rakennuskannan ylläpito ja ympäristön hoito Joitain pienehköjä uudistuksia
LisätiedotKorkean rakentamisen selvitys Oulussa. Jere Klami, kaavoitusarkkitehti, asemakaavoitus, yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut
Korkean rakentamisen selvitys Oulussa Jere Klami, kaavoitusarkkitehti, asemakaavoitus, yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut Uuden Oulun yleiskaavan perusselvitys työryhmässä yleiskaavoitus, asemakaavoitus
LisätiedotMiten suomalaiset haluavat asua - ja miten vaatimuksiin vastataan?
Miten suomalaiset haluavat asua - ja miten vaatimuksiin vastataan? Asuntomarkkinat 2011 20.1.2011 Aija Staffans Aalto-yliopisto Arkkitehtuurin laitos IDENTITEETTI PALVELUT JA YHTEYDET SOSIAALINEN YMPÄRISTÖ
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma
s. 1 / 6 Alue 150713 Lippajärvi Asemakaavan muutos Asianumero 4737/10.02.03/2015 18.4.2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on lisätä alueen rakennusoikeutta, nostaa kerroslukua ja sallia myös rivitalojen
LisätiedotWDC Helsinki 2012 Ideointipaja. Yhteenveto. 22.5.2010, klo 11-13 Kääntöpaikka, Intiankatu 1
WDC Helsinki 2012 Ideointipaja Yhteenveto 22.5.2010, klo 11-13 Kääntöpaikka, Intiankatu 1 WDC Helsinki 2012 - yleiset toiveet Design käsitteen avaus ja laajennus Kansainvälisyyttä Suomeen Kestävä kehitys
LisätiedotKILPAILUKUTSU TUUSULAN RYKMENTINPUISTON LEIKKI- JA AKTIVITEETTIPUISTON SUUNNITTELUKILPAILU
KILPAILUKUTSU TUUSULAN RYKMENTINPUISTON LEIKKI- JA AKTIVITEETTIPUISTON SUUNNITTELUKILPAILU Sisällysluettelo 1. Kilpailun järjestäjä... 3 2. Kilpailukohde... 3 3. Kilpailun tavoitteet... 4 4. Ilmoittautuminen
LisätiedotMAANKÄYTTÖSUUNNITELMA
PYHÄJOEN STRATEGINEN MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA PARHALAHTI PYHÄJOEN KESKUSTA - hallinto ja palvelut (viheralueet ja väylät yhdistävät) - asuminen - ympäristöstä selkeästi erottuva kokonaisuus, joka osittain
LisätiedotJulkisen ja yksityisen yhteistyö maankäytössä. Rakennuttajan kokemuksia
Julkisen ja yksityisen yhteistyö maankäytössä Rakennuttajan kokemuksia ASUNTOSÄÄTIÖ - Perustettiin vuonna 1951 rakennuttamaan Tapiola Perustajajärjestöt Väestöliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto SAK
LisätiedotKevyen kutsukilpailun mallit
Kevyen kutsukilpailun mallit Suomen Taiteilijaseuran mallikokoelmassa on kevyen kutsukilpailun osalta julkaistu seuraavat kolme mallia. Niistä ensimmäistä, kilpailuohjelman mallia kevytkilpailun järjestäjän
LisätiedotKouvolan keskustan ydinalueen ideakilpailu
Kilpailuohjelman tiivistelmä 29.3.2012 Kouvolan keskustan ydinalueen ideakilpailu Kouvolan kaupunki tekee parhaillaan keskustavisiota, jolla luodaan keskustan kehittämisen suuntaviivat seuraaville vuosikymmenille.
LisätiedotKaupunkikehitysryhmä Keskustahanke
TAMPEREEN ASEMANSEUDUN HANKEKOKONAISUUS Tampereen ja keskustan kehittämisohjelma Tullin alueen visiotyö Tampereen kaupunkiseudun MAL-aiesopimus ja Asemakeskushanke Tampereen Asemakeskuksen suunnittelukilpailu
LisätiedotKaupunkikehitysryhmä. Keskustahanke
MAL-VERKOSTON TAPAAMINEN 14.5.2014 Tampereen ja keskustan kehittämisohjelma Tampereen kaupunkiseudun MAL-aiesopimus ja Asemakeskushanke Tampereen Asemakeskuksen suunnittelukilpailu Tullin alueen visiotyö
LisätiedotHELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Vp/5 1 a KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA
HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Vp/5 1 a 5 KOIVUSAAREN IDEAKILPAILU Kslk 2008-986 Alueen sijainti Kilpailualue Koivusaaren ideakilpailun ohjelman tiivistelmä Kilpailualue sijaitsee Lauttasaaren länsipuolella
LisätiedotTOIVO-TOIMINTAMALLI TYÖPAJOJEN SUUNNITTELU- JA ARVIOINTIKEHIKKO!
SUUNNITELMA (LUONNOS) Työpajan/toiminnan järjestäjä/vastuutaho Nimi, organisaatio Turun ammattikorkeakoulun kirjasto- ja tietopalvelualan opiskelijat Satu Heikkinen, Kukka Olsoni ja Anna-Maija Saariaho
Lisätiedot1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA?
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) VIEREMÄN KUNTA VALKEISKYLÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 925-417-4-36 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? 2
LisätiedotGreater Helsinki Vision 2050
Greater Helsinki Vision 2050 Kysymyksiä ja vastauksia Helsingin seutu 2050-hankkeesta Mikä Helsingin seutu 2050 -hanke on? Helsingin seutu 2050 on Helsingin seudun 14 kunnan yhteinen kehittämishanke, joka
LisätiedotJohdanto päivän teemoihin. Osallistuva kaupunkisuunnittelu 31.10.2011 Joensuu
Johdanto päivän teemoihin Osallistuva kaupunkisuunnittelu 31.10.2011 Joensuu Kansalaaset tuloo Helsingin Roihuvuoren asukaspuiston yhteissuunnittelu (http://www.roihuvuori.com/index.php?option=com_content&task=view&id=2199
LisätiedotVaasan Palosaaren salmen alueen ideakilpailu Sinun Vaasasi pehmogis-kyselyn tuloksia
Vaasan Palosaaren salmen alueen ideakilpailu Sinun Vaasasi pehmogis-kyselyn tuloksia Maarit Kahila Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskus Aalto-yliopisto 7.6.2011 Sinun Vaasasi pehmogis-kyselyn
LisätiedotVaasan keskustastrategia Kysely kaupunkilaisille rakennemallivaihtoehtoihin liittyen 2.-27.5.2012. Vaihtoehtojen esittely kyselyn taustaksi
Vaasan keskustastrategia Kysely kaupunkilaisille rakennemallivaihtoehtoihin liittyen 2.-27.5.2012 Vaihtoehtojen esittely kyselyn taustaksi 2.5.2012 Keskustastrategian rakennemallivaihtoehdot 3 kpl maankäytön
LisätiedotMerellinen Helsinki Sinikämmen rantareitteineen
Merellinen Helsinki Sinikämmen rantareitteineen Helsingin merialueet, rannat ja saaristo muodostavat Sinikämmenen, joka on osa viher- ja virkistysalueiden runkoa. Aukeaman s. 70-71 kartalla on luonnehdittu
LisätiedotMyyr York Downtown kilpailu. Asukastilaisuus , Kilterin koulu Asemakaavasuunnittelija Anne Olkkola
Myyr York Downtown kilpailu Asukastilaisuus 4.3.2019, Kilterin koulu Asemakaavasuunnittelija Anne Olkkola Kilpailun tavoite ja aluerajaus Citycon Oyj, SATO Oyj, SRV Yhtiöt Oyj, Taitokaari Oy ja Vantaan
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja 134. Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.10.2012 Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.10.2012 Sivu 1 / 1 3919/10.02.03/2011 134 Röylä, asemakaavan lähtökohdat ja tavoitteet, Pakankylän kartano, aluenumero 710100 Valmistelijat / lisätiedot: Ollus Christian,
LisätiedotMaankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus. Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksen valmistelu http://www.ym.fi/mrluudistus Tietopohjan
LisätiedotESIMERKKEJÄ OSALLISTAVASTA KAUPUNKISUUNNITTELUKONSEPTISTA. APOLI, MÄNTSÄLÄ 4.5.2015 Emma Johansson, arkkitehti SAFA
ESIMERKKEJÄ OSALLISTAVASTA KAUPUNKISUUNNITTELUKONSEPTISTA APOLI, MÄNTSÄLÄ 4.5.2015 Emma Johansson, arkkitehti SAFA UUSI KAUPUNKI ON NUORTEN ARKKITEHTITOIMISTOJEN MUODOSTAMA KOLLEKTIIVI + uudet jäsenet
LisätiedotMuonio. KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 11 14 sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.2019 Seitap Oy
LisätiedotSASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS
VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaavamuutos koskee Sastamalan kaupunginosan korttelia
LisätiedotPauli Rikaniemi - Lohjan kaupunki - Ympäristötoimi - Kaavoitus MOISION- JA PAPPILANPELTO
Pauli Rikaniemi - Lohjan kaupunki - Ympäristötoimi - Kaavoitus MOISION- JA PAPPILANPELTO 30.8.2013 SISÄLLYSLUETTELO: 1. kansi 2. sisällysluettelo 3. johdanto 4.-5. ehdotus a: ruudut 6.-7. ehdotus b: kylä
Lisätiedotarkkitehtuuri -kilpailut
2013 arkkitehtuuri -kilpailut Miksi? Mikä on arkkitehtuurikilpailu? Arkkitehtuurikilpailu on hyvä työväline, kun haetaan tuoreita suunnittelun näkökulmia ja halutaan varmistaa rakentamisen laatu. Kilpailun
LisätiedotRAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 208 Yleistä Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan jokaisella kunnalla tulee olla rakennusjärjestys. Rakennusjärjestyksessä annetaan rakentamista
LisätiedotSipoon Jokilaakso. Sipooseen! Sijoita kasvavaan. Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa.
Sipoon Jokilaakso Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa Sijoita kasvavaan Sipooseen! www.sipoonjokilaakso.fi Sipoon Jokilaakson etuja ovat sijainti, luonto ja palvelut Sipoon Jokilaakso 2 Nikkilän keskustassa
LisätiedotRakennusalan suunnittelukilpailun periaatteet
Rakennusalan suunnittelukilpailun periaatteet 1 Johdanto Tässä asiakirjassa esitettyjä periaatteita suositellaan käytettäväksi Suomessa järjestettävissä rakennusalan suunnittelukilpailuissa. Suunnittelukilpailun
LisätiedotVALAISTUKSEN IDEASUUNNITTELUKILPAILU. Harjun alue. Kilpailuohjelma
VALAISTUKSEN IDEASUUNNITTELUKILPAILU Kilpailuohjelma Harjun alue 3.2.2010 TAUSTAA Jyväskylän kaupunki järjestää Harjun alueen Valaistussuunnittelun ideakilpailun. Tulos julkistetaan Valon kaupunki tapahtuman
LisätiedotHöljäkän kylän keskustan osayleiskaava
1 NURMEKSEN KAUPUNKI Höljäkän kylän keskustan osayleiskaava YLEISKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET Kehittämistavoitemerkinnät ja niihin liittyvät määräykset: Alueen tiivistämis-/eheyttämistarve. Alueen lisärakentaminen
LisätiedotOSALLISTAVA 3D-KAUPUNKIMALLI KESKUSTAN KEHITTÄMISEEN
OSALLISTAVA 3D-KAUPUNKIMALLI KESKUSTAN KEHITTÄMISEEN Päivi Tiihonen / Hyvinkään kaupunki https://hyvinkaa3d.appspot.com https://www.facebook.com/hyvinkaankeskustankehittaminen TAUSTAA SUOMESSA 3D-KAUPUNKIMALLEJA
LisätiedotKIVIJÄRVEN KUNTA. Kivijärven vesistöjen rantaosayleiskaavan muutostarve. Kysely alueen maanomistajille. Hyvä maanomistaja!
KIVIJÄRVEN KUNTA Kivijärven vesistöjen rantaosayleiskaavan muutostarve Kysely alueen maanomistajille Hyvä maanomistaja! Kivijärvellä on voimassa 2000-luvun alussa laadittu Kivijärven vesistöjen rantaosayleiskaava.
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 9
KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 9 Kaavoituspalvelut 05.10.2011 ¹) Täydennetty 29.9.2015 PERUSTIEDOT ALOITE TAI ASEMAKAAVATYÖN
LisätiedotTyöpajatilaisuudet Oulunsalon maankäytön kehittämisestä
Työpajatilaisuudet Oulunsalon maankäytön kehittämisestä Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut järjestivät 2.6. ja 10.6.2015 kaksivaiheisen työpajatilaisuuden Oulunsalon keskustan ja asemakaavoitetun alueen
LisätiedotHangon asemakaavaluonnos
Hangon asemakaavaluonnos Työpaja 24.4. Hangossa, tulosten yhteenveto WSP / Mari Siikonen, Teemu Holopainen ja Anri Lindén 28.5.2012 1. Työpajan kuvaus ja aineisto 2. Yhteenveto tuloksista Asemakaavaluonnos
LisätiedotVanhan paperitehdaskiinteistön kehittäminen yhdessä yksityisten toimijoiden kanssa. Jyväskylän kaupunki Apulaiskaupunginjohtaja Timo Koivisto
Vanhan paperitehdaskiinteistön kehittäminen yhdessä yksityisten toimijoiden kanssa Jyväskylän kaupunki Apulaiskaupunginjohtaja Timo Koivisto 09.01.2013 Kaupunki sai etuosto-oikeudella 1,5 vuotta sitten,
LisätiedotOas /17 1 (5) Hankenro 5364_1 HEL
Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1313-02/17 1 (5) Hankenro 5364_1 HEL 2013-016355 7.9.2017 DECKERIN HUVILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tämä osallistumis- ja
LisätiedotKomiakorttelin piha-alueiden ja julkisten ulkotilojen ideakilpailu
KILPAILUKUTSU Komiakorttelin piha-alueiden ja julkisten ulkotilojen ideakilpailu 1. Kilpailun järjestäjä YIT Rakennus Oy yhteistyössä Seinäjoen kaupungin kanssa 2. Osallistumisoikeus ja ilmoittautuminen
LisätiedotSipoon Jokilaakso. Sipooseen! Sijoita kasvavaan. Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa. www.sipoonjokilaakso.fi
Sipoon Jokilaakso Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa Sijoita kasvavaan Sipooseen! www.sipoonjokilaakso.fi Sipoon Jokilaakson etuja ovat sijainti, luonto ja palvelut Sipoon Jokilaakso 2 Nikkilän keskustan
LisätiedotTUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen
TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen Esittelyteksti (mainostyylinen): Koskaan ihminen ei ole tiennyt niin paljon kuin nyt. Mutta huomenna tiedämme taas
LisätiedotYleiskaava Andrei Panschin & Matilda Laukkanen /
Yleiskaava 2029 Andrei Panschin & Matilda Laukkanen / 9.12.2016 Esityksen sisältö Yleiskaavan 2029 tavoitteisto ja eteneminen Asukasnäkökulma suunnittelussa Turun kaupungin visio 2029 Suomen Turku on kiinnostava
LisätiedotKoirapalveluiden yleissuunnitelma Tampereen kaupunki kaupunkiympäristön kehittäminen
Koirapalveluiden yleissuunnitelma Tampereen kaupunki kaupunkiympäristön kehittäminen Koirapalvelut Koirapalvelut ovat kaupungin tarjoamia palveluita koiran omistaville kuntalaisille Koirapuistojen lisäksi
LisätiedotSimo Maksniemen asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.06.2014
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Simo Maksniemen asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.06.2014 Seitap Oy 2014 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotTURVALLINEN YMPÄRISTÖ
TURVALLINEN YMPÄRISTÖ Turvallinen Lappeenranta Lappeenrannan strategian tavoite v. 2028 VIIHTYISÄ JA TURVALLINEN YMPÄRISTÖ Sujuva arki ja turvallinen kasvuympäristö, jossa on varaa valita mieleisiä harrastuksia
LisätiedotKyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille
Kysely Europassin käyttäjille Kyselyn tuloksia Kyselyllä haluttiin tietoa Europass-fi nettisivustolla kävijöistä: siitä, miten vastaajat käyttävät Europassia, mitä mieltä he ovat Europassista ja Europassin
LisätiedotLAPUAN KAUPUNGIN 1. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 131. Suunnittelun lähtökohdat, tehdyt selvitykset ja aiemmat suunnitelmat
1 LAPUAN KAUPUNKI LAPUAN KAUPUNGIN 1. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 131 Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on 1. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 131. Suunnittelualue
LisätiedotGOLFKLUBIN asemakaavamuutos
GOLFKLUBIN asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä asiakirja on osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), joka on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee asemakaavan
LisätiedotMERELLISEN HELSINGIN YLEISSUUNNITELMA
MERELLISEN HELSINGIN YLEISSUUNNITELMA Merellisten alueiden maankäytön suunnittelun jatkaminen yleiskaavasta asemakaavaosastolle Osa yleiskaavan toteuttamisohjelmaa Tavoitteet 1. Merellisten alueiden kehittyminen
LisätiedotPieksämäen strateginen OYK. Kehityssuuntia 11.9.2013
Pieksämäen strateginen OYK Kehityssuuntia 11.9.2013 Tausta-analyysi Miksikö haluan muuttaa Pieksämäelle? Potentiaaliset syyt Siellä on työtä Siellä on liike-/työtiloja Siellä on työvoimaa Se on lapsuuteni
LisätiedotPORVOO Maapolitiikka. Tarjouspyyntö 15.5.2015. Toukovuoren ostotarjouskilpailu tontit 13-6004-1, 13-6004-2, 13-6004-3, 13-6004-4
PORVOO Maapolitiikka Tarjouspyyntö 15.5.2015 Toukovuoren ostotarjouskilpailu tontit 13-6004-1, 13-6004-2, 13-6004-3, 13-6004-4 1 1. Yleistä... 2 2. Kilpailun kohde... 4 Tontit... 4 Asemakaava ja rakennustapaohje...
LisätiedotAlue on myös Helsingin Kaupunkisuunnitteluviraston Esikaupunkien Renessanssi projektin kohdealueena. Diplomityössä sivuja: 42 (A3) + 6 (A1)
1 Diplomityö liittyy TKK:n Yhdyskuntasuunnittelun Tutkimus- ja Koulutuskeskuksen Urbaani Onni tutkimukseen, jossa kerättiin helsinkiläisiltä heidän elinympäristöään koskevaa kokemusperäistä paikkatietoa.
LisätiedotFuturex. Helmikuu 2011 Tuire Palonen
Futurex Helmikuu 2011 Tuire Palonen Missio! Korkea-asteen täydennyskoulutuksen tehtävänä on yhdessä työympäristöjen oman toiminnan kanssa pitää huolta siitä että koulutus, tutkimus ja työelämässä hankittu
LisätiedotSuvi Junes/Pauliina Munter Tietohallinto/Opetusteknologiapalvelut 2014
Työpaja Työpaja on vertaisarviointiin soveltuva työkalu. Työpaja mahdollistaa töiden palautuksen ja niiden jakelun opiskelijoiden arvioitavaksi sekä arvioinnin antamisen. Laita Muokkaustila päälle ja lisää
LisätiedotROVANIEMEN KESKUSTAN OIKEUSVAIKUTTEINEN OSAYLEISKAAVA
ROVANIEMEN KESKUSTAN OIKEUSVAIKUTTEINEN OSAYLEISKAAVA Kaupunginvaltuuston informaatio to 9.12.2010 Rakennemallien vaihtoehdot Lähtötilanne ja tavoitteet Perusselvitykset Mitoitus Vyöhykkeet ja osa-alueet
Lisätiedot1. asukasinfo aiheesta 19.3.2014 Pro Westend ry toimitti saadun asukaspalautteen pohjalta 6/2014 kaupungille
PRO WESTEND RY JA WESTENDIN LIIKEKESKUKSEN ALUEEN KAAVAMUUTOSHANKE 1. asukasinfo aiheesta 19.3.2014 Pro Westend ry toimitti saadun asukaspalautteen pohjalta 6/2014 kaupungille Virallisen kaavalausunnon
LisätiedotVasikkasaaren matkailutonttihaku. Merellinen Helsinki täydentyy
Vasikkasaaren matkailutonttihaku Merellinen Helsinki täydentyy Merellinen Helsinki täydentyy Helsingin kaupunki hakee kumppaneita Vasikkasaaren kehittämiseksi. Vasikkasaari on noin 18 hehtaarin saari Suomenlinnan
LisätiedotTarralapuille kommentointi menetelmä käyttäjäpalautteen keräämiseen 5.1.2010
Tarralapuille kommentointi menetelmä käyttäjäpalautteen keräämiseen 5.1.2010 sivu 2 / 5 Sisällys Menetelmä käyttäjäpalautteen keräämiseen...3 Palautteen kerääminen tarralapuille...3 Etukäteistyö...3 Palautteen
LisätiedotLAPPARI2018, ASEMAKAAVAMUUTOS
TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 07.11.2018 1(5) LAPPARI2018, ASEMAKAAVAMUUTOS 07.11.2018 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa 2 Suunnittelualue Maankäyttö- ja rakennuslain
Lisätiedot10 TAPAA KÄYTTÄÄ IDEASEINÄÄ
10 TAPAA KÄYTTÄÄ IDEASEINÄÄ Ideoi, inspiroidu, innovoi pienessä tai suuressa ryhmässä AE Partners Oy MIKÄ ON IDEA WALL? Idea Wall on verkkopalvelu, jossa osallistujat jakavat avoimesti ja anonyymisti ideoita
LisätiedotOas /18 1 (5) Hankenro 2121_9 HEL
Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1335-00/18 1 (5) Hankenro 2121_9 HEL 2017-008788 8.1.2018 ISO ROOBERTINKATU 4, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet
LisätiedotApua, multa tulee idea!
Apua, multa tulee idea! -eli mitä teen ennen kehittämisen aloittamista 1 Tässä vaiheessa, pahaa aavistamatta Asiat ovat vielä normaalisti. Aika ennen aloituspäätöstä on ehkä koko kehitysprosessin tärkein
LisätiedotVAASAN PALOSAAREN SALMEN ALUEEN IDEAKILPAILU
VAASAN PALOSAAREN SALMEN ALUEEN IDEAKILPAILU 2 Sisällysluettelo U 1. KILPAILUKUTSU... 3 1.1 Kilpailun toimeenpanija, luonne ja tarkoitus... 3 1.2 Osanotto-oikeus... 3 1.3 Ilmoittautumisaika... 4 1.4 Osanottopalkkio...
LisätiedotSaimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen. www.kehy.fi
Saimaa Geopark valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Saimaa geomatkailukohteeksi miksi? Saimaa on kansainvälisesti ainutlaatuinen ja kiinnostava järvialue - esimerkiksi Lonely Planet
LisätiedotHelsingin itäisen saariston asemakaavaluonnos
Helsingin itäisen saariston asemakaavaluonnos Asukastilaisuus 3.6.2013 Villinki, Pukkiluoto, Sikosaari, Varviluoto Itäisen saariston asemakaavaryhmä Asemakaavoitus: Arkkitehti Johanna Backas, puh. 310
LisätiedotKulkulaari.fi palvelun käyttäjä- ja kehittämiskysely
LOPPURAPORTTI 18.12.2015 Kulkulaari.fi palvelun käyttäjä- ja kehittämiskysely Tausta Liikenneviraston Kansallinen kävelyn ja pyöräilyn tietopankki, Kulkulaari on perustettu vuonna 2013. Sivusto perustettiin
LisätiedotHELSINGIN KAUPUNKI Oas /17 1 (5) ASEMAKAAVOITUS Hankenro 5364_1 HEL
HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1313-00/17 1 (5) ASEMAKAAVOITUS Hankenro 5364_1 HEL 2013-016355 7.7.2017 DECKERIN HUVILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Laajasalossa osoitteessa Adelenpolku
LisätiedotTEIVAAN HOTTELLIN ASEMAKAAVAN MUUTOSTA KOSKEVA YLEISÖTILAISUUS. Wellamo-opiston (Aikuiskoulutuskeskuksen) auditorio maanantaina 16.05.
1 TEIVAAN HOTTELLIN ASEMAKAAVAN MUUTOSTA KOSKEVA YLEISÖTILAISUUS Wellamo-opiston (Aikuiskoulutuskeskuksen) auditorio maanantaina 16.05.2011 klo 18:00 Läsnä: Markus Lehmuskoski, Lahden kaupunki, maankäyttö
LisätiedotSallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen
1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen kortteli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.11.2015 Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta
LisätiedotTesoman elinkaarikorttelin suunnittelua yhdessä sidosryhmien kanssa. Eläkeläisvaltuuston kokous klo
Tesoman elinkaarikorttelin suunnittelua yhdessä sidosryhmien kanssa Eläkeläisvaltuuston kokous 24.3. klo 12.-14.30 Tesoman elinkaarikortteli 2 Tesoman elinkaarikortteli Kilpailun tarkoituksena on saada
LisätiedotKYSELY- JA INVENTAARIOPALVELU HARAVA
KYSELY- JA INVENTAARIOPALVELU HARAVA Juuso Salmu Dimenteq Oy MIKÄ IHMEEN HARAVA? Karttapohjainen kysely- ja inventaariotyökalu Tiedonhankinta kansalaisilta, sidosryhmiltä, ympäristöstä jne. Kyselyt sekä
LisätiedotVartiosaaresta suunnitellaan omaleimainen, monipuolinen ja tiiviisti rakennettu saaristokaupunginosa,
Vartiosaari Vartiosaaresta suunnitellaan omaleimainen, monipuolinen ja tiiviisti rakennettu saaristokaupunginosa, jossa on sekä asumista että kaikkia helsinkiläisiä palvelevia virkistys- ja vapaa-ajan
LisätiedotKEHTO foorumi Lahti
KEHTO foorumi Lahti 10 11.11.2016 Kaupungin sykkeessä mukana Maankäytön johtaja Veli-Pekka Toivonen aluekehityshankkeita Radanvarsi Hennala Ranta-Kartano Lahti + Nastola = Uusi Lahti 1.1.2016 119 000 asukasta
Lisätiedot