Kauppatorin veneluiska

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kauppatorin veneluiska"

Transkriptio

1 Kauppatorin veneluiska Toteuttaja: Kajaanin kaupunki Toteutusaika: Loka marraskuu 2014 Kustannukset: ,54 (ALV 0 %) Rahoittajat: Kajaanin kaupunki, Fortum Power and Heat Oy ja Kainuun ELY-keskus Tavoitteet ja tulokset: Laskuluiskan rakentamisen suoritti Maanrakennusliike Pyykkönen Oy Paltamosta. Työt suoritettiin suunnitelmien mukaisesti ja rakentamiseen kului aikaa noin kaksi viikkoa. Laskuluiska valmistui marraskuussa Hankkeen tavoitteet saavutettiin hyvin. Kauppatorin veneluiska

2 Syväyksen muistomerkin kehittäminen Toteuttaja: Muhoksen kunta Toteutusaika: Kustannukset: (ALV 0 %) Rahoittajat: Muhoksen kunta, Fortum Power and Heat Oy, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Tavoitteet ja tulokset: Muhoksen Syväyksessä olevan koskenlaskijain ja tervansoutajien muistomerkin ympäristön puustoa raivattiin, ja uusittiin sekä infotaulu että pöytäpenkit -yhdistelmä. Uudessa on myös katos. Kohteen opastaminen jäi tekemättä, ja pysäköintialueen osoittaminen vierailijoiden käyttöön kaatui naapurien vastustukseen. Muhoksen kunta järjestää opastuksen v Muistomerkin käyttöönottojuhlasta löytyy video: Matkailun tuotekehittäjän erityisammattitutkinnon kurssilaiset tutustumassa Muhoksen Mimmin opastuksella Syväyksen muistomerkkiin.

3 Montan patoaltaan virkistyskalastushanke 2014 Toteuttaja: Muhoksen kunta Toteutusaika: Kustannukset: (ALV 0 %) Rahoittajat: Muhoksen kunta, Fortum Power and Heat Oy, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Tavoitteet ja tulokset: Kalastusalueen ensimmäisenä vuonna pääasia oli kalaistutukset (9.000 ) ja laiturirakenteiden suunnittelu (7.300 ). Määräaikainen projektisuunnittelija oli kalastuksen ammattilainen, mutta muusta rahoituksesta johtuen verotti hankebudjettia vain Vähäisestä markkinointibudjetista (2.400 ) huolimatta näkyvyyttä kohteelle saatiin laajasti lehdistössä ja radiossa. Kalastuskausi avattiin yhtä aikaa uudistetun Lemmenpolun käyttöönottotapahtuman kanssa. Pentti Kesti Muhoskylän kalastuskunnasta istuttamassa pyydyskaloja Montan rannassa

4 Ristijärven Pirtin Rantaraitti Toteuttaja: Ristijärven kunta Toteutusaika: Kustannukset: (ALV 0 %) Rahoittajat: Kainuun ELY-keskus, Fortum Power and Heat Oy, Ristijärven kunta Tavoitteet ja tulokset: Ristijärven Pirtille rakennettu Rantaraitti parantaa alueen käyttöä. Rantaraitti on tarkoitettu sekä matkailijoiden että paikkakuntalaisten virkistyskäyttöön. Hankkeen aikana rakennettiin rantaraitti, polun varteen Ristijärven harmaasta graniitista tukevia istuimia, uusi uimaranta ja venesatama ja koko kansan grillikota. Yksityiskohtana; reitille rakennettiin puinen kaarisilta, jonka toteutuksessa nähdään kainuulaisia kädentaitoja parhaimmillaan. Reitin suunnittelija toimi Ramboll Finland Oy, toteuttajana Ristijärven kunta ja yritykset. Ristijärven Pirtin Rantaraitti

5 Kalastuslaitureiden rakentaminen Toteuttaja: Muhoksen kunta Toteutusaika: Kustannukset: (ALV 0 %) Rahoittajat: Muhoksen kunta, Fortum Power and Heat Oy, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Tavoitteet ja tulokset: Vuonna 2014 laaditun suunnitelman mukaisesti rakennettiin vankka teräslaituri entisen uittokourun päähän Pyhäkosken voimalan läheisyydessä ja ns. maapengerlaitureita tehtiin kaksi kpl. Suunnitelma toteutettiin loppuun vuonna 2016, jolloin rakennettiin joen eteläpuolelle vielä yksi kalastuspaikka tulistelupaikkoineen. Teräslaiturin rakentamisesta entisen uittokourun päähän vastasi Utajärveltä oleva Hitsacon Oy.

6 Hyrynsalmen kunnan Vonkan leirintäalueen rannan kunnostus Toteuttaja: Hyrynsalmen kunta Toteutusaika: 2015 Kustannukset: (ALV 0 %) Rahoittajat: Kainuun ELY-keskus, Fortum Power and Heat Oy ja Hyrynsalmen kunta Tavoitteet ja tulokset: Hankkeen keskeisenä tavoitteena oli rannan virkistyskäyttöarvojen palauttaminen seuraavin toimenpitein: - lasten uima-altaiden kunnostus - altaiden vedenvaihtuvuuden parantaminen - laiturin uusiminen - rannan eroosion vähentämien kivetyksin Rannan ja altaiden kunnostamisesta sekä laiturin uusimisesta on käyttäjiltä tullut myönteistä palautetta. Tavoitteet toteutettu. Hyrynsalmi, Vonkka : Maalta ja ilmasta

7 Juurikkalahden veneranta Toteuttaja: Sotkamon kunta Toteutusaika: Kustannukset: (ALV 0 %) Rahoittajat: Sotkamon kunta, Fortum Power and Heat Oy, Kainuun ELY-keskus Tavoitteet ja tulokset: Juurikkalahden Seutu ry:n teettämien suunnitelmien mukaan rakennettiin veneenlaskuluiska Kiantajärven Juurikkalahteen ja veneranta 20 veneelle. Polku uimarannalle, sekä mahdolliselle kodalle. Lisäksi tasoylikäytävä Kontiomäki Nurmes radan yli ja tie venerantaan. Veneenlaskuluiska ja veneranta

8 Virkistyskalastushanke 2015 Toteuttaja: Muhoksen kunta Toteutusaika: Kustannukset: (ALV 0 %) Rahoittajat: Muhoksen kunta, Fortum Power and Heat Oy, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Tavoitteet ja tulokset: Budjetti käytettiin puoliksi kahteen päätehtävään, eli kalaistutuksiin ja markkinointiin. Hankerahalla saatiin 150 kg järvitaimenta ja 1212 kg kirjolohta. Kalastuskunta istutti osuutensa. Muhoskylän kalastuskunnan myymien kalastuslupien määrä liki kaksinkertaistui. Montan leirintäalueen lupamyynti 7-kertaistui. Markkinoinnissa uutta: Kala-apajalle luotiin graafinen ilme, tehtiin messuwinderit, uusittu flaijeri-esite painettiin kirjapainossa, osallistuttiin Oulun Erämessuille Rokua Geoparkin osastolla, avattiin facebook-sivu, luotiin Youtube-mainos, lisättiin ja kohdennettua printti- ja nettimainontaa, saatiin radioaikaa jne. Oulun Erämessuilla Kala-apajan esittelijänä toimi kala- ja eräopas Pasi Nurmikumpu.

9 Jämäslahden venesatama Toteuttaja: Kuhmon kaupunki Toteutusaika: 2015 Kustannukset: (ALV 0 %) Rahoittajat: Kainuun ELY-keskus, Fortum Power and Heat Oy, Kuhmon kaupunki Tavoitteet ja tulokset: Rakennetaan veneluiska ja venetelaranta Ontojärven Jämäslahteen vanhan nippu-uiton purkupaikan ajolenkin sisään. Ajolenkki katkaistaan länsipäästä ja tulevan poukaman pohja ruopataan korkoon 157,50 (N60) siten, että se on käytettävissä kesäaikaan. Hanke toteutettu suunnitelman mukaisesti. Telaranta ja veneluiskan asfaltointi tehty hankkeen jälkeen Kuhmon kaupungin kustantamana vuosien aikana, yht Kuva rakentamisajalta, kuvat valmiista venesatamasta saamme kesällä 2017.

10 NIMISJÄRVEN POHJAPATO Toteuttaja: Vaalan kunta Toteutusaika: Kustannukset: (ALV 0 %) Rahoittajat: Vaalan kunta, Fortum Power and Heat Oy, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan ELYkeskukset Tavoitteet ja tulokset: Hankkeen tavoitteena oli laatia suunnitelma Nimisjärven kansainvälisesti tunnetun muinaismuistoalueen tulevasta käytöstä sekä maisemoida Nimisjärven vuonna 2012 entisen säännöstelypadon tilalle rakennetun pohjapadon alue. Maisemoinnin tavoitteena oli saattaa maisema paremmin vastaamaan tilannetta ennen säännöstelypadon rakentamista. Suunnitelma alueesta laadittiin konsultin toimesta ja suunnitelman I-vaiheen vesialueelle kohdistuvat maisemointityöt toteutettiin suunnitellusti. Patorakennetta madallettiin ja muotoiltiin uudestaan ja vesialuetta avarrettiin kasvillisuutta poistamalla. Nimisjärven pohjapato

11 Lippoamislaituri Toteuttaja: Suomussalmen kunta Toteutusaika: Kustannukset: ,19 (ALV 0 %) Rahoittajat: Suomussalmen kunta, Kainuun ELY-keskus ja Fortum Power and Heat Oy Hankkeen tavoitteet Lippoamispaikan kehittämisen tavoitteena oli turvallisuuden parantaminen sekä itse kalastamiselle, että alueen liikenteelle. Tavoitteena oli parantaa alueen virkistyskäyttö- ja kalastusmahdollisuuksia sekä luoda edellytykset laajemmalle käyttäjäjoukolle Mitä hankkeella saatiin ja mitä toteutuneet kunnostukset tarjosivat ja tarjoavat tulevaisuudessa Kohtuullisen näyttävän puistomaisen kohteen keskustaajaman välittömään yhteyteen Merkittävän parannuksen Ämmän voimalaitoksen alapuolisille kalastusmahdollisuuksille Virkistys- ja kohtaamispaikan kuntalaisille

12 Oulujoen lohien ylisiirrot Toteuttaja: Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitto ry Toteutusaika: Kustannukset: n / vuosi (ALV 0 %) Rahoittajat: Muhoksen, Utajärven ja Vaalan kunnat, Oulun Energia Oy, Fortum Power and Heat Oy, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun ELY-keskukset Tavoitteet ja tulokset: Hankkeessa pyritään ylisiirtämään enintään 100 Merikoskesta pyydystettyä lohta Utos- ja Kutujokiin. Hankkeen tulokset: 2014 siirrettiin 49 yksilöä 2015 siirrettiin 39 yksilöä, 15 naarasta ja 24 urosta siirrettiin 76 yksilöä, 42 naarasta ja 34 urosta Kuvia lohien ylisiirroista vuodelta 2014

13 Vaelluskalojen kiinniottolaitteen suunnittelu Monttaan Toteuttaja: Fortum Power and Heat Oy Toteutusaika: 01/ /2015 Kustannukset: (ALV 0 %) Rahoittajat: Muhoksen, Utajärven ja Vaalan kunnat, Fortum Power and Heat Oy, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukset Tavoitteet ja tulokset: Hankkeessa muokattiin aiemmin tehdyistä Montan kalatiesuunnitelmista tekniset suunnitelmat kalojen kiinniottolaitteen toteuttamiseksi. Laadittiin suunnitelma kiinniottolaitteen käytöstä ja ylisiirroista. Hankkeen tuloksena saatiin suunnitelmat, joiden perusteella yhteistyötahot pystyivät tekemään päätöksen suunnitellun ratkaisun toteuttamisesta Oulujoella. Montan kalojen kiinniottolaitteen toimintaperiaate

14 Smolttien rysäpyynti Utosjoella Toteuttaja: Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitto ry Toteutusaika: Kustannukset: n / vuosi (ALV 0 %) Rahoittajat: Muhoksen, Utajärven ja Vaalan kunnat, Fortum Power and Heat Oy, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Tavoitteet ja tulokset: Hankkeessa pyydystetään Utosjoen lisääntymisalueilta alasvaeltavia smoltteja Utosjokisuuhun viritetyllä poikasrysällä. Vuosi Pyydettyjen smolttien määrä Alasvaeltavien smolttien määrä , * 920 5,9 *joista 22 rasvaevällistä, 89 eväleikattuja, 58 merkintätakaisinpyynninistutuksista peräisin olleita Istutusmäärä Selviytymisprosentti Rysän kokeminen käynnissä

15 Lohenpoikasten istutushanke Toteuttaja: Montan Lohi Oy / Fortum Power and Heat Oy Toteutusaika: Kustannukset (ALV 0 %): 2015: , 2016: Rahoittajat: Muhoksen, Utajärven ja Vaalan kunnat, Fortum Power and Heat Oy, Pohjois- Pohjanmaan ja Kainuun ELY-keskukset Tavoitteet ja tulokset: Hankkeessa istutetaan vuosittain n kpl 1-vuotiaita merilohen tai -taimenen poikasia Oulujoen sivujokiin, Muhos-, Utos- ja Kutujokeen. Vuonna 2005 aloitetun istutushankkeen avulla leimautetaan ja edesautetaan jokialueelle syntyvän vaelluskalaston syntymistä. 2015: istutettiin merilohta 2016: istutettiin merilohta ja meritaimenta

16 Ylisiirrettyjen lohien lisääntymisen seuranta 2016 Toteuttaja: Tmi Olli van der Meer Toteutusaika: 09/2016 Kustannukset: (ALV 0 %) Rahoittajat: Muhoksen, Utajärven ja Vaalan kunnat, Oulun Energia, Fortum Power and Heat Oy, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Tavoitteet ja tulokset: Hankkeessa seurataan sähkökalastamalla Oulujoella ylisiirrettyjen lohien levittäytymistä lisääntymisalueille sekä lisääntymisen onnistumista. Kesän 2016 tuloksia haittasi tutkimusjokien suuret virtaamat, joten koekalastus ei ollut kattava. Tehdyn kalastuksen perusteella lohet ovat onnistuneet lisääntymään Kutujoella, mutta poikasmäärä on pieni. Utosjoella ei tavattu poikasia. Muhosjoella yksi luonnonpoikanen. Vuoden 2016 sähkökalastuspaikat

17 Ylisiirrettyjen lohien telemetriaseuranta Toteuttaja: Luonnonvarakeskus (Luke) Toteutusaika: Kustannukset: / vuosi (ALV 0 %) Rahoittajat: Muhoksen, Utajärven ja Vaalan kunnat, Oulun Energia, Fortum Power and Heat Oy, Pohjois- Pohjanmaan ELY-keskus Tavoitteet ja tulokset: Hankkeessa seurataan radiolähettimin merkittyjen Oulujoella ylisiirrettyjen lohien levittäytymistä ja hakeutumista lisääntymisalueille sekä niiden elossasäilyvyyttä ylisiirtojen jälkeen. Radiolähettimin merkittiin 40 lohta: 20 naarasta ja 20 urosta. Kutuaikaan asti aktiivisina pysyi yhteensä 19 lohta. Paikannusten perusteella mahdollisia kutupareja on voinut muodostua kolmelle alueelle Piirovansaareen, Kemilän yläpuolisille koskialueille sekä Pörskiönkosken alueille. Seurannan aikana 4 lohta tuli pyydetyksi ja lisäksi 10 Utosjokeen jäänyttä lohta joko kuoli tai niiden radiolähetin irtosi. Utosjoen telemetriaseurannan tutkimusalue. Kartalle on merkitty radiolähetinlohien vapautuspaikat, automaattisten seuranta-asemien sijainnit sekä aktiivisten koiras- ja naaraslohien sijainnit lokakuussa.

18 Virkistyskalastushanke 2016 Toteuttaja: Muhoksen kunta Toteutusaika: Kustannukset: (ALV 0 %) Rahoittajat: Muhoksen kunta, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Fortum Power and Heat Oy Tavoitteet ja tulokset: - kirjolohi- ja taimenistutukset: hankkeesta rahoitettiin n eurolla ylimääräisiä istutuksia - brändääminen ja markkinointi: aiemmat tp:t + LohtaLeipää-tapahtuma kalastuskauden avajaiset; 8- sivuinen Kala-apaja julkaisu Tervareitin yhteydessä, sekä hankittiin nettikamerat - nettilehti löytyy osoitteesta 11e6-864a-00155d64030a - infran kehittäminen: Maapengerlaituri, rantapuuston harventaminen Mediapersoona Janne Pekkala toimi Kala-apajan PR-henkilönä monessa tapahtumassa, tärkeimpänä kalastuskauden avajaiset LohtaLeipää.

19 Oulujoen esittelyaineisto (Muhos, Utajärvi, Vaala) Toteuttaja: Humanpolis Oy Toteutusaika: Kustannukset: (ALV 0 %) Rahoittajat: Fortum Power and Heat Oy, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Muhoksen, Utajärven ja Vaalan kunnat Tavoitteet: Oulujoen kohde-esittely, jonka tavoitteena on saada esiin monipuolisesti Oulujokivarren veneilymahdollisuudet, palvelut, kalastuskohteet, uimapaikat sekä jokivarren nähtävyydet. Hankkeella tuotetaan materiaalia niin printtiversioina kuin internetissä julkaistavaksi. Hankkeen esittelymateriaali nivelletään Rokua Geopark-alueen tarpeisiin, alueen muihin markkinointi- ja opastusmateriaaleihin ja Maaseuturahaston rahoittamaan Rokua Geoparkin Kyläpaikat kartalle -hankkeeseen. Tulokset: Suunnitelma Oulujoen esittelysarjasta ( yhteensä 4 kohde-esittelyä Valokuva-arkisto: Korkealaatuista valokuvamateriaalia Oulujoesta eri vuodenaikoina Valmistettu 1. kohde-esittely/esite: Muhoksen Lemmenpolku Oulujokiesittely- esitesarja / 1.esite- Lemmenpolku Muhos

20 Veden laadun parantaminen Utajärven etelä- ja pohjoispuolen altaissa Toteuttaja: Utajärven kunta Toteutusaika: Kustannukset: (ALV 0 %) Rahoittajat: Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Fortum Power and Heat Oy, Utajärven kunta Tavoitteet ja tulokset: Utajärven etelä- ja pohjoispuolen altaiden ruoppauksen lupahakemustasoinen suunnitelma ja tarkennettu kustannusarvio. Oulujoesta Utasen voimalaitokselta Utajärven kaakkoisperukkaan tulevan lisävesiputken lupahakemustasoinen suunnitelma ja kustannusarvio. Utajärven etelä- ja pohjoispuolen altaiden koejuoksutusjärjestelyihin liittyvä veden laadun seuranta.

21 Montta-Pyhäkosken kala-apaja Suomi100-jatkohanke Toteuttaja: Muhoksen kunta Toteutusaika: Kustannukset: (ALV 0 %) Rahoittajat: Muhoksen kunta, Pohjois- Pohjanmaan ELY-keskus, Fortum Power and Heat Oy Tavoitteet ja tulokset: - brändääminen ja markkinointi: aiemmat tp:t + Oulun Erämessut edelleen Janne Pekkalaa hyödyntäen, LohtaLeipää-tapahtuma Suomi100-brändin alla; Kala-apaja -esittely Geopark-lehden yhteydessä, nettikameroiden hyödyntäminen ym. - infran ja olosuhteiden kehittäminen: liikenneopasteet Muhoksen kunnan budjettivaroin Janne Pekkala jatkaa Apajan keulamiehenä rakennettu kolmas maapengerlaituri (kuvassa) on uusi valtti Apajan markkinoinnissa.

22 Oulujoki-työryhmän käynnistäminen Toteuttaja: Muhoksen kunta Toteutusaika: Kustannukset: (ALV 0 %) Rahoittajat: Muhoksen, Utajärven ja Vaalan kunnat, Oulun Energia Oy, Fortum Power and Heat Oy, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Tavoitteet ja tulokset: Tavoitteena on perustaa toimija, joka *tarjoaa paikallisen väestön, asiantuntijoiden ja viranomaisten yhteisen keskustelufoorumin *vastaa Oulujoen monipuolisesta kehittämisestä pitkällä aikavälillä *pystyy verkostojensa avulla tehokkaaseen edunvalvontaan ja rahoituksen hankintaan. Oulujoki-ilta , alustajana Thule-instituutin Timo P. Karjalainen

Kalatiehankkeiden kuulumiset OULUJOKI. Anne Laine Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Kalatiehankkeiden kuulumiset OULUJOKI. Anne Laine Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Kalatiehankkeiden kuulumiset OULUJOKI Anne Laine Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Oulujoen kalatiet - tausta Merikosken kalatie 2003 (Oulun Energia / Oulun kaupunki) Tutkimukset ja selvitykset sisäänkäynnin

Lisätiedot

Vaelluskalojen hoito Oulujoella erilaiset toimenpiteet tukevat toisiaan

Vaelluskalojen hoito Oulujoella erilaiset toimenpiteet tukevat toisiaan Vesienhoidon ja Merenhoidon yhteistyöryhmän kokous 20.9.2017, Pohjois- Pohjanmaan ELY Vaelluskalojen hoito Oulujoella erilaiset toimenpiteet tukevat toisiaan Jukka Muotka, Fortum Vaelluskalojen hoito Oulujoella

Lisätiedot

Oulujoen vaelluskalahanke ja Montan ylisiirtolaite

Oulujoen vaelluskalahanke ja Montan ylisiirtolaite Oulujoen vaelluskalahanke ja Montan ylisiirtolaite VAELLUSKALOJEN YLISIIRTO SEMINAARI Keminmaa 21.04.2016 Ympäristöpäällikkö Marja Savolainen, Fortum Sisältö Kansallinen kalatiestrategia ja Oulujoen vaelluskalahanke

Lisätiedot

Hakemus 1 (7) HAKEMUS MONTAN JA PYHÄKOSKEN VESIVOIMALAITOSTEN EKOENERGIA- KELPOISUUDEN TOTEAMISEKSI

Hakemus 1 (7) HAKEMUS MONTAN JA PYHÄKOSKEN VESIVOIMALAITOSTEN EKOENERGIA- KELPOISUUDEN TOTEAMISEKSI Hakemus 1 (7) Renewable Energy / Seppo Partonen 22.04.2015 FORTUM POWER AND HEAT OY HAKEMUS MONTAN JA PYHÄKOSKEN VESIVOIMALAITOSTEN EKOENERGIA- KELPOISUUDEN TOTEAMISEKSI Fortum Power and Heat Oy hakee

Lisätiedot

Sopimus 1 (5) 20.1.2016

Sopimus 1 (5) 20.1.2016 Sopimus 1 (5) SOPIJAPUOLET FORTUM POWER AND HEAT OY (jäljempänä "Fortum") PL 100, 00048 FORTUM, ja MUHOKSEN KUNTA, PL 39, 91501 MUHOS UTAJÄRVEN KUNTA, PL 18,91601 UTAJÄRVI VAALAN KUNTA, PL 12, 91701 VAALA,

Lisätiedot

Kokemäenjoen & Harjunpäänjoen sähkökoekalastukset 2012

Kokemäenjoen & Harjunpäänjoen sähkökoekalastukset 2012 Kokemäenjoen & Harjunpäänjoen sähkökoekalastukset 2012 Kokemäenjoki Sähkökoekalastukset suoritettiin elosyyskuun aikana Sähkökoekalastettujen alueiden (8 koealaa) yhteenlaskettu pintaala oli 1620,1m 2

Lisätiedot

OULUJOEN PÄÄUOMAN MONTAN PATOALTAAN YLÄOSAN

OULUJOEN PÄÄUOMAN MONTAN PATOALTAAN YLÄOSAN OULUJOEN PÄÄUOMAN MONTAN PATOALTAAN YLÄOSAN VIRKISTYSKALASTUKSELLISEN KÄYTÖN KEHITTÄMINEN ESISUUNNITELMA 3/2014 *Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala *Suunnittelija, kalastusmestari Matti Hiltunen Tavoite

Lisätiedot

Vaelluskalafoorumi Hki. Jorma Piironen, RKTL

Vaelluskalafoorumi Hki. Jorma Piironen, RKTL Jorma Piironen, RKTL Taustatietoja Ala-Koitajoesta ja järvilohesta Entinen järvilohen kutujoki Ainakin 1940-luvulta lähtien tunnistettu lohi (alavetinen) ja taimen (ylävetinen) Järvilohen viljelykokeilut

Lisätiedot

Vaelluskalaseminaari 22. syyskuuta 2011 Näkökulmia vaelluskalojen hoidon kehittämiseen vesivoimalaitosten patoamissa joissa

Vaelluskalaseminaari 22. syyskuuta 2011 Näkökulmia vaelluskalojen hoidon kehittämiseen vesivoimalaitosten patoamissa joissa Vaelluskalaseminaari 22. syyskuuta 2011 Näkökulmia vaelluskalojen hoidon kehittämiseen vesivoimalaitosten patoamissa joissa Ympäristöpäällikkö Jukka Muotka Renewable Energy Fortum Power and Heat Oy Vaelluskalafoorumi

Lisätiedot

KALAN KULKU POHJOIS- SUOMEN RAKENNETUISSA JOISSA: TEKNISET RATKAISUT

KALAN KULKU POHJOIS- SUOMEN RAKENNETUISSA JOISSA: TEKNISET RATKAISUT Vaelluskalat palaavat Iijokeen Oulujoen kalateiden suunnittelu ja tukitoimenpiteet KALAN KULKU POHJOIS- SUOMEN RAKENNETUISSA JOISSA: TEKNISET RATKAISUT Anne Laine Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus RKTL

Lisätiedot

Sähkökoekalastukset vuonna 2014. Kokemäenjoki Harjunpäänjoki Joutsijoki Kovelinoja Kissainoja Loimijoki

Sähkökoekalastukset vuonna 2014. Kokemäenjoki Harjunpäänjoki Joutsijoki Kovelinoja Kissainoja Loimijoki Sähkökoekalastukset vuonna 2014 Kokemäenjoki Harjunpäänjoki Joutsijoki Kovelinoja Kissainoja Loimijoki Kokemäenjoki Sähkökoekalastukset tehtiin elo-, syyskuun aikana Arantilankoskella kalastettiin lisäksi

Lisätiedot

ASKEL OUNASJOELLE 2 HANKKEEN SEKÄ PALUUHANKKEEN LOHIEN YLISIIRRON KÄYTÄNNÖN TOTEUTUS

ASKEL OUNASJOELLE 2 HANKKEEN SEKÄ PALUUHANKKEEN LOHIEN YLISIIRRON KÄYTÄNNÖN TOTEUTUS ASKEL OUNASJOELLE 2 HANKKEEN SEKÄ PALUUHANKKEEN LOHIEN YLISIIRRON KÄYTÄNNÖN TOTEUTUS YLISIIRTOPYYNNIN KÄYNNISTÄMINEN Hankkeen arvioidut kustannukset 131 400 e / 2v Pyynti toteutettiin kahdella pyyntipaikalla

Lisätiedot

Kalan kulkua, kalakantojen luontaista lisääntymistä ja monimuotoisuuden ylläpitoa edistävät hankkeet

Kalan kulkua, kalakantojen luontaista lisääntymistä ja monimuotoisuuden ylläpitoa edistävät hankkeet Momentti 30.40.31 Vesi- ja kalataloushankkeiden tukeminen Kalan kulkua, kalakantojen luontaista lisääntymistä ja monimuotoisuuden ylläpitoa edistävät hankkeet Kuuleminen eduskunnan ympäristövaliokunnassa

Lisätiedot

Paikallinen esimerkki onnistuneesta yhteistyöstä tapaus Tyräjärvi

Paikallinen esimerkki onnistuneesta yhteistyöstä tapaus Tyräjärvi Jokijärvi Paikallinen esimerkki onnistuneesta yhteistyöstä tapaus Tyräjärvi Olavi Kammonen Tästä kaikki alkoi v.2016 Jokijärvi Iijoki Koviojärvi Tyräjärvi Tieto lisää tuskaa. Koko mökin ranta oli täynnä

Lisätiedot

SOTKAMON REITIN ISTUTUSVELVOITTEEN TOIMEENPANO 2012-2016 Hyväksytyn suunnitelman mukainen toimeenpano

SOTKAMON REITIN ISTUTUSVELVOITTEEN TOIMEENPANO 2012-2016 Hyväksytyn suunnitelman mukainen toimeenpano Suunnitelma 1 (3) päivitys Liite suunnitelmaan 25.10.2012 GEN-OJO-561 SOTKAMON REITIN ISTUTUSVELVOITTEEN TOIMEENPANO 2012-2016 Hyväksytyn suunnitelman mukainen toimeenpano Sotkamon reitin kalanistutusten

Lisätiedot

KALOJEN KIINNIOTTO JA YLISIIRTO

KALOJEN KIINNIOTTO JA YLISIIRTO KALOJEN KIINNIOTTO JA YLISIIRTO Vaelluskalafoorumi 14.-15.6.2016 Aki Mäki-Petäys Kuva: Aki Mäki-Petäys Keskustelun alustusta Ylisiirrot Suomessa Onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä Kalojen pyynti ja

Lisätiedot

Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen - tilannekatsaus

Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen - tilannekatsaus Luontopolitiikka-kärkihanke Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen - tilannekatsaus Vaelluskalafoorumi 6.2.2018 Jouni Tammi MMM/ Luonnonvaraosasto 2 Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen

Lisätiedot

Kemijoki Oy Keskustelussa Ruunaan KA x x Pielisen KA Varmistunut x

Kemijoki Oy Keskustelussa Ruunaan KA x x Pielisen KA Varmistunut x Vuosi 2016 AJANKOHTA RAHOITUS LAJIT TOIMENPIDE TYYPPI ALKAA PÄÄTTYY KOHDE KOK.KUSTANNUS KÄRKIHANKE MUU LÄHDE TILANNE TOTEUTTAJAT JL TVI KUVAUS / VAIKUTTAVUUS / HUOMIOITA Valmistelu Koordinointi helmikuu

Lisätiedot

Kalastuksen valvonta muuttui

Kalastuksen valvonta muuttui Kalastuksen valvonta muuttui 1.4.2012 Pyydysten merkintä Kalastuksen valvojille tutkinto Raportointi entistä tärkeämpää Pirkanmaan Kalatalouskeskus ry:n valvontatyökalu Ennen tehtiin näin: Kartta missä

Lisätiedot

Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen

Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen Hallituksen kärkihanke LUONTOPOLITIIKKAA LUOTTAMUKSELLA JA REILUIN KEINOIN Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen Kalastuslakipäivät 1.- 2.12.2016, Helsinki Jouni Tammi MMM/ Luonnonvaraosasto

Lisätiedot

Luonnonmukaiset kalatiet ja uudet lisääntymisalueet

Luonnonmukaiset kalatiet ja uudet lisääntymisalueet Luonnonmukaiset kalatiet ja uudet lisääntymisalueet Jukka Jormola Maisema-arkkitehti Suomen ympäristökeskus SYKE Maailman vesipäivä seminaari Vesi ja kestävä kehitys 19.3.2015 Säätytalo Näkökulmia Vaelluskalapolitiikan

Lisätiedot

SELVIÄVÄTKÖ LOHEN POIKASET MERELLE JA OSATAANKO KALATIET SIJOITTAA OIKEIN?

SELVIÄVÄTKÖ LOHEN POIKASET MERELLE JA OSATAANKO KALATIET SIJOITTAA OIKEIN? SELVIÄVÄTKÖ LOHEN POIKASET MERELLE JA OSATAANKO KALATIET SIJOITTAA OIKEIN? HAASTEITA RAKENNETTUJEN JOKIEN TUTKIMUKSELLE VAELLUSKALASEMINAARI 22.9.2011 Keminmaa Aki Mäki-Petäys RKTL RAKENNETTUJEN JOKIEN

Lisätiedot

TULOSKORTTI 2016 Lasten ja nuorten liikunta Suomessa

TULOSKORTTI 2016 Lasten ja nuorten liikunta Suomessa Oulu Oulu 1.11.2016 TULOSKORTTI 2016 Lasten ja nuorten liikunta Suomessa Tuloskortti 2016 Tutkimustietoon perustuva yhteenveto suomalaisten lasten ja nuorten liikunnasta ja sen edistämisestä eri yhteyksissä.

Lisätiedot

Sähkökoekalastukset vuonna 2017

Sähkökoekalastukset vuonna 2017 Sähkökoekalastukset vuonna 2017 Kokemäenjoki Harjunpäänjoki Joutsijoki Kalatalouspalvelu Mäkelä Tmi Kimmo Puosi & Tapio Mäkelä Kokemäenjoki Sähkökoekalastukset tehtiin elokuussa Koealoja yhteensä 10 kappaletta

Lisätiedot

Panumaojan kunnostusraportti

Panumaojan kunnostusraportti Panumaojan kunnostusraportti 20-25.8.2018 12.10.2018 Toteuttajat: Kalatalousasiantuntija Heikki Tahkola, ProAgria Oulu/, puh. 040 747 7652, heikki.tahkola@proagria.fi Projektisuunnittelija Jarmo Tuukkanen,

Lisätiedot

Kemi-Ounasjoen ylisiirtolohien radiotelemetriaseuranta 2015

Kemi-Ounasjoen ylisiirtolohien radiotelemetriaseuranta 2015 Kemi-Ounasjoen ylisiirtolohien radiotelemetriaseuranta 2015 Ylisiirrettyjen lohien vaelluskäyttäytyminen ja levittäytyminen TYÖRAPORTTI 14.1.2016 Maare Marttila, Mikko Jaukkuri, Panu Orell, Olli van der

Lisätiedot

Montan Lohi Oy / Jussi Tulokas Marja Savolainen GEN-OJO-561 SOTKAMON REITIN ISTUTUSVELVOITTEEN TOIMEENPANO

Montan Lohi Oy / Jussi Tulokas Marja Savolainen GEN-OJO-561 SOTKAMON REITIN ISTUTUSVELVOITTEEN TOIMEENPANO Suunnitelma 1 (5) SOTKAMON REITIN ISTUTUSVELVOITTEEN TOIMEENPANO 2012-2016 1 JOHDANTO Sotkamon reitin Koivukosken, Kallioisen ja Katerman vesivoimalaitosten rakentamislupiin sekä Onto-, Kiimas-, Kaitain-,

Lisätiedot

Kemijoen kalanhoitovelvoitteen vaihtoehdot

Kemijoen kalanhoitovelvoitteen vaihtoehdot Kemijoen kalanhoitovelvoitteen vaihtoehdot Pohjolan vaelluskala- ja kalatiesymposio 8.-9.10.2013 Rovaniemi Kalatalouspäällikkö Pentti Pasanen Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 1 Maa- ja metsätalousministeriön

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 29 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto AIKA 20.05.2015 klo 18:00-20:00 PAIKKA Oulujokilaakson Golf, Golffarintie 60, Muhos KÄSITELLYT ASIAT Pykälät: Sivu 16 KUNNANJOHTAJAN

Lisätiedot

Sähkökoekalastukset vuonna 2016

Sähkökoekalastukset vuonna 2016 Sähkökoekalastukset vuonna 2016 Kokemäenjoki Harjunpäänjoki Joutsijoki Kalatalouspalvelu Mäkelä Tmi Kimmo Puosi & Tapio Mäkelä Kokemäenjoki Sähkökoekalastukset tehtiin elo- ja syyskuussa Koealoja yhteensä

Lisätiedot

PALUU VAELLUSKALOJEN YLISIIRTOHANKE

PALUU VAELLUSKALOJEN YLISIIRTOHANKE PALUU VAELLUSKALOJEN YLISIIRTOHANKE 2014-2015 Lohijokitiimi ry Kunnantie 3 94400 KEMINMAA Toiminnanohjaaja Jukka Viitala 0400/880358 jukka.viitala@hotmail.fi Kemi/Ounasjoen vaelluskalojen palauttamiseen

Lisätiedot

OULUJOEN JA SEN SIVUVESISTÖJEN KALATALOUSTARKKAILU V. 2015

OULUJOEN JA SEN SIVUVESISTÖJEN KALATALOUSTARKKAILU V. 2015 KALATALOUSTARKKAILU 2015 16X269928 2.5.2015 OULUJOEN JA SEN SIVUVESISTÖJEN KALATALOUSTARKKAILU V. 2015 Kalastuskirjanpidon perustulokset Oulujoen ja sen sivuvesistöjen kalataloustarkkailu v. 2015 Kalastuskirjanpidon

Lisätiedot

LUMIJOKI-PROJEKTI Lumijoen ja Sannanlahden pienvenesataman kunnostus

LUMIJOKI-PROJEKTI Lumijoen ja Sannanlahden pienvenesataman kunnostus -PROJEKTI Lumijoen ja Sannanlahden pienvenesataman kunnostus Sisältö 1. HANKKEEN YHTEYSTIEDOT...3 2. HALLINNOIJA, TOTEUTUSORGANISAATIO JA RAHOITTAJAT...3 3. HANKKEEN AIKATAULU...5 4. TAUSTA JA KEHITTÄMISTARPEEN

Lisätiedot

Jorma Piironen, RKTL. Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät 2014 Huhmari, Polvijärvi

Jorma Piironen, RKTL. Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät 2014 Huhmari, Polvijärvi Jorma Piironen, RKTL Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät 2014 Huhmari, Polvijärvi Taustatietoja Ala-Koitajoesta ja järvilohesta Entinen järvilohen kutujoki Ainakin 1940-luvulta lähtien tunnistettu lohi

Lisätiedot

Iijoen Haapakosken smolttien alasvaellusrakenne

Iijoen Haapakosken smolttien alasvaellusrakenne Iijoen Haapakosken smolttien alasvaellusrakenne Suomen ensimmäinen smolttien alasvaellusrakenne 6.6.2019 Jukka Tuohino, Pohjois- Pohjanmaan ELY-keskus 1 - Iijoen vesistöalue 14 190 km 2 - Keskivirtaama

Lisätiedot

Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen - tilannekatsaus

Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen - tilannekatsaus Luontopolitiikka-kärkihanke Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen - tilannekatsaus Sidosryhmäseminaari Kemijoen vesistöalueen vaelluskalakantojen elvyttämiseksi Rovaniemi 19.9.2017 Jouni

Lisätiedot

PIKAOPAS Oulujokilaakson kuntien ja Rokua Geoparkin viestinnän vinkit

PIKAOPAS Oulujokilaakson kuntien ja Rokua Geoparkin viestinnän vinkit PIKAOPAS Oulujokilaakson kuntien ja Rokua Geoparkin viestinnän vinkit Riikka Vitikka, Humanpolis Oy MUISTATHAN, ETTÄ OULUJOKILAAKSOSSA tulisi olla VISIO Tehokas ja vaikuttava viestintä ja markkinointi

Lisätiedot

Sateenvarjo III

Sateenvarjo III Sateenvarjo III 2019-2021 Vaelluskalakantojen hoidon seuraavat askeleet Tutkimus- ja hankesuunnittelu Aki Mäki-Petäys Luonnonvarakeskus Kuva: Ville Vähä Sateenvarjo III 2019 2021 - osatyöt 1. Ohjauslaitteiden

Lisätiedot

Merikalastuksen näkökulma siian kalastukseen ja kantojen hoitoon Perämerellä

Merikalastuksen näkökulma siian kalastukseen ja kantojen hoitoon Perämerellä Merikalastuksen näkökulma siian kalastukseen ja kantojen hoitoon Perämerellä Jyrki Oikarinen Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitto ry ProSiika Symposium Tornio 17.4.2012 PKL ry Kalatalouden neuvontajärjestö,

Lisätiedot

Kalatalouden neuvontajärjestöt vaelluskalakantojen hoitajina. Kalajoki Tapio Kangas Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitto ry

Kalatalouden neuvontajärjestöt vaelluskalakantojen hoitajina. Kalajoki Tapio Kangas Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitto ry Kalatalouden neuvontajärjestöt vaelluskalakantojen hoitajina Kalajoki 20.11.2017 Tapio Kangas Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitto ry Tässä esityksessä esittelen: Perämeren vaellussiikakantojen hoito

Lisätiedot

Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke. Smolttipyyntiraportti 13.8.2010 Timo Hartikainen

Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke. Smolttipyyntiraportti 13.8.2010 Timo Hartikainen Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke Smolttipyyntiraportti 13.8.2010 Timo Hartikainen SISÄLLYSLUETTELO: Sisältö 1. Johdanto... 2 2. Kerätty aineisto... 3 3. Smolttipyynti Lieksanjoella 21.5. 13.6

Lisätiedot

Kokemäenjoen & Harjunpäänjoen sähkökoekalastukset 2011

Kokemäenjoen & Harjunpäänjoen sähkökoekalastukset 2011 Kokemäenjoen & Harjunpäänjoen sähkökoekalastukset 2011 Sähkökoekalastukset suoritettiin elosyyskuun aikana Sähkökoekalastettujen alueiden (8 koealaa) yhteenlaskettu pintaala oli 1664,5 m 2 Koealojen keskikoko

Lisätiedot

Joutsijoen sähkökoekalastukset vuonna 2013

Joutsijoen sähkökoekalastukset vuonna 2013 Raportti Joutsijoen sähkökoekalastukset vuonna 2013 Kalatalouspalvelu Mäkelä Tmi Kimmo Puosi & Tapio Mäkelä SISÄLTÖ 1 Yleistä sähkökoekalastuksista 2 2 Menetelmät 2 3 Tulokset 3 3.1 Koskin koulu 3 3.1.1

Lisätiedot

Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen - tilannekatsaus

Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen - tilannekatsaus Luontopolitiikka-kärkihanke Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen - tilannekatsaus Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari, Oulu 12.6.2018 Jukka Tuohino Pohjois- Pohjanmaan ELY-Keskus Vaeltavien

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2015 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 2.2.2016 Myönnetty rahoitus maakunnittain Yritysten toimintaympäristön Yrityksen kehittämisavustus

Lisätiedot

Ympäristöpäällikkö Jukka Kotola

Ympäristöpäällikkö Jukka Kotola Eeva-Kaarina Aaltonen Pohjanmaan vesi ja ympäristö PL 87 68600 PIETARSAARI Asia: ESITYS PARHAAKSI POHJALAISEKSI VESISTÖTEOKSI Esitän Parhaaksi Pohjalaiseksi vesistöteoksi Kuortaneen Porraslammella toimivan

Lisätiedot

Pohjolan vaelluskala- ja kalatiesymposio , Rovaniemi

Pohjolan vaelluskala- ja kalatiesymposio , Rovaniemi Pohjolan vaelluskala- ja kalatiesymposio 8.-9.10.2013, Rovaniemi Valtakunnallinen rakennettujen jokien vaelluskalafoorumi Vaelluskalat palaavat Iijokeen ja Iijoen kalatiet 2011-13 -hankkeet Askel Ounasjoelle

Lisätiedot

Lohikalakantojen palauttaminen suuriin rakennettuihin jokiin. Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Lohikalakantojen palauttaminen suuriin rakennettuihin jokiin. Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Lohikalakantojen palauttaminen suuriin rakennettuihin jokiin Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Kiitokset Anne Laine Aki Mäki-Petäys Timo P. Karjalainen Esa Laajala Arto Hirvonen Timo

Lisätiedot

Yhteistyöllä vaelluskalakantoja elvyttämään

Yhteistyöllä vaelluskalakantoja elvyttämään Yhteistyöllä vaelluskalakantoja elvyttämään Vaelluskalojen ylisiirtoseminaari 21.4.2016 25.4.2016 1 Laajaa yhteistyötä kala-asioissa Lapin ja Pohjois-Savon ELY-keskukset Maa- ja metsätalousministeriö Vaikutusalueiden

Lisätiedot

Kalajoen vesienhoitoryhmän kuulumiset. Pohjois-Pohjanmaan vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmä, Oulu, Laura Liuska

Kalajoen vesienhoitoryhmän kuulumiset. Pohjois-Pohjanmaan vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmä, Oulu, Laura Liuska Kalajoen vesienhoitoryhmän kuulumiset Pohjois-Pohjanmaan vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmä, Oulu, 20.11.2017 Laura Liuska Kalajoen vesienhoitoryhmä Monialainen neuvottelukunta Kuntien yhteistyösopimus

Lisätiedot

YLISIIRTOJEN TUTKIMUKSELLISET HAASTEET

YLISIIRTOJEN TUTKIMUKSELLISET HAASTEET YLISIIRTOJEN TUTKIMUKSELLISET HAASTEET Maare Marttila Sisältö 1. Ylisiirtotutkimuksia Suomessa Tutkimuskysymyksiä Tutkimuskohteet ja menetelmät Tuloksia 2. Tapaus Klarälven 3. Yhteenveto 2 21.4.2016 1.

Lisätiedot

Meritaimenkannat ja niiden hoito Tornionjoella

Meritaimenkannat ja niiden hoito Tornionjoella Meritaimenkannat ja niiden hoito Tornionjoella Luonnonvarakeskus Oulu Luonnonvarakeskus Luonnonvarakeskus Lohen (ja taimenen) elinkierto 2 Esimerkki meritaimenen kutuvaelluksesta 3 4 Taimen lajina Taimenpopulaatiot

Lisätiedot

OULUJOEN JA SEN SIVUVESISTÖJEN KALATALOUSTARKKAILU V. 2014

OULUJOEN JA SEN SIVUVESISTÖJEN KALATALOUSTARKKAILU V. 2014 KALATALOUSTARKKAILU 2014 16WWE1933 16.3.2015 OULUJOEN JA SEN SIVUVESISTÖJEN KALATALOUSTARKKAILU V. 2014 Kalastuskirjanpidon perustulokset Oulujoen ja sen sivuvesistöjen kalataloustarkkailu v. 2014 Kalastuskirjanpidon

Lisätiedot

OULUJOEN LUONTO - matka halki historian OULUJOEN KULTTUURIHISTORIAA

OULUJOEN LUONTO - matka halki historian OULUJOEN KULTTUURIHISTORIAA VESIRETKEILYKRTT OULU-MUHOS TERVETULO OULU-MUHOS VESIREITILLE Reitti on merkitty ja kulkusyvyydeltään 1,2 m. Reitin matalin alituskorkeus on 2,3 m. Joen virtaama vaihtelee normaaliolosuhteissa 50-450 3

Lisätiedot

Pohjapatohankkeet Vehkajoella ja Vaalimaanjoella. Vesistökunnostuspäivät , Tampere Vesa Vanninen, Varsinais-Suomen ELY-keskus

Pohjapatohankkeet Vehkajoella ja Vaalimaanjoella. Vesistökunnostuspäivät , Tampere Vesa Vanninen, Varsinais-Suomen ELY-keskus Pohjapatohankkeet Vehkajoella ja Vaalimaanjoella Vesistökunnostuspäivät 13.-14.6.2017, Tampere Vesa Vanninen, Varsinais-Suomen ELY-keskus 1 Valuma-alue 380 km 2 Pituus n. 40 km Laskee Suomenlahteen Haminassa

Lisätiedot

RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET VAHINGOT JA KALATALOUSVELVOITTEET

RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET VAHINGOT JA KALATALOUSVELVOITTEET RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET VAHINGOT JA KALATALOUSVELVOITTEET Kuvat: Simo Yli-Lonttinen VAELLUSKALAFOORUMI OULU 11.2.2014 Aki Mäki-Petäys RKTL Esityksen sisältö RKTL:N TYÖRAPORTTI KALATALOUSVAHINGOISTA-

Lisätiedot

Puroympäristöjen kunnostaminen kokemuksia ja hyviä käytäntöjä

Puroympäristöjen kunnostaminen kokemuksia ja hyviä käytäntöjä Puroympäristöjen kunnostaminen kokemuksia ja hyviä käytäntöjä Paimionjokiseminaari 13.11.2014, Härkälän kartano, Somero : Janne Tolonen, Valonia Esityksen sisältö Puroympäristöjen kunnostaminen 1. Valonian

Lisätiedot

Tutkimustuloksia taimenen järvi-istutuksista Oulujärveltä

Tutkimustuloksia taimenen järvi-istutuksista Oulujärveltä Tutkimustuloksia taimenen järvi-istutuksista Oulujärveltä Pekka Hyvärinen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 16.-17.11.2006 Oulun läänin Kalastusaluepäivät, Kuhmo Oulujärven jt-istutukset ja saalis

Lisätiedot

Lohikantamallit osana rakennettujen jokien elvytyssuunnitelmia

Lohikantamallit osana rakennettujen jokien elvytyssuunnitelmia Lohikantamallit osana rakennettujen jokien elvytyssuunnitelmia Jaakko Erkinaro Luonnonvarakeskus Photo: P.Hyvärinen Aki Mäki-Petäys Luonnonvarakeskus Olli van der Meer Tmi Olli van der Meer Atso Romakkaniemi

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimivalta-alueen joukkoliikenteen hankintasuunnitelma

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimivalta-alueen joukkoliikenteen hankintasuunnitelma 26.9.2013 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimivalta-alueen joukkoliikenteen hankintasuunnitelma Yleistä: Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on vahvistanut 21.12.2011 toimialueelleen joukkoliikennelain 4 :ssä

Lisätiedot

Järvilohen tilanne katsaus hankkeisiin

Järvilohen tilanne katsaus hankkeisiin Järvilohen tilanne katsaus hankkeisiin Jorma Piironen LUKE Joensuu 1 JP/Joensuu Voimalat ja padot Pielisjoessa ja Ala-Koitajoessa Hiiskosken pato 1955 Kaltimo 1958 Pamilo 1955 Kuurna 1971 Joki MQ, m 3

Lisätiedot

TASKILAN PUHDISTAMON SANEERAUS - jätevesien käsittely keskittyy Ouluun

TASKILAN PUHDISTAMON SANEERAUS - jätevesien käsittely keskittyy Ouluun TASKILAN PUHDISTAMON SANEERAUS - jätevesien käsittely keskittyy Ouluun Pohjois-Suomen vesihuoltopäivät 19. 20.11.2014 Oulu Jarmo Lahtinen käyttöpäällikkö Oulun Vesi TASKILAN PUHDISTAMO Puhdistamo on aloittanut

Lisätiedot

Radiotelemetriaseuranta Vuoksella 2004

Radiotelemetriaseuranta Vuoksella 2004 Radiotelemetriaseuranta Vuoksella 2004 Pekka Marttinen 19.10.2004 2 SISÄLLYS 1 JOHDANTO...2 2 YLEISTÄ RADIOTELEMETRIASEURANNASTA...3 2.1 LÄHETIN (ULKOISESTI KIINNITETTÄVÄ)...4 2.2 VASTAANOTIN...4 3 SEURANNASSA

Lisätiedot

KRISTIINANKAUPUNGIN KAUPUNKI. Lapväärtinjoen ruoppauksen kalataloudellinen tarkkailusuunnitelma

KRISTIINANKAUPUNGIN KAUPUNKI. Lapväärtinjoen ruoppauksen kalataloudellinen tarkkailusuunnitelma KRISTIINANKAUPUNGIN KAUPUNKI Lapväärtinjoen ruoppauksen kalataloudellinen tarkkailusuunnitelma FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 20.6.2018 P35903P001 Tarkkailusuunnitelma Lapväärtinjoen ruoppauksen kalataloudellinen

Lisätiedot

Päivitetty Christian Koivula Kalastuskoordinaattori

Päivitetty Christian Koivula Kalastuskoordinaattori Päivitetty 20.2.2014 Christian Koivula Kalastuskoordinaattori V. 2011-2013 (jatkoa 30.6.2014 asti) Merikarvian kunnan hanke, joka toteutetaan yhdessä Kalakierroksen kanssa Rahoitus: yht. 335 000 Euroopan

Lisätiedot

TIEDOTE ORAVAREITIN MELOJILLE!

TIEDOTE ORAVAREITIN MELOJILLE! TIEDOTE ORAVAREITIN MELOJILLE! KOSKIEN ENNALLISTAMISHANKE ETENEE, TAVOITTEENA PALAUTTAA JÄRVITAIMENEN LUONTAINEN LISÄÄNTYMINEN. KOSKIEN MELOTTAVUUS LÄHES ENNALLAAN MUTTA MELONTAVÄYLÄT OVAT MUUTTUNEET.

Lisätiedot

KAHINA-hanke Kainuun ja Koillismaan kunnat hiilineutraaleiksi Pienemmät päästöt, isommat säästöt

KAHINA-hanke Kainuun ja Koillismaan kunnat hiilineutraaleiksi Pienemmät päästöt, isommat säästöt KAHINA-hanke 2020-2022 Kainuun ja Koillismaan kunnat hiilineutraaleiksi Pienemmät päästöt, isommat säästöt Sisältö Taustaa Kohti hiilineutraalia kuntaa HINKU -verkosto Kainuun ja Koillismaan kunnat hiilineutraaliksi

Lisätiedot

Yhteistyöseminaari. Opetusalan täydennyskoulutuksen koordinointi Kainuussa Tuula Honkanen johtaja. Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut

Yhteistyöseminaari. Opetusalan täydennyskoulutuksen koordinointi Kainuussa Tuula Honkanen johtaja. Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Yhteistyöseminaari Opetusalan täydennyskoulutuksen koordinointi Kainuussa 25.11.2010 Tuula Honkanen johtaja Kajaanin ammattikorkeakoulu ja Oulun yliopisto/ Kajaanin yliopistokeskus. Henkilöstöä 19 Budjetti

Lisätiedot

KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2010

KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2010 Raportti KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2010 Kimmo Puosi ja Tapio Mäkelä SISÄLTÖ 1 Yleistä sähkökoekalastuksista 2 2 Menetelmät

Lisätiedot

Vaelluskalakärkihankkeen tulokset

Vaelluskalakärkihankkeen tulokset Vaelluskalakärkihankkeen tulokset Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari 2019, Mikkeli Jouni Tammi MMM/ Luonnonvaraosasto Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen Luontopolitiikan toimenpiteenä

Lisätiedot

Pohjanmaan joet Ajankohtaisia kuulumisia Lapväärtin-Isojoelta

Pohjanmaan joet Ajankohtaisia kuulumisia Lapväärtin-Isojoelta Yhteistyötä vesiperintömme säilyttämiseksi Pohjanmaan joet Ajankohtaisia kuulumisia Lapväärtin-Isojoelta Erika Raitalampi Taimenpäivä, Isojoki 15.3.2018 www.ymparisto.fi/freshabit-pohjamaa www.metsa.fi/freshabit

Lisätiedot

Uusi kalastusasetus ohjaa KESTÄVÄÄN kalastukseen Vuoksen vesistöalueella

Uusi kalastusasetus ohjaa KESTÄVÄÄN kalastukseen Vuoksen vesistöalueella Uusi kalastusasetus ohjaa KESTÄVÄÄN kalastukseen Vuoksen vesistöalueella Veli-Matti Kaijomaa/ELY-kalatalouspalvelut / Järvi- Suomi 3.12..2015 1 Valikoiva kalastus Valikoivassa kalastuksessa kalastaja ohjaa

Lisätiedot

Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke

Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke Liite 4 Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke Sähkökoekalastusraportti 29.1.2009 Timo Hartikainen SISÄLLYSLUETTELO: 1. Johdanto... 2 2. Pyynnin toteutus... 3 3. Kerätty aineisto... 3 4. Kartta:

Lisätiedot

Oulujoen voimalaitosten (Montta, Pyhäkoski, Pälli, Utanen, Ala-Utos, Nuojua ja Jylhämä) kalatalousvelvoitteiden muuttaminen, Muhos, Utajärvi

Oulujoen voimalaitosten (Montta, Pyhäkoski, Pälli, Utanen, Ala-Utos, Nuojua ja Jylhämä) kalatalousvelvoitteiden muuttaminen, Muhos, Utajärvi 1 PÄÄTÖS Nro 19/2017/2 Dnro PSAVI/16/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 11.4.2017 ASIA Oulujoen voimalaitosten (Montta, Pyhäkoski, Pälli, Utanen, Ala-Utos, Nuojua ja Jylhämä) kalatalousvelvoitteiden

Lisätiedot

Rakennusjärjestyksen uusiminen

Rakennusjärjestyksen uusiminen Kunnanhallitus 95 24.03.2009 Kunnanhallitus 37 09.02.2010 Kunnanhallitus 142 07.06.2011 Kunnanhallitus 256 22.11.2011 Kunnanhallitus 63 15.03.2012 Kunnanvaltuusto 15 11.04.2012 Rakennusjärjestyksen uusiminen

Lisätiedot

Lohikannan palauttaminen Ounasjoelle - skenaario eri vaiheissa toteutettavien hoitotoimenpiteiden vaikuttavuudesta

Lohikannan palauttaminen Ounasjoelle - skenaario eri vaiheissa toteutettavien hoitotoimenpiteiden vaikuttavuudesta Lohikannan palauttaminen Ounasjoelle - skenaario eri vaiheissa toteutettavien hoitotoimenpiteiden vaikuttavuudesta Tässä selvityksessä tarkasteltiin Ounasjoen lohikannan mahdollisia kehittymisnäkymiä 5

Lisätiedot

Tornionjoen lohikuolemat 2014-15: kuinka selvittää ja torjua samankaltaista tulevina vuosina? Perttu Koski, Tornio 4.11.2015

Tornionjoen lohikuolemat 2014-15: kuinka selvittää ja torjua samankaltaista tulevina vuosina? Perttu Koski, Tornio 4.11.2015 Tornionjoen lohikuolemat 2014-15: kuinka selvittää ja torjua samankaltaista tulevina vuosina? Perttu Koski, Tornio 4.11.2015 Vuosina 2014-2015 on Tornionjoella kuollut epänormaalin paljon merilohiemoja

Lisätiedot

Kalataloudelliset kunnostustyöt Karvianjoen vesistöalueella. Leena Rannikko Varsinais-Suomen ELY-keskus Kalatalouspalvelut-ryhmä

Kalataloudelliset kunnostustyöt Karvianjoen vesistöalueella. Leena Rannikko Varsinais-Suomen ELY-keskus Kalatalouspalvelut-ryhmä Kalataloudelliset kunnostustyöt Karvianjoen vesistöalueella Leena Rannikko Varsinais-Suomen ELY-keskus Kalatalouspalvelut-ryhmä 1 Virtakutuiset vaelluskalalajit kärsineet elinympäristössä tapahtuneista

Lisätiedot

Energiateollisuuden tiekartta vaelluskalojen elinolojen parantamiseen

Energiateollisuuden tiekartta vaelluskalojen elinolojen parantamiseen Energiateollisuuden tiekartta vaelluskalojen elinolojen parantamiseen Kalojen vaellusmahdollisuuksien parantaminen on ajankohtaista ja kannatettavaa, toimenpiteet on valittava huolella ja edettävä vaiheittain

Lisätiedot

Puulan kalastusalueen toimintakertomus 2013

Puulan kalastusalueen toimintakertomus 2013 Puulan kalastusalueen toimintakertomus 2013 Mikkeli 2013 1 JOHDANTO Puulan kalastusalue on vesipinta-alaltaan noin 50 000 hehtaaria. Kalastusalueen suurimmat järvet ovat Puula, Ryökäsvesi, Liekune, Synsiä,

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS I 2016

OSAVUOSIKATSAUS I 2016 OSAVUOSIKATSAUS I 2016 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 31.5.2016 Alla oleva teksti on tulevaisuus- ja elinkeinojaoston käyttösuunnitelmasta. Jaoston osavuosikatsaus muodostuu keltaisella maalatuista tekstiosuuksista.

Lisätiedot

Kehittämisyhteistyötehtävä: Vesivoiman tuottamisen ja vaelluskalakantojen hoidon yhteensovittaminen. Alustajana J.Erkinaro

Kehittämisyhteistyötehtävä: Vesivoiman tuottamisen ja vaelluskalakantojen hoidon yhteensovittaminen. Alustajana J.Erkinaro Kehittämisyhteistyötehtävä: Vesivoiman tuottamisen ja vaelluskalakantojen hoidon yhteensovittaminen Alustajana J.Erkinaro VIIME VUOSIEN TUTKIMUSTEEMOJA RAKENNETTUJEN JOKIEN VAELLUSKALOJEN HOITO KUTU MÄDIN

Lisätiedot

Kalatalousvelvoitteen joustavuus

Kalatalousvelvoitteen joustavuus Kalatalousvelvoitteen joustavuus case-esimerkkejä -------------- Viranomaisen kokemuksia ja näkemyksiä Markus Huolila Lapin ELY-keskus Vaelluskalafoorumin työpaja 4.3.2016, Helsinki Iijoen vesistön joki-

Lisätiedot

Kokemuksia virikekasvatuksesta ja rasvaeväleikkauksista. Jyrki Oikarinen Montan Lohi Oy Helsinki

Kokemuksia virikekasvatuksesta ja rasvaeväleikkauksista. Jyrki Oikarinen Montan Lohi Oy Helsinki Kokemuksia virikekasvatuksesta ja rasvaeväleikkauksista Jyrki Oikarinen Montan Lohi Oy Helsinki 24.3.2017 Virikekasvatus Kokemukset vielä melko vähäisiä Montassa tehdyissä kokeissa ongelmia altaiden puhdistamisen

Lisätiedot

Petri Karppinen tutkija, biologi, FM, jatko-opiskelija

Petri Karppinen tutkija, biologi, FM, jatko-opiskelija Petri Karppinen tutkija, biologi, FM, jatko-opiskelija Telemetriatutkimuksia: Tenojoki, Utsjoki, Akujoki, Näätämöjoki, Simojoki, Tuulomajoki (Venäjä), Oulujoki, Iijoki, Vantaanjoki, Kymijoki, Porvoonjoki,

Lisätiedot

Rokua Geopark: tavoitteet, toiminta ja tuloksia Toiminnanjohtaja Vesa Krökki

Rokua Geopark: tavoitteet, toiminta ja tuloksia Toiminnanjohtaja Vesa Krökki Rokua Geopark: tavoitteet, toiminta ja tuloksia Toiminnanjohtaja Vesa Krökki Rokua Geopark Suomen ensimmäinen ja Maailman pohjoisin Geopark Rokua Geopark Jäsenyys lokakuussa 2010 Teema: Jääkauden perintö

Lisätiedot

Kokemäenjoen kalatalous. Kalastusbiologi Leena Rannikko Varsinais-Suomen ELY-keskus Kalatalouspalvelut-ryhmä

Kokemäenjoen kalatalous. Kalastusbiologi Leena Rannikko Varsinais-Suomen ELY-keskus Kalatalouspalvelut-ryhmä Kokemäenjoen kalatalous Kalastusbiologi Leena Rannikko arsinais-suomen ELY-keskus Kalatalouspalvelut-ryhmä Kokemäenjoen tunnuslukuja esistöalueen pinta-ala 27 046 2 Jokiosuus 112 Putouskorkeutta 57,5 m

Lisätiedot

Puulaan laskevien virtavesien kalataloudellinen kunnostaminen

Puulaan laskevien virtavesien kalataloudellinen kunnostaminen Puulaan laskevien virtavesien kalataloudellinen kunnostaminen Kangasniemi 25.11.2015 Kalastusbiologi Teemu Hentinen puh. 029 502 4037 tai teemu.hentinen@ely-keskus.fi Puulaan laskevien virtavesien kalataloudellinen

Lisätiedot

- toiminnanharjoittajan

- toiminnanharjoittajan Kalatalousvelvoitteen joustavuusesimerkkejä - toiminnanharjoittajan kokemuksia ja näkemyksiä Marja Savolainen, Fortum Vaelluskalafoorumin työpaja II 4.3.2016 Sisältö Millaiset lupamääräykset ja miten on

Lisätiedot

RIISTA- JA KALATALOUDEN TUTKIMUSLAITOKSEN RAKENNETTUJEN JOKIEN TUTKIMUSOHJELMA ( )

RIISTA- JA KALATALOUDEN TUTKIMUSLAITOKSEN RAKENNETTUJEN JOKIEN TUTKIMUSOHJELMA ( ) RIISTA- JA KALATALOUDEN TUTKIMUSLAITOKSEN RAKENNETTUJEN JOKIEN TUTKIMUSOHJELMA (2011-2016) www.rktl.fi/kala/rakennetut_joet/ Vaelluskalojen palauttamista tukevia tutkimuksia Monitavoitteista: biologian,

Lisätiedot

Iijoen OTVA Haapakosken smolttitutkimus 2017

Iijoen OTVA Haapakosken smolttitutkimus 2017 Iijoen OTVA Haapakosken smolttitutkimus 2017 Vaelluskalafoorumi, Muhos 22.9.2017 Riina Huusko Luonnonvarakeskus Taustaa Kalojen alavirtaan vaellus Vesivoimaloiden vaikutukset alavirtaan vaeltaville kaloille

Lisätiedot

Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry

Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry KYLIEN TOIMINNALLINEN KEHITTÄMINEN - esimerkkinä Nurmijärvi Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry Leader-ryhmä Keski-Uudenmaan ja Etelä- Hämeen alueelta. Kehittää maaseutua pääasiassa rahoittamalla Manner-Suomen

Lisätiedot

Luonnonmukaiset kalatiet lisääntymis- ja poikastuotantoalueina, case Oulujoki ja Iijoki

Luonnonmukaiset kalatiet lisääntymis- ja poikastuotantoalueina, case Oulujoki ja Iijoki Luonnonmukaiset kalatiet lisääntymis- ja poikastuotantoalueina, case Oulujoki ja Iijoki Jukka Jormola Maisema-arkkitehti Suomen ympäristökeskus SYKE Vesistökunnostusverkoston vuosieminaari 2018 Oulu 12.-14.6.

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 1.1.-30.6.2017 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 15.8.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

Kainuun maakuntatilaisuus

Kainuun maakuntatilaisuus Kainuun maakuntatilaisuus 19.4.2016 Kainuun maakuntatalous Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Tulevaisuuden kunta -verkkoaivoriihen välitulokset Aineistot: www.kunnat.net/maakuntatilaisuudet

Lisätiedot

Kalastonhoitomaksu & osakaskuntien yhdistäminen

Kalastonhoitomaksu & osakaskuntien yhdistäminen Kalastonhoitomaksu & osakaskuntien yhdistäminen Helsinki 19.10.2017 Kalastusbiologi Teemu Hentinen, P-S ELY-keskus Järvi-Suomen kalatalouspalvelut Kalastonhoitomaksusta Kalastajan näkökulmasta yhden kortin

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Etelä-Savon ELY-keskuksen kalatalousryhmän hallinnoima EU:n osarahoitteinen hanke (50 %). Hankkeen kustannusarvio on noin 600 000 euroa.

Lisätiedot

Oulujoen moninaiskäytön vaihtoehdot ja hyödyt esiselvityshanke. Iijoen monitavoitearviointi ja Iijoen vesistövision esiselvitys

Oulujoen moninaiskäytön vaihtoehdot ja hyödyt esiselvityshanke. Iijoen monitavoitearviointi ja Iijoen vesistövision esiselvitys Oulujoen moninaiskäytön vaihtoehdot ja hyödyt esiselvityshanke Iijoen monitavoitearviointi ja Iijoen vesistövision esiselvitys Timo P Karjalainen Thule-instituutti, Oulun yliopisto Vaelluskalafoorumi 8.4.2015

Lisätiedot

Miksi yhteinen vesialue?

Miksi yhteinen vesialue? Miksi yhteinen vesialue? Paimelanlahden ja Vähäselän alueen keskustelutilaisuudet 25. ja 26.3.2015 Ilkka Vesikko Miksi yhteinen vesialue? Kalastuksen järjestäminen Lupien myynti ja hinnoittelu Yhteiset

Lisätiedot

Iijoen otva. Oulu, Mirko Laakkonen

Iijoen otva. Oulu, Mirko Laakkonen Iijoen otva Oulu, 13.6.2018 Mirko Laakkonen Perustietoja projektista Kesto: 15.10.2015-14.10.2018 Budjetti: 917 332 e Hallinnoija: Pohjois-Pohjanmaan liitto Projektipäällikkö: Mirko Laakkonen Osatoteuttaja:

Lisätiedot