1. asukasinfo aiheesta Pro Westend ry toimitti saadun asukaspalautteen pohjalta 6/2014 kaupungille
|
|
- Eeva-Kaarina Pakarinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 PRO WESTEND RY JA WESTENDIN LIIKEKESKUKSEN ALUEEN KAAVAMUUTOSHANKE 1. asukasinfo aiheesta Pro Westend ry toimitti saadun asukaspalautteen pohjalta 6/2014 kaupungille Virallisen kaavalausunnon ja 534 nimen asukaskannanoton Käytännössä vaadittiin rakennuskorkeuden rajaamista alueelle sopivaksi ja riittävän liiketilamäärän edellyttämistä mukaan. Vuosikokous
2 2
3 Vuosikokous
4 Vuosikokous
5 PRO WESTEND RY JA WESTENDIN LIIKEKESKUKSEN ALUEEN KAAVAMUUTOSHANKE Kaavalausunnon ja asukaskannanoton jälkeen Pro Westend ry teetti alueella mielipidekyselyn liikekeskuksen alueen tulevaisuudesta tarkemmin. 9/2014 toimitettiin kaupungille yhteenveto alueen asukkaiden toiveista nykyisen liikekeskuksen alueen asunto- ja palvelutarjontaan liittyen. Vuosikokous
6 Kyselyn tulos pähkinänkuoressa N = 129. Vastaajissa painottuivat vuotiaat, joita oli 65,4%. Yli 56-vuotiaita oli vastaajista 31,3%. Selvä enemmistö vastaajista kannattaisi ensisijaisesti liikekeskuksen nykyisen käyttötarkoituksen säilyttämistä (50,4%). Eli oletettavasti he joko toivoisivat nykyisen rakennuksen säilyvän tai mahdollisen uudenkin kiinteistön olevan suunnattu vastaavaan tarkoitukseen. Jos/kun nykytilanteen säilyminen ei ole vaihtoehto seuraavaksi suosituin vaihtoehto oli alueelle tyypillisen rakennuskorkeusden puitteissa tapahtuva uudisrakentaminen alle 5 kerrosta (44,8%). Tämä näkyy myös vastauksissa, joissa otetaan kantaa rakennusoikeuden nostoon/tehokkuuden kasvattamiseen ko. paikalla: Yhteensä 92% vastaajista toivoo rakennusoikeuden pysyvän samana, kuin nyt tai kasvavan siitä vain maltillisesti. Palvelujen säilymistä alueella riittävien liiketilojen kautta toivotaan laajasti. Yhteensä 88,3% vastaajista toivoo liiketilaa olevan paikalla tulevaisuudessa yhtä paljon tai enemmän, kuin nykyään. Tarjotuista lähipalvelu-vaihtoehdoista erittäin tärkeiden TOP 5 oli vastaajille: 1. Lähikauppa 2. Päiväkoti 3. Kahvila/leipomo 4. Kukkakauppa 5. Kioski Ainakin tällaisille palveluille olisi siis perusteltua tulevaan kiinteistöön edellyttää ja suunnitella tiloja. Olemme mielellämme apuna/mukana jatkossakin jos/kun tällaisia aletaan suunnitella, jotta tieto mahdollisista liiketiloista tavoittaisi myös potentiaaliset yrittäjät jne. Kauttamme on myös mahdollista tehdä asukkaiden keskuudessa tarkempia markkinatutkimuksia ao. aiheesta myöhemmin tai voimme esim. mainostaa tällaista toisen tahon (YIT?) laatimaa kyselyä postilaatikkojakeluna toimitettavassa kyläkirjeessämme, nettisivuillamme ja sähköposti-jäsenlistallemme. Ostokiinnostusta asuntoon alueella toivat esille 31,5% vastaajista, heistä 4,8% heti ja loput mahdollisesti pidemmällä aikavälillä. Tässä saattaa kuitenkin vastaajien ikäprofiili jonkin verran vaikuttaa vastausprosentteihin: Muun palautteen pohjalta käsityksemme on, että alueella on suhteellisen paljon vanhenevan väestön keskuudessa kysyntää pienemmälle ja helpommalle asumiselle kotikylässä nykyisten asuntojen käydessä liian suuriksi ja työläiksi. Toivotaan laadukasta ja houkuttelevaa, esteetöntä asumista tärkeiden palvelujen lähellä ja hyvien kulkuyhteyksien varrella. Koska vastaajissa painottuivat nuoremmat asukkaat tämä ei ehkä tullut niin vahvasti tässä esille, mutta tätäkin voidaan tarvittaessa tutkia erikseen myöhemmin sopivin tavoittamiskeinoin jos tarvetta/halua.
7 PRO WESTEND RY JA WESTENDIN LIIKEKESKUKSEN ALUEEN KAAVAMUUTOSHANKE EKE-KORTTELI Westendintien ja Käärmesaarentien risteyksessä: Kaupunkisuunnittelulautakunta linjasi viimeisimmän isomman kaavoituskohteen jatkosuunnittelua: max 3-5 kerrosta, kerrosaloja alas ja ympäristöön liittymistä painotettiin. Kortteliin tutkitaan asumisen lisäksi tilat päiväkodille ja kivijalkakaupalle. Ao. kohteessa ymmärrettiin lopputuloksessa perinteisen pientaloasuinalueen asettamat rajoitteet uudiskaavoitukselle ja rakentamiselle Westendin kaupunginosan laidalla. Näiden linjausten on ehdottomasti oltava laajemminkin päteviä ja näyttävä myös sen sydämessä nyt tapahtuvassa suunnittelussa ja linjauksissa. Ei ainakaan korkeampaa, kuin EKEkorttelissa! Vuosikokous
8 KIITOS! Vuosikokous
Mielipidekysely liikekeskuskorttelin kehityksestä Yhteenveto vastauksista 8.5-31.8.2014 N = 129. 24. syyskuuta 2014. Powered by
Mielipidekysely liikekeskuskorttelin kehityksestä Yhteenveto vastauksista 8.5-31.8.2014 N = 129 24. syyskuuta 2014 Q1: Kannatatteko nykyisen liikerakennusten korttelialueen muuttamista asuntokäyttöön?
LisätiedotKäsitteet selviksi ja monimutkaisesta kohti yksinkertaista Täydennysrakentaminen onnistuu! Erityisasiantuntija Satu Åkerblom Uudenmaan liitto
Käsitteet selviksi ja monimutkaisesta kohti yksinkertaista Täydennysrakentaminen onnistuu! Erityisasiantuntija Satu Åkerblom Uudenmaan liitto Kyselyt täydennysrakentamisen edistämisen tarpeista Kiinteistö-
LisätiedotTerveydenhuollon työntekijöiden valinnanvapausasenteet
Terveydenhuollon työntekijöiden valinnanvapausasenteet Valinnanvapaus terveydenhuollossa onko sitä ja toimiiko käytännössä? seminaari TYKS 17.9.2015 17.9.2015 Laura Hietapakka, tutkija, THL 1 Kyselytutkimuksen
LisätiedotALUE-INFO Vuosikokous
ALUE-INFO 13.4.2016 Vuosikokous 2016 1 ILLAN KULKU 1. Alueen uutisia ja Pro Westend ry:n toiminta niihin liittyen Kaavoitus- ja rakennushankkeet Kouluasiat Liikenneasiat Jumpat Tapahtumat Tiedotus Muut
LisätiedotHoito- ja hoivapalvelujen vaihtoehdot ja järjestäminen kuntaorganisaation näkökulmasta
Hoito- ja hoivapalvelujen vaihtoehdot ja järjestäminen kuntaorganisaation näkökulmasta 10.2.2011 Markku Tervahauta palvelualuejohtaja Kuopion kaupunki ASIAKASVOLYYMI Potentiaaliset asiakkaat (yritykset,
LisätiedotTulevat hankkeet ja maankäytön muutospaineet Olarissa. M Saari 27.10.2015
Tulevat hankkeet ja maankäytön muutospaineet Olarissa M Saari 2 Matinkylä Maankäyttö metroaseman ympäristössä tehostuu. Matinkylä ja Olari kasvavat yhteen ja Matinkylästä kasvaa vahva kaupunkikeskus, jossa
LisätiedotPerusterveysbarometri Nordic Healthcare Group Oy ja Suomen Lääkäriliitto
Perusterveysbarometri Nordic Healthcare Group Oy ja Suomen Lääkäriliitto Johdanto ja keskeiset tulokset Perusterveysbarometri 2 Nordic Healthcare Group Oy ja Suomen Lääkäriliitto ovat toteuttaneet yhteistyössä
LisätiedotFC WILD Tyytyväisyyskysely
FC WILD Tyytyväisyyskysely 2015 26.04.2015 Yleistä/taustaa Tyytyväisyyskysely järjestettiin neljättä kertaa. Kyselyn tavoitteena on saada kuuluviin kentän ääni, jotta seura pystyy ottamaan jäsenistön toiveet
LisätiedotFC WILD Tyytyväisyyskysely 2014 24.04.2013
FC WILD Tyytyväisyyskysely 214 24.4.213 Yleistä/taustaa Tyytyväisyyskysely järjestettiin kolmatta kertaa Kyselyn tavoitteena on saada kuuluviin kentän ääni, jotta seura pystyy ottamaan jäsenistön toiveet
LisätiedotKulutustottumuskysely Nurmeksen ja Valtimon alue 2019
Kulutustottumuskysely Nurmeksen ja Valtimon alue 2019 Luostarinen Juho ProYritys Pohjois-Karjala Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy Sisältö 1. Tutkimuksen toteutus ja vastanneiden taustatiedot 2. Kuluttajien
LisätiedotKaupunkiseutujen asukkaiden. asumispreferenssit. tutkimusjohtaja Olli-Pekka Ruuskanen, PTT. MAL-verkoston ohjausryhmä
Kaupunkiseutujen asukkaiden asumispreferenssit tutkimusjohtaja Olli-Pekka Ruuskanen, PTT MAL-verkoston ohjausryhmä 7.2.2018 2 Tausta Kaupungistuminen asettaa uusia haasteita asumismuodoille, kiinteistöille
LisätiedotAsemakaavan muutoksen valmisteluaineisto
Kaavatunnus 564-65 Diaarinumero OUKA/686/08 6.4.08 Revontie 0 ja Ketunkujan ymäristö Asemakaavan muutoksen valmisteluaineisto Kevyenliikenteenväylän vuoksi osa tontista leikataan uistoalueeksi Yksi kerrostalo
LisätiedotLISÄRAKENTAMISESSA ONNISTUMINEN Tuomas Johansson
LISÄRAKENTAMISESSA ONNISTUMINEN 24.1.2018 Tuomas Johansson ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Taloudellisen kauhun tasapaino 2. Lisärakentamisen yhteistyömalli 63 1. Taloudellisen kauhun tasapaino MIKÄ VAIKUTTAA KANNATTAVUUTEEN?
LisätiedotLAIHIAN ASUKASKYSELY 2014
LAIHIAN ASUKASKYSELY 2014 SISÄLTÖ: ASUKASKYSELYN TOTEUTUS ASUKASKYSELYN TAVOITE JA AIHEPIIRIT ASUKASKYSELYN SISÄLTÖ ASUKSKYSELYN TULOS ASUKASKYSELYN ANALYYSIKARTAT ASUKASKYSELYN TOTEUTUS Kysely toteutettiin
LisätiedotKERA Tulevaisuuspyörä
KERA Tulevaisuuspyörä Työpaja 11.6.2013 Valtuustotalo Kimmo Rönkä Movense Oy TYÖPAJA: TULEVAISUUSPYÖRÄ ryhmien teemat 1. Houkutteleva korttelikaupunki ja käveltävä ympäristö (kirjurit: Ritva Helminen-Halkola,
LisätiedotKollaja-hanke Kiinteistökyselyn tulokset. Anne Vehmas
Kiinteistökyselyn tulokset Anne Vehmas Kysely kiinteistöjen omistajille Tavoitteena kerätä tietoa nykytilanteesta miten hankkeeseen liittyviä alueita käytetään mitä asioita pidetään tärkeänä Kollaja-hankkeessa
LisätiedotKysely erilaisista työsopimuksista ja työntekomuodoista
1 S Kysely erilaisista työsopimuksista ja työntekomuodoista Suomen Yrittäjät, maaliskuu 2016 2 Kysely erilaisista työsopimuksista ja työntekomuodoista SISÄLLYS KYSELY ERILAISISTA TYÖSOPIMUKSISTA JA TYÖNTEKOMUODOISTA...
LisätiedotAlue sijaitsee kaupungin keskustassa. Osojte: Sorsapuisto 1. Liite 1. 11.5 Tonttijako ja -rekisteri Tontille 1 on hyväksytty t.onttijako 18.4.1977.
X V I I KAUPUNGINOSAN KORTTELIN N:O 315 TONTIN N:O 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS- EHDOTUS. KARTTA N:O 6572, JOTA EI TARVITSE ALISTAA YMPÄRISTÖMINISTE- RIÖN VAHVISTETTAVAKSI. (SORSAPUISTO 1) Asemakaavan muutoksen
LisätiedotKurikan kaupunkikeskustan kehittäminen Hankenumero Palvelujen kartoituskyselyn tulokset Yrittäjien aamukahvit
Kurikan kaupunkikeskustan kehittäminen 2013-2014 Hankenumero 21720 Palvelujen kartoituskyselyn tulokset 12.2.2014 Yrittäjien aamukahvit 1 Taustalla Tarve selvittää keskustan palvelujen nykytilaa, kartoittaa
LisätiedotNÄKYMÄ RAUTATIEASEMALTA PÄIN JÄRVENPÄÄN PERHELÄN ALUEEN KEHITTÄMISEN KUMPPANUUSHAKU
ÄKYMÄ RAAASEMALA PÄI JÄRVEPÄÄ PERHELÄ ALEE KEHIÄMISE KMPPASHAK ÄKYMÄ KÄVELYKADLLE JÄRVEPÄÄ PERHELÄ ALEE KEHIÄMISE KMPPASHAK A SIB EL IK SE K Asemapiirros 1:1000 M A XXV IL A Paikoitustalo II X 7 100 XII
LisätiedotPalkitsemisen tila ja muutos Suomessa 2008
Palkitsemisen tila ja muutos Suomessa 2008 Toteuttajat: Tutkijat Aino Salimäki & Tina Sweins Tutkimusassistentit Jouko Heiskanen & Antti Salimäki Ohjaajat: Professorit Matti Vartiainen & Tomi Laamanen
LisätiedotY4 LIEVIÖ-PAUNI MAASEUTUALUEIDEN ASUKASKYSELYN ( ) VASTAUKSET, MONIVALINTAKYSYMYKSET
Y LIEVIÖ-PAUNI MAASEUTUALUEIDEN ASUKASKYSELYN (9..-8..1) VASTAUKSET, MONIVALINTAKYSYMYKSET 1 MAANKÄYTTÖ 3 Kuinka paljon alueen maankäytön ohjaamisessa tulisi mielestäsi panostaa 3 Vastauksia (37-39kpl)
LisätiedotTekes ja ikääntyvään väestöön liittyvä asumisen kehittämistoiminta. Tekes
YM Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman seminaari Tekes ja ikääntyvään väestöön liittyvä asumisen kehittämistoiminta 27.9.2013 Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen Huippuostajat ja Rakennettu ympäristö
LisätiedotNäkymä Meri-Rastilan tieltä
13711 1/6 Näkymä n tieltä R A S T I Konsepti: Asuinkerrostalon yhteistilat on järjestetty uudella tavalla. Asunto voi laajeta porrastasannekohtaisen yhteistilan puolelle ja asumisen yksityisyyden ja yhteisöllisyyden
LisätiedotKoirapalveluiden yleissuunnitelma Tampereen kaupunki kaupunkiympäristön kehittäminen
Koirapalveluiden yleissuunnitelma Tampereen kaupunki kaupunkiympäristön kehittäminen Koirapalvelut Koirapalvelut ovat kaupungin tarjoamia palveluita koiran omistaville kuntalaisille Koirapuistojen lisäksi
LisätiedotHelsingin strategiaohjelmasta 2013-2016 tukea kestävälle liikennepolitiikalle. Leena Silfverberg 17.4.2013
Helsingin strategiaohjelmasta 2013-2016 tukea kestävälle liikennepolitiikalle Leena Silfverberg 17.4.2013 Hyvinvoiva helsinkiläinen Nuorille tilaa kuulua ja loistaa Ikääntyvistä huolehditaan Maahanmuuttajat
LisätiedotTäydennysrakentaminen Seinäjoki
Täydennysrakentaminen Seinäjoki 21.3.2019 Helsinki Kaavoitusjohtaja Martti Norja Seinäjoen historiaa Seinäjoen, joka oli Ilmajoen sivukylä, kasvu sai alkunsa kun Abraham Falander ( Wasastjärna) perusti
LisätiedotMyyr York Downtown kilpailu. Asukastilaisuus , Kilterin koulu Asemakaavasuunnittelija Anne Olkkola
Myyr York Downtown kilpailu Asukastilaisuus 4.3.2019, Kilterin koulu Asemakaavasuunnittelija Anne Olkkola Kilpailun tavoite ja aluerajaus Citycon Oyj, SATO Oyj, SRV Yhtiöt Oyj, Taitokaari Oy ja Vantaan
Lisätiedotpiiri Ehdotus lähtee julkisuuden eri asteiden artikuloinnista. Tehokas kortteli on sovitettu pienimittakaavaiseen ympäristöön jakamalla rakentaminen p
piiri Ehdotus lähtee julkisuuden eri asteiden artikuloinnista. Tehokas kortteli on sovitettu pienimittakaavaiseen ympäristöön jakamalla rakentaminen pienempiin, kadun kaarevaa linjaa seuraaviin osiin.
LisätiedotASIAKASKYSELYN 2015 TULOSTEN YHTEENVETO
ASIAKASKYSELYN 2015 TULOSTEN YHTEENVETO Asiakaskysely toteutettiin toukokuussa 2015. Kysely lähetettiin sähköpostilla ja kirjeellä yhteensä 937 työnantaja-asiakkaalle. Vastauksia saatiin 264 eli vastausprosentti
LisätiedotOn ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin!
30.1.2015 Kankaanpään kehitysvammaisten ryhmäkodin harjannostajaiset Hyvä juhlaväki, On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! Tämä hanke on tärkeä monessakin
LisätiedotPikku Huopalahti. Kaupallinen mitoitus
Pikku Huopalahti Kaupallinen mitoitus 24.9.2014 Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Pikku Huopalahden kaupallinen rakenne 2014... 3 2. Pikku Huopalahden kehittäminen... 7 3. Pikku Huopalahden markkinoiden
LisätiedotMIELEN ASKE Työkokous 29.1.2015. Mielenterveyskuntoutujien asuminen Maankäytön näkökulmia
MIELEN ASKE Työkokous 29.1.2015 Mielenterveyskuntoutujien asuminen Maankäytön näkökulmia 3.2.2015 Jyväskylä pähkinänkuoressa Jyväskylä on saanut kaupunkioikeudet 22.3.1837, Jyväskylän kaupunki, maalaiskunta
LisätiedotLIITE Kaupunginosittaiset tiedot 1 30.1.2013 Tampella Tampereen keskustan liiketilat kaupunginosittain 2012 2 Juhannuskylä Tullin alue Tammela Ratina Kyttälä pohjoinen Kyttälä etelä Vanha keskusta pohjoinen
LisätiedotHaukilahti Asemakaavan muutos 14. kaupunginosa, Haukilahti Kortteli ja katualue
1 (5) Asianumero 4794/10.02.03/2014 Aluenumero 230961 Haukilahti Asemakaavan muutos 14. kaupunginosa, Haukilahti Kortteli 14081 ja katualue Mielipiteiden lyhennelmät ja vastineet Liittyy kaupunkisuunnittelupäällikön
LisätiedotAsiantuntijanäkemys Lappeenranta 2028 -strategiaan
Asiantuntijanäkemys Lappeenranta 2028 -strategiaan Strategian laadintaa varten on tunnistettu neljä näkökulmaa, joiden kautta kaupungin toiminnalle asetetaan tavoitteita. Näkökulmat ovat: kuntalaisen hyvinvointi
LisätiedotOtaniemen keskus. Nähtävillä MRA 30 :n mukaisesti 12.5 13.6.2014.
1 (5) Asianumero 3224/10.02.03/2013 Aluenumero 220506 Otaniemen keskus 10. kaupunginosa, Otaniemi Korttelit 10001 tontit 10 ja 11, 10016 tontti 3, 10017, 10018 tontit 3, 7 ja osa tonttia 4, 10019 tontti
LisätiedotVantaan keskustojen kehittäminen
Vantaan keskustojen kehittäminen Asukastilaisuus Myyrmäen yritystilaisuus 2.11.2016 Kilterin 17.11.2016 koulu Anne Olkkola Lea Varpanen, kehittämispäällikkö Kansainvälinen Vantaa, maailma lähellä 6.8.2015
LisätiedotSIL2020 Strategia. Avainhenkilöpäivät Eila Pohjola
SIL2020 Strategia Avainhenkilöpäivät 26.10.2014 Eila Pohjola Keskustelun tavoite Käydä avointa keskustelua liiton toiminnasta, sen kehittämisestä sekä lajitoimikuntien toiveista liittyen SIL 2020 strategiaan
LisätiedotKylämökkeily voidaan määritellä maaseudun kyliin ja taajamiin tai niiden välittömään läheisyyteen sijoittuvaksi vapaa ajan tai kakkosasumiseksi.
Suomessa suosituimpia vapaa ajan asumisen ympäristöjä ovat perinteisesti olleet haja asutusalueiden vesistöjen rannat. Paitsi fyysisesti myös sosiaalisesti vapaa ajan asutus on ollut usein varsin erillään
LisätiedotLänsi-Uudenmaan MAL- yhteistyö: ASUNTOPOLIITTINEN TULEVAISUUSDIALOGI
Länsi-Uudenmaan MAL- yhteistyö: ASUNTOPOLIITTINEN TULEVAISUUSDIALOGI 2.3.2010 Monkola, KH1, MAL koordinaattori Mariitta Vuorenpää RYHMÄTYÖMUISTIO 1: 12.3.2010 Osallistujat: Jussi Savela, Heikki Rouvinen,
LisätiedotK10 - AUKIOIDEN KORTTELI. rev A
K10 - AUKIOIDEN KORTTELI rev A rev A rev A rev A rev A rev A rev A rev A rev A Tontti 3 2 214 m 2 käytetty rakennusoikeus: n.5920 m2 (tarkista) e 2,7 59 ap (39 ap kellarissa, 20 ap pihalla) PUUTARHAKATU
LisätiedotRistiriitojen hallinnan mahdollisuudet asemakaavoituksessa
Ristiriitojen hallinnan mahdollisuudet asemakaavoituksessa Pia Niemi Kuntatekniikan päivät 12.5.2017 Sito Parhaan ympäristön tekijät Tausta Diplomityö: Ristiriitojen hallinnan mahdollisuudet maankäytön
LisätiedotMitkä puolueet maan hallitukseen?
Mitkä puolueet maan hallitukseen? Enemmistö haluaa keskustan ja :n maan seuraavaan hallitukseen Näkemyksiä maamme puolueista kartoitettiin tutkimuksessa kysymyksenasettelulla, jossa vastaajien tuli nimetä
LisätiedotLänsikatu. rp23. Sepänkatu. rp24. rp26 LOUHELANKATU. rp25 LÄNSIKATU. Louhelankatu III le p. rp28. rp27 68 IV SEPÄNKATU III.
1 4 2 1 1 Louhelankatu Länsikatu I I 4 Sepänkatu 20 1 1 1 1 20 0 20 21 2 2 24 22 3 2 1 1 rp2 rp2 rp24 rp23 rp rp2 0 30 40 0 20 0 a le p I 0 SEPÄNKATU LOUHELANKATU LÄNSIKATU 43300 400 43400 400 IV AK ASEMAKAAVAMERKINNÄT
LisätiedotLeinikkitie 20 SIMONKYLÄ / VANTAA. sponda.fi
Leinikkitie 20 SIMONKYLÄ / VANTAA Toimisto- ja liiketalo Simonkylässä Simonkylässä sijaitsevan toimisto- ja liiketalon sijainti on hyvä kansainväliseen liiketoimintaan panostavalle yritykselle. Simonkylä
Lisätiedot1. Koulusi Vastaajien määrä: 58
Asiakastyytyväisyys koulut 1. Koulusi Elisenvaaaran koulu 0 0% Elisenvaaran lukio 0 0% Kyrön koulu 0 0% Riihikosken koulu 0 0% Yläneen yhtenäiskoulu 58 100% 1/10 2. Käytätkö ruokapalveluja päivittäin Vastaajien
LisätiedotASUNTO- POLITIIKKA. Selvityksen tausta ja tavoite SOSIAALISESTI KESTÄVÄT KAUPUNGIT
Selvityksen tausta ja tavoite SOSIAALISESTI KESTÄVÄT KAUPUNGIT ASUNTO- POLITIIKKA TAVOITE: Kartoitetaan Jyväskylässä toimivien rakennusliikkeiden ja rakennuttajien näkemyksiä asuntopolitiikasta, asuinalueiden
LisätiedotKyläkyselyn tuloksia. Kyläsuunnittelija Sarita Humppi. www.salo.fi
Kyläkyselyn tuloksia Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Vastaajat Vastaajia yhteensä 15. Miehiä kuusi ja naisia yhdeksän. Ikäjakauma: eniten 50 64-vuotiaita. Nuorin vastaaja 25-vuotias ja vanhin 88-vuotias
LisätiedotPuukerrostalojen asukas- ja rakennuttajakyselyt 2000 ja 2017
PUUPÄIVÄ To 30.11.2017 klo 9.40 10.00 YM-seminaari; Puurakentamisen toimenpideohjelma Sali C, Wanha Satama, Helsinki Puukerrostalojen asukas- ja rakennuttajakyselyt 2000 ja 2017 Markku Karjalainen Associate
LisätiedotLähiökehältä osaksi joukkoliikennekaupunkia Case Oulun Kaukovainio
Lähiökehältä osaksi joukkoliikennekaupunkia Case Oulun Kaukovainio Hilkka Piippo, Plaana Oy Antti Määttä, Oulun kaupunki 1 6000 Kaukovainion kaupunginosan väestö ikäluokittain 5000 4000 3000 2000 1000
LisätiedotLausuntopyyntö STM 2015
Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi - Mikkelin seudun vapaa-ajanasukasvaltuuskunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi - Aki Kauranen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Asema
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (6) Kiinteistölautakunta To/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2015 1 (6) 606 Liiketontin vuokraaminen Lidl Suomi Ky:lle ja esitys kaupunginhallitukselle osto-option lisäämisestä (Suurmetsä, Alppikylä, tontti 41292/1) HEL 2015-013242
LisätiedotKirkkokatu 9. Asemakaavan muutos, 689. Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.
Kirkkokatu 9 Asemakaavan muutos, 689 Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.2015 Tontin sijainti Heinolan keskustassa Lähtökohdat Korttelin 20 tontille
LisätiedotTohmajärven vanhusneuvoston asiakaskysely ikäihmisille suunnatuista sosiaali- ja terveyspalveluista 2015
1 Minna Heinonen Sosionomi (AMK) opiskelija, Karelia-ammattikorkeakoulu Tohmajärven vanhusneuvoston asiakaskysely ikäihmisille suunnatuista sosiaali- ja terveyspalveluista 2015 Tämä asiakaskysely on koottu
LisätiedotSUJUVA OPINTOPOLKU LUKIOLAISESTA AKATEEMISEKSI ASIANTUNTIJAKSI
SUJUVA OPINTOPOLKU LUKIOLAISESTA AKATEEMISEKSI ASIANTUNTIJAKSI Millaista yhteistyötä lukion henkilökunta toivoo yliopistojen kanssa? Loppukysely hankkeen yhteistyölukioiden henkilökunnalle Hankeraportti
LisätiedotKuva: POOK Arkkitehtitoimisto oy ALPPIKYLÄ
Asumisoikeusyhdistys Suomen Omakoti Kuva: POOK Arkkitehtitoimisto oy ALPPIKYLÄ Reppukatu 3 Esite12.09.2014 Reppukatu 3 täyttää Suomen Omakodin asumisoikeuskorttelin Asumisoikeusyhdistys Suomen Omakodin
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja 96
06.10.2014 Sivu 1 / 1 3797/02.07.00/2014 96 Yleisten rakennusten tontin vuokraus Kilosta Y-Säätiölle nuorisoasuntojen rakentamista varten kortteli 54144 tontti 10 Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey,
LisätiedotMikonkatu 15 KLUUVI / HELSINKI. sponda.fi
Mikonkatu 15 KLUUVI / HELSINKI Mikonlinna tarjoaa yrityksellesi upeat puitteet Moderni toimisto- ja liikekiinteistö keskeistä sijaintia ja monipuolista palvelutarjontaa arvostaville yrityksille. Mikonlinna
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/27 22.04.2014
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (5) 452 V 7.5.2014, Kaj / Valtuutettu Yrjö Hakasen aloite asuntotonttien maanvuokrien uudelleenmäärittämisestä HEL 2014-000571 T 00 00 03 Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle,
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) VIRRANPUISTON YMPÄRISTÖ ASEMAKAAVAN MUUTOS, joka koskee Iisalmen kaupungin 5. kaupunginosan korttelia 80 (osa) ja puistoaluetta. Kaava-alue sijaitsee Iisalmen
LisätiedotMÄNTSÄLÄN KUNTA ISONNIITYN PÄIVÄKOTI MÄNTSÄLÄ HANKESUUNNITELMA 31.8.2015
ISONNIITYN PÄIVÄKOTI MÄNTSÄLÄ HANKESUUNNITELMA 31.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. PÄIVÄHOIDON JÄRJESTÄJÄ... 3 1.1 Päiväkoti... 3 1.2 Päivähoidon järjestäjä... 3 2. HANKESUUNNITELMAN LAATIJA JA YHDYSHENKILÖT...
LisätiedotYhteenveto Sundsbergin asukkaiden toivomuksista virkistysalueen käytöstä. Yhteenveto kiinnostuksen kohteista - Vastausprosentti n.
Yhteenveto Sundsbergin asukkaiden toivomuksista virkistysalueen käytöstä Vastauksia 72 kpl Toive Kiinnostuneita %-vastanneista 64 88,9 % 59 81,9 % 52 72,2 % Vene- kanoottilaituri 45 62,5 % 45 62,5 % 31
LisätiedotMenestys lähtee kauppapaikasta Uusi Martinlaakson Ostari
Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Martinlaakson Ostari 01 ostari on osa sujuvaa arkea riittävä, nopea ja helppo. 02 sijaitsee lähellä ihmisiä, harrastuksia ja kulkureittejä. 03 vahva ja vakiintunut kauppapaikka
LisätiedotEsteettömyys ja turvallisuus kotona - tapahtuma Tiistai 9.10.2012, Kitee. Esteetön ja turvallinen koti- käytännön esimerkkejä.
Esteettömyys ja turvallisuus kotona - tapahtuma Tiistai 9.10.2012, Kitee Esteetön ja turvallinen koti- käytännön esimerkkejä Timo Ekroos ISAK- koordinaattori Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu/ Muotoilun
LisätiedotVARHAISKASVATUS TVT-KYSELY 2014. suoritettu nettikyselynä E-lomakkeella (vastauksia 50 kpl, kysely osoitettu 86 henkilölle, vastausprosentti 58,14 %)
VARHAISKASVATUS TVT-KYSELY 2014 suoritettu nettikyselynä E-lomakkeella (vastauksia 50 kpl, kysely osoitettu 86 henkilölle, vastausprosentti 58,14 %) 1 (19) SISÄLTÖ SIVU KUINKA KAUAN OLET TOIMINUT NYKYISESSÄ
LisätiedotSuomen Latu Radiokatu 20 00240 Helsinki Puh. 044 722 6300 www.suomenlatu.fi
helsinki.kirjaamo@hel.fi Kaupunkisuunnittelulautakunta PL 10 00099 Helsingin kaupunki Viite: Ksv/HEL 2015-012598 HELSINGIN YLEISKAAVALUONNOS JA VIHERALUEIDEN MERKITYS Suomen Latu on valtakunnallinen ulkoilujärjestö.
LisätiedotLaadukkaampaa asumista
Isännöitsijän opas Laadukkaampaa asumista Hissi auttaa arjessa, olipa kyseessä sitten koiran ulkoiluttaminen, vauvanrattaiden kanssa liikkuminen tai muutto uuteen kotiin. Pääset häkkivarastollesi vaivattomasti,
LisätiedotSuomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan
Tiedote Julkaistavissa..0 klo 00.0 Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan Väite, jonka mukaan asumisen ja rakentamisen tulee olla tiivistä ja
LisätiedotESPOON KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelukeskus Asemakaavayksikkö 14.10.2003 6034/503/2002. asemakaavan muutos, alue 132201
ESPOON KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelukeskus Asemakaavayksikkö 14.10.2003 6034/503/2002 KILONPUISTO IA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITELMAN NIMI JA SUUNNITTELUALUE ASEMAKAAVA KILONPUISTO
LisätiedotVaasan keskustastrategia Kysely kaupunkilaisille rakennemallivaihtoehtoihin liittyen 2.-27.5.2012. Vaihtoehtojen esittely kyselyn taustaksi
Vaasan keskustastrategia Kysely kaupunkilaisille rakennemallivaihtoehtoihin liittyen 2.-27.5.2012 Vaihtoehtojen esittely kyselyn taustaksi 2.5.2012 Keskustastrategian rakennemallivaihtoehdot 3 kpl maankäytön
LisätiedotPäivittäistavaramyymälät Oulunkylässä ja lähialueilla vuoden 2010 alussa (AC Nielsen 2009).
KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Yleissuunnitteluosasto Anne Karlsson 28.3.2011 Patolan päivittäistavarakaupan selvitys Päivittäistavarakaupan myymäläverkko alueella Patola kuuluu Oulunkylän peruspiiriin. Oulunkylän
LisätiedotOppilaiden sisäilmakysely
Oppilaiden sisäilmakysely Koulu- ja päiväkotiohjeen koulutuspäivä 28.8.2018 14.9.2018 Professori Juha Pekkanen 1 Tausta Sisäilmaongelmien ratkaisun lähtökohtana on kattava ja asianmukainen rakennustekninen
LisätiedotKansallinen laatuhanke 2014-2015
Kansallinen laatuhanke 2014-2015 Laatuhankkeen tavoite Hankkeella tuetaan julkisen hallinnon organisaatioiden laadun kehittämistä: itsearvioinnilla ulkoisella auditoinnilla vertaisoppimisella 2 Kansallinen
LisätiedotR I N N A L L A K U L K E M I S T A J A K O H T U U H I N T A I S I A K O T E J A
R I N N A L L A K U L K E M I S T A J A K O H T U U H I N T A I S I A K O T E J A M i t e n n u o r t e n a s u m i s e n h a a s t e i s i i n v a s t a t a a n SUOMESSA ON 1600 ASUNNOTONTA ALLE 25-VUOTIASTA.
LisätiedotNuorisoasuntoliitto ry Nuorten asumisen edunvalvoja. Nuorisoasuntoliitto rakennuttajan roolissa 20 vuotta kohtuuhintaista asumista
Nuorisoasuntoliitto ry Nuorten asumisen edunvalvoja Nuorisoasuntoliitto rakennuttajan roolissa 20 vuotta kohtuuhintaista asumista Nuorisoasuntoliitto ry Perustettu 1971 27 paikallisyhdistyksen valtakunnallinen
LisätiedotSuomen Kiinteistölehti Lukijatutkimus 10/2014
Suomen Kiinteistölehti Lukijatutkimus 0/204 TNS 204 Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä ei saa lainata, luovuttaa, jälleenmyydä tai julkaista ilman tutkimusyrityksen
LisätiedotOmaishoitajien ensiapukoulutus tukemassa omaishoitoperheiden terveyttä
Omaishoitajien ensiapukoulutus tukemassa omaishoitoperheiden terveyttä Kaakkois-Suomen piiri Johanna Vihervaara 040-860 1396 johanna.vihervaara@redcross.fi Ensiapukoulutusta omaishoitoperheille Hankkeessa
LisätiedotKysely APERAK -kuittaussanomien käytöstä
Kysely APERAK -kuittaussanomien käytöstä Fingrid toteutti tammikuussa 2015 kyselyn APERAK-kuittaussanomien käytöstä ja kuittaussanomiin liittyvien ohjeiden kehitystarpeista. Samassa kyselyssä selvitettiin
LisätiedotSelvitys yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksistä energia-alan toimintaympäristön kehityksestä - Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista
Selvitys yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksistä energia-alan toimintaympäristön kehityksestä - Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimusasetelma Pohjolan Voima teetti alkuvuoden
LisätiedotMATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ!
MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! Nuortenillan toiminta-ajatus ja tavoite Kahden eri seurakunnan nuoret kohtaavat toisiaan ja tutustuvat seurakuntien nuorisotoimintaan, jakavat kokemuksia, ideoita,
LisätiedotMediakyselyn tulokset
Teetimme Tammikuussa 2016 kyselyn lasten mediakäyttäytymisestä Kankaan päiväkodin esikoululaisten ja Kankaan koulun 1-4- luokkalaisten vanhemmilla. Kyselyn avulla oli tarkoitus kartoittaa lasten sosiaalisen
LisätiedotH E L S I N K I, R ATA P I H A KO R T T E L I T j a
S E N A A T T I M Y Y : H E L S I N K I, R ATA P I H A KO R T T E L I T 1 7 1 0 7 j a 1 7 1 1 0 A S U I N K E R R O S TA L O KO R T T E L I T K E S K I - PA S I L A S S A RATAPIHAKORTTELIT, PASILA VALLILA
LisätiedotOulun keskustan korkean rakentamisen laatuperiaatteet
Oulun keskustan korkean rakentamisen laatuperiaatteet yhteenveto verkkokyselyn 9.-23.11.2018 vastauksista vastauksia 478 kpl keskustan korkean rakentamisen laatuperiaatteiden verkkosivut: https://www.ouka.fi/oulu/kaupunkisuunnittelu/korkea-rakentaminen
LisätiedotLUOLALAN TEOLLISUUSTONTIN KAUPPAPAIKKASELVITYS
LUOLALAN TEOLLISUUSTONTIN KAUPPAPAIKKASELVITYS Naantalissa Luolalan kaupunginosassa on korttelissa 7 tontit 4, 5 ja 6 osoitettu liike- ja toimistorakennusten korttelialueeksi kaavamerkinnällä (K-1). Korttelialueelle
LisätiedotHyvinvointikeskuksen palvelut. Elina Anttila, ma. perusturvajohtaja Kuntalaisinfo
Hyvinvointikeskuksen palvelut Elina Anttila, ma. perusturvajohtaja Kuntalaisinfo 18.1.2017 MITEN TÄHÄN TULTIIN? Valtuusto hyväksyi talouden tasapainottamisohjelman 28.8.2013 Kylmäkosken terveysaseman toiminta
LisätiedotKommenttipuheenvuoro. Tarkastelussa työllistyvyys ja työura kokonaisuutena.
Kommenttipuheenvuoro Tarkastelussa työllistyvyys ja työura kokonaisuutena. Helsinki, toukokuu 2017. Aarresaari-verkoston Uraseurantaraportin julkistamistilaisuus. Visa Tuominen Uraseurannasta, taustaa
LisätiedotÅkerlundinkatu 11 A-D TAMPERE / TAMPERE. sponda.fi
Åkerlundinkatu 11 A-D TAMPERE / TAMPERE Muuntojoustavat tilat Tampereen sydämessä Tulli Business Park on kolmannen sukupolven toimitilaympäristö Tampereen sydämessä. Ihmiskeskeiset Stress Free Area -tilaratkaisut
LisätiedotKuntalaisfoorumi Järvenpään keskustan kehittäminen ja rantapuisto. Kaavoitusjohtaja Sampo Perttula
Kuntalaisfoorumi Järvenpään keskustan kehittäminen ja rantapuisto Kaavoitusjohtaja Sampo Perttula Keskustan kehittäminen ja Rantapuisto 1. Tilaisuuden avaus 2. Järvenpään keskusta kehittäminen, ennen ja
LisätiedotPöytäkirja 11 /2014 :t 55-59. Kaupunkikuvaneuvottelukunta 18.9.2014. Aika 18.9.2014 klo 8.35 9.50 Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa
Aika 18.9.2014 klo 8.35 9.50 Paikka Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Jäsenet Pekka Virkamäki, rakennusvalvontajohtaja, puheenjohtaja Ilkka Rekonen, lupapäällikkö, puheenjohtaja Hannu Jaakkola,
LisätiedotVuoreksen kaupallisten palveluiden mitoituksen päivitys 2013
Mitoituksen päivitys 2013 1 Vuoreksen kaupallisten palveluiden mitoituksen päivitys 2013 Vuoreksen kaupunginosa on lähtenyt jo rakentumaan. Vuoreskeskus on ensimmäisiltä osiltaan rakentunut ja myös muita
LisätiedotEriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä
1 Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 2 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 4 3. JÄSENET 4 4. TALOUS 4 5. TOIMINTA 5 5.1 SYYSJUHLA 5 5.2 LASKIAISRIEHA 5 5.3 KEVÄTKIRPPIS
Lisätiedottonttiosasto TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄT PIENTALOTONTIT VANTAALTA 2006 Tiedustelut: suunnittelija Helena Vuolanto Puh.
tonttiosasto TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄT PIENTALOTONTIT VANTAALTA 2006 Tiedustelut: suunnittelija Helena Vuolanto Puh. 169 3955 Helsingin kaupungin kiinteistöviraston tonttiosasto Helsinki 14.2.2006
LisätiedotALUSTAVA ARK TYÖPIIRUSTUS KERROSALAKAAVIOT TILALAJEITTAIN KOY KAUPPAKESKUS JA KOY PYSÄKÖINTILAITOS (KELLARIPYSÄKÖINTI) 1:800
Korkeusjärjestelmä / Höjdsystem: N2000 Kaupunginosa / Kylä Kortteli / Tila Tontti / Rno Ratu 10/HELSINKI 10620-10623 5, 6, 7 SÖRNÄINEN UUDISRAKENNUS KALASATAMAN KESKUS TYÖPIIRUSTUS HELIN & CO ARKKITEHDIT
LisätiedotARVIOLAUSUNTO. Morsiussaaren asemakaava-alueen tonttien arvosta
ARVIOLAUSUNTO Morsiussaaren asemakaava-alueen tonttien arvosta 1 Tehtävän tarkoitus Kohteen kuvaus Tehtävän tarkoituksena on määritellä otsikossa mainitun ja jäljempänä kuvattujen kohteiden kansainvälisen
LisätiedotMikonkatu 17 KLUUVI / HELSINKI. sponda.fi
Mikonkatu 17 KLUUVI / HELSINKI Fennia-talo tarjoaa upeat puitteet yrityksellesi Fennia-talona tunnettu Mikonkatu 17 on upea, historiallinen arvokiinteistö loistavalla paikalla Helsingin ydinkeskustassa,
LisätiedotMaankäytön, asumisen ja liikenteen seutubarometri lyhyt kooste
Maankäytön, asumisen ja liikenteen seutubarometri 2018 lyhyt kooste 26.10.2018 Sisältö Mikä on MAL-barometri: tausta ja toteutus (kalvot 3-6) Asukkaiden ja luottamushenkilöiden kulkutavat (kalvot 7-9)
LisätiedotCADDIES asukaskyselyn tulokset
CADDIES asukaskyselyn tulokset Kysely toteutettiin 27.4.-17.5.2009 Kyselyyn vastattiin Internet-pohjaisella lomakkeella osoitteessa http://kaupunginosat.net/asukaskysely tai paperilomakkeella Arabianrannan,
LisätiedotFENNOVOIMA Ydinvoimalaitoshanke, sosiaalisten vaikutusten arviointi, asukaskysely Pyhäjoki 10/2008
FENNOVOIMA Ydinvoimalaitoshanke, sosiaalisten vaikutusten arviointi, asukaskysely Pyhäjoki /28 1 Kaikki oikeudet pidätetään. Tätä asiakirjaa tai osaa siitä ei saa kopioida tai jäljentää missään muodossa
Lisätiedot1. Koulusi Vastaajien määrä: 33
Asiakastyytyväisyys alakoulut, Kaulanperän koulu 1. Koulusi Vastaajien määrä: 33 Auvaisten koulu 0 0% Heikinsuon koulu 0 0% Karinaisten koulu 0 0% Kaulanperän koulu 32 96,97% Mustanojan koulu 1 3,03% 1/8
Lisätiedot