Kansallinen vaarallisia kemikaaleja koskevan ohjelman selvityspyyntö YM1/461/2010

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kansallinen vaarallisia kemikaaleja koskevan ohjelman selvityspyyntö YM1/461/2010"

Transkriptio

1 Ympäristöministeriö Pekka Jalkanen YM1/461/2010 Pirkko Kivelä Kopio: Marilla Lahtinen, STM Kansallinen vaarallisia kemikaaleja koskevan ohjelman selvityspyyntö YM1/461/2010 Teknisen Kaupan ja Palveluiden yhdistys ry ilmoittaa selvityksenään kohteliaimmin seuraavaa: 1. Johdanto Tekninen kauppa on verkottuneen liiketoiminnan edellyttämien palveluiden tuottamista ja niihin liittyvien tuotteiden saatavuudesta huolehtimista. Teknisen Kaupan ja Palveluiden yhdistys on teknisen kaupan keskeisin järjestö Suomessa. Yhdistykseen kuuluvien neljänsadan yrityksen myynti vuonna 2009 oli yhteensä n. seitsemän miljardia euroa, ja ne työllistävät noin henkeä. Toiminnassa ovat mukana kaikki teknisen kaupan johtavat yritykset. Tässä selvityksessä keskitytään pääasiassa kemikaalijakelijoiden tekemiin toimenpiteisiin. Yhdistyksen tekemät toimenpiteet, kuten esimerkiksi koulutustilaisuudet sekä jäsenviestintä, on kaikkien jäsenyritysten käytettävissä. 2. Yleiskuvaus suositusten toteuttamiseksi tehdyistä toimenpiteistä REACH-asetuksesta sekä muusta kemikaaleihin liittyvästä lainsäädännöstä on tiedotettu säännöllisesti jäsenyrityksille niin kokouksissa, koulutustilaisuuksissa kuin jäsenkirjeessä. Kemikaalijakelijat ovat sitoutuneet terveys-, turvallisuus- ja ympäristöasioiden jatkuvaan parantamiseen (=Responsible Care ohjelma). Ohjelman puitteissa kerätään vuosittain vertailulukuja yritysten siinä onnistumisesta.

2 Lisäksi on tehty aktiivisesti yhteistyötä eri kemikaalivalvontaviranomaisten kanssa. 3. Saavutetut tulokset toimeenpanon tilannekatsaus Toiminnanharjoittajat Edistetään menettelytapoja kehittämällä REACH:n mukaisista menettelyistä saadun kemikaalitiedon siirtymistä tuotantoketjussa lopputuotteiden valmistajille ja edelleen kuluttajille asti. Hankitaan ja välitetään päämiesten laatima tieto toimitusketjussa eteenpäin Vaarallisten aineiden aiheuttama altistuminen ja riskinhallinta otetaan huomioon teollisuuden ja muiden toiminnanharjoittajien ympäristöhallintajärjestelmissä ja ohjelmissa. Esimerkkejä jäsenyritysten ilmoittamista toimenpiteistä vuosilta : - ympäristö- ja turvallisuusriskit kartoitettu - ympäristölupahakemus jätetty - turvallisuusselvitys valmistunut - VAK-turvasuunnitelma laadittu - RC-ohjelma (Responsible Care, turvallisuus-, terveys- ja ympäristöasioiden jatkuvaan parantamiseen perustuva ohjelma) ESAD II (European Single assessment document, RCohjelman todentamisen työkalu), päämiehen edellyttämänä - ympäristökatselmusmenettely uusittu - ympäristö- ja turvallisuusriskit kartoitettu uudelleen + toimenpiteet - raportointivaatimukset ympäristöviranomaiselle määritelty - Ymp.- ja laatujärjestelmien määrä lisääntynyt jäsenyrityksissä: laatujärjestelmien sekä RC-ohjelman kautta sitoutuminen jatkuvaan parantamiseen FECC:n (The European Association of Chemical Distributors) eettiset ohjeet Tehostetaan työsuojelussa valvontatoimia kemikaalien aiheuttamien ongelmien havaitsemiseksi ja niiden ratkaisemiseksi yrityksissä

3 Esimerkkejä jäsenyritysten ilmoittamista toimenpiteistä vuosilta :: - turvallisuuskoulutusta järjestetty henkilöstölle vuosittain - työsuojelutoimikunnan tehtäviä selkiytetty - sisäinen turvallisuus kemikaalivarastoilla projektikartoitus ja turvallisuutta parantavat toimenpiteet - sisäistä poikkeamien raportointia kehitetty - toimintaperiaateasiakirja (uutena asiana aliurakoitsijoiden huomiointi) - sisäiset ja ulkoiset pelastussuunnitelmat - työntekijöiden altistumismittaukset Elinkeinoelämän järjestöt Edistetään menettelytapoja kehittämällä REACH:n mukaisista menettelyistä saadun kemikaalitiedon siirtymistä tuotantoketjussa lopputuotteiden valmistajille ja edelleen kuluttajille asti. - järjestetty yhteensä 10 REACH-koulutusta jäsenyrityksille vuosina yhteistyössä viranomaisten sekä elinkeinoelämän järjestöjen kanssa - tiedotettu jäsenyrityksiä asetuksen velvoitteista jäsenkirjeen (yhdistyksen 8 kertaa vuodessa ja kemikaalijaosto 6 kertaa vuodessa) sekä jäsentiedotteiden avulla. Kemikaalijaoston jäsenkirje pitää sisällään kattavan REACH ja CLP osion - kemikaalijaoston jokaisessa kokouksessa (viisi kpl vuodessa) käydään läpi REACH ja muu kemikaalilainsäädäntö -osio - tehty yhteistyössä elinkeinoelämän järjestöjen (Kaupan liitto ja Teknologiateollisuus ry) sekä viranomaisen (Suomen ympäristökeskus ja Sosiaali- ja terveysministeriö) kanssa helppolukuinen opas REACHja CLP-asetusten velvoitteista maahantuojalle, jakelijalle ja jatkokäyttäjälle - jäsenyrityksille tehty jäsensivuille vuonna 2007 REACH help desk palvelu - kemikaalijakelijoita edustavaan jaostoon perustettiin keväällä 2008 ns. pienryhmätoiminta, jonka tarkoitus on tukea jäsenyrityksiä esimerkiksi REACH- ja CLP-asetuksen velvoitteiden täyttämisessä. Ryhmä kokoontuu viisi kertaa vuodessa - säännöllinen yhteydenpito ja tietojenvaihto kansallisten kemikaalivalvontaviranomaisten kanssa - säännöllinen yhteistyö Euroopan kemikaalijakelijoiden kattojärjestön kanssa (FECC)

4 - toukokuusta 2008 alkaen tehty helppolukuinen erillistiedote REACHja CLP lainsäädännöstä asiakasyrityksille jaettavaksi. Tiedote on lisäksi luettavissa yhdistyksen julkisilla Internet-sivuilla - jäsenenä Aalto-yliopiston REACH Networks -hankkeen johtoryhmässä. Hankkeessa on vuosina tutkittu, millaisia mahdollisuuksia REACH-asetus ja muut markkinamuutokset tarjoavat uudelle liiketoiminnalle - jäsenenä eri neuvottelukunnissa, kuten esimerkiksi Kemikaalineuvottelukunta ja Turvatekniikan neuvottelukunta - vuosina jäsenenä Helsinki REACH Centren Industry Expert Groupissa - EU:n kemikaaliviraston sidosryhmäpäiviin ja eri viranomaisten tiedotustilaisuuksiin osallistuminen - toimitettu jäsenyrityksille kemikaalineuvottelukunnan REACH- ja CLPesitteitä Vaarallisten aineiden aiheuttama altistuminen ja riskinhallinta otetaan huomioon teollisuuden ja muiden toiminnanharjoittajien ympäristöhallintajärjestelmissä ja ohjelmissa. - Kemikaalikaupan vapaaehtoisen vastuuohjelman (Responsible Care vastuu huomisesta -ohjelma (RC), kemikaalikauppaan painottunut versio) kansallinen koordinaattori - Responsible Care ohjelman päivittäminen Vuodesta 2010 alkaen kemikaalijaostoon kuuluvien yritysten tulee olla sitoutunut RC-ohjelmaan (joko suoraan tai emoyrityksensä kautta) - Responsible Care ohjelmaan kuuluvissa kaksi kertaa vuodessa järjestetyissä yritysten RC-vastuuhenkilöiden tapaamisissa yrityksillä mahdollisuus kokemustenvaihtoon vaarallisten kemikaalien käsittelyyn liittyvistä lainsäädäntövelvoitteista. Vuositeemana on ollut mm. valmistautuminen REACH-asetuksen velvoitteisiin sekä henkinen jaksaminen - tehty säännöllistä yhteistyötä työ- ja ympäristönsuojeluviranomaisten kanssa a) Valmisteiden ja tuotteiden suunnittelussa ja valmistuksessa otetaan huomioon niiden sisältämien kemikaalien vaikutukset tuotteen keräilyyn, käsittelyyn ja hyödyntämiseen jätteenä. Ei koske kaupan alan yrityksiä.

5 b) Laajennetaan olemassa olevia ja kehitettäviä arviointityökaluja tuotteiden aiheuttamien kemikaaliriskien arvioinnin ohella tuotesuunnitteluun. Ei koske kaupan alan yrityksiä. 4. Johtopäätökset ja ehdotukset jatkotoimenpiteiksi REACH- ja CLP-asetusten käytännön merkityksestä ei ollut vielä vuonna 2006, jolloin kansallinen vaarallisia kemikaaleja koskevan ohjelman raportti luovutettiin ympäristöministerille, käsitystä. Uudet EU-asetukset työllistävät yrityksiä erittäin paljon. Tämän vuoksi kaikki kansallisesta lainsäädännöstä tulevat lisävelvoitteet rasittavat ylen määrin yritysten käytettävissä olevia resursseja. Esimerkiksi aiemmin käyttöturvallisuustiedotteen pituus oli keskimäärin viisi sivua, mutta uusien velvoitteiden jälkeen KTT on paisunut sivumäärältään jopa yli 100-sivuiseksi. Tämä huomioiden sekä mahdollistaakseen yritysten toimintaedellytykset myös jatkossa, kemikaaliasetusten tulkintojen tulisi olla yhtenevät kaikissa EU-maissa. Kansallinen neuvontapalvelun resurssit ovat toiminnanharjoittajien kannalta tärkeä asia. Palvelu tulisi olla resurssoitu niin, että kysyttäessä saa selkeän ja ymmärrettävän vastauksen kohtuullisen ajan kuluessa. EU:n kemikaaliviraston tietokantoja tulee pystyä kansallisesti hyödyntämään niin, ettei yritysten tarvitse tehdä nykyisen käytännön mukaisesti lukuisasti erillisiä ilmoituksia (liite 1), eikä jäsenmaiden viranomaisten tarvitse erikseen toimittaa komissiolle samoja tietoja. Viitaten yritysten suureen työmäärään erilaisten raporttien laatimisessa, olisi toivottavaa, että kansallisen kemikaalivirastohankkeen päämääränä ollut ns. yhden luukun periaate saataisiin käytännössä toimimaan mahdollisimman nopeasti. Samoin kansallisesta lainsäädännöstä lähtevien velvoitteiden, kuten esim. kemikaali-ilmoitusten rekisterin, tarpeellisuus tulee selvittää. Kansallisten valvontaviranomaisten (työsuojelupiirit, kunnalliset kemikaalivalvontaviranomaiset) taso vaihtelee nykyisin liian paljon. Jatkossa tulisi huolehtia entistä enemmän viranomaisten riittävästä perehdyttämisestä. Toiminnanharjoittajat haluavat ja pääasiallisesti toimivatkin oikein. Niitä tulisi valvontakäynneillä opastaa sekä kannustaa, koska REACH- ja CLP-asetukset ovat laajuutensa vuoksi niin yrityksille kuin viranomaisille hyvin haasteelliset. Valvontaviranomaisten tulisi ymmärtää tämä, ja toivottavaa olisi, etteivät yritykset joutuisi jatkossa valvontakäynneillä kuulemaan tuote-etiketin olevan millimetrin liian pieni, tai fontin etiketissä olevan hieman liian pienikokoinen. Jos valvonnassa halutaan jatkossakin toimia millimetrintarkasti, eikä tulkinta tule suoraan lakitekstistä, tulisi yrityksiä kouluttaa ensin ja vasta sitten arvioida

6 toiminnanharjoittajien toimenpiteet. Lisäksi viranomaisten tulisi nykyistä aktiivisemmin käydä valvontakäytäntöjä ja tulkintoja läpi eri jäsenmaiden viranomaisten kesken. Suomi on pieni markkina-alue, ja valmistaja ei välttämättä ryhdy korjaustoimenpiteisiin suomalaisen toiminnanharjoittajan pyynnöstä. Tavoitteena tulisi siksi olla, että EU:n sisällä olevat valmistajat huolehtisivat asiasta niin, että etiketit ja KTT:t täyttävät jo lähtömaassa lainsäädännön vaatimukset. Yleisesti toiminnanharjoittajien kannalta on kestämätön tilanne, että lainsäädäntö ja sen velvoitteet astuvat voimaan ennen ohjeistusta (esimerkiksi ECHAn KTT-ohjeistus ja CLP-luokitusinventaarion käyttömahdollisuus). Lisäksi aineluettelo ja sen tekniset mukautukset tulisi olla helppokäyttöisiä, niin että yhdestä paikasta voidaan tarkistaa aineen luokitus. Kunnioittavasti Markku Uitto Toimitusjohtaja Teknisen Kaupan ja Palveluiden yhdistys ry

REACH, kemikaalilainsäädännön merkitys

REACH, kemikaalilainsäädännön merkitys 1 REACH, kemikaalilainsäädännön merkitys neuvotteleva virkamies Juha Pyötsiä STM terveysosasto 2 REACH-asetusehdotus tausta ja tarve pääasiallinen sisältö ja idea valmisteluvaihe valmistautuminen EY KEMIKAALIEN

Lisätiedot

Vastuullinen hankintaketju - kemikaalijakelijan näkökulma

Vastuullinen hankintaketju - kemikaalijakelijan näkökulma Vastuullinen hankintaketju - kemikaalijakelijan näkökulma 19.10.2012 Tuula Sokka Algol Chemicals Oy ALGOL: KANSAINVÄLINEN AMMATTILAINEN. Teknisen kaupan ja terveydenhuollon monialakonserni, jolla pitkät

Lisätiedot

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM YSO Nurmi Eeva(YM) Eduskunta Suuri valiokunta

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM YSO Nurmi Eeva(YM) Eduskunta Suuri valiokunta Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2012-00385 YSO Nurmi Eeva(YM) 27.11.2012 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU; Komission asetusluonnos Euroopan kemikaaliviraston (ECHA) biosidimaksuista U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus REACHja CLP-asetusten toimeenpanoon

Ajankohtaiskatsaus REACHja CLP-asetusten toimeenpanoon Ajankohtaiskatsaus REACHja CLP-asetusten toimeenpanoon KENK infotilaisuus 12.10.2010 HTC Helsinki REACH- ja CLP-asetusten velvoitteet Kemialliset aineet on rekisteröitävä, niitä voidaan arvioida, niille

Lisätiedot

KEMIKAALIT. valvonta ja säädökset tunnistaminen käsittelyn vaatimukset. 28.2.2008 Yritysneuvojat Kemikaalit

KEMIKAALIT. valvonta ja säädökset tunnistaminen käsittelyn vaatimukset. 28.2.2008 Yritysneuvojat Kemikaalit KEMIKAALIT valvonta ja säädökset tunnistaminen käsittelyn vaatimukset KEMIKAALILAINSÄÄDÄNNÖN VALVONTA Teollinen käsittely ja varastointi Ympäristön suojelu Terveyden suojelu ja työsuojelu Kauppa- ja teollisuusministeriö

Lisätiedot

Rakennusmateriaalien haitalliset aineet Pirkko Kivelä, neuvotteleva virkamies Ympäristöministeriö

Rakennusmateriaalien haitalliset aineet Pirkko Kivelä, neuvotteleva virkamies Ympäristöministeriö Rakennusmateriaalien haitalliset aineet 11.10.2017 Pirkko Kivelä, neuvotteleva virkamies Ympäristöministeriö 3 4 5 Kemikaaleista kiertotaloudelle aiheutuvia haasteita Tarvitaan riittävät tiedot, jotta

Lisätiedot

Kemikaalilaki muuttuu

Kemikaalilaki muuttuu Kemikaalilaki muuttuu nvm Marilla Lahtinen, STM Tukes koulutustilaisuus, 10.4.2013 Tukes auditorio, Pasila Aiheita kemikaalilainsäädäntökehikko uuden kemikaalilain vaikutukset biosideihin uuden lain mukaiset

Lisätiedot

Kysymyksiä ja vastauksia

Kysymyksiä ja vastauksia Kysymyksiä ja vastauksia Milloin hypokloriitti hyväksytään aktiiviaineeksi? Biosidivalmistekomitean (BPC) käsittelyyn on työsuunnitelman mukaan tulossa (2016-2017) : Natriumhypokloriitti (2016 joulukuussa)

Lisätiedot

Miten EU säätelee hormonihäiriköitä

Miten EU säätelee hormonihäiriköitä Miten EU säätelee hormonihäiriköitä Eduskunnan ympäristövaliokunnan avoin kokous 15.3.2017 Jukka Malm Varapääjohtaja Euroopan kemikaalivirasto Johdanto Euroopan kemikaalivirasto Perustettu 1.6.2007 580

Lisätiedot

YMPÄRISTÖSUOJELUN OHJAUSKEINOT

YMPÄRISTÖSUOJELUN OHJAUSKEINOT Teollisuuden toimintaa ohjaavat tekijät YMPÄRISTÖSUOJELUN OHJAUSKEINOT prof. O. Dahl Puhtaat teknologiat -tutkimusryhmä Dia n:o 1, Teollisuuden toimintaympäristö ja prosessit Teollisuuden toimintaa ohjaavat

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 57/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilain säännöksiä muutettavaksi siten, että kemikaalin päällysmerkintöihin

Lisätiedot

REACH- ja CLP-asetusten määräajat toiminnanharjoittajan näkökulmasta. apulaisjohtaja Juha Pyötsiä Kemianteollisuus ry

REACH- ja CLP-asetusten määräajat toiminnanharjoittajan näkökulmasta. apulaisjohtaja Juha Pyötsiä Kemianteollisuus ry REACH- ja CLP-asetusten määräajat toiminnanharjoittajan näkökulmasta apulaisjohtaja Juha Pyötsiä Kemianteollisuus ry 12.10.2010 Juha Pyötsiä 10/27/2010 1 Vuoden 2010 loppu ENSIMMÄINEN TODELLINEN TESTI

Lisätiedot

REACH - lainsäädännön vaikutukset. VTT - Eurolab 5.4.2006 Aimo Kastinen Kemianteollisuus ry. AK/5.4.2006 www.chemind.fi

REACH - lainsäädännön vaikutukset. VTT - Eurolab 5.4.2006 Aimo Kastinen Kemianteollisuus ry. AK/5.4.2006 www.chemind.fi - lainsäädännön vaikutukset KEVÄTSEMINAARI 2006 VTT - Eurolab 5.4.2006 Aimo Kastinen Kemianteollisuus ry 1 -asetuksen käsittely ja voimaantulo Valkoisen Kirjan valmistelu 1999-2/ 2001 parlamentin 2. lukeminen

Lisätiedot

Biosidiasetus - mitä uutta?

Biosidiasetus - mitä uutta? Biosidiasetus - mitä uutta? Eeva Nurmi 10.4.2013 Sisältö Yleistä Käsitellyt esineet Rinnakkaisvalmisteiden kauppa ECHAn rooli Maksut Neuvontapalvelu Biosidiasetus (BPR) Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Kemikaalivalvonta-asiat pk-yrityksissä

Kemikaalivalvonta-asiat pk-yrityksissä Kemikaalivalvonta-asiat pk-yrityksissä Yritysneuvojien ympäristökoulutus Hotelli Haaga, Haaga- sali valvonta ja säädökset tunnistaminen varastoinnin vaatimukset 1 TOIMINNANHARJOITTAJAN VELVOLLISUUDET huolehtimisvelvollisuus

Lisätiedot

Kestävä ja turvallinen kiertotalous - SIRKKU

Kestävä ja turvallinen kiertotalous - SIRKKU Kestävä ja turvallinen kiertotalous - SIRKKU keskustelutilaisuus rakennus- ja purkurakentamisen toimialojen edustajien ja rakennusmateriaalien kierrättäjien kanssa Helsinki 13.2.2019 Sari Kauppi, Suomen

Lisätiedot

REACHin vaikutukset toimitusketjussa. case: sinkitty ja maalattu teräskate

REACHin vaikutukset toimitusketjussa. case: sinkitty ja maalattu teräskate REACHin vaikutukset toimitusketjussa case: sinkitty ja maalattu teräskate Tämän teoksen osittainenkin kopiointi ja saattaminen yleisön saataviin on tekijänoikeuslain (404/61, siihen myöhemmin tehtyine

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto 8.30 Aamukahvit 9.00 Tilaisuus alkaa, Tervetulosanat Tiina Putkonen ja Tukesin valvontatehtävä Marilla Anttila 9.15 Lainsäädäntökatsaus kosmetiikasta Elina Ekokoski, Sosiaali- ja terveysministeriö 9.30

Lisätiedot

Uudet kemikaaliasetukset:reach ja CLP, mitä niistä tulee kemian opetuksessa tietää? apulaisjohtaja Juha Pyötsiä Kemianteollisuus ry 17.4.

Uudet kemikaaliasetukset:reach ja CLP, mitä niistä tulee kemian opetuksessa tietää? apulaisjohtaja Juha Pyötsiä Kemianteollisuus ry 17.4. Uudet kemikaaliasetukset:reach ja CLP, mitä niistä tulee kemian opetuksessa tietää? apulaisjohtaja Juha Pyötsiä Kemianteollisuus ry 17.4.2009 Juha Pyötsiä17042009 1 REACH Asetus kemikaalien rekisteröinnistä,

Lisätiedot

Tuiri Kerttula 17.10.2012 SFS Forum. Toimintaympäristön turvallisuus markkinavalvonnan näkökulmasta

Tuiri Kerttula 17.10.2012 SFS Forum. Toimintaympäristön turvallisuus markkinavalvonnan näkökulmasta Tuiri Kerttula 17.10.2012 SFS Forum Toimintaympäristön turvallisuus markkinavalvonnan näkökulmasta TUKES ENTISTÄ LAAJEMPI TUOTEVALVONNAN KESKUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) aloitti toimintansa

Lisätiedot

1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle

1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle 1993 vp - HE 74 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

1. YMPÄRISTÖASIOIDEN SUUNNITTELU, ORGANISOINTI, ARVIOINTI JA KEHITTÄMINEN

1. YMPÄRISTÖASIOIDEN SUUNNITTELU, ORGANISOINTI, ARVIOINTI JA KEHITTÄMINEN 1. YMPÄRISTÖASIOIDEN SUUNNITTELU, ORGANISOINTI, ARVIOINTI JA KEHITTÄMINEN Oppilaitos: Yhteyshenkilö: Päivämäärä: 1.1 YMPÄRISTÖASIOIDEN HOIDON TILA KRITEERI 1: Oppilaitoksella on käsitys omaan toimintaansa

Lisätiedot

REACH ja ECHA - tilannekatsaus

REACH ja ECHA - tilannekatsaus REACH ja ECHA - tilannekatsaus Tukes-talvitapaaminen 2013 Jukka Malm Johtaja Euroopan kemikaalivirasto (ECHA) 13. helmikuuta 2013 1 Esityksen pääkohdat 1. REACH mitä saavutettu 5 vuodessa 2. Mitä ECHA:lla

Lisätiedot

Uusi sähköturvallisuuslaki

Uusi sähköturvallisuuslaki Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) 8.5.2017 Hannu Mattila Uusi sähköturvallisuuslaki - talouden toimijoiden vastuut ja velvollisuudet 1 Uusi sähköturvallisuuslaki mitä? Laki 1135/2016 Asetukset

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Sara Lax Tukesin valvomien kemikaalilaitosten arviointi

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Sara Lax Tukesin valvomien kemikaalilaitosten arviointi Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Sara Lax 28.3.2012 Tukesin valvomien kemikaalilaitosten arviointi Kemikaalilaitosten selvitysvelvoite ja tarkastustaajuus Kemikaalien määrä ja luokitus Laajamittainen

Lisätiedot

Viisi kysymystä tuottajavastuun vapaamatkustuksesta

Viisi kysymystä tuottajavastuun vapaamatkustuksesta Viisi kysymystä tuottajavastuun vapaamatkustuksesta Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Teemu Virtanen 1.11.2017 Mitä vapaamatkustus tarkoittaa? Viranomaisvalvonnan kannalta vapaamatkustaja

Lisätiedot

Henkilöstöpalveluyritysten Liitto HPL on henkilöstöpalveluita

Henkilöstöpalveluyritysten Liitto HPL on henkilöstöpalveluita Henkilöstöpalveluyritysten Liitto HPL - henkilöstöpalvelualan asiantuntija Henkilöstöpalveluyritysten Liitto HPL on henkilöstöpalveluita tarjoavien yritysten työn antaja- ja toimialaliitto. Liittomme keskeinen

Lisätiedot

KEMIKAALIEN TURVALLINEN KÄYTTÖ TYÖSSÄ

KEMIKAALIEN TURVALLINEN KÄYTTÖ TYÖSSÄ KEMIKAALIEN TURVALLINEN KÄYTTÖ TYÖSSÄ Sari Karjomaa Teknokemian Yhdistys ry Puhtausalan Esimies- ja asiantuntijapäivät 19.1.2017 www.teknokemia.fi @Teknokemia @SKarjomaa Esityksen sisältö Teknokemian Yhdistys

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Turvallisempi arki meille kaikille Tukes ehkäisee henkilö-, ympäristö- ja omaisuusvahinkoja sekä varmistaa tavaroiden ja palveluiden vaatimustenmukaisuutta. STHS-koulutuspäivät 7.2.2018, Oulu 2 KEMIKAALIT

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Anna-Maija Hämäläinen Koulutuspäivä 10.4.2013. Mitä biosidiasetuksen lisäksi pitää tietää ja tehdä

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Anna-Maija Hämäläinen Koulutuspäivä 10.4.2013. Mitä biosidiasetuksen lisäksi pitää tietää ja tehdä Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Anna-Maija Hämäläinen Koulutuspäivä 10.4.2013 Mitä biosidiasetuksen lisäksi pitää tietää ja tehdä Esityksen sisältö 1. Valmisteen luokitus, merkinnät ja pakkaaminen

Lisätiedot

Johdanto kemikaalilainsäädännön velvoitteisiin neuvotteleva virkamies Marilla Lahtinen, STM. Kemikaalineuvottelukunta Tieteiden talo 6.6.

Johdanto kemikaalilainsäädännön velvoitteisiin neuvotteleva virkamies Marilla Lahtinen, STM. Kemikaalineuvottelukunta Tieteiden talo 6.6. Johdanto kemikaalilainsäädännön velvoitteisiin neuvotteleva virkamies Marilla Lahtinen, STM Kemikaalineuvottelukunta Tieteiden talo 6.6.2012 Sosiaali- ja terveysministeriö Vastaa sosiaali- ja terveyspolitiikan

Lisätiedot

Teollisuuskemikaalit ja -muovit asiakaslähtöisesti

Teollisuuskemikaalit ja -muovit asiakaslähtöisesti Teollisuuskemikaalit ja -muovit asiakaslähtöisesti Laatua, asiakaslähtöisyyttä ja suuria volyymeja Suomen Unipol Oy on vuonna 1979 perustettu suomalaisyritys. Tarjoamme mm. Suomen, Skandinavian, Baltian

Lisätiedot

Kemikaalitieto yhdestä palvelusta

Kemikaalitieto yhdestä palvelusta Kemikaalitieto yhdestä palvelusta Minna Valtavaara, Tukes 14.2.2019 KemiDigin käyttöönotto Tilaisuuden sisältö KemiDigi yleisesti ja ajankohtaiset Suomi.fi palvelun käyttöönotto Mitä vaatii tunnus/salasanakirjautuminen

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Paula Haapasola Biosidit. Mikä on ajankohtaista juuri nyt?

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Paula Haapasola Biosidit. Mikä on ajankohtaista juuri nyt? Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Paula Haapasola 19.11.2013 Biosidit Mikä on ajankohtaista juuri nyt? Esityksen sisältö Biosidiasetuksen muutostyöstä Maksut Eri toimijoiden tehtävät ja velvollisuudet

Lisätiedot

KemiDigi VPD-päästölähdekysely: kohti ympäristöhallinnon yhteistä e-tietojärjestelmää

KemiDigi VPD-päästölähdekysely: kohti ympäristöhallinnon yhteistä e-tietojärjestelmää KemiDigi VPD-päästölähdekysely: kohti ympäristöhallinnon yhteistä e-tietojärjestelmää Tilannekatsaus Kaakkois-Suomen ELYkeskuksen OHKE-hankkeista 12.3.2019 Kemikaalivalvonnan kehittäminen -erikoistuminen

Lisätiedot

HMS / työturvallisuus

HMS / työturvallisuus Nordisk HMS / työturvallisuus tausta ja tavoitteet projektin havainnot projektin tulokset Jatkotoimenpiteet Suomessa Jatkotoimenpiteet GNA :ssa Matti Piispanen Tiehallinto, asiantuntijapalvelut Nordisk

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Katri sihvola EU:n henkilönsuojainasetus. Talouden toimijoiden vastuut ja velvollisuudet

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Katri sihvola EU:n henkilönsuojainasetus. Talouden toimijoiden vastuut ja velvollisuudet Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) 5.12.2017 Katri sihvola EU:n henkilönsuojainasetus Talouden toimijoiden vastuut ja velvollisuudet 1 Määritelmiä Talouden toimijalla tarkoitetaan valmistajaa, valtuutettua

Lisätiedot

ATEX-foorumi valistaa ja kouluttaa. STAHA-yhdistyksen ATEX-työryhmän kokous Kiilto Oy 15.5.2008 Pirjo I. Korhonen

ATEX-foorumi valistaa ja kouluttaa. STAHA-yhdistyksen ATEX-työryhmän kokous Kiilto Oy 15.5.2008 Pirjo I. Korhonen ATEX-foorumi valistaa ja kouluttaa STAHA-yhdistyksen ATEX-työryhmän kokous Kiilto Oy 15.5.2008 Pirjo I. Korhonen ATEX-foorumi kouluttaa pk-yrityksiä Sisältö ATEX lainsäädännöstä ja sen erikoispiirteistä

Lisätiedot

REACH EU:n UUSI KEMIKAALIASETUS

REACH EU:n UUSI KEMIKAALIASETUS REACH EU:n UUSI KEMIKAALIASETUS KEMIKAALINEUVOTTELUKUNNAN JULKAISUJA 6 (2007) Kannen kuva: Markku Ojala (Euroopan kemikaalivirasto Helsingissä) ISSN 1459-5990 ISBN 978-952-00-2382-9 (nid.) 978-952-00-2383-6

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Keskinen Marika 28.10.2013. Sähkölaitteiden ympäristövaatimuksissa muutoksia

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Keskinen Marika 28.10.2013. Sähkölaitteiden ympäristövaatimuksissa muutoksia Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Keskinen Marika 28.10.2013 Sähkölaitteiden ympäristövaatimuksissa muutoksia Sähkö- ja elektroniikkalaitteita koskevat ympäristödirektiivit RoHS vaarallisten aineiden

Lisätiedot

KEMIKAALISAVOTTA VESIHUOLTOLAITOKSESSA - MITEN KEMIKAALEISTA AIHEUTUVAT RISKIT SAADAAN HALLINTAAN

KEMIKAALISAVOTTA VESIHUOLTOLAITOKSESSA - MITEN KEMIKAALEISTA AIHEUTUVAT RISKIT SAADAAN HALLINTAAN KEMIKAALISAVOTTA VESIHUOLTOLAITOKSESSA - MITEN KEMIKAALEISTA AIHEUTUVAT RISKIT SAADAAN HALLINTAAN käyttöpäällikkö, TkT Riitta Kettunen, Tampereen Vesi toimitusjohtaja Ilkka Laukkanen, Nokian Vesi Oy 1

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Keskinen Marika 21.11.2013. Sähkölaitteiden ympäristövaatimuksissa muutoksia

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Keskinen Marika 21.11.2013. Sähkölaitteiden ympäristövaatimuksissa muutoksia Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Keskinen Marika 21.11.2013 Sähkölaitteiden ympäristövaatimuksissa muutoksia Sähkö- ja elektroniikkalaitteita koskevat ympäristödirektiivit RoHS vaarallisten aineiden

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) SVHC-aineet esineissä

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) SVHC-aineet esineissä Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) SVHC-aineet esineissä REACH-asetus (EU) N:o 1907/2006 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus kemikaalien rekisteröinnistä, arvioinnista, lupamenettelyistä ja

Lisätiedot

Ref. Ares(2014) /07/2014

Ref. Ares(2014) /07/2014 Ref. Ares(2014)2338517-14/07/2014 EUROOPAN KOMISSIO YRITYS- JA TEOLLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTO Toimintaohjeet 1 Bryssel 1.2.2010 - Direktiivin 2001/95/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen

Lisätiedot

Altistumisskenaariot toiminnanharjoittajille

Altistumisskenaariot toiminnanharjoittajille Hyvinvointia työstä Altistumisskenaariot toiminnanharjoittajille -Mikä on yritykseni rooli? Niina Kallio Työterveyslaitos 7.12.2015 Työterveyslaitos Niina Kallio www.ttl.fi 2 Mitä toimenpiteitä yrityksissä

Lisätiedot

Tuoteturvallisuuskysymykset verkkokaupassa - kuka vastaa ja valvoo. Markkinavalvontaviranomaisen havainnot ja toimenpiteet 27.10.

Tuoteturvallisuuskysymykset verkkokaupassa - kuka vastaa ja valvoo. Markkinavalvontaviranomaisen havainnot ja toimenpiteet 27.10. Tuoteturvallisuuskysymykset verkkokaupassa - kuka vastaa ja valvoo Markkinavalvontaviranomaisen havainnot ja toimenpiteet 27.10.2014 Tuiri Kerttula Johtaja Tuote- ja laitteistovalvonta 2 Markkinavalvonta

Lisätiedot

Yhteiskunnan turvallisuusstrategian perusteet

Yhteiskunnan turvallisuusstrategian perusteet Yhteiskunnan turvallisuusstrategian perusteet 1 Sisältö 10:30-11.00 YTS2017: Yhteiskunnan elintärkeät toiminnot Strategiset tehtävät Keskustelu n 5-10 min 11.30-12.00 Hybridiuhat ja informaatiovaikuttaminen

Lisätiedot

Turvallisuustiedote. Neste Oyj, Nokian varasto

Turvallisuustiedote. Neste Oyj, Nokian varasto Turvallisuustiedote Neste Oyj, Nokian varasto LAKIPERUSTA & TEHDYT SELVITYKSET Pelastuslaitoksen ja laajamittaista kemikaalien käsittelyä ja varastointia harjoittavien toimijoiden tulee pelastuslain mukaan

Lisätiedot

Kiertotalouteen liittyvä lainsäädäntö. Kati Suomalainen Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes SIRKKU-työpaja

Kiertotalouteen liittyvä lainsäädäntö. Kati Suomalainen Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes SIRKKU-työpaja Kiertotalouteen liittyvä lainsäädäntö Kati Suomalainen Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes SIRKKU-työpaja 21.3.2019 TP3 Lainsäädännölliset velvoitteet ja ohjauskeinojen kehittäminen Yleiskuvan muodostaminen

Lisätiedot

Rakennustuoteasetuksen voimaantulo Tuotehyväksynnät muuttuvat

Rakennustuoteasetuksen voimaantulo Tuotehyväksynnät muuttuvat Rakennustuoteasetuksen voimaantulo Tuotehyväksynnät muuttuvat Eurokoodi 2012 seminaari Antti Koponen Rakennustuoteasetus CPR Rakennustuoteasetus julkaistiin OJ:ssa 4.4.2011, astui osittain voimaan 24.4.2011

Lisätiedot

Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä

Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä 2.11.2017 1 YHTEISKUNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIAN PERUSTEET Yhteiskunnan turvallisuusstrategia (YTS) valtioneuvoston

Lisätiedot

22.1.2013 Altistumisskenaariot - Selvitys 2012. REACH tiedolla tehokkaaseen riskinhallintaan - RETRIS 2012-13

22.1.2013 Altistumisskenaariot - Selvitys 2012. REACH tiedolla tehokkaaseen riskinhallintaan - RETRIS 2012-13 22.1.2013 Altistumisskenaariot - Selvitys 2012 REACH tiedolla tehokkaaseen riskinhallintaan - RETRIS 2012-13 Käytönkuvausjärjestelmä (Use description system) 120 100 % - osuus 80 60 40 Käytetty käyttökuvaajajärjestelmän

Lisätiedot

Altistumisskenaariot Mitä, miksi, kuka ja kenelle?

Altistumisskenaariot Mitä, miksi, kuka ja kenelle? Altistumisskenaariot Mitä, miksi, kuka ja kenelle? Jouni Räisänen Kaksi altistumisskenaariota 1 2 Kemikaaliturvallisuusarviointi altistumisskenaario Käyttöturvallisuustiedote, liitteenä altistumisskenaario

Lisätiedot

HE kaasulaitelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 50/2018 vp) Eduskunta Talousvaliokunta Harri Roudasmaa TEM

HE kaasulaitelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 50/2018 vp) Eduskunta Talousvaliokunta Harri Roudasmaa TEM HE kaasulaitelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 50/2018 vp) Eduskunta Talousvaliokunta 27.4.2018 Harri Roudasmaa TEM HE kaasulaitelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 50/2018

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto. RATUKE-seminaari , Kansallismuseo Tarmo Pipatti

Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto. RATUKE-seminaari , Kansallismuseo Tarmo Pipatti Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto RATUKE-seminaari 11.11.2010, Kansallismuseo Tarmo Pipatti Työturvallisuuskannanotto 2010-2015 :n hallitus asetti vuoden 2010 alussa tavoitteen, jonka mukaan

Lisätiedot

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET 5.6.2015 L 139/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2015/864, annettu 4 päivänä kesäkuuta 2015, kemikaalien rekisteröinnistä,

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos Hyvinvointia työstä Kemikaaliriskien hallinta työssä ja REACH Tiina Santonen, tiimipäällikkö, Kemikaaliturvallisuus Kemikaaliriskien hallinta työpaikoilla Työturvallisuuslaki (738/2002) ja VNa 715/2001

Lisätiedot

Ajankohtainen tilanne haitallisten aineiden tarkkailusta

Ajankohtainen tilanne haitallisten aineiden tarkkailusta Ajankohtainen tilanne haitallisten aineiden tarkkailusta - alustus teemaan, kehityssuuntia Suomen Vesiensuojeluyhdistysten Liiton koulutuspäivät 22.11.2018, Ikaalinen Ari Kangas Ympäristöministeriö Vesienhoito

Lisätiedot

Käyttöturvallisuustiedotteiden

Käyttöturvallisuustiedotteiden Käyttöturvallisuustiedotteiden altistumistietojen käsittely Pääaiheet: Yrityksen REACH vaatimustenmukaisuustarkastus vastaanotetuille kemikaaleille ja niiden altistumisskenaariot sisältäville käyttöturvallisuustiedotteille.

Lisätiedot

Turvallisuus ja kemikaalivirasto (Tukes) Johanna Kiiski 6.5.2015. Mistä lisää tietoa kemikaaleista?

Turvallisuus ja kemikaalivirasto (Tukes) Johanna Kiiski 6.5.2015. Mistä lisää tietoa kemikaaleista? Turvallisuus ja kemikaalivirasto (Tukes) Johanna Kiiski 6.5.2015 Mistä lisää tietoa kemikaaleista? Sisältö Tukes? Käyttöturvallisuustiedote Kemikaalien rajoitukset Erityistä huolta aiheuttavat aineet 6.5.2015

Lisätiedot

YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Neuvotteleva virkamies Anneli Karjalainen

YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Neuvotteleva virkamies Anneli Karjalainen YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Neuvotteleva virkamies 7.9.2010 Anneli Karjalainen EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI ORGAANISTEN LIUOTTIMIEN KÄYTÖSTÄ ERÄISSÄ TOIMINNOISSA JA LAITOKSISSA AIHEUTUVIEN HAIHTUVI-

Lisätiedot

Perustietoa IMIstä 1. IMI-TIETOA JA -APUA PERUSTIETOA IMISTÄ... 2

Perustietoa IMIstä 1. IMI-TIETOA JA -APUA PERUSTIETOA IMISTÄ... 2 Perustietoa IMIstä 1. IMI-TIETOA JA -APUA... 2 2. PERUSTIETOA IMISTÄ... 2 2.1. MIKÄ IMI ON?... 2 2.2. MITEN IMI TOIMII?... 3 2.3. YLI KIELIMUURIN... 3 2.4. IMIN TOIMIJAT... 4 2.4.1. TOIMIVALTAISET VIRANOMAISET...

Lisätiedot

Turvatekniikan keskus 1411/13/2005 20.12.2005. Viite: Yleissopimus 24.8.2000, 53/612/2000. Sopimus rakennustuotteiden markkinavalvonnasta vuonna 2006

Turvatekniikan keskus 1411/13/2005 20.12.2005. Viite: Yleissopimus 24.8.2000, 53/612/2000. Sopimus rakennustuotteiden markkinavalvonnasta vuonna 2006 20.12.2005 Viite: Yleissopimus 24.8.2000, 53/612/2000 Sopimus rakennustuotteiden markkinavalvonnasta vuonna 2006 Rakennustuotteiden markkinavalvontaa toteutetaan vuonna 2006 liitteenä olevan toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Toimeenpano vuonna 2011 Loppuraportointi

Toimeenpano vuonna 2011 Loppuraportointi Kansallinen paikkatietostrategia 2010-2015 Toimeenpano vuonna 2011 Loppuraportointi Pekka Sarkola Poscon Oy 9.2.2012 Visio 2015 Paikkatietoinfrastruktuuri on parantanut palvelun ja päätöksenteon laatua

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.7.2017 C(2017) 4675 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu 11.7.2017, organisaatioiden hyväksymiseen Eures-jäseniksi ja Eures-yhteistyökumppaneiksi käytettävien

Lisätiedot

Mikromuovien käytön rajoitusehdotus EU:ssa 2019

Mikromuovien käytön rajoitusehdotus EU:ssa 2019 Mikromuovien käytön rajoitusehdotus EU:ssa 2019 RoskatPois!-hankkeen sidosryhmäseminaari Suomen meriympäristön roskaantumisesta 12.4.2019 Matti Vainio Euroopan kemikaalivirasto Euroopan kemikaalivirasto

Lisätiedot

Kuinka viedä rakennustuote hyväksytysti markkinoille? Liisa Rautiainen VTT Expert Services Oy

Kuinka viedä rakennustuote hyväksytysti markkinoille? Liisa Rautiainen VTT Expert Services Oy Kuinka viedä rakennustuote hyväksytysti markkinoille? Liisa Rautiainen VTT Expert Services Oy Vaatimusten mukaisuus (EU ja/tai kansallinen) on osoitettava jollain tavalla Onko tuotteella hen (=harmonisoitu

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö. Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategia Tiivistelmä taustasta sekä tavoitetilasta vuoteen 2021 mennessä

Sosiaali- ja terveysministeriö. Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategia Tiivistelmä taustasta sekä tavoitetilasta vuoteen 2021 mennessä Sosiaali- ja terveysministeriö Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategia 2017-2021 Tiivistelmä taustasta sekä tavoitetilasta vuoteen 2021 mennessä Ensimmäinen kansallinen potilasturvallisuussuunnitelma

Lisätiedot

Aineet esineissä ja niitä koskevat velvoitteet

Aineet esineissä ja niitä koskevat velvoitteet Aineet esineissä ja niitä koskevat velvoitteet 6.6.2012, Tieteiden talo Henna Piha Euroopan kemikaalivirasto ECHA Helpdesk Unit Aineet esineissä ja niitä koskevat velvoitteet Johdanto Velvoitteet Usein

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.2.2017 COM(2017) 73 final 2017/0027 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta omaksuttavan kannan vahvistamisesta osapuolten konferenssissa Rotterdamin yleissopimuksen

Lisätiedot

Kemikaalitieto yhdestä palvelusta

Kemikaalitieto yhdestä palvelusta Kemikaalitieto yhdestä palvelusta Minna Valtavaara, Tukes 8.5.2019 Miten? Kemikaalitiedon digitaalinen hallinta (KemiDigi) Yritysten ja viranomaisten yhteiskäyttöinen kemikaalitietojen ilmoitus- ja hallintapalvelu

Lisätiedot

CLP EU-ASETUS AINEIDEN JA SEOSTEN LUOKITUKSESTA, MERKINNÖISTÄ JA PAKKAAMISESTA

CLP EU-ASETUS AINEIDEN JA SEOSTEN LUOKITUKSESTA, MERKINNÖISTÄ JA PAKKAAMISESTA CLP EU-ASETUS AINEIDEN JA SEOSTEN LUOKITUKSESTA, MERKINNÖISTÄ JA PAKKAAMISESTA KEMIKAALINEUVOTTELUKUNNAN JULKAISUJA 7 (2009) KEMIKAALINEUVOTTELUKUNNAN JULKAISUJA 7 (2009) CLP EU-ASETUS AINEIDEN JA SEOSTEN

Lisätiedot

Meri-Porin voimalaitoksen turvallisuustiedote

Meri-Porin voimalaitoksen turvallisuustiedote Meri-Porin voimalaitoksen turvallisuustiedote MERI-PORIN VOIMALAITOKSEN TURVALLISUUSTIEDOTE Tässä turvallisuustiedotteessa kuvataan Meri-Porin voimalaitoksen toimintaa ja toiminnasta aiheutuvia vaaratekijöitä.

Lisätiedot

Käytännön työtä yhteiskunnan hyväksi

Käytännön työtä yhteiskunnan hyväksi Käytännön työtä yhteiskunnan hyväksi Tukes valvoo ja edistää tuotteiden, palveluiden ja tuotantojärjestelmien turvallisuutta ja vaatimustenmukaisuutta. Toimintamme kohteita ovat Sähkö ja hissit Kemikaalituotteet

Lisätiedot

Tukes HAZBREF-hankkeen tukena & KemiDigi-hanke

Tukes HAZBREF-hankkeen tukena & KemiDigi-hanke Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Tukes HAZBREF-hankkeen tukena & KemiDigi-hanke HAZBREF 1. kansallinen sidosryhmäkokous Suomen ympäristökeskus 13.2.2018 Mervi Assmann, Kemikaalituotteet Tukes

Lisätiedot

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu

Lisätiedot

Työsuojeluoppaita ja -ohjeita 45 REACH. Perustietoa työpaikoille EU:n kemikaaliasetuksesta TYÖSUOJELUHALLINTO

Työsuojeluoppaita ja -ohjeita 45 REACH. Perustietoa työpaikoille EU:n kemikaaliasetuksesta TYÖSUOJELUHALLINTO Työsuojeluoppaita ja -ohjeita 45 REACH Perustietoa työpaikoille EU:n kemikaaliasetuksesta TYÖSUOJELUHALLINTO Tampere 2008 ISBN 978-952-479-072-7 ISSN 1456-257X Multiprint Oy, Tampere 2008 REACH-asetus

Lisätiedot

Sähkölaitteiden markkinoille saattaminen Markkinavalvonnassa usein löydettyjä puutteita

Sähkölaitteiden markkinoille saattaminen Markkinavalvonnassa usein löydettyjä puutteita Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Jari Tuomi 21.11.2013 Sähkölaitteiden markkinoille saattaminen Markkinavalvonnassa usein löydettyjä puutteita Sisältö 1. Muodolliset puutteet (DoC, CE-merkintä)

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Inkinen Johanna Kemikaaliturvallisuuteen liittyviä kysymyksiä toiminnan lopettamistilanteissa

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Inkinen Johanna Kemikaaliturvallisuuteen liittyviä kysymyksiä toiminnan lopettamistilanteissa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Inkinen Johanna 20.1.2014 Kemikaaliturvallisuuteen liittyviä kysymyksiä toiminnan lopettamistilanteissa Sisältö TUKES VALVOO TOIMINNAN ERI VAIHEISIIN LIITTYVIÄ

Lisätiedot

Kemikaalitieto yhdestä palvelusta

Kemikaalitieto yhdestä palvelusta Kemikaalitieto yhdestä palvelusta Minna Valtavaara, Tukes KemiDigin käyttöönotto 4.2.2019 Tilaisuuden sisältö KemiDigi yleisesti ja ajankohtaiset Suomi.fi palvelun käyttöönotto Mitä vaatii tunnus/salasanakirjautuminen

Lisätiedot

PÄÄTÖS Vaarallisten kemikaalien vähäinen käsittely ja varastointi myymälässä

PÄÄTÖS Vaarallisten kemikaalien vähäinen käsittely ja varastointi myymälässä sivu 1 / 5 Vastaanottaja Kimmo Tuominen Kärsämäentie 3 23 TURKU Tarkastuskohde Talouspörssi Paimio Jokipellontie 2 2153 PAIMIO Viite Ilmoituksenne 22.1.215 Asia Vaarallisten kemikaalien vähäinen käsittely

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Katri Sihvola EU:n henkilönsuojainasetus. Markkinavalvonnan toimintaperiaatteet

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Katri Sihvola EU:n henkilönsuojainasetus. Markkinavalvonnan toimintaperiaatteet Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) 5.12.2017 Katri Sihvola EU:n henkilönsuojainasetus Markkinavalvonnan toimintaperiaatteet 1 Markkinavalvonta Mitä? Markkinavalvonnalla tarkoitetaan viranomaisten

Lisätiedot

Vammaiskortin mahdollisuudet

Vammaiskortin mahdollisuudet Vammaiskortin mahdollisuudet 2.12.2016 Miksi Vammaiskorttia tarvitaan? Euroopassa on noin 80 miljoonaa ihmistä, jotka kohtaavat arjessaan haasteita osallistumisessa ja liikkumisessa vammaisuuden vuoksi.

Lisätiedot

Tämä tietosuojaseloste koskee henkilötietojen käsittelyä Kaupan liiton jäsenrekisterissä

Tämä tietosuojaseloste koskee henkilötietojen käsittelyä Kaupan liiton jäsenrekisterissä Tämä tietosuojaseloste koskee henkilötietojen käsittelyä Kaupan liiton jäsenrekisterissä 1. Rekisterinpitäjä Kaupan liitto on rekisterinpitäjä ja vastaa henkilötietojen käsittelystä. Jäsenrekisterin osalta

Lisätiedot

ESKO-verkosto: EU:n kääntäjien ja suomalaisten asiantuntijoiden yhteistyöllä kohti parempia säädöksiä

ESKO-verkosto: EU:n kääntäjien ja suomalaisten asiantuntijoiden yhteistyöllä kohti parempia säädöksiä ESKO-verkosto: EU:n kääntäjien ja suomalaisten asiantuntijoiden yhteistyöllä kohti parempia säädöksiä Nordterm 2011 Mikä on ESKO? tehtävä tavoite jäsenet Miten ESKO toimii? Miten ESKO vaikuttaa parempaan

Lisätiedot

Biopolttoaineiden käyttö ja niiden kestävyys

Biopolttoaineiden käyttö ja niiden kestävyys Biopolttoaineiden käyttö ja niiden kestävyys Kestävyyskriteeri-Info Pekka Ripatti 23.11.2012 Miksi kestävyyskriteeri-info? EMV:ssa on aloittanut uusiutuvan energian ryhmä EMV on käynnistänyt valmistautumisen

Lisätiedot

REACH ja CLP asetusten velvoitteet maahantuojalle, jakelijalle ja jatkokäyttäjälle

REACH ja CLP asetusten velvoitteet maahantuojalle, jakelijalle ja jatkokäyttäjälle REACH ja CLP asetusten velvoitteet maahantuojalle, jakelijalle ja jatkokäyttäjälle 1 Sisällysluettelo Keitä REACH ja CLP koskee?... 3 REACH asetus kemikaalien rekisteröinnistä, arvioinnista ja lupamenettelystä...

Lisätiedot

Pienimuotoisen maidonjalostuksen hyvät käytännöt & Pienmeijeriopas

Pienimuotoisen maidonjalostuksen hyvät käytännöt & Pienmeijeriopas Pienimuotoisen maidonjalostuksen hyvät käytännöt & Pienmeijeriopas Pienmeijeripäivät Johanna Aho, Hämeen ammatti-instituutti Sivu 2 Hyvät käytännöt toiminnassa Parantavat ja kehittävät - yrityksen tuotteiden

Lisätiedot

Turvallisuus prosessien suunnittelussa ja käyttöönotossa

Turvallisuus prosessien suunnittelussa ja käyttöönotossa Turvallisuus prosessien suunnittelussa ja käyttöönotossa Moduuli 1 Turvallisuus prosessin valinnassa ja skaalauksessa 1. Luennon aiheesta yleistä 2. Käsiteltävät kemikaalit 3. Tuotantomäärät 4. Olemassa

Lisätiedot

MÄÄRÄYS SIJOITUSPALVELUYRITYKSEN RISKIENHALLINNASTA JA MUUSTA SISÄISESTÄ VALVONNASTA

MÄÄRÄYS SIJOITUSPALVELUYRITYKSEN RISKIENHALLINNASTA JA MUUSTA SISÄISESTÄ VALVONNASTA lukien toistaiseksi 1 (5) Sijoituspalveluyrityksille MÄÄRÄYS SIJOITUSPALVELUYRITYKSEN RISKIENHALLINNASTA JA MUUSTA SISÄISESTÄ VALVONNASTA Rahoitustarkastus antaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain

Lisätiedot

Tieteellinen tutkimus ja kehittäminen (TT&K) sekä tuote- ja prosessisuuntautunut tutkimus ja kehittäminen (PPORD)

Tieteellinen tutkimus ja kehittäminen (TT&K) sekä tuote- ja prosessisuuntautunut tutkimus ja kehittäminen (PPORD) TOIMINTAOHJEIDEN LYHENNELMÄ Tieteellinen tutkimus ja kehittäminen (TT&K) sekä tuote- ja prosessisuuntautunut tutkimus ja kehittäminen (PPORD) Tässä asiakirjassa selitetään yksinkertaisesti niitä hakijoita

Lisätiedot

Lämmitysjärjestelmien asennusten laadun kehittäminen ja parantaminen. Huoltotoiminnan kehittäminen kaikilla lämmitysmuodoilla (mallia öljylämmitys)

Lämmitysjärjestelmien asennusten laadun kehittäminen ja parantaminen. Huoltotoiminnan kehittäminen kaikilla lämmitysmuodoilla (mallia öljylämmitys) LEY 2056 Tavoite Sidosryhmät Tavoitteet Lämmitysjärjestelmien asennusten laadun kehittäminen ja parantaminen Huoltotoiminnan kehittäminen kaikilla lämmitysmuodoilla (mallia öljylämmitys) Uusiutuvien energiamuotojen

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

Turvallisuus prosessien suunnittelussa ja käyttöönotossa. Moduuli 1 Turvallisuus prosessin valinnassa ja skaalauksessa

Turvallisuus prosessien suunnittelussa ja käyttöönotossa. Moduuli 1 Turvallisuus prosessin valinnassa ja skaalauksessa Turvallisuus prosessien suunnittelussa ja käyttöönotossa Moduuli 1 Turvallisuus prosessin valinnassa ja skaalauksessa Moduuli 1: Turvallisuus prosessin valinnassa ja skaalauksessa Turvallisuus mahdollisten

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE Tiivistelmä (Linkki täydelliseen versioon on alapuolella) COOPER MUURAHAISSPRAY

KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE Tiivistelmä (Linkki täydelliseen versioon on alapuolella) COOPER MUURAHAISSPRAY COOPER MUURAHAISSPRAY Sivu 1 / 5 KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE Tiivistelmä (Linkki täydelliseen versioon on alapuolella) COOPER MUURAHAISSPRAY Käyttöturvallisuustiedote täyttää asetuksen (EY) N:o 1907/2006,2015/830

Lisätiedot

Biosidiasetuksen käytännön haasteet yrityksille. Mistä neuvoja?

Biosidiasetuksen käytännön haasteet yrityksille. Mistä neuvoja? Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Terhi Kuljukka-Rabb Koulutuspäivä 10.4.2013 Biosidiasetuksen käytännön haasteet yrityksille Mistä neuvoja? Aiheet Hakemusten toimittamisen työkalut Biosidilla

Lisätiedot

REACH-asetus Kemikaalien arviointi ja GLP-vaatimukset

REACH-asetus Kemikaalien arviointi ja GLP-vaatimukset REACH-asetus Kemikaalien arviointi ja GLP-vaatimukset GLP-seminaari, FIMEA 10.2.2010 Kirsi Sihvonen Euroopan kemikaalivirasto - ECHA Sisältö REACH-asetus Prosessit Rekisteröinnin aikataulu Rekisteröintiasiakirja

Lisätiedot

Yhteyshenkilö rekisteriä koskevissa asioissa. Henkilötietojen käsittelyn oikeusperuste. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus

Yhteyshenkilö rekisteriä koskevissa asioissa. Henkilötietojen käsittelyn oikeusperuste. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus Rekisterinpitäjä Nimi: HammasOskari Oy Y-tunnus: 2796478-2 Posti- ja käyntiosoite: Liesikuja 4 A, 01600 Vantaa Puhelin: 09 566 6733 Yhteyshenkilö rekisteriä koskevissa asioissa Nimi: Ville-Pekka Paalasmaa

Lisätiedot

Fimean tarkastukset. Pirkko Puranen FT, Ylitarkastaja

Fimean tarkastukset. Pirkko Puranen FT, Ylitarkastaja Fimean tarkastukset Pirkko Puranen FT, Ylitarkastaja Tarkastuskriteerit Fimean tarkastusmandaatti perustuu kudoslakiin Viranomaistarkastuksessa selvitetään vastaako toiminta vaatimuksia Vaatimukset perustuvat

Lisätiedot