KAITAA IIVISNIEMI OSAYLEISKAAVAEHDOTUS TIEDOTUS- JA KESKUSTELUTILAISUUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KAITAA IIVISNIEMI OSAYLEISKAAVAEHDOTUS TIEDOTUS- JA KESKUSTELUTILAISUUS"

Transkriptio

1 KAITAA IIVISNIEMI OSAYLEISKAAVAEHDOTUS TIEDOTUS- JA KESKUSTELUTILAISUUS Klo Tilaisuuden avaus, tilaisuuden kulku ja järjestäjien esittäytyminen Puheenjohtaja Jukka Lahti Klo Klo Klo Osayleiskaavaehdotus Petri Tuormala, yleiskaavapäällikkö ja Essi Leino, suunnittelupäällikkö Anu Ylitalo, arkkitehti ja Salla Karvinen, suunnitteluinsinööri Kaitaan metrokeskuksen asemakaava Patrik Otranen, arkkitehti Yleisökysymyksiä ja keskustelua Klo Yhteenveto sekä tilaisuuden päättäminen Puheenjohtaja Jukka Lahti Tilaisuuden puheenjohtajana toimii kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen Jukka Lahti ja tilaisuuden sihteerinä vuorovaikutussuunnittelija Anna Suihko, lisäksi paikalla on Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksen suunnittelijoita ja asiantuntijoita. 1

2 LÄNSIMETRON ASUKKAAT JA TYÖPAIKAT NYKYISIN JA VUONNA 2050, TAVOITTEELLINEN ARVIO 600 M SÄTEELLE Riittävän suuri asukasmitoitus parantaa tulevan raideliikenteen toimintaedellytyksiä, kustannustehokkuutta ja hyödyntämismahdollisuuksia. Kaitaan asemanseudun nykyinen väestö- ja työpaikkapohja on joukkoliikenteen kannattavuutta ajatellen riittämätön. Kaitaan asukastavoite on metron ja sen aseman merkittäviin kustannuksiin ja kapasiteettiin sekä muihin asemanseutuihin nähden vaatimaton. Espoon kasvutavoitteet 2050: as yhteensä, joista uusia as. Länsimetron vyöhykkeelle 53% uusista eli n as. Kaitaa n uutta as. Länsimetron asemien vaikutusalueella keskimääräinen asukasmäärä vuonna 2050 on noin Seppo Laakso ja Päivi Kilpeläinen, Kaupunkitutkimus TA Oy Espoon kasvu ja maankäytön vaihtoehdot 2015

3 OSAYLEISKAAVAPROSESSI JA OSALLISTUMINEN, KAITAA IIVISNIEMI OSAYLEISKAAVA Koko prosessin ajan: Tiedottaminen OAS nähtävillä Selvitysten täydentäminen Suunnitelmien tarkistaminen Yhteistyö eri tahojen kanssa Tavoitteet Kh Jatkovalmisteluohjeet Ksl Luonnoksen nähtäville asettamispäätös Ksl Palaute luonnoksesta o 46 mielipidettä o 10 lausuntoa Ehdotusvaiheeseen tehdyt selvitykset o Kunnallistekninen tarkastelu o Länsimetron jatkeen liikenne-ennusteet o Iiviskallion viitesuunnitelma Poikkeuslupa liito-oravaalueesta UUDELY/ 3299/2016 Ehdotuksen nähtäville asettamispäätös Kh PÄÄTÖS KAAVOITUKSESTA: Kaupunginhallitus päättää YLEISKAAVAN TAVOITTEET: 1. Kaupunkisuunnittelulautakunta esittää 2. Kaupunginhallitus päättää YLEISKAAVALUONNOS: Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyy nähtäville YLEISKAAVAEHDOTUS: 1. Kaupunkisuunnittelulautakunta esittää 2. Kaupunginhallitus hyväksyy nähtäville YLEISKAAVA: 1. Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyy esitettäväksi kaupunginhallitukselle 2. Kaupunginhallitus ehdottaa hyväksyttäväksi 3. Valtuusto hyväksyy HALLINTO-OIKEUS KORKEIN HALLINTO-OIKEUS Kuulutus vireille Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tiedotustilaisuus osallisille Viranomaisneuvottelu Julkisesti nähtävillä Tiedotustilaisuus osallisille Mielipiteet ja lausunnot Julkisesti nähtävillä Tiedotustilaisuus osallisille Muistutukset ja lausunnot Viranomaisneuvottelu Lainvoimainen 30 päivän valitusajan jälkeen Valitus mahdollisuus Voimaan Jatkovalitus mahdollisuus Voimaan, osittain voimaan tai kumotaan

4 KAITAA IIVISNIEMI OSAYLEISKAAVA Luonnos olinähtävillä MRA ja mielipiteitä tuli 46 kpl. Luonnosvaiheen tiedotus- ja keskustelutilaisuus oli Kaavaratkaisun pääperiaatteet ja tavoitteet ovat pysyneet ehdotusvaiheessa samana. Yleisesti rakentamisen aluerajauksia on tarkistettu ja selkeytetty esimerkiksi Hannusmetsän alueella sekä täydennetty kaavamerkintöjä ja määräyksiä. Kaavakarttaan saadun palautteen johdosta tehtyjä muutoksia: Liito-oravayhteys on poistettu tonttien välistä Kaitamäen A1 alue on muutettu A2 alueeksi Hannusjärven rannan jalankulku- ja pyöräilyväylä on poistettu Hannuksenmetsän A1- aluetta on pienennetty Uusille ja oleville asuntoalueille on lisätty virkistyksen kohdealue merkinnät Lisäksi muita lisäyksiä ja tarkistuksia Yleispiirteisenä aluevarauskaavana osayleiskaava mahdollistaa monet mielipiteissä ja keskustelutilaisuuden ryhmätöissä esiin tulleet toiveet alueen kehittämisestä. Lisäksi asioita joita ei voida yleiskaavatasolla ratkaista on lisätty ehdotuksen kaava-aineistoon mm. kaavamääräyksiin ja selostukseen jatkosuunnittelussa noudatettavaksi ja huomioon otettavaksi. 4

5 KAITAA IIVISNIEMI OSAYLEISKAAVA LÄHTÖTILANNE Pinta-ala n. 250 ha Asukkaita n Työpaikkoja n. 400 n. 55% virkistysaluetta (137 ha) Espoo omistaa n. 95 ha Helsinki omistaa n. 52 ha Kaitaantien eteläpuoli: pientaloalueita, Iivisniemen 60 -luvun kerrostaloalue ja pieni ostoskeskus Kaitaantien pohjoispuoli: hajanaista pientaloaluetta, Hannusmetsä ja Hannuspellon pienteollisuusalue Metropäätös Valt valtion ja Helsingin seudun kuntien sopimus suurten infrahankkeiden tukemiseksi ja asumisen edistämiseksi Metro Kivenlahteen valmistuu v kaava-alue on osa tulevaa Länsimetron jatketta Matinkylästä länteen. Alueelle sijoittuu metrolinja ja -asema. 5

6 KAITAA IIVISNIEMI OSAYLEISKAAVA KAAVALLINEN LÄHTÖTILANNE Uudenmaan vahvistetut maakuntakaavat, jotka ohjaavat yleiskaavoitusta Kokonaisuudessaan taajamatoimintojen aluetta Tiivistettävä taajamatoimintojenalue (ruudutus) Metrolinjaus ja rannan viheryhteystarve Espoon eteläosien yleiskaava, jota muutetaan EEYK mahdollistaa alle 2000 uutta asukasta Osayleiskaavan tavoite noin 6000 uutta asukasta Osayleiskaava-alue on asemakaavoitettu, lukuun ottamatta Hannusmetsän aluetta Hannusjärven pohjoispuolella. 6

7 KAITAA IIVISNIEMI OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELUUN VAIKUTTAVAT LUONTOARVOT Luontoarvoista suunnitteluun vaikuttavat eniten liito-oravan ydinalueet ja kulkuyhteydet Poikkeuslupa liito-orava-alueesta UUDELY/ 3299/2016 7

8 KAITAA IIVISNIEMI OSAYLEISKAAVAEHDOTUS Mahdollistaa: asukkaita n työpaikkoja n Pääasiassa yli 600m etäisyydellä asemasta = tiivistettävät nykyiset pientaloalueet (A3) Painotettu 300m ja 600m kävelyetäisyyksiä asemasta = uudet asuntoalueet (A1) ja = kaupunkimaisemmaksi kehitettävät nykyiset pientaloalueet (A2) MERKINTÖJÄ: Uusi kaupunkimainen asuntoalue Asuin- ja liikealue Kerrostalovaltainen asuntoalue Kehitettävä asuntoalue Tiivistyvä asuntoalue Keskustatoimintojen alue Palvelujen ja hallinnon alue Julkisten palvelujen ja hallinnon alue Työpaikka-alue sekä kaupallisten palvelujen alue Kehitettävä työpaikkojen ja asumisen sekoittunut alue n. 36% viher- ja virkistysaluetta (90 ha) 8

9 LIIKENNEVERKKO Osayleiskaavan katuverkko pohjautuu pääosin nykyiseen verkkoon: Kaitaantietä kehitetään ja se toimii kaava-alueen ulkopuolella pääyhteytenä Finnoon ja Matinkylän suuntaan Länsiväylän alittava Marsbyntie on rakenteilla, valmistuu 2018 Uusien asuinalueiden tonttikadut suunnitellaan asemakaavoituksen yhteydessä

10 PYÖRÄILYN TAVOITEVERKKO M Matinkylä M Kivenlahti M Espoonlahti M Kaitaa M Finnoo M Soukka

11 YLEISKAAVOJEN YHDISTELMÄ 11

12 Kaitaan metrokeskus asemakaavan muutos, tilannekatsaus (osana Kaitaa-Iivisniemi-osayleiskaavaa) Asukastilaisuus , Kaitaan koulu

13 Suunnittelutilanne - Kaupunkisuunnittelulautakunta asetti tavoitteet asemakaavoituksen pohjaksi (ksl). - Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävillä Asukastilaisuus (Kaitaa-Iivisniemi-osayleiskaavaluonnoksen esittelyn yhteydessä) - Aktiivisempi suunnitteluvaihe 5/2016 à - Seurakuntayhtymä ja SRV Suomi - Metron yhteensovitus - Kunnallistekninen suunnittelu käynnistetty - Tavoite viedä asemakaavaehdotus kaupunkisuunnittelulautakuntaan keväällä

14 Länsimetron jatkeen saavutettavuusvyöhykkeet ja vireillä olevat asemakaavat

15 Asukas- ja työpaikkatavoitteet v mennessä

16 Asukastavoitteet metroaseman vbälittömässä läheisyydessä Osayleiskaavassa metroaseman lähialueelle, 300m säteelle voi sijoittua yht. n uutta asukasta. Asukas- ja työpaikkatavoitteet Nykyisin Iivisniemen ja Iivissyrjän alueella on n asukasta M Kaitaan metrokeskuksen asemakaava-alue sijoittuu kokonaan 0 300m- vyöhykkeelle metroasemalta. Keskeisimpiä rakentamattomia alueita Metron läheisyydessä tulee tiiviistää! Asemakaavan asukastavoite vähintään uutta asukasta! ( ~ k-m2) Kaitaan metrokeskuksen asemakaavan aluerajaus

17 Suunnittelualueen rajaus Kaitaan metrokorttelit - Metrokorttelit - Liito-orava-alueet - Kaitaantie - Iivisniementie (pohjoisreuna) Mahdollisesti myös: - Nykyinen ostari Kaupungin maanomistus M Yksityinen maanomistus - Espoon seurakunnat - Iivisniemen huolto M Metroaseman sisäänkäynti M

18 Kaavalliset tavoitteet asemakaavoituksen pohjalle (ydinkohdat) Luodaan tiivis, keskustamainen asumispainotteinen kokonaisuus metroaseman välittömään läheisyyteen. Keskeisimmille paikoille kaavoitetaan katutasoon kaupallisia palveluita. Kaavoituksessa huomioidaan Iivisniemen aluekokonaisuuden kulttuurihistorialliset arvot ja ominaispiirteet sekä uuden rakentamisen liittyminen siihen ja kaavoituksella mahdollistetaan metrokeskustan laajentumismahdollisuudet jatkossa myös tiivistettävän Kaitaantien katualueen pohjoispuolelle. Pysäköinti toteutetaan kokonaisuudessa keskitettyinä pysäköintiratkaisuna, mihin liittyy myös olemassa olevien asukaspaikkojen uudelleen sijoittaminen. Uusi rakentaminen on laadukasta ja omaleimaista ja korttelipihoista tehdään vehreitä. Alueen jalankulku- ja polkupyöräily-yhteyksiä kehitetään ja aukioista ja raiteista tehdään monipuolisia, turvallisia ja viihtyisiä. Liito-oravien elinpiiriä ja yhteystarve säilytetään. Aluetta suunnitellaan siten, että metsää voidaan soveltaa myös osana alueen asukkaiden lähivirkistystä. Riittävät lähipalvelut paikalliseen kysyntään: iso marketti/kaksi pienempää + kivijalkojen liike- ja työtiloja

19 Asemakaava tavoitteellinen kaavio AK Liitooravat Puisto P-talo AK AK AK M AK P-talo vehreä katuilme, rajavyöhyke kivijalkaliiketiloja M- asem a AK LPA AK vehreä korttelipiha asuinkerrostaloja pysäköintilaitos asuinkerrostaloja

20 KAITAA IIVISNIEMI OSAYLEISKAAVAEHDOTUS

21 KAITAA IIVISNIEMI OSAYLEISKAAVAEHDOTUS A2 merkinnän vertailu: Kaitaa Iivisniemi osayleiskaavaehdotus Espoon eteläosien yleiskaava (EEYK)

22 KAITAA IIVISNIEMI OSAYLEISKAAVAEHDOTUS Nähtävillä olon aikana osalliset voivat jättää kirjallisen muistutuksen: Viimeiseen nähtävillä olopäivään klo mennessä Espoon kirjaamo, PL 1, ESPOON KAUPUNKI tai sähköpostiosoitteella: Kirjaamon käyntiosoite on Siltakatu 11, kauppakeskus Entresse. Kaavan nimi, alue- ja asianumero on mainittava. Kaava nähtävillä teknisen ja ympäristötoimen asiakaspalvelussa sen aukioloaikoina, Espoon keskus, Virastopiha 2 C, 1. krs, puh Aineisto myös kaupungin verkkosivulla: FI/Asuminen_ja_ymparisto/Kaavoitus/Yleiskaava/Vireilla_olevat_yleiskaav at/kaitaaiivisniemi_osayleiskaava Sivuilla on myös muuta osayleiskaavaan liittyvää aineistoa ja linkkejä

Kiviruukin osayleiskaavan tavoitteet ja alueen suunnitteluperiaatteet, tiedotus- ja keskustelutilaisuus

Kiviruukin osayleiskaavan tavoitteet ja alueen suunnitteluperiaatteet, tiedotus- ja keskustelutilaisuus Kiviruukin osayleiskaavan tavoitteet ja alueen suunnitteluperiaatteet, tiedotus- ja keskustelutilaisuus 26.2.2019 Klo 17.00 Klo 17.10 Klo 17.20 Klo 17.30 Klo 18.10 Klo 19.10 Klo 19.30 Tilaisuuden avaus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 10.06.2015 Sivu 1 / 1 4561/10.02.03/2014 102 Kaitaan metroasema, asemakaavan muutos, asemakaavan lähtökohdat ja tavoitteet, alue 441415, 44. kaupunginosa, Kaitaa Valmistelijat

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 441103 Hannus II (31 Kaitaa) Asemakaavan muutos Asianumero 3122/10.02.03/2015 1.8.2016 Kaitaan kaupunginosaan laaditaan asemakaavan muutos. Tavoitteena on muuttaa nykyinen rivitalojen, kytkettyjen

Lisätiedot

Latokaskenniitty asemakaava

Latokaskenniitty asemakaava Latokaskenniitty asemakaava 432100 Miika Ruokonen, asemakaavainsinööri Asukastilaisuus 17.9.2015 18.9.2015 2 Asemakaavan tavoitteet Tavoitteena on sijoittaa urheilupuisto tyhjillään olevalle Latokaskenniitylle.

Lisätiedot

Espoonlahden keskus II Asemakaavan muutos

Espoonlahden keskus II Asemakaavan muutos 1(5) Espoonlahden keskus II Asemakaavan muutos Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 4647/503/2008 Aluenumero 410704 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Sijainti Alue sijaitsee Espoonlahdessa

Lisätiedot

Suurpelto III Asemakaava

Suurpelto III Asemakaava 1(5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Suurpelto III Asemakaava Asianumero 3708/503/2004 Aluenumero 330600 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1/ 5 Alue 411611 Laurinlahti (34 / Espoonlahti) Asemakaavan muutos Asianumero 6903/10.02.03/2011 3.11.2014 Alue on nykyisen asemakaavan mukaan rivitalojen korttelialuetta. Alueen maankäyttöä tehostetaan

Lisätiedot

KAITAAN KAUPUNKIRAKENTEELLINEN TARKASTELU , tarkistettu Sanna Jauhiainen

KAITAAN KAUPUNKIRAKENTEELLINEN TARKASTELU , tarkistettu Sanna Jauhiainen KAITAAN KAUPUNKIRAKENTEELLINEN TARKASTELU 15.5.2015, tarkistettu 10.6.2015 Sanna Jauhiainen 2 KAITAA NYKYISIN 1. Kaitaan keskus (Iivisniemi), metron tuleva pääsisäänkäynti 2. Iivisniemen nykyinen keskusta

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 220827 Keilaniemi Asemakaavan muutos Asianumero 3941/10.02.03/2014 6.10.2014 Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan ajoyhteys katualueelta korttelin 10041 tonteille rakennettua katua pitkin.

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 420605 Tillinmäki Asemakaavan muutos Asianumero 2905/10.02.03/2015 10.08.2015 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on sijoittaa palvelutalo kortteliin 43072, muuttamalla osa asuinpientalojen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 431603 Martinsilta I Asemakaavan muutos Asianumero 2633/10.02.03/2015 10.8.2015 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on turvata Länsiväylän yli kulkeva liitooravayhteys muuttamalla osa liike-,

Lisätiedot

Alue Soukankallio Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Soukankallio Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 412801 Soukankallio Asemakaavan muutos Asianumero 4300/10.02.03/2017 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa voimassa olevan kaavan mukainen tonttijako. Kaavamuutoksella korttelin

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 150713 Lippajärvi Asemakaavan muutos Asianumero 4737/10.02.03/2015 18.4.2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on lisätä alueen rakennusoikeutta, nostaa kerroslukua ja sallia myös rivitalojen

Lisätiedot

Alue Yli-Suomenoja Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Yli-Suomenoja Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 430615 Yli-Suomenoja Asemakaavan muutos Asianumero 3146/10.02.03/2016 22.2.2017 Asemakaavan muutoksen tarkoituksena on mahdollistaa pikaruokaravintolan ja autopesukadun sijoittuminen Kuitinmäentien

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Alue 411124 Yläkartanonaukio (33 Soukka) Asemakaavan muutos Yläkartanonaukio, alue 411124 s. 1 / 6 Asianumero 5128/10.02.03/2015 1.8.2016 Asemakaavamuutoksen tavoitteena on muuttaa nykyinen rivitalojen,

Lisätiedot

Alue Säterinrinne Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Säterinrinne Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 114802 Säterinrinne Asemakaavan muutos Asianumero 3171/10.02.03/2017 Asemakaavan muutoksella muutetaan osa Säterinkujan katualuetta autopaikkojen korttelialueeksi (LPA). Asemakaavan muutoksen

Lisätiedot

Keran osayleiskaava-alueen suunnittelutilanne. Tiedotus- ja keskustelutilaisuus

Keran osayleiskaava-alueen suunnittelutilanne. Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Keran osayleiskaava-alueen suunnittelutilanne Tiedotus- ja keskustelutilaisuus 11.6.2013 Perustiedot osayleiskaavasta Kuulutettu vireille 24.4.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivätty 24.4.2013

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 311003 Matinlaakso Asemakaavan muutos Asianumero 1469/10.02.03/2014 28.4.2014 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa kiertoliittymän rakentaminen Matinkadun ja Matinkartanontien

Lisätiedot

SOUKANKALLIO Aluenumero

SOUKANKALLIO Aluenumero 1 (5) Asianumero 4470 / 503 / 2006 SOUKANKALLIO Aluenumero 412800 Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys Tarkistettu Tarkistettu 29.11.2007 16.04.2008 27.4.2009 OSOITE TAI MUU

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 711803 Nikunmäki Asemakaavan muutos Asianumero 5717/10.02.03/2015 20.3.2017 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa ajoyhteys puiston läpi tontille 81125/7. Kuva: suunnittelualueen

Lisätiedot

Keilaniemi Asemakaavan muutos 10. kaupunginosa, Otaniemi Virkistysalue

Keilaniemi Asemakaavan muutos 10. kaupunginosa, Otaniemi Virkistysalue 1 (6) Asianumero 3941/10.02.03/2014 Aluenumero 220827 Keilaniemi Asemakaavan muutos 10. kaupunginosa, Otaniemi Virkistysalue Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 18.

Lisätiedot

Alue Lystimäki Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Lystimäki Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 321217 Lystimäki Asemakaavan muutos Asianumero 2635/10.02.03/2015 1.6.2015 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on liittää pieniä osia katu- ja puistoaluetta tonttiin 49-22-171-2 Isoistenkuja

Lisätiedot

KIVIRUUKIN OSAYLEISKAAVA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Alue Asianumero 673/ / / /

KIVIRUUKIN OSAYLEISKAAVA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Alue Asianumero 673/ / / / Alue 840400 Asianumero 673/10.02.02/2018 4031/10.02.02/2014 10.10.2018 KIVIRUUKIN OSAYLEISKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Viistoilmakuva 2015 Espoon kaupunki. LÄHTÖKOHDAT Suunnittelualue

Lisätiedot

Alue Maapallonkuja Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Maapallonkuja Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 7 Alue 322023 Maapallonkuja Asemakaavan muutos Asianumero 2468/10.02.03/2016 10.1.2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on muuttaa liike- ja toimistorakennusten korttelialue asuinkerrostalojen

Lisätiedot

Korppi Asemakaava ja asemakaavan muutos

Korppi Asemakaava ja asemakaavan muutos 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Korppi Asemakaava ja asemakaavan muutos Asianumero 6777/503/2008 Aluenumero 721800 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAUDNKORVA I C ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAUDNKORVA I C ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ORTOKUVA ALUEELTA 2011 Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tark. Maakuntakaava Asemakaava ja asemakaavan muutos: Haudankorva I C: Haudankorvan kaupunginosan

Lisätiedot

Alue Pihlajarinne Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Pihlajarinne Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 630410 Pihlajarinne Asemakaavan muutos Asianumero 471/10.02.03/2014 13.4.2014 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on asuinkorttelin 63001 täydennysrakentaminen sallimalla enemmän asuntoja ja

Lisätiedot

KIVENLAHDEN METROKESKUS

KIVENLAHDEN METROKESKUS KIVENLAHDEN METROKESKUS ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS ASUKASTILAISUUS 7.8.2017 KIVENLAHDEN METROKESKUS ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS ASUKASTILAISUUS 7.8.2017 MAININGIN KOULU OHJELMA 17.30 TILAISUUDEN

Lisätiedot

Alue 230962 Haukilahti Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue 230962 Haukilahti Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 230962 Haukilahti Asemakaavan muutos Asianumero 3801/10.02.03/2014 30.3.2015 Asemakaavan muutoksessa laajennetaan osoitteessa Toppelundintie 11 15 olevaa koulun, monitoimitalon ja päiväkodin

Lisätiedot

Nihtisilta, muutos 54. kaupunginosa, Kilo Osa korttelia Asemakaavan muutos

Nihtisilta, muutos 54. kaupunginosa, Kilo Osa korttelia Asemakaavan muutos 1 (6) Nihtisilta, muutos 54. kaupunginosa, Kilo Osa korttelia 54018 Asemakaavan muutos Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 590/10.02.03/2011 Aluenumero 130133 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 7 Alue 713700 Gobbackantie Asemakaava Asianumero 4381/10.02.03/2015 24.10.2016 Tavoitteena on asemakaavoittaa noin 400 metrin pituinen osuus Gobbackantiestä, joka yhdistää Gobbackan ja Perusmäen

Lisätiedot

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä:

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä: 22.2.2012 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Karamalmi, muutos Asianumero 6302/10.02.03/2011 Aluenumero 130513 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen sijainti

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 140814 Jupperi I Asemakaavan muutos Asianumero 4081/10.02.03/2014 14.11.2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa asuinrakentaminen nykyiselle yleisten rakennusten korttelialueelle.

Lisätiedot

Ketunkorven Asemakaava

Ketunkorven Asemakaava 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Ketunkorven Asemakaava Asianumero 2903/10.02.03/2011 Aluenumero 721500 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen sijainti

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAUDNKORVA I C ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAUDNKORVA I C ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ORTOKUVA ALUEELTA 2011 Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tark. Maakuntakaava Asemakaava ja asemakaavan muutos: Haudankorva I C: Haudankorvan kaupunginosan

Lisätiedot

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä:

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä: 1 (5) Holmanpuisto II 22.kaupunginosa, Olari Korttelit 22465-22467 ja 22472-22474, katu-, liikenne-, virkistys- ja erityisalueita. Asemakaava Friisinmalmi, muutos 22. kaupunginosa, Olari Katu- ja puistoalue.

Lisätiedot

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS 1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS PROJ.NRO 174 Asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Kaavamuutosalueen rajaus on merkitty oheiseen karttaan ALOITE TAI

Lisätiedot

Kipparinkatu alue

Kipparinkatu alue Kipparinkatu alue 410309 Espoonlahdenranta/Kipparinkatu/erikarhunkuja asukastilaisuus 3.10.2017, ainingin koulu, Espoonlahti Asemakaavan muutosalue Kivenlahti Espoonlahti Soukka Asialista ja aikataulu

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 131. Kaupunkisuunnittelulautakunta 12.11.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 131. Kaupunkisuunnittelulautakunta 12.11.2014 Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 12.11.2014 Sivu 1 / 1 4031/10.02.02/2014 131 Kivenlahden metrovyöhykkeen osayleiskaavan käynnistäminen, alue 840400 (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Anu Ylitalo, puh.

Lisätiedot

KAITAA - IIVISNIEMI OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KAITAA - IIVISNIEMI OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (13) päivätty 19.10.2011 tarkistettu 19.3.2013 ja 1.6.2015 KAITAA - IIVISNIEMI OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asianumero 4587/10.02.02/2011, 184/10.02.02/2015 Aluenumero 840 300

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 141201 Luuvanmäki Asemakaavan muutos Asianumero 2639/10.02.03/2016 20.3.2017 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on Äraportti -nimisen kadun katkaiseminen Riihiniityntielle / Rastaalantielle.

Lisätiedot

ERÄ-MATTILA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kirjallisia mielipiteitä voi jättää klo mennessä.

ERÄ-MATTILA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kirjallisia mielipiteitä voi jättää klo mennessä. ERÄ-MATTILA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kirjallisia mielipiteitä voi jättää 21.9.2015 klo 15.45 mennessä. ESPOON KAUPUNKI 78 NUUKSIO ASIANUMERO 3479/10.02.04/2015 PÄIVÄYS 24.8.2015 ALUENUMERO 641101 Velskolan

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUHALA III D ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUHALA III D ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA ORTOKUVA ALUEELTA 2011 KAAVA-ALUEEN RAJAUS Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tark. Maakuntakaava Asemakaava ja asemakaavan muutos: Kuhala III D: Keskustan kaupunginosan

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS HUHTALANTIE VÄLI KOULUKATU-TILHENTIE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.10.2015 5.10.2015 Lapuan kaupunki Maankäyttö-

Lisätiedot

Matinkallionsyrjä Matinlaakso, Asemakaavan muutos, katualue. Matinkylän keskus Ia, muutos, Asemakaavan muutos, katualue

Matinkallionsyrjä Matinlaakso, Asemakaavan muutos, katualue. Matinkylän keskus Ia, muutos, Asemakaavan muutos, katualue 1(5) Matinkallionsyrjä Matinlaakso, 311000 Asemakaavan muutos, katualue Matinkylän keskus Ia, muutos, 310301 Asemakaavan muutos, katualue Matinkylän keskus Ia, muutos, 310306 Asemakaavan muutos, kortteli

Lisätiedot

Miilukorpi II asemakaavaehdotus. Asukastilaisuus Valtuustotalon kahvio

Miilukorpi II asemakaavaehdotus. Asukastilaisuus Valtuustotalon kahvio Miilukorpi II asemakaavaehdotus Asukastilaisuus 22.8.2017 Valtuustotalon kahvio Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksesta paikalla Harald Arlander, arkkitehti, asemakaavayksikkö Katariina Peltola, maisema-arkkitehti,

Lisätiedot

Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 28 osaa sekä erityisaluetta.

Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 28 osaa sekä erityisaluetta. 10-KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 28 osaa sekä erityisaluetta. Asemakaavan muutoksella muodostuu 10. kaupunginosan korttelin

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

Matinkylä-Saunalahti metrotunneli

Matinkylä-Saunalahti metrotunneli 1 (6) Matinkylä-Saunalahti metrotunneli Asemakaavaselostuksen Maanalainen asemakaava Asianumero LIITE 2 241/10.02.03/2012 Aluenumerot 940100 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen

Lisätiedot

Finnoo - Djupsundsbäcken

Finnoo - Djupsundsbäcken 1 (6) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Finnoo - Djupsundsbäcken Asemakaava ja asemakaavanmuutos Asianumero 3353/10.02.03/2012 Aluenumero 441600 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen

Lisätiedot

Kaupunginkallio IA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2. Asianumero 887/2000/503 uusi 2666/10.02.

Kaupunginkallio IA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2. Asianumero 887/2000/503 uusi 2666/10.02. 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Kaupunginkallio IA Asemakaava ja asemakaavanmuutos Asianumero 887/2000/503 uusi 2666/10.02.03/2011 Aluenumero 613200 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SUUNNITTELUKOHDE

Lisätiedot

KANKURINKATU O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A. A s e m a k a a v a n m u u t o s ( )

KANKURINKATU O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A. A s e m a k a a v a n m u u t o s ( ) 16.2.2012 päivitetty 7.5.2018 KANKURINKATU O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 2 7 5 ) Asemakaavan muutos koskee 2. Kiltan kaupunginosan

Lisätiedot

NUMMEN PALVELUKESKUS ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

NUMMEN PALVELUKESKUS ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NUMMEN PALVELUKESKUS ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hämeenlinnan kaupunki 4.6.2015 1 Sisällysluettelo 1. TEHTÄVÄ... 2 2. SUUNNITTELUALUE... 2 3. ALOITE... 2 4. NYKYINEN SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) VÄINÖNTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) VÄINÖNTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) VÄINÖNTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 240 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1/ 6 Alue 711303 Juvanmalmi II Asemakaavan muutos Asianumero 91/10.02.03/2014 10.3.2014 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on lisätä teollisuustontin rakennusoikeutta ja laajentaa korttelialuetta pohjoiseen.

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 260 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/ /2017 ASEMAKAAVA (4)

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/ /2017 ASEMAKAAVA (4) KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/10.02.03.00/2017 ASEMAKAAVA 2557 10.10.2018 30.4.2019 1(4) KANAKOULUNTIE 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 30.4.2019 muutos: suunnittelualueen rajaus muuttunut, saman korttelin

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , päivitetty

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , päivitetty Kulomäentie II asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä asiakirja on osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), joka on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 10 Alue 441415 Kaitaan metrokeskus Asianumero 4561/10.02.03/2014 10.8.2015 Asemakaavan muutoksella on mahdollistetaan tehokas asuntorakentamisen alue Kaitaan tulevan metroaseman välittömässä läheisyydessä,

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 150337 Viherlaakso Asemakaavan muutos Asianumero 907/10.02.03/2014 25.8.2014 Asemakaavanmuutoksella mahdollistetaan asuinkerrostalojen rakentaminen tontille, joka ei ole toteutunut voimassa

Lisätiedot

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä:

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä: 1(6) LINTUVAARA POHJOINEN Asemakaava Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 2616/503/2008 Aluenumero 117000 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen sijainti

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217

Lisätiedot

RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS

RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA G:\AKVAT\Raivio\OASL1.doc 1/5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaava koskee Raivion kaupunginosan vanhimman osan

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 611514 Joupinlaaksontie Asemakaavan muutos Asianumero 4628/10.02.03/2015 2.12.2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on säilyttää kiinteistöjen 49-454-5-152, 49-454-5-153 ja 49-454-5-154

Lisätiedot

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma LOIMAAN KAUPUNKI Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 17.09.2013 Nahinlahden alue (Myllykylä) 1( 5) Kaava-alueen sijainti Ilmakuva kaava-alueesta. Mikä osallistumis-

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Alue Tuomarila I Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Tuomarila I Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 611117 Tuomarila I Asemakaavan muutos Asianumero 245/10.02.03/2017 6.2.2017 Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan Tuomarilan koulun peruskorjauksen vaatimat laajentamistarpeet. Lisäksi

Lisätiedot

Alue Hannuksenpelto II Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Hannuksenpelto II Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 442102 Hannuksenpelto II Asemakaavan muutos Asianumero 4100/10.02.03/2017 Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan kortteliin 31106 enemmän tilaa vaativaa erikoiskauppaa alueen kokonaisrakennusoikeutta

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 711304 Juvanmalmi II Asemakaavan muutos Asianumero 3017/10.02.03/2014 5.10.2015 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on lisätä teollisuus- ja varastorakennustontin rakennusoikeutta sekä mahdollistaa

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi (275) KYLÄ Kirkonkylä ALUE Kuhmontien katualue ja siihen liittyvät virkistysalueet

Lisätiedot

Länsi-Suviniitty (613300) Itä-Suviniitty (613400) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2

Länsi-Suviniitty (613300) Itä-Suviniitty (613400) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 1 (5) Länsi-Suviniitty (613300) 40. kaupunginosa, Espoon keskus Korttelit 40382 ja 40384, katu- ja virkistysalueet Asemakaavan muutos Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 1020/10.02.03/2013 Aluenumero

Lisätiedot

Alue Linjaloistonkatu 42. kaupunginosa, Saunalahti

Alue Linjaloistonkatu 42. kaupunginosa, Saunalahti s. 1 / 9 Alue 421201 Linjaloistonkatu 42. kaupunginosa, Saunalahti Asianumero 4003/10.02.03/2018 Asemakaavan muutos Tavoitteena on muuttaa työpaikka- ja liiketilarakentamiselle varatut korttelialueet asuinkerrostalojen

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. sivu 1(5) Maankäyttöpalvelut VIERTOLANKULMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS. Mäntsälän seurakunta

MÄNTSÄLÄN KUNTA. sivu 1(5) Maankäyttöpalvelut VIERTOLANKULMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS. Mäntsälän seurakunta sivu 1(5) VIERTOLANKULMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 258 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 11.12.2013 OLLILANTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 11.12.2013 OLLILANTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) OLLILANTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 236 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Dnro KAUS/911/10.02.03/2014 VP 18 /13.5.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VIIKINÄINEN (69.) KAUPUNGINOSA, KORTTELIN 12 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1646 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 09.02.2017 Sivu 1 / 1 184/2015 10.02.02 18 Ympäristölautakunnan lausunto Kaitaa-Iivisniemi osayleiskaavasta Valmistelijat / lisätiedot: Laura Lundgren, puh. 043 825 7184 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Westend III Asemakaavan muutos

Westend III Asemakaavan muutos 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Westend III Asemakaavan muutos Asianumero 1108/10.02.03/2012 Aluenumero 230302 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 250 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Vanha Myllytie

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Vanha Myllytie Kaavatunnus 3-337 Asianumero ASRA.ltk: 19.4.2016 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Vanha Myllytie Asemakaavan muutos koskee korttelin 3772 tonttia 4 Asemakaavan muutoksella muodostuu kortteli 3772

Lisätiedot

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 4.5.2018 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee korttelin

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 118-AK1502 SAUVON KUNTA KULMALA-TIMPERIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.1.2015 Nosto Consulting Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (6) Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

Keilaniemen metrotunneli

Keilaniemen metrotunneli 1 (5) Keilaniemen metrotunneli Asemakaava LIITE 2 Asianumero 3004/503/2007 Aluenumero 920100 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANKÄYTTÖPALVELUT 10.4.2018 0 YLEISTÄ Maankäyttö-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 111603 Ruusutorppa I, muutos Asemakaavan muutos Asianumero 3496/10.02.03/2016 5.9.2016 Asemakaavan muutoksella muodostetaan uusia autopaikkojen korttelialueita katualueelle Huvilinnanmäen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 5164_1 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 5164_1 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1268-00/16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 5164_1 HEL 2014-011588 4.10.2016 LEPPÄSUONKATU 7 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 (6) 3.10.2018 Lempyyn osayleiskaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen

Lisätiedot

Sammalvuori Asemakaava ja asemakaavan muutos

Sammalvuori Asemakaava ja asemakaavan muutos 1 (5) Sammalvuori Asemakaava ja asemakaavan muutos Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 6360/503/2010 Aluenumero 421800 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄ LILJENDALIN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1006 JA 1007 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MÄNTSÄLÄ LILJENDALIN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1006 JA 1007 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1(5) MÄNTSÄLÄ LILJENDALIN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1006 JA 1007 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOSALUE PROJ.NRO 242 Asemakaavan muutos Suunnittelualue käsittää Liljendalin yritysalueen

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3. LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 150902 Heiniemi Asemakaavan muutos Asianumero 443/10.02.03/2017 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on muuttaa korttelin 62045 sekä siihen liittyvän pienehkön puistoalueen pääkäyttötarkoitus

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

Rykmentinmäki 50. kaupunginosa, Lintuvaara Osa korttelia ja katualueet (Muodostuu osa korttelia ) Asemakaavan muutos

Rykmentinmäki 50. kaupunginosa, Lintuvaara Osa korttelia ja katualueet (Muodostuu osa korttelia ) Asemakaavan muutos 1 (8) Asianumero 6116/10.02.03/2011 Aluenumero 117201 Rykmentinmäki 50. kaupunginosa, Lintuvaara Osa korttelia 50253 ja katualueet (Muodostuu osa korttelia 50253.) Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen

Lisätiedot

TALSOILA I B ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS

TALSOILA I B ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TALSOILA I B ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS Kaavoitus kohde OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot