Hankasalmen kulttuuritoimi. Hankasalmi Ellinoora Auvinen
|
|
- Ada Saarnio
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Hankasalmen kulttuuritoimi Hankasalmi Ellinoora Auvinen
2 Mitä kulttuuri merkitsee yksilölle ja yhteisölle? 2
3 YKSILÖLLE ehkä tätä Elämyksiä, luovuutta ja identiteetin vahvistamista Mahdollisuus oppia ja kasvaa ihmisenä Työpaikka tai tekemistä vapaaaikana Mahdollisuus tavata ja kommunikoida muiden kanssa Väylä hahmottaa maailmaa ja luoda merkityksiä Haaste pohtia arvoja, etiikkaa, olemassaoloa
4 YHTEISÖN kannalta kulttuuri on Identiteetin rakentaja ja yhteiskunnan liima Kasvot ulospäin ja vetovoimatekijä Terveyden edistämistä, ennaltaehkäisevää toimintaa Sopeutumisen ja suvaitsevaisuuden edistäjä Tietojen ja taitojen sekä arvojen ja normien välittäjä Keino nostaa piilossa olevat elementit näkyviksi Työllistäjä
5 Laki kuntien kulttuuritoiminnasta (728/1992) Kunnan tehtävänä on edistää, tukea ja järjestää kulttuuritoimintaa kunnassa. järjestää kunnan asukkaille mahdollisuuksia taiteen perusopetukseen sekä harrastusta tukevaan opetukseen taiteen eri aloilla. Kunnille myönnetään valtionosuutta kulttuuritoimintaan asukasluvun mukaan.
6 Laki kuntien kulttuuritoiminnasta Kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan: taiteen harjoittamista ja harrastamista, taidepalvelusten tarjontaa ja käyttöä, kotiseututyötä sekä paikallisen kulttuuriperinteen vaalimista ja edistämistä. (728/1992)
7 Kuntien kulttuuritoimiala on laajentunut sivistysnäkökulmasta osaksi hyvinvointia ja elämänlaatua.
8 Sivistyksen suunta kuntaliiton sivistyspoliittinen ohjelma 2020 Kulttuuri on peruspalvelu, joka tukee yksilön positiivisia prosesseja, tuo alueelle elinvoimaisuutta, ehkäisee ennalta terveydellisiä ja sosiaalisia ongelmia, tukee monikulttuurisuutta ja suvaitsevaisuutta.
9 Sivistyksen suunta kuntaliiton sivistyspoliittinen ohjelma 2020 Kulttuuri ja liikunta ovat osa kunnan hyvinvointipolitiikkaa ja terveydenhuollon osa.
10 Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia - toimintaohjelma kulttuuri osallisuuden, yhteisöllisyyden, arjen toimintojen ja ympäristöjen edistäjänä taide ja kulttuuri osana sosiaali- ja terveyshuoltoa työhyvinvoinnin tukeminen taiteen ja kulttuurin keinoin
11 Hyvän arjen Hankasalmi kunnan strategia Kulttuuri-, liikunta ja muut vapaa-ajan palvelut ovat olennainen osa hyvinvointia tulevaisuuden Hankasalmella.
12 Hankasalmen kulttuuritoimi 1 määräaikainen työntekijä ulkopuolisesta rahoituksesta riippuen 0-2 projektityöntekijää harjoittelijoita hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan
13 Toiminnot Kulttuuriavustukset Lasten ja nuorten Kulttuuripolku Taiteen perusopetus KulttuuriKellari Neuvonta, yhteistyö ja kehittäminen (Kulttuuriraitti ja vapaaehtoistoiminta?)
14 Toiminnan painopistealueet 2012 Ikääntyvien kulttuurisuunnitelman käyttöönotto Lasten ja nuorten kulttuuripolun toteutus KulttuuriKellarin toiminnan kehittäminen Yhdistysyhteistyön kehittäminen Maakunnallinen ja paikallinen yhteistyö
15 Kulttuuriavustukset Tarkoituksena Kulttuurin harrastamisen edistäminen Kulttuurin ammatillisen harjoittamisen tukeminen Paikallisidentiteetin vahvistaminen Kansalaistoiminnan ja yhteisöllisyyden tukeminen
16 KulttuuriKellari Toiminnan kehittäminen on yksi vuoden 2012 painopistealueista: elokuvakerhotoiminta teatterinäytännöt käyttökoulutukset yhdistysten ja muiden yhteisöjen oma toiminta.
17 KulttuuriKellari Tällä hetkellä erilaisten yhteisöjen omaa käyttöä h/vko. Tavoitteena on nostaa käyttöaste 50 h/vko vuoden 2012 aikana.
18 Lasten ja nuorten Kulttuuripolku Osallistujille ilmaista kulttuuritoimintaa Pyritään tavoittamaan kaikki Hankasalmen lapset ja nuoret vuosittain Toteutetaan vapaa-ajalla, koulussa ja päivähoidossa mi/kulttuuripolku
19 Lasten ja nuorten Kulttuuripolku Yhteistyösopimukset Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Kulttuuriaitta Konserttikeskus
20 Taiteen perusopetus Musiikin perusopetus ostetaan Ala- Keiteleen musiikkiopistolta Tanssinkoulu Pilke tarjoaa kansantanssin perusopetusta Jyväskylän ammattiopisto tarjoaa tanssitaiteen perusopetusta
21 Neuvonta yhdistyksille ja muille vapaa-ajantoimijoille aiheina yleensä asiakkaan toiminnan kehittäminen, lisärahoituksen hankkiminen tmv. kertaluontoisia neuvontatapaamisia tai pitkäkestoisia sparraussuhteita asiakkaan tarpeen ja toiveen mukaan
22 Kehittäminen Kulttuuri osaksi kuntalaisten jokapäiväistä arkea. hallintokuntarajojen ylittäminen palvelutuotannossa (esim. yhteistyö sosiaalitoimen kanssa) organisaatiorajat ylittävä näkökulma palvelutuotannossa (esim. yhdistysyhteistyö)
23 Kehittäminen lähtökohtana toiminnan kehittämiselle ovat kuntalaisten tarpeet ja toiveet (toimijatapaamiset) hankkeita ja harjoittelijoita hyödynnetään tehokkaasti
Paikallisuus ja maaseudun kulttuuri
Paikallisuus ja maaseudun kulttuuri Mikkolan navetta 21.1.2012 Ellinoora Auvinen kulttuurituottaja Hanksalmen kunta Hankasalmi Kolme taajamaa: Kirkonkylä, Asema ja Niemisjärvi Noin neljännes asukkaista
LisätiedotKulttuuripalvelut tärkeä osa kunnan toimintaa. Ditte Winqvist Erityisasiantuntija, kulttuuri Opetus- ja kulttuuriyksikkö Iisalmi 12 maaliskuu 2015
Kulttuuripalvelut tärkeä osa kunnan toimintaa Ditte Winqvist Erityisasiantuntija, kulttuuri Opetus- ja kulttuuriyksikkö Iisalmi 12 maaliskuu 2015 1. Kulttuuri on oleellinen osa hyvinvointiyhteiskuntaa
Lisätiedotkulttuuri lähipalveluna Anna Vilkuna
kulttuuri lähipalveluna Anna Vilkuna Kotka 21.2.2013 KUULTO projekti kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke toimii Jyväskylän yliopistossa, rahoittajana OKM lähtenyt liikkeelle vuonna 2011, jatkorahoitus
Lisätiedot11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet
11. KIRJASTOT 11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Yleisten kirjastojen kirjasto- ja tietopalvelujen tavoitteena on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden
LisätiedotKohti sivistyskuntaa kunta edistää taiteen perusopetuksen saatavuutta
Kohti sivistyskuntaa kunta edistää taiteen perusopetuksen saatavuutta Taiteen perusopetuksen kehittäminen kunnissa keskustelutilaisuus 22.11.2017 Johanna Selkee Erityisasiantuntija p. 050 435 9420, johanna.selkee@kuntaliitto.fi
LisätiedotSuomussalmi uuden lain toimeenpanijana. Joni Kinnunen
Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana Joni Kinnunen 20.3.2019 Suomussalmi Noin 8000 asukkaan kunta Kainuussa Väestö vähenee ja ikääntyy Pitkät välimatkat Taiteen ammattilaisten kapea kärki, yhteisön ja
Lisätiedot11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet
11. KIRJASTOT 11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Yleisten kirjastojen kirjasto- ja tietopalvelujen tavoitteena on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden
LisätiedotKulttuuri sivistyskunnan voimavarana
Kulttuuri sivistyskunnan voimavarana Kuntien kulttuuritoimintalaki uudistuu 7.12.2017 Johanna Selkee Erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto Kulttuuripalvelujen visio 2025 Kulttuuripalveluiden merkitys
LisätiedotNurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö
Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö www.nurmijarvi.fi 2 NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ 1.YLEISET PERIAATTEET 2. AVUSTUKSET 2.1 Tuotantotuki 2.2 Yhdistyksen vuokra-avustus 2.3 Työskentelyapuraha
LisätiedotKuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä
Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 2.-3.2016 Hanna Tainio Varatoimitusjohtaja Kuntaliitto Mitä edistetään?
LisätiedotTaiteesta ja kulttuurista elämänhallintaa. Eeva Mäkinen FT, projektijohtaja Takuulla-hankkeet ja Hyvinvointivoimala Kuopion konservatorio
Taiteesta ja kulttuurista elämänhallintaa Eeva Mäkinen FT, projektijohtaja Takuulla-hankkeet ja Hyvinvointivoimala Kuopion konservatorio Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia 2 2010-2014 Ohjelman strategiset
LisätiedotLIIKUNTA JA KULTTUURI AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET
LIIKUNTA JA KULTTUURI AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Kulttuurijärjestöjen avustukset - Dorrit ja August Fuchsin rahaston avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN
LisätiedotKULTTUURIOHJELMA NURMIJÄRVEN KUNTA
KULTTUURIOHJELMA NURMIJÄRVEN KUNTA Sisältö Kulttuurin vuoro...3 Laki kuntien kulttuuritoiminnasta...5 Visio vuodelle 2016...5 Nurmijärven kunnan arvot...6 Arvot kulttuurin näkökulmasta...7 Kriittiset menestystekijät...9
LisätiedotYleisten kirjastojen neuvoston kokous 2/2018
Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 2/2018 Kuntaliiton ajankohtaiset Erityisasiantuntija Johanna Selkee, Suomen Kuntaliitto ry Sisältö Kulttuuripolitiikan ajankohtaiset. Alv-muutosesitys, VM179:00/2018:
LisätiedotHYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Kulttuurijärjestöjen avustukset
HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Kulttuurijärjestöjen avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN YHTEISET JAKOPERUSTEET Kouvolan kaupunki
LisätiedotKuntaliiton kaksitoista sanaa tulevaisuuden kulttuuripalveluista
Kuntaliiton kaksitoista sanaa tulevaisuuden kulttuuripalveluista Kulttuurituottajien päivä 16.-17.9. Jyväskylä Johanna Selkee Erityisasiantuntija, Suomen Kuntaliitto 1 Suomen Kuntaliitto ry Suomen vaikuttavimpia
LisätiedotNurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö
Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö www.nurmijarvi.fi 2 NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ 1.YLEISET PERIAATTEET 2. AVUSTUKSET 2.1 Tuotantotuki 2.2 Yhdistyksen vuokra-avustus 2.3 Työskentelyapuraha
LisätiedotOpetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan rahoitusmahdollisuuksista
Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan rahoitusmahdollisuuksista Museoista hyvinvointia ja terveyttä Vava Lunabba Suunnittelija Opetus- ja kulttuuriministeriö Kulttuuribudjetin jakautuminen 2011
LisätiedotVAPAA-AIKA- JA KULTTUURITOIMEN AVUS- TUSSÄÄNTÖ
VAPAA-AIKA- JA KULTTUURITOIMEN AVUS- TUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 29.9.2011 37 SISÄLLYSLUETTELO Vapaa-aika- ja kulttuuritoimen avustusten muodot 1 Hakukelpoisuus avustukseen ja avustuksen määrä 1 Avustuksen
LisätiedotKulttuuripolitiikka ja osallisuus
Alustus, kulttuurituottajapäivät 17.9.2019 Kulttuuripolitiikka ja osallisuus Sakarias Sokka 1 Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore o Korkeatasoista tutkimus- ja asiantuntijatietoa, mm. kulttuuripoliittisen
LisätiedotSivistyksen toimiala Kulttuuripalvelut. Marju Myllymaa
Sivistyksen toimiala Kulttuuripalvelut Marju Myllymaa Kulttuuripalvelujen sisältöä kuntalaisen näkökulma Yleinen kulttuuritoimi -Avustukset -Kulttuuripalkinnot -Hankkeet ja niiden organisointi -Kulttuuritapahtumat
LisätiedotSIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET
Liite 3/ Siv.ltk 14.3.2017/ 23 SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET Liikunnan ja urheilun toiminta-avustus Nuorisotoiminnan avustus Kulttuuritoiminnan avustus
LisätiedotKULTTUURIPALVELUIDEN TOIMINTAKORVAUKSET VUONNA 2014
Elämänlaatulautakunta 36 27.05.2014 KULTTUURIPALVELUIDEN TOIMINTAKORVAUKSET VUONNA 2014 Elämltk 36 Kulttuuripalveluiden toimintakorvaukset ovat olleet haettavana maaliskuun viimeiseen arkipäivään mennessä.
LisätiedotLUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä
LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma 2018 Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus Jokaisella on oikeus ja tasaarvoinen
LisätiedotVARKAUDEN KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMI
KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ VARKAUDEN KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMI TOIMINTASÄÄNTÖ 1. LUKU Varkauden sivistyslautakunta päättää toimintasäännöllä alaistensa palvelualueiden tehtävistä
Lisätiedot2 Hyvinvointi talousarvio 2017 ja henkilöstömäärä
Toimiala: toimialajohtaja HYVINVOINTI Hyvinvointijohtaja 2,1 hlöä Toimialan keskitetyt palvelut mm. henkilöliikennesihteeri 31.12.2017 saakka Palvelualueet: palvelualuejohtajat HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN
LisätiedotHyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunnan avustusperiaatteet
Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunnan avustusperiaatteet Hyväksytty hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunnassa 21.2.2018 15 Astuvat voimaan 1.3.2018 Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunnan tehtävä
LisätiedotYlä-Savon. kulttuuristrategia. Kulttuuria. tehhään yhessä
Kulttuuria tehhään yhessä Vieremä Ylä-Savo Kiuruvesi Sonkajärvi Iisalmi Pielavesi Lapinlahti Keitele 3 Ylä-Savo: risteyspaikka Savon, Kainuun ja Pohjanmaan rajamailla sijaitsee 56 000 asuk kaan Ylä-Savo.
LisätiedotTyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus Toimenpiteet ja suunnitelma
Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus 2017-2020 Toimenpiteet ja suunnitelma Hyvinvointityö Tyrnävällä Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen osana kaikkea kunnan toimintaa Osallisuuden ja yhteisöllisyyden
LisätiedotKulttuuriavustussääntö 2017
Kulttuuriavustussääntö 2017 www.nurmijarvi.fi NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 28.01.2016 3 Sisältö 1. YLEISET PERIAATTEET... 3 2. AVUSTUKSET... 4 2.1 Tuotantotuki... 4 2.2
LisätiedotKulttuuriavustussääntö 2016
Kulttuuriavustussääntö 2016 www.nurmijarvi.fi SISÄLTÖ NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 28.01.2016 3 1. YLEISET PERIAATTEET... 3 1. YLEISET PERIAATTEET 2. AVUSTUKSET... 4 2.1
LisätiedotKulttuurilautakunnan päätös
IISALMEN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kulttuurilautakunnan päätös 20.1.2011 7 1. YLEISPERIAATTEET Kulttuurilautakunta esittää vuosittain kaupungin talousarvioon määrärahan käytettäväksi paikallisten
LisätiedotPerheet Keskiöön! Perheet keskiöön! On STEAn rahoittama järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohanke
Perheet keskiöön! Lape-info 28.2.2019 Järjestöagentti Matti Virtasalo Perheet Keskiöön! On STEAn rahoittama järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohanke 2018 2020. 1 70 järjestön yhteisen
LisätiedotKuopion kaupunki uuden lain toimeenpanijana
Kuopion kaupunki uuden lain toimeenpanijana Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas Kuopion kaupunki Kunnan tehtävä 3 Järjestää kulttuuritoimintaa Saavutettavuus ja monipuolinen käyttö Edellytysten luominen
LisätiedotMistä kunnan kulttuuritoiminta syntyy?
Mistä kunnan kulttuuritoiminta syntyy? Kulttuuria tehhään yhessä seminaari, Iisalmi 3.12.2013 Heli Talvitie Kulttuuriteemaryhmä, c/o opetus- ja kulttuuriministeriö Laki velvoittaa ja mahdollistaa Kirjasto-,
LisätiedotLiite. Tehtävien ja velvoitteiden säätely opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla
Liite. Tehtävien ja velvoitteiden säätely opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla Koulutusta ja kulttuuria koskeva lainsäädäntö perustuu asianomaista koulutusmuotoa koskevaan toimintalainsäädäntöön,
LisätiedotSIVISTYKSEN JA VAPAA-AJAN PALVELUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ
1 (4) Sivistyksen ja vapaa-ajan palvelualue Hyväksytty: Liikuntalautakunta 13.12.2012 24 Opetus- ja kasvatuslautakunta 18.12.2012 42 Sivistyslautakunta 19.12.2012 31 Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 25.9.2014
LisätiedotTaiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -toimintaohjelma ja toteutuksen vaiheet 2011. 28.1.2011 Ohjelmajohtaja Maija Perho Tekryn seminaari
Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -toimintaohjelma ja toteutuksen vaiheet 2011 Tekryn seminaari Terveyden edistämisen politiikkaohjelma Istuvan hallituksen ohjelmaan sisällytettiin mm. Terveyden edistämisen
LisätiedotPÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ
PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ TÄMÄN VUOKSI SISOTE 1. Palapeli nimeltä Lapsen elämä: - Lapsi päivähoidossa klo 7-17, missä ja miten klo 17-07? Ja lomat, viikonloput? - Lapsi
LisätiedotTerveyden edistämisen politiikkaohjelma ja (työ)hyvinvointi. Sosiaalineuvos Maija Perho
Terveyden edistämisen politiikkaohjelma ja (työ)hyvinvointi Sosiaalineuvos Maija Perho 29.11.2011 Ohjelman tavoitteet Terveyden edistämisen rakenteiden vahvistaminen Elintapamuutosten aikaansaaminen Terveyttä
LisätiedotTerveyttä ja hyvinvointia edistävän taide- ja kulttuuritoiminnan tavoitteet
Terveyttä ja hyvinvointia edistävän taide- ja kulttuuritoiminnan tavoitteet Osastopäällikkö Veli-Mikko Niemi @vmn1005 Sosiaali- ja terveysministeriö Taiteen osallisuushankkeet ja niiden kytkennät Prosenttiperiaatteen
LisätiedotVAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ
VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 14.2.2011 17 SISÄLLYSLUETTELO Vapaa-aikatoimen avustusten muodot 1 Hakukelpoisuus avustukseen ja avustuksen määrä 1 Avustuksen haettavaksi julistaminen
LisätiedotPIRKANMAAN ALUEELLINEN KULTTUURIHYVINVOINTI- SUUNNITELMA
PIRKANMAAN ALUEELLINEN KULTTUURIHYVINVOINTI- SUUNNITELMA KULTTUURIHYVINVOINTI- SUUNNITELMA Pirkanmaan alueellinen kulttuurihyvinvointisuunnitelma on strateginen alueellinen asiakirja, joka sijoittuu alueelliseen
LisätiedotKULTTUURISTRATEGIA 2011 2015. Nurmeksen kaupunki
KULTTUURISTRATEGIA 2011 2015 Nurmeksen kaupunki 2 Sisällysluettelo JOHDANTO Nurmeksen kaupungin visio 2013 ja toiminta-ajatus 3 Laki kuntien kulttuuritoiminnasta 3 KULTTUURIPALVELUT JA MUSEO NURMEKSESSA
LisätiedotLasten ja nuorten kulttuuriseminaari
Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari Power Park 14.4.2010 Valtakunnallinen vapaan sivistystyön kehittämisohjelma 2008 2012 Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen
LisätiedotTerveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan uusi strategia 2020. Kari Sjöholm erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto 11.09.2013
Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan uusi strategia 2020 Kari Sjöholm erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto 11.09.2013 Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan linjaukset/visio 2020 VISIO
LisätiedotKulttuurisote. slidepohjia KULTTUURISOTE ETELÄ-POHJANMAA. Ikäihmisten kulttuuripalvelut järjestetään kuntien, maakuntien ja järjestöjen yhteistyöllä
slidepohjia KULTTUURISOTE ETELÄ-POHJANMAA Ikäihmisten kulttuuripalvelut järjestetään kuntien, maakuntien ja järjestöjen yhteistyöllä Esa Vienamo 9.11.2018 Etelä-Pohjanmaa Ikäihmisten yksinäisyyden ehkäiseminen
LisätiedotKulttuuriavustussääntö
Kulttuuriavustussääntö Nurmijärven kunta/sivistyslautakunta/2018 Sivistyslautakunta 1.3.2018 17 1 2 1 Kulttuuriavustussääntö 1.1 Avustustoiminnan tavoitteet Kunnan tehtävänä on edistää, tukea ja järjestää
LisätiedotAlueellinen museotyö ja kuntauudistus. Päivi Salonen Museonjohtajien tapaaminen 13.3.2012
Alueellinen museotyö ja kuntauudistus Päivi Salonen Museonjohtajien tapaaminen 13.3.2012 Kuntauudistuksen valmistelu Peruspalveluiden arvioinnin kehittäminen Museopoliittiset linjaukset Kuntauudistus Hallitusohjelma:
LisätiedotAjankohtaista liikuntatoimesta ja oppilaitosrakentamisesta
Ajankohtaista liikuntatoimesta ja oppilaitosrakentamisesta Sivistystoimen johdon päivä Raahe 13.11.2013 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Marie Rautio-Sipilä 19.11.2013 1 Liikuntalain
LisätiedotVALTUUTETTU HELINÄ SIPINEN YM.: ALOITE HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESTÄ. Kv , 33
VALTUUTETTU HELINÄ SIPINEN YM.: ALOITE HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESTÄ Kv 16.4.2007, 33 Aloite: Liite 33 Kaupunginvaltuusto: Kaupunginvaltuusto päätti työjärjestyksensä mukaisesti lähettää aloitteen
LisätiedotVapaa-aikatoimen palvelut
Vapaa-aikatoimen palvelut 1. Johtopäätökset ryhmän laatimasta nykytilan arvioinnista Edut/vahvuudet/mahdollisuudet: - Vapaa-aikapalvelut ovat keskeinen osa kuntien ennaltaehkäisevää ja hyvinvointia edistävää
LisätiedotTanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus
Tanssin yleinen ja laaja oppimäärä Eija Kauppinen, Opetushallitus Aluehallintovirasto, Pohjois-Suomi Taiteen perusopetus ja uusi OPS Muhos, 20.10.2017 Tanssin laaja ja yleinen oppimäärä Perusteiden taiteenalakohtaisten
LisätiedotAvustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2017, avustusmäärärahan jako eri avustusmuotoihin ja avustusten käsittely
Sivistyslautakunta 7 25.01.2017 Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2017, avustusmäärärahan jako eri avustusmuotoihin ja avustusten käsittely 966/02.05.01.01/2016 Sivistyslautakunta 25.01.2017
LisätiedotKulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden harkinnanvaraiset avustukset
Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden harkinnanvaraiset avustukset Harkinnanvaraisilla avustuksilla luodaan edellytyksiä iittiläiselle kulttuuri-, liikunta-, nuoriso-, ja kansalaistoiminnalle ja kannustetaan
LisätiedotYlä-Savon yhteinen kulttuurin kehittämistyö
Ylä-Savon yhteinen kulttuurin kehittämistyö Taustaa Nyt meneillään oleva Tehhään yhessä 2-hanke on yksi vaihe pitkäjänteisessä kehittämistyössä. Ylä-Savon seitsemän kunnan kulttuurivastaavat ovat viime
LisätiedotAJANKOHTAISTA MUIDEN ALOJEN LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ Varkaus
AJANKOHTAISTA MUIDEN ALOJEN LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ Varkaus 21.4.2015 Matti Ruuska Johtaja Opetus- ja kulttuuritoimi vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 21.4.2015 1 Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos Toimialan
LisätiedotHämeenlinnassa
Hämeenlinnassa 5.2.2015 KUVIO KEHITTÄÄ KULTTURITOIMINTAA Tarkoituksena: kulttuurialan toimintaedellytysten parantaminen kulttuurin aseman vahvistaminen ihmisten jokapäiväisessä elämässä, yhteiskunnassa
LisätiedotKulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 25 23.04.2015 43 08.10.2015 Kulttuurijärjestöjen toiminta- ja kohdeavustukset 480/02.03.01/2014 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta
LisätiedotTAKUULLA RAKENTEISIIN!
TAKUULLA RAKENTEISIIN! TAKUULLA RAKENTEISIIN! TAVOITE 1. VOIMALA-yhteistyömalli, toiminta rakenteisiin 2. Vanhusten fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin tukeminen kehittämällä luovuutta ja kulttuurisia
LisätiedotKulttuuri kantaa sivistyskuntaa!
Kulttuuri kantaa sivistyskuntaa! Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet 2019 Johanna Selkee Erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto @JoSelkee Sivistyskunnan haasteet VÄESTÖ - vanhenee - monikulttuuristuu
LisätiedotSIVISTYS- JA ELÄMÄNLAATUPALVELUJEN LAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN
SIVISTYS- JA ELÄMÄNLAATUPALVELUJEN LAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN TOIMINTA-AVUSTUSTEN ARVIOINTIKRITEERIT Vuosittaisten toiminta-avustusten myöntämisessä noudatetaan Tampereen kaupunginhallituksen hyväksymiä avustustoiminnan
LisätiedotKuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke
Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke Kulttuurin Kaukametsä Luova talous ja kulttuuri alueiden voimana 31.8.2011, Helsinki Hallitusohjelma Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen,
LisätiedotKuntien kulttuuritoiminta muutoksessa
Kuntien kulttuuritoiminta muutoksessa Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju Kuntien kulttuuritoimintalaki uudistuu 6.2.2018 Tampere ja 7.2.2018 Oulu Taustaa Kulttuurin merkitys on lisääntynyt paikallisesti,
LisätiedotOppilaitosten vastuu- opiskelijahuolto
Oppilaitosten vastuu- opiskelijahuolto Opetushallitus Peltonen Heidi, opetusneuvos Opiskelukyvyn palapeli, Vanha Ylioppilastalo 24.5.2011 Opetushallitus Heidi.Peltonen@oph.fi +358403487271 Opiskelijahuolto-
LisätiedotHANKASALMI HYVÄN ARJEN KUNTA
HANKASALMI HYVÄN ARJEN KUNTA KUNNAN STRATEGIA 2010 2014 Hyväksytty kv 14.6.2010 23 Hankasalmen kunnan tehtävä (MISSIO) Hankasalmi on hyvä kunta asua, kasvaa, kasvattaa, ikääntyä, tehdä työtä, yrittää ja
LisätiedotSIVISTYSPALVELUT. Toteutunut
SIVISTYSPALVELUT Sivistyspalvelujen vastuualueet ovat esi- ja perusopetus kansalaisopisto musiikkiopisto kirjastopalvelut nuorisotyö museo muu kulttuuritoiminta liikuntapalvelut raittiustyö Sivistyslautakunta
LisätiedotHE 190/2014. Paikallisella yhteistyöllä tarkoitetaan kunnan viranomaisten ja muiden toimijoiden välistä yhteistyötä.
Kari Sjöholm 21018 2 Kari Sjöholm 2018 Kari Sjöholm [pvm] 3 Kari Sjöholm 2018 HE 190/2014 Hallintokuntarajat ylittävä yhteistyö on keskeistä liikunnan edistämiseksi. Kunnan eri toimialojen poikkihallinnollinen
LisätiedotKunnan toiminta-ajatus. Laadukkaat peruspalvelut. Yhteistyö ja yhteisöllisyys. Hyvä ja turvallinen elinympäristö
Visio vuodelle 2025 Marttila on elinvoimainen ja yhteisöllinen, maltillisesti kasvava kunta, joka järjestää asukkailleen laadukkaat ja edulliset palvelut sekä turvaa yrittämisen perusedellytykset. Kunnan
LisätiedotHyvinvointilautakunnan avustusperiaatteet koskevat seuraavia avustuskokonaisuuksia:
Hyväksytty: hyvinvointilautakunta 30.1.2019 12 HYVINVOINTILAUTAKUNNAN AVUSTUSPERUSTEET Hyvinvointilautakunnan avustustoiminnassa noudatetaan kunnanhallituksen antamia avustustoiminnan yleisperiaatteita
LisätiedotKEMPELE KASVAA KULTTUURIKUNNAKSI KEMPELE KULTTUURIKUNNAKSI KEMPELEESTÄ KULTTUURIKUNTA. Kempeleen kunnan kulttuuriohjelma
KEMPELE KASVAA KULTTUURIKUNNAKSI KEMPELE KULTTUURIKUNNAKSI KEMPELEESTÄ KULTTUURIKUNTA Kempeleen kunnan kulttuuriohjelma 1. Johdanto Yhteisöllisyysvaliokunta on helmikuussa 2012 tehnyt valtuustoaloitteen
LisätiedotKohti kumppanuusyhteiskuntaa
Kohti kumppanuusyhteiskuntaa Kyläpäällikkökoulutus 27.10. Somero Tauno Linkoranta erityisasiantuntija Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, kansalaistoiminta Isoja muutoksia julkisissa rakenteissa Kartat:
LisätiedotKuntamarkkinat 11.9.2013
Kuntamarkkinat 11.9.2013 Järvenpään kaupungin turvallisuussuunnitelma Erkki Kukkonen kaupunginjohtaja LÄHTÖKOHTIA JÄRVENPÄÄN TURVALLISUUSSUUNNITTELULLE - Syrjäytyminen on sisäisen turvallisuuden keskeisin
LisätiedotKuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuus
Laki kuntien kulttuuritoiminnasta TOIMEENPANO TAMPEREELLA Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuus 27.3.2019 Lauri Savisaari, kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Kunnan tehtävät 1) edistää kulttuurin ja
LisätiedotSote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä
Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Varhaiskasvatus ja opetus Terhi Päivärinta Johtaja, opetus ja kulttuuri Kuntatalo 4.2.2015 Nykyinen yhteistyö Varhaiskasvatuksen
LisätiedotKotipaikka Rekisteröimisvuosi Jäsenmäärä 1) Yhdistys tai järjestö, johon kuuluu
HAKEMUS Kunnan avustus seuralle / yhdistykselle / ryhmälle / yksityishenkilölle Vuosi Hakija Seuran / yhdistyksen / ryhmän / henkilön nimi Pankki ja tilinumero Kotipaikka Rekisteröimisvuosi Jäsenmäärä
LisätiedotPIRKANMAAN ALUEELLINEN KULTTUURIHYVINVOINTI- SUUNNITELMA
PIRKANMAAN ALUEELLINEN KULTTUURIHYVINVOINTI- SUUNNITELMA KULTTUURIHYVINVOINTI- SUUNNITELMA Pirkanmaan alueellinen kulttuurihyvinvointisuunnitelma on strateginen alueellinen asiakirja, joka sijoittuu alueelliseen
LisätiedotKaupunginvaltuusto Kulttuurilautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto
Kaupunginvaltuusto 117 15.11.2016 Kulttuurilautakunta 42 11.04.2017 Kaupunginhallitus 102 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 45 09.05.2017 Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite lasten harrastustakuusta 3492/12.05.00/2016
LisätiedotLaki kuntien kulttuuritoiminnan vahvistajana Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)
Laki kuntien kulttuuritoiminnan vahvistajana Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019) Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju Kuntien
LisätiedotHyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluverkko. Riitta Salunen Koordinointipäällikkö PSHP / PETE
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluverkko Riitta Salunen Koordinointipäällikkö PSHP / PETE Hoitoketju/palveluverkkotyö Pirkanmaalla Hoitoketjuja on tehty Pirkanmaalla vuodesta 2005 alkaen. Terveysportissa
LisätiedotYleisten osien valmistelu
Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Yleisten osien valmistelu Alustavien luonnosten tarkastelua Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen 15.4.2016 Opetushallitus
LisätiedotHyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus
Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus Heli Hätönen, TtT, neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö 1 11.02.2019 Etunimi Sukunimi Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
LisätiedotKulttuuri sivistyskunnassa - mitä muutoksia tulossa?
Kulttuuri sivistyskunnassa - mitä muutoksia tulossa? Kuntamarkkinat Johanna Selkee Erityisasiantuntija, kirjastot ja kulttuuri Muutossuuntia Tulevaisuuden sivistyskunta - kuntia koskevan kulttuuritoimintalain
LisätiedotKulttuuritoimintaan tarkoitettujen avustusten myöntämisperiaatteet
Kulttuuritoimintaan tarkoitettujen avustusten myöntämisperiaatteet SISÄLLYSLUETTELO KULTTUURITOIMINTAAN TARKOITETTUJEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISPERIAATTEET... 3 YLEISTÄ KULTTUURITOIMINTAAN TARKOITETUISTA AVUSTUKSISTA...
LisätiedotYLEISET KULTTUURIPALVELUT AVUSTUSOHJE
YLEISET KULTTUURIPALVELUT AVUSTUSOHJE PALVELUT MIKKELIN KAUPUNGIN YLEISTEN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE Hyväksytty kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunnassa 29.5.2013 50 Voimaantulo 1.7.2013 Yleisten
LisätiedotHankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja
Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja 4.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen
LisätiedotMAALLA - MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA
MAALLA - MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA 2011-2024 KÄRKÖLÄN KUNTA STRATEGIA 2011 2024 1 (4) JOHDANTO Strategia kattaa kuluvan valtuustokauden lopun ja kolme seuraavaa valtuustokautta. Tavoitteena
Lisätiedot29.11.2013 70 ORIVEDEN KAUPUNGIN ELÄMÄNLAATULAUTAKUNNAN AVUSTUSOHJEET
ORIVEDEN KAUPUNKI Elämänlaatulautakunta 29.11.2013 70 Liikunta-, nuoriso- ja kulttuuripalvelut 01.02.2014 ORIVEDEN KAUPUNGIN ELÄMÄNLAATULAUTAKUNNAN AVUSTUSOHJEET Ohjeiden tarkoitus on antaa suuntaviivoja
LisätiedotUUDENKAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET 2019
1 (7) UUDENKAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET 2019 Uudenkaupungin kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta hyväksynyt 27.2.2018. Ohje voimassa 15.3.2018 alkaen 2 (7) Sisällysluettelo 1. Yleistietoa
LisätiedotOikeudelliset kysymykset. Kulttuurialan lait. Ulla Viskari-Perttu
Oikeudelliset kysymykset Kulttuurialan lait Ulla Viskari-Perttu Oikeudelliset kysymykset 1/2 Lehtori Juha Iso-Aho Humanistinen ammattikorkeakoulu 2 1.1. Teatteri- ja orkesterilaki. Valtionrahoituksen määräytyminen.
LisätiedotKuntatalouden haasteet ja sivistystoimi
Kuntatalouden haasteet ja sivistystoimi Valkoinen sali 15.11.2011 Matti Väisänen OKM / Hallinto- ja budjettiyksikkö Hallitusohjelma: Hallitus rakentaa kehyspäätöksensä siten, että hallitusohjelmaan kirjatut
LisätiedotTaiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -toimintaohjelma
Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -toimintaohjelma Museoista hyvinvointia ja terveyttä -ajankohtaisseminaari 28.3.2011 Ohjelmajohtaja Maija Perho Terveyden edistämisen politiikkaohjelmaan kirjattiin
LisätiedotPäijät-Hämeen kuntien yhteistyö sivistyspalvelut. 13.2.2013 Anjariitta Carlson
Päijät-Hämeen kuntien yhteistyö sivistyspalvelut Päijät-Hämeen kuntien yhteistyö sivistyspalvelut Yhteistyö on toiminnallista kehittämistä Kehittämistoimenpiteistä päätetään yhdessä - jokainen kunta tekee
LisätiedotHyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta
Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja
LisätiedotUusi liikuntalaki voimaan 2015 Kunnat uusien haasteiden edessä Muuttuvatko kuntien tehtävät?
Uusi liikuntalaki voimaan 2015 Kunnat uusien haasteiden edessä Muuttuvatko kuntien tehtävät? Kari Sjöholm 10.9 2014 -200-400 -600-800 -1000-1200 -1400-1600 Hallitusohjelman sekä vuosien 2012-2014 kehysriihien
LisätiedotLapsiasiavaltuutetun näkökulma perusopetuksen tulevaisuudesta. Maria Kaisa Aula Helsinki
Lapsiasiavaltuutetun näkökulma perusopetuksen tulevaisuudesta Maria Kaisa Aula 18.2.2010 Helsinki 1 YK:n lapsen oikeuksien sopimus ja koulu Kaikki lapset ovat samanarvoisia Julkisen vallan päätöksissä
LisätiedotKANKAANPÄÄN MUSIIKKIOPISTO
ARVOT-VISIO-STRATEGIA 2018 2025 KANKAANPÄÄN MUSIIKKIOPISTO Kankaanpään kaupungin koulutuslautakunta on hyväksynyt suunnitelman 14.2.2006 Kankaanpään kaupungin koulutuslautakunta on hyväksynyt suunnitelman
LisätiedotTerveyden edistämisen. TULE parlamentti
Terveyden edistämisen politiikkaohjelma l TULE parlamentti 4.12.2008 Miksi tarvitaan terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä? Terveys on arvo sinänsä Työllisyysaste on saatava nousuun terveyttä, työ- ja
LisätiedotKulttuuritoimi. Kulttuurista vetovoimaa!
Kulttuuritoimi Kulttuurista vetovoimaa! ORGANISAATIO Kurikan kaupunginvaltuusto pj. Lasse Mukkala jäseniä 78 Kaupungin hallitus pj. Juhani Mäki jäseniä 12 Vapaa-aikalautakunta aikalautakunta pj. Minna
LisätiedotAvustukset paikallisille kulttuurijärjestöillle 2016, kohdeavustukset, hakuaika
Sivistyslautakunta 42 25.05.2016 Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöillle 2016, kohdeavustukset, hakuaika 31.3.2016 236/02.05.01.01/2016 Sivistyslautakunta 25.05.2016 42 Kirkkonummen kunnan hallintosäännön
Lisätiedot