KESKENERÄISET KUNNAN ASUKKAIDEN ALOITTEET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KESKENERÄISET KUNNAN ASUKKAIDEN ALOITTEET"

Transkriptio

1 KESKENERÄISET KUNNAN ASUKKAIDEN ALOITTEET 1 5/09 ALOITE KOSKIEN KIRKNIEMEN RUOTSINKIELISEN KANSAKOULUN JA KIVIRAKENTEISEN ALAKANSAKOULUN SEKÄ LAHJOITETUN MAA-ALUEEN SUOJELUA JA NIIDEN KÄYTTÖOIKEUKSIEN LUOVUTTAMISTA KYLÄN YHTEISEEN KÄYTTÖÖN 1107/ /13 (867/61/613/05; 556/71/07) /12 ALOITE VIEREMÄN RANTA-ALUEEN ASEMAKAAVASTA 1153/ /13, 598/61/613/ /13 ALOITE KOIRAPUISTON SAAMISEKSI SAMMATTIIN 1003/ / /14 ALOITE KAUPUNGIN LÄHIVIRKISTYSALUEIDEN JA RANTA-ALUEIDEN METSIKKÖALUEIDEN RAIVAUSTOIMENPITEIDEN OHEISTUKSESTA JA VALVONNASTA 320/ / /2014 ULKOILUVÄLINEITÄ SEKÄ ULKO- JA PYÖRÄKATOKSIA KOULUJEN PIHOILLE 411/ / /2015 ALOITE LOHJAN VIHERALUEOHJELMAN PÄIVITTÄMISESTÄ 259/11.00/ /2015 ALOITE DYNASTY TIETOPALVELUJEN KEHITTÄMISEKSI 479/ / /2015 ALOITE MATALALATTIA-AUTOISTA 499/ / /2015 ALOITE KARJALOHJAN VALAISTU ULKOILUREITTI 587/ / /2015 ALOITE LOHJALAISTEN NUORTEN JA PITKÄAIKAISTYÖTTÖMIEN PALKKAAMISESTA YLEISEN PUHTAANAPIDON JA YMPÄRISTÖN KOHENTAMISEN TÖIHIN SEKÄ LOHJA PUHTAAKSI VIHJEPUHELINPALVELUN LUOMISTA 619/ / /2015 ALOITE KAHDEN HIDASTEEN SAAMISEKSI KARSTUNTIELLE 477/ / /2015 ALOITE MAKSUTTOMAT SPORTTIKORTIT IKÄIHMISILLE 587/ / /2016 ALOITE MAKSJOEN KOULUN LAKKAUTTAMISEN UUSI VALTUUSTO-KÄSITTELY 125/ / /2016 KUNNAN JÄSENEN ALOITE LEHTOLANKAAREN (VIENOLASSA) ALEMMASTA NOPEUSRAJOITUKSESTA TAI MUUTTAMISESTA PIHA- TAI HIDASKADUKSI 127/ / /2016 ALOITE NOPEUSNÄYTÖN SAAMISEKSI KESKILOHJANTIELLE 670/ / /2016 ALOITE TERVEYSPALVELUAUTON SAAMISEKSI LOHJALLE 143/ / /2016 ALOITE VUODEN 2017 BUDJETTIIN, VIRKKALAN PURURATA 144/ / /2016 LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN 161/ / /2016 NÄLKÖÖNLAMMEN UIMARANNAN KEHITTÄMINEN JA NÄLKÖÖNLAMMEN ESTEETÖN LUONPOLKU OPASTEINEEN 162/ / /2016 KOIRAPUISTON PERUSTAMINEN VENTELÄÄN 164/ /

2 KESKENERÄISET KUNNAN ASUKKAIDEN ALOITTEET 2 10/2016 ALOITE SILTA YLI LIUKKAAN MAAN 159/ / /2016 ALOITE VAHTIMESTARI OJANIITTUTALOON 437/ / /2016 ALOITE RUOTSINKIELISTEN NIMIKYLTTIEN HANKKIMISEKSI OJANIITUN PÄIVÄKODIN TILOIHIN 193/ / /2016 KOULUJEN PIHOILLE LISÄÄ VÄLINEITÄ KUTEN KIIPEILYTELINEITÄ JA KEINUJA 234/ / /2016 VALAISTUSTA KOULUMATKALLE JA KOULUJEN PIHOILLE 238/ / /2016 ALOITE TYTYRIN AVOLOUHOKSEN POHJALLA OLEVIEN KAHDEN SUUREN REIÄN TUKKIMINEN 242/ / /2016 ALOITE PROSENTTI TAITEELLE HANKKEEN KÄYTTÖÖNOTTAMISEKSI RAKENNUSHANKKEISSA 279/ / /2016 ALOITE LISÄÄ PENKKEJÄ + SIIHEN TASO KESKUSTAAN, AUTOLIIKENTEEN VÄHENTÄMINEN / POISTAMINEN LINNAISTENHOVIN LÄHEISYYDESTÄ 302/ / /2016 ALOITE UUDESTA UIMARANNASTA VÄÄNTEENJOEN ALUEELLE 314/ / /2016 ALOITE LOKEROKAAPPIEN SAAMISEKSI AURLAHDEN RANTAAN 327/ / /2016 ALOITE PYSÄKÖINNIN KEHITTÄMISEKSI LOHJALLA 346/ / /2016 ALOITE POSTINUMERON YHTENÄISTÄMISEKSI VÄÄNTEENJOEN ALUEELLA 347/ / /2016 ALOITE TORIMYYJIEN VAPAUTTAMISEKSI MARKKINOIDEN MYYNTIPAIKKAMAKSUSTA 454/ /

3 KESKENERÄISET KUNNAN ASUKKAIDEN ALOITTEET 3 5/09 ALOITE KOSKIEN KIRKNIEMEN RUOTSINKIELISEN KANSAKOULUN JA KIVIRAKENTEISEN ALAKANSAKOULUN SEKÄ LAHJOITETUN MAA-ALUEEN SUOJELUA JA NIIDEN KÄYTTÖOIKEUKSIEN LUOVUTTAMISTA KYLÄN YHTEISEEN KÄYTTÖÖN 1107/ /13 (867/61/613/05; 556/71/07) Maksjoen Martat ry on esittänyt saapuneessa aloitteessaan seuraavaa: Pohjaamme aloitteemme Kirkniemi-Jönsböle kyläyhdistyksen jättämään asiakirjaan ympäristölautakunnalle, 17. kaupunginosa Jönsbölen asemakaavan muutosehdotuksesta (liite 1). Olemme samaa mieltä ehdotuksesta. Kirkniemen koulurakennukset piha-alueineen on ainutlaatuinen kokonaisuus sekä Lohjan koulujen että Kirkniemen kartanon historian kannalta. Esitämme, että jäljellä oleva lahjoitettu tontin osa rakennushistoriallisena ja maisemallisena ympäristönä suojellaan ja säilytetään. Lähialue sekä lahjoitettu maa-alue on jo nyt tiiviisti kaavoitettu asuinrakentamiseen. Asukkaiden tämän hetkisten virkistys- ja harrastusmahdollisuuksien on jatkuttava ja edistyttävä kyseessä olevalla alueella lahjakirjan mukaisesti. Carl Thomas von Christiersson, jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa, on esittänyt näkemyksensä lahjoittajina olleiden esivanhempiensa tahdosta Lohjan ympäristölautakunnalle osoittamassaan kirjeessä (liite 2). Carl Thomas von Christierssonin mielestä Kirkniemen koulualueen nykyinen käyttö vastaa parhaiten lahjoittajien tahtoa. Tällä hetkellä koulurakennuksissa toimii Kirkniemi-Jönsböle kyläyhdistys ry, Lojo svenska seniorer rf, Osuniemi-seura, musiikkiharrastusryhmiä ja Maksjoen Martat ry. Martat jatkavat ohjaus, koulutus- ja käsityöperinteen vaalimista, jonka jo alueen lahjoittajat v aloittivat perustamalla alueelle Kirkniemen yksityisen käsityökoulun. Edellä esitetyn perusteella vaadimme tontin ja sillä olevien rakennusten pysyvää suojelua ja luovuttamista alueen asukkaiden yhteiseen käyttöön Aloite on lähetetty kaupunkisuunnittelukeskukseen valmistelua varten, tiedoksi kaupungin johtoryhmän sihteerille ja kaupunginhallitukselle Ympäristölautakunta Aloite edelleen valmistelussa. Kaupunginhallitus : Esitti aloitetta vireillä olevaksi. Kaupunginvaltuusto : Aloite edelleen vireillä oleva Lohjan Kotiseutututkimuksen Ystävät ry on saapuneella kirjeellään esittänyt seuraavaa: Asia: Maksjoen Martat ry:n aloite Kirkniemen ruotsinkielisen kansakoulun ja kivirakenteisen alakansakoulun suojelusta ja käyttöoikeuksien luovuttamisesta kylän yhteiseen käyttöön. Lohjan Kotiseutututkimuksen Ystävät ry:n hallitus on käsitellyt asiaa kokouksessaan /7. Hallituksen kanta asiaan on, että kyseinen alue olisi säilytettävä tuleville sukupolville

4 KESKENERÄISET KUNNAN ASUKKAIDEN ALOITTEET 4 nykyisessä muodossaan. Siksi esitämme, että tontti ja sillä olevat rakennukset suojellaan pysyvästi ja luovutetaan alueen asukkaiden yhteiseen käyttöön. Kaupunkisuunnittelukeskus, kiinteistöinsinööri Erkki Eskola Alueen asemakaavan muutosluonnos oli julkisesti nähtävillä Asemakaavanmuutoksen valmistelua ei ole sen jälkeen jatkettu. Asemakaavanmuutosalue on tarkoitus liittää laajempaan vanhentuneen asemakaavan uudistamiseen Kirkniemen tehtaalle johtavan radan ja Marskintien välisellä alueella. Rakennuksista on vuokrattu tiloja seuraavasti: Kirkniemen-Jönsbölen kyläyhdistys ry:lle. Lojo svenska seniorer rf:lle, l Martoille ja kahdelle yksityishenkilölle. Vuonna 2008 rakennusten ylläpitomenot olivat n ja vuokratulot n N. 70 % ylläpitokuluista on lämmitys- ja sähkökuluja. V rakennetun kivikoulun korjausvelka v oli ja tekninen arvo ja v rakennetun puukoulun korjausvelka ja tekninen arvo Vanhojen rakennusten inventoinneissa puukoulu, joka on Lohjan vanhin säilynyt koulurakennus, on luokiteltu säilytettäväksi rakennukseksi. Rakennusten ja alueen säilyttämistä alueen asukkaiden yhteisessä käytössä ovat esittäneet ja puoltaneet useat eri yhteisöt. Asian jatkovalmistelun pohjaksi olisi tarpeen määritellä yleiset periaatteet kaupungin omistamien kiinteistöjen, rakennusten ja huoneistojen luovuttamisesta harrastustoimintaan. Ympäristölautakunta : Aloite vireillä. Kaupunginhallitus : Esitti aloitetta edelleen vireillä olevaksi. Kaupunginvaltuusto : Totesi aloitteen edelleen vireillä olevaksi Kaupunginhallitus : esitti aloitetta vireillä olevaksi. Kaupunginvaltuusto : aloite vireillä Kaupungingeodeetti : Aloite edelleen kesken. Ympäristölautakunta Aloite valmisteltavana. Kaupunginhallitus : esitti, että valtuusto toteaisi aloitteen edelleen vireillä olevaksi. Kaupunginvaltuusto : aloite vireillä Kaupungingeodeetti : Koulutontin luovutus on aikanaan tapahtunut ehdollisena Lohjan kunnalle. Kauppakirjassa vaaditaan tilan palauttamista koulutoiminnan päättyessä takaisin Kukkumäen eli ruotsiksi Jönsbölen kylään. Erotettu koulutontti on kuulunut ennen erottamista ja myös erottamisen jälkeen kiinteistörekisterissä Kukkumäen eli Jönsbölen kylään. Lahjakirjan mukaista palauttamista takaisin ko. kylään ei siten asiallisesti ole tarvetta tehdä. Tämän perusteella voidaan päätellä, että tarkoituksena lienee ollut vaatimus maaalueen palauttamisesta takaisin silloisen omistajan omistamaan tilaan nimeltä Jönsböle.

5 KESKENERÄISET KUNNAN ASUKKAIDEN ALOITTEET 5 Ajatuksellisesti maa-alueen palauttaminen takaisin kylään johtaa ennen isojakoa vallinneeseen tilanteeseen, jossa maa-alueita oli kylän yhteisenä maana. Lahjakirjassa käytetty sanamuoto sopii tuohon aikaan, mutta ei enää isojaon jälkeiseen aikaan. Tila Jönsböle oli jo lahjoitusajankohtana omana isojaon mukaisena tilana, joten lahjakirjan mukaista vaatimusta ei olisi voitu sananmukaisesti toteuttaa koskaan. Omistusoikeudesta on esitetty näkemyksiä, jotka tulee selvittää ennen kuin alueen käytön suunnittelua voidaan jatkaa. Lohjan kaupungin omistusoikeus tulee selvittää vahvistuskanteella. Aloite esitetään loppuun käsitellyksi. Kaupunkisuunnittelulautakunta : Aloite esitetään loppuun käsitellyksi. Kaupunginhallituksen esityslistalla esityksenä, että valtuusto toteaisi aloitteen loppuun käsitellyksi. Kaupunginvaltuusto : aloite vireillä. Kaupungingeodeetti : Ennen alueen käytön suunnittelua tai luovuttamista on Lohjan kaupungin omistusoikeus selvitettävä vahvistuskanteella, jonka jälkeen rakennusten mahdollisen luovuttamisen hoitaa tilapalvelut ja tonttipalvelut alueen vuokraamisen kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti. Aloite esitetään loppuun käsitellyksi. Kaupunginhallitus päätti esittää, että valtuusto hyväksyy aloitteen loppuunkäsitellyksi. Kaupunginvaltuusto : Valtuutettu Annmarie Kuurto esitti, että kunnan asukkaiden aloite 5/09 Aloite koskien Kirkniemen ruotsinkielisen kansakoulun ja kivirakenteisen alakansakoulun sekä lahjoitetun maa-alueen suojelua ja niiden käyttöoikeuksien luovuttamista kylän yhteiseen käyttöön todettaisiin edelleen vireillä olevaksi. Kaupunginvaltuusto päätti todeta aloitteen edelleen vireillä olevaksi Kaupungingeodeetti : Vuoden 2013 selvitykseen ei ole lisättävää. Omistusoikeuden selvittäminen vahvistuskanteella on seuraava vaihe asiassa. Aloite esitetään loppuun käsitellyksi Kaupunginhallitus : Hallitus esitti valtuustolle, että se toteaisi aloitteen loppuun käsitellyksi. Kaupunginvaltuusto : Aloite edelleen vireillä Kaupungingeodeetti : Vuoden 2013 selvitykseen ei ole lisättävää. Aloite esitetään loppuun käsitellyksi. Kaupunginhallitus : esitti valtuustolle aloitetta loppuunkäsitellyksi. Kaupunginvaltuusto : Valtuutettu Toni Hägg, esitti, että aloite on edelleen vireillä. Valtuusto päätti, että aloite on edelleen vireillä

6 KESKENERÄISET KUNNAN ASUKKAIDEN ALOITTEET 6 25/12 ALOITE VIEREMÄN RANTA-ALUEEN ASEMAKAAVASTA 1153/ /13, 598/61/613/10 Yksitoista kunnan asukasta esittää saapuneessa aloitteessa seuraavaa: Me, Vieremän ranta-alueen asemakaava-alueen asukkaat, haluamme osaltamme edistää alueen tasavertaisuuden, turvallisuuden ja viihtyvyyden myönteistä kehittymistä sekä varmistaa yleisen kestävän kehityksen periaatteen toteutumisen alueellamme. Näin ollen toivomme Lohjan kaupungilta aktiivisia toimia voimassaolevan kaavan toteuttamiseksi muodossa tai toisessa. Aloite valmistelussa kaupunkisuunnittelukeskuksessa, tiedoksi johtoryhmälle ja kaupunginhallitukselle. Kaupunginhallituksen esityslistalla esityksenä, että valtuusto toteaisi aloitteen vireillä olevaksi. Kaupunginvaltuusto : aloite vireillä. Kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle, että aloite todetaan edelleen vireillä olevaksi. Kaupunginvaltuusto päätti todeta aloitteen edelleen vireillä olevaksi Kaupunginhallitus : Aloite on edelleen vireillä Kaupunginvaltuusto : Aloite on edelleen vireillä. Kaupunginhallitus : esitti valtuustolle aloitetta vireillä olevaksi. Kaupunginvaltuusto : aloite vireillä.

7 KESKENERÄISET KUNNAN ASUKKAIDEN ALOITTEET 7 41/13 ALOITE KOIRAPUISTON SAAMISEKSI SAMMATTIIN 1003/ / Kunnan asukas esittää aloitteessaan seuraavaa: Hyvät Lohjan kaupungin päättäjät, Monet Sammat tilaiset koiranomistajat kaipaavat Sammat t iin koirapuistoa. Lähin koirapuisto on Lohjan keskustassa, joten se on liian kaukana Sammatista. Lohjan kaupungilta pyydämme paikkaa mihin koirapuiston voisi pystyt tää, ja rahoituksen materiaaleihin. Toteut taisimme koirapuiston aitauksen pystytyksen talkoovoimin. Ehdotuksena koirapuistoksi olisi Sammatin keskustassa urheilukentän vieressä oleva käyttämätön alue ja Kukkusnummen ulkoilualue pururadan läheisyydessä. Liitteenä kartat mahdollisista sopivista paikoista koirapuistolle. Aloite lähetetty ympäristötoimeen valmistelua varten, tiedoksi tekniseen toimeen ja kaupunginhallitukselle : Yleiskaavoittaja Iiris Koivula: Aloitteessa esitetyt mahdolliset sijoituspaikat koirapuistolle sijaitsevat Sammatissa voimassa olevan asemakaavoitetun alueen ulkopuolella. Koira-aitauksen sijoittamista julkiselle virkistys- tai vapaa-alueelle ei muutoinkaan ole aivan väistämätöntä ratkaista nimenomaan kaavatason suunnittelussa. On mahdollista, että asiaa tarkastellaan tapauksesta riippuen esimerkiksi asemakaavassa tai puistosuunnitelman, viheraluesuunnitelman, viheralueiden hoitoluokituksen tai muun sellaisen suunnitelman yhteydessä, jonka laatimisesta huolehtii kaupungin tekninen toimiala. Aloite on edelleen vireillä. Kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle, että aloite todetaan edelleen vireillä olevaksi. Kaupunginvaltuusto päätti todeta aloitteen edelleen vireillä olevaksi. Kaupunginhallitus : Aloite on edelleen vireillä. Kaupunginvaltuusto : Aloite on edelleen vireillä. Ympäristötoimi : Ei lisättävää vuoden 2014 lausuntoon. Aloite on edelleen vireillä. Kaupunginhallitus : esitti valtuustolle aloitetta vireillä olevaksi. Kaupunginvaltuusto : aloite vireillä.

8 KESKENERÄISET KUNNAN ASUKKAIDEN ALOITTEET 8 9/14 ALOITE KAUPUNGIN LÄHIVIRKISTYSALUEIDEN JA RANTA-ALUEIDEN METSIKKÖALUEIDEN RAIVAUSTOIMENPITEIDEN OHEISTUKSESTA JA VALVONNASTA 320/ /2014 Lohjan Seudun Ympäristöyhdistys ry on päivätyssä aloitteessaan esittänyt seuraavaa: Viime keväänä Lohjan Vieremän kaupunginosassa asukkaat raivasivat kaupungilta saamansa luvan perusteella talkootyönä Tuusanlahden rantaa Tiiliuuninkujan rannanpuoleisesta päästä Pähkinäniemen suuntaan. Raivaus tehtiin kuitenkin varsin rajulla tavalla: kaikki pensaat ja pienet puut hävitettiin kokonaan ja sen lisäksi isompien puiden alaoksia sahattiin pois useiden metrien korkeudelta. Näin koko ranta raivattiin aivan liian paljaaksi esimerkiksi aiemmin paikalla pesineen satakielen ja muiden lintujen kannalta. Kaupunginpuutarhuri Markku Hakalahti myönsi, että ohjeistusta ja raivaamisen valvontaa ei ollut toteutettu riittävästi. Vastaavanlaista asukkaiden itse tekemää siistimistä tapahtuu muuallakin Lohjalla jatkuvasti ja useilla ranta-alueilla oman tontin ja rannan väliseen kaupungin alueeseen suhtaudutaan kuin se olisi omaa: avarretaan luvatta näkymää järvelle, laajennetaan omaa nurmikenttää jopa kymmeniä metrejä kaupungin puolelle, rakennetaan rantaan omia laitureita jne. Lisäksi kaupungin lähivirkistysalueiden metsikköalueita saatetaan käyttää oman kiinteistön piha-alueelta peräisin olevien puutarhajätteiden läjittämiseen, mikä on kiellettyä ja voidaan katsoa roskaamiseksi. Tämän takia Lohjan Seudun Ympäristöyhdistys tekee aloitteen, että Lohjalla ryhdytään viipymättä laatimaan ohjeistusta, jonka avulla edellä kuvatunkaltaiset tilanteet voidaan välttää vastaisuudessa. Ympäristöyhdistys ei vastusta talkoilla tai vapaaehtoisesti tehtävää luonnon hoitoa, mutta tämän toiminnan tulee tapahtua hyvin laaditun suunnitelman pohjalta niin, että esimerkiksi raivauksilla ei köyhdytetä luonnon monimuotoisuutta tarpeettomasti. Rantaasukkailta puuttuu usein tietoa, miten ranta-alueita voidaan eri tavoin hoitaa ottamalla samanaikaisesti huomioon luonto- ja kauneusarvot. Tällaisen suunnitelman tulee pohjautua toimenpiteitä edeltävään luontoarvojen inventointiin (arvokkaat luontotyypit ja harvinaiset kasvit, lintujen pesimäbiotoopit ym.) ja siinä on annettava riittävän tarkat ohjeet siitä, mitä alueita voi raivata ja mitä on jätettävä luonnontilaiseksi sekä määriteltävä selvästi valvonnan toteuttaminen. Myös kaupungin itse toteuttamissa töissä on noudatettava samoja periaatteita. Ohjeistuksesta olisi laaja-alaisempaa hyötyä, mikäli siitä voivat saada apua yksityisetkin rannanomistajat. Lohjan Seudun Ympäristöyhdistys katsoo, että luvattomat puunkaadot taikka raivaukset tulee kaupungin toimesta sanktioida. Samoin tulee määrätä maksu luvattomille puutarhajätteiden läjityksille, kuten myös kaupungin maiden ottamiselle luvatta käyttöön. Näin toimien valvonta tulisi uskottavammaksi ja sillä olisi todennäköisesti luvattomia toimenpiteitä ennaltaehkäisevä vaikutus Aloite lähetetty johtoryhmän sihteerille. Johtoryhmän päätöksen mukaisesti lähetetty valmisteltavaksi tekniseen toimeen. Vastuuvalmistelija johtava kaupunginpuutarhuri Kirsti Puustinen. Valmistellaan tarvittaessa yhteistyössä rakennusvalvonnan kanssa. Aloite ei ole talousarviovaikutteinen Tekninen lautakunta : Esittää, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi.

9 KESKENERÄISET KUNNAN ASUKKAIDEN ALOITTEET 9 Kaupunginhallitus : Hallitus esitti valtuustolle, että se toteaisi aloitteen loppuun käsitellyksi. Kaupunginvaltuusto : Aloite on edelleen vireillä Kirsti Puustinen: Aloite on edelleen vireillä. Tekninen lautakunta : Aloite on edelleen vireillä Kaupunginhallitus : esitti valtuustolle aloitetta vireillä olevaksi. Kaupunginvaltuusto : aloite vireillä.

10 KESKENERÄISET KUNNAN ASUKKAIDEN ALOITTEET 10 13/2014 ULKOILUVÄLINEITÄ SEKÄ ULKO- JA PYÖRÄKATOKSIA KOULUJEN PIHOILLE 411/ /2014 Varttivaltuustolaiset esittävät päivätyssä aloitteessaan seuraavaa: Perusopetuslain oppilaalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön, sillä kuitenkin peruskouluikäisten koulupäivästä neljännes kuluu välituntipihoilla. Välitunneilla sattuvien tapaturmien ehkäisy on huomioitava pihojen suunnittelussa, toteutuksessa ja kunnossapidossa. Toiminta pihoilla ja ylipäätään kouluissa ja oppilaitoksissa on ympärivuotista, joten on otettava huomioon myös säätilat. Oppilaat toivovat ulkokatoksia koulujen pihalle sadesuojiksi. Välitunnit ovat virkistäytymistä varten. Turvallisuus ja virikkeellinen koulupiha aktivoi lapsia leikkimään ja liikkumaan lapsen iälle ominaisin tavoin, myös kouluajan ulkopuolella. Liikkumalla myös kehonhallinta- ja liikkumistaidot kehittyvät, joten oppilaat toivovat mm. keinuja ja kiipeilytelineitä rikkinäisten tilalle. Aloitteen ovat alulle laatineet luokkalaiset varttivaltuustolaiset kouluihin sijoitettujen aloitetaulujen pohjalta. Aloite lähetetty johtoryhmän sihteerille. Oheinen aloite kaupungin johtoryhmän päätöksen mukaisesti lähetetty valmisteltavaksi sivistystoimeen. Vastuuvalmistelija toimitusjohtaja Jukka Vienonen, yhteistyössä lähiliikuntaryhmän ja teknisen toimen kanssa. Aloite on talousarviovaikutteinen. Lohjan Liikuntakeskus päätti kokouksessa 36 esittää Lohjan Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalle 1. määrärahan varaamista Metsolan koulu ja Harju/skeittipuisto lähiliikuntapaikan rakentamiseksi kaupungin vuoden 2015 talousarvioon ja että 2. kaupunki palauttaisi lähiliikuntapaikkarakentamisessa aiemman käytännön, jolloin Lohjalla rakennettaisiin yksi (1) lähiliikuntapaikka vuodessa eikä vain joka toinen vuosi. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta : Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti 1. merkitä Lohjan Liikuntakeskuksen esityksen tiedoksi ja todeta, että lähiliikuntapaikkarakentamiseen varataan rahoitus kaupungin investointiohjelmassa, josta päätetään talousarviokäsittelyn yhteydessä, 2. todeta omalta osaltaan aloitteen loppuunkäsitellyksi sekä 3. lähettää asian tekniselle lautakunnalle ja sieltä edelleen kaupunginhallituksen ja valtuuston käsiteltäväksi talousarvion käsittelyn yhteydessä. Kaupunginhallitus : Aloite on edelleen vireillä. Kaupunginvaltuusto : Aloite on edelleen vireillä. Kaupunginhallitus : esitti valtuustolle aloitetta vireillä olevaksi. Kaupunginvaltuusto : aloite vireillä

11 KESKENERÄISET KUNNAN ASUKKAIDEN ALOITTEET 11 5/2015 ALOITE LOHJAN VIHERALUEOHJELMAN PÄIVITTÄMISESTÄ 259/11.00/2015 Kunnan asukas esittää päivätyssä aloitteessaan seuraavaa: Lohjan asukasviihtyvyyden merkitystä on korostettu kaupungin eri kehityshankkeista, mutta varsinainen viherrakentaminen on rajoittunut leikkipuistoihin. Eri ikäryhmien tarpeiden pohjalta suunniteltavat viheralueet tulee toteuttaa koko perheen, leikkimisen ja monipuolisen viihtymisen paikoiksi, jolloin ne ovat osa Lohjan asukasviihtyvyyttä korostavaa käyntikorttia. Esitän aloitteessani Lohjan viheralueohjelman päivittämistä. Lähetetty 7.5. tekniseen toimeen valmisteltavaksi. Vastuuvalmistelija johtava kaupunginpuutarhuri Kirsti Puustinen. Aloite ei ole talousarviovaikutteinen Kirsti Puustinen: Aloite on edelleen vireillä. Tekninen lautakunta : Aloite edelleen vireillä. Kaupunginhallitus : esitti valtuustolle aloitetta vireillä olevaksi. Kaupunginvaltuusto : aloite vireillä.

12 KESKENERÄISET KUNNAN ASUKKAIDEN ALOITTEET 12 17/2015 ALOITE DYNASTY TIETOPALVELUJEN KEHITTÄMISEKSI 479/ /2015 Kunnan asukas esittää aloitteessaan : Haluan tehdä aloitteen Lohjan kaupungille Dynasty-tietopalvelun kehittämiseksi. Dynasty-tietopalvelu on tietojärjestelmä, jonne mm. arkistoidaan kaupungin eri tahojen kokousten pöytäkirjat ja liitteet. Dokumentit ovat haettavissa vain 2 vuoden ajan kokouksesta, joka on täysin teennäinen rajoite. - Ehdotan, että keinotekoinen rajoitus poistetaan. Dokumentit ovat tallennettu JPG-formaatissa, joka on ns. häviöllisesti pakattu kuvaformaatti. Se on tarkoitettu valokuvia varten, ei pöytäkirjojen tekstiä varten. Tämä estää tiedon hakemisten dokumenteista hakemisen ja hidastaa tekstin hyödyntämistä muussa käytössä (jos esim. halutaan käydä läpi pöytäkirjoja ja tehdä itselle muistiinpanoja). Dokumentit ovat kuitenkin alun perin kirjoitettu tietokoneella, jolloin ne saa automaattisesti PDF-muodossa. Nyt ne käytännössä tulostetaan ensin ja sen jälkeen skannataan järjestelmään takaisin, joka on täysin turha ja työllistävä (siten kallis!) työvaihe. - Ehdotan, että tämä virhe korjataan ja tekstit tallennetaan jatkossa joko tekstinä tai edes PDF-tiedostoina. Ne myös vievät vähemmän tallennustilaa! Aloite johtoryhmän käsittelyssä Johtoryhmä päätti lähettää aloitteen valmisteltavaksi keskushallintoon. Vastuuvalmistelija Hanna-Maria Grandell. Aloite ei ole talousarviovaikutteinen. Kaupunginhallitus : Aloite johtoryhmän käsittelyssä Johtoryhmä päätti lähettää aloitteen valmisteltavaksi keskushallintoon. Vastuuvalmistelija Hanna-Maria Grandell. Aloite ei ole talousarviovaikutteinen. Lohjan kaupungilla lautakuntien, hallituksen ja valtuuston pöytäkirjat ovat netissä yhden vuoden ajan. Tämä käytänne on otettu suoraan kuntaliiton suosituksista. Mikäli kuntalainen /asiakas haluaa tarkastella tätä vanhempaa aineistoa, se on helposti saatavilla ottamalla yhteyttä kyseisen toimialan kirjaamoon tai kaupungin keskusarkistoon. Lohjan kaupunki käyttää Dynasty-asiahallintaohjelmaa, joka tuottaa netissä olevat PDF-tiedostot. Liiteasiakirjat saattavat olla joissain tapauksissa skannattuja ja tallennettu PDF-muotoon. Kaupunginhallitus päätti palauttaa asian uudelleen valmisteluun. Kaupunginhallitus : esitti valtuustolle aloitetta vireillä olevaksi. Kaupunginvaltuusto : aloite vireillä. Kaupunginhallitus : Lohjalla eri toimielinten kokousasiakirjat pidetään verkossa vuoden ajan. Tämä perustuu Kuntaliiton suositukseen, että henkilötietoja sisältävät kokousasiakirjat poistetaan verkosta viimeistään vuoden kuluessa niiden julkaisemisesta. Tavallisin ja yksilöivin henkilötieto on henkilön nimi. Mikäli pöytäkirjoja halutaan pitää nähtävänä verkossa vuotta kauemmin, menettelyn

13 KESKENERÄISET KUNNAN ASUKKAIDEN ALOITTEET 13 oikeutus on siten varmistettava henkilötietojen poistamisella. Tehdyn kartoituksen perusteella kunnat ovat entistä enemmän halunneet kehittää tiedottamista ja pitävät esityslistoja ja pöytäkirjoja verkossa pidemmän aikaa (3-5 vuotta). Näitä kuntia on mm. Helsinki, Espoo, Vantaa, Kirkkonummi, Karkkila ja Kuopio. Kuntien sähköiseen viestintään liittyen on uudessa kuntalaissa kuntien velvoittavia säännöksiä voimaan tulevan kuntalain 140 :n perusteella henkilötiedot on jatkossa poistettava julkaistavista pöytäkirjoista jo ns. tehokkaan tiedoksiantoajan jälkeen eli oikaisuvaalitus- tai valitusajan päätyttyä. Euroopan unionin tuomioistuimen ns. Google-tapaus on korostanut entisestään yksityishenkilöiden oikeutta saada esim. vanhentuneiksi katsottavat tietonsa poistetuksi tietoverkosta. Mikäli kunta huolehtii henkilötietojen suojasta kuntalain mukaisesti, se ei joudu vastuuseen siitä, että pöytäkirjan aiempi julkaistu versio myöhemmin olisi vielä löydettävissä yleisten hakukoneiden kautta. Kunnan verkkoviestintä on nykyisin olennainen osa kuntien tiedottamista. Sitä on kuitenkin tarkasteltava paitsi tiedottamisvelvollisuuden ja julkisuusperiaatteen, myös yksityisyyden ja henkilötietojen suojan näkökulmasta. Verkkoviestinnässä on pidettävä lähtökohtana sitä, että henkilön yksityisyyden suoja on painavampi peruste kuin julkisuusperiaate tai kunnan tiedottamisvelvollisuus. Organisaatiouudistuksen myötä Lohjalla siirrytään operatiivisissa hallintopalveluissa keskitettyyn asiahallintayksikköön, jonka tehtävä on hoitaa keskitetysti toimielinten listaprosessit, esityslistat, pöytäkirjat ja täytäntöönpanot.tässä yhteydessä luodaan ja yhdenmukaistetaan mm. uudet valmisteluohjeet pöytäkirjojen ja kokousasiakirjojen pidempiaikaiseen näkymiseen verkossa. Tässä vaiheessa on päädytty siihen, että pöytäkirjat näkyvät netissä viisi vuotta kokouspäivämäärästä lukien. Organisaatiouudistuksen valmistelun vuoksi on järkevää ottaa uusi toimintamalli käyttöön lukien. Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se päättää 1. merkitä yllä olevan selvityksen tiedoksi, sekä 2. todeta aloitteen loppuun käsitellyksi.

14 KESKENERÄISET KUNNAN ASUKKAIDEN ALOITTEET 14 19/2015 ALOITE MATALALATTIA-AUTOISTA 499/ /2015 Lohjan Vammaisneuvosto : Varapuheenjohtaja on toivonut keskustelua matalalattia-autojen (bussien) käyttöönotosta Lohjalla. Joukkoliikennelogistikko Tapio Heinonen tulee kokoukseen kertomaan ja keskustelemaan asiasta. Joukkoliikennelogistikko Tapio Heinonen kertoi joukkoliikenteen nykytilanteesta Lohjalla ja Länsi-Uudellamaalla. Joukkoliikennesopimusten siirtymäaika ( ) on menossa ja joukkoliikenteessä tapahtuu isoja muutoksia. Useita linja-autovuoroja, joita liikennöitsijät ajavat tällä hetkellä lipputuloperusteisesti, on vaarassa päättyä. Kaupunki joutuu, yhdessä toimivaltaisen lupaviranomaisen (Uudenmaan ELY-keskus) kanssa, ottamaan joukkoliikenteen suunnittelua ja hankkimista enemmän omalle vastuulleen. Tässä yhteydessä mietitään aikataulujen ja reittien lisäksi myös eri kalustovaihtoehtoja. Kaupunkiliikenteen kehittämisessä on huomioitava seudullinen yhteistyö. Lohjalle sopivaa matalalattiaista kalustoa vapautuu varsinkin niillä yrityksillä, jotka liikennöivät suurempien kalustokriteerien kaupungeissa (esim. Helsinki, Turku ja Salo). Mikäli matalalattiakalustoa halutaan kokeilla Lohjalla, pitäisi yhteistyötä tehdä eri toimijoiden kesken (ml. vammaisneuvosto). Olisi hyvä miettiä ne alueet, missä matalalattiakalustolla olisi parhaat toimintamahdollisuudet asiakaskunnan ja infrastruktuurin suhteen. Keskustelussa nousi esille matalalattialiikenteen edut kaikille käyttäjäryhmille. Infrastuktuuri ei kaikin osin tue vielä matalalattialiikennettä mutta katusuunnittelussa esteettömyys huomioidaan rakennettaessa uutta ja korjattaessa vanhaa. Keskusteltiin myös Pieksämäen mallista, jossa kaupunki on ottanut koko paikallisliikenteen kaupungin haltuun. Vammaisneuvosto päätti lähettää kaupunginhallitukselle aloitteen suunnittelutyön aloittamisesta matalalattiaverkoston luomiseksi ja matalalattialiikenteen pilotoimiseksi Lohjan kaupungissa. Vammaisneuvosto esittää suunnitteluun otettavaksi mukaan kuntalaiset eri käyttäjäryhmistä, kuten pyörätuolin käyttäjä, ikääntynyt sekä lastenrattaiden kanssa liikkuva. Aloite lähetetty johtoryhmän päätöksen mukaisesti valmistelua varten tekniseen toimeen. Vastuuvalmistelija Raija Rönkä-Nieminen. Aloite ei ole talousarviovaikutteinen Raija Rönkä-Nieminen: Matalalattia auton käyttöön liittyvää aloitetta tarkastellaan vuoden 2016 alkupuoliskolla, jolloin selvitetään koulukuljetusten, vuoroliikenteen ja kutsu/palveluliikenteen yhteensovittamista. Aloite on vireillä. Tekninen lautakunta : Aloite edelleen vireillä. Kaupunginhallitus : esitti valtuustolle aloitetta vireillä olevaksi. Kaupunginvaltuusto : aloite vireillä.

15 KESKENERÄISET KUNNAN ASUKKAIDEN ALOITTEET 15 20/2015 ALOITE KARJALOHJAN VALAISTU ULKOILUREITTI 587/ /2013 Karjalohjan koulun Oppilaskunnan hallitus ja ohjaava opettaja sekä Karjalohjan koulun vanhempainyhdistys Lortti ovat aloitteessaan esittänyt seuraavaa: Karjalohjan koulun oppilaskunta ehdottaa Lohjan kaupungille Karjalohjan vanhan pururadan perusparantamista, laajentamista ja valaisemista. Uutta emme pyydä, vaan että vanha laitettaisiin hyvään kuntoon! Näin nykyisen Karjalohjan pururata saataisiin käyttöön ympäri vuoden ja hienot harjumaisemat kuntalaisten aktiivikäyttöön. Nykyään harjun polut ovat koirien ulkoilutusreitistöä, mutta metsikköä toki riittää kaikille. Tavoitetaso on seuraava: - reitiltä on raivattu kivet, kannot ja puunjuuret - se on hiekkapohjainen m leveys mahdollistaa luisteluhiihtoväylän ja perinteisen ladun oikealla - alamäissä olisi myös toinen latu vasemmalla - valaistu koko pituudeltaan - talvella valot syttyisivät hämäräkytkimen ohjaamana ja sammuisivat klo 22:00 - hienoihin näköalapaikkoihin Puujärven suuntaan voisi laittaa muutaman penkin Laajennettu reitti haarautuisi nykyisen pururadan eteläpään mäen alta jatkuen loivasti Pukkilanharjulle nousevaa polkua noudattaen. Harjun päällä reitti kääntyisi pohjoiseen ja yhtyisi nykyiseen pururataan harjun päällä kulkevan polun mukaisesti. Reitin merkitty kiertosuunta olisi vastapäivään. PERUSTELU Karjalohjan lapset ja nuoret asuvat pitkien automatkojen päässä Lohjan hoidetuilta harrastepaikoilta ja liikkuminen on maaseutuolosuhteissa kovin eri sorttista kuin kaupungissa. Harvan lapsen vanhemmat kuljettavat enää iltaisin lapsiaan Lohjalle liikuntaharrastuksiin. Lasten liikuntaa tuetaan koulussa. Ympärivuotinen, hoidettu pururata mahdollistaisi monipuolisen liikkumisen kouluaikana ja innostaisi samaan puuhaan vapaa-aikanakin. Lisäksi Karjalohjan koululla on vireää koulumummo- ja kouluvaari toimintaa, tätä nykyä sisätiloissa ja lukemisen merkeissä. Toimintaa olisi mielekästä laajentaa myös yhteiseen ulkoiluun ja liikkumiseen. Monella tapaa lapset ja seniorit hyötyvät saman sorttisesta ulkoiluympäristöstä. Esteettömyys luo turvalliset puitteet liikkumiselle molemmille. Karjalohjalla on myös perhekoteja ja kehitysvammaisten hoitoyksiköitä, joiden uskoisimme myös käyttävän ympärivuotista, hoidettua pururataa - ja tietysti iloisia käyttäjiä löytyy useista kuntalaisten ryhmistä. Lähetetty johtoryhmälle. Johtoryhmän päätöksen mukaisesti valmisteltavaksi tekniseen toimeen. Vastuuvalmistelija katupäällikkö Seppo Lötjönen. Aloite valmistellaan yhteistyössä Liikuntakeskuksen kanssa. Aloite on talousarviovaikutteinen. Lähetetty Lohjan Liikuntakeskukselle lausuntoa varten. Aloite vireillä. Tekninen lautakunta : Aloite on edelleen vireillä. Liikuntakeskus : Aloitteen käsittely on aloitettu yhtiössä ja se tullaan käsittelemään LLK Oy:n hallituksessa. Kaupunginhallitus : esitti valtuustolle aloitetta vireillä olevaksi. Kaupunginvaltuusto : aloite vireillä. Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus : Lohjan Liikuntakeskus Oy on suunnitellut ottavansa hankkeen huomioon maastoliikuntareittien käyttösuunnitelmassa. Tavoitteena on laittaa alulle kuntalaisaloitteessa esitetyt kunnostustoimenpiteet ja siten

16 KESKENERÄISET KUNNAN ASUKKAIDEN ALOITTEET saada liikuntapaikka ympärivuotiseen käyttöön. Liikuntakeskuksen selvityksissä reitin on todettu olevan hyvin kapea sekä pohjaltaan epätasainen. Reitti on valaisematon. Sijainniltaan reitti on keskeisellä paikalla koulun yhteydessä sekä alueen asukkaiden hyvin saavutettavissa. Kunnostustoimenpiteiksi on suunniteltu umpeen kasvaneen reitin raivaus ja leventäminen, juurien ja kantojen poisto sekä pinnan parantaminen. Seurakunnan kanssa on sovittu lupa-asioista osittain sen alueella kulkevasta reittiosuudesta. Hallitus päätti varata Karjalohjan pururadan kunnostamiseen ympärivuotiseen käyttöön vuodelle Tekninen lautakunta Tekninen toimi kannattaa Karjalohjan vanhan pururadan kunnostamista ja valaisemista. tehdään yhteistyössä Lohjan Liikuntakeskuksen kanssa Tekninen lautakunta päätti 1) merkitä tiedoksi tulevat toimenpiteet Karjalohjan vanhan pururadan kunnostamiseksi, 2) esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle aloitteen loppuunkäsitellyksi. Kaupunginhallitus : kaupunginhallitus esitti valtuustolle, että se päättää 1. merkitä tiedoksi tulevat toimenpiteet Karjalohjan vanhan pururadan kunnostamiseksi 2. todeta aloitteen loppuunkäsitellyksi. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta : Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta esittää, että aloite toteutetaan ja on siten loppuun käsitelty. Kaupunginhallitus : esitti valtuustolle, että se päättää 1. todeta, että Karjalohjan pururadan kunnostamiseen ympärivuotiseen käyttöön on Lohjan liikuntakeskuksessa vuodelle 2016 päätetty varata , 2. todeta aloitteen loppuunkäsitellyksi. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta : Lautakunta toteaa, että aloitteeseen on käynnistetty toimenpiteet ja niiden kustannukset sisältyvät vuoden 2016 Lohjan liikuntakeskuksen talousarvioon sekä esittää että aloite todetaan loppuun käsitellyksi. Kaupunginhallitus : esitti valtuustolle, että se päättää todeta aloitteen loppuunkäsitellyksi. Kaupunginvaltuusto

17 KESKENERÄISET KUNNAN ASUKKAIDEN ALOITTEET 17 24/2015 ALOITE LOHJALAISTEN NUORTEN JA PITKÄAIKAISTYÖTTÖMIEN PALKKAAMISESTA YLEISEN PUHTAANAPIDON JA YMPÄRISTÖN KOHENTAMISEN TÖIHIN SEKÄ LOHJA PUHTAAKSI VIHJEPUHELINPALVELUN LUOMISTA 619/ /2015 Kunnan asukas esittää saapuneessa aloitteessa seuraavaa: Kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain perusteella kunnan on järjestettävä työttömän tueksi sosiaali- ja terveyspalveluja, kuten kuntouttava työtoiminta. Nuorisotakuuta koskevan lainsäädännön perusteella jokaiselle alle 25-vuotiaalle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle on tarjottava nuorisotakuun perusteella työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta. Kunnalla on työllisyyden kannalta tärkeä rooli paikallisen elinvoiman vahvistajana. Kunta osallistuu myös työmarkkinatuen kustannuksiin yli 300 päivää työttömänä olleiden osalta. Lohja maksaa vuosittain sakkona yli 1,5 miljoonaa euroa kuntouttavan työtoiminnan puutteellisesta toteutuksesta. Lohjalaisten kannalta on tarkoituksenmukaisempaa kohdentaa nämäkin verotulot kunnan asukkaita hyödyntäen. Lohjan viihtyvyyden keskeisin tunnusmerkki on hyvin hoidettu, puhdas ympäristö, jota monin osin ulkoistetuilla tehtävillä ei saada laajasti toteutettua. Yleisen puhtaanapidon ja ympäristön kohentamisen monet työt sopivat lyhyellä perehdytyksellä tehtäväksi, jolloin myös kouluttamattoman tilapäistyövoiman käyttö on perusteltua. Lohjan organisaatiouudistuksessa kunnan henkilöstöä voidaan kiinnittää sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntouttavan työtoiminnan järjestely- ja työnohjaustehtäviin, poikkihallinnollisena yhteistyönä teknisen toimen kanssa. Samalla voidaan luoda ns. Lohja puhtaaksi -vihjepuhelinpalvelu, johon kunnan asukkaat voivat ilmoittaa havaitsemiaan epäkohtia ympäristön siisteydessä. Esitän aloitteessani lohjalaisten nuorten ja pitkäaikaistyöttömien palkkaamista yleisen puhtaanapidon ja ympäristön kohentamisen töihin sekä Lohja puhtaaksi - vihjepuhelinpalvelun luomista, joilla Lohja tekee rakenteellisia uudistuksia monialaisen hyvinvoinnin toteuttamiseksi. Aloite lähetetty johtoryhmälle. Johtoryhmän päätöksen mukaisesti lähetetty valmisteltavaksi tekniseen toimeen. Vastuuvalmistelija johtava kaupunginpuutarhuri Kirsti Puustinen. Aloite valmistellaan yhteistyössä henkilöstöhallinnon kanssa. Aloite on talousarviovaikutteinen Kirsti Puustinen: Aloite on edelleen vireillä. Tekninen lautakunta : Aloite edelleen vireillä. Kaupunginhallitus : esitti valtuustolle aloitetta vireillä olevaksi. Kaupunginvaltuusto : aloite vireillä.

18 KESKENERÄISET KUNNAN ASUKKAIDEN ALOITTEET 18 26/2015 ALOITE KAHDEN HIDASTEEN SAAMISEKSI KARSTUNTIELLE 477/ /2015 Roution koulun vanhempainyhdistys on tehnyt seuraavan sisältöisen aloitteen: Karstuntiellä, noin 3,5 km kaupungista Sammattiin päin, on erittäin vaarallinen mutka. Tämä mutka aiheutti kahden ihmisen vakavan loukkaantumisen. Tuossa tapahtumassa mukana oli alkoholi, mutta samassa mutkassa on ollut tieltä suistumisia ennenkin. Muutama vuosi sitten perävaunullinen rekka kellahti mutkassa kyljelleen. Sitä ennen auto ajoi liian suuren tilannenopeuden tähden kevyen liikenteen yli pellolle. Myös pakettiauto on ajanut ojaan samaisessa mutkassa eikä päässyt ylös ilman traktorin hinausta. Puhumattakaan mopoilijoista jotka päätyvät pellolle joka vuosi. Ongelmana on tiellä moottoroidulla ajoneuvolta liikkuvien liian suuri tilannenopeus, joka aiheuttaa jatkuvasti vaaratilanteita. Useampi perhe ylittää tien tuosta kohdasta, sillä jalankulkukäytävä on eri puolella kuin useimmat kodeista. Todelliseksi, yli sataa lasta koskevaksi uhkaksi mutka muodostui nyt syksyllä, kun Roution koulun oppilaat siirtyivät väistötiloihin Hiiden koululle. Roution koulun 168 lasta kulkee jalkakäytävää joka ikinen päivä. Tieltä suistuva auto saa todella pahaa jälkeä aikaiseksi. Vaara on todellinen sekä kesällä, jolloin aurinko paistaa kuljettajien silmiin, että erityisesti talvella liukkaalla kelillä. Karstuntien turvallisuutta on yritetty parantaa keskisaarekkeellisella suojatiellä ja huomioraidoilla ("tärinäraidat"}, mutta näistä toimenpiteistä ei ole ollut apua. Autot eivät hidasta lainkaan. Nämä toimenpiteet eivät ole tehneet mutkakohtaa yhtään vaarattomammaksi. Hidasteita tulisi olla kaksi. Toinen keskisaarekkeellisen suojatien kohdalla, joka on noin 10 metriä Hiiden koulusta Sammattiin päin. Toinen Hiiden koululta Lohjan suuntaan ennen vaarallista mutkaa, Karstuntie 345:n kohdalle. Hidasteiden tulisi olla riittävän korkeita, jotta niissä on todella pakko jarruttaa. Jos Lohjalla on varaa toteuttaa vain toinen, tärkeämmäksi nousee hidaste Karstuntie 345:n mutkan kohdalle. Samalla nopeusrajoitus tulee alentaa nopeuteen 40 km/h. Tuota nopeusrajoitusta tulee jatkaa keskustaan saakka, jolloin myöskin muiden suojateiden turvallisuus paranee. Mutkan vaarallisuus on todettu jo vuonna Tuolloin tien suoristamista taikka hidasteiden rakentamista on selvitetty Uudenmaan Tiepiiriltä ( , Jenni Rautiainen, liikennesuunnittelija, Tiehallinto, Uudenmaan tiepiiri), josta kerrottiin että heillä on priorisoituja kohteita noin 900 ja niistä he voivat varojen vähyyden tähden toteuttaa vain muutaman vuosittain. He ohjasivat ottamaan yhteyttä Lohjan Tekniseen Lautakuntaan. Asiasta on tuolloin keskusteltu katupäällikkö Seppo Lötjösen kanssa. Lohjan kaupunginvaltuutettu Alla Saarinen teki valtuustolle aloitteen asiasta mutta tuolloin rahoitusta ei löytynyt. Tilanne on nyt jatkunut siten, että tuo mutka on toistuvasti osoittanut vaarallisuutensa. Tällä hetkellä 168 lasta kulkee kevyen liikenteen väylää joka ikinen päivä kouluun. Vaara, että tieltä suistuva auto taikka mopo osuu jalankulkijaan, on kasvanut huomattavasti. Hiiden koulu toimii väistötilana ennakkosuunnitelmien mukaan 1,5 vuotta, ja tuo on todella pitkä aika vaarantaa lasten henki jokainen päivä. Uuden koulun valmistuttua hi-dasteet jäävät Karstuntielle, ja tätä puoltaa se seikka, että tie toimii yhtenä tärkeistä si-sääntuloväylistä Lohjalle. Hidasteet toimivat herätyksenä autoilijoille, että he ovat saa-puneet taajama-alueelle, jossa risteyksiä ja jalankulkijoita ja muita tielläliikkujia on paljon. Huhupuheen mukaan Karstuntielle ei voisi rakentaa hidasteita, koska Paloniemessä on vapaapalokunta sekä Paloniemen sairaala, eikä paloauton tai ambulanssin reitille voisi hidasteita sijoittaa. Tämä luulo on kuitenkin väärä. Asia on varmistettu ELY-keskukselta

19 KESKENERÄISET KUNNAN ASUKKAIDEN ALOITTEET 19 ja vastaus on saatu Rakenteellisia hidasteita, kuten korotuksia ja töyssyjä, voi toteuttaa niille soveltuviin kohteisiin maanteille, kun nopeusrajoitus on korkeintaan 40 km /h. Tieosuudella tulee olla 40 km/h rajoitus, ja hidasteista on kerrottava kyltein. He totesivat vastauksessaan näin: "Rakenteellisia hidasteita, kuten korotuksia ja töyssyjä, voi toteuttaa niille soveltuviin kohteisiin maanteille, kun nopeusrajoitus on korkeintaan 40 km/h. Hidasteiden rakentamisesta tai sallimisesta hälytysajoneuvojen käyttämille reiteille ei ole todettu mitään lainsäädännössä tai Liikenneviraston ohjeistuksessa. Hidasteen muotoiluun ja sijoitteluun vaikuttavat mm. millainen maapohja harkittavassa kohteessa on, millaiset nopeusrajoitukset ja millainen liikenteen koostumus kuten onko säännöllistä joukkoliikennettä tai merkittävä osa liikenteestä on raskasta liikennettä, sekä millainen ulkonäkö on tavoitteena. Niinpä toteutetuissa hidasteissa on variaatiota." Tämän lisäksi on todettava, että vapaapalokuntalaiset ja ambulanssi osaavat kyllä jarrutella hidasteen kohdalla tuossa kohdassa, matkaajan siitä kärsimättä. Tämän vallalla olleen harhaluulon takia 168 koululaista ei saa joutua vaaraan joka ikinen koulupäivä Johtoryhmän sihteeri Vastuuvalmistelija Seppo Lötjönen Seppo Lötjönen: Lohjan kaupunki ja Uudenmaan ELY-keskus laativat parhaillaan yhteistyössä Lohjan liikenneturvallisuussuunnitelmaa. Aloite käsitellään ja mahdolliset toimenpiteet suunnitellaan em. suunnittelutyön yhteydessä. Tekninen lautakunta : Aloite edelleen vireillä. Kaupunginhallitus : esitti valtuustolle aloitetta vireillä olevaksi. Kaupunginvaltuusto : aloite vireillä.

20 KESKENERÄISET KUNNAN ASUKKAIDEN ALOITTEET 20 28/2015 ALOITE MAKSUTTOMAT SPORTTIKORTIT IKÄIHMISILLE 587/ /2015 Vanhusneuvosto : Vanhusneuvoston jäsenillä on mahdollisuus tuoda keskusteluun vanhusneuvoston tehtäväalalla tärkeänä pitämiään asioita. Puheenjohtaja on toimittanut tiedon ennen kokousta eläkeliittojen ehdotuksesta Lohjan vanhusneuvostolle, ensimmäisenä allekirjoittajana Annikki Brown Sammatin eläkeliiton yhdistyksestä (antanut suostumuksensa nimen julkaisemiseen): "Liikunta ja hyvän fyysisen kunnon ylläpito ehkäisee tutkimusten ja tilastojen mukaan ikääntymisestä johtuvia ennenaikaisia sairauksia ja ongelmia, tuoden mittavia taloudellisia säästöjä ikäihmisten terveyden hoidossa. Naapurikaupunkien käyttämistä, maksuttomista "sporttikorteista" saamien hyvien kokemusten mukaan ja laitospaikkasäästöillä, me lohjalaiset eläkeläisjärjestöt ehdotamme, että Lohja alkaisi myöntää vastaavia, maksuttomia kortteja uimahalliin sekä muihin kaupungin omistamiin tai rahoittamiin liikuntapaikkoihin lohjalaisille ikäihmisille." Merkittiin tiedoksi ja sovittiin mahdollisesta jatkovalmistelusta. Käsittely Aloitteen "sporttikorteista" on allekirjoittanut yhteensä 12 eläkeläisjärjestöä. Puheenjohtaja Virtanen otti esille, että Lohjalla on tilaston mukaan yli 70-vuotiasta kuntalaista ja yli 65-vuotiasta kuntalaista. Lohjan kaupungissa on parhaillaan valmistelussa kolme maksuttoman "sporttikortin" sisältöistä aloitetta ja perusturvalautakunta antaa lausuntonsa yhteen näistä kokouksessaan. Sovittiin, että tieto vanhusneuvoston päätöksestä välitetään myös illan kokoukseen. Päätös Vanhusneuvosto päätti lähettää eläkeläisjärjestöjen allekirjoittaman aloitteen maksuttomista "Sporttikorteista" edelleen kaupunginhallitukselle sekä tiedoksi Lohjan Liikuntakeskus Oy:lle. Saatteeksi lisätään tieto yli 65- ja yli 70-vuotiaiden määrästä. Lohjalla on tilastotiedon mukaan yli 65 vuotiasta kuntalaista ja yli 70 vuotiasta kuntalaista. Aloite lähetetty johtoryhmälle. Johtoryhmän päätöksellä aloite lähetetty valmisteltavaksi sivistystoimeen, Liikuntakeskukseen. Vastuuvalmistelija toimitusjohtaja Jukka Vienonen. Aloite valmistellaan yhteistyössä perusturvatoimen kanssa. Aloite on talousarviovaikutteinen. Liikuntakeskus: LLK Oy:n ja Lohjan kaupungin perusturvan edustajat ovat aloittaneet neuvottelut aloitteeseen liittyen. Katri Kalske : Aloite vireillä. Kaupunginhallitus : esitti valtuustolle aloitetta vireillä olevaksi. Kaupunginvaltuusto : aloite vireillä. Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus : Vuoden 2015 aikana Lohjalla tehtiin kolme (3) talousarviovaikutteista aloitetta, koskien senioreiden edullista liikuntakorttia. Nämä aloitteet ovat: valtuutettujen, Ahti Nauskan (34/2015 Valtuustoaloite 65 v. + Sporttikortista) ja Ilkka Lähteenmäen (30/2015 Valtuustoaloite 68+ Sporttikortti käyttöön Lohjalla) valtuustoaloitteet sekä

21 KESKENERÄISET KUNNAN ASUKKAIDEN ALOITTEET 21 Vanhusneuvoston (28/2015 Maksuttomat "sporttikortit" ikäihmisille) kunnan asukkaiden aloite. Aloitteet ovat sisällöllisesti lähes identtisiä. Perusturvan tekemän, Ikääntyneiden liikunnan tukeminen -selvityksen mukaan senioriliikunnassa on lähikunnissa hyvin vaihtelevia käytäntöjä maksuttomista korteista aina 200 :n kortteihin. Korttien sisältämät palvelut myös poikkeavat toisistaan. Keskimäärin kortit ovat 40 euron hintaisia ja ne oikeuttavat käyttämään rajattomasti uimahallin tai kuntosalin palveluja. Selvitys nähtävänä kokouksessa. Vuoden 2015 aikana Lohjan Liikuntakeskuksessa kirjattiin ale-ryhmän (opiskelija, työtön, eläkeläinen, apuomena-kortti -asiakas) asiakkaiden uintikäyntejä yhteensä ja kuntosalikäyntejä Näistä arviolta 80 % on eläkeläisryhmän käyntejä, eli noin uintia ja kuntosalikäyntiä. Aleryhmien uinti- ja kuntosalikäyntien tulokertymä yhtiölle oli euroa, joista seniori-ikäisten tulokertymäarvio on euroa. Lohjalaisille senioreille mahdollisesti myönnettävä kiinteähintainen, esimerkiksi 50 euroa, liikuntakortti oikeuttaisi rajattomaan, vapaaseen sisäänpääsyyn Neidonkeitaan uimalaan ja kuntosaliin sekä LLK Oy:n hallinnoimiin muihin kuntosaleihin vuodeksi kortin lunastamisajankohdasta alkaen. Vuoden 2015 lopussa vuotiaita lohjalaisia oli ja 85+ ikäisiä Eli yli 65-vuotiaita on yhteensä Käytännössä voimme puhua henkilön väestöryhmästä. Mikäli 15 prosenttia kyseisestä väestöryhmästä (1500) lunastaisi liikuntakortin, olisi tulokertymä euroa. Näin ollen LLK Oy:n talousarvioon tulisi lisätä euroa. Kortin myöntämisen perusteina olisivat lohjalaisuus ja 65 vuoden ikä, joka on lähitulevaisuuden vanhuuseläkkeen alaikäraja. Työelämästä poissiirtyminen on useiden tutkimusten mukaan yhtä aikaa sekä myönteinen että kuormittava elämänvaihe. Eläkeikää lähestyvien hyvinvointia varjostavat usein työssä jaksamiseen ja omaan terveyteen sekä toimintakykyyn liittyvät kysymykset. Eläköityminen nähdään kuitenkin usein odotettuna ja mielekkäänä ajanjaksona, jolloin vihdoin on aikaa itselle ja läheisille. Toisaalta työelämästä pois jääminen voi aiheuttaa itsessään monia ongelmia, jotka voivat olla haitallisempia kuin poissaolon oletetut hyödyt: elämästä saattaa kadota säännöllisyys ja rytmi, sosiaaliset kontaktit saattavat vähetä, mieliala laskea ja ansiot heiketä. Seniorikortin tavoitteena on aktivoida eläkkeelle jääneitä ja eläkkeellä olevia omasta kunnostaan huolehtimiseen, löytämään uusia arkea rytmittäviä harrastuksia ja sosiaalisia kontakteja sekä toisaalta mahdollistaa tulojen vähennyttyä säännöllinen liikunnan harrastaminen edelleen. Muun muassa Salossa eläkeläisten kävijämäärä uimahallissa on noussut viiden viime vuoden aikana 40 %. Vaikuttavuuden seuraamiseksi kortin lunastaneille laadittaisiin alkukysely, jossa pyydetään tietoja henkilön liikunnan määrästä kortin ostohetkellä. Näin pyrittäisiin selvittämään, tavoittaako kortti liikunnallisesti passiivisia ja korttileimausten perusteella voitaisiin seurata, lisääkö kortti henkilöiden liikunta-aktiivisuutta. Ensimmäiset analyysit pystyttäneen tekemään kesäkuussa 2017, kevään 2017 toimintakauden päätyttyä. Näin pystytään arvioimaan onko kokeilua syytä huomioida vuoden 2018 talousarviota laadittaessa. Asiaa on valmisteltu yhteistyössä vanhustyönjohtaja Tuula Suomisen sekä terveyden edistämispäällikkö Eija Tommilan ja LLK Oy:n edustajien kanssa. Hallitus päätti seniorikortteja koskeviin eri aloitteisiin perustuen esittää Lohjan kaupungille, että 1) Lohjan Liikuntakeskus Oy ottaa käyttöön kokeiluluontoisesti

KESKENERÄISET KUNNAN ASUKKAIDEN ALOITTEET

KESKENERÄISET KUNNAN ASUKKAIDEN ALOITTEET KESKENERÄISET KUNNAN ASUKKAIDEN ALOITTEET 1 5/09 ALOITE KOSKIEN KIRKNIEMEN RUOTSINKIELISEN KANSAKOULUN JA KIVIRAKENTEISEN ALAKANSAKOULUN SEKÄ LAHJOITETUN MAA-ALUEEN SUOJELUA JA NIIDEN KÄYTTÖOIKEUKSIEN

Lisätiedot

Lohjan kaupungin asukkaiden aloitteet, valtuustoaloittet ja alueiden johtokunnan aloitteet

Lohjan kaupungin asukkaiden aloitteet, valtuustoaloittet ja alueiden johtokunnan aloitteet Kaupunginhallitus 125 18.04.2017 Lohjan kaupungin asukkaiden aloitteet, valtuustoaloittet ja alueiden johtokunnan aloitteet 436/00.01.00/2017 KH 18.04.2017 125 Vuoden 1995 kuntalain 28 :n mukaan kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Lohjan kaupungin asukkaiden aloitteet, valtuustoaloittet ja alueiden johtokunnan aloitteet

Lohjan kaupungin asukkaiden aloitteet, valtuustoaloittet ja alueiden johtokunnan aloitteet Kaupunginhallitus 125 18.04.2017 Kaupunginvaltuusto 54 26.04.2017 Lohjan kaupungin asukkaiden aloitteet, valtuustoaloittet ja alueiden johtokunnan aloitteet KH 18.04.2017 125 Vuoden 1995 kuntalain 28 :n

Lisätiedot

KESKENERÄISET KUNNAN ASUKKAIDEN ALOITTEET

KESKENERÄISET KUNNAN ASUKKAIDEN ALOITTEET KESKENERÄISET KUNNAN ASUKKAIDEN ALOITTEET 1 5/09 ALOITE KOSKIEN KIRKNIEMEN RUOTSINKIELISEN KANSAKOULUN JA KIVIRAKENTEISEN ALAKANSAKOULUN SEKÄ LAHJOITETUN MAA-ALUEEN SUOJELUA JA NIIDEN KÄYTTÖOIKEUKSIEN

Lisätiedot

Lohjan kaupungin asukkaiden aloitteet, valtuustoaloitteet ja alueiden johtokunnan aloitteet

Lohjan kaupungin asukkaiden aloitteet, valtuustoaloitteet ja alueiden johtokunnan aloitteet Kaupunginhallitus 146 04.04.2016 Kaupunginvaltuusto 33 13.04.2016 Lohjan kaupungin asukkaiden aloitteet, valtuustoaloitteet ja alueiden johtokunnan aloitteet 152/00.01.00/2016 KH 04.04.2016 146 Kuntalain

Lisätiedot

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 849/10.03.01.00/2013 390 Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv historia Kaupunginvaltuusto 2.9.2013

Lisätiedot

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 390 15.12.2014 Asianro 849/10.03.01.00/2013 9 Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista historia

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Vanhusneuvosto. AIKA kello 10:05-11:20. PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, H 116

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Vanhusneuvosto. AIKA kello 10:05-11:20. PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, H 116 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 Vanhusneuvosto AIKA 27.11.2018 kello 10:05-11:20 PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, H 116 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 22 Kokouksen avaaminen 3 23

Lisätiedot

KESKENERÄISET KUNNAN ASUKKAIDEN ALOITTEET 1 6.4.2016

KESKENERÄISET KUNNAN ASUKKAIDEN ALOITTEET 1 6.4.2016 KESKENERÄISET KUNNAN ASUKKAIDEN ALOITTEET 1 5/09 ALOITE KOSKIEN KIRKNIEMEN RUOTSINKIELISEN KANSAKOULUN JA KIVIRAKENTEISEN ALAKANSAKOULUN SEKÄ LAHJOITETUN MAA ALUEEN SUOJELUA JA NIIDEN KÄYTTÖOIKEUKSIEN

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.01.2017 Sivu 1 / 1 1986/2016 00.01.01 Kaupunginhallitus 10 9.1.2017 14 Valtuustoaloite Espoon pysäköinnin laskentaohjeen käsittelystä ja hyväksyttämisestä valtuustossa Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Aloitteiden käsittelyprosessit

Aloitteiden käsittelyprosessit Aloitteiden käsittelyprosessit Huomioitavaa eri aloitemuodoista 1. Valtuustoaloitteiden käsittelyprosessit Valtuutetun aloitteeseen vastaa kaupunginhallitus Mikäli aloitteen on allekirjoittanut 15 valtuutettua

Lisätiedot

ALOITE LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMISESTA TIELLÄ NRO 314 VÄLILLÄ KANAVATIEN RISTEYS- KOLAVANTIEN RISTEYS

ALOITE LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMISESTA TIELLÄ NRO 314 VÄLILLÄ KANAVATIEN RISTEYS- KOLAVANTIEN RISTEYS ALOITE LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMISESTA TIELLÄ NRO 314 VÄLILLÄ KANAVATIEN RISTEYS- KOLAVANTIEN RISTEYS ASIKKALAN KUNTA KUNNAN VALTUUSTO Rusthollistie 2 17200 VÄÄKSY 28.9.2015 ALOITE: LIIKENNETURVALLISUUDEN

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Liikuntalautakunta LAOS/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Liikuntalautakunta LAOS/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2012 1 (5) 153 Kaupunginhallitukselle annettava lausunto kuntalaisaloitteesta, joka koskee maksuttoman sporttikortin myöntämistä yli 68-vuotiaille HEL 2012-008118 T 12 03

Lisätiedot

KESKENERÄISET KUNNAN ASUKKAIDEN ALOITTEET 1 11.11.2015

KESKENERÄISET KUNNAN ASUKKAIDEN ALOITTEET 1 11.11.2015 KESKENERÄISET KUNNAN ASUKKAIDEN ALOITTEET 1 5/09 ALOITE KOSKIEN KIRKNIEMEN RUOTSINKIELISEN KANSAKOULUN JA KIVIRAKENTEISEN ALAKANSAKOULUN SEKÄ LAHJOITETUN MAA ALUEEN SUOJELUA JA NIIDEN KÄYTTÖOIKEUKSIEN

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (6) 115 Sj / Kunnan asukkaan aloite maksuttomasta sporttikortista yli 68- vuotiaille helsinkiläisille HEL 2012-008118 T 12 03 00 Päätös päätti kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8759/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8759/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 79 12.4.2017 144 Asianro 8759/10.03.01.02/2016 Liikennevalot Kellolahdentien ja Sisustajantien risteykseen sekä Kallantien ja Inkilänmäenkadun

Lisätiedot

Valtuustoaloite aloitteessa nimettyjen teiden ja siltojen korjaamisesta

Valtuustoaloite aloitteessa nimettyjen teiden ja siltojen korjaamisesta Kaupunginhallitus 93 25.03.2013 Tekninen lautakunta 44 14.05.2013 Tekninen lautakunta 79 19.11.2013 Kaupunginhallitus 5 20.01.2014 Kaupunginvaltuusto 3 27.01.2014 Valtuustoaloite aloitteessa nimettyjen

Lisätiedot

Asia: Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Nöykkiönkadun ja Kaskitien risteyksessä

Asia: Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Nöykkiönkadun ja Kaskitien risteyksessä Espoon kaupunki Tekninen keskus PL 1 02070 Espoon kaupunki / Kirjaamo Asia: Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Nöykkiönkadun ja Kaskitien risteyksessä Esitys: Latokaski-seura ry on saanut Latokasken

Lisätiedot

Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa

Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa Kaupunginhallitus 133 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 74 17.05.2017 Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa 509/10.03.02/2017 KH 08.05.2017 133 Kaupunginhallituksen asettama kouluverkkoryhmä

Lisätiedot

VALTUUSTOALOITTEET H:/Kv Loimaa/2015 Loimaan valtuustoaloitteet syyskuu 2015 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄ. asiakaskysely tehty helmikuussa 2013

VALTUUSTOALOITTEET H:/Kv Loimaa/2015 Loimaan valtuustoaloitteet syyskuu 2015 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄ. asiakaskysely tehty helmikuussa 2013 1 LOIMAAN KAUPUNKI VALTUUSTOALOITTEET H:/Kv Loimaa/2015 Loimaan valtuustoaloitteet syyskuu 2015 Asianumero Aloite ja tehdyt toimenpiteet Käsittely jatkuu/ Keskustan 5.3.2012 1025/0.01.016/12 (907/0.01.016/11

Lisätiedot

Aloite katukilpien ja tienviittojen kunnostamisesta/marja Manninen-Ollberg ym. Aloite merkittiin tiedoksi.

Aloite katukilpien ja tienviittojen kunnostamisesta/marja Manninen-Ollberg ym. Aloite merkittiin tiedoksi. Valtuusto 48 22.05.2017 Tekninen valiokunta/tekniska 47 01.04.2019 utskottet Kunnanhallitus/Kommunstyrel 136 09.04.2019 sen Valtuusto 41 29.04.2019 Aloite katukilpien ja tienviittojen kunnostamisesta/marja

Lisätiedot

LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS. Vihreä teksti on oikea vastaus.

LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS. Vihreä teksti on oikea vastaus. 220103769 LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS Vihreä teksti on oikea vastaus. 1. Määrääkö/sisältääkö yllä oleva liikennemerkki seuraavia asioita? (kyllä- ei -en tiedä) U-käännös on kielletty Edessä on satama-alue

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 27.03.2017 Sivu 1 / 1 334/2017 10.02.03 94 Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle määräajan palauttamista koskevan hakemuksen johdosta Valmistelijat / lisätiedot: Mauri Hämäläinen,

Lisätiedot

Investointihankkeiden käyttösuunnitelma 2018

Investointihankkeiden käyttösuunnitelma 2018 Palvelutuotantolautakunta 90 19.12.2017 Investointihankkeiden käyttösuunnitelma 2018 375/02.02.00/2017 PATU 19.12.2017 90 Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 15.11.2017 152 hyväksynyt vuoden 2018 talousarvion

Lisätiedot

Lähetetty laitteesta Windowsin sähköposti. Lähettäjä :

Lähetetty laitteesta Windowsin sähköposti. Lähettäjä : Lähettäjä : Aihe: Liitteet : keskushallinto VL: Vastine Gunnarlan pk siirrosta Ojaniittu-taloon Metsolanja Nummentaustan vanhempainyhdistys ry Vastine.docx; vanhempainyhdistysliite l.docx Aihe: Vastine

Lisätiedot

VALTIMON KESKUSTA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA

VALTIMON KESKUSTA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA Vastaanottaja Valtimon kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 11.10.2011 VALTIMON KESKUSTA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA Päivämäärä 11/10/2011 Laatija Jouni Mikkonen Tarkastaja

Lisätiedot

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6.

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6. Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Asianro 449/10.02.03/2014 8 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) asemakaavan ja siihen liittyvän tonttijaon sekä Korinpunojankadun katualueen osaa ja suojaviheraluetta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 15 Asianro 1130/14.07.00/2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 15 Asianro 1130/14.07.00/2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 15 Asianro 1130/14.07.00/2012 Valtuustoaloite nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustamisesta Kuopioon Kaupunginhallitus 14.1.2013 27:

Lisätiedot

Risteys oli vaarallinen. Siksi minä puutuin asiaan. Satu, Ilola. Neljä tapaa. vaikuttaa Vantaalla

Risteys oli vaarallinen. Siksi minä puutuin asiaan. Satu, Ilola. Neljä tapaa. vaikuttaa Vantaalla Risteys oli vaarallinen. Siksi minä puutuin asiaan. Satu, Ilola Neljä tapaa vaikuttaa Vantaalla Miksi osallistua? Kunnassa päätetään monista asioista, jotka vaikuttavat arkeesi: esimerkiksi kouluista,

Lisätiedot

Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa

Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa Kooste mielipiteistä: Virkistys Karperönjärvi on virkistyksen kannalta

Lisätiedot

Ennakkopäätös koskien rakentamisvelvoitteen täyttämistä; Tarkkalan Kuljetus Oy

Ennakkopäätös koskien rakentamisvelvoitteen täyttämistä; Tarkkalan Kuljetus Oy Ennakkopäätös koskien rakentamisvelvoitteen täyttämistä; Tarkkalan Kuljetus Oy Tekla 25.11.2014 307 Khall. 1.12.2014 465 Khall. 22.12.2014 498 Tekla 24.2.2015 68 Khall. 27.3.2015 141 Tekla 18.8.2015 192

Lisätiedot

Nopeudet ja niiden hallinta -workshop. Miten nopeuksiin vaikutetaan? Nopeusrajoitusohjeet

Nopeudet ja niiden hallinta -workshop. Miten nopeuksiin vaikutetaan? Nopeusrajoitusohjeet Nopeudet ja niiden hallinta -workshop Miten nopeuksiin vaikutetaan? Nopeusrajoitusohjeet Ohjaavia säädöksiä Tieliikennelaki: (25, ote) Nopeusrajoitukset. Liikenneministeriö voi antaa määräyksiä yleisestä

Lisätiedot

Kuurto Annmarie perusturvaltk:n edustaja 2-7

Kuurto Annmarie perusturvaltk:n edustaja 2-7 PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Vammaisneuvosto 08.03.2017 AIKA 08.03.2017 klo 14:00-14:52 PAIKKA Kaupungintalo Monkola, Riihi kh OSALLISTUJAT LÄSNÄ Mäkinen Minna puheenjohtaja Mälkki Sami varapuheenjohtaja Jokinen

Lisätiedot

Valtuutettu Väyrysen ym. valtuutettujen aloite koskien koululaisten bussimatkoja

Valtuutettu Väyrysen ym. valtuutettujen aloite koskien koululaisten bussimatkoja Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 408/08.01.00/2015 47 Valtuutettu Väyrysen ym. valtuutettujen aloite koskien koululaisten bussimatkoja historia Kaupunginvaltuusto 20.10.2008 156 Valtuutettu Heikki

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/2012 1 (5) Yleisten töiden lautakunta Ka/2 11.12.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/2012 1 (5) Yleisten töiden lautakunta Ka/2 11.12.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/2012 1 (5) 566 Yleisten töiden lautakunnan lausunto Päivi Lipposen ym. valtuustoaloitteesta, joka koskee uuden koirapuiston perustamista Herttoniemeen HEL 2012-013810 T

Lisätiedot

Pennalan kyläjohtokunnan kokous

Pennalan kyläjohtokunnan kokous ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3 / 2007 s.1 Pennalan kyläjohtokunnan kokous AIKA To 26.4.2007 klo 18.30 PAIKKA LÄSNÄ KÄSITELLYT ASIAT Pennalan koulu Kettunen, Ritva Jokinen, Olli Ståhl, Kalevi Niemonen,

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA. Aika: klo Palvelukeskus Kotikarpalo, Talvitie 1, KYRÖ

PÖYTYÄN KUNTA. Aika: klo Palvelukeskus Kotikarpalo, Talvitie 1, KYRÖ 31.01.2017 1. Aika: 31.1.2017 klo 9.10 10.10 Paikka: Palvelukeskus Kotikarpalo, Talvitie 1, 21800 KYRÖ Paikalla: Veikko Rantala, Auranmaan kansalliset seniorit Seppo Eskola, Pöytyän sotaveteraanit Jaakko

Lisätiedot

Espoon kaupunginarkistosta löytyy. Sukututkijoille

Espoon kaupunginarkistosta löytyy. Sukututkijoille Espoon kaupunginarkistosta löytyy Sukututkijoille 9.2.2017 Mikä on Espoon kaupunginarkisto? Kaupungin keskusarkisto. Lakisääteisesti pitkään ja pysyvästi säilytettävien Espoon kunnallishallinnosta syntyneiden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1412/ /2019

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1412/ /2019 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2019 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 22 20.3.2019 89 Asianro 1412/08.01.01/2019 Vastaus valtuustoaloitteeseen / hyperhiihto- ja supersyysloman tapahtumien saavutettavuuden

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti antaa aloitteen kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti antaa aloitteen kunnanhallituksen valmisteltavaksi. JUVAN KUNTA Kunnanvaltuusto 52 01.10.2018 VALTUUSTOALOITTEET 1.10.2018 143/00.02/2018 KVALT 01.10.2018 52 (Asian valmistelija hallintojohtaja Antti Kinnunen, puh. 0400 121 261) Juvan Kristillisdemokraattinen

Lisätiedot

Edellisen luettelon jälkeen tulleet lisäykset ja asiat tummennetulla. Vuonna 2008 jätetty keskeneräinen aloite

Edellisen luettelon jälkeen tulleet lisäykset ja asiat tummennetulla. Vuonna 2008 jätetty keskeneräinen aloite 1 TORNION KAUPUNKI KESKUSHALLINTOPALVELUJEN ALOITELUETTELO 14.4.2016 Edellisen luettelon jälkeen tulleet lisäykset ja asiat tummennetulla. Vuonna 2008 jätetty keskeneräinen aloite 1008 Jan-Mikael Hakomäen

Lisätiedot

PIHAKADUT ANTTILANMÄELLÄ

PIHAKADUT ANTTILANMÄELLÄ PIHAKADUT ANTTILANMÄELLÄ asukasyhdistyksen johtokunta 26.4.2011 asukasyhdistyksen vuosikokous 30.3.2011 asukasyhdistyksen yleinen kokous 28.10.2010 asukasyhdistyksen johtokunta 24.5.2010 asukasyhdistyksen

Lisätiedot

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH 10.10.2013 Sisältö 1 Lähtökohdat... 7 2 Nykytila... 9 3 Suunnitelman sisältö... 14 3.1 Toimenpiteet... 14 3.2 Liikennejärjestelyt: nykyiset

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄ 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT URKUPILLI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 601 OSA, 603 JA Tunnistetiedot. 1.2 Kaava-alueen sijainti

MÄNTSÄLÄ 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT URKUPILLI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 601 OSA, 603 JA Tunnistetiedot. 1.2 Kaava-alueen sijainti 2 MÄNTSÄLÄ URKUPILLI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 601 OSA, 603 JA 604. KAAVATUNNUS 176 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15. päivänä maaliskuuta 2010

Lisätiedot

Toimielinten kokouskutsujen ja esityslistojen toimittaminen sähköisesti

Toimielinten kokouskutsujen ja esityslistojen toimittaminen sähköisesti Kaupunginhallitus 20 01.02.2016 Kaupunginhallitus 101 09.05.2016 Toimielinten kokouskutsujen ja esityslistojen toimittaminen sähköisesti Khall 01.02.2016 20 Haapaveden kaupunginvaltuusto on jo 2.11.2009

Lisätiedot

DigiTrail esteettömyyskartoitus LOPPI

DigiTrail esteettömyyskartoitus LOPPI DigiTrail esteettömyyskartoitus LOPPI Lopen sininen retkeilyreitti 3 km Lopen sininen reitti lähtee Tauluntien varressa olevalta pysäköintialueelta. Reitti kulkee aluksi kapeaa polkua pitkin mäntymetsikön

Lisätiedot

Liitteet: Valokuvat kulkuväylästä vuosilta 2009 ja 2011.

Liitteet: Valokuvat kulkuväylästä vuosilta 2009 ja 2011. 2 Vuonna 1990 vahvistetussa asemakaavassa Pekosenpuiston alue on merkitty puistoksi, Pekosen polku on poistettu ja muilta osin katuverkosto on säilynyt entisellään (asemakaavan muutoksen selostus). Vanhaa

Lisätiedot

Aloitteiden käsittelyprosessit

Aloitteiden käsittelyprosessit Aloitteiden käsittelyprosessit Huomioitavaa eri aloitemuodoista 1. Valtuustoaloitteiden käsittelyprosessit Valtuutetun aloitteeseen vastaa kaupunginhallitus Mikäli aloitteen on allekirjoittanut 15 valtuutettua

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (5) 153 Valtuutettu Seija Muurisen aloite frisbeegolfrata Laajasaloon Puheenjohtajan ehdotuksesta kaupunginvaltuusto pani asian pöydälle. Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto,

Lisätiedot

PAKATINTIE TURVALLISUUSKÄVELY (HUOMIOT JA KEHITTÄMISEHDOTUKSET) Pakatintien pyörätieyhteydestä on tehty valtuustolle useita aloitteita

PAKATINTIE TURVALLISUUSKÄVELY (HUOMIOT JA KEHITTÄMISEHDOTUKSET) Pakatintien pyörätieyhteydestä on tehty valtuustolle useita aloitteita PAKATINTIE TURVALLISUUSKÄVELY (HUOMIOT JA KEHITTÄMISEHDOTUKSET) Taustaa: Pakatintien pyörätieyhteydestä on tehty valtuustolle useita aloitteita 6.5.2019 Kysymys lapsiystävälliselle Kittilälle. Esitys Sodankyläntien

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 /

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 / LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 / 2018 1 AIKA Ke klo 17:30 19:00 PAIKKA Voisalmen koulu, lasiluokka Voisalmentie 19, Lappeenranta KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asianro Sivu 1 Kokouksen avaus 2 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Valtuutettu Hannele Lehto-Laurilan ym. aloite työryhmän perustamiseksi nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi

Valtuutettu Hannele Lehto-Laurilan ym. aloite työryhmän perustamiseksi nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 36 1.2.2016 Asianro 333/00.00.01/2012 6 Valtuutettu Hannele Lehto-Laurilan ym. aloite työryhmän perustamiseksi nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi

Lisätiedot

NÄSIJÄRVEN RANTA VÄLI SAHANTERÄNKATU - ENQVISTINKATU

NÄSIJÄRVEN RANTA VÄLI SAHANTERÄNKATU - ENQVISTINKATU 43 NÄSIJÄRVEN RANTA VÄLI SAHANTERÄNKATU - ENQVISTINKATU 44 Kevyen liikenteen reittitarkastelu välillä Sahanteränkatu Enqvistinkatu 1. Työn sisältö ja tarkoitus Reitti alkaa Sahanteränkadun päästä ja päättyy

Lisätiedot

Sorkkalan kylän liikenneturvallisuustarkastelu, Pirkkala

Sorkkalan kylän liikenneturvallisuustarkastelu, Pirkkala Sorkkalan kylän liikenneturvallisuustarkastelu, Pirkkala Maantie 13783 eli Sorkkalantie Ominaisuustiedot Pituus yhteensä 4,2 km (mt 3022 / Anian rantatie - mt 308 / Lentoasemantie) Kevyen liikenteen väylä

Lisätiedot

Kaupunkisuunnitteluvirasto ja ikääntyneet

Kaupunkisuunnitteluvirasto ja ikääntyneet Kaupunkisuunnitteluvirasto ja ikääntyneet Kari Tenkanen KSV/Liikennesuunnitteluosasto 23.9.2015 Kaupunkisuunnitteluviraston toiminta Kaupunkisuunnitteluvirasto vastaa Helsingin kaavoituksesta ja liikenteen

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 2.2.2015 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee noin 1,5 kilometrin etäisyydellä

Lisätiedot

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen:

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen: Kaupunginvaltuusto 42 25.05.2015 Kaupunginhallitus 131 01.06.2015 Vapaa-aikalautakunta 72 10.11.2015 Vapaa-aikalautakunta 7 02.02.2016 Kaupunginhallitus 26 15.02.2016 Kaupunginvaltuusto 11 14.03.2016 Vastaus

Lisätiedot

Rajamäen ja Hyvinkään uimahalleihin tutustuminen. LÄSNÄ Saarinen Markku puheenjohtaja Benamar Sanna varajäsen Laura Skaffarin varajäsen

Rajamäen ja Hyvinkään uimahalleihin tutustuminen. LÄSNÄ Saarinen Markku puheenjohtaja Benamar Sanna varajäsen Laura Skaffarin varajäsen PÖYTÄKIRJA 5/2018 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 07.06.2018 AIKA 07.06.2018 klo 09:00-09:52 PAIKKA Rajamäen ja Hyvinkään uimahalleihin tutustuminen OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen Markku puheenjohtaja

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS. Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS. Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2. kuva Ida Fasching 2014 Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS YMPÄRISTÖTOIMEN KAAVOITUKSEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

IKÄÄNTYNEET. Liikkuuko Pieksämäki projektin väliraportin tiivistelmä

IKÄÄNTYNEET. Liikkuuko Pieksämäki projektin väliraportin tiivistelmä IKÄÄNTYNEET Liikkuuko Pieksämäki projektin väliraportin tiivistelmä MIHIN TIEDOT PERUSTUVAT? Seniorikyselyyn vastasi 89 yli 65-vuotiasta pieksämäkeläistä. Vastaajiksi on valikoitunut liikunnallisesti erittäin

Lisätiedot

Lohjan kaupungin asukkaiden aloitteet, valtuustoaloitteet ja alueiden johtokunnan aloitteet

Lohjan kaupungin asukkaiden aloitteet, valtuustoaloitteet ja alueiden johtokunnan aloitteet Kaupunginhallitus 140 30.03.2015 Kaupunginvaltuusto 54 15.04.2015 Lohjan kaupungin asukkaiden aloitteet, valtuustoaloitteet ja alueiden johtokunnan aloitteet 265/00.01.00/2014 KH 140 Kuntalain 28 :n mukaan

Lisätiedot

Valtuustoaloite uintikeskus Ulpukassa käytössä olevan 70+ liikuntakortin muuttamista 65+ liikuntakortiksi

Valtuustoaloite uintikeskus Ulpukassa käytössä olevan 70+ liikuntakortin muuttamista 65+ liikuntakortiksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 281/12.04.01/2013 455 Valtuustoaloite uintikeskus Ulpukassa käytössä olevan 70+ liikuntakortin muuttamista 65+ liikuntakortiksi Päätöshistoria Vapaa-aikalautakunta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 289. Kaupunginhallitus 28.09.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 289. Kaupunginhallitus 28.09.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28.09.2015 Sivu 1 / 1 2581/07.02.01/2015 289 Valtuustoaloite Espoon liittymisestä kuntalaisaloite.fi -palveluun (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Mari Immonen, puh. 050 525 2706 etunimi.e.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

VALTUUSTOALOITE SIIRTOLAPUUTARHATOIMINNAN MAHDOLLISUUKSIEN SELVITTÄMISESTÄ

VALTUUSTOALOITE SIIRTOLAPUUTARHATOIMINNAN MAHDOLLISUUKSIEN SELVITTÄMISESTÄ Kaupunginvaltuusto 92 01.07.2013 Kaupunginhallitus 275 19.08.2013 Kaupunginhallitus 88 16.03.2015 Tekninen lautakunta 94 28.10.2015 Kaupunginhallitus 80 29.03.2016 Kaupunginvaltuusto 18 25.04.2016 VALTUUSTOALOITE

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion investointihankkeiden määrärahakorotukset, hankkeiden loppuunsaattamisen rahoitus

Vuoden 2017 talousarvion investointihankkeiden määrärahakorotukset, hankkeiden loppuunsaattamisen rahoitus Tekninen lautakunta 25 28.02.2017 Kaupunginhallitus 104 03.04.2017 Kaupunginvaltuusto 56 26.04.2017 Kaupunginhallitus 138 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 67 17.05.2017 Vuoden 2017 talousarvion investointihankkeiden

Lisätiedot

Aloitteiden käsittelyprosessin uudistaminen

Aloitteiden käsittelyprosessin uudistaminen Kaupunginhallitus 5 08.01.2018 Aloitteiden käsittelyprosessin uudistaminen 924/00.01.01/2017 KH 08.01.2018 5 Aloiteoikeus Kansalaisvaikuttaminen tarkoittaa halua ja kykyä vaikuttaa itseään koskeviin ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/1 22.04.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/1 22.04.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2013 1 (5) 441 V Lainan myöntäminen Tuomarinkylän Talli Oy:lle HEL 2013-003007 T 02 05 03 00 Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi

Lisätiedot

Valtuustoaloite yli 3 kilometrin koulumatkan kulkevien esikoululaisten ja ekaluokkalaisten liittämisestä ympärivuotisen koulukuljetuksen piiriin

Valtuustoaloite yli 3 kilometrin koulumatkan kulkevien esikoululaisten ja ekaluokkalaisten liittämisestä ympärivuotisen koulukuljetuksen piiriin Kaupunginhallitus 196 17.09.2012 Kasvatus- ja opetuslautakunta 133 30.10.2012 Kaupunginhallitus 270 26.11.2012 Kasvatus- ja opetuslautakunta 48 29.04.2013 Kaupunginhallitus 144 20.05.2013 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 3/ (13) Elinvoimajaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen

Laihia Pöytäkirja 3/ (13) Elinvoimajaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen Laihia Pöytäkirja 3/2018 1 (13) Aika 19.04.2018, klo 17:00-18:20 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen 17 Pöytäkirjan

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 /

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 / LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 / 2018 1 AIKA 25.1.2018 klo 17:00 18:30 PAIKKA Joutseno -talo, yläkerta, hallituksen huone Keskuskatu 4, Joutseno KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asianro Sivu 1 Kokouksen avaus 2

Lisätiedot

SASI-MAHNALA-LAITILA-METSÄKULMA OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELUTYÖPAJAT KYLILLÄ

SASI-MAHNALA-LAITILA-METSÄKULMA OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELUTYÖPAJAT KYLILLÄ SASI-MAHNALA-LAITILA-METSÄKULMA OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELUTYÖPAJAT KYLILLÄ vs. kaavasuunnittelija Mia Saloranta Hämeenkyrön kunta Mahnalan työpaja 28.6.2017 Jyväpirtillä Osallistujat: 27 hlöä, joista 11

Lisätiedot

Pohjois-Espoon ratsastuspolut Kiti Santamala

Pohjois-Espoon ratsastuspolut Kiti Santamala Pohjois-Espoon ratsastuspolut 29.08.2018 2 Sijainti Pohjois-Espoo kartat.espoo.fi/ 3 Sijainti Pohjois-Espoo Oittaa Nupuri Röylä Reitti kulkee pääsääntöisesti Bodom-järven ympärillä ja sen varrella asustelee

Lisätiedot

Jaspiskuja Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro

Jaspiskuja Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro Vantaan kaupunki Kaupunkisuunnittelu Kivistön asemakaavayksikkö Jaspiskuja Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 10.3.2014 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002221. 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavamuutos

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 151. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 151. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 17.11.2014 Sivu 1 / 1 2893/08.00.00/2014 Kaupunginhallitus 314 3.11.2014 151 Valtuustoaloite autoilun vähäpäästöisyyden edistämisestä Espoossa Valmistelijat / lisätiedot: Petri Suominen, puh.

Lisätiedot

KH 127 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh

KH 127 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh Kaupunginhallitus 127 23.03.2015 Tuula Partasen ym. valtuustoaloite vuosittaisen määräärahan varaamiseksi Lappeenrannan kaupungin testamenttirahaston varoista kolmannen sektorin toimijoiden tekemän hyvinvoinnin

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 51 14.4.2015 Tekninen lautakunta 97 7.6.2016 Asianro 957/10.02.03/2014 253 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) kortteleita 502 (osa), 517

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen:

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen: JÄÄLIIKUNTAKESKUS KARSTULA-AREENA OY:N TOTEUTTAMINEN Khall 113 17.05.2010 Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen: Jääliikuntakeskuksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1 1757/02.08.00/2012 Kaupunginhallitus 139 7.5.2012 162 Opinmäen uudisrakennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen (Kv-asia) (Pöydälle 7.5.2012) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Valtuustoaloitteet 2018

Valtuustoaloitteet 2018 Valtuustoaloitteet 2018 Aloitteen tekijä Aloite Toimenpiteet Käsittelyvaihe Kvalt 5.2.2018 6 Mauri Tenkula Kaupungin osallistumisesta liukkauden torjunnasta aiheutuviin kustannuksiin rahoittamalla kaupunkilaisten

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 198. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 198. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 14.11.2016 Sivu 1 / 1 2496/2016 08.01.00 Kaupunginhallitus 283 26.9.2016 Valtuusto 171 31.10.2016 198 Valtuustoaloite Espoon yli 68-vuotiaiden eläkeläisten liikkumisesta julkisella liikenteellä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2017 1 (5) 382 V 3.5.2017, Valtuutettu Yrjö Hakasen aloite avoimuusperiaatteesta kaupungin johtajien tapaamisissa HEL 2016-011747 T 00 00 03 Päätös esitti kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Toimielinten kokouskutsujen ja esityslistojen toimittaminen sähköisesti

Toimielinten kokouskutsujen ja esityslistojen toimittaminen sähköisesti Kaupunginhallitus 20 01.02.2016 Kaupunginhallitus 101 09.05.2016 Kaupunginvaltuusto 26 27.05.2016 Toimielinten kokouskutsujen ja esityslistojen toimittaminen sähköisesti Khall 01.02.2016 20 Haapaveden

Lisätiedot

Maantien lakkauttaminen Kaduksi muuttaminen

Maantien lakkauttaminen Kaduksi muuttaminen Maantien lakkauttaminen Kaduksi muuttaminen Sari Lajunen, lakimies, Liikennevirasto Tiealueen ja sen osan lakkauttaminen Sari Lajunen 2 Maantielaki 88 : maantien lakkaaminen Maantielaki 89 : maantien lakkauttaminen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi Valtuusto 24.04.2017 Sivu 1 / 1 4446/2016 10.03.02 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 30 3.4.2017 Kaupunginhallitus 118 10.4.2017 54 Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 15.02.2017 Sivu 1 / 1 4219/2016 10.03.01 20 Lausunnon antaminen tiesuunnitelmasta maantien 120 (Vihdintie) parantaminen maanteiden 1324 ja 11365 liittymän kohdalla Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Valtionavustushakemuksen liiteasiakirjoista hallinto ja rahoitus

Valtionavustushakemuksen liiteasiakirjoista hallinto ja rahoitus Valtionavustushakemuksen liiteasiakirjoista hallinto ja rahoitus Liikuntapaikkarakentamisen rahoitussuunnitelma ja valtionavustus koulutustilaisuus Tampere 29.9.2016 Ismo Myllyaho Yksikön päällikkö Opetus-

Lisätiedot

Vammaisneuvoston asettaminen toimikaudeksi /Länsi-Uudenmaan Näkövammaiset ry:n edustajan nimeäminen

Vammaisneuvoston asettaminen toimikaudeksi /Länsi-Uudenmaan Näkövammaiset ry:n edustajan nimeäminen Kaupunginhallitus 212 12.06.2017 Kaupunginhallitus 298 02.10.2017 Kaupunginhallitus 387 04.12.2017 Vammaisneuvoston asettaminen toimikaudeksi 1.6.2017-31.5.2021/Länsi-Uudenmaan Näkövammaiset ry:n edustajan

Lisätiedot

PAIMION KAUPUNKI 4.5.2015 Yrittäjäntien asemakaavan muutos

PAIMION KAUPUNKI 4.5.2015 Yrittäjäntien asemakaavan muutos PAIMION KAUPUNKI 4.5.2015 Yrittäjäntien asemakaavan muutos VASTINEET Alla on esitetty Yrittäjäntien asemakaavan ehdotuksesta saatujen lausuntojen ja mielipiteiden vastineet. Kaavaehdotus on ollut nähtävillä

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Vanhusneuvosto. AIKA kello 10:00-12:15. PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, H 117

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Vanhusneuvosto. AIKA kello 10:00-12:15. PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, H 117 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Vanhusneuvosto AIKA 16.02.2018 kello 10:00-12:15 PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, H 117 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen 3 2 Kokouksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Liikuntalautakunta LJ/

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Liikuntalautakunta LJ/ Helsingin kaupunki Esityslista 12/2015 1 (5) 3 Ilmoitusasiat Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää merkitä kaupunginvaltuuston päätökset ja niihin liittyvät päätösten täytäntöönpanopäätökset sekä

Lisätiedot

Asianro 1023/ /

Asianro 1023/ / Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 422 18.11.2013 Tekninen lautakunta 52 29.4.2014 Asianro 1023/10.02.03/2013 276 Raision kaupungin 2. kaupunginosan (Varppeenseutu) korttelin 201 tontteja

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 58 09.03.2015 Kunnanhallitus 48 07.03.2016 Kunnanhallitus 95 02.05.2017 Kuntalaisaloitteet 2016 Kuntalain (410/2015) 23 :n mukaan kunnan asukkaalla sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 24/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 24/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 24/2013 1 (6) 3 Henkilötietojen verkkojulkaisua koskevat muutokset kaupungin viestinnän ohjeisiin HEL 2013-008170 T 00 04 00 Päätösehdotus päättänee hyväksyä seuraavat henkilötietojen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kh-Kv-asia)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kh-Kv-asia) 03.04.2017 Sivu 1 / 1 4446/2016 10.03.02 30 Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kh-Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 118. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 118. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 10.04.2017 Sivu 1 / 1 4446/2016 10.03.02 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 30 3.4.2017 118 Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kvasia)

Lisätiedot

VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANH 3 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA

VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANH 3 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1/2011 23.2.2011 Asiat VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANH 3 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 3 VANH 4 KANGASALAN KUNNAN PALVELUVERKON

Lisätiedot

KÄÄRMENIEMENTIE LÄPIAJOLIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN

KÄÄRMENIEMENTIE LÄPIAJOLIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN KÄÄRMENIEMENTIE LÄPIAJOLIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN 1. Lähtökohdat 2. Liikenteen rauhoittaminen 2 LÄHTÖKOHDAT Vetovoimakeskuksen kaavaluonnoksesta saadussa Liikenneviraston ja asukkaiden palautteessa on tuotu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2015 1 (5) 310 Valtuutettu Oskalan aloite liikennevalvonnan resurssien lisääminen siviilipalvelusmiehillä Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2017 1 (6) 145 V 1.3.2017, Valtuutettu Petra Malinin aloite turvallisemmasta suojatiekaupungista HEL 2016-009631 T 00 00 03 Päätös Käsittely päätti panna asian pöydälle.

Lisätiedot